Arvoisa kustos, vastaväittäjä, hyvä yleisö

Transkriptio

1 1 Arvoisa kustos, vastaväittäjä, hyvä yleisö Ammatillinen koulutus elää tällä hetkellä ehkä vahvinta yhteiskunnallista rooliaan tähän mennessä. Kyseessä on alueellisen ja kansallisen kilpailukyvyn säilyminen. Suurten ikäluokkien eläköityminen on tosiasia ja tulevina vuosina voimme nähdä, miten koulutusjärjestelmä kykenee vastaamaan syntyvään osaamisvajeeseen. Määrällinen säätely ja laatujärjestelmät eivät riitä, vaan tarvitaan tutkimusta myös ammatillisen koulutuksen sisällöllisistä asioista kasvatustieteen kentässä. Työelämän odotukset suuntautuvat tekijöihin siihen, millaisia ammattilaisia työmarkkinoille on tulossa. Lähestyn lektiossa ammatillista koulutusta kolmesta eri näkökulmasta. Ensinnä keskityn suomalaiseen ammatilliseen koulutukseen menestystarinana. Toisessa osassa keskityn ammattikasvatukseen ja ammattilaiseksi kasvamiseen. Kolmannessa osiossa ovat esillä ammatillisen koulutuksen johtajuus ja johtajuuden teot. Suomen ammatillinen koulutus menestystarina Ammatillinen koulutus on kehittynyt määrällisesti 1800-luvun lopun muutamasta oppilaitoksesta lähes 600 erilliseen oppilaitokseen 1970-luvulla. Tällä hetkellä koulutuksenjärjestäjiä on 154 ja luvun toivotaan vielä pienenevän. Suurimmat omistajamuutokset tehtiin 1990-luvulla. Silloin rakennettiin koulutuksenjärjestäjäorganisaatiot. Oppilaitosten lukumäärä väheni noin 100:lla. Tämän lisäksi lakkautettiin tai yhdistettiin noin 60 sivutoimipistettä. Määrällisten muutosten rinnalla ammatillinen koulutus on kehittynyt rakenteellisesti ja sisällöllisesti luvulla aloitettu keskiasteen koulunuudistus alkoi nimenomaan opetussuunnitelmien kehittämisellä. Tämän jälkeen selkiytettiin tutkintorakenne ja mahdollistettiin lainsäädännön avulla ammatillisen koulutuksen opiskelijoille jatko-opintokelpoisuus. Keskiasteen koulunuudistuksen vaikutuksia tutkittiin. Saatujen tulosten pohjalta ryhdyttiin linjaamaan ammatillisen koulutuksen kehittämistä valtioneuvoston kehittämissuunnitelmien avulla luvun loppupuolella kehitysvauhti kiihtyi, ammatillinen koulutus uudisti jälleen opetussuunnitelmansa ja lähti rohkeasti yhteistyöhän sekä lukioiden että työelämän kanssa. Luotiin yhteistä toimintatapaa ja työelämälähtöistä oppimisen mallia. Työelämän asiantuntijat pääsivät koulutukseen ja saivat vastuuta ammattiin oppivien nuorten ohjaamisesta. Ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien nuorten jatkoopintokelpoisuutta ryhdyttiin vahvistamaan lukio-opinnoilla. Rakennettiin ns. kahden tutkinnon opintojen malli. Tulokset näistä ja muista kehitystoimenpiteistä ovat nähtävillä. Jo varhain ammatillisella koulutuksella oli myös alueellinen kehitystehtävänsä. Valtion keskusammattikoulut perustettiin aikoinaan tarkasti alueellisesta näkökulmasta harkittuihin kaupunkeihin. Oppilaitosten rakenne ja

2 2 koulutusalat ovat valikoituneet usein alueellisuuden näkökulmasta. Ammatillisesta koulutuksesta puhuttaessa ei ole kysymys pelkästä koulutustehtävästä, vaan laajemmin ammatillisen koulutuksen työelämän palvelu- ja kehitystehtävästä. Ammatillinen koulutus nähdään olennaisena tekijänä myös eurooppalaisten työmarkkinoiden ja kilpailukykyisen talouden luomisessa. Hyvä ammattipätevyys on hyödyksi innovaatiotoiminnalle ja kilpailukyvylle. Osaaminen on globaali ilmiö. On monta syytä todeta, että ammatillisen koulutuksen menestys ei ole tullut ilman tekoja tai innostuneisuutta. Työntäyteiset vuosikymmenet ovat seuranneet toisiaan ja luotsanneet sekä opettajia että oppilaitosten johtoa kehitysvaiheesta seuraavaan. On tarvittu suunnittelua ja samanaikaista paitsi kokonaisuuden myös yksityiskohtien näkemistä. Alueellinen yhteistyö on tarvinnut myös vahvoja persoonia. Arjessa on opittu sekä lyhyen että pitkän aikavälin tulosten ymmärtäminen ja sen mukainen ennakointi. Kehityskaari niin lainsäädännöllisten kuin kulttuuristenkin muutosten vuosikymmeninä on melkoinen. Kaiken tämän rinnalla on muistettava myös kulloisetkin yhteiskunnalliset olosuhteet ja niiden vaikutus. Ammatillisen koulutuksen kehityksen tämänhetkistä vaihetta ihaillaan maailmalla, sitä katsotaan ylöspäin ja siitä halutaan ottaa oppia. Ammatillisen koulutuksen ydin ei ole pelkkä koulutuksen järjestäminen, vaan kyse on prosessista, jossa nuori kasvaa ammattilaiseksi. Oppimisympäristö muodostuu sekä fyysisestä tilasta että ihmisistä ja yhteisestä toiminnasta. On kyse näkemyksellisyydestä ja sen käytäntöön viemisestä. Ammattiin oppiminen rakentuu verkostossa, jossa kukin tietää tehtävänsä ja sen tavoitteet. Ammatillisten opettajien asiantuntijuuden ja yhteisöllisten toimintatapojen lisäksi tarvitaan vahva alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen oppimispaikkojen verkosto. Ammattikasvatus ja kasvu ammattilaisuuteen Ammattikasvatus ei merkitse yksinomaan tiettyä ammattia varten vaadittavien tietojen ja taitojen opettamista, vaan tärkeimmäksi siinä muodostuu itse oppimisprosessi kysymys siitä, miten tietoja hankitaan ja käytetään. Se seikka, että tieto on käytettävässä välittömästi hyödyksi, on kasvatuksellisena keinona mitä parhain ja herättää tahdon hankkia ja omistaa yhä enemmän tietoa. Tällöin se jokseenkin varmasti laajenee koskemaan myös yhteiskunnallisia ja poliittisia, mutta myös puhtaasti tieteellisiä ja taiteellisia kysymyksiä. Tätä päämäärää silmällä pitäen kehitetty ammattiopetus on omiaan poistamaan käsitystä ammattisivistyksen ja yleissivistyksen kesken vallitsevasta ristiriidasta, jolloin myös ammattisivistys saa sille kuuluvan arvonannon kansalaissivistyksen välttämättömänä osana. Kouluja ajatellen on sekä ammatti- että yleissivistävässä koulussa nykyistä enemmän kiinnitettävä huomiota myös ihmisen itsensä kasvattamiseen. Tässä suhteessa on muistettava, ettei ihminen itse ja hänen suhtautumisensa kanssaihmisiin ole kokonaisuus määrättyjä tietoja ja taitoja. Niitä ei kouluissamme puutu, ehkei loppujen lopuksi edes sosiaalisen elämänkään suhteen niin paljon kuin ajatellaan. Mutta niistä puuttuu itse elämä. Sitä ei voi opettaa. Sen läsnäolo riippuu opettajan suhtautumisesta oppilaisiin, koulun

3 3 työtavoista jne. Jotkut väittävät, että ammattikoulu tähän tähtäävässä uudistuksessa tulee kulkemaan tiennäyttäjänä. Näin kirjoitti Aarno Niini 1950-luvulla. Hän oli vahva vaikuttaja ammatillisen koulutuksen kehityksessä sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Niini korosti ammatillisen koulutuksen kokonaisvaltaista kasvatustehtävää ja sen sivistyksellistä luonnetta. Hänen mielestään ammattikasvatuksen osuuden lisääminen kasvatuksessa ei merkinnyt yleisen sivistystason alentamista vaan sen nousua. Ammatillinen oppilaitos on tänään entistä vahvemmin eteinen työelämään. Ammatillisen osaamisen rinnalla työelämä odottaa persoonallista panosta palveluun ja työyhteisön jäsenyyteen. Tällä vuosituhannella (Helakorpi 2008) ammattikasvatukseen katsotaan kuuluvaksi tuotantoon ja palveluun liittyvät asiat sekä laajemmin yhteiskuntaan ja sosiaalistumiseen kuuluvat kysymykset. Lisäksi ovat yksilön omista tarpeista kumpuavat sivistystavoitteet (itsensä kehittäminen) sekä luontoon liittyvät asiat, kuten kestävän kehityksen problematiikka. Nykyaikainen ammattikasvatus ei siis lähde lyhytjänteisistä hyötytavoitteista, vaan tarkastelee ammatillisuutta osana yksilön, yhteiskunnan, työyhteisöjen ja luonnon kehitystä. (2008, 11.) Ammatilliseen sivistykseen kuuluvat tiedot ja taidot eivät sellaisenaan riitä. Ne muuttuvat sivistykseksi vasta kasvattaessaan ihmisen ajattelussa ja toiminnassa näkyvää laajakatseisuutta, objektiivisuutta ja oikeamielisyyttä. Näillä kaikilla on yhteytensä totuuden vaatimukseen. Ammattisivistykseen kuuluu myös arvo-osaaminen, joka auttaa ammattilaista ratkaisemaan toiminnan päämäärien oikeutusta ammatissa, työelämässä ja yhteiskunnassa. (Mts ) Vaikka ammattikasvatusta pidetään myös jäsentymättömänä käsitteenä, tarkoitetaan sillä useimmiten yksinkertaisesti ihmisen kasvua ammattiin. Merkittävää on se, että tähän ei riitä yksilötaso. Tapahtuma koskettaa aina koko työyhteisöä. Yksilöiden intensiivisessä vuorovaikutuksessa syntyy rajoja ylittävä sosiokulttuurinen järjestelmä. Niissä yhteisöillä on mahdollisuus luoda myös uutta. Merkityksellisiä ovat sekä työyhteisö että älykkään toiminnan verkosto. Puhutaan kolmesta toisiaan täydentävästä näkökulmasta: tiedonhankintanäkökulma, osallistumisnäkökulma ja tiedonluomisen näkökulmasta. Osaamisen ja älykkyyden kontekstuaalisuus tunnustetaan. Se on tärkeää myös siksi, että huippuasiantuntijat eivät juurikaan puhu omasta taitavuudestaan. He puhuvat omasta työstään, josta he ovat innostuneita ja jonka tekemiseen he ovat uhranneet koko elämänsä. (Mts. 12.) - Entistä enemmän asiantuntija/ammattilainen on sidoksissa toiminnallisesti eri tekijöihin; ihmisiin, asioihin ja organisaation verkostoihin. Tämä edellyttää myös arvoperustaista harkintakykyä ja tiedon merkityksien pohdintaa. Yhteisöllinen osaaminen ja kollektiivinen tieto ovat keskeisiä ammattikasvatuksen kysymyksiä. - Lainsäädäntö puhuu koulutuksen työelämää kehittävästä roolista. Kuinka usein me mietimme koulutuksenjärjestäjän ja oppilaitoksen toimintaa juuri tästä näkökulmasta?

4 4 Ammatillisen koulutuksen johtajuus ja rehtorin työ Ammatillisen koulutuksen johtajuus on elänyt kehitysvaiheidensa mukaisesti. Se on alkanut pienesti ja vaatimattomasti osana opettajuutta. Ammatillisen koulutuksen johtaja tai rehtori on aina ollut myös opettaja ja ensisijaisesti juuri sitä. Työn arvostus on tullut opettajuuden kautta luvulla rehtoriuden on mainittu olleen hyvänsuopaa autoritäärisyyttä. Erilliseksi ammatiksi se kehittyi vasta seuraavalla vuosikymmenellä. Monien ominaisuuksiensa rinnalla rehtorius säilytti maininnan auktoriteettiudesta aina 1970-luvulle saakka. Tuohon aikaan rehtorin rooli oli alkanut ristiriitaistua. Vuosikymmenittäin rehtorin mainitaan olleen yhteisön johtaja ja ihmissuhteiden ylläpitäjä, tulokselliseen oppimiseen ohjaava johtaja, syvällinen, aloitteellinen riskinottaja sekä 2000-luvulla alueellisen kouluverkoston jäsen. Rehtorius on muokkautunut kulloisenkin kehitysvaiheen mukaan, mutta aina siihen on sisältynyt rehtorin oma persoonallisuus enemmän ja vähemmän. Sanotaan, että oppilaitokset hengittävät rehtorinsa tahdissa tai että rehtorilla on taskussaan avaimet koulun hyvinvointiin. Rehtorin työ on vastuun ja vallan yhteispeliä ja näistä muodostuva liitto. Kyse on pitkälti siitä, miten hän kantaa vastuunsa ja miten suuntaa valtansa. Onko vastuu hänelle kokonaisvaltaista vastuullisuutta, johon sisältyy yhtä hyvin isot ja kauaskantoiset linjaukset kuin pienen ihmisen hiljaisella äänellä kerrottu vetoomus. Merkityksellisiä ovat teot. Ne paljastavat sekä rehtorin motiivin että vallan lähteet. Molemmat ovat sidoksissa toisiinsa ja tarvitsevat toisiaan. Valta liittyy aina ihmisiin ja toimii vain heidän kauttaan tai heidän avullaan. Oleellista on vallan tarkoitus, se mitä sillä aiotaan saada aikaan ja miksi. Vallalla on monet kasvot, mutta vain yksi merkittävä näkökulma: valtaa pitävien motivaatio ja sen totuudellisuus. Valta on siis tavallinen käsite. Miksi se vierastuttaa, miksi siitä ei haluta puhua? Ja kuitenkin valta näkyy tämän päivän yhteisöissä ehkä enemmän kuin mikään muu ilmiö. Toimiakseen rehtori tarvitsee valtaa, itse asiassa hän tarvitsee sitä hyvin paljon. Hän saattaa myös haluta valtaa ja käyttää sitä. Merkityksellinen kysymys vallankäytössä on siinä, miten valtaa käytetään ja miksi sitä halutaan? Sanotaan, että vallan etsimisestä on luovuttava ja otettava vastuu. Silloin asetutaan palvelutehtävään ja aletaan tehdä sitä mikä sisimmässä tuntuu oikealta. Todellinen valta onkin vaikutusvaltaa, jota ihminen saa yhteisöä palvellessaan. Silloin valta on hänelle väline, johon ei voi takertua ja josta on helppo luopua. Suuri mies on mahtava, tahtomattaan ja tyynesti vallankäyttäjä, mutta hän ei ole ahne vallalle. Hän on ahne sille mitä hänellä on mielessään, hengen ilmentymälle. Niin kauan kun valta on kytkeytyneenä tavoitteeseen, työhön ja kutsumukseen se ei ole itsessään sen enempää hyvä kuin pahakaan, se on vain sopiva tai sopimaton väline. Mutta heti kun tämä side tavoitteeseen katkeaa tai löystyy ja valtaa lakataan pitämästä kykynä tehdä jotakin, sitä aletaan pitää ominaisuutena. Silloin tämä valta, irrallinen ja itsetyytyväinen on paha ja se turmelee. Näin kirjoitti 1990-luvun alussa Kets de Vries kirjassaan Yritysmaailman sankarit ja häviäjät. Miksi yksi johtaja onnistuu ja toinen ei? (1991, ).

5 5 Kautta vuosikymmenten on puhuttu ammatillisen koulutuksen imagon nostosta. Tähän tehtävään on vuosien varrella sijoitettu erilaisia toimenpiteitä. Sellainen oli aikoinaan myös Vuoden rehtori valinta. Viime päivinä tähän rooliin on nostettu ammatilliset taitokilpailut. Jokaisella tempauksella on varmasti oma ja ajoittainen vaikutuksensa. Tutkijana olen kuitenkin samaa mieltä aineiston kirjoittaneiden rehtoreiden kanssa: vaikuttavia ovat arjen teot ja työstään innostuneen rehtorin esimerkki. Ammatillisen koulutuksen tulos ja menestys rakentuu asiantuntevan harkinnan ja yhteisten tekojen perustalle. Mikä on ammatillisen koulutuksen tulos? Milloin se mitataan ja miten se todennetaan? Onko olemassa mittaria, joka sen selkeästi kertoisi? Näkyykö tulos jokaisella 52 koulutusalan ja 120 koulutusammatin työpaikoilla esimiesten ja työtovereiden kertomana uusien työntekijöiden ammatillisesta osaamisesta, palvelualttiudesta ja halusta oppia uutta? Ajattelen, että kysymälleni tulokselle ei ole tarkkaa ajankohtaa, vaan sitä elämme todeksi joka päivä jokaisella työpaikalla monin eri tavoin. Voimme vain kysyä, mikä on sinun kokemuksesi tänään ja tällä kelillä? Osaaminen on globaali ilmiö, se vaatii tekoja ja tavoitteita, mutta sen varaan voi myös rakentaa tulevaisuuttaan. Korostamalla osaamista pelkän tietämisen sijaan me kiinnitymme samanaikaisesti sekä menneeseen että tähän päivään ja tulevaisuuteen. Puhumalla hyvästä me sidomme menneen ja tulevan entistä vahvemmin toisiinsa. Hyvän kautta joudumme ottamaan kantaa myös eettiseen toimintatapaan ja moraalisiin valintoihin. Sidos vahvistuu entisestään puhuttaessa ihmisestä tai ihmisyydestä, yhteisöstä tai yhteisöllisyydestä. Ilmiselvästi on asioita, joita olemme kansakuntana osanneet hyvin menneinä vuosikymmeninä. Eri syistä tämä osaaminen on heikentynyt, jopa häipynyt. Hyvinkin voisimme sanoa, että vanha onkin uutta, saamme tai joudumme itsekriittisyyden ja itsesäätelyn avulla tarkistamaan muistiamme ja kirkastamaan tietoisuuttamme vanhojen tuttujen käsitteiden ja ilmiöiden sisällöstä. Näiden käsitteiden sisältämät teot osoittavat arjessa, että juuri tässä on ammatillisuuden ydin! Tämä mahdollisuus ei kysy hintalappua. Viestiä voi ja saa viedä eteenpäin. Työllä, ammattitaidolla ja osaamisella yhtä hyvin kuin johtajuudella ja ammatillisella identiteetillä on vanhauusi tai uusivanha pysyvä ydin. Sellainen ydin, joka on kantanut ja kantaa edelleen.