Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ KUOPIOSSA. keskiviikkona 8. kesäkuuta Kallaveden kirkko, Rauhalahdentie 21, Kuopio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ KUOPIOSSA. keskiviikkona 8. kesäkuuta 2011. Kallaveden kirkko, Rauhalahdentie 21, Kuopio"

Transkriptio

1 Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ KUOPIOSSA keskiviikkona 8. kesäkuuta 2011 Kallaveden kirkko, Rauhalahdentie 21, Kuopio OHJELMA Messu Lounasruokailu Päiväjuhla Päätöskahvit Tilaisuuksissa kunniamerkit Järjestäjä: Naisten Valmiusliitto ry Tukijat: Kuopion kaupunki, Kallaveden seurakunta ja Puolustusvoimat 1

2 2

3 Tervetuloa viihtyisään ja kesäiseen Kuopioon Valtakunnallinen Rintamanaisten Kesäpäivä järjestetään tänä vuonna Kuopiossa kesäkuun 8. päivänä, jolloin alueemme luonto on värittynyt kauneimmillaan olevaksi kesäksi. Kuopio on ollut vuosikymmenten ajan juureva kesämatkailukaupunki, joka tuo mieleen Kallavedellä risteilevät valkokylkiset laivat ja niiden iloisesti vilkuttavat matkustajat. Samoin vaikkapa Puijon luontoalueen ja näköalapaikat, keskustan vihreät puistot ja kaupungintorin. Torilta eri suuntiin lähtevät rännikadut ja puutalokorttelit rännikatujen varrella kertovat kauniilla tavalla viime vuosisatojen Kuopiosta ja sen elämästä. Tällä hetkellä Kuopio elää historiansa vahvimman kasvun aikaa. Kuopio on vakiinnuttanut 2000-luvulla asemansa maamme tärkeänä valtakunnanosakeskuksena sekä kasvavana Itä- ja Sisä- Suomen veturikaupunkina. Kuopio on Suomen yhdeksänneksi suurin kaupunki: kaupungissa asuu vireää ihmistä. Koko Kuopion vaikutusalueella elää ihmistä. Elinkeinoelämän ja työpaikkojen kasvu on nopeampaa kuin koskaan kaupungin historiassa. Naisten Valmiusliitto ry on kantanut suuren vastuun Rintamanaisten Kesäpäivien järjestämisessä. Kiitän yhdistystä tästä arvokkaasta työstä. Viime aikoina on keskusteltu paljon julkisen sektorin ja vapaaehtoisjärjestöjen välisestä suhteesta. Naisten Valmiusliiton tekemä työ Rintamanaisten Kesäpäivien onnistumiseksi on hyvä esimerkki vapaaehtoisjärjestöjen lisääntyvästä osallistumisesta yhteisten asioiden hoitamiseen. Toivotan kaikki Kesäpäivän osallistujat sydämellisesti tervetulleiksi Kuopioon. Toivotan samalla osanottajille viihtyisää ja virkistävää kesäpäivää. Petteri Paronen Kuopion kaupunginjohtaja 3

4 Padasjoen Kirjapaino PL 19, Tammitie 3, Padasjoki Tel (03) , Fax (03) Painotuotteet käyntikorteista kirjoihin - Venäjälle: Pietari, Moskova, Viipuri, Murmansk, Kostamus... - Karjalaan: Sortavala, Aunus, Petroskoi, Vienan Kemi... - Kylpylään: Tallinna, Pärnu, Saarenmaa, Montenegro Adrianmeren rannalla... - Laivalla: Tallinna, Tukholma, Pietarista Moskovaan... - Luostariin: Valamo, Kizi, Solovetski... - Pikavuorolla: Kuopio-Pietari, Tampere- Pietari, Joensuu-Pietari... - Tilausajot: kotimaassa ja ulkomailla (10-57 paik. linja-autot) KYSY TARJOUS! - Viisumipalvelu IISALMEN PUTKIASENNUS OY Teollisuuskatu IISALMI p , Kauppakatu

5 Messu Liput saapuvat Liturgi Saarna Avustajat Ehtoollinen Kirkkomusiikki Tekstin lukijat Lippufanfaari, Karjalan Sotilassoittokunta, johtaa kapteeni Esa Lehtinen Suomen lippu Arja Sepponen Airuet Marikki Jukarainen ja Pirkko Ahonen Rintamanaisten Liiton lippu Eira Mustonen Naisten Valmiusliiton lippu Irma Kärkkäinen Kirkkoherra Esko Konttinen Piispa (emeritus) Matti Sihvonen kappalainen Anni Tanninen, kappalainen Raili Rantanen, seurakuntapastori Mikko Väisänen ja suntio Markku Heikkonen Karjalan Sotilassoittokunta ja kanttori Anne Keränen Rintamanainen Elisabeth Oksanen ja Pohjois-Savon alueneuvottelukunnan puheenjohtaja Irma Kärkkänen Seppelpartion lähettäminen sankarihaudalle Lähettää kirkkoherra Esko Konttinen Narvan marssi, Karjalan Sotilassoittokunta Seppeleen kantaja Irma Susineva Airuet Ulla Nykänen ja Aija Koivunen Virsi 571: 1 4 Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon, se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon. Taas niityt vihannoivat ja laiho laaksossa. Puut metsän huminoivat taas lehtiverhossa. Se meille muistuttaapi hyvyyttäs, Jumala, ihmeitäs julistaapi se vuosi vuodelta. 5 Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on. 4. Oi Jeesus Kristus jalo ja kirkas paisteemme, sä sydäntemme valo, ain asu luonamme. Sun rakkautes liekki sytytä rintaamme, luo meihin uusi mieli, pois poista murheemme.

6 Virsi 726 Sinua me kiitämme, sinua ylistämme. Sinua me palvomme, voimastasi laulamme. Istuimesi eteen me kiitosuhrin kannamme, taivaallinen Kuningas, Isä, Kaikkivaltias. Herra, Poika ainoa, Jeesus, uhrikaritsa, syntiemme kantaja, Kristus, meitä armahda! 4. Syntiemme kantaja, kuule meitä armossa! Istut Isän rinnalla, siellä meitä puolusta! 5. Pyhä olet ainoa, Herra olet ainoa, Korkein olet ainoa, Jeesus Kristus, Jumala! 6. Pyhän Hengen voimassa, Isän kirkkaudessa Kristus, Poika Jumalan, saakoon kaiken kunnian! Döbelninkatu Helsinki p Virsi 124 Käy köyhään sydämeeni nyt, Henki totuuden. On siitä kyyneleeni, kun täyttää synti sen. Ei itku, tuska pestä voi sitä vääryydestä. Sen teet sä, armoinen. Tunnethan köyhyyteni, näin olen avuton. On kylmä sydämeni, tyhjä ja valoton. Vaan kylmyyteen ja vaivaan nyt pyydän tulta taivaan, toivoni siinä on. En syntiturmelusta pois sielustani saa. En tuskaa, ahdistusta voi itse karkottaa. Tyhjäksi merta luoda ja yöstä päivää tuoda on yhtä vaikeaa. 4. Rukoilen, Herra, yhä: Henkesi lahjoita. Sytytä valo pyhä, mieleni kirkasta. Yön usvat aamu voittaa, taas uusi päivä koittaa, saan elää armosta. 6

7 Virsi 581 Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan, annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan. Kiitos sisukkaasta työstä isien, kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen. Sovinnossa meidän suo maata rakentaa, että jokaiselle se kodin tarjoaa. Kädestäsi maamme siunauksen saa, ohjaa esivaltaa ja viisautta jaa. Herra, Pyhän Hengen suo kodit rakentaa, saavu perheisiimme ja rauhan mieltä jaa. Auta, Herra, että meistä jokainen oman paikan löytää, käy työhön iloiten. 4. Rukoilemme rauhaa myös koko maailmaan, että kaikki kansat pian saavat isänmaan. Sinä, Herra, saatat mielet avartaa, että ymmärrämme: on yhtä koko maa. Virsi 225 (ehtoollisen aikana) Jeesus, luona armopöydän sinut löydän, siinä mulla kyllin on. Siellä armo, rauha, ilo, siellä elo, sieltä löydän ravinnon. Siitä vuotaa lohdutusta, virvoitusta, jota sielu tarvitsee. Siitä kasvaa usko, tieto, voima, taito, joka mielen hallitsee. Armon pöytä, Jeesus rakas, olet paras, elämäni kuolosi. Haavasi on auki mulle, vaivatulle, voimani kun raukeni. 4. Matkalla on ruokanani, juomanani ruumiisi ja veresi. Hengen nälkä kasvaa yhä, Herra pyhä, antimista pöytäsi. 5. Tätä ruokaa syödessäni, juodessani orjan mieli katoaa. Tämän riemun rikkaudessa, runsaudessa oma puku putoaa. 7

8 6. Tässä näyttää tahraiselta, saastaiselta kaikki oma hurskaus. Kristuksesta loistaa vastaan ainoastaan Isän suuri rakkaus. 7. Mieltäni se liikuttakoon, opettakoon armon Herraa kiittämään. Sieluni se sulattakoon, taivuttakoon Jeesukseeni tyytymään. 8. Kirkkaus ja voitto, valta kaikkialta olkoon yksin Kristuksen. Maa ja taivas luotuinensa Herrallensa riemuin tuokoon kiitoksen! Lähetyskauppa VAKKA Kuninkaankatu Kuopio puh lahetyskauppavakka Hautauspalvelu Eija Markkanen Ky Puh Siilinjärvi Virsi 232 (ehtoollisen aikana) Taas kutsut meidät pöytääsi, oi Jeesus, alttarillesi. Kiittäen käymme, rukoillen eteesi, Herra taivasten. Elämän leivän, armosi tuot tässä meille voimaksi. Luoksemme saavut, voittaja, Jumalan uhrikaritsa. Kun annat meille itsesi, myös meissä täytä tahtosi. Kestävä, uusi henki luo, lämpimät, alttiit kädet suo. 4. Sytytä liekki taivaasta nyt meihin ehtoollisessa. Luo, Herra, meihin uskallus ja uhrimieli, rakkaus. 5. Tahdomme työhön lähteä nyt palvelijan mielellä. Kirkkosi, Herra, uudista Henkesi armovoimalla. 6. Yhdessä alttariltasi me viemme rauhanviestisi, sanoman ristin voimasta, elävän toivon lahjasta. 8

9 Virsi 584 Siunaa ja varjele meitä, Korkein, kädelläs. Kaitse ain kansamme teitä vyöttäen voimalla meitä heikkoja edessäs. Sulta on kaikki suuruus, henki sun hengestäs. Herramme, kirkasta meille kasvos laupiaat, niin että armosi alla toivoa rohkaisemalla kukkivat roudan maat. Vaivoissa näytä meille kasvosi laupiaat. Tutkien sydämemme silmäs meihin luo. Ettemme harhaan kääntyis, ettei kansamme nääntyis, silmäsi meihin luo. Alati synnyinmaalle siipies suoja suo KESÄPÄIVÄ VUONNA Seinäjoella Lounasruokailu kirkon ruokasalissa Naisten Valmiusliiton Pohjois- Savon alueneuvottelukunnan vapaaehtoiset naiset valmistavat ja tarjoilevat lounaan. Maksuttoman lounaan mahdollistaa Kuopion kaupunki. Lounaalla tarjoillaan jauhelihaperunalaatikkoa ja porkkanasalaattia, juustoleipiä ja ruokajuomat, jälkiruokana marjakiisseli. Ruoka on laktoositonta. Maamme Pohjois-Savon alueneuvottelukunta Oi maamme, Suomi, synnyinmaa, soi, sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien! Sun kukoistukses kuorestaan kerrankin puhkeaa, viel lempemme saa nousemaan sun toivos, riemus loistossaan, ja kerran, laulus synnyinmaa korkeemman kaiun saa. 9

10 Päiväjuhla Musiikkiesitys Tervehdyssanat Musiikkiesitys Juhlapuhe Kuorolaulua Tervehdykset Musiikkiesitys Karjalan Sotilassoittokunta, johtaa kapteeni Esa Lehtinen Aino Korhonen Pohjois-Savon Rintamanaiset ry Karjalan Sotilassoittokunta Kappalainen Anni Tanninen Kallaveden seurakunta Rakuunakuoro, johtaa Keijo Matilainen Puolustusvoimat, Karjalan Lennoston komentaja, eversti Ari Jussila Kuopion kaupunki, kaupunginvaltuuston II varapuheenjohtaja Pirkko-Liisa Piironen Nuorten edustaja Marikki Jukarainen Viulistit Oona Varis, Iida Puranen ja Josefiina Paasonen Ansioristien ja -mitalien jako Päätössanat Maamme Puheenjohtaja Kaarina Peltola Rintamanaisten Liitto ry Yleisö ja Karjalan Sotilassoittokunta Liput poistuvat Päätöskahvit Päiväjuhlan juontaa Naisten Valmiusliiton pääsihteeri Lotta Mertsalmi 10

11 11

12 Oman taloutensa isäntä päättää mihin haluaa säästää, ja antaa asiantuntijoiden kertoa kuinka. Oikeastaan säästäminen on enemmän tahto- kuin taitolaji. Oleellista on, että tiedät mihin haluat säästää. Meidän tehtävämme on kertoa sinulle kuinka se tehdään. Oli säästökohteesi pieni tai iso, lähellä tai kaukana. Kokeile helppoa säästämisen laskuriamme osoitteessa op.fi/saastaminen ja tule juttelemaan. Yhdessä hyvä tulee. Kun on aika vaihtaa, niin tule meille! MAA- JA KOTITALOUSNAISET Neuvontaa sujuvaan arkeen, maiseman- ja luonnonhoitoon, yritystoimintaan. Meidät tavoittaa helposti tule ja poikkea pankkiin, jossa Sinua kuunnellaan. Lähes jäsenen voimin aktiivinen naisten järjestö. Siilinjärvi, Vuorela, Kuopio, Männistö, Nurmes 12

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ SEINÄJOELLA. tiistaina 12. kesäkuuta 2012

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ SEINÄJOELLA. tiistaina 12. kesäkuuta 2012 Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ SEINÄJOELLA tiistaina 1 kesäkuuta 2012 Seinäjoen kirkko Lakeuden Risti ja seurakuntakeskus, Koulukatu 24, Seinäjoki OHJELMA 10.00-130 Messu 130-100 Lounasruokailu

Lisätiedot

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Lahdessa keskiviikkona 9. kesäkuuta 2010. kirkko, Ilmarisentie 1, Lahti

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Lahdessa keskiviikkona 9. kesäkuuta 2010. kirkko, Ilmarisentie 1, Lahti Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ Lahdessa keskiviikkona 9. kesäkuuta 2010 Paikka: Joutjärven kirkko, Ilmarisentie 1, Lahti OHJELMA 10.00-130 Messu 130-115 Lounasruokailu 130-15.00 Päiväjuhla 15.00-15.30

Lisätiedot

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Mikkelissä keskiviikkona 19. elokuuta 2009

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Mikkelissä keskiviikkona 19. elokuuta 2009 Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ Mikkelissä keskiviikkona 19. elokuuta 2009 Paikka: Lähemäen seurakuntatalo, Paukkulantie 27, Mikkeli OHJELMA 10.00-11.30 Messu 11.30-13.15 Lounasruokailu 13.30-15.00

Lisätiedot

Rintamanaisten valtakunnallinen

Rintamanaisten valtakunnallinen Rintamanaisten valtakunnallinen Perjantaina 6.6.2008 Jyväskylässä Päivän ohjelma 10.00-11.15 Ehtoollisjumalanpalvelus 11.30-13.15 Lounas seurakuntakeskuksessa 13.30-15.00 Päiväjuhla kirkkosalissa 15.00-15.30

Lisätiedot

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Turussa keskiviikkona 16. kesäkuuta 2010

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ. Turussa keskiviikkona 16. kesäkuuta 2010 Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ Turussa keskiviikkona 16. kesäkuuta 2010 Paikka: Henrikinkirkko, Peltolantie 2, Turku OHJELMA 10.00-130 Messu 130-145 Lounasruokailu 100-14.30 Päiväjuhla 14.30-15.00

Lisätiedot

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi

Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi 1 Tervetuloa, 11. Sukutapaamiseen Imatralle Paikka: Ilmoittautuminen: Imatran Kylpylä Purjekuja 2 55420 Imatra www.imatrankylpyla.fi www.stenberginsukuseura.com To 23.7.2015 asti sitovat ilmoittautumiset

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ

Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ Rintamanaisten valtakunnallinen KESÄPÄIVÄ Oulussa perjantaina 12. kesäkuuta 2009 Paikka: Karjasillan kirkko, Nokelantie 39, Oulu OHJELMA 10.00-11.30 Messu 11.30-13.15 Lounasruokailu 13.30-15.00 Päiväjuhla

Lisätiedot

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat

RUKOUSHETKI SEURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖSTÄ POISTETTAESSA. 3. Psalmi. 1. Alkuvirsi. 2. Johdanto Alkusiunaus. Johdantosanat RUKOUHETKI EURAKUNNAN TOIMITILAA KÄYTÖTÄ POITETTAEA 1. Alkuvirsi Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 38: 1-3, 176: 1-3, 181: 1-3, 194, 317. Virren sijasta voi olla muuta musiikkia. 2. Johdanto Alkusiunaus

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä

Valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Minä näen sinut Valtakunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä Kokkolan kirkossa 22.9.2013 Kokkolan suomalainen seurakunta Piispanmessu Kokkolan kirkossa 1. Alkuvirsi 502 2. Minä näen sinut -tunnuslaulu

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.

Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä. JUURIMESSU L = liturgi S = seurakunta Messun vuoropuheluosat lausutaan, ei lauleta. Messussa saa istua koko ajan, halutessaan voi nousta seisomaan evankeliumin ja ylistysvirren aikana, ylistyksen eleenä.

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C

1. Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan. Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan Intro: C I Em7 I F I F I C I C I G I G C I E/G# I Am Am/G I F I C I F/G I C I C C E F G C Jälleen katsoa saan Jumalan Karitsaan C G C G Kuinka kauniisti kaiken teki

Lisätiedot

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Ensimmäinen oksa - nimi.

Ensimmäinen oksa - nimi. Kirkon lapsityönohjaajien ja lapsityön teologien neuvottelupäivät. Torstai 11.4.2013. PIENI PYHIINVAELLUS Laajavuoren luonnossa Kuljetaan kuiskaten. Hengitetään rukoillen. Kuljetaan pareittain ja pysähdytään

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ 30.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ LIITTEET RUKOUKSIA ERI TILAISUUKSISSA Sairaan puolesta Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA-

Lisätiedot

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397.

Läheisen kuoltua. Voidaan käyttää esimerkiksi virttä 249, 383, 384 tai 397. Läheisen kuoltua Rukoushetki läheisen kuoltua (saattohartaus) vietetään omaisten pyynnöstä. Se pidetään potilashuoneessa, sairaalan kappelissa tai kodissa. Rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä

Lisätiedot

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Nina Åström MINUN AARTEENI LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Jumalan kädet kantaa Sydämen itku vaikenee ainoastaan taivainen sade kun armolla koskettaa saa Golgatan sanoma yksin ja ainoastaan särkyneen

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!

Varissuon koulun joulujuhla Tervetuloa! Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa.

Herra olkoon teidän kanssanne. Niin myös sinun henkesi kanssa. Vietettäessä ehtoollista sairaan luona myös muille läsnä oleville voidaan antaa ehtoollinen. Ehtoollisvälineet asetetaan valkoisella liinalla peitetylle pöydälle. Pöydälle voidaan asettaa myös risti tai

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine:

Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: Tunnista esine: V: Äänirauta V: Ehtoolliskalkki /-malja V: Ehtoollispeite V: Ikoni V: Jälkiviinikauha V: Käspaikka V:Kasteastia V: Keihäs V: Kastepuku/-mekko V: Kirkkoleipä/ prosfora V: Kirkkolippu V: Kirkonkellot V:

Lisätiedot

Joulun alun tervehdys Keltosta. Surua ja iloa syksyssämme. Ikuistimme toisemme 35-vuotishääpäivänä, jota vietimme Terijoella.

Joulun alun tervehdys Keltosta. Surua ja iloa syksyssämme. Ikuistimme toisemme 35-vuotishääpäivänä, jota vietimme Terijoella. Elinan ja Hannun ystäväkirje 24 15.12.2013 Elina ja Hannu Heikkilä PL 189, 53101 Lappeenranta hannu.heikkila@felm.org elina.heikkila@felm.org Elina ven. + 7 921 3328 113 Elina suom.+358 50 369 9573 Hannu

Lisätiedot

KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedon.khranvirasto@evl.

KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedon.khranvirasto@evl. KIRKKOHERRANVIRASTO Avoinna ma-pe klo 9-13 Hyvättyläntie 17, 21420 Lieto p. (02) 4894 146, fax (02) 4894 148 liedon.khranvirasto@evl.fi www.liedonseurakunta.fi Virsi 218 Heinrich Albert 1640 / Ruotsissa

Lisätiedot

D. Koulua aloitettaessa

D. Koulua aloitettaessa D. Koulua aloitettaessa Kouluun lähtevien siunaaminen voidaan toimittaa keväällä tai syksyllä juuri ennen koulun alkamista. iunaamisen toimittaa pappi tai muu seurakunnan työntekijä. Kouluun lähtevien

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Männikkömetsät ja rantojen raidat. Kymenlaakso, sun laulusi soikoon. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa!

Männikkömetsät ja rantojen raidat. Kymenlaakso, sun laulusi soikoon. Kuulkaa korpeimme kuiskintaa! Isänmaallinen lauluvisa II Lauluvisa II:ssa on 23 laulun alkua ja loppua. Laulut ovat vanhoista koululaulukirjoista tuttuja maakuntalauluja ja muita isänmaallisia lauluja. Tulosta sopiva määrä säkeitä

Lisätiedot

Nina Åström AVOI N TA I VA S LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ

Nina Åström AVOI N TA I VA S LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Nina Åström AVOI N TA I VA S LAULUJA HILJA AALTOSEN SYDÄMELTÄ Lauluni aihe ei muutu Miksi lauluni aihe ei muutu vaikka itse tahtoisin niin Kun aiheita multa ei puutu vaikka satoihin sävelmiin Yhä Jeesuksen

Lisätiedot

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen

7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 7/ 12.10.07 Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen www.ortodoksi.net Euhologion / Kaste Rukoukset neljäntenäkymmenentenä päivänä lapsen syntymän jälkeen 40.

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa

Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2. Kastetilaisuus. Maskun seurakunnassa Käsivarret vahvemmat pienokaista kantavat, saakoot Herran kädet näin lasta hoitaa päivittäin. Virsi 218:2 Kastetilaisuus Maskun seurakunnassa Lämpimät onnittelut kotiseurakunnasta vauvanne syntymän johdosta!

Lisätiedot

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS

SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS SUUREN PAASTON ARKIPÄIVÄN EHTOO- JA AAMUPALVELUS EHTOOPALVELUS P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän... Tulkaa kumartukaamme... ja psalmi 103

Lisätiedot

EEVA JA AADAM EDENISSÄ

EEVA JA AADAM EDENISSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) EEVA JA AADAM EDENISSÄ Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jumalan istuttamassa paratiisissa, joka

Lisätiedot

IÄN ILOINEN KESÄAMU

IÄN ILOINEN KESÄAMU IÄN ILOINEN KESÄAMU 14.6.2012 Iän iloinen Kainuu 2030 Kainuun ikääntymispoliittinen strategia Suvilaulu JO JOUTUI ARMAS AIKA JA SUVI SULOINEN, KAUNIISTI JOKA PAIKKAA KORISTAA KUKKANEN. NYT LÄMPÖÄNSÄ SUOPI

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 25/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 13.5. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) ARMOTON PALVELIJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Sillä, missä Jeesus tämän vertauksen kertoi, ei ole merkitystä. Mutta ilmeisesti

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015

NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 NÄKY, JOHTAJUUS, RAKENTAJAT ESRAN KIRJAN 1-7 KAUTTA TÄHÄN PÄIVÄÄN / VARIKKO 11.1.2015 J O TA I N K Ä S I T TÄ M ÄT Ö N TÄ Jumala vaikuttaa pakanakuninkaan toteuttamaan suunnitelmansa Kuin kastelupuro on

Lisätiedot

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN

JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä

Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan

Lisätiedot

Katekismus rukouksen apuvälineenä

Katekismus rukouksen apuvälineenä Katekismus rukouksen apuvälineenä On sanottu, että kaikista maailman katekismuksista Lutherin Vähä Katekismus on ainoa, jota voi rukoilla. Rukouksen näkökulma on katekismuksessa aivan keskeinen. Keskiajalla

Lisätiedot

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti. JOHDANTO - sopisi 2. luokkalaisille 1) JOHDANTO pala aiheena anteeksi pyytäminen Liturgisena lauluna alkusiunaus: Pappi: Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen Seurakunta: Aamen, aamen, aamen Pappi: Herra,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

Sairaan luona. Virsiehdotuksia. Johdantosanat. Psalmi

Sairaan luona. Virsiehdotuksia. Johdantosanat. Psalmi Sairaan luona Tätä aineistoa käytetään sairaan luona vietettävässä rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9). Rukoushetki sairaan luona on aineistoineen myös Kasuaalitoimitusten kirjassa. Rukoushetken johtaa

Lisätiedot

niin herttaista kuin kulta Hämeenmaa! säveleitä salot huokuu, ikihongat humajaa. Männikkömetsät ja rantojen raidat Kymenlaakso, sun laulusi soikoon

niin herttaista kuin kulta Hämeenmaa! säveleitä salot huokuu, ikihongat humajaa. Männikkömetsät ja rantojen raidat Kymenlaakso, sun laulusi soikoon Isänmaallinen lauluvisa I Lauluvisa I:ssä on 23 laulun 1. säkeistön alkua ja loppua. Laulut ovat koululaulukirjoista tuttuja maakuntalauluja ja muita isänmaallisia lauluja. Tulosta sopiva määrä säkeitä

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Pääsiäisyön messu (A)

Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messu (A) Pääsiäisyön messua vietetään myöhään pääsiäislauantaina. Seurakunta kokoontuu hämärään ja hiljaiseen kirkkoon. Alttarikynttilät ovat vielä sytyttämättä. Seurakuntalaisille voidaan

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Matt.7:15-23, Totuus ja harha

Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23, Totuus ja harha Matt.7:15-23: "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset

Kuolinilmoitukset ja surukiitokset Ylä-Savon asialla. Kuolinilmoitukset ja surukiitokset (veroton pmm-hinta 1,88 ) Yksipalstaiset mm á yht. sis. 1 x 70 1 x 75 1 x 80 1 x 85 1 x 90 1 x 95 1 x 100 1 x 105 1 x 110 1 x 115 1 x 120 1 x 125 1

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.

Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku. Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken. Allaahin, Armeliaimman Armahtajan Nimeen. 1. Luku Kuka Allaah on? Allaah on Ar-Rabb (Hän, joka luo, pyörittää asioita ja omistaa kaiken.) Todistan, että ei ole mitään todellista palvomisen arvoista jumalaa

Lisätiedot

http://eksamensarkiv.net/

http://eksamensarkiv.net/ Informasjon om vurderinga Suomalaista muotoilua 1-2 : MEK Finnish Tourist Board, http://www.discoveringfinland.com/fi/ travel/tietoasuomesta/suomalainen-muotoilu/tuotemerkit/ Marimekko : https://www.google.fi/search?q=marimekko

Lisätiedot

Luettelo tekstien ja sävelmien tekijöistä

Luettelo tekstien ja sävelmien tekijöistä Luettelo tekstien ja sävelmien tekijöistä Lyhenteet: t teksti s sävelmä Tekstit ja laulut Virsikirjan jumalanpalvelusliite Armahda meitä, Herra Jumalamme 721 Armahda minua, Jumala 796 Armollinen Jumala

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.

Lisätiedot

Hyvää iltaa. Tiernapojat 1 Trad. Sov. Jouni Satopää = 100. Flute. Guitar. Contrabass

Hyvää iltaa. Tiernapojat 1 Trad. Sov. Jouni Satopää = 100. Flute. Guitar. Contrabass uitar 4 88 4 4 = 100 Pizzicato Hyvää iltaa Tiernapojat 1 Bm A x 4 Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle. Sekä isännill' että emännill', jokaiselle kuin talossa on. Ja me toivotamm' ja me toivotamm',

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

IRENE AHONEN I KAROLIINA SUIKKANEN I HANNU HUHTALA I KEIJO SALMELA R AKK AUDEN SUOJAAN 2

IRENE AHONEN I KAROLIINA SUIKKANEN I HANNU HUHTALA I KEIJO SALMELA R AKK AUDEN SUOJAAN 2 IRENE AHONEN I KAROLIINA SUIKKANEN I HANNU HUHTALA I KEIJO SALMELA R AKK AUDEN SUOJAAN 2 RAKKAUDEN MITTA Rakkauden tuon suuren ja ihmeellisen oi kuinka sen mitata voisin? Miten punnitsisin tunteen polttavan

Lisätiedot

KIITOSRUKOUKSET PYHÄN EHTOOLLISEN JÄLKEEN

KIITOSRUKOUKSET PYHÄN EHTOOLLISEN JÄLKEEN KIITOSRUKOUKSET PYHÄN EHTOOLLISEN JÄLKEEN Pappi: Kunnia olkoon sinulle, Jumala. (kolmesti) Lukija: 1. Basileios Suuren rukous Kiitän sinua, Herra, minun Jumalani, ettet ole hylännyt minua syntistä, vaan

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Seek the Lord and his strength

Seek the Lord and his strength SERVICE SCHEDULE WEDNESDAY, FEBRUARY 24 7:00 in Prescott: Matti Määttä (F) Heikki Petaisto (tr) THURSDAY, FEBRUARY 25 6:00 7:00 Preservice Song SHZ 340 Opening Ceremony SHZ 185b LLC Greeting: Jim Frantti

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

SIKERMÄ. Väinö, Väinö, missä on se Väinö? Väinö, Väinö, missä on se Väinö? Jo näkyy silmät ja suu, ei voi olla kukaan muu. Siellä, siellä se Väinö on!

SIKERMÄ. Väinö, Väinö, missä on se Väinö? Väinö, Väinö, missä on se Väinö? Jo näkyy silmät ja suu, ei voi olla kukaan muu. Siellä, siellä se Väinö on! SUVIVIRSI 1.Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa, koristaa kukkanen. Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon. Se luonnon uudeks luopi, sen kutsuu elohon. 2. Taas niityt vihannoivat

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot