Toimittajien päihdekoulutus Päihdetiedotusseminaarien 20-vuotinen taival

Transkriptio

1 Teuvo Peltoniemi Toimittajien päihdekoulutus Päihdetiedotusseminaarien 20-vuotinen taival A-klinikkasäätiön monistesarja nro 38 A-klinikkasäätiö 2004 ISSN (moniste) ISSN (verkkojulkaisu) ISBN (moniste) ISBN (pdf)

2 SISÄLLYS SAATTEEKSI 3 TUTKIMUSONGELMA JA AINEISTOT 4 MEDIA JA PÄIHTEET 5 Media riippumattomuuttaan korostavana instituutiona 5 Ammattilaisten ja median ristiriita 5 Media arvostaa käytäntöä ja yksittäistapauksia 7 Toimittajat ja alkoholi 7 Media jyrkkä huumeille 8 Päihdetiedotus muuttuvassa maailmassa 10 Yhteenveto: päihdetiedotus ja media 10 PÄIHDETIEDOTUSSEMINAARIT 13 Alkoholitutkijain seura ja Alko 13 Alkoholi, huumeet ja tupakka journalismin kohteena 13 Seminaarista sarjaksi 15 Kohderyhmät ja järjestäjätahot laajenevat 17 Lähialuepainotteiset seminaarit 18 PÄIHDETIEDOTUSSEMINAARITOIMINNAN ARVIOINTI 22 Päihdetiedotusseminaarien tavoitteet 22 Seminaarien palaute 23 Alustajat ja osanottajat 24 Päihdetiedotusseminaarit ja alkoholi 25 Kustannushyötysuhde 26 Olisiko Päihdetiedotusseminaarimalli siirrettävissä? 27 LÄHTEET 30 2

3 SAATTEEKSI Pietarissa keväällä 2003 pidettyä Päihdetiedotusseminaaria suunniteltaessa havaitsin yllätyksekseni, että kyseessä oli seminaarien 20. juhlavuosi. Itse seminaareja on tosin pidetty vasta 19, mutta yhtä kaikki olen ollut ensimmäistä lukuun ottamatta kaikkia niitä vetämässä ja ensimmäisessäkin mukana osanottajana. Seminaarien suunnittelu ja johtaminen on ollut työtä, jonka tekemättä jättämisestä kukaan ei luultavasti olisi liikaa huomautellut, joten taustalla täytyy olla ollut myös oma halu, jopa kutsumus, jos oikein hienosti haluaisi asian muotoilla. Miksi? Arkityössä ei ajattele uravalintansa suuria linjoja ja vielä harvemmin kukaan ilmaisee niitä ääneen. Näin keski-iässä voi kenties kuitenkin jo uskaltaa ajatella, että paljon siitä, mitä on tehnyt työvuoden aikana, on pyrkinyt helpottamaan päihteistä aiheutuvia ongelmia. Kun omaan työuraan sisältyy sekä toimittajan, tutkijan että kouluttajan tehtäviä on näissä eri rooleissa pystynyt huomaamaan sellaisia tiedollisia, asenteellisia ja työtapoihin liittyviä tekijöitä, jotka vaikeuttavat kommunikaatiota eri ammattikuntien välillä erityisesti alkoholi- ja huumeasioissa, mutta laajemminkin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Osallistuminen Päihdetiedotusseminaarin syntyyn, kehittämiseen ja järjestämiseen parinkymmenen vuoden ajan on ollut mieluinen tehtävä, koska siinä olen pystynyt yhdistämään koulutustani, osaamistani ja kolmea erilaista ammatti-identiteettiäni. Päihdetiedotusseminaarien eteen tehty työ on näin katsoen yritystä silloittaa eri ammattikuntien toimintaa päihdeongelmien vähentämisen eteen. Kun olin aikoinaan pitänyt Tampereen yliopistossa ensimmäisen luentosarjani kuvasin professori Armas Niemiselle, kuinka paljon koin itse oppineeni sekä luentoja valmistellessa että niitä pitäessä. Viisaana pedagogina Nieminen totesi sen olevan opetuksen yleisempi lainalaisuus. Sama tunne on ollut joka kerta Päihdetiedotusseminaareissa: niissä oppii itsekin ja siitä kohoaa epäilemättä myös oman innostuksen voima. Koulutusalan viisaus sanoo, etteivät onnistunutta tilaisuutta tee järjestäjät eivätkä puitteet, vaan osanottajat. Tämä pätee myös Päihdetiedotusseminaariin: toimittajien, tutkijoiden ja käytännön toimijoiden yhdistelmä on resepti, joka saa seminaarit toimimaan. Tämä tutkimus on tehty alun perin järjestöjen JET-johtajakoulutusta varten. Olen kiitollinen kurssin vetäjille ja osanottajille siitä inspiroivasta ilmapiiristä, joka houkutteli tämän aihepiirin valitsemiseen ja antoi sopivan muodon tutkimuksen toteuttamiselle. Helsingissä 20. helmikuuta 2004 Teuvo Peltoniemi A-klinikkasäätiön tiedotuspäällikkö Tiimin ja Päihdelinkin päätoimittaja 3

4 TUTKIMUSONGELMA JA AINEISTOT Tiedotusvälineiden antama vinoutunut kuva päihdeasioista on ilmeisesti totta kaikissa EUmaissa. Aihe tulee usein esille eurooppalaisissa seminaareissa ja ajoittain lausutaan myös ajatus korjata tilannetta kouluttamalla päihteistä kirjoittavia toimittajia. Espanjalainen Edexjärjestö suunnitteli muutama vuosi sitten EU-hanketta päihdetiedotuskoulutuksen välittämisestä toimittajille. Hankkeeseen ei kuitenkaan liittynyt riittävästi hakijoita, koska monilla mailla oli hyvin pessimistinen käsitys median innostuksesta ottaa vastaan tällaista koulutusta. Euroopan puhelinauttajien liiton FESAT:in kokouksessa Amsterdamissa helmikuussa 2003 käytiin samantyyppinen keskustelu. Monet osanottajat kertoivat, kuinka päihdetiedotuskoulutusta oli yritetty monissa maissa, mutta toimittajia ei oltu saatu mukaan. FESAT päätti kuitenkin ryhtyä kouluttamaan toimittajia EU-maissa ja saikin aikaiseksi Portugalista käsin lähetetyn kirjeen, jossa kuvattiin huumetiedotuksen ja median välisiä ongelmakysymyksiä ja ehdotettiin ratkaisuksi yhteistyötä ja koulutusta. Kirje ei kuitenkaan ole tiettävästi johtanut mihinkään, vaan eri maissa todettiin, että lehdistösuhteet joko ovat olemassa tai ei, mutta että niitä ei missään tapauksessa yhdellä kirjeellä ja siihen pohjautuvalla koulutusehdotuksella saada aikaiseksi tai parannettua. Koulutusta ei tietääkseni syntynyt yhdessäkään järjestön monista jäsenmaista. Mikä on siis erilaista suomalaisessa päihdetiedotusseminaarimallissa? Miksi se on pystynyt jo 20 vuoden ajan tuottamaan seminaareja, joihin on parhaimmillaan suorastaan tunku ja joiden tuloksena syntyy sekä hetkellistä että pitkäjänteistä mediasisältöä? Tämän tutkielman keskeisen tutkimusongelman voisi muotoilla tehtäväksi analysoida 20 vuotta täyttävää Päihdetiedotusseminaaria suhteessa kansainvälisiin kokemuksiin samantapaisista yrityksistä muissa maissa. Varsinaisesta vertailusta ei tietysti voi olla kysymys, koska muiden maiden kokemuksista on vain hajatietoa. Tutkimus on tehtävä kuvaamalla ja analysoimalla tarkasti suomalaista kurssia. Lopputuloksena on kaksi luetteloa Päihdetiedotusseminaarin tavoitteista ja oleellisimmista ominaispiirteistä. Analyysiä ei voi kuitenkaan tehdä ilman taustaa. Siksi tämä opinnäyte käsittelee ensin median suhdetta päihdeasioihin ja tässä suhteessa tapahtuneita muutoksia ja vasta sen jälkeen Päihdetiedotusseminaarien nimellä tunnettua toimittajien koulutusta. Tutkielman varsinaisessa tekstiosassa analysoin sitten median ja päihdetiedotuksen suhdetta ja lopuksi itse päihdetiedotusseminaareja prosesseina ja tuotteina. Tämä tutkielma pohjautuu todellisuuden kuvailuun ja analysointiin ja työssä pyritään käyttämään yleiskieltä. Jäsennys nousee pikemminkin aineistosta, kuin etukäteen muotoilluista teorioista. Vahva henkilökohtainen suhteeni päihdetiedotusseminaareihin määrittelee myös tämän tutkielman tyylilajin ja aineiston hankinnan. Kovin paljon kirjoitettua aineistoa ei ole olemassa. Kyse on enemmän omien muistikuvien kirjaamisesta paperille ja niiden tarkistamisesta vanhoista dokumenteista ja aikalaistovereita haastattelemalla. 4

5 MEDIA JA PÄIHTEET Media riippumattomuuttaan korostavana instituutiona Tiedotusvälineitä sanotaan usein neljänneksi valtiomahdiksi. Viime vuosina on ajauduttu yhä tiukempiin keskusteluihin siitä, mikä on tiedotusvälineiden rooli yhteiskunnassa. Rajanvetokysymykset yhteisen ja yksilöllisyyden välillä ovat jo jokapäiväistä todellisuutta ja poliitikot ja oikeuslaitos osallistuvat tähän prosessiin vilkkaasti luvulla puhuttiin paljon siitä, onko tiedotusvälineiden toiminta globaalisesti kehitysmaita syrjivää. Asiaa tutkittiin mm. Tampereen yliopistossa yhteistyössä Unescon kanssa. Maailmanjärjestössä asiasta kiisteltiin niin paljon, että se oli lopulta eräänä taussyynä sille, että Yhdysvallat jätti koko organisaation, joka länsimaisen näkemyksen mukaan alkoi syrjiä lehdistön ja mielipiteen vapautta ja antautua sosialististen ja muiden epädemokraattisten hallitusten äänitorveksi hyljäten pyrkimyksen objektiivisuuteen ja riippumattomuuteen. Perinteiseen vallanjakoperiaatteeseen liittyvä ajattelu median riippumattomuudesta on säilynyt länsimaisessa journalismissa hyvin vahvana. Tosin viime aikoina siinä on annettu periksi yhteen suuntaan, nimittäin kaupalliseen. Yritysten piilomainontaa esiintyy enemmän tai vähemmän säännellysti ja julkituoduksi. Oikean journalismin kannalta tämä on edelleenkin toimittajille vastenmielistä, varsinkin kun toimittajakuntaa yhä todennäköisesti elähdyttää koko väestöä useammin valtion, systeemin vastainen tai ainakin markkinakriittinen ajattelu. Media toimii omilla ehdoillaan. Kriittisyys, tutkiva journalismi, kansalaisnäkökulma, pienen ihmisen puolella oleminen ovat sellaisia slogaaneja, jotka ovat journalismissa arvossaan. Eräs persoonallisuuteen ja toimittajatyön arvomaailmaan liittyvä ajattelu on sankaritoimittajan rooli, tiedotusmestarin joka hankkii skuupin ja paljastaa yhteiskunnallisia epäkohtia. Yhtä usein kyse on ehkä kuitenkin siitä, että toimittajalla on vahva ennakkokäsitys. Näihin asennekysymyksiin palataan myöhemmin päihteiden osalta tarkemmin. Toimitustyön arvomaailmaan kuuluva kriittisyys ja järjestelmän vastustaminen on varmaankin hyvin loogista sen tähden, että yhteiskunnassa on paljon intressiryhmiä, jotka pyrkivät käyttämään tiedotusvälineitä hyväkseen, lobbaamaan ja ääritapauksissa kenties jopa lahjomaan. Tämä heijastuu myös epäluulossa koulutuksen vastaanottamisessa. Ei ole ilmaista lounasta, sanotaan ja yritetään arvella, mikä on taustalla oleva intressi. Ammattilaisten ja median ristiriita Ehkä ei yhtä näkyvä, mutta kenties vielä pitkäaikaisempi ristiriita tiedotusvälineiden kanssa on kaikkien alojen ammattilaisilla. Lukemattomat ovat ne keskustelut, joissa eri seurapiireissä olen kuullut todettavan, kuinka tiedotusvälineet antavat epätarkkoja, epätasapainoisia tai vääristyneitä käsityksiä asioista. Tällaiseen keskusteluun näytetään joutuvan lähes kaikissa koulutustilaisuuksissa, joissa joku toimittaja on mukana. Toimittaja päätyy niissä helposti altavastaajan rooliin, kuten viimeksi havaitsin syksyllä 2003 Jyväskylän päihdehuollon järjestämässä tiedotuskoulutustilaisuudessa. 5

6 Uutiskriteerit korostavat uutta ja epätavallista vanhan ja rutiinin sijasta. Myönteistä julkisuutta saavat helpommin ne, joilla on vanhasta valitettavaa ja uutta esittämistä tilalle. Asian substanssisisältö ei aina ole yhtä oleellista. Se, että hankkeet ja uudet ideat ovat enemmän esillä tiedotusvälineissä, saa ammattilaisissa helposti aikaan sellaisen tunteen, että heidän perustyöstään ei välitetä eikä sitä markkinoida. Toinen jatkuva pulma median ja asiantuntijoiden välillä on kiista siitä, kuinka eritellysti asioista pitäisi kertoa. Kenttätyöntekijät kokevat usein, että media kärjistää asioita liikaa. Toimittajat valittavat, kuinka työntekijöitä saa vain sekä-että-mutta-toisaalta -vastauksia, vaikka vain kellonaikaa kysyisi. Poliittiseen retoriikkaan kuuluu arvio siitä, että kyse olisi pahimmillaan tietoisesta vääristelystä. Salaliittoteorioista kuulee aika ajoin amerikkalaisen populaarikirjallisuuden ja elokuvan ulkopuolellakin Suomessakin, viimeksi Jäätteenmäki-asiassa. On myös enemmän kuin tavallista, että poliitikko hankalan lausunnon jälkeen syyttää asian muuttuneen tiedotusvälineessä toisenlaiseksi kuin hän oli oikeastaan sanonut tai tarkoittanut. Tiettyyn mittaan saakka tällainen excuse-käyttäytyminen hyväksytään, mutta ymmärrettävästi taktiikka ei herätä kovin suurta ihastusta tiedotusvälineiden piirissä. Mutta politiikka on peliä ja siinä sallitaan enemmän kuin muilla elämänalueilla. Toisesta näkökulmasta asia liittyy laatu-ajatteluun. Jokainen journalisti tietysti periaatteessa pyrkii siihen, että kirjoitettu tai sanottu heijastaisi todellisuutta. Todellisuuden heijastamiseen liittyy monia pulmia, osa jopa filosofisia ja osa hyvinkin käytännönläheisiä. Vielä yksi tekijä, joka vaikuttaa journalismin yleissävyyn on poliittinen korrektius ja uusien aatteiden myötäily. Haastateltavien valinnassakin kiinnitetään nykyisin paljon huomiota vastaajan sukupuoleen. Hyvin käytännölliset syyt eriäviin näkemyksiin asiantuntijan ja toimittajan välillä saattavat liittyä molempien persoonallisuuden piirteisiin, työn osaamiseen ja laatutavoitteeseen, kielitaitoon jne. Toimittajakin voi tietysti olla laiska, omata yleensäkin heikon käsityskyvyn, tehdä huonoja muistiinpanoja, tai edustaa heikkoa yleissivistystä. Ammattilaisia on montaa laatua myös mediassa. Tavanmukainen selitys heikolle laadulle on kiire. Viime vuosina paikallisasemien myötä radiotyö on muuttunut niin määräpainotteiseksi, että monet radiotoimittajat suoraan myöntävät, etteivät he ennätä perehtyä mihinkään etukäteen, vaan pyytävät haastateltavaansa määrittelemään itse tärkeät asiat ja puhumaan niistä. Yleensäkin kiire on kasvanut ja uusien tekniikoiden avulla viesti pitää saada julkisuuteen yhä nopeammin. Toimittajarooliin kuuluu toisaalta ajattelu siitä, että journalisti voisi olla kuin teknikko, joka ammattitaidollaan välittää uutisia asiasta kuin asiasta, samalla tavalla kuin yleisjohtaja kykenee hallitsemaan mitä tahansa organisaatiota. Tälle täysin vastakkainen kehitystrendi on tietysti erikoistuminen. Isoimmissa mediataloissa on erikseen poliittinen ja urheilutoimitus ja monta muuta. Monet toimittajat muuttavat kuitenkin melko helposti osastolta toiselle, Nämä ovat tavallisesti melko laajoja teemakokonaisuuksia, eikä esimerkiksi alkoholiin keskittyviä toimittajia juuri ole Suomessa. 6

7 Teknikkonäkökulmasta ristiriidoissa ja virheissä olisi median mielestä kysymys vain siitä, että joko sille on annettu vääriä tietoja, tai että asiantuntijat eivät ymmärrä kielen ja median pelisääntöjä, esimerkiksi sitä, että asioita on pakko yksinkertaistaa. Vielä pitemmälle vietynä kyse on siitä, että reaalielämää täytyy kuitenkin aina tulkita, ja vaihtoehtoisia tulkintatapoja saattaa olla useampia, eli syvän filosofisista perspektiiveistä. Media arvostaa käytäntöä ja yksittäistapauksia Toimittajien ammattikunta on perinteisesti ollut käytäntöä arvostavaa. Tampereen yliopistossa eli pitkään linjaristiriitoja toimittajakoulun ja tiedotusopin laitoksen välillä. Ne eivät liittyneet pelkästään siihen, että jotkut kustantajat pitivät Tampereen yliopiston tiedotusoppia poliittisesti tai ideologisesti ei-objektiivisena (mm. mainitun Unesco-kytkennän vuoksi), vaan myös sen tähden, että he kokivat, että laitoksen opetuksessa itse praktisen työn tekemisen opettaminen jäi teorioiden varjoon. Tämä oli taustalla myös sille, että Sanomat perusti oman toimittajakoulun. Journalismin perusopetuksesta keskustellaan yhä suurella innolla. Tiedotusopin koulutuksen kannalta taas syvemmän ja tieteellisesti hyväksyttävän koulutuksen antaminen merkitsi toimittaja-ammattikunnan oman identiteetin nousua semi professiosta oikeaksi ammattikunnaksi. Tämä ei ole sujunut ristiriidoitta. Samanlainen kehityshän on suomalaisessa yliopistolaitoksessa sitten koskenut mm. sosiaalityötä ja apteekkialan koulutusta. Näiden alojen työnantajilta tulee nyt valituksia siitä, että uudet työntekijät eivät osaakaan käytännössä tehdä työtään, jos ylipäänsä ovat edes kiinnostuneita hankkiutumaan alalle. Eräs uuden mediasuuntauksen korostus on kansalaisjournalismi ja human interest -ote. Tämä tarkoittaa sitä, että juttuun kuin juttuun täytyy saada myös tapausesimerkkejä. Joillakin sosiaali- ja terveydenhuollon aloilla tämä on luottamus- ja terapeuttisten kysymysten vuoksi erityisen vaikeaa. Näiden alojen asiantuntijoiden on myös hankala asettua käytettäväksi kommentoimaan yksittäistapauksia. Tämä on johtanut jopa asiantuntijoiden vähättelyyn ja populistiseen ohjelmatyyppiin a la Hannu Karpo ja Kansanradio. Toimittajat ja alkoholi Toimittajista valtaosa käyttää alkoholia, kuten suuri osa Suomen kansasta, jotkut myös huumeita. Voi jopa väittää, että varsinkin aikaisemmin toimittajien oma alkoholinkäyttö oli sellaista, että alkoholilla oli suurempi merkitys toimittajille kuin tavalliselle ihmiselle. Suomessa vallitsee ambivalentti, kaksijakoinen suhtautuminen alkoholiin. Tämän vuoksi lähes jokaisella on valmiina vahvoja mielipiteitä ja mielikuvia alkoholista. Tässä suhteessa toimittajat muistuttavat tavallisia kansalaisia ja asenteet saattavat lyövät vahvastikin lävitse. Vielä enemmän tämä koskee huumeita. Nuorena toimittajana 1970-luvun alussa opin huomaamaan, että alkoholi on oleellinen osa toimittajan ammattia. Paikallisen sanomalehden toimittajat viettivät alakerran ravintolassa vapaa-aikansa ja usein osan työpäivääkin. Joillekin postikin osoitettiin sinne. Tiedotustilaisuudet olivat pitkiä ja märkiä. 7

8 Pikkukaupungin tilanne ei ollut poikkeuksellinen päätellen Helsingin pressiklubin 40-vuotishistoriikista, jonka mukaan klubin hallitusten ajasta melkoinen osa meni päihtymys- ja rähinätilanteiden arviointiin ja porttikieltojen myöntämiseen. Vielä muutama vuosikymmen sitten oli helppo havaita, että ne ammatit, joissa joko oltiin suoraan tekemisissä alkoholin kanssa kuten ravintolahenkilökunta tai jotka olivat vapaita, joissa työ ja vapaa-aika sekoittuivat, johtivat myös alkoholiongelmien esiintymislistoja. Tosin listan ensimmäinen ammatti oli sekatyömies. Reipas alkoholinkäyttö oli tietysti maan tapa niin yhteiskunnan ylä- kuin alakerroksissakin. Toimittajien ammattikunnan märän luonteen vuoksi hoitoon hakeutuminen oli aikaisemmin heikohkoa. Työtovereiden ymmärrys oli suuri ja saattaa olla vieläkin. Hoitoon ohjaamisen sijasta kehotettiin usein siirtymään freelanceriksi tai kannustettiin muuten urakiertoon. Tässä suhteessa myös elämään ja työhön liittyvän kiireen lisääntyminen on raitistanut ja normaalistanut toimittajienkin ammattikuntaa. Yli tunnin tiedotustilaisuuksista väki häipyy pikkuhiljaa seuraavaan. Tarjolla on kahvia ja pullaa. Alkoholi ei todellakaan taida enää kuulua ammattikunnan peruskuvaan, paitsi ehkä suuren yleisön silmissä: Veljeni on toimittaja ja toinenkin veljeni juoppo -tyyppiset vitsit kiertävät yhä. Saa nähdä kuinka kauan. Yhden ammattikunnan päihteiden käytön tapojen muutos ei tietysti näy koko kansakunnan tilastoissa. Kun toimittajien ammattikunta katsoo maailmaa vähemmän pullon lävitse kuin aikaisemmin, sillä on kuitenkin helpompi kiinnittää huomiota alkoholiin väestön terveysongelmien tasolla. Toimittajien oman alkoholinkäytön väheneminen tarjoaa paremmat mahdollisuudet laajemmille ja syvemmille näkemyksille, koska asioihin ei ole välttämättä enää yhtä herkkiä omia kantoja kuten aikaisemmin. Media jyrkkä huumeille Mitä edellä on sanottu alkoholista koskee myös huumeita, mutta usein toisin päin. Siinä missä toimittajien omat alkoholiasenteet olivat ainakin aikaisemmin verraten liberaaleja, huumeisiin on suhtauduttu yhtä jyrkästi kuin väestössä muutenkin. Viime vuosiin saakka lehdistökeskustelun yleissävy on ollut jyrkän rajoittavan huumepolitiikan näkemysten leimaamaa. Ulkomaiseen huumekeskusteluun verrattuna poikkeavat näkemykset ovat olleet Suomessa kovin mietoja, eivät oikeastaan liberaaleja, vaan pikemminkin pohdiskelevia, vaihtoehtoja vertailevia ja hoidonkin näkökulmaa korostavia. Onkin ollut tavallista kuulla monien viranomaisten ja asiantuntijoiden epävirallisesti toteavan, ettei laajempia näkökulmia huumeista pysty Suomen mielipideilmastossa esittämään. Voikin sanoa että päihdeasioissa toimittajien työtapa on erilainen kuin monissa muissa teemoissa. Erityisen selvästi tämä tulee esille huumeissa. Medialle varsinkin huumeet ovat ajoittain erityisasia: niihin liittyy mm. mediaseksikkyys ja sananvapausongelma. Kirjoitin ensimmäisen kerran huumevalistuksesta Tiimiin vuonna Vanhaa artikkeliani lukiessani tuntuu siltä, ettei uuden kirjoittamista oikeastaan tarvittaisikaan. Tilanne on sama, ellei vielä epätasapainoisempi kuin ennen. Jo silloin tutkija Pekka Hakkarainen arvioi, etteivät varsinaista positiivista kiinnostusta ilmaisevat näkökulmat pääse Suomessa julkisuudessa 8

9 esille. Kuluneen parin vuosikymmenen aikana ainoa varsinainen toisinajattelija on ollut muutamien tutkijoiden lisäksi Suomen Kannabisyhdistys, joka on saanut äänensä esille uuden tiedotusvälineen, internetin avulla. Yhdistyksen näkemysten esittelyä on yritetty paljon rajoittaa. Viime ajoilta muistamme Vihreän liiton ongelmat vaalikamppailun aikana pysytellä riittävästi syrjässä kannattajiensa liberaaleista huumekannoista. Voi ajatella, ettei huumekeskustelussa olekaan kysymys vain huumeasiasta, vaan myös moraalista ja yhteiskunnan arvoista. Siksi on ehkä väärin tarkastella sitä pelkästään asiaviestinnän taustalta. Siihen pitäisikin kenties suhtautua samalla tavalla kuin uskonnon tai isänmaallisuuden opettamiseen. Mutta silloinkin aiheesta yleensä ollaan tiedotusvälineissä montaa mieltä, minkä huomaa huumeasiassa erityisesti anglosaksisen maailman mediaa seuraamalla. Moraalisessa näkökulmassa ei sinänsä ole mitään vikaa, ellei se mene moralismiksi. Joskus sosiaalisen ongelman esille nostaminen palvelee myös muiden asioiden sivuun työntämistä, kuten Kettil Bruun ja Nils Christie osoittavat jo klassikoksi muodostuneessa kirjassaan "Hyvä vihollinen" (1985). Tiedotusvälineitä ei voi moittia huumeasian laiminlyönnistä. Lehdet käsittelevät huumeisiin liittyviä aiheita lähes joka päivä. Mutta tiedotusvälineitä näyttää vaivaavan sama perustiedon puute, jonka kohtaa helposti myös ammattiauttaja tai huumeista lisätietoja haluava kasvattaja. Kirjoittelussa pohjataan usein tavattoman kapeaan, yhden intressitahon tarjoamaan tietoainekseen. Tiedotustutkijat ovat myös kritisoineet sitä, että tutkivasta journalismista ei huumeasioissa voida puhua alkuunkaan. Eri lähteiden antamat tiedot nielaistaan sellaisenaan ja jopa toimittajien omat ennakkoluulot saavat vapaasti näkyä. Erityisen pulmallista on se, että media pyrkii helposti käsittelemään huumeita yhtenä klönttinä. Päihteiden kokeilu, vakituisempi käyttö ja ongelmakäyttö kulkevat usein mediassa samassa lauseessa. Ajoittaiset yritykset eriyttää tätä käytäntöä ovat saattaneet nostaa esille kannanottoja, joita voisi pitää median taipumuksena vähätellä sananvapausihanteitaan näissä kysymyksissä. Tuoreehko esimerkki on viime kevään Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta: Huumeista pitää voida keskustella, mutta huumeille annettu viihteellinen merkitys antaa väärän mielikuvan huumeiden käytön hyväksyttävyydestä ja vaarattomuudesta. Vaaratonta huumausainetta ei ole olemassakaan. Todellisuudessahan päihteiden käytön tyyppitapaukset ovat lieviä, eivätkä kovin julkisuutta kiinnostavia (keskiolutpullo saunassa, viikonloppuisän kannabissätkä). Kun päihteiden käyttöön liittyy nuoruus, uudet asiat (tekno) ja uudet aineet (ekstaasi) kiinnostuskynnys nousee. Vahvat ääritapaukset korostuvat eniten näkyvien haittavaikutusten vuoksi. Nostamalla päihteet harrastukseksi saadaan julkisuutta (viiniklubi, kannabisyhdistys). Toisaalta tutkijoiden pyrkimys yhdistää sellaisia psykoaktiivisia aineita kuin tupakkaa, alkoholia ja huumeita samaan perusjoukkoon saa sekin usein tuomion, jossa katsotaan laillisten päihteiden poikkeavan oleellisesti kielletyistä aineista. Huumeasioiden julkisuuskäsittelyn rajoittuneisuus onkin herättänyt keskustelua sananvapauden tilasta Suomessa. Olenkin aikaisemmin todennut, mm. "Huumeet ja sananvapaus" -artikkelissa Tiimissä 2/1997, että "suomalainen yhteiskunta ei ole vielä kyennyt tarttumaan itseään niskasta ja määrittelemään rehellisesti, mihin se huumeiden vastustustyössä haluaa päästä, ja mitä vapaan yhteiskunnan perusarvoja se on kenties valmis uhraamaan tässä yhteydessä." 9

10 Päihdetiedotus muuttuvassa maailmassa Edellä olen yrittänyt melko laajasti analysoida sitä, miten ja miksi median suhde päihteisiin poikkeaa monien muiden elämänalueiden käsittelystä tiedotusvälineissä. On kuitenkin syytä myös muistaa, että sekä päihde- että tiedotuskenttä ovat muuttuneet viime aikoina nopeasti. On hyvä listata niitä monia menossa olevia merkittäviä yhteiskunnan muutoksia, jotka vaikuttavat myös päihdetiedotukseen: Suuret kansainväliset muutokset, kuten EU, globaalikehitys. EU:n päihdetilanteen muutos, joka koskee mm. huumeita, ja järjestelmänmuutokset, jotka liittyvät mm. alkoholin verotukseen ja maahantuontisäännöksiin. Erityisen oleellinen on tietysti meidän kannaltamme Viro. Suomalaisen yhteiskunnan muutos, jossa näkyvät mm. väestön keskittyminen, liberalismi, markkinaorientaatio ja syrjäytyminen. Suomen päihdetilanteen muutos, mikä koskee eritoten huumeita, sekakäyttöä ja uusia riippuvuuksia. Päihdehoidon struktuurimuutos, joka näkyy mm. uusien menetelmien käyttöönottona ja vanhojen arviointina, organisaatiomuutoksina ja medikalisoitumisena. Ennaltaehkäisystruktuurin muutos, joka johtui Alkon muuttuneesta roolista ja siirsi monopoliyhtiön ennaltaehkäisytoiminnan Stakesiin, Kansanterveyslaitokselle ja Terveyden edistämiseen keskukseen. Samaan aikaan tapahtui raittiuslautakuntien alasajo. A-klinikkasäätiön ja eräiden muiden hoito-organisaatioiden kasvu, mikä erottuu henkilökunnan lisääntymisenä, uusien yksiköiden perustamisena ja painopistemuutoksina. Tiedotusmaailman rakennemuutos, jota leimaavat mediayritysten ylikansalliset fuusiot, sähköisten välineiden merkityksen kasvu sekä Internet- ja mobiilipalvelut ynnä nopeusvaatimus. Tiedotusmaailman sisältömuutos, joka on merkinnyt ihmisläheisyyttä ja samalla populistisen sensaatiojournalismin lisääntymistä varsinkin Yhdysvalloissa, Englannissa ja Saksassa, mutta jonka merkkejä on Suomessakin runsaasti. Yhteenveto: päihdetiedotus ja media Millaista median päihteitä koskeva sisältö sitten saisi olla? Tärkein tavoite olisi ehkä, ettei päihteillä tarvitsisi eikä pitäisi olla kovin suurta poikkeusluonnetta muiden alojen tiedotukseen verrattuna. Poikkeuksellisia piirteitä on kuitenkin nyt runsaasti. Tiivistettynä voisi sanoa, että päihteillä tiedotuksen kohteena on ainakin seuraavat tärkeät erityisominaisuudet: Alkoholi ja varsinkin huumeet ovat sekä tiedotusvälineitä että väestöä kovasti kiinnostava (mediaseksikäs) aihepiiri. 10

11 Kaikilla on jo vahva käsitys tämän aihepiirin asioista (yhteiskuntaa voi tarkastella pullon tai ruiskun lävitse). Päihdeasiat ovat sensitiivisiä ja jopa ambivalentteja kysymyksiä. Myös ammattilaisten keskuudessa on runsaasti erilaisia hoitoideologioita (esim. AAnäkemys vrs. hallittu juominen, lääkkeellinen vrs. lääkkeetön huumehoito). Päihdeongelmissa auttaminen on vaikeaa ja hidasta työtä, patenttilääkkeitä ei ole, mutta niitä keksitään usein. Päihdeongelmaisilla ei ole juuri muita puolestapuhujia kuin ammattiauttajat. Muistettakoon, että edellä suoritettu päihdetiedotuksen analysointi on tähdännyt taustan antamiseen siihen, miksi mediahenkilökunta on koulutuksen kohteena erityistapaus yleensäkin ja vielä erityisemmin päihdeasioissa. Kertauksen vuoksi vielä muutamia päähavaintoja: Toimittajien tausta ja omat mielipiteet tulevat päihdetiedotuksessa herkemmin esille kuin monella muulla tiedotuksen alueella. Monilla on asiasta omakohtaisia kokemuksia. Toimittajakunta varoo heihin kohdistuvaa vaikutustoimintaa. Media kokee konkreettisen ja käytännöllisen tärkeämpänä kuin teoreettisen ja syvälle luotaavaan. Median toimintatapaan kuuluu lyhytjänteisyys ja asioiden pilkkominen. Nykymediassa ajanpuute ja kiire on tosiasia. Päihdeasioissa ei ole juurikaan siihen erikoistuneita toimittajia, vaan samoihin toimittajiin kohdistuu koulutus ja tietovaatimuksia monilla multakin elämänalueilta. Päihdeongelman moninaisuuden vuoksi on vaikea antaa toimittajille pikakursseja ja selkeitä ohjenuoria. Toimittajilla on peruskriittisyys ja epäilys järjestelmää kohtaan. Toimittajat ovat oppineet saamaan paljon ilmaiseksi, mutta eivät kuitenkaan halua tulla lahjotuksi. Hiukan aikaisemmin on kuitenkin myös osoitettu, että sekä päihde- että tiedotuskenttä ovat muuttuneet viime aikoina nopeasti. Muutokset ovat tuoneet mukanaan sekä hyviä että huonoja vaikutuksia. Yleisesti ottaen voisi kuitenkin väittää, että median päihdetiedotus pohjautuu nykyisin laajempaan tiedonhankintaan ja intressiryhmien kuuntelemiseen kuin aikaisemmin. Varsinkin hoitosektoria ja kansalaisia seurataan nyt aikaisempaa enemmän. Seuraavassa kuviossa tämä yritetään osoittaa nuolin, jotka kuvaavat muutoksen suuntaa median tiedonhankinnassa ja asennoitumisessa. Kuvion kärjissä on tietty perspektiivi huumeisiin ja yhteiskunnan toimijaryhmiä on taas sijoitettu kolmioon nähden sinne, joissa näissä ryhmissä perspektiivi ohjaa. 11

12 Turvallisuudentarve Turvallisuus Laki ja järjestys Traditionalismi Koulu ja sosialisaatio Poliisi Kansalainen MEDIA Hoitosektori Poliitikot Todellisuuden paine Kasvava huumeiden ja alkoholin käyttö (Suhteellisesti) vähemmän hoitoa ja preventiota Hoitojärjestelmien muutos Tutkijat Yhteiskunnan perusarvot Kansalaisvapauksia puolustavat Yksilön oikeuksien puolustajat Eri päihteiden tasaarvo 12

13 PÄIHDETIEDOTUSSEMINAARIT Alkoholitutkijain seura ja Alko Päihdetiedotusseminaari syntyi Alkoholitutkijain seuran aloitteesta. Kummisetänä oli monopoliyhtiö Alko. Koulutus sai alkunsa aikakautena, jolloin Alko oli vielä kukkeimmillaan ja toimialueeltaan laajimmillaan. Useimpina vuosina se oli Suomen kannattavin yhtiö ja rahoitti voittovaroistaan lähes kymmenesosan valtion budjetista. Pääjohtajana oli tunnettuja (sosiaali)- poliitikkoja, kuten Pekka Kuusi ja Heikki Koski. Menestyvä yritys huolehti myös alkoholitutkimuksesta ja alkoholivalistuksesta. Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos oli maailmankuulu. Alkon tiedotus- ja valistusyksiköltäkään ei puuttunut rahaa. Alkoholitutkijain seura ei nimestään huolimatta ollut kovinkaan akateeminen yhdistys, vaan jäsenistö oli alkoholista kiinnostuneita päihdealan ammattilaisia. Yhdistys toimi pienimuotoisesti lähinnä järjestämällä koulutustilaisuuksia jäsenilleen. Seura toimi pääasiassa Alkon avustuksen turvin, mutta menojakaan ei liiemmälti ollut, koska koulutustilaisuudetkin pidettiin usein Alkon tiloissa. Vuonna 1982 seuran puheenjohtajana oli Jarmo Heinonen. Toimintakertomuksessa mainitaan, kuinka seuran hallitus nimesi syyskuussa 1982 työryhmän "selvittämään tarvetta toimittajakoulutuksen järjestämiseksi alkoholiasioissa". Työryhmään kuuluivat Heinosen lisäksi Petri Fiilin, Asko Haaranen, Leena Kokko ja Matti Ollikainen. Työryhmä oli yhteydessä Suomen Sanomalehtimiesten Liittoon ja toimittajien kouluttajaorganisaatioihin. "Nämä ilmaisivat tukevansa hanketta ja tekivät ehdotuksia sen kehittämiseksi. Kurssin rahoituksen osalta seura on ollut yhteydessä sosiaali- ja terveysministeriöön, lääkintöhallitukseen ja Alkoon, jotka ovat suhtautuneet hakkeeseen periaatteessa myönteisesti. Seura pyrkii siihen, että koulutus hoidettaisiin keskitetysti Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen välityksellä." Asia kulki kuitenkin varsin hitaasti eteenpäin, ja seminaari toteutui vasta pari vuotta myöhemmin. Pian työryhmän perustamisen jälkeen tulin itsekin vedetyksi mukaan aktiivisesti suunnittelutyöhön. Aloitin keväällä 1984 Helsingin kaupungin raittiustoimiston tiedotussihteerinä, joten toimittajien päihdekoulutus kiinnosti jo työnkin takia. Myös oma taustani alkoholitutkijana ja toimittajana auttoi minua pitämään asiaa tärkeänä, kuten olen tutkielman saatesanoissa kuvannut. Alkoholi, huumeet ja tupakka journalismin kohteena Ensimmäinen päihdetiedotusseminaari toteutui vasta vuoden 1984 kesäkuun alussa ( ). Teemana oli Alkoholi, huumeet ja tupakka journalismin kohteena. Sanavalinta osoittaa, ettei oltu varmoja siitä, olisiko tämä yksi ainoa seminaari, ainakaan pitkästä seminaarisarjasta ei ollut kovin selkeitä odotuksia. Järjestämisessä oli aika pitkälle hyvä veli -tunnelma. Ensimmäisen seminaarin järjestäjänä oli Tampereen yliopiston jatkokoulutuskeskuksesta Erkki Jyrinki. Molemmat seminaarin vetäjät olivat Alkosta: Jarmo Heinonen ja Petri Fiilin. Alko-kytkennän vuoksi oli luonnollista, että seminaarin pitopaikaksi järjestyi monopoliyhtiön Vuorannan koulutuskeskus Helsingissä. Muuta rahoitusta saatiin Lääkintöhallitukselta ja sosiaali- ja terveysministeriöltä, joka pysyikin mukana seminaarin tukijana vuosia. 13

14 Seminaarin ohjelmassa tilaisuuden luonne kuvattiin journalismipainotteisesti: Suomessa julkaistaan kuukausittain yli 500 uutista tai laajempaa kirjoitusta alkoholiasioista. Viime vuosina lisäksi huumeongelma on tullut yhä ajankohtaisemmaksi. Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus järjestää yhdessä lääkintöhallituksen sekä Alkoholitutkijain Seuran kanssa ajankohtaisseminaarin, jossa käsitellään alkoholi-, huume- ja tupakkatutkimuksen kansantajuistamista journalismin keinoin sekä arvioidaan tämän alueen journalismia yleisemminkin. Kohderyhmäksi määriteltiin Uutistoimittajat, perhesivujen toimittajat ja yleensä sellaiset eri välineiden toimittajat, jotka kirjoittavat em. asioista. Kohderyhmänä olivat toimittajien lisäksi tutkijat, kuten järjestäjätahoista saattoi arvata. Myös alkoholihallinto oli mukana. Ensimmäiselle kurssille osallistui 28 henkeä, paria henkeä lukuun ottamatta kaikki toimittajia. Itse olin mukana Helsingin kaupungin raittiustoimiston tiedotussihteerin ominaisuudessa. Toimittaja, Etelä-Suomen Sanomat Toimitussihteeri, Suomen YH-liitto Toimittaja, Helsingin Sanomat Free lance -toimittaja Toimittaja, Yleisradio Päätoimittaja Toimituspäällikkö, Pohjois-Karjala Toimitussihteeri, Joka Poika Valistussihteeri, Vantaan raittiustoimisto Toimittaja, Savon Sanomat Toimittaja, Askel Toimittaja, Yleisradio Toimittaja, Helsingin Sanomat Toimittaja, Yleisradio Toimittaja, Länsi-Uusimaa Erikoistoimittaja, Turun Sanomat Toimittaja, Kansan Ääni Free lance -toimittaja Toimittaja, Länsi-Savo Tiedotussihteeri, Helsingin kaupungin raittiustoimisto Aluetoimittaja, Satakunnan Kansa Free lance -toimittaja Toimittaja, Alkoholpolitik Ylitarkastaja, Lääkintöhallitus Toimittaja, STT Toimittaja, Puruvesi-lehti Free lance -toimittaja Tiedotussihteeri, Vakuutusyhtiöiden tiedotuskeskus Alkoholi, huumeet ja tupakka journalismin kohteena -päihdetiedotusseminaari oli kolmipäiväinen, joten ohjelmaakin mahtui aika lailla (taulukko alla). Suoraan päihdetiedotukseen liittyvien aiheiden lisäksi myös kehitysmaat olivat vahvasti esillä. Myös tilaisuuden ohjelmasta nousee sama tunne kuin seminaarin otsikostakin, se, että kun ei olla varmoja siitä, onko tilaisuudelle jatkoa, yritetään nostaa kaikki tärkeät kysymyksellä kerralla seminaarin aiheiksi. Viinaa valkoisella, toimitussihteeri Matti Virtanen Kurssin osanottajan puheenvuoro: Miltä viina toimittajasta näyttää? Viina puheenaiheena - diskurssin arkeologiaa, alkoholitutkija Pasi Falk Naiset ja alkoholi julkisuudessa, tutkija Ritva Nätkin Alkoholi ja luovuus, professori Matti Bergström Päihtymys ilman viinaa, raittiussihteeri Tero Maksimainen Suomalainen humala valkokankaalla (elokuvaesitys) Yritys ja erehdys - Suomalaisen alkoholijärjestelmän vaiheita, alkoholipoliittinen asiantuntija Pekka Olkkonen Kansainvälisten alkoholiyhtiöiden markkinointipaineet ja kehitysmaiden tilanne, YK Heikki Luostarinen Mitä kehitysmaat voisivat tehdä? Pekka Olkkonen Alkoholi ja terveys (elokuva) Liukenevatko aivot, rapistuuko maksa? LT Reino Ylikahri Onko alkoholilla myönteisiä vaikutuksia? LT Markku Kupari Alkoholismi: sairaus vaiko paha tapa? professori Mikko Salaspuro Päihdeongelma päihdehuollon näkökulmasta, vastaava sosiaaliterapeutti Leo Märkälä Ihminen ja auttamisratkaisut, Leo Märkälä Päihdeongelma ja julkinen sana, Leo Märkälä Haluammeko holhousta? toimistopäällikkö Harri Vertio Miksi nuoret, naiset ja duunarit tupakoivat? asiantuntijalääkäri Heikki Korhonen Lääkkeiden vienti kehitysmaihin, apulaisprofessori Hannu Turakka Huumeet kehitysmaissa: maatalouspolitiikkaa, kansanterveys- ja sosiaaliongelmia poliisin näkökulmasta, ylitarkastaja Matti Bäckman Huumekysymys poliisin näkökulmasta, komisario Torsti Koskinen Miten huumeet ovat Suomessa ongelma? osastopäällikkö Kari Pylkkänen 14

15 Seminaarista sarjaksi Kokemukset ensimmäisestä päihdetiedotusseminaarista olivat hyviä ja toimintaa päätettiin jatkaa (taulukko). Alko ja sosiaali- ja terveysministeriö pysyivät subventoijina. Tilaisuudet kuuluivat SSL:n ja GTT:n välisen koulutussopimuksen piiriin, jolloin työnantaja kustansi toimittajat seminaariin. Ulkopuolinen tukirahoitus mahdollisti sen, että myös teemoista kiinnostuneet free lancerit saattoivat osallistua seminaareihin. Toimittajia oli mukana noin Seminaarin vetäjinä toimi parivaljakko Teuvo Peltoniemi ja Jarmo Heinonen. Ensimmäisen seminaarin tavoin tilaisuudet olivat yleensä 3-päiväisiä. Vasta 1990-luvun alussa siirryttiin kaksipäiväisiin tilaisuuksiin. Tässä seminaari on seurannut yleistä koulutustilaisuuksien lyhentymistrendejä. Lähialueilla pidettyjen seminaarien pituus on riippunut kulkuyhteyksistä. Itse järjestämisprosessia kuvaa se, että Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus lähetti suunnittelukokouskutsun, jossa listalla olivat Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen Erkki Jyringin lisäksi informaatikko Jarmo Heinonen ja valistussihteeri Leena Warsell Alkosta, tiedottaja Teuvo Peltoniemi ja apulaisjohtaja Ingalill Österberg A-klinikkasäätiöstä, Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen johtaja Jussi Simpura, osastopäällikkö Usko Puustinen sosiaali- ja terveysministeriöstä ja tutkija Jorma Niemelä. Suunnittelukokouksen tuloksena syntyi seminaari teemalla "Kansalainen alkoholiolojen ohjaajana". Alaotsikkona oli "Ajankohtaisseminaari toimittajille", mikä kertoo kohderyhmän säilyneen ensisijaisessa tässä ammattikunnassa. Vetäjinä olivat entiseen tapaan Teuvo Peltoniemi ja Jarmo Heinonen. A-klinikkasäätiö oli nyt merkitty myös järjestäjäksi. Ohjelmassa oli mm. seuraavaa: Katsaus ajankohtaisiin alkoholiasioihin, sosiaali- ja terveysministeri Tarja Halonen Lehdistö alkoholiolojen tulkkina ja ohjaajana, toimituspäällikkö Matti Virtanen Nuorten alkoholin käytössä tapahtuneet muutokset, VTT Salme Ahlström Nainen - juomisen estäjä vai mahdollistaja, VTT Marja Holmila Kansalainen alkoholiolojen ohjaajana, VTT Jussi Simpura Miksi alkoholinkulutus vähenee Ranskassa, VTT Pekka Sulkunen Neuvostoliiton alkoholiuudistus, VTL Juha Partanen Miksi alkoholin kulutus nousee Afrikassa, tutkija Timo Kortteinen Naiset alkoholin tuottajina ja kuluttajina Tansaniassa, tutkija Johanna Maula Alkoholipoliittinen katsaus, pääjohtaja Heikki Koski Päihdyttävä olutmainonta, tutkija Christoffer Tigerstedt Säilöönottoprojektin nykyvaihe, ylitarkastaja Annikki Savio Juopuneiden kotiinkuljetus Oulussa, ylikomisario Pauli Väliheikki Julkisuusinterventio työmenetelmänä, tutkija Keijo Rahkonen Osanottajia tarkasteltaessa toimittajien osuus on edelleen suuri. Kaikkiaan 36 osanottajasta 18 oli toimittajia ja tiedottajia. Toinen puoli osanottajista muodostui tutkijoista ja alkoholihallinnon virkamiehistä. Free lance -toimittaja Free lance -toimittaja Tutkija, Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos Free lance -toimittaja Tutkija, Alkoholitutkimussäätiö Free lance -toimittaja Free lance -toimittaja Toimitussihteeri, Lalli Koulutussihteeri, Helsingin kaup. raittiustoimisto Free lance -toimittaja Pääsihteeri, Alkoholi- ja huumeneuvosto Toimittaja, Aamulehti Free lance -toimittaja Tutkija, Alkoholitutkimussäätiö Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö Ylitarkastaja, Sosiaalihallitus Tiedottaja, Helsingin kaup. raittiustoimisto Tutkija, Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos

16 Raittiuskasvatuksen ohjaaja, Vantaan kaup. raittiustoimisto Free lance -toimittaja Tutkija, Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos Tutkija, Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos Free lance -toimittaja Toimittaja, Satakunnan Kansa Valistussihteeri, Alko Tutkija, Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos Osastopäällikkö, Sosiaali- ja terveysministeriö Tutkija, Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos Toimittaja, Alko Free lance -toimittaja Toimituspäällikkö, Alkoholipolitiikka Tiedottaja, A-klinikkasäätiö Suunnittelija, Alko Ylikomisario, Oulun poliisilaitos Tutkija, Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos Ainoa katkos seminaarien järjestämiseen tuli vuonna Katkoksen jälkeen kustannussyistä oli luovuttu tilaamasta koulutustilaisuutta Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskukselta ja järjestelyt hoidettiin A-klinikkasäätiössä. Toimittajien jatkokoulutusjärjestelmä oli muuttunut, joten alalta itseltään ei ollut enää suoraan yhteyttä seminaariin. TAULUKKO. Päihdetiedotusseminaarit Paikkakunta Vuos Teema Järjestäjätahot* Vuoranta 1984 Alkoholi, huumeet ja tupakka journalismin kohteena ATS, TYT, Alko, STM, LH Vuoranta 1985 Työ kriisissä - viinastako voiteluaine ATS, TYT, Alko, STM Vuoranta 1986 Miehen terveys ATS, TYT, Alko, STM Vuoranta 1987 Alkoholin käytön myytit ja harhat ATS, TYT, Alko, STM Vuoranta 1988 Kansalainen alkoholiolojen ohjaajana ATS, TYT, Alko, AKS, STM Vuoranta 1989 Rajat auki, hanat auki, päät täyteen ATS, TYT, Alko, AKS, STM Vuoranta 1990 Kontrolli ja julkisuus ATS, TYT, Alko, AKS, STM Vuoranta 1991 ( , siirretty seuraavaan vuoteen) ATS, TYT, AKS Vuoranta 1992 Päihdehuollon imagoseminaari ATS, Alko, AKS, STM Vuoranta 1993 Nuoret ja päihteet AKS, Alko, STM Vuoranta 1994 Moniriippuvuus ja päihdetyön markkinointi AKS, Alko, STM Tallinna 1995 Päihdehaittojen tuloksellinen vähentäminen AKS, Alko, STM, Viipuri, Lappeenr 1996 Päihdetiedotus AKS, Alko, STM, Kiel 1997 Huumeet, nuoret ja tiedotusmaailma AKS, ATS, PR, STM, ST, TEK Riika 1998 Perhe ja päihteet AKS, STM, ST, TEK Tukholma 1999 Päihteet ja mielenterveys AKS, STM, ST, TEK Tallinna 2000 Päihteet kahta puolta Suomenlahtea AKS, Alko, STM, ST, TEK Maarianhamina 2001 Peliriippuvuuden tutkimus ja hoito AKS, Alko, SL Vilna 2002 Suomen ja lähialuemaiden päihdeolot, EU:n laajenemaks, Alko, STTV, TE Pietari 2003 Pietarilaisten sosiaali- ja terveystilanne suomalaisproj AKS, Alko, ETL, KTL, STTV, TE, ATS, LT Varsova Muuttuvat päihteet muuttuvassa EU:ssa - bio-psykososiaalinen näkökulma 2004 AKS, Alko, ETL, KTL, STTV, TE, AHTS, L AKS = A-klinikkasäätiö ATS = Alkoholi- ja huumelitutkijain seura ETL= Elämäntapaliitto KTL = Kansanterveyslaitos LT = Lääketieteen toimittajat PR = Prevnet-projekti SL = Sininauhaliitto ST = Stakes STL= Suomen tiedetoimittajain liitto STM = sosiaali- ja terveysministeriö STTV = Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus TE = Terveys ry TEK = Terveyden edistämisen keskus TYT = Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskus * Kaikkia taustatahoja ei ole aina ohjelmaan virallisten järjestäjien listalle 16

17 STM oli rahoittanut seminaaria suoraan useiden vuosien ajan, mutta myös ministeriössä ryhdyttiin pitämään hankalana sitä, että seminaarirahoitus kulki ohi ministeriön normaalien avustuskanavien. Aluksi seminaarirahoitusta yritettiin pitää Terveyden edistämisen määrärahojen sisällä. Tätä rahaa hallinnoi Terveyden edistämisen keskus. Määräraha jouduttiin sisällyttämään mm. "Päihde ja perheet" -projektiin. Koska ei ollut mieltä koettaa mahduttaa sitä joka vuosi johonkin A-klinikkasäätiön TEK-projektiin, ministeriön rahoituskanava loppui kokonaan. Kohderyhmät ja järjestäjätahot laajenevat Olin itse ollut alusta pitäen aktiivisesti mukana seminaarien järjestämisessä. Tähän vaikutti henkilökohtaisen mielenkiintoni lisäksi se, että jouduin Alkoholitutkijain seuraan hallitukseen vuonna 1986 ja puheenjohtajaksi pari vuotta myöhemmin (89-90). Vuonna 1987 A-klinikkasäätiön tiedottajaksi ja Tiimin toimittajaksi. Säätiössä oli pitkään yritetty järjestää päihdetyöntekijöille tiedotuskurssia, mutta Ingalill Österbergin ponnistukset olivat yleensä valuneet hukkaan, kun osanottajia ei saatu riittävästi. Ehdotin molempien seminaarien yhdistämistä eli käytännössä päihdetyöntekijöiden vetämistä aikaisempaa selkeämmin mukaan Päihdetiedotusseminaariin. Oli luonnollista, että uudessa toimessani aloin korostaa myös päihdehuollon työntekijöitä koulutuksen antajana ja kohteena. Oli ilmeistä, että päihdehuolto oli jäänyt piiloon sekä tiedotusvälineiden tietolähteenä että muutenkin päihdeasioita koskevassa keskustelussa. Katkosvuoden jälkeen seminaarin teemakin oli kuvaavasti Päihdehuollon imagoseminaari. Tultuani valituksi Alkoholitutkijan seuran puheenjohtajaksi vuonna 1989 välitin tietoa seurasta myös päihdehuoltokentälle ja kuntien raittiustyötä tekeville julkaisemalla Tiimi-lehdessä ilmoituksena. Tuloksena oli, että seuran jäsenmäärä kasvoi erittäin huomattavasti ja valtaosa kasvusta tuli tietenkin alkoholin ennaltaehkäisyn ja hoidon kentän työntekijöiltä. Nämä muutokset merkitsisivät tietysti painopisteiden muutoksia ja ennen muuta kohderyhmän laajentamista. Vuoden 1993 Nuoret ja päihteet -seminaarissa kohdejoukko määritellään laajasti: Tarkoituksena on saada koolle mm. tiedotusvälineiden, päihdehuollon, terveydenhuollon, raittius- ja nuorisotoimen, järjestöjen, kriminaalihuollon, poliisin, alkoholihallinnon ja muiden lähialojen niitä työntekijöitä, joita yhdistää kiinnostus sekä nuoriin että tiedottamiseen. Päihdehuollon ja ennaltaehkäisevää työtä tekevien mukaantulo Alkoholitutkijain seuran toimintaan ja tiedon välittäminen uusille ryhmille koulutusmahdollisuuksista alkoi näkyä hyvin myös Päihdetiedotusseminaariin pyrkivien joukossa. Niinpä vuoden 1993 "Nuoret ja päihteet" seminaarissa kaikkiaan 52 osanottajasta (heistä myös alustajina olleet merkitty tähdellä) enää 7 oli toimittajia ja heistäkin vain pari suuremmista tiedotusvälineistä. Osittain muiden kuin toimittajien suuri lukumäärä johtui seminaarin yleissuositusta aihepiiristä, nuorista, ja karsinta oli seminaariin kovaa. Toimittajahakijoita ei kuitenkaan ollut erittäin paljon karsittavaksi. Voi sanoa, että toimittajakoulutusnäkökulmasta tilanne oli hiukan kriisissä. 17

18 Projektityöntekijä, Nuorisokasvatussäätiö* Tutkimusprofessori, Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos* Sosiaaliterapeutti, Espoon nuorisoasema Sosiaaliterapeutti, Hoitokoti Ohjaaja, ETRA-liitto Poliisikonstaapeli, HPL/Nuorisopoliisi Ylilääkäri, Järvenpään sosiaalisairaala Toiminnanjohtaja, Nuorisokasvatusliitto Dosentti, Helsingin yliopisto* Professori, Tampereen yliopisto* Terveydenhoitaja, Sallan terveyskeskus Koulutussuunnittelija, Helsingin kaup. päihdeasiaintoimisto* Tutkija, Helsingin yliopisto, Kansanterveystieteen laitos* Raittiussihteeri, Kajaanin kaup. raittiustoimisto Sosiaaliterapeutti, Joensuun A-klinikka Raittiussihteeri, Tampereen kaup. raittiustoimisto* Toimittaja, Kymen Sanomat Lääkintäupseeri, Puolustusvoimat Terveydenhoitaja, Hämeenlinnan KTK Raittiussihteeri, Porvoon raittiustoimi Toimittaja, Keskisuomalainen/Syke Raittiussihteeri, Loimaan A-klinikka Terveydenhoitaja, Anjalankosken terveyskeskus Osastopäällikkö, Alko* Terapeutti, Kalliolan klinikat Toimittaja, tiedottaja, A-klinikkasäätiö* Free lance -toimittaja Ylitarkastaja, Sisäasiainministeriö, Poliisiosasto Johtaja, Syväpuron hoitokoti Sosiaalityöntekijä, Nokian sosiaalivirasto Professori, Jyväskylän yliopisto* Raittiussihteeri Kouvolan sosiaalikeskus Raittiussihteeri, Töysän kunta Tarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö* Raittiussihteeri, Forssan kaupunki Sairaanhoitaja, Jämsän A-klinikka Toimittaja, Raittiuden Ystävät Tutkija, A-klinikkasäätiö* Raittiustoimenjohtaja, Joensuun kaupunki, Peruspalveluvirasto Terveydenhoitaja, Rauman terveyskeskus Terapeutti Riihimäen A-klinikka Johtaja, Porvoon A-klinikka Terveydenhoitaja, Kriminaalihuoltoyhdistys Toimittaja, Kuulonhuoltoliitto Lääkäri, Ympäristökuntien A-klinikka Ohjaaja, Kriminaalihuoltoyhdistys Sosiaaliterapeutti, Raision sosiaalitoimisto Raittiussihteeri, Imatran raittiustoimi Ohjaaja, Kriminaalihuoltoyhdistys, Lahti Koulukuraattori, Myyrmäen yläaste Lääkäri, Kriminaalihuoltoyhdistys Päätoimittaja, A-klinikkasäätiö Sen sijaan ohjelmassa päihdetiedotus oli edelleen selkeästi näkyvissä, joskin painopiste oli laajassa nuorison elämän ja juomatapojen esittelyissä ja projekteissa, kuten alla olevasta tiivistetystä ohjelmasta voi huomata. Nuorten yleistilanne Suomessa, dosentti Helena Helve Nuorten aikuisten ongelmajuominen, professori Lea Pulkkinen Päihteet ja nuorisokulttuurit, VTT Osmo Kontula Ehkäisevä nuorten päihdetyö -projekti, tarkastaja Veli-Matti Risku Päihdemateriaalien käyttökokemuksia, koulutussuunnittelija Timo Kauppi Nuoret tiedotusvälineissä, professori Pertti Hemánus Lasinen lapsuus -projekti, tutkija Ari Saarto & tiedottaja Teuvo Peltoniemi Ärsyke-projekti, projektityöntekijä Mikko Aalto Hervannan nuorisopiste, projektityöntekijä Kirsti Kylliö Nuorten terveystapatutkimus, dosentti Salme Ahlström "Kohti uutta uljasta Eurooppaa", osastopäällikkö Pekka Olkkonen Työryhmätyöskentelyä Toimittajapainotuksen pienenemiseen oli kuitenkin myös muita syitä, kuin muiden toimijaryhmien lisääntynyt kiinnostus seminaaria kohtaan. Alkoholitutkijain seuran säätöjen mukaan puheenjohtaja ja hallitus vaihtuivat jopa vuoden välein. Siksi seura ajautui vähitellen kauemmaksi päihdetiedotusseminaarista, joka alkoi jäädä yhä selvemmin A-klinikkasäätiön harteille. Lähialuepainotteiset seminaarit Suomen liityttyä vuonna 1995 EU:hun Alkon rooli muuttui melkoisesti. Alkoon jäi oikeastaan vain yksi aikaisemmista alkoholivalistusta toteuttavista henkilöistä, nimittäin Pekka Olk 18

19 konen. Hän piti kuitenkin Päihdetiedotusseminaaria niin tärkeänä myös Alkon näkökulmasta, että Alko säilytti pääsponsorin asemansa. Alkon uudistaessa organisaatiorakennettaan se luopui kuitenkin myös koulutuskeskuksestaan. Vuoranta huokeana kokouspaikkana ei siis enää tullut kysymykseen. Suomen liityttyä EU:hun kansainväliset päihdeasiat tulivat näkyville aikaisempaa enemmän. Tämän vuoksi Päihdetiedotusseminaari järjestettiin vuonna 1995 poikkeuksellisesti Tallinnassa ja sen suosion perusteella seminaarille päätettiin ottaa jatkossa nimittäjäksi myös lähialueyhteistyö. Seminaarin pääjärjestäjäksi oli siis käytännössä vakiintunut A-klinikkasäätiö. Koska seminaarin näkökulmasta oli oleellista, että sen järjestäjäkunta oli laaja-alainen mukaan pyydettiin myös joukko uusia yhteistyökumppaneita, kuten kansanterveysjärjestöt ja aivan viime vuosina mm. Tuotevalvontakeskus ja Kansanterveyslaitos. Tässä vaiheessa ryhdyttiin toimittajien mukanaoloa varmistamaan myös solmimalla lähempiä suhteita toimittajajärjestöihin. Tietoa seminaarista oli levitetty alusta pitäen Journalisti-lehdessä julkaistulla ilmoituksella, mutta se ei enää näyttänyt riittävän. Koska itse olin sekä Lääketieteen toimittajien että Tiedetoimittajien jäsen sain seminaariesitettä välitettyä myös näiden järjestökanavien kautta. Samoin tietoa levitettiin muiden toimittajaliittojen ja Yleisradion kanavien kautta ja henkilökohtaisella lobbaamisella. Vähitellen kävi ilmeiseksi, että se toimittajaryhmä, jota alkoholi eniten kiinnosti oli nimenomaan Lääketieteen toimittajat. Yhdistys alkoi listata Päihdetiedotusseminaarin koulutuslistallaan ja koordinoida muita koulutustilaisuuksia estämään päällekkäisyyttä. Vuonna 2003 se tuli konkreettisestikin mukaan seminaarin suunnitteluryhmään. Seminaari on alusta pitäen ollut hyvin yhteistyöhakuinen. Käytännön järjestelyt on viime vuosina hoitanut A-klinikkasäätiö, mutta ohjelma on suunniteltu yhdessä muiden mukanaolevien organisaatioiden kanssa. Suunnittelukokouksia on ajoittain pidetty useampiakin mutta nykyisin sähköpostin aikakautena yleensä yksi suurempi kokous on riittänyt. Vuoden 2003 Päihdetiedotusseminaari Pietarissa teemaltaan "Pietarilaisten sosiaali- ja terveystilanne suomalaisprojektien erityiskohteena" oli myös osa Suomen järjestämiä Pietarin 300-juhlavuoden tapahtumia. Pelkistetty ote vuoden 2003 Pietarin seminaarin osanottajaluettelosta antaa hyvän käsityksen seminaarien henkilörakenteesta ja osanottajien nykyisistä taustaorganisaatioista. Pietarissa osanottajia oli tavallista noin 50 hengen määrää enemmän, eli 62, mikä johtui paikan päältä Pietarista tulleiden tavallista suuremmasta määrästä. Tähdellä merkityt 22 henkeä oli seminaarissa mukana alustajina, puheenjohtajina tai muissa aktiivitehtävissä. Kaiken kaikkiaan osanottajista toimittajia ja tiedottajia oli 21, päihdehuollon asiantuntijoita 17, muita kotimaisia asiantuntijoita 23, ja venäläisiä asiantuntijoita 5. Vierailukohteita oli neljä. Osanottajarakenne on siis saatu palautettua alunperäiseen ideaan, jossa toimittajia ja tiedottajia on prosenttia kaikista osanottajista. 19

20 Johtaja, Espoon A-klinikka Tutkimusprofessori, Stakes* Johtaja, Kettutien A-poliklinikka Ylitarkastaja, Sosiaali- ja terveysministeriö* Tutkija, Kansanterveyslaitos* Toimittaja, Hyvä Terveys Tiedottaja, Suomen potilasliitto Sosiaalipoliittinen sihteeri, Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tiedottaja, Sininauhaliitto Tiedottaja, Kansanterveyslaitos* Varajohtaja, Stellit* Verkkosuunnittelija, A-klinikkasäätiö* Osastopäällikkö, STTV* Toimittaja, Stakes Yksikköjohtaja, Kouvolan A-klinikkatoimi Johtaja, Pietarin päihdehoitolaitos nro 1* Toimittaja, Itä-Häme Toimittaja, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto Toimittaja, HAASTE Lehtori, Diakonia-ammattikorkeakoulu* Aluepäällikkö, Yleisradio, Turku Toimittaja, MTV3 Tutkija, Helsingin yliopisto/aleksanteri-instituutti* Projektisuunnittelija, A-klinikkasäätiö Osastonhoitaja, Kettutien A-poliklinikka Pietarin kirjeenvaihtaja, Turun Sanomat Projektisuunnittelija, A-klinikkasäätiö* Toimittaja, Yleisradio, Ajankohtainen kakkonen Toimitusjohtaja, A-klinikkasäätiö* Johtava ylilääkäri, A-klinikkasäätiö Toimitusjohtaja, Terveys ry* Toimistosihteeri, Järvenpään sosiaalisairaala Alkoholipoliittinen asiantuntija, Alko* Toimitussihteeri, Apu Kehittämispäällikkö, Elämäntapaliitto* Konsuli, Suomen Pietarin konsulaatti Toimittaja, Lappeenranta* Tiedotuspäällikkö, A-klinikkasäätiö* Suunnittelija, Stakes Toimittaja, Aamulehti Tutkija, Helsingin Diakonissalaitos* Tutkija, Stellit* Talousjohtaja, A-klinikkasäätiö Tutkija, Nuorisotutkimusverkosto* Ylivartija, Mikkelin lääninvankila Avustusvalmistelija, Raha-automaattiyhdistys Toimittaja, Helsingin Sanomat Tutkija, Drug Abuse Prevention Center* Toimituspäällikkö, Irti Huumeista ry Kuvaaja, MTV3 Johtaja, Russian Academy of Sciences* Kehittämispäällikkö, A-klinikkasäätiö Ehkäisevän päihdetyön suunnittelija, Terveys ry Vastaava sosiaalityöntekijä, Järvenpään sosiaalisairaala Koulutussihteeri, A-klinikkasäätiö* Pääsihteeri, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY* Projektityöntekijä, Lahden sosiaalitoimi Aluejohtaja, Kouvolan A-klinikkatoimi Projektisuunnittelija, A-klinikkasäätiö Kehittämis- ja ryhmäpäällikkö, Stakes Toimittaja, Etelä-Suomen Sanomat Erikoistutkija, Stakes* 20