Mikkelin Kirkkopuisto kulttuuriympäristöselvitys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikkelin Kirkkopuisto kulttuuriympäristöselvitys 25.8.2014"

Transkriptio

1 Mikkelin Kirkkopuisto kulttuuriympäristöselvitys Mikkelin kaupunki, kaupunkisuunnittelu 2014, Tuija Mustonen

2 Sisällys Kuvaus... 3 Asemakaavahistoria... 4 Kirkkopuiston historiaa... 6 Vanha hautausmaa...11 Kirkkopuisto kaupunkipuisto...12 Puistoa ympäröivät rakennukset Rakennussuojelu...14 Lähteet...15 Kuvaliite 1: Kirkkopuiston muutokset Kuvaliite 2: Piirustuksia Kirkkopuistossa olleista kioski yms. rakennuksista...19 Kannen kuva: Kirkkopuisto vappuna 1949 (MKM) Sivu 2 / 23

3 Kuvaus Kirkkopuisto sijaitsee Mikkelin keskustassa Porrassalmenkadun, Vuorikadun, Maaherrankadun ja Savilahdenkadun väliin muodostuvassa korttelissa. Kaupungin keskustan edustuspuisto perustettiin vanhan kirkkotarhan kohdalle v kaavoitetun ruutukaavan yhden ruudun täyttävänä. Puiston koivurivien paikat ovat 1800-luvun lopulta, mutta puiston rakentaminen aloitettiin jo 1840-luvulla. Symmetrisen puistosommitelman keskiakselissa on v:n 1897 laulujuhlia varten rakennettu nikkarityylinen soittolava. Nykyisen vehreän muotonsa puisto sai 1930-luvulla, jolloin kaupunginpuutarhurin virka perustettiin. Puistossa on ollut suihkukaivo 1910-luvulta saakka, nykyinen suihkukaivo on 1950-luvun lopulta. Vuosina puistossa tehtiin mittava peruskorjaus korostaen luvulla puistossa hallitsevina olleita piirteitä. Nykyään puistoa ympäröivät rakennukset ovat pääosin 1970-luvulta. Vanhinta kerrostumaa edustavat Vanha rahtiasema vuodelta 1934 ja Kiinteistö Oy Mikrankulman vanhin osa, Mikkelin Rautakauppa Oy:n rakennus vuodelta As Oy Märthanhovi valmistui vuonna 1955 ja As Oy Maaherrankatu 26 vuonna luvulla rakennettuja ovat Kiinteistö Mikrankulman uudempi osa (1985) ja Kiinteistö Oy Pusankulma (1986). Viimeisimpänä on rakennettu Kauppakeskus Stella: lasirakenteet Pikkutorin yllä sekä huoltopiha Maaherrankadun ja Savilahdenkadun kulmauksessa (2011). Mikkelin kirkkopuisto on suosittu piknik ja ajanviettopaikka. Soittolavalla on useita musiikkiesityksiä, leikkipuisto palvelee lapsiperheitä ja puistossa myös tivoli noin viikon kesässä. Mikkelin torin kauppatoiminta oli siirrettynä puistoon Mikkelin hallitustori ympäristöineen, RKY Mikkelin keskeisimmät alueet, ja mukana myös Kirkkopuisto, on otettu mukaan Museoviraston inventointiin valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Inventointi on osa valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ja se tulee huomioida alueiden käytön suunnittelun lähtökohtana. Tavoitteena on rakennettujen kulttuuriympäristöjen rakenteen, kaupunkikuvan sekä alueilla jo olevien rakennusten ja ympäristön säilymisen turvaaminen. Lisäksi tavoitteena on mahdollisen täydennysrakentamisen sopeuttaminen kulttuuriympäristön ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin. Kaavoituksella ratkaistaan säilyttämisen ja muutosten laajuus ja sisältö. 2 Mikkelin hallitustori ympäristöineen ulottuu alueena hallitustorilta pikkutorin kautta kirkkopuistoon ja Tuomiokirkolta rautatieasemalle. Hallitustorin, Kirkkopuiston ja niiden välisen korttelin rakentaminen perustuu yli-intendentti C.L. Engelin 1837 laatimaan asemakaavaan. Mikkelin hallitustori rakennuksineen ja akselinäkymineen kuvastaa autonomian ajan asemakaavallista suunnittelua, jolla korostettiin läänin pääkaupungin asema sijoittamalla julkiset vyöhykkeeksi kaupungin keskelle. Torin pohjoislaidan keskeltä akselisommitelma jatkuu kahden porttirakennuksen välistä pikkutorille. Kauppakeskuksen rakentamisen yhteydessä myös tori katettiin lasikatteella ja siitä muodostui julkinen sisätila hallitustorin ja kirkkopuiston väliin. Pikkutorin pohjoispuolella kaupunkitila jatkuu Kirkkopuistona. Puistolle leimaa antavat koivuistutukset sekä Mikkelissä 1897 pidettyjä laulujuhlia varten rakennettu soittolava. 1 Laukkanen Katri 2 RKY Sivu 3 / 23

4 Kirkkopuistosta koilliseen seuraavassa korttelissa on empirekaudelta peräisin oleva lääninsairaalan rakennusryhmä. Useassa vaiheessa rakentunut Mikkelin keskussairaalan laitoskortteli tarjoaa monipuolisen ja edustavan sarjan suomalaisen sairaalarakentamisen kehityspiirteitä 1800-luvun alkupuolelta luvulle. 3 Asemakaavahistoria Mikkelin kirkonkylä määrättiin Mikkelin läänin maaherran residenssipaikkakunnaksi vuonna 1831 ja ylitarkastaja Anders Norstedt laati kaupungille asemakaavan. Seitsemäntoista korttelia käsittänyt asemakaava vahvistettiin, mutta se ei koskaan ehtinyt toteutumaan. Mikkelin kaupunki perustettiin vuonna 1838, jolloin uuden kaupungin asemakaavan laadinnasta vastasi intendentinkonttorin johtaja Carl Ludwig Engel ( ). 4 Engelin kaavassa esitetty akseli kirkolta kaupungintalolle on säilynyt asemakaavassa ja kaupunkikuvassa nykypäivään saakka. Mikkelin kaupungin ensimmäinen asemakaava Engelin viimeistelemänä vuodelta 1838.(MKA) Kaupunkia laajennettiin 1800-luvun lopulla useita kertoja. Mikkelin asemakaavat laativat yleisten rakennusten ylihallituksen arkkitehdin Adolf Brander vuonna 1869, maanmittari C. E. Müller vuonna sekä insinööri Orrman vuonna Kaupungin alue päätettiin mitata ja kartoittaa uudelleen professori Elias August Piponiuksen ( ) toimesta vuonna Uusien kaupunginosien kaavoituksesta järjestettiin suunnittelukilpailu vuonna Kilpailussa ei jaettu ensimmäistä palkintoa vaan asemakaavan laati Piponius. Mittaukset kuitenkin 3 RKY (viite koskee kaikkia kolmea kappaletta) 4 Vikman Sivu 4 / 23

5 viivästyivät ja uusi asemakaava vahvistettiin Tämä asemakaava on kaupungin asemakaavajärjestelmässä numerolla 1 ja se on edelleen pienillä osin kaupunkia ajantasa-asemakaava. Ensimmäisissä asemakaavoissa kirkkopuiston korttelissa sijaitsi kirkkorakennus puiston ympäröimänä. Kirkko oli 1811 rakennettu kirkkopuiston sijaan maalaiskunnan puolelle, Heinolan ja Kangasniemen maanteiden yhtymäkohtaan. Kun Tuomiokirkko sitten päätettiinkin rakentaa (1897) Ristimäelle 6, asemakaavassa merkityn kirkkopuiston sijaan, on kortteli Poniuksen asemakaavassa 1917 merkitty jo puistoksi. Ote asemakaavasta vuodelta 1917 (Piponius)(MKA) Ote asemakaavasta vuodelta 1931.(MKA) Mikkelin keskustan asemakaavaa alettiin muuttaa 1970-luvun alussa. 7 Tässä yhteydessä myös kirkkopuisto yhdessä keskeisten kortteleiden kanssa sai toisen asemakaavansa, joka hyväksyttiin Asemakaavassa puisto on merkitty merkinnällä P (puistoalue). Puistossa on soittolavan lisäksi tuolloin ollut kaksi kioskia ja taksiasema, joille ei millekään ole merkitty rakennusoikeutta. Ainoastaan soittolava on saanut suojelumerkinnän ja rakennusalan. (e = Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten tai rakennelmien alue. Nykyiset rakennukset tai rakennelmat säilytettävä.) Tuolloin voimassa olleen rakennuslain (1958) mukaisesti voitiin rakennelmia (mm. kioskit) rakentaa puistoon ilman merkittyä rakennusalaa. Vuonna 2000 voimaan tulleen Maankäyttö- ja rakennuslain nojalla rakentaminen ilman osoitettua rakennusoikeutta ei ole sallittua. Ote asemakaavasta 1974.(MKA) 5 Vikman 6 Mikkelin kaupunki, nettisivut 7 Vikman Sivu 5 / 23

6 Kirkkopuistoa ympäröivien kortteleiden rakennuskanta on muodostunut myös 1970-luvun kaavoitustyön pohjalta. Korttelin 1 kaavassa vuodelta 1977 on Porrassalmenkadun varteen kaavoitettu kuusikerroksiset rakennusmassat ja korttelin sisälle matalammat yksi- ja kaksikerroksiset rakennukset. Vuorikadun pohjoispuolella (Maunuksela kortteli 2) kadun varteen sijoittuvat matalat yksikerroksiset rakennusmassat ja korkea, viisikerroksinen, rakennusmassa on korttelin sisäosissa. Maaherrankadun varrella (kortteli 2) kaava sallii neljäkerroksiset rakennukset. Eteläpuolelle saa ajantasa-asemakaavan mukaisesti kulmiin rakentaa kolmi- ja viisikerroksiset rakennukset, korttelin keskiosan vanha rahtiasema on suojeltu. Kirkkopuiston historiaa Paikalle, jossa Hämeen ja Loviisan tiet yhtyivät, rakennettiin Mikkelin pitäjän toinen puukirkko vuonna Mikkelin ja koko Savon vanhin tunnettu kirkkorakennus on Kivisakasti Porrassalmenkadulla. Se on peräisin keskiajalta, luultavasti 1400-luvun alkupuolelta. Kivikirkon yhteyteen rakennettiin vuonna 1664 hirsinen kirkko, jonka sakastina kiviosa palveli. Kirkko rappeutui ja se alkoi käydä laajenevalle seurakunnalle pieneksi 1700-luvun alkupuolella. Siksi ryhdyttiin etsimään uutta paikkaa kirkkoa varten. 8 Rekognosointikartta 1700-luvulta 9 Uusi Kirkko sijaitsi nykyisen kirkkopuiston koilliskulmassa. Risteyksen koillispuolella oli markkinapuoteja, itäpuolella Maunukselan talo ja eteläpuolella kirkko kellotapuleineen sekä niiden ympärillä hautausmaa. 10 Kirkon edustalla oli aukio, jossa pidettiin Savon rykmentin tarkastuksia ja kirkkoparaateja. Alue oli puuton ja 8 Mikkelin kaupunki. Vanhat nettisivut / Uskontohistoriaa 9 Ratatupa 10 Seutuhaku.fi Sivu 6 / 23

7 tasainen, joten kirkko näkyi hyvin kauas. 11 Kirkko ja kellotapuli oli aidattu jo aiemmin ja myös hautausmaa ympäröitiin lauta-aidalla. Myöhemmin alue reunustettiin kiviaidalla. 12 Kirkon rakennusmestarina ja suunnittelijana oli Aukusti Sorsa. Uusi kirkko oli komea ja kookas, 44 x 48 metriä ja korkeudeltaankin kivijalasta ristin huippuun ilmeisesti noin 37 metriä. Tyyliltään se oli kahdennettu ristikirkko eli kahtamoinen, jonka erikoisuutena oli kulmaulokkeiden massiivinen pyramidi- eli kekokatto ja varsinaiset ristisakarat jäivät jonkin verran toissijaiseen asemaan. Tällaista rakennusratkaisua ei tiettävästi ollut Suomessa aikaisemmin käytetty. Myös pohjakaava oli erikoinen, sillä se oli tilavaikutelman lisäämiseksi laadittu vinokulmaiseksi. Kirkko oli maalattu punamullalla. Kirkon ja hautausmaan lisäksi Kirkkopuistossa sijaitsi kellotapuli (mahdollisesti kirkkoa varhaisemmalta ajalta). Kirkko ympäröitiin hautausmaineen lauta-aitauksella, jonka jokainen portti varustettiin rovasti Henrik Forsiuksen valitsemalla mietelauseella, kuten: "Te makaatte, me valvomme vartiona." Kirkon ylpeyden aiheena olivat vuonna 1800 valmistuneet, uusklassillisen tyylin mukaiset, kauniit ja kalliit urut, jollaisia ei vielä tuolloin ollut millään muulla maaseurakunnalla koko Porvoon hiippakunnassa. 13 Kirkon torniin iski salama ja sytytti tulipalon, joka tuhosi kirkkorakennuksen ja kellotapulin muutamassa tunnissa. Kirkkopuiston hautausmaat käytettiin vielä sen jälkeenkin. Vuonna 1841 määrättiin vanhan kirkkomaan aita purettavaksi ja kivet poiskuljetettaviksi. 14 Kivet tuli ensimmäisellä rekikelillä kuljettaa pois ja käyttää seuraavana keväänä maaseurakunnan kirkon vierellä olevan uuden hautausmaan kiviaidan rakentamiseen. 15 Yleiskuva Naisvuorelta kuvattuna v (MKM) 1836 asemakaavassa alue oli merkitty puistoksi. Puiston kauneudesta huolehdittiin kuvernöörin käskystä se sai ympärilleen vihreän aidan ja sinne istutettiin 168 koivua, 1861 hankittiin lisää multaa ja 1871 penkkejä. Vielä 1860-luvulla puistossa oli laidunnettu lehmiä. 16 Vuonna 1870 maistraatti kielsi puiston vuokranneelta raatimies Ahlbergilta lehmien laiduntamisen ja pyykin kuivaamisen. 17 Kaupunginviskaali Lucander oli saanut luvan pystyttää virvokekioskin ehdolla, että istuttaa samalla puita kaupunki päätti rakentaa soittopaviljongin tulevia laulujuhlia varten sekä kaksi virvokejuomakioskia, jotka sitten vuokrattiin. 11 Paju-Kivinen 12 Paju-Kivinen 13 Wirilander 14 Mikkelin kaupunki. Vanhat nettisivut / Uskontohistoriaa 15 Paju-Kivinen 16 Etelä-Savon maakuntaliiton inventointijärjestelmä 17 Paju-Kivinen Sivu 7 / 23

8 1897 rakennettiin uusi aita rautalangasta. Samana vuonna suljettiin puiston luoteiskulmassa ollut yleinen kaivo, jossa oli puoliavoin kuusikulmainen katos. Lava tehtiin Mikkelissä pidettyä Kansanvalistusseuran laulujuhlia varten. Nikkarityylisen, puisen paviljongin suunnitteli arkkitehti John L. Lybeck. 18 Samana vuonna puiston ympärille rakennettiin uusi rauta-aita rajoittamaan puistoon pääsy vain porttien kautta tapahtuvaksi. Tämän tarkoituksena oli pitää puisto rauhallisempana ja tallaantumattomana. Kirkkopuistosta tuli kaupunkilaisten keskeinen vapaa-ajanviettopaikka Naisvuoren ja Pirttiniemenpuiston ohella. 19 Kirkkopuisto v (MKM) Valaistus Kirkkopuistoon rakennettiin vuonna Insinööri L. v. Fieandtin suositteluun perustuen kirkkopuiston keskiosaan rakennettiin suihkukaivo Suihkukaivoa hän perusteli sillä, että juuri valmistunut vesilaitos saisi vähän runsaamman vedenkulutuksen. 20 Jo vuonna 1892 oli kuvernööri ehdottanut valtuustolle, että kaupunki olisi ottanut puutarhurin suunnittelemaan Kirkkopuiston ja Hallitustorin kaunistamista. Hanke kuitenkin raukesi. 21 Professori E. Piponiuksen asemakaavaan (1917) kuului myös Kirkkopuiston uudistus. Piponiuksen suunnitelmissa olleet nurmikenttien jaottelut ja hiekkakäytävät ovat nykyisessäkin Kirkkopuistossa jäljellä. 22 Puisto sai nykyisen muotonsa isoine kukkapenkkeineen 1930-luvulla, jolloin kaupunginpuutarhurin virka perustettiin luvun lopulla Kirkkopuiston suihkukaivo uusittiin ja Armas Hutrin pronssinen Nelisiipi -veistos pystytettiin vuosina Vuosina puistossa tehtiin mittava peruskorjaus, missä johtavana ajatuksena oli niiden piirteiden korostaminen, jotka olivat vallitsevia puistossa 1940-luvulla. 23 Suurremontissa puistosta tuli avarampi ja valoisampi. Lisäksi kävelyyn tarkoitetut käytävät saivat uudet pinnat. Samaan aikakaan myös soittolavan ulkoväritystä muutettiin. 24 Ilmakuvia Kirkkopuistosta ennen ja jälkeen suurremontin on esitetty liitteessä Etelä-Savon maakuntaliiton inventointijärjestelmä 19 Paju-Kivinen 20 Etelä-Savon maakuntaliiton inventointijärjestelmä 21 Paju-Kivinen 22 Paju-Kivinen 23 Seutuhaku.fi 24 MKA, rakennusluvat. Sivu 8 / 23

9 Suihkulähde n.1930-luku (MKM). Suihkulähde talviasussa1930-luku(mkm). V kuvassa näkyy metalliaita (MKM). Sivu 9 / 23

10 Kirkkopuistoon pystytettiin vuonna 1929 Johannes Haapasalon suunnittelema muistomerkki sinne haudattujen Porrassalmen taistelussa kaatuneiden kuuden aliupseerin muistolle. Vuonna 1953 Mikkelin pitäjän vanhan kirkon paikalle pystytettiin Eino Räsäsen tekemä muistomerkki. Vuonna 1936 puistoon tehtiin ensimmäinen lasten leikki- ja palloilukenttä. Vuonna 1926 rakennettiin Kirkkopuistoon kioski arkkitehti Lindqvistin suunnitelmien mukaan. 25 Kirkkopuistoon rakennettiin Rautatiekirjakauppa Oy:n Mikkelin kioski nro 3 vuonna Se sijaitsi puiston länsiosassa, yllä oleviin asemakaavakarttoihin merkityllä vihreällä alueella. Kioski oli kellarillinen ja sen lämmityslaitteena oli Porin Matti kamina. Samana vuonna puistoon rakennettiin myös Vuokra-autoasema, puiston luoteisosaan. 26 Kioskin ja taksiaseman purkamisesta ei tietoa rakennusvalvonnan arkistoista löytynyt. Tämä lienee ajoittunut 1980 luvun alkuun, koska vuosina rakennettiin uusi torikioski taksikoppeineen kauppatorille. 27 Autoilija Eino Repo poseeraa Autoasema 1:n kohdalla Kirkkopuiston laidalla (Maaherrankatu). Taustalla näkyy toinen Kirkkopuiston vanhoista puukioskeista. (Länsi-Savo / Salme Hidegin valokuvakokoelma) Porrassalmenkadun kioski v.1958 (MKM) 25 Paju-Kivinen 26 MKA, rakennusluvat. 27 MKA, rakennusluvat. Sivu 10 / 23

11 Vuonna 1961 Karjaportti rakensi nakinmyyntikioskin Savilahden kadulle. Samalle paikalle tuli myöhemmin Suomi grillinä tunnettu Karjaportin uusi kioski vuonna Grilliä korjattiin vielä vuonna 1990, mutta purettiin vuonna Viimeisin rakennus kirkkopuistossa on 2013 rakennettu yleinen käymälä. Se sijaitsee soittolavan takana, Vuorikadun varrella ulkona varsinaisesta puistoalueesta. Rakennuslupakuvia em. rakennuksista on esitetty liitteessä 2. Kirkkopuiston peruskorjauksen yleissuunnitelmassa 29 Ote pohjakartasta vuodelta 2008, jossa vielä vuonna 2012 purettu grillikioski. (MKA) Vanha hautausmaa Vanha hautausmaa-alue on suojeltu muinaismuistolain nojalla (historiallisen ajan muinaisjäännöksenä). 30 Ohessa on asemakaavaluonnos vuodelta 1836, jossa hautausmaa näkyy merkinnällä H. Korttelirajaus on lähestulkoon sama kuin toteutunut. Ote asemakaavaluonnoksesta v (Wjylden) MKA, rakennusluvat. 29 Viatek 30 Etelä-Savon maakuntaliiton inventointijärjestelmä Sivu 11 / 23

12 Puiston alueelta, etenkin itäosista paljastui vuoden 2003 puistoremontin kaivutöiden edetessä runsaasti löytöjä mm. hautoja ja palaneen kirkon jäänteitä lisäksi myös tyypillisiä kaupunkikaivausten löytöjä (fajanssia, punasavikeramiikkaa ja lasia). Museovirasto oli mukana valvomassa kaivutöitä. Puiston mielenkiintoisimmat osat mukana olleen arkeologi Ninni Närväsen mukaan olivat puiston itä- ja koillisosat. Tosin suurimmat maansiirrotkin sijoittuivat juuri tähän osaan. Hän toteaa myös, että suoritetun valvonnan perusteella suuressa osassa puistoa ovat maakerrokset sekoittuneet noin cm syvyydelle asti. Maa on sekoittunut eniten puiston etelä- ja kaakkoisosissa sekä leikkipuiston alueella. Näiden alueiden todetaankin olevan arkeologisesti vähemmän kiinnostavia. Hän toteaa myös, että tulevaisuudessa arkeologinen tutkimus kannattaa hänen mielestään kohdistaa puiston itä-, koillis- ja pohjoisosiin. Puiston keskustasta etelään oleva alue ei löytöjen perusteella ole välttämättä liittynyt kirkkomaahan, mutta sieltä tehtiin kovasti kaupunkikaivauksille tyypillisiä löytöjä. 32 Kirkkopuiston laululava valaistuna Guerrilla Lighting - valotapahtumassa (Mikkelin kaupunki / kaupunkisuunnittelu). Kirkkopuisto kaupunkipuisto Suomen ensimmäiset julkiset kaupunkipuistot syntyivät 1800-luvun puolivälissä Helsinkiin, Turkuun ja Hämeenlinnaan. Mallina olivat vain muutama vuosikymmen aiemmin perustetut keski-englannin teollisuuskaupunkien kunnalliset puistot. Aiemmin suomalaisissa kaupungeissa oli julkisia istutuksia tehty 31 MKA 32 Närvänen Sivu 12 / 23

13 vain paloturvallisuutta varten, puistokaduilla. Kaupunkien ulkopuolelle oli rakennettu yksityisiä puistoalueita kartanoiden yms. yhteyteen kyllä jo aiemminkin. 33 Puistojen historiaa on tutkittu vähänlaisesti ja niiden historiaa tunnetaan huonosti verrattuna rakennusten historiaan. Syynä lienee se, ettei puistojen rakentamisesta jää mm. rakennuslupa-asiakirjoihin merkintöjä. Puistojen suunnittelijoiden nimet ja rakennusajatkin ovat vaikeasti arkistolähteistä löydettävissä. Puistoja on myös hoidon yhteydessä vähitellen muutettu, eikä muutoksia ole kirjattu. 34 Myös puiston tärkein rakennusmateriaali, elävä kasvillisuus, luo puistoihin jatkuvaa muutosta. Mikkelin kirkkopuisto oli siis varhaisia puistoja. Puistossa sijainnut kaivo lienee liittynyt sekä paloturvallisuuteen että kaupunkilaisten käyttötarpeeseen. Mikkelin maalaiskunnan Otavaan perustettiin maanviljelyskoulu vuonna 1859 ja puutarha-alan opetus aloitettiin vuonna Ehkä koululla on ollut vaikutusta myös naapurikaupungin, Mikkelin puistojen kehitykseen. Puiston saneerauksessa palautettiin jalkakäytäviä vanhoille paikoilleen. Puiston maanmuotoilua jouduttiin muokkaamaan osin (Maaherrankadun ja Porrassalmenkadun varsilla), jotta liittymät puistosta katualueelle saatiin hallituiksi. Puita uusittiin pääosin kokonaisuuksina ja suurikokoisina. Puiston läpinäkyvyyttä parannettiin poistamalla ja pienentämällä pensasistutuksia. Nurmialueet uusittiin kokonaisuudessaan ja käytävät rajattiin lattateräksellä. Saneerauksessa varauduttiin toisen puistokioskin (länsikäytävän) palauttamiseen. Grillikioskin kohdalle on ajateltu koivuistutusta täydennettävän myöhemmin. Työpiirustus muutoksista Kirkkopuistossa (MKA) 33 Häyrynen 34 Häyrynen 35 VirtuaaliKYLÄ Sivu 13 / 23

14 Puistoa ympäröivät rakennukset luvulle saakka Kirkkopuistoa ympäröivät rakennukset olivat pääosin yksi kerroksisia puutaloja. Vanha rahtiasema oli rakennettu Kirkkopuiston länsisivulla, Maaherrankadun varrella, tapahtui muutos puutaloista kerrostaloihin muuta ympäristöä aiemmin. Kiinteistö Oy Mikrankulman vanhin osa valmistui jo 1930-luvun loppupuolella (1937) 36, As Oy Märthanhovi valmistui vuonna 1955 ja As Oy Maaherrankatu 26 vuonna Pääosa rakennuskannasta on 1970-luvulla tehtyjä. Viimeiset puutalot lähtivät Maaherrankadulta lähtivät 1985 valmistuneen Mikrankulman liike- ja toimistorakennuksen kohdalta. Kauppakeskus Stellan valmistuttua 2011 tuli myös korttelissa 4 ollut avoin parkkipaikka-alue rakennetuksi umpeen. Rakennussuojelu Kirkkopuistossa on asemakaavalla suojeltu soittolava ja puiston ympäriltä Kauppakeskus Stellan yhteydessä oleva vanha rahtiasema sekä sairaalan vanhat rakennukset. Nämä rakennukset on osoitettu suojeltaviksi myös Mikkelin yleiskaavassa Maakuntakaavassa Kirkkopuiston alue kuuluu Mikkelin hallintorin ympäristön mav- alueeseen (Kultuuriympäristön ja/tai maiseman vaalimisen kannalta valtakunnallisesti merkittävä kohde). 36 Laukkanen Katri Sivu 14 / 23

15 Lähteet Arkistolähteet Internet lähteet Mikkelin kaupungin arkisto (MKA). - Kaava-arkisto. - Maistraatin arkisto. - Rakennusluvat. - Yhdyskuntatekniikka ja ympäristö. Mikkelin kaupungin museo (MKM) Närväinen, Ninni (2003) Mikkeli, Kirkkopuiston peruskorjauksen arkeologinen valvonta Museoviraston rakennushistorian osasto. URL osoite: px?id=114616&ttyyppi=pdf&kunta_id=491 (Viitattu ) Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. URL osoite: (Viitattu ) Ratatupa, Heikki "Rekognosointikartat ". Historialliset kartat. Jyväskylän yliopisto. URL-osoite: (viitattu ). Seutuhaku.fi. URL osoite: (Viitattu ) Mikkelin kaupunki. Vanhat nettisivut / Uskontohistoriaa. URL- osoite: kot (Viitattu ) Mikkelin kaupunki. Vanhat nettisivut / Muita historiallisia tapahtumia. URL- osoite: tumia/07_muistomerkkeja_ja_patsaita (Viitattu ) Häyrynen Maunu (1998) Kaupunkipuistot historiallisen kaupunkiympäristön osana, artikkeli. URL osoite: (Viitattu ) VirtuaaliKYLÄ. Virtuaalinen oppimisympäristö, Otavan koulutila. URL osoite: (Viitattu ) Laukkanen Katri Arkipäivän arvokkuutta ja inhimillisten mittasuhteiden arkkitehtuuria - Martti välikankaan rakennukset Mikkelissä Pro gradu tutkielma, Jyväskylän yliopisto, taidehistorian laitos, Kl URL osoite: https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/ /11965?show=full (Viitattu ) Sivu 15 / 23

16 Kirjalliset lähteet Painamattomat lähteet Wirilander, Hannele (1982) Mikkelin pitäjän historia vuoteen Mikkeli: Mikkelin maalaiskunta, Mikkelin maaseurakunta. Länsi-Savo Viatek; Mikkelin Kirkkopuisto, peruskorjauksen yleissuunnitelma, (tilaaja Mikkelin kaupunki / Tekninen keskus / Viheralueet) Etelä-Savon maakuntaliiton inventointijärjestelmä, KIOSKI-tietokanta. Vikman Laura; City hankkeen inventoinnit (asemakaavahistoria osio), Mikkelin kaupunki. Kaupunkisuunnittelu / Leena Paju-Kivinen; Mikkelin Kirkkopuiston peruskorjaus (2004), Mikkelin kaupunki. Sivu 16 / 23

17 Kuvaliite 1: Kirkkopuiston muutokset ennen puiston kunnostustöitä 2003 puisto kunnostus meneillään Sivu 17 / 23

18 2012 toriparkkia rakennetaan, tori evakossa Kirkkopuistossa 2013 Sivu 18 / 23

19 Kuvaliite 2: Piirustuksia Kirkkopuistossa olleista kioski yms. rakennuksista Vuokra-autoasema, 1951 Sivu 19 / 23

20 Rautatiekirjakauppa Oy:n Mikkelin kioski nro 3,1951 Kuvassa: Rautatiekirjakauppa Oy:n tyyppikioski. Suunnittelija Aaro Mikkola Ärrävaaran museokioskipuisto. Sivu 20 / 23

21 Karjaportti, Sivu 21 / 23

22 Karjaportin grillikioski, 1973 Sivu 22 / 23

23 Sivu 23 / 23

Mikkelin Kirkkopuisto kulttuuriympäristöselvitys 2.10.2014

Mikkelin Kirkkopuisto kulttuuriympäristöselvitys 2.10.2014 kulttuuriympäristöselvitys 2.10.2014 Mikkelin kaupunki, kaupunkisuunnittelu 2014, Tuija Mustonen Sisällys Kuvaus... 3 Asemakaavahistoria... 4 Kirkkopuiston historiaa... 6 Vanha hautausmaa... 12 Kirkkopuisto

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

VANHAN KASARMIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

VANHAN KASARMIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS MIKKELIN KAUPUNKI Nuijamiehen kaupunginosassa VANHAN KASARMIALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.09.2009 Mikkelin kaupunki/kaupunkisuunnittelu / tm TEHTÄVÄ SUUNNITTELUKOHDE

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Järvenpää. Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Järvenpää Tervanokan historiallisen ajan kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 13.6.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa

Lisätiedot

LINJA-AUTOASEMA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(8) 20.3.2014

LINJA-AUTOASEMA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(8) 20.3.2014 TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 20.3.2014 1(8) LINJA-AUTOASEMA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavamuutos koskee Tornion kaupungin 4. Suensaaren

Lisätiedot

Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009

Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Ikaalinen Vanha kauppala kaavamuutosalueen muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Kustantaja: AIRIX Ympäristö 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Maastokartta ja ilmakuva... 4 Kartta 1788...

Lisätiedot

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS LIITE 6 Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 1. Maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema Suunnittelualue ja sitä Laviantien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

HAUKIVUOREN SEURAKUNTATALON KORTTELI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HAUKIVUOREN SEURAKUNTATALON KORTTELI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli asemakaava-arkkitehti Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 925 HAUKIVUOREN

Lisätiedot

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016

HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET (OSAT KORTTELEITA 32 JA 51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.8.2014

LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET (OSAT KORTTELEITA 32 JA 51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.8.2014 MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Tuija Mustonen puh. 040 129 4114, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0932 LEHMUSKYLÄN PIENET MUUTOKSET

Lisätiedot

KULTTUURIYMPÄRISTÖSELVITYS

KULTTUURIYMPÄRISTÖSELVITYS MIKKELIN VANHA KASARMIALUE ASEMAKAAVAMUUTOS KULTTUURIYMPÄRISTÖSELVITYS luonnos 8.4.2014 Johdanto Kohteen kuvaus Mikkelin Vanhan kasarmialueen asemakaavaa ollaan muuttamassa. Asemakaavan muutos koskee 5.

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015

Lisätiedot

Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa.

Suunnittelualue on Sulkavan seurakunnan, Sulkavan kunnan ja Sulkavan vanhustentukiyhdistys ry:n omistuksessa. SULKAVAN KUNTA SULKAVAN KYLÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa

Lisätiedot

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 )

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 16.04.2012 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

VISULAHTI: HUUSHARJUN POHJOISOSA JA KAPAKANOJAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN LAATIMISTA VARTEN 20.05.

VISULAHTI: HUUSHARJUN POHJOISOSA JA KAPAKANOJAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN LAATIMISTA VARTEN 20.05. MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Arja Hartikainen puh. 044 794 3285, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0911 VISULAHTI: HUUSHARJUN POHJOISOSA

Lisätiedot

KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA. Veikko Syyrakki 26.11.2009

KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA. Veikko Syyrakki 26.11.2009 KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA Veikko Syyrakki 26.11.2009 ALUE Linna ympäristöineen Koilliskulma Verkatehdas ja keskustan rannat Asema ja radanvarsialueet Aulanko Lähtökohdat Opastus Hoito ja käyttösuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kouvolan kaupunki Maankäytön suunnittelu Liite 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAANOJAN ALUE Pvm. 29.8.2014 Kaupunginosa 8. Kankaro Asemakaava koskee tilan 286-402-36-2 osaa Asemakaavan muutos

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS

HÄMEENLINNAN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Jari Heiskanen, Anna Lyyra-Seppänen Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki HÄMEENLINNAN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS Kaupunkisuunnittelu ja -rakentaminen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki HÄMEENLINNAN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS 2504 OSA D: RAKENNUSIKÄKARTTA JA RUUTUKAAVAN KEHITYS 1778-1887

Hämeenlinnan kaupunki HÄMEENLINNAN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS 2504 OSA D: RAKENNUSIKÄKARTTA JA RUUTUKAAVAN KEHITYS 1778-1887 HÄMEENLINNAN RAKENNUSHISTORIALLINEN SELVITYS Kaupunkisuunnittelu ja -rakentaminen keskustassa ja Keinusaaressa 1778-2014 2504 OSA D: RAKENNUSIKÄKARTTA JA RUUTUKAAVAN KEHITYS 1778-1887 OSA D: TEEMAKARTAT

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

MIKKELIN VANHA KASARMIALUE KULTTUURIYMPÄRISTÖSELVITYS 16.12.2014 Mikkelin kaupunki, kaupunkisuunnittelu, arkkit. Tuija Mustonen

MIKKELIN VANHA KASARMIALUE KULTTUURIYMPÄRISTÖSELVITYS 16.12.2014 Mikkelin kaupunki, kaupunkisuunnittelu, arkkit. Tuija Mustonen MIKKELIN VANHA KASARMIALUE KULTTUURIYMPÄRISTÖSELVITYS 16..12.2014 Mikkelin kaupunki, kaupunkisuunnittelu, arkkit. Tuija Mustonen Johdanto Kohteen kuvaus Mikkelin Vanhan kasarmialueen asemakaavaa ollaan

Lisätiedot

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo)

Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) Rakennus- ja ympäristölautakunta 202 04.11.2015 Poikkeamislupa / Kaupunginosa 24 kortteli 2 tontti 17 (Asunto Oy Kokkolan Credo) 674/10.03.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 04.11.2015 202 Valmistelija:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka 18.12.2009

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka 18.12.2009 HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 Rakennusvalvontaviraston lausuntopyyntö 4.12.2009, 8-3385-09-E LAIVASTOKATU 4 (8/147/4), ULLAKKORAKENTAMIS- JA HISSI- SUUNNITELMAT Museo 2009-277 Kaupunginmuseo on tutustunut

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Rauman Burger, Hesburger Hampurilaisravintola Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Nortamonkatu 3, Tallikedonkatu 1, 26100 RAUMA Kohdetyyppi: liike-elämä

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos

Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos Metsänhoitajankuja 6 asemakaavan muutos nro 002200 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 16.9.2013 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002034 Korso suojelu ja täydentäminen Suunnittelualueen alustava rajaus ilmakuvassa Hakija: Asemakaavan

Lisätiedot

RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT

RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT RAKENNUSSUUNNITTELUTEHTÄVIEN VAATIVUUSLUOKAT OHJE Ohje kuvaa, kuinka rakennussuunnittelutehtävien vaativuusluokkia sovelletaan Helsingissä uudis- ja korjausrakentamisen hankkeissa, sekä kaupunkitilaan

Lisätiedot

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK 1 Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK Oulu ennen ja nyt Tätä materiaalia voi käyttää apuna esimerkiksi historian tai kuvataiteiden opinnoissa. Tehtävät sopivat niin yläasteelle kuin

Lisätiedot

Lempäälä Keskustan alueen muinaisjäännösinventointi 2009

Lempäälä Keskustan alueen muinaisjäännösinventointi 2009 1 Lempäälä Keskustan alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Ilmakuva... 3 Yleiskartta... 4 Vanha asutus...

Lisätiedot

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 5 ) Mäntyharjun kunta Länsiosan rantaosayleiskaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011

Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Joulukuu 2011 Juha Rajahalme, rakennusarkkitehti AMK RakennusArkki RA Juankosken rakennuskulttuurin inventointi 2011 Inventoinnin tausta Juankosken keskustaajamassa

Lisätiedot

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund

Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund 1 Punkalaidun Mäenpää Lunteenintie arkeologinen valvonta vanhalla Huittinen Punkalaidun Urjala tielinjalla 2014 Timo Sepänmaa Antti Bilund Tilaaja: Punkalaitumen kunta 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta...

Lisätiedot

KAAVASELOSTUS KIHNIÖN KUNTA

KAAVASELOSTUS KIHNIÖN KUNTA I n s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a Oy Keskuskatu 5, 39700 PARKANO 040-833 9275, 0400-234 349, email:havanka@kolumbus.fi KAAVASELOSTUS KIHNIÖN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA HAUTAUSMAA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

LAVIAN KUNTA HAUTAUSMAA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS LAVIAN KUNTA HAUTAUSMAA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Air-Ix Ympäristö Oy 2006 2(7) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1. Tunnistetiedot KUNTA: KYLÄ: ALUE: 1.2. Kaava-alueen sijainti Lavia Lavian kylä

Lisätiedot

RIIHISAARI, 1. kaupunginosa 18.4.2012, päivitetty 9.5.2012 PB

RIIHISAARI, 1. kaupunginosa 18.4.2012, päivitetty 9.5.2012 PB RIIHISAARI, 1. kaupunginosa 18.4.2012, päivitetty 9.5.2012 PB Jokaisesta vireillä olevasta asemakaavasta laaditaan maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). OAS

Lisätiedot

52 Mikkelin kaupungin 40. kaupunginosan (Anttola) korttelia 17. koskeva asemakaavan muutosehdotus/ Anttolan Kirkonmäki

52 Mikkelin kaupungin 40. kaupunginosan (Anttola) korttelia 17. koskeva asemakaavan muutosehdotus/ Anttolan Kirkonmäki Mikkeli Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 85, 02.03.2015 Anttolan aluejohtokunta, 18, 17.03.2015 Kaupunginhallitus, 182, 18.05.2015 Kaupunginvaltuusto, 52, 25.05.2015 52 Mikkelin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2007:X. Kuninkaantammen osayleiskaava, rakennusinventointi

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2007:X. Kuninkaantammen osayleiskaava, rakennusinventointi Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosaston selvityksiä 2007:X Kuninkaantammen osayleiskaava, rakennusinventointi Kuninkaantammen osayleiskaava, rakennusinventointi 1 Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Lisätiedot

Kaupunkivalaistuksen suunnittelu

Kaupunkivalaistuksen suunnittelu Kaupunkivalaistuksen suunnittelu Jyväskylä 8.8.2014 Leena Kaanaa Ympäristösi parhaat tekijät 2 Laadukas valaistus Pitkä elinikä, kestää aikaa ja kulutusta Kestävät ja toimivat materiaalit Muotoilu, ulkonäkö,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Kunnat, kaavoitustoimi ja rakennusvalvonta Maakuntien liitot Alueelliset ympäristökeskukset Maakuntamuseot

Kunnat, kaavoitustoimi ja rakennusvalvonta Maakuntien liitot Alueelliset ympäristökeskukset Maakuntamuseot 2/2 Jakelu Kunnat, kaavoitustoimi ja rakennusvalvonta Maakuntien liitot Alueelliset ympäristökeskukset Maakuntamuseot Tiedoksi Liikenne- ja viestintäministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Opetusministeriö

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS POHJOISVÄYLÄN (MT 749) JA YKSPIHLAJAN RADAN ERITASORISTEYS Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue

Lisätiedot

HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA

HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA Etsi karttaan merkityt numeroidut kohteet ja tee niihin liittyvät tehtävät. Jokaisesta kohteesta on vanha kuva ja kysymyksiä. Voit kiertää kohteet haluamassasi järjestyksessä.

Lisätiedot

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu

Asemakaava ja asemakaavan muutos. Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJEKTI NRO OSOITE Asemakaava ja asemakaavan muutos 0313 Kymijoentie, Kymintie ja Kierikkalankatu ilmakuva asemakaava-alueesta ALOITE Pekka Kierikka, Kotkan

Lisätiedot

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET RAISION KAUPUNKI ALHAISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin.

Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. ARVOALUE: ASEMAN SEUTU Asemanseudun arvoalue=punainen rasteri. Punaiset renkaat viittaavat alueen kiinteistöinventoihin. Kuvaus Arvoalueeksi on rajattu aseman seudulta alue, johon kuuluu Vammalan rautatieaseman

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Hämeenlinnan kasvusuuntia MaaS Verkatehdas. Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki

Hämeenlinnan kasvusuuntia MaaS Verkatehdas. Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki Hämeenlinnan kasvusuuntia MaaS Verkatehdas Yleiskaava-arkkitehti Niklas Lähteenmäki 1.6.2015 HÄMEENLINNA pitkä historia lyhyesti Asuttua aluetta jo rautakaudesta lähtien Maamerkkinä Hämeen vanha linna,

Lisätiedot

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O

KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O KYLÄTONTIT SUOJELUN NÄKÖKULMASTA V A D I M A D E L P I R K A N M A A N M A A K U N T A M U S E O M A A S E U D U N A S U T U S - J A E L I N K E I N O H I S T O R I A L L I S E T M U I N A I S J Ä Ä N

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos nro 002014, Pakkala (51) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANTAAN KAUPUNKI 17.4.2008 Kaavamuutoksen hakija Vantaan seurakuntayhtymä on 4.12.2007

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasa Vähäkyrö kk. Hiiripellontie. OAS 1 Plan-Ark Oy Kaava nro 1048 ALUE: VÄHÄKYRÖ KIRKONSEUTU. HIIRIPELLONTIEN JA HAARAJOENTIEN LIIKENNEALUEET JA NIIDEN VIEREISET KORTTELI-, PUISTO-, HAUTAUSMAA-, JA KATUALUEET.

Lisätiedot

Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen

Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 Kangasala Vatialan ja Lempoisten (Riunvaiva) kylätonttien arkeologinen maastotarkastus 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Kangasalan kunta 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS HARTOLA, Kirkonseudun asemakaava-alue MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus Koskee 21.3.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA Asemakaavan muutos koskee: Kirkonseudun asemakaava-alue kortteli

Lisätiedot

Valaistus kaupunki- ja liikennesuunnittelussa Suunnittelijan kokemuksia

Valaistus kaupunki- ja liikennesuunnittelussa Suunnittelijan kokemuksia Liikenteen humua vai hämärää hiljaisuutta? 26.2.2015 Valaistus kaupunki- ja liikennesuunnittelussa Suunnittelijan kokemuksia Marjut Kauppinen, arkkitehti SAFA Marjut Kauppinen Arkkitehti (SAFA) Rakennukset,

Lisätiedot

PELTOLAMMI korttelikortit

PELTOLAMMI korttelikortit PELTOLAMMI korttelikortit 0..009 Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Yleiskaavoitus Sisältö Lukijalle... 960-luvun asemakaava... 3 Asemakaavatilanne... 4 Asemakaavamuutokset... 5 Korttelirajat-

Lisätiedot

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Jämijärvi Lauttakankaan tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

Ympäristölautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi 30 päivän ajaksi.

Ympäristölautakunta päättää asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäväksi 30 päivän ajaksi. Ympäristölautakunta 135 09.10.2013 Ympäristölautakunta 159 11.11.2015 Kaupunginhallitus 314 30.11.2015 Vanhan paloaseman ja sen lähiympäristön asemakaavan muutos; Asemakaavan aluerajauksen muuttaminen

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014

Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Honkajoki Paholammin tuulivoimapuisto Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi 2014 Tiina Vasko 2014 Satakunnan Museo 2 SISÄLLYSLUETTELO Yleiskartat 2 kpl Arkisto ja rekisteritiedot Tiivistelmä 1.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 27 05.02.2014. 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 27 Asianro 8963/10.03.00/2013 Poikkeaminen (LTK) / Stockpos Oy / Väinölänniemi 1-17-1 (Vuorikatu 11) Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut

Lisätiedot

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAAVOITUS JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KALERVONKATU 8 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS A S E M A K A A V A N S E L O S T U S 2. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 23 TONTIN 7 ASEMAKAAVAN MUUTOS KALERVONKATU 8 KAAVATUNNUS 02:119 KAAVAN PÄIVÄYS 21.2.2013 SELOSTUKSEN PÄIVÄYS 28.2.2013 02:119 / KALERVONKATU

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

Sulkavan kunta 1(5) Ranta-Sastavin ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta 1(5) Ranta-Sastavin ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA RANTA-SASTAVIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää,

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNKI. Maankäytön suunnittelu

FORSSAN KAUPUNKI. Maankäytön suunnittelu FORSSAN KAUPUNKI Maankäytön suunnittelu LAMMINRANTA III C - INVENTOINTI Sirkka Köykkä 2011 LAMMINRANNAN ALUEEN 1. KERROSTUMA: La 1900-LUVUN ALKU - PERINTEINEN RAKENTAMINEN i nk mm at u No tko kat u 331

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDANKORVAN OSAYLEISKAAVAMUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDANKORVAN OSAYLEISKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 Kohde Osayleiskaavamuutoksen tarkoitus Kaavoitus tilanne Haudankorvan osayleiskaava: Koskee osaa Haudankorvan

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

Jokaisen Oma Ympäristö

Jokaisen Oma Ympäristö 1 Jokaisen Oma Ympäristö Hanna Pöysälä, Käsityökoulu Peukku / syyskuu 2010 KULTTUURIKÄVELY PEUKUN lähiympäristössä 2 Hanna Pöysälä, Käsityökoulu Peukku KULTTUURIKÄVELY PEUKUN lähiympäristössä Käsityökoulu

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila

Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila 1 Valkeakoski Jutikkalan itäpuolen osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2009 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi...

Lisätiedot

Pohjoismaisten ns. puukaupunkialueiden ehjimmät ja näyttävimmät kokonaisuudet löytyvät Suomessa Vanhan Rauman ja Porvoon alueilla.

Pohjoismaisten ns. puukaupunkialueiden ehjimmät ja näyttävimmät kokonaisuudet löytyvät Suomessa Vanhan Rauman ja Porvoon alueilla. 15 Toinen suuri linja: pohjoismainen puukaupunkiperinne Pohjoismaisten ns. puukaupunkialueiden ehjimmät ja näyttävimmät kokonaisuudet löytyvät Suomessa Vanhan Rauman ja Porvoon alueilla. Kuvat 11-12. Porvoon

Lisätiedot

Sulkavan kunta 1(5) Iijärven ja sen lähialueiden sekä Varmavirran ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Sulkavan kunta 1(5) Iijärven ja sen lähialueiden sekä Varmavirran ranta-asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA IITLAHDEN JA KAIPOLAN KYLÄT IIJÄRVEN ALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

PUUMALAN KUNTA KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS

PUUMALAN KUNTA KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS PUUMALAN KUNTA KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 7.2.2014 Asemakaava koskee Puumalan kirkonkylässä kortteleita 8 ja 10 sekä niiden välistä viheraluetta. Asemakaavalla muodostuvat

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

ARVOJEN TIIVISTELMÄ. Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat HIEDANRANNAN IDEAKILPAILU 2016

ARVOJEN TIIVISTELMÄ. Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat HIEDANRANNAN IDEAKILPAILU 2016 HIEDANRANNAN IDEAKILPAILU 2016 Hiedanranta - kulttuurihistoriallisten aikakausien kerrostumat ARVOJEN TIIVISTELMÄ Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristön kehittäminen, 15.4.2016 Hiedanranta - keskeisimmät

Lisätiedot

POMARKKU. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

POMARKKU. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma POMARKKU KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 75 JA 79 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.4.2014, 13.6.2014 1. TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi: Asemakaavan muutos kortteleissa 75 ja 79 Kunta: Pomarkku

Lisätiedot

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Kirkkoranta Asemakaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 4

Lisätiedot

Kalevan RKY -alue Selvitys rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja rakentamistapaohje

Kalevan RKY -alue Selvitys rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja rakentamistapaohje Kalevan RKY -alue Selvitys rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja rakentamistapaohje Yleisötilaisuus kaupunkilaisille, Kalevan asukkaille ja taloyhtiöille Aika: 14.1.2015 klo 18:00 20:00 Paikka: Sampolan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Läntisen 111 kaupunginosan asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (Klippel) Kuva 1: Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

INVENTOINTIRAPORTTI. Lohja. Haikarin asemakaavan muutosalueen arkeologinen inventointi 1.8.2014

INVENTOINTIRAPORTTI. Lohja. Haikarin asemakaavan muutosalueen arkeologinen inventointi 1.8.2014 INVENTOINTIRAPORTTI Lohja Haikarin asemakaavan muutosalueen arkeologinen inventointi 1.8.2014 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT Vesa Laulumaa Tiivistelmä Tutkija Vesa Laulumaa Museoviraston

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot