ULKOASIAINMINISTERIÖ. Kirsi Olakivi-Miftari. Perheasiamies PERHEASIOIHIN LIITTYVÄT VIREILLÄ OLEVAT ASIAT.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ULKOASIAINMINISTERIÖ. Kirsi Olakivi-Miftari. Perheasiamies 04.09.2015 PERHEASIOIHIN LIITTYVÄT VIREILLÄ OLEVAT ASIAT."

Transkriptio

1 ULKOASIAINMINISTERIÖ Kirsi Olakivi-Miftari Perheasiamies PERHEASIOIHIN LIITTYVÄT VIREILLÄ OLEVAT ASIAT Hyvä UM:n väki, Hyvää alkavaa syksyä teille kaikille, sekä virkamiehille, että perheenjäsenille. Tämä on järjestyksessään kolmas perheasiamiehen infokirje, Tarkoituksena on selvittää vireillä olevia asioita ja ottaa esille uusia. Lähetän infokirjeen pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. 1. Yksityiset matkustajavakuutukset Aina ajankohtainen aihe, vakuutukset ja UE-terveydenhuolto. Asemamaassa virkamiehet ja perheenjäsenet kuuluvat UE-terveydenhuolto- ja korvauslain piiriin. Myös asemamaasta virkamatkalle lähdettäessä virkamies kuuluu terveydenhuoltolain piiriin. Kolmanteen maahan suuntautuvalla lomamatkalla tapahtunutta lääkärinhoitoa tämä laki ei korvaa. Sitä varten suositellaan otettavaksi yksityinen matkavakuutus. Suomalaiset vakuutusyhtiöt yleensä vaativat, että henkilön on oltava konkreettisesti Suomessa asuva (ainakin 6 kk/vuodessa) ja matkan on alettava Suomesta. Tärkeimpinä vaatimuksina UE:n virkamiesten yksityisissä vakuutuksissa on, että se on voimassa ulkomailla pidempään kuin normaali turistivakuutus, jonka kesto on yleensä kolme kuukautta Suomesta lähdettäessä. Lisäksi vakuutuksen olisi oltava voimassa kotoa, siis asemamaasta, matkaan lähdettäessä ja sinne palattaessa. Viimeisin kyselykierros vakuutusyhtiöihin on tehty v. 2012, jonka jälkeen sääntönsä eivät ole pääsääntöisesti muuttuneet. Tapiola yhtiöllä on kuitenkin vakuutus tarjottavana seuraavilla ehdoilla: jos ulkomaanedustus kestää maksimissaan 2 vuotta (eli tämä tiedetään jo lähdettäessä), niin Tapiola voi myöntää jatkuvan vakuutuksen (ensin 3 kk ja sitten jatko). Vaatii sen, että henkilöllä on voimassa oleva Suomen Kela-kortti, ei siis tarvita konkreettista asumista Suomessa. Matka voi tällä vakuutuksella alkaa mistä vain, ei tarvitse alkaa Suomesta. Infoa Nordea-pankin Gold kortteihin voi sisällyttää matkavakuutuksen, joka on voimassa lähdettäessä vakuutetun kotimaasta (asemamaa) tai Suomesta. Vakuutus on voimassa mikäli 75 % matkasta tai majoituskuluista on maksettu ko. kortilla. Vakuutusehdoista voi halutessaan kysyä omasta pankista. Myös perheasiamieheltä saa vakuutusehdot. Ålandia Ahvenanmaalla myöntää myös yksityisiä matkavakuutuksia edellä mainituilla ehdoilla siis voimassa oleva KELA-kortti, ei konkreettista asumista Suomessa sekä matkan alkupaikka voi olla asemamaa. Ålandian yhteystiedot leena.bergman@alandia.com tel (0) direkt +358 (0) Ålandian esitteitä saa myös perheasiamieheltä.

2 Ihi Buba on Tanskassa toimiva vakuutusyhtiö, joka tarjoaa palvelujaan kansainvälisesti. Yhtiö toimii Kööpenhaminassa, ja on valmis tarjoamaan 10 % alennuksen hintoihinsa koko ministeriön henkilökunnalle. Yhteistiedot Ihi Bubaan travel@ihi-buba.com kontaktihenkilö Jeanette Eltebo tel Muistutan, että ministeriö ei tee eikä neuvottele sopimusta vakuutusyhtiöiden kanssa, vaan kyseessä on yksittäisen henkilön ottama vakuutus. Ministeriöllä ei ole myöskään sopimusta minkään vakuutusyhtiön kanssa. 2. Perhe.finland.fi-sivustot Perheenjäsenten ja UM:stä virkavapaalla olevien sekä eläkeläisten käytössä olevien perhesivuja on uudistettu ja päivitetty uuden Foorumin myötä. Pääsääntöinen uutisten päivityspäivä on joka viikon perjantai. Sivuilla julkaistaan lisäksi ilmoituksia UM:n avoimista tehtävistä, kooste Foorumi-intranetin uutisista ja ajankohtaisista aiheista sekä tärkeitä yhteystietoja. Lisäksi perheasiamiehen blogi ilmestyy yleensä kerran viikossa, löytyy myös ajankohtaista osiosta. 3. Koulutustilaisuudet Perheasiamiehen luentotilaisuudet sekä tilaisuudet minne puolisoiden on ollut on mahdollista osallistua vuonna 2015 ovat seuraavat: Kavaku:lla, puolisot perheasiamiehen osuudessa mukana Puolustusministeriön perhepäivä, puolisot mukana / Maanpuolustuskorkeakoulu Tuusula Siirtoilta UM:ssä Puolisoilla on mahdollisuus osallistua työterveys Mehiläisen järjestämään ensiapukoulutukseen, mikäli tulossa siirto UE:n. Ilmoittautuminen UM:n virkamiehille Foorumiintranetin kautta, perheenjäsenille ensiapu@mehilainen.fi tai riitta.hawkins@mehilainen.fi. Vuoden 2015 kursseista voit kysyä Mehiläisestä ko. sähköposti osoitteista tai perheasiamieheltä perhe@formin.fi. Puolisoiden kieltenopiskelua tuetaan, suomen- ja ruotsinkielen opiskelu korvataan. Lisätietoja korvattavuudesta ja opiskelupaikoista Tarja Puro /HAL-14 tarja.puro@formin.fi Ulkomaanedustuksessa puolisot voivat osallistua valtion kustantamaan asemamaan kielen tai edustuston työkielen koulutukseen. Edustusto voi harkintansa mukaan kohtuullisessa määrin tukea myös muun kielitaidon kohottamista 4. Seminaarit ja tapahtumat Vuonna 2015 järjestetyt sekä tulevat tapahtumat, joihin perheenjäsenten mahdollisuus osallistua Elokuussa EP-kokouksen yhteydessä järjestettiin suurlähettiläiden puolisoille luento/lounastilaisuus Joulukuun alkupuolella järjestetään ns. Puurojuhla virkamiehille ja perheenjäsenille. Juhlaan ovat kaikki tervetulleita. Lisää infoa foorumissa tapahtuman lähestyessä.

3 Ideointia puurojuhlaa varten otetaan mielihyvin vastaan tai Perheasiamies vierailee Pietarin konsulaatin perehdyttämispäivässä , Tarkoitukseni on tavata lähetettyä henkilökuntaa sekä varsinkin perheenjäseniä. Tämä on laatuaan ensimmäinen vierailukäyntini edustustossa. 5. Perheasioiden tukihenkilöt edustustoissa Vuodesta 2006 edustustot ovat nimenneet perheasioiden tukihenkilön, joka avustaa perheitä mm. päiväkoti-koulu- ja työasioissa. Mikäli edustustossanne on siirtojen yhteydessä vaihtunut perhetukihenkilö, ystävällisesti ilmoittanette siitä perheasiamiehelle, jotta lista pystyisi ajantasaisena. Siirroista johtuen lista olisi päivittävä vuosittain. Perhetukihenkilöiden olisi hyvä koota tiedot esim. päiväkodeista, kouluista ja työnhakuasioista edustustonsa maatiedoston laajaan osioon, joka julkaistaan Otossa ja päivittää tätä osiota tarpeen mukaan. Perhenetissä kuten formin.fi sivullakin voidaan julkaista vain maatiedoston suppea versio. Perhetukihenkilöitä rohkaistaan järjestämään mahdollisuuksien ja edustuston budjetin mukaisesti vähintään kerran vuodessa edustuston virkamiesten/koko henkilöstön perheenjäsenille vapaamuotoinen perhetapaaminen tms. yhteinen tilaisuus. Edustustoja on muistutettu tapahtuman huomioimisesta budjetoinnin yhteydessä. 6. Yhteistyö ULPU ry:n kanssa Ulpu ry:n kanssa tehdään yhteistyötä perheiden asioita edistettäessä. Perheasiamies käy tarvittaessa ULPU ry:n vuosikokouksen yhteydessä puhumassa ajankohtaisista vireillä olevista asioista Perheasiamiehen HAL-13 budjetista maksetaan Ulpu ry:n Eufasa:n jäsenmaksu ja kahden edustajan osallistuminen Eufasan vuosikokoukseen. Tänä vuonna kokous järjestetään maaliskuun-huhtikuussa ja Ulpu ry:n edustajina kokoukseen osallistuivat Ulpu:n puheenjohtaja sekä EUFASA-yhdyshenkilö. Vuonna 2015 perheasiamiehet oli kutsuttu ensi kertaa mukaan Riiassa järjestettyyn kokoukseen. Työhyvinvointipäällikkö ja perheasiamies järjestävät Ulpu ry:n kanssa tapaamisia ajankohtaisista aiheista. Hallintopalvelut kuulee Ulpu ry.tä ja henkilöstöjärjestöjä valmisteltaessa perheitä koskevia asioita. Viimeisin tapaaminen järjestettiin , jossa keskusteltiin esim. kunnallisella sektorilla työskentelevien puolisoiden virkavapaus mahdollisuuden valtion hallinnon mukaisesti sekä tulevasta EUFASAn kokouksesta. 7. Erityiskorvaukset

4 Erityiskorvaus on ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettava korvaus, joka kompensoi sitä, että ulkomailla puolisonsa mukana ollut ei ole voinut olla työelämässä tätä aikaa. Erityiskorvauksen määrä tällä hetkellä on jokaiselta korvaukseen oikeuttavalta vuodelta EUR 36,54 / vuosi. Korvausta maksoi ennen Valtiokonttori, ja vuoden 2011 alussa korvauksen maksu siirtyi KEVAan. Erityiskorvauksen maksamisen edellytykset ovat Puoliso on täyttänyt 63 vuotta tai hänelle maksetaan jonkin työeläkelain tai kansaneläkelain mukaista työkyvyttömyyseläkettä. Lisäksi edellytetään, että puoliso on asunut asemamaassa yhdessä virkamiespuolisonsa kanssa vähintään 6 kk alle 68-vuotiaan ja että puolisot ovat olleen avioliitossa tai eläneet avioliiton omaisissa olosuhteissa avopuolisoina asemamaassa asumisen aikana. Jälkimmäisessä tapauksessa edellytetään, että puolisot ovat asuneet todistettavasti yhdessä vähintään 2 vuotta tai että heillä on tai on ollut yhteinen lapsi. Korvausta laskettaessa ei huomioida sitä aikaa, jonka puolisot ovat olleet yhtä aikaa ulkomaanedustuksessa ulkoasiainhallinnon päätoimisessa palveluksessa. Korvauksen alkaminen ja hakeminen: Korvauksen maksaminen alkaa aikaisintaan sen kuukauden alusta, jolloin hakija täyttää 63 vuotta tai jota ennen hänet on jonkin työeläkelain tai kansaneläkelain mukaan todettu työkyvyttömäksi. Ilman pätevää syytä korvausta voidaan maksaa takautuvasti enintään korvauksen hakemiskuukautta edeltäneeltä kolmelta kuukaudelta. Korvauksen ensikertaisen hakemisen jälkeen puolisolle karttuu uutta erityiskorvausta 63 vuoden iän jälkeisestä ajasta 68 vuoden iän täyttämiseen asti. Tästä uudesta erityiskorvaukseen oikeuttavasta ajasta on oikeus erityiskorvaukseen aikaisintaan 68 vuoden iän täyttämiskuukauden alusta. Uutta korvausta tulee hakea erikseen. Erityiskorvausta voi hakea siis komennuksella vielä oltaessa, kun täyttää 63 vuotta. Tässä tilanteessa on tärkeää merkitä hakemukseen tarkasti, mistä alkaen korvausta hakee. Erityiskorvausta "karttuu" puolisolle lisää tämän jälkeen 68 ikävuoteen asti ulkomailla olosta. Tätä uutta korvauspalaa voi hakea aikaisintaan 68-vuotiaana (jos siis on jo kertaalleen haettu). Tässä yhteydessä tietysti kannattaa hakijan miettiä, mikä on paras vaihtoehto: Jos ulkomaankomennuksella mukana oleva puoliso täyttää 63 vuotta esimerkiksi tammikuussa ja tiedossa on, että ulkomaankomennus päättyy saman vuoden toukokuussa, ei korvauksen "loppupalaa" välttämättä kannata jättää odottamaan. Erityiskorvauksen hakemisvaihtoehtojahan on tällaisessa tilanteessa kaksi: 1) Hakee korvausta 63-ikävuoden täyttämiskuukauden alusta ja lisäkorvauksen loppuajasta 68-vuotiaana. Tässä tapauksessa 68-vuotiaana haettava lisäkorvaus olisi tammi-toukokuulta. 2) Odottaa toukokuuhun ja komennuksen päättymiseen ja hakee kaikki kerralla (=suuremman korvauksen) maksuun kertahakemisella. 8. Monikansalliset perheet Kysely monikansallisten perheiden asemasta toteutettiin vuonna 2014 KAVAKU-37 ja perheasiamiehen yhteistyönä. Puolisoiden osalta asia koskee lähinnä Suomen kansalaisuuden hakemista. Monella virkamiehellä puolison vireillä oleva kansalaisuushakemus vaikuttaa siirtoon ratkaisevasti. Lähetimme osalle edustustoista pyynnön selvittää mahdollisimman yksityiskohtaisesti asemamaansa Ulkoministeriöltä menettelytavat sekä voimassa olevat säännökset koskien lähettämiensä virkamiesten ulkomaalaisten puolisoiden asemaa. Kyselystä on ollut erittäin paljon hyötyä ulkomaalaisten puolisoiden asemaa koskevassa kirjeenvaihdossa UM:n ja SM:n välillä.

5 Tänä vuonna MIGRIssä on vihdoin otettu käsittelyyn ja ratkaistu ensimmäiset virkamiesten puolisoiden hakemukset, joissa kansalaisuutta on haettu lyhennetyn asumisajan perusteella, kun muut kansalaisuuden hakemiseen vaadittavat kriteerit täyttyvät. Ainakin yhteen tapaukseen on jo saatu myönteinen päätös. 9. Sosiaaliturva-asiat Sosiaaliturvasta ja KELAn päätöksistä on noussut useita kysymyksiä. Useimmat koskevat perheenjäsenten sosiaaliturvaan kuulumista esim. kun virkamies siirtyy kansainvälisestä järjestöstä edustustoon tai mikäli puoliso on ollut toisessa asemamaassa työssä ja kuulunut siellä paikalliseen sotuun ja nyt siirryttäessä uuteen asemapaikkaan siirtyy sinne puolisona. Myös lasten elatustukiasioista on olut kysymyksiä. Näitä ja muitakin sosiaaliturvaan kuuluvia kysymyksiä ratkotaan KELAn ja UM:n yhteisessä palaverissa Sosiaaliturvaa koskevia kysymyksiä voi lähettää perheasiamiehelle On myös kysymyksiä, missä jo 18-vuotta täyttänyt lapsi on pudonnut Suomen sosiaaliturvasta pois. Mikäli nuori opiskelee, hän voi hakea sosiaaliturvaan kuulumista opiskelun perusteella, koska perheenjäsenenä hän ei sosiaaliturvaa enää voi 18-vuotta täytettyään saada. Mikäli asia on ajankohtainen, kannattaa olla yhteydessä Kelan kansainvälisten asioiden yksikköön 10. Korvaus alle 16-vuotiaan vammaistuesta Nykyisin KELA korvaa tämän vammaistuen kaikkiin asemamaihin. Sääntö on tullut voimaan vuonna Ennen tuki korvattiin vain EU-ETA-maihin sekä Sveitsiin. Myös näistä asioista voi lähettää kysymyksiä perheasiamiehelle, jotka yritämme käsitellä KELAn kanssa järjestettävässä palaverissa. 11. Yhden vanhemman-perheet Keväällä 2015 kokoontui yhden-vanhemman-perheiden ryhmä ensi kertaa. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat lapsiensa kanssa yksin syytä tai toisesta. Ryhmässä puhutaan asioista, mitkä ovat ongelmia esim. UE:n siirryttäessä ja mitä mahdollisille epäkohdille tulisi tehdä. Ryhmän seuraava kokoontuminen on klo NVH Amiraalissa, jolloin vieraaksemme tulee kansanedustaja Jani Toivola. Tervetuloa mukaan, mutta ilmoitathan etukäteen jos tulet Perheasiamiehen postilaatikko on jonne voi lähettää kysymyksiä ja palautetta.

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 119/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi ulkomaanedustuksen

HE 119/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi ulkomaanedustuksen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi ulkomaanedustuksen virkamiesten

Lisätiedot

HE 126/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta

HE 126/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan tehtäväksi

Lisätiedot

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg KV-kesäpäivät Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa Outi Äyräs-Blumberg 26.8.2016 Suomen eläkejärjestelmät Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK toimii lakisääteisenä

Lisätiedot

Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Suomen eläkejärjestelmä Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK

Lisätiedot

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot Kela-kortti Kela antaa sairausvakuutuslain mukaan vakuutetulle henkilölle sairausvakuutuskortin (SVL 15 luku 1 ), joka toimii vakuutustodistuksena. Poikkeustilanteessa Kela voi antaa myös lomakkeelle SV

Lisätiedot

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015

Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 Opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Heidi Maaniittu Kela Fulbright Center 12.5.2015 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen

Lisätiedot

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014

Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Sosiaaliturva opiskelija- ja harjoittelijavaihdon aikana Korkeakoulujen Erasmus+ -yhdyshenkilöiden tapaaminen 30.1.2014 Tiina Rihko Kelan eläke- ja toimeentuloturvaosasto Yleistä Suomen sosiaaliturvasta

Lisätiedot

1993 vp - HE 221. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion virkamiehen ja työntekijän terveydenhuollosta ulkomailla annetun lain muuttamisesta

1993 vp - HE 221. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion virkamiehen ja työntekijän terveydenhuollosta ulkomailla annetun lain muuttamisesta 1993 vp - HE 221 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion virkamiehen ja työntekijän terveydenhuollosta ulkomailla annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN P ÄÄASIALLI1\"EN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014 Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Lisätiedot

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat

Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Ulkomailla opiskelevien ja työskentelevien lääkeasiat Proviisori Jaana Harsia-Alatalo Kelan terveysosaston lääkekorvausryhmä 17.2.2010 Suomen lääkekorvausjärjestelmä: Mitä korvataan? Kela korvaa lääkkeitä,

Lisätiedot

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. 17.2.2010 Henna Huhtamäki

Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. 17.2.2010 Henna Huhtamäki Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva 17.2.2010 Henna Huhtamäki Sisältö Säännöstausta ja Suomessa asuminen Ulkomaille muutto ja asumisperusteinen sosiaaliturva Pääsäännöt Perheenjäsenenä ulkomailla Opiskelijana

Lisätiedot

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS

RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 29.11.2002 TARKVES MUUTTOSOP (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.3.2009 LIITE 4 1 ( 4 ) RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1 Soveltamisala 2 Yleistä Tämän sopimuksen määräyksiä

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän sopimuksen

Lisätiedot

Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010. Kansaneläke. Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010

Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010. Kansaneläke. Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010 Tietoisku ulkosuomalaisen sosiaaliturvasta 31.8.2010 Kansaneläke Päivi Kiviniemi-Bruun 31.8.2010 Eläkkeensaajat eläkkeen rakenteen mukaan v. 2008 Eläkkeensaajat Suomessa asuvat Ulkomailla asuvat Yhteensä,

Lisätiedot

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.

Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa. Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4. Opiskelijan sosiaaliturva ulkomaille ja Suomeen muutettaessa Merja Siltanen-Kallio Suunnittelija, kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 27.4.2017 Opiskelijan sosiaaliturvaan kuuluminen 30 minuutissa 1.

Lisätiedot

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen

Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen Opiskelijoiden ja tutkijoiden vakuuttaminen - yleistä periaatteista Kesätilaisuus 31.8.2010 Ulkomaan yksikkö Sirpa Mattila Opiskelijana ulkomailla Alle vuoden ulkomailla tilapäisesti, esim. opiskelijavaihdossa

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Ulkomailla työskentelevän hoitooikeus 25.8.2016 Suvi Lummila, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Sisältö 1. Yleistä hoito-oikeuksista Suomessa 2. Työskentely EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä ja hoitooikeus

Lisätiedot

3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt

3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt 3 Suorakorvausmenettelyn piiriin kuuluvat vakuutetuthenkilöt ja ostot Suorakorvausmenettely koskee Suomessa asuvia, sairausvakuutuslain mukaan vakuutettuja henkilöitä. Lisäksi suorakorvausmenettely koskee

Lisätiedot

Koulutuskorvausmenettely

Koulutuskorvausmenettely Koulutuskorvausmenettely Laki koulutuksen korvaamisesta Valtion virastojen osalta toimeenpanosta vastaa VM. Koulutuskorvauksen laskennassa keskeisiä tietoja ovat: Palkkakustannus Keskimääräinen päiväpalkka

Lisätiedot

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio 25.8.2016 Termit Sopimukseton maa tarkoittaa muuta maata kuin EU-/ETA-maata tai Sveitsiä, tai Sosiaaliturvasopimusmaata (mm.

Lisätiedot

Rintamalisät 22.04.2016

Rintamalisät 22.04.2016 Rintamalisät 22.04.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Myöntämisedellytykset... 1 1.1.1 Määrä ja maksaminen... 1 1.1.2 Hakeminen ja alkamisajankohta... 1 1.2 Ylimääräinen rintamalisä... 2 1.2.1

Lisätiedot

U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A

U L K O A S I A I N M I N I S T E R I Ö N M Ä Ä R Ä Y S K O K O E L M A OSASTO HALLINNOLLINEN OSASTO MÄÄRÄYS OHJE NRO 60 KOHDERYHMÄT PÄIVÄMÄÄRÄ 13.11.2001 VOIMASSAOLOAIKA 1.1.2002 - toistaiseksi TOIMIVALTA Ulkomaanedustuksen virkamiehille paikallisten erikoisolosuhteiden perusteella

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Naantalissa 10 päivänä elokuuta 1984 Laki kansalaisuuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla, muutetaan 28 päivänä

Lisätiedot

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Töihin ja työnhakuun ulkomaille Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen

Lisätiedot

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA,

VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVASTA EDUSTA, 19.3.2018 1 Edun sisältö 2 Edunjättäjä Valtion palveluksessa olleen henkilön kuoltua maksetaan ryhmähenkivakuutusta vastaavaa etua tämän

Lisätiedot

Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki

Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki Kansaneläke Terveydenhoito Perheetuudet KELA Kunnat Työttömyys Sairaus ja äitiysetuudet (rahaetuudet) Työttömyyskassat Työtapaturma ja

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

Työntekijän vakuutukset

Työntekijän vakuutukset Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä

Lisätiedot

Kela ja lääkekorvaukset

Kela ja lääkekorvaukset Kela ja lääkekorvaukset 1 Korvausjärjestelmä ja lääkkeen korvattavuus 2 Lääkehuollon ja lääkekorvausjärjestelmän tavoitteita Mahdollistaa tehokas, turvallinen, tarkoituksenmukainen ja taloudellinen lääkehoito

Lisätiedot

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP +

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP + KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet

Lisätiedot

Ulkomaantyö. Kirsi Hellsten CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS

Ulkomaantyö. Kirsi Hellsten CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS Ulkomaantyö Kirsi Hellsten CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS 2009 Helsingin Kamari Oy/Helsingin seudun kauppakamari ja tekijä ISBN 978-952-99823-3-2 Kannen suunnittelu: Lumimarja Terttu Rönkkö Taiton suunnittelu:

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 1367. Laki. nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1999 N:o 1367 1378 SISÄLLYS N:o Sivu 1367 Laki nimikirjalain 4 ja 9 :n muuttamisesta... 3631 1368 Laki kansaneläkelain muuttamisesta...

Lisätiedot

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς;

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Keski-Suomen TE-toimiston EURES-palvelut 2013 EURES European Employment Services 850 EURES-neuvojaa 32 EU/ETA-maassa, Suomessa 33. Keski-Suomen

Lisätiedot

Valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille. Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu

Valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille. Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu Valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVA ETU Sopimus Valtion palveluksessa olleen henkilön (edunjättäjän) kuoltua hänen omaisilleen

Lisätiedot

Omat eläketietosi - Kevan info 2012

Omat eläketietosi - Kevan info 2012 Omat eläketietosi - Kevan info 2012 1 Ohjelma 18.00 Tilaisuuden avaus Kevan esittely ja ajankohtaiset palvelut Työeläkeote Omat eläketietosi palvelu Joustavasti eläkkeelle Vanhuuseläke, varhennettu vanhuuseläke

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE

OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE OHJEISTUS PALVELUSETELIÄ HAKEVILLE ASIAKKAILLE Yleistä palvelusetelistä: Palveluseteli on yksi kuntien käytössä oleva varhaiskasvatuksen järjestämistapa. Hausjärvellä varhaiskasvatuksen palvelusetelin

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp. Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön. Valiokuntakäsittely. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 126/2010 vp Hallituksen esitys yksityisten alojen työeläkelainsäädännön muuttamiseksi sekä laiksi kansaneläkelain 11 ja 55 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Toimittajatapaaminen 9.6.2010

Toimittajatapaaminen 9.6.2010 Toimittajatapaaminen 9.6.2010 Kela saa hoidettavakseen yhä uusia tehtäviä 1.4. 2009 Kelalle siirtyi elatustuki 1.9.2010 Kelalle siirtyy vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu 1.3.2011 uusi etuus, takuueläke

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918. Laki. N:o 909. työntekijän eläkelain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2010 N:o 909 918 SISÄLLYS N:o Sivu 909 työntekijän eläkelain muuttamisesta... 2929 910 työntekijän eläkelain voimaanpanolain 10 :n

Lisätiedot

Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen ulkomaan kansalaiselle

Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen ulkomaan kansalaiselle Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen ulkomaan kansalaiselle Kelan kv-kesätilaisuus 28.8.2018 Torbjörn Sandell Henkilötunnuksen ja kotikunnan saaminen Rekisteröintiprosessi Sisältö Henkilötunnuksen ja

Lisätiedot

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Termit Kelan ja ETK:n työnjako Työhön EU-alueelle Työhön sopimuksettomaan

Lisätiedot

Ulkomaalaisten lupa-asiat. Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012

Ulkomaalaisten lupa-asiat. Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012 Ulkomaalaisten lupa-asiat Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012 Viisumi vai oleskelulupa? Viisumi on maahantulolupa lyhytaikaista ja tilapäistä, enintään kolme kuukautta

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

+ + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_240518PP +

+ + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_240518PP + KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet

Lisätiedot

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille

Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu. Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille Ryhmähenkivakuutusta vastaava etu Valtiokonttorin korvaama ryhmähenkivakuutusta vastaava etu valtion palveluksessa olleen henkilön omaisille RYHMÄHENKIVAKUUTUSTA VASTAAVA ETU Sopimus Valtion palveluksessa

Lisätiedot

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla oleskelevan / asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 17.2.2010 18.2.2010 Muutto Suomesta Onko kyse tilapäisestä vai vakituisesta muutosta? Kela saa maistraatilta tiedon vakituisen

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta Sisällys Yleistä..........................................1 Lippusääntö..................................1 Merimiehiin sovellettava EU-lainsäädäntö.......1

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA Työhön ja työnhakuun ulkomaille 25.8.2011 Kristo Kenner, KELA EU/ETA + Sveitsi Sosiaaliturvasopimusmaat Muut maat EY-lainsäädäntö Sos.t.sopimus Kansallinen lainsäädäntö Lainsäädäntö ulkomaille muutettaessa

Lisätiedot

HE 17/2014 vp. puolison ja lapsen osalta vastaamaan ulkomaanedustuksen

HE 17/2014 vp. puolison ja lapsen osalta vastaamaan ulkomaanedustuksen Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaanedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta sekä valtion virkamiehen ja työntekijän terveydenhuollosta ulkomailla annetun lain kumoamisesta Laki valtion

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.1.2013 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen hoitamisesta aiheutuvasta

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

Kelan palvelut henkilöasiakkaille

Kelan palvelut henkilöasiakkaille Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)

Lisätiedot

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera

Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry 17.5.2014 Infotilaisuus Malle Vänninen Yleistä eläkejärjestelmästä Lähde:Eläketurvakeskus Eläkkeen karttuminen

Lisätiedot

Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018

Eläkevaihtoehdot. Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018 Eläkevaihtoehdot Maatalousyrittäjien eläkelaitos 2018 2 Vanhuuseläke Vanhuuseläkkeelle, kun ikä täyttyy Aikaisintaan oman ikäluokan mukaisesta alimmasta vanhuuseläkeiästä Kansaneläkkeessä vanhuuseläkeikänä

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

Korvauksen hakeminen ulkomailla

Korvauksen hakeminen ulkomailla Korvauksen hakeminen ulkomailla syntyneistä kustannuksista Sanna Kuorikoski 14.4.2011 Sisältö Korvaushakemus ja valtakirja Tilityksinä haettavat korvaukset ja tilityslomake Tilityksen tekeminen Hakuaika

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 RHV/1.1.2017 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN RYHMÄHENKIVAKUUTUKSEN EHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Näitä ehtoja sovelletaan maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006) 10 :n mukaan vakuutettuun maatalousyrittäjään ja

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet:

Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet: Harkinnanvaraista virka- ja työvapaata myönnettäessä noudatettavat ohjeet: 1. Harkinnanvaraisen virka- tai työvapaan määritelmä ja myöntämisen yleiset edellytykset Harkinnanvaraisella virka- ja työvapaalla

Lisätiedot

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset

Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015. Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset Lomituspalvelujen Päivityspäivät 2015 Itse järjestetty lomitus Esitetyt muutokset 2 Esitetty 1 Lain tarkoitus Maatalousyrittäjän lomituspalvelujen tarkoituksena on tukea maatalousyrittäjän sosiaaliturvan

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa

Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa Erilaiset lakiin perustuvat laskutusperusteet terveydenhuollossa Mistä laskutetaan? 1) Kiireellinen hoito (ThL 50 ) Myös opiskelijalle erikoissairaanhoidon yksikössä annettu kiireellinen hoito sekä muualla

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen

Lisätiedot

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet:

Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Lastenhoidon tuen internetlaskurin ohjeet: Yleisohje Laskennalla voit laskea arvion kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen määristä. Jos asut Ahvenanmaalla, tarkista lastenhoidon tuen määrä omasta asuinkunnastasi,

Lisätiedot

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta.

HE 177/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi rintamasotilaseläkelakia, vanhuuseläkkeensaajan ilmoitusvelvollisuudesta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rintamasotilaseläkelain, ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain, maatalousyrittäjän eläkelain 61 :n ja kansaneläkelain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013

Oulun kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö. Voimaantulo 1.1.2013 Oulun kaupunki Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kansainvälistyvät perhesuhteet

Kansainvälistyvät perhesuhteet Kansainvälistyvät perhesuhteet Juha Auvinen asianajaja, varatuomari, LL. M. Eur. Yleisiä huomioita avioliittolaki, perintökaari, kansainväliset sopimukset (EU, Pohjoismaat) kansainvälinen yksityisoikeudellinen

Lisätiedot

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin

Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Oikeus opintotukeen ulkomailla tai Suomessa tapahtuviin opintoihin Lainsäädäntö ja ohjeistus Opintotukilaki Opintotukiasetus Kotikuntalaki Hallintolaki Ulkomaalaislaki Kelan ohjeet Oikeuskäytäntö 2 Opintotuen

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva. Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva. Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Eläkkeensaajana ulkomaille ja sosiaaliturva Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Suomen kuuluminen Tilapäisesti ulkomailla Vakinainen muutto ulkomaille Yhteystiedot

Lisätiedot

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen

JYYn Toimeentuloinfo. Opintotukisihteeri Meri Himanen JYYn Toimeentuloinfo Opintotukisihteeri Meri Himanen 3.5.2017 Ajankohtaista opintotuesta Kesätuki Opintotuen muutokset Opintotukitoiminnan siirtyminen yliopistolta Kelaan Kesäopintotuki Kesäkuukausille

Lisätiedot

Maatilan sukupolvenvaihdos -infotilaisuus Mela-turva

Maatilan sukupolvenvaihdos -infotilaisuus Mela-turva Maatilan sukupolvenvaihdos -infotilaisuus Mela-turva Sari Mäkinen-Hankamäki Maatalousyrittäjien eläkelaitos 24.10.2018, Majatalo Morva, Jämsä 2 Mela-turvaa kattavasti eri elämäntilanteisiin Työeläketurvan

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus

Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus Asevelvollisuus/ Siviilipalvelus Sotilasavustuksen tarkoitus Turvata palveluksessa olevan asevelvollisen omaiselle toimeentulo sekä Korvata asevelvolliselle itselleen hänen käytössään olevasta asunnosta

Lisätiedot

Ulkomaille muutto ja kotikunta

Ulkomaille muutto ja kotikunta Ulkomaille muutto ja kotikunta Kelan kv-kesätilaisuus 28./29.8.2018 Torbjörn Sandell Sisältö Kotikunnan määräytyminen Muuttajan velvollisuudet Muuttoilmoitus Väestötietojen pitäminen ajan tasalla Kotikunnan

Lisätiedot

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä

antaja on nimennyt alle 18-vuotiaan lapsen sijoitettavaksi. Filippiinit, Etiopia ja Venäjä Kelan etuudet numeroina 2013 Äitiysavustus Oikeus: Suomessa asuva odottava äiti, jonka raskaus on kestänyt vähintään 154 päivää ja joka on käynyt neuvolassa tai lääkärissä terveystarkastuksessa ennen 4.

Lisätiedot

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA

OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA OPINTOTUKI ULKOMAAN OPINTOJAKSON AIKANA 1 VAIHTO-OPISKELU TAI HARJOITTELU ULKOMAILLA Opintotuen saaminen edellyttää sitä, että opinnot tai harjoittelu ulkomailla hyväksytään Suomessa suoritettavaan tutkintoon

Lisätiedot

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia

HE 178/2008 vp. se saatettaisiin vastaamaan työntekijän eläkelakia Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain sekä valtion eläkelain voimaanpanosta annetun lain 9 ja 14 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtion eläkelakia ja valtion

Lisätiedot

Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon

Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon Ulkomailla työskentelevän oikeus hoitoon Kv-kesäpäivät 28.8.2018 Maiju Joutjärvi suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus, rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä 1 Sisältö 1. Yleistä

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Savon koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöiden palkkiosääntö Savon koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöiden palkkiosääntö Voimaan 1.9.2017 Koulutus tekee hyvää! www.sakky.fi Savon koulutuskuntayhtymä Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa

Lisätiedot

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa

Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Tietoa merimiesten sosiaaliturvasta ja sairausvakuutuksesta EU-tilanteissa Sisällys Yleistä.......................................... 1 Lippusääntö.................................. 1 Palkanmaksu merimiehen

Lisätiedot

Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) 21.4.2015. Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja.

Sopeutumisraha SOPEUTUMISRAHA 1 (5) 21.4.2015. Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. SOPEUTUMISRAHA 1 (5) Sopeutumisraha Sopeutumisraha koskee vuonna 2011 ensimmäistä kertaa edustajantoimeen valittuja. Jos kansanedustaja ei ole edustajantoimen päättyessä saavuttanut eläkeikää, hänellä

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Rajat ylittävä sosiaaliturva Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

+ + 3 Alaikäiset lapset Jos myös lapselle haetaan oleskelulupaa Suomeen, hänestä täytetään oma oleskelulupahakemus. PK1_plus_040116PP +

+ + 3 Alaikäiset lapset Jos myös lapselle haetaan oleskelulupaa Suomeen, hänestä täytetään oma oleskelulupahakemus. PK1_plus_040116PP + PK1_plus 1 *1429901* PERHESELVITYSLOMAKE PUOLISOLLE JOKA OLESKELULUVALLA SUOMESSA Tämä lomake on tarkoitettu sinulle, jonka puoliso on hakemassa ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella.

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten

Lisätiedot

Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa

Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa 1 Porkkalankatu 1 00180 Helsinki Puh (09) 6850 120 www.fine.fi Korvaukset matkavakuutuksesta matkan Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Hanna Salo 2012 Tässä oppaassa kerrotaan niistä korvauksista, joita matkavakuutuksesta

Lisätiedot

KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ

KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ KUNNALLISEN ELÄKELAITOKSEN LISÄELÄKESÄÄNTÖ Kunnallisen eläkelaitoksen valtuuskunnan kunnallisen eläkelain 8 :n nojalla 29. päivänä marraskuuta 2002, 24. päivänä huhtikuuta 2003, 15. päivänä huhtikuuta

Lisätiedot

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Esityksen sisältö 1. Henkilön hoito-oikeuden peruste Suomessa 2. Hoitokustannusten

Lisätiedot

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke 5. työpaja - Muuttohaukat Henna Huhtamäki 17.8.2017 1 23.2.2018 Etunimi Sukunimi Lupatyypit 2015-2017 30000 25000 20000 15000 10000 5000 0 1.8.2017 2 0 1 6 2015 2 23.2.2018

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt

Sotilasvammalain mukaiset. Asunnon muutostyöt Sotilasvammalain mukaiset Asunnon muutostyöt sisällysluet telo 1 ESIPUHE 2 ASUNNON MUUTOSTYÖT 3 MITÄ MUUTOSTOITÄ KORVATAAN 4 KORVATTAVAT PERUSKORJAUSTYÖT 5 KUINKA KORVAUSTA HAETAAN? 6 KORVAUSMÄÄRÄT 7 KORVAUSTEN

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie TAIPALSAARI. Tarjouksen numero S VAKUUTUSTARJOUS

Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie TAIPALSAARI. Tarjouksen numero S VAKUUTUSTARJOUS 16.1.2015 Etelä-Karjalan Kylät Ry Kellomäentie 1 54920 TAIPALSAARI Tarjouksen numero S0353-20150114-122307451 VAKUUTUSTARJOUS Kiitos tarjouspyynnöstänne. Tarjoamme yrityksellenne vakuutusturvaa seuraavasti:

Lisätiedot

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012

Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Opiskelu ja asevelvollisuus numeroina 2012 Voit hakea opiskelijan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Lisätietoja palvelunumeroista ma pe klo 8 18 Opiskelijan tuet 020 692 209 Asevelvollisen tuet 020 692

Lisätiedot

LVV-KOE 10.5.2008 ARVOSTELUPERUSTEET 1(5)

LVV-KOE 10.5.2008 ARVOSTELUPERUSTEET 1(5) LVV-KOE 10.5.2008 ARVOSTELUPERUSTEET 1(5) KYSYMYS 1 a) Asunto-osakeyhtiössä tapahtuvaan huoneiston hallintaanottoon sovelletaan asunto-osakeyhtiölain säännöksiä. Ko. lain 85 :n mukaisesti yhtiön on vuokrattava

Lisätiedot