Julkisivualan palveluhakemisto 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkisivualan palveluhakemisto 2011"

Transkriptio

1 Asiantuntijoita julkisivualan huipulta Julkisivualan palveluhakemisto 2011 Tämän palveluhakemiston yritykset kuuluvat Julkisivuyhdistys r.y.:een, joka perustettiin vuonna 1995 edistämään hyvää julkisivurakentamista Suomessa. Kuntoarvio- ja kuntotutkimuspalvelut Korjaussuunnittelupalvelut Arkkitehtipalvelut Laaja joukko julkisivualan materiaalitoimittajia Julkisivu-urakoitsijoita Asiantuntijapalvelut 1

2 Palveluhakemiston kannessa olevat kolme kuvaa liittyvät Julkisivuyhdistyksen perinteiseen Kerrostalon korjauksen ideointikilpailuun, joka on suunnattu Tampereella, Oulussa ja Espoon Otaniemessä opiskeleville arkkitehtiopiskelijoille. Kuvat ovat vuoden 2010 kilpailussa menestyneiden ehdotuksia siitä, miten perinteistä kolmikerroksista lähiökerrostaloa voisi uudistaa. Kuva vasemmalla ylhäällä: 1. Palkinto YHDESSÄ, tekijät Sofia Kellari ja Veli-Pekka Ranta (Oulun yliopiston Arkkitehtiosasto) Kuva vasemmalla alhaalla: 2. Palkinto jaettu CASSIS, tekijä Tiina Antinoja (Oulun yliopiston Arkkitehtiosasto) Kuva oikealla: 2. Palkinto jaettu SOPUKAT, tekijä Petri Pettersson (Oulun yliopiston Arkkitehtiosasto) 2

3 Sisällysluettelo: Kuntotutkimus- ja korjaussuunnittelupalvelut Insinööritoimistoja, jotka tarjoavat muun muassa kuntoarvio- ja kuntotutkimuspalveluita sekä rakennesuunnittelu-, rakennuttamis- ja valvontapalveluita. 5-9 Arkkitehtipalvelut Arkkitehtitoimistoja, jotka tarjoavat muun muassa arkkitehtisuunnittelua, rakennuttamista ja värisuunnittelua Materiaalitoimittajia Materiaalitoimittajia, jotka valmistavat ja toimittavat julkisivu- ja rakennuslevyjä, -laattoja, julkisivu-järjestelmiä ja -pinnoitteita, lasi- ja alumiinirakenteita, rakennuseristeitä, rakennusteollisuuden raaka-aineita ja betoniteollisuuden tuotteita Julkisivu-urakoitsijoita Julkisivu-urakoitsijoita, jotka ovat erikoistuneet urakoimaan erilaisten julkisivumateriaalien kanssa, valmistavat terästuotteita ja tekevät julkisivusaumauksia Korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja muut asiantuntijapalvelut Korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia, betoniteollisuuden edustus, henkilöpätevyyksien myöntäjäorganisaatio, puurakentamisen tietopalvelu Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia Isännöintiin ja kiinteistönomistamiseen liittyviä tahoja. 21 Julkaisu- ja messutoiminta Kiinteistö- ja rakennusalan medioita ja ammattilaismessujärjestäjä. 22 3

4 Lisätietoja: Sihteeri Riina Takala, Kiinteistöposti Oy, puh Puheenjohtaja Mikko Tarri, A-Insinöörit Suunnittelu Oy, puh , sähköposti: 4

5 Kuntotutkimus- ja korjaussuunnittelupalvelut Aaro Kohonen Oy Uudis- ja korjausrakentamisen rakennesuunnittelu, rakennuttaminen ja kuntoarviot ja -tutkimukset Teuvo Meriläinen Koronakatu 2, ESPOO puh. (09) tai A-Insinöörit Oy Korjausrakentamisen suunnittelua ja rakennuttaminen sekä julkisivujen kuntotutkimukset Satakunnankatu 23, TAMPERE Heikki Käkönen puh , Mikko Tarri puh , Harakantie 18 A, ESPOO Matti Juntunen puh , A-Insinöörit Turun Juva Oy Rakennesuunnittelu, rakennuttajapalvelut, valvonta ja kuntotutkimukset Ilkka Hiltunen Ilmarisenkatu 18 A, TURKU puh. (02) , Betonialan Ohuthiekeskus FCM Oy Kuntotutkimus- ja testauspalvelut Arto Koskiahde Nuijatie 25 B, VANTAA puh. (09) , Clavis Oy Consulting Konsultointipalvelut Kari Immonen Kirjaskatu VALKEAKOSKI puh

6 Kuntotutkimus- ja korjaussuunnittelupalvelut Contesta Oy Kuntotutkimus- ja testauspalvelut Aki Schadewitz PL 23 (Kilterinkuja 2), VANTAA puh. (09) , Finnmap Consulting Oy Uudis- ja korjausrakentamisen suunnittelu- ja konsultointi PL 88 (Ratamestarinkatu 7 A), HELSINKI Aimo Heimala puh Jaakko Yli-Säntti puh , Huura Oy Kuntotutkimukset, korjaussuunnittelu ja arkkitehtipalvelut Jouni Huura Hämeenpuisto 33 A, TAMPERE puh. (03) , Insinööritoimisto Conditio Oy Korjaussuunnittelu, rakennuttaminen, valvonta sekä kuntoarviot ja -tutkimukset 6 Juha Räisänen Ratavallintie 2, HELSINKI puh. (09) , Insinööritoimisto Controlteam Oy Rakennesuunnittelu ja rakennuttaminen Mikko Rajaniemi Kypärätie 4, JYVÄSKYLÄ puh , Insinööritoimisto Honkanen & Huumonen Oy Rakennesuunnittelu Tero Honkanen Kerintie 20, LAHTI puh. (03) Insinööritoimisto Konstru Oy Uudis- ja korjausrakentamisen rakennesuunnittelu ja tutkimukset Jorma Eskola Ahventie 4 B, ESPOO puh. (09) , Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy Rakenne- ja korjaussuunnittelu sekä kuntotutkimukset

7 Kuntotutkimus- ja korjaussuunnittelupalvelut Simo-Pekka Valtonen Abraham Wetterin tie 4, HELSINKI puh. (09) Insinööritoimisto Polartek Oy Korjausrakentamisen rakennuttamis-, suunnittelu- ja valvontapalvelut Martti Kojola Eliaksentie 21, VARKAUS puh Insinööritoimisto Tähtiranta Oy Arkkitehti- ja rakennesuunnittelu, korjausrakennuttaminen ja valvonta, kuntotutkimukset ja -arviot Jimmy Sobott Tietäjäntie 2, ESPOO puh Julkisivukonsultointi JK Oy Korjaussuunnittelu, julkisivujen kuntoarviot ja -tutkimukset sekä valvonta Jouni Kourula Kärsämäentie 25, TURKU puh , Kiratek Oy Julkisivujen korjaussuunnittelu, rakennuttaminen, valvonta sekä kuntoarviot ja -tutkimukset. Myyntimiehenkuja 4, OULU Timo Lauri puh , Pihkatie 5, HELSINKI Jyrki Pulkki puh , Nyyrikintie 12, TAMPERE Jani Perttunen puh , Korkalonkatu 2, ROVANIEMI Ari Heikkilä puh , KR-Tiimi Oy Kuntoarviot ja -tutkimukset, rakennuttaminen Karjalantie 25, LAPPEENRANTA Jussi Pöllönen Puh , Mari Lautala Puh Riitta Honkalammi Puh

8 Kuntotutkimus- ja korjaussuunnittelupalvelut KR-Tiimi Oy Kuntoarviot ja -tutkimukset, rakennuttaminen Petri Laukkanen Puh LPT Suunnittelu Oy Rakennessuunnittelu Kirsi Paarma Suutarinkatu 2, HYVINKÄÄ puh. (019) , MAVAPE Oy Korjaus- ja julkisivusuunnittelu, konsultointi ja valvonta Matti-Pekka Mäntylä Neljäs Huvilatie 14, ESPOO puh Narmaplan Oy Rakennesuunnittelu Ari Lauttalammi Pitkämäenkatu 4 A, TURKU puh. (02) Rakennushanke H. Lumivirta Oy Korjaussuunnittelu, rakennuttaminen, valvonta sekä kuntoarviot ja -tutkimukset 8 Hannu Lumivirta Läntinen Pitkäkatu 23 E, TURKU puh , Raksystems - Antisimex Oy Kuntotutkimukset, arkkitehtija rakennesuunnittelu, rakennuttaminen ja valvonta Jari Marttinen Vetotie 3 A, VANTAA puh , RTC Vahanen Turku Oy Arkkitehti- ja korjaussuunnittelu, projektinjohto-, rakennuttamis- ja valvontapalvelut, kuntotutkimukset ja -arviot, kunto- ja energiatodistukset, ylläpitopalvelut, sisäilma- ja kosteustekniset selvitykset ja asiantuntijapalvelut. Ratapihankatu 53 C, TURKU Jyrki Alonen puh Sami Lehtniemi puh Jani Kilpi puh

9 Kuntotutkimus- ja korjaussuunnittelupalvelut Sakipa Oy rakennuttaminen ja julkisivujen kuntotutkimukset Yrjönkatu 15, PORI Eino Taulu puh. (02) , Teija Hokkanen puh. (02) , Suomen Rakennuttajatoimisto SRT Oy Korjaus- ja rakennussuunnittelu, rakennuttaminen, valvonta, kuntoarviot Ari Tuppurainen Kytötie 39 B, VANTAA puh Vahanen Oy Korjausrakentamisen arkkitehti- ja rakennesuunnittelu, rakennuttaminen, valvonta, kuntotutkimukset ja kuntoarviot. Marko Latvala Linnoitustie 5, ESPOO puh , WSP Finland Oy Korjaussuunnittelu ja kuntotutkimukset Simo Kettunen Ratakatu 12, OULU puh , Suomen Talokeskus Oy Uudis- ja korjaussuunnittelu, kuntotutkimukset, rakennuttajapalvelut ja valvonta Peter Ström Pihlajistonkuja 4, HELSINKI puh. (09) , Keski-Suomi: Antti Kinnunen PL 92, Vasarakatu JYVÄSKYLÄ Puh ,

10 Arkkitehtipalvelut Arkkitehdit Osara Oy Arkkitehtisuunnittelu ja rakennuttaminen Eero Jukkola Vattuniemenkuja 4 E, HELSINKI puh. (09) , Arkkitehti Panu Kaila Oikokatu 3 H 37, HELSINKI puh Arkkitehti Oy Reijo Lahtinen Reijo Lahtinen Iso Roobertinkatu 41, HELSINKI puh. (09) Arkkitehtiryhmä Pitkäranta Oy Erkki Pitkäranta Sepänkatu 17 F, HELSINKI puh Arkkitehtitoimisto Mirja ja Pekka Koski-Lammi Oy Pekka Koski-Lammi Mannerheimintie 93 M, HELSINKI puh. (09) , Arkkitehtuuritoimisto Lárc Oy Virpi Monto Hallituskatu 23, LAPPEENRANTA Puh , Arkkitehtitoimisto Studio Suonto Oy Yrjö Suonto Oravannahkatori 1, ESPOO puh. (09) ,

11 Arkkitehtipalvelut Arkkitehtuuritoimisto Seppo Kokko Oy Seppo Kokko Keltamotie 6 C 13, VANTAA puh. (09) (suora) Ark-Studio Oy Raimo Kallio Halkosuontie 152, HELSINKI puh. (09) , Arktiira Oy Heikki Leino Halkokorvenkatu 16, LAHTI puh Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto Siltasaarenkatu 13 (PL 2300) HELSINGIN KAUPUNKI Juha Pulkkinen puh , Pirjo Pekkarinen-Kanerva puh. (09) , JTO ARK-LAS Oy Jorma TalviOja Kyyluodontie 1a, HELSINKI puh Oulun yliopisto Arkkitehtuurin osaston Puustudio Anu Soikkeli PL 4100, OULUN YLIOPISTO puh. (08) , Rakennusten värisuunnittelu Petapi Pentti Pietarila PL 109, HELSINKI puh Tampereen teknillinen yliopisto TTY Arkkitehtuurin laitos Harri Hagan PL 600 (Korkeakoulunkatu 5), TAMPERE puh. (03) , Päivi Hellman puh. (09) ,

12 Materiaalitoimittajia JULKISIVU- JA RAKENNUSLEVYT, -LAATAT, JULKISIVUJÄRJESTELMÄT JA PINNOITTEET ABL Finland Oy Keraamiset julkisivulaatat Matti Halvari Kirkonkyläntie 103, HELSINKI puh. (09) , Cembrit Oy Kuitusementtijulkisivulevyt, julkisivutiililaatat ja rappauslevyt Mineraalintie 1, LOHJA Matti Marjamäki puh. (019) , Virpi Riekkinen puh. (019) , Ari T. Koski puh Formica IKI Oy Julkisivulaminaatit Tehtaantie, KOLHO Aila Saharinen puh. (03) , Timo Lassinen puh Happy Tiles Oy Julkisivulaatat Sirpa Heiskanen Keskitie 5, YLÖJÄRVI puh , Matti Himanen Keskitie 5, YLÖJÄRVI puh , Knauf Oy Sementtijulkisivulevyt Janne Salmi PL 18, Lars Sonckin kaari ESPOO puh. (09) ,

13 Materiaalitoimittajia Rautaruukki Oyj Julkisivuverhousmateriaalit PL 35 (Teknobulevardi 3-5), VANTAA Juha Valtari puh , Juha-Pekka Smolander puh , Laajamäentie 1, HÄMEENLINNA Jani Nieminen puh Seroc Oy Kuitubetonilevyt ja alumiinirunkojärjestelmät Petri Ahonen Viikinkaari 6, HELSINKI puh. (09) , Stonel Oy Tiililaattaverhousjärjestelmä Samuli Tiirola Hallitie 22, KANGASNIEMI puh. (015) , LASI- JA ALUMIINI- JULKISIVURAKENTEET Lumon Oy Parvekelasit, -kaiteet ja lasiterassit Jyrki Hutri Kalliosolantie 8, VANTAA puh , Steni Finland Oy Komposiittijulkisivulevyt Antti Pyykkö Teollisuuskatu 21, HELSINKI puh. (09) ,

14 Materiaalitoimittajia JULKISIVUMATERIAALIT JA -PINNOITTEET Fescon Oy Keijo Neffling Myllykatu 3, HYVINKÄÄ puh , Joints Oy Liimaus-, saumaus- ja tiivistysaineet Leo Reinikainen Teollisuustie 6, KANGASNIEMI puh , Pekka Piiparinen Teollisuustie 6, KANGASNIEMI puh Saint-Gobain Weber Oy Ab PL 70 (Strömberginkuja 2), HELSINKI Timo Rautanen puh Matti Kumpulainen puh Mäkirinteentie 19, KANGASALA Jorma Mäkipää Puh. (03) , Tikkurila Oyj Mikko Auer Kuninkaalantie 1 (PL 53), VANTAA puh. (09) , Sto Finexter Oy Mestarintie 9, VANTAA Jari Kauppinen puh Niittyhaankatu 11, TAMPERE Ismo Nieminen puh ,

15 Materiaalitoimittajia Tremco-illbruck Oy Petri Silvennoinen Tullikirjurinkuja 2, HELSINKI puh. (09) , tremco-illbruck.com Maalarimestarien Oy Clas Weckström Niittyläntie 4, HELSINKI puh RAKENNUSERISTEET Paroc Oy Ab Skräbbölentie 14-16, PARAINEN Jukka Sevón puh , PL 47, Läkkisepäntie 23, HELSINKI Johanna Veikkolainen puh , Rockwool Finland Oy Reino Hömmö Piispanportti 10, ESPOO Puh. (09) , Saint-Gobain Rakennustuoteet Oy Tom Tapanila PL 250 (Kerkkolankatu 37-39), HYVINKÄÄ puh , SPU Systems Oy Jussi Kurikka PL 98, Sillanpäänkatu 20, KANKAANPÄÄ Puh , ThermiSol Oy Tapio Kilpeläinen Toravantie 18, SASTAMALA puh ,

16 Materiaalitoimittajia RAKENNUSTEOLLISUUDEN RAKENNUSAINEET BASF Oy Jaan Aav Tammasaarenkatu 3, HELSINKI puh. (019) , BETONITEOLLISUUDEN TUOTTEET Parma Oy Julkisivuelementit, rappausjärjestelmä, betemipilarit ja parveke-elementit PL 76 (Hiidenmäentie 20), NUMMELA Puh Matti Haukijärvi puh ,

17 Julkisivu-urakoitsijoita Exoteriko Oy Jorma Salminen Liiketie 1, RIIHIKOSKI puh. (02) , Consti Julkisivut Oy Aki Pietilä Keskiruskonkatu 3, TAMPERE puh. (03) HS-Pinta Oy Morokiventie 3 A 123, TUUSULA Marko Söder Kännykkä: Mauri Halmeenmäki Kännykkä: Jatke Oy Ari Mielty Haarlankatu 1 F, TAMPERE puh , Saumasaneeraus T & H Oy Tommi Ojanen Kallioniementie 14, YLINEN puh Suomen Julkisivu-Urakoitsijat Ry Pekka Halonen Pinnoitus-Pekka Oy Itkosenniemenkatu 29 E, KUOPIO puh. (017) , Suomen Lähiökunnostajat Oy Janne Sievänen Ahjonkulma 1, KERAVA puh , lahiokunnostajat.fi 17

18 Julkisivu-urakoitsijoita Suomen Rakennuspinnoitus Oy Harri Honkanen Kalliotie 7, TUUSULA puh. (09) , rakennuspinnoitus.fi Suomen Rakennussaumausyhdistys ry. Boris Panschin Kääpätie 7, HELSINKI Puh. (09) , Julkisivualalla toimiva yritys - insinööritoimisto, arkkitehtitoimisto, materiaalitoimittaja, urakoitsija tai muu... Liity Julkisivuyhdistyksen jäseneksi... Mitä jäsenyys siis tarjoaa? keskustelufoorumin ja asiantuntijayhteistyötä tietoa julkisivualalla käynnissä olevista tutkimuksista mahdollisuuden osallistua Julkisivuyhdistyksen tarkoitusta tukeviin ja jäsenkuntaa palveleviin tutkimus- ynnä muihin hankkeisiin sekä alan messuille ja tapahtumiin julkisivualan julkaisuja ja muuta informaatiota säännöllisen tiedotuskanavan kiinteistöalalle valtakunnallisen Kiinteistöposti-lehden välityksellä Mitä yhdistys on saanut aikaan? Betonivauriovideo, joka pyörii yhdistyksen sivustolla, mutta jota saa veloituksetta tilauksesta käyttöön erilaisiin tilaisuuksiin. Julkisivujen korjausopas Vuosiluvusta huolimatta ajantasainen käsikirja laadukkaan ja hallitun julkisivukorjaamisen läpivemiseen. JUKO-ohjeistokansio - lähes tuhat sivuinen ma - teriaali Julkisivujen korjaamisesta niin asiantuntijoita kuin maallikoitakin palvelemaan. Materi - aali Julkisivuyhdistyksen kotisivulta, josta on tulostettavissa korjaushankkeeseen ja korjaustapoihin liittyviä osioita. JUKO-Elinkaarilaskentatyökalu, Excel-pohjainen investointilaskennan apuväline, jolla voidaan verrata vaihtoehtoisten julkisivukorjausten kustannuksia. Lähes vuosittain erilaisia tutkimushankkeita, esimerkiksi lisälämmöneristyksen vaikutus rakennusten lämmitysenergiaan. Lisätietoja: www. Julkisivuyhdistys.fi Sihteeri Riina Takala, puh tai 18

19 Korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja muut asiantuntijapalvelut Aalto-yliopisto insinööritieteiden korkeakoulu Rakennustekniikan laitos Esko Sistonen PL 14100, AALTO puh. (09) Amiedu/Ami-Säätiö Stig Kotkamaa PL 151, HELSINKI puh Betoniyhdistys ry. Julkaisuja mm. Korjausohjeet BY 41 ja Kuntotutkimusohje BY 42. Koulutusta mm. Betonirakenteiden korjaaminen ja rakennusfysiikka 5 pv, kurssi käynnistyy vuodenvaihteessa. Jussi Mattila PL 381, Unioninkatu 14, HELSINKI puh FISE Oy Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet Klaus Söderlund Töölönkatu 4, HELSINKI Puh Hämeen Ammattikorkeakoulu Tapio Korkeamäki PL 230 (Visamäentie 35 B), HÄMEENLINNA puh. (03) , Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Tarmo Kontro PL 9, Pääskysentie 1, KOTKA puh. (05) ,

20 Korkeakoulut, tutkimuslaitokset ja muut asiantuntijapalvelut Oulun seudun Ammattikorkeakoulu Kotkantie 1, OULU Martti Hekkanen puh. (08) , Kauko Tulla puh Puuinfo Oy Puurakentamisen tietopalvelu PL 284 (Snellmanninkatu 13), HELSINKI Mikko Viljakainen puh. (09) , Kirsi Pellinen puh. (09) , Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Tampereen Ammattikorkeakoulu Pekka Väisälä PL 21 (Teiskontie 33), TAMPERE puh , Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos PL 600, TAMPERE Matti Pentti puh. (03) , Jukka Lahdensivu puh Turun Ammattiopistosäätiö TAO Juuso Ranne Teijonkatu 5, TURKU puh Heikki Ylihärsilä Kampusranta 9 A, SEINÄJOKI puh ,

21 Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia Kaukajärviosuuskunta Isännöinti, kiinteistönhuolto ja rakennuttaminen Heikki Niemelä Juvakatu 10, TAMPERE puh Puheenjohtajien Klubi Turku Mika Artesola Puh Suomen Isännöintiliitto r.y. Tero Heikkilä Runeberginkatu 5 A, HELSINKI puh. (09) , Hyödyllistä julkisivutietoutta Julkisivuyhdistyksestä Käy katsomassa Betonivauriovideo Julkisivuyhdistyksen kotisivulla Videon tarkoituksena on havainnollistaa betonijulkisivujen ja parvekkeiden vaurioiden syntymistä ja tuoda esiin vaurioitumisen taustalla olevia syitä. Erityisesti 60- ja 70-luvulla rakennetut betonisandwichelementtitalot ikääntyvät ja vaativat nyt korjaamista. Oikeiden korjaustoimenpiteiden valitsemiseksi on hyvä ymmärtää, mistä vaurioituminen johtuu ja miten siihen voidaan vaikuttaa. Esitys on tarkoitettu betonijulkisivujen kunnossapidon ja korjaamisen kanssa toimiville henkilöille, kuten taloyhtiöiden isännöitsijöille ja hallinnolle sekä alan opiskelijoille. Tilaa veloitukseton cd: Käsikirja avuksi julkisivukorjaamiseen! JUKO-aineistoon perustuvan käsikirjan ensimmäisessä osassa esitellään tyypillisen julkisivukorjaushankkeen läpivieminen asunto-osakeyhtiön näkökulmasta. Toisessa osassa esitellään eri korjaustavat ja niiden soveltuvuus eri vauriotilanteisiin, rakenteisiin ja olosuhteisiin. Yleisimmistä korjaustavoista on laadittu lisäksi tarkempia suunnitteluohjeita lähinnä korjaussuunnittelijoiden käyttöön. Tilaa Riina Takala sihteeri puh tai (sis. alv. 9 %) + postimaksu 2,99 e. Hinta 15,- 21

22 Julkaisu- ja messutoiminta BETONI-lehti Maritta Koivisto PL 11, Unioninkatu 14, HELSINKI puh. (09) , Helsingin Messut Oy Suomen Media-Kamari Oy Matti Karppanen Pisteenkaari 4, NUMMELA puh. (09) Riikka Telin Pikku Satamakatu 3-5, HELSINKI puh. (09) Kiinteistöposti Oy Julkisivuyhdistyksen tiedotuslehti Julkisivuyhdistyksen sihteeripalvelut Riina Takala Pisteenkaari 4, NUMMELA puh. (09) ,

23 Julkisivutekopalkinto 2001 erinomaisesta työympäristöä ja taajamakuvaa tuottaneesta pitkäjänteisestä yhteistyöstä. Kuvassa CCC-yhtiöiden toimitalo. Julkisivuyhdistys r.y. Julkisivuyhdistys r.y. on vuonna 1995 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka tavoitteena on kestävän ja kauniin julkisivurakentamisen edistäminen. Julkisivuyhdistys ry:n tarkoituksena on edistää ja kehittää julkisivujen esteettistä ja teknistä rakentamistapaa Yhdistys pyrkii edistämään selkeiden määräysten ja ohjeiden aikaansaamista sekä käyttökelpoisten rakenneratkaisujen kehittämistä julkisivurakentamiseen. Alan koulutuksen kehittäminen, ajankohtaisen tiedon julkaiseminen sekä tutkimus- ja kehitystyön edistäminen ovat kaikki yhdistyksen tavoitteita. Osallistuminen julkisivualan kansainväliseen toimintaan, tuo myös perspektiiviä toimintaan. Yhdistyksen yritysjäsenet edustavat monipuolisesti alalla toimivia teollisuus-, urakoitsija- ja suunnitteluyrityksiä sekä rakennuttajia, kiinteistönomistajia ja tutkimuslaitoksia. Jäseniä yhdistyksellä on lähes sata. JULKISIVUYHDISTYS TARJOAA keskustelufoorumin ja asiantuntijayhteistyötä tietoa julkisivualalla käynnissä olevista tutkimuksista mahdollisuuden osallistua Julkisivuyhdistyksen tarkoitusta tukeviin tutkimus- ynnä muihin hankkeisiin sekä alan messuille ja tapahtumiin julkisivualan julkaisuja ja muuta informaatiota säännöllisen tiedotuskanavan kiinteistöalalle valtakunnallisen Kiinteistöposti-lehden välityksellä Julkisivuteko -palkinto 1997 NokianKeilaniemen toimitalon kaksoisjulkisivulle. Julkisivuteko -palkinto 2000 Arkkitehti Timo Vormalalle korkealuokkaisesta asuntoarkkitehtuurista ja hyvistä julkisivuratkaisuista. Julkisivuteko -palkinto 2004 Helsingin Jakomäen mittaville ja hallituille julkisivukorjauksille. 23 Julkisivuyhdistys.indd 2

24 kestävää ja kaunista asiantuntemusta alan huipulta :56:50

JULKISIVUYHDISTYS R.Y.

JULKISIVUYHDISTYS R.Y. JULKISIVUYHDISTYS R.Y. JULKISIVUJEN KORJAUSOPAS Julkisivujen korjausopas Päätoimittaja: Eero Jukkola Julkaisija: Julkisivuyhdistys r.y. Kustantaja: Suomen Media-Kamari Oy Ulkoasu ja taitto: Riina Takala

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Valmet EK Äänekoski KESKI-SUOMEN RANKING Valvoja:Jkl Nimi Seura Liitto Luokitus Pisteet yht. 1 Nurminen Kari VKK Jyväskylä Y 44 21 23 2 Kallio Jesse Giants Pori N 42 25 17 3 Varma Seppo Muurke

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2003 Julkisivukorjaus-hanke vauhdissa

Toimintakertomus vuodelta 2003 Julkisivukorjaus-hanke vauhdissa 1 Toimintakertomus vuodelta 2003 Julkisivukorjaus-hanke vauhdissa Arkkitehtiopiskelijoille tarkoitetun Julkisivukilpailun voittajien julkistaminen ja kilpailuun saapuneiden töiden esitteleminen avasi Julkisivuyhdistyksen

Lisätiedot

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki 27.3.2011 TULOSPALVELU Lions SM-pilkki 27.3.2011 Järjestäjä: LC Parikkala/Siikalahti. Paikka: Parikkala Simpelejärvi Kilpailijoita yhteensä: 143 Kilpailukala: Ahven Yhteiskalamäärä: 95.8 kg Sarjat: M60 (Miehet alle

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut Tulostettu klo Sivu 1 STL 6v 1km Lähti : 3 Keskeytti : 0 Hylätty : 0 Tulostettu 12.03.16 klo 13.30.05 Sivu 1 STL 6v 1km 1 503 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat ry 17.35,9 0,0 2 504 Vepsäläinen Julianna Suonenjoen Taksiautoilijat r 20.29,5 +2.53,6 3 502 Juvani Iiris

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015 Nokian Ampumarata 28.06.2015 19:09:48 SML-Luodikko erä 1, sunnuntai 28.6.2015 klo 09:00-09:25 1 Jani Lindgren KS M 5 Tapio Silen PH M 2 Ari Lindstedt PH M 6 Kari Äikäs KS M 3 Janne Koivumäki Po M 7 Kari

Lisätiedot

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 9:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut..0 Kuopio etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 9 9 9 0 Markku Kontturi PK 9 89 85 0 Pauli Markkanen PS 9 90 8 0 4 Olli

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

Tampere, Voimailijat

Tampere, Voimailijat 18. - 19.1.1975 Tampere, Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Tapio Savola Lappajärven Veikot 3. Kalle Vuorenmaa Lapuan Virkiä 1. Harri Uusimäki Lappajärven Veikot 2. Raimo Hilden Heinolan

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXII AVOIMET LUHANGAN KISAT Pienoiskivääri lauantai 16.7.2016 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 10:30 mennessä. Paikka Sarja Nimi Seura Makuu Asento 1 2 3 M 50 Jari Lehtinen KSA x x 4 M 50 Juha Haavisto

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2

Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut. 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki. M 100 m. Tuuli: - 1,2 Poliisien yleisurheilun ja viisiottelun SM- kilpailut 24.- 25.7.2012 Tampereen Stadion, Ratina ja Pyynikki M 100 m Tuuli: - 1,2 1. Pertti Huovinen LP 11,51 2. Timo Rouhiainen Pirkm 11,65 3. Matti Röppänen

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

HÄMEENLINNA, LAMMI tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty klo 19.30

HÄMEENLINNA, LAMMI tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty klo 19.30 HÄMEENLINNA, LAMMI 31.1.2016 25 tikkaa Järj. Lammin Tikka päivitetty 31.1.2016 klo 19.30 MM 1. Hyyrynen Juha KLT 41 42 39 41 45 208 2. Rantanen Asko MU 39 44 42 40 42 207 3. Vaarala Simo PaavT 46 35 40

Lisätiedot

Sija Nimi Seura Srj TOT NAPA 1 Eloranta Oskari KaA Y

Sija Nimi Seura Srj TOT NAPA 1 Eloranta Oskari KaA Y Vapaapistooli, 25.05.2012 1 Salo Jarmo LSA 94 88 91 90 89 91 543 7 2 Kaaro Kirsti KAS 87 90 92 93 89 92 543 6 3 Turja Jyrki LSA 86 94 82 88 92 90 532 3 4 Tervo Antti SA 87 87 84 83 84 92 517 2 5 Kiviö

Lisätiedot

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL 1 SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset 20.-21.08.2011 Kajaani. RK 10+10 sarja H YL Yhdistys Tulos 1 Tulos 2 Yht Huom 1. Jari Pihlainen Pohjois-Savon RT 94 97 191 12x10,7x9,1x8 2. Hannu Eskeli

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,

Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47, Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46, Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi

SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi SAKU ry:n golfmestaruuskilpailut Rovaniemi 2.-3.9.2016 Miehet pistebogey Hcp # Pelaaja Oppilaitos Slope Out In Tulos CBA +/- EGA 1 Koskinen Henry Turun ammatti-instituutti 32 14 21 35-0.5 Kyllä 2 Palsi

Lisätiedot

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40

Kansallinen 25 tikkaa Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty klo 23.40 Kansallinen 25 tikkaa 29.7.2016 Ranualla järjestäjä Ranuan Peura ry päivitetty 29.7.2016 klo 23.40 MM 1. Järvinen Tarmo JST 41 46 43 35 44 209 5x10 2. Mäkinen Mauno VaaTi 46 40 41 40 42 209 4x10 3. Määttä

Lisätiedot

päivitetty klo 10

päivitetty klo 10 HYVINKÄÄN TIKAN KANSALLISET 25+125 TIKKAA 23.04.2016 25Tikkaa päivitetty 27.4.2016 klo 10 MM 1 Leskinen Veikko VaaTi 45 45 45 40 39 214 2 Järvinen Tarmo JST 41 44 40 38 44 207 3 Rantanen Asko MU 42 42

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli 6.2.2016 klo17:24 A) Miehet kilpasarja (17) Sij. nimi tas tas 6 tulos YHT koulutuksen järjestäjä 1 Lappeteläinen Jorma 29 174 1 227 1 401 Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 2 Sepponen Pekka 13

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg Linkopallo Ranking 2012 Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Tuija Salonen Ronttoset 47,91 30.6.2012 Joroinen 2 Heidi Korkalainen PieSa 46,67 24.6.2012 Leppävirta 3 Milla Koski-Vähälä Lumijoen Lumiukot 43,94 30.6.2012

Lisätiedot

1 Matti Kröger Itä-Suomen pl

1 Matti Kröger Itä-Suomen pl POLIISIN AMPUMAMESTARUUSKILPAILUT 5.8.-7.8.2014 RAUMALLA Ilmakivääri Y 1 Lasse Voutilainen Sisä-Suomen pl 93 94 94 97 97 95 570 2 Tapio Kajan Itä-Suomen pl 94 92 91 87 93 93 550 3 Pauli Markkanen Itä-Suomen

Lisätiedot

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT

SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT SAKU TALVIKISAT 15.3.2013, SASTAMALA YKSILÖMATKAT 1 Nyl 3km P 1 Kaisu Salminen Keski-Pohjanmaan koulutu 11.00.00 2 Nina Pajari Ammattiopisto Lappia 11.00.30 3 Terhi Lehtola Haapaveden ammattiopisto 11.01.00

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 62 kg 67 kg 73 kg 79 kg + 1. Heikki Hakola Lapuan Virkiä 2. Lauri Prusti Veitsiluodon Vastus 3. Raimo Sjöblom Teuvan Rivakka

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu

Kansalliset Seniorit Joukkuekilpailu Kansalliset Seniorit 2016 Joukkuekilpailu yht. 1 Hämeelinna 1 Hellemaa Reino, Laiho Ilpo, Ohristo Antti, Sivonen Aaro 4334 2 Turku Viitanen Heikki, Nummi Jukka, Raatikainen Jarmo, Kari Raimo 4309 3 Hyvinkää

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO

RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO RUOKOLAHDEN ELÄKKEENSAAJAT R.Y. / KALAKERHO Kymen piirin pilkkimestaruuskilpailut 24.3.2015 klo. 10-14 La hto paikka : Putka Kilpailualueena Haapavesi,Saimaa TULOKSET Naiset yli 80 vuotta 1. Asikainen

Lisätiedot

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 14. 15.2.1970 LAHDESSA Lahden Kaleva 48 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Mauri Saarivaino Iisalmen Työväen Urheilijat 2. Hannu Miettinen Kuopion Riento 2. Jorma Pikkujämsä

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Pilkkikilpailut v Vilkjärvi. NAISET 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr

Pilkkikilpailut v Vilkjärvi. NAISET 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr Pilkkikilpailut v. 2007 29.12.2007 Vilkjärvi 1 Pirjo Huopainen 2500gr 2 Martta Huuskonen 1585gr 3 Varpu Korhonen 925gr 1 Juha Pohjonen 2520gr 2 Matti Hiltunen 1855gr 3 Timo Tujula 1750gr 4 Mika Kärmeniemi

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut

SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut SKAL:n & Taksiliiton hiihtomestaruuskilpailut 12.-13.3.2016 STL 6v 1km 500 11.00.00 VAKANTTI 501 11.00.30 VAKANTTI 502 11.01.00 VAKANTTI 503 11.01.30 Savolainen Anni Kuopion Taksiautoilijat r 504 11.02.00

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä

TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-2012 Nilsiä TULOKSET Pohjoismainen metsästysammunta Pohjoismainen metsästysammunta SM-0 Nilsiä 7:3 HIRVI etunimi sukunimi seura lopputulos ratko 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 0 3 4 5 6 7 8 9 30 3 3 33 34 35 36 37

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Motocrossin Suomenmestarit

Motocrossin Suomenmestarit Motocrossin Suomenmestarit 125 250 500 1954 1. Rein Raimo 2. Carl-Gustaf Wendelin 3. Olle Helander 1955 1. Rein Raimo 2. 3. 1956 1. Kiviranta Olli-Kalevi Honkala Tarkko 2. 3. 1957 1. Kiukkonen Osmo Rein

Lisätiedot

SVA: MESTARUUSKILPAILU 10 M LIIKKUVA MAALI

SVA: MESTARUUSKILPAILU 10 M LIIKKUVA MAALI Turku 10m Liikkuvamaali, sarja N45 1. Tiina Aalto SMY 74 80 154 82 74 156 310 10m Liikkuvamaali, sarja N65 1. Kaija Häyrinen KAMS 83 83 166 63 52 115 281 10m Liikkuvamaali, sarja Y45 1. Markku Jetsonen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO

RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO RESERVILÄISURHEILULIITON ILMA-ASEMESTARUUSKILPAILUT ALAVUDELLA 09.-10.03.2013 TULOSLUETTELO Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailu Alavus 09. - 10.03.2013 10.03.2013 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata

Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata Pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailu, Mikkeli Kyrönpellon ampumarata 22. - 24.7.2016 50m Pistooli sarja M50 1. Heikki Oikari TiA 88 88 90 88 81 89 524 2. Arto Kormu HyMAS 89 84 85 84 87 93 522 3. Pasi

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6)

Ilmaolympiapistoolin SM-kilpailut 2012 Eräluettelo Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) Lauantai 24.3.2012 Sivu 1 (6) I erä klo 11:00, toinen puolikas 15:00 1. Y 2. Heikkinen Matti P-HA Y 3. Helassalo Heikki RSA Y 4. Virtanen Seppo P-HA Y 5. Meinander Ari LAS Y 6. Nevalainen Tarja SA Y 7.

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr

Lisätiedot

Venekuntakilpailu Vanniemi

Venekuntakilpailu Vanniemi Venekuntakilpailu Vanniemi 13.8.2011 tulos tulos 1 Matti Hiltunen 16 199 gr 9 Pekka Petriläinen 4 348 gr Hannu Pöntinen Keijo Petriläinen 2 Kari Liukko 9 298 gr 10 Jukka Kokkonen 4 030 gr Markku Talonpoika

Lisätiedot

Yrityksen nimi Yhtiömuoto Y-tunnus Puhelinnumero Puhelinnumero Perustamisvuosi Yhtiön kotipaikka Fuusion tyyppi Fuusion tarkenne

Yrityksen nimi Yhtiömuoto Y-tunnus  Puhelinnumero Puhelinnumero Perustamisvuosi Yhtiön kotipaikka Fuusion tyyppi Fuusion tarkenne Yrityksen nimi LähiTapiola Itä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 22464420 E-mail juha.makinen@lahivakuutus.fi Puhelinnumero 0178211611 Puhelinnumero 0447211700 Perustamisvuosi

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2014

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2014 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 17. - 11:37:39 50m Pistooli, sarja Y 1. Lars-Christian Schauman Pirkan 77 81 82 87 91 88 506 2. Joonas Knuuti Pirkan 83 85 76 80 88 93 505 3. Antti Jokinen Oulu 85 90 83 68 43 35 404 50m

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010 Tulokset (1/10) Sarja Sukunimi Etunimi Seura Hitaat Nopeat Yhteensä N16 1. Taskinen Pipsa Numa 3 + 5 = 8 N18 1. Qvarnström Micaela RS 12 + 10 = 22 N 1. Salminen Marika KoE 13 + 12 = 25 2. Aalto Tiina SMY

Lisätiedot

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Mestaruuskilpailut 2015,Pitkäjärvi, Kangasala, lauantai

Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Mestaruuskilpailut 2015,Pitkäjärvi, Kangasala, lauantai Liikkuvanmaalin 10 m putoavan taulun Suomen Mestaruuskilpailut 201,Pitkäjärvi, Kangasala, lauantai 11.4.201 Tulokset N0 1. Tiina Aalto, ESF M 1. Erkki Kinnunen, SUMA 2. Sirkka Savukari, ESA 2. Taisto Nikku,

Lisätiedot

N50 N

N50 N SVA Riistamaali mestaruuskilpailu 23.-24.8.2014 Sipoo Hirvi 20 kertalaukaus Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko N50 N50 1000 0 1000 0 1 Savukari Sirkka ESA N50 83 67 150 0 N55 N55 1000 0 1000 0 1 Jaakkola Asta

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

SM 300, IKÄKAUSISARJAT

SM 300, IKÄKAUSISARJAT HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 12. - 21:17:42 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M50 1. Matti Viljakainen SäSA 98 99 99 296 2. Tapio Kajan KAMS 99 97 98 294 3. Jukka Nieminen LeA 93 100 98 291 12x 4. Jari Lehtinen KSA

Lisätiedot

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Nimi Olosuhde Rata Vuoro Tulos Koivuranta Erkki H 1-9-17 9 1 246 Tapper Pasi H 1-9-17 1 8 244 Nybakka Helvi H 1-9-17 17 8 241 Lahti Jukka-Pekka H 1-9-17 17

Lisätiedot

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1

PDF MASTERS. Tappiolegit Legit + - Voittolegit. Tasapelit Tappiot. Pisteet. Voitot. Pelit. Sija. Lohkonumero: 1 Lohkonumero: 1 Ottelut: Lohkonumero: 1 1 Kim Viljanen 7 6 1 0 19 27 7 20 1 Kim Viljanen - Janne Uutela 4-1 Jarmo Kontkanen Jyri Rita - Heikki isoranta 4-2 Ossi Salmela 10:30 2 Janne Uutela 7 1 2 4 5 12

Lisätiedot

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010 Tulokset (1/13) Sarja Sukunimi Etunimi Seura Hitaat Nopeat Yhteensä N16 1. Taskinen Pipsa Numa 3 + 5 = 8 N18 1. Qvarnström Micaela RS 12 + 10 = 22 N 1. Salminen Marika KoE 13 + 12 = 25 2. Aalto Tiina SMY

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli

Saku Keilakilpailut Lohja , Lohjan Keilahalli 8.2.2016 klo7:47 A) Miehet kilpasarja (17) Sij. nimi tas tas 6 tulos YHT koulutuksen järjestäjä 1 Lappeteläinen Jorma 29 174 1 227 1 401 Luksia, Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 2 Sepponen Pekka 13

Lisätiedot

Betonin alkalikiviainesreaktioseminaari AKR workshop,

Betonin alkalikiviainesreaktioseminaari AKR workshop, TUTKIMUSRAPORTTI VTT-R-00763-12 Betonin alkalikiviainesreaktioseminaari AKR workshop, 24.1.2012 Kirjoittajat: Luottamuksellisuus: Erika Holt, Hannu Pyy ja Miguel Ferreira (toim.) Julkinen 2 (48) Sisällysluettelo

Lisätiedot

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti

, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti 12. - 13.3.1955, ILMAJOKI, Kisailijat / IMATRA, Jyske ja Tainionkosken Tähti 1. Reijo Nykänen Varkauden Tarmo 2. Kauko Tolvanen Tainiokosken Tähti 3. Heikki Hakola Kotkan Painimiehet 1. Matti Rantala Vaasan

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa Kosken tl Erämaja 29. - 30.06.2013 Hirvi kertalaukaukset erä 1, lauantai 29.6.2013 klo 8.00-10.00 HUOM! Ampujaparista pienempi kilpailijanumero ampuu 1 tauluun 1 46 Asko Tiainen MKMS Y45 9 11 Ari Karhu

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT Pienoiskivääri makuu 60 ls lauantai 11.7.2015 Paikka Sarja Nimi Seura 1. M Ville Nokipii P-HA 96 97 98 97 100 99 = 587 2. M Jouko Forsten SäSa 97 95 97 98 97 99 = 583 1. M 50 Pertti Sinkko KuusA 95 98

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

Tulokset Jäsentenvälinen Hanhijärvi

Tulokset Jäsentenvälinen Hanhijärvi Tulokset 15.1.2012 Jäsentenvälinen Hanhijärvi NAISET 1 Aili Jäppinen 1548 gr 2 Laila Helsten 691 gr 3 Varpu Korhonen 344 gr 4 Arja Villanen 288 gr 5 Terttu Huhtiniemi 233 gr MIEHET 1 Kimmo Hyvärinen 2220

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot