Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2013 www.yasmine.fi"

Transkriptio

1 Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/

2 Puheenjohtajalta Tervehdys! Kevätkautemme huipentui taas kerran hienoon kevätesitykseen, tällä kertaa Oulun ammattikorkeakoulun konserttisalissa. Kiitokset esiintyjille, kaikille toimijoille ja yleisölle. Tribal -ryhmämme esiintyi lisäksi myös Haukiputaan teatterikuopalla Tanssin Päivän gaalassa sekä kesäkuun alussa Järvenpään kesäfestivaaleilla. Esitys sai hyvää palautetta ja oli todella hienoa saada olla mukana! Ensi syksyn lukujärjestyksen löydät tuttuun tapaan tästä kesän Bastetista. Tunteja on kuten aiemminkin kaikille tasoille. Kesä 1 jaksolla tutuksi tullut Bollywood- tanssia ei saakaan syksyllä jatkoa, sillä tunti ei sopinutkaan Dipti Adhikarin aikatauluun syyskaudella. Ehkäpä tammikuusta lähtien tai viimeistään ensi kesän tunneilla sitä taas tarjotaan! Toivottavasti löydät syksyn tarjonnasta itsellesi sopivan tasoisen ryhmän tai kaksikin! Esimerkiksi tekniikka- ja bellyfit -tunnit sopivat lähes kaikille tukemaan tanssillista ilmaisua, koreografiatunnin lisäksi. Uutena tuntina on odotettu ja toivottu tribal, johon kaikki pääsevät mukaan, sillä opetus aloitetaan alkeista. Mutta ennen syksyä pääsemme jo tanssin makuun kesä 2-tunneilla. Tarjolla on sekä tekniikkaa että koreografian opiskelua. Vilkaise vielä tuntikuvaukset tästä lehdestä ja ilmoittaudu ajoissa, niin varmistat paikkasi. 2

3 Ensi lukukausi on meille yasminelaisille, jasmiinittarille, merkittävä. Yasmine ry perustettiin syksyllä Keväällä 2014 juhlimme 20-vuotisjuhlanäytöksen merkeissä! Juhlavuoden näytöksen rakentamiseen tarvitaan tietysti uutta ja ennen näkemätöntä, mutta myös aiempien vuosien tanssiesitysten helmiä! Kutsun mukaan myös Yasmine ry:ssä pitkään opettaneita, nyt tauolla olevia opettajia suunnittelemaan ja toteuttamaan juhlavuodelle arvokasta näytöstä! Tässä lehdessä on edelleen kutsu syyskokoukseen, vaikka ajattelimme sen aiemmin tekemämme sääntömuutoksen myötä olevan historiaa! Ehkä pari sanaa tästä on paikallaan. Ennen kuin yhdistyksen uudet säännöt tulevat voimaan, ne täytyy hyväksyttää Patentti- ja rekisterihallituksessa. Prosessi kestää nykyisin vuoden verran johtuen jonon pituudesta. Nyt muuttamamme säännöt tulivat Patentti- ja rekisterihallituksen juristin esittämän muutaman korjauspyynnön takia takaisin käsittelyymme. Syyskokous on siis edelleen välttämätön, koska sääntömuutokset pitää käsitellä jäsenkokouksessa! Hyvää asiassa on se, että saamme mahdollisuuden vielä hienosäätää sääntöjämme ja ilman uusia kustannuksia. Jäsenkokouksessa on myös edelleen mahdollista täydentää hallitusta, joka on nyt vajaalukuinen. Vielä yksi varsinainen jäsenen tarvitaan joukkoomme! Mutta nyt on kesä kauneimmillaan! Tanssitossuni lepäävät ja odottavat loppukesän tunteja. Ilokseni kesä on kaunis ja uimavedet kutsuvat. Nauttikaamme kaikki auringosta ja sen lämmöstä. Tuula Wallenius Yasmine ry:n pj 3

4 Merkkaa kalenteriisi ******************** KESÄ 2 -kurssit elokuussa viikoilla Ilmoittaudu viimeistään ke ******************** Taiteiden yö Tarkemmat tiedot lähempänä ajankohtaa. ******************** SYKSYN TUNNIT Alkaen (opetus viikoilla 37 49) Syyslomaviikolla 43 ei ole opetusta. Ilmoittaudu viimeistään !! HUOM: ALKEET alkaen (ilm. viim )! ******************** SYYSKOKOUS salilla klo Tervetuloa kaikki jäsenet! ******************** 4

5 TÄRKEÄÄ: Kevätkokouksessamme yhdistyksen hallitukseen valittiin vain viisi varsinaista ja kaksi varajäsentä, koska tarjolla ei riittävästi jäseniä. Yasmine ry:n hallitukseen tulisi kuulua kuusi varsinaista jäsentä. Tarvitsemme siis vielä yhden varsinaisen jäsenen yhdistyksemme hallitukseen! Jos olet aktiivinen ja aikatauluusi sopii hallitustyöskentely, ilmoita halukkuudestasi jollekulle hallituksen jäsenelle, esimerkiksi puheenjohtajalle. Hallituksen kokoonpanoa voi täydentää syyskokouksessa, mikä pidetään

6 KESÄKURSSIT ELOKUUSSA Kesän 2013 kursseista ovat vielä tulossa Katerinan ja Sari-Maarian kurssit elokuussa. Kursseille voi ilmoittautua yhdistyksen nettisivullla (www.yasmine.fi/viikkotunnit.html -> jättämällä viestin yhdistyksen puhelinnumeroon ( ), lähettämällä sähköpostia kurssisihteerille tai toimittamalla ilmoittautumislomakkeen kurssisihteerille. Ilmoittautumislomakke on tämän lehden lopussa. Voit tuoda ilmoittautumislomakkeen salin postilaatikkoon tai lähettää sen (Yasmine/kurssisihteeri, Isokatu 84, Oulu). KESÄ 2 (sitovat ilmoittautumiset viimeistään ke ) Viikot 32-35; alkaen 5.8.; 4 x 75 min; 32 jäsen / 45 ei-jäsen tiistai klo Huivitanssia, koreografiapaloja; keski/jatko/edistyneet; Katerina Timonen klo Tekniikkaa; jatko/edistyneet; Katerina Timonen keskiviikko klo Perustekniikka ja tanssillisia sarjoja, pieni tanssi poppismusiikkiin painottuen perustasolle, perus/keski; Sari-Maaria Sarkkinen klo Tekniikkaa ja askelsarjoja sekä klassiseen itämaiseen musiikkiin että poppisbiiseihin; alkeisjatko/perus; Sari-Maaria Sarkkinen KESÄ 2 (vk 32-35) Klo MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO Huivitanssia Katerina TImonen 4x75 min (5.8. alk.) Poppiskoreografia Sari-Maaria Sarkkinen 4x75 min (6.8. alk.) Tekniikkaa Katerina Timonen 4x75 min(5.8. alk.) Tekniikkaa ja askelsarjoja Sari-Maaria Sarkkinen 4x75 min (6.8. alk.) 6

7 SYKSYN VIIKKOTUNNIT Syksyn viikkotunneille voit ilmoittautua: yhdistyksen nettisivullla (www.yasmine.fi), jättämällä viestin yhdistyksen puhelinnumeroon ( ), lähettämällä sähköpostia kurssisihteerille tai toimittamalla tämän lehden lopussa olevan ilmoittautumislomakkeen kurssisihteerille (tuomalla salin postilaatikkoon tai lähettämällä Yasmine/kurssisihteeri, Isokatu 84, Oulu). OULUN ITÄMAISEN TANSSIN YHDISTYS YASMINE ry:n SYKSYN 2013 LUKUJÄRJESTYS KLO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI iltapäivä Seniorileidit 31. Nuoret Anna Salminen Katerina Timonen 12x60min 12x75 min 23. Tribal 26. Jatkotaso Sali varattu Katerina Timonen Pirjo Huusko Bellyfit 12x75 min 12x75 min 29. Lapset Katerina Timonen Matilda Ristola 12x60 min 12x60 min 24. Keskitaso 27. Edistyneet Perustaso Saila Kakko Katerina Timonen 30. Tekniikka Anna Salminen 12x75 min 12x75 min Terhi Ikonen 12x75 min Alkeisjatko 34. Alkeet Anna Salminen Anna Salminen 12x75 min 12x75 min 7

8 Syksyn tuntien kuvaukset: Lapset, Matilda Ristola Tunnilla tutustutaan itämaiseen tanssiin lapsille sopivalla tavalla. Tunti sopii sekä uusille aloittelijoille että jo aiemmin tanssineille. Nuoret (yli 12-v), Katerina Timonen Rytmikkään arabipopin tahdissa itämaisin askelin. Lisämausteena mukana Show Dancen ja Zumban tyylejä. Sopii vasta-alkajille ja jo pidempään tanssineille tytöille ja nuorille naisille. Alkeet ja alkeisjatko, Anna Salminen Teemana perusliikkeet aloitteleville itämaisen tanssin harrastajille sekä niille, jotka haluavat kerrata alkeita. Opetellaan ja kerrataan perusliikkeitä, esimerkiksi lantio- ja rintakehäympyrät, käsien perusasennot, pään liikkeet, lantion ja lonkan iskut, kierrot ja pudotukset. Helppoja askelsarjoja ja tanssahtelua. Perustaso, Anna Salminen Alkeisjatkon kertausta ja perustason tekniikkaa, keväällä koreografia. Keskitaso, Saila Kakko Opetellaan koreografia ja syvennetään tanssitekniikkaa sekä eläytymistä tanssiin. Jatkotaso, Pirjo Huusko Tinkimättömän Tiukkaa Tekniikkaa, Sulokkaan Sulavia Sarjoja, Tunteella Tehtyä Tanssia. Edistyneet, Katerina Timonen Klassista itämaista tanssia moderniin suuntaan vietynä. 8

9 Senioriladyt, Anna Salminen Perustekniikkaa ja sarjoja sekä koreografia. Tekniikka, Terhi Ikonen Tekniikkaa A:sta Ö:hön. Tribal, Katerina Timonen Tribal-tunnilla perehdytään American Tribal Style-tyyliseen tanssiin (ATS). Tribal on itämaisen tanssin fuusiolaji. Se on Pohjois-Afrikan tansseja, flamencoa ja intialaista temppelitanssia yhdistelevä tanssityyli. Syksyn tunnilla harjoitellaan tribalin perusliikkeitä, ryhmässä tanssimista ja improvisaatiota. Tribal lähtee siis alkeista ja sopii siten kaikille. Vasta kevätlukukaudella tehdään koreografiaa. Jos haluat tietää enemmän Tribal-tanssityylistä, katso esim. Bellyfit, Katerina Timonen Tiukkaa lihaskuntoharjoittelua ja venyttelyjä itämaisen tanssin harrastajalle sopivin liikkein. Saat voimaa ja notkeutta tukemaan tanssillista ilmaisuasi! Sopii ihan kaikille! Kurssikuvauksiin voi tulla vielä täydennyksiä kesän aikana. Lopulliset kurssikuvaukset laitetaan vielä jäsenviestinä loppukesästä ja kuvaukset löytyvät myös nettisivulta Ryhmien tasokuvauksia voi käydä katsomassa Yasminen nettisivulta osoitteesta ******************************************************************************************* 9

10 Tanssillisia tapahtumia syksyn aikana Syksyn aikana on taas tarjolla tapahtumia, jossa voimme tuoda esille omaa harrastustamme, itämaista tanssia ja kenties saamme myös uusia harrastajia mukaan toimintaan! Usein meiltä myös kysytään esiintyjiä erilaisiin tilaisuuksiin! Tässä jo tietoa tapahtumista, joihin tarvitaan esiintyjiä, opetustuokioitten vetäjiä ja esittelijöitä Yasminen pöydän taakse: Oulun Setlementti järjestää Värikäs Oulu-toritapahtuman. Yasminelta on pyydetty esityksiä ja itämaisen tanssin opetustuokioita klo väliselle ajalle. Tänne mahtuu useampikin tanssi. Esittelypöydän taakse tarvitaan myös henkilöitä! Ilmoittautumiset ennen elokuun alkua! klo Yasmine ry: järjestää ohjelmaa Oulun kaupungin Taiteiden yötapahtumaan. Esiintymisporukoita kaivataan! Tapahtumasta tulee lisätietoa myöhemmin klo X-On tapahtuma Ouluhallilla. Lapsille ja nuorille suunnattu liikunnallinen tapahtuma järjestetään nuorisopalveluiden ja liikuntapalveluiden yhteistyönä. Tapahtumaan tarvitaan esiintyjiä ja lajimme esittelijöitä. Tässä tilaisuus esimerkiksi lasten tai nuorten ryhmälle ja opettajille! Sinun ei tarvitse esittää lajiasi molempina päivinä, taikka montaa tuntia. Jos olet innostunut esiintymään, kerää vaikkapa kevätnäytöksen tanssiryhmäsi kasaan! Myös sooloesitykset ovat hyvin tervetulleita, kuten myös opetustuokiot! Mikäli olet kiinnostunut, ota yhteyttä esiintymisvastaavaamme Tuula Heikkilään Laita tiedot tanssista, minkä haluatte esittää (tanssin nimi, koreografi, ohjaaja, musiikki ja tietysti esiintyjien nimet!) tai opetustuokion sisällöstä. Jos haluat tulla esittelemään Yasmine ry:n toimintaa esittelypöydän taakse, ilmoittaudu KANNATTAA KÄYDÄ MYÖS KANNUSTAMASSA ESIINTYJIÄMME NOISSA TAPAHTUMISSA! 10

11 ******************************************************************************************* YASMINE MAHDOLLISUUKSIEN TORILLA: Kaisa Suontila ja Helena Heikura esittelemässä Yasminea Mahdollisuuksien Torilla Oulun kaupunginteatterin lämpiössä. Kuva: Tuula Wallenius. ******************************************************************************************* Yasmine ry:n hinnasto alkaen OULUN ITÄMAISEN TANSSIN YHDISTYS, YASMINE ry. Hinnat alkaen Tanssikurssin pituus Jäsen (ei jäsen ) 12 x 75 min 95 (120) 12 x 60 min 76 (101) 6 x 75 min 48 (61) 6 x 60 min 38 (51) 4 x 75 min 32 (45) 4 x 60 min 26 (39) 3 x 75 min 25 (38) 3 x 60 min 20 (33) yksittäiset tanssitunnit 10 (15) Lyhytkurssit hinnoitellaan erikseen kustannusten mukaan. /h vähintään 7 (10) Salivuokra /h 15 (20) Avainpantti (palautetaan) 15 - ******************************************************************************************* 11

12 Maksukäytännöistä Kurssi- ja jäsenmaksuja maksaessasi muista aina käyttää viitenumeroa. Muista maksaa eräpäivään mennessä. Näin varmistat kurssille pääsysi. Kurssia ei voi enää perua sen alettua. Lyhytkurssimaksu tulee olla suoritettuna ennen kurssille tuloa. Tunneilta poisjäänti ei ole peruutus eikä katkaise maksuvelvollisuutta. Karhulaskuihin lisätään 5 viivästysmaksu. Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että jäsen- ja kurssimaksut (myös edellisiltä tanssikursseilta) on maksettu. Uusilla jäsenillä on mahdollisuus yhteen tutustumiskertaan ennen sitoutumistaan yhdistyksen toimintaan. Mikäli harrastus ei jatku tutustumiskerta voidaan laskuttaa erillisenä tuntina. Yksittäisen tanssitunnin hinta 10 sekä toimistokuluja. Muistathan, että Yasmine ry: ssä voidaan joustaa maksukäytännöissä kuten laskun eräpäivän siirto tai kurssimaksun osamaksu. On tärkeää, että teet ajoissa aloitteen maksujärjestelyjen sopimisesta (= ennen laskun eräpäivää). Otathan siis yhteyttä yhteyttä Tanssikurssin voit maksaa myös Smartum -liikunta ja kulttuurisetelillä. Ota yhteyttä taloudenhoitajaan: Yasminen laskutusta ja taloudenhoitoa hoitavat tekevät hoitavat tehtäviään talkootyönä omalla vapaa-ajallaan. Olethan huomaavainen ja helpotat heidän työtään noudattamalla yllä olevia ohjeita! Tuntien korvaaminen / kurssimaksujen palauttaminen Jäsenet saavat korvata enintään 5 poissaoloa omalta viikkotunniltaan millä tahansa muulla viikkotunnilla saman kauden aikana. Korvausoikeus ei siirry seuraavalle kaudelle esimerkiksi kevätkaudelta kesäkaudelle. Kesä 1 tunteja voi korvata kesä 2 tuntien yhteydessä. Jos sinun täytyy keskeyttää aloittamasi tanssikurssi ja haluat saada kurssimaksua palautetuksi, sinun on tehtävä kirjallinen hakemus taloudenhoitajalle / hallitukselle. Kurssimaksu tai osa siitä palautetaan vain perustellusta syystä, esimerkiksi pitkän sairaudesta johtuvan poissaolon vuoksi, josta jäsen esittää lääkärintodistuksen taloudenhoitajalle. Muissa tapauksissa hallitus ratkaisee kurssimaksun palauttamisen tapauskohtaisesti 12

13 Jäsenmaksuista Kaikki jäsenet maksavat jäsenmaksun vuosittain. Jäsenmaksu vuonna 2013 on 25. Liityttäessä jäseneksi 1.7. jälkeen jäsenmaksu puolitetaan. Yhden viikonlopun aikana toteutettavan tutustumis-alkeiskurssin hinta sisältää jäsenmaksun loppuvuodelle. Jäsenmaksuille on selkeä peruste. Jos emme maksaisi jäsenmaksuja, meidät voitaisiin katsoa liiketoiminnan harjoittajiksi ja lukukausimaksun hintaan rapsahtaisi arvonlisävero. Tämä tulisi meille harrastajille kalliimmaksi kuin jäsenmaksun maksaminen. Teksti: Pirjo Ruha /Tuula Wallenius ******************************************************************************************* Tiedoksi harrastajillemme! Teksti: Tuula Wallenius Oulun itämaisen tanssin yhdistys Yasmine ry ei ole vakuuttanut jäseniään, joten suosittelemme jäsenten ottavan halutessaan itselleen vapaa-ajan vakuutuksen. Alaikäisen jäsenen huoltaja vastaa vapaa-ajan vakuutuksen ottamisesta oman lapsensa puolesta. Yhdistyksemme ei vastaa pukuhuoneeseen tai saliin unohdetusta tai sieltä kadonneesta omaisuudesta. Arvotavara kannattaa säilyttää tanssitunnin aikana salin puolella. Opettajan sairastuessa tunnin pitää paikalle saatu sijainen. Jos sijaista ei saada, opettaja peruuttaa tunnin. Tunti korvataan myöhemmin sovittavana aikana. Opettaja ei voi vastata harrastajan turhasta tunnille tulosta, jos opettaja ei ole saanut paikkansapitäviä yhteystietoja. Lasten tunnin opettaja ottaa oppilaat vastaan pukuhuoneesta. Pukuhuoneeseen saapuminen ja pois lähteminen tunnin päätyttyä on vanhempien vastuulla. Pienten harrastajien vanhemmat voivat odottaa tanssitunnin aikana pukuhuonetilassa, jos haluavat. ******************************************************************************************* 13

14 Jäsenten salinkäyttö Yhdistyksen jäsenet voivat varata itselleen maksuttomia harjoitusvuoroja vapaina olevista ajoista (katso viikkotunnit ja lyhytkurssit ilmoitustaululta ja ajanvarauskalenteri pöydällä). Yhdistyksen tarvitsemat äkillisetkin harjoitusvuorot ovat kuitenkin aina etusijalla ja peruuttavat jäsenten varaukset (esimerkiksi äkillinen esiintymistilaisuus, jota varten harjoitellaan). Varauksista ja varauksien peruutuksista on aina tehtävä merkintä salin ajanvarauskirjaan (pöytäkalenteri), joka on pukuhuoneen pöydällä. Merkitse kalenteriin selkeästi: varausaika (alku ja loppu esim. klo ) nimesi ja puhelinnumerosi Maksuttomat harjoitusvuorot on tarkoitettu vain yhdistyksen jäsenille! Jos tuot mukanasi yhdistyksen ulkopuolisia käyttäjiä, olet velvollinen maksamaan salin käytöstä vuokraa 15 / tunti. Jos varaat salin pitämääsi tuntia varten, esim. polttariryhmä, TYKY-ryhmä tm. tilaisuus, on vuokra 20 / tunti. Salin avaimen saa lainaan rahastonhoitajan kautta panttimaksua vastaan. Ota hyvissä ajoin yhteyttä rahastonhoitajaan ja sovi avaiment noutamisesta ja palauttamisesta. Kuva: Tuula Wallenius. ******************************************************************************************* 14

15 Uusia Tuulia Vuodenajat - Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys, Yasmine ry:n kevätnäytös Oulun ammattikorkeakoulun konserttisalissa Teksti Jenni Björk Tänä vuonna minua kutkutti erityisen paljon päästä näkemään yhdistyksemme kevätnäytös, sillä kuluvan lukuvuoden aikana harrastajat ovat saaneet aivan uusia tuulia Yasminen uuden opettajan ohjauksessa: Venäjältä Ouluun muuttanut Katerina Timonen aloitti viime syksynä ohjaamaan rymiä ja tiiviskursseja. Minulla ei myöskään ollut tällä kertaa mitään ennakkotietoja näytöksestä katsomoon istahtaessani, sillä viime vuosista poiketen minulla ei ollut minkäänlaista osaa näytöksen syntymisessä, ei ryhmiä ohjattavana, ja oma tanssiharrastus muutoinkin edelleen tauolla. Lisäksi näytöspaikka oli 19-vuotiaan yhdistyksen historiassa aivan uusi. Saavuin siis yleisöön innostunein ja jännittynein mielin. Heräävästä keväästä Näytöksen avasi Katerina Timosen näyttävä ja dramaattinen soolo Herääminen, jonka koreografia oli Julia Rastopchinan käsialaa. Kuvankaunis tanssijatar viuhkoineen ja huiveineen eläytyi vahvasti tarinaan liikkuen taidokkaasti ja välillä käsittämättömän nopeasti - kuin pyörremyrsky. Vanessa Maen klassinen viulumusiikki ja tanssin toisessa osiossa itämaisempia tunnelmia sisältävä Muhtesem Yuzilin kappale yhdessä Katerinan liikekielen kanssa antoivat esimakua näytöksen tunnelmasta: luvassa olisi jotain uutta näillä leveysasteilla - enemmän showmaisia elementtejä, rohkeasti modernia otetta ja aiempaa vahvemmin tummia sävyjä teemoissa. 15

16 Lasten ryhmä. Kuva Juha Ristola. Kuin keväinen tuulahdus oli pirtsakka lasten ryhmä, joka esitti Matilda Ristolan koreografian Tabla Plus. Belly Dance Fantasy -levyn musiikkiin tehty rumpukoreografia oli hauska ja tanssijoiden taitotasolle juuri sopiva. Liikkeet olivat samanaikaisia ja tytöt osasivat olla luontevasti lavalla - Matilda oli selvästi saanut valettua ryhmäänsä rentoutta ja esiintymisvarmuutta. Kesän kukkeuden kautta Kesän suloiseen aurinkoon johdatti nuorten ryhmä tanssillaan California, johon koreografian oli ryhmälleen tehnyt Katerina Timonen. Musiikki oli Paul Dinletirin ja tanssi oli nautittavaa perinteistä itämaista tanssia rumpusoolo- ja huiviosuuksineen. Koreografia oli vaativa, mutta tytöt hallitsivat sen taitavasti. Moni tytöistä esiintyi nyt ensimmäistä kertaa oikeassa, kaksiosaisessa itämaisen tanssin puvussa. Itselleni tämän ryhmän esiintyminen oli kaikkein koskettavin, sillä joukossa oli monta vanhaa oppilastani, jotka olivat kehittyneet taidoiltaan huimasti, varttuneet lapsista nuoriksi ja puhjenneet kukkaan. Kesäisen keveissä tunnelmissa ja nuorella energialla jatkui seuraavakin tanssi. Duo Minna Kraatari ja Matilda Ristola hehkuivat itse koreografisoimassaan modernissa huivitanssissa Bazar, jonka musiikki oli Abdul Al Kahabirin. Näidenkin tyttöjen ilmaisu ja esiintymisvarmuus oli vuodessa kasvanut entisestään, ja heistä oli hitsautunut tasapainoinen esiintyjäkaksikko. Nautin kauniista tanssista, monipuolisesta tilankäytöstä ja kekseliäistä huviliikkeistä. Tulisuutta lavalle toi Rumbita -ryhmän flamencovaikutteinen tanssi Flamenco Oriental. Pirjo Huusko oli tehnyt ryhmälleen koreografian Dalidanin musiikkiin. Flamencon kipakat 16

17 koputukset ja itämaisen tanssin pehmeä vartalonkäyttö täydentävät hyvin toisiaan. Ryhmä oli hyvin treenattu ja liikkeet olivat kauniita. Seuraavaksi perinteisempää itämaisen tanssin silmäniloa tarjosi Tuula Heikkilä soolossaan Layali, jonka koreografia oli Laura Huovisen ja musiikki Setrak Sarkissianin. Tuulan todellinen lavakarisma ja napakka tekniikan hallinta ihastuttivat jälleen kerran. Hieman liian hämärästi valaistusta, valtavasta lavasta huolimatta Tuula onnistui luomaan voimakkaan sähköisen ja riemukkaan tunnelman, joka piti katsojan otteessaan alusta loppuun saakka. Tämä nainen todella onnistui täyttämään koko lavan, vaikka aloittikin tanssinsa pikkiriikkisenä lavan hämäräksi jääneestä takakulmasta. Perinteiseen ja taidokkaaseen tyyliin jatkoi seuraavakin tanssi Lat Jaf. Sen esittivät duona debytoivat Anna Niemistö ja Elena Palchikova. Koreografian Mario Kirilisin musiikkiin oli tehnyt Katerina Timonen. Tasapainoista ja kaunista tanssia kauttaaltaan, ja erityisesti ilahdutti Annan roimasti vahvistunut ilmaisu - nyt hän oli todella läsnä lavalla, eläväisin kasvoin, ja vuosia treenattu tekniikka pääsi todella oikeuksiinsa. Tämä oli ilo silmälle! Seuraavaksi nähtiin perinteistä baladia senioriryhmän tanssissa Beledy Helwa. Leila Haddadin levyn musiikkiin oli koreografian laatinut Anna Salminen yhdessä ryhmänsä kanssa. Tanssijoiden kasvot loistivat aitoa tanssin iloa! Kirpeisiin ensipakkasiin 17 Tuula Heikkilä. Kuva Juha Ristola. Näytöksen ensimmäisen osan päätti näyttävä, useasta osasta koostuva ATS-tyylin tanssi Tribal, joka puhkui joukkovoimaa, jotain ikiaikaista naisenergiaa ja mystiikkaa. Koreografian Beats Antiquen ja Shiva In Exilen musiikkiin oli tehnyt Katerina Timonen. Ryhmä oli vaikuttava ilmestys yhtenäistä puvustusta myöten, jonka väritys vei ajatukset syksyn ruskaan, luonnon kuolemaan ja takaisin elämän kiertokulkuun. Välillä tanssissa oli rituaalinomainen tunnelma. Hallittua, rehevää ja voimakasta liikettä ja paljon dramatiikkaa. Jopa aggressiivisia sävyjä nähtiin Saila Kakon ja Tuula Heikkilän duo-osuudessa, jossa miekat kalahtelivat. Koko numero huipentui Katerina Timosen tuimailmeiseen soolo-osuuteen, jossa hän tanssi arvokkaasti kuin heimonsa papittarena tai elämää ja kuolemaa hallitsevan jumalattaren hahmossa. Oli kuin kuolema olisi talven myötä laskeutunut luontoon.

18 Tribalin tunnelmia. Kuva Juha Ristola. Talven pimeydestä Toisen näytöksen avasi jylhästi Pirjo Ruhan ja Sari-Maaria Sarkkisen tiivistunnelmainen Hijo de la luna - Kuun poika. Jaana Lindroosin koreografia oli kuin tehty näille naisille, joiden vahva liikekieli ja tulkintakyky tekivät kunniaa Montserrat Caballén vilunväreitä nostattavan komealle äänelle ja kappaleen riipaisevalle rakkaustarinalle. Edelleen haikeisiin tunnelmiin näytöstä kuljetti seuraavaksi Terhi Ikosen tanssi ja Mustafa Sandalin kappale Özetle, johon modernia liikekieltä sisältävän koreografian oli tehnyt Tuula Tasala-Lappalainen. Terhin eläytyminen ja vankka tekniikka oli toimiva yhdistelmä, joka onnistui välittämään yleisölle kertomuksen eräästä rakkaustarinasta. Tämä tanssi oli kuin itse rakkaus, kaunista mutta välillä viiltävää. Talven kuulasta kauneutta tulvahti näytökseen Hossam Ramzyn tahtiin klassisen tyylin tanssissa Faddah, jonka koreografia oli Katerina Timosen. Kuin lumeen ja jäähän verhoutuneiden viehkojen tanssijoiden ryhmä ihastutti tarkalla tekniikallaan ja keskinäisellä kommunikaatiollaan. Niin ikään klassista tyyliä edusti Fakerny, jonka koreografia oli myös Katerina Timosen. Terhi Ikonen, Minna Kraatari ja Sari Salmela tanssivat triona taidokkaasti ja hyvin yhteen. Tämä tanssi oli yksi näytöksen suosikeistani, sillä fuusiotanssien näyttävyydestä huolimatta minuun vetoaa kuitenkin aina voimakkaimmin perinteinen klassinen tyyli musiikkeineen ja tunnelmineen - onnistuessaan se vain menee suoraan sydämeen. Tarvitaan taitoa, tunnetta, ihana musiikki, ja vielä ripaus sitä jotain. Ja tässä oli juuri sitä jotain - paremmin en kykene elämystä kuvailemaan. 18

19 Kohti uutta kevättä Seuraavaksi lavalle saapui suuri ryhmä oikeita kevään hengettäriä limenvihreissä puvuissaan. Pirjo Huuskon koreografian The Pearl In My Heart tanssi hänen ohjaamansa 9-henkinen ryhmä, joka liikkui tarkasti yhteen ja esiintyi täydellä sydämellä. Tanssista nauttiminen loisti heidän kasvoiltaan. Helmi sydämessäin. Kuva Juha Ristola (MK muokannut alkuperäisestä). Koko näytös - ja keväisen auringon raju voima - huipentui kun Katerina Timonen tanssi kultaisissa isis-siivissään Julia Rastopchinan koreografian My Heart. Dramaattisen ja näyttävän tanssin musiikiksi oli yhdistetty Alessandro Safinan ja Apocalyptican kappaleet. Loppukiitoksena kaikki tanssijat tulivat vielä lavalle tanssimaan Vuodenajat, jonka koreografian olivat laatineet Tuula Heikkilä, Pirjo Huusko, Terhi Ikonen ja Anna Salminen. Musiikkina kuultiin iki-ihana (kirjoittajan tietojen mukaan) sufilainen trad-sävelmä, joka ehkä paremmin tunnetaan Loreena McKennitin Marco Polo -kappaleesta. Lopputassi. Kuva: Juha Ristola. 19

20 Lopuksi Näytös oli eheä kokonaisuus, jota kuljetti luontevasti tunnelmasta ja vuodenajasta toiseen runoja lausuva juontaja Saku Laukka. Myös vähäeleinen mutta oivaltava ja hauskasti välillä muuttuva lavastus sitoi monenkirjavat tanssit osaksi vuodenaikojen jatkumoa. Lisäksi käsiohjelman luonnehdinnat tansseista olivat runomuotoisia, keskittyen enemmänkin vahvoihin tunnelmiin ja teemoihin kuin tyyliseikkoihin tai taustatietoihin. Tästä kaikesta syntyi ehkä taiteellisempi vaikutelma kuin aikaisemmista näytöksistä, ja kansantanssien puuttumisesta huolimatta lavalla nähtiin laaja tyylien kirjo. Lisää mukavaa vaihtelua toi myös aiempaa runsaampi floorworkin käyttäminen liikevalikoimassa, mikä miellytti minua kovasti. Juontaja Saku Laukka. Kuva Juha Ristola. Hienoista keskeneräisyyden vaikutelmaa puolestaan synnyttivät muutamien tanssien musiikkivalinnat, joissa oli yhdistetty kaksi eri kappaletta töksähtäen. Näissä kohdissa jäin kaipaamaan sulavampaa miksausta. Hiukan moitetta ansaitsee myös esityspaikka, koska tämä sali ei mielestäni soveltunut kovin hyvin lajillemme, sillä valtavan lavan ja katsomon etäisyys oli liian pitkä, jotta kaikki hienot eleet ja pienimmätkin nyanssit välittyisivät yleisöön saakka. Välillä tanssijat näyttivät aivan liian pieniltä lavalla, ja katsominen tuntui vähän siltä, kuin olisi yrittänyt tihrustaa rakeista YouTube-videokuvaa kännykän näytöltä. Tilannetta olisi varmasti jonkin verran helpottanut selvästi kohdennetumpi ja kirkkaampi valaistus. Nyt useiden tanssien kohdalla joutui siristelemään nähdäkseen kunnolla edes jotain. Katsomiskokemus oli silti elämys, jonka toistaisin mieluusti. Poistuin paikalta hyräillen Hijo de la Luna:a, joka soi päässäni koko loppuillan. Mielenkiinnolla odotan, miten erilainen onkaan taas tuleva, yhdistyksen 20-vuotisjuhlanäytös. Kirjoittaja on Yasmine ry:n jäsen. Katerina Timonen. Kuva Juha Ristola (MK muokannut alkuperäisestä) 20

21 Eräs tanssifestivaali ja eräs esitys Olen selvinnyt Oulun lentoasemalle suoraan töistä. Aamulla on ollut lentokentän työntekijöiden ulosmarssi, joten odottelen jännityksellä pääsenkö lentämään Helsinkiin lainkaan, josta matkan olisi tarkoitus jatkua Järvenpään Lumoavan Tanssin festivaaleille. Päivä on 7.6., perjantai. Viikko on ollut melkoista hulinaa töiden takia, mutta harjoittelu festareita varten rauhoittui jo viikkoa aiemmin, ja matkatavaranikin ovat matkustaneet Järvenpäähän autolla jo edellisenä päivänä. Ehkä siksi asennoituminen tulevaan viikonloppuun ja tanssifestareihin, minulle ensimmäisiin laatuaan, tuntuu työläältä. En tiedä mitä odottaa, ja silti odotan paljon. Tanssia, esityksiä, muiden tanssijoiden tapaamista, basaarihypistelyä, esiintymistä edeltävää jännityksen värinää, itämaisen tanssin ilotulitusta. Tänä vuonna Yasminea edustaa festivaaleilla Tribal, joten minunkin olisi tarkoitus päätyä lavalle. Matkani jatkuu lentäen Helsinkiin hiukan myöhässä, mutta minun pitäisi edelleen ehtiä yasminelaisille varattuun kenraaliharjoitusaikaan viideksi. Nappaan lentoasemalta taksin - Järvenpäähän kiitos ja alan tuntea itseäni enemmän tanssijaksi, aurinkolasit päässä taksin takapenkillä. Pienen ruuhkan jälkiseurauksena yhytän kanssayasminittaret Järvenpäätalolla varttia vaille viisi parahiksi harjoituksiin. Uudessa salissa tanssin läpikäyminen pari kertaa ennen esiintymistä on edelleen jännittävää, joten harjoitukset tuntuvat hyvin lyhyiltä, ja pian onkin aika antaa lava muille seuraavan kerran sille noustaisiinkin sitten muutaman tunnin päästä esiintymisen merkeissä. Sillä välin heimon on aika sonnustautua höyhen- ja kukkasotisopaan. Kello lähestyy yhdeksää, ja on Yasminen vuoro astua lavalle perjantai-illan London Lounge - esityksessä. Pitkän päivän jälkeen energiataso ei ole ihan siellä missä toivoisin sen olevan, mutta adrenaliini kuohahtaa kun kuikistelemme toisiamme lavan eri reunoilta verhojen suojista. Musiikki alkaa, ja ajankulku muuttuu nopeammaksi. Täädä däädä däädää dää, kääädet yyylös, kääännnös, pum pum pum, pidä-hartiat-alhaalla-pidä-hartiat-alhaalla -STOP- tuijota kaveria, älä naura, värrrrinää värrrinää klonk klonk PUM tanssi etenee aivan kuin harjoituksissa ainakin melkein. Ylenpalttisen jorinan välttääkseni esitän nyt tiivistetyn version: Yasminen esitys meni olosuhteisiin nähden hyvin itselle jännitystä lavalle aiheutti miekkani katkeaminen kesken esityksen, ja sitä seurannut pakollinen voi-ei-mikä-nyt-eteen improvisointi kahdella lyhyellä terällä yhden pitkän sijaan. Onneksi miekka katkesi sellaisessa kohdassa, ettei yleisön jäsenien tai muiden yasminelaisten ollut tarpeen väistellä ilmassa viuhuvia irtoteriä, vaan molemmat palaset jäivät siististi kätösiin. Taistelukaverin miekkakin tuli pysäytettyä siististi päälaella. Koko juttu oli selvästi traumaattisempi miekkakaverille kuin itselle. Kaiken kaikkiaan, vaikka tämä olikin kokemus jonka olisin voinut jättää myös väliin, oli silti mielenkiintoista oppia itsestä taas jotain uutta: lähinnä oma reaktio yllättäviin käänteisiin tanssiessa. Sain siis festivaaleilla jälleen melko konkreettisen muistutuksen siitä että tanssiesitykset elävät aina, tanssi ei koskaan ole täysin samanlainen. Vaikka tanssi etenisi teknisesti samalla tavalla, tunteiden ja 21

22 eläytymisen välittyminen on aina erilaista, ja riippuu myös katsojan mielentilasta sekä valmiudesta nauttia tanssista. Katsojan kokemukseen vaikuttavat muutkin asiat: kun ihmisiä on lavalla monta yhtä aikaa katsojan ongelmaksi jää päättää ketä milloinkin katsoo. Näin kävi minulle koko festivaalin ajan. Sain seurata sekä perjantain iltagaalan toisen puoliajan, satunnaisia päivänäytöksiä, sekä luonnollisesti festivaalien huipentuman eli lauantai-illan juhlavan näytöksen kansainvälisine tähtineen. Beata ja Horacio Cifuentes eivät esittelyitä kaivanneet, ja iltanäytös kestikin muutaman tunnin keskittyminen esityksiin alkoi loppua kohden itsellä jo hiukan herpaantua pitkän päivän ja viikon jäljiltä, vaikka tanssit hienoja olivatkin. Näytöksessä oli paljon fuusiota, ja näimme jopa burleskitanssia. Näin itse sekä Horacion että Beatan ensimmäistä kertaa näillä festivaaleilla. Myönnettävä on, että ensimmäinen Horacion tanssi meni puoliksi totutellessa mieheen esittämässä itämaista tanssia, mutta pian hänen lavasäteilynsä (vitivalkoisesta pepsodent-hymystä puhumattakaan) imaisi mukaansa. Niin taitavien kuin Cifuentesien on luultavasti hyvin helppo hymyillä. Muutkin esiintyjät säteilivät vuorollaan lavalla, mutta erityisesti mieleen jäivät Cifuentesien tanssikokoonpanon jopa teatraaliseksi luonnehdittavat esitykset. Oma hymyni pysyi kyydissä melko hyvin koko viikonlopun, siitäkin huolimatta että oma tanssisaldo jäikin hiukan laihanlaiseksi päädyin kokeilemaan ainoastaan FolkJam:ia, mikä osoittautui täydeksi liikkumisen riemuksi ja todella hauskaksi kokemukseksi. Hymy oli herkässä myös basaareissa: kaikkea kimaltavaa ja kaunista tavaraa joka puolella, ja kaikkea sai kokeilla ja hypistellä. Päädyin täydentämään tanssivaatekaappiani muutamalla lisäartikkelilla, ja tanssimusiikkiosasto koki saman kohtalon. Kesän 2013 Lumoavan Tanssin festivaalien jäljiltä rinkka raskaampana, kukkaro keveämpänä ja monta kokemusta rikkaampana odottelen innolla ensi vuoden tanssifestivaaleja. Teksti: Saila Kakko (Tribalryhmän nykyinen tikaritanssija) Kuva: Kerttu Ristola ****************************************************************************************** 22

23 Tiedoksi kaikille: 1. Silkkiä myytävänä Oletko ajatellut hankkia itsellesi silkkisen tanssihuivin? Yhdistys hankki pakan valkoista huivisilkkiä myytäväksi jäsenilleen. Silkki maksaa 8 euroa / metri. Jos haluat ostaa itsellesi palan, ota yhteys hallituksen jäseneen. Hallituksen jäsenet mittaavat silkin ja ilmoittavat ostetun silkin määrän sekä ostajan yhteystiedot laskuttajalle. Laskuttaja lähettää ostajalle laskun sähköpostiin tai antaa tarvittaessa paperilaskun. 2. Salilla vuokralainen heinäkuussa Krista Saaranen Amanecerasta harjoittelee salillamme heinäkuussa. Hän on varannut alustavasti seuraavia aikoja: Vko 27 To 4.7 klo (3h) Pe 5.7 klo h Vko 28 Ti 9.7 klo (3h) Ke 10.7 klo (3h) Vko 29 Ti 16.7 klo (3h) Ke 17.7 klo (2h) Pe 19.7 klo (3h) Vko 30 To 25.7 klo (3h) Pe 26.7 klo (3h) Vko 31 Ma 29.7 klo (3h) Ti 30.7 klo (3h) Varausajat voivat myös muuttua. Kaikki varatut ajat merkitään salin varauskalenteriin! Huomioithan asian, jos käyt treenaamassa salilla! -Hallitus- 23

24 Hyvät jäsenet! Vielä on mahdollista ostaa Tähtikortti ja saada etuja. Samalla voimme kerätä rahaa Yasmine ry:n hyväksi. Tähtikorttiin voit tutustua tarkemmin osoitteessa Tässä muutama ydinasia korttiin liittyen: Kortti voimassa: (13 kk). Kortin myyntihinta on 20, josta myyjätaholle, eli Yasminelle jää 10. Kortilla saa mm. Oulun ja Rovaniemen Amarilloissa 2 ruokaa yhden hinnalla vaikka joka päivä (etu n / käyttökerta). Kaikki kumppanit, heidän tarjoamat edut ja ehdot löytyvät em. sivustolta. Voit ostaa kortin itsellesi sekä myydä omille tutuille, sukulaisille, työpaikoille jne. Kortteja on rajoitetusti saatavana yhdistyksien ja seurojen myyntiin, mutta Yasminella on vielä myymättömiä kortteja hallussaan. Kortteja myydään kesä 2 tuntien aikana ja toivottavasti vielä syksyn tuntien alkaessa! Ilmoita jos aiot ottaa kortteja myyntiin, tai vain ostaa yhden itsellesi! 24

25 Hallitus vuonna 2013: Tuula Wallenius, puheenjohtaja Kaisa Suontila, sihteeri Riitta Rajanen, taloudenhoitaja, kurssisihteeri Mari Katvala, tiedotusvastaava Helena Heikura, jäsen Matilda Ristola, Jonna Jakola, varajäsenet. Ota rohkeasti yhteyttä ja ehdota omia ideoitasi ja toiveitasi. Yhdessä teemme tästä touhusta vieläkin mukavampaa. Kiitokset jo etukäteen! Postiosoite: Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Isokatu 84, Oulu Tanssisalin osoite: Isokatu 84, Oulu Käynti pihan puolelta. Puhelin: Ei varsinaisia puhelinpäivystysaikoja, voit jättää viestin vastaajaan. 25

26 Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry ILMOITTAUMINEN TANSSIKURSSILLE 2013 Syyslukukausi Nimi Syntymä-aika Osoite Ammatti Maksuista vastaavan huoltajan nimi, puhelinnumero ja -osoite: Puhelinnumero Yasmine ry järjestää ohjattuja itämaisen tanssin kursseja jäsenilleen. Vuoden 2013 jäsenmaksu on syyslukukaudella yhdistykseen liittyviltä yli 15-vuotiailta 12,5. Uusilta jäseniltä jäsenmaksu laskutetaan kurssimaksun yhteydessä. Ks. Lukujärjestys! Ilmoittaudun sitovasti seuraaville tanssikursseille: (jäsen/eijäsen) nro rastita kurssin nimi opettaja päivä kellonaika 23 Tribal 12x75min 95 /120 Katerina Timonen ma Keskitaso 12x75min 95 /120 Saila Kakko ma Senioriladyt 12x60min 76 /101 Anna Salminen ti Jatkotaso 12x75min 95 /120 Pirjo Huusko ti Edistyneet 12x75min 95 /120 Katerina Timonen ti Alkeisjatko 12x75min 95 /120 Anna Salminen ti Lapset 12x60min 76 Matilda Ristola ke Tekniikka 12x75min 95 /120 Terhi Ikonen ke Nuoret 12x75min 95 /120 Katerina Timonen to Bellyfit 12x60min 76 /101 Katerina Timonen to Perustaso 12x75min 95 /120 Anna Salminen to Alkeet 12x75min 95 /120 Anna Salminen to

27 Rastita oikea vaihtoehto: Olen Yasmine ry:n jäsen. Liityn Yasmine ry:n jäseneksi. Maksan ei-jäsenen kurssimaksun. Olen alle 15-vuotias (jäsenhintainen kurssimaksu). 1. Ilmoittaudun sitovasti Yasmine ry:n tanssikursseille. 2. Sitoudun maksamaan kurssimaksuni eräpäivään mennessä. 3. Mikäli minulla on maksuvaikeuksia, otan yhteyttä yhdistyksen talous-/jäsenasioita hoitavaan henkilöön sopiakseni eräpäivän siirrosta ( 4. Mikäli minulle tulee pitkäaikaisia terveydellisiä esteitä osallistua kursseilleni, otan yhteyttä yhdistyksen hallitukseen. Voin lääkärintodistuksen toimitettuani ja kirjallisesta anomuksesta saada hyvitystä kurssimaksuista ( 5. Lyhytaikaiset poissaolot voin korvata osallistumalla muille tunneille saman lukukauden aikana; 5 krt/lukukausi. 6. Mikäli henkilökohtaisista syistä en voi jatkaa tanssitunneilla, otan yhteyttä yhdistyksen hallitukseen. Osoitan hallitukselle kurssimaksun palautusanomuksen, jossa samalla lyhyesti kerron, miksi en voi jatkaa tunneilla. Voin saada kurssimaksun palautuksen jos minulla on riittävän hyvät perusteet kurssikeskeytykselle ( 7. Ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä vain siinä tapauksessa, että kurssi peruuntuu tai on täynnä. Päiväys ja allekirjoitus (huoltajan allekirjoitus alle 18-vuotiailta) 27

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Nyt minä repäisen vihdoinkin! Tuo lause on erään vasta ilmestyneen naistenlehden otsikko. Jutussa

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, heinäkuu 2/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Kun kevätkauden tunnit huhtikuussa päättyivät, alkoi osalla yasmiinittaria tanssiloma, mutta osalla

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2013 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Hyvät jäsenet! Kevätlukukauden viikkotunnit Yasminessa ovat päättymässä, mutta tanssisali ei vielä

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, joulukuu 3/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Syyskausi on mennyt hyvin poikkeuksellisissa merkeissä, kun kaikki ovat tanssineet ilmaiseksi.

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2014 www.yasmine.fi 1 Puheenjohtajalta Monipuolisena musiikin kuuntelijana olin noteerannut itämaisen musiikin, mutta tanssia en juuri

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, marraskuu 3/2012 www.yasmine.fi Puheenjohtajalta Hyvät jäsenemme! Syyskautemme on ehtinyt yli puolen välin ja meille yasminelaisille on kertynyt

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, elokuu 2/2015 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta...3 Merkkaa kalenteriisi 5 Kurssikalenteri.6 Kurssikuvaukset.7 Tanssisalin remppakuulumiset....9

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Puheenjohtajalta Aloittaessani itämaisen tanssin harrastusta Yasmine ry:ssä vuonna 2004 en olisi arvannut, että jossain vaiheessa päätyisin yhdistyksen puheenjohtajaksi, mutta näin kävi maaliskuun vuosikokouksessa.

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti, kesäkuu 2/2012 www.yasmine.fi Puheenjohtajan palsta On keskikesän juhlan aika ja yhdistyksemme toiminta on hetken aikaa tauolla. Suomen itämaista

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi

Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi Oulun Itämaisen Tanssin yhdistys Yasmine ry Jäsenlehti, huhtikuu 1/2015 www.yasmine.fi 1 Sisällysluettelo Puheenjohtajalta...2 Merkkaa kalenteriisi 6 Kesäkurssit.7 Kurssikalenteri.9 You are a musical instrument!.....12

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa Toiminnan arviointikysely toteutettiin 14.11. - 24.11.2013 välisenä aikana uintiharrastuksessa mukana olleiden lasten vanhemmille. Vastaajia oli

Lisätiedot

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015

Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Primeakatemian infotiedote kaudelle 2014-2015 Mikä on Primeakatemia? Primeakatemia on Studio Moven kilpavalmennuksen koulutusohjelma, joka tarjoaa tanssijoille laadukkaat ja monipuoliset puitteet kehittyä

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry

Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry Oulun Itämaisen Tanssin Yhdistys Yasmine Ry Jäsenlehti marraskuu 2011 3/2011 Merkkaa kalenteriisi! Viimeinen ilmoittautumispäivä kevään tanssitunneille on 2.1.2012 kevätlukukausi alkaa 9.1.2012 ja tunnit

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

KUKA KERTOISI MINULLE?

KUKA KERTOISI MINULLE? KUKA KERTOISI MINULLE? JÄSENET... 3 Uudet jäsenet... 3 Jäsenyysasiat... 3 Jäsenmaksut... 3 Jäsentunnukset Jäsenhuone... 3 Jäsentunnukset Nimenhuuto... 3 TAPAHTUMIIN ILMOITTAUTUMINEN... 3 Ryhmät... 3 Aktiivipäivät

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014

JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 LAVATANSSISEURA TANSSIKAS RY JÄSENTIEDOTE 3 / 2014 Hallituksen tervehdys Syksyn tapahtumat Tulevan talven ohjelmaa HALLITUKSEN TERVEHDYS Kymmenen ensimmäistä vuotta Tanssikkaan historiassa on tanssittu

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Suomen Cheerleadingliitto ry

Suomen Cheerleadingliitto ry Suomen Cheerleadingliitto ry KOULUTUKSET 2016 Apuohjaajakoulutus - UUTUUS! 23.1. Helsinki, 20.2. Tampere, 12.3. Oulu, 6.8. Seinäjoki Active Cheer ohjaajakoulutus 9.1. Jyväskylä, 16.1. Pori, 6.2. Helsinki,

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat

LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat Puheenjohtajan tervehdys Lämpöisten kesäkelien vielä helliessä on taas se aika vuodesta kun syksyn harrasteet alkavat.

Lisätiedot

Jäsentiedote 3 / 2011

Jäsentiedote 3 / 2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Terveiset Tanssikkaasta! Lämmin kesä alkaa kääntyä jälleen syksyksi. Haluammekin kiittää kaikkia Tango & Tanssilavaan osallistuneita! Tapahtumaan osallistui huikeat yli 100 tanssijaa,

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

Ohjeet ja säännöt 11.8.2014. Oikeudet muutoksiin pidätetään

Ohjeet ja säännöt 11.8.2014. Oikeudet muutoksiin pidätetään Ohjeet ja säännöt 11.8.2014 Oikeudet muutoksiin pidätetään Sisällysluettelo Vapaa-ajantoimiston ohjeet... 1 Hakuajat säännöllisiin salivuoroihin ovat seuraavat:...2 Käyttöä koskevat ohjeet ja säännöt...

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt

FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt FolkJam Goes Wanhat FolkJam -tanssi vanhoille tai muuhun koulujen juhla tai esitystoimintaan. Tanssi pohjautuu musiikin tyylin mukaisesti karjalaiseen tanssiperinteeseen. FolkJam Goes Wanhat on kevyesti

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016

VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 VIIKKO-OHJELMAN LUONNOS SYKSY 2015 KEVÄT 2016 Viikko-ohjelma on melko sidottu jo Jokipatasalin ryhmien suhteen. Kaupungin koulujen vuoroja odotellessa jotkut ryhmäajankohdat ovat vielä avoimia. Ne ovat

Lisätiedot

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0

ILMOITTAUDU 30.4.2015 mennessä, jälki-ilmoittautuminen 31.5.2015. Yli-18-vuotiaat johtajat: 70 Päivämaksu: 18 Rakennusleiri: 0 Monen vuoden tauon jälkeen Susiveikot lähtee ikiomalle kesäleirille Bengtsårin saareen Hangon edustalle. Saarella odottaa huikea seikkailu täynnä yllätyksiä ja elämyksiä. Et varmasti halua jäädä rannalle

Lisätiedot

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN

MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN MEDIAKORTTI KILPAILUOHJELMIIN Cavalier ry on Järvenpääläinen vuonna 1982 perustettu tanssiurheiluseura. Yhdistyksen toiminta-alue on Keski-Uusimaa. Seuran tarkoituksena on edistää tanssiurheilua ja muuta

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015

KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE. HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 KOULUTUSVIIKONLOPPU ALUEEN TEATTERIHARRASTAJILLE HAAPAVEDEN OPISTOLLA pe 9.10. la 10.10.2015 (Huom: Stand up -kurssi to su 8. 11.10 tai pe su 9. 11.10!) Järjestäjät: Kajaanin Kaupunginteatteri -alueteatteri,

Lisätiedot

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon.

Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Syksyllä 2015 paljon uutuuksia! Jumppaa vauvasta vaariin ja muksusta mummoon. Onko vaikea lähteä liikkeelle? Haluatko innostua uudesta harrastuksesta? Haluatko voida paremmin sekä henkisesti, että fyysisesti?

Lisätiedot

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013

MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 MASTERS-LEIRI RICCIONESSA, ITALIASSA 9.-16.6.2013 Odotettu masters-uimarien etelän leiri järjestetään kesällä 2013 uudessa mastersleirikohteessa, Italian Riccionessa. Matkatoimistona toimii Aurinkomatkat.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja. hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Lasten liikuntapiirakka päiväkodissa klo 8.00-12.00 10,00% 1. Matala istuminen, kynän käyttö, syöminen jne.) 33,80% 56,10% 2. Kohtuullinen

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE

OTTIISIMOVES 11.-15.6.2014 TAMPERE TAMMERFORS TANSSIN RIEMUA DANS GLÄDJE SOTTIISIMOVES 2014 ILMOITTAUTUMISOHJEET Tapahtumaan ilmoittaudutaan nettilinkin kautta. http://ilmoittautuminen.sottiisi.net/ilmoittaudu/index Olemme koonneet tähän ohjeistusta ilmoittautumiseen liittyen.

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Mäntsälän Voimistelijat

Mäntsälän Voimistelijat 1 Mäntsälän Voimistelijat Jäsenkyselyn tulokset 2015 Vastaajia N=47 Harrastaja itse Huoltaja 6 henk 41 henk Harrastajan ikä Alle 7v 15 henk 7-10v 17 henk 11-13v 6 henk yli 13v 9 henk Mukana seurassa Alle

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ

TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Yhteyshenkilö tapahtumassa: Puhelin ja sposti: TIEDOT KATSELMUSESITYKSESTÄ Ryhmän nimi Esityksen nimi Ohjaaja Musiikkiryhmän nimi Seura Kesto Sommittelija tai koreografi Musiikkiryhmän ohjaaja Musiikkitiedot

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014

SC VANTAA. Jäsenkirje 3/2014 SC VANTAA Jäsenkirje 3/2014 1. Katsaus joukkuevoimistelijoiden kevääseen... 2 2. Mukaan joukkuevoimisteluun... 3 3. Harrasteliikuntaryhmiin ilmoittautuminen alkanut... 3 4. Valmentajaksi tai ohjaajaksi

Lisätiedot

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry

Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013. Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen. Mäntsälän Voimistelijat ry. Mäntsälän Voimistelijat ry Voimisteluliiton seuraseminaari Järvenpää 23.3.2013 Yhdessä järjestämme näyttävän näytöksen Mäntsälän Voimistelijat Perustettu 1983 Jäseniä noin 750, joista valtaosa alle 19-vuotiaita Ohjaajia ja valmentajia

Lisätiedot

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava

Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille. aktiivinen positiivinen terveellinen taitava 2013 2014 Liikuntaa lapsille, nuorille ja aikuisille aktiivinen positiivinen terveellinen taitava VOIMISTELUA TANSSIA Pilates BODYTRIM Panosta itseäsi ja perhettäsi järkevällä viikko-ohjelmalla sekä lapsille

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ http://www.lrl.fi/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/ 1.1 Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1.

1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ http://www.lrl.fi/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/ 1.1 Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1. 2014-2015 1) seuratkaa LRL:n nettisivuilta/ http://www.lrl.fi/kilpailutoiminta/kilpailukalenteri/ 1.1 Kilpailukalenterista kilpailut, mihin olemme menossa 1.2 Tutustu kilpailukutsuun, joka löytyy klikkaamalla

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"

TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 1/2006

Körpäkkäsanomat 1/2006 Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu

STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT. SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTION KURSSIT JA TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu Joulukuu KUUTIOKLUBI Studiovalokuvauksen perustaidot hallitseville harrastajille

Lisätiedot

Valtakunnallinen puheviestinnän päättökoe abeille

Valtakunnallinen puheviestinnän päättökoe abeille R O T 3.2.2015 1. Penkkaripäivän ja Vanhojen päivän ohjelmat https://www.jao.fi/fi/jyvaskylan-lukiokoulutus/jyvaskylan-lyseonlukio/ajankohtaista/kalenteri?p_wxnmqrtu=2#wxnmqrtu Valtakunnallinen puheviestinnän

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

Opettajaluettelo Pääkaupunkiseutu

Opettajaluettelo Pääkaupunkiseutu Sivu 1(7) Päivitetty 21.2.2014 Outi Boman Suomi 050 533 1551 Kairo +20104759048 outi(at)outiofcairo.com www.outiofcairo.com op. Helsingissä sekä tiiviskursseja ja yksityistunteja ympäri maailman Masrah

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena:

Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: HIIHTOKAUDEN 2015-2016 JÄSENMAKSUT Jäsen- ja pakettimaksujen hinnat pysyvät samoina kuin edellisenä kautena: * alle 16-vuotiaiden jäsenmaksu 5 * 16-vuot. ja vanhempien jäsenmaksu 10 * perhejäsenmaksu 30

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Jäsenlaskutus Kuksassa

Jäsenlaskutus Kuksassa Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot