Meijän Perä. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 3/ Muhkea kesäretkinumero

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Meijän Perä. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 3/2009. www.sarvenpera.fi. Muhkea kesäretkinumero"

Transkriptio

1 Sarvenperän kylälehti 3/ Muhkea kesäretkinumero

2 Syksyä odotellessa Kuvattua Laidunmaan taloudessa rupeaa jahtikausi lähestymään. Sampolla ja isännällä on kova kunnon kohotus meneillään, ja aikamies-pekon pitäisi kouliintua jäniksen perään, siinä tavoitetta. Mutta mitä kuuluu Sarvenperälle? Kesä meni vauhdilla. Kesän tapahtumat sujuivat erittäin mallikkaasti ja hienosti, siitä suuri kiitos talkoolaisille. Elokuussa 29. päivänä kylän talkooväki kokoontuu Kuohulle Metsärantaan illanviettoon. Hyvän ruuan parissa muistellaan kesän tapahtumia ja kehitellään uusia ideoita. Mikäs meidän on Kuohulle ajella, tietä on korjattu ja laitettu semmoisella vimmalla, jota ei vuosikymmeneen ole nähty. Ihmeiden aika ei ole ohi, onko meitä kuultu? Koulun kohtaloa odotellaan elo-syyskuun vaihteeseen. Muuta virallista tietoa ei ole tullut kaupungin suunnasta. Tilapalvelun puheet ja teot eivät ole ihan menneet sa- Korsusaunalle hankittiin uusi hieno kiuas Harvialta. Kuvassa juhlallinen saunasetin luovutustilaisuus, mukana Maaret Rankinen Harvialta ja kyläpäällikkömme Vesa Pihlajamäki. 3/2009 Sarvenperän kylätoimikunnan lehti Ilmestyy neljä kertaa vuodessa: helmi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Paino: Jyväskylän yliopistopaino. Lehden painos 180 kpl. Seuraavaan lehteen aineistot mennessä päätoimittajalle tai toimittajille. Julkaisija: Sarvenperäset ry / puheenjohtaja Vesa Pihlajamäki p , sihteeri Seija Halinen p , rahastonhoitaja Riitta Kuusela p Päätoimittaja: Hanna Mäkinen, Sarvenperäntie 545, Kuohu, p , hanna_k.makinen@nic.fi. Lehden ulkoasu: Petri Hakkarainen p , pera.sarvi@kolumbus.fi. Toimittajat: Seija Halinen p , seija.halinen@elisanet.fi, Vesa Pihlajamäki (Sarvenperäset ry:n edustaja), p , Oiva Lahtinen p , Salla Hellevuo p , sallalaa@suomi24.fi ja Paavo Vehkala p , Kuvat: Seija Halinen, ellei muuta mainita. Tilaushinnat: Sarvenperän asukkaille ilmainen, muille vuosikerta 10 euroa, irtonumerot 2,5 euroa. Tilaukset: Seija Halinen, Sarvenperäntie 480, Kuohu, p Ilmoitushinnat: koko sivu 50 euroa, ½ sivu 33 euroa, ¼ sivu 20 euroa, 1/8 sivu 13 euroa; rivi-ilmoitukset kyläläisille ilmaisia max 20 sanaa. Aineistot: Kirjoitukset toimitetaan mieluiten sähköisesti. Kirjoittaa voi myös nimimerkillä, mutta nimen on oltava päätoimittajan tiedossa (ei kerro eteenpäin). Juttuja voidaan lyhentää ja oikeinkirjoitusta korjata asiasisältöön puuttumatta. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään. Kansikuva: Perhekerholaisia Nokkakiven huvipuistossa. Kuva Salla Hellevuo. ISSN mansuuntaisesti, ei taida hyvältä näyttää. Mutta katsotaan, mitä syksy tuo? Teille kyläläisille hyvää syksyn jatkoa. Käykäähän kokeilemassa kylätoimikunnan hankkimaa venettä Löytänän rannassa. Kireitä siimoja! Laidunmaalla Vesa Impi Takasaloa muistellessa Heleä naurusi, iloinen katseesi syvä jäi sinusta mieliimme, täti hyvä. Monet oli yhteiset retket lapsuutemme mailla, olimme silloin vielä huolia vailla. Olit meille kuin isosisko, ei haitannut muutaman vuoden ikäero. Tätiä oltiin viemässä niin käpylehmien tekoon kuin kissakäpälistä tehtävien seppeleiden sitomiseen. Päivät kuluivat hyvin rattoisasti. Muistamme Impiä monista hauskoista sanonnoista (Rautavaaraa mukaillen) Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa ja lentää siivin valkein niin kuin joutsen Näin muistelivat Eila ja Pirkko VANHA LORU SARVENPERÄN TALOISTA Impin muistamana: Sarvi Torvi Naula Nahka Tuppi Hirvi Häntä Paljas Käpälä Suomeksi Sarvela Torvela Naulamäki Nahkamäki Tuppela Hirvelä Häntälä Paljakko Käpälämäki

3 Perhekerhon päivä huvitusten puistossa Jo lähes perinteeksi muodostunut kesäreissu tehtiin tänä vuonna Nokkakiven huvipuistoon, jossa olimme käyneet jo pari vuotta aiemminkin. Retki toteutettiin kylätoimikunnan perhekerholle myöntämällä raha-avustuksella, jolla maksoimme kerhon lasten sisäänpääsyt huvipuistoon sekä laitteisiin. Lievestuoreella treffasivat Hakkaraisen, Hellevuon, Karppisen sekä Mäkisen/Oksasen perhekunnat edustettuina vaihtelevin kokoonpanoin. Keli oli mitä upein, ja kaikki osallistujat jaksoivat olla koko päivän pääsääntöisesti iloisin mielin, vaikka varmasti kuuma keli sekä yleinen hälinä porukan pienimpiä uuvuttikin. Useamman tunnin kieputusten ja naurun saattelemana suunnistimme alkuillasta takaisin Sarvenperälle päin, tosin osa porukasta kävi vielä huuhtomassa päivän hiet pois läheisellä uimarannalla. Suuri kiitos kaikille retkelle osallistuneille mahtavasta päivästä, ja erityisesti kiitos kylätoimikunnalle reissun rahoituspuolen tukemisesta! Vielä jäi rahaa säästöön vaikkapa syksyksi uimahallireissua varten. Salla Hellevuo Suurin kala? Viralliset punnitsijat Olli Makkonen ja Erkki Kinnunen sekä mahdollisesti suurin Sarvenperän vesiltä pyydetty kala, tasan 10 kg painanut hauki. Kuva: Veikko Minkkinen Tunnettu kalanainen Anja Kinnunen Kuohulta sai Marjojärvestä tasan 10- kiloisen hauen (mädin kala oli jo laskenut) Pituutta hauella oli 111 cm. Kala tarttui virveliin. Väsyttää sitä täytyi reilun tunnin ajan, ja kuin ihmeen kaupalla Anja sai sen veneeseen. Seuraavaksi petoa piti yrittää tainnutella ja pitää se veneessä. Siinä hötäkässä Anja sai soitettua miehelleen Erkille. Erkki tulikin hätiin, ja kala saatiin veneestä ja kannettua kotiin. Kuvassa kalaa esittelevät viralliset punnitsijat Olli Makkonen ja Erkki Kinnunen. On peto mahtanut eläessään hallita diktaattorin lailla pientä Marjojärveä. Varmaan se on ahmatin lailla harventanut kalakantaa. Tiettävästi kyseinen hauki on suurin Sarvenperän alueelta saatu? Ainakin tämän sukupolven aikana? Veikko Minkkinen

4 Kesäretki Hämeenlinnaan ja Lopelle Varhain kesäkuun viimeisenä viikonloppuna sarvenperäset ystävineen aloittivat Hämeenlinnaan ja Lopelle suuntautuneen kesäretkensä. Pohjolan Turistiauto kuljettajanaan monille jo aiemmilta retkiltä tuttu Ari Paananen keräsi ensimmäiset matkaajat kyytiin jo Jyväskylästä. Auto olikin jo melkoisen täynnä Sarvenperälle saapuessaan. Orituvan kohdalla alkoi jo kahvihammasta pakottaa ja oli aika pitää pieni tauko. Tauon jälkeen matka jatkui Iittalan Lasikeskukseen, jossa ruokailun jälkeen oli mahdollisuus ostoksiin alueen tehtaanmyymälöissä. Tästä jatkoimme Hämeenlinnan Linnan niemeen, jossa vierähtikin monta tuntia. Ensimmäiseksi tutustuimme oppaan johdolla seitsemän vuosisataa nähneeseen, vanhaan asuunsa kunnostettuun linnaan. Vankilamuseossa nähtiin eri aikakausien sellejä 1870-luvulta aina 1990-luvulle asti. Nähtävillä oli myös henkilökunnan vanhoja virkapukuja, valokuvia, vankien kirjeitä ja vankitöiden tuloksia. Tykistömuseon rakennukset on rakennettu 1900-luvun alussa ja peruskorjattu myöhemmin vastaamaan museon tarpeita. Vanhimmat kokonaiset tykit ovat 1800-luvulta, mutta mm. tykin putkia ja ammuksia on nähtävillä aina 1600-luvulta asti. Museon kahvilan paljon mainostetut sotkumunkit eivät myöskään olleet ihan tämänpäiväisiä. Linnan niemen -kierroksen jälkeen päivä olikin jo illassa. Oli aika etsiä hotelli, josta meille oli varattu yösijat. Iltapalan jälkeen osa matkaajista taisi lähteä jo unten maille virkeimpien viettäessä iltaa tanssien tai vaikkapa kaupungin iltaelämää muuten seuraten. Sunnuntaiaamuna kuljettajan saapuessa bussin luo hän huomasi hämeenlinnalaisten jättäneen ikäviä puumerkkejä eli graffitteja bussin kylkeen. Tekijää ei tietenkään tiedetä eivätkä poliisitkaan kiireiltään paikalle ennättäneet. Kaikesta huolimatta matkan oli jatkuttava aikataulun mukaan. Kaupunkioppaamme Kaija Jokinen kertoi Hämeenlinnasta ja sen Komea, nyt jo eläkkeellä oleva, tuulimylly Lepaalla. historiasta ja kierrätti meitä mm paikallisten kuuluisuuksien, kuten Veksi Salmen, Markku Veijalaisen ja Irwinin, lapsuudenkotien kautta Aulangon luonnonpuistoon. Poikkesimme vielä Sibeliuksen syntymäkodissa ja koska aikataulussa oli hiukan väljää, teimme pikavisiitin Vanajanlinnaan. Sisälle emme päässeet, mutta jo puistoalue oli katsomisen arvoinen. Lopella Marskin Majan opas kertoi Mannerheimin saaneen korpisotureiden rakentaman majan 75-vuotislahjaksi v Maja sijaitsi alunperin Lieksajärven rannalla, mutta siirrettiin v Lopelle, jossa se on ollut matkailunähtävyytenä vuodesta1959 asti. Vieressä sijaitsevan tilausravintolan runsas ja kauniisti katettu lounaspöytä hakee vertaistaan. Retkemme viimeinen käyntikohde oli Lepaan puutarha-ja viinitila. Puutarhakierroksen päätteeksi pääsimme maistelemaan tilalla valmistettavia marjaviinejä. Kotimatka sujui rattoisasti arpajaisten ja Pekan esittämien, Kalle Väänäsen kirjoittamien, savolaisrunojen merkeissä. Kiitos kaikille matkalla olleille hyvästä seurasta. Mukana menossa Seija Kesäretken kuvat: Seija Halinen

5 Matti poseeraa Lepaalla samalla paikalla kuin toisessa kuvassa oleva pappansa. Matin pappa oli rakentamassa ko. puutarha-ja viinitilan rakennusta 100 vuotta sitten. Köntysten perinteinen Kesämatka 2009 Lähdimme matkaan perjantaina 17. päivänä heinäkuuta. Matin Mitsun kyytiin nousivat Kalevi ja Asko, Eskon Mitsuun allekirjoittanut. Otimme suunnan itään ja pidimme ruokailutauon Joensuun Rossossa. Autot laitettiin parkkiin torille ja mittarista maksukuitit kojelaudan päälle, mutta ne eivät torikauppiaille varatuilla paikoilla riittäneet. Tohmajärvellä kävelimme keskustassa ja näimme naapurimme Esan virastotalon. Yöksi jäimme Niiralaan Ellilän maatilamatkailutaloon. Illan aikana selvisi, että talon isäntäveljekset (kaksosia) olivat olleet koulussa edellä mainitun Esan kanssa samalla luokalla. Lauantaiaamuna aamiaisen jälkeen lähdimme Niiralan rajalle, josta selvisimme nopeasti yli ja ajelimme Ruskealan ohi Sortavalaan. Tankkasimme autot halvalla bensalla, 22,50 ruplaa per litra eli euroissa vähän yli 50 senttiä. Ruplia sai noin 42 yhdellä eurolla. Lähdimme etsimään Sortavalan eteläpuolelta tietä Laatokan rantaan, josta voisimme kysellä venekyytiä Sammatsaareen. Siellä oli ollut Eskon äidin syntymäkoti ja evakkoonlähtöpaikka. Rannassa oli rajavartijoiden dasha- eli kesämökkikylä. Kyläläiset olivat ystävällisiä ja auttavaisia. Yksi mökin isäntä vei meidät Uhtualla syntyneen suomea puhuvan leskirouvan, Ninan luokse. Nina selvitti oppaallemme toiveemme ja tämä hommasi alumiinisen peltiveneen, jolla soutaen Esko, Matti ja Asko kävivät noin kahden kilometrin päässä olevalla saarella. Rakennusten pohjia oli jäljellä. Itse menin Kalevin kanssa odottelemaan autojen luokse Ninan tontille noin kolmensadan metrin päähän rannasta. Ninalla oli vieraana miesystävä Uukuniemeltä, emmekä voineet torjua teelle kutsua. Nina ja Pertti kertoivat olleensa viikkoa aikaisemmin kyläilemässä Petäjäveden Pengerjoella. Yöksi menimme Sortavalan torin vieressä olevaan hotelliin, Sortavalaan. Sunnuntaiaamuna matka jatkui Käkisalmeen, jossa kävimme vanhassa Käkisalmen linnassa. Kun museon virkailijarouva kuuli suomenkieltä, hän näytti metallista uuniluutaa, jonka päähän laitetaan vasta, jolla uuni puhdistetaan tuhkasta. Rouva ei tiennyt kapineen nimeä ja kiitteli meitä kovasti kirjoittaessaan paperiinsa UUNI- LUUTA. Yövyimme Käkisalmen hotellissa. Matka jatkui maanantaiaamuna etelään. Ohitimme Pyhäjärven ja pysähdyimme Kiviniemellä Vuoksen sillan pielessä ja kuvasin Vuoksen kuohuja. Ennen Rautua tuli vesikuurokin. Raudusta ajoimme Metsäpirttiin ja edelleen kohti Laatokkaa Saaroisten kylään, josta Eskon Elsa-anoppi on kotoisin. Siellä Matti näytti kahvinkeittotaitonsa ja po- Maailmanmatkaajan elkein tämäkin hotelli valloitettiin. Kuvat: Oiva Kilpioja

6 jat arvelivat kahvin olevan melkein yhtä hyvää kuin hotellin aamukahvikin. Kahvitauolta ajelimme paikoin erittäin reikäistä asfalttitietä Siiranmäkeen. Matti näytti Askolle ja Kaleville 300 metrin päässä autolta kuraisen tien varrella ollutta Kalle Päätalon vankileirin muonavaraston paikkaa, jossa Kalle toimi varastonhoitajana. Rankka sadekuuro kasteli paikkaa ihailleet pojat. Tämän jälkeen ajelimme panssarivaunuilla välirauhan aikaan tehtyä betonitietä ja käännyimme siitä Kivennavalle ja edelleen Raivolaan ja Terijoelle. Terijoelta tie kulki meren rantaa kohti Pietaria. Yöksi jäimme Kuokkalaan hotelli Casablancaan. Valloitettiin samalla reissulla myös Pietarikin. Tiistaiaamuna hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme klo 8.30 Suomen aikaa kohti Pietaria, koska arvelimme liikenteen olevan hiljaista vielä silloin. Autot tankattiin ennen Pietaria H-asemalla. Bensaa meni Eskon autoon 35 litraa ja se maksoi 78 ruplaa. Matin auto nieli saman verran. Ajelimme Nevan ylittävää siltaa ja näimme opastetaulun, jossa luki Tallinna. Kiersimme lenkin Iisakin kirkon vierestä, ja muutaman kilometrin päästä tulimme liikenneympyrään, josta lähti tie Moskovaan ja toinen Tallinnaan. Pietarista Narvaan läpi Inkerinmaan on noin 140 kilometriä. Kello oli 10.40, kun Tallinna-tie aukeni edessä. Välillä pysähdyimme ja kävimme kyläkaupassa tulimme Venäjän tulliin Narvaan, jossa pienikokoinen naisvirkailija pani saksalaisen moottoripyöräryhmän ojennukseen, kun nämä meinasivat etuilla toimiston luukulla. Aikaa kului tulleissa yhteensä noin kaksi tuntia. Sitten oltiinkin Virossa ja matkaa Tallinnaan 200 kilometriä. Välillä pidettiin Matin jauhovelli tauko, Mattihan keittää kahvit priimuksella kattilassa. Tallinnassa olimme tiistai-iltana ja majoituimme sataman viereen Tallink Express-hotelliin. Keskiviikkoaamuna nautimme aamiaisen seisovasta pöydästä hotellissa. Varasimme liput autoille ja miehille klo lähtevään Superstar-laivaan. Matti vanhana tallinnankävijänä näytti kaupunkia kiertoajelulla mm. Eskolle, joka oli siellä ensimmäistä kertaa. Autot laitettiin parkkiin ja Matti ja Asko marssivat parturiin. Sitten kierrettiin Raatihuoneen torilla ja vanhoilla kapeilla kujilla. Tuliaisostosten jälkeen oli aika siirtyä laivaan. Laiva ajoi Helsinkiin kahdessa tunnissa. Satamassa tuotti vaikeuksia löytää oikealle (kolmas) autokannelle. Kun vihdoin löytyi oikea rappu ja ovi, oli kannella jäljellä enää kaksi punaista Mitsua ja laivamiehiä nauratti, kun sanoin että näin käy maalaisille täällä. Helsingistä Länsisatamasta päästiin Lauttasaaren kautta Kehä I:lle ja ilman ruuhkia Lahden tielle. Vielä poikkesimme suomalaisille kahveille Tuuliharjaan kultamitaliampuja Satu Mäkelä-Nummelan entiselle työpaikalle. Tuliaisten jakelu alkoi Saukkolassa ja Sarvenperällä noin klo Oiva Kilpioja Hevosriehaa kerrakseen Tänä vuonna Sarvenperäset ja Saukkolan kylätoimikunta järjestivät kolmannen kerran Hevosrieha -tapahtuman. Mukana oli niin hevosvoimia kuin konevoimiakin. Hevosvoimista huolehtivat muun muassa Mari Hakkarainen hevosensa Inkunabelin kanssa. Inkunabel oli mukana kahdessa esityksessä: Teija Sillgrenin vetämässä koulutusnäytöksessä sekä esteradalla Marin ohjastamana. Eeva-Liisa Pitkänen ja Napsukka-tamma esittelivät työhevostaitoja Napsukan varsan seuratessa vierellä. Yleisö pääsi seuraamaan miten triolta sujuivat työt hankmolla ja vanhan ajan sontakärryillä. Kouluhevonen Ein Ariel kävi läpi helpon kouluradan ratsastajansa Petra Taskisen kanssa. Kaikki esitykset olivat mieleisiä ja katsojat viihtyivät niiden parissa. Hevosvoimia edusti myös Sarvenperän kengittäjä Jyri Hellevuo. Kengityksen sijasta Jyri näytti tänä vuonna, miten hevosenkenkiä tehdään suorasta raudasta. Mielenkiintoiset taontanäytökset vetivät ihmisiä puoleensa kovasti. Napsukka-hevonen varsansa kanssa työn touhussa.

7 Perheen pienimpiä ajatellen paikalle oli rakennettu myös pieneläinpiha, jossa oli laaja kirjo maatalon eläimiä. Mukana oli jälleen vasikka Saukkolan Matin tilalta Saukkolasta, lampaita ja kaneja Teija Paanasen ja Jouni Tilsalan tilalta Sarvenperältä sekä kilejä ja kanoja Vesa Koskiselta ja Ritva Ahtikalliolta Saukkolasta. Ankkoja olimme saaneet Ylämuuratjärveltä Riitta Sartolahdelta. Olihan siellä vähän tuntemattomampiakin eläimiä, jotka kiehtoivat niin pieniä kuin suuriakin katsojia. Esimerkiksi Sini Honkasen alpakat Vesangasta kiehtoivat monia katsojia. Niiden kauneus ja hauskan oloinen rakenne sekä niiden villan tuotanto kiinnostivat monia. Eläinpiha oli muutoinkin onnistunut, katsojat viihtyivät syötellen ja ihastellen eläimiä. Kuvissa Kuohun VPK:n pelastusnäytös, Elo Pihlajamäki kioskitöissä ja vanhojen työkoneiden esittelyä. Kuvat: Tommi Oksanen Miehille oli suunniteltu aivan oma maailmansa, jossa oli tarjolla erilaisia näkymiä niin menneestä kuin nykymaailmastakin. Mukana oli tänä vuonna Ramirentin kaivinkoneiden lisäksi mönkijöitä, joilla oli mahdollista kokeilla työntekoa. Isommat ja vähän pienemmätkin miehenalut ajelivat mönkijällä, tekivät puukuormia ja siirtelivät niitä paikasta toiseen sekä kävivät sen jälkeen kaivamassa kuoppia hiekkakasalla. Esillä oli myös vanhanaikainen pärehöylä. Maamoottori herätti monen miehen mielenkiinnon näytösten aikana. Pärehöylä oli tuotu Kuohulta. Paikallinen isäntä oli tuonut paikalle vanhat traktorinsa ja hevosvetoiset välineensä. Voitto Manerus toi esille oman kokoelmansa vanhoja traktoreita. Paikalle oli tullut myös Reijo Kettunen pitämään näyttelyä Metsätorpan maasta: perinteisestä suomalaisesta elämäntavasta. Sarvenperäsillä oli hoidossa tapahtuman ajan kahvitukset ja evästarjonta, joka sujui niin hyvin, että kaikki tuotteet loppuivat kojusta. Oman viehätyksensä tapahtumaan toi Saukkolan kylätoimikunnan rompetori, jossa oli kaupan pohjoisten kylien nurkista kertyneitä aarteita. Sadekuurot iltapäivällä ajoivat suurimman osan katsojista pois. Kaikkein innokkaimmat jäivät vielä katsomaan iltapäivän viimeiset hevosesitykset sekä Kuohun vapaapalokunnan näytökset loukkaantuneen henkilön poistamisesta kolaroidusta autosta ja elvytyksestä. Kuohulaiset olivat tänä vuonna ensimäistä kertaa mukana tapahtumassamme. Sateista huolimatta tapahtuma onnistui erittäin hyvin. Talkooväelle suurkiitos siitä, että olitte mukana rakentamassa mukavaa perheiden yhdessäolon päivää. Riitta Kuusela

8 Saunamaraton 2009 Järjestyksessään seitsemäs Sarvenperän Saunamaraton toteutettiin keskiviikkona 8.7. sananmukaisesti hyvän sään aikana, kun ottaa huomioon seuraavan päivän rankan vesisateen. Saunojia se ei kai olisi kovinkaan haitannut, kun muutenkin olivat jo märkiä, mutta järjestäjien huumori olisi saattanut olla hakusassa. Saunoja oli tänä vuonna mukana 19 ja osanottajia 66, joista puolet ensikertalaisia. Useille kymmenille halukkaille jouduttiin sanomaan ei, koska aika ja varsinkin savusaunojen lämmön riittävyys on rajallinen. Kaiken kaikkiaan tapahtumaa voidaan sanoa onnistuneeksi, ainakin osanottajien kommenteista päätellen. SH Älysi viimeinkin valtakunnan ykköslehti, mikä on verrattomin kesätapahtuma. Osallistujien nimet eivät ole järjestyksessä. Ryhmä 1 (Hippoksen maratoonarit): Jouko Ahtikallio Ville Jaakkonen Pekka Mölsä Reino Uotila Tero Kinnunen ja Tero Mähönen. Lisänä Sari Viinikainen ja märkäopas Ulla Tamminen Tässä muutamia kommentteja: Kiitos teille kaikille puuhanaisille ja miehille, olitte laatineet meille taas upean päivän. Sanotaan, että Tukholman maraton on maailman parhaiten järjestetty maraton, mutta ei teidän kylän tapahtuma sen huonommaksi jää. Tarjoilun osalta olette parempiakin. Tuskinpa Tukholman kylältä on puolet väestä mukana touhuamassa kuten teidän kylältä. Kiitos vielä kerran mainiosta tapahtumasta ja erinomaisista järjestelyistä. Tämä on varsinainen huolienkarkoituspäivä, jokaisella niitä piisaa, mutta Saunamaratonilla vain nautitaan ja iloitaan joka hetkestä. Pitäkää saunat ja mielet jatkossakin yhtä lämpiminä. Voi hyvä tavaton, takana on Saunamaraton! Reissu kysyi paljon pokkaa, nyt on hieno vetää hernerokkaa. Sarvenperäläiset, suurkiitos kaikille teille päivän tämän kun järjestitte meille! Kiitoksen syvän ansaitsee erityisesti Sanna, joka ei liikoja aikoja ryhmän typeksiä anna! Ryhmä 2 : Riitta Parkkola, Päivi Parkkola, Juha Mikkonen, Ritva Pahkala, Seija Sarava, Raija Majuri sekä märkäopas Sanna Tarkiainen Ryhmä 3 (Tähtirinteen Äijät 1): Marko Riepponen, Janne Nurmi, Peter Kochenrath, Markku Ikonen, Joni Lius, Petri Peltonen ja Markku Saikkonen. Opas Matti Riuttanen

9 Kuvat: Tiina Riuttanen ja Seija Halinen Ryhmä 4 (Slow Sauna): Kimmo Raitio, Matti Karvinen, Jussi Niemelä, Janne Janhunen, Matti Julin sekä lisäksi Kaija Länsimäki, Pirjo Hyvärinen ja Arja Lakkala. Oppaana Veli Minkkinen Ryhmä 5 (Hoivamirrit): Merja Vartio, Satu Sandelin, Jaana Lotila, Sanna Hartikainen, Kaisu Hänninen ja Heidi Lehtonen. Lisäksi Eila Kilpioja ja märkäopas Marja Mustaniemi Ryhmä 6 (Muuramen Uimahalli): Eija Rantanen, Eeva Tarvus, Erja Nieminen, Kimmo Ahonen, Jarmo Leskinen sekä lisäksi Reijo Hannula, Pekka Tiihonen ja Kari Minkkilä. Opas Kalevi Halinen Ryhmä 7: Arto Manninen, Antero Manninen, Kalervo Laukia, Raimo Rantanen, Marko Kivelä, Pekka Kivelä, Erkki Pursiainen ja opas Asko Paunila Ryhmä 8: Sirpa Ilves, Pauliina Tamminen, Helena Pellossaari, Aira Vuorinen, Ritva-Liisa Luomaranta, Martta Karhi ja opas Oiva Kilpioja Ryhmä 9 (Tähtirinteen Äijät 2): Timo Puustinen, Pasi Rautiainen, Jukka Harajärvi, Antti Kivelä, Perttu Hietanen ja Risto Korhonen, lisänä Pyry Kuusela. Oppaana Juhani Kuusela

10 10 Aidat Nykyään ei Sarvenperällä ole paljon aitoja. Siellä täällä saattaa jokin sähköinen nauha lepattaa osoituksena hevosen laitumesta. Toista oli ennen. Aidat halkoivat Sarvenperää niin kuin koko Suomen maaseutua. Joka tilalla oli karjaa. Ja sehän laidunsi kesäisin metsälaitumella. Se merkitsi, että koko tila oli aidattu rajalinjoja myöten. Rajanaapurit jakoivat yleensä aitausrasituksen tasan, mutta jos sattui metsähallituksen naapuriksi, joutui aitaamaan valtionkin edestä. Tämä ei vielä riittänyt. Tietysti karjaa piti estää tulemasta pelloille. Pellot olivat yleensä kartanon ympärillä (isä sanoi pihapiiriä kartanoksi). Siis peltojenkin ympäri piti rakentaa aita. Polkujen kohdalle tehtiin veräjä. Jos oli oikein hevosella ajettava tie, siihen tehtiin portti. Kulkeminen oli usein hankalaa veräjien ja porttien takia. Kerrotaan, että Häntälä sai nimensä siitä, että ensimmäinen isäntä oli huolimaton ja jätti kulkiessaan portit auki. Häneltä jäi siis häntä väliin. Aluksi kaikki aidat olivat aidasaitoja. Virallinen nimihän on pisteaita, mutta Sarvenperän kielessä se on aijasaita. Aijasaidassa aidakset ovat viistossa maahan nähden ja niitä on tiheämmässä. Tästä on hauska muisto. Naimisiin mentyämme ensimmäisenä kesänä teimme pyöräretken Kuopioon Kalevan kisoihin. Huomasimme, että Savon maassa tienvieren aidakset kävivät yhä pystymmiksi, mitä pitemmälle Savoon ajoimme. Ihan pystyä aitaa emme muista, mutta jollain kohtaa huomasimme aidaksien kääntyvän vastakkaiseen suuntaan. Aidasaidassa aidakset ovat halkaistuja. Aivan ohutta riukua ei tarvitse halkaista, mutta vähänkin vahvempi halkaistaan kahdeksi ja vahva jopa neljäksi. Sarvenperällä aidakset tehtiin yleensä kuusesta, mutta sananparsi sanoo: Haapainen aidas, kuusinen vitsas ja katajainen seiväs, ne ovat lujinta maailmassa. Aidas halkaistiin kahden miehen tiimityönä. Etummainen kulki selkä edellä ja löi kirveellä keskelle puuta halkaisukohdan ja jälkimmäinen löi kirveensä näin syntyvään rakoon. Etummaisella oli tietysti suurempi vastuu ja siihen asettuikin kokeneempi. Vitsakset tehtiin noin metrin mittaisesta kuusen taimesta. Se halkaistiin ja näin syntynyt vitsas kiertyi helposti seipäitten ympäri. Kun aitaa tehtiin vain aikalehmiä varten, huomattiin että hyvin kasvatettu lehmä pysyi harvemmassakin aidassa. Niin syntyi riukuaita. Raja-aidoiksi tehtiin yleensä riukuaitaa. Jos tarvittiin tiheämpää, esim. lampaankaritsoita varten, tehtiin pienempi aitaus, lammashaka. Ennen vanhaan oli paikkakunnalla yksinkertainen työmies, Jaakko Koskinen. Hän oli lievästi kehitysvammainen. Jäänyt Luojalta saaliiseen, kuten Päätalon Kalle sanoisi. Jaakko oli kuullut maininnan aitajuoksusta. Hän ei oikein käsittänyt asiaa ja arveli: Kyllähän ne riukuaitaa juoksee, mutta juoskoppas aijasaitoo. Luonnollisesti aidat vaativat huoltoa. Niitä oli, varsinkin puuaitoja, silloin tällöin korjattava. Talven jälkeen korjaus ajoitettiin ennen toukotöitä. Siinä oli vain sellainen ongelma, että aitaseipään vaihtaminen vaati sulan maan. Ja metsässähän maa sulaa hitaammin kuin aukeilla. Niinpä aidankorjuu ja toukotyöt tuppasivat osumaan päällekkäin. Aholassa oli minun nuoruudessani vakinainen aidankorjaaja, Heimo Hallamäki. Heimohan oli Hallan poikia. Mentyään naimisiin Liisansa kanssa Heimo sai Hallan uloimmat pellot ja parikymmentä hehtaaria metsää. Peltojen viereen Hallasta Välilään päin Heimo rakensi mökin, Halla-ahon, ja alkoi elää mökkiläisen elämää. Heimolla ei ollut hevosta. Asia hoitui niin, että Aholan Atri hevosineen kävi keväällä Halla-ahossa tekemässä toukotyöt ja Heimo kävi Aholassa tekemässä miestöitä. Liisa oli reipas emäntä. Heimo oli vähäpuheinen mies, mutta Liisa puhui senkin edestä. Ilmeisesti Liisa antoi Atrillekin ohjeita toukotöihin, koska siitä Heimo huomautti. Atri puolustautui: Minä olen huomannut, että tässä talossa kukko ei kieu, vaan kana kaakattaa. Minä olin siihen aikaan vasta nuorukainen, joten joudin hyvin Heimon kaveriksi aidankorjuuseen. Vähäpuheisena miehenä Heimo ei sodassaoloaikaansa muistellut, vaikka oli siellä ollut niin kuin muutkin miehet. Mutta aitaa korjattaessa, metsän siimeksessä, hän innostui kertomaan sotamuistojaan minulle. Ehkä siksi, että minä kuuntelin hartaasti, enkä väittänyt vastaan. Monesti kahvitunti venyi ylipitkäksi, kun Heimo innostui. Tosin ne jutut alkoivat lopulta muistuttaa toisiaan kun ne menivät kehumisen puolelle. Minä ruilaatin sillä konepistoolilla Vähitellen riukuaidatkin vaihtuivat piikkilanka-aidoiksi. Aitatarpeet ostettiin kaupasta. Paitsi itse piikkilangat, myös kiinnikkeet piti ostaa. Piikkilanka kiinnitettiin seipäisiin aspilla. Aspi oli vankasta rautalangasta väännetty koukku, jonka molemmat päät oli viistottu. Tosin monet käyttivät tavallista naulaa, joka väännettiin mutkalle. Kun aidantarve väheni, piikkilangat tuppasivat jäämään metsään, jossa ne nyt ovat satunnaisten kulkijoiden ja metsän eläinten harmina. OLa

11 11 KOULUN Palsta PALSTA Koulun kevätretki Tampereelle Aamuaurinko kajasti kauniisti tiistaiaamuna 19.5., jolloin koulun viimeinen kouluretki oli alkamassa. Suunnitelmat oli tehty jo varhain alkutalvesta, joten päätöstä ei peruttu. Into matkaan oli kaikilla. Matkakuume perhosineen näkyi jo lasten kasvoilla edellisenä päivänä. Aamulla kuuden aikoihin hivuttauduin koululle eväiden tekoon, ettei nälkä yllättäisi. Koulutaksimme Jari Jokisen pihassa oli ns. lastauspaikka. Loput oppilaat napattiin matkan varrelta omilta pysäkeiltä. Mahduimme kaikki seitsemän oppilasta ja neljä aikuista sopivasti kyytiin. Sanaleikkejä leikittiin muistin testaamiseksi. Kenelläkään ei ollut dementiaa, ainakaan aikuisilla. Ensimmäinen pyssäys oli Patalahti Jämsässä. Käytiin eväiden kimppuun. Maistui! Ja matka jatkuu. Ennen kymmentä oltiin Tampereella Ympäristökeskuksessa. Opas odotti meitä siellä. Moreeni sijaitsee entisen Finlaysonin tehdasmiljöössä. Alla pauhasi sähkögeneraattorit tuottaen sähköä. Opas esitteli ympäristöasioita ja kyseli ajankohtaisista asioista. Hyvin olivat lapset tietoisia asioista, opetus oli mennyt perille. Aktiivista porukkaa, opaskin kehuskeli. Sieltä lähdettiin kävelemään ruokapaikkaan, se oli Pizzeria Jalla Jalla, sellainen iranilais-egyptiläinen paikka. Tarjoilijat olivat tummia poikia, ei näkynyt kyökissä hamehelmoja. Jokainen sai valita mieleisen pizzan, oli tosi suuria, kaikille maistui. Sitten taxiin ja nokka kohti Särkänniemeä. Oli monta hauskaa härveliä. Noora, Päivi ja Pirkko törmäsivät ekaksi kummitusjunaan, olipa paikka että hui! Sitten laivaan, joka vatkasi ees sun taas, oikein mahan sekoittaja. Ja toinen oli vauhtimato ja talliralli. Noora sai minutkin houkuteltua. Delfinaario katsottiin tarkkaan, mahtavia esiintyjiä todella. Kaikilla oli hauskaa ja iloinen mieli. Markku-opelta lähti tukka Tampereella, se on vanha traditio. Noin alettiin lähteä kotia kohti. Tulomatkalla naposteltiin loput eväät. Jari kuskasi kyytiläiset kotipihoihin asti. Sarvenperä häämötti n. klo 21 aikaan. Tämä reissu piirtyköön historian lehdille. Pienellä haikeudella, kaihon kyynel silmässä koulun muistoille. Kiitollisena Sarvenperän koululle ihanasta työpaikasta ja vuosista Perinteiset Elojuhlat Tikkalan Harjulassa Tule tutustumaan syksyn ohjelmatarjontaan klo 14 18: - Virtapiiri ja ikäihmisten liikunta - Itämainen tanssi ja latinobic - Naisten ja miesten liikuntaillat - Lasten ja nuorten liikuntaryhmät Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys ry monityöntekijä Pirkko Virtanen Karaokeilta lapsille ja aikuisille Harjulan salissa klo Kahvila avoinna koko elojuhlien ajan klo Kahvilassa esityksiä kylien kansainvälisyydestä Arpajaiset: tuotto liikuntaharrastusten tukemiseen VARAA OMA PÖYTÄ (5 ) tuote-esittelyihin ja myyntiin (pamaatta@gmail.com tai )

12 12 Kyläyhdistys kestittää kesän talkoissa (Hevosrieha, Saunamaraton, rallit) mukana olleet talkoolaiset perheineen Kuohun Metsärannassa Ensimmäinen kattaus alkaa klo 15.00, toinen klo Ilmoittautumiset mennessä Seijalle, p tai Vesalle, p SarvilastujA Postiosoite Varttuneen väen leiripäivä Mutasen leirikeskuksessa Kokoontuminen Mehtosen kaupalla klo 9 kimppakyydein. Ilm. viim Tuula Vehkalalle puh Virtapiirin toiminta alkaa pe klo koululla. Muutos mahdollinen, seuraa Korpilahti-lehden seurapalstaa ja Sarvenperän kotisivuja. Seuraava kyläkokous klo koululla, ellei muuta ilmoiteta. Teatteriretki la Seinäjoen kaupunginteatteriin. Näytelmä EI KETÄÄN KOTONA, päivänäytös. Rooleissa mm. Jaana Saarinen ja Jussi Lampi. Hinta e. Sis. matkan, lipun, ruokailun ja väliaikakahvin. Ilmoittautumiset mennessä Seijalle puh tai seija.halinen@elisanet.fi Saarnasta vastasi Päivi Kärkkäinen Korpilahdelta. Lopuksi juotiin kahvit Marjomäen tuvassa. Ralleihin lähti Sarvenperältä 11 hengen iskuryhmä, joka piti järjestystä yllä Leustun erikoiskokeella vahvoin kansainvälisin ottein. Kuva: Retuperän kotialbumi Kuva: Asko Paunila Varttuneen väen perinteellisellä kevätretkellä tutustuttiin mm.lahtisen huopaliikkeeseen, Toritupaan ja Hirvikartanoon Jämsässä. Kyläseuralle ja Virtapiirille lämpimät kiitokset muistamisesta Koulun väki, Päivi, Pirkko ja Markku Paljon onnea toukokuussa syntyneelle Tuppelan nuorelle isännälle. Nimeksi hän sai kasteessa Verneri Juhani Niilivuo. Veikko Minkkinen täytti 70 vuotta 9.8., lämpimät onnittelut! Kyläseuralle on hankittu soutuvene kyläläisten yhteiseen käyttöön. Vene on sijoitettu koulun rantaan Löytänälle. Jaakonpäivän messu kuultiin Marjomäen riihikirkossa Seurakuntaa oli paikalla noin 50 henkeä, sateisella säällä taisi olla vaikutusta osanottajien määrään. Sarvenperän Retuperällä majaa pitävä tamma Liekin Liinu voitti Perhossa järjestetyn nuorten suomenhevosratsujen laatuarvostelukarsinnan 4-vuotiaiden luokan ja lunasti paikkansa valtakunnalliseen finaaliin, joka pidetään syyskuussa Ypäjällä. Kuvassa silmittömän onnellinen voittajapari heti yllätysvoiton selvittyä. Erityiskiitos lähtee Kalliokylän Kengitys ja Rokki -yhtiön kengitysosaston Jyrille, joka on huolella hoitanut kilparatsun kenkäämisen. onnittelee voittajaparia ja toivoo menestystä finaalissa! Heidät on tunnistettu! Toukokuun ssä (2/09) sivulla 10 olevassa kuvassa oli kaksi henkilöä, joita kuvien lähettäjä Pentti Minkkilä ei ollut tunnistanut (keskimmäinen kuva sivun vasemmassa Paluu kotiseudulle laidassa). Alarivissä vasemmalla seisova tyttö on Tarja Minkkinen, nyk. Hahl, ja oikealla oleva nuorimies on Esko Minkkinen. Heidät tunnisti lehden tilaaja Pirkko Eskelinen Jyväskylästä. Paluu kotiseudulle Nuori perhe etsii omakotitaloa tai mummonmökkiä Kuohun, Sarvenperän, Saukkolan Nuori perhe etsii omakotitaloa tai mummonmökkiä Kuohun, Sarvenperän, Saukkolan tai Vesangan seudulta. hinta kork hinta puh mika.pasanen@elisanet.fi puh mika.pasanen@elisanet.fi

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry

KOTIHARJUN SAUNAYHDISTYS ry To 17. Su 20.5.2012 Saunaretki Karjalaan Sivu 1 / 14 Kotiharjun Saunayhdistys ry:n perinteinen kevätretki Karjalan maisemiin ja sen saunoihin. Entistä Suomea. Heino Tours Finland, Kotka. Venäjän puolella.

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat

EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat EL Valtakunnalliset Keilakilpailut 2016 Jyväskylä osanottajat Joukkuekisassa naiset lisäpisteitä 8 p/srj # Nimi Syntymävuosi Yhdistys Hyvitys/srj Hyvitys 6 srjjoukkue Torstai 9.00 1 Tamminen Matti 1928

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa + 125 tikkaa 21.1.2017 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 24.1.2017 klo 10 25 tikkaa MM 1. Reijonen Markku SavTi 39 40 45 44 32 200 2. Rantanen Asko MU 38 41 41 38 41 199

Lisätiedot

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 + 125 tikkaa 27.1.2018 Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 28.1.2018 klo 17 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 42 41 40 40 40 203 2. Vaarala Simo PaavT 38 43 36 39 45 201 (4x10,

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1

Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Luettelo voittajista ja voitoista Huomisen Rakenta -tukiryhmän arpajaisissa 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 657 Hannu Hokkanen Jyskä 1 Akvarellimaalaus: Päivi Riihinen 600,00 1311 Sirpa Martins

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle

Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle Lapin Martat retki Heinäveden Valamoon ja Imatralle 4.-7.7.2016 Matkalle lähdettiin bussilla maanantaiaamuna 4.7. kahdeksan aikoihin, Tervolan jälkeen jo tutuksi tullut reitti itäpuolen tielle ja Lautiosaaren

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 233 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 219 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 215 4. Hakkarainen

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014

Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 Lapin Marttojen Kesäretki Pohjois-Karjalaan 4.-7.7.2014 4.7. perjantaiaamuna kello 8 noustiin Möllärin bussiin ja keula kohti etelää. Matkan varrelta poimittiin marttoja kyytiin Niskanperältä, Itäkoskelta,

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2012 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 28.-29.7.2012 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2012 voittajat: Pekka Heinänen (oik.) ja Tommi Tuominen Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP 2009 MAGELLAN-KUHAUISTELU, Korpilahti 4.-5.7.2009 KILPAILUN TULOKSET Kilpailun voittajat: Pekka Heinänen (kesk.), Tommi Turunen ja Henri Stöd Jämsästä PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA

OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 21.5.2017 päivitetty 21.5.2017 klo 22.15 MM 1. Lehtonen Seppo JST 45 36 41 44 44 210 2. Immonen Hannu KuTi 40 38 42 46 43 209 3. Fischer Jussi ATi 43 39 40 41

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57, ,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80, ,90 Merja Mynttinen / 58 85,

Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57, ,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80, ,90 Merja Mynttinen / 58 85, 18.4.2009 Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57,5 1. 80 70,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80,0 1. 80+ 89,90 Merja Mynttinen / 58 85,0 90,0 95,0 95,0 1. 70M20 69,20 Harri Miettinen / 91

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 6.3.2016 päivitetty 19.4.2016 klo 7.50 MM 1. Lehtonen Seppo JST 40 37 46 48 41 212 7*10 2. Nokelainen Eino ÄST 40 46 44 39 43 212 5*10 3. Jäntti Reijo SST 43

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

VARESJÄRVEN PADON RAKENTAMINEN

VARESJÄRVEN PADON RAKENTAMINEN VARESJÄRVEN PADON RAKENTAMINEN Oli perjantai 24.4.2010 ja New Yorkin pörssikurssit nousivat korkeimmilleen 19 kuukauteen. Maailmalla ja Euroopassa näkyi orastavia merkkejä myönteisestä kehityksestä. Vastaavaa

Lisätiedot

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna

Valokuvat ja teksti 16.5.2015 Juhani Junna YSTÄVYYS JA YHTEISTYÖSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUS KAMENNOGORSKIN KAUPUNGIN, VIIPURIN PIIRIN, LENINGRADIN ALUEEN, ANTREAN JA VUOKSENRANNAN SÄÄTIÖN SEKÄ KIRVU SÄÄTIÖN KANSSA. VIIPURIN ALUEHALLINNON KABINETISSA,

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

Tulokset Honkasaari parikilpailu

Tulokset Honkasaari parikilpailu Tulokset 20.1.2013 Honkasaari parikilpailu 1 Pekka Turunen 7305 Pekka Leskinen 2733 10038 gr 2 Jaakko Villanen 5949 Terttu Huhtiniemi 1847 7796 gr 3 Jaakko Pöntinen 4449 Jari Karhu 3030 7479 gr 4 Leo Korhonen

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN 1. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 65 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 60 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 55 4. Henttonen Olli Henttonen Anni 4 50 50 5. Rasi Olli Perälä Saana 5 49 49

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET 31.12.2013 M I E H E T 60 m 7,12 +1,5 Joonas Makkonen -88 2008 hallissa 6,67 Nnamdi Anusim -72 2005 100m 10,46 +1,1 Nnamdi Anusim -72 2007 150 m 17,15-0,3 Joonas Makkonen

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

VUFI:n pöytätennismestarit

VUFI:n pöytätennismestarit VUFI:n pöytätennismestarit 1974-2013 Kausi Mestari Joukkueet 2013 Lähitapiola 2 2004-2012 Ei pelattu 2003-2004 Tapiola 2 2002-2003 Tapiola 4 2001-2002 Tapiola 4 2000-2001 Tapiola 5 1999-2000 Ilmarinen

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu

H 1 Ruokolainen Olli JaRu H60 1 Särssi Mauri RiRu Rantala Hannu JaRu Etelä-Hämeen Reservilupseeripiiri 11-12.6.2016 Pienoiskivääri 60 ls makuu H 1 Ruokolainen Olli JaRu 95 95 98 92 93 92 565 H60 1 Särssi Mauri RiRu 88 88 93 91 92 88 540 2 Rantala Hannu JaRu 87 78 82 76

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139.

Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. Piirinmestaruuskilpailut/piiricup IV Juuan 24.3.2013. Suurin tulos KKP:n Otto Huovisella 3892 g. Osallistujia 139. NU12 NU15 NU18 1. Issakainen Iida PKUK 656 g 2. Lintunen Riku PP 246 g 1. Väistö Jalmari

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET

PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP HARVIA-UISTELU, Korpilahti KILPAILUN TULOKSET PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP 2008 HARVIA-UISTELU, Korpilahti 28.-29.6.2008 KILPAILUN TULOKSET Raimo Mäntynen ja Simo Ollikainen Muuramesta ja kuhasaalis 14 362 g PÄIJÄNTEEN KUHAUISTELU-CUP KILPAILUTOIMIKUNTA

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU

Päijänteen KUHAUISTELU-CUP. Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! MAGELLAN - KUHAUISTELU Päijänteen KUHAUISTELU-CUP 2010 Kilpailukeskus Korpilahden täysin uudistuneessa satamassa - tule, koe ja ihastu! HARVIA - KUHAUISTELU Lauantai 19.6.- Sunnuntai 20.6. Jyväskylä, Korpilahden satama klo.

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011 JYVÄS-MARINE-KUHAUISTELU, Korpilahti 16.7.2011 KILPAILUN TULOKSET Päijänteen kuha-cupin 2011 voittajat: Juha (oik.) ja Eero Tirkkonen, Jämsä Päijänteen kuha-cupin 2011 suurin kuha

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Tähtiajo Jyväskylä. Pisteet ythteensä. Rasti 1 Rasti Vesilinnan korkeus. 7. Huomio tiekirjassa. 2. Jyväsjärven pinta. 1.

Tähtiajo Jyväskylä. Pisteet ythteensä. Rasti 1 Rasti Vesilinnan korkeus. 7. Huomio tiekirjassa. 2. Jyväsjärven pinta. 1. 29 1 11 2 21 3 6 4 12 5 10 6 4 7 20 8 24 9 32 10 17 11 28 12 1 13 18 Tervo Osmo Pylvänäinen Mika Jyväskylä Jäntti Pasi Valtola Hanna Lahti Tornivaara Kari Hokka Virpi Enroos Jukka-Pekka Koivula Timo Häkkinen

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry Kansallinen 25 tikkaa Jämsässä 24.1.2015 järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry päivitetty 27.1.2015 klo 19 MM 1. Ylönen Niilo JST 46 41 37 43 43 210 2. Järvinen Tarmo JST 42 45 43 39 38 207 (6x10) 3. Miettinen

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot