Ruusu-Alasin. Caribian tuulet siivittivät nuorten liittokokousaloitusta. Metallin Varsinais-Suomen nuoret

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ruusu-Alasin. Caribian tuulet siivittivät nuorten liittokokousaloitusta. Metallin Varsinais-Suomen nuoret"

Transkriptio

1 Ruusu-Alasin Vuokrausyrityksessä vakituisesti Leena Vainionpää s. 5 Laitilan rautakourat Ari-Pekka Peltonen ja Paula Hellsten s. 11 1/2008 Nasim Sodagar kommunikointiin tarvitaan yhteinen kieli s. 11 Autoalan esittelyssä Risto Puottula ja Marja Hautalahti s. 10 Caribian tuulet siivittivät nuorten liittokokousaloitusta Yhteistyön vaaliliiton ehdokkaat sivuilla 6 8 Metallin Varsinais-Suomen nuoret aloittivat liittokokoukseen valmistautumisen yhteisellä kokoontumisella Turussa kylpylä hotelli Caribiassa. Lea Wiman toivotti ehdokkaat ja tukiryhmäläiset tervetulleiksi. Sami Vironen jatkoi kertomalla matkasuunnitelmasta liittokokoukseen. Perusteet ja aikataulut tulivat tutuiksi rennosti keskustellen. Varsinais-Suomessa on kehitelty alueellista mallia jossa kerättäisiin tärkeimmät aloitteet yhteen ja vietäisiin joukolla päätöksiksi valtakunnallisesti. Mallia oli esittelemässä nuorissa jo pitkään vaikuttanut pääluottamusmies Janne Laulumaa. Kalvosulkeiden jälkeen käytiin syömässä ja vähän myös tankattiin nesteitä. Ruokailun jälkeen siirryttiin seuraamaan yhdessä Yön Valtakunta konserttia. Yö tuli jälleen ja räjäytti Metalliset faninsa. Kiitokset kaikille osallistujille onnistuneesta seminaarista ja tuloksekasta onnistumisten kevättä kaikille! Tampereella riittää kyllä kaikille toukokuuksi tehtävää! Nähdään siis Tampereella! Nuoret s. 12

2 2 Ruusu-Alasin Puheenjohtajan palsta Helmikuu tuli, mutta talvi ei ole ainakaan vielä ole tullut tätä kirjoittaessani. Taitaa olla tottuminen tällaisiin talviin myös jatkossa. Taitaa ilmastonmuutos ottaa meistä selkävoiton, ilmeisesti. Ryhmämme ehdokasasettelu onnistui erittäin hyvin ja meillä on täydet listat laadukkaita ehdokkaita. Listojen kokoamisessa on huomioitu hyvin eri alueet sekä sukupuoli ja ikärakenteet. Nyt on aika aloittaa kova vaalityö. Vasta ensimmäinen osa työstä on tehty nyt kun ehdokaslistat on saatu täyteen. Onkin tärkeää teroittaa työpaikoilla ennen ennakkoäänestyksen alkua, että ihmiset äänestäisivät mahdollisimman paljon ennakkoon. Se on tehty niin helpoksi, ettei sitä kannata jättää tekemättä. Näin yksinkertaisesti päästään vaikuttamaan päätöksiin siitä mitä tulevaisuudessa tehdään. Kovasti keskustelua herättänyt TEAMhanke etenee edelleen useissa työryhmissä ja valmistelua jatketaan. Liittokokous toukokuussa ottaa kantaa asiaan yhteenvedon pohjalta joka valmistuu huhtikuussa. Liittokokous ei vielä päätä mistään liittymisestä yhteen, vaan ottaa kantaa jatketaanko valmistelua edelleen. Totta kai siellä edelleen päätetään myös seuraavan 4 vuoden suuntaviivoista ja siitä mihin suuntaan liittoa kehitetään. Yksi oleellinen päätettävä asia tulee olemaan piiri/seuturyhmä tai jollakin muulla nimellä oleva seudullinen organisaatio, joka tulee toimimaan alueen yhdistävänä toimijana ja tuo ammattiosastot lähemmäksi toisiaan. Yhteistä toimintaa täytyykin ja kannattaa kehittää, ei kaikkien kannata välttämättä järjestää samoja kursseja kun ne voidaan yhteisestikin hoitaa. Kaikille hyvää kevään odotusta ja reipasta mieltä vaalityöhön! Marko Tastula puheenjohtaja Piirin puheenjohtaja Marko Tastula avaa Itsenäisyyspäivän vastaanoton Mauno Koivisto - keskuksessa Varsinais-Suomen Yhteistyön vaaliliiton johto sekä edustajat liiton hallinnossa ja aluetoimistossa Tunnelmia liittokokousvaaleista ja ehdokasasettelusta Minusta ehdokasasettelu Turun seudulla sujui hyvin. Se myös osoitti, että ay-liike voi uudistua. Näihin liittokokousvaaleihin saatiin hyvin kattava ehdokaskokonaisuus - useilta eri työpaikoilta ja sekä pieniltä että suurilta. Yli puolet ehdokkaistamme on uusia ja löytyy myös kokeneita ehdokkaita jotka toimivat työpaikkansa eri luottamustehtävissä. Ehdokkaamme ovat valmiita jäsenten edunvalvojiksi ja viemään jäsenten asioita eteenpäin liittokokouksessa, jossa päätetään liiton nelivuotistavoitteista ja suunnitelmista sekä miten jäsenten asioita hoidetaan. Jäsenet muistakaa evästää ehdokkaitanne ja antakaa tukenne käymällä äänestämässä. Yksikin ääni ratkaisee ja muistakaa, että sinä ja työkaverisi voitte äänellänne vaikuttaa kuka teidän asioitanne hoitaa. Haluan toivottaa rehtiä ja rehellisiä vaaleja. Lauri Kauppinen Ruusu-Alasin 1/2008 Julkaisija: Metallin Varsinais-Suomen yhteistyöryhmä Humalistonkatu 6, 3. krs, Turku Painos: 6000 kpl Vastaava toimittaja: Marko Tastula Taitto: Winbase Oy Paino: SPOY, Kokemäki 2008 Kuvassa vasemmalta ylhäältä: Harri Kurttila, Mauno Markkula, Lauri Kauppinen, Marko Tastula ja Bo Vilander (liittotoimikunnan 1. varajäsen), vasemmalta alhaalta: Sari Helminen, Päivi Ahonen ja Outi Aaltonen. Ryhmän puheenjohtaja Marko Tastula (ao 191) marko.tastula@kolumbus.fi Metalliliiton valtuusto Outi Aaltonen (ao 57) outi.aaltonen@metalli57.com Sari Helminen (ao 268) sari.helminen@uusikaupunki.fi Harri Kurttila (ao 315) kurttila@saunalahti.fi Mauno Markkula (ao 295) mauno.markkula@paroc.com Lauri Kauppinen (ao 1) lauri.kauppinen@akeryards.com Metalliliiton liittotoimikunta Päivi Ahonen (ao 1) p.ahonen@netti.fi ALUETOIMISTOSSA Aluesihteeri Jarmo Järviö jarmo.jarvio@metalliliitto.fi Aluetoimitsija Lea Wiman lea.wiman@metalliliitto.fi Toimistovirkailija Kirsti Blomberg kirsti.blomberg@metalliliitto.fi

3 Ruusu-Alasin Aluesihteerin terveisiä Liittokokousvaalit Ehdokasasettelusta 3 Varsinais-Suomessa ehdokasasettelu Yhteistyön vaaliliiton osalta onnistui hyvin. Kun mukaan lasketaan myös erikoisalojen ehdokkaat, Yhteistyön vaaliliitolla on Varsinais- Suomessa yksinään yhtä paljon ehdokkaita kuin muilla kolmella vaaliliitolla yhteensä. Meillä on myös vaalilistojen allekirjoittaneita (yli 1500 henkilöä) huomattavasti enemmän kuin muilla vaaliliitoilla Varsinais-Suomessa yhteensä. Myös valtakunnan tasolla Yhteistyön vaaliliiton ehdokasmäärä on yli sata enemmän kuin muilla vaaliliitoilla yhteensä. Esimerkiksi Metallin Vaikuttajilla on 140 ehdokasta vähemmän kuin Yhteistyön vaaliliitolla näissä Metallin vaaleissa, mikä on iso ero ehdokkaiden määrässä. Yhteistyön vaaliliiton hyvästä ja kattavasta ehdokasasettelusta kuuluu suuri kiitos ehdokkaille, asiamiehille sekä vaalilistojen allekirjoittaneille. Tämä on yhteistyötä ja jokaisen panos on kokonaisuuden onnistumisen kannalta tärkeää. Huomionarvoinen asia nimilistojen osalta on myös se, että vaaliliittojemme nimet on kerätty ehdokkaan omasta työympäristöstä, kun taas osasta muiden vaaliliittojen listoja näkee selvästi, että nimet on kerätty aivan eri paikasta kuin missä ehdokas itse työskentelee. Aika yllättävä tilanne Vaikuttajien listoilla on myös se, että pari ehdokasta eivät olleet saaneet ketään kentän jäsentä asiamieheksi, vaan he ovat turvautuneet Metallityöväenliiton palkollisiin, toinen aluetoimitsija Jari Kramsuun ja toinen järjestösihteeri Turja Lehtoseen. Turja on ystävänsä Jyrki Yrttiahon asiamies, ja tämä oli minulle suuri yllätys. En ole koskaan ennen törmännyt siihen, että Metalliliiton toimitsija toimii ehdokkaan asiamiehenä. Eri vaaliliitoissa on erilaisia käytäntöjä. Meidän vaaliliiton asiamiehet eivät hyväksyneet minua tai Leaa edes ehdokaslistan allekirjoittajaksi. Meidän asiamiehet halusivat, että nimet, jotka listoille otetaan, ovat kentällä toimivia jäseniä. Vaalityöstä Hyvän ehdokasasettelun jälkeen on helppo lähteä vaalityöhön. Ehdokkaita on seudullisesti kattavasti ja jokaiselle ehdokkaalle löytyy luonnollisia kohderyhmiä vaalityöhön. Vaalityö on kuitenkin joukkuepeliä. Ehdokasta ei saa jättää yksin, vaan nyt tarvitaan asiamiehiä, vara-asiamiehiä ja kaikkia allekirjoittaneita. Olemme yhdessä asettaneet oman ehdokkaamme ja nyt myös yhdessä huolehdimme siitä, että ehdokas valitaan liittokokoukseen päättämään Metalliliiton tulevasta suunnasta. Vaali on kaksivaiheinen. Postiäänestys alkaa ja päättyy Postiäänestyksen lisäksi ovat uurnavaalit, jotka ammattiosastot järjestävät ajalla Nyt meillä on kuukausi aikaa käydä työpaikoilla keskustelua Metallin vaaleista ja markkinoida omaa ehdokastamme. Aluetoimistosta löytyy monennäköistä taustamateriaalia vaalikeskustelun pohjaksi. Erityisesti äänestämisen tärkeyttä vaaleissa tulee korostaa. Äänestysprosenttimme on noussut kahdessa edellisissä vaaleissa. Vuoden 2004 vaaleissa äänestysprosentti oli 55,1. Äänestysprosentti oli ihan hyvä etenkin, jos sitä vertaa muihin liittovaaleihin. Metallin vaalien äänestysprosenttia tullaan seuraamaan myös valtakunnassa hyvin tarkasti. Hyvä äänestysprosentti tuo lisää painoarvoa Metalliliiton esittämille työelämän parannusvaatimuksille myös valtakunnan politiikassa. Huolehditaan yhdessä siitä, että Metallin vaaleissa äänestysprosentti nousee kolmannen kerran peräkkäin. Meidän tulee hoitaa asiat niin, että yhä useampi äänestää Metallin vaaleissa. Tämän lehden sivuilla voit tutusta piirimme alueelta asetettuihin Yhteistyön vaaliliiton ehdokkaisiin ja toivon, että mahdollisimman moni Teistä löytää sen oman ehdokkaan näiden joukosta. Jarmo Järviö Hyvää kevätaikaa! Metallityöntekijät päättämään Metalliliiton asioista Sepän Sälli on aina tuntenut pientä ylpeyttä kun korttelibubissa on keskustellut muiden alojen duunarien kanssa. Metalliliitossa jäsendemokratia on viety paljon pidemmälle kuin monissa muissa liitoissa. Jäsenistö päättää aidosti. Ulkoisesti liittovaalit näyttävät samanlaisilta, mutta toteutustavassa on suuria eroja. Esimerkiksi kommunistijohtoiset (nykyään vasemmistoliittolaiset) ammattiliitot kuten Elintarvikeliitto ja Rakennusliitto järjestävät jäsenvaalin kuten muutkin liitot. Ne eroavat muiden liittojen vaaleista siinä, että liiton oma henkilökunta, toimitsijat, ovat ehdokkaina vaaleissa ja voivat edustaa jäsenistöä liittokokouksessa. Niiden vaaleissa myös alan ulkopuoliset, jäseniä kylläkin, ovat ehdokkaina vaaleissa. Metallin vaalijärjestyksessä on poistettu mahdollisuus toimitsijoiden ehdokkuudelle vaaleissa vaikka jäseniä hekin ovat. On katsottu, että on demokraattisempaa, että jäsenet työpaikoilta ovat ehdolla ja tulevat valituksi. Silloin aito kentän ääni tulee päättämään liiton tulevaisuudesta. Varsinais-Suomessa on oltu erityisen tarkkana siitä, että kenttä päättää. Metallin sosialidemokraatit ovat olleet tarkkana mm. silloin kun Risto Ahonen ja Jukka Roos olivat kansanedustajia. Oli selvää, että he eivät olleet liittokokousvaaliehdokaitten joukossa. Olisivat varmaan tulleet valituksi. Demokraatteina he olivat sitä mieltä, että he tekevät työtä eduskunnassa ja kenttäväki päättää liittokokouksessa. Sosialidemokraatit ovat myös lähteneet siitä, että ehdokkaat ovat työssä metallialalla eikä esimerkiksi kunnan palveluksessa. Lisäksi ehdokkaitten tukiryhmät on valittu oman tai naapurityöpaikan henkilöistä. Sosialidemokraattiset toimitsijat eivät myöskään ole kenenkään ehdokkaan asiamiehenä eikä tukiryhmän allekirjoittajana. Sosialidemokraateilla on ollut periaatteena, että eläkkeellä olevat toimitsijat eivät ole ehdolla vaan veteraaniehdokkaat ovat kenttäväkeä ja ammattiosastojen veteraanijaostojen johtohenkilöitä. Yhteistyön vaaliliitolla, jonka puitteissa Metallin sosialidemokraatit toimivat, ovat ehdokasasiat viimeisen päälle kunnossa. Toista on Metallin Vasemmistoliiton ja kommunistien Vasemmistoryhmässä. Varsinais-Suomen Vasemmistoryhmä on asettanut ehdokkaakseen kansanedustajan. Luulisi siitä hommasta saavan jo riittävästi palkkaa, ettei tarvitsisi tavoitella paikkaa liittokokouksessa. Ei tarvitsisi laistaa niin monia valiokuntakokouksia. Vasemmistoryhmä on asettanut ehdokkaakseen myös Työeläkelaitosten liiton tiedottajan. Eikö hänellä riitä töitä tiedottajana kun pitää olla ehdokkaana ja viedä paikan joltain työpaikan edustajalta? Ehdokaiden joukossa on myös kunnan työntekijä. Mitä kuntatyöntekijä tekee Metallin liittokokouksessa kysyy Sepän Sälli? Arveluttavaa on myös päätoimisen opiskelijan ehdokkaana oleminen Vassarien listoilla. Varmaan heillä on oikeus olla ehdokkaina koska keskusvaalilautakunta ei ehdokkuuteen ole puuttunut. Kysymys on tietenkin yhteiskuntamoraalista ja toimintatavoista. Sepän Sällin on pakko mm. em. syistä jälleen äänestää Metallin demareita ja jopa tehdä vaalityötä Yhteistyön vaaliliiton hyväksi. Sillä tavalla varmistan, että jäsenet edelleen päättävät aidosti Metalliliitossa, eikä Metallista tule samanlaista keskusjohtoista liittoa kuin Vassarien hallitsemista. Demokraattina Sepän Sälli tietenkin sallii erilaiset mielipiteet. Niitä kuulee joka päivä kahvitaukokeskustelussa. Tuosta ehdokkuusasiasta ovat Sepän Sällin työpaikan julkivassaritkin Seppärin kanssa samaa mieltä ja ovat vähän noloja kun johto on tehnyt epädemokraattiset ratkaisut. Sepän Sälli

4 4 Ruusu-Alasin Komennusmiesten äänitorvi Heikki Tähtinen on Uudenkaupungin ammattiosasto 36:n puheenjohtajana kolmatta vuotta. Hän on itse komennusmies ja näin ollen tietää hyvin tarkkaan komennustyön arjen ilot ja surut. Seuraava viikko vie hänet taas Uudestakaupungista Helsingin suuntaan työkeikalle joka kestää kevään ajan. Komennushommia vuosien saatossa on kertynyt jo Heikki Tähtinen ei epäröi avata suutaan ja tuoda komennusmiesten arkea ja ongelmia esille. 14 vuotta. Hän työskentelee Ablemans Oy:n palveluksessa. Muu työhistoria on alkanut Ruotsin puolelta hitsarin opista ja Suomeen hän on tullut vuonna 1973 ja mennyt silloin Mäntyluotoon Rauma-Repolan palvelukseen. Uuteenkaupunkiin Heikki muutti vuonna 1981 ja jatkoi Rauma-Repolan palveluksessa, jossa hän oli yhteensä 19 vuotta. Koko Suomessa oloajan hän ollut työsuojelu- tai luottamusmiestehtävissä, koska yhteisten asioiden hoitaminen on aina kiinnostanut. Työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen on komennusmiehellä usein hankalaa, joustoa tarvitaan puolin ja toisin, toteaa Heikki. Metallin Varsinais-Suomen piirikokouksen julkilausumasta Heikki oli mielissään (ohessa). Hyvä että julkilausuma on tehty että saataisiin asia viimein eteenpäin, jota valtion taholta ei vieläkään, monista lupauksista huolimatta, ole saatu kuntoon, hän toteaa. Ammattiosasto on tehnyt liittokokoukseen useita esityksiä. Näistä voisi mainita esityksen, jossa esitetään että liitossa olisi toimitsija joka hoitaisi komennusmiesten asioita täysipainoisesti. Tämä on asia jota myös liittokokouksessa tulisi vielä painottaa ja saada myös päätökseksi, Heikki vielä lisää. Lisänä ovat tietysti työehtosopimuksessa matkatyön asiat ja parannukset sekä luottamusmiehistä esitykset oikeuksien parantamisesta, ajankäytön lisäämisestä sopimukseen sekä jälkisuojan parantamisesta. Tampere talolle toukokuuksi on saatava edustajia jotka saavat suunsa auki, toteaa Heikki vielä lopuksi. Varsinais-Suomen piirikokouksen kannanotto Porvarihallitus jarruttaa komennustyön ehtojen uudistamista Metallityöväen liiton Varsinais-Suomen piirikokous edellyttää, että valtiovarainministeri Jyrki Katainen kiirehtii ministeriönsä kolmikantaisen nk. komennusmiestyöryhmän esityksiä, jotka selkeyttäisivät erityisesti verovapaiden matkakustannusten korvausta. On vastuutonta viivytellä asiassa, jossa työntekijä- ja työnantajatahot ovat pitkään olleet yksimielisiä. Lisäksi hallitusta on kiirehditty työnantaja- ja työntekijäliittojen sekä keskusjärjestöjen yhteisellä kirjelmällä jo viime elokuussa. Hallituksen on edistettävä hallitusohjelman kirjausten mukaisesti työvoiman liikkuvuutta ja näin helpotettava ammattitaitoisen työvoiman saantia. Sekä työnantajien että työntekijöiden näkökulmasta on tärkeää, että säädösten soveltaminen on selkeää eikä tulonhankkimisesta aiheutuvien kulujen verokohtelu muodostu työvoiman liikkuvuuden esteeksi. Lainsäädäntöä ja ohjeita on pikaisesti selkeytettävä, koska verottaja on jälleen ryhtynyt jälkiverottamaan komennustyötä tekeviä korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätöksistä huolimatta. Piirikokous korostaa, että ellei komennusmiesten verotukseen saada pitempikestoista linjaa ja tolkkua, voi erityisesti telakkateollisuudella olla jatkossakin vaikeuksia löytää riittävää määrää osaavia työntekijöitä. Kokous vaatii huomioimaan kotimaisen ja ulkomaisen harmaan työvoiman käytön lisääntymisen ja edellyttää työsuojelupiirien resurssien kasvattamista sekä harmaan talouden että työolosuhteiden valvontatehtävissä. Minä ja Metalliliitto Työhistoriani aikana olen aina ollut SAK: hon kuuluvan ammattiliiton jäsen. En todellakaan ole voinut kuvitella tilannetta, etten olisi jäsen sellaisessa liitossa, joka hoitaa asioitani ja ajaa oikeuksiani työnantajaan nähden. Olen ollut AKT:n, SEL:n sekä Kemianliiton jäsen ja nyt runsaan vuoden Metalliliiton jäsen. Tunsin heti työelämääni astuessani, että haluan myös itse vaikuttaa asioihin jotka koskettavat minua ja tovereitani. AKT:n aikana olin vielä niin raakile, etten uskaltanut ottaa voimakkaasti kantaa asioihin. SEL:n aikana kaikki sitten alkoi. Olin silloin töissä Lounais-Suomen Osuusteurastamolla Salossa. Runsas 10 vuotta ja sitten alkoivat yt-neuvottelut tehtaan alasajosta. Lopputulos oli uuden työpaikan haku. Sain välittömästi uuden työn silloisesta Saloplastista. Työt aloitin marraskuussa ja silloin oli juuri työsuojeluvaalit ajankohtaiset. Lähdin vaaleihin mukaan, ja niin minusta tuli valtuutettu ja sen jälkeen minut valittiin pääluotoksi. Kemianliitossa olin monta vuotta muovin työehtosopimusjaoston jäsen. Koin tekemämme työn todella merkittäväksi ja saimme mielestäni paljon aikaiseksikin! Taas runsaat 10 vuotta, niin sitten alkoivat muoviteollisuuden vaikeudet lähinnä kännykkään kuoria ja osia valmistavissa tehtaissa (Foxxcon, Nypro Cms, Perlos). Kaikki lopettivat toimintansa Suomessa. Olin todella katkeroitunut lopetuspäätösten syistä, jotka eivät mitenkään johtuneet työntuottavuudesta, vaan erään yrityksen omistajien itsekkäästä voiton tavoittelusta. Siirryin Paimioon töihin, kovaa vauhtia kasvavaan yritykseen ja liityin saman tien Metalliliiton jäseneksi. Olen ollut tyytyväinen ratkaisuuni ja toimin nyt pääluottamusmiehenä. Kieltämättä on aika suuria eroja ammattiliittojen välillä, mutta asiat ovat pitkälti samoja; oikeuksien valvonta, työehtojen ja työolosuhteiden kehittäminen jne. Metalliliitolla on hyvät valmiudet toimia ja vaikuttaa asioihin työpaikkatasolla, kunhan saamme joka työpaikalle luotua toimintamallin jonka jokainen työntekijä ottaa omakseen. Toiminta, joka tuodaan pienillekin työpaikoille, koska aika usein isot kyllä muistetaan! Pienillä työpaikoilla on usein vaikeuksia sellaisissa asioissa jotka suurissa työpaikoissa hoituvat melkein rutiinilla. Ja vastaavasti on joitakin asioita jotka on helpompi hoitaa pienissä. Usein isoissa yrityksissä on se ongelma, ettei ole vastaneuvottelijaa kenellä on asioissa päätösvalta, vaan neuvottelut venyvät kun vastapuolen edustaja käy keskustelut edelleen esimiehensä kanssa monesta asiasta. Pienissä yrityksissä saa usein neuvotella suoraan omistajan tai hänen edustajansa kanssa jolla on asioista myös päätäntävalta. Tahdon tuoda Metalliliitossa esiin pienet ja keskisuuret yritykset ja niiden toimintaedellytykset. Paikallisen sopimisen käsitettä tulisi kehittää edelleen, tietenkin Metalliliiton vahvalla tuella ja opastuksella, mutta en näe tulevaisuudessa muuta mahdollisuutta kuin paikallisen sopimisen kehittämisen. Palkka-asiat ovat monesti vaikeat toteuttaa tasa-arvoisesti ison liiton sisällä suurena kokonaisuutena. Näkisin tässä asiassa Metalliliiton Markku Oksanen toimii Navix Oy:n pääluottamusmiehenä Paimiossa. neuvottelevan palkkojen minimikorotuksista ja niin kuin viime sopimuskierroksella, jättävän osan paikallisesti sovittavaksi liiton asettamien ehtojen mukaan. Asia oli nyt uusi ja kieltämättä ohjeistus ei ollut aivan täydellinen, mutta pienille työpaikoille uskon asian olevan helpompi kuin isoille työpaikoille. Liittokokouksessa teemme suuren ratkaisun suomalaisen ay-liikkeen tulevaisuudesta. Jatkammeko Metalliliittona vai yhdistyykö kuusi liittoa yhdeksi suureksi teollisuusliitoksi? Kun asia tuli esille, niin suhtauduin tosi kriittisesti yhdistymiseen, peläten pienten sopimusalojen puolesta. Kun työnantajaliitot ovat tehneet omat ratkaisunsa ja asiaa pitkään miettineenä, en näe muuta vaihtoehtoa kuin SUUREN JA VOIMAK- KAAN LIITON PERUSTA- MISEN. Onko suuri aina hyvää ja kaunista? On se ainakin voimakas ja uskon että ay- liike tulee olemaan edelleen voimakas vaikuttaja Suomessa, jollainen se on ollut kautta historiansa. Siis kaikki toverit, muistakaa vaikuttaa liittokokousvaaleissa ja äänestää! Viedään Demarit komeaan voittoon vaaleissa. Näyttäkäämme voimamme ja tahtomme, sillä meissä on sitä näkemystä jollaista suomalainen työväenliike kunnioittaa ja tarvitsee. Metallisydän Markku Oksanen Metalli 191

5 Ruusu-Alasin Vuokrausyrityksessä vakituisesti 5 Esitellyssä on harvinaisuus - vakituisessa työsuhteessa vuokrafirmassa työskentelevä Leena Vainionpää. Leena on ollut töissä nyt puolitoista vuotta Salon Varamiespalvelun palveluksessa Nokian tehtaalla Salossa. Metalli 57:n toimistolla toimistonhoitaja Outi Aaltonen ja toimistotyöntekijä Tuija Pajari ovat auttaneet monia vuokratyöntekijöitä ja ovat Leena Vainionpäällekin tulleet tutuiksi yhteisten asioiden hoitamisessa. Salon Metalli 57:n toimisto muutti uusiin toimistotiloihin vanhaan osoitteeseen (Helsingintie 16, Salo) viime vuoden lopussa. Leena on työskennellyt myös aikaisemmin Nokialla ja tästä aiemmasta 10 vuoden historiasta on ollut nyt nykyisessä työssä hyötyä. Nokialta hän jäi pois opiskelun johdosta. Hän kiinnostui kuitenkin Salon Varamiespalvelun ilmoituksesta kun siinä haettiin vakituisia työntekijöitä, joten hän haki paikkaa. Nyt hän jatkaa opintojaan työn ohessa ja on erittäin tyytyväinen nykyiseen elämäänsä ja tekemiinsä ratkaisuihin. Kotona Leenalla on 3 lasta, aviomies, 2 kissaa ja koira, joka on uusin tulokas. Puolivuotias Collie tuo kotiin vipinää. Nyt kun lapset ovat jo lähes aikuisia niin haluan kehittää itseäni ja olla mukana vaikuttamassa, kertoo Leena. Myös opinnot olisi kiva saada tämän vuoden aikana valmiiksi, hän vielä toteaa. Salon Nokialla työskentelee tällä hetkellä useita vakituisia työntekijöitä Salon Varamiespalvelun palveluksessa, joka on erittäin harvinaista vuokrafirmoissa. Leena toimii vakituisten luottamusvaltuutettuna ja työsuojeluvaltuutettuna, mutta auttaa myös määräaikaisia työntekijöitä. Päätyönään Leena toimii kouluttajana eli hän kouluttaa uusia työntekijöitä työhön ja työn ohessa vastailee ja selvittelee myös työsuhdeasioita ja -ongelmia. Nyt työpaikalla keskusteluttaa palkkarakenne sekä työajat. Mitä oikeuksia vuokratyöntekijöillä on monenmoisessa työsopimusten viidakossa ja mistä asioista voidaan sopia ja mistä ei. Luottamustehtävissä toimiminen ja niissä kehittyminen on itsestään kiinni. Leenan mielestä kouluttautuminen on tärkeää. Luottamustehtäviään varten hän on käynyt luottamusmiesten ja työsuojelun peruskurssit Murikassa. Nyt on ilmennyt tarvetta palkkarakennekoulutukseen sekä mielessä on ollut myös luottamusmiesten ja työsuojelun jatkokursseille lähteminen. Ammattiosaston toimikunnan varajäsenenä olo tuo myös tarvetta kouluttautua ay-toiminnan perustietoihin. Tarjolla on onneksi erilaisia alueellisia kursseja ja ajankohtaispäiviä. Tukea hän on saanut tehtäviensä hoitoon paljon luottamusmiehiltä ja entisiltä tutuilta Nokian puolelta. Yhteistyöstä ja vertaistuesta on paljon apua näissä tehtävissä. Leena kiittää tuen saamisesta luottamusmiehiä Nokialla ja Metalli 57 toimiston tyttöjä, jotka ovat auttaneet ja tukeneet tehtävän hoidossa. Itsensä kehittämistä ja toisten kuuntelemista Liittokokouksessa vuokratyöntekijöiden oikeuksien parantaminen pitää olla ja on ykkösasia jos minä kokoukseen pääsen. Paljon puhutaan mutta myös tekijöitä tarvitaan. Lisäksi myös vuokratyöntekijöiden järjestäytyminen oman alansa ammattiliittoon on tärkeää. Eniten ongelmia on juuri pätkä- ja vuokratyösuhteissa olevilla työntekijöillä, joten järjestäytyminen kannattaa! Lopuksi Leena lähettää terveisiä vuokratyöntekijöille ja kaikille äänestäjille: Me voimme vaikuttaa asioihin toisten ihmisten kautta jos ja kun epäkohtia tuodaan esille olen valmis niitä viemään eteenpäin. Itse liittokokoukseen pääsemiseksi tarvitaan äänestäjiltä ääniä, muistakaa äänestää. Leena on valmis viemään vuokratyöntekijöiden asioita eteenpäin ja toteaa että kaikki ei ole aina niin itsestäänselvyyksiä, vaan asiat vaativat aikaa ja selvittelyä ja sillä vuokratyökentässä parannettavia asioita löytyy! Uudistuva ay-liike Jo jonkin aikaa on puhuttu, että ay-liikettä on uudistettava. Sitä on myös pyritty uudistamaan konkreettisesti eri tavoin. Tänä kuluvana liittokokouskautena on kokeiltu ammattiosastojen piirissä seutuyhteistyötä ns. seuturyhmän puitteissa. Tämä ei ole ainakaan Salon alueella lähtenyt toivotunlaisesti käyntiin. Todelliseen yhteistyöhön emme ole päässeet kuin kuljetuksissa joihinkin tilaisuuksiin. Tässäkään ei ole ollut mukana kuin kolme neljä ao:a kahdeksasta mahdollisesta. Lehden teossa on ollut mukana kaksi osastoa, vaikka ainakaan minun mielestäni ei olisi mitään esteitä kaikkien kahdeksan ao:n mukana ololle. Alueellamme on ammattiosastoja, jotka eivät ole olleet yhdessäkään yhteisessä kokouksessa mukana. Mielestäni tälle kokeilulle tulee laittaa piste vuoden 2008 liittokokouksessa. Yhteistyötä toki voidaan harrastaa enempi epävirallisesti jatkossakin. Samaan aikaan seuturyhmä kokeilun kanssa on mietitty ammattiosastojen rakennetta. Tältä puolelta on tullut konkreettinen esitys, joka voisi selkiyttää ja vahvistaa ammattiosastoja. Ammattiosastorakennetta pohtinut työryhmä suosittaa jäsenien liittyvän työssäkäyntialueen ammattiosastoihin, siis toisin kuin nyt. Nykyäänhän on niin, että jotkut ovat kotipaikkakunnan ammattiosastoissa ja toiset työssäkäynti paikkakunnalla. Sama työryhmä esittää myös, että pienet ja lähes toimimattomat osastot liittyisivät isompiin tai sitten toistensa kanssa yhteen. Tämä on kannatettava esitys, näin paikalliselle aktiiville toiminnalle luotaisiin tukevampi pohja. Ayliikkeen perustahan on ammattiosasto ja sen jäsenet. Hyvät Ruusu-Alasin -lehden lukijat, tämä kevät on tärkeää aikaa Metalliliitolle ja sen jäsenille. Tänä keväänä käydään liittokokousvaalit. Näkisin mielelläni pitkiä jonoja vaaliuurnilla, jotta äänestysprosentti nousisi mahdollisimman lähelle sataa. Näin tulisi jäsenistön kanta selväksi tuleville päättäjille; liittokokousedustajille, liittovaltuustolle ja liittotoimikunnalle. Tulevissa liittokokousvaaleissa menestyneistä henkilöistä sitten aikanaan muodostetaan edellä mainitsemani elimet liittomme hallinnossa. Toivon kaikille lukijoilleni raikasta ja aktiivista kevättä! Lasse Helskyaho Salon metallityöväen ao 57 puheenjohtaja

6 6 Ruusu-Alasin YHDESSÄ VAHVA TEKIJÄ META METALLIN YHTEISTYÖN VAALI- LIITON EHDOKKAAT VARSINAIS- SUOMESSA NUMEROILLA 2 92 TURUN SEUTU Metallityöväen liitto on jäsenten liike. Jäsenten yhteistyöllä olemme johdonmukaisesti parantaneet työja palkkaehtoja. Tuloksia tuottanut työ on vaatinut pitkäjänteisyyttä ja määrätietoisuutta. Se on vaatinut myös näkemystä ja uskallusta tehdä uusia avauksia ja vastata talouden sekä yritys- ja tuotantorakenteiden muutoksiin. Uudistuminen pitää liiton kehityksen kärjessä. Liiton toiminnan jatkuva kehittäminen on välttämätöntä, jotta voimme jatkossakin vastata muutoksiin 2 Ahonen Päivi puheenjohtaja Nosturinkuljettaja Aker Yards 3 Fagerström Arimo, LM Työkaluviilaaja Aker Yards 4 German Viktor Jp-Metalli Oy 5 Helenius Leo Markus Työkaluvalmistaja Naantalin osava 6 Houry Kai-Mikael, TSV Nosturinkuljettaja Pernotrans Oy 7 Inkinen Sari Ammattiosasto 1 toimistonhoitaja 8 Järvi Pasi, PLM Välimies Aurajoki Oy 9 Kaukola Jarmo veteraani 10 Kauppinen Lauri, LM Putkiasentaja Aker Yards 11 Keskilä Petri os. 49, PLM Laitosmies Sormat Oy 12 Konki Kimmo os. 270, TSV Raskaankaluston sähköasentaja, Vahdon autokori VAK OY 13 Koskinen Johanna Aker Yards 14 Laaksonen Nina, PLM Vaihetyöntekija Trafotek Oy 15 Laine Minna os. 49, PLM Partnertech Oy 16 Lamberg Matti, PLM,TSV Tikoma oy 17 Laulumaa Janne, PLM Teleste Oy - Nousiainen 18 Lindgren Heikki os. 49 Multilift Oy 19 Luoma Lasse Levyseppä Metsopaper 20 Luoto Rami Kunnossapitoasentaja ABB Oy Service 21 Majuri Esa, PLM Asentaja Vema Lift Oy 22 Mäkilä Samuli os. 49, PLM Asentaja Meptek Oy 23 Oksanen Markku 91, PLM NAVIX OY 24 Pöllä Jani, LM Levyseppä Kaukora Oy 25 Salonen Ari, PLM Koneasentaja Laivastoasema 26 Suominen Lea, PLM Technion Oy 27 Suominen Veikko veteraani 28 Suovanen Petri Levyseppä Aker Yards 29 Söderström Matti, PLM Avartaja Mesekon 30 Tammelin Antti Varastomies Sandvik Mining 31 Tammi Sari, PLM Teleste Oy - Littoinen 32 Tastula Marko 91, PLM Mesera Paimio Oy 33 Uotila Lasse Vaihetyöntekijä Trafotek Oy 34 Uusikartano Asko Koneenkäyttäjä Fläkt Woods Oy 35 Venho Seppo os. 270, PLM Asentaja Volvo Bus Finland Oy 36 Vestu Juha os. 49 Asentaja YIT 37 Wilen Keijo, PLM Sähköasentaja Aurajoki Turku 38 Virtanen Markku, PLM Oy Kongskilde Juko Ltd 39 Ylönen Reijo Aker Yards LOIMAAN SEUTU TURUNMAA 85 Helin Pasi os. 29, varatsv Asentaja Vilakone Oy 86 Ojala Jouni os. 29, PLM Jauhemaalari Vallox Oy 87 Rantanen Seppo os. 29 CNC-koneistaja Dinolift Oy 88 Ruohonen Veikko os. 29, varatsv Lännen Tractors Oy 89 Lundell Anne May os. 69 Packare Björkboda Lås Oy 90 Markkula Mauno os. 295, AO:N VARAPJ Lagerförvaltare Paroc Oy/Ab 91 Nervander Dan os. 54 Maskinmontör Ovako Taalintehdas 92 Vilander Bo os. 54, AO:N SIHT. Elmontör Ovako Taalintehdas

7 Ruusu-Alasin 7 LLIN YHTEISTYÖN VAALILIITTO kansainvälistyneessä avoimessa taloudessa. Liiton jäsenten työllä syntyy 60 prosenttia koko Suomen viennistä. Vahva ammattiliitto on työntekijöiden turva. Maan suurimpana teollisuuden ammattiliittona Metallityöväen liitto kantaa jatkossakin vastuuta SALON SEUTU myös kaikkien suomalaisten palkansaajien hyvinvoinnista. Yhteistyöllä ja Sinun kanssasi viemme tämän ohjelman tavoitteita 20. liittokokouksen päätöksiin ja sen jälkeen toteutettaviksi turvallisesti ja varmasti. Metallin yhteistyön vaaliliitto rakentaa kanssasi entistäkin vahvempaa Metalliliittoa. Yhdessä olemme vahva tekijä. Anna äänesi kuulua kauttamme, äänestä! 40 Aaltonen Outi Ammattiosasto 57 toimistonhoitaja 41 Aren Tom os. 62 puheenjohtaja, PLM Asentaja/koneistaja Vossloh Cogifer Finland Oy 42 Halonen Tarja 43 Heinonen Henna, LM Varasto-operaattori 44 Helskyaho Lasse puheenjohtaja, PLM Varastomies Leinovalu Oy 45 Hynynen Esa Särmääjä, Sanmina-Sci Enclosure Systems Oy 46 Järvinen Irma, LM 47 Kallio Marjo, VARAPLM 48 Kallio Sirpa 49 Kangasniemi Jukka, VARAPLM Puristaja Högfors Oy 50 Kangasniemi Risto veteraani 51 Kurttila Harri os. 315 puheenjohtaja Työkaluhuoltaja Laukamo Plascomp Oy 52 Kuutti Sam Työuojeluvaltuutettu 53 Laaksonen Sari ATO-operaattori 54 Lahti Markku 80 puheenjohtaja Kiinteistönhoitaja, Wipro Infrastructure Engineer Oy 55 Lahtinen Olli-Pekka, PLM Loglift Jonsered Oy 56 Lehtola Jukka, VARAPLM Metallimies Piiroinen Design Product Oy 57 Loiske Merja, PLM Sorv- Elektro Oy 58 Malm Anne Pääluottamusmies 59 Marjuaho Tomi Tuotantotyöntekijä 60 Mäki Anne 61 Ojanperä Asmo Koneasentaja Ceikomix Oy 62 Pihlaja Kari, PLM Varastotyöntekijä Jame-sahft Oy 63 Rintakoski Riku, PLM Automaatio/tietotekniikka asentaja, Sunnarrow Finland 64 Rättö Kalervo, PLM ( sit.) Laitosmies Aspocomp Oy Salon tehdas 65 Sodagar Nasim 66 Tuomela Päivi os. 315, PLM Siistijä Laukamo Plascomp Oy 67 Tuominen Kimmo Varastomies Noratel Finland 68 Vainionpää Leena, PLM Kouluttaja Varamiespalvelut Oy / Hebilla 69 Viljamaa Merja 84, PLM Liimaaja Antti-teollisuus Oy 70 Virtanen Jari VAKKA- SUOMI 71 Helenius Ville Petteri os. 268, PLM Vaihetyöntekijä Seger Oy 72 Hellsten Paula os. 365, PLM Vaihetyöntekijä Metpela Oy 73 Helminen Sari os. 268, valtuusto Autonrakentaja Valmet Automotive Oy 74 Honkanen Jorma os. 36, PLM Valimotyöntekijä, Uudenkaupungin Rautavalimo Oy 75 Kallinen Ari os. 36 Koneistaja Vahterus Oy 76 Korhonen Päivi os. 268 puheenjohtaja Valmet Automotive Oy 77 Mörsky Anne os. 268 Valmet Automotive Oy 78 Packalén Jaana os. 268 Ammattiosasto 268 toimistonhoitaja 79 Peltonen Ari-Pekka os. 365, PLM Varustelija Laitilan rautarakenne Oy 80 Rahikainen Sauli os. 268 Pintakäsittelijä Valmet Automotive Oy 81 Salo Maarit os. 268, PLM Vaihetyöntekijä All-Inductives Oy 82 Tähtinen Heikki os. 36 puheenjohtaja Ablemans Oy/Ab 83 Valtonen Birgit os. 36 Myyjä 84 Viholainen Juhani os. 268 Pääluottamusmies Valmet Automotive Oyi

8 8 Ruusu-Alasin EHDOKKAAMME VARSINAIS-SUOMESSA ERITYISALOILTA AUTOALA JALOMETALLIALA 17 Ihamäki Markku os. 87 autonasentaja, Delta-Auto Oy 18 Puottula Risto os. 87 autopeltiseppä, Veho Oy Ab 19 Poskiparta Jari os.211 autonasentaja, Salon Passeliauto 20 Hautalahti Marja os. 403 puheenjohtaja kassanhoitaja 2 Peltomaa Kare os. 40 puheenjohtaja hioja 3 Fröjd-Ahlfors Benita os. 40 kultaseppä PELTIALA TIETOLIIKENNEALA ENERGIA-ALA Kun saat vaalikuoren postissa --> äänestä heti ettei se unohdu ja vie äänestyskuori lähimpään postilaatikkoon! 9 Lotila Jari os. 45 peltiseppä Fakta 18 Virtanen Reijo 52 tietoliikenneasentaja, YIT-teollisuus Mukana vaikuttamassa 3 Hämäläinen Kari 43 koneasentaja, Fortum Power Sisältää ennakkoäänestysmateriaalin liittokokousvaaliin ja työttömyyskassan edustajiston vaaliin ja työ vaali Inne mate för v för a Innehåller förhandsröstningsmaterial för kongressvalet och för valet av representantskap för arbetslöshetskassan Metallin vaalit 2008 Me Metalls val 2008 Metalliliiton voima on jäsenten yhteistoiminnassa. Liitto on merkittävä yhteiskunnallinen ja ammatillinen vaikuttaja. Jokainen jäsen voi olla mukana kehittämässä työolosuhteita paremmiksi. Osallistumalla ammattiosaston ja työhuonekunnan tilaisuuksiin ja toimintaan jäsen voi tuoda oman mielipiteensä mukaan keskusteluun, jonka perusteella toimintaa suunnataan. Osallistumalla luottamushenkilöiden ja ammattiosaston toimihenkilöiden valintaan jäsen vaikuttaa siihen, ketkä asioita hoitavat. Joka neljäs vuosi voi vaikuttaa liiton toiminnan suuntaan äänestämällä liittokokousvaaleissa. Äänestämällä voit voittaa 2500 euroa. Arvomme kaikkien äänestäneiden kesken seitsemän 2500 euron rahapalkintoa. Genom att rösta kan du vinna 2500 euro. Bland alla dem som röstat lottar vi ut sju stycken penningpriser värda à 2500 euro netto. Ennakkoäänestys Förhandsröstning Ennakkoäänestys Förhandsröstning Metalli YHTEINEN TEKIJÄ ÄÄNESTÄMÄLLÄ EDUNVALVONTA VAHVAKSI Metalliliitolla on kunniakas historia jäsendemokratian toteuttajana ja vahvana jäsentensä edunvalvojana. Metallin liittokokousvaalit ja sitä seuraava liittokokous on eräs tärkeimpiä mittareita, miten metallilaiset onnistuvat näitä perinteitä jatkamaan. Omien jäsenten lisäksi liittokokousvaaleja seuraavat kiinnostuneina myös muu ammattiyhdistysliike, työnantajat sekä valtiovalta. Mitä korkeampi osanotto vaaleihin on, sitä vahvempana jäsentensä edunvalvojana Metalliliittoa pidetään. Piirikokous kehottaa ammattiosastoja, työhuonekuntia, luottamusmiehiä ja kaikkia muita toimijoita tekemään parhaansa äänestysaktiivisuuden eteen. Metallin vaalien on oltava näyttävä esimerkki hyvin ja oikein toteutetuista vaaleista. Hyvin sujuneet vaalit ja korkea äänestysaktiivisuus ovat jäsendemokratiaa parhaimmillaan ja hyvä äänestysprosentti tukee myös liiton edunvalvontatyötä. Piirikokous kehottaa kaikkia Metalliliiton jäseniä käyttämään äänioikeuttaan maalis- ja huhtikuussa pidettävissä liittokokousvaaleissa. Liittokokouksessa tullaan tekemään tärkeitä päätöksiä mm. TEAM - teollisuusliittohankkeesta ja sen jatkosta sekä valitaan liitolle johto ja hallinto. Lisäksi liittokokouksessa päätetään tulevasta sopimuspolitiikan linjasta. Metallityöväen Varsinais-Suomen piirijärjestön julkilausuma 9. helmikuuta 2008

9 Ruusu-Alasin Tunnelmia ryhmäristeilyltä Erkki Vuorenmaa: Liittokokouksella isoja asioita päätettävänä 2 h+k, 50,5 m 2 Elämä voi tuoda ihmisen eteen pieniä, suuria tai keskikokoisia asioita. Yhtä kaikki, kun vakuutus on oikean kokoinen, sitä tietää olevansa Turvassa. Kysy lisää Turvan Turun palvelutoimistosta, Käsityöläiskatu 4, Turku, puh. (02) tai yhteyspäällikkö Kimmo Tuomiselta, puh valtakunnallinen palvelunumero Vakuutuksia mittojen mukaan. Liittokokousedustajien pohdittavaksi ja linjattaviksi tulee isoja asioita: tulopolitiikan tulevaisuus, paikallinen sopiminen sekä uusi teollisuuden ja teknologian ammattiliitto, sanoo Metalliliiton puheenjohtaja Erkki Vuorenmaa. Vuorenmaan mukaan tulopolitiikkaa ja paikallista sopimista pitää tarkastella kokonaisuutena osana koko sopimustoiminnan kehittämistä. Tulopoliittiset ratkaisut ovat antaneet mahdollisuuden vaikuttaa moniin laadullisiin kysymyksiin. Näitä ovat mm. työttömyysturva, tuloverotus, asuntopolitiikka, sosiaaliturva ja eläkkeet. Vuorenmaan mielestä ammattiyhdistysliikkeen on nähtävä työntekijöiden ja heidän perheittensä edunvalvonta laajasti. Ammattiyhdistysliike ei voi olla vain palkkojen korotuksia tavoitteleva palkkaliike. Myös muihin elämisen ehtoihin on voitava vaikuttaa. Ja siihen on tulopolitiikka ollut hyvä keino. Suurikaan liitto ei yksin pysty niihin vaikuttamaan. Viimeiset palkkaratkaisut näyttävät menevän osittain inflaation aiheuttamiin hintojen nousuihin. Paikallisen sopimisen jatko nähtäväksi Paikallinen sopiminen on sopimustoiminnan toinen pää, jos tulopolitiikka mielletään toiseksi. Vuorenmaa muistuttaa, että paikallinen sopiminen ei koske vain palkkoja. Monilla työpaikoilla on tehty paikallisia sopimuksia iät ajat. Ne ovat koskeneet mm. työaikajärjestelyjä ja monia muita käytännön asioita. Viime sopimuskierroksella paikallisesta sopimisesta palkoista tehtiin uusi malli. Työnantajaliitto piti sitä lähes kynnyskysymyksenään. Meillä oli valmiutta katsoa, miten tämä toimii. Meillä oli luottamusta omaan väkeemme. Mutta paljon mietitytti, se millaiset valmiudet työnantajilla eri yrityksissä on. Siltä osin kokemukset eivät ole kaikin osin olleet rohkaisevia. Paikallisesti sovittavan palkkaerän jatko ratkeaa viimeistään vuoden 2009 keväällä, kun sen vuoden syksyn palkankorotuksista neuvotellaan. Viime syksyltä on kokemuksia ja niistä on tehty selvitys. Kaikki kokemukset otetaan mukaan, kun vuoden päästä tilannetta arvioidaan, Vuorenmaa sanoo. TEAM-projektia tarkasteltava avoimesti Kuuden SAK:laisen liiton TEAM-liittoprojekti uuden teollisuuden ja teknologian ammattiliittoliiton perustamiseksi on edennyt siihen vaiheeseen, että keväällä alkaa olla selvillä hahmo siitä, minkälainen uusi liitto olisi. Senkin jälkeen on vielä asioita ratkottavana, ennen kuin lopullisia päätöksiä voidaan tehdä. Metalliliitossa linjauksia projektin jatkosta tehdään toukokuussa liittokokouksessa. Liittokokous ei tule käsittelemään liiton lakkauttamista. Vuorenmaa suhtautuu uuden liiton perustamiseen myönteisesti. Metalliliitto on asettanut tavoitteeksi, että jäsenten edunvalvonta kaikin tavoin tehostuu. Tätä tavoitettava vasten projektia tarkastellaan jatkossakin. Emme elä umpiossa. Tuotannon rakenteet ovat muuttuneet. Enää ei materiaalipohjainen järjestäytyminen tuo parasta mahdollista edunvalvontapohjaa. Tarvitaan koko verkottuneen tuotantoketjun haltuun ottamista. Myös työnantajaliittojen uudelleen organisoitumiseen pitää voida vastata, jotta on kunnollinen vastavoima neuvotteluissa. Vuorenmaa korostaa, että nyt on tärkeää, että asiasta käydään laajasti, syvällisesti ja avoimin mielin keskustelua ammattiosastoissa. Se toimisi hyvänä pohjana liittokokouskeskustelulle ja päätöksenteolle.

10 10 Ruusu-Alasin Esittelyssä autoala yhdessä olemme vahva tekijä Metallityöväenliitto on jäsenten liike, katsoessasi peiliin siellä se Metalliliitto näkyy. Yhteistyöllä ja pitkäjänteisesti on parannettu työ- ja palkkaehtoja, paljon on kuitenkin vielä tekemättä. Toukokuun Metallin liittokokous päättää miten Metalliliittoa johdetaan tästä eteenpäin. Saadaksemme asiamme kuuluviin tarvitsemme Sinua ja ääntäsi - Äänestä siis Metalliliitto vahvaksi! Äänestämällä näytämme miten suuren tuen annamme neuvottelijoillemme. Metalliliiton edunvalvontatyö kohdistuu työehtojen ohella laajasti koko yhteiskuntaan jotta Suomi olisi hyvä maa asua ja tehdä työtä. Metallityöväen liiton liittokokous järjestetään sääntöjen mukaan joka neljäs vuosi. Liittokokous valitsee liiton puheenjohtajan ja liiton sihteerin sekä muut liittotoimikunnan jäsenet, joka toimii liiton hallituksena. Lisäksi liittokokous valitsee jäsenet liittovaltuustoon, joka on liittokokousten välillä liiton korkein päättävä elin. Vaalit ovat samalla myös Metallityöväen työttömyyskassan edustajiston vaalit. Työttömyysturva on korvausta menetetystä työstä. Sen tasoa tai kestoa ei saa heikentää. Työehtosopimus Työehtosopimustuloksia tuottanut työ on vaatinut pitkäjänteisyyttä ja määrätietoisuutta. Jatkuvia neuvotteluja jo sopimuksen voimassaoloaikana on lisättävä. Työehtosopimuksella sovitaan vähimmäistyöehdot mm. minimipalkat, jota vähintään pitää työstä maksaa, työajasta ja erilasista lisistä. Työntekijä voi omassa työsopimuksessaan aina tietysti sopia työehtosopimusta paremmista työehdoista. Liiton eri sopimusalojen palkkausjärjestelmiä on edelleen kehitettävä niiden omista lähtökohdista, jotta ne vastaavat paremmin työoloja, ammattitaitoa ja vastuuta. Työntekijöiden tulisi saada enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työaikaansa, jotta työn ja perhe-elämän tarpeet voidaan sovittaa paremmin yhteen. Luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen toimintavaltuuksia on parannettava. On toki myös oltava ihmisiä jotka haluavat hoitaa yhteisiä asioitamme. Näin liittokokoukseenkin tarvitaan äänestäjiä ja ehdokkaillemme ääniä, jotta myös autopuolen asiat saadaan kuuluviin. Paikallista sopimista on ollut jo ennen kuin sitä on kirjattu edes työehtosopimuksiin. Paikallisen neuvottelun on oltava tasavertaista ja sopimisen on perustuttava selkeisiin sopimusmääräyksiin. Neuvottelut on käytävä aidosti, tasavertaisesti ja hyvässä hengessä työpaikan koosta riippumatta. Yleissitova työehtosopimus on oltava perälautana paikalliselle sopimiselle. Työsuojelu Työelämän kehittämisen kuuluu myös turva työelämänmuutoksissa. Yrityksen on henkilöstön kanssa parannettava työssä jaksamisen ja työkyvyn ylläpitämisen edellytyksiä. Työntekijöillä on oikeus turvalliseen ja terveelliseen työympäristöön. Työympäristön turvallisuuden ohella sen on oltava turvallista myös ympäristön kannalta. Tämän mahdollistamiseksi on kehitettävä työtä, työnsuunnittelua ja työympäristöä niin, että myös ikääntyneen on mahdollista jatkaa työelämässä mahdollisimman pitkään. Työpaikan ja yrityksen kehittämisen myötä syntyvän tuottavuuden parantumisen tulee näkyä myös ansioissa. TEAM - teollisuusliittohanke Suurin asia johon liittokokouksen on otettava kantaa toukokuussa on se, että jatketaanko vielä selvityksiä uudesta teollisuusliitosta. Metalliliitolla maan suurimpana teollisuuden ammattiliittona on asiassa ratkaiseva rooli. Päätöksellä on merkittävä vaikutus pitkälle tulevaisuuteen. Asiasta saadaan lisää tietoa ennen päätöksen tekoa. Yhteistyöllä Sinun kanssasi, sinun äänelläsi viemme näitä tavoitteita 20. liittokokouksen päätöksiin ja sen jälkeen toteutettaviksi turvallisesti ja varmasti. Metallin Yhteistyön vaaliliitto rakentaa sinun kanssasi entistäkin vahvempaa Metalliliittoa. Yhdessä olemme vahva tekijä. Autoalan osaaja muista käyttää äänesi! Risto Puottula Olen Risto Puottula. Työskentelen peltiseppänä Veholla Turussa. Olen ollut Vehon palveluksessa jo 33 vuotta ja nähnyt ja ollut mukana monissa työelämän muutoksissa näiden vuosien aikana. Tämän päivän työssä näkyy ja vaikuttaa kiire ja huomiota olisi kiinnitettävä työssäjaksamiseen. Liittokokous ja siellä toimiminen tuli tutuksi neljä vuotta sitten ja nyt jos kokousedustajaksi minut valitaan on Tampereella helpompi toimia ja vaikuttaa kun tietää miten kokous etenee. Äänestäminen saisi olla kaikille jäsenille velvollisuus. Äänestäminen on tärkeää jotta saadaan meitä autoalan edustajia kokoukseen viemään asioita eteenpäin. Yhteisten asioiden hoitajia, luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja tarvitaan työpaikoilla ja erityistä huomiota tulisi kiinnittää kouluttautumiseen. Luottamustehtäviäni: oman ammattiosasto 87:n toimikunnan lisäksi olen autoalan edustajiston jäsen sekä liittotoimikunnan varajäsen. Marja Hautalahti Olen Marja Hautalahti. Ammattiosasto 403:n puheenjohtaja. Olen työskennellyt 36-vuotta autoalalla konttorityöntekijänä, eli olen entinen AKUlainen. Nyt siis aito Metalliliittolainen niin kuin me kaikki entiset AKUlaiset. Työpaikoilla pidän tärkeänä järjestäytymistä oman alansa ammattiliittoon, eli siihen joka neuvottelee alamme sopimuksen. Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun asema työpaikalla on hyvin tärkeä. He ovat henkilöitä joiden puoleen pitää voida kääntyä kaikenlaisissa työpaikan hyvinvointia koskevissa asioissa. Heidän kauttaan ja välityksellä pitäisi voida puhua asioista avoimesti ja aina mahdollisimman pian, ettei epätietoisuus pääsisi rassaamaan hermoja. Tätä alaahan ei voi siirtää halpamaihin. Työt jatkuu ja töitä on ja intoa tehdä.

11 Ruusu-Alasin Maahanmuuttajana Suomessa 11 Nasim Sodagar on Iranista kotoisin oleva 39-vuotias turkulainen Metalliliiton jäsen. Nasim käy Salossa töissä Nokialla ja on ollut siellä reilut puolitoista vuotta. Hän tekee töitä 5-vuorojärjestelmässä ja työskentelee ns. super-marketissa, joka on uusi työmallikokeilu ATO:n puolella eli matkapuhelimien pakkaamossa. Alun perin Nasim on tullut Suomeen opiskelemaan ja jäänyt tälle tielle. Nyt hän on asunut täällä jo 18 vuotta. Hän opiskeli itsenä Offset-painajaksi ja työskenteli valmistumisen jälkeen alalla Helsingissä sekä Åbo Akademin kirjapainossa. Nasim kävi myös yrittäjäopintoja ja toimi 2 vuotta yrittäjänä Turussa itämaisen ruokatavaran ja mausteitten kauppiaana Turun kauppahallissa. Yrittäjyys vei paljon aikaa ja hän päätti hakea jälleen normaaleihin töihin ja näin hän löysi tiensä vuokrafirman kautta Nokialle vakituiseen työsuhteeseen. Nokialla hänellä on ollut hyötyä aiemmista opinnoistaan ja työkokemuksesta kirjapainossa ja hän viihtyy hyvin nykyisessä työssään. Nasim työskenteli opintojensa jälkeen vuoden Englannissakin, mutta Suomi tuntui enemmän kodilta ja hän palasi takaisin. Suomi on yksi vaikeimpia maita maahanmuuttajalle kotiutua. Kun joutuu uuteen ympäristöön ja kulttuuriin on kulttuurishokki aina odotettavissa. Muissa maissa puhutaan noin puolen vuoden kulttuurishokista, Suomen kohdalla se on kaksi vuotta. Suomessa on vaikea kieli ja koska Suomeen ei ole maahanmuuttajia vielä kovin kauaa tullut, niin myös se vaikeuttaa tänne juurtumista. Kun saa juttukavereita ja ystäviä ja saa perustiedot kielestä niin sen jälkeen kaikki onnistuu ja on helpompaa kertoo Nasim. Suomalaisten ja ulkomaisten välissä on kuilu kun ei ole kielitaitoa kummallakaan puolella jolla voisi kommunikoida. On vaikea ymmärtää työasioita, Suomen lakia ja kulttuurieroja kun työelämän pelisäännöt ovat usein suomalaisillekin vaikeita asioita ymmärtää. Pitäisi saada omalla kielellä tai vähintään englannin kielellä selvitettyä asioita ja kun näin ei ole, se tuottaa ongelmia. Nyt kun osaa jo kieltä suomalaiset ovat erittäin kiinnostuneita ja tulevat keskustelemaan kuten myös muut ulkolaiset tulevat juttelemaan ja pyytämään apua ja lisätietoa kun huomaavat että kommunikointi onnistuu, kertoo Nasim. Suomalaisten ja maahanmuuttajien väliin tarvitaan ihmisiä toimimaan ja kaventamaan kuilua kulttuurin ja kieliongelmiin. Tässä tehtävässä Nasim on onnistunut hyvin. Vapaa-aika Nasimilla menee Turku Cricket Clubin toiminnassa. Mukava peli, toteaa Nasim, kerran on voitettu myös Suomen liigamestaruus! Lisäksi hän pitää matkustelusta ja matkustelee varsinkin talvisin kotimaahansa, koska talvi on ollut hänelle aina vaikeinta aikaa Suomessa. Nasimia kiinnostaa maailman politiikka sekä kulttuurit ja hän lukee paljon. Nasim on ehdokkaana liittokokousvaaleissa ja hän toivoo että kaikki käyttäisivät äänioikeuttaan. Ihmisillä on oikeus päättää ketkä osaavat ja saavat viedä asioita eteenpäin ja kenellä on todellinen halu niitä viedä ja pyrkiä tekemään niille jotain. Kannattaa käyttää äänioikeutta koska olemme ihmisiä emmekä koneita ja meillä on oma mielipide ja tunto. Maahanmuuttajajäseniä on arviolta noin 3000 Metallissa Nasim Sodagar on yksi heistä. Laitilan rautakourat Paula Hellsten ja Ari-Pekka Peltonen Pakoputkitehtaan tyttö - Paula Hellsten Paula on muuttanut Kokemäeltä Laitilaan yksitoista vuotiaana. Paula on ollut Laitilassa Metpela Oy:ssä 5 ja puoli vuotta töissä. Hänellä on ensimmäinen kausi pääluottamusmiehenä ja sitä ennen hän toimi varapääluottamusmiehenä 2 vuotta. Hän toimii varastossa pakkaajana. Vapaa-aikaan kuuluu aytoiminta, joka on lähellä sydäntä. Hän on ammattiosaston nuorisovastaava, jäsenhuoltaja, opintosihteeri, Vakka-suomen seuturyhmän puheenjohtaja ja aluenuorten sihteeri. Eli ei vapaa-ajanongelmia näiden luottamustehtävien kanssa. Japan jokapaikanhöylä - Ari-Pekka Peltonen Ari-Pekka on paljasjalkainen Uusikaupunkilainen ja hän käy töissä Laitilan Rautarakenne Oy:ssä eli Japalla. Japalla hän on työskennellyt 6 vuotta ja toiminut aiemmin työsuojeluvaltuutettuna 4 vuotta ja nyt varatyösuojeluvaltuutettuna sekä ensimmäistä kauttaan pääluottamusmiehenä. Ari-Pekka on toiminut varustelijana mutta nyt hän on paikannut trukkikuskia jo vuoden päivät, myös muut hommat ovat hänelle tuttuja, tästä nimitys Japan jokapaikanhöylä. Vapaa-ajan harrastuksista Ari-Pekka kertoo, että vaimo ja tytär ovat innokkaita puutarhan hoitajia ja että hän on itsekin hurahtanut siihen ainakin noin apupoikana naisväelle. Lisäksi kesäisin lähellä sydäntä ovat mökkeily, veneily ja kalastelu - veden päällä vietetään kaikki mahdollinen aika! Talvisin hän on poikansa mukana ollut 7 vuotta koripallon joukkueenjohtaja sekä varavalmentajana. Mitkä asiat puhuttavat työpaikallanne tällä hetkellä? Paula: Paikallinen sopiminen, onko se työnantajan sanelua vai yhteistä sopimista? Myös Murikan kurssille pääseminen - meillä kuitenkin on kaikilla opintovapaaoikeus ja näin mahdollisuus päästä kursseille Ari-Pekka: Paikallinen sopiminen tahtoo olla yksipuolista, tuotantopalkkiosta käydään tällä hetkellä keskustelua, palkat ja työolosuhteet puhuttavat ja työssäjaksaminen sekä työhyvinvointi ovat tärkeitä asioita joissa löytyy aina parantamisen varaa. Jonkun verran uudistuksia saimme työsuojeluvaltuutettuna ollessani. Nyt on hyvä kun meitä on kaksi miettimässä työntekijöiden puolelta asioita kun vuoden vaihteessa valittiin uusi työsuojeluvaltuutettu. Oletko käynyt koulutuksessa? Ari-Pekka: Työsuojeluvaltuutettuna ollessani koulutukseen ei päässyt kun ei osannut vaatia. Nyt olen käynyt luottamusmiesten peruskurssin ja aluekoulutukset kiinnostavat. Alueen ajankohtaispäivillä työsuojeluvaltuutettuna tuli käytyä. Paula: Olen käynyt luottamusmieskursseja, nyt seuraavaksi on tulossa paikallisen sopimisen kurssi. Lisäksi käytynä on useita nuorten koulutuksia, aluekoulutuksia ja ajankohtaispäiviä. Molemmat suosittelevat lämpimästi myös muille jäsenille kursseja ja erityisesti Murikka-opistoa. Siellä on hieno rantasauna, laavu ja omat huoneet ja toki vielä kiitosta saivat Murikan ruuat. Kurssitarjontaa löytyy kaikille - myös toimitus suosittelee ja kehottaa tutustumaan. Metalli maksaa jäsenilleen kaiken ja lisätukea saa myös omalta ammattiosastolta, kertoo opintosihteeri Paula. Miten jäsenet saadaan äänestämään tulevissa liittokokousvaaleissa? Paula: Kannattaa äänestää jos toivoo parannuksia Metalliliittoon ja että saadaan todellisia vaikuttajia kokoukseen. Turha on valittaa jos ei äänestä. Kertomalla miten voimme auttaa ja mitä asioita pitäisi yrittää viedä eteenpäin. Ari-Pekka: Keskustelemalla asioista ja viemällä asioita eteenpäin. Ammattiosasto miettii myös vielä lisähoukutuskeinoja äänestysaktiivisuuden nostamiseksi, arvontaa ym. Terveisiä jäsenille ja äänestäjille: Ari-Pekka: Äänestämällä vaikutat! Paula: Muistakaa äänestää, haluan päästä liittokokoukseen edustamaan ja vaikuttamaan!

12 12 Ruusu-Alasin Nuoret On aika vaikuttaa Liittokokousvaalit lähestyvät jo hyvää vauhtia ja pian on aika valita edustajat päättämään seuraavan neljän vuoden linjauksista. Todellisuudessa äänestämisellä vaikutat muuhunkin kuin edustajiin. Äänestysprosentti on saatava mahdollisimman korkeaksi, koska se on yksi aseemme seuraavissa neuvottelupöydissä työnantajapuolen kanssa. Samalla voim- Aluenuorten puheenjohtaja Jani Pöllä kertomassa nuorten terveisiä Varsinais-Suomen piirikokouksessa Turussa me antaa selvän merkin nykyiselle porvarihallitukselle, että emme suinkaan ole luovuttaneet. Teollisuusliittojen yhdistymishankkeesta on puhuttu turuilla ja toreilla. Tosiasia ainakin on se, että selvitystyöt ovat vielä pahasti kesken ja lisätietoa saamme vielä ennen kevään liittokokousta. Omasta mielestäni emme voi täysin sulkea pois vaihtoehtoa yhdistymisestä ja siksi meidän tulisi jo nyt valmistautua mahdolliseen liittofuusioon. Tämä siksi, ettemme tekisi sitä virhettä, että aloitamme rakentamisemme vasta päätöksen jälkeen, jolloin olisimme jo auttamattomasti myöhässä. Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelliset nuorisojaostot ovat ainakin uuden teollisuusliiton kannalla ja haluavat jo tässä vaiheessa olla mukana valmistelemassa ja suunnittelemassa sitä. Samalla nuoret ovat halukkaita elvyttämään jo aikaisemminkin järjestettyä TENU -seminaaria eli teollisuusnuorten yhteistä suunnitteluviikonloppua. Vain tällä tavalla voimme oppia toisiltamme uusia asioita ja yhdistämään voimamme uudessa teollisuusliitossa. Nuoret käyttäkää Metallin vaaleissa äänenne, vain annettu ääni lasketaan! Jani Pöllä Varsinais-Suomen aluenuorten puheenjohtaja Tehdään muutos yhteistyöllä! Yhteiskunta muuttuu. Joku sanoo että se edistyy, jonkun mielestä taantuu. Sata vuotta sitten Suomi oli melko erilainen maa kuin nykyään. Tämän päivän mittapuulla Suomi oli vähän kuin köyhä kylä jossakin isossa nykyisessä kehitysmaassa. Yritettiin vähän jotain viljellä hengen pitimiksi sekä kaataa puita myyntiin. Mitään oikeuksia ei tavallisilla ihmisillä ollut. Jos jotain työtä jollain oli, sitä tehtiin tasan tarkkaan niillä ehdoilla mitä työnantaja määräsi. Tuloksena oli sitä samaa riistoa ja orjuuttamista mistä nykyisin kärsii Ville Kopra (kuva: Pekka Elomaa) Eurooppaa lukuun ottamatta melkein koko muun maailman työtätekevä väestö. Nykyisin puhutaan paljon siitä miten vähän nuoria ihmisiä kiinnostaa omien etujensa puolustaminen ja päätöksenteko yhteiskunnassa. Sanotaan, ettei uusia aktiiveja tai sitoutuneita äänestäjiä tahdo löytyä. Ehkä näin vähän onkin (ainakin muualla kuin Varsinais-Suomessa!) mutta luulen silti, että asiassa on myös jonkinlainen näköharha. Tuskinpa kyse voi olla varsinaisesta kiinnostuksen puutteesta. Koulutustason nousun myötä suomalainen nuoriso on varmasti nykyisin monin verroin tiedostavampaa kuin nuoriso vaikkapa 60 luvulla. Monille on selvä juttu, että esimerkiksi kotikunnan palvelut eivät synny tyhjästä. Niitä varten pitää verottaa, ja niiden järjestämistä pitää poliittisesti ohjata. Eri puolueiden kesken on merkittäviä eroja sen suhteen, mihin yhteisiä verorahoja käytetään ja miten. Ei Metallinkaan piirissä ole varmasti epäselvyyttä siitä, minkälaisia ristiriitoja yhteisten asioiden hoitamiseen voi sisältyä. Sata vuotta sitten mitään työehtoja ei ollut olemassakaan. Nyt on. Nykyisinkin ehdot sovitaan tasaisin väliajoin uudelleen jos sovitaan. Joidenkin mielestä sopimista parempi ratkaisu olisi sanoa joka asiaan EI. Vastuullisuus tämän sijaan on sitä, että pyritään löytämään työllisyyttä, ostovoimaa ja kilpailukykyä vahvistavat ratkaisut neuvotellen ja yhteistyöllä. Olen aivan varma, että myös meitä nuoria kiinnostaa yhteiset asiat ihan samalla lailla kuin 60-luvullakin. Vielä varmempi olen siitä, että monia 60-lukulaisia ne kiinnostavat vielä paljon meitäkin enemmän - edelleen! Ja siksi meidän nuorten pitääkin toimia aktiivisesti kaikilla rintamilla. Ei päätösvaltaa yleensä anneta pois, se pitää ottaa. Sosialidemokratia on tuonut Suomeen kansalaisoikeudet, järjestäytymisvapauden ja työehdot. Nyt SDP:n pitää uudistua, eikä se uudistu 60- lukulaisten voimin. Linjat pitää tuoda 2000-luvulle. Samalla on muutettava toimintatapoja, jotta yhteisten asioiden hoitaminen ei olisi niin puuduttavaa ja paperinmakuista. Se on ihmemies jota ei nykyinen kokousjargon ja järjestöbyrokratia saisi tuskastumaan. Näillekin asioille voidaan varmasti jatkossa tehdä muutoksia. Jollei muuten, tehdään ne itse! Eli äänestetään nuoria Metallin ehdokkaita! Ville Kopra tutkija Metallityöväen liitto ry. Harrastuksesta tuli työ Aloitin m ä ä r ä a i k a i s e n oppisopimuksen SAK:ssa Helsingissä. Oppisopimukseni kestää vuoden 2010 loppuun asti. Sain hienon tittelin, elikkä olen projektisihteeri. Pääasiassa työni tulee olemaan nuorten toimintaryhmien kehittäminen ja jonkin verran tekeillä oleva tulevaisuusprojekti. Työ tuo mukanaan paljon uusia haasteita, joita odotan mielenkiinnolla, mutta ensin pitää hoitaa loppuun asti kesken olevat luottamustehtävät Metalliliitossa. Tutor -toiminnan hoidan täysillä siihen asti kunnes valitaan uusi nuorisotoimikunta liittokokouksen jälkeen. En voi alueemme nuoria jättää nyt pois toiminnastani, koska heidän kanssa olen kuitenkin ehtinyt toimia usean vuoden ajan. Alueemme nuorisojaoston kautta olen oppinut paljon asioita ay-kentästä ja niitä oppeja tulen tulevaisuudessa myös hyödyntämään. Nyt ajankohtaista on tulevat liittokokousvaalit, joissa olen myös ehdolla. Jokainen toivottavasti muistaa äänestää tulevissa vaaleissa. Usein on huomattu, että vanhempi porukka äänestää ja nuoret jättävät käyttämättä äänioikeutensa. Älä ole Metallin heikon lenkki, vaan muista äänestää! Jos jäsenistön tahto on että edustan liittokouksessa, niin sen tulen tekemään ja unohtamatta mistä olen lähtöisin. turkulainen Helsingissä Johanna Koskinen ps. Olen käytettävissänne myös SAK:ssa - pistä viestiä johanna.koskinen@sak.fi tai soita puh

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä

Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Rakennusliiton 22. liittokokousvaalit ja rakennusalan työttömyyskassan vaalit 2011 Turun vaalipiirissä Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Turun Aluejärjestö ry:n alueelta 54 laadukasta ehdokasta

Lisätiedot

Ruusu-Alasin. Yhteistyön vaaliliiton ehdokkaat sivuilla 6 8. Nuori, käytä voimaasi äänestä! s. 12

Ruusu-Alasin. Yhteistyön vaaliliiton ehdokkaat sivuilla 6 8. Nuori, käytä voimaasi äänestä! s. 12 Ruusu-Alasin www.metallindemarit.net 2/2008 Metallin vaalit 2008 VIELÄ EHDIT ÄÄNESTÄÄ UURNAVAALISSA! DU HINNER ÄNNU RÖSTA I URNVALET! Metalls val 2008 Sisältää uurnavaalimateriaalin liittokokousvaaliin

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA. SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, huhtikuu 2018 N=993 Yhteenvetoa Paikallinen sopiminen on lisääntynyt SAK:laisilla työpaikoilla. 64 prosenttia luottamushenkilöistä

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 11.11.2015 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 VANAJAN METALLITYÖVÄEN AMMATTIOSASTO 250 ry. Edunvalvontajaosto plm: Karo Suoknuuti 15.10.2014 EDUNVALVONTAJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Edunvalvontajaoston perinteinen tehtävä on toimia ammattiosaston

Lisätiedot

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa.

Jäsenmaksu on 1,4 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa. Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 36 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN

JHL 210 ry JÄSENKIRJE 3/2017 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN. Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n. henkilökunta PALVELUKESKUS PALMIA OY:N HELSINGIN 1 JHL 210 ry Palvelukeskus-liikelaitos ja Palmia Oy:n henkilökunta AVAINTA KVTES PALMIA OY:N HENKILÖKUNTA PALVELUKESKUS HELSINGIN HENKILÖKUNTA YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN 2 Hyvät Jäsenet! Jälleen kukat kukkivat

Lisätiedot

Teollisuusdemarien toimintaohje

Teollisuusdemarien toimintaohje 1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2015

Edustajiston vaalit 2015 Edustajiston vaalit 2015 Puheenjohtajailta 12.2.2015 1 Edustajiston rooli Liiton ylin päätösvalta on edustajistolla Toimikausi on neljä vuotta Valitsee liiton hallituksen Päättää toiminnasta ja taloudesta

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Työmarkkinoiden pelikenttä

Työmarkkinoiden pelikenttä Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin:

Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Yleisesti puhutaan liiton jäsenyydestä, mutta oikeasti homma menee näin: Sinä olet jäsen ammattiosastossa eli Jyväskylän Kirjatyöntekijäin Yhdistyksessä (JKY) JKY ja noin 300 muuta ammattiosastoa ovat

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA

TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA TOIVEIKKAIN MIELIN ÄÄNESTÄMÄÄN JA KOHTI LIITTOKOKOUSTA Tule Rakentamaan Liittoa vaaliliitto on asettanut Satakunnan vaalipiirissä täyden listan, 48 ehdokasta. Ehdokkaita on vaalipiirissä asetettu 14 ammattiosastosta,

Lisätiedot

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan.

Extra Pinna JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET. Kaikki päättyy aikanaan. Osa 1, numero 1 Tiedotteen pvm Jyty E s p o o n Seutu www.jyty-espoo.fi Extra Pinna 4 2017 JYTY ESPOON SEUTU RY:N PUHEENJOHTAJA EILA FRISKN KIITOKSET Kaikki päättyy aikanaan. Minun kauteni Jyty Espoon

Lisätiedot

Mauno Rahikainen 2009-09-29

Mauno Rahikainen 2009-09-29 SISÄLTÖ - Alustus - Tutustutaan toisiimme - Omat odotukset (mitä minä haluan tietää) - Vaalivaliokunnan tehtävät (sääntöjen vaatimat) - Miksi vaalivaliokunta on tärkein vaikuttaja järjestöissä? - Järjestön

Lisätiedot

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole

Lisätiedot

Yleinen järjestökoulutus:

Yleinen järjestökoulutus: Tervehdys Sinulle luottamusmies tai muuten vaan liittosi toiminnasta kiinnostunut fiksu henkilö! Olen alle listannut hieman liiton järjestämää alkuvuoden 2018 koulutusta; listasta löytyy ihan varmasti

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133

liittyä liittoon kuulua yhdistykseen Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Helsingin kunnallisten koulujen henkilökunta JHL ry 133 Ammattina hyvinvointi Tiedotuslehti Lehden toimitus: Levikki: Kohderyhmä: Merja Patokoski Vesa Vento 200 kpl Opetustoimen henkilöstö, pois lukien

Lisätiedot

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta 2011. Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010 JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä

Lisätiedot

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari

Kuuden euron työkokeilu. Infotilaisuus RT-RL Tapio Kari Kuuden euron työkokeilu Infotilaisuus RT-RL 9.2.2017 Tapio Kari Kuuden euron työkokeilua koskevat määräykset koskevat kaikkia RT-RL sopimusaloja Kaikille Rakennusteollisuus RT:n ja Rakennusliiton työehtosopimusaloille

Lisätiedot

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014

VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) AMMATTIOSASTO 250 RY. 13.10.2014 VANAJAN METALLITYÖVÄEN 1(6) VANAJAN METALLITYÖVÄEN 2(6) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 SISÄLLYS 1 AMMATTIOSASTO 250 2 EDUNVALVONTA 3 TYÖSUOJELU 4 SISÄISET JÄRJESTÖTEHTÄVÄT 5 NEUVOTTELUKUNTA 6 KONSERNIYHTEISTYÖ

Lisätiedot

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry Luottamusmiessopimus Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry 1 Luottamusmiessopimus KirVESTES liite 11 (s. 181-187) 3 Pääluottamusmies ja luottamusmiehen varamies ja 4 Luottamusmiesten asettaminen (s.181-182)

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 11.11.2013 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2014 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 20.01. 22.01. Rakennusliitto 1. jakso (Tampere,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011

Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sairaankuljettajia koskevan työehtosopimuksen jäsenkirje 6/2011 Sisältö 1. Uusi työehtosopimus - Palkankorotukset 1.4.2012 - Palkankorotukset 1.5.2013 2. Muuta ajankohtaista - Ensihoidon muutokset - Järjestäytymisessä

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Joukkuepelillä. vahvempi Metalli. Metallin yhteistyön vaaliliitto VAALIOHJELMA. 22.liittokokous

Joukkuepelillä. vahvempi Metalli. Metallin yhteistyön vaaliliitto VAALIOHJELMA. 22.liittokokous Joukkuepelillä vahvempi Metalli Metallin yhteistyön vaaliliitto VAALIOHJELMA 2016 22.liittokokous [-1-] Sopimusoikeudesta emme luovu Ammattiyhdistysliike on ajettu perimmäisten kysymysten äärelle. Pitkään

Lisätiedot

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA?

MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? MIKÄ NUORTA AUTTAA? MILLAINEN VÄKI TÄÄLLÄ TÄNÄÄN PAIKALLA? KUN ITSE OLIN NUORI? KUINKA MONI KÄYNYT ITSE TERAPIASSA TAI SAANUT APUA? Innostunut, olen mukana kaikessa ikä Teen työni hyvin, ei muuta Oven

Lisätiedot

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ

PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ PAPERILIITTO SUOMALAISTEN PAPERITYÖNTEKIJÖIDEN EDUNVALVONTAJÄRJESTÖ 23.9.2016 Paperiliitto r.y. 1 PAPERILIITTO Yksi liitto (21:stä) yli miljoona jäsenisestä SAK:sta Perustettu vuonna 1906 Tampereella 61

Lisätiedot

Kaikkia uutisia ei todellakaan tule luettua, mutta jos otsikko antaa kipinää vaikkapa autopuolen sopimuksista, niin luen silloin koko uutisen...

Kaikkia uutisia ei todellakaan tule luettua, mutta jos otsikko antaa kipinää vaikkapa autopuolen sopimuksista, niin luen silloin koko uutisen... 1) Luetko uutiskirjettä? 1. aina 66,3 % 2. useimmiten 28,2 % 3. joskus 3,9 % 4. harvemmin 1 % 5. en juuri koskaan 0,6% 2) Miten tarkoin luet läpi uutiskirjeen artikkelit? 1. Luen aina kaikki uutiset 19,4

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen?

Työnantaja. Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Työnantaja Haluatko olla edelläkävijä? Haluatko panostaa henkilökuntasi hyvinvointiin ja tuottavuuteen? Jos vastasit kyllä, niin tule mukaan hankkeeseen, josta saat työkaluja toimivan henkilöstöpolitiikan

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^:

^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. <s>tf- (^. +^: ^&^uo[^. ^i^)os ZjTJ. 2.^/p tl/o /J. tf- ^~< (^. +^: MEKAANISEN METSÄTEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2018.2019 ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA ''. Valtakunnansovittelija Minna Helteen 20. 1. 2018 antaman sovintoesityksen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen Työehtosopimusten paikallinen sopiminen Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen 1 Suomen työmarkkinoiden joustavuus VÄITE Joustomahdollisuuksia työehtosopimuksissa jo runsaasti käytettävissä SELVITYS

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori

EXTRA. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Elokuu 2011 Tiedätkö kuka sinua edustaa työpaikalla vai edustaako kukaan? Luottamusmies

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET

METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET Sisältö 1... 3 2 Luottamusmiehen valinta ja toimiaika... 3 3 Luottamusmiehen tehtävät... 5 4 Vaalien ajankohta ja tiedottaminen... 6 5 Ehdokkaiden

Lisätiedot

Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi

Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi Teollisuusliiton opiskelijajäseneksi www.operaatiovakiduuni.fi www.taisteluamisopetuksesta.fi 14.9.2016 Jussi-Pekka Ahonen 1 Teollisuusliitto Metalliliitosta tuli Teollisuusliitto vuonna 2017 Perustettu

Lisätiedot

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015

NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 KOULUTUSOHJELMA 2015 1 (8) NOUSUN KOULUTUSOHJELMA VUONNA 2015 Nousu tarjoaa jäsenilleen ja luottamustoimisille monipuolista ja innoittavaa koulutusta! Arkena työajalla tapahtuva koulutus on palkallista.

Lisätiedot

Luottamusmiesten määrä

Luottamusmiesten määrä Vaaliohjeet 20.2.2015 1(3) Luottamusmiesten määrä Kirkon luottamusmiessopimuksen (jäljempänä lmsopimus) mukaan Kirkon alat ry:llä on oikeus valita: yksi luottamusmies, jos seurakunnan palveluksessa on

Lisätiedot

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1

Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1 Vakuutusalan palkalliset koulutukset vuonna 2012 1 Finanssialan Keskusliitto ja Vakuutusväen Liitto ovat sopineet vuoden 2012 palkalliset koulutukset. Oikeus osallistua koulutukseen määräytyy vakuutusalan

Lisätiedot

Liiton strategia Karoliina Öystilä

Liiton strategia Karoliina Öystilä Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat

Lisätiedot

Työehtosopimus eli TES

Työehtosopimus eli TES TYÖEHTOSOPIMUS Luennon sisältö Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut Työehtosopimus vs. työsopimus vs. työlainsäädäntö Työehtosopimus ja paikallinen sopiminen Työehtosopimus

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Ruusu-Alasin. Halikko Works järjestäytymisaste. Riku Aalto: Nyt punnitaan Nokian vastuunkanto s. 2 100% s. 4. Teijon tyttö menossa kohti Tamperetta

Ruusu-Alasin. Halikko Works järjestäytymisaste. Riku Aalto: Nyt punnitaan Nokian vastuunkanto s. 2 100% s. 4. Teijon tyttö menossa kohti Tamperetta Ruusu-Alasin www.metallindemarit.fi Riku Aalto: Nyt punnitaan Nokian vastuunkanto s. 2 2/2012 Halikko Works järjestäytymisaste 100% s. 4 Teijon tyttö menossa kohti Tamperetta s. 4 SISÄLTÖ Aluejärjestön

Lisätiedot

HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ

HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ Seuraavassa luettelossa on Tako-ryhmän käyttämiä ja toimivia aihepiireja eli teemoja kysymyksineen ja mahdollisia lisäkysymyksiä vapaasti sovellettavaksi. Ensin esittelemme kaikille

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA YLIOPISTOJEN YLEISEN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA Allekirjoittaneet järjestöt ovat sopineet Yksityisen Opetusalan Liitto ry:n jäsenenä olevien yliopistojen palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi. luottamusta.fi TYÖSUOJELUN YHTEISTOIMINTA TYÖPAIKALLA Palvelualojen työpaikoilla järjestetään työsuojeluvaalit marras-joulukuun aikana. Työsuojelun yhteistoiminnasta

Lisätiedot

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3. SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.2008 LUKIEN Suomen ympäristökeskus ja Ympäristöhallinnon henkilökuntayhdistys

Lisätiedot

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015

OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 OSAAMINEN TYÖPAIKAN MENESTYSTEKIJÄNÄ SAANA SIEKKINEN 20.1.2015 1 Työpaikan laatu on yhteydessä lähes kaikkiin työelämän ilmiöihin ja aina niin, että laadukkailla työpaikoilla asiat ovat muita paremmin.

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014

Daniel Valtakari. TEK vaalit 2014 TEK vaalit 2014 TEK = Tekniikan Akateemiset ja TFiF Tekniikan Akateemisten Liitto TEK on etu- ja palvelujärjestö, johon kuuluu kaksi jäsenjärjestöä: Tekniikan Akateemiset ry edustaa pääasiassa suomenkielisiä

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ SAK 6.11.2015 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK KURSSILUETTELO 1 EK SAK KOULUTUSTYÖRYHMÄSSÄ HYVÄKSYTYT KURSSIT VUONNA 2016 Luottamusmiesten peruskurssi (3 pv + 2 pv, 5 pv) 1. 01.02. 05.02. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto

Lisätiedot

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa!

Jäsenmaksu vuonna 2016 on vain 1,45 % veronalaisesta palkasta ja sen voi vähentää verotuksessa! Liittymällä Sähköliiton jäseneksi olet hyvässä seurassa. Meitä sähköliittolaisia on noin 34 000 ajamassa parempia työehtoja kaikille. Meitä on niin rakennustyömailla, voimalaitoksissa ja tehtaissa kuin

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

VAKUUTUSVÄKI IF RY Vakuutusväen Liiton jäsenyhdistys vuodesta 1964

VAKUUTUSVÄKI IF RY Vakuutusväen Liiton jäsenyhdistys vuodesta 1964 VAKUUTUSVÄKI IF RY Vakuutusväen Liiton jäsenyhdistys vuodesta 1964 EK-STTK Työsuhdepäivät 10. 12.2.2011 Pääluottamusmies Liisa Halme Vakuutusväen liitto Hallitus/Edustajisto/Työttömyyskassan hallitus Nordiska

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Yrittäjägallup toukokuu 2019

Yrittäjägallup toukokuu 2019 Yrittäjägallup toukokuu 0..0 Kantar TNS Oy Jaakko Hyry Yrittäjägallup, toukokuu 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tämän Yrittäjägallupin tarkoituksena on selvittää pk-yrittäjien mielipiteitä ja näkemyksiä

Lisätiedot

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON

TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON TÄRKEIMMÄT PERUSTEET LIITTYÄ SUOMEN ELINTARVIKETYÖLÄISTEN LIITTOON LÄHTÖKOHDAT Selvittää jäseneksi liittyneiden ajatuksia ammattiliittoon liittymisestä, mitkä ovat tärkeimmät syyt, jotka ovat merkinneet

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

varajäsen Matti Peltola Taisto Tuominen, puheenjohtaja varajäsen Pekka Paattinen Veikko Lahtinen varajäsen Hannu Antikainen

varajäsen Matti Peltola Taisto Tuominen, puheenjohtaja varajäsen Pekka Paattinen Veikko Lahtinen varajäsen Hannu Antikainen 1 PÖYTÄKIRJA Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 19.11.09 kello 9 11 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun työvoiman palvelukeskus (TYP), kokoushuone Pihlaja, 3. krs. Osallistujat:

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat Mitkä vaalit? Kuntasektorilla työskentelevät superilaiset valitsevat itselleen uudet luottamusmiehet kaudelle 2019 2022 Vaalit käydään loka-joulukuulla

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen Luottamusmiesasiaa Minna Anttonen Luottamusmiesjärjestelmä Perustuu luottamusmiessopimukseen Tes:n liite 3, sivut 43-51 1 Sopimuksen soveltamisala Koskee Teknologiateollisuus ry:n jäseniä sekä niiden palveluksessa

Lisätiedot

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta

HOLLOLAN JHL. Jäsenkirje 2016. Puheenjohtajalta HOLLOLAN JHL Jäsenkirje 2016 Puheenjohtajalta Vuosi alkoi muutoksin yhdistyksessämme, uusina jäseninä aloitti Padasjoen JHL:läiset TERVETULOA! Työnantaja vaihtui Hämeenkoskelaisilla kuntaliitoksen myötä

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5

Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus 12 Luku 5 AMMATTILIITTO PRO ry Koulutuskalenteri 2016 Sivu 1 (5) AY- JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN KOULUTUS 2016 Viestintäalan toimihenkilöt ja tekniset toimihenkilöt Osallistumisoikeus ay-koulutukseen: työehtosopimus

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen

Aito HSO ry. Hyvä sijoitus osaamiseen Aito HSO ry Hyvä sijoitus osaamiseen Aidossa elämässä tarvitaan oikeaa kumppania Työelämä on iso osa elämäämme. Se kulkee aivan samoin periaattein kuin muukin meitä ympäröivä maailma. Siellä on haasteita,

Lisätiedot

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista

Sisältö: Tehtävät, rooli, asema, perustiedot työehtosopimuksesta, palkkausjärjestelmästä, työpaikkatoiminnasta ja paikallisista sopimuksista KOULUTUSOHJELMA 2017 1 (6) KOULUTUS VUONNA 2017 - Nousu-liiton koulutus perustuu pitkälti henkilöstöedustajille suunnattuihin koulutuksiin. Osa koulutuksista on työaikana suoritettavaa yhdessä työnantajaliiton

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI

Ulkomaisen työvoiman käyttö. Tommi Lantto PSAVI Ulkomaisen työvoiman käyttö Tommi Lantto PSAVI Työsuhteen ehdot kaikille samat Suomalaisen työnantajan palveluksessa oleville työntekijöille työsuhteen ehdot ovat samat kansalaisuudesta riippumatta palkka

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA PAIKALLINEN SOPIMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI HUHTIKUU 2016 N= 983 YHTEENVETOA Luottamushenkilöistä 59 prosenttia kertoo, että heidän työpaikallaan on tehty paikallisia

Lisätiedot

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista

YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista YHTÄ ELIITTIÄ? Datanarratiiveja opiskelijoiden sosiaalisesta hyvinvoinnista Elina Nurmikari kehittämispäällikkö Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö 26.10.2016 Tämän päivän köyhä opiskelija on tulevaisuuden

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot