Lukijalle. Helsingissä 10. tammikuuta Pirjo Havia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lukijalle. Helsingissä 10. tammikuuta 2012. Pirjo Havia"

Transkriptio

1 Lukijalle Tämä julkaisu on tarkoitettu sekä yhteismetsien osakkaille, toimitsijoille ja hoitokuntien jäsenille että osakkuutta harkitseville metsänomistajille. Opas sopii myös yhteismetsäasioiden parissa toimiville metsäammattilaisille, viranomaisille ja palveluntarjoajille. Julkaisu perustuu Matti Kiviniemen vuosina 1992, 1995 ja 1998 laatimiin Yhteismetsän hallinto -oppaisiin sekä Matti Kiviniemen, Jukka Matilaisen ja Janne Uitamon vuonna 2005 ja Matti Kiviniemen, Jukka Matilaisen ja Pirjo Havian vuonna 2008 laatimiin uudistettuihin ja päivitettyihin painoksiin Yhteismetsän perustaminen ja hallinto. Tässä uudistetussa oppaassa on otettu huomioon muun muassa tuloverolain ja yhteismetsälain vuoden 2012 alussa voimaan tulleet muutokset. Sisällön ajantasaistamisen lisäksi julkaisun uudistamisessa on haluttu vastata erityisesti verotusta, uuden yhteismetsän toiminnan käynnistämistä ja yhteismetsien laajenemista koskeviin tiedontarpeisiin. Kiitän lämpimästi kaikkia teoksen laatimiseen osallistuneita arvokkaista kommenteista, neuvoista ja tiedoista. Erityinen kiitos kuuluu koko käsikirjoituksen läpikäyneille: Mikko Honkanen, Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus, Lasse Lahtinen, MTK, Jukka Matilainen, Hämeen-Uudenmaan metsäkeskus, Sanna Juntunen, Toivakon yhteismetsä ja Minnamari Tuovinen, Lounais- Suomen metsäkeskus. Tärkeitä asiatarkistuksia tekivät Sakari Haulos, Kalle Konttinen ja Esa Ärölä, Maanmittauslaitos, Arja Mustonen, Kuusamon yhteismetsä sekä Markku Kovalainen, Pohjois-Suomen verovirasto, Kari Pilhjerta, Verohallinto ja Vilppu Talvitie, maa- ja metsätalousministeriö. Kiitän myös Marjatta ja Eino Kollin Säätiötä sekä Eteläisen Suomen yhteismetsät ry:tä ja Pohjois-Suomen yhteismetsien yhdistys ry:tä, joilta saatu rahoitus mahdollisti oppaan uudistamisen vuonna Toivon, että opas tarjoaa lukijalleen käytännönläheistä, arvokasta tietoa ja johdattaa löytämään hyviä ratkaisuja. Helsingissä 10. tammikuuta 2012 Pirjo Havia 3

2 Sisällys Lukijalle 3 1 Yhteismetsän oikeudellinen luonne Yhteismetsä kiinteistöjen yhteisenä alueena Erityyppiset yhteismetsät Erityyppiset alueet Yhteismetsä verovelvollisena 9 2 Yhteismetsän perustaminen Perustamisen edellytykset Perustamissopimus Osuuksien suuruuden määrittäminen Yhteismetsän muodostamistoimitus Ohjesäännön laatiminen ja vahvistaminen Osakaskunnan ensimmäinen kokous Ilmoitus yhteismetsärekisteriin Toiminnan käynnistäminen 18 3 Toimielimet ja toimivalta Osakaskunta ja osakaskunnan kokous Hoitokunta Toimitsija Toiminnanjohtaja ja muu palkattu henkilöstö Metsäkeskus Maanmittauslaitos 24 4 Päätöksentekomenettely Osakaskunnan kokous Varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset Kokouskutsut Kokouksen järjestäytyminen Puhe- ja äänivallan käyttö Esteellisyys Äänestäminen Pöytäkirja Hoitokunnan kokous Koollekutsuminen ja päätösvaltaisuus Äänestäminen Pöytäkirja 32 4 Yhteismetsä

3 4.3 Toimitsijan toiminta Päätöksen moittiminen ja täytäntöönpano 33 5 Yhteismetsän toiminta Yhteismetsän toimiala Yhteismetsän alueen käyttö Ohjesäännön merkitys Ohjesäännön muuttaminen Metsäsuunnitelma Metsästys- ja kalastusoikeudet Metsänhoitomaksu Metsätalouden tuet Tiekysymyksiä Metsäsertifiointi 44 6 Yhteismetsän talous Kirjanpito Tilinpäätös ja toimintakertomus Tilintarkastus Ylijäämä Oikeus ylijäämään Ylijäämä kiistanalaisissa tilanteissa Käyttö muihin tarkoituksiin Ennakon jako Velanotto ja vakuudet Vahingonkorvausvastuu Yhteismetsän arvo 51 7 Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa Perustamisilmoitus ja yhteismetsän verovelvollisuus Osakkaan ilmoitukset muutoksista Vähennysoikeuksien ja varausten siirtyminen Siirtymävaiheen verotus Yhteismetsän verotuksen toteutuminen Verovelvollisuus ja veroilmoitus Metsätalouden tuloverotus ja vähämerkitykselliset tuet Arvonlisäverotus Verotus alueiden hankinnassa ja luovuttamisessa Verotus osuuksien luovuttamisessa 59 Sisällys 5

4 8 Yhteismetsäosuudet Osakasluettelo ja osuudet Osakaskunnan hankkima yhteismetsäosuus Yhteismetsäosuuden luovuttaminen Yhteismetsäosuuden luovutusrajoitus Yhteismetsäosuuden etuosto-oikeus Yhteismetsäosuuden arvo 63 9 Yhteismetsän laajeneminen Lisäalueiden hankkiminen Alueiden liittämismenettely Alueen liittäminen yhteismetsään yhteismetsäosuuksia vastaan Liittämisprosessi Liitämissopimus ja luovutettavan osuuden suuruus Yhteismetsien yhdistäminen Yhteismetsän alueiden luovuttaminen Tilusten luovuttaminen ja vaihto Osakkaan yhteismetsäosuutta vastaavan alueen erottaminen Yhteismetsän jakaminen osakaskiinteistöjen kesken Koko yhteismetsän alueen myyminen tai jakaminen uusiksi yhteismetsiksi Yhteismetsästä luovutetun alueen muodostaminen kiinteistöksi Pantinhaltijan aseman turvaaminen Rekisterit ja julkisuus 72 LIITTEET 11.1 Yhteismetsärekisteri Asiakirjojen julkisuus ja henkilötietolaki Kokousten julkisuus 73 1 Valtioneuvoston asetus yhteismetsistä ( /163) 75 2 Kiinteistönmuodostamislaki ( /554), 10 luku 76 3 Maanmittauslaitoksen ohje kiinteistörekisterin pitämisestä (KRO) , MML/4/012/2011, Yhteismetsän muodostaminen 78 4 Ohjesäännön malli 79 5 Sopimusmalli yhteismetsän perustamisesta 87 6 Sopimusmalli alueen liittämisestä yhteismetsään 89 7 Ilmoitus metsäkeskuksen yhteismetsärekisteriin 90 8 Osakaskunnan kokouskutsun malli 91 9 Osakaskunnan pöytäkirjan malli Kirjallisuutta ja tietolähteitä 94 6 Yhteismetsä

5 1 Yhteismetsän oikeudellinen luonne 1.1 Yhteismetsä kiinteistöjen yhteisenä alueena Yhteismetsä on kiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi kestävän metsätalouden harjoittamiseen. Metsätaloutta harjoitetaan metsäsuunnitelman mukaisesti yhteismetsän osakkaiden hyväksi. Yhteismetsään voidaan liittää muitakin kuin metsätalouteen käytettäviä alueita, jos nämä tilukset eivät ole tärkeitä muussa käytössä ja jos niiden liittäminen on kiinteistöjaotuksen kannalta tarkoituksenmukaista (kiinteistönmuodostamislaki 554/1995, 96 ). Yhteismetsän kiinteistöoikeudellinen luonne tekee siitä erityislaatuisen omistusmuodon, minkä ymmärtäminen auttaa ymmärtämään myös yhteismetsän toimintaa. Yhteismetsän osakkaita ovat osakaskiinteistöjen omistajat, jotka muodostavat yhteismetsän osakaskunnan. Osakaskunta on erillinen oikeushenkilö. Yhteismetsän käyttöä ja hallintoa koskevat perussäännökset ovat yhteismetsälaissa (109/2003). Yhteismetsään liittyvistä kiinteistötoimituksista ja yhteisistä alueista säädetään kiinteistönmuodostamislaissa (554/1995). Metsän hoitoon ja käyttöön liittyvistä kysymyksistä määrätään metsälaissa (1093/1996). Yleistietoa yhteismetsistä on saatavissa muun muassa osoitteista ja Yhteismetsä on luonteeltaan tilojen yhteinen alue. Osakastila voi olla myös kiinteistörekisteriin luotu niin sanottu haamutila, johon ei kuulu erillistä maa- tai vesialuetta. Yhteismetsän oikeudellinen luonne 7

6 1.2 Erityyppiset yhteismetsät Yhteismetsiä perustettiin ja 1900-luvuilla pääasiassa viranomaislähtöisesti lähinnä lisämaiden muodostamisen, uusjakojen, asutustoiminnan ja tilusjärjestelyjen yhteydessä. Yhteismetsiä on perustettu Suomeen vuodesta 1887 lähtien. Yhteismetsien perustaminen metsänomistajien keskinäisillä sopimuksilla yleistyi vuoden 2003 jälkeen, jolloin yhteismetsälain uudistuksessa laadittiin perustamista selventäviä säännöksiä. Erityisesti sukujen ja sijoittajien sopimuspohjaiset yhteismetsät ovat yleistyneet lakimuutoksen myötä. Yhteismetsiä voidaan luokitella niiden syntyhistoriaa kuvaaviin ryhmiin. Mitään virallisluontoista luokittelua ei kuitenkaan ole olemassa. Kaikkia yhteismetsiä koskee sama lainsäädäntö, joskin tiettyjä menettelyjä on säädetty erikseen koskemaan vain sopimuspohjaisesti perustettuja yhteismetsiä. Melko yleisesti yhteismetsistä käytetään erilaisissa asiayhteyksissä seuraavaa luokittelua: y asutusyhteismetsät y isojakoyhteismetsät y porotilallisten yhteismetsät y suvun yhteismetsät y sijoittajien yhteismetsät y tilusjärjestely-yhteismetsät. 1.3 Erityyppiset alueet Yhteismetsän alue tarkoittaa sitä maa- ja vesialuetta, joka kuuluu kiinteistöoikeudellisesti osakastiloihin niiden yhteisenä alueena. Osakaskunta ei omista yhteismetsän aluetta, vaan hoitaa ja hallinnoi sitä osakkaiden puolesta. Matti Seppälä Yhteismetsään voi kuulua metsätalouskäyttöön tarkoitettujen alueiden ohessa myös luonnonsuojeluun ja virkistyskäyttöön tarkoitettuja alueita. 8 Yhteismetsä

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään

Yhteismetsä. omistusratkaisuna. Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna

Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsän perustaminen ja oman maan liittäminen yhteismetsään Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö 1. Yhteismetsien taustoista

Lisätiedot

Yhteismetsistä. Tero Laitinen ,

Yhteismetsistä. Tero Laitinen , Yhteismetsistä Tero Laitinen 040-8017886, tero.laitinen@maanmittauslaitos.fi Metsäkiinteistöt perinnönjaossa ja kiinteistötoimituksissa (vaihtoehdot) Omistus ja metsätilat halutaan pitää ennallaan (ei

Lisätiedot

Yhteismetsän perustaminen

Yhteismetsän perustaminen Yhteismetsän perustaminen Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu Aalto yliopisto 23.9.2015 Esa Ärölä Maanmittauslaitos / Tukipalvelut Yksityismetsänomistus Yli 5 ha:n yksityismetsien metsätilat: Omistusmuoto

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN VAIHTOEHTONA Metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaa 1 Yksityismetsänomistuksen vaihtoehtoja 2 Yksin tai puolison kanssa Yksityismetsänomistuksen perusta Päätöksenteko helppoa Yhtymä

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO. Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO. Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO Jukka Matilainen Suomen metsäkeskus Mikä on yhteismetsä? Kiinteistöille yhteisesti kuuluva alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi ensi sijassa kestävän

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN

YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN YHTEISMETSÄ METSÄNOMISTUKSEN VAIHTOEHTONA Metsäkeskus Pohjois-Pohjanmaa 1 Taustaa Metsänomistajakunnassa tapahtuva muutos Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla j perikuntien ja yhtymien hallussa 27 % metsäpinta-alasta

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

Yhteismetsän perustaminen

Yhteismetsän perustaminen Yhteismetsän perustaminen Tilusjärjestelytoimitukset Aalto yliopisto 2.5.2017 Esa Ärölä Maanmittauslaitos Yksityismetsänomistus Yli 5 ha:n yksityismetsien metsätilat: Omistusmuoto Osuus yksityismetsien

Lisätiedot

Maanmittaustoimitukset metsätilalla

Maanmittaustoimitukset metsätilalla Maanmittaustoimitukset metsätilalla Rovaniemi 18.3.2017 Sauli Ojala, maanmittausinsinööri, di sauli.ojala@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö Maanmittaustoimitukset, toimituslajeja Metsäkiinteistöjen

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut

Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä. Kari Tuppurainen , Kajaanin spv-messut 1 Maanmittauksen työkalut sukupolvenvaihdostilanteessa - metsämaiden kohtalo omistajan käsissä Kari Tuppurainen 30.9.2017, Kajaanin spv-messut Lähtökohta: Maanmittauksen työkaluilla varaudutaan harvoin

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO

YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO YHTEISMETSÄ = HYVÄ JA TUOTTAVA METSÄNOMISTUSMUOTO www.metsakeskus.fi www.yhteismetsat.fi 1 MH Jukka Matilainen p. 0400 497 574 Suomen metsäkeskus Hämeen-Uudenmaan alueyksikkö jukka.matilainen@metsakeskus.fi

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset metsätilalla

Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kiinteistötoimitukset metsätilalla Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Esityksen sisältö Maanmittauslaitoksen organisaatiouudistus Yleistä kiinteistötoimituksista Kiinteistötoimitukset

Lisätiedot

XXX:n YHTEISMETSÄ. Tähän päiväys Alle mahd. koko dian kokoinen kuva Värit ja fontti vielä päättämättä, nyt fontti cambria.

XXX:n YHTEISMETSÄ. Tähän päiväys Alle mahd. koko dian kokoinen kuva Värit ja fontti vielä päättämättä, nyt fontti cambria. XXX:n YHTEISMETSÄ Tähän päiväys Alle mahd. koko dian kokoinen kuva Värit ja fontti vielä päättämättä, nyt fontti cambria. Laajenevat ja kehittyvät yhteismetsät hanke MetsäPremium Oy Kuvat Riikka Jauhiainen

Lisätiedot

Omistusmuotona yhteismetsä

Omistusmuotona yhteismetsä Omistusmuotona yhteismetsä Mikä on yhteismetsä? Yksi metsäomaisuuden omistusmuoto mm. yhtymien ja yhteisömuotoisen (Ay, Ky, Oy) omistuksen rinnalla Yhteismetsät ovat verotuksellisesti itsenäisiä, metsätiloista

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA

YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA YHTEISMETSÄ OMISTUSMUOTONA Nurmes 13.3.2015 Sakari Tikka Yhteismetsä on tilojen yhteinen metsäalue Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen

Lisätiedot

9 YHTEISMETSIEN MUODOSTAMINEN

9 YHTEISMETSIEN MUODOSTAMINEN 1 (10) 9 YHTEISMETSIEN MUODOSTAMINEN 9.1 YLEISTÄ... 2 9.1.1 Yhteismetsän oikeudellinen luonne... 2 9.1.2 Yhteismetsän erityyppiset alueet... 2 9.2 YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN... 2 9.2.1 Yhteismetsäksi muodostettava

Lisätiedot

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014

Yhteismetsä omistusratkaisuna. Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Yhteismetsä omistusratkaisuna Yhteismetsään liittyminen, Jarmo Korhonen 19.2.2014 Lisämaan hankkiminen yhteismetsissä Laajenemisen vaihtoehdot: Metsätilojen osto, liittäminen yhteismetsään osuuksia vastaan,

Lisätiedot

Yhteismetsä kiinteistöjärjestelmässä Yhteismetsän muodostamisesta/ laajenemisesta toimitusnäkökulmasta

Yhteismetsä kiinteistöjärjestelmässä Yhteismetsän muodostamisesta/ laajenemisesta toimitusnäkökulmasta Yhteismetsä kiinteistöjärjestelmässä Yhteismetsän muodostamisesta/ laajenemisesta toimitusnäkökulmasta Ilkka Laakso, Maanmittauslaitos Kankaankatu 17, Jyväskylä Ilkka.laakso@maanmittauslaitos.fi maanmittauslaitos.fi

Lisätiedot

9 YHTEISMETSIIN LIITTYVÄT TOIMITUKSET... 2

9 YHTEISMETSIIN LIITTYVÄT TOIMITUKSET... 2 1 (12) 9 YHTEISMETSIIN LIITTYVÄT TOIMITUKSET... 2 9.1 YLEISTÄ... 2 9.1.1 Yhteismetsän oikeudellinen luonne... 2 9.1.2 Yhteismetsän erityyppiset alueet... 2 9.2 YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN... 2 9.2.1 Yhteismetsäksi

Lisätiedot

Yhteismetsä nyt 10. Suomen yhteismetsäpäivät Oulu

Yhteismetsä nyt 10. Suomen yhteismetsäpäivät Oulu Yhteismetsä nyt 10. Suomen yhteismetsäpäivät Oulu 4.4.2019 Pirjo Havia MetsäPremium Oy 1 Tämän päivän yhteismetsiä Sulkeutuneet Metsätalouteen pitäytyvät Kokonsa säilyttävät Avoimet Monialaiset Erikoistuneet

Lisätiedot

lain kumoamisesta Laki yhteismetsälain muuttamisesta

lain kumoamisesta Laki yhteismetsälain muuttamisesta EV 221/1996 vp- HE 205/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi yhteismetsälain muuttamisesta ja yhteismetsäosuuksien lunastamisesta annetun lain kumoamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä

METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä METSÄN LIITTÄMINEN YHTEISMETSÄÄN OSUUKSIA VASTAAN ROVANIEMI 18.3.2017 Sallan yhteismetsä Vesa Tennilä Metsänomistajan vaihtoehdot: Ei muutoksia nykytilanteeseen Tilan myynti Tilan vaihto yhteismetsäosuuksiin

Lisätiedot

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta

Päätös. Laki. yhteismetsälain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 135/2007 vp Hallituksen esitys laiksi yhteismetsälain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi yhteismetsälain muuttamisesta (HE 111/2007 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö toimitsijamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

Yhteismetsän hallinto

Yhteismetsän hallinto LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 1/2013 Yhteismetsän hallinto Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 14.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

Yhteismetsien kiinteistöoikeus

Yhteismetsien kiinteistöoikeus LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 4/2014 Yhteismetsien kiinteistöoikeus Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 15.4.2014 Kemijärven, Kuusamon,

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö toimitsijamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

Yhteismetsäisännöinnin näkymät

Yhteismetsäisännöinnin näkymät Yhteismetsäisännöinnin näkymät Metsäpalveluyrittäjän kasvuohjelman loppuseminaari 25.11.2014 Hämeenlinna Pirjo Havia 27.11.2014 1 Mitä on yhteismetsäisännöinti? Palvelutoimintaa ja yrittäjyyttä o Kirjanpitopalvelut

Lisätiedot

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke

Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta. Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen. Tietoinen metsänomistus- hanke Yhteismetsä- Tulevaisuuden metsänomistusta Metsätilarakenteen asiantuntija Esa Lappalainen Tietoinen metsänomistus- hanke Metsänomistamisen tavoitteita Metsänomistamisen helppous Omaisuuden arvon kasvattaminen

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö hoitokuntamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö toimitsijamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö hoitokuntamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Suomen metsäkeskuksessa laadittu malliohjesääntö hoitokuntamalliselle yhteismetsälle YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Nimi ja kotipaikka Yhteismetsän osakaskunnan nimi on kotipaikka

Lisätiedot

Alueiden liittäminen osuuksia vastaan

Alueiden liittäminen osuuksia vastaan LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 7 Alueiden liittäminen osuuksia vastaan Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 26.3.2014 Kemijärven, Kuusamon,

Lisätiedot

Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2014

Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2014 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.214 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011

Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yhteismetsän verotuksesta Oulu 2 2011 Alkuperäinen esitys Johanna Heikkinen Kainuun verotoimisto 23.2.2010 Muokannut Markku Kovalainen 21.2.2011 Yleistä Erillinen verovelvollinen Yhteisetuus (Tuloverolaki

Lisätiedot

- muodostamisprosessi- Esa Lappalainen. Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi. Yhteistyössä mukana

- muodostamisprosessi- Esa Lappalainen. Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi. Yhteistyössä mukana Säämingin Yhteismetsä - muodostamisprosessi- Esa Lappalainen Perhemetsä 3G- hanke Puh. 0400 256 146 esa.lappalainen@metsakeskus.fi Yhteistyössä mukana Säämingin yhteismetsän perusidea: Kootaan tulevat

Lisätiedot

Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta

Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta Yleistyvät yhteismetsät metsien käytön kannalta Harri Hänninen Metsäntutkimuslaitos Metsätilojen koon ja rakenteen kehittämishanke Metsäpäivät 26.11.2010 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä helmikuuta 2003 N:o 109 113 SISÄLLYS N:o Sivu 109 Yhteismetsälaki... 229 110 Laki yhteisaluelain 16 :n muuttamisesta... 241 111 Laki kiinteistönmuodostamislain

Lisätiedot

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto

Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle. Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto Maanmittauslaitoksen palvelut osakaskunnalle Kotka Merikeskus Vellamo 26.10.2010 Ursula Seppä-Nieminen Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto 1 Maanmittauslaitoksen tehtävät kiinteistönmuodostamis- ja tilusjärjestelytoiminta

Lisätiedot

ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 13/2002 vp Hallituksen esitys yhteismetsälaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 6 päivänä marraskuuta 2002 lähettänyt maa-

Lisätiedot

VÄRRIÖN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

VÄRRIÖN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ VÄRRIÖN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET Yhteismetsän osakaskunnan nimi on Värriön yhteismetsän osakaskunta ja kotipaikka Sallan kunta. Yhteismetsän osakas on se, jonka omistamaan

Lisätiedot

Yhteismetsätilaisuus 8.4.2014 Tampere

Yhteismetsätilaisuus 8.4.2014 Tampere Yhteismetsätilaisuus 8.4.2014 Tampere Kalle Konttinen 040-5636066, kalle.konttinen@maanmittauslaitos.fi Maanmittaustoimistot lakkasivat 31.12.2013 1 Etelä-Suomi 2 Varsinais-Suomi 3 Pirkanmaa-Satakunta

Lisätiedot

Janne Leppänen. Metsänomistajien kiinnostus yhteismetsään. Kalajokilaakson metsänhoitoyhdistyksen alueella

Janne Leppänen. Metsänomistajien kiinnostus yhteismetsään. Kalajokilaakson metsänhoitoyhdistyksen alueella Janne Leppänen Metsänomistajien kiinnostus yhteismetsään Kalajokilaakson metsänhoitoyhdistyksen alueella Opinnäytetyö Kevät 2012 Maa- ja metsätalouden yksikkö Metsätalouden koulutusohjelma SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia

Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä. Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Verotus yhteismetsän ja osuuksien omistusjärjestelyissä Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen Helsinki, 12.10.2011 Pirjo Havia Esityksen sisältö Yhteismetsän verotus Verotus yhteismetsää perustettaessa

Lisätiedot

LAPIN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

LAPIN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 2.3.2013 1 LAPIN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhteismetsän osakaskunnan nimi on Lapin yhteismetsän osakaskunta ja kotipaikka Rovaniemen kaupunki. 2 Yhteismetsän osakas on se,

Lisätiedot

Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus

Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus Yhteismetsän ja osuuksien arvon muodostus Metsätilakoon ja rakenteen parantaminen-tietopaketti metsätilojen sukupolvenvaihdoksiin Säätytalo 12.10.2011 Esa Ärölä Maanmittauslaitos / Kehittämiskeskus 1 YMA

Lisätiedot

HAUKIPUDAS-ONKAMONSELÄN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

HAUKIPUDAS-ONKAMONSELÄN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ HAUKIPUDAS-ONKAMONSELÄN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Yhteismetsän osakaskunnan nimi on Haukipudas-Onkamonselän yhteismetsän osakaskunta ja kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhteismetsän

Lisätiedot

Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa

Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa Kuntien puunmyyntitulojen verotuksen, tieja ojapoistojen sekä metsävähennyksen huomioonottaminen tai ottamatta jättäminen yhteismetsäosuuden arvossa Haukiputaan ulkometsän tilusjärjestelyntoimituksen toimituskokous

Lisätiedot

Yhteismetsien laajeneminen

Yhteismetsien laajeneminen Yhteismetsien laajeneminen Uusia osakkaita ja lisää metsää Tutkimusraportti Pirjo Havia 2.8.2011 TIIVISTELMÄ Kansallisessa metsäohjelmassa 2015 on tavoitteena, että yksityismetsätalouden kannattavuus paranee,

Lisätiedot

SALLAN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

SALLAN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 SALLAN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ YLEISET MÄÄRÄYKSET Yhteismetsän osakaskunnan nimi on Sallan yhteismetsän osakaskunta ja kotipaikka Sallan kunta. 1 2 Yhteismetsän osakas on se, jonka omistamaan

Lisätiedot

Yhteismetsän maan hankinta

Yhteismetsän maan hankinta LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 6/2013 Yhteismetsän maan hankinta Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 10.2.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

KUUSAMON YHTEISMETSÄ OHJESÄÄNTÖ

KUUSAMON YHTEISMETSÄ OHJESÄÄNTÖ KUUSAMON YHTEISMETSÄ OHJESÄÄNTÖ 2 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISET MÄÄRÄYKSET Yhteismetsän nimi ja kotipaikka... 3 Yhteismetsän osakas... 3 Yhteismetsän tarkoitus... 3 OSAKASKUNNAN KOKOUKSET Päätettävät asiat...

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Pahkakosken yhteismetsä Uusi kiinteistörakenne YHTEISMETSÄ q Kahteen tai useampaan kiinteistöön kuuluva yhteinen alue, joka on tarkoitettu käytettäväksi kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Yhteismetsien yhdistäminen

Yhteismetsien yhdistäminen LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 9/2014 Yhteismetsien yhdistäminen Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 19.6.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6

SISÄLLYS EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 SISÄLLYS ALKUSANAT 6. PAINOKSEEN 5 EDELLISEN PAINOKSEN ALKUSANAT 6 1 ASUNTO-OSAKEYHTIÖ JA SEN HALLINTO 17 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asunto-osakeyhtiölain soveltamisala 17 1.1.1 Mikä on asunto-osakeyhtiö?

Lisätiedot

YHTEISMETSÄPÄIVIEN 6.-7.4.2016 VISAISTEN KYSYMYSTEN VASTAUKSET

YHTEISMETSÄPÄIVIEN 6.-7.4.2016 VISAISTEN KYSYMYSTEN VASTAUKSET YHTEISMETSÄPÄIVIEN 6.-7.4.2016 VISAISTEN KYSYMYSTEN VASTAUKSET Vastaajina: Pirjo Havia, Metsä Premium Oy Kalle Konttinen, Maanmittauslaitos Jukka Matilainen, Suomen metsäkeskus Jukka Peltola, KHT, Jukka

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015

Toimintakertomus 2015. Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta 1.1-31.12.2015 Yleistä Yhteismetsä on tilojen yhteinen alue, joka on tarkoitettu kestävän metsätalouden harjoittamiseen osakastilojen hyväksi. Yhteismetsät

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNTA OHJESÄÄNTÖ

KEMIJÄRVEN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNTA OHJESÄÄNTÖ KEMIJÄRVEN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNTA OHJESÄÄNTÖ KEMIJÄRVEN YHTEISMETSÄN OSAKASKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Yhteismetsän ohjesääntö, joka on laadittu Kemijärven kaupungissa sijaitsevan Kemijärven yhteismetsän osakaskunnan

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ SIJOITUSKOHTEENA

YHTEISMETSÄ SIJOITUSKOHTEENA YHTEISMETSÄ SIJOITUSKOHTEENA L A P I N Y H T E I S M E T S Ä J U K K A A U L A www.lapinyhteismetsa.fi KANNATTAAKO METSIIN SIJOITTAA Metsäsijoittaminen on maltilliselle sijoittajalle kiinnostava vaihtoehto.

Lisätiedot

Yhteismetsien yhdistäminen

Yhteismetsien yhdistäminen LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 9/2014 Yhteismetsien yhdistäminen Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 19.6.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen

Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011. Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Yhteismetsän verotuksesta Yhteismetsän rahoitus- ja veropäivä Oulu 20.10.2011 Reijo Parkkila Pohjois-Suomen yritysverotoimisto Johanna Heikkisen esitykseen perustuen Käsiteltävät asiat Yleistä yhteismetsän

Lisätiedot

Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa ja yhteismetsän perustamisessa

Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa ja yhteismetsän perustamisessa Maanmittaustoimitukset sukupolvenvaihdoksessa ja yhteismetsän perustamisessa Polvelta Toiselle -messut Mikkeli 25.3.2017 Pirjo Alkiomaa Esityksen sisältö Yleistä Maanmittauslaitoksesta Maanmittaustoimitukset

Lisätiedot

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista

Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kalaveden osakaskuntien yhdistymismahdollisuuksista Kiinteistörakenteen eheyttäminenhanke 18.9.2014 Pekka Vilska, TkT Tmi maanmittaustieto Pekka Vilska, Valokuva: Vähäselkä 26.7.2014 /Pekka Vilska Esityksen

Lisätiedot

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma

KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Juho Snellman YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Opinnäytetyö Maaliskuu 2016 OPINNÄYTETYÖ Maaliskuu 2016 Metsätalouden koulutusohjelma Karjalankatu 3 80200

Lisätiedot

Yhteismetsän strategia

Yhteismetsän strategia LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 8/2014 Yhteismetsän strategia Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 22.5.2014 Kemijärven, Kuusamon, Posion

Lisätiedot

Evijärven yhteismetsä Tietoa yhteismetsän osakkuudesta kiinnostuneille metsänomistajille

Evijärven yhteismetsä Tietoa yhteismetsän osakkuudesta kiinnostuneille metsänomistajille Evijärven yhteismetsä Tietoa yhteismetsän osakkuudesta kiinnostuneille metsänomistajille Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan 03/2017 aineistoa Sisällys 1. Taustatietoa yhteismetsistä 2. Evijärven yhteismetsän

Lisätiedot

Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja. Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja

Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja. Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja 21.2.2019 Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Kuusamon kaupunki Maanmittauslaitos Kuusamon kaupunki Kuusamon kaupungin Tiejaoston puheenjohtaja Vaihde 040 8608 600 yhdyskuntatekniikka@kuusamo.fi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 240/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle yhteismetsälaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi yhteismetsälaki. Esityksen

Lisätiedot

Yhteisten alueiden yhdistäminen

Yhteisten alueiden yhdistäminen Yhteisten alueiden yhdistäminen Mahdollisuus rajattomiin kalavesiin Lea Sukanen Yhteinen alue ja osakaskunta Yhteinen alue = alue, joka kuuluu kahdelle tai useammalle KIINTEISTÖLLE yhteisesti Osakaskiinteistöjen

Lisätiedot

Yhteismetsän perustaminen

Yhteismetsän perustaminen Saimaan ammattikorkeakoulu Liiketalous Lappeenranta Tradenomi Yritysten ja taloushallinnon juridiikka Annika Viskari Yhteismetsän perustaminen Opinnäytetyö 2014 Tiivistelmä Annika Viskari Yhteismetsän

Lisätiedot

10 YHTEISIÄ ALUEITA KOSKEVAT TOIMITUKSET

10 YHTEISIÄ ALUEITA KOSKEVAT TOIMITUKSET 1 (12) 10 YHTEISIÄ ALUEITA KOSKEVAT TOIMITUKSET 10.1 YHTEISEN ALUEEN JAKO... 2 10.1.1 Yleistä... 2 10.1.2 Toimituksen vireilletulo, toimitusmiehet ja asianosaiset... 2 10.1.3 Yhteisen vesialueen jako...

Lisätiedot

Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat

Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat Yhteismetsäosuuksien laskentaperusteet ja yhteismetsäosuuden arvon määrittämisessä huomioonotettavat asiat Oulun kaupungin Haukiputaan Ulkometsän alueen tilusjärjestelytoimituksen toimituskokous 31. toukokuuta

Lisätiedot

UPM Yhteismetsät. Vastuullinen, vaivaton ja tuottava tapa hoitaa metsävarallisuutta

UPM Yhteismetsät. Vastuullinen, vaivaton ja tuottava tapa hoitaa metsävarallisuutta UPM Yhteismetsät Vastuullinen, vaivaton ja tuottava tapa hoitaa metsävarallisuutta UPM Yhteismetsä pähkinänkuoressa UPM Yhteismetsä sopii metsänomistajille, jotka arvostavat muun muassa; tehokasta puuntuotantoa

Lisätiedot

Oulu Mikko Honkanen / Toimiva metsä

Oulu Mikko Honkanen / Toimiva metsä Toimiva metsä hanke Yhteismetsä hankkeet Oulu 20.10.2011 1 Toimiva metsä Metsätilojen tilusjärjestely- ja yhteismetsähanke Hankkeen rahoitus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007-2013 kautta

Lisätiedot

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita

TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA. -Ilman avohakkuita TUOTTOA JA METSÄNOMISTAMISTA -Ilman avohakkuita Sisällys Tuohi ja yhteismetsät Metsänhoitomme Virkistys-ja luontoarvojen huomioiminen Osakkaaksi liittyminen YHTEISMETSÄ TUOHI: Yhteismetsä: Metsäala n.

Lisätiedot

Hinnasto Kiinteistötoimitukset 2018

Hinnasto Kiinteistötoimitukset 2018 Hinnasto Kiinteistötoimitukset 2018 Kiinteistötoimitusmaksu muodostuu keskimäärin seuraavasti: Noin 20 % Noin 30 % toimituksen valmistelu toimituskokoukset ja ja arkistotutkimukset maastotyöt Noin 50 %

Lisätiedot

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja

Lisätiedot

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry

Yhteisten vesialueiden yhdistäminen. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhteisten vesialueiden yhdistäminen Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 17.3.2017 Lomakeskus Huhmari Päivi Kiiskinen P-K:n Kalatalouskeskus ry Yhdistämisen etuja Osakkaiden kalastusoikeus laajenee koko

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN. Ohjeita yhteismetsän perustajalle

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN. Ohjeita yhteismetsän perustajalle YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Ohjeita yhteismetsän perustajalle Johanna Helminen Opinnäytetyö Marraskuu 2016 Metsätalouden koulutusohjelma TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu Metsätalouden koulutusohjelma

Lisätiedot

Suomen metsäkeskuksen maksuttomat julkisoikeudelliset suoritteet. 2) metsälain 12 :n 2 momentissa tarkoitettu hakkuu- ja uudistamissuunnitelma

Suomen metsäkeskuksen maksuttomat julkisoikeudelliset suoritteet. 2) metsälain 12 :n 2 momentissa tarkoitettu hakkuu- ja uudistamissuunnitelma 1417/2011 3 Liite 1 Suomen metsäkeskuksen maksuttomat julkisoikeudelliset suoritteet 1) metsälain 11 :ssä tarkoitettu poikkeuslupa 2) metsälain 12 :n 2 momentissa tarkoitettu hakkuu- ja uudistamissuunnitelma

Lisätiedot

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15

1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 Sisällys Alkusanat 5 1 Asunto-osakeyhtiö ja sen hallinto 15 1.1 Asunto-osakeyhtiömuoto asumisessa ja asuntoosakeyhtiölain soveltamisala 16 1.1.1 Asunto-osakeyhtiö, keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö ja kiinteistöosakeyhtiö

Lisätiedot

HE 11/1999 vp PERUSTELUT

HE 11/1999 vp PERUSTELUT HE 11/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteismetsälain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan selvennettäväksi yhteismetsään kuuluvan alueen luovuttamisen

Lisätiedot

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Lait 14. Johdanto

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Lait 14. Johdanto SISÄLLYS Alkusanat 11 Lyhenteet 13 1 Johdanto 2 Osakkeet Lait 14 15 1.1 Yleistä............................................... 15 1.1.1 Asunto-osakeyhtiön peruspiirteet.............. 15 1.1.2 Asunto-osakeyhtiölaki........................

Lisätiedot

Hinnasto Kiinteistötoimitukset

Hinnasto Kiinteistötoimitukset Hinnasto Kiinteistötoimitukset 2015 Kiinteistötoimitusmaksu muodostuu keskimäärin seuraavasti: n. 20 % toimituksen valmistelu ja arkistotutkimukset n. 30 % toimituskokoukset ja maastotyöt n. 50 % asiakirjojen

Lisätiedot

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011

Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Kiinteistötoimitukset, rajat ym. ProAgrian Vältä lakitupa sopimustietoa maatalousyrittäjille -koulutus 22.11.2011 Arviointipäällikkö Mika Summala Pohjois-Karjalan maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS

Lisätiedot

Yhteismetsän ja sen osuuden arvo

Yhteismetsän ja sen osuuden arvo LAAJENEVAT JA KEHITTYVÄT YHTEISMETSÄT Koulutusprojekti 2012-2014 PEREHDYTYSAINEISTO 5/2013 Yhteismetsän ja sen osuuden arvo Perehdytysaineisto yhteismetsien avainhenkilöille 18.10.2013 Kemijärven, Kuusamon,

Lisätiedot

Luonnos maanomistajille suunnattavasta kirjeestä jaetaan esityslistan mukana.

Luonnos maanomistajille suunnattavasta kirjeestä jaetaan esityslistan mukana. Kaupunginhallitus 75 11.03.2013 Kaupunginhallitus 452 17.12.2013 Kaupunginhallitus 229 19.05.2014 Kaupunginhallitus 223 25.08.2015 Metsätilojen tilusjärjestely-ja yhteismetsähanke KH 11.03.2013 75 Suomen

Lisätiedot

TI Kari Niemi. Yksityistien hallinto

TI Kari Niemi. Yksityistien hallinto Yksityistien hallinto Tiekunnan kokouksessa päätettäviä asioita Tieoikeuden myöntäminen Tieyksiköt ja käyttömaksut sekä niiden perusteet Talousarvion vahvistaminen ja varainhoitokauden pituus Maksuunpanoluettelon

Lisätiedot

1. Johdanto. Keskiveden nostoa koskevissa hankkeissa on perustettava vesioikeudellinen yhteisö, mikäli hakijoita on enemmän kuin yksi (VL 6:9)

1. Johdanto. Keskiveden nostoa koskevissa hankkeissa on perustettava vesioikeudellinen yhteisö, mikäli hakijoita on enemmän kuin yksi (VL 6:9) 1. Johdanto Uudessa vesilaissa (VL, 587/2011) yhteisön ja yhtiön käsitteet on korvattu vesioikeudellisen yhteisön käsitteellä hanketyypistä riippumatta (VL 12 luku) Vesioikeudellinen yhteisö voidaan muodostaa

Lisätiedot

Kokoustyypit. Timo Reko

Kokoustyypit. Timo Reko Kokoustyypit Timo Reko timo.reko@msl.fi Kokoustyypit Sääntömääräiset kokoukset, joita on joko yksi tai kaksi vuodessa (syys- ja kevätkokous). Sääntömääräiset kokoukset käyttävät ylintä valtaa. Ylimääräiset

Lisätiedot

Yhteismetsät ja niiden puukaupallinen toiminta

Yhteismetsät ja niiden puukaupallinen toiminta Metsätehon raportti 4..4 Yhteismetsät ja niiden puukaupallinen toiminta Kalle Kärhä Lauri Hyytiäinen Esa Ärölä Jukka Matilainen Teijo Palander Pekka T. Rajala Paula Susila ISSN 79-74 (Verkkojulkaisu) METSÄTEHO

Lisätiedot

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA

31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 31.1.2004 1 (5) Saimaan Viitoset ry SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Saimaan Viitoset ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Yhdistys, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä kerho,

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteismetsälain muuttamisesta ja yhteismetsäosuuksien lunastamisesta annetun lain kumoamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteismetsälain muuttamisesta ja yhteismetsäosuuksien lunastamisesta annetun lain kumoamisesta HE 205/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteismetsälain muuttamisesta ja yhteismetsäosuuksien lunastamisesta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN

YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Jarmo Mulari YHTEISMETSÄN PERUSTAMINEN Opinnäytetyö Metsätalouden liiketoiminta ylempi amk-tutkinto Toukokuu 2018 Tekijä/Tekijät Tutkinto Aika Jarmo Mulari Opinnäytetyön nimi Yhteismetsän perustaminen

Lisätiedot

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Johdanto

SISÄLLYS. Alkusanat 11. Lyhenteet 13. Johdanto SISÄLLYS Alkusanat 11 1 Johdanto 2 Osakeyhtiön Lyhenteet 13 15 1.1 Osakeyhtiön olennaiset piirteet........................ 17 1.1.1 Oikeushenkilöllisyys.......................... 17 1.1.2 Rajoitettu vastuu.............................

Lisätiedot