Palkitut kirjoitukset 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palkitut kirjoitukset 2013"

Transkriptio

1 Yki-yrittäjyysaiheinen kirjoituskilpailu Palkitut kirjoitukset (6) Alakoulut, 1. palkinto Max Visser, Kartanonrannan koulu, Kirkkonummi. Opettaja Inari Turunen Oli kylmä keskiviikoilta.olin kävelemässä kotiin, kun yhtäkkiä näin maassa kasan rikkottuja lasipulloja. Ajattelin, että mihin maailma oli menossa, sillä jos tämä jatkuisi seuraavien satojen vuosien ajan, lopputulos maailmalle olisi kaaos. Kävelin kotiin, avasin oven, menin sisään ja otin paperin ja kynän ja kiiruhdin työhuoneeseeni. Aamulla Katariina tuli herättelemään minua. Ideani oli kehittää bio-lasi. Bio-lasi olisi biohajoavasta materiaalista tehtyä lasia, joka hajoaisi maaperään. Idea tuli päähäni kun olin edellisenä iltana nähnyt kasan rikottuja lasipulloja. Olin aivan puhki, koska olin koko yön hahmotellut bio-lasiani. Aineksina käyttäisin lannoitetta ja hiekkaa, jotka polttaisin yhteen niin, että siitä tulisi lasia. Lasi näyttäisi aivan samanlaiselta kuin tavallinen lasi. Ilta alkoi saapua. Olin saanut piirustukseni valmiiksi, enää jäljellä olisi vain toteutus. Kaverini Tomi omistaa lasiuunin, joten päätin soittaa hänelle ja kysyä pientä palvelusta. 5 päivää myöhemmin biolasi oli valmis. Olin ottanut Tomin mukaan yritykseeni. Sovimme, että minä hoitaisin raha puolen ja hän hoitaisi lasin tuottamisen. Lähdimme Tomin kanssa etsimään sopivaa paikkaa, jota voisimme vuokrata ja pitää kauppanamme. Viikon päästä olimme saaneet bio-lasiamme jo valmistettua yli kappaletta. Olimme valmiita myymään tavaroitamme. Valmistimme lasikulhoja, laseja ja muita esineitä lasista. Kulut eivät olleet suuret. Päätimme aloittaa myyntimme sillä, että pitäisimme pienen ale-myynnin. Seuraavana päivänä lehdessä oli jo uutinen bio-lasistamme. Se oli hyvä juttu meille, sillä uutisia katsoo moni ihminen ja he saisivat tietää bio-lasistamme ja saisimme enemmän asiakkaita. Vuoden sisällä olimme saaneet kerättyä myyntituloa reilut Tuloa tuli koko ajan ja asiakkaita kävi kaupassamme jatkuvasti. Olimme tyytyväisiä tulokseen. Meidät oli kutsuttu parhaan yrittäjän palkinto-gaalaan. Olimme tietenkin innoissamme. Saimme monia uusia ystäviä paikalta. Moni oli kuullut yrityksestämme ja se oli tehnyt heihin vaikutelman. Voitimme vuoden yrittäjä-palkinnon. Yrityksemme toimii hyvin koska Tomi ja minä emme riitele koskaan ja asiakkaamme ovat tyytyväisiä tuotteisiin. Olemme myös saneet uusia ostajia tuotteellemme vaikkapa IKEA. Nyt elämme makeaa elämää Vaimoni kanssa. Tietenkin jatkamme vielä bio-lasin tuotantoa, jotta maailmasta tulisi parempi.

2 Alakoulut 2. palkinto 2(6) Vilma Nupponen, Nyhkälän koulu, Karkkila. Opettaja Marika Tudeer Jos tekisin yrityksen, se olisi Ideax! Ideaxissa myytäisiin ideoita. Yrityksessäni työntekijöiden pitää olla pirteitä, auttavaisia ja kekseliäitä. Ideaxissa ideat olisi kansioissa hyllyllä tiskin takana. Kun asiakas tulee sisään, hän tulee tiskin eteen, ja kertoo mihin aiheeseen hän tarvitsee idean/ideoita. Yritykseni ostaisi myös ideoita. Myymälöitä olisi suomessa ja mahdollisesti muualla Euroopassa. Jos myymälöistä ei löytyisi sopivaa ideaa, voisi tilata idean. Ne toimitettaisiin viikon sisällä. Ideaxin myymälöissä olisi aina pieni odotustila, jossa voisi olla ruhkan aikana. Sinne voisi mennä katsomaan televisiota, ja sieltä voisi ostaa kahvia tai pillimehun. Ideaxin aukioloajat olisi: Ma-Ti klo Ke-To klo Se ei olisi auki viikonloppuisin, koska minulla ja minun apureilla pitäisi olla aikaa keksiä ideoita. Yritykseni olisi siitä hyvä, koska se ei saastuta paljon,koska siihen ei tarvitse tehtaita, se on hyödyllinen ja uusi. Yritykselläni olisi oma nettisivu. Sieltä voisi katsoa minkä aiheisia ideoita tulisi pian myymälöihin. Yksi idea maksaisi 8e/kpl. Työntekijöillä olisi mustat housut, ja värikkäät paidat, joissa lukisi isolla Ideax! Itse tulisin töihin avaamaan lähimmän myymälän, ja lähtisin puolelta päivin. Muihin myymälöihin palkkaisin johtajat, jotka päättäisivät osan sen myymälän asioista, auttaisivat minua ja avaisiivat sen myymälän. Minua kutsuttaisiin ylijohtaja Vilma Nupposeksi. Tässä minun ideani. Toivottavasti pidit siitä!

3 Alakoulut, 3. palkinto 3(6) Marjut Mäenrinta, Pukkilan kirkonkylän koulu, Pukkila. Opettaja Heli Soininen Taidepuoti Jos minulla olisi yritys oma, se olisi taidekauppa soma. Siellä mä myyn kirjoja, sekä kukkia, että purjoa. Tottakai myös tauluja löytyy, ei niit ilman ois mitään hyötyy! Kauppani myös hyväntekeväisyyttä tekis, enhän mä oo mikään epis! Rahaa lähettäisin Afrikkaan, tai vaikka Kiinaan, jos tarvitaan! Aatelkaa vaik Afrikan lapsii, eihän ne saa ees vaivasta taksii! Puodissa myös myyn mä saksii, ja askartelutarvikkeit monta satsii! Kauppaan kamat itse teen, tai hankin kirpparilt, jee! Kierrätys on tärkee juttu, senhän pitäis jo olla tuttuu! Täällä kamat on täyttä laatua, Hei! Nyt tuli halvalla saatua! Minun puotini auttaa tahtoo, hei tuu vaan tänne, jos ei oo pään pääl kattoo! Sillä hyvistä teoista hyvän mielen saa, hei haloo, tuu säkin mukaan!

4 Yläkoulut, 1.palkinto 4(6) Marjut Kettunen, Tapainlinnan koulu, Hyvinkää. Opettaja Jussi Koskilinna Minun Yritykseni Yritykseni ideana olisi vuokrata henkilökuntaa sairaaloihin, yksityisille vastaanotoille tai yksityiseen hoitoon, yritykseni olisi pääasiallisesti keskittynt vanhuset huoltoon. Sairaanhoitajista ja lääkäreistä on usein pulaa ja yritykseni tarjoaisi henkilökuntaa heille joilla olisi vajavainen henkilökunta tai jotka haluaisivat jonkun hoitamaan heitä/ heidän läheistään hyvällä osaavuudella. Jos perustaisin tämän yrityksen, mielestäni itsellänikin pitäisi olla pätevyys hoitoalalla, jotta itsekin voisin työskennellä täydellä teholla. Yritykseeni ottaisin muutaman yhtiökumppanin, jonka kanssa saisin yritykseni liikkeelle. Olisi parasta, jos hekin olisivat hoitoalan ihmisiä ja olisivat päteviä toimimaan kunnollisina työtekijöinä, eivätkä vain osakkaina. Palkkaisin tilintarkastajan ja lainoppineen hoitamaan osaamisalueisiinsa liittyvät asiat. Omaan vuokrattavaan henkilökuntaan yrittäisin palkata mahdollisimman paljon vanhuksenhuoltoon perehtyneitä henkilöitä, sillä näillä näkymin vanhuksenhuolto on koko ajan tarvitsemassa lisää henkilökuntaa.tärkeää olisi myös, että alaisillani olisi kokemusta alalta, mielelläni en palkkaisi henkilöä, joka olisi vasta suorittanut koulutuksensa. Kokonaisuudessa yritykseni saattaisi menestyä juuri siksi, että vanhustenhuollon työvoimapula on ajankohtainen asia ja eläkkeelle jäävillä henkilöillä alkaa olla enemmän varaa jopa yksityiseen hoitoon. Jos olisi niin, että yritykseni menestyisi hyvään tahtiin, voisi ajatella laajentamista omaan hoitokotiin. Oma hoitokoti olisi kallis ja hieman riskipeliä, mutta hoitikotiakaan ei tarvitsisi aloittaa suuressa mittakaavassa, riittäisi, että saisi paikan, jonne perustaa hoitokodin ja henkilökunta. Aluksi hoitokoti voisi olla vain henkilölle ja sen menestyessä suurentaa hoidettavien määrää. Yritykseni siis kokonaisuudessa voisi aina suurentua, jos varaa riittäisi ja tämän takia uskoisin, että se selviäisi tarpeek si hyvin kilpailussa.

5 Yläkoulut 2. palkinto 5(6) Elisa Palmroos, Mäntysalon koulu, Nurmijärvi. Opettaja Ursula Anttila-Halinen Ompelukoneet surisevat ja sakset napsuvat. Kauniit kankaat päällystävät työpöytiä ja iloisen väriset, lampaalta tuoksuvat lankavyyhtit nökköttävät hyllyssä. Minulla on vihdoin oma yritys. Oma käsityö ateljeeni, jossa voin toteuttaa kaikki päähän pälkähtävät ideat. Rakkaat työkaverit,joiden kanssa jaan käsitöiden ilon. Ja tietenkin asiakkaat. Voi, miten hyvää oloa tunnen, kun esimerkiksi joku kaltaiseni 150 senttinen saa itselleen sopivia housuja! Kun tietää,että on tehnyt toiselle jotain hyvää,se palkitsee. Minulla on luontainen taipumus siihen,että haluan auttaa muita.siispä halusin yhdistää rakkaan harrastukseni käsityöt ja auttamisen yrityksessäni. Niinpä palkkaan myös kuntoutuksessa olevia ja kehitysvammaisia henkilöitä töihin yritykseeni. Hekin ovat ihmisiä ja tarvitsevat palkkaa ongelmistaan huolimatta. He tekevät esimekiksi uniikkeja koruja helmistä,kierrätys materiaaleista yms. Työ on sopivan kevyttä ja helppoa. Yritän kovasti pitää huolen siitä,että kaikilla työntekijöilläni on mukavaa ja että he saavat tietää kuinka paljon arvostan heidän työtään. Tuon esimerkiksi omasta lompakosta kustannettua pullaa ja kahvia joka perjantai. Budjetit eivät ole yleensä kovin suuria,mutta koetan myös aika-ajoin järjestää kehityspäiviä. Pieni Punainen Rusetti, mittatilaustöitä,vaatteita,asusteita ja piensisustusta,lukee pienen punaisen mökin oven yläpuolella. Ovessa riippuu kyltti Tervetuloa! Liikkeeni terassi täyttyy kesäkukista. Maketoista,pelargoneista,orvokeista. Minussa on aina elänyt sisällä mummo,jotan se myös näkyy liikkeen julkisivussa. Paikan sain mitä parhaimmalta paikalta,meilahden alueelta,neren tuntumasta. Kyllähän se maksoi,mutta on hintansa väärti! Kovin rahakasta tämä työ ei ole,mutta se on jotain mitä rakastan. Unelmani on toteutunut ja siihen ei kuulu valtavaa rahamäärää ja luksusautoja.

6 Yläkoulut, 3. palkinto 6(6) Karoliina Uusitalo, Mäntysalon koulu, Nurmijärvi. Opettaja Lotta Kallio Linnunpönttöpoika Iskä, iskä tuu äkkii kattoo mitä mä osaan tehä! kiljuin naama punaisena innostuksesta. Ojensin isälle itse rakennetun linnunpöntön. Se oli tehty navetan vintiltä löytyneistä ajan kuluttamista jämälaudoista ja nauloista. Olin maalannut sen punaiseksi ja kaivertanut kylkeen nimikirjaimeni. KL, K niin kuin Kaius ja L niin kuin Lehti. Olin mielestäni ikäisekseni oikein näppärä käsistäni. Itseluottamusta minulta ei ainakaan puuttunut. Kesälomani oli juuri alkanut ja innostuin aikani kuluksi nikkaroimaan kaikkea. Olin tehnyt jo penkin majaani, puulusikoita ja kaikkea muuta, mutta mielestäni tämä linnunpönttö oli sensaatio. Rikastuisin tämän avulla, ajattelin vilpittömän pikku kakkosluokkalaisen aivoilla. Tämähän on tosi hieno. Olet oikein taitava, isä kehui. Naamani punertui ylpeydestä. Iskä mä oon päättäny rikastuu tän avulla. Musta tulee Nummikylän virallinen linnunpönttöjenmyyjä. Musta tulee yrittäjä. hehkutin innostuneena. Isä naurahti hyväntahtoisesti: loistava idea poikaseni, kipaisen kauppaan hakemaan lisää nauloja, lautoja ja punaista maalia. Kiitti iskä, Oot paras! riemuitsin ja rutistin isää. Parilla juoksuaskeleella olin jo sisällä kertomassa asiasta äidille. Navetan vintiltä kuului vielä illallakin tasaista naputusta. Aurinko oli jo laskenut metsän taakse, kun äiti tuli kertomaan, että oli pakko lopettaa Kaius, nyt on iltapala, voit jatkaa taas aamulla äiti huikkasi alhaalta. Lähdin vastahakioisesti kipuamaan vintin jyrkkiä portaita alas. Päivän saavutukseni oli viisi valmista ja yksi melkein valmis linnunpönttö. Tekisin sen aamulla valmiiksi ja sitten pystyttäisin kojun pienen kyläkauppamme eteen. Aamulla heräsin jo kukonlaulun aikaan ja lähdin hipsimään kohti navettaa. Matkalla sinne melkein kompastuin vanhaan lammasvillakoiraamme. Maalasin keskeneräisen linnunpöntön valmiiksi ja heitin hetulaani mukaan nappaamani voileivän. Nappasin pyöräni talon nurkalta ja lähdin polkemaan kohti kauppaa. Kaupan edessä oli pieni pöytä mihin asetin pönttöni ja sen takana oli pieni kivi jossa voisin istua. Kirjoitin suurelle paperille harakanvarpaillani myyn-nis-sä hie-no-ja lin-nun pönt-tö-jä hin-ta vain 10-eu-roa. Sen jälkeen istuin kivelle odottamaan pieni rasia kädessäni mihin panisin rahani. Silmäni nuokkuivat ja silmäluomeni lupsahtelivat, lopulta nukahdin. Säpsähdin hereille ja ensimmäisenä huomasin auringon olevan jo korkealla. Olin nukkunut jo monta tuntia. Kohdistin katseeni ja edessäni seisoi naapurin mukava täti. Hei, taisit nukahtaa hän iski minulle silmää, joskus tämä yrittäminen on hiukan tylsää. Kuulinkin äidiltäsi tästä pikku linnunpönttökaupasta ja päätin tulla ostamaan yhden Katseeni kirkastui Oi se olisi tosi hauskaa iloitsin. Valitsen tämän täti valikoi, tässä rahasi. Tuijotin lumoutuneena kaunista kymmenen euron seteliä, laskin sen varovasti rasiaan ja kiitin tätiä. Kerron tästä kaikille tutuilleni, täti lupasi avuliaasti. Juttelimme vielä hetken ja tädin lähdettyä istuin kivelle odottamaan seuraavaa asiakastani Iltaan mennessä rasiassa komeili jo 40 euroa. Jäljelläkään oli enää vain kaksi josta toisen ostaisi isä ja toisen mummi. Ryömin peittoni alle ja nukahdin sänkyyni kuvitellen, kuinka joskus aikuisena omistaisin ison yrityksen. 30 vuotta myöhemmin Huomenta, huomenta! huikkailin kaikille työntekijöilleni kahvikuppi kädessäni. Kävelin pitkin käytävää jolla sijaitsi kaikki toimistot ja kurkkasin yhdestä ikkunasta pihalle missä näin jo työmiesten rakentavan huonekaluja. Omistan Itä-Suomen johtavan huonekalu- ja lautafirman. Yllättäen firmani tuotteisiin kuuluu myös linnunpönttöjä. Onhan yritykseni nimikin Linnunpönttöpoika.

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt Suomen Taitoluisteluliitto Radiokatu 20, 00093 VALO, Finland puhelin 02 919 333 20 fax 09 3481 2095 office@stll.fi www.stll.fi www.facebook.com/taitoluistelu Tehtävä: Lämmittely

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää.

MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. MILLOIN PARTITIIVIA KÄYTETÄÄN? 1. NEGATIIVINEN LAUSE o Minulla ei ole autoa. o Lauralla ei ole työtä. o En osta uutta kännykkää. 2. NUMERO (EI 1) + PARTITIIVI o Minulla on kaksi autoa. o Kadulla seisoo

Lisätiedot

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin.

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin. O-oletko sä masa? Riippuu kuka kysyy. Mammakerholaiset vinkkasivat, että täältä saisi kamaa. Sitten mennään sinisellä unella. Lapsi todennäköisesti herää kerran tai pari, mutta sammuu kyllä kuin saunalyhty.

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

runo päivässä Kuvitukset: Mirkka Eskonen

runo päivässä Kuvitukset: Mirkka Eskonen Lue lapselle runo päivässä 2014 Kuvitukset: Mirkka Eskonen Maanantai Oravasatu Oli orava. Unessa hännällään se purjehti kauas etelään. Siis lenteli häntä purjeenaan. Siitä tässä nyt kerrotaan. Se saapui

Lisätiedot

Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen. Eveliina Aaltonen

Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen. Eveliina Aaltonen Oy Karltek Ltd internet-sivujen uusiminen Eveliina Aaltonen Audiovisuaalisen viestinnän ammattitutkinto Eurajoen kristillinen opisto, 2015 1 ASIAKAS JA PROJEKTI... 3 1.1 Asiakas...3 1.2 Projektin kuvaus...3

Lisätiedot

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta.

Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta kerroksesta. Osastollamme tehdään paljon erilaisia tutkimuksia. Lääkärin pyynnöstä haluamme ottaa sinusta EEG- eli aivosähkötutkimuksen, joka tutkii aivojen toimintaa. Löydät meidät kanttiinin yläpuolelta, kolmannesta

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

TAPAN I BAGGE. Rannalla. Rannalla TAMMI

TAPAN I BAGGE. Rannalla. Rannalla TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Rannalla Rannalla TAMMI TAPANI BAGGE Rannalla Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kaisa-sarjan kirjat: Pihalla, 2002 Ulkona, 2004 Kylässä, 2005 Yöllä, 2006

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille

Lahjoita lukuhetki palvelukonseptin polku kirjastoille Hei! Tämähän on hieno juttu! Mielelläni lahjoittaisin lukutuokiota hoivakotiin. Mukavaa kun saa jakaa iloa muillekin. Lahjoittaja Marja Aaltonen Tämä ilahduttaisi kovasti meidän asukkaita eikä vaatisi

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa

Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Papuri.papunet.net Miten selviydyt ongelmatilanteista muiden kanssa Seuraavilla sivuilla kuvataan erilaisia ikäviä tilanteita. Mitä sinä tekisit? Voit itsekin keksiä hyvän ratkaisun, jota ei mainita tässä

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään?

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi 19.11.2013 Inspiroivat oppimisympäristöt Miten ne tehdään? Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi Olli Niemi Dosentti, TkT Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Tampereen teknillinen yliopisto 1 Ilkka Halavalta kysyttiin: Oletko Himasen ystävä? Olen vaikka en henkilökohtaisesti

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS

LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS Hyvät vanhemmat Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä ilon että huolen aiheita. Tämän lomakkeen avulla voitte arvioida perheenne hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Toivottavasti

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

Mistä kannattaa aloittaa?

Mistä kannattaa aloittaa? Olet saanut yritysidean ja päättänyt perustaa yrityksen. Yhtä aikaa muiden perustamistoimenpiteiden kanssa täytyy alkaa miettimään yrityksen markkinointia. Ilman markkinointia yrityksellä ei ole yhtään

Lisätiedot

ONNE NUIT. Unelmahuone

ONNE NUIT. Unelmahuone ONNE NUIT Unelmahuone Lempisisustuskauppa Teinin huone uusiksi Unelmien huone Chilli huone VS sivistynyt huone Sisustusvinkit Millainen huone sopii sinulle? Horoskoopit unelmien huone Ida Hyrylä Neljä

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO

AV = ALUS- TAVA VARAUS MYYDÄÄN VUOKRATAAN OSTETAAN ANNETAAN NOUTO Lämmittely YP= YLLÄPITO YV = YKSITYIS- VIESTI AV = ALUS- TAVA VARAUS JONO = JONOSSA VAIN NOUTO = VOI VAIN HAKEA SPK = SISÄLTÄÄ POSTIKULUT MMM = MYYNNISSÄ MYÖS MUUALLA KÄYTETTY KÄYTTÄMÄTÖN VÄHÄN- KÄYTETTY

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot