Suomen Kristillisen Lääkäriseuran jäsenlehti 2/2015

Transkriptio

1 1 Kristillinen lä ä kä rilehti Suomen Kristillisen Lääkäriseuran jäsenlehti 2/2015

2 2 2 Kristillinen lä ä kä rilehti Pääkirjoitus 3 Toimitussihteerin palsta 4 Lähetyssihteerin palsta 5 Alueelliset yhdyshenkilöt 11 Opiskelija-asiat 12 Mitä on kokonaisvaltainen lääketiede? 11 Mikä minä olen? - minuus, aivot ja kristillinen ihmiskäsitys 15 Uskonnollisuus ja terveys 20 Näkökulma: Uskosta, tieteestä ja terveydestä 23 Uusiin diagnooseihin ikivanhat hoitokeinot 25 Sairaalasielunhoito - eilen, tänään ja huomenna 27 Pappi mukana potilaan kokonaisvaltaisessa hoidossa 29 Pappiko paikalle vai lääkäri? 31 Perheneuvonta on kirkon sielunhoitotyötä 32 Sielunhoitoterapia sijoittuu sielunhoidon ja 35 Lääkärin eettisestä autonomiasta ja omantunnonvapaudesta 38 Matkaraportti: Jumalan kanssa Aasiaan 40 Matkaraportti: Turkulainen medisiinari hengellisellä kasvumatkalla brittikollegoiden luona 43 Uutisia ja ajankohtaista 46 Uskoa työssä, työtä uskossa 45 Kannen kuva: Keväistä puiden kukkaloistoa. Heikki Halkosaari Sisäkannen kuva: Nepalin vuoristoa. Elina Lind Kristillinen lääkärilehti Suomen kristillisen lääkäriseuran jäsenlehti 2/2015, 3. vuosikerta kristillinenlaakarilehti@gmail.com Taitto: Heikki Halkosaari Painopaikka Padasjoen Kirjapaino Painos 1300 kpl Toimituskunta Juhani Junnila Markus Partanen Elina Lind Leena Uusitalo Anna Numminen Heikki Halkosaari Antti Linkola

3 3 Pääkirjoitus: Kohti kokonaisvaltaisempaa hoitoa? Suomessa tapahtui merkittäviä asioita Joillekin kyseessä on aprillipäivä, mutta tämä ei ole pahasti myöhästynyttä aprillipilaa. Suomessa astui tuolloin voimaan uusi sosiaalihuoltolaki, joka on yksi erittäin merkittävä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus erittäin monesta syystä. Näen itse, että tämä luo käytännön pohjaa Sote-uudistuksellekin, sen pienemmästä asiasta ei ole kyse. Käsittelemme tässä lehdessä kokonaisvaltaista hoitoa. Usein näemme sen tarkoittavan perinteisten terveydenhuollon ja sosiaalityön näkökulmien lisäksi ihmisen kokonaisuuden ymmärtämistä perhelääkäri-näkökulmasta sekä täydentäen näkökulmaa hengellisellä ulottuvuudella. On mielenkiintoista olla tällä hetkellä työssä perustasolla. On nähnyt käytännössä, miten kokonaisvaltaisempi hoito ei välttämättä toteudu tällä hetkellä esimerkiksi siksi, että saman potilaan hoitamiseksi terveyskeskuslääkärin ja potilaan oman sosiaalityöntekijän on ollut niin vaikeaa saada yhteyttä toisiinsa syitä tähän on valitettavan monia. Osa näistä johtuu siitä, etteivät tietojärjestelmät keskustele eivätkä siten tue toimintaa; osa siitä, että edes puhelinnumeroiden löytäminen on vaatinut liki salapoliisin työtä (vai onko se vaan tuntunut siltä?); ja toisaalta lakisääteisesti Suomessa on pitkä traditio sosiaali- ja terveyspuolen asioiden hoitamisesta hyvin erillään toisistaan. Muitakin syitä löydät helposti. Ehkei pienin näistä ole siinä, etten minä eikä niin moni muukaan meistä ole tottunut työskentelemään konkreettisesti yhteistyössä sosiaalipuolen ammattiryhmien kanssa. Myönnän, saatan kärjistää asiaa nyt ehkä tarpeettoman paljon. Toisaalta on varmasti hyviäkin esimerkkejä. Mutta luulen, että aika yhden käden sormin ne paikat voi luetella, joissa Suomessa on ollut luonteva ja toimiva yhteys terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen välillä ennen uuden lain voimaantuloa. Erikoissairaanhoidossa on saatu hyviä kokemuksia paikoista, joissa sosiaalityöntekijä on kiinteänä osana esimerkiksi psykiatrian tai vanhustenhoidon palveluja. Nyt voimaan tullut lakiuudistus on siis mielestäni erittäin tervetullut! Uudistuksessa on mielestäni onnistuttu useassa asiassa. Muutamia käytännön seikkoja mainitakseni nostaisin punaisena lankana laissa kulkevan yhteistyön lisäämisen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että tilanteissa, joissa sosiaalihuollon tarve on ilmeinen, tulee ammattihenkilöiden joko ohjata potilas ottamaan yhteyttä sosiaalitoimeen tai hänen luvallaan ottaa yhteyttä itse sinne. Lisäksi tilanteissa, joissa suostumusta ei saada, ja ihminen ei kykene vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan, salassapitovelvollisuuden estämättä tulee terveydenhuoltohenkilökunnan olla yhteydessä sosiaalityöhön (SHL 35). Toisena merkittävänä asiana nostaisin sosiaalityötä koskevan velvoitteen yhteistyöstä: kun sosiaalityöntekijä havaitsee palvelutarvetta arvioidessaan, että tarvitaan muita palveluita mukaan, on hänen velvollisuutenaan olla yhteydessä näihin palveluihin, ja täällä ammattilaisten (niin mm. hoitajien kuin lääkärien) velvollisuutena on jatkossa antaa auttava kätensä sosiaalityöntekijöille (SHL 40 41). Sosiaalihuoltolakia täydentämään ovat tulleet mm. lait asiakirjoista, joista meitä koskettava uudistus koskettaa yhteisen hoito- ja palvelusuunnitelmien kirjaamista molempiin rekistereihin siis sekä sosiaalityön että terveydenhuollon. Nyt kysytäänkin osin myös tahtoa meiltä kaikilta lääkäreiltä: miten käytännössä tätä aletaan toteuttaa? Suhtaudummeko yhteistyöhön positiivisesti sen mahdollisesti alkuvaiheessa tuomista lisäpanostuksista huolimatta? Annammeko mielellämme avun ja tarjoamme sitä oma-aloitteisesti? Haluamme(han) ihan oikeasti, että potilaiden kokonaisvaltaisempi hoito voisi olla askeleen lähempänä todellisuutta? Olen itse ollut 11/2013 lähtien mukana palvelumuotoiluhankkeessa ( joka on Turun kaupungin hallinnoima Kaste2-ohjelmaan kuulu-

4 4 va laaja, STM:ltä merkittävää rahoitusta saanut hanke paljon palveluita tarvitsevien henkilöiden hoidon ja palveluiden kehittämiseksi. Meillä Turussa kohderyhmänä ovat olleet paljon palveluita tarvitsevat päihdeja mielenterveyspotilaat. Täältä olen käytännössä nähnyt kehittämämme mallin pilotoinnissa, miten paljon hoitajan ja sosiaalityöntekijän muodostama työpari pystyy hoitamaan ihmisten asioita eteenpäin yhdessä lääkärin kanssa. Olen ollut erittäin positiivisesti vaikuttunut, miten sosiaali- ja terveydenhuollon käytännön yhteistyö terveyskeskuksessa ja sosiaalitoimistoissa avaa tietä potilaiden kokonaisvaltaisemman avun saannille ja syrjäytymiskehityksen kääntämiseksi osallisuutta tukevaksi kehitykseksi. Joidenkin potilaiden kohdalla avun tarve painottuu osin tai merkittävissä osin hengellisen avun puolelle. Meillä kristittyinä lääkäreinä voisi olla myös tälle puolelle annettavaa. Toivottavasti tämän lehden artikkelit avaavat näkökulmia, mitä ja miten lisätukea voisi tarjota. Kirkon diakoniatyön ja seurakuntien vapaaehtoistyön kautta monet ihmiset ovat saaneet nykyistä palvelujärjestelmäämme täydentävää käytännön apua sekä myös hengellistä apua. Myös moni seuramme jäsen on kertonut kokemuksistaan, miten työssä on auennut tilanteita tukea ihmisiä tilanteissa, joissa hengelliset kysymykset ovat tavalla tai toisella olleet läsnä. Kokonaisuudessaan oma kysymyksensä on sairaalasielunhoidon tukemisella, ja kenties joskus sen ulottamisesta perusterveydenhuoltoonkin? Lopuksi haluaisin rohkaista ja kehottaa meitä kaikkia kristittyjä lääkäreitä olemaan uuden ajan sosiaalija terveydenhuoltopalveluiden kynnyksellä näille muutoksille suosiollisia ja tekemään omilla paikoillamme lain kirjaimen toteutumiseksi sen, mitä voimme. Näyttäkäämme tässä esimerkkiä koko lääkärikollegiolle. Tukekaamme sosiaalityöntekijöitä heidän työssään, sillä sitä kautta myös me saamme työhömme apua. Ja mikä tärkeintä, tämä on konkreettinen askel potilaiden kokonaisvaltaisemman hoidon toteutumiselle rakkaassa isänmaassamme. Toimitussihteerin palsta: Tunne itsesi, tunne potilaasi, tunne ihminen Sinullakin on sellainen. Nimittäin anthrōpos ja logos - yhdessä antropologia, eli oppi ihmisestä. Osaathan kertoa ihmisistä paljonkin. Tänään ehkä tutkit sellaista vastaanotollasi, kenties heräsit sellaisen vierestä, vai ehditkö vilkaista peiliin? Meillähän on ihmisistä paljonkin sanottavaa, erityisesti niistä hankalista. Oma antropologiamme ei muodostu tyhjiössä, vaan se muuttuu kokemustemme ja kuulemiemme vastausten myötä. Mutta kenen vastauksia kuuntelemme? Onko ihminen vain sisätautinen potilas, luontaisesti hyvä eläin vaiko vain kasa lihaa mielettömässä kosmoksessa? Tällä kokonaisvaltaisen hoidon teemalehdellä halusimme paitsi herättää näitä kysymyksiä, niin myös kenties antaa joitakin vastauksia. Kysymys ei ole meille kristityille lääkäreille yhdentekevä, sillä kuinka voisit todella auttaa ihmistä, jos et tunne häntä? Jumalasta ei voida tietää mitään, kuuluu lukulaisen ylevä ajatus. Ylevää tai ei, niin ainakin sisäisesti ristiriitaista, sillä tämän yhden asian Jumalasta hän vaikuttaa tietävän. Kristinuskoa se ei myöskään ole, sillä kristittyjen Jumala on Raamatun Jumala, joka on ilmoittanut meille itsestään. Onhan Vapahtajamme itse Sana (logos). Hänellä on meille sanottavaa ihmisestä ja hänen arvostaan. Hän oli hiljainen ja nöyrä astellessaan puolestasi ristille, sillä silloin huusivat hänen tekonsa. Kuinka voisit todella auttaa ihmistä, jos et tunne häntä? Markus Partanen seuran pj Juhani Junnila

5 5 Lähetyssihteerin palsta: Älköön sydämenne olko levoton Järistysmietteitä Eilisen pyhäpäivän evankeliumiteksti alkaa Jeesuksen sanoilla, jotka juurin kopioin palstani yläotsikoksi. Jeesus jatkaa kehottamalla uskomaan Jumalaan ja Häneen ja siihen, että Isän luona on monta asuinsijaa. Yritän siis koota levottomat ajatukseni, jotka juuri nyt ovat sirpaleina pitkin 90-luvun kotiseutujamme, hyvin lähellä Nepalin tuhoisan maanjäristyksen keskusta, ja myös pääkaupungissa, jossa lukuisat ystävämme asuvat juuri nyt taivasalla tai teltoissa, kun pystyssä oleviinkaan asuinsijoihin ei uskalleta mennä uusien jälkijäristysten pelossa. Maaseudulta tietoja tihkuu hitaasti. Sinne eivät pelastusjoukot ja TV-kamerat ole vielä ehtineet. Paikallisten kännykät ovat ilman niitä ei taitaisi edes tihkua. Jälleen kerran ihmiselämän hauraus vyöryy kuvina silmiemme eteen. Kun vuoret järkkyvät ja kukkulat horjuvat, ainoa, mikä kestää, on Jumalan armo. Ja onko ihme, jos jonkun mielen täyttää epäilys siitäkin tuhon jälkien piirtyessä tajuntaan? Mutta onko muuta, mihin tarttua, kuin periksi antamaton toivo? Ei meillä ole täällä pysyvää asuinsijaa, ei lupaustakaan sellaisesta. Voisiko siitä olla konkreettisempaa muistutusta kuin tuhannet ja taas tuhannet sortuneet kodit, sadat tuhannet Monilla heistä ei paljon ollutkaan, nyt sekin vähä on luhistunut. kotinsa menettäneet? Monilla heistä ei paljon ollutkaan, nyt sekin vähä on luhistunut. Tätäkin on uskon paradoksi: samaan aikaan, kun tiedämme pysyvän kodin odottavan vasta edessäpäin, Kristuksen rakkaus kutsuu meitä toimimaan tässä ja nyt, tekemään parhaamme, että edes jonkun kärsimys lievittyisi, maailman epäoikeudenmukaisuus vähenisi, nälkäinen saisi ruokaa, kotinsa menettänyt kodin. Tähyämme uskossa iankaikkisuuteen, mutta rakkaus ja toivo ovat lujasti kiinnittyneet tähän hetkeen. Ne haastavat meitä työhön paremman tämänpuoleisen maailman puolesta lisätty Nepal-päivitys: Nepalin selkäydinvammahankkeemme yhteistyösairaala GPHRC (Green Pastures Hospital and Rehabilitation Centre) on kaikkien tähän mennessä tulleiden tietojen Lauantaina Nepalia vavisuttanut 7,8 magnitudin maanjäristys jälkijäristyksineen raunioitti köyhää maata laajoilta alueilta. Barpak oli kaunis kylä vuorten kainalossa parin päivän kävelymatkan päässä kodistamme Amp Pipalissa. Kävin siellä kahden nepaliystäväni kanssa tammikuussa Netistä kopioitu kuva kertoo, mitä kylästä oli jäljellä maanjäristyksen jälkeen. Ensimmäisten päivien tietojen mukaan kylän 1200 talosta vain 4 oli pystyssä.

6 6 valossa säilynyt jokseenkin vaurioitta. Sairaala sijaitsee Pokharassa, suunnilleen samanlaisen matkan päässä järistyskeskuksesta kuin pääkaupunki Kathmandu, mutta siellä tuhot näyttävät jääneen vähäisiksi. Vielä on ennenaikaista arvioida, miten maanjäristys tulee vaikuttamaan hankkeeseemme jatkossa. Toisaalta palveluiden tarpeen voi ennustaa moninkertaistuvan maanjäristyksessä loukkaantuneiden hakeutuessa aikanaan kuntoutukseen. Toisaalta juuri nyt muut kuin kaikkein välttämättömimmät toimet saanevat odottaa, kun kaikki liikenevät resurssit suunnataan akuuttiin hätäapuun. Vähemmät kiireelliset työt todennäköisesti viivästyvät. Heti järistyksen jälkeen myös GPHRC valmistautui ottamaan vastaan potilaita jatkohoitoon paikallisista sairaaloista, vaikka ei normaalioloissa akuuttisairaala olekaan. Sairaalasta on viime vuonna vähennetty potilaspaikkoja osana talousvaikeuksista johtuneita sopeuttamistoimia. Voi siis olla, että marraskuussa valmistunut ja alkuvuodesta kalustuksensa saanut, hankkeemme varoin rakennettu uusi selkäydinvammaisosastokin juuri nyt täyttyy maanjäristyksessä loukkaantuneista, vamman laadusta riippumatta GPHRC:n taustajärjestö INF (International Nepal Fellowship) lähetti lääkintäjoukon kartoittamaan tilannetta järistyksen pahimmin vaurioittamille alueille Gorkhan ja Dhadingin lääneissä. Viestit sieltä kertovat, GPHRC:n pääsisäänkäynti marraskuussa että suurin puute useita päiviä järistyksen jälkeen on teltoista/ suojapeitteistä, ruoasta ja puhtaasta vedestä. Gorkhan läänissä on kyliä, joissa % kaikista taloista on sortunut. Tilannetta hankaloittavat sateet, jotka jo enteilevät monsuunikauden alkua, joka normaalisti alkaa vasta kesäkuussa. Vähän kerrassaan apu alkaa saavuttaa myös kaukaisempia kyliä, tuskallisen hitaasti niille, jotka nälkäisinä, janoisina, viluissaan, kotinsa ja omaisiaan menettäneinä, ehkä itsekin loukkaantuneina, ovat odottaneet jo viisi päivää ja yötä. Ja ensivaiheen jälkeen työtä riittää vuosiksi eteenpäin. Barpakin kylä ehjänä vuonna 1991, nyt kivikasoina. Nepalin maanjäristyksen uhreja voi auttaa esimerkiksi näiden järjestöjen kautta: Fida International Kirkon Ulkomaanapu Pelastakaa Lapset ry Plan Suomen Lähetysseura SPR Suomen Vapaakirkko * Suomen World Vision Unicef * Vapaakirkon tuki ohjataan hankkeemme yhteistyöjärjestön INF:n kautta. Kaikilla muillakin yllä mainituilla on vuosien maatuntemus sekä paikallisesti laajat, vakiintuneet verkostot ja luotettavat kansalliset ja kansainväliset yhteistyökumppanit.

7 Hankkeista nyt vain lyhyesti. Vuosiraporttien määräaika alkaa olla käsillä. Psykiatriahankkeen ja Green Pastures-sairaalan kehittämishankkeen osalta vuosiraportit ovat samalla hankkeiden loppuraportit, muissa kahdessa tavanomaiset vuosiraportit. Ilembulan sairaalassa palliatiivisen hoidon kehittäminen jatkuu, samoin Nepalissa GPHRC:n selkäydinvammaisten kuntoutuspalveluiden kehittäminen. Jukka Knuuttilan viime vuonna kirjoittama artikkeli selkäydinvammaishankkeestamme löytyy muuten Selkäydinvammaiset Akson ry:n lehdestä 2014/2, jonka voi lukea myös netistä, images/syv_2_2014_screen.pdf Kunhan raportit ovat menneet UM:lle, toimitan ne myös skls.fi -sivuille. Raporttien hyväksynnän saamme yleensä vasta syksyllä, joskus vieläkin myöhemmin. En jää odottamaan niitä ennen kotisivuilla julkaisemista. Ulkoministeriön pdf-lomakkeita on joskus hankala saada auki. Jos siis olet raporteista kiinnostunut, mutta et onnistu niitä kotisivuilta lataamaan (tai luet muutenkin yleensä vain paperisia julkaisuja), voit myös pyytää tulostettuna. Lähetän pyynnöstä. Kenties tärkeintä, mitä on saavutettu, on se, että hankkeen kohdealueilla yhä useammat psyykkisistä sairauksista kärsivät ja heidän omaisensa ovat oivaltaneet, että apua voi saada, hoito on mahdollista. Kirjoittaessani psykiatriahankkeen loppuraporttia, tunsin kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä hankkeella on saatu aikaan. Työhän ei lopu, pikemminkin se on vasta alussa. Mutta oman hankkeemme osalta on tultu matkan päähän. Kenties tärkeintä, mitä on saavutettu, on se, että hankkeen kohdealueilla yhä useammat psyykkisistä sairauksista (tai epilepsiasta) kärsivät ja heidän omaisensa ovat oivaltaneet, että apua voi saada, hoito on mahdollista. Ennakkoluulot ja taikauskoiset käsitykset häiriöiden syistä ovat vähentyneet. Eikä se oppi, jota mielenterveystyötä tehneet yhteistyösairaaloiden ammattilaiset ovat kuluneina vuosina saaneet, katoa, vaikka hanke nyt onkin päättynyt. Kohentamisen varaa heidän ammattitaitoonsa toki jäi. Silti on tullut aika päästää irti ja luottaa siihen, että muodossa tai toisessa työ jatkuu hankkeen päätyttyäkin. Tässä yhteydessä haluan vielä kiittää kaikkia vuosien varrella hankkeessa mukana olleita, olipa se sitten käytännön työssä, rukouksin tai taloudellisesti. Jokaisen panos on ollut tärkeä. Tansanian terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeen maksatuksen keskeytys piti meitä jännityksessä lähes kaksi kuukautta. UM katkaisi rahoituksen asian tarkemman selvittämisen ajaksi. Lopulta tarkempi selvittäminen kesti 7 ½ viikkoa, kunnes saimme lo- 7 Hankematkan aikana Kristina ja Pirkko tapasivat mm. Tansanian ev. lut. kirkon (ELCT) IT-koordinaattori Pauline Kimollon. Kuvassa Pauline Kimollo vastaanottaa SKLS:n psykiatriahankkeen evaluontiraportin, Palliatiivisen hankkeen suunnitelman sekä ELCT:lle lahjoitetun tietokoneen Kristina Nokso-Koivistolta. Raporttia ja suunnitelmaa jakamalla halusimme viestiä yhteistyökumppaneillemme, mitä muuta SKLS on tehnyt ja tekee yhdessä tansanialaisten kumppaneiden kanssa. Kuva: Pirkko Nykänen

8 8 pulta kaivatun päätöksen: hankkeelle myönnettiin uudelleen valtionapu 15,9 prosentilla alkuperäisestä pienennettynä. Maksatuksen ollessa keskeytettynä hankkeen vetäjä Kristina Nokso-Koivisto ja professori Pirkko Nykänen Tampereen Yliopiston Informaatiotieteiden yksiköstä tekivät hankematkan Tansaniaan. Matka tehtiin sillä riskillä, että sen kulut olisivat jääneet kokonaan seuran maksettaviksi, mikäli UM:n rahoituspäätös olisi ollut kielteinen. Nyt jälkeenpäin on helppo todeta, että päätös matkan toteuttamisesta oli oikea. Ilman matkan aikana tehtyjä kartoituksia yhteistyökumppaneiden ajankohtaisesta tilanteesta uuden hankehakemuksen laatiminen olisi varsin vaikeaa. Helppoa se ei ole koskaan, mutta nyt sentään mahdollista. Matkaraportti löytyy täältä: Myös Ilembulan sairaalan palliatiivisen hoidon kehittämishankkeen vuoden ensimmäinen matka toteutui maaliskuussa. Siitäkin matkaraportti ilmestyy aikanaan nettisivuillemme. Samoin nettisivuilla on nyt hankkeesta lyhyt Powerpoint-diaesitys, jota saa ilomielin käyttää vaikkapa palliatiivisen kiertueen tilaisuuksissa kertomassa siitä, että Suomen lisäksi seuramme on edistämässä palliatiivista hoitoa myös Tansaniassa. Ainakin Turussa kiertueen tilaisuudessa oli tietoisku myös Ilembulan hankkeestamme. Kevään hakukierroksella tavoitteena on ICT-hankkeen lisäksi saada valmiiksi hakemus ennaltaehkäisevästä mielenterveyshankkeesta yhteistyössä Mbeyan sairaalan psykiatrian yksikön kanssa. Syksyn 2014 psykiatrisen seminaarin järjestelyt Mbeyassa onnistuivat niin hyvin, että yhteistyön jatkaminen tuntui heti houkuttelevalta. Hakujen määräaika vain lähestyy taas aivan liian nopeasti Eikä valtionavun saaminen uusille hankkeille edes riipu vain meistä. Yksi iso kysymys ulkoministeriön tukemia hankkeita ajatellen on se, mitä uusi hallitus järjestäydyttyään päättää tehdä kehitysyhteistyömäärärahoille yleensä ja kansalaisjärjestöjen saamalle tuelle osana kokonaisuutta. Suomi on sitoutunut Eurooppaneuvoston vuonna 2005 tekemään päätökseen. Sen mukaan jäsenmaiden tulisi saavuttaa kehitysrahoituksessa 0,7 prosentin osuus bruttokansantulosta vuoteen 2015 mennessä. Siitä huolimatta kehitysvaroja on viime vuosina leikattu yli 400 miljoonalla eurolla. Viime vuonna leikattiin 100 miljoonaa tosin niin, että leikkaukset eivät silloin kohdistuneet kansalaisjärjestöjen saamaan tukeen. Tavoitteeseen ei siis päästä tänä vuonna ja tulevaisuuden näkymät lienevät vielä synkemmät. Kaukaisten köyhien osuudesta näyttää aina olevan liian helppoa säästää. Kaukaisten köyhien osuudesta näyttää aina olevan liian helppoa säästää. Lopuksi vielä terveisiä Kylväjästä Lähetysyhdistys Kylväjästä on oltu seuraamme yhteydessä; Afrikan sarvessa kaivattaisiin erikoislääkäreitä opetustehtäviin. Tästä lisää lehden sivulla 53. Kylväjän terveisinä vielä tämä: Kylväjä-lehdessä 3/2015 oli artikkeli lähetyslääkäreistä. Lehti artikkeleineen löytyy osoitteesta: uploads/2015/03/k_2015_3_netti.pdf. Ja lähetyslääkäriasiaa näytti olevan lehden seuraavassakin numerossa: K_2015_4_netti.pdf Kylväjän lähettämänä myös Leena Kaartinen on kannuksensa ansainnut ne, joista hänet on palkittu aiemmin Time-lehden Eurooppalaisen sankarin tittelillä ja nyt viimeksi kirkon Pyhän Henrikin ristillä. Kaikista meistä ei tule sankareita, mutta meistä jokainen voimme silti antaa omat lahjansa ja puutteensa Kutsujamme käsiin. Hänen siunaamanaan viisi leipää ja kaksi kalaa riittivät tuhansille. Pienen pojan eväät. Pojan lailla meiltäkin kysytään vain luottavaista valmiutta jakaa eväämme toisten kanssa. Juuri nyt se tuntuu taas erityisen tärkeältä ja ajankohtaiselta Elina Lind

9 9 Stipendiaattimme Manento Ernest Mtango sai gynekologian ja obstetriikan erikoistumisopintonsa päätökseen ja vietti hiljan valmistujaisiaan. Vasemmalla Ernest yhdessä vaimonsa Maryn kanssa. Kiitokseksi saamastaan koulutustuesta Ernest toi SKLS:n kevätpäiville Tansanian-tuliaisina norsun. Alla Ernest ja Mary kevätpäivillä viihtymässä. Kuvat: Jarmo Reponen

10 10 P.S. Tavataan toukokuussa - vastuunkantajapäivien lomassa - Maailma kylässä -festivaaleilla (SKLS:llä Mahdollisuuksien tori -teltassa esittelypöytä A142) ja kesäkuussa Rovaniemellä: Maailma kylässä la 11-20, su 11-18, Helsinki Kaisaniemen puista ja Rautatientori Terveydenhuoltoväen rinnakkaistilaisuus Suomen Lähetysseuran valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla Rovaniemellä la klo Toivon valoa kuoleman varjossa Santasport, Hiihtomajantie 2, kokoustila Kaarre. Dosentti, osaston ylilääkäri Reino Pöyhiä kertoo Kristillisen Lääkäriseuran hankkeesta palliatiivisen hoidon kehittämiseksi Ilembulan sairaalassa Tansaniassa. Tilaisuuden alussa kahvitarjoilu. Karibuni Tervetuloa! Nepal marraskuussa Kuva: Elina Lind Lähetyslääkäritili FI viite 1009 : viite 1025: viite 1180: viite 1960: viite 2024: viite 3010: viite 4022: viite 5005: Missä hätä on suurin Psykiatriaa Tansanian maaseudulle* Palliatiivisen hoidon kehittämishanke, Tansania Selkäydinvammaisten kuntoutus, Green Pastures -sairaala, Nepal ICT-hanke, Tansania Stipendiaatti Dr. Hamidi, Afganistan Stipendiaatti Emmanuel Mwalumuli, Tansania Stipendiaatti Manento Ernest Mtango, Tansania** Käytä viitenumeroa, se alentaa pankin kuluja! Kerätyt varat käytetään ulkoministeriön tukemien kehitysyhteistyöhankkeiden omarahoitusosuuksiin, kehitysmaiden lääkäreiden/terveydenhuollon henkilökunnan stipendeihin jatko- ja erikoistumiskoulutuksiin, äkilliseen avuntarpeeseen kehitysyhteistyökohteissa sekä tiedotukseen kotimaassa. Keräyslupa 2020/2013/ Koko Suomi Ahvenanmaata lukuun ottamatta * Hanke on päättynyt, mutta viitenumero on yhä voimassa. Suunnitteilla on mahdollinen jatkohanke; lisäksi aiempien yhteistyösairaaloiden mielenterveystyölle voidaan myöntää pieniä tukisummia hankkeen päättymisen jälkeisessä siirtymävaiheessa. ** Ernest Mtango on saanut erikoistumisopintonsa päätökseen, mutta maaliskuisen Suomen-matkan kustannuksista puuttuu vielä pieni määrä varoja. Mikäli nämä ylittyvät, yli menevä osuus lahjoituksista ohjataan uuden stipendiaatin Emmanuel Mwalumulin opintojen tukemiseen. Ernestin tavoin hänkin erikoistuu gynekologiaan ja obstetriikkaan.

11 SKLS:n alueelliset yhdyshenkilöt Aluevastaava: Leena Uusitalo 11 Hämeenlinna: Taina Heikkilä Myllitie 16, Parola Kotka: Pasi Pöllänen Lavansaarentie 6, Kotka Kuopio: Risto Honkanen Reetta Siljanen Lappeenranta: Oulu: Kaarina Pesonen Kaivokorvenkatu 16, Lappeenranta Anna Ruotsalainen Raharinnantie 7 C 6, Oulu Pori: Pekka Mäkinen (pekka.makinen@nic.fi) Tähtisentie 40, Vanha-Ulvila Seinäjoki: Leena Uusitalo (leena.uusitalo@vimpeli.fi) Kauniskedontie 10, Vimpeli Tampere: Turku: Tampereen alueelle haetaan aluevastaavaa! Riitta Saario (rsaario@gmail.com) Vähä-Hämeenkatu 9 D 79, Turku Vaasa: Anna-Liisa Punto (anna-liisa.punto@fimnet.fi) Opiskelijatoimikunta Opiskelijavastaava: Suvi-Tuuli Simojoki (suvi-tuuli.simojoki@helsinki.fi) Helsingin Ristiside pj Aleksi Pajunen (Aleksi.pajunen@helsinki.fi) varapj Annukka Hanhijärvi (Annukka.hanhijarvi@helsinki.fi) Kuopion Heräämö pj Niko Nykänen (nikonykanenn@gmail.com), p Oulun Henkireikä pj Helena Kattelus (Helena.kattelus@student.oulu.fi) pj Silas Johansson (silas.johansson@student.oulu.fi) Tampereen Arbor vitae Turun Luukas-klubi pj Mikko Malkamäki (malkamikko@gmail.com) pj Paula Prittinen (pailpr@utu.fi)

12 12 Mitä on kokonaisvaltainen lääketiede? Lääketiede etsii kokonaisvaltaista ihmismallia tieteellisellä menetelmällä, jonka tuloksista ja teorioista pyritään rakentamaan kokonaisuutta. Onko koko ihminen vain osiensa summa? Onko kokonais-valtainen lääketiede tosiaan mitä väittää olevansa? Onko meillä kenties kaiken aikaa ollut valmis malli ihminen Jumalan kuvana jonka kautta voisimme harjoittaa paljon puhuttua kokonaisvaltaista lääketiedettä? Viime vuosikymmeninä on kiivaasti etsitty uutta ihmiskäsitystä, joka selittäisi kattavammin sairauksien syitä. Näin lääketiede voisi paremmin toteuttaa tehtäväänsä. Psykiatri George Engelin tutkimus 1970-luvulla ehdotti, että vallalla ollut biolääketieteellinen dualistinen malli (mieli-ruumis) on liian kapea, reduktionistinen käsitys todellisuudesta, eikä täten ole riittävä selittämään ihmisen sairastumista. Niinpä kehitettiin biopsykososiaalinen malli, joka tänä päivänä vaikuttaa lääketieteemme taustalla. Lait potilaan asemasta ja oikeudesta (785/1992), sekä terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) velvoittavat lääkärin ottamaan potilaan huomioon kokonaisuutena. Tämä kokonaisuus ymmärretään usein juurikin biopsykososiaalisen mallin kautta. Monella on kuitenkin herännyt huolta siitä, onko tämäkään malli riittävä. Kokonaisvaltainen lääketiede ei siis välttämättä olekaan mitä väittää olevansa. Tarjoaako biopsykososiaalinen malli riittävän vastauksen siihen, mitä ihmisluonto pohjimmiltaan edellyttää lääketieteeltä? Aikamme taipumuksena on määritellä ihminen reduktionistisella tavalla. Tämä vaatii hieman avaamista. Läntinen sivilisaatio synnytti keskiajan kukoistuksen hedelmänä modernin tieteellisen menetelmän, jossa reduktionismi - ilmiöiden pelkistys selkeämpiin osiin - oli tär- Minä hoidin häntä Jumala paransi hänet. - Paré Olemme yhteiskuntana unohtaneet sen, minkä kerran tiesimme: ihminen on Jumalan kuva, ihmeellinen olento, jolle on suotu järjen lahja, tajunta ja sielu. keässä roolissa mm. Keplerin, Galileon ja Newtonin tutkimuksissa. Tämä metodologinen reduktionismi on hyödyllinen työkalu ja auttaa näkemään todellisuuden selkeämmin. Sen lähtökohtana oli kokonaisvaltainen kuva ihmisestä Jumalan kuvana, ja tämän kokonaisuuden sisällä reduktionismi auttoi selkeyttämään asioita. Toisaalta, jos koko ymmärrys todellisuudesta alkaa kapeutua, kyseessä on epistemologinen tai ontologinen reduktionismi, joka on tietyllä tavalla filosofinen kannanotto todellisuuteen. Tämän ajattelun taipumuksena on ollut rakentaa kokonaisuus palasista, joita yksin menetelmämme meille antavat. Tämä jälkimmäinen reduktionismi on vaivannut länsimaista kulttuuria siitä asti, kun juutalais-kristillinen traditio alkoi järkkyä lännessä. Niinpä on syntynyt monenlaisia vajavaisia ihmisen määritelmiä, jotka katsovat ihmistä puhtaan analyyttisesti ja usein materialistisesti (vain näkyvä todellisuus on totta). Jopa biolääketieteellinen ihmiskäsitys on tämän ajattelun perua: ihminen on vain osiensa summa, ja voimme rakentaa palasista riittävän kokonaisvaltaisen käsityksen. Voidaankin kysyä, onko biopsykososiaalinen malli vain tämän jatkumoa; lisää osia yhdisteltäväksi. Yli 50 vuotta sitten tunnettu englantilainen lääkäri ja myöhemmällä urallaan teologi Martyn Lloyd-Jones pohti puheessaan Medicine and The Whole Man, että jokainen teoria, joka ei ota huomioon ihmistä suhteessa Jumalaan, on väistämättä reduktio, vajaa käsitys todellisuudesta. Niinpä myös biopsykososiaalinen malli on riittämätön. Emme tule saamaan todellista

13 kokonaiskuvaa täydentämällä näkökulmaamme uusilla ympäristötekijöillä tai geneettisillä, sosiaalisilla, ja psykologisilla tekijöillä. Saamme vain uusia käsityksiä, joita luulemme kokonaisvaltaisiksi ja nimenomaan tämä on vaarallinen ansa. Emme löydä ihmisyyden ydintä tällä tavalla. Olemme yhteiskuntana unohtaneet sen, minkä kerran tiesimme: ihminen on Jumalan kuva, ihmeellinen olento, jolle on suotu järjen lahja, tajunta ja sielu. Nykyisessä tilassaan ihminen on kuitenkin langennut, tilassaan syvästi levoton ja sairas. Tämä totuus on meille annettu Jumalan Sanassa ja se kattaa kokonaan ihmisen fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset ominaisuudet, vaikkemme kaikkiin niiden syvyyksiin vielä näekään. Kirkkoisä Augustinus kirjoitti: Sinä olet luonut meidät itsellesi ja sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa. Lääketieteen näkökulmasta tässä on jotakin perin pohjin herättelevää: kehon ja mielen hyvinvointi on toissijaista todellisen hätämme rinnalla, ja täten kehon ja mielen hoitamisen tulisi olla suorassa yhteydessä sielun parantamiseen. Tätä ehdotusta on helppo vastustaa sanomalla, että lääketieteen tehtävä ei ensisijaisesti ole hoitaa kuin biopsykososiaalisia ongelmia. Huomatkaamme kuitenkin, mikä vahinko syntyy, jos lääketiede ajautuu erilleen ihmisyyden ydinongelmasta. Ainoa kokonaisvaltainen ratkaisu olisi harjoittaa lääketiedettä, joka näkee ihmisen kristinuskon silmin kuten koko läntinen traditio näki viime vuosisatoihin saakka ja sen kautta tekee työnsä mestarillisesti. Silloin voin pidellä potilaani kättä ja nähdä koko luomuksen kauneuden. Silloin voin mitata verenpaineen ja välttyä luulemasta, että Reino 52v on vain viallinen mieli+ruumis, tai vain biopsykososiaalisen mallin ehdottama yksilö, jonka ajatukset, tunteet, käyttäytyminen ja ympäristö minun tulee ottaa huomioon. Silloin voin nähdä sairauden takana olevan ihmisen. Meidän tulee nähdä ihminen kokonaisuudessaan. Lääketieteemme voi hoitaa hienosti mielen ja ruumiin ongelmia, mutta koko ihmistä voi hoitaa ainoastaan kristinuskon kautta. Jeesuksen opettama kokonaisvaltainen parantuminen on mahdollista ainoastaan suhteessa Jumalaan. Kun Jeesus paransi sairaita, hän näytti mikä koko ihminen on: hän vapautti ihmiset näkemään, kuulemaan ja liikkumaan, jotta he voisivat tulla jälleen Jumalan luo. Kristinusko ei ole vain jotakin ylimääräistä, 13 jonka voi sysätä lääketieteen reunalle tai sen ulkopuolelle. Sen sijaan se on kokonaisvaltaisen lääketieteen elävä sydän, jonka kautta kaikki sen toiminnot asettuvat oikeille paikoilleen. Aikamme saavutusten varjossa ympärillämme avautuu Lääketieteemme voi hoitaa hienosti mielen ja ruumiin ongelmia, mutta koko ihmistä voi hoitaa ainoastaan kristinuskon kautta. näkymä modernin ajan rappiosta, jossa konsensus elämän syvimmistä totuuksista on hajonnut. Taistelemme oikean ja väärän, oikeudenmukaisuuden, ja ylipäätään totuuden merkityksestä. Onneksi on vielä nähtävissä se, minkä kerran tiesimme. Sairaalat, kuten koko länsimainen moderni tiedekin, syntyivät kristikunnan elävässä ytimessä, jossa ihminen nähtiin todellisessa valossa. Tuossa modernia lääketiedettä edeltäneessä ajassa on jotain syvällistä opittavaa. Sairaalat (hospitals; hotels of God) syntyivät luostarien yhteyteen ja potilaat tuotiin ensimmäisenä alttarin eteen kohtaamaan kärsimystä ymmärtävä Luojansa. Tämä ei ollut vain epätoivoinen, palliatiivinen lisä hoitoketjussa, vaan kaiken parantamisen avain, jonka kautta elämä, kuolema, parannus ja sairaus olivat oikealla tavalla mukana kaikessa hoidossa. Elämä, kuten kaikki parantuminenkin, on siunausta Luojaltamme, eikä kuolema olekaan pelottava pimeys jota vältellään, vaan mysteerinen portti iankaikkiseen elämään. Modernilla lääketieteellä ei ole lopulta muuta annettavaa kuin joitakin lisävuosia elämään sekä parantunut ruumiin ja mielen funktio. Mikä onkaan lääketieteen perimmäinen tavoite? Tässä kristinusko tulee erityisellä tavalla esiin, mutta meilläkään ei ole paljoa annettavaa, ellemme itse kasva maailman suolaksi ja valoksi. Kristinusko ei ole vain palliatiivinen lisä, vaan koko parantamisen taidon ydin, jonka kautta upeat saavutuksemme lääketieteessä palvelevat niiden oikeita tarkoituksia. Kirkon elämän kautta kasvaa lääkäreitä, joilla on kaik-

14 14 kein tärkeimmät hyveet: lempeys, armahtavaisuus, itsensä uhraava palvelu, viisaus, oikea tieto, sekä usko, toivo ja rakkaus. Teknologia (mukaan lukien lääkehoito ja psykoterapia) ei lopulta ratkaise ihmisen ongelmia; vain armo kykenee siihen. Upein kuvaus kokonaisvaltaisesta lääkärintoimen harjoittamisesta on mielestäni alla oleva Thomas Sydenhamin lääkärinvala (käännös allekirjoittaneen). Sydenham, Englannin Hippokrates, oli kristitty 1600-luvulla elänyt lääkäri, joka tunnetaan Englannin lääketieteen isänä. Sydenham otti tosissaan potilaidensa kokeman tuskan ja kehitti kivunhoitoa merkittävällä tavalla. Abraham Blootelingin kaiverrus Thomas Sydenhamista. Lähde: Wikimedia Commons Jokaisen, joka aikoo antaa itsensä hoitotyöhön, tulisi syvästi ymmärtää seuraavat neljä asiaa: Ensinnäkin, että hänen täytyy kerran antaa todistus Korkeimmalle Tuomarille jokaisesta hoitamastaan ihmishengestä. Toiseksi, että kaikki hänen taitonsa, tietonsa ja voimansa on Jumala hänelle antanut, joten niitä tulisi käyttää Hänen kunniaksensa ja ihmiskunnan hyväksi, eikä vain lääkärin omaksi hyödyksi tai kunnianhimon tähden. Kolmanneksi, niin kaunista ja totta kuin se onkin, miettiköön hän, että hän on ottanut hoitoonsa ihmeellisen olennon. Sillä jotta hän voisi ymmärtää ihmisen arvon ja suuruuden, muistakoon hän, että Jumalan ainoa Poika tuli itse ihmiseksi ja täten kirkasti ihmisen jumalaisella arvokkuudella, ja vielä yli tämän kaiken, kuoli lunastaakseen hänet vapaaksi. Neljänneksi, että lääkäri on itsekin kuolevainen ihminen, ja täten hänen tulisi olla ahkera ja lempeä lievittääkseen kärsivien potilaidensa tuskaa, niin kuin hän itsekin tulee kerran olemaan samanlainen kärsijä. It becomes every man who purposes to give himself to the care of others, seriously to consider the four following things: First, that he must one day give an account to the Supreme Judge of all the lives entrusted to his care. Secondly, that all his skill, and knowledge, and energy as they have been given him by God, so they should be exercised for his glory, and the good of mankind, and not for mere gain or ambition. Thirdly, and not more beautifully than truly, let him reflect that he has undertaken the care of no mean creature, for, in order that he may estimate the value, the greatness of the human race, the only begotten Son of God became himself a man, and thus ennobled it with his divine dignity, and far more than this, died to redeem it. And fourthly, that the doctor being himself a mortal man, should be diligent and tender in relieving his suffering patients, inasmuch as he himself must one day be a like sufferer. Matias Pehkonen LK, Turun Yliopisto Alumni, Augustine College, Ottawa, Kanada ( lamapeh@utu.fi

15 Mikä minä olen? 15 - Minuus, aivot ja kristillinen ihmiskäsitys Minä olen tunteva, ajatteleva, arvokas ja vapaa tietoinen olento. Laaja kirjo erilaisia tunteita pelosta himoon ja rakkauteen liikuttaa minua. Minä kuvittelen, ajattelen ja minulla on erilaisia näkemyksiä asioista aina politiikasta lauantai-illan viihteeseen asti. Olen myös vapaa, ainakin jossakin mielessä: jos tupakoin vaikkapa yliopiston käytävällä, minut voidaan laittaa siitä tilille. Minulla on myös erityinen arvo, jota ei voi rangaistuksetta polkea: minua ei voi kohdella kuin kiveä tai käytettyä autoa. Kristityt teologit muistuttavat, että minulla on myös hengellinen ulottuvuus: etsin elämälleni perustaa välittömän kokemuksen ja aineellisen maailman tuolta puolen. Nämä minusta sanotut asiat voidaan sanoa muistakin ihmisistä. Varsin moni yhtyy tähän arkiseen kuvaukseen siitä, millaisia me olemme. Erimielisyydet kuitenkin alkavat heti, kun kysymme mitä me pohjimmiltaan olemme. Onko arkikäsitys mahdollista pelastaa vain olettamalla, että olemme aineettomia sieluja, vai onko se yhteensopiva sen kanssa, että olemme Homo sapiens organismeja? Vai tulisiko koko arkikäsitys hylätä? Arkikäsitys olettaa, että olemme olioita, joilla on psykologisia ominaisuuksia. Tämä näyttää hyvin uskottavalta: olemme olioita, jotka tuntevat, tahtovat ja ajattelevat. Tämä oletus kuitenkin rajaa ulkopuolelle varsin suositun näkemyksen, jota nykyisin kutsutaan animalismiksi. Ani- Herbert Mayon anatominen kaiverrus aivoista vuodelta Lähde: Wikimedia Commons malismin mukaan minä olen identtinen Homo sapiens eläimen kanssa. Homo sapiens eläin voi kuitenkin olla myös ilman psykologisia tiloja, näin esimerkiksi koomassa tai kehityksen varhaisessa vaiheessa. Vaikka jotkut kristityt filosofit kannattavatkin animalismia, jätän sen vähälle huomiolle. Miten jokin solu tai solujen joukko muka voisi tehdä valintoja, ajatella tulevaisuutta ja menneisyyttä, kokea yksinäisyyttä? Arkikäsitys ja dualismi Millaisilla olioilla voisi sitten olla psykologisia kykyjä ja ominaisuuksia? Meistä näyttää vahvasti siltä, että aineellisilla olioilla, kuten tuoleilla tai puilla, ei voi olla tällaisia ominaisuuksia. Olemme itsekin monessa mielessä puiden ja tuolien kaltaisia: koostumme aineellisista osista, luista, lihaksista, aivosoluista.

16 16 Näyttää luontevalta ajatella minuutta ikään kuin se olisi jossakin määrin ruumiista ja sen toiminnoista erillinen. Miten jokin solu tai solujen joukko muka voisi tehdä valintoja, ajatella tulevaisuutta ja menneisyyttä, kokea yksinäisyyttä? Meissä on oltava jotakin muuta, jotakin ylimääräistä, joka tekee meistä enemmän kuin pelkkiä aineellisia kappaleita. Tätä ylimääräistä osaa, tätä psykologisten kykyjen ja ominaisuuksien keskusta, on perinteisesti kutsuttu sieluksi. Sielu on se, joka kokee ja näkee, tuntee ja ajattelee, valitsee ja elää elämäänsä. Minä olen sielu. Vaikka tämä sielu on läheisessä suhteessa ruumiiseemme ja aivojemme toimintaan, se on näistä kuitenkin periaatteessa erillinen. Jos olemme sieluja, olemme joko kokonaan aineettomia tai meillä on aineettomia osia. Nykyisin dualisteja on yllättävän paljon. He eivät tietenkään kiellä sitä, että henkinen elämämme on läheisessä suhteessa ruumiimme ja aivojemme kanssa. He kuitenkin väittävät, että meitä itseämme ei voi typistää sen enempää aivoihimme kuin ruumiiseemmekaan. Monet teologit ovat nähneet dualismin edellytyksenä sille, että ihminen voi olla Jumalan kuva ja jatkaa elämää ruumiillisen kuolemansa jälkeen. Jumala on persoona ja luomakunnan olioista ainoastaan ihminen on Hänen kuvansa: vaikka ihminen onkin langennut, on hän kuitenkin persoona, jolla on äly, tahto, arvo ja mieli. Puhtaasti aineellisella oliolla ei tällaisia kykyjä voisi olla. Vai voisiko? Dualismi ja tieteen haaste Moni on kuitenkin nykyään sitä mieltä, että sielu on vanhanaikainen ajatus. Sielu kuului haamujen, enkelten ja demonien maailmaan. Tietokoneiden ja evoluution aikakaudella elävä nykyihminen ei voi enää olla näin taikauskoinen: puhe sielusta pitää jättää menneisyyteen. Nykyisin pystymme selittämään merkittävän osan ajatteluun, tuntemiseen ja tahtomiseen tarvittavien kykyjen kehittymisestä vetoamalla aivojemme ja ympäristömme fysikaalisiin ominaisuuksiin. Meillä ei ehkä ole fysikalistista selitystä kaikille mielen ilmiöille, kuten esimerkiksi itsetietoisuudelle, mutta yhä tarkentuvat tieteelliset teoriat ajatteluun tarvittavista kyvyistä (esimerkiksi muistista, havainnoista ja tarkkaavaisuudesta) tekevät yhä uskottavammaksi ajatuksen, jonka mukaan minä ajattelun, tunteen ja tahdon keskus on fysikaalinen olento. Tämä ei tietenkään osoita, että dualismi on epätotta. Se kuitenkin osoittaa, että dualismin selitysvoima mielen tieteiden edistyessä pienenee pienenemistään. Olenko edes olemassa? Sielusta luopuminen on kuitenkin vaikeampaa kuin miltä se aluksi näyttää. Vaihtoehtoja on periaatteessa kaksi: on luovuttava arkisesta persoonakäsityksestä tai sitten löydettävä sielun tilalle jokin muu psykologisten ominaisuuksien keskus, esimerkiksi aivot. Sielusta luopuminen on kuitenkin vaikeampaa kuin miltä se aluksi näyttää. Ensimmäinen vaihtoehto on väittää, että koko arkikäsitys persoonista on virheellinen. Emme ole missään syvässä mielessä edes olemassa. Meistä vain näyttää siltä, että teemme valintoja, ajattelemme ja tahdomme mutta oikeasti on vain aivojen toimintaa ja hermosolujen interaktiota. Ei ole ketään, joka ajattelee, valitsee tai toimii. Päättely menee jotakuinkin näin. Psykologisten kykyjen on koostuttava aivojen toiminnasta, koska mitään muuta paikkaa niille ei ole. Aivojen toiminta puolestaan koostuu erilaisista mekanismeista, kuten hermosolujen välisistä yhteyksistä. Psykologisten kykyjen on oltava aivojen toimintaa. Mitään psykologisten tilojen kokijaa ei kuitenkaan aivoissa näy. Aivosolut eivät koe, tunne tai katsele. Ne eivät tahdo tai valitse. Soluilla ja mekanismeilla ei ole tietoisuutta tai näkökulmaa. Ne vain ovat olemassa ja

17 17 Pilvet iltaruskossa. Kuva: Heikki Halkosaari tanssivat fysiikan lakien pillin mukaan. Jos me olemme identtisiä aivojen ja niiden toiminnan kanssa, ei meilläkään itse asiassa ole mitään tietoisuutta tai näkökulmaa maailmaan. Meistä tuntuu siltä, että katselemme maailmaa silmiemme läpi, koemme, valitsemme ja tunnemme, mutta todellisuudessa tämä on vain illuusio. Aivot, minuus ja mielentilat Pakottaako nykyaikainen aivotutkimus meitä hyväksymään tällaisen näkemyksen? Mielestäni ei. Arkikäsitys persoonista voidaan pelastaa, myös ilman dualismia. Vaihtoehtoja on useita: voimme olla kokevia ja tuntevia aivoja tai voimme tavalla tai toisella koostua aivoista ja ruumiista olematta identtinen niiden kanssa. Jotkut neurotieteilijät, esimerkiksi Michael Gazzaniga, Lukuisat teologit ja filosofit ovat puolustaneet kristillistä ihmiskäsitystä, joka torjuu dualismin. näyttävät ajattelevan, että olemme aivoja. Minä olen aivot. Tämä näkemys edellyttää, että aivot todellakin ajattelevat, toimivat ja tuntevat. Aivot eivät Gazzanigan mukaan olekaan pelkästään hermosolujen ja muiden perusosasten toimintaa, vaan meidän tulee aivojen järjestelmiä kuvataksemme käyttää psykologista kieltä. Jotta voisimme kuvata aivojen toimintaa oikein, on meidän puhuttava esimerkiksi muistamisesta ja tuntemisesta. Toinen vaihtoehto on väittää, että koostun aivoista ja ruumiista mutta en ole identtinen niiden kanssa. Tässä lähestytään jo perinteistä käsitystä sielusta, vaikka se ei aivan sama näkemys olekaan. Ajattele vaikkapa Leonardo da Vincin kuuluisaa Mona Lisaa. Mona Lisaa esittävä kuva koostuu yksittäisistä väreistä ja siveltimenvedoista, mutta kuva ei kuitenkaan ole identtinen minkään siveltimenvedon tai väriläiskän kanssa. Se on jotakin paljon enemmän. Yksittäiset väriläiskät eivät ole kauniita, eivät esitä kohdettaan, eivät aiheuta katsojassa esteettistä hurmiota mutta itse Mona Lisan kuva aiheuttaa ja on kaikkia näitä asioita, ja enemmän. Muutamat filosofit ovat esittäneet, että minä olen sa-

18 18 manlaisessa suhteessa aivoihin ja ruumiisiin kuin Mona Lisa väriläiskiinsä. Minä koostun aivojen ja ruumiini toiminnasta mutta tämä toiminta synnyttää jotakin uutta. En ole vain ja ainoastaan aivoni, vaan jotakin paljon enemmän. Esimerkiksi filosofi Kevin Corcoranin mukaan minä olen ensimmäisen persoonan näkökulma. Minä olen itsetietoisuus, jolla on näkökulma maailmaan. Tietoisuus on se, joka yhdistää psykologiset kyvyt ja niiden tuotteet kokonaisuudeksi, minuudeksi. Tämä minuus kyllä perustuu aivojen ja ruumiin toiminnalle mutta se ei ole identtinen niiden kanssa. Kristillinen ihmiskäsitys ilman sielua? Kristillinen ihmiskäsitys olettaa arkikäsityksen persoonista: me tahdomme, tunnemme, olemme vastuullisia ja todella olemassa. Täytyykö sen kuitenkin olettaa, Puhe sielusta ja hengestä viittaa siihen, että kullakin meistä on minuus: meillä on näkökulmamme maailmaan ja sitä kautta omanlainen kokemus siitä. että olemme sieluja? Mielestäni ei. Kristilliselle ihmiskäsitykselle riittää, että me olemme tahtovia, ajattelevia ja tuntevia olioita. Lukuisat teologit ja filosofit ovat puolustaneet kristillistä ihmiskäsitystä, joka torjuu dualismin. Esimerkiksi Nancey Murphyn mukaan raamatullinen ihmiskäsitys on luontevaa tulkita ilman kreikkalaisperäistä ajatusta kuolemattomasta sielusta. Vanha Testamentti käyttää ihmisestä usein hepreankielistä ilmaisua nefesh, joka toisinaan käännetään hengeksi tai sieluksi. Tällä ei kuitenkaan viitata ruumiista erilliseen rakenneosaan, kuten dualismissa, vaan minuuteen, joka tekee ruumiin eläväksi olennoksi. Murphy korostaa kuinka Uuden Testamentin kirjoittajat poikkesivat varsin merkittävästi kreikkalaisessa maailmassa vallalla olleesta dualismista. Heille sielu ja ruumis eivät koostu radikaalisti toisistaan poikkeavista osista. Juuri tähän liittyy esimerkiksi Paavalin puhe lihasta ja hengestä. Paavali ei erota tässä sielua ja ruumista, vaan kaksi erilaista tapaa elää, toinen Jumalan mielen mukainen ja toinen ihmisen mielen mukainen. Murphyn mukaan fysikalismi sopii myös hyvin yhteen ruumiin ylösnousemuksen kanssa. Kristityltä edellytetään uskoa ylösnousemukseen - ei sielun ikuiseen elämään, vaan koko persoonan ikuiseen elämään. Paavali kuvaa elämää ylösnousemuksen jälkeen mystisin äänenpainoin mutta hänen kuvauksensa kuitenkin edellyttää nimenomaan ruumiin ylösnousemuksen ja ruumiillisen elämän, vaikka tämä ruumis onkin luonteeltaan uusi luomus. James Tissotin maalaus Hyvän ryövärin sielu (L'âme du bon Larron) Brooklyn Museumissa. Lähde: Wikimedia Commons Neurotieteilijä Warren Brown puolustaa ei-dualistista hengellisyyttä. Dualistinen ihmiskuva on hänen mu-

19 Lisälukemista: Aku Visala: Kuka katselee robotin silmin?, Areiopagi Aku Visala: Onko ihminen sielu vai ruumis: persoonat ja kristillinen fysikalismi, Areiopagi Aku Visala: Mitä tiede ei voi kertoa sinulle (Perussanoma, 2010). Kevin Corcoran: Rethinking Human Nature: A Christian Materialist Alternative to the Soul (Baker Academic, 2006). Michael Gazzaniga, Human: The Science Behind What Makes Your Brain Unique (Harper, 2009). Nancey Murphy: Bodies and Souls, Or Spirited Bodies? (Cambridge University Press, 2006). Warren Brown & Brad Straw: The Physical Nature of Christian Life: Neuroscience, Psychology and the Church (Cambridge University Press, 2012) 19 sen kyvyssä olla suhteessa toisten ihmisten ja oman ympäristönsä kanssa. Jumala on olemuksellisesti relationaalinen: hänen luontonsa määrittyy Kolminaisuuden ikuisten keskinäisten suhteiden kautta. Ihminen on ainakin jossakin määrin Kolminaisen Jumalan kuva, koska hän syntyy ja kehittyy erilaisten suhteiden verkostossa. Miksi sielusta ei kannata luopua Vaikka emme olisikaan dualisteja, meidän ei kannata heittää puhetta sielusta ja hengestä yli laidan. Minusta näyttää siltä, ettemme pääse ensimmäisen persoonan näkökulmasta mitenkään eroon. Jokainen kokemuksemme edellyttää, että tämä kokemus on meidän omamme eikä jonkun toisen. Kaikki kokemukseni aina Coca-Colan ostosta tutkimuksen kirjoittamiseen kaansa edistänyt epätervettä asketismia ja suuntautumista kohti tuonpuoleista pelkän sielun jalostamisuuden, tunteen ja tahdon keskuksena. Vähintäänkin edellyttävät, että olen olemassa jonkinlaisena itsetietoisen kautta. Raamatullinen perinne korostaa ihmisen tämän keskuksen kieltäminen on käytännössä mahdotonta. kokonaisvaltaisuutta: hengellinen kasvu ja kehitys edellyttävät ruumiin huomioonottamista ja kehittämistä. Dualisti ajattelee helposti vain yksilön sielua, Jos ensimmäisen persoonan näkökulma on tosiaan luovuttamaton, puhe sielusta puolustaa paikkaansa, vaikkemme uskoisikaan jonkinlaisen aineettoman persoo- kun taas kokonaisvaltainen ihmiskäsitys ymmärtää, kuinka yksilöt ovat läheisessä vuorovaikutuksessa nan olemassaoloon. Puhe sielusta ja hengestä viittaa muiden ja heidän ympäristönsä kanssa. siihen, että kullakin meistä on minuus: meillä on näkökulmamme maailmaan ja sitä kautta omanlainen koke- On myös mahdollista nähdä Jumalan kuvana oleminen ilman dualismia. Eräs vaihtoehto on ymmärtää mus siitä. Meillä on myös sisäinen elämämme, henkinen ja hengellinen. Psykologista puhetta näkökulmasta- se ihmisen erityisen roolin kautta: ihminen on Jumalan kuva, koska Jumala on antanut hänelle erityisen ni ja sisäisestä elämästäni ei voi korvata millään muulla roolin pitää huolta luomakunnasta ja muista ihmisistä. Toinen vaihtoehto on nähdä Jumalan kuva ihmi- sista puheella, esimerkiksi puheella aivoistani tai kognitiivi- järjestelmistäni. Raamatullinen perinne korostaa ihmisen kokonaisvaltaisuutta: hengellinen kasvu ja kehitys edellyttävät ruumiin huomioonottamista ja kehittämistä. Aku Visala Kirjoittaja on uskonnonfilosofian dosentti ja toimii tutkijana Helsingin yliopistossa. Tätä ennen hän on ollut vierailevana tutkijana Notre Damen, Princetonin ja Oxfordin yliopistoissa.

20 20 Uskonnollisuus ja terveys Minulta pyydettiin juttua Kristillisen lääkärilehden numeroon, joka käsittelee ihmisen kokonaisvaltaista hoitoa, johtuen siitä että väittelin vuonna 2005 aiheesta Uskonnollisuus ja terveys iäkkäillä. Kun väitöksen jälkeen kävin asiasta puhumassa mm. Porvoossa, eräs kollega kertoi tulleensa paikalle saadakseen vastauksen kysymykseen, miten tällaisesta aiheesta voi tehdä lääketieteellisen väitöstutkimuksen. Sidonnaisuudet Kirjoituksissa ja esitelmissä on tullut tavaksi ilmoittaa sidonnaisuudet, jotka voivat vaikuttaa sisältöön. Yleensä on kysymys taloudellisista sidonnaisuuksista. Kun puhutaan uskonnosta, muut sidonnaisuudet ovat paljon merkityksellisempiä. Siksi lyhyt uskonto- ja työanamneesi. Uskottuani Jumalaan koko lapsuuteni ajan, tulin uskoon rippikoululeirillä Porissa Junnilan kesäkodilla kesällä Elämäni muuttui aikalailla. Minusta, joka olin aina ollut kiltti poika, tuli perisynnintuntoinen mutta armahdettu nuori mies. Rippikoulun jälkeen tein elämäni siihen asti suurimman investoinnin ja ostin kitaran. Opettelin sointuja ja niitä rämpytellen aloin lauleskella hengellisiä lauluja. Yksi suosikkilauluni alkoi: "Elin pyörteissä maisten huvien...". Mitä ne huvit tarkemmin olivat olleet, siihen minulla ei olisi ollut vastausta, mutta asia oli mielestäni sivuseikkaa. Harkitsin vakavasti teologian opintoja, mutta päädyin lopulta lääkikseen. Asiaan vaikutti eniten se, että pidin papin roolia itselleni sosiaalisesti liian haastavana. Ajattelin, että lääkärinä voisi pärjätä, vaikkei small talk ole leipälaji. Turussa opiskellessa olin melko aktiivisesti mukana KRS:n opiskelijatoiminnassa. Samaan aikaan kun aloitin opinnot Turussa, siellä aloitti KRS:n opiskelijapappina Markku Happonen. Hän oli aikanaan vetänyt seurakunnan poikakerhoa, jossa minäkin kävin, ja ollut isosena edellä mainitulla rippileirillä. Lisäksi Markku oli apupappina Säkylässä ennen Turkuun siirtymistään - samaan aikaan kun itse olin Säkylässä varusmiespalvelusta suorittamassa. Kun vuonna 1980 sain terveyskeskuslääkärin viran pienestä Tarvasjoen kunnasta, muutos henkisessä ilmastossa oli aikamoinen. Kun opiskelijatyössä oikein yritettiin keksiä räväköitä teemoja, sama ei sopinut maalaisseurakuntaan. Kun nuorena lääkärinä vedin seurakunnassa miesten keskusteluryhmää, jonka nimeksi valitsimme Karjukopla, Tarvasjoen kirkkoneuvosto käsitteli asiaa ja päätti, että moinen nimi on seurakunnan toimintaan sopimaton. Kaupunkilaispoikana en ollut riittävän hyvin oivaltanut, että maataloudessa karjulla on vain yksi elämäntehtävä, eikä sen esiin nostaminen hengellisessä toiminnassa ollut suotavaa. Pelkkä omaan kammioon sulkeutunut uskonnollisuus ei ehkä auta ihmistä hänen ahdistuksissaan. Ihmiset ovat toinen toiselleen sekä rakkauden että jumalallisen armon välikappaleita. Ensi syyskuussa tulee täyteen 35 vuotta Tarvasjoen ainoana lääkärinä. Se on aika harvinainen työura. Koen uran kuitenkin nousevana. Pitkään pidin itseäni enemmänkin "leipälääkärinä". Ajattelin, että ammatinvalinnasta riippumatta kutsumukseni ja elämäntehtäväni oli hengellinen. Mutta ajan oloon olen alkanut yhä enemmän arvostaa lääkärin työtä. Yksi syy siihen, että olen alkanut arvostaa lääkärin työtä, on maallistuminen. Puhun nyt omasta uskonelämäs-

21 21 täni. Esimerkiksi suhtaudun epäillen siihen, että elämä jatkuisi kuoleman jälkeen. Ehkä olen agnostikko kun ajattelen, että sellaisista asioista ei voida tietää. Sen verran minulla on uskoa jäljellä, että luotan Jumalan rakkauteen Kristuksen sovitustyön perusteella, mikäli asiat olisivatkin toisin. Uskonto ja terveys Nuoruuden uskonkokemusten perusteella ajattelin, että kristillisellä uskolla voi olla voimakas vaikutus ihmisen elämään. Kun minulle tarjoutui mahdollisuus laajan eläkeikäiseen väestönosaan kohdistuneen terveystutkimuksen aineiston pohjalta tarkastella uskonnollisuuden ja terveyden yhteyksiä, se tuntui minusta todella mielenkiintoiselta. Ehkä mielenkiinto nousi myös omasta maallistumisestani. Olisiko henkilökohtaisella uskolla kuitenkin jotain todellista vaikutusta ja merkitystä ihmisen elämään? Mikä olisi sen oleellisempi vaikutuksen kohde kuin terveys. "Haluatko tulla terveeksi?", kysyi Jeesuskin aikanaan eräältä kohtaamaltaan potilaalta. En olettanut, että uskon terveysvaikutukset perustuisivat ihmeeseen vaan ajattelin niiden johtuvan lähinnä terveellisemmistä elämäntavoista. Mielenterveyden osalta ajattelin, että usko Jumalan rakkauteen ja siihen liittyvä turvallisuuden tunne voisivat ikään kuin suojata ihmistä ahdistuksilta ja masennukselta. Lauletaanhan virressä 397: "Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa, kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla." Henkilökohtaisesti olin pettynyt, kun uskonnollisuuden ja terveyden yhteydet osoittautuivat niin laihoiksi. Se että "uskovaiset" tupakoivat muita harvemmin ja siitä syystä kärsivät keuhkoahtaumataudista vähemmän, ei ollut kovin innostava tulos. Sen olisi voinut arvata jo etukäteen. Asia liittyy paljolti moraaliin. Vaikka lestadiolaisetkin saavat tupakoida, niin monet uskovaiset varmaankin pitävät tupakointia jos ei suorastaan syntinä niin ainakin paheena. Ehkä tupakoinnin kohdalla toteutuu se Paavalin opetus, että ruumis on Pyhän hengen temppeli, mistä tulee sen arvon mukaan huolehtia. Kaipa muutkin Kuva: Heikki Halkosaari

22 22 kuin uskovaiset pitävät tupakointia paheena, ainakin monet haluaisivat siitä eroon. Voihan olla, että uskovaisilla sosiaalinen ympäristö on tukemassa tupakoimatonta elämäntapaa. Uskonnollisuus ei välttämättä tue kaikenlaisia terveellisiä elämäntapoja. Vielä 20 vuotta sitten maanviljelijät ainakin tuntuivat pitävän kunnia-asiana, että juodaan "punaista maitoa" eikä mitään pluttanaa. Eikä siinä varmaan tullut mieleen Pyhän Hengen temppelin kunnon ylläpito. Väitöskirjassani olen myös esitellyt ulkomailla tehtyjä aiheeseen liittyviä tutkimuksia, joita on melkoisesti. Etenkin Yhdysvalloissa aihe on kiinnostanut tutkijoita. Siellä uskonnollisuudella on erilainen merkitys kuin meillä Suomessa, mikä selittää sekä tutkijoiden mielenkiintoa että tuloksia. Suomessa kyllä rukoillaan mutta osallistuminen on vähäistä. Näyttää siltä, että terveyttä tukee nimenomaan sellainen uskonnollisuus, johon liittyy sosiaalista osallistumista. Pelkkä omaan kammioon sulkeutunut uskonnollisuus ei ehkä auta ihmistä hänen ahdistuksissaan. Ihmiset ovat toinen toiselleen sekä rakkauden että jumalallisen armon välikappaleita. Luulen, että yksi syy siihen, että tutkimuksessani uskonnollisuus ja mielenterveys eivät olleet yhteydessä toisiinsa, on se, että elämän vaikeudet aktivoivat uskonnollisuutta. Toisin sanoen ihminen turvautuu Jumalaan hädän tullen. Tämä ilmiö on todettu myös Yhdysvalloissa. Siksi pidän sitäkin myönteisenä merkkinä, ettei uskonnollisuuteen kuitenkaan kasaantunut psyykkisiä ongelmia. Kaksi vuotta väitöksen jälkeen minulta ilmestyi Kirjapajan kustantamana tavallista lukijaa paremmin palveleva kirja Terveys ja usko. Kollega Antti Linkolan kirjaarvostelu teoksesta oli niin mieltä lämmittävä, että olisin nähnyt kirjoittamisen vaivan pelkästään sen vuoksi. Suomesta löytyi ainakin yksi ihminen, joka ymmärsi minua tutkijana ja kirjoittajana! Uskovaisuus vastaanotolla että aloitteen tulee tulla potilaalta. Hyvin harvoin potilaskaan on hengellisiä asioita ottanut puheeksi. Näin oli silloinkin, kun nuorena lääkärinä olin mukana seurakunnan päättävissä elimissä ja perheen kanssa kävimme kirkossa. Ehkä potilas haluaa pitää terveysasioissa erillään maallisen ja hengellisen "regimentin". Joskus harvoin olen ollut uskovaisissa vaistoavani taipumusta muuhunkin uskomuslääkintään, mutta tämä ei varmastikaan koske kirkkokansan enemmistöä. Ihmismielen realiteettien horjuessa myös uskonkäsitykset voivat saada "epäterveitä" piirteitä. Käyttäisinkin mielelläni käsitettä "terve usko". Tällöin tavoiteltavan ihanteen voisi määritellä sanoin "terve usko terveessä mielessä". Tällöin tavoiteltavan ihanteen voisi määritellä sanoin "terve usko terveessä mielessä". Tutkimukseni kuten muunkin kokemukseni pohjalta olen saanut sen käsityksen, että kristillisellä uskolla saattaa olla vahva merkitys ihmisen elämän hallinnan ja elämässä jaksamisen kannalta. Usko voi antaa voimaa elämän vaikeuksia kohdatessa. Vaikka tutkimukseni mukaan usko Jumalaan juontaa useimmiten juurensa jo ihmisen lapsuudesta ja nuoruudesta, uskonnollisuus ja sen merkitys voi korostua elämän vaikeuksissa. Minulla on muuten vielä jonkin verran väitöskirjojani jäljellä. Laitapa postia, jos haluat tutustua. Kirjan elinkaari on niin lyhyt, että Kirjapajan kustantamaa kirjaa löytyy tuskin muualta kuin kirjastosta. Timo Teinonen En ole oma-aloitteisesti koskaan kysynyt potilaalta hänen uskonnollisesta vakaumuksestaan. Olen ajatellut,

23 Näkökulma: Uskosta, tieteestä ja terveydestä 23 Uskonnollisuuden ja terveyden suhdetta on tutkittu viime vuosikymmeninä runsaasti. Tätä lehteä varten tulin perehtyneeksi aiheeseen pintapuolisesti ja kokosin tähän kirjoitukseen joitakin huomioita sekä pohdintaa aiheesta. Usko, terveys ja tutkimus Uskon ja terveyden suhdetta on tutkittu maailmanlaajuisesti, eniten Yhdysvalloissa, mutta myös Suomessa iäkkäiden lietolaisten aineistosta (ks. Timo Teinosen artikkeli). Eräs kansainvälisesti merkittävimpiä alan tutkijoita on yhdysvaltalainen psykiatri Harold G. Koenig, joka johtaa Center for the Study of Religion/Spirituality and Health-yksikköä Duken yliopistossa. Hän on kirjoittanut aiheesta useita kirjoja sekä julkaissut yli 280 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia. tutkimuksen näkökulmasta, uskonnon vaikutusta fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen sekä arvioidaan yksittäisten tutkimusten vahvuuksia ja heikkouksia. Koenigin mukaan kertynyt tutkimusaineisto osoittaa, että uskonnolliset ihmiset ovat fyysisesti ja psyykkisesti terveempiä, he elävät pidempään ja sietävät paremmin stressiä. Lisäksi heillä on enemmän koettua hyvinvointia, toiveikkuutta, optimismia ja he kärsivät vähemmän masennuksesta, ahdistuksesta ja ajautuvat harvemmin itsemurhaan. Myös monia muita positiivisia tekijöitä on yhdistetty uskonnollisuuteen. Löydökset ovat johdonmukaiset, joskaan tutkijat eivät halua niitä myöskään liioitella. Erityisesti tutkijat haluavat kumota näkemyksen, jonka mukaan uskonto olisi terveydelle vahingollista. Tällainen diskurssi uskonnon myrkyllisyydestä on ollut valloillaan aina Nietzschestä Freudiin ja nykyajan äänekkäisiin uusateisteihin asti. Tutkijat osoittavat selvästi, että heidän näkemyksensä ei ole perusteltu. Tutkimuksen ongelmia Lähde: Freeimages.com/ Natsphotos Rybson Vuonna 2001 Oxford University Press on julkaissut aiheesta tieteellisen käsikirjan nimeltä Handbook of Religion and Health (Koenig et al.), josta ilmestyi uudistettu painos vuonna Teos on yli 1200 sivua pitkä ja pyrkii tarkastelemaan aiheesta kertynyttä tutkimusaineistoa useista eri näkökulmista. Käsikirjassa käsitellään mm. uskonnollisuuden ja hengellisyyden määrittelyä Kuten aina tutkimuksessa, on tärkeää erottaa korrelaatio ja kausaatio: lisääkö uskonnollisuus terveyttä vai ovatko terveet uskonnollisempia? Tämä on erityisen haastavaa uskonnon monimuotoisuuden vuoksi. Toinen kysymys liittyy tulosten yleistettävyyteen; nimittäin suuri osa tutkimusaineistosta perustuu yhdysvaltalaiseen kristinuskoon ja juutalaisuuteen. Eräs ongelma on, että uskonnollisuus ja terveys ovat moniulotteisia käsitteitä, eikä ole selvää, miten ne tulisi määritellä ja miten niitä tulisi mitata. Mitataanko esimerkiksi osanottoa uskonnollisiin tilaisuuksiin vai sitä, kokeeko ihminen itsensä uskonnolliseksi? Uskonto ja klinikka Joku voi pohtia, voisiko uskontoa suositella hoitona, mikäli sen positiivisista terveysvaikutuksista on näyttöä. Tämä on ongelmallista vähintäänkin siksi, että uskonnot eivät itse ymmärrä itseään apteekin hyllyltä poimittava-

24 24 na lääkkeenä. Silloin usko olisi äärimmäisen ulkokohtaista, eikä suinkaan aitoa, sisäistettyä uskoa. Terveys voi siis olla korkeintaan uskon sivuvaikutus, ei sen päämäärä. Kirkkoon ei mennä samasta syystä kuin kuntosalille. Kerätyn tutkimusdatan perusteella kuitenkin esimerkiksi Englannin Royal College of Psychiatrists katsoo uskonnon olevan siinä määrin keskeinen asia, että se suosittelee rutiininomaista uskonnollisen anamneesin harkitsemista (1). Samaan hengenvetoon muistutetaan, että lääkärien tulisi kunnioittaa potilaiden hengellisiä vakaumuksia tai sellaisen puutetta ja ehdottomasti välttää käännyttämistä. Hengellisen anamneesin ottamiseen kannustaa myöskin professori Koenig. (2) Hänen mukaansa sillä voidaan saavuttaa parempi komplianssi, tyytyväisyys hoitoon sekä paremmat hoidon lopputulokset. Tätä varten on luotu useita valmiita työkaluja, joita voi hyödyntää käytännön työssä. (3) Yllä mainittujen tahojen tapaan näkisin, että tällaisen anamneesin harkitsemisessa on aina syytä käyttää viisautta ja hienotunteisuutta ja myöskin perehtyä aiheeseen liittyviin tutkimuksiin ja työkaluihin. Erityisesti näin meillä Suomessa, jossa moni kokee uskon olevan yksityisasia, toisin kuin monissa muissa kulttuureissa. Vapahtajamme on itse sairauden tuttava, kipujen mies ja kaikessa kiusattu, jotta hän voisi meitä auttaa. ja kaikessa kiusattu, jotta hän voisi meitä auttaa (Hepr. 4:15). Jumala on läsnä kärsimyksen keskellä. Kirkko saa myös olla rohkeasti sairaita varten. Lopuksi Kuulemani mukaan aihe on huomioitu myös suomalaisessa lääketieteen opetuksessa. Ilmeisesti useat tiedekunnat käsittelevät sitä ainakin jollain lailla opetuksessaan. Aihe on joka tapauksessa mielestäni kiinnostava ja olisi mielenkiintoista syventyä siihen paremminkin. Juhani Junnila LK, lehden toimitussihteeri Terveys ja kristinusko Suomalainen toivottaa tervehtiessään toiselle sananmukaisesti terveyttä, kun taas heprealainen toivottaa shalom, eli rauhaa, kokonaisuutta, kukoistusta. Kristinusko ei tyydy ratkomaan ensisijaisesti terveysongelmiamme, vaan se tarjoaa ratkaisun ongelmiemme juureen, nimittäin synnin tuomaan vihollisuuteen Jumalan kanssa. "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta kirjoittaa Paavali roomalaisille (5:1). Heti tämän jälkeen hän kirjoittaa siitä, kuinka me kristityt voimme iloita ahdingoistammekin. Kristinusko ei siis lupaa meille maallista terveyttä, vaan se kutsuu syntisiä seurakuntaan, syntisten sairaalaan. Vapahtajamme on itse sairauden tuttava, kipujen mies Lisää aiheesta: 1) Recommendations for psychiatrists on spirituality and religion, Position Statement PS03/ Royal College of Psychiatrists 2) Ytimekäs review-artikkeli aiheesta: Religion, Spirituality, and Health: The Research and Clinical Implications, Harold G. Koenig - ISRN Psychiatry 2012 (openaccess) 3) Yksi työkalu hengellisen anamneesin ottamiseen: FICA Spiritual assessment tool, Christina Puchalski - Aiheesta on myös kirjoitettu populaarille yleisölle suunnattu kirja: Medicine, Religion, and Health: Where Science and Spirituality Meet - Harold G. Koenig 2006

25 25 Uusiin diagnooseihin ikivanhat hoitokeinot Anteeksiantamattomuus on kuin raskas taakka, jota loukattu kantaa. Anteeksianto keventää tämän kuorman. Kerrotaan että avain Japanin nousuun toisen maailmansodan nöyryytyksestä oli silloisen pääministerin moraalin palautus: Meidän on hyväksyttävä se mikä ei ole hyväksyttävissä. Epäoikeudenmukaisuus diagnoosina? Epäoikeudenmukaisuuden kokemus (perceived injustice) on laiminlyöty osa-alue jopa biopsykososiaalisen kipumallien ja toiminnanvajavuuksien yhteydessä. Näin todetaan McGillin yliopiston tutkimuksessa, jossa aihetta on tutkittu tiiviisti viime vuosina. (Sullivan, Whitney ym. 2008, 2014). Meilahden kipupoliklinikan professori Eija Kalson mukaan epäoikeudenmukaisuuden kokemus on merkittävä syy ongelmalliseksi muuttuvien kiputilojen taustalla (2014). Myös hoitoon liittyvät komplikaatiot ja ongelmat voivat herättää potilaissa Meilahden kipupoliklinikan professori Eija Kalson mukaan epäoikeudenmukaisuuden kokemus on merkittävä syy ongelmalliseksi muuttuvien kiputilojen taustalla. kokemuksia vääryydestä. Sairauden diagnoosista riippuen potilaat kokevat tulleensa kohdelluksi eriarvoisesti. Esimerkiksi fibromyalgiapotilaat raportoivat reumaa sairastavia useammin epäoikeudenmukaista kohtelua. Vääryyden aiheuttajaksi voidaan kokea myös työnantaja, vakuutus- ja eläkeyhtiö tai hoidosta vastaavat tahot (Russell 2014). Kollegan tarina Ruotsalainen kivunhoidon uranuurtaja Gunilla Brattbergille (s.1945) selvisi Asperger-diagnoosi vasta 55- vuotiaana. Ennen sitä hän joutui 20 vuoden aikana psykiatristen hoitojen kierteeseen. Hän kuvaa tiedon olleen helpotus: aivan kuin palapelin kappaleet ovat viimeinkin loksahtaneen kohdalleen. Noina epätietoisuuden vuosina hän kohtasi väärinymmärrystä, vähättelyä, loukkauksia ja syytöksiä sairasvakuutuskassalta ja jopa noitavainon kaltaista kohtelua. Hänelle määrättyjen lääkkeiden kirjo vaihteli stimulanteista neurolepteihin ja ne aiheuttivat voimakkaita sivuoireita, koska myöhemmin hänet todettiin lääkeherkäksi. Brattberg joutui siis myöhemmällä iällään kohtaamaan kipeän tosiasian, että elämä olisi ollut toisenlaista, jos hän olisi saanut aikanaan oikeaa hoitoa ja kuntoutusta Aspergeroireisiinsa. Ulkoisesti Brattbergia kuvataan toimintakykyiseksi ja toimeliaaksi ihmiseksi, joka kehitti jo kauan ennen kognitiivisen terapiamenetelmien vakiintumista kipupsykologiaan Värkmästare-ryhmävalmennusmenetelmän, joka levisi koko Ruotsin alueelle kipuryhmien työkirjaksi 20 vuoden aikana ja voimaannutti suuren joukon kipupotilaita, joista tuli puolestaan ryhmien vetäjiä (suom. Kipumestarit-työkirja). Epäoikeudenmukaisuuden anatomia Brattberg on kirjoittanut ainakin 35 kirjaa, jotka ovat osa hänen omaa terapiaprosessiaan. Kirjasarjan nimet kuvaavat hyvin Brattbergin läpikäymiä tuntoja: Ömma tår (tyhjät kyyneleet), Att acceptera oaccetabla (hyväksyä se mitä ei voi hyväksyä) ja Att förlåta oförlåtliga (antaa anteeksi anteeksiantamaton). Viime mainitussa teoksessa kuvataan epäoikeudenmukaisuuden ilmenemismuotoja kuten loukkaukset, mitätöinti, syyllistäminen tai häpäisy. Nöyryyttävän kohtelun seurauksena uhrin voimavarat ehtyvät ja ihminen ajautuu uupumukseen. Nujerrettu ihminen alkaa märehtiä kärsi-

26 26 määnsä ja saattaa ajautua katkeruuteen tai kostamaan kokemansa vääryydet. Joistakin saattaa tulla ns. ammattivalittajia. Työelämän tutkijat ovat havainneet toisaalla, että yksikin valittaja voi tehokkaasti pilata koko työyhteisön työilmapiirin. Tuoreet tutkimuslöydökset osoittavat, että anteeksiantamattomuus alentaa ihmisen suorituskykyä, koska vääryyksiä vatvominen heikentää tiedonkäsittelyä eikä tarvittava energia pääse virtaamaan vapaasti niihin aivojen osiin, joiden tehtävä on säädellä kehon sopeutumista fyysisen rasituksen aikana (Zheng X ym. 2015). Anger management on muutakin kuin elokuva Professori Martti Tuomiston mielestä potilaan viha tulisi ottaa huomioon yhtä lailla kuin ruokavalio- ja liikuntaohjaus, koska vihan käsittely todennäköisesti vähentäisi sekä kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta että kivun voimakkuutta ja masennusta. Näissä yhteyksissä muistutetaan että ensimmäinen askel potilaan kohtaamisessa tiedon ja hyvän kommunikaation avulla voisi todennäköisesti välttää ison osan epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista, ilman lisäkustannuksia. Hyvää ja potilasta kunnioittavaa kommunikaatioita kannattaa harjoitella joka päivä! Anteeksianto on valinta, jonka seuraukset ovat kaksisuuntaiset: loukattu luopuu oikeudestaan hyvitykseen loukkaajalta ja päästää hänet vapaaksi. Päästämisen seurauksena myös loukattu vapautuu uhrin asemasta ja voimavaroja vapautuu elämän uudelleen suuntaamiseen. Viha diagnoosina? Krooninen viha on aliarvioitu ongelma, joka jää usein hoitamatta totesi Lääkärilehden haastattelema psykologian professori Martti Tuomisto (2012). Hän on tutkinut yli 30 vuotta vihan ilmenemistä ja kutsuu vihaa psykiatrian laiminlyödyksi osa-alueeksi. Viha on sydän- ja verisuonitautien merkittävä -riskitekijä. Kroonisen vihan vaivaama ihminen ei useimmiten tunnista minkäänlaista ongelmaa itsessään. Vika on aina muissa ihmisissä. Jos nämä eivät olisi niin kelvottomia ja ärsyttäviä, vihaan ei muka olisi syytä. Edes vakava sairastuminen ei välttämättä saa ihmistä huomaamaan omien reagoimistapojensa vahingollisuutta. Mayo- klinikan raportissa on muistutettu, että voimakkaat vihan ja turhautumisen tunteet johtavat heikentyneeseen päätöksentekoon. Kamppailu vapauteen On sanottu, että 2010-luvun terveys ei riipu siitä mitä lääketiede voi tehdä ihmisten terveydelle vaan siitä, miten se saa ihmiset toimimaan itse terveytensä eteen. Anteeksianto on valinta, jonka seuraukset ovat kaksisuuntaiset: loukattu luopuu oikeudestaan hyvitykseen loukkaajalta ja päästää hänet vapaaksi. Päästämisen seurauksena myös loukattu vapautuu uhrin asemasta ja voimavaroja vapautuu elämän uudelleen suuntaamiseen. Att förlåta oförlåtliga -kirjassaan (suom. antaa anteeksi anteeksiantamaton) Brattberg pohtii ratkaisuja vapautua menneisyyden vaikeista traumoista. Vaikeiden elämäntilanteiden ja sairauksien kohdatessa ihmistä, hän joutuu valitsemaan anteeksiannon monilla eri tasolla: pahantekijöiden lisäksi ihmistä voivat loukata instituutiot kuten sosiaali- ja terveydenhuolto. Ensim- Lisää aiheesta: Kirja: Brattberg Gunilla, Kipumestarin työkalut (2007) Terveyskirjasto: Anteeksianto Äänessä professori Martti Tuomisto: Viha sairastuttaa, Lääkärilehti 32/2012 Five for 2005: five reasons to forgive. Harvard Women's Health Watch 2005 Kalso E: Diagnoosina epäoikeudenmukainen kohtelu, Lääkärilehti 2014 Zheng X et al.: The Unburdening Effects of Forgiveness, Effects on Slant Perception and Jumping Height. Social Psychological and Personality Science 2015

27 27 mäisenä askeleena on päätös siirtyä uuteen elämänvaiheeseen samaan tapaan kuin ylioppilaskirjoitukset merkitsevät kouluajan päätöstä. Gunilla Brattberg tarjoaa tähän rippiä, joka tarjoaa mahdollisuuden päästä vapaaksi häpeän ja syyllisyydentunteista, vatvomisesta, katkeruudesta ja kostonhalusta. Rukous avuksi Sen sijaan rukous lisää anteeksiantamisen mahdollisuutta, siten että rukous vähentää alkuperäisen kielteisen tunteen syntymistä kun on kohdeltu väärin (Lambert et al 2010). Vaikein rasti anteeksiantamisen polulla saattaa olla kuitenkin anteeksianto itselleen. Tuntematon kristillinen mietiskelijä on muotoillut oivalluksen seuraavasti: Jumala kätkeytyy. Hän kätkeytyy epäonnistumisiimme ja onnistumisiimme. Hän kätkeytyy tuskaamme ja murtumiseemme. Jumala kätkeytyy kaikkialle ja joka paikkaan. Ja näiden kätköpaikkojen Jumala paljastaa aina itsestään jotakin, mitä emme ole koskaan ennen nähneet. Virpi Vartiainen Kirjoittaja, 65 v., on valmistunut lääkäriksi 1975, anestesiologian erikoislääkäri sekä kuntoutuksen ja kivunhoidon erityispätevyydet, työterveyshuollon kouluttajalääkäri. Toimii Avire Oy:ssä työikäisten kuntoutuksen parissa. Kuuluu Helsingin Saalem-seurakuntaan. Harrastaa liikuntaa ja talonsaneerausta. Sairaalasielunhoito - eilen, tänään ja huomenna Sairaiden sielunhoito on ollut papiston ja seurakuntien tehtävänä satoja vuosia. Aikaisemmin sairaus merkitsi useimmiten vaikeaa äkillistä tai pitkäaikaista kärsimystä, josta ei juuri ollut toipumisen toiveita. Sairaiden sielunhoito oli tuskissa lohduttamista ja ihmisen valmistamista iankaikkiseen elämään. Toivon ylläpitämistä. Papin tehtävänä olikin tukea kuolinvuoteella ja sielunhädässä olevia. Tärkeää oli antaa kuolemaan valmistautuvalle ehtoollinen ja suorittaa hänelle viimeinen voitelu. Hospitaaleissa pidettiin myös jumalanpalveluksia ja suoritettiin kirkollisia toimituksia. Turun tuomiokapituli antoi vuonna 1895 ohjesäännön Turun, Hämeenlinnan ja Vaasan läänien lääninsairaaloiden saarnaajien tehtävistä. Tässä ohjesäännössä luodaan jo perusrakenteet tämän päivän sairaalapapin työlle. Saarnaajan oli jokaisena sunnuntaina ja pyhäpäivänä toimitettava sairaalaan osastolla hartaushetki. Yhteisten hartaushetkien aika oli sovittava sairaalanesimiehen kanssa. Saarnaajan oli huolehdittava kaikista potilaita koskevista kirkollisista toimituksista ilman erityistä korvausta. Saarnaajan oli annettava potilaille tarvittavaa sielunhoitoa ja uutterasti heidän kanssaan kes- kustelemalla annettava heille opetusta, neuvoja ja lohdutusta. Saarnaajan oli otettava huomioon tarpeellinen hienotunteisuus, niin ettei hän tyrkyttänyt potilaille apua vastoin heidän tahtoaan, eikä myöskään pitänyt heitä sielunhoidollisen käsittelyn kohteena sellaisina aikoina, jolloin potilaat lääkärin ilmoituksen mukaan olivat levon ja hiljaisuuden tarpeessa. Sairaaloissa pidetyt hartaushetket oli toimitettava osanottajien hengelliseen tarpeeseen ja ymmärrykseen sovitetulla tavalla. Seurakuntien järjestämä sairaalasielunhoito alkoi Suomessa vuonna 1925 Helsingissä luvulla sairaaloiden ja muiden hoitolaitosten sielunhoito alkoi järjestäytyä maassamme laajemmin. Sairaalasielunhoito nyt Vuonna 2014 terveydenhuollossa työskenteli 126 sairaalasielunhoitajaa. He ovat Suomen ev. lut. kirkon työntekijöitä. Heillä on korkeakoulututkinnon lisäksi kolmevuotinen erikoistumiskoulutus, monilla työnohjaajakoulutus sekä psykoterapeutin koulutus. Sairaalapapit ovat hengellisen hoitotyön erikoisasiantuntijoita,

28 28 jotka tukevat työssään kokonaisvaltaista ihmiskuvaa ihmissuhteiden yhteisössä, johon kuuluvat potilaat, heidän läheisensä ja henkilökunta. Sairaalapapit toimivat työnohjaajina terveydenhuollon henkilöstölle ja tukevat heitä sekä hoitotyön perusarjessa että erittäin vaativissa kriisitilanteissa. Sairaalapappien työorientaatio on kulttuurisen ja sosiaalisen ympäristön huomioivaa. Kokonaisvaltainen lähestymistapa mahdollistaa rehellisen ja avoimen yhteistoiminnan muita maailmankatsomuksia ja uskontoja edustavien henkilöiden kanssa. Sairaalasielunhoitajat toimivat sairaalan mandaatilla uskonnollisten asioiden erityistuntijoina, jollaisia tänä päivänä tarvitaan monikulttuurisessa toimintaympäristössä. Sairaalapapit ovat hengellisen hoitotyön erikoisasiantuntijoita, Sairaalapapit työskentelevät yhdessä terveydenhuollon ammattiryhmien kanssa rakentaen parantavaa yhteisöä, jonka perustana ovat eettisyys, merkityksellisyys ja eri uskonnoille yhteiset perusarvot, kuten rakkaus, myötätunto ja oikeudenmukaisuus. Sairaaloiden lisäksi sairaalapapit työskentelevät monissa muissa terveydenhuollon yksiköissä. jotka tukevat työssään kokonaisvaltaista ihmiskuvaa ihmissuhteiden yhteisössä, johon kuuluvat potilaat, heidän läheisensä ja henkilökunta. Sairaalapapit sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus- ja koulutustoiminnassa Terveydenhuoltolain mukaan terveydenhuollon toimintayksikön johtamisessa on oltava moniammatillista asiantuntemusta, joka tukee laadukkaan ja turvallisen hoidon kokonaisuutta, eri ammattiryhmien yhteistyötä sekä hoito- ja toimintatapojen kehittämistä (4 ). Terveyskeskusten kehittämisessä on huolehdittava asianmukaisella tavalla moniammatillisen tutkimus-, koulutus- ja kehittämistoiminnan järjestämisestä (37 ). Sairaalapappien työn kautta terveydenhuollon sektori saa ensiarvoisen tärkeää tietoa potilaiden ja asiakkaiden kokemuksista. Sairaalapappien työn ytimessä on ihmisten kuunteleminen, erilaisten ilmiöiden tarkasteleminen ja merkitysten etsiminen. Sitä kautta he tuovat arvokkaan lisän tutkimukseen. Terveydenhuollossa tunnistetaan ja tunnustetaan henkisen tuen merkitys potilaan hoitoprosessissa. Sairaalapappien ammattiosaaminen esimerkiksi kriisissä olevan ihmisen tukemisessa, vuorovaikutuksessa, ja palliatiivisessa hoidossa sekä saattohoidossa lisää potilaan ja hänen läheistensä turvallisuutta ja tukee kokonaisvaltaisen, moniammatillisen hyvän hoidon toteutumista. Sairaalapapit toimivat myös kouluttajina omaan asiantuntemukseensa liittyvissä asioissa. Terveydenhuollon kentän muutokset ja tilanne nyt Yhteiskunnassa tapahtunut kulttuurinen murros ja uskonnollinen monimuotoisuus vaikuttavat sairaalapapin työhön. Terveydenhuollossa korostuu hoidon kokonaisvaltaisuus, moniammatillisuus, potilaan itsemääräämisoikeus, kuntouttava työote ja kotihoidon lisääntyminen. Haasteita tuovat lyhentyneet hoitoajat, laitospaikkojen purkaminen ja avohoidon lisääntyminen, niukkenevat resurssit ja jatkuvassa muutoksessa työskentely. Sosiaali- ja terveydenhuollon laaja palvelurakenteen uudistus myllertää kenttää. Samaan aikaan ihmisen spiritualiteetti ja hengellisyys koetaan hoitotyössä voimavarana. Sielunhoitoa tulee toteuttaa positiivisen uskonnonvapauden näkökulmasta, huomioiden ja arvostaen potilaan omaa vakaumusta. Hoitohenkilökunnan kokemuksia hengellisyydestä saattohoidossa käsittelevässä tutkimuksessa todetaan, että hengellisyys merkitsee hoitajan herkkyyttä huomioida potilaiden arkisiin kysymyksiin ja symboliseen kieleen kätkeytyviä tuen tarpeita ja se toteutuu osana kokonaisvaltaista hoitotyötä. Hengellisyyden keskeisiä elementtejä ovat sanaton läsnäolo kuolevan vierellä, pyhien toimitusten mahdollistaminen sekä palvelemaan asettuminen hoitajan omasta vakaumuksesta riippumatta. (Lipponen, Varpu & Karvinen, Ikali, Lupa lähteä. Hengellisyys saattohoidossa hoitohenkilöstön kokemana. Gerontologia 28 (1), 2014).

29 29 Sielunhoitoa tulee toteuttaa positiivisen uskonnonvapauden näkökulmasta, huomioiden ja arvostaen potilaan omaa vakaumusta. Sairaalapapin työ voidaan tällä hetkellä hahmottaa kolmen eri tehtäväkokonaisuuden avulla: 1) Sairaalapappi toimii hengellisen hoitotyön asiantuntijana, teemoina eksistentiaaliset kysymykset, monikulttuurisuuden kysymykset sekä kriisityön osaaminen. 2) Sairaalapappi on tukija hän on sielunhoitaja ja henkilökunnan työnohjaaja. 3) Sairaalapappi on työyhteisön vahvistaja. Tähän liittyvät yhteisön spiritualiteetin vahvistaminen, merkityksellisyyden etsiminen ja eettisten arvojen rakkaus, myötätunto, oikeudenmukaisuus vahvistaminen. Sairaalasielunhoidon päämääränä on sairaan ja kärsivän ihmisen elämänkatsomuksellisten, hengellisten ja henkisten kysymysten jakaminen ja pohtiminen ja vastausten etsiminen niihin yhdessä potilaan/ omaisen / henkilökuntaan kuuluvan kanssa. Sairaalapapin työnäkyä voidaan kutsua huolenpitopainotteiseksi työnäyksi. Tällöin työn painopiste on siinä, että sairaalapapin ensisijainen tehtävä on vain olla sairaan luona, hänen käytettävissään, jakamassa niitä kysymyksiä ja tuntoja, joita ihminen tuossa tilanteessa käy läpi. Virpi Sipola diakonissa, TM, TtM, sairaalapastori Pappi mukana potilaan kokonaisvaltaisessa hoidossa Sairaalassa ja erityisesti saattohoidossa tulee vastaan kohtaamisia, joissa ei ole sanoja ja toisaalta tuntuu että jokainen sana on liikaa. Olennaista on kestää olla toisen kivuissa mukana. Sisäistä rauhaa lisää se, että kärsimyksensä saa jakaa jonkun toisen kanssa. Olen Maarit Kolsi ja työskentelen sairaalapastorina Helsingissä Suursuon sairaalassa ja Terhokodissa. Olen työskennellyt nykyisellä vastuualueella puolisentoista vuotta. Vaikka sairaalapastorina en kuulu samaan organisaatioon kuin sairaalan henkilökunta, on yhteistyö ollut sujuvaa ja koen että hoitoyhteisö on ottanut hyvin vastaan. Kyselin lääkäreiltä, mitä he ajattelevat sairaalapapin työstä ja mahdollisuuksista yhteistyöhön. Näen että meillä lääkäreillä ja sairaalapastoreilla on omat tehtävämme potilaiden tukemisessa. Olemme sa- man hoitotiimin jäseniä. Potilaan hoidossa toimii monia ammattilaisia kuten fysioterapeutteja, sosiaalityöntekijöitä, toimintaterapeutteja ja myös sairaalapastori. Lääkäri pyrkii huomioimaan potilaan kokonaisvaltaiset tarpeet ja näen että myös sairaalapastorilla on siinä oma tärkeä paikkansa., sanoo Irja Öun, Terhokodin osastonlääkäri. Hän ajattelee myös, että suomalaisille on luontevaa keskustella papin kanssa, vaikka ei olisi kovin uskonnollinenkaan. Luterilaisella kirkolla on suuri vaikutus suomalaisten kulttuuriin ja kansallisuuteen. Samoilla linjoilla on myös Jessica Löf, Suursuon sairaalan apulaisylilääkäri. Potilaan hoito on muuttunut kokonaisvaltaisemmaksi, ja muut kuin lääketieteelliset hoitokeinot korostuvat aiempaa enemmän. Sairaalapapilla on tärkeä rooli työtiimissä, pelkästään hänen fyysinen läsnäolonsa tuntuu tärkeältä. Lääkärin ja sairaalapastorin hyvä yhteistyö on sitä, että vaihdetaan ajatuksia siitä, miten työn voi tehdä mahdollisimman hyvin potilaan etuja ajatellen.

30 30 Maarit Kolsi, Suursuon sairaalan ja Terhokodin sairaalapappi työn ääressä. Kuva: Pekko Vasantola Löf arvioi myös, että sairaalapappi pystyy varmasti toisen organisaation edustajana näkemään hoitokulttuurissa asioita, jotka lääkäreiltä jää helposti näkemättä. Yhdessä voidaan myös pohtia vaikeita eettisiä ongelmia ja ristiriitaisia päätöksiä, sekä yleisellä että potilastasolla vaitiolovelvollisuuden huomioiden. Salassapitovelvollisuus sitoo niin lääkäreitä kuin pappeja. Erityisesti sielunhoidolliset keskustelut ovat ehdottoman luottamuksellisia. Joskus kuitenkin käy niin keskustelu herättää minussa huolta ja ajattelen että jostain asiasta saattaisi myös lääkärin olla hyvä tietää, ja silloin on aina mahdollista kysyä potilaalta voisinko tai toivoisiko hän, että puhuisin hänen puolestaan lääkärille jostakin asiasta. Sairaalapappi pystyy varmasti toisen organisaation edustajana näkemään hoitokulttuurissa asioita, jotka lääkäreiltä jää helposti näkemättä. terapiaopintoja. Työni potilaiden parissa on paljon muutakin kuin puhumista hengellisistä asioista. Se on keskustelua elämästä, olemassaolon kysymyksistä, mutta myös ihan tavallisista asioista. Sairaalapastori on eräänlainen hengellinen tai henkinen matkakumppani, jota voi pyytää kulkemaan rinnalla silloin kun on vaikeaa. Varsinkin lähestyvän kuoleman edessä ollaan aina suuren tuntemattoman äärellä. Mitä kuolemassa tapahtuu? Liittyykö siihen kipua tai tukehtumisen tunnetta? Joskus nousee kysymyksiä siitä, mitä on kuoleman jälkeen. Kuoleman äärellä pappikin on tuntemattoman äärellä. Valmiita vastauksia ei ole, eikä niitä odotetakaan. Tärkeintä on että asiaa saa pohtia rauhassa, ilman että sairauden tai kuoleman herättämää pelkoa ja ahdistusta yritetään pyyhkiä pois. Myös lääkärikunnassa uskotaan, että keskusteluilla voidaan vähentää potilaan loppuelämän medikalisaatiota. Koen että avain yhteistyöhön on tutustuminen. Olen ollut lääkärien aamukahveilla kertomassa työstäni ja esittäytymässä. Välillä ehdimme vain vaihtaa nopeasti kuulumisia käytävällä, mutta yhteistyön kannalta sekin on tärkeää. Myös meidän sairaalapappien työ on kehittynyt vuosikymmenten saatossa, ja tätä myös tukee uudistunut sairaalapappien erikoistumiskoulutus, joka sisältää mm. Maarit Kolsi sairaalapastori, Helsinki

31 31 Pappiko paikalle vai lääkäri? Pohdintaa sairaalapapin ja lääkärin yhteistyöstä Osastolle mennessäni hoitaja tulee kertomaan terveisiä potilaalta. Kotiutuessaan potilas oli sanonut omalle hoitajalleen: Parasta sairaalahoidossani on ollut papin ja lääkärin saumaton yhteistyö. Nämä terveiset kuultuani jäin pohtimaan sairaalapapin ja lääkärin yhteistyön muotoja ja tärkeyttä. Ihminen on kokonaisuus. Fyysinen, psyykkinen, henkinen, sosiaalinen ja hengellinen osa-alue korostuu eri ihmisillä eri tavoin. Kun ALS:ia sairastava, hengellisesti orientoitunut potilas miettii, haluaako hän tulevaisuudessa hengityskoneeseen vai ei, voi keskustelu papin kanssa olla onnistuessaan hyvinkin avartava ja tilannetta auttava. Lääkäri on kertonut lääketieteelliset faktat ja papin kanssa pohditaan kenties eettisyyteen ja hengellisyyteen liittyviä kysymyksiä. Oma aktiivisuus on A ja O kaikissa yhteistyökuvioissa samoin kuin toinen toistensa ammattitaidon kunnioittaminen. On oltava rohkea ja nostettava luuri tai nykäistävä hihasta, jos jokin potilasasia askarruttaa. Haluan usein kuulla lääkärin näkökulman potilaan tilasta. Se auttaa minua hahmottamaan tilannetta kokonaisvaltaisemmin. Kotiutuessaan potilas oli sanonut omalle hoitajalleen: Parasta sairaalahoidossani on ollut papin ja lääkärin saumaton yhteistyö. Syöpätautien osastolla nuori perheenisä on kuolemassa. Olen saanut kulkea hänen rinnallaan jo kuukausia. Osastonlääkärin kanssa olemme käyneet yhteisiä keskusteluja potilaan tilasta. Olemme järjestäneet neuvottelun myös lähiomaisten kanssa. Syöpätautien osastoilla olen törmännyt toimiviin yhteistyökuvioihin. Pitkäaikaissairaiden kohdalla onkin helpompi löytää lääkärin kanssa yhteistä aikaa potilaan Koen surullisina ne tilanteet, kun itse kaipaisin lääkärin näkökulmaa tilanteeseen, enkä sitä syystä tai toisesta saa. asioista neuvottelemiseen. Hedelmällistä yhteistyötä olen tehnyt osastotunneilla, joissa hoitajien lisäksi myös lääkäreitä on ollut paikalla. Tällöin on mahdollisuus jakaa yhteisiä kokemuksia ja kertoa sekä työn haasteista että toiveista puolin ja toisin. Muistutan aina, että olen potilaiden ja omaisten lisäksi myös koko hoitohenkilökunnan käytettävissä heitä painavissa asioissa. Sairaalapapeilla ei ole oikeutta tutkia potilastietoja ja heitä sitoo hyvin kattava vaitiolovelvollisuus. Minun on siis aina kysyttävä potilaalta tai hänen omaisiltaan lupa potilaan asioiden käsittelyyn lääkärin kanssa. Papin keskustelut potilaan kanssa käynnistyvät aina potilaan tai omaisen tahdosta ja heidän ehdoillaan. Keskustelunaiheet nousevat potilaan tarpeista. Koen surullisina ne tilanteet, kun itse kaipaisin lääkärin näkökulmaa tilanteeseen, enkä sitä syystä tai toisesta saa. Ajattelen, että olemme töissä ensisijaisesti potilaita ja heidän hyvinvointiaan varten. Raha ratkaisee liian usein ja kiire on nykyajan kirosana. Teemme lääkäreiden kanssa työtä erilaisissa aikatauluissa. Totean ilokseni, että voin työssäni käyttää tarpeeksi aikaa ihmisten kohtaamiseen. Tämä on työn voimavara, joka auttaa jaksamaan. Lääkäriltä toivon rohkeutta ottaa yhteyttä pappiin, mikäli hän kokee, että potilas voisi hyötyä yhteistyöstä. Asta Rusanen sairaalapappi, Jyväskylä

32 32 Perheneuvonta on kirkon sielunhoitotyötä Kirkon perheneuvonta täytti viime vuonna 70 vuotta. Perheneuvonta syntyi aikanaan niiden nuorten pappien toimesta, jotka olivat sodan oloissa kasvaneet vahvaan veljeyteen ikäluokkansa miesten kanssa. Kun sodan jälkeen avioeroluvut kasvoivat räjähdysmäisesti, kokivat nämä papit velvollisuudekseen auttaa kriisiin joutuneita lähimmäisiään. Kirkollinen perheneuvonta alkoi tästä Aamulehdessä julkaistusta pikkuilmoituksesta, jonka Tampereen kaupunkilähetyksen pastori Matti Joensuu laittoi heti sodan päätyttyä lehteen. Yhden miehen kädenojennus, ilmaisen avun tarjoaminen vaikeuksiin ajautuneille pariskunnille käynnisti aivan uuden kirkollisen työmuodon. vonnan asiakkaista 76,5 % on iältään vuotiaita. Kävijöistä 42 % on miehiä. Varsinkin suuremmissa kaupungeissa kysyntä ylittää huomattavasti tarjonnan. Asiakkuus ei edellytä kirkon jäsenyyttä. Perheasiain neuvottelukeskuksia on tällä hetkellä 42. Niissä työskentelee yhteensä 160 perheneuvojaa. Perheneuvonta on kirkon sielunhoitotyötä, jota tehdään psykoterapeuttisella ammattitaidolla, Uusi sosiaalihuoltolaki määrittelee uudet pätevyysvaatimukset kunnan ostamille perheneuvontapalveluille. Koulutusta kehitetään vastaamaan erityistason perheterapiakoulutuksen vaatimuksia. Pariterapiassa tulokulmana on ratkaisukeskeinen työote, mutta käytännössä tavallisinta on integratiivinen lähestymistapa. Perheneuvojan vastaanotolla Aamulehden ilmoitus oli Avioerot halvalla -osastossa, jotta umpikujassa olevat huomaisivat sen. Kolmen viikon sisällä ilmoituksen julkaisusta Joensuu oli käynyt 18 neuvottelua kymmenen avioeroa harkitsevan parin kanssa. Seitsemässäkymmenessä vuodessa perheneuvonnasta on kasvanut vakiintunut kirkon sielunhoitotyön muoto. Se tarjoaa ammatillista keskusteluapua parisuhteen ja perheen kysymyksissä sekä elämän kriisitilanteissa. Perheasiain neuvottelukeskuksia on tällä hetkellä 42. Niissä työskentelee yhteensä 160 perheneuvojaa. Perheneu- Tämän päivän länsimaisessa yhteiskunnassa ihmiset kärsivät henkisestä pahoinvoinnista, jonka taustalla on useimmiten ongelmat ihmissuhteissa. Masennuksesta, ahdistuksesta ja uupumuksesta on kehittynyt varsinainen kansansairaus. Usein työterveydestä lähetetään perheneuvontaan asiakkaita, jotka ovat hakeutuneet lääkärin vastaanotolle tämän tapaisilla oireilla. Perheneuvonnan yksi tavoite on estää avioeroja ja tarjota työvälineitä parisuhteen parantamiseksi. Vihkiessään avioliittoon kirkko kertoo, että pysyvä parisuhde on sen arvomaailman kannalta tavoiteltava. Tarjotessaan perheneuvontaa kirkko osoittaa, että se on valmis

33 33 myös konkreettisesti auttamaan ihmisiä tässä tavoitteessa. Avioeroja on maassamme vuosittain yli ja joka vuosi alle 18-vuotiasta lasta ja nuorta kokee perheensä hajoamisen. Tilastossa eivät ole mukana avoerot. Avosuhteet hajoavat viisi kertaa useammin kuin avioliitot. Jotkut antavat liian helposti periksi. He ovat yleensä niitä, jotka katuvat eroaan ja tajuavat vasta jälkeenpäin, että apua olisi voinut ja pitänyt hakea. Apua kannattaa hakea mielummin liian varhain kuin liian myöhään. Varhain saadun avun on todettu auttavan parhaiten. Onneksi kynnys avun hakemiseen on madaltunut. Perheneuvonnasta apua saaneet kertovat yleensä avoimesti tuttavilleen pariterapiasta ja suosittelevat sitä muillekin. Yleinen harhakuva perheneuvonnasta on se, että sinne on tultava pariskuntana. Asiakkaista puolet on pariskuntia ja puolet tulee yksin. Syynä voi olla yksilön pahoinvointi, jonka juuret ovat vahvasti nykyisen tai lapsuuden perheen ihmissuhteissa. Jos vastaanotolle ruuhkautuu pitkiä jonoja, silloin priorisoidaan asiakkaiksi pienten lasten vanhemmat. Vihkiessään avioliittoon kirkko kertoo, että pysyvä parisuhde on sen arvomaailman kannalta tavoiteltava. Tarjotessaan perheneuvontaa kirkko osoittaa, että se on valmis myös konkreettisesti auttamaan ihmisiä tässä tavoitteessa. Perheasiain neuvottelukeskusten palvelut ovat toistaiseksi ilmaisia. Joillain paikkakunnilla kunnat ovat tehneet ostopalvelusopimuksen seurakunnan kanssa, jos paikkakunnalla ei ole tarjota perheneuvontapalveluita. Uskonnolliset kysymykset tulosyynä näyttelevät pientä prosenttia, mutta keskusteluissa hengelliset kysymykset

34 34 Sillankaiteeseen sidotut lukot symboloivat parisuhteen pysyvyyttä - mutta suhde voi mennä joskus lukkoon. Kuva: Kirkon kuvapankki/aarne Ormio ovat esillä monessa muodossa. Jotkut kokevat paineita uskonnollisessa yhteisössään, joillain on taustassaan ahdistavia tai muuten negatiivisia kokemuksia uskovista tai uskomisesta, joillekin taas hengellisyys on voimavara elämässä jaksamista tukeva tekijä. Kirkon työntekijänä perheneuvojalla ei ole esteitä hengellisten kysymysten esille ottamisessa kunhan se tapahtuu asiakasta herkästi kuunnellen. suuden asenne, vastuullisuuden korostus sekä luottamuksellisuus ja tasapuolisuus. Näillä arvoilla olen saanut tehdä perheneuvojan työtä kolmattakymmenettä vuotta Vaasan seurakuntayhtymässä. Isoimpia iloja ovat ne hetket, kun asiakkaan palaute kertoo, että hän on tullut autetuksi. Siinä taitaa olla yhteinen tekijä kaikille auttamistyötä tekeville. Saara Kinnunen Perheneuvonnan arvoina on elämän pyhyys, armolli- Apua kannattaa hakea mieluummin liian varhain kuin liian myöhään. Varhain saadun avun on todettu auttavan parhaiten. Sosiaalipsykologi, erityistason psykoterapeutti Saara Kinnunen luennoi perheeseen, kasvatukseen ja parisuhteeseen liittyvistä teemoista eri puolilla Suomea. Hän on julkaissut useita kasvatukseen, parisuhteeseen, perheeseen ja sielunhoitoon liittyviä teoksia.

35 35 Sielunhoitoterapia sijoittuu sielunhoidon ja psykoterapian välimaastoon Sielunhoitoterapeutteja koulutetaan Suomessa nykyisin useissa paikoissa ja heidän kattoorganisaationaan toimii Suomen sielunhoitoterapeutit ry. Yhdistyksen tavoitteena on edistää vastuullista sielunhoitoterapiaa Suomessa. Toiminnan koulutus- ja pätevyyskriteerejä kehittää ja valvoo Suomen ACC ry (The Association of Christian Counsellors Finland). Sielunhoitoterapiakoulutuksen sisältö- ja laatukriteerit on laadittu vastaamaan muita eurooppalaisia samantyyppisiä koulutuksia. Mitä sielunhoitoterapia on? Sielunhoitoterapia on counsellor-tason ammatillista Sielunhoitoterapia on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa käsitellä asioitaan turvallisessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä terapian keinoin siten, että hengellisyys saa olla luonteva osa todellisuuden kokemusta. terapiatyötä, jossa pyritään kokonaisvaltaisesti auttamaan ihmistä hänen ongelmissaan kristillisen ihmiskäsityksen pohjalta. Sielunhoitoterapia sijoittuu sielunhoidon ja psykoterapian välimaastoon. Työskentely perustuu terapeutin ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen apua hakevan yksityisyyttä ja yksilöllisyyttä kunnioittaen. Terapia on prosessiluonteista ja siinä yhdistyvät sekä psykologinen että hengellinen näkökulma. Sielunhoitoterapiaan sisältyy yleensä rukousta eri muodoissaan. Kenelle sielunhoitoterapia on tarkoitettu? Sielunhoitoterapia on tarkoitettu jokaiselle, joka haluaa käsitellä asioitaan turvallisessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä terapian keinoin siten, että hengellisyys saa olla luonteva osa todellisuuden kokemusta. Toiminta on aina asiakaslähtöistä ja asiakkaan tarpeista käsin yhdessä laadittujen tavoitteiden mukaista. Mikäli asiakkaan tilanne sitä vaatii tai terapeutin osaamisen rajat ylittyvät, asiakas ohjataan muuhun tarkoituksenmukaiseen hoitoon. Sielunhoitoterapeutti toimii tarvittaessa myös yhteistyössä eri ammattiryhmien, esim. lääkärin, kanssa, ja tukee asiakasta hänelle mahdollisesti määrätyn lääketieteellisen hoidon toteuttamisessa. Sielunhoitoterapian kesto ja tapaamistiheys vaihtelevat asiakkaan tarpeiden mukaan. Keskimäärin sen kesto on psykoterapiaa lyhyempi ja tapaamisvälit ovat pidempiä. Tyypillinen kesto on n. 10 kertaa ja tapaamiset viikon tai kahden viikon välein. Ystävyyden maja. Taiteilija; Ritva Kosonen

36 36 Koulutuksen historia ja nykytilanne Suomessa ensimmäisenä alan koulutuksena käynnistyi v REsielunhoitoterapeuttikoulutus. Se sai nimensä pastori ja terapeutti Seppo Jokisen Rikotusta eheäsielunhoitoterapiamallista. Jokinen on kuvannut malliaan samannimisessä kirjassaan ja käsitellyt aihetta myös muissa kirjoissaan. Jokisen ohella koulutuksen suunnittelijoina ja pääkouluttajina ovat toimineet pastori Kalevi Rautjoki ja kehityspsykologi Päivimaria Mikkola (nyk. Kuivamäki). RE terapeuttisen sielunhoidon koulutus toteutetaan kaksi vuotta kestävänä monimuotokoulutuksena, johon kuuluu 14 viikonlopun pituista lähiopetusjaksoa, etätehtäviä, 150 t työnohjattua asiakasharjoittelua, 5-6 päivän pituinen ryhmänohjausharjoittelu sekä oma terapia (40 t). Koulutus on tarkoitettu täydennyskoulutukseksi terveydenhuollon, sosiaalialan tai kirkollisen/seurakunnallisen koulutuksen saaneille. Teologialtaan opetus rakentuu klassisen kristillisen uskon pohjalle ja on kirkkokuntiin sitoutumaton. Nyt on meneillään kahdeksas REkoulutus, josta opiskelijat valmistuvat keväällä Nykyisin koulutuksia on Suomessa useita. REkoulutuksen lisäksi eniten sielunhoitoterapeutteja on Sielunhoitoterapiakoulutuksista RE- koulutus ja Perheniemen evankelisen opiston terapeuttisen sielunhoidon koulutus ovat tähän mennessä saaneet Suomen ACC:n kreditoinnin. valmistunut Perheniemen evankelisen opiston Lähellä ihmistä-terapeuttisen sielunhoidon koulutuksesta, joka aloitettiin v ja jossa on nyt meneillään 8. kurssi. Tämä koulutus kestää 1,5 vuotta, josta ensimmäinen on kokopäiväopiskelua. Miten sielunhoitoterapeutit ovat järjestäytyneet? Mistä saa tietoa sielunhoitoterapeuteista? Suomen sielunhoitoterapeutit ry kokoaa eri sielunhoitoterapiakoulutuksista valmistuneita yhteistoimintaan. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää ja edistää vastuullista sielunhoitoterapiaa Suomessa. Tämä toteutuu mm. järjestämällä jäsenistölle koulutusta, tukemalla verkostoitumista ja pitämällä esillä sielunhoitoterapeuttien tarjoamia palveluja. Tällä hetkellä yhdistyksessä on noin 160 varsinaista jäsentä ja noin 20 opiskelijajäsentä. Sielunhoitoterapeuttien yhteystiedot löytyvät osoitteesta: Kalliolle. Taiteilija; Ritva Kosonen Miten yhdistykseen kuuluva sielunhoitoterapeutti on koulutettu? Miten hän tekee työtään? Sielunhoitoterapeutti, joka on Suomen sielunhoitoterapeutit ry:n jäsen, on peruskoulutukseltaan sosiaali-, terveys- tai kirkollisen/seurakunnallisen alan ammatti-

37 37 lainen tai muun soveltuvan koulutuksen saanut ja hän on suorittanut yhdistyksen sääntöjen määrittelemän sielunhoitoterapiakoulutuksen tai on Suomen ACC:n kreditoima sielunhoitoterapeutti. Koulutuksen minimilaajuus on 60 opintopistettä. Suomen sielunhoitoterapeutit ry:n jäsen on sitoutunut vaitiolovelvollisuuteen, työnohjaukseen ja yhdistyksen eettisiin ohjeisiin. Terapiatyössään hän käyttää niitä terapiamuotoja, joihin on kouluttautunut. Sielunhoitoterapeutti voi työskennellä pää- tai sivutoimisena yrittäjänä, sivutoimisena työnsä ohessa palkkiota vastaan tai oman työnsä (esim. diakoni, pastori) sisällä. Hän voi toimia vastuuhenkilönä sielunhoitoterapeuttisissa tapahtumissa tai tehdä vapaaehtoistyötä seurakunnassa tai kristillisessä yhteisössä. Sielunhoitoterapeutit työskentelevät myös luennoitsijoina, kouluttajina ja työnohjaajina oman koulutustaustansa pohjalta. Suomen sielunhoitoterapeutit ry haluaa tehdä yhteistyötä sekä terveydenhuollon että kristillisten yhteisöjen kanssa, jotta kristillisen terapeuttisen avun saatavuus paranisi ja työn asiakasturvallisuus voitaisiin taata. Jos avunhakija on kokenut tulleensa jollain tavoin väärinkohdelluksi, Suomen sielunhoitoterapeutit ry:n jäseneen kohdistuvat valitukset voi esittää kirjallisena yhdistyksen hallitukselle. Miten sielunhoitoterapian laatua kehitetään ja valvotaan? Mikä on Suomen ACC ry? Suomen sielunhoitoterapeutit ry on Suomen ACC ry:n (Association of Christian Counsellors Finland) jäsen. Suomen ACC ry on vuonna 2005 perustettu yhteistyöelin, joka kokoaa yhteen kristillisen terapian ja sielunhoidon alalla toimivia henkilöitä ja yhdistyksiä sekä edistää ja valvoo näiden työn laatua. Monissa Euroopan maissa toimivat vastaavat yhdistykset. Suomen sielunhoitoterapeutit ry on Suomen ACC ry:n jäsenenä yhteydessä tähän laajempaan kokonaisuuteen. Useissa maissa on sielunhoitoterapeutteja (Christian Counsellors), jotka tekevät samanlaista työtä samantyyppisin kriteerein. Myös Suomen ACC ry kehittää koulutus- ja pätevyyskriteerejä. Kriteerit on jaettu kolmeen tasoon: sielunhoidon perustaso, sielunhoitoterapia ja kristillinen Suomen ACC ry järjestää myös psykologisen tiedon ja kristillisen uskon vuorovaikutusta käsitteleviä konferensseja, joista seuraava on vuoden 2016 tammikuussa Tampereella. Suomen Kristillinen Lääkäriseura on mukana järjestämässä kanavaa tapahtumaan. psykoterapia. Sielunhoitoterapiakoulutuksista RE- koulutus ja Perheniemen evankelisen opiston terapeuttisen sielunhoidon koulutus ovat tähän mennessä saaneet Suomen ACC:n kreditoinnin. Suomen ACC ry järjestää myös psykologisen tiedon ja kristillisen uskon vuorovaikutusta käsitteleviä konferensseja, joista seuraava on vuoden 2016 tammikuussa Tampereella. Suomen Kristillinen Lääkäriseura on mukana järjestämässä tapahtumaan yhtä kanavaa. Suomen ACC toimii yhteistyössä ACC Europe - verkoston kanssa. Lisätietoja Leena Junnila sielunhoitoterapeutti ja -kouluttaja Tiina Strengell RE-sielunhoitoterapeutti, sairaanhoitaja, kätilö, Suomen sielunhoitoterapeutit ry:n puheenjohtaja

38 38 Lääkärin eettisestä autonomiasta ja omantunnonvapaudesta Lääkäri joutuu työssään tekemään jatkuvasti eettisiä päätöksiä. Lääkärin professioon sisältyvä autonomia on edellytys sille, että lääkäri voi kunkin kysymyksen kohdalla etsiä perusteltua ja eettisesti kestävää toimintatapaa. Tämä periaate on vahvistettu kansainvälisessä oikeudessa, mm. Nürnbergin oikeudenkäynnissä toisen maailmansodan jälkeen. Kohta sen päätösten jälkeen perustettiin v.1947 Maailman lääkäriliitto (WMA, World Medical Assocciation), jonka keskeinen tehtävä on pitää yllä korkeaa lääkärin etiikkaa. Tuoreessa Euroopan neuvoston päätöslauselmassa todetaan, että hoitohenkilökunnalla on oltava ilman sanktioita tai syrjintää oikeus kieltäytyä tekemästä tai avustamasta aborttia tai eutanasiaa. Lääkärin etiikka lähtee siis siitä, että professiolla on vapaus itsesäätelyyn. Oikeutus tälle perustuu ammattikunnan velvoitteelle pitää itse yllä korkeaa etiikka. Suomen Lääkäriliiton Lääkärin etiikka -kirjassa todetaan s. 20: Ideansa mukaisesti etiikka on ennen kaikkea toimivan subjektin omaa luovaa, itsekriittistä ja vapaaehtoista itsesäätelyä tärkeimpinä pidettyjen arvojen toteuttamiseksi ja puolustamiseksi. Se perustuu ensisijaisesti vastuun tiedostamiseen, autonomiaan ja vapauteen. laakarin_etiikka_2013.pdf Viime kädessä jokainen on itse vastuussa tekemistään ratkaisuista. WMA International Code of Medical Ethics (1949/2006): A PHYSICIAN SHALL be dedicated to providing competent medical service in full professional and moral independence, with compassion and respect for human dignity. WMA Handbook on Medical Ethics, 2009 s. 27 : Individuals are ultimately responsible for making their own ethical decisions and for implementing them pdf/ethics_manual_en.pdf. WMA:n keskeisissä julistuksissa on kirjattu lääkärin profession perusarvot. Näitä ovat mm. Geneven julistus ja International Code of Medical Ethics. Kansallinen implementaatio on toteutettu kunkin maan lääkäriliiton eettisissä ohjeissa. Suomessa mm. lääkärivala, lääkärin eettiset ohjeet, monet muut SLL:n ohjeet sekä Lääkärin etiikka kirja palvelevat tätä tarkoitusta. Lääkärin profession edellytykset eettiselle autonomialle on kansainvälisesti pyritty turvaamaan lainsäädännöllä kirjaamalla lakiin periaate tai tarkempi säädös omantunnonvapaudesta. EU:n 28 jäsenmaasta 20:ssä on säädös omantunnonvapaudesta (freedom of conscience) yleisellä tasolla. Näistä 20 maasta 17 on laatinut säädökset niin, että niiden puitteissa on mahdollista omantunnonvapauteen vedoten ylipäätään kieltäytyä joistakin asioista (conscientious objection), mutta kolmessa maassa tämä ei ole mahdollista (Slovakia, Suomi ja Unkari, tosin viimeksimainitussa on oikeuden päätös, joka sen mahdollistaa sosiaalisista syistä tehtävien aborttien kohdalla). Kyseisten 20 maan lisäksi kahdessa maassa (Belgia ja Espanja) on säädetty uskonnonvapaudesta siten, että tästä voidaan johtaa yleinen oikeus omantunnonvapauteen kieltäytyä tekemästä joitakin asioita. (Roger Kiska, 2014: Case of Ellinor Grimmark vs. Landstinget i Jönköpings Län.) EU:ssa on tuore Euroopan neuvoston päätöslauselma koskien omantunnonvapautta: The right to conscientious objection in lawful medical care. Council of Europe, Resolution 1763 (2010). Siinä todetaan, että hoitohenkilökunnalla on oltava ilman sanktioita tai syrjintää oikeus kieltäytyä tekemästä tai avustamasta aborttia tai eutanasiaa. Koska suurimmassa osassa EU-maita on jo

39 oikeus omantunnonvapauteen terveydenhuollossa, on ilmeistä, että tämä ohjeistus on kohdistettu Suomen kaltaisiin maihin, jossa se ei vielä toteudu. AdoptedText/ta10/ERES1763.htm Muista Euroopan unionissa olevista Pohjoismaista siis Tanskan lainsäädäntö antaa oikeuden omantunnonvapauteen koskien raskauden keskeytystä (ks. id=110307), Ruotsissa vastaavaa oikeutta ei ole. EU:n ulkopuolisista Pohjoismaista Islannissa ja Norjassa on omantunnonvapaus terveydenhoitohenkilökunnalla. Islannissa on ollut omantunnonvapaus lakiin kirjattuna Vuodesta 1978 aborttialain säätämisestä lähtien on [Norjassa] ollut vain kolme valitusta koskien lääkäreiden omantunnonvapauden käyttöä raskauden keskeytyksissä. SKLS toimii omantunnonvapauden puolesta 39 vuodesta Siellä uusi laki terveydenhuollon henkilöstöstä astui voimaan Sen 14 luku kuvaa poikkeukset virkavelvollisuuksista. Laissa annetaan omantunnonvapaus koko terveydenhuoltohenkilöstölle edellyttäen, että potilas saa tarvittavat terveydenhuollon palvelut. Norjassa aborttilaki 14 ja asetus Forskrift om svangerskapsavbrudd (abortforskriften) 15 antavat oikeuden omantunnonvapauteen dokument/sf/forskrift/ Omantunnonvapaudesta terveydenhuollossa on Norjassa viime aikoi- SKLS:n hallitus on antanut julkilausuman, jossa se perustellusti puoltaa omantunnonvapauden toteutumista terveydenhuollossa sekä antaa tukensa kansalaisaloitteelle omatunnonvapauden toteutumiseksi raskauden keskeytysten tekemisessä. SKLS:ssa on työskennelty kysymyksen parissa vuosien 2014 ja 2015 toimintasuunnitelmien pohjalta ja nyt hallitus katsoi olevan sopiva ajankohta vaikuttaa yhteiskunnallisesti antamalla julkilausuma ja lähettämällä se puolueiden johtohenkilöille ja puoluetoimistoille sekä Suomen Lääkäriliittoon. SKLS:n hallitus ja työryhmä jatkavat työskentelyä aiheen parissa. na käyty keskustelua, mutta tämä ei ole noussut aborttikysymyksestä. Vuodesta 1978 aborttialain säätämisestä lähtien on siellä ollut vain kolme valitusta koskien lääkäreiden omantunnonvapauden käyttöä raskauden keskeytyksissä. EU:ssa vallitsevan lainsäädännön ja muiden Pohjoismaiden käytäntöjen valossa on nähtävissä, että omantunnonvapaus on laeilla toteutettavissa asianmukaisesti terveydenhuollossa. Suomessa on kehitystä tähän suuntaan viemässä tuore Yhdenvertaisuuslaki ( /1325), jonka 8 mukaisesti ketään ei saa syrjiä uskonnon, vakaumuksen eikä mielipiteen takia ja kyseisen lain 6 mukaisesti myös koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta. Ei kuitenkaan ole nähtävissä, että tämä laki yksinään mahdollistaisi omantunnonvapauden toteutumisen terveydenhuollossa. Kalle Mäki LL, TK Suomen Lääkäriliiton eettisen neuvottelukunnan jäsen Näkökulma aiheesta Seuran asettama omatuntotyöryhmä on erimielinen, eikä ole antanut lausuntoa. Tuore tutkimus aiheesta: Petteri Nieminen et al: Opinions on conscentious objection to induced abortion among Finnish medical and nursing students and professionals. BMC Med Ethics 2015;16:17. Pyydän seuran jäseniltä vapaita kommentteja aihepiiristä. pj. Antti Linkola antti.linkola@fimnet.fi

40 40 Matkaraportti: Jumalan kanssa Aasiaan - Matti, lähetääks kiertämään Aasiaa ens syksynä? - Joo. Ja niin me lähdimme. Suunnitteluvaiheessa rukoilimme paljon ja Jumala alkoi avata ovia eri puolille Aasiaa. Kolmen kuukauden matkalle reitiksi muodostui: Tadzikistan, Nepal, Singapore, Thaimaa, Myanmar, Vietnam, Taiwan, Kiina. Matkan varrella tapasimme kristittyjä sisaria ja velijä, muita reppureissailijoita, paikallisia, hinduja ja buddhalaisia, orpolapsia, sairaita, köyhiä - aivan kaikenlaisia ihmisiä. Lääkäreitä ja saarnaajia Matkamme alkoi Tadzikistanista, jossa kahden muun suomalaisen kanssa tutustuimme kristillisen silmäklinikan toimintaan sekä eri maista tuleviin lähetteihin. Erityisen vaikutuksen teki erään silmälääkärin tapa kohdata potilaita. Hän käytti paljon aikaa kuuntelemiseen ja kohtaamiseen ja selitti perusteellisesti mistä sairaudessa oli kysymys. Hänestä näkyi syvä kunnioitus ihmistä kohtaan. Puhuttelevaa oli myös silmäklinikan työntekijöiden yhteys ja keskinäinen rakkaus. Jos joskus lähden lähetystyöhön, rukoilen sellaista tiimiä ympärilleni. Myllertävät giardiat suolistossa lensimme Tadzikistanista Nepaliin. Kun pahoinvoinnista oli selvitty, pääsimme hommiin. Nepalissa kiertelimme suomalaisen pastorin sekä muutaman nepaliveljen kanssa vuoristokylissä opettamassa Raamattua, rukoilemassa ihmisten puolesta ja pitämässä terveysopetusta. Käytännössä olimme myös 24/7-lääkäreitä: jo aamupalalla majaan sisään tunki sairaita nepalilaisia. Käytännössä olimme myös 24/7-lääkäreitä. Nepalissa Jumala puhutteli meitä suhteesta rahaan. Nepalilaiset ovat todella köyhiä, keskipalkka on 7 euroa kuussa, joten sai todella tuntea itsensä rikkaaksi. Eräässä kokouksessa seurakuntalaiset keräsivät kolehdin ja antoivat sen meille. Nolotti, kun kolehdissa oli meidän molempien tuhatlappuset ja lisäksi yhteensä 300 rupiaa. Tuli elävästi mieleen miten Jeesus seurasi köyhää leskinaista, joka antoi uhrilahjana kaiken mitä omisti. Kata leikkii nepalilaislasten kanssa. Tadzikistanilaisia lääkäriopiskelijoita yliopistolla.

41 Ylistyskokous Nepalissa. 41 Proteesipajassa saimme perusteellisen esittelyn proteesien valmistuksesta. `Totisesti, tämä nainen antoi enemmän kuin kukaan toinen. Ensin tuntui vaikealta vastaanottaa rahoja mutta sitten ymmärsimme, että autuampaa on antaa kuin ottaa. He halusivat antaa ja siunata. Päätimme ottaa lahjan vastaan ja rukoilla, että meistäkin voisi tulla radikaaleja antajia. Vastoinkäymisiä Nepalin jälkeen vietimme Singaporessa kolme päivää paikallisten siskojen ja veljien kanssa. Singaporea seurasi vastoinkäymisten vyöry. Thaimaassa villiapinat purivat meitä käteen ja jouduimme sairaalaan saamaan immunoglobuliineja. Tarvitsimme myös neljän rokotteen rabies-sarjan. Niinpä ostimme vihreän termoksen, jossa rokotteet kulkivat mukana ja pistelimme toisiamme viikon välein. Kuukauden aikana vihreä ystävämme unohtui milloin mihinkin jääkaappiin tai bussipysäkille ja jatkuva huolenaihe oli löytää uusia jäitä pitämään rokotteet kylminä. Lopulta kumpikaan meistä ei kuollut rabiekseen. Apinaepisodin jälkeen Matin selkä paloi pahasti, itse sain rajun gastroenteriitin ja Matin passi unohtui Ko Ngain saarelle, minkä vuoksi emme pääseet seuraavalle lennolle. Väsymys ja omien suunnitelmien murskaantuminen alkoi käydä ylivoimaiseksi. Päätimme muuttaa suunnitelmia ja vetäytyä pohjois-thaimaaseen lähettien lepopaikkaan viikoksi nukkumaan. Orpokotineuvolaa Lepoviikon jälkeen olimme valmiit jatkamaan matkaa Myanmariin. Asuimme japanilaisen lääkärin luona ja kävimme hänen kanssaan pitämässä orpokotineuvolaa. Saimme tutkia lapsia, merkitä terveystietoja neuvolakorttiin sekä jakaa vitamiineja ja matolääkkeitä. Käytännössä ilman vapaaehtoistyötä lapsilla ei olisi mitään kontaktia terveydenhuoltoon. Thaimaassa villiapinat purivat meitä käteen ja jouduimme sairaalaan saamaan immunoglobuliineja.

42 42 Matti tutkii myanmarilaislapsen korvia orpokotineuvolassa. Uusi japanilainen ystävämme jäi mieleen loputtomasta hymystään ja tavasta suhtautua kutsumukseensa. Hän kertoi olleensa innostunut vastavalmistunut lääkäri ja nauttineensa työstä, palkasta ja mukavasta elämästä. Jumala oli kuitenkin alkanut puhutella häntä siitä mikä on todella tärkeää ja miksi hänet oli kutsuttu lääkäriksi: lähetystyö ja pelastumattomat ihmiset. Pian hän saikin kutsun Myanmariin. Myanmarista lensimme Vietnamin pääkaupunkiin, jossa vietimme kolme päivää. Kiskurihintaisten taksien ja suomalaisen hulluuden innoittamina kävelimme 9 km Suomalaiseen hyvinvointikuplaan ei olisi enää paluuta. lentokentältä hostellille rinkat selässä. Vietnamista lensimme Taiwaniin, jossa nautimme uskomattomista vuoristo- ja järvimaisemista sekä kuumista lähteistä skootterilla luonnonpuistoja kierrellen. Taiwanissa vietimme Suomen itsenäisyyspäivää riisipuuron, glögin ja komisario Palmun seurassa. Teltanrakentajia Viimeinen kohteemme oli Kiina, jossa kävimme Shanghaissa, Guilinissa, Kunmingissa sekä Pekingissä. Muissa maissa olimme tavanneet lähettejä, jotka olivat järjestön palkkaamia. Kiinassa tapasimme useampia perheitä, jotka olivat Kiinassa töissä ja työn ohella teltantekijänä elämässä kiinalaisten keskellä ja jakamassa evankeliumia. Kiinassa ei voi toimia "lähetystyöntekijä"-nimikkeellä ja Kiinan virallisia seurakuntia valvotaan tarkasti ja toimintaa rajoitetaan. Kiinassa elää laaja maanalainen seurakunta ja tämän tavoin suuri osa lähetystyöstä on pinnan alla tapahtuvaa

43 43 ihmisten kohtaamista. Saimme kuulla upeita todistuksia Jumalan voimasta valvotun maan sisällä. Jouluksi kotiin Kotimatkalle lähdettiin jouluaatonaattona. Pitkän lentomatkan aikana ajatukset myllersivät matkassa ja alkoivat vähitellen siirtyä Suomeen. Opimme paljon. Muutuimme valtavasti. Suurimman osan muutoksesta tulisimme huomaamaan vasta matkan jälkeen. Suomalaiseen hyvinvointikuplaan ei olisi enää paluuta. Joutuisimme kohtaamaan itsemme ja maailman aivan erilaisella tasolla kuin koskaan ennen. Mutta se kaikki tulisi avautumaan pikkuhiljaa tulevan vuoden aikana. Siinä hetkessä mieli oli haikea ja kiitollinen. Jumala oli tuonut meidät takaisin kotiin. Katariina Laato ja Matti Jakkula Kata on valmistunut lääkäriksi Turusta, Matti Oulusta. Seikkailijat tapasivat SKLS:n opiskelijapäivillä Karkussa ja parin vuoden päästä olivat sitten lähdössä Aasian reissulle yhdessä. Tällä hetkellä Kata ja Matti työskentelevät Porvoon terveyskeskuksessa ja suunnittelevat uutta matkaa Nepaliin tämän vuoden lokakuussa. Aasia taisi jäädä kummankin sydämeen. Matkaraportti: Turkulainen medisiinari hengellisellä kasvumatkalla brittikollegoiden luona Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte. Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne. Joh 15: Sain helmikuussa ilon osallistua kansainväliseen Sydenham 2015 konferenssiin, jonka tarkoituksena on varustaa ja rohkaista kristittyjä lääketieteen opiskelijoita ja nuoria lääkäreitä toimimaan omien paikallisjärjestöjensä vastuuhenkilöinä eri puolilla maailmaa. Konferenssi järjestetään vuosittain Lontoossa Iso-Britannian kristillisen lääkäriseuran, CMF:n, toimesta. Tänä vuonna osallistujia oli vetäjätiimin lisäksi 19. Tulimme 16 eri maasta aina Kiinasta, Brasiliasta ja Etelä-Afrikasta asti. Vahvaa yhteyttä yli rajojen Saapuessani ensimmäisenä päivänä hostelliin tapasin joukon ihmisiä, jotka alkoivat heti mutkattomasti kysellä, mistä tulen, kuka olen ja mitä minulle kuuluu. Ei mennyt kuin hetki ja tajusin, että tässähän on sisariani ja veljiäni, jotka ovat kukin matkustaneet pitkien matkojen päästä vahvistumaan uskossa ennalta täysin vieraiden ihmisten kanssa. Yhteytemme vahvistui päivä päivältä, enkä ole koskaan elämäni aikana tuntenut olevani niin vapaasti ja aidosti rakastettu kuin noiden päivien aikana. Aivan kuin olisimme olleet jo Isän luona taivaassa. Saimme jakaa kotimaidemme haasteita, ilon ja surun aiheita sekä kristittyjen ja lääkäreiden tämän hetkisiä kuulumisia. Osa ystävistäni oli todellisen uhan alla lähdettyään kotimaastaan kristilliseen konferenssiin. Rukoilimme paljon toistemme ja maidemme puolesta.

44 44 Yhteytemme vahvistui päivä päivältä, enkä ole koskaan elämäni aikana tuntenut olevani niin vapaasti ja aidosti rakastettu kuin noiden päivien aikana. Aivan kuin olisimme olleet jo Isän luona taivaassa. Opimme toisiltamme ja saimme uutta inspiraatiota työhömme. Koimme valtavan suurta kiitollisuutta jokaisesta hetkestä ja tiiviistä yhdessäolosta saman perheen jäseninä. Eväitä kristittynä lääkärinä toimimiseen Kävimme aamuisin läpi Paavalin toista kirjettä Timoteukselle oppiaksemme, mitä kristillinen johtajuus tarkoittaa ja kuinka sovellamme sitä arkielämäämme. Opettajamme, muun muassa kirurgit Bernard Palmer ja Peter Saunders, kehottivat meitä jatkuvasti paneutumaan yhä syvemmin Raamattuun ja sen sisältämiin opetuksiin. He todella haastoivat meitä kasvamaan uskossamme. Keskustelimme paljon evankelioinnista, opetuslapseudesta ja kristinuskon erityispiirteistä muihin uskontoihin verrattuna. Neonatologi John Wyatt johdatti meidät kristillisen lääketieteen etiikan perusteisiin ja tarjosi myös illallisen kotonaan koko joukolle. Lisäksi saimme konkreettisesti omin silmin nähdä lukemattomia todisteita Raamatun paikkansapitävyydestä kierrellessämme oppaan kanssa British Museumissa. Vahvistusta kutsumukseen Konferenssin aikana aloimme myös ymmärtää yhä paremmin, millaiselle paikalle Jumala on meidät johdattanut ja kutsunut. Lääkäreinä olemme työssämme hyvin lähellä ihmistä. Saamme auttaa, tukea ja rakastaa. Pyrimme hoitamaan potilaitamme kokonaisuutena niin että huomioimme ruumiillisen ja psykologisen terveyden lisäksi myös potilaan hengellisen terveyden. Opetus Upean viikon fiilistelyä ja sightseeingia Lontoossa juuri ennen kotiinlähtöä. Kuva: J.Haugeberg

45 45 hengellisestä hyvinvoinnista jää opiskeluissamme hyvin vähälle huomiolle. Tässä onkin yksi osa-alue, jossa voimme rohkaista toisiamme paikallispiireissämme. Olemme omalla paikallamme ensisijaisesti Jumalan työntekijöitä ja vastaamme tehdystä työstämme Hänelle. Saamme myös rohkeasti turvautua kaikissa eteen tulevissa tilanteissa Jumalaan, jolla on kaikki todellinen tieto, viisaus, valta ja voima. Eikö olekin ihmeellistä, millaisen Isän lapsina saamme täällä elää ja työskennellä? Osana vielä suurempaa perhettä Lontoossa vietetyn kansainvälisen konferenssin jälkeen matkustimme yhdessä viikonlopuksi Staffordshireen. Siellä saimme olla mukana kansallisessa opiskelijakonferenssissa, joka kokosi yhteen noin 350 kristittyä lääketieteen, hammaslääketieteen ja sairaanhoidon opiskelijaa Iso-Britanniasta ja Irlannista. Iltaisin ja aamuisin saimme kuunnella raamattuopetusta kolminaisuudesta ja herkullisten ruokien välissä osallistua lukuisiin erilaisiin seminaareihin. Saimme taas ihmetellä sitä, kuinka palavasti Iso-Britannian kristityt lääkärit tekevät työtään Jeesukselle ja haluavat monipuolisesti vahvistaa ja rohkaista opiskelijoita ympäri maailmaa. Meillä oli myös paljon aikaa tutustua uusiin ihmisiin, selata satoja esillä olevia kristillisiä kirjoja, ylistää, rukoilla ja pelata ulkona esimerkiksi rugbya. Olimme hämmästyneitä siitä, kuinka kiinnostuneita opiskelijatkin olivat meistä. Maidemme kuulumisia kerrottiin kaikille ja myös Suomen sekä SKLS:n puolesta rukoiltiin todella paljon. jokainen päivä, kuten Jeesus on opettanut meitä elämään. Rukoillaan lakkaamatta. Rohkaistaan ja vahvistetaan toisiamme. Osoitetaan Isän rakkautta ihmisiä kohtaan sanoin ja teoin. Pidetään myös kirkkaana mielessämme, minne olemme matkalla. (Hepr ) Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. -- Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme. Kol. 3:12,15-17 Jumalan siunausta ja rauhaa teille kaikille toivottaen, Paula Prittinen Kirjoittaja on toisen vuoden lääketieteen opiskelija Turusta ja toimii tällä hetkellä Turun Luukas-klubin puheenjohtajana. Konferenssiporukka on alkanut jo innolla suunnitella muun muassa Pohjoismaiden yhteistä opiskelijatapaamista. Kotia kohti Yhä useampi ajautuu tänä päivänä kauemmaksi Jumalasta. Jokaisen kristityn tulisi sydämessään kantaa huolta siitä, ettei yksikään ihminen joutuisi lähtemään täältä kuulematta Jeesuksesta. Useissa kirkoissa ei puhuta Hänestä enää samalla innolla ja rakkaudella kuin Paavali puhuu esimerkiksi kirjeessään filippiläisille. Usko on annettu meille lahjaksi ja on olennaisen tärkeää, että jaamme sen eteenpäin. Jeesus antoi meille tehtävän ja Hän myös varustaa meidät siihen. (Ap.t. 1:8) Pyydetään Jumalaa johdattamaan meitä tilanteisiin, joissa voimme palvella Häntä ja kertoa siitä rakkaudesta, jota Hän osoitti meitä kohtaan antamalla Poikansa syntiemme sovitukseksi. Tehdään työmme kuuliaisesti ja eletään Siskokset Tsekistä ja Suomesta. Allekirjoittanut keskimmäisenä. Kuva: R.Krzyzankova

46 46 Uutisia ja ajankohtaista SKLS onnittelee lähetyslääkäri Leena Kaartista kunniamerkistä Vuonna 2005 Time-lehti nosti hänet Eurooppalaiset sankarit -listalleen. Hän oli yksi neljän henkilön joukkoa, jotka Time lehti nimesi Auttaviksi Sankareiksi. Pyhän Henrikin risti myönnetään ekumeenisista ansioista, Suomen evankelisluterilaisen kirkon suhteiden vahvistamisesta sisarkirkkoihin, merkittävistä ulkomaille suuntautuneesta humanitaarisesta toiminnasta tai lähetystyöhön liittyvistä ansioista. Kirkko on myöntänyt Pyhän Henrikin ja ristejä vuodesta Lastenlääkäri Leena Kaartinen vastaanotti pyhän Henrikin Ristin arkkipiispa Kari Mäkiseltä. Kuva: Kirkon kuvapankki/aarne Ormio SKLS:ssä Leena on monille tuttu sekä puhujavieraana että hyvänä ystävänä ja kollegana. Leena jos kuka on kunniamerkkinsä ansainnut arkkipiispa Kari Mäkinen jakoi Pyhän Henrikin ristin lastenlääkäri Leena Kaartiselle ja Mikael Agricolan Ja mikäpä merkki paremmin sopisi pitkän uran Kristuksen ristin kantajana tehneelle kuin risti. ristin tekstiilitaiteilija, professori Päikki Prihalle. Leenaa lämpimästi omastani, toimituksen ja koko seuran Leena Kaartinen (s. 1942) toimi liki 40 vuoden ajan terveydenhuollon puolesta onnitellen, tehtävissä pääosin Afganistanissa, mutta myös Etiopiassa. Jo lapsena Leena halusi mustien lasten Elina Lind lääkäriksi Afrikkaan. Hän opiskeli lääkäriksi Saksas- sa ja lähti vuonna 1971 Afganistaniin. Jouduttuaan poistumaan maasta poliittisten levottomuuksien vuoksi vuonna 1974 hän erikoistui lastenlääkäriksi ja työskenteli sen jälkeen useita vuosia Etiopiassa, kunnes pääsi 1980-luvun puolivälissä palaamaan Afganistaniin.Vielä eläkkeelle jäätyäänkin hän on useita kertoja pakannut matkalaukkunsa ja lentänyt kesätöihin entiselle työalueelleen Keski-Afganistanin vuoristoon. Leenan vaiheisiin voi tarkemmin tutustua hänen kirjoistaan: Lääkärinä Afganistanissa, 1978 Sairaala sissisodassa, 1979 Olet vapaa Johannes, 1984 Matkaan taas, 1985 Makai-tyttö Afganistanista, 1989 Lastenlääkärin sotapäiväkirja, 1996 Talebaanien takana. Naisten- ja lastenlääkärinä Afganistanin Leenan sydäntä lähellä on ollut työ etenkin naisten ja lasten terveydenhuollon parissa. Klinikkatyön ohessa Leena opasti naisia terveydenhoidossa sekä koulutti mm. kyläkätilöitä. Työn lomassa Leena on ehtinyt kirjoittaa Hasaramaassa, Näkemiin Hasaramaa! vuoristolääkärin viimeinen vuosi Afganistanissa, 2007 Pakolainen, 2010 useita kirjoja kokemuksistaan.

47 SKLS:n palliatiivisen hoidon kiertue - keitä puhujat oikein ovat? 47 SKLS järjestää parhaillaan palliatiivisen lääketieteen kiertuetta. Puhujina tilaisuuksissa ovat mm. seuramme jäsenet, jotka seuraavassa lyhyesti esitellään. Tiina Tasmuth on LT, syöpätautien erikoislääkäri, jolla on palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys. Lääkäriksi valmistumisen jälkeiset vuosina Neuvosto-Virossa olivat hänen potilaitaan saattohoidossa olevat syöpäsairaat lapset. Syöpäpotilaiden kipuun ja muihin oireisiin liittyvän väitöskirjatyön hän on tehnyt 90-luvulla Helsingin yliopistossa, ja syöpäpotilaiden elämänlaatu on edelleen hänen tutkimusalueenaan. Hän on HYKS Syöpäkeskuksen palliatiivisen yksikön osastonylilääkäri ja viikonloppuisin hän päivystää useimmiten Helsingin saattohoitokoti Terhokodin lääkärinä. Hän on aktiivisesti osallistunut julkiseen keskusteluun tasa-arvoisesti kaikkia koskevan laadukkaan saattohoidon puolesta. Pekka Reinikainen on toiminut SLL:n Eettisten periaatekysymysten valiokunnassa lukujen vaihteessa kuuden vuoden ajan ja oli toimittamassa nykyisen Lääkärin etiikka - oppaan 1. laitosta. Hän on myös toiminut Ethics and Medicine -lehden International assistant editorina. Hän toimi 80- luvulla Suomen Ekumeenisen Neuvoston Terveydenhuollon Etiikan jaostossa, joka järjesti silloin useita seminaareja eettisistä kysymyksistä. Vuoden 2015 alusta hän on ollut eläkkeellä terveyskeskuslääkärin työstä. Hän on ollut kirjoittamassa ja toimittamassa kirjoja 'Uuden lääketieteen uhrit', 'Eutanasia - ratkaisu kärsimyksen ongelmaan' sekä 'Lääkäri saattajana'. Hän toimi 90-luvulla SKLS:n puheenjohtajana ja on toiminut lisäksi lukuisissa kunnallisissa, kirkollisissa ja valtiollisissa luottamuselimissä. Hän on kirkolliskokouksen jäsen. Reino Pöyhiä on ollut SKLS:n jäsen opiskeluajoista lähtien, yli 30 vuoden ajan. Hän on peruskoulutukseltaan anestesiologi, ja hänellä on kivunhoidon, sydänanestesian, palliatiivisen lääketieteen ja lääkärikouluttajan erityispätevyydet. Lisäksi hän on Helsingin yliopiston anestesiologian ja tehohoitolääketieteen ja Turun yliopiston palliatiivisen lääketieteen dosentti. Jälkimmäisestä hän on kovin iloinen, sillä se on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Hän on juuri nyt Meilahden sairaalan osastonylilääkärin virkatyöstään virkavapaalla vetääkseen Espoon saattohoidon kehittämistyöryhmää. Hän on ollut Terhokodin lääketieteellisenä johtajana ja kipuklinikan lääkärinä sekä HYKS:ssä että työskennellessään visiting assistant professorin virassa McGill-MGH Pain Centerissa Montréalissa Vuosien varrella hän on auttanut Terhokotia päivystävänä lääkärinä ja osallistunut palliatiivisen hoidon konsultaatioihin Meilahdessa. Hän on opettanut palliatiivista lääketiedettä Helsingin ja Tampereen yliopistojen lääket. tiedekunnissa sekä pohjoismaisessa ja suomalaisessa palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys -koulutusohjelmassa vuodesta 2008 lähtien. Viimeaikaisin ulkomainen kokemus saattohoidossa on peräisin Lindsey Lodge Hospicesta Englannista, jossa hän oli viime syksynä töissä. Hän vetää myös seuramme uutta 3-vuotista palliatiivisen hoidon kehittämishanketta Ilembulan sairaalassa, Tansaniassa. Palliatiivisen ja saattohoidon pariin hänet sai hänen opettajansa ja Terhokodin perustajalääkäri Anneli Vainio, jonka sijaisena hän toimi pitkän aikaa Terhokodin perustamisen jälkeen. Toinen opettaja, dosentti Irma Tirgerstedt sai hänet kiinnostumaan kivunhoidosta, johon liittyi aikanaan hänen väitöskirjansakin oksikodonista. Suomen kristillisen lääkäriseuran SAATTOHOITO palliatiivisen hoidon kiertue torstaina klo Frami B-talo, Seinäjoki Dosentti Reino Pöyhiä: Saattohoito - täyttä elämää loppuun saakka Tervetuloa kuulemaan näkemyksiä saattohoidosta! Muista myös kiertueen tapahtuma Rovaniemellä! Lisätiedot

48 48 SKLS mukana allekirjoittamassa kristillisten järjestöjen vastauksia ulkoasiainministeriön kysymyksiin Ulkoasiainministeriön kansalaisyhteiskuntayksiköstä (KEO-30) on kerrottu, että he saavat aika ajoin huolestuneita kyselyjä siitä, käytetäänkö valtion verovaroin rahoitettua hanketukea kristillisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeissa käännyttämiseen. Ulkoministeriön hanketuen ohjeissa uskonnon levittäminen valtion kehitysyhteistyövaroilla tuetuissa projekteissa on yksiselitteisesti kielletty. Nämä kyselyt - ajoittain myös mediassa esiin nostetut samankaltaiset kysymykset - lienevät olleet yhtenä sysäyksenä sille, että kansalaisyhteiskuntayksikkö lähetti alkuvuodesta kristillisille järjestöille vastattavaksi neljä kysymystä: 1. Miten uskonnolliselta arvopohjalta toimivat järjestöt kokevat tuottamansa lisäarvon Suomen kehitysyhteistyölle? 2. Miten UM:n eettisten ohjeiden noudattamista valvotaan (myös kumppanimaiden osalta)? 3. Miten syrjimättömyyden periaate pystytään varmistamaan? 4. Miten järjestöt pitävät erillään lähetystyön ja kehitysyhteistyön? Suomalaisten kehitysyhteistyötä tekevien kansalaisjärjestöjen kattojärjestö ja kehityspolitiikan järjestöasiantuntija Kepa tarttui asiaan kutsumalla kristillisiä järjestöjä avoimeen keskustelutilaisuuteen Keskustelutilaisuuden tavoitteena oli saada kristillisten järjestöjen yhteiset ajatukset KEO-30:n käyttöön sekä tukea keskinäistä keskustelua ja yhteisen ymmärryksen luomista eri järjestöjen kesken. SKLS:stä tilaisuuteen osallistuivat Elina Lind ja Reino Pöyhiä. Suomen Lähetysseura, FIDA ja Filantropia (Ortodoksisen kirkon kansainvälinen diakonia ja lähetys) olivat tehneet pohjatyötä yhteisen näkemyksen kirjaamiseksi ja keskustelutilaisuudessa työtä jatkettiin. Sama kolmen järjestön työryhmä viimeisteli näkemyspaperin keskustelutilaisuudessa saamansa evästyksen pohjalta. Lopputulos on luettavissa linkistä: AGnz0DXBxpdOKaSZpITIGyiUYB1X8Laqxqw Näkemyspaperin allekirjoitti 29 järjestöä. Lisäksi useat järjestöt ilmaisivat kannattavansa asiaa, vaikka eivät mm. tiiviistä aikataulusta johtuen sitä allekirjoittaneet. Lausunnossaan kristilliset järjestöt eivät tyytyneet vain vastaamaan saamiinsa kysymyksiin vaan toivat laajemminkin esille omia näkökulmiaan sekä toiveen siitä, että vuoropuhelu voisi jatkua. Sekularisaatiosta huolimatta kristillisen uskon nähdään olevan suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen merkittävä eettinen ja myönteistä inhimillistä kehitystä edistävä voimavara, joka globaalissa etelässä kanavoituu järjestöjen työssä laajasti ja syrjimättömästi haavoittuvien ihmisryhmien ja hauraiden kansalaisyhteiskuntien hyväksi. Keskustelu jatkui Teologisen tiedekunnan, ulkoasianministeriön ja Kepan yhdessä koolle kutsumassa tilaisuudessa Helsingin yliopiston Porthaniassa Porthanian tilaisuudessa ilahdutti se, että kristilliset järjestöt eivät enää olleet altavastaajina, kuten vielä edellisessä vaiheessa, vaan keskustelua käytiin tasaveroisesti, keskinäisen kunnioituksen ilmapiirissä - näin sen ainakin itse koin. Kehityspoliittisen osaston päällikkö Pekka Puustinen mm. vakuutti avaussanoissaan, että ulkoministeriössä ollaan avoimia oppimaan lisää uskontojen lukutaitoa. Vuoropuhelulla ulkoministeriön, kristillisten järjestöjen ja Teologisen tiedekunnan kesken on siinä paljon annettavaa. Hän muistutti myös siitä, miten valtava kokemus ja pitkäaikaiset kumppanuussuhteet monilla kristillisillä järjestöillä on kehitysyhteistyössä, erityisesti ruohonjuuritasolla. Osalla järjestöistä tämä historia alkaa jo 1800-luvulta. Tämänhetkisen valtion kehityspoliittisen ohjelman ihmisoikeusperustaisuus, kaikkein köyhimpien huomioiminen ja syrjimättömyyden periaate ovat linjauksia, joihin järjestöjen edellytetään sitoutuvan. Eipä taida olla lähtökohtaisesti kovin hankala vaatimus kristillisille järjestöille. Tällä hetkellä yli 10% Suomen valtion kehitysyhteistyövaroista ohjataan kansalaisjärjestöjen kautta, järjestöjen saaman valtionavun kokonaissumma ylittää 100 miljoonaa euroa vuodessa. (Nähtäväksi jää, miten käy tä-

49 49 män kevään vaalien jälkeen uuden hallituksen ottaessa ohjat - ja leikkaussakset? - käsiinsä...). Kehitysyhteistyötukea saavia järjestöjä on lähes 200, näistä noin 40 toimii avoimesti kristilliseltä arvopohjalta. Maahanmuuttajien myötä mukaan on tullut myös taustaltaan islamilaisia järjestöjä. Ruohonjuuritasolla kristittyjen ja islaminuskoisten on usein helpompi ymmärtää toistensa kuin täysin sekulaarien toimijoiden kieltä ja arvomaailmaa. Mm. Pipliaseuran HIV-projekti Afrikassa on saavuttanut useiden islamilaisten yhteisöjen luottamuksen juuri selkeän arvoperustaisuutensa vuoksi. Professori Ville Päivänsalo Teologisesta tiedekunnasta valotti keskustelun taustaa pidemmälle taaksepäin. Aloitteen vuoropuhelulle teki jo Pekka Haavisto kehitysministerinä ollessaan ja ensimmäiset keskustelut käytiin loppuvuodesta 2013 ja alkuvuodesta Myös muualla Euroopassa ja esimerkiksi YK:n sisällä kristillistaustaisten järjestöjen merkitystä on alettu nostaa uudelleen esille. Useissa puheenvuoroissa painotettiin sitä, että globaalisti maailma ei ole sekulaari, vaikka Euroopassa saatetaan niin kuvitella. Uskontojen roolia ei voi jättää huomioimatta kehityskysymyksissä. Uskonnot voivat vaikuttaa kehitykseen sekä myönteisesti että kielteisesti, mutta sivuuttaa niiden vaikutusta ei voida. Itse olen jo pitkään pohtinut, miksi meidän pitäisi nähdä uskonnottomuus jotenkin neutraalimpana kuin muut maailmankatsomukset. Entäpä jos se asettuisi samalla tavoin ideologiaksi muiden rinnalle kuin millä tavoin uskonnot yleisesti ymmärretään? Voisiko silloin kysyä myös, onko (meiltä veronmaksajilta kootuin) kehitysyhteistyövaroin oikein viedä uskonnottomuuden ilosanomaa sinne, missä yhteisöjen elämässä uskolla on yhä vahva asema? Eikö kaikkialla ole tarpeen herkällä korvalla kuunnella paikallisia ja suhtautua kunnioittavasti heidän uskoonsa ja arvoihinsa? En kuitenkaan rohjennut Porthanian luentosalissa tätä kysymystä ääneen esittää. 2. Uskontojen monimuotoisuus ja moniulotteisuus pitää ottaa vakavasti. 3. Uskonnot voivat vaikuttaa kehitykseen sekä myönteisesti että kielteisesti. 4. Uskonnot muuttuvat ja kehittyvät. 5. Kaikki kehitysajattelu nojaa johonkin arvopohjaan. 6. Kehityksen arvoista ja toimintatavoista tulee keskustella avoimesti ja kriittisesti. 7. Uskonnon, kulttuurin ja politiikan suhde ymmärretää eri puolilla maailmaa eri tavoin, eikä niitä voi aina erottaa toisistaan. 8. Uskonnolliset yhteisöt ovat avainroolissa kehittyvissä yhteiskunnissa. 9. Uskonnollinen lukutaito on tärkeämpää kuin koskaan. 10. Uskontojen roolia ei pidä yli- eikä aliarvioida. Aihetta laajemmin ja syvemmin luotaava kirja Uskonto ja kehitys on kustantajalla arvioitavana ja ilmestynee lähitulevaisuudessa. Lehtemme tämänkertaiseen teemaan liittyen olkoon tämäkin yksi näkökulma kokonaisvaltaisuuteen. On niitä, joille kehitysyhteistyön ja lähetystyön erottaminen toisistaan onnistuu ainakin näennäisen vaivattomasti ja meitä, jotka emme oikein ymmärrä, miten niin ne pitäisi, puhumattakaan, että niitä voisi erottaa toisistaan. Pohjimmiltaan lienee todellakin kysymys vain valitusta näkökulmasta. Itse ajattelen, että lähetystyö on kovin kapeasti ymmärrettyä silloin, jos se mielletään vain sanalliseksi julistukseksi. Sanoja toki tarvitaan, mutta käytännön ammateissa palveleminen Kristuksen nimessä ja Hengessä on yhtälailla lähetystyötä, sellaisena kuin itse sen ymmärrän. Keskustelu jatkukoon. On ilahduttavaa, että se on alkanut. Elina Lind Akatemiaprofessori Elina Vuolan esityksestä poimin 10 teesiä uskonnosta ja kehityksestä: 1. Kehityksestä puhuttaessa uskontoja ei voi sivuuttaa.

50 50 SKLS:n kevätpäiville kokoonnuttiin Mikkelin järvimaisemiin SKLS:n kevätpäiviä vietettiin Mikkelin Susiniemen kauniissa alkukeväisessä järvimaisemassa usean kymmenen hengen osallistujan voimin. Päivien teemana oli globaali lähimmäisyys, eikä mielenkiintoisia puheenvuoroja ja kohtaamisia puuttunut. Perjantai-illalla saimme kuulla Kirkon ulkomaanavusta saapunutta Aaro Rytköstä, joka alusti mielenkiintoisesti aiheesta Maailman samarialainen. Lauantaina vietimme aikaa kulkien ryhmittäin rastiradalla, jolla saimme tutustua avuntarvitsijoihin kaikilta mantereilta eri maiden muodossa. Pohdimme ryhmissä, kuinka voisimme parhaiten auttaa juuri kyseisiä maita niiden nimenomaisissa ongelmissa. Vieraanamme oli suureksi iloksemme seuran stipendiaatti, tansanialainen gynekologi Ernest Mtango vaimonsa Maryn kanssa. Hänen luennoidessaan tutkimustyöstään saimme käytännössä kuulla ja nähdä, miten globaali lähimmäisyys on toteutunut seuramme avustustyön kautta. Lauantaina keskustelua herätti myöskin emerituspiispa Voitto Huotarin luento otsikolla Autuaita ovat rauhantekijät. Lauantai huipentui afrikkalaiseen iltaan, jossa pääsimme nauttimaan afrikkalaisen keittiön antimista. Illallisen lomassa saimme vielä kuulla lähetyslääkäri ja kirurgi Veikko Reinikaisen ja hänen vaimonsa pysäyttäviä kokemuksia lähetyskentiltä. Seuran jäsenistäkin koostuva Fermaatti-kuoro viimeisteli autenttisen afrikkalaisen tunnelman kuorolauluillaan. Sunnuntaina vielä pidettiin yhteinen jumalanpalvelus sekä tutustuttiin paikalliseen Pitäjänkirkkoon. Suurkiitos kevätpäivät järjestäneille! Juhani Junnila Kuvat: Jarmo Reponen

51 51 Uudistuva KrLL Kristillinen lääkärilehti aloitti nykynimellään kolmannen vuosikertansa. Juhani Junnilan aloitettua toimitussihteerinä lehden toimitus on alkanut katsoa yhä pidemmälle, ja tuoreita sekä joskus kunnianhimoisia suunnitelmia ja ideoita tulvahtelee. Lehti on viime vuosien aikana muuttunut tiuhaan tahtiin, ja jälleen kädessäsi pitämään numeroon on mahtunut uudistus ja uusi idea jos toinenkin. Lukijat kuitenkin osaavat parhaiten sanoa, mikä idea toimii ja mikä ei. Palautetta saa mieluusti antaa toimitussihteerille, toimitukselle tai suoraan taittajalle Lisäksi lehden taittoon tarvitaan usein runsaasti kuvamateriaalia kansiin ja tilantäytteeksi. Jos siis valokuvakansioista löytyy hyvälaatuisia, lehden henkeen sopivia (aiheina esim. vuodenaikaan sopiva luonto, joulu), jotka olisit halukas luovuttamaan KrLL:n käyttöön, niin näitä saa lähettää taittajalle osoitteeseen Kuva julkaistaan sopivan paikan tullen kiitollisna kuvaajan nimen kera! Heikki Halkosaari taittaja

52 52 SEURAN VASTUUNKANTAJAPÄIVÄT klo 8: klo 17:00 Kulttuurikeskus Sofia, Kallvikinniementie 35, Helsinki SKLS:n vastuunkantajapäivillä käydään läpi pienryhmätyöskentelynä tämän hetkistä seuran tilannetta ja vapaaehtoisresursseja, ja pohditaan voimavarojen kohdentamista. Vastuunkantajapäivillä kokoontuvat seuran hallitus, terveyslähetyksen tuen toimikunta ja muita seuran aktiivisia jäseniä. Tervetuloa mukaan! Kysy, onko vielä tilaa sähköpostitse Markukselta tai Annalta Lisätiedot Kuva: Wikimedia Commons Suomen Kristillisen Lä ä kä riseurän SYYSPÄIVÄT Kulttuurikeskus Sofia Kallvikinniementie 35, Helsinki Vaikka kulkisin pimeässä laaksossa.. - niin pelkään sittenkin?

53 53 Erikoislääkärinä opettamaan Afrikkaan? Lähetysyhdistys Kylväjästä on oltu Suomen Kristilliseen Lääkäriseuraan yhteydessä. Kylväjän kautta Afrikan sarvessa kliinisessä ja opetustyössä olevalta seuramme jäseneltä on siellä paikallisen yliopistoklinikan johtaja kysellyt, löytyisikö Suomesta muitakin, jotka voisivat tulla edes lyhyelle -- opetusjaksolle. Erityisen suuri tarve juuri nyt olisi sisätautien ja dermatologian erikoislääkäreistä. Aikaisempaa yliopistotaustaa ei tarvita; erikoislääkärin pätevyys ja kyky opettaa omaan erikoisalaa riittävät. Minimiaika paikan päällä olisi 2+2 viikkoa, kahdessa eri kaupungissa. Viestiä saa välittää eteenpäin ja kiinnostuneet voivat ottaa minuun yhteyttä; ohjaan sitten edelleen täsmällisemmän tiedon lähteille. Se on kuitenkin todettava, että työympäristö on haastava, erityisesti naisille. Ihan ensimmäiseksi ulkomaan komennukseksi tehtävä voi olla muutoin turhan vaativa, vaikka ammatillinen pätevyys riittäisikin. Pentti Marttila Kylväjästä on ehdottanut sitäkin, että yksissä tuumin yrittäisimme lähivuosina rekrytoida ja lähettää alueelle 2-4 lääkäriä. Olen kertonut hänelle, että seurassamme on paljon niitä, joita kansainvälinen työ kiinnostaa ja että välitän viestiä eteenpäin. Sen enempää tuskin voimme luvata. Mutta voihan olla, että juuri tämä on kutsu, jota joku on jo odottanutkin. Elina Lind Kaikille lääkäreille suunnattu eettinen koulutus - erikoisalasta riippumatta! Ke klo 18 Orion Volttikatu 8, Kuopio Pekka Reinikainen: HYVÄ KUOLEMA - ONKO SE EUTANASIA? Illallinen ja saunat Ilmoittautuminen ma mennessä reetta.siljanen@fimnet.fi LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! Seuran internet-sivut ovat uudistuneet! Käy katsomassa osoitteessa Löydät seuran nyt myös Facebookissa! Seuraavaan numeroon (KrLL 3/2015) tulevat materiaalit ja ilmoitukset mennessä.