Yritysverkostot tarjoavat uusia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yritysverkostot tarjoavat uusia"

Transkriptio

1 73

2 Pirkanmaan Puunkuljetus Oy kehittää palvelujaan eturintamassa Yritysverkostot tarjoavat uusia - Ykköstavoite oli tietysti turvata oman yritystoiminnan jatkuvuus puutavarakuljetusten muuttuvan, suurempiin kokonaisuuksiin pyrkivän, toimintakentän puristuksessa, vastaa Hannu Lamminen kysymykseen miksi ja miten useamman sisäsuomalaisen puutavara-autoilijan yhteinen myyntiyhtiö, Pirkanmaan Puunkuljetus Oy, syntyi. Pirkanmaan Puunkuljetus Oy on kahdeksan UPM:n Valkeakosken piirin sopimusautoilijan yhdessä ja tasaosuuksin omistama myyntiyhtiö, jolla on tällä hetkellä kuljetussopimus noin puolesta Valkeakosken piirin noin 1,2 miljoonan kuution puumäärästä. Toisesta puolesta vastaa muutama avainyrittäjä. Yhtiön omistajayrityksillä puutavara-autoja on Lisäksi mukana on yksi osayrittäjä. - Tarvittaessa ostamme kapasiteettia ulkopuolelta, kertoo Hannu, jolle verkostoyhtiön puuhamiehenä lankesi hallituksen puheenjohtajan titteli. Ei kannata hankkia itselle lisää kalustoa huippusesongin tarpeen Verkostossa vastuu jakautuu laajemmalle, eikä kenekään riskit kasva liian suureksi mukaan, jos palvelun voi ostaa ulkopuolelta. Olemme nyt puolen vuoden aikana pystyneet ostamaan sen, mitä on kiireaikana tarvittu. Vastaavanlaisia verkostoyhtiöitä on perustettu jo muutamia eri puolille Suomen ja perusteilla lienee lisääkin. Hannu onkin kysytty mies esittelemään verkostomallin toimintaa eri puolille maata. Uuden verkostoyhtiön ensi askeleet otettiin keväällä Kun UPM Metsän Valkeakosken piiri tarjosi entistä suurempia kuljetussopimuksia, Hannu ja valtaosa piirin sopimusautoilijoista laittoivat mietintämyssyn päähän. - Näimme, että kenenkään meidän, yksittäisten pienten yritysten, ei kannata lähteä kasvattamaan toimintaa avainyrityksen kokoluokkaan, vaan järkevällä verkostoitumisella saamme rakennettua kokonaisuuden, joka pystyy tarjoamaan samat ison yrityksen edut asiakkaalle. Samalla vastuunjako saadaan laajemmalle, eikä kenenkään riskit kasva liian suuriksi. Perinteisellä toimialalla yrittäjän itsenäisyys on aina ollut tärkeä. Suomalaisen puutavaraautoilijakentän hyvin luottamustoimiensa kautta tunteva Hannu tietää, että moni alan yrittäjä lopettaa mieluummin kuin lähtee toisen torppariksi. Verkostossa pienen yrittäjän itsenäisyys on suurempi kuin toisen osayrittäjänä, sanoo Hannu. Ja mitä itsenäisempi yrittäjä, sitä sitoutuneempi hän on. Se on myös asiakkaan etu. Muutos ei juuri näy Verkostoyhtiö on jakanut ajonsa neljään alueelliseen tiimiin. - Jokainen tiimi vastaa Odotukset ovat Nevanpään autot ajavat Pirkanmaan Puunkuljetuksen toimialueen pohjoisosan kuljetuksia. Nevanpään kuljettaja Tero Sikiöllä oli tammikuun loskakeleissä edessä reissu Seikun sahalle. Yksi Pirkanmaan Puunkuljetus Oy:n kahdeksasta osakkaasta on virtolainen Tommi Nevanpää. Hänen kokemuksensa uudesta verkostomallista ovat ensimmäisen puolen vuoden kokemusten jälkeen varsin myönteiset. - Kyllä ratkaisu oli meille varmasti ainoa oikea. Nyt pystymme vastaamaan asiakkaan edellyttämiin suurempiin kokonaisuuksiin ilman, että kenenkään yksittäisen yrittäjän tarvitsi lähteä kasvattamaan yritystoimintaansa. Omalta kohdaltani päätös mukaan lähdöstä oli tosi helppo. 74

3 toimintamalleja puunajoon omasta alueestaan, tiimipäälliköt huolehtivat, että alueen tarjonta tulee kuljetettua. Esimerkiksi jos auto jostain syystä vaikka huollon tai remontin takia on pois ajosta, niin tiimipäällikkö vastaa, että puut tulevat ajettua. Vaikka verkoston toimintakonsepti on uusi ei muutos yrittäjien jokapäiväiseen toimintaan ole vielä ollut suuren suuri. Jatkossa tietojärjestelmien muuttuessa systeemiä voidaan kehittää. Vielä asiakkaan ja yrittäjien välinen toiminta ei ole muuttunut miksikään, selvittää Hannu. - Kuljetusohjelmat tulevat kuten ennenkin. Voimme tarvittaessa jakaa ja tasata niitä tiimien sisällä, mutta periaatteessa yhtiö ohjaa toimintaa autokohtaisesti. - Näemme autoistamme toisten tiimiläisten rivit ja voimme helposti paikata kaveria, jos vaikka puut pitää jostakin saada nopeasti pois esim. laanitilan loppumisen takia. Kuljetussopimus on Pirkanmaan Puunkuljetus Oy:n ja UPM:n välinen, me kahdeksan täyttyneet - Käytännön töihinhän muutos ei vielä ole tuonut juurikaan muutoksia. Tommi Nevanpää uskoo verkoston voimaan myös sopimusneuvotteluissa. - Kyllä me yhdessä olemme neuvottelupöydässä varmasti vahvempia kuin yksin. - Nykytilanteessa kun kustannustaso nousee nopeammin ja jyrkemmin kuin koskaan, niin vahvempi neuvotteluasema on tärkeä. Jatkossa Tommi uskoo joukkovoiman vaikutuksen näkyvän myös kalustohankinnoissa. Hannu Lamminen oli aloitteen tekijänä kun Pirkanmaan Puunkuljetus Oy syntyi. MKY:n varapuheenjohtajanakin toimiva yrittäjä on syvästi huolissaan alan työvoimatilanteesta. - Nyt tavoitellaan miljoonan kuution lisähakkuita. Se tarkoittaa uuden kuljettajan tarvetta, Ja kun suuret ikäluokat alkavat eläköityä parin vuoden sisään työvoimavaje kasvaa entistä nopeammin. 75

4 Vuoronvaihto. Lammisen kahden auton vuoronvaihto osui tällä tankkauspisteelle. Hannu Lamminen, Lasse Huhtinen, Jouko Huhtinen, ja Juha Tolppanen vaihtoivat kuulumiset. Varsinkin liukkaat ja pehemeät metsätiet puhuttivat. yrittäjää olemme sopimussuhteessa myyntiyhtiöön. Asiakas tilittää ajojakson maksut myyntiyhtiölle ja tilitoimisto hoitaa sitten maksut yrittäjille urakointiraporttien mukaan, yksinkertaistaa Hannu yhtiön sopimuksia. Ulkopuolista henkilökuntaa verkostoyhtiössä ei ole. Oikea suunta Millaiset ovat kokemukset puolen vuoden toiminnan jälkeen? Uskon, että suuntamme on oikea, ainakin asiakkaalta tullut palaute on ollut myönteis- tä. - Yrityksen toiminta kehittyy joka päivä ja haluamme olla omalta osaltamme kehittämässä koko metsäsektoria. Me tiedämme, mitä puunkuljetus on ja vielä kun opimme kunnolla talouden lait ja jatkuvan kouluttautumisen merkityksen niin - Omassa keskuudessamme emme ole tehneet varsinaista tyytyväisyyskyselyä, mutta tuntuma on positiivinen. Kyllä toimintamalli on tuonut kaikille ainakin varmuutta ja uskoa tulevaisuuteen, tulkitsee Hannu PUUTAVARANOSTURIT METSÄPERÄVAUNUT HARVESTERIKOURAT HAKKURIT TEKNISET TIEDOT 2009T Suurin ulottuvuus: 9,6 m Puomin jatke: 2 x 1,6 m Nostomomentti brutto/netto: 117 / 87 knm Kääntömomentti: 18,6 knm Kääntökulma: 415 Kokonaispaino: kg F41 Kouran pinta-ala: 0,41 m 2 Leukavoima kärjet vastakkain: 17,5 knm Suurin sallittu kuormitus: kg Työpaine: 23 MPa Paino: 250 kg 2009T+F41 Kesla 2009T -tavaralajinosturi ja F41-puutavarakoura kulkevat kehityksen kärjessä ja näyttävät tietä tehokkaalle puunkorjuulle. Niiden suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota vaatiiviin työolosuhteisiin lähtien nosturin monipistevalaistuksesta aina hydrauliletkutuksen optimaaliseen toteutukseen. Paketin täydentää SR-sarjan hytti, jonka laaja varustelutaso takaa kärkipaikan tehokkaassa puunkorjuun kokonaisratkaisussa. M E T S Ä T E K N O L O G I A N M O N I O S A A J A Kuurnankatu JOENSUU Jouni Kainulainen Fax Jälleenmyyjät: Euran Hydrauliikka ja Metallirakenne Oy Laitilantie 911 B KAUTTUA Olli Mäkelä Kongan Konepaja Ky Virransalmentie MÄNTYHARJU Keijo Konga Porokka Forest Oy Salpakatu JOENSUU Jouni Porokka Petri Lievonen

5 yhtiökumppaneidensa palautetta. Rakentava kritiikki vie toimintaa eteenpäin ja yksi avoimuuteen perustuvan yrityksemme kantava ohje onkin: palautetta annetaan jos tarvetta on. Synergiaa? Mitä synergiaa tällä sitten saadaan, muuta kuin se että asiakkaan operaatiopäällikön homma helpottuu, kun kahdeksan sopimuksen sijasta tehdään vaan yksi. - Synergiaetujen näkyminen ottaa aikansa ja verkostomme on vielä tosi nuori. Jotain on kuitenkin huomattu tältäkin saralta, sanoo Hannu Lamminen. Esimerkiksi kaluston huoltojen ja korjausten järjestäminen on paljon yksinkertaisempaa, toiset pystyvät hoitamaan kuljetukset. Yhtään kuormaa ei vielä ole jäänyt ajamatta. Synergiaa, joka näkyy myös lompakossa, on löytynyt myös yhteishankinnoissa, esimerkiksi vakuutuksissa ja tarvikehankinnoissa. Yhteiset isot kalustohankinnat ovat vielä tulevaisuutta, mutta sieltä varmasti löytyy euroja säästettäväksi. Entäpä polttoaine, sehän on puutavara-auton kustannuksista suurin yksittäinen menoerä. Polttoaineista keskustellaan, mutta siellä marginaalit ovat tosi pieniä. Joskus kun polttoainediilerien kisa on kovimmillaan, tuntuu, että tolppahinnat ovat sopimushintoja edullisempia, sanoo Lamminen. Systeemi on tuonut tullessaan myös sen, että puutavara-autoilijakin voi pitää hyvällä omallatunnolla lomaa. Viime kesänä tätä jo kokeiltiin. Jos joku on pari viikkoa poissa, niin toiset huolehtivat ajoista. Tulevaisuudessa myös kuljettajavaihdot ovat varmaankin mahdollisia. Pirkanmaan Puunkuljetus on Hannun mukaan lähtenyt helpottamaan kuljettajapulaa koulutusyhteistyön kautta. Etsimme esimerkiksi TAKKin kanssa yhteisellä rekrytointikampanjalla uusia kuljettajia. - Me tunnemme alueen ja alueen ihmiset ja tiedämme jos joku on kiinnostunut alasta. TAKKilla puolestaan on erilaisia kuljetusalan koulutusprojekteja ja niissä se kertoo opiskelijoille, että tällainenkin suoriteala on olemassa. Katse eteenpäin - Yritys kehittyy ja kehityksen suunta tulee hyvin pitkälti hyvän suunnittelun ja asiakkaiden kanssa käytävien kehityskeskustelun kautta. Peilaamme omaa tulevaisuuttamme asiakkaiden suunnitelmien mukaan, sanoo Hannu. - Meillä on koko ajan verkot levällään ja olemme varpaillamme. Kontakteja on myös erilaisiin koulutus- ym. projekteihin, että yrityksemme olisi mahdollisimman valmis vastaaman asiakkaiden uusiin tarpeisiin ja haasteisiin. Siksi meillä on, ja pitää olla, jatkuvasti esittää asiakkaille uudenlaisia ajatuksia ja uudenlaisia palvelu- ja toimintamalleja. Toimintakentällä on toki hidasteita, yksi niistä on kuljetusten ohjaus. Kun se jossain vaiheessa saadaan joustavammaksi ja enemmän yrittäjien itsensä hoidettavaksi, toiminnan suunnittelu ja kaluston taloudellinen ohjailu olisi paljon helpompaa. KAMPANJA! Kaikille aikana uuden Kesla-puutavaranosturin ostaneille järjestetään Kesla-seminaari Bulgariassa Lisätiedot /kampanja 77

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT 2006 2009 2009/L 2010 UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta.

Lisätiedot

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA

PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT METSÄTEKNOLOGIAN MONIOSAAJA PUUTAVARANOSTURIT UUSINTA NOSTURI- TEKNOLOGIAA Keslalla on lähes 50 vuoden kokemus nosturiteknologian kehittämisestä ja valmistuksesta. Tänä päivänä Kesla

Lisätiedot

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita

Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita Kourakuormaimet ja metsäperävaunut tuottavia ja luotettavia metsäkoneita FOREST LINE Master-sarja Valitse valmiiksi harkittu Nokkayhdistelmä, erillinen kuormain tai vaunu käyttötarpeidesi mukaan HK 4372HR

Lisätiedot

Asiakkaan menestystarina. Vendelbo Cykler. webcrm paransi vähittäiskauppiaan tehokkuutta ja asiakaskunnan pysyvyyttä

Asiakkaan menestystarina. Vendelbo Cykler. webcrm paransi vähittäiskauppiaan tehokkuutta ja asiakaskunnan pysyvyyttä Asiakkaan menestystarina Vendelbo Cykler webcrm paransi vähittäiskauppiaan tehokkuutta ja asiakaskunnan pysyvyyttä CRM-JÄRJESTELMÄ PARANSI PYÖRÄLIIKKEEN TEHOKKUUT- TA JA ASIAKASKUNNAN PYSYVYYTTÄ Tanskalaisen

Lisätiedot

Koneyrittäjät bioenergian kimpussa. Vaasa 11.09.2009 Asko Piirainen Puheenjohtaja, Koneyrittäjien liitto

Koneyrittäjät bioenergian kimpussa. Vaasa 11.09.2009 Asko Piirainen Puheenjohtaja, Koneyrittäjien liitto Koneyrittäjät bioenergian kimpussa Vaasa 11.09.2009 Asko Piirainen Puheenjohtaja, Koneyrittäjien liitto Perinteinen malli bioenergian hankinnassa - Yrittäjät yksittäisiä toimijoita - Ei yhteistä päämäärää

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kumppanuus yrityksen näkökulmasta

Kumppanuus yrityksen näkökulmasta Kumppanuus yrityksen näkökulmasta Kari ivarkila Toimitusjohtaja, Koskiklinikka Puheenjohtaja, Lääkäripalveluyritykset ä (LPY) Puheenjohtaja, Yrittäjät, Hyvinvointipalvelujen vk Tampereen lääkärikeskus

Lisätiedot

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND

ATV-sarja FOREST PRO. kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND ATV-sarja kuormainvaunut mönkijään MADE IN FINLAND Forest Pro Forest Pro FL Forest Pro Plus 2016 MALLISTO ON SAAPUNUT! Tee mönkijästäsi metsäkone Mönkijä on mainio kulkupeli monenlaisissa maastoissa, mutta

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle.

Kokeiltuasi Nisula-puunkorjuupakettia et muuta huoli! Tervetuloa koeajolle. PUUNKORJUUPAKETIT Puunkorjuupaketit, kannolta tienvarteen Metsäperävaunu varustettuna puutavarakuormaimella on tuttu näky monen maatalon pihassa. Tällainen paketti on kuitenkin kohtalaisen iso investointi,

Lisätiedot

Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani 2.10.2012 Pasi Korhonen, QTeam

Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani 2.10.2012 Pasi Korhonen, QTeam Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani 2.10.2012 Pasi Korhonen, QTeam QTeam verkosto ja sen palvelut Toimitusketjun tehostaminen laajavastuinen yrittäjyys kuljetusväylät informaatiovirtojen hallinta

Lisätiedot

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä.

UUSI M-SARJA. Teknologinen edelläkävijä. UUSI M-SARJA Teknologinen edelläkävijä. Master Drive Hydraulisesti esiohjatut vivut Saatavana myös nelivipuisena JOHTAJIEN SATULA Master Drive on PALFINGER EPSILONin uusi luxus-penkki. PALFINGER EPSILON

Lisätiedot

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen

Vahvuudet: Mitä on tiiminne osaaminen suhteessa valitsemaanne yritykseen perusteluineen KILPAILUTEHTÄVÄ: YRITTÄJYYS A1: Case yritys Joukkue valitsee case yrityksen annetuista oikeista yrityksistä saamansa pohjatiedon perusteella. Joukkue perustelee valintansa joukkueensa vahvuuksilla/osaamisella

Lisätiedot

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi

Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Metsähallitus Oy, vaikuttaako muutos puumarkkinatilanteeseen? Hannu Virranniemi Yhtiöt Pölkky Oy Pölkky Metsä Oy OOO Karelia Wood Ulea Oy Kitkawood Oy Kajaaniwood Oy Taivalkosken Voima Oy Kuusamo Hirsitalot

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E

Naarvan otteessa useita puita. Moipu 400E BIOENERGIAA METSÄSTÄ 2003-2007 EUROOPAN UNIONIN osaksi rahoittama Interreg-projekti Projekti - INFO 106 Koneellinen raivaus Risutec III hydraulivetoinen raivauslaitteisto, joka myös on asennettu metsätraktorin

Lisätiedot

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni

Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä. 8.2.2010 Paasitorni Workshop: Verkostot ja niiden merkitys sihteerin/assistentin työssä 8.2.2010 Paasitorni Verkostot sihteerin ja assistentin työssä ammatilliset yhdistykset kollegat muissa yrityksissä henkilökohtaiset kontaktit

Lisätiedot

Mediq Kokonaisratkaisutoimittaja

Mediq Kokonaisratkaisutoimittaja Mediq Kokonaisratkaisutoimittaja Petteri Joenpolvir 21 Tammikuu 2014 Alustus Rakennushankkeissa kuluu erittäin paljon aikaa ja rahaa laitehankintojen suunnitteluun, kilpailutukseen ja toteutukseen. Eikä

Lisätiedot

Muutoksessa mahdollisuus? Yhdessä onnistuneempaan muutokseen

Muutoksessa mahdollisuus? Yhdessä onnistuneempaan muutokseen Hyvinvointia työstä Muutoksessa mahdollisuus? Yhdessä onnistuneempaan muutokseen Anna-Leena Kurki, KM, Tutkija 26.10.2015 Työterveyslaitos Anna-Leena Kurki www.ttl.fi Tää on verkottunu nykyään, must tuntuu

Lisätiedot

Tavoitteet yrittäjyysosiolle

Tavoitteet yrittäjyysosiolle LADEC Yrittäjyyden kehittäminen Elinvoimaa Metsästä hanke 2012-2014 LOPPUSEMINAARI Petri Jalkanen, Tavoitteet yrittäjyysosiolle Metsäpalveluyrittäjyyden vahvistaminen Metsaan.fi alustan avulla työtilaisuuksia

Lisätiedot

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto

Lisätiedot

PK konepaja digitalisaation pyörteissä

PK konepaja digitalisaation pyörteissä PK konepaja digitalisaation pyörteissä Teollisuus ja digitalisaatio -seminaari 3.9.2015 Technopolis Hermia. Harri Jokinen Toimitusjohtaja Nomet Oy Alihankintakonepaja, liikevaihto 8,2 M, 52 osaajaa ja

Lisätiedot

VR Transpoint Uusia toimintamalleja sahatavara- ja bioenergialogistiikkaan

VR Transpoint Uusia toimintamalleja sahatavara- ja bioenergialogistiikkaan Luottamuksellinen VR Transpoint Uusia toimintamalleja sahatavara- ja bioenergialogistiikkaan Tero Kosonen Tuotantojohtaja Rautatielogistiikka 27.4.2016 Kuljetusalan trendit ja rautatiekuljetukset Trendit

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia

Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Lapin alueellinen verkostotapaaminen Pyhätunturi 14.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueelliset verkostot Aluejakona ELY-alueet: 1. Satakunta 2. Etelä-Savo 3. Lappi 4. Pohjanmaa

Lisätiedot

Caruna. Urakoitsijapäivät 2015

Caruna. Urakoitsijapäivät 2015 Caruna Urakoitsijapäivät 2015 1 2 Uusi yritys sadan vuoden kokemus Uusi yhtiö sadan vuoden kokemuksella Aloitimme sähkönsiirron vuonna 1912 kylässä nimeltä Karuna. Suomi oli silloin pimeä maa, johon halusimme

Lisätiedot

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox

ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ketteryyttä ja tehoa harvennukseen PONSSE fox ponsse fox -harvesteri sujuvaa tuottavuutta PONSSE Fox -harvesteri on uusimman teknologian ja luotettavien perusratkaisujen tehokas kokonaisuus. Innovatiivinen

Lisätiedot

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään:

on yritystoiminnan keskeisistä liiketoimintapäätöksistä ensimmäinen. Sen varaan kaikki muut päätökset tehdään: Sisällysluettelo Esipuhe 2 1. Segmentointi nykymarkkinoinnissa 5 1.1. Segmentoinnin merkitys 6 1.2. Segmentoinnin toteutuksen ongelmat 8 1.3. Segmentin valintaan vaikuttavat tekijät 10 2. Segmentoinnin

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia

MYY PALVELUA. Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia MYY PALVELUA Onnistunut myynti palveluliiketoiminnassa Työpajatyöskentelyn tuloksia Ryhmätyöskentely - tavoitteena ideoida, KUINKA MYYNNIN MUUTTUNEESEEN ROOLIIN VOIDAAN VASTATA? - tarkastellaan kysymystä

Lisätiedot

KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS. Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän. 19.3 30.4.2012_mr

KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS. Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän. 19.3 30.4.2012_mr KIINTEISTÖITTÄINEN JÄTTEENKULJETUS Kunnan järjestämän kilpailutetun ja kiinteistön haltijan järjestämän (sopimusperusteisen) jätteenkuljetuksen erot Kiinteistönhaltijan järjestämä jätteenkuljetus (sopimusperusteinen)

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN

OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN OIKEA PETO PUUNKORJUUSEEN PONSSE SCORPION PONSSE SCORPION -HARVESTERI YLIVOIMAISTA TEHOA & ERGONOMIAA Uskomaton näkyvyys ja ohjattavuus, vakaudeltaan voittamaton, tehoa ja tuottavuutta ympäristön ehdoilla,

Lisätiedot

P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Antti Kotka p. 0400 958 180 antti.kotka@ysk.fi www.ysk.fi

P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Antti Kotka p. 0400 958 180 antti.kotka@ysk.fi www.ysk.fi P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Antti Kotka p. 0400 958 180 antti.kotka@ysk.fi www.ysk.fi 26.3.2015 presentaatio 1 TAUSTA Kärkihanke 2015-2017 (konsortio) Haapavesi-Siikalatvan seutukunta (päähallinnoija),

Lisätiedot

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE

MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE MYYNTI- VALMENNUKSEN OSTAJAN OPAS MIISA HELENIUS - POINTVENUE 8 ASIAA, JOTKA KANNATTAA HUOMIOIDA, KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA 8 ASIAA, JOKTA KANNATTAA HUOMIOIDA KUN OSTAA MYYNTI- VALMENNUSTA Olen kerännyt

Lisätiedot

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia

Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Etelä-Savon alueellinen verkostotapaaminen Mikkeli 19.02.2014 Verkostokuulumisia Jaana Lerssi-Uskelin 7.3.2014 Alueilla tapahtuu, Etelä-Savo (2013) 19.2.Työhyvinvoinnin peruskäsitteet ja siitä saatu hyöty

Lisätiedot

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta

PUSKARADIO. toimii verkossa. - tutkittua tietoa suosittelusta PUSKARADIO toimii verkossa - tutkittua tietoa suosittelusta Näin pääset alkuun: 1 2 3 +1 PALVELE ASIAKKAITASI suosittelemisen arvoisesti PYYDÄ ASIAKKAITASI KERTOMAAN saamastaan palvelusta hyväksi havaittuun

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

Kansainvälisyys-työpaja - Mitä kansainvälisyyteen liittyviä asioita järjestötoimijat voisivat tehdä?

Kansainvälisyys-työpaja - Mitä kansainvälisyyteen liittyviä asioita järjestötoimijat voisivat tehdä? Kansainvälisyys-työpaja - Mitä kansainvälisyyteen liittyviä asioita järjestötoimijat voisivat tehdä? Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 17.11. Ilomantsi Antero Lehikoinen, Joensuun seudun Leader Esko Lehto,

Lisätiedot

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset

Takeina turvallisuus ja. järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA. Nostetta korkeuksiin. Nostamisen ammattilaiset Takeina turvallisuus ja järkkymätön ammattitaito NOSTOPALVELUJA 1982 Nostetta korkeuksiin Nostamisen ammattilaiset 1 Nykyaikainen kalusto ja ammattitaitoinen henkilökunta. Takeina turvallisuus ja järkkymätön

Lisätiedot

Kuljetusyritysten kehittäminen (verkostoissa). 11.10.2011

Kuljetusyritysten kehittäminen (verkostoissa). 11.10.2011 Juha Keskitalo: Kuljetusyritysten kehittäminen (verkostoissa). 11.10.2011 1 Mitä Onway Oy on tehnyt kuljetusyritysten kanssa 2009-2011? 1 LIIKETOIMINTA-ANALYYSIT -60 UUSMAALAISELLE KULJETUSYRITYKSELLE

Lisätiedot

Hajautettu lämmöntuotanto liiketoimintana

Hajautettu lämmöntuotanto liiketoimintana Hajautettu lämmöntuotanto liiketoimintana - kokemuksia EU-hankkeista Forest Energy 2020 vuosiseminaari Joensuu, 9.10.2013 Jyrki Raitila, VTT Taustaa VTT (Jyväskylä) ollut mukana useissa EU- ja maakuntaprojekteissa,

Lisätiedot

Kouluttajia seuroihin miksi?

Kouluttajia seuroihin miksi? JOJOILU 7.10.2014 Kouluttajia seuroihin miksi? Vaikuttavuus Osaaminen seuran asioiden paras osaaminen seurassa Jatkuva tuki Piiri-seura vuoropuhelu Uusien ihmisten innostaminen uusiin rooleihin seuroissa

Lisätiedot

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT

Harvesteriteknologian. Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa. moniosaaja HARVESTERIKOURAT HARVESTERIKOURAT 1 HARVESTERIKOURAT Harvesteriteknologian moniosaaja Kestävyyden ja varustelun ylivoimaa Kesla-harvesterit on suunniteltu kestämään äärimmäisissä olosuhteissa. Markkinoiden parhaimmat materiaalit

Lisätiedot

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi

Lisätiedot

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa?

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? 16.8.2007 16.8.2007 Page 1 of 10 Sisältö 5.1 (Riski)rahoittajia Ylä-Savoon... 3 5.2 biodieselin valmistus... 4 5.3 Biodiesel ja ympäristö... 5 5.4 Asiantuntijapalvelut...

Lisätiedot

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

Viisas liikkuminen. Kestävät liikkumisvalinnat. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Viisas liikkuminen Kestävät liikkumisvalinnat Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Tarja Jääskeläinen, päivitetty 20.10.2014 Valitse viisaasti liikenteessä Liikkumalla kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteellä

Lisätiedot

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin

Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin Start-up -firman pitkä taivallus julkaistuun PC-peliin CEO Mariina Hallikainen Colossal Order Oy 16.09.2011 Pelinkehityksen vierailuluentosarja Turun yliopisto Puhujan taustaa... Mariina Hallikainen Pelifirma

Lisätiedot

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT

OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT OSA 5: MARKKINOINNIN KILPAILUKEINOT Markkinointi on Asiakaslähtöistä ajattelu Tuote-, hinta-, jakelutie- ja viestintäratkaisujen tekemistä ja toimenpiteiden toteuttamista mahdollisimman hyvän taloudellisen

Lisätiedot

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1

Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet. Harri Kemppi One1 Lähienergiasta liiketoimintaa - tulevaisuuden palveluosaamisen haasteet Harri Kemppi One1 Sisältö Energia-alan murros yrityksen perustana One1 Oy Case Lappeenranta Energiaratkaisut yhteistyössä kunta-asiakkaan

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla

Lisätiedot

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa

Pyörät pyörimään. Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Pyörät pyörimään Raskone yhtiöiden esittely ja Kalustoyhteistyö kaupunkien kanssa Toimittajan puheenvuoro: Raskone yhtiöt, Jyrki Kaskinen Tilaajan puheenvuoro: Lahden kaupunki, Mika Mäkinen Henkilöstön

Lisätiedot

Mentorin tuli toimia Telemachosin opettajana ja ohjaajana sekä antaa pojalle kaikki se tuki mitä hän tarvitsi

Mentorin tuli toimia Telemachosin opettajana ja ohjaajana sekä antaa pojalle kaikki se tuki mitä hän tarvitsi Mentoroinnilla on pitkät perinteet Kun Odysseus, Ithikan kuningas, oli Troijan sodan alkaessa lähdössä pitkälle merimatkalle, uskoi hän poikansa Telemachosin kasvattamisen nuoruudenystävälleen Mentorille

Lisätiedot

Savuton työpaikka - onko duunari ajettu liian ahtaalle? Päihdetiedotusseminaari 2012 Anu Katainen Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos

Savuton työpaikka - onko duunari ajettu liian ahtaalle? Päihdetiedotusseminaari 2012 Anu Katainen Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Savuton työpaikka - onko duunari ajettu liian ahtaalle? Päihdetiedotusseminaari 2012 Anu Katainen Helsingin yliopisto Sosiaalitieteiden laitos Tässä esitelmässä Tupakoitsijan näkökulma työpaikkatupakointiin

Lisätiedot

LEAN ja Rakennusala? Otto Alhava, kehitysjohtaja, Fira Oy

LEAN ja Rakennusala? Otto Alhava, kehitysjohtaja, Fira Oy LEAN ja Rakennusala? Otto Alhava, kehitysjohtaja, Fira Oy MISTÄ PITÄISI ALOITTAA? Näkymämme 2013 tavoitteena integroiva toimintatapa Yhteinen organisaatio: Toimintakulttuuri Lean-ajattelu Johtaminen Yhteisymmärrys

Lisätiedot

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä; Analysis - Asiakasosio

Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä; Analysis - Asiakasosio Kannattavampaa tilaus-toimitusketjun yhteistyötä; Analysis - Asiakasosio Jouni Sakki Oy tel. +358 50 60828 e-mail: jouni.sakki@jounisakki.fi www.jounisakki.fi B-to-b tilaus-toimitusketju Tilaus-toimitusketju

Lisätiedot

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI

TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI TEHOKKUUDESTA TÄYSI KYMPPI PONSSE GAZELLE KETTERYYTTÄ JA VOIMAA KOMPAKTISSA PAKETISSA PONSSE Gazelle on kooltaan pieni, mutta voimiltaan suuri. Pieni omapaino ja tasainen painonjakauma yhdistettynä tehokkaaseen

Lisätiedot

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA?

MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? MITEN RAKENTAA MENESTYVÄ VERKKOKAUPPA? Keskiviikko 4.12.2013 klo 12.00 15.00 MITÄ YRITYKSESI TULEE TIETÄÄ VERKKOKAUPPAA PERUSTETTAESSA? Toimitusjohtaja Petri Luukkonen, BusinessVercco Oy Taustaa BusinessVERCCO

Lisätiedot

Kehittyvä johtajuus. Jyvässeudun Verkonrakennuspalvelu

Kehittyvä johtajuus. Jyvässeudun Verkonrakennuspalvelu Kehittyvä johtajuus JyNet Oy Jyvässeudun Verkonrakennuspalvelu JyNet Oy www.jynet.fi Puh.020 77 90 990 Y-tunnus 2236083-2 Harkkotie 6 info@jynet.fi 40250 JYVÄSKYLÄ etunimi.sukunimi@jynet.fi Perustettu

Lisätiedot

Työelämäjakson raportti

Työelämäjakson raportti Työelämäjakson raportti Tapio Leskelä 24.8.2011 1 Yhteenveto... 3 2 Työelämäjakson tavoitteet... 3 3 Tehtäväkuvaus ja tulokset... 4 3.1 Tehtäväkuvaus... 4 3.2 Tulokset... 4 4 Taustatiedot StoraEnsosta...

Lisätiedot

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu

Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia. Tomi Kiilakoski Tampere 3.11.2011

Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia. Tomi Kiilakoski Tampere 3.11.2011 Auditointi ja itsearviointi: kuulumisia, tilannekatsausta ja arvioinnin arviointia Tampere 3..20 Ennakkotehtävä ) Montako taloa kunnassa on ja monessako näissä on tehty itsearviointi? 2) Montako taloa

Lisätiedot

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy

Pasilan studiot. Median & luovien alojen keskus. Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Pasilan studiot Median & luovien alojen keskus Ilkka Rahkonen, Chief Partnership Officer, Operations, Yleisradio Oy Suomalainen elokuvateollisuus hyötyy tästä ihan varmasti. Tässä kannattaa olla mukana

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

Ankkuri ja tie selväksi

Ankkuri ja tie selväksi Esitutkinta saatetaanko loppuun, onko hyötyä syyteharkinnassa Ankkuri hoitaa alusta loppuun: (uhrin tapaaminen, sovitteluun, pöytäkirja), syyttäjä saa tiedon ankkurista ja se vaikuttaa prosessiin Yhteistyö

Lisätiedot

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO

SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO SUOMALAISEN HIRSITALON VIENTIVERKOSTO JAPANIIN EKOMUOTO VERKOSTON VETURINA KUUSAMO HIRSITALOT CANNUS TUNTEE JAPANIN JA SEN RAKENNUSALAN ERITTÄIN KUSTANNUSTEHOKAS TAPA VIENTIIN SYNERGIAA JA KOON EKONOMIAA

Lisätiedot

Erään kelan matka markkinoille

Erään kelan matka markkinoille Erään kelan matka markkinoille Kalastusvälineiden myyjä saa perhokelan myyntiin neljällä eri tavalla: 1. Ostetaan maahantuojalta joku merkkikela, halpa tai kallis, tarpeen mukaan. Tämä on se yleisin ja

Lisätiedot

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä

Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittäjän tietojärjestelmä

Metsäpalveluyrittäjän tietojärjestelmä Metsäpalveluyrittäjän tietojärjestelmä Metsäpalveluyrittäjän kasvuohjelman päätösseminaari Hämeenlinnassa 25.11.2014 Mikko Nurmi, Metsätalouden kehittämiskeskus TAPIO Metsäpalveluyritysten tarve tietojärjestelmälle

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Tehtävä: Seuraamusajattelusta

Tehtävä: Seuraamusajattelusta Tehtävä: Seuraamusajattelusta TILANNE 1: Haluat ostaa kumppanillesi synttärilahjan. Viikko sitten näit tavaratalossa sopivan lahjan. Kun menet osastolle, jossa sen näit, myyjä kertoo, että sehän myytiin

Lisätiedot

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza

Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Medical- brändien taustalla vuodesta 1994 Innokas Medical Oy 20 000 Perustettu Oulussa vuonna 1994

Lisätiedot

YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Ytyä yksinyrittämiseen! -tutkimus. Professori Ulla Hytti & projektitutkija Lenita Nieminen YTYÄ YRITTÄJYYTEEN!

YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Ytyä yksinyrittämiseen! -tutkimus. Professori Ulla Hytti & projektitutkija Lenita Nieminen YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Ytyä yksinyrittämiseen! -tutkimus Professori Ulla Hytti & projektitutkija Lenita Nieminen YTYÄ YRITTÄJYYTEEN! Tutkimus yhteisön synnystä ja yhteisön merkityksestä yksinyrittäjille yrittäjänä

Lisätiedot

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000

LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUKÄSIKIRJA SFS-EN ISO 9001:2000 LAATUPOLITIIKKA Puutyöliike Pekka Väre Ky:n liiketoiminnan kehittyminen ja jatkuvuus varmistetaan koko henkilökunnan yhdessä omaksumien toimintaperiaatteiden ja yrityksessä

Lisätiedot

Kombikauhat Leveys 790 mm A32684 Leveys 900 mm A32484 Leveys 1050 mm A32448

Kombikauhat Leveys 790 mm A32684 Leveys 900 mm A32484 Leveys 1050 mm A32448 Kombikauhat Leveys 790 mm A32684 Leveys 900 mm A32484 Leveys 1050 mm A32448 2 1. Alkusanat Avant Tecno Oy haluaa kiittää teitä siitä, että olette hankkineet Avant-työlaitteen. Se on suunniteltu ja valmistettu

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON SUUR-SAVON PIIRI RY Maaherrankatu 30 50100 Mikkeli puh.015 214244, 045 1209113 suursavon.piiri@gmail.com Arvoisat seurat ja seurueet! Metsästys on upea harrastus Suomessa ja erityisesti

Lisätiedot

KY TOMMI: toimintajärjestelmä energia-alalle. Energiapäivät, Tampere (4.-5.2.2011)

KY TOMMI: toimintajärjestelmä energia-alalle. Energiapäivät, Tampere (4.-5.2.2011) KY TOMMI: toimintajärjestelmä energia-alalle Energiapäivät, Tampere (4.-5.2.2011) Toimintajärjestelmän rakenne Laatu-, työterveys- ja turvallisuus sekä ympäristöjohtaminen = johtamisjärjestelmä Yritysesittely

Lisätiedot

Kokemuksia Tampereen kuntakokeilusta. 5.6.2015 Työllisyysfoorumi hotelli Rosendahl Palvelupäällikkö Mari Toivonen

Kokemuksia Tampereen kuntakokeilusta. 5.6.2015 Työllisyysfoorumi hotelli Rosendahl Palvelupäällikkö Mari Toivonen Kokemuksia Tampereen kuntakokeilusta 5.6.2015 Työllisyysfoorumi hotelli Rosendahl Palvelupäällikkö Mari Toivonen Päämäärää kohti kulkiessaan ihminen joutuu usein muuttamaan suuntaa. Paulo Coelho Tavoite

Lisätiedot

SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI. Yrittäjä SKAL. Kuljetusyritys. Pasi Oranta Ky, Pertteli: Tunnustus yllätti iloisesti

SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI. Yrittäjä SKAL. Kuljetusyritys. Pasi Oranta Ky, Pertteli: Tunnustus yllätti iloisesti Kuljetus5/13 SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI Yrittäjä SKAL Kuljetusyritys 2013 Pasi Oranta Ky, Pertteli: Tunnustus yllätti iloisesti 441 612 Painotuote PEFC/02-31-162 Kuljetus Yrittäjä

Lisätiedot

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA 1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön

Lisätiedot

BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS. 27.10.2010. Kemi. Kari Palojärvi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry

BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS. 27.10.2010. Kemi. Kari Palojärvi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry BIOENERGIA JA PUUKULJETUSTEN TULEVAISUUS 27.10.2010. Kemi Kari Palojärvi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ Työpaikat ja koulutusmäärät olleet liian pitkään epätasapainossa: - Maanteiden

Lisätiedot

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Espoo Kouvola Oulu Tampere Turku Kuntien Tiera Oy Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1 Hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritys toimialan uudistajana

Yhteiskunnallinen yritys toimialan uudistajana Yhteiskunnallinen yritys toimialan uudistajana Tuija Oikarinen, Suvi Konsti-Laakso, Virpi Koskela & Helinä Melkas Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Suuret odotukset Yhteiskunnalliset

Lisätiedot

Verkostojen tehokas tiedonhallinta

Verkostojen tehokas tiedonhallinta Tieto Corporation Verkostojen tehokas tiedonhallinta Value Networks 3.9.2014 Risto Raunio Head of Lean System Tieto, Manufacturing risto.raunio@tieto.com Sisältö Mihin verkostoitumisella pyritään Verkoston

Lisätiedot

Metsäkonekoulu oppimisympäristöjen hyödyntäjänä. Tommi Anttonen

Metsäkonekoulu oppimisympäristöjen hyödyntäjänä. Tommi Anttonen Metsäkonekoulu oppimisympäristöjen hyödyntäjänä Tommi Anttonen Werkko Kirja Raha Opiskelijat Simulaattorit Luokka Kaveri Halli Koulun työmaa Opetuksen suunnittelija Kalusto Yrittäjän työmaa Opettajat Werkko

Lisätiedot

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa?

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? 16.8.2007 16.8.2007 Page 1 of 8 Sisältö 3.1 Bioenergian tuotannon työturvallisuus... 3 3.2 Biomateriaalivirtojen hallinnan tietojärjestelmä... 4 3.3 Puupohjaisten

Lisätiedot

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat

Lisätiedot

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kalle Rintamäki Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kisaraportti 2009 Kausi 2009 on paketissa ja aika kerrata tapahtumat. Kalle, on Erittäin motivoitunut urheilija, joka harjoittelee aina tosissaan ja

Lisätiedot

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista?

Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Miten kirjastossa oleva tieto saadaan asiakkaiden käyttöön? Mihin kirjastossa tarvitaan osaamista? Kirjaston tehtävä Sivistys Innoitus Kirjaston tavoitteet Palvelu, jolla on merkitystä ja jota käytetään

Lisätiedot

Kesla C645A pienpuun tienvarsihaketuksessa

Kesla C645A pienpuun tienvarsihaketuksessa Kesla C645A pienpuun tienvarsihaketuksessa Heikki Pajuoja & Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 17/2011 Tausta ja tavoitteet Suomessa valtaosa hakkuutähteistä ja pienpuusta haketetaan

Lisätiedot

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti!

Sosiaalinen media muuttaa maailman. Nyt! Heti! Nopeasti! Sosiaalinen media muuttaa maailman Nyt! Heti! Nopeasti! Sara-Maria Forsberg Syyskuu 2014: 2 elokuvaa ja kansainvälinen levytys-sopimus Maaliskuu 2014: Kassaneiti Sosiaalinen Media YouTube Tuotetaan sisältöä

Lisätiedot

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä

Lisätiedot

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016

TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry

Lisätiedot

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus

Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä. Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan ELY-keskus pk-yritysten kasvun ja kansainvälistymisen edistäjänä Tiina Ropo kansainvälistymisasiantuntija Pirkanmaan ELY-keskus 21.11.2012 Paukkuja uuden kasvun aikaansaamiseksi uusien kasvuyritysten

Lisätiedot