Espoon Vihreiden toimintakertomus 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon Vihreiden toimintakertomus 2010"

Transkriptio

1 Espoon Vihreiden toimintakertomus Espoon Vihreiden tavoitteet Missio Espoon Vihreiden tavoitteena on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä kaupunki. Vihreiden tavoitteena on jättää hyvän elämän edellytykset ja puhdas elinympäristö myös meitä seuraaville sukupolville. Arvot Espoon vihreiden arvot ovat demokratia, moniarvoisuus, monikulttuurisuus, yhteisöllisyys, ekologisuus ja luonnonsuojelu. Visio Hyvä elinympäristö on vihreä Vihreässä kaupungissa kaupunkisuunnittelun perusta on tiivis, ihmisen mittakaavainen kaupunki. rakentaminen on hyvin suunniteltua, kestävää ja esteetöntä. on hyvät lähipalvelut, toimiva joukkoliikenne sekä laajat viheralueet kaupunkikeskusten välissä. on tärkeää sekin, mikä on talojen välissä; leikkipaikat, viheralueet ja lähimetsät. elämäntilanteen mukaan on tarjolla erilaisia asuntoja - pientaloja ja kerrostaloja. pientalovaltainen asuminen voi olla tiivistä ja ekologista. säästetään luonnonvaroja, mikä on myös taloudellisesti järkevää. Espoon viittä aluekeskusta täydennetään tasapainoisesti ja ensin siellä missä on jo kadut, kunnallistekniikka ja palvelut valmiina. Yhteisöllisyys osallisuus vastuu. Vihreässä yhteiskunnassa kannustetaan yhteisöllisyyteen ja yhteistoimintaan. kaikilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa elämäänsä ja elinympäristöönsä. huolehditaan erityisesti niistä, jotka eniten apua tarvitsevat. jokainen on vastuussa omasta elämästään ja lähimmäisistään omien kykyjensä mukaan. olemme kaikki vastuussa tulevien sukupolvien elämisen edellytyksistä. Toimiva kaupunki Vihreässä kaupungissa tarjotaan laadukkaat peruspalvelut kuten koulut, päivähoito ja terveydenhoito. ennaltaehkäisy on parasta terveydenhoitoa ja sosiaalipolitiikkaa. edulliset lähiliikuntapalvelut ja kunnolliset kevyen liikenteen reitit ovat kaikkien ulottuvilla. kulttuuri kuuluu kaikille myös kulttuurin tekeminen. kirjasto on jokamiehenoikeus. päätöksenteko on mahdollisimman avointa. kaupungin johtamisessa tehdään kehittämistyötä entistä enemmän työntekijöitä kuunnellen Kunnallisvaaliohjelma 2008 Espoon Vihreiden kunnallisvaaliohjelma asettaa strategiset linjaukset, joiden perusteella toimintaa suunnataan.

2 2. Toimijat Jäsenet Espoon Vihreiden ja sen jäsenyhdistysten jäsenmäärä kasvutavoitteena vuonna 2010 oli 400 jäsentä. Vuoden lopussa jäsenmäärä oli 52. Muutos Jäsenmaksut Jäsenmaksut Jäsenmaksut jäseninä Suur-Leppävaaran Vihreät ry Espoonlahden Vihreät - ELVI ry Tapiolan seudun Vihreät ry Espoon Vihreät Naiset ry Kanta-Espoon Vihreät ry Espoon Vihreät ry Olarin Vihreät ry Matinkylän Vihreät ry Aaltovihreät (Vihreät teekkarit) ry Espoon Vihreät nuoret ja opiskelijat ry Jäsenyhdistykset Espoon Vihreillä on kahdeksan jäsenyhdistystä: Espoonlahden Vihreät ry, Espoon Vihreät Naiset ry, Kanta-Espoon Vihreät ry, Matinkylän Olarin Vihreät ry, Suur-Leppävaaran Vihreät ry, Tapiolan seudun vihreät ry, Vihannes - Vihreät nuoret Espoossa ry ja Vihreät Teekkarit ry. Olarin Vihreät ry lakkautettiin vuoden aikana ja jäsenet siirtyivät Matinkylän-Olarin Vihreisiin. Suur-Leppävaaran puheenjohtajana toimi Pia Aarrekivi. Kanta-Espoon Vihreiden puheenjohtajana toimi Teemu Leppänen Espoonlahden Vihreiden puheenjohtajana toimi Maisa Siirala. Tapiolan Seudun Vihreiden puheenjohtajana toimi Kirsi Koskelin Olarin Vihreiden puheenjohtajan toimi Markku Hannula. Matinkylän Vihreiden puheenjohtajana toimi Merja Ruohonen. Espoon Vihreät nuoret ja opiskelijat (ennen Vihannes )puheenjohtajana toimi Hanna Järvisalo Espoon Vihreiden Naisten puheenjohtajana toimi Marja Nuora Aaltovihreiden (ennen Vihreät teekkarit) puheenjohtajana toimi Patrick Jensen Hallitus Espoon Vihreiden hallitus kokoontui vuoden aikana 1 kertaa. Puheenjohtajana toimi Marjut Joensuu ja varapuheenjohtajana Timo Lahti. Hallituksessa oli ensimmäistä kertaa jokaisella ministerillä oma vastuualue eli salkku. Teemu Merosen erosi hallituksesta vaihto-opiskeluvuoden takia ja hänen tilalleen tuli Hanna Järvisalo. Hallituksen jäsenten länsäolot: Marjut Joensuu, vaalit (Espoon Vihreät Naiset) Johanna Korpela, työryhmät, sovittelu (Espoonlahden Vihreät) 11/1 Timo Lahti, järjestöyhteistyö, (Suur- Leppävaaran Vihreät) /1 Niko Rinta, verkkoviestintä (Matinkylän- Olarin Vihreät) 12/1 8/1

3 Marjo Matikka, talous, (Suur- Leppävaaran Vihreät) Merva Mikkola, sidosryhmäyhteistyö, (Espoonlahden Vihreät) Hanna Järvisalo, LehtiVihreä (Espoon Vihreät Nuoret ja Opiskelijat), tuli kesken kauden 11/1 Sami Suomalainen, tiedotus ja poliittinen vaikuttaminen (Matinkylän-Olarin Vihreät) 11/1 Said Yusuf, jäsenhankinta (Kanta-Espoon VIhreät) 5/1 Teresia Volotinen, jäsenyhdistykset (Espoon Vihreät Naiset) Työryhmät Espoo Visio työryhmä jatkoi kaupunkisuunnitteluvision tekemistä Niilo Tarnasen johdolla. Työryhmään kuuluivat puheenjohtajan lisäksi Olli Turunen, Mika Levänen, Janne Kylli, Anneli Lyytikkä, Visa Korhonen, Maisa Siirala ja Arto Inkala sekä Tiina Elo. Kulttuuripoliittinen työryhmä jatkoi kulttuuripoliittisen ohjelman kirjoittamista puheenjohtajanaan Kirsi Koskelin, ja jäseninä Teresia Volotinen, Hanna Paatero, Jyrki Simovaara, ja Vivan Storlund. Sosiaali- ja terveysasioita käsittelevä think tank aloitti toimintansa Carita Itäisen johdolla. Jäseninä työryhmässä Mika Levänen, Pekka Nykänen, Pinja Nieminen, Janne Kylli, Aki Saariaho, Visa Korhonen, Tony Hagerlund, Mika Soininen, Jali Ruuskanen, Merva Mikkola ja Johanna Korpela. Pyöräilyverkosto toimi sähköpostilistalla ja siihen kuului sekä vihreiden jäseniä että muita pyöräilyaktiiveja. Syyskokouksessa 2009 valitussa eduskuntavaalityöryhmässä toimivat puheenjohtajana Marjut Joensuu ja jäseninäi Hanna Paatero, Erkki Pöytäniemi, Jaana Reijonaho, Kaius Karlsson, Sirpa Hertell, Maija Ojanen, Jaan Siitonen ja Merja Ruohonen. 6/ /1 Luottamushenkilöt Kaupunginvaltuutetut Valtuustoryhmän puheenjohtajana toimi Nina Knaapila, ensimmäisenä varapuheenjohtajana Johanna Karimäki ja toisena Tiina Elo. Valtuuston varapuheenjohtajana toimi Jyrki Kasvi. Kaupunginhallituksessa vihreillä oli kaksi edustajaa Sirpa Hertell (1. varapuheenjohtaja) ja Matti Kuronen. Valtuutettut ovat Jyrki Kasvi, Johanna Karimäki, Tiina Elo, Tiina Pursula, Sirpa Hertell, Kaisa Rastimo, Veera Lampi, Nina Knaapila, Matti Kuronen, Kirsi Aropaltio ja Marjo Matikka. Hannele Helander muutti keväällä Satakuntaan ja Veera Lampi sekä Hanna Järvisalo Helsinkiin, joten Merva Mikkola nousi valtuutetuksi, Satu Raudasoja ensimmäiseksi varavaltuutetuksi ja Tony Hagerlund ja Hannele Merikoski varavaltuutetuiksi. Valtuutetuista Kaisa Rastimo loikkasi demareihin ja Kirsi Aropaltio kokoomukseen Espoon Vihreiden edustajat Vihreän liiton toimielimissä Vihreän liiton varapuheenjohtajana toimi Jyrki Kasvi, valtuuskunnan jäseninä Veera Lampi ja Juhana Malme sekä varajäsenenä Teresia Volotinen. Kimmo Kyrölä oli valtuuskunnassa Vinon edustajana. Vihreä Uusimaa ry:n hallituksen jäseninä toimi Sirkku Saarikoski ja Uudenmaan vihreiden eduskuntavaalityöryhmässä Timo Lahti ja Lari Karreinen. Kansainväliset luottamustoimet Sirpa Hertell valittiin vihreiden edustajana EU:n alueiden komiteaan. Muut luottamustoimet Lista luottamushenkilöistä vuoden 2010 päättyessä on toimintakertomuksen lopussa. Marjut Joensuu toimi Vihreän

4 Sivistys- ja opintokeskuksen hallituksen varapuheenjohtajana Kuntaliiton valtuuston jäsenenä toimi Sirpa Hertell ja opetus- ja kulttuuriasian neuvottelukunnassa Markku Hannula. Toiminnanjohtaja Yhdistyksen toiminnanjohtajana toimi Lari Karreinen. Toiminnanjohtajan työaika oli 7,5 h/vko, josta 5 h/vko on hallintopalveluja valtuustoryhmälle. Työssäoppijana toiminnanjohtaja suoritti Omniassa johtamisen erikoisammattitutkintoa. Espoon Vihreiden toimisto sijaitsi Vihreän liiton toimistolla. Datanomi Marko Tallgren aloitti työharjoittelussa puoluetoimistolla ja työnkuvaan kuului verkkosivujen päivittämistä, grafiikan tekoa ja kuvankäsittelyä sekä julkaisujärjestelmän päivitys. Toiminta 2010 Painopistealueiksi 2010 toimintasuunnitelmassa oli valittu valmistautuminen eduskuntavaaleihin, jäsenyhdistysten toiminnan kehittäminen, poliittisen vaikuttavuuden kehittäminen sekä Espoon Vihreiden muuttaminen kattojärjestöksi. Merkittävimpiä vuoden 2010 vihreitä saavutuksia oli Suomenojan lintukosteikon rajausehdotus, selvityksen saaminen Espoon ilmastotoimenpiteiden vaikuttavuudesta ja lukuisat vihreät muutokset palveluverkkouudistukseen. Budjettineuvotteluissa saatiin merkintä homekoulujen korjauksista sekä määrärahalisäykset vanhusten pitkäaikaishoitoon, kotihoitoon ja omaishoitoon, pyöräteiden korjauksiin ja vesistösuunnittelijaan. Vihreät julkistivat ensimmäisenä Espoossa valtuutettujen sidonnaisuudet. Poliittisessa toiminnassa koko vuotta hallinnut prosessi oli tavoite saada vihreä ehdokas Espoon liiketoimintajohtajaksi, missä lopulta epäonnistuttiin..1 Valmistautuminen eduskuntavaaleihin Vaalityöryhmä kokoontui suunnittelemaan eduskuntavaaleja neljä kertaa vuoden aikana ja tuotti kampanjastrategian sekä valitsi kampanjalle kohderyhmät. Espoon eduskuntavaaliehdokkaista järjestetyssä jäsenäänestyksessä valituiksi tulivat istuvien kansanedustajien Jyrki Kasvin ja Johanna Karimäen lisäksi kuusi ensimmäistä (äänimäärät suluissa) 1. Elo Tiina 88,5 2. Suomalainen Sami 26,78. Hopsu Inka 26,17 4. Yusuf Said 25,95 5. Mikkola Merva 25,87 6. Ihonen Jari 21, Rastimo Kaisa 21,25 Kyrölä Kimmo 19,68 Rinta Niko 19,47 Raudasoja Satu 17,82 Helander Hannele 16,8 Nuora Marja 15,88 Matikka Marjo 1,42 Lius Jarmo 9,98 Itäinen Carita 5,48 Näiden lisäksi Uudenmaan piirin kiintiöstä valittiin ehdokkaaksi Satu Raudasoja. Vuoden lopussa Sami Suomalainen vetäytyi ehdokkuudesta ja hänen tilalleen valittiin Tuomo Railo. Espoolainen tanssi- ja kuvataiteilija Tuomo Railo teki merkittävän lahjoituksen antamalla Espoon Vihreiden eduskuntavaalikampanjan varainhankintaan 100 tekemäänsä akvarellia.kampanjapäälliköitä ja ehdokkaita koulutettiin vapaaehtoistoiminnan johtamisesta ja tukiryhmätoiminnasta useaan otteeseen syksyn aikana. Osalla

5 ehdokkaista oli loppuvuodesta jo suuret ja toimivat tukiryhmät sekä pitkälle suunnitellut kampanjat..2 Jäsenyhdistysten toiminnan kehittäminen Tavoitteena oli kehittää jäsenyhdistyksille selkeät ja yksinkertaiset toimintaprosessit ja ohjeet, jotta mahdollisimman paljon aikaa jää muuhun kuin järjestötoiminnan pyörittämiseen. Tavoite toteutui osittain. Vuoden aikana tehtiin ohjeita vuosikokousten ja tapahtumien järjestämiseen sekä koottiin listaa kokouspaikoista -sivuille. Kahdesta jäsenyhdistysten puheenjohtajatapaamisesta toteutui vain toinen. Vihreä liitto teki jäsentyytyväisyyskyselyn, jonka tuloksia on jonkin verran hyödynnetty. Lisää mahdollisuuksia osallistua toimintaan tarjottiin mm uusien työryhmien kautta. Jäsenhankinnasta tehtiin suunnitelmat, mutta jäsenyhdistyskohtaisia suunnitelmia ei ehditty tehdä. Vapaaehtoistoiminnan johtamisesta koulutettiin puheenjohtajia Espoon Vihreiden ja puolueen tilaisuuksissa... Vaikuttavuuden kehittäminen Vaaliohjelman tavoitteiden toteutumisesta kerrottiin valtuustoryhmän rahoilla tuotetussa LehtiVihreä 2/2010 -lehdessä, jota jaettiin noin kappaletta vapaaehtoisvoimin Espooseen. Näistä noin kappaletta meni suorajakeluna Keski-Espoon alueelle. Vaaliohjelman toteutumista voi seurata verkossa Seurakuntavaaleissa tuettiin vihreiden niittyjen kampanjointia tuhannella eurolla tekemällä esitettä ehdokkaista ja tukemalla kampanjan suunnittelua. Pienistä voimavaroista huolimatta Vihreät Niityt sai komean vaalivoiton seurakuntavaaleissa ja mukana oli paljon uusia ehdokkaita. *Espoonlahden seurakunta* *Olarin Seurakunta* *Espoon Tuomiokirkkoseuraku nta* *Tapiolan Seurakunta* Kirkkovaltuusto 1 -> paikkaa 0 -> 1 2 -> 2 -> 1 Seurakuntaneuvosto 2 -> 4 paikkaa 1 -> 1 2 -> 2-> 2 Vihreät näkyviin Viestintää kehitettiin laajentamalla tiedotteiden levitystä perinteisten medioiden lisäksi suoraan kohderyhmille, kuten asukas-, ammatti- ja kansalaisjärjestöille. Tiedotteiden läpimeno Länsiväylässä oli heikkoa verrattuna kunnallisvaaleja edeltävään kauteen, mutta samalla tasolla kuin Tiedotteiden määrä Espoon vihreät ja sen jäsenyhdistykset lähettivät Verkkosivuja selkeyttämistä alettiin suunnitella, mutta toteutus jäi seuraavan vuoden puolelle. Palvelimelle tehtiin tietoturvallisuustarkastus. Työkalu vaaliohjelman viestimiseen jäsenille ja muille espoolaisille jäi toteuttamatta, samoin toimintakonsepti toritapahtumiin. Verkostot käyttöön Yhteistyötä tehtiin läheisesti pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan vihreiden kanssa. Espoon Vihreät oli jäsenenä Vihreässä Sivistysliitossa, Pro-Espoonjoki ry:ssä, Suomen Liikenneliitto ry:ssä, Espoon mielenterveysyhdistyksessä ja osuuskunta Eko-Osuusrahassa. Yhdistyksellä on lisäksi Vihreän langan, Lumituulen ja Vuotoksen voiman osakkeita.. Espoon Vihreiden järjestömuutos Järjestömuutostyöryhmän ja hallituksen valmistelema järjestömuutos eteni ja Espoon Vihreiden järjestörakennetta päätettiin muuttaa syyskokouksessa siten, että sen jäseninä voivat olla sekä yhdistykset että henkilöt. Yhdistyksen kokouksiin tulee edustuksellinen osallistuminen. Lisäksi pelisäännöt päätettiin uusia. 4. Talous

6 Yhdistyksen taloutta rasitti vuonna 2009 Vihreälle liiton laskuttamattomat palkan sivukulut sekä arvioitua pienemmät luottamushenkilömaksut, joiden vuoksi vuoden tulos painui tappiolle. Vuoden 2009 tulos oli tämän vuoksi ennustettua enemmän ylijäämäinen, joten yhdistyksen taloustilanne on vakaa. Espoon Vihreiden merkittävin tulonlähde ovat 20 prosentin luottamushenkilömaksut, jotka peritään kaikista luottamustoimista, myös vuosipalkkioista. Loikkausten aiheuttamat luottamushenkilömaksujen menetykset korvautuvat kaupunginhallituksen lisäpaikoilla ja valtuuston puheenjohtajuuden tuomilla lisäkorvauksilla. Liite 1. Espoon Vihreiden tapahtumia 2010 Liite 2. Espoon vihreiden ja sen jäsenyhdistysten tiedotteet 2010 Liite. Luottamushenkilöt vuoden 2010 lopussa Espoon Vihreiden tapahtumat Järjestötyöryhmän kokous Espoon Vihreiden hallituksen kokous ilmoittaudu eduskuntavaaliehdokkaiden jäsenäänestykseen tähän päivään mennessä 4.2. Järjestötyöryhmän kokous Espoon Vihreiden hallituksen kokous 18.0 Espoon Vihreiden hallituksen kokous 8.2. valtuustoryhmän kokous, Vihreiden ryhmähuone Espoonkatu TokaTiistai keskusteluilta klo Sellon William K:ssa Jäsenäänestyksen eduskuntavaaliehdokkaiden tentti 1.2. valtuustoryhmän seminaari valtuuston kokous Yritykset vastaamaan lähitulevaisuuden haasteisiin - keskustelu eduskunnassa klo Ennakkoilmoittautumiset jyrki.kasvi@eduskunta.fi viimeinen eduskuntavaaliehdokkaiden jäsenäänestykseen äänestyspäivä 1.. järjestötyöryhmän kokous 17.0 ja Espoon Vihreiden hallituksen kokous klo 18.0 vihreiden ryhmähuone. Vihanneksen uusien ilta ja hallitus 8.. valtuustoryhmän kokous, Vihreiden ryhmähuone Espoonkatu klo 18.0 Taiteilija tutuksi: Ursula Palsbo. Sunan taidenavetta -hankkeen esittely ja tutustuminen Ursula Palsbon Aikataidenäyttelyyn klo 17.0 Espoon Vihreiden Naisten hallituksen kokous 18.. Espoon Vihreiden jäsenjärjestöjen tapaaminen 20.. PKS-vihreiden koulutus palveluverkosta klo 14-18, puoluetoimisto (t 22.. Perheiden ja lasten turvallisuuden varmistaminen Espoossa - kuntalaisten keskustelutilaisuus klo Mukana oikeusministeri Tuija Brax. Järjesti Espoon Vihreät Naiset ja Love ry 7.4. Tapiolan seudun Vihreiden kevätkokous k valtuustoryhmän kokous 1.4. TokaTiistai -keskustelu Sellon William K:ssa Matinkylän Olarin kevätkokous klo 18.0 ja hallituksen kokous klo Vihanneksen retki Globe Hopeen yhdessä Luontoliiton uudenmaan piirin, Espoon nuorten ympäristönsuojelijoiden ja Vasemmistonuorten kanssa Vihanneksen Kierrätysmuotipäivä yhdessä Espoon nuorten ympäristönsuojelijoiden kanssa Espoon Vihreiden kevätkokous Valtuustoryhmälle esiintymis- ja kirjoittamiskoulutus.5. Espoon Vihreiden hallituksen kokous 4.5. Marjo Matikka Kysy päättäjältä -tilaisuudessa Sellon kirjastossa Kirjoittamiskoulutus valtuustoryhmälle valtuustoryhmän kokous Tapiolan maalaismarkkinat 0.5. Sulevin päivä Perkkaan asukaspuistossa. Järjestää Suur-Leppävaaran Vihreät 7.6. valtuustoryhmän kokous 9.6. teknisen ja ympäristötoimen toimialapalaveri 9.6. Tukeeko uusi tuntijako lasta? Keskustelutilaisuus ke 9.6. klo Pikkuparlamentin kansalaisinfo, Arkadiankatu. Avaussanat kansanedustaja Johanna Karimäki Espoonlahden Vihreiden hallituksen kokous Espoon Vihreiden hallituksen kokous ja keskustelua pelisääntöjen päivityksestä 2.8. Millaisia ovat Espoon palvelut vuonna 2025? Vihreiden keskustelutilaisuus 28.8.Saaristoveneretki Gåsgrundiin, 1.8. Vihreä syyskauden avajaiset 2.9. Leppävaaran raittikarnevaalit 6.9. valtuustoryhmän kokous Espoon vihreiden hallituksen kokous Tapiolan maalaismarkkinat Aaltovihreiden uusien ilta Gorsussa Tiina Elo Sellon kysy päättäjältä -tilaisuudessa Suur-Leppävaaran Vihreiden hallitus Espoon Vihreiden hallituksen kokous Espoonlahden syysmarkkinat valtuustoryhmän kokous Tokatiistai-keskustelu turvallisuudesta

7 16.10 Leppävaaran Maalaismarkkinat Tapiolan seudun Vihreiden jäsenille luomukokkausilta klo Sivistystoimen budjettipalaveri klo 17.0, vihreiden ryhmähuone Teknisen ja ympäristötoimen budjettipalaveri klo 17.0, vihreiden ryhmähuone valtuustoryhmän kokous Tokatiistai-keskustelu maahanmuutosta ja -muuttajista Espoon Vihreiden syyskokous Vanhuspalveluista alustajana Marja Saarenheimo. Järjestää soster-think tank Vihreiden puoluevaltuuskunta Espoossa valtuustoryhmän kokous Espoon vihreiden hallituksen kokous Soster-asiaa pikkujouluhengessä. Järjestää sosterthink tank TokaTiistai-keskustelu Uusiutuvaa vai ydinenergiaa? Keskustelun alustaa energia-asiantuntija, tutkija Jari Ihonen. Tiedotteet: Espoon Vihreät: Kannatuslukemat lupaavat Vihreille hyvät asemat eduskuntavaaleihin 1.1. Espoon Vihreä valtuustoryhmä: Nina Knaapila jatkaa Vihreiden ryhmän puheenjohtajana 1.1. Espoon Vihreät Naiset: Pienten kirjastojen olemassaolo turvattava! Espoon Vihreät valtuutetut: Liikuntapalveluita tasapuolisesti tytöille ja pojille 2.2. Espoon Vihreiden valtuutetut Pursula ja Hertell: Ydinkaukolämpö on riski Espoon Vihreät: Espoolaiset voivat äänestää suosikkiaan vihreistä kansanedustajaehdokkaista 8.. Espoon Vihreät Naiset: Naisilla keskeinen rooli maahanmuuttajaperheiden kotoutumisessa 9.. Espoon Vihreät valtuutetut: Oppilaiden hajauttaminen ei ole ratkaisu Keski-Espoon koulun ongelmiin 10.. Espoon ja Vantaan Vihreät: Ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaat valittu Vihreiden listalle Uudellamaalla 22.. Espoon Vihreät: Espoon keskuksesta monipuolinen kaupunkikeskus 2.. Espoon Vihreät Naiset ja Lapsen Oikeus Väkivallattomaan Elämään - LOVE: Perheväkivallalle nollatoleranssi 24.. Espoon Vihreiden Aropaltio: HUSia on uudistettava harkiten 8.4. Espoon Vihreät: Espoon johtamiseen tarvitaan muutosta Helsingin, Espoon ja Vantaan Vihreät: Uusiutuva energiatuotanto luo työpaikkoja Espoon Vihreät: Vihreät yhtenä rintamana Soukan ja Kivenlahden kirjastojen puolesta Espoon Vihreät Naiset: Espoo tarvitsee monikulttuurikeskuksen Vihreät haluaa Espooseen ammattitaitoisia muutosjohtajia 1.6. Espoon Vihreät: Liikennemelua ja onnettomuuksia voidaan vähentää yli puolella laskemalla ajonopeuksia 4.6. Espoon Vihreät Naiset: Urbaani luontokeskus Suomenojalle Espoon Vihreät: Espoo torjuu ehdotukset joukkoliikenteen lipunhintojen korottamisesta Espoon Vihreät: Pääkaupunkiseudulle yhteinen viheraluekaava Vihreiden Hertell ja Hagerlund: Ei jalkapallostadionia veronmaksajien rahoilla Espoon Vihreät: Peruspalvelut läheltä, kaupunki osaa itse 1.9. Johanna Karimäki: Espoon ympäristölautakunnan puheenjohtajaksi Johanna Karimäki -Tiina Pursula jää äitiysvapaalle Espoon Vihreät: Kaupunginosayhdistysten tukea ei saa vääristää Espoon Vihreät Naiset: Espoon Vihreiden Naisten Marja Nuora tasa-arvotoimikunnan puheenjohtajaksi Tiedote: Tuomo Railo lahjoittaa 100 akvarelliaan Espoon Vihreille Espoon Vihreät: Asukkaille järjestettävä kuulemistilaisuudet ennen kuin Espoon palveluita karsitaan Vihreä valtuutetut: Esitämme Nina Knaapilaa Espoon liiketoimintajohtajaksi Espoon toimialajohtajan valinta on loppusuoralla - miten tähän päädyttiin Johanna Karimäki: Kaupunkirata aloitettava Espoon omilla varoilla Espoon Vihreät Naiset: Lapsella on oikeus isään - isällä on oikeus aikaan lastensa kanssa Vihreät julkisti ensimmäisenä Espoossa valtuutettujen sidonnaisuudet Espoon Vihreiden puheenjohtajana jatkaa Marjut Joensuu Suur-Leppävaaran Vihreät: Maahanmuuttajille oma ääni maahanmuuttokeskustelussa Espoon Vihreät: Espoon on huolehdittava työntekijöistään.12. Espoon Vihreät valtuutetut: Homekoulut kuntoon Espoon Vihreät: Työ ihmisen ja luonnon puolesta jatkuu loikkauksista huolimatta Tapiola itsenäiseksi! - Hynttyyt yhteen ja metropoli valmiiksi

8

9 Espoon Vihreiden paikkajako valtuustoryhmän ja hallituksen hyväksymänä Vaalikausi ( ) Varsinainen jäsen Varajäsen Kaupunginhallitus ja valtuusto Valtuusto Vpj Kasvi Jyrki Ei jäsentä Valtuusto Pj Kasvi Jyrki Ei jäsentä Kaupunginhallitus Vpj Hertell Sirpa Matikka Marjo Jäsen Hagerlund Tony Timo Lahti Kuronen Matti, poissa 12/2010 saakka Kaupunginhallitus Vpj Hertell Sirpa Matikka Marjo Jäsen Kuronen Matti Lahti Timo Jäsen Hagerlund Tony Tiina Elo Konsernijaosto Pj Hertell Sirpa Lahti Timo Elinkeino- ja k.kykyj Jäsen Hagerlund Tony Matikka Marjo Lautakunnat 1-lk Kaupunkisuunnittelulautakunta Vpj Elo Tiina Lahti Rainer Jäsen (Rastimo Kaisa loikkasi)raudasoja Satu Suomenkiel. opetusltk Jäsen Saraste Taru Kainulainen Antti Jäsen Hannula Markku (Lempiäinen Pekka kok) Ruotsinkielinen päivähoito- ja opetuslautakunta Jäsen Binder Tesi Knaapila Nina Sosiaali- ja terveyslautakunta Jäsen Pinja Nieminen Johanna Korpela Jäsen Myllärniemi Jyrki Malme Juhana Tekninen lautakunta Pj Matikka Marjo Ruohonen Merja Jäsen Hopsu Inka Lindholm Sirpa

10 Tarkastuslautakunta Jäsen Korkala Sirkka-Liisa Lindroos Sirkka Jäsen Levänen Mika Sipilä Heidi Tilaliikekeskuksen johtokunta Vpj Joensuu Marjut Ranne Kirsi Jäsen Lahti Timo Kyrölä Kimmo Lautakunnat ja jaostot 2-lk Kulttuurilautakunta Jäsen Volotinen Teresia Tenkanen Marjut Jäsen Yusuf Said Rodolphe le Clech Kulttuurilautakunnan ruotsinkielinen jaosto Jäsen Palsbo Ursula Stambej Ville Liikuntalautakunta Vpj Aarrekivi Pia Raita-Ruponen Raili Jäsen Rinta Niko Siitonen Jaan Nuorisolautakunta Jäsen Kyrölä Kimmo Jensen Patrick Jäsen Raudasoja Satu Saarikoski Marjut Palveluliikelaitosten johtokunta Jäsen Raili Raita-Ruponen Ervola Pirjo Jäsen Leppänen Teemu Petri Suominen Rakennuslautakunta Vpj Mikkola Merva Siirala Maisa Jäsen Kytö Juhani Härmä Olli Ympäristölautakunta Pj Johanna Karimäki Tiippana Hanna Jäsen Peura Markus Stambej Ville Sos.- ja terveysltk:n jaostot Yksilöasioiden jaosto Jäsen Malme Juhana Korhonen Visa Sos.- ja terveysltk:n jaostot Terveys- ja vanhuspalvelujen jaosto Jäsen Korpela Johanna Korhonen Visa Päivähoitojaosto pj Saraste Taru Hannula Markku

11 Sos.- ja terveysltk:n jaostot Perhe- ja sosiaalipalvelujen jaosto Pj Myllärniemi Jyrki Henna Ruusu Lautakunnat -lk ja muut luottamustoimet Sinfoniettan neuvot.kunta (kaup.ed.) Vpj Tuomo Railo Koskelin Kirsi Keskusvaalilautakunta Vpj Tiippana Kerttu Lindell Erkki Petri Suominen L-U:n Pelastuslaitoksen johtokunta Jäsen Arponen Ville Tasa-arvotoimikunta Pj Marja Nuora Henna Ruusu Ei jäsentä (Marjokaisa Piironen, Kirkkonummen v ihreät) Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Jäsen Tenkanen Marjut Le Clech Rodolphe Käräjäoikeus Lautamies Kiinteistötoimitukset Uskotut miehet Uskotut miehet Uskotut miehet Lindroos Sirkka, Raita- Ruponen Raili, Järvisalo Kaj, Inomaa Eeva-Helena, Lindström Walpuri, Paljakka Vivi, Serpolakaivo-oja Leena, Tammivuori Leena, Westerlund Rainer, Kinnunen Aarne, Lahtinen-Mäkelä Timo Castren Antti Vuori Mirjami Westerlund Rainer Poliisilait.neuvottelukunta Jäsen Saarikoski Marjut (Lempiäinen Pekka kok) Sivistystoimen ruotsinkielisten palvelujen tmk Jäsen Järvi Iia Alanen Leena Sydkustens landskapsförbund Edustaja Siirala Maisa Palsbo Ursula

12 Perheasiain neuvottelukesk. jtk Jäsen Juntunen Elina Saraste Taru Espoon vanhusneuvosto Jäsen Lindholm Sirpa Hopsu Inka Espoon musiikkiopiston jtk Jäsen Koskelin Kirsi Ei jäsentä Espoon musiikkiopisto Juvenalia Johtokunta Jäsen Suomalainen Sami Eränkö Johanna Espoon tanssiopiston johtokunta Jäsen Ilvessalmi Tomi Ei jäsentä Kaupunkikuvatoimikunta Varajäsen Ei jäsentä Mikkola Merva Espoon esittävän taiteen koulun kan.yhd. jtk Jäsen Simovaara Jyrki Ei jäsentä Espoon tekojääratasäätiö Jäsen Volotinen Teresia Ei jäsentä Osakeyhtiöt ja säätiöt Espoonkruunu Oy:n hallitus Vpj Suomalainen Sami Liesirova Eeva Länsimetro Oy jäsen Nina Knaapila Ei jäsentä Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Espoon-Lohjan alueneuvottelukunta Jäsen Virtanen Sami Ei jäsentä Akseli Gallen-Kallelan säätiön edustajisto Jäsen Ojanen Maija Ei jäsentä Helsingin kesäyliopistosäätiö hallitus Varajäsen Ei jäsentä Jokinen-Morris Brita Espoon eläkekotisäätiön valtuuskunta Jäsen Nuotio Erkki Ei jäsentä Espoon Diakoniasäätiön valt.kunta Jäsen Malme Juhana Ei jäsentä

13

14 Espoon kaupunginteatterisäätiön valt.kunta Pj Koskelin Kirsi Palsbo Ursula Jäsen Fellman Olavi Rinta Niko Espoon kaupunginteatterisäätiön hallitus Jäsen Rainer Lahti Jyrki Simovaara Helinä Rautavaaran etnografisen museon säätiön hallitus jäsen Lindroos Marjut Ei jäsentä Espoon taidemuseosäätiön hallitus Jäsen Sipilä Heidi Ei jäsentä Päihdeasiain neuvottelukunta, vpj Niska-Virta Johannes Saarikoski Sirkku Ylikunnalliset (neuvottelut osin kesken ja muutokset mahdollisia) HSY (jäte-ytv) hallitus Ei jäsentä Ei jäsentä Helsingin seudun joukkoliikennekuntayhtymä Nina Knaapila Sirpa Hertell YTV seutukokous Matikka Marjo Elo Tiina Maakuntahallitus Vuori Mirjami Juhani Kytö Maakuntavaltuusto Karimäki Johanna Kuronen Matti Maakuntavaltuusto Kasvi Jyrki Elo Tiina Tarkastuslautakunta Ei jäsentä Matikka Marjo HUS hallitus (Aropaltio Kirsi loikkasi)hagerlund Tony HYKS Ei jäsentä Kylli Janne HUS-psykiatrinen Järvisalo Kaj Ei jäsentä HUS- vähemmistökielinen Ei jäsentä Ei jäsentä HUS valtuusto Ei jäsentä Ei jäsentä HUS Röntgen (Aropaltio Kirsi) HUS Desiko Honkanummi Eeva, pj HUS tietotekniikka Huovila Mikko HUS logistiikka Levänen Mika HUS lääkintätekniikka Kylli Janne Uudenmaan Virkistysalueyhdistys hallitus Stambej Ville Ei jäsentä Virkistysalueyhdistyksen valtuusto Mirjami Vuori Sirkka-Liisa Korkala ETEVA Ei jäsentä Virtanen Sami

15 OMNIA Kainulainen Antti Ojanen Maija OMNIA tarkastuslautakunta Lahtinen-Mäkelä Timo Toppi Tapani Ridasjärven kuntayhtymä hallitus (entinen Uudenmaan päihdehuollon ky) Timo Lahtinen-Mäkelä Uudenmaan päihdehuollon ky tarkastuslautakunta ei paikkaa Kansallisoopperan hallintoneuvosto Metropolilab Lindroos Sirkka Korkala Sirkka-Liisa Laurea hallitus Ruohonen Merja Cartes Ilvessalmi Tomi Petri Suominen Koskelin Kirsi Minna Rasila Kuntaliiton valtuusto Sirpa Hertell Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriasian Markku neuvottelukunta Hannula Kuntaliitto, kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuuskunta Eeva Honkanummi

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 2 / 2

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Valtuusto 28.01.2013 Sivu 2 / 2 Valtuusto 28.01.2013 Sivu 1 / 1 5439/00.00.01/2012 Kaupunginhallitus 9 7.1.2013 9 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan ja sen jaoston vaali Valmistelijat / lisätiedot: Rytilahti Katja, puh. (09) 816 22398

Lisätiedot

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Sidonnaisuusilmoitus

Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Sidonnaisuusilmoitus OMN IA Ilmoittajan henkilötiedot Sukunimi: Ala-Reinikka Etunimi: Tapani -, hallituksen jäsen - Oy Granilla Ab, hallituksen jäsen - Kauniaisten kuvataidekoulu, hallituksen varajäsen - Kiinteistö Oy Juus-Fastighet

Lisätiedot

Järvenpään Vasemmisto

Järvenpään Vasemmisto Toimintakertomus vuodelta 2013 1. Yleistä Järvenpään Vasemmisto onnistui 2012 kunnallisvaaleissa hyvin ja sai yhden lisäpaikan eli kolme valtuutettua kaupunginvaltuustoon. Onnistunut tekninen vaaliliitto

Lisätiedot

Sosialidemokraattien luottamushenkilöt

Sosialidemokraattien luottamushenkilöt Sosialidemokraattien luottamushenkilöt 2017-2021 Sähköposti muotoa:etunimi.sukunimi@harjavalta.fi Ellei toisin ole mainittu Kaupunginvaltuutetut puhelinnumero Nummikari Reijo I-varapuheenjohtaja 0405028847

Lisätiedot

Vihreät tavoitteet todeksi

Vihreät tavoitteet todeksi Vihreät tavoitteet todeksi Näin tehdään vihreää politiikkaa Espoossa Vihreät De Gröna 1 Johdanto 3 1.1 Tavoite ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä kaupunki 3 1.2 Vihreän politiikan toimintatapoja 4 2

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot

Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA

Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA 2.2 Jäsenet JÄSENELLÄ TARKOITETAAN TÄSSÄ PELISÄÄNTÖPAPERISSA ESPOON VIHREIDEN HENKILÖJÄSENTÄ SEKÄ JÄSENJÄRJESTÖÄ ELLEI TOISIN ILMAISTA. JÄSENISTÖLLÄ TAAS TARKOITETAAN

Lisätiedot

Espoon ennakoivat analyysit strategiaprosessin käynnistäjänä

Espoon ennakoivat analyysit strategiaprosessin käynnistäjänä Espoon ennakoivat analyysit strategiaprosessin käynnistäjänä ESPOO pääkaupunkiseudulla Kaupunkikeskus Lentokenttä Satama Tieverkosto Rautatie/metro-verkosto 2 Luottamushenkilöorganisaatio Sosiaali- ja

Lisätiedot

EU ja Espoo. s. 6 7. Brysseliin. s. 2 3. Lehtivihreä. EU-vaalit: ennakkoäänestys 27.5. 2.6., vaalipäivä 7.6.

EU ja Espoo. s. 6 7. Brysseliin. s. 2 3. Lehtivihreä. EU-vaalit: ennakkoäänestys 27.5. 2.6., vaalipäivä 7.6. U ja spoo s. Kasvihuoneesta rysseliin s. Lehtivihreä U-vaalit: ennakkoäänestys...., vaalipäivä.. spoon Vihreät / Lehtivihreä Pääkirjoitus Lehtivihreä / LehtiVihreä on spoon Vihreiden jäsenlehti. issn:

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI

ORIMATTILAN KAUPUNKI ORIMATTILAN KAUPUNKI Hallintopalvelukeskus Yhteenveto 15.4.2015 Orimattilan kaupungin luottamushenkilöiden sidonnaisuudet Tiedot koottu luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoituksista. Henkilöt aakkosjärjestyksessä.

Lisätiedot

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET SIDONNAISUUS ILMOITUKSET Nimi Luottamustehtävä Johto- ja luottamustehtävät Alanko Päivi Tekninen lautakunta vara Kiinteistötoimitusten uskottu mies Alkortes Anna Suupohjan elinkenoitoimen Isojoen Yrittäjät

Lisätiedot

ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN

ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN Äänestyksen tiedot Kokous / Sammanträde Aiheen nimi: ASIA/ÄRENDE 8 Äänestyksen nimi: Äänestyksen aihe: ASIA/ÄRENDE 8 JAA: KLAR EI: VASTAAN Äänestys alkaa / Omröstningen

Lisätiedot

ASIA/ÄRENDE 9 JAA: KH EI: LAUKKANEN

ASIA/ÄRENDE 9 JAA: KH EI: LAUKKANEN ASIA/ÄRENDE 9 JAA: KH EI: LAUKKANEN Äänestyksen tiedot Kokous / Sammanträde Aiheen nimi: Äänestyksen nimi: Äänestyksen aihe: Äänestys alkaa / Omröstningen börjar Äänestys päättynyt / Omröstningen avslutad:

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Helsingin Vihreät ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 I Yleistä Helsingin Vihreät toimii puhtaamman, ekologisemman, avoimemman ja paremmin palvelevan Helsingin puolesta. Helsingin Vihreiden tärkeimpiä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 5268/00.00.01/2012 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014 Valmistelijat / lisätiedot: Immonen Sirpa, puh. (09) 816 23329 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 277 Sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003138 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Aaltonen Risto. Alanko Matti. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri

Aaltonen Risto. Alanko Matti. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri 16.8.2019 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri Aaltonen Risto Alanko Matti Anttila SirkkaLiisa ja vpj. Hacklin Jorma Haonperä Jouko Loimijoen Kuntapalvelut Oy hallitus Lounaismaan

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 1 Kokoustiedot Aika: 10.4.2014 klo 10.00 13.23 Paikka: Kuntatalo Kommunernas hus Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 3/2014 2 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SIDONNAISUUSILMOITUKSET

SIDONNAISUUSILMOITUKSET SIDONNAISUUSILMOITUKSET 16.11.2018 n hoidossa Haajanen Halinen Janne Erja 1. varavaltuutettu 11/16/2018 Tekninen lautakunta, varaj Kunnanhallitus, varaj 9/26/2017 Kiinteistöyhtiö Keskiväli hallitus Kiinteistöyhtiö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 261 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo

Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo Nimi ja tehtävä, joka edellyttää sidonnaisuusilmoituksen tekoa saapunut Haapalainen Mari, kunnanhallituksen, 13.10.2017 elinvoimatoimikunta varajäsen Haapalainen,,

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä)

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, tehtävä) 1 Pekka Ahokas kaupunginhallituksen jäsen Johto ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi, toimiala, Hulmin Huollon hallitus Kiinteistö Oy Kurittula hallitus Muu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.02.2014 Sivu 1 / 1 856/00.04.02/2014 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2014 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Taija Rönnberg, puh. 09

Lisätiedot

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla:

2. Pyydämme ilmoittamaan (monta vastausta sallitaan) luottamustehtäväsi tai virkasi kaupungilla: Luottamushenkilöiden ja eräiden viranhaltijoiden sidonnaisuuksien ilmoittaminen 1/45 Helena Adel Kaavoitus ja rakennuslautakunnan varajäsen Piikkiön eläkkeensaajien hallituksen jäsen Piikkiön sos.dem.työv.yhdistyksen

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Merkittävä. Nimi Sähköpostiosoite Puolue Luottamustehtävät Ilmoitettavia sidonnaisuuksia VAPAAEHTOINEN ILMOITUS

Tarkastuslautakunta Merkittävä. Nimi Sähköpostiosoite Puolue Luottamustehtävät Ilmoitettavia sidonnaisuuksia VAPAAEHTOINEN ILMOITUS Tarkastuslautakunta 23.1.2018 9 1 Sidonnaisuusrekisteri, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Siun sote) - jos henkilö on mukana useammassa tehtävässä, hänen sidonnaisuutensa ilmoitetaan

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Hylkilä Marja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 274 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan liikuntajaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003135 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (6) 112 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous HEL 2017-004502 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupungin yhtiökokousedustajaa

Lisätiedot

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri.

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri. 28.11.2017 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri Aaltonen Risto Alanko Matti Anttila SirkkaLiisa ja vpj. Hacklin Jorma Haonperä Jouko Loimijoen Kuntapalvelut Oy hallitus Lounaismaan

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 63 19.02.2018 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 63 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 170 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05. Maakuntahallitus 123 11.09.2017 Maakuntahallitus 150 23.10.2017 Helsingin seudun vaihemaakuntakaavan ohjaustoimikunnan nimeäminen 202/05.00/2016 MHS 11.09.2017 123 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 129 11.9.2017 7 334/00.00.01.00.00/2017 Kuntayhtymän hallituksen jäsenten vaali Päätöshistoria Kuntayhtymän hallitus 11.9.2017

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUSILMOITUKSET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUSILMOITUKSET LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUSILMOITUKSET Ahonen Kari, valtuutettu, kunnanhallituksen jäsen Taivassalon sosiaalidemokraatit ry, puheenjohtaja 9. Kuntayhtymät Vakka-Suomen musiikkiopisto, johtokunnan

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on

Orimattilan kaupungin voimaan tulleen hallintosäännön 3 lu vun 4 :n mukaan kau pun gil la on Kaupunginhallitus 220 29.05.2017 Kaupunginvaltuusto 48 05.06.2017 Valiokuntien sekä eräiden muiden toimielinten vaali 208/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 29.05.2017 220 Orimattilan kaupungin 1.6.2017 voimaan

Lisätiedot

Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo

Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo Nimi ja tehtävä, joka edellyttää sidonnaisuusilmoituksen tekoa saapunut Haapalainen Mari, kunnanhallituksen, 13.10.2017 elinvoimatoimikunta varajäsen Haapalainen,,

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 59 19.02.2018 Sivistyslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 59 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 165 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Martinpelto 01.06.2017 - en nimi - Varsinainen

Lisätiedot

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali

Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Kaupunginhallitus 373 17.12.2018 Eron myöntäminen perusturvalautakunnan jäsenyydestä ja perusturvalautakunnan täydennysvaali 287/00.00.01/2017

Lisätiedot

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä

Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry. Toimintakertomus Yleistä Keskustan Keski-Pohjanmaan piiri ry Toimintakertomus 2018 Yleistä Toimintavuosi oli järjestöllisesti ja poliittisesti erittäin aktiivinen. Alkuvuoden presidentinvaalien lisäksi vuotta sävytti puoluekokous

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN Val 4/ liite 4 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ

ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN Val 4/ liite 4 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ 1 ÄÄNEKOSKEN AMMATILLISEN Val 4/15.12.2017 liite 4 KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ SIDONNAISUUDET Pyydetty Saatu Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Johannes Leppänen, puheenjohtaja 21.8.2017 22.8.2017 29.9.2017

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Kaupunginvaltuusto 27 12.03.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 60 19.02.2018 Perusturvalautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 60 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 167 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä

Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä Päivitetty 16.9.2019 Aaltonen Iina Sdp Maakuntahallitus Antikainen Sanna Perussuomalaiset Maakuntahallitus Osuuskauppa: Edustajisto Juuan kunta: Kunnanvaltuuston jäsen, kunnanhallituksen varajäsen, kuntarakennelautakunnan

Lisätiedot

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri.

Aaltonen Risto. Anttila Sirkka-Liisa. Hacklin Jorma. Haonperä Jouko. Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri. 11.9.2018 Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän sidonnaisuusrekisteri Aaltonen Risto Alanko Matti Anttila SirkkaLiisa ja vpj. Hacklin Jorma Haonperä Jouko Loimijoen Kuntapalvelut Oy hallitus Lounaismaan

Lisätiedot

Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo

Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo Sidonnaisuusilmoitukset, aakkosellinen luettelo Nimi ja tehtävä, joka edellyttää sidonnaisuusilmoituksen tekoa saapunut Haapalainen Mari, kunnanhallituksen, 13.10.2017 elinvoimatoimikunta Haapalainen,,

Lisätiedot

Hyväksytyt luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset

Hyväksytyt luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset Hyväksytyt luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset 03.11.2017 Annie Henno Tarkastuslautakunta, Maakuntahallitus Raili Hildén Maakuntahallituksen varajäsen Kari Hyytiä Kunnanvaltuutettu Sijoitusasunto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 10 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 260 Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt sekä

Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt sekä Sidonnaisuusrekisteri Tarkastuslautakunta käsitellyt 31.8.2017 29 sekä 12.10.2017 37 Nimi Luottamustehtävä Kunnan johto- ja Muut johto- ja Merkittävä Muut Ilmoituspäivä tai virka luottamustehtävät luottamustehtävät

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 271 Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko

1/ Asunto Oy Tammelan Eskontie Henkilökohtainen varajäsen: Pääjärvi Marko 1/13 Asunto Oy Tammelan Eskontie 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan Kallela 01.06.2017 - - Henkilökohtainen varajäsen: - Varsinainen jäsen: Asunto Oy Tammelan

Lisätiedot

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET

SIDONNAISUUS ILMOITUKSET SIDONNAISUUS ILMOITUKSET Nimi Luottamustehtävä Johto- ja luottamustehtävät tai virkatehtävä elinkeinotoimintaa Muu tehtävä: varallisuus harjoittavissa yhteisöissä Kunnan nimeämä edustaja: Merkittävä Muu

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 62 19.02.2018 Keskusvaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 62 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 169 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Espoon Vihreät ry. Tasekirja

Espoon Vihreät ry. Tasekirja Espoon Vihreät ry Tasekirja 1.1.2010-31.12.2010 Espoon Vihreät ry Y-tunnus 1525338-5 Fredrikinkatu 33 a 3 krs. 00120 Helsinki 1(6) Espoon Vihreät ry Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2010-31.12.2010 Sisällys

Lisätiedot

TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016

TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 TASA-ARVOTOIMIKUNTA 1 (5) PÖYTÄKIRJA 1/2016 Aika Keskiviikko 3.2.2016 klo 17.00 18.24 Paikka Paikalla: Sihteeri Esittelijä Vihreiden ryhmähuone Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia Volotinen, pj, Vihr. Elena

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 7 Kaupunginhallituksen johtamisen jaoston jäsenten valinta toimikaudeksi 2015 2016 HEL 2014-013179 T 00 00 02 Päätös päätti valita kaupunginhallituksen toimikaudeksi

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Kimmo Sarekoski Elena Aaltonen, Kok. Mikael Forsström, Kok. Niina Karvinen, Vas. Reija Meriläinen, Kok.

Kimmo Sarekoski Elena Aaltonen, Kok. Mikael Forsström, Kok. Niina Karvinen, Vas. Reija Meriläinen, Kok. TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Aika Torstai 6.10.2016 klo 17.00 19.30 Paikka Paikalla: Sihteeri Asiantuntija Nuorisovaltuuston edustaja Poissa: Vihreiden ryhmähuone Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio

Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Eduskuntavaaliehdokkaat ja valitut kansanedustajat kunnanvaltuutettuina 2015 Kuntaliiton tiedote 20.4.2015 Tiedotteen liiteosio Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö, p. 050 337 5634 Sirkka-Liisa

Lisätiedot

TOIVAKAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUDET Tiedot on koottu luottamushenkilöiden antamista sidonnaisuusilmoituksista.

TOIVAKAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN SIDONNAISUUDET Tiedot on koottu luottamushenkilöiden antamista sidonnaisuusilmoituksista. Ainali Sakari Kunnan luottamustehtävät: kunnanvaltuuston jäsen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän valtuuston 1. varapuheenjohtaja, Aikuisopiston johtokunnan jäsen Joutsan

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 58 19.02.2018 Ympäristölautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 58 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 164 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2015

Edustajiston vaalit 2015 Edustajiston vaalit 2015 Puheenjohtajailta 12.2.2015 1 Edustajiston rooli Liiton ylin päätösvalta on edustajistolla Toimikausi on neljä vuotta Valitsee liiton hallituksen Päättää toiminnasta ja taloudesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 267 Kaupunkiympäristölautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003002 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Valtuusto 2/2017. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 2/2017 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 18.8.2017 klo 13.00 13.35 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, auditorio Piilolantie 17, Äänekoski

Lisätiedot

444/00.001/2016, 8/00.003/2013, 6/00.003/2013, 296/00.001/2014

444/00.001/2016, 8/00.003/2013, 6/00.003/2013, 296/00.001/2014 Kaupunginhallitus 356 03.10.2016 Kaupunginvaltuusto 84 24.10.2016 n eroanomus Kemijärven kaupungin luottamustoimista 444/00.001/2016, 8/00.003/2013, 6/00.003/2013, 296/00.001/2014 KH 03.10.2016 356 on

Lisätiedot

Arovuori Kyösti Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa Etelä-Hämeen Osuuspankki, hallintoneuvoston puheenjohtaja

Arovuori Kyösti Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa Etelä-Hämeen Osuuspankki, hallintoneuvoston puheenjohtaja Hausjärven kunta Luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset Arovuori Kyösti Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa Etelä-Hämeen Osuuspankki, hallintoneuvoston puheenjohtaja Valtuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Espoon kaupungin luottamushenkilöiden 8.3. 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Viimeksi muutettu Valtuusto 28.1.2013 Voimaan 28.1.2013

Lisätiedot

Arovuori Kyösti Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa Etelä-Hämeen Osuuspankki, hallintoneuvoston puheenjohtaja

Arovuori Kyösti Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa Etelä-Hämeen Osuuspankki, hallintoneuvoston puheenjohtaja Hausjärven kunta Luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset Aalinniemi Päivi Muu sidonnaisuus, jolla voi olla merkitystä Työsuhde Hausjärven kunta, sivistystoimi, koulupsykologi Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto

28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 29.9.2015 klo 18.00 Sivu 1 28 Yhteisen kirkkovaltuuston jäsenen Pekka Räisäsen paikkakunnalta muutto Yhteisen kirkkovaltuuston jäsen Pekka Räisänen on kirjeellä 26.5.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 12 V 7.6.2017, Keskusvaalilautakunnan asettaminen ja jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002991 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Siun sote neuvottelukunta

Siun sote neuvottelukunta Siun sote neuvottelukunta VALTUUSTON PÖYTÄKIRJAN 12.6.2017 liite nro 38 / 1 Siun sote neuvottelukunnassa on viisi (5) valtuuston valitsemaa jäsentä, joista yksi valitaan puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi.

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 61 19.02.2018 Asukaslautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 61 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 168 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2017 1 (5) 9 V 7.6.2017, Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätösehdotus esittää kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

SOSIALIDEMOKRAATTIEN EHDOKKAAT KUNNALLISIIN LUOTTAMUSPAIKKOIHIN Kaupunginvaltuusto pj. Keskusvaalilautakunta 1.vpj.

SOSIALIDEMOKRAATTIEN EHDOKKAAT KUNNALLISIIN LUOTTAMUSPAIKKOIHIN Kaupunginvaltuusto pj. Keskusvaalilautakunta 1.vpj. SOSIALIDEMOKRAATTIEN EHDOKKAAT KUNNALLISIIN LUOTTAMUSPAIKKOIHIN 2017-2021 Kaupunginvaltuusto pj Lindtman Antti Keskusvaalilautakunta 1.vpj Päivinen Tiina Salasto Riitta Tarkastuslautakunta 3+3 Eklund Tarja

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

Arovuori Kyösti Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa Etelä-Hämeen Osuuspankki, hallintoneuvoston puheenjohtaja

Arovuori Kyösti Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa Etelä-Hämeen Osuuspankki, hallintoneuvoston puheenjohtaja Hausjärven kunta Luottamushenkilöiden sidonnaisuusilmoitukset Arovuori Kyösti Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa Etelä-Hämeen Osuuspankki, hallintoneuvoston puheenjohtaja Valtuuston puheenjohtaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 272 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003132 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5)

Johto- ja luottamustehtävät. Ilmoitettavia. sidonnaisuuksia. muissa yhteisöissä. Joensuun tulkkikeskus Arife Oy: Toimitusjohtaja 1 (5) Nimi Puolue Luottamustehtävät (maakuntaliitto) Ilmoitettavia Aaltonen Iina Sdp Antikainen Sanna Perussuomalaiset Pohjois-Karjalan Osuuskauppa: Juuan kunta: Kunnanvaltuuston vara, kuntarakennelautakunnan

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat:

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Kunnanhallituksen tehtäviin ennen vaaleja kuuluvat: Kunnanhallitus 75 24.02.2015 Kunnanhallitus 100 09.03.2015 EDUSKUNTAVAALIT 19.4.2015 618/0/06/060/2014 Khall 24.02.2015 75 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin 044-497 0003): Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015 LIPERIN KUNTA PÖYTÄKI RJA 6/2015 2 Saapuvilla olleet et Nimi Reijonen Eero Tikka Tiina Parkkinen Sanna Hakulinen Pauli Hartikainen Mikko Hoppa Helinä Huikuri Pekka Huohvanainen Kauko Jetsonen Anne Karjalainen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 11.02.2013 Sivu 1 / 1 179/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 50 4.2.2013 73 Päihdeasiain neuvottelukunnan kokoonpano vuosille 2013-2014 (pöydälle 4.2.2013) Valmistelijat / lisätiedot: Nordling

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016. Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk) TOHOLAMMIN KUNNAN TOIMIELIMET JA JÄSENET / EDUSTAJAT KUNTAYHTYMIEN YM. TOIMIELIMISSÄ 2013 2016 TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO 2013 2016 Harju Ulla-Riitta (sdp) II vpj. Hirvikoski Ville (kesk) Isosaari Jouko

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunta SIDONNAISUUSREKISTERI (1. päivitys) LUOTTAMUSHENKILÖT Nimi Tehtävä Ilmoitus Ilmoitus vastaanotettu

Hämeenkyrön kunta SIDONNAISUUSREKISTERI (1. päivitys) LUOTTAMUSHENKILÖT Nimi Tehtävä Ilmoitus Ilmoitus vastaanotettu Hämeenkyrön kunta SIDONNAISUUSREKISTERI 10.10.2017 (1. päivitys) LUOTTAMUSHENKILÖT Nimi Tehtävä Ilmoitus Ilmoitus vastaanotettu Ankelo Annika Teknisen lautakunnan jäsen Ei ilmoitettavaa 2 Alanko Jori Ympäristölautakunnan

Lisätiedot

Dündar-Järvinen Aila SDP Kaikki sidonnaisuuteni löytyvät kotisivuiltani, kohdasta luottamustehtävät http://www.elisanet.

Dündar-Järvinen Aila SDP Kaikki sidonnaisuuteni löytyvät kotisivuiltani, kohdasta luottamustehtävät http://www.elisanet. Sidonnaisuustiedot: 29.7.2015 Virat, toimet, ammatit, tehtävät 1. Valtion, kunnan ja muiden julkisyhteisöjen virat 2. Palkattu toimi yksityisessä yrityksessä tai yhteisössä 3. Ammatin ja elinkeinon harjoittaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2017 1 (5) 596 V 7.6.2017, Liikenneliikelaitoksen johtokunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-003131 T 00 00 02 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015. Aika Keskiviikko klo Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, Espoo

TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015. Aika Keskiviikko klo Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, Espoo TASA-ARVOTOIMIKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 Aika Keskiviikko 25.11.2015 klo 17.03 19.45 Paikka Paikalla: Sihteeri Esittelijä Poissa: Vihreiden ryhmätila Espoonkatu 5, 02770 Espoo Teresia Volotinen, pj, Vihr.

Lisätiedot

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja Kaupunginhallitus 57 19.02.2018 Kaupunginhallituksen jäsenten ja varajäsenten valitseminen 287/00.00.01/2017 KAUPHALL 19.02.2018 57 565/01.011/2016 KAUPHALL 29.05.2017 162 Kuntalaki 71 Yleinen vaalikelpoisuus

Lisätiedot

1 Tukiryhmän puheenjohtaja Sanna Lauslahti avasi kokouksen klo 8:20. 2 Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan haastekampanja

1 Tukiryhmän puheenjohtaja Sanna Lauslahti avasi kokouksen klo 8:20. 2 Eduskunnan vapaaehtoistoiminnan haastekampanja 1 EDUSKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMINNAN TUKIRYHMÄN KOKOUS Aika: To 2.10.2014 klo 8.20-9 Paikka: Eduskunta, Sali A 107 MUISTIO 3.10.2014 Läsnä eduskunnasta: Anne Kalmari Sanna Lauslahti Kari Uotila Pirkko Mattila

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN KUNNAN SIDONNAISUUSREKISTERI 2019/ TARKASTUSLAUTAKUNTA

JÄMIJÄRVEN KUNNAN SIDONNAISUUSREKISTERI 2019/ TARKASTUSLAUTAKUNTA JÄMIJÄRVEN KUNNAN SIDONNAISUUSREKISTERI 2019/ TARKASTUSLAUTAKUNTA 23.5.2019 Nimi Luottamustoimi/ virkatehtävä Ilmoitus jätetty Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä

Lisätiedot

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan

PAIKKOJA EHDOKAS PUOLUE ÄÄNIÄ VERTAUSLUKU STATUS. Träskbäck, Jocka * KOK ,000 Valitaan. Rajamäki, Minna * KESK ,000 Valitaan Sivu 1/5 Lempäälä Ehdokkaat Äänestysalueet Äänestysprosentti 61, % Tiedot päivitetty 01:19 (11.10.2017) Äänistä laskettu 100,0 % Puolueiden kannatus - Lempäälä Vaalitulos PUOLUE PROSENTTIA PAIKKOJA KOK

Lisätiedot

Nimi Luottamus- tai virkatehtävä Sidonnaisuus Tila Hildén Miia Tarkastuslautakunnan vpj Ei sidonnaisuuksia tarkastettu

Nimi Luottamus- tai virkatehtävä Sidonnaisuus Tila Hildén Miia Tarkastuslautakunnan vpj Ei sidonnaisuuksia tarkastettu PERTUNMAAN KUNTA SIDONNAISUUSILMOITUKSET Tarkastuslautakunta 14.11.2017 41 LUOTTAMUSHENKILÖT Nimi Luottamus- tai virkatehtävä Sidonnaisuus Tila Hildén Miia Tarkastuslautakunnan vpj Ei sidonnaisuuksia tarkastettu

Lisätiedot

SIDONNAISUUSILMOITUKSET

SIDONNAISUUSILMOITUKSET SIDONNAISUUSILMOITUKSET 01.06.2017 Sukunimi Haajanen Halinen Etunimi Janne Erja Luottamustehtävät tai virkatehtävä Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä (Yhteisön nimi,

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN KUNNAN SIDONNAISUUSREKISTERI 2018/ TARKASTUSLAUTAKUNTA

JÄMIJÄRVEN KUNNAN SIDONNAISUUSREKISTERI 2018/ TARKASTUSLAUTAKUNTA JÄMIJÄRVEN KUNNAN SIDONNAISUUSREKISTERI 2018/ TARKASTUSLAUTAKUNTA 29.1.2018 Nimi Luottamustoimi/ virkatehtävä Ilmoitus jätetty Johto- ja luottamustehtävät elinkeinotoimintaa harjoittavissa yhteisöissä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 262 Tarkastuslautakunnan jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002990 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 147. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.05.2016 Sivu 1 / 1 147 Lautakuntien ja jaostojen sekä viranhaltijoiden päätökset Päätösehdotus Kaupunginjohtaja: - Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaoston pöytäkirja

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

Nimi nimike varajäsen osoite sähköposti puhelin

Nimi nimike varajäsen osoite sähköposti puhelin Luottamushenkilöt valtuuston valitsemat 2013-2016 Nimi nimike varajäsen osoite sähköposti puhelin Kunnanvaltuusto Halonen Kaisa Haapasalmentie 939,82335 Rasivaara * 040-586 0205 Hirvonen Tuure Varpasalontie

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2015 Toimikunnanjäsenet vuonna 2015.: Armas Lahoniitty Arja Ilola Reino Lemmetyinen Anja Mantere Ilkka Sepponen Jaakko Lehtonen Kokoontumispaikkana Turussa

Lisätiedot