Työvaatepalvelut. uniqcare

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työvaatepalvelut. uniqcare"

Transkriptio

1 Työvaatepalvelut uniqcare

2 uniq on nimensä veroinen uniqcare kuuluu uniq-mallistoon. Se on uusi tapa ajatella työpukeutumista. uniq yhdistää yrityskohtaisen malliston yksilöllisyyden ja vuokrauksen vaivattomuuden Lindströmin ainutlaatuiseen kokonaispalveluun. uniq on nykyaikainen ja luova tapa rakentaa yritysilmettä. Saatte yrityskohtaisen työvaatemalliston ilman korkeita tuotekehityskuluja ja ostamiseen sitoutuvaa pääomaa. uniq mahdollistaa myös pienten erien toimittamisen kustannustehokkaasti: jo 50 työvaatteiden käyttäjää voidaan pukea omaleimaiseen yrityskohtaiseen uniq-mallistoon. Lindströmin tuotekehitys on yhdistänyt uniq-mallistossa vuosikymmenten kokemuksen työvaatteiden suunnittelussa. Siksi kaikki malliston vaatteet istuvat sekä työtehtävään että työntekijän päälle. Olemme myös kiinnittäneet erityistä huomiota vaatteiden kestävään skandinaaviseen designiin täytyy muistaa, että työvaate ei ole vain työväline, vaan asu, jota työntekijä voi kantaa ylpeydellä. Kuten kaikkiin Lindströmin työvaatteisiin myös uniq-mallistoon kuuluu olennaisena osana mahdollisuus ainutlaatuiseen kokonaispalveluumme. Se kattaa vaatteiden koko elinkaaren: sovituksesta korjaukseen, personoinnista pesuun ja uusimisesta loppuhävitykseen. 2

3 uniq on yksilöllinen Valitse Varustele Viimeistele Rentoudu Laadukkaalla ja kestävän tyylikkäällä uniq-mallistolla vaatetatte koko yrityksenne. Hoidamme mittamuutokset ja lisätilaukset nopeasti ja joustavasti, joten käytössänne on aina juuri tarvitsemanne työvaatteet. Haluatteko yrityksellenne aidosti omaleimaiset työvaatteet? Se onnistuu. Kattavasta ja ajanmukaisesta värivalikoimastamme saatte miltei rajattoman määrän eri yhdistelmiä. Mukavuutta, työtehoa ja -turvallisuutta voitte parantaa muun muassa materiaalivalinnoilla, taskuilla ja napeilla. Erottuvuutenne voitte varmistaa brodeeratuilla yrityslogoilla ja personoinneilla. Saatte ilmaista apua vaatesuunnittelun ammattilaiselta. Suunnittelijamme tekee ehdotuksen, joka näyttää havainnekuvin, miltä tuleva yrityskohtainen mallistonne näyttää. Kun olette muokanneet suunnitelman yhdessä valmiiksi, yksilölliset työvaatteenne ovat käytössänne muutamassa viikossa. Voitte keskittyä siihen, minkä parhaiten osaatte - me huolehdimme työvaatteistanne. Yhtenäisyys + yksilöllisyys = uniq Henkilöstö on yrityksenne käyntikortti. Yhtenäinen pukeutuminen antaa vakuuttavan ensivaikutelman ja kehittää henkilökuntanne ammattiylpeyttä. Malliston yksilöllisyys taas erottaa teidät kilpailijoista. uniq on kustannustehokas tapa rakentaa brändiänne vaatteet tekevät yrityksen! 3

4 4

5 uniqcare - tyylitelty kestämään Tyylitelty kestämään Vietämme suurimman osan päivästämme työssä. Siksi uutta hoiva-alan mallistoamme suunnitellessa kiinnitimme erityistä huomiota työvaatteissa viihtymiseen ja yksilölliseen tyyliin. uniqcare on suunniteltu työn ehdoilla ja muodin innoittamana. Laajan värivalikoiman avulla voitte erottua eduksenne ja tuoda lisäväriä myös asiakkaidenne arkeen. Kaikkein tärkeintä on, että jokainen käyttäjä näyttää tyylikkäältä ja tuntee olonsa hyväksi työasussaan. Hyvä olo näkyy myös ulospäin! Tehty täydentämään tyyliänne uniqcare on sairaaloiden ja erilaisten hoitolaitosten ammattilaisille tarkoitettu työvaatemallisto. Asianmukainen asu herättää luottamusta, mutta perinteiset työvaatemallistot eivät useinkaan vastaa kunnolla yksilöllisiin tarpeisiin ja muutoksien tekeminen on hankalaa ja kallista. uniqcare vastaa näihin haasteisiin. Jo 150 kappaleen tuotekohtaisella tilausmäärällä uniqcare mahdollistaa yrityksenne näköisen työasun kokoamisen. uniqcare design hoidossa Lindström on työvaatesuunnittelun edelläkävijä, ja tuotekehitysyksikkömme on yksi Suomen suurimmista. Tulokset ovatkin sen mukaisia. Lähtökohtanamme kaikelle suunnittelulle on vaatteiden toimivuus yleisimmissä työasennoissa, liikkumisen helppous sekä vaatteiden hyvä istuvuus ja säädettävyys eri vartalotyypeille. Se on paitsi ulkonäkökysymys, myös eräissä tilanteissa turvallisuustekijä. Työvaatteita käytetään usein, pitkiä aikoja kerrallaan ja pitkällä aikavälillä. Siksi niiden on säilytettävä ulkonäkönsä ja toimivuutensa, sekä kestettävä työkäyttöä ja säännöllistä huoltoa. uniqcare välittää sinun tarpeistasi uniqcare-mallisto on ainutlaatuisen joustava: voitte valita laajasta mallistosta haluamanne tuotteet ja vaikuttaa vaatteiden väriyhdistelmiin yritysilmeenne vaatimusten mukaan. Lopputuloksena on yrityksenne kokoinen ja näköinen mallisto. Palvelua Lindströmin tapaan Lindströmin ainutlaatuinen kokonaispalvelu kattaa työpukeutumisen kaikki vaiheet vaatteiden suunnittelusta ja hankinnasta pesun, huollon ja varastoinnin kautta aina uusimiseen asti. Lindströmin kaappipalvelu Mistä omat vaatteet löytyvät? Tietenkin omasta kaapista. Edustajamme tuo viikoittain puhtaat vaatteet kunkin työntekijän omaan lukittavaan lokeroon ja vie samalla likaiset mennessään. Käytännölliset kaappimme mahtuvat pieniinkin tiloihin. Luotettavat toimitukset viikoittain sovittuna päivänä. Aina ehjät, puhtaat ja sopivat vaatteet käyttäjän omaan lokeroon. Vaatteiden saatavuus koko sopimusajan: nopeat lisätilaukset, myös uusille henkilöille, kausivaihtelut huomioiden. Tilausten seuranta ja käyttökohtainen raportointi elindströmissä. Nopea ja joustava asiakaspalvelu. Työvaatepalveluillamme on jo noin tyytyväistä käyttäjää eri puolella Suomea. Palvelujemme laatu on sertifi oitu ISO 9001:2000 -standardilla ja ympäristöystävällisyys ISO ympäristösertifi kaatilla. 5

6 uniqcare-malliston luominen Vaihe 1 Tuotteet Valitkaa laajasta naisten ja miesten mallistosta tarvitsemanne tuotteet. Vaihe 2 Pääväri Valitkaa kunkin tuotteen pääväri. Vaihe 3 Tereiden väri Valitkaa tereiden 1 (ylempi) ja 2 (alempi) värit. 6

7 7

8 Tekstiilipalveluyritys Lindström vahvistaa asiakkaidensa yrityskuvaa. Palvelumme helpottaa asiakkaan arkea ja on kokonaiskustannuksiltaan markkinoiden edullisin. Toimimme vastuullisesti ja olemme arvostettu työnantaja. Lindströmiläisiä on yli henkeä Euroopassa ja Aasiassa. Konsernin vuoden 2010 liikevaihto oli 249 miljoonaa euroa. Suomessa tarjoamme: - Työvaatepalvelut - Ravintolatekstiilipalvelut - Teollisuuspyyhepalvelut - Mattopalvelut - Henkilönsuojainpalvelut - Hygieniapalvelut - Brändituotepalvelut Työvaatepalvelut Yritysilmettä parantavia työpukeutumisen kokonaisratkaisuja. Räätälöidyt palveluratkaisut joilla säästät aikaa ja vaivaa. Vastuullista kumppanuutta. Lindström Oy, PL 29, Helsinki, p , f , etunimi.sukunimi@lindstrom.fi, 4/2011

Työvaatepalvelut. uniqworks

Työvaatepalvelut. uniqworks Työvaatepalvelut uniqworks uniq on nimensä veroinen uniqworks on osa uniq-mallistoa. Se on uusi tapa ajatella työpukeutumista. uniq yhdistää yrityskohtaisen malliston yksilöllisyyden ja vuokrauksen vaivattomuuden

Lisätiedot

CarePro-mallisto. Hoiva-alan ammattilaisille

CarePro-mallisto. Hoiva-alan ammattilaisille CarePro-mallisto Hoiva-alan ammattilaisille 2 4 CarePro-mallisto tyylikkyyttä ja mukavuutta CarePro-mallisto on sairaaloiden ja erilaisten hoitolaitosten ammattilaisille tarkoitettu työvaatemallisto. Mallistosta

Lisätiedot

Hyvä työvaatteen käyttäjä

Hyvä työvaatteen käyttäjä Hyvä työvaatteen käyttäjä Tervetuloa työvaatekäyttäjäksi! Näin työvaatepalvelumme toimii Lindström huolehtii yrityksenne kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti työpaikkanne työvaatepalvelusta. Pyydämme teitä

Lisätiedot

Teolliset alat. Kokonaisuus ratkaisee

Teolliset alat. Kokonaisuus ratkaisee Teolliset alat Kokonaisuus ratkaisee Kattava ja luotettava kokonaispalvelu teollisuudelle Tekstiilipalveluyritys Lindström tarjoaa ratkaisuja tilojen sisustamiseen sekä työpukeutumiseen ja suojautumiseen

Lisätiedot

Elintarvikeala. Kokonaisuus ratkaisee

Elintarvikeala. Kokonaisuus ratkaisee Elintarvikeala Kokonaisuus ratkaisee Kattava ja luotettava kokonaispalvelu elintarvikealalle Lindström tarjoaa elintarvikealalle kattavaa ratkaisua työvaatteiden, henkilösuojainten, mattojen ja hygienialaitteiden

Lisätiedot

Näin työvaatepalvelumme toimii. Ohjeita työvaateyhteyshenkilölle

Näin työvaatepalvelumme toimii. Ohjeita työvaateyhteyshenkilölle Näin työvaatepalvelumme toimii Ohjeita työvaateyhteyshenkilölle Näin työvaatepalvelumme toimii Lindström huolehtii yrityksenne kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti työpaikkanne työvaatepalvelusta. Pyydämme

Lisätiedot

HoReCa. Kokonaisuus ratkaisee

HoReCa. Kokonaisuus ratkaisee HoReCa Kokonaisuus ratkaisee Kattava ja luotettava kokonaispalvelu HoReCa-alalle Tarjoamme ratkaisuja tilojen sisustamiseen sekä työpukeutumiseen ja suojautumiseen. Tuemme yrityksesi imagoa tekstiilien,

Lisätiedot

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä

Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä Työvaatepalvelut Hyvää tyyliä Hyvää fiilistä Parasta työtä TYÖVAATE- PALVELUMME pitää huolta Ihmisistä Turvallisuus on taitolaji. Työstä Paras suoja työllesi. Tyylistä Tyylipuhtaasti töihin. 2 Monta hyvää

Lisätiedot

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle

Ravintolatekstiilipalvelut. Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Ravintolatekstiilipalvelut Tarjoile laadukas kokemus asiakkaalle Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen

Lisätiedot

Näkyvyyttä vaativiin töihin. HighVisPro-mallisto ja henkilönsuojaimet

Näkyvyyttä vaativiin töihin. HighVisPro-mallisto ja henkilönsuojaimet Näkyvyyttä vaativiin töihin HighVisPro-mallisto ja henkilönsuojaimet 1 Erinomainen näkyvyys päivänvalossa, hämärässä ja pimeässä Työympäristön olosuhteet asettavat työvaatteelle ja henkilönsuojaimille

Lisätiedot

Työvaatepalvelut. Työpukeutumisen kokonaisratkaisuja

Työvaatepalvelut. Työpukeutumisen kokonaisratkaisuja Työvaatepalvelut Työpukeutumisen kokonaisratkaisuja Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen

Lisätiedot

Hotellitekstiilipalvelut. rauhallisiin uniin

Hotellitekstiilipalvelut. rauhallisiin uniin Hotellitekstiilipalvelut rauhallisiin uniin Nauti mielenrauhasta Tehtävämme on varmistaa hyvät yöunet sinulle ja vieraillesi luotettavalla ja joustavalla tekstiilipalvelulla. Tekstiilipalvelumme ansiosta

Lisätiedot

Mattopalvelut. Edistyksellinen ilmeen ja siisteyden rakentaja

Mattopalvelut. Edistyksellinen ilmeen ja siisteyden rakentaja Mattopalvelut Edistyksellinen ilmeen ja siisteyden rakentaja Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen

Lisätiedot

Talvityövaatteet. Lämpöä ja suojaa

Talvityövaatteet. Lämpöä ja suojaa Talvityövaatteet Lämpöä ja suojaa Ammattilaisen talvityövaatteet 3801 Toppapusakka Kaksivärinen toppapusero, jossa pystykaulus ja nappilistan alla vetoketju. Kannelliset rintataskut, vetoketjulla suljettavat

Lisätiedot

Hygieniapalvelut. Puhdasta priimaa

Hygieniapalvelut. Puhdasta priimaa Hygieniapalvelut Puhdasta priimaa Valitse HYGIENIA- TUOTTEEMME ja pidät wc- ja pesutilat helposti siisteinä aamusta iltaan! 2 Jätä hyvästit jätteelle! Mitä vähemmän jätettä, sen parempi! Ympäristöystävällisestä

Lisätiedot

Kiinteistöhuolto. Kokonaisuus ratkaisee

Kiinteistöhuolto. Kokonaisuus ratkaisee Kiinteistöhuolto Kokonaisuus ratkaisee Palvelumme kiinteistöhuollon ja kunnossapidon ammattilaisille Lindström tarjoaa kiinteistöjen huoltoon kattavaa palveluratkaisua mattojen, työvaatteiden, henkilönsuojainten,

Lisätiedot

Nolla työtapaturmaa - työturvallisuuden ainoa oikea tavoite. Henkilönsuojainpalvelut

Nolla työtapaturmaa - työturvallisuuden ainoa oikea tavoite. Henkilönsuojainpalvelut Henkilönsuojainpalvelut Nolla työtapaturmaa - työturvallisuuden ainoa oikea tavoite Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848.

Lisätiedot

TRANSPORTER CRAFTER CADDY

TRANSPORTER CRAFTER CADDY TRANSPORTER CRAFTER CADDY Tuottava. Turvallinen. Vakiovarusteltu ammattikäyttöön. Pegabus Transporter Toimivuutta monelle matkalle Pegabus Transporterin jokainen yksityiskohta on suunniteltu tarjoamaan

Lisätiedot

Puhdastilapalvelut. Puhdastilamallisto

Puhdastilapalvelut. Puhdastilamallisto Puhdastilapalvelut Puhdastilamallisto Pieninkin hiukkanen voi aiheuttaa suuria ongelmia Kuutiossa ulkoilmaa on yli miljardi hiukkasta, jotka siirtyvät helposti sisätiloihin. Kaikissa tuotantoprosesseissa

Lisätiedot

Huoletonta palvelua. hoitoalalle

Huoletonta palvelua. hoitoalalle Huoletonta palvelua hoitoalalle Mikrobiologista puhtautta Asiakkaanamme voit luottaa siihen, että kaikki tekstiilimme pestään korkeimpien hygieniamääräysten mukaan. Palvelukeskuksemme noudattavat standardia

Lisätiedot

>> SEURADESIGN. Yli 3000 joukkuetta, seuraa ja yritystä ovat valinneet täydellisen yhdistelmän laatua ja vaihtoehtoja, joita Trimtex voi tarjota.

>> SEURADESIGN. Yli 3000 joukkuetta, seuraa ja yritystä ovat valinneet täydellisen yhdistelmän laatua ja vaihtoehtoja, joita Trimtex voi tarjota. YLEISURHEILU/JUOKSU Yli 3000 joukkuetta, seuraa ja yritystä ovat valinneet täydellisen yhdistelmän laatua ja vaihtoehtoja, joita Trimtex voi tarjota. Pyydä kilpailukykyinen tarjous ja saatte samalla design

Lisätiedot

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun

Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Nopea, kätevä ja luotettava kahviratkaisu itsepalveluun Tarvitsen ratkaisun, joka tarjoaa hyvää kahvia nopeasti. Mahdollisuuksia Kahvinjuojat ovat yhä vaativampia. He haluavat todella hyvää kahvia ja laajan

Lisätiedot

Referenssit Vaatteitamme käyttävät mm.

Referenssit Vaatteitamme käyttävät mm. Image Wear Oy Vuonna 1959 perustettu suomalainen perheyritys, AAA-luottoluokitus Suomen johtava työvaatevalmistaja, liikevaihto 23,4 m (2013) Koko Suomen kattava 26 myymälän Image Wear työasupalvelu verkosto

Lisätiedot

toimivat puitteet arjen tukena

toimivat puitteet arjen tukena An ASSA ABLOY Group brand toimivat puitteet arjen tukena Abloy -ratkaisut palveluasumiseen hallittua helppoutta Hyvin suunniteltu oviympäristö helpottaa olennaisesti sekä asukkaiden arkea että hoitohenkilökunnan

Lisätiedot

Mattopalvelut. Design -mallisto

Mattopalvelut. Design -mallisto Mattopalvelut Design -mallisto Lindström designmatot Valitse todelliset katseenvangitsijat. Lindström designmatot. Laadukas sisustus voi kaivata viimeistelyä. Pelkistetty tila herää henkiin yksilöllisten

Lisätiedot

FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT

FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT FORD TOURNEO CONNECT TRANSIT CUSTOM TRANSIT www.carsport.fi/ford Nyt saatavana myös automaattivaihteistolla FORD TOURNEO CONNECT Esteetön taksi 1+6 tai vaihtoehtoisesti 1+4 ja 1 pyörätuolipaikka/paaripaikka

Lisätiedot

Hygieniapalvelut. Rakennamme hyvinvointia kanssasi

Hygieniapalvelut. Rakennamme hyvinvointia kanssasi Hygieniapalvelut Rakennamme hyvinvointia kanssasi Tekstiilipalvelujen vahva ja osaava ammattilainen Lindström on suomalainen perheyritys, joka perustettiin jo vuonna 1848. Jatkuvan ja pitkäjänteisen kehitystyön

Lisätiedot

YLITEIPPAUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET

YLITEIPPAUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET AUTOTEIPPAUKSET IKKUNATUMMENNUKSET Erottautuminen, yksilöllisyys, estetiikka ja käytännöllisyys. Nämä ovat sanoja, jotka meidän mielestämme liittyvät parhaiten työmme tarkoituksiin. Esimerkiksi autoteippaukset

Lisätiedot

When people and products connect a workplace comes to life.

When people and products connect a workplace comes to life. 130903 Tuotanto: Valentin&Byhr. Paino: Strokirk-Landströms. Paperi: Munken Polar. When people and products connect a workplace comes to life. www.efg.fi Tutustu meihin. EFG on johtava toimisto- ja julkisten

Lisätiedot

LINJA-AUTONKULJETTAJIEN TYÖVAATEOHJEISTUS

LINJA-AUTONKULJETTAJIEN TYÖVAATEOHJEISTUS LINJA-AUTONKULJETTAJIEN TYÖVAATEOHJEISTUS TURKU KAARINA RAISIO NAANTALI LIETO RUSKO PUKEUTUMINEN ON VIESTI Asiakaspalvelussa pukeutuminen on viesti. Siisti ja huoliteltu pukeutuminen kertoo asiakkaalle,

Lisätiedot

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri

Lisätiedot

www.tamlans.fi Transporter

www.tamlans.fi Transporter www.tamlans.fi Transporter Elämyksiä monelle matkalle Pegabus Transporterin jokainen yksityiskohta on suunniteltu tarjoamaan ainutlaatuinen ajoelämys sinulle ja matkustajillesi. Tamlans-varusteltu, tyylikäs

Lisätiedot

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT

loistavaa puhtautta TAMMERMATIC -PALVELUT TAMMERMATIC -PALVELUT loistavaa puhtautta Käytössäsi ovat pohjoismaisiin olosuhteisiin kehitetyt tuotteet, jotka soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön kaikissa autonpesukoneissa ja vedenkierrätysjärjestelmissä.

Lisätiedot

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa

TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI. Juha Sarviaho. Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa TEOLLINEN MUOTOILU TUOTESUUNNITTELU YRITYSILME KONSULTOINTI Juha Sarviaho Teollinen muotoilu mukana tuotekehityksessä ja suunnittelussa Yritysilmeen luominen ja tuotemerkin kehittäminen Muutokset toimintaympäristössä

Lisätiedot

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella

SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella SAUMA60+ SAMSÖM60+ Hankkeen LOPPUSEMINAARI Torstaina 5.11.2009 klo 9.00-11.40 Tampereella Pukeutumisvalmentaja Päivi Kokkonen Life & Beauty Training Silkbel www.silkbel.com Päivi Kokkonen PUKEUTUMISVALMENTAJA

Lisätiedot

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Nykyaikainen kaukolämpö on maailman huipputasoa. Kaukolämpö on saanut kansainvälisesti mittavaa tunnustusta energiatehokkuutensa ansiosta. Kaukolämpöasiakkaalle

Lisätiedot

ENSIVAIKUTELMA ANNETAAN VAIN KERRAN.

ENSIVAIKUTELMA ANNETAAN VAIN KERRAN. ENSIVAIKUTELMA ANNETAAN VAIN KERRAN. SUOMALAISEN TYÖN PUKIJA TOPPER UNIFORM on suomalainen, kokonaisvaltaiseen vaatetuspalveluun erikoistunut yritys. Suunnittelemme ja valmistamme laadukkaita työ-, edustus-

Lisätiedot

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille

High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille High Class ratkaisu! Joustavat moduuliratkaisut kouluille ja päiväkodeille www.ramirent.fi Korkeat standardit Monipuolisiin High Class-tiloihin sovelletaan standardeja, jotka ovat lähes yhtä tiukat kuin

Lisätiedot

Katse eteenpäin - muutos historiatiedosta ennusteisiin Mari Kuukkula liiketoimintayksikön johtaja Image Wear Oy

Katse eteenpäin - muutos historiatiedosta ennusteisiin Mari Kuukkula liiketoimintayksikön johtaja Image Wear Oy Katse eteenpäin - muutos historiatiedosta ennusteisiin Mari Kuukkula liiketoimintayksikön johtaja Image Wear Oy Sisältö Oma roolini yrityksessä Image Wear toimintaympäristönä Muutos historiatiedosta ennusteisiin

Lisätiedot

SUOMALAINEN PAKKAUSALAN AMMATTILAINEN

SUOMALAINEN PAKKAUSALAN AMMATTILAINEN SUOMALAINEN PAKKAUSALAN AMMATTILAINEN SISÄLLYS 1 Metalpak Oy:n esittely 3 Teknokemian kartioastiat 4 Elintarvikepakkaukset 5 Erikoispakkaukset 6 Kannet 7 Painokansiastiat 8 Kannen suljentalaitteet SUOMALAINEN

Lisätiedot

ESD- ja puhdastilavaatteet. ESD and. cleanroom clothing

ESD- ja puhdastilavaatteet. ESD and. cleanroom clothing ESD- ja puhdastilavaatteet ESD and cleanroom clothing Palvelut Suomessa Standa Oy valmistaa laadukkaita, standardit täyttäviä ESD- ja puhdastilavaatteita jo yli 20 vuoden kokemuksella. Lisäksi valikoimassa

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKKAVALMIS TOIMISTO

TIETOTEKNIIKKAVALMIS TOIMISTO Ready for Business + Tarjoamme valmiiksi valikoituja vaihtoehtoja toimiston työkaluiksi ja moderneiksi yhteydenpitovälineiksi + Olemme valinneet parhaiden kumppaneiden palvelut korkealla palvelutasolla

Lisätiedot

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä

Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Image Wear Turvallisempaa, tehokkaampaa ja mukavampaa työtä Suomalainen työasuvalmistaja Image Wear on alansa markkinajohtaja. Yrityksen työasuja, jalkineita ja suojaimia käyttää laaja kirjo ammattilaisia

Lisätiedot

AJO AJO by by AJO by TOPPER

AJO AJO by by AJO by TOPPER AJO by AJO by 2 AJO by TOPPER AJO by TOPPER Asiakaspalvelu on inhimillistä vuorovaikutusta herkimmillään. Palveluintensiivisillä aloilla hyvä maine ja sen lunastaminen jokaisessa kohtaamisessa vaikuttaa

Lisätiedot

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa.

Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. MAKING MODERN LIVING POSSIBLE Nauti lämmöstä ja säästä kustannuksissa. UUDET living by Danfoss -termostaatit. Harppaus kohti laadukkaampaa asumista. Asenna ja unohda Uudet living by Danfoss termostaatit

Lisätiedot

Made to move. L.Brador on rakentanut valikoiman työhousuja, jotka ovat ainutlaatuisia. Valikoiman nimeksi on annettu WorkMove.

Made to move. L.Brador on rakentanut valikoiman työhousuja, jotka ovat ainutlaatuisia. Valikoiman nimeksi on annettu WorkMove. Made to move L.Brador on rakentanut valikoiman työhousuja, jotka ovat ainutlaatuisia. Valikoiman nimeksi on annettu WorkMove. Rajojen rikkominen on ollut pääperiaatteemme pitkään. Siitä tuli melkein symbolista,

Lisätiedot

TEOLLINEN MUOTOILU. Juha Sarviaho

TEOLLINEN MUOTOILU. Juha Sarviaho TEOLLINEN MUOTOILU Juha Sarviaho ASIAKASLÄHTÖINEN MUOTOILU YRITYSILME Juha Sarviaho 2013 Asiakas, käyttäjä, kuluttaja Merkkimuotoilun elementtejä: Asiakas kuuluu johonkin ryhmään Ihminen on laumasielu

Lisätiedot

KANNUSTAA LIIKKUMAAN

KANNUSTAA LIIKKUMAAN XACT Xact 3 XACT Monipuolisesta ja ergonomisesta Xact-oppilastuolista on nyt saatavana kaksi kokoa Xact ja Xact Start. Se tarkoittaa, että sitä voidaan käyttää koko koulussa, aina esikoululuokista opettajainhuoneeseen,

Lisätiedot

Seuramallisto 2014. Saaristomeren Melojat. yhteistyössä

Seuramallisto 2014. Saaristomeren Melojat. yhteistyössä Seuramallisto 2014 Saaristomeren Melojat yhteistyössä Stadium Team Sales ja Saaristomeren Melojat esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi;

Lisätiedot

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta?

tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? tarvitsetko tilaa ja kustannustehokkuutta? Optimointiin ja hätään Tilan määrä Kun pääkonttoriin iskee vesivahinko tai luokat täyttyvät koululaisista, vastaus on Cramo. Saat laadukkaat ratkaisut kaikkiin

Lisätiedot

EUPHORIA TRAINING FITFIRMA PALVELUT

EUPHORIA TRAINING FITFIRMA PALVELUT LATURI ENERGIATESTI Eniten aktivointia tarvitsevien ryhmien saavuttamiseksi tarvitaan tehokkaita työhyvinvointiohjelmia, joissa sekä herätetään että ohjataan liikunnan harrastamiseen sekä terveelliseen

Lisätiedot

PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT

PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT PAULIG PROFESSIONAL PALVELURATKAISUT HALUAMME JOKAISEN KAHVIKUPILLISEN OLEVAN NAUTINTO Kahvikupin äärellä virkistäydytään, vaihdetaan kuulumisia, puhutaan asiaa ja asian vierestä. Nautinnollinen kahvihetki

Lisätiedot

!"#$%!&' PUHTAITA RATKAISUJA!"#$%&#'(!)

!#$%!&' PUHTAITA RATKAISUJA!#$%&#'(!) PUHTAITA RATKAISUJA www.joenloka.fi YMPÄRISTÖNHUOLTOPALVELUT JOEN LOKAN KATTAVISTA YMPÄRISTÖNHUOLTOPALVELUISTA LÖYTYVÄT SOPIVAT RATKAISUT USEISIIN ERI TARPEISIIN. VUOROKAUDEN YMPÄRI TOIMIVA HÄTÄPÄIVYSTYS

Lisätiedot

Tilausvastaavan info. Tästä tilausvastaavien infosta löytyy kaikki tarvitsemasi tieto yhteistyösopimuksesta Teamprintin ja seurasi välillä.

Tilausvastaavan info. Tästä tilausvastaavien infosta löytyy kaikki tarvitsemasi tieto yhteistyösopimuksesta Teamprintin ja seurasi välillä. Tilausvastaavan info Tästä tilausvastaavien infosta löytyy kaikki tarvitsemasi tieto yhteistyösopimuksesta Teamprintin ja seurasi välillä. Tilausvastaavien tapaaminen Tilausvastaava on se henkilö joukkueesta,

Lisätiedot

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA

TOIMIVA T YÖILME. Clean SIIVOUS. Cook KEITTIÖ. Care HOIVA TOIMIVA T YÖILME Clean SIIVOUS Cook KEITTIÖ Care HOIVA Ammattiasuja toiveidenne mukaan Me Standa Oy:ssä valmistamme ammattiasuja siivous-, ravintola-, hoito- ja bisnesalalle yli 20 vuoden kokemuksella.

Lisätiedot

ABLOY IQ. Lukitusturvallisuuden uusi sukupolvi

ABLOY IQ. Lukitusturvallisuuden uusi sukupolvi ABLOY IQ Lukitusturvallisuuden uusi sukupolvi Uusi lukitusteknologia maailman johtavalta lukituskonsernilta! Uusi CLIQ -lukitusteknologia on ASSA ABLOY konserniin kuuluvien yritysten yhteisen tuotekehityksen

Lisätiedot

TUNNETKO UUDEN LUKITUSTEKNOLOGIAN?

TUNNETKO UUDEN LUKITUSTEKNOLOGIAN? TUNNETKO UUDEN LUKITUSTEKNOLOGIAN? Maailman johtavalta lukituskonsernilta! Uusi -teknologia on ASSA ABLOY konserniin kuuluvien yritysten yhteisen tuotekehityksen tulos. -teknologia yhdistää vahvan koodin

Lisätiedot

MERCEDES-BENZ CITAN VITO SPRINTER

MERCEDES-BENZ CITAN VITO SPRINTER MERCEDES-BENZ CITAN VITO SPRINTER www.carsport.fi/mercedes-benz MERCEDES-BENZ CITAN Carsport esteetön matalalattiataksi 1+4 ja yksi pyörätuolipaikka Monipuolinen ja sopeutuvainen Mercedes-Benz Citan on

Lisätiedot

Naisten huippu mallisto

Naisten huippu mallisto Naisten huippu mallisto 2014 1 Naisten housut Kaksoiskiinnitys Takana jousto Kaksoiskiinnitys Takana jousto Tasku Monikäyttöiset taskut Tasku Monikäyttöiset taskut S687 Naisten Action-housut Housut on

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot

C A R I T A - T U O L I

C A R I T A - T U O L I CARITA - TUOLI 2 Carita-tuoli Carita-tuoli 3 CARITA-TUOLI On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa

Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa Vastuullinen elinkaaren hallinta tekstiilipalveluissa Kestävät hankinnat ja tekstiilivuokraus 1 Lindström lyhyesti Vuonna 1848 perustettu perheyritys (Roihan suku) Liikevaihto 228 M (2007); 2200 hlö Tarjoaa

Lisätiedot

NEXT GENERATION TEAMWEAR

NEXT GENERATION TEAMWEAR T E A M W E A R NEXT GENERATION TEAMWEAR Parhaiten menestyvät ne, jotka treenaavat ahkerasti. Jotka harjoittelevat jokaista liikettä, kunnes se sujuu täydellisesti. Ja jatkavat sitten seuraavaan haasteeseen.

Lisätiedot

LISÄPALVELUT BRÄNDIN JA IMAGON VAHVISTAMINEN

LISÄPALVELUT BRÄNDIN JA IMAGON VAHVISTAMINEN LISÄPALVELUT BRÄNDIN JA IMAGON VAHVISTAMINEN YRITYKSESI IMAGO ON MEIDÄN TYÖTÄMME Mitä olisi jalkapallojoukkue ilman omaa logoa? Yrityksen omalla logolla merkittyjen työvaatteiden antaminen henkilökunnalle

Lisätiedot

KESTÄVÄ SAATAVISSA ERGONOMINEN RYHDIKÄS. Sietää hyvin jatkuvaa käyttöä, kulutusta ja toistuvaa pesua.

KESTÄVÄ SAATAVISSA ERGONOMINEN RYHDIKÄS. Sietää hyvin jatkuvaa käyttöä, kulutusta ja toistuvaa pesua. KESTÄVÄ Sietää hyvin jatkuvaa käyttöä, kulutusta ja toistuvaa pesua. SAATAVISSA Nopea ja jatkuva toimitus tarpeen mukaan pikaisestikin. ERGONOMINEN Mukava ja joustava päällä, ei rajoita liikkuvuutta. RYHDIKÄS

Lisätiedot

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO

Tehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO Tehoa toimintaan Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO HR-tehtävistä 2/3 on perusrutiineja Ulkoistamalla henkilöstöhallinnon rutiinit voitte merkittävästi parantaa yrityksenne

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Säästöpankkiryhmän strategia 2012. Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020

Säästöpankkiryhmän strategia 2012. Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020 Säästöpankkiryhmän strategia 2012 Tavoite: huomattavasti merkittävämpi finanssialan toimija vuonna 2020 Missiomme nousee juuristamme Missio Säästöpankit edistävät säästäväisyyttä ja asiakkaidensa taloudellista

Lisätiedot

Harmony. Uusi hoitoalan vaatemallisto. Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat

Harmony. Uusi hoitoalan vaatemallisto. Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat Uusi hoitoalan vaatemallisto Hyvin istuvat Mukavat Helppohoitoiset Kulutusta kestävät Tyylikkäät Käytännölliset yksityiskohdat Mukavat työvaatteet, jotka on tehty sinulle, joka työskentelet hoitoalalla.

Lisätiedot

Seuramallisto 2013. Saaristomeren Melojat. yhteistyössä

Seuramallisto 2013. Saaristomeren Melojat. yhteistyössä Seuramallisto 2013 Saaristomeren Melojat yhteistyössä Stadium Team Sales ja Saaristomeren Melojat esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi;

Lisätiedot

MIKÄ ON VÄRISILMÄ PRO?

MIKÄ ON VÄRISILMÄ PRO? MIKÄ ON VÄRISILMÄ PRO? Värisilmä PRO on ammattilaisrakentajalle suunniteltu kokonaispalvelu. Se on kumppanuus, jonka tavoitteena on päästää ammatikseen rakentava asiakkaamme helpommalla joka ikinen työpäivä.

Lisätiedot

The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja

The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja Inspiraatio The Warm Societyn ainutlaatuinen lämmitysratkaisujen valikoima takaa miellyttävät asuin- ja työskentelyolot. Ratkaisujemme laaja kirjo muodokkaita ja värikkäitä lämmittimiä mahdollistaa oman

Lisätiedot

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0)

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0) Monipuolista hienomekaniikkaa Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI-04430 Järvenpää. Tel. +358 (0) 9 836 6070. www.mecsalo.com Liiketoiminta Valmistamme edistyksellisiä tuotteita vaativiin sovelluksiin

Lisätiedot

1/5. Tekstiilien vuokrahinta Oy Housut Max pisteet Annettu tieto Pisteet. Pisteiden laskentatapa

1/5. Tekstiilien vuokrahinta Oy Housut Max pisteet Annettu tieto Pisteet. Pisteiden laskentatapa 1/5 TARJOUSTEN VERTAILUTAULUKKO 06393 / Tekstiilivuokrauspalvelua koskeva hankinta (Pisteytys kokonaishankinnan mukaan) Saapuneita tarjouksia yhteensä: 1 Kelvollisia tarjouksia yhteensä: 1 Tekstiilien

Lisätiedot

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista

Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Risto Hietala 10.11.2009 Miksi Valio Olo? Valio Olo:n juuret ovat Valion arvoissa: Vastuu hyvinvoinnista Valio-konsernin visio 2015 määrittää vahvasti Valion tahtotilaa Valio on alansa johtava brändi Suomessa

Lisätiedot

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen

Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Kotimaisen (huonekalu) teollisuuden säilyttäminen Pohjoismaat menettäneet teollisia työpaikkoja (1980 2010) lähes miljoonan Suomi = 240 000 Norja = 120 000 Ruotsi = 400 000 Tanska = 160 000 Suomi menettää

Lisätiedot

Kodin tuntu tulee läheltä

Kodin tuntu tulee läheltä Kodin tuntu tulee läheltä Lämmin koti on arvokas, muttei kallis Hippu-kaukolämpö tuo arkeesi turvaa. Edullisesti ja ekologisesti Lapista. Miksi liittyä kaukolämpöön? Kaukolämpö tuo mukavuutta arkeen ihmisistä

Lisätiedot

LUOTETTAVA KUMPPANI. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita. luotettavasti ja suunnitellusti tarvikkeista asennukseen.

LUOTETTAVA KUMPPANI. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita. luotettavasti ja suunnitellusti tarvikkeista asennukseen. JOTTA KOTI TOIMISI ARVOMME ovat luotettava kumppanuus, asiakastyytyväisyys, perheyrityksen yhteisöllisyys sekä laadun ja osaamisen jatkuva kehittäminen. MISSIOMME on toimittaa toimivia ja energiatehokkaita

Lisätiedot

Tyylikästä tilan hallintaa

Tyylikästä tilan hallintaa Tyylikästä tilan hallintaa Säilytysjärjestelmät mittojesi mukaan www.iskukeittiot.fi Modernit tarpeet ja halu uudistaa suomalaista sisustusta. Isku Keittiöissä. Miksi komeron pitäisi näyttää komerolta?

Lisätiedot

Ilmoitettu toimitusaika Pisteet Arvio

Ilmoitettu toimitusaika Pisteet Arvio Tekstiilien huolto- ja vuokrauspalvelut HINTAVERTAILU, 50 % Hinta Vertailuhinta 407 912,98 41,87 341 583,72 50,00 359 881,53 47,46 LAATUVERTAILU, 50 % A. Toimitusaika palvelutuotantoa aloittaessa, painoarvo

Lisätiedot

Seuramallisto 2014. NVO - Naantalin Voimistelijat. yhteistyössä

Seuramallisto 2014. NVO - Naantalin Voimistelijat. yhteistyössä Seuramallisto 2014 NVO - Naantalin Voimistelijat yhteistyössä Stadium Team Sales ja NVO Naantalin Voimistelijat esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti

Lisätiedot

OTTO. naulakkojärjestelmä. Mukautuvat ja säädettävät kokonaisuudet

OTTO. naulakkojärjestelmä. Mukautuvat ja säädettävät kokonaisuudet OTTO naulakkojärjestelmä Mukautuvat ja säädettävät kokonaisuudet OTTO naulakkojärjestelmä Otto-naulakkojärjestelmän muunneltavuuden ansiosta Sinä päätät naulakon käyttötarkoituksesta ja varustelusta. Naulakon

Lisätiedot

VALITSE AINA PARASTA JA ONNISTUT.

VALITSE AINA PARASTA JA ONNISTUT. VALITSE AINA PARASTA JA ONNISTUT. CAFE SOFTLIN - TUNNELMIEN TEKIJÄT Tekevät esillepanosta ja tarjoilusta houkuttelevia Viimeistelevät tarjoilun ilmeen ja täydentävät kahvilasi tunnelmaa CAFE-SOFTLIN -

Lisätiedot

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen,

Lisätiedot

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN

Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 1 FIN Tyllis-esite 2004 17.8.2004 13:19 Page 2 Suunnittelu & tuotanto Kuljetustoiminnassa erikoistuminen tuo säästöjä. Oikein suunniteltu kalusto tehostaa merkittävästi

Lisätiedot

Hygienia-asiantuntija. Hygienia

Hygienia-asiantuntija. Hygienia Hygienia-asiantuntija Hygienia Reflection Hyvä hygieniataso osoittaa että työnantajamme arvostaa meitä ja haluaa meidän työskentelevän turvallisessa ympäristössä Korkea hygieniataso nostaa työviihtyvyyttä,

Lisätiedot

SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING

SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING SUOMI PREMIUM PARTNER IN ALUMINIUM SOLUTIONS BUILDING LIGHTING PURSO SUUNNITTELEE JA TUOTTAA ALUMIINISTA VALMISTETTUJA RATKAISUJA teollisuuden eri aloille sekä järjestelmäratkaisuja julkisivuihin ja led-valaistukseen.

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

ETRA työvaatepalvelut

ETRA työvaatepalvelut ETRA työvaatepalvelut ETRA työvaatepalvelu kustannustehokkuutta keskittämällä TEOLLISUUSTARVIKKEET Yli 300.000 nimikkeen valikoima ETRA toimittaa nopeasti ja luotettavasti mm. teollisuuskumit, -muovit

Lisätiedot

Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan.

Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan. Takeesta laadukkaaksi tuotteeksi joustavasti yrityksesi tarpeen mukaan. Noudatamme ISO9001:2015 laatustandardia Kumppanuutta kellon ympäri Korkeaa laatua yksilöllisesti Aivan kuten laadukkaat tuotteemme,

Lisätiedot

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI

10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI Toiminnanohjaus Taloushallinto HR ja palkanlaskenta CRM asiakkuudenhallinta Konsultointi ja lakipalvelut Hankinta ja perintä 10 SYYTÄ VALITA VISMA JÄRJESTELMÄTOIMITTAJAKSI VISMA SOFTWARE OY Paraskaan ohjelmisto

Lisätiedot

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ

BRANDS. Vahvista BRÄNDIÄ BRANDS Lisää myyntiä Vahvista BRÄNDIÄ VIESTINTÄ myymälässä MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ? Hyödyntämällä näitä tietoja voit lisätä myyntiä melkoisesti Haluatko lisätä myyntiä? Viesti enemmän Haluatko kasvattaa MARKKINAOSUUTTASI?

Lisätiedot

Poolhouse Piccolo Uno

Poolhouse Piccolo Uno POOLHOUSE MALLISTO - KUN HALUAT JOTAIN MUUTA Uusi Poolhouse mallisto vastaa ihmisten erilaisiin tarpeisiin pelkistetyllä ja toimivalla designilla joka erottuu joukosta tyylikkäästi edukseen. Mallistosta

Lisätiedot

Abloy -kalustelukot. Vakiomallistosta asiakaskohtaisiin ratkaisuihin. An ASSA ABLOY Group brand

Abloy -kalustelukot. Vakiomallistosta asiakaskohtaisiin ratkaisuihin. An ASSA ABLOY Group brand Abloy -kalustelukot Vakiomallistosta asiakaskohtaisiin ratkaisuihin An ASSA ABLOY Group brand Kansikuva: Abloy Oy suunnitteli uuden patentoidun lukitusratkaisun Firskars-konsernin Busteralumiiniveneisiin.

Lisätiedot

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta!

Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! 56 HUOLTOTYÖ DENIM Stretch-farkut mahtavaa liikkumisen vapautta! B A A. 4302 NAISTEN STRETCH CAPRIFARKUT Naisten Capri-pituiset viisitaskuiset farkut, joissa lahkeensuussa halkio ja kolme nappia. Lenkit.

Lisätiedot

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden

Lisätiedot

Wearing * Caring * Loving * Caring * Wearing

Wearing * Caring * Loving * Caring * Wearing Kestäviä hankintoja terveydenhoitoalalle Wearing * Caring * Loving * Caring * Wearing SUOMEN AMMATTIVAATE M 18050 63,5% PES, 33,5% COT, 3% EL DESIGNED IN FINLAND UNISEX TUNIKA tilauskoodi: 805 KOOT: 2XS

Lisätiedot

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA

TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA TAUSTA, TARKOITUS JA LIIKETOIMINTA Volvo Asusteet -sivuston lähtökohtana on ollut luoda asustekokonaisuus Volvo Personal Service (VPS) -konseptia toteuttaville korjaamoille, mutta sivusto sisältää myös

Lisätiedot

Useasti Kysyttyä ja Vastattua

Useasti Kysyttyä ja Vastattua 1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot