Innovaatiostrategian haasteet KTY - Visiopäivä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Innovaatiostrategian haasteet KTY - Visiopäivä 28.1.2009"

Transkriptio

1 Innovaatiostrategian haasteet KTY - Visiopäivä Mikko Kosonen yliasiamies, Sitra Kansallinen innovaatiostrategia - päämäärät Innovaatioperusteinen tuottavuuskehitys Hyvinvoinnin lisääminen edellyttää innovaatioihin perustuvaa, kestävästi suunnattua tuottavuuden parantamista. Innovaatiotoiminnan edelläkävijyys Menestyäkseen Suomen on oltava valitsemillaan innovaatiotoiminnan osa-alueilla edelläkävijä maailmassa.

2 Muutoksen ajurit Globalisaatio Teollinen valmistus sijoittuu nykyisin hyvin joustavasti sinne, missä toimintaedellytykset ovat edullisimmat. Sama on tapahtumassa myös tiedolle ja osaamiselle. Kehittyvien maiden toimijat pyrkivät haastamaan nykyiset menestyjät kaikkialla maailmassa. Kestävä kehitys Kasvanut tietoisuus ilmastonmuutoksesta ja siihen liittyvistä uhkista on synnyttänyt paineen siirtyä ekologisesti kestävään tuotantoon ja kulutukseen. Painetta lisäävät raaka-aineiden ja energian niukkuus ja niiden jyrkästi nousseet hinnat. Muutoksen ajurit Uudet teknologiat Teknologian kehitys jatkuu kiihtyvällä nopeudella. Esimerkiksi tieto- ja viestintä-, bio- sekä nanoteknologioiden aloilla syntyy jatkuvasti tietoa ja tuloksia, jotka synnyttävät valtavan potentiaalin uusille sovelluksille ja vanhojen toimintojen uudistamiselle. Väestön ikääntyminen Suomi on yksi ensimmäisistä maista, joka kohtaa työvoiman supistumisen. Nopea väestörakenteen muutos pakottaa Suomen nopeisiin tuottavuutta ja tehokkuutta parantaviin ratkaisuihin ja luo samalla edellytyksiä uusille innovaatioille

3 Tähänastinen innovaatiopolitiikkamme Fokus teknologian kehittämisessä, T & K:ssa ja vientiteollisuuden kilpailukyvyssä. Perustuu lineaariseen innovaatiomalliin (Tiede, T & K, Kaupallistaminen) Politiikkaa suunnitellaan ja toteutetaan monen hierarkisen siilon toimesta. Hyvä yhteistyö yritysten, yliopistojen ja julkisen sektorin välillä. Tämä on ollut erittäin menestyksekästä politiikkaa, mutta ajat ovat muuttuneet 5 Scientific publications The World is Flat The World is Spiky. Patents Source: Tim Gulden, UMD, Richard Florida, U of T, Pekka Himanen, HIIT

4 Innovaatiostrategia = muutosstrategia Liikkuvuus ja vetovoimaisuus Yhteisöt ja keskittymät INNOVATIIVISET YKSILÖT JA YHTEISÖT RAJATON MAAILMA OSAAMIS- PERUSTA Osallisuus ja vaikuttaminen Kannustavat markkinat KYSYNTÄ- JA KÄYTTÄJÄ- LÄHTÖISYYS Yksilöt ja yrittäjyys Osallistava innovaatiotoiminta SYSTEEMISYYS Laaja-alaisuus Muutosjohtaminen Olemassa EU ERC EU FP7 Standardit Normit Tekes ohjelmat VC verokannusteet Aalto yliopisto Uusi / Puuttuva Käyttäjien verokann.?? Kysyntäohjautuva innovaatiopolitiikka Lead Julk. Palv. markets Julkiset Demand Uudist. hankinnat pull TYKES Green Procur t Pre-comp Proc. (R&D) SA Huippuyksiköt SA ohjelmat Tekes ohjelmat SHOK EU JTI TEM Investointi tuet EU EIT OSKE Hankintaosaaminen Yritys- Suomi KYpalvelu EAKR YIC rahoitus ESR Tekes ohjelmat Living labs Käyttäjäyhteisöt Osaamislähtoinen innovaatiopolitiikka Knowledge push

5 Innovaatiostrategia = muutosstrategia Liikkuvuus ja vetovoimaisuus Yhteisöt ja keskittymät INNOVATIIVISET YKSILÖT JA YHTEISÖT RAJATON MAAILMA OSAAMIS- PERUSTA Osallisuus ja vaikuttaminen Kannustavat markkinat KYSYNTÄ- JA KÄYTTÄJÄ- LÄHTÖISYYS Yksilöt ja yrittäjyys Osallistava innovaatiotoiminta SYSTEEMISYYS Laaja-alaisuus Muutosjohtaminen Valtioneuvoston kehittämislinjaukset 1) Osaamisperustan vahvistaminen 2) Laaja-alainen innovaatiotoiminta 3) Innovaatioympäristön kansainvälistyminen ja toiminta rajattomassa maailmassa 4) Vahvat ja verkottuneet innovaatiokeskittymät 5) Kansainvälisesti kilpailukykyinen koulutus- ja korkeakoulujärjestelmä 6) Suomalaisen kasvuyritysympäristön määrätietoinen kehittäminen 7) Kysyntä- ja käyttäjälähtöisyyden vahvistaminen 8) Valtion konserniohjaus ja systeeminen toimintatapa 9) Innovaatiotoiminnan voimavarat 10) Innovaatiojärjestelmän kansainvälinen arviointi

6 Missä Suomi ja sen julkinen sektori? Kasvu Strateginen ketteryys Strateginen jäykkyys Operatiivinen tehokkuus Yrittäjämäinen näkemys ja joustavuus Aika Strategisen ketteryyden mahdollistajat Strateginen herkkyys Avoin strategiaprosessi Kohotettu strateginen valppaus Yhteiset tavoitteet ja keskinäinen riippuvuus Ylimmän johtotiimin yhteistyökyky Pää-/toimitusjohtajan johtamistyyli/-ote Korkealaatuinen sisäinen vuoropuhelu Resurssien liikkuvuus Tuloksenteon ja resurssien omistajuuden irrottaminen toisistaan Tehtäväkierto Johdon yhtenäisyys Modulaariset rakenteet

7 Sitran visio Näkijänä Sitra ennakoi, jäsentää ja arvioi keskeisiä muutosvoimia ja niiden vaikutuksia Suomeen. Visio Suomi menestyy hyvinvointia luovien systeemisten muutosten globaalina edelläkävijänä. Sitra on näiden muutosten mahdollistaja näkijä ja tekijä. Sitran vahvuus on näkemisen ja tekemisen yhdistäminen Tekijänä Sitra kehittää ja toteuttaa uusia toimintamalleja ja parhaita käytäntöjä käytännön tekemisen avulla Sitra systeemisenä toimijana Vaikuttaminen Strateginen vaikuttaminen Tekeminen Näkijä Tekijä Kehittämishankkeet

8 Rakennamme huomisen menestyvää Suomea.

Kansallisen innovaatiostrategian linjaukset. Petri Peltonen TEM / INNO

Kansallisen innovaatiostrategian linjaukset. Petri Peltonen TEM / INNO Kansallisen innovaatiostrategian linjaukset Petri Peltonen TEM / INNO Kansallinen innovaatiostrategia - päämäärät Innovaatioperusteinen tuottavuuskehitys Hyvinvoinnin lisääminen edellyttää innovaatioihin

Lisätiedot

PSK:n kevätseminaari 14.4.2011 Kysyntä- ja käyttäjälähtöinen innovaatiopolitiikka energia- ja ympäristöala esimerkkinä

PSK:n kevätseminaari 14.4.2011 Kysyntä- ja käyttäjälähtöinen innovaatiopolitiikka energia- ja ympäristöala esimerkkinä PSK:n kevätseminaari 14.4.2011 Kysyntä- ja käyttäjälähtöinen innovaatiopolitiikka energia- ja ympäristöala esimerkkinä Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Kansallinen innovaatiostrategia ja

Lisätiedot

Kansallinen innovaatiostrategia ja alueet. Mika Pikkarainen TEM/INNO/Innovaatioympäristöt 4.12.2008

Kansallinen innovaatiostrategia ja alueet. Mika Pikkarainen TEM/INNO/Innovaatioympäristöt 4.12.2008 Kansallinen innovaatiostrategia ja alueet Mika Pikkarainen TEM/INNO/Innovaatioympäristöt 4.12.2008 Muutoksen ajurit Globalisaatio Kestävä kehitys Uudet teknologiat Väestön ikääntyminen Teollinen valmistus

Lisätiedot

Petri Peltonen TEM / INNO

Petri Peltonen TEM / INNO Miten julkinen innovaatiostrategia tukee terveysteknologian alan maailmaluokan yrityksiä liiketoimintansa vahvistamisessa Suomessa sekä kasvuyrityksen kansainvälistymispyrkimyksiä? Petri Peltonen TEM /

Lisätiedot

Strateginen ketteryys Suomen julkishallinnon uusi kilpailuetu? Mikko Kosonen

Strateginen ketteryys Suomen julkishallinnon uusi kilpailuetu? Mikko Kosonen ketteryys Suomen julkishallinnon uusi kilpailuetu? Mikko Kosonen Suomi on ollut yksi globalisaation suurista voittajista Edistyksellinen teollisuus- innovaatiopolitiikka (pitkäjänteinen mittava T&K panostus)

Lisätiedot

Strateginen ketteryys ja johtaminen julkisissa palveluissa 6.5.2010

Strateginen ketteryys ja johtaminen julkisissa palveluissa 6.5.2010 Strateginen ketteryys johtaminen julkisissa palveluissa 6.5.2010 Suomi on ollut yksi globalisaation suurista voittajista Edistyksellinen teollisuus- innovaatiopolitiikka (pitkäjänteinen mittava T&K panostus)

Lisätiedot

FinNode-verkosto. Antti Valle, TEM /Innovaatio-osasto KOKO-Russia verkoston käynnistysseminaari 16.4.2010

FinNode-verkosto. Antti Valle, TEM /Innovaatio-osasto KOKO-Russia verkoston käynnistysseminaari 16.4.2010 FinNode-verkosto Antti Valle, TEM /Innovaatio-osasto KOKO-Russia verkoston käynnistysseminaari 16.4.2010 The World is Flat The World is Spiky. Scientific publications Patents Source: Tim Gulden, UMD, Richard

Lisätiedot

Metsäala 2030 strateginen hanke

Metsäala 2030 strateginen hanke Metsäala 2030 strateginen hanke Metsien käytön tulevaisuus Suomessa 03.12.2008 Mikko Karvinen Understanding the magnitude of the forest industry in Finland compared to some other countries Value ( ) of

Lisätiedot

Terveydenhuolto innovaatioiden lähteenä. Petri Peltonen TEM / INNO

Terveydenhuolto innovaatioiden lähteenä. Petri Peltonen TEM / INNO Terveydenhuolto innovaatioiden lähteenä Petri Peltonen TEM / INNO Kaupallisesti Yhteiskunnallisesti Hyvinvoinnillisesti Innovaatio = hyödynnetty osaamislähtöinen kilpailuetu Uusi tieto, osaaminen, teknologia

Lisätiedot

Innovaatiot ja kilpailukyky. Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK

Innovaatiot ja kilpailukyky. Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Innovaatiot ja kilpailukyky Johtaja Timo Kekkonen Elinkeinoelämän keskusliitto, EK Suomen menestyksen edellytyksenä on: Kokonaistuottavuuden nostaminen Osaaminen ja sen hyödyntäminen on sen keskeisin keino

Lisätiedot

Strategista ketteryyttä julkishallintoon Metropolia AMK Mikko Kosonen

Strategista ketteryyttä julkishallintoon Metropolia AMK Mikko Kosonen Strategista ketteryyttä julkishallintoon Metropolia AMK 29.4.2011 Mikko Kosonen Strategisen ketteryyden haaste Organisaatiot eivät suinkaan kuole siihen, että tekevät vääriä asioita, vaan siihen, että

Lisätiedot

Strateginen ketteryys

Strateginen ketteryys Strateginen ketteryys KymiBusiness 2009 28.10.2009 Kuusankoskitalo, Kuusankoski Mikko Kosonen Yliasiamies Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra Miksi strateginen ketteryys on tärkeää juuri tänään? Miksi

Lisätiedot

Uskallammeko poiketa polulta? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen VM:n hallinnonalan johdon päivä

Uskallammeko poiketa polulta? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen VM:n hallinnonalan johdon päivä Uskallammeko poiketa polulta? Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen VM:n hallinnonalan johdon päivä 5.10.2016 Tarkastuksen perusteella sähköisiä palveluita kehitetään siilomaisesti, hallinnon omista tarpeista

Lisätiedot

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Rakennamme huomisen menestyvää Suomea. 16.11.2009 2 2 Perustiedot Perustettu 1967 Eduskunnan valvonnassa oleva rahasto Itsenäinen Tehtävät määritelty laissa Toiminta rahoitetaan

Lisätiedot

Kohti kansainvälistä kärkeä alueiden vahvuuksien ja yhteistyön pohjalta

Kohti kansainvälistä kärkeä alueiden vahvuuksien ja yhteistyön pohjalta Kohti kansainvälistä kärkeä alueiden vahvuuksien ja yhteistyön pohjalta Länsi-Suomen EAKR ohjelman seurantakomitea 17.11.2008, Wanha Satama Mika Pikkarainen Innovaatio-osasto, Innovaatioympäristöt -ryhmä

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Mitä pitäisi kehittää?

Mitä pitäisi kehittää? Tuottavuutta toimintaan konepajateollisuuden kehitysnäkymiä 16.3.2010, Tampere Mitä pitäisi kehittää? Prof. Reijo Tuokko Talouskriisi valmistavassa teollisuudessa Manufacturing matters! Euroopan Komission

Lisätiedot

Strategiaprosessit muutosten mahdollistajina. Mikko Kosonen. Lähtölaukaus uuteen luonnonvaraajatteluun

Strategiaprosessit muutosten mahdollistajina. Mikko Kosonen. Lähtölaukaus uuteen luonnonvaraajatteluun Strategiaprosessit muutosten mahdollistajina Mikko Kosonen Lähtölaukaus uuteen luonnonvaraajatteluun seminaari 8.4.2008 Rakennamme huomisen menestyvää Suomea. 2 2 Suomen suuret haasteet: Globalisaatio

Lisätiedot

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT:n strateginen ja toiminnallinen arviointi Päätösseminaari 27.9.2010 Ilkka Turunen Pääsihteeri Tutkimus- ja innovaationeuvosto t 1 Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä

Lisätiedot

Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen

Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen Lähtökohtana hyvinvoinnin ja talouden tasapainoinen kehittäminen Edistyksellinen teollisuus- ja innovaatiopolitiikka

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Sosiaali- ja terveyspalvelut Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä 2008-2015 Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian

Lisätiedot

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Rakennamme huomisen menestyvää Suomea. 27.4.2009 2 2 Perustiedot Perustettu 1967 Eduskunnan valvonnassa oleva rahasto Itsenäinen Tehtävät määritelty laissa Toiminta rahoitetaan

Lisätiedot

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI 19.11.2009 Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus ELYjen toimipaikat ja aluejako Asetusluonnoksen 1.9. mukaan JOHTAJA LUONNOS 14.10.2009

Lisätiedot

Taloustaantuma ja tuleva kasvun aika haastavat innovaatiopolitiikan

Taloustaantuma ja tuleva kasvun aika haastavat innovaatiopolitiikan Petri Peltonen Taloustaantuma ja tuleva kasvun aika haastavat innovaatiopolitiikan Suomi on viime vuosiin asti menestynyt hyvin kansainvälisissä koulutuksen, tutkimuksen ja teknologisen kehityksen vertailuissa.

Lisätiedot

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä

kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin

Lisätiedot

Tulevaisuus innovaatioissa ja osaamisessa. Pentti Malinen Kainuun maakunta kuntayhtymä; Itä- Suomi ohjelma Kajaani 13.10.2008

Tulevaisuus innovaatioissa ja osaamisessa. Pentti Malinen Kainuun maakunta kuntayhtymä; Itä- Suomi ohjelma Kajaani 13.10.2008 Tulevaisuus innovaatioissa ja osaamisessa Pentti Malinen Kainuun maakunta kuntayhtymä; Itä- Suomi ohjelma Kajaani 13.10.2008 Esityksen rakenne Mistä on kyse: innovaatiot, innovaattorit, innovaatioiden

Lisätiedot

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen

Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Maailmantalouden tulevaisuusnäkymät ja Suomen asema maailmassa: markat takas vai miten tästä selvitään? Nuoran seminaari 29.3. 2012 Mikko Kosonen Sitran trendilista 1. Ennakoimattomien tapahtumien tiheys

Lisätiedot

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Suurten kaupunkiseutujen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma 14.3.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto Innovaatiokeskittymien neuvottelumenettely Merkittävimmät uudet avaukset (4-6 kaupunkiseutua)

Lisätiedot

Innovaatiokeskittymät

Innovaatiokeskittymät Innovaatiokeskittymät Uusi ohjelmaväline 2014+ Mika Pikkarainen Elinkeino- ja innovaatio-osasto Innovaatioympäristöt ryhmä 7.9.2012 Innovaatiokeskittymäpolitiikan lähtökohdat Innovaatiojärjestelmä kv-arviointi

Lisätiedot

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö KMO 2015:n muutosesitys Metsäneuvos Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö 5.5.2010 1 KANSALLINEN METSÄOHJELMA 2015 Strateginen toimenpideohjelma - linjaa Suomen metsäpolitiikkaa - valtioneuvoston

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,

Lisätiedot

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM

Puhtaan energian. 11.11.2013, Oulu. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Puhtaan energian liiketoimintamahdollisuudet 11.11.2013, Oulu Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma, TEM Globaalit ympäristöhaasteet Tuotannon siirtyminen halvempiin maihin Kasvava väestömäärä

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudusta innovaatiokeskittymä. Laura Ahonen Bioclus-seminaari 22.10.2012

Jyväskylän kaupunkiseudusta innovaatiokeskittymä. Laura Ahonen Bioclus-seminaari 22.10.2012 Jyväskylän kaupunkiseudusta innovaatiokeskittymä Laura Ahonen Bioclus-seminaari 22.10.2012 Esityksen sisältö: Taustatietoa kasvusopimuksista ja innovaatiokeskittymien valmistelusta Uusi INKA-ohjelma Yhteenveto

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki Innovaatioammattikorkeakoulun strategiset lähtökohdat Sinimaaria Ranki 2.9.2008 1 Taustalla vaikuttavat talouden muutosvoimat Informaatiokumous Ennuste: puolet maailmankaupasta immateriaalikauppaa Tuotanto

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Metallinjalostajien kilpailukyky

Metallinjalostajien kilpailukyky Metallinjalostajien kilpailukyky Petri Peltonen Elinkeino- ja innovaatio-osasto TEM GDP growth in Finland 8 % 6 4 2 0-2 -4-6 -8-10 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 00 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 13

Lisätiedot

Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013

Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013 Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013 Cleantechin strateginen ohjelma CSO:n strategisia avainteemoja ovat: 1. Strateginen

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia

Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Kuntamarkkinat 12.9.2013: Mistä rahoitus kunnan päästövähennystoimenpiteisiin? Alustus muutamasta rahoitusinstrumentista - lisäksi muutama yleisasia Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Ennakointi ja systeeminen muutos. Pirjo Kyläkoski, Tekes Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kevätkokous, 16.4.2009 klo 19-21, Tieteiden talo

Ennakointi ja systeeminen muutos. Pirjo Kyläkoski, Tekes Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kevätkokous, 16.4.2009 klo 19-21, Tieteiden talo Ennakointi ja systeeminen muutos Pirjo Kyläkoski, Tekes Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kevätkokous, 16.4.2009 klo 19-21, Tieteiden talo Ennakointi strategiatyön tukena Ennakointi - Foresight Ennustaminen

Lisätiedot

Kansallinen innovaatiostrategia

Kansallinen innovaatiostrategia Kansallinen innovaatiostrategia 17.2.2011 Ammattikorkeakoulujen TKI päivät, Pori Mika Pikkarainen Innovaatio-osasto, innovaatioympäristöt ryhmä Innovaatiostrategia Innovaatiostrategia ja valtioneuvoston

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

INKA ja hankinnat 3.3.2015

INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA ja hankinnat 3.3.2015 INKA:n tavoitteet Vetovoimaiset hubit Kansainvälinen taso: EU miten saamme hubeista kansainvälisiä kärkiä? INKA luo osaamispohjaisia uusia yrityksiä ja uudistaa yritysten liiketoimintaa

Lisätiedot

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen

Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Venäjän pakotteiden vaikutus kalatalouteen Kalafoorumi 11.9.2014 Kalatalousneuvos Risto Lampinen Maa- ja metsätalousministeriö Venäjän pakotteiden vaikutukset kalatalouteen Suorat vaikutukset Kalan vientikiellolla

Lisätiedot

Green Growth - Tie kestävään talouteen

Green Growth - Tie kestävään talouteen Green Growth - Tie kestävään talouteen 2011-2015 Ohjelman päällikkö Tuomo Suortti 7.6.2011, HTC Ruoholahti Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman laajuus: 79 miljoonaa euroa Lisätietoja: www.tekes.fi/ohjelmat/kestavatalous

Lisätiedot

Fintrip -tulevaisuuden liikenteen tutkimus-, ennakointi- ja innovaatiotoiminta

Fintrip -tulevaisuuden liikenteen tutkimus-, ennakointi- ja innovaatiotoiminta Fintrip -tulevaisuuden liikenteen tutkimus-, ennakointi- ja innovaatiotoiminta Paneelikeskustelu 7.9.2012 Mikko Niini Suomen kestävä kasvu ja hyvinvointi 2030 : Ennakointi 10-12/012 12/2012-3/2013 5-10

Lisätiedot

LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9.

LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9. 1 LYHYT KATSAUS ÄLYKKÄÄN ERIKOISTUMISEN POLKUUN PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteiskokous 9.10 Juha Hertsi 2 LYHYT KATSAUS OSAAMISKESKUSOHJELMA 1999 2006 Ohjelmakausi

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Systeemisen muutoksen johtaminen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä. To Be or Wellbe, Oulu 27.9.2011 Sirkku Kivisaari, VTT

Systeemisen muutoksen johtaminen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä. To Be or Wellbe, Oulu 27.9.2011 Sirkku Kivisaari, VTT Systeemisen muutoksen johtaminen sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä To Be or Wellbe, Oulu 27.9.2011 Sirkku Kivisaari, VTT 2 Jäsennys 1. Systeemisten innovaatioiden tarve 2. Monitasoinen näkökulma

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa SeAMK Foorumi 9.2.2017 Harri Jokiranta Osallisuus ja elinvoimakunta Kokonaisreformi Uuden rakenne uudet osaamiset? Maakuntien yhteiset palvelukeskukset (Toimitila,

Lisätiedot

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta

Lähtökohta. Kasvua luovien valintojen perusta Lähtökohta Joensuun seudun tulevaisuus Globaalit mahdollisuudet, haasteet ja muutokset Mahdollisuuksien tunnistaminen ja niihin reagoiminen Painopistealueet - uskoa, edistystä ja sitoutumista Toimii taustana

Lisätiedot

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009

Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009 Metsäklusteri Oy:n ohjelmat Metsäklusteri Oy Perustettu maaliskuussa 2007 Toiminta käynnistynyt syyskuussa 2007 Yksi Suomen kuudesta SHOKista Metsäklusteri Oy Toteuttaa Suomen metsäklusterin tutkimusstrategiaa

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja

VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»

Lisätiedot

Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet. EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila

Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet. EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila Elinkeinoelämän näkökulma - kilpailukyvyn avaimet EK:n hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Ilpo Kokkila Suomen globaalit haasteet Ilmastonmuutos Eurokriisi Energiapaletin muutos Regulaatiousko ja -tulva

Lisätiedot

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen

Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Mitä teollisuus ja työelämä odottaa koululaitokselta? Itä-Suomen rehtori- ja johtajuuspäivät 4.9.2014 Toimitusjohtaja Timo Saarelainen Globaalin liiketoiminnan näkökulma Timo Saarelainen toimii Green Fuel

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla

Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Tuula Jäppinen, innovaatio-asiantuntija Suomen Kuntaliitto Käyttäjälähtöinen innovaatiotoiminta kunta-alalla Julkisen sektorin innovaatiotoiminta Avoin

Lisätiedot

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries

Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries Elinkeinoelämän keskusliitto Finlands Näringsliv Confederation of Finnish Industries 1 Menestyvien yritysten Suomi 2 Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia

Lisätiedot

GTK:n uudet tuulet. Olli Breilin, aluejohtaja. Suomen vesiyhdistys ry:n pohjavesijaosto Teemailtapäivä 6.10.2015

GTK:n uudet tuulet. Olli Breilin, aluejohtaja. Suomen vesiyhdistys ry:n pohjavesijaosto Teemailtapäivä 6.10.2015 GTK:n uudet tuulet Olli Breilin, aluejohtaja Suomen vesiyhdistys ry:n pohjavesijaosto Teemailtapäivä 6.10.2015 Strategian muutostekijöitä 2 Strategian kärkiversot, Perustehtävän uudistaminen Vaikuttavuus,

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta?

Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Mistä puhutaan kun puhutaan hyvinvointitaloudesta? Kunta-järjestö yhteistyöseminaari, 23.9.2015 Jussi Ahokas, pääekonomisti, Hyvinvointitalous-tiimin päällikkö, SOSTE Esityksen sisällys 1. Mitä on hyvinvointitalous?

Lisätiedot

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Reijo Kangas Tekes San Jose, USA Taustaa Ratas 1980-1990 luvulla

Lisätiedot

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori Virpi Einola-Pekkinen VM 30.8.2011 Miten luovuus ja innovatiivisuus liittyvät julkiseen sektoriin? Hallituksen tahtotila: Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

Päihdepäivät 16.9.2008

Päihdepäivät 16.9.2008 Päihdepäivät 16.9.2008 Päihdehuollon tulevaisuuden näkymiä Laitospalvelut muutosvoimien pyörteissä Mainiemen päihdetyön kehittämisyksikkö Projektipäällikkö Kimmo Mäkelä Kehittäjä-päihdetyöntekijä Aki Heiskanen

Lisätiedot

Johtamisen haasteet julkisella sektorilla. Valtiovarainministeriön visio

Johtamisen haasteet julkisella sektorilla. Valtiovarainministeriön visio Johtamisen haasteet julkisella sektorilla Kauppatieteellisen yhdistyksen visiopäivä Juhani Turunen 28.1.2009 Valtiovarainministeriön visio Suomi on kestävä, kilpailukykyinen ja innovatiivinen kansantalous,

Lisätiedot

Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana

Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Tekes cleantech- ja energia-alan yritystoiminnan vauhdittajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Uusikaupunki 11.11.2014 Tekes cleantech- ja energia-alan vauhdittajana DM 1365406 DM 1365406 Cleantechin kaupallistaminen

Lisätiedot

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Riku Rikkola Kehittämispäällikkö EU toiminnot ja partneriverkostot Finnish Cleantech Cluster Sisältö Finnish Cleantech Cluster BSR Stars lippulaivaohjelma

Lisätiedot

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia

Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia Näkökulmia kansallisen yhteistyön tärkeydestä Tekesin Green Growth ohjelman kokemuksia Suomen kestävän kehityksen toimikunta 6.6.2012 Kimmo Kanto yksikön johtaja ympäristötieto ja avaruussovellukset Tekes

Lisätiedot

Jyväskylän yliopisto. Korkeakoulut innovaatiojärjestelmässä

Jyväskylän yliopisto. Korkeakoulut innovaatiojärjestelmässä Tutkimusprofessori Antti Hautamäki Jyväskylän yliopisto Korkeakoulut innovaatiojärjestelmässä Innovaatiopolitiikan käänne Tarjontalähtöisestä teknologiapolitiikasta asiakasvetoiseen, palvelukeskeiseen

Lisätiedot

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK Terveydenhuollon tulevaisuus onko yksityinen uhka vai mahdollisuus? Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Elinkeinoelämän keskusliitto EK EK-2015 strategian ydin Missio, visio ja arvot Missio = Perustehtävä, olemassaolon

Lisätiedot

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa

Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa Liite 2 Yksityisen sektorin työnantajaedunvalvontaa Monitoimialainen työnantajaedunvalvoja kuntakonsernissa AVAINTAn missio AVAINTA toimii kuntaomisteisten yritysten ja yhteisöjen työnantajaedunvalvojana

Lisätiedot

Kestävien ratkaisujen kaupallistaminen ja käyttöönotto

Kestävien ratkaisujen kaupallistaminen ja käyttöönotto Kestävien ratkaisujen kaupallistaminen ja käyttöönotto Teija Lahti-Nuuttila Tekes Tulevaisuusfoorumi Vähäpäästöinen Suomi, kestävä teknologia ja energiantuotanto Lappeenranta 4.11.2009 10/2009 DM 601230

Lisätiedot

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti

Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti Miten tutkimus- ja kehittämistoimintaa tilastoidaan? Tampereen yliopisto 26.3.2010 Ari Leppälahti Tilastokeskuksen t&k -tilasto Yritysten tutkimus- ja tuotekehitys Julkisen sektorin t&k - yksityinen voittoa

Lisätiedot

Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta

Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta Vauhtia konepajateollisuuden kehitystoimille ja investoinneille - VTT tukee rakennemuutosta VTT:n media-aamiainen 24.4.2012 Erikoistutkija Ismo Ruohomäki, VTT 2 Suomikin tarvitsee tuotantoa Globalisaation

Lisätiedot

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011 Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

Verkostojen tehokas tiedonhallinta

Verkostojen tehokas tiedonhallinta Tieto Corporation Verkostojen tehokas tiedonhallinta Value Networks 3.9.2014 Risto Raunio Head of Lean System Tieto, Manufacturing risto.raunio@tieto.com Sisältö Mihin verkostoitumisella pyritään Verkoston

Lisätiedot

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n

TUOMAS VANHANEN. @ Tu m u Va n h a n e n TUOMAS VANHANEN KUKA Tu o m a s Tu m u Vanhanen Energiatekniikan DI Energialähettiläs Blogi: tuomasvanhanen.fi TEEMAT Kuka Halpaa öljyä Energian kulutus kasvaa Ilmastonmuutos ohjaa energiapolitiikkaa Älykäs

Lisätiedot

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Tuotanto- ja palveluverkostot 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Esityksen sisältö Tuotanto- ja palveluverkostot Toimialan yritykset Yhteistyöllä saavutettavat edut 2 Tuotanto- ja palveluverkostot Kansainvälinen

Lisätiedot