SIIKAJOEN KUNTA. Kuva: Pirkko Kinnunen TALOUSARVIO 2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIIKAJOEN KUNTA. Kuva: Pirkko Kinnunen TALOUSARVIO 2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2016"

Transkriptio

1 SIIKAJOEN KUNTA Kuva: Pirkko Kinnunen TALOUSARVIO 2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA Valtuusto hyväksynyt / /2013

2 1 SISÄLLYSLUETTELO Kunnanvaltuuston päätös Kunnan visio 4 1. KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 4 2. TALOUDELLISET LÄHTÖKOHDAT JA 6 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2.1. Toiminta ja taloussuunnitelman yleisperustelut Seutukunnallinen ja alueellinen toiminta Oman kunnan toiminta ja talous Elinvoiman kehittäminen Siikajoen kunnassa Väestörakenne Elinkeinorakenne sekä yritystoiminta Taloudelliset resurssit TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN OSAT JA RAKENNE Talousarvion tehtävät ja sisältö Kriisikunnan kriteerit Talousarvion sisältö ja rakenne Talousarvion sitovuuden määrittely 25 Käyttötalousosa 26 Määrärahojen sitovuus päävastuualueittain 27 Rahoitusosa 28 Investointiosa 28 Hankintarajat 28 Erityismääräyksiä Sijoitusvarallisuuden tuloutus Ylijäämä ja alijäämä Talousarvion seuranta KUNNAN VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMIEN LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ Tilinpäätösennuste Talouden kehittyminen TULOSLASKELMAOSA 33 Tuloslaskelma ja sen tunnusluvut RAHOITUSOSA 38 Rahoituslaskelma ja sen tunnusluvut KÄYTTÖTALOUSOSA Tuloslaskelma, ulkoinen ja sisäinen Toimintatuotot ja toimintakulut päävastuualueittain Talousarvio päävastuualueittain / tulosalueittain Keskusvaalilautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 45

3 2 Keskushallinto 47 Valtuusto 47 Kunnanhallitus 48 Muu yleishallinto 49 Oikeudenhoito ja turvallisuus 50 Sisäiset palvelut 50 Talous, palkka- ja henkilöstöhallinto 51 Toimisto- ja monistuspalvelut 51 Atk palvelut 52 Muut palvelut 53 Siivous- ja ruokapalvelut 54 Kuntamarkkinointi 55 Seutukunta 56 Palo- ja pelastustoimi 57 Työllistäminen 58 Sosiaali- ja terveyspalvelut 59 Ympäristöterveydenhuolto Sivistyslautakunta 61 Hallinto 62 Varhaiskasvatus 63 Aamu- ja iltapäivätoiminta 64 Esiopetus 65 Perusopetus 66 Lukio 68 Kansalaisopisto 69 Kirjastotoimi 71 Vapaa aikatoimi Tekninen lautakunta 74 Hallinto 74 Yhdyskuntasuunnittelun toteuttaminen 75 Ympäristönhoito 77 Jätehuolto 79 Kiinteistöt 81 Energiahuolto 82 Muu toiminta 83 Rakennusvalvonta ja ympäristön suojelu 84 Ympäristön huolto SISÄISEN VALVONNAN JÄRJESTÄMINEN Sisäinen valvonta sekä konserniohjaus ja valvonta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan raportointisuunnitelma SISÄISET ERÄT HYVINVOINTITEEMA PÄÄVASTUUALUEITTAIN INVESTOINTIOSA Investointien yhdistelmä Investointimenot ja erittely 103

4 Kunnanvaltuusto päätti

5 4 Siikajoki on itsenäinen vireä kunta, joka toimii aktiivisesti seutukunnallisena kehittäjänä. Yritystoimintaa tuetaan aktiivisesti ja se on moni-ilmeistä modernista maataloudesta innovatiiviseen huipputeknologiaan. Kuntataloutta hoidetaan vastuullisesti turvaten palveluiden jatkuvuus. Vahvalle kunnalle on tunnusomaista palvelujen perhekeskeisyys ja eri ikäluokkien välinen vuorovaikutus. Palvelut tuottaa ja järjestää ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö paikallisissa ja seutukunnallisissa verkostoissa. Kuntalaisten hyvinvointia tukee siisti, viihtyisä ja turvallinen maaseudun asumis-, yritys-, oppimis- ja harrastusympäristö. Kuntahallinto perustuu asiakaslähtöisyyteen ja kuntalaisten tasavertaisuuteen. 1 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS Kuntavision kirjaaminen jokaisen toiminta- ja taloussuunnitelma-asiakirjan alkuun voi tuntua tarpeettomalta, jopa turhalta toistolta. On kuitenkin hyvä pitää näkyvillä valtuuston vahvistama strategia Siikajoen kunnan ydintavoitteista, joita on tarkoitus toteuttaa kaikilla toiminnan tasoilla. Visioon sisältyy paitsi ajatus omista mahdollisuuksista, myös ulkopuolelta tulevien uhkien näkökulma: tulevina vuosina punnitaan kunnan taloudelliset mahdollisuudet säilyä itsenäisenä sekä koetellaan lainsäädännön voimin, onko nykymallista Siikajokea enää olemassa tämän suunnitelmakauden jälkeen. Uuden, voimaan tulleen kuntarakennelain mukaanhan kuntien on jollakin siinä olevien kriteerien perusteella ilmoitettava, minkä kuntien kanssa aiotaan tehdä kuntaliitosselvitys. Siikajokea koskevat asukasluku- ja työssäkäyntialuekriteerit. Ilmoituksen jättöpäivän, jälkeen, jäämme odottamaan seuraavia askelmerkkejä yhdessä Pyhäjoen ja Raahen kanssa. Yhtenäistä näkemystä alueella ei ole eikä yhdistymistä pidetä kuntien selviytymisen kannalta tepsivänä toimenpiteenä. Yhdistymisselvityksen tekeminen ei sinänsä ole huono asia, mikäli selvitys osataan tehdä kriittisesti ja ennakkoluulottomasti. Kuntarakennemuutokset aikataulu on sidottu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämislain etenemiseen, jolloin puhutaan vuodesta Vuosi 2013 oli uuden valtuustokauden ensimmäinen toimintavuosi. Syksyllä 2012 kohta kunnallisvaalien jälkeen pidettiin valtuustoseminaari, jossa myös uusia valtuutettuja oli mukana. Seminaarissa pohdittiin tarvetta saada aikaan valtuustosopimus, jossa olisivat kunnan toiminnan strategiset tavoitteet. Valtuustosopimusta ei kuitenkaan syntynyt, vaan kokouksen päätökseen kirjattiin kunnanhallituksen esityksestä kaksi isoa asiaa: kunnan elinvoiman ja vetovoiman varmistaminen sekä kunnan taloudesta huolehtiminen (velan määrä ja tilikauden tulostavoite). Nämä linkittyvät 2012 keväällä hyväksyttyyn kuntasuunnitelmaan Siikajoki 2013/ Tulevaisuuden käsikirja, sen palvelu- ja elinvoimakoreissa

6 5 oleviin asioihin. Suunnittelujärjestelmänä visio, kuntasuunnitelma ja valtuustokauden linjaukset ovat johdonmukainen kokonaisuus mutta tulevien vuosien suuret kysymykset liittyvät suunnitelmien toteuttamismahdollisuuksiin ja käytössä olevien resurssien riittävyyteen. Kuntakieleen on vakiintunut termi säästäminen. Säästämisen perimmäinen merkitys ei kuitenkaan toteudu nykyisessä taloudellisessa todellisuudessa, jossa tulojen ja menojen kuilu näyttää uhkaavasti vain kasvavan. Ajoista, jolloin kassavaroja voitiin siirtää sijoituksiin tai investointivarauksiin, lienee turha edes haaveilla. Syksyn 2013 valtuustoseminaarin tuotoksena syntyneet menoleikkaukset ja tulojen lisäykset eivät riitä kattamaan toimintamenojen nousun vaikutusta. Mitä tulee valtiovallan kaavailemaan julkisen talouden kestävyysvajeen pienentämiseen ja kunnille aiottuun miljardiluokan vastuuseen, on se kokoluokassaan niin suuri asia, että toteutuessaan se vaikeuttaa jo suurten kuntien ja kaupunkien elämää. Siikajoen kuntaa ei voi moittia ainakaan siitä, että vetäytyisimme talouden elvyttämishaasteen edessä. Ruukin uuden koulukeskuksen rakentaminen on vuosien jättiponnistus, pienemmän mittakaavan hankkeena toteutunee myös pitkään odotettu Ruukin paloasema kolmikantayhteistyönä. Mikäli kunnan tulokehitys olisi nykyistä oleellisesti valoisampi, ei raskaan investointiohjelman vaikutuksista talouden tilaan tarvitsisi olla suuresti huolissaan. Perinteiset tulolähteemme, verotulot ja valtionosuudet, eivät näytä kasvavan oleellisesti nykytasostaan, vaikka tuloveroprosenttia nostettiin yhdellä prosenttiyksiköllä 22:een. Kiinteistöverojen merkittävä kasvu saadaan ainoastaan tuulivoiman rakentamisesta, mikäli voimaloita toteutuu useita kymmeniä. Perämeren alueella, myös Siikajoella, tähän on hyvät luontaiset mahdollisuudet. Suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntarakenteen keskiössä on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. Niiden vaatimat voimavarat uhkaavat paitsi itseään myös tulevaisuuteen tähtäävien investointien kuten koulutuksen toteuttamista. Kansalaisten perusoikeuksiin kuuluvat sivistykselliset oikeudet ja niissä käytännön tasolla ja kunnan vastuulla olevana erityisesti lasten ja nuorten koulutus. On vastentahtoista ajatella, että perusopetuksen resursseja pitäisi ryhtyä leikkaamaan siinä määrin, että hyvätasoisen opetuksen toteuttaminen vaarantuisi. Kaisu Tuomi kunnanjohtaja

7 6 2 TALOUDELLISET LÄHTÖKOHDAT JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2.1 Toiminta- ja taloussuunnitelman yleisperustelut Kansantalouden ja kuntatalouden näkymät Vuoden 2014 kansantalouden ennustelukujen mukaan bruttokansantuotteen kasvu jäisi varsin vaatimattomaksi. Varovaisimman ennusteen antaa Suomen Pankki, 0,9 %, optimistisin puolestaan on palkansaajien PT 2,1 prosentillaan. Uusimmat ennusteet on annettu kuluvan vuoden 2013 syyskuussa. Työttömyysasteen arvioidaan pysyvän 8 %:n tuntumassa, ansiotasomuutoksen 1-3 %:n suuruisena sekä inflaation enimmillään 2,4 %:ssa ennusteen laatijan näkemyksen perusteella. Erityisesti vuoden 2013 syksyllä uutisoitiin lukuisia yt -neuvotteluja henkilöstön vähentämiseksi tai vähintään lomauttamiseksi. Uutta uutisoinnissa oli myös kuntien mukaantulo yksityisen sektorin rinnalle, mikä puhuu omaa kieltään julkisen sektorin tukalasta tilanteesta. Joukossa on kuntia ja kaupunkeja, jotka käynnistävät yt -menettelyn yhdistymiskarenssin loputtua. Maan hallituksen rakennepoliittinen ohjelma ja valtion ensi vuoden budjetti vaikuttavat kuntien veroprosentteihin ja velkaantumiseen. Kunnallisveron tuoton arvioidaan kasvavan 1,5 prosentti (ei sisällä veroprosenttien korotuksia) ja kiinteistöveron 100 miljoonaa euroa kiinteistöjen arvostamisperusteiden tarkistamisen takia. Rakennusten jälleenhankinta-arvoja korotetaan ja tämän lisäksi asuinrakennusten ikäalennusten enimmäismäärää alennetaan 80 prosentista 70 prosenttiin. Yhteisöverokantaa alennetaan nykyisestä 24,5 prosentista 20 prosenttiin ensi vuonna. Valtio kompensoi yhteisöverokannan alentamisen ja muut yhteisöveroon kohdistuvat perustemuutokset kunnille korottamalla niiden osuutta yhteisöveron tuotosta. Osana valtiontalouden sopeutustoimia peruspalveluiden valtionosuuteen kohdistuu 320 miljoonan euron suuruinen vähennys. Käyttötalouden valtionosuudet alenevat 1,5 % ja niiden indeksikorotus on ensi vuonna 2,4 %. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnon alalla ei tehdä säästösyistä valtionosuuksiin kustannustason muutoksesta aiheutuvia tarkistuksia. Kaikkiaan verotulojen ja valtionosuuksien kasvuksi vähennykset ja lisäykset huomioon

8 7 ottaen ennakoidaan vain yksi prosentti. Kuntien toimintamenojen arvioidaan kasvavan nimellisesti 3,5 % ja vuosikatteen heikkenevän lähes 800 miljoonalla eurolla. Tämä merkitsee kuntatalouden alijäämän syvenemistä ja sen seurauksena velan määrä kasvaa yli kahdella miljardilla eurolla. Kuntakentän ristiriitaisia tunnelmia kuvaa hyvin se, että huolimatta päinvastaisista aikeista kuntien tehtävät lisääntyvät ensi vuonna. Kuntien lakisääteisten tehtävien perusteella säädettyjen velvoitteiden vähentämisen tueksi käynnistettävien kuntakokeilujen rahoitukseen puolestaan varataan valtion budjettiin Määrärahalla käynnistetään paikallisia kokeiluja ja rahasta myönnetään kokeiluihin osallistuville kunnille avustusta. Mikäli vuosikate riittäisi kattamaan poistot ja kuntatalous olisi kuntalain tarkoittamassa mielessä tasapainossa, vuosikatteen pitäisi olla vuonna 2017 lähes 2,4 miljardia euroa nykyistä korkeampi. Kunnallisverossa se merkitsee noin 2,5 prosenttiyksikön suuruista korotuspainetta vuoden 2017 tasossa. Jos sopeutus tapahtuisi kokonaisuudessaan toimintamenojen kasvun hidastumisen kautta, se edellyttäisi, että menot alentuisivat todellisuudessa. Toisaalta mm. ikääntyminen kasvattaa palvelutarpeita, jolloin paineet veroprosenttien korottamiseen nousevat ja veronmaksajien kokonaisveroaste näin nousee. Edellä olevien Kuntalehden (12/2013) artikkelissa olleiden ennakointien valossa näyttää siltä, että keinot edes kaventaa menojen ja tulojen välistä kuilua ovat talouden kasvunäkymien valossa varsin vaatimattomat. 2.2 Seutukunnan ja alueellinen toiminta Totuttuun tapaan seutukunta laatii oman toimintasuunnitelmansa ja talousarvionsa tulevaa suunnitelmakautta varten. Seutulautakunnan omalta osaltaan hyväksymän talousarvion pohja on 19,31 euroa/asukas eli yhteistä kehittämistoiminnan rahoitus on varsin niukka. Hankkeisiin perustuvassa toiminnassa on kuitenkin aina huolehdittava siitä, että tehdyt sitoumukset voidaan täyttää hankkeiden valmistumiseen saakka. Uusi rakennerahastokausi käynnistyy vuoden 2014 alusta. Käytännössä se merkitsee sitä, että uudet hankkeet käynnistynevät vuoden loppupuolella sen jälkeen kun rahoituspäätösten saaminen käynnistyy. Raahen seutukunnan kehittämistoiminta painottuu edellisten vuosien tapaan yritystoiminnan tukemiseen. Yhteisiä voimavaroja suunnataan Pyhäjoen ydinvoimalaan liittyviin asioi-

9 8 hin, samoin on kuntien yhteinen tehtävä edistää tuulivoiman rakentamista maakuntakaavaan tulevien aluevarausten mukaisesti. Pienen mittakaavan (alle 10 myllyä) kokonaisuudet voidaan edelleen toteuttaa osayleiskaavoin. Sosiaali- ja terveyspalveluiden alueratkaisut järjestämisvastuineen halutaan ratkaista hallitusohjelman linjausten mukaisesti. Omaa kuntaamme ja seutukuntaamme koskee esitys, jonka mukaan Raahen kaupunki saisi järjestää ja tuottaa perustason sote palvelut sekä eräitä erikoissairaanhoidon palveluita kuten nykyinen hyvinvointikuntayhtymä. Alle asukkaan kunnan on ostettava em. palvelut alueensa vastuukunnalta. Vaativat sote- palvelut puolestaan tuottaisi maakuntataso, meillä käytännössä Oulun kaupunki. Muutosten tavoitteena on turvata kansalaisille yhdenvertaiset palvelut, vaikuttaa kustannusrakenteeseen ja pitää huolta kunnan maksukyvystä sekä vähentää tarpeetonta sairaaloiden kilpavarustelua. Sote -ratkaisut saataneen vuoden 2014 puolella, jolloin myös tarvittava säädöspohja olisi valmis. Sote -järjestämiskaavailut ovat osa kuntarakenneuudistusta, joka on ollut vaihtelevalla menestyksellä ja vauhdilla ollut käynnissä nykymuodossaan muutaman vuoden. Aiempi marssijärjestys, kuntarakenne edellä, sote -järjestelyt sen vanavedessä, on muuttunut niin, että kuntien yhdistymisselvitysten laatimisaikataulu on kiinnitetty sote -lainsäädännön valmistumiseen. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman valmisteluryhmän on määrä antaa oma, mm. kuntien lausunnot huomioon ottanut loppuraporttinsa joulukuussa 2013, minkä jälkeen hallitus antaa esityksensä eduskunnalle keväällä Sote -lakien ja määrä tulla voimaan , jolloin uudet alueet käynnistyisivät viimeistään Kuntien piti antaa 2013 marraskuun loppuun mennessä valtiovarainministeriölle vastaus, minkä kunnan/kuntien kanssa aiotaan tehdä yhdistymisselvitys. Tämän ja mahdollisen yhdistymisesityksen tekemisen määräaika on siis sidottu em. sote -järjestämislakiin niin, että kuntarakennelain mukainen määräaika tulee olemaan 6 kuukautta sote -lain voimaantulosta. Mahdollinen ajankohta olisi silloin vuoden 2014 lopussa. Siikajoki on ilmoittanut ministeriölle, että selvityskumppanit ovat Raahe ja Pyhäjoki. Selvitysvelvoitteemme perustuu kunnan väkilukuun (alle asukasta) sekä työssäkäynti- /pendelöintialuekriteeriin; viime mainitusta poikkeava selvityssuunta edellyttää ministeriön asettamaa erityistä kuntajakoselvitystä. Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue on ollut olemassa vuoden 2012 alusta. Toiminta Kalajoen kaupungin hallinnoimana on käynnistynyt hyvin ja uuden ohjelmakauden aikana

10 9 on tavoitteena painottaa nykyistä voimakkaammin maaseudun ja maaseutuelinkeinojen kehittämistyötä. Ympäristöterveydenhuolto jatkaa myös Kalajoen kaupungin alla yhteistoiminta-alueena. Maksuosuus vuonna 2014 on euroa, muutos vuoteen 2013 on euroa. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen palvelutasopäätös koskee vuosia Siikajokea siinä koskee riskiluokituksen ohella Ruukin paloaseman toteuttaminen, tavoitevuosi on 2015 mutta on todennäköistä, että ratkaisu löytyy jo vuoden 2014 aikana. Maksuosuus vuonna 2014 on euroa, muutos vuoteen 2013 on euroa. 2.3 Oman kunnan toiminta ja talous Kunnan vuoden 2014 talousarvio perustuu valtuuston vahvistamaan tuloveroprosenttiin 22 eli nousua on yhden prosenttiyksikön verran; kiinteistöveroja ei sen sijaan korotettu. Heikentynyt taloudellinen tilanne näkyy verotulopohjassa ja ennakoidussa verokertymässä, sillä em. noston vaikutus on pienempi kuin aiemmin arvioitu n Mikäli veroprosenttia ei olisi nostettu, olisi vuosikate jäänyt liki miinukselle; tilikauden tulosta ei silti kyetä saamaan positiiviseksi, vaikka poistojen kirjaustaso olisi ollut normaali eli n. 1,1-1,2 miljoonaa euroa. Kiinteistöverojen nykyinen kertymätaso on n. 1 miljoona euroa. Taloussuunnitelmaan tuleville vuosille ei ole kirjattu tuulivoimaverojen osuutta; toteutuessaan tuotto on arviolta /mylly valmistumisvaiheessa. Mikäli hallituksen esitys eduskunnalle tuulivoiman verotuksen uudistamisesta toteutuu, tapahtuu muutosta jälleenhankinta-arvon määrittelyn lisäksi myös poistoajassa, joka tällä hetkellä on 10 vuotta. Vuosittainen arvon vähenemän muutos tarkoittaisi, että myllyn todellinen käyttöikä, vuotta voidaan ottaa huomioon. Minimissään kiinteistöveron pohjana oleva vähimmäisarvo olisi 40 % jälleenrakentamisarvosta. Uusia tai laajentuvia palveluja ei ole mahdollista toteuttaa lähivuosina. Päinvastoin kunnille on esitetty yhden miljardin suuruista tehtävien karsimista mutta mitä ne ovat, on hämärän peitossa. Kunnan suorassa päätösvallassa olevien tehtävien kulurakennetta on luonnollisesti mahdollista muuttaa, joskin muutos on varsin hidas ja vaikea, kuten on huomattu vuosien varrella. Peruskysymys lienee, mistä kuntalaiset olisivat valmiita luopumaan tai mistä luopu-

11 10 misesta aiheutuisi vähiten haittaa. Yleisissä kansalaiskyselyissä vastaukset liittyvät useimmiten kulttuuriin ja liikuntapalveluihin, joita voitaisiin ulkoistaa esimerkiksi kolmannen sektorin toimijoille. Myös erinäisiä valvontatehtäviä oltaisiin valmiit poistamaan kunnalta; taloudellisesti näillä ei kuitenkaan ole kovin suurta merkitystä, kun lähes 60 % kunnan toiminnasta on sote- palveluita. Valtuuston hyväksymän kuntasuunnitelman mukaisesti elinvoiman kehittäminen käynnistyy täysipainoisesti. Vuoden 2013 syksyllä aloittaneen kehityspäällikön tehtäviin kuuluvat Yrityspuiston ja kunnan markkinointi sekä yrittäjien yhteistyö ja uuden yritystoiminnan saaminen kuntaan. Siikajoella jo toimivien yritysten toimintaedellytysten vahvistaminen on kehityspäällikön tehtävän ytimenä. Kunnan perinteisen tehtävän, peruspalvelujen järjestämisen ja tuottamisen rinnalle on saatava yhä painotetummin elinvoiman ja uusien tulolähteiden synnyttäminen ja tähän on haluttu nyt osoittaa myös tarvittavat resurssit. Kehityspäällikön tärkeimmät yhteistyökumppanit yrittäjien lisäksi ovat Ruukin Yrityspuiston hallitus, kunnanhallitus ja yrittäjyystoimikunta. Kunnan ulkopuoliseen verkostoon kuuluu mm. Raahen seutukunnan kehittämiskeskus ja yrityspalvelut. Kunnanhallituksen velvollisuus on ryhtyä toimenpiteisiin silloin, kun kunnan talous uhkaa jäädä alijäämäiseksi tai taseeseen syntyy kattamatonta alijäämää. Vuoden 2014 talousarvioon sisältyy kiinteän omaisuuden myyntiä, menoleikkauksia sekä valtuuston jo aiemmin hyväksymä sijoitussalkun realisoiminen. Suurimpana taloutta tasapainottavana keinona on em. tuloveroprosentin nosto. Ruukin koulukeskuksen investointi rasittaa sekä käyttötaloutta (rakennusten kertapoistot, yläkoulu-lukion purkaminen, väistötilavuokrat sekä poistomäärän lisäys) että rahoituspuolta. Salkun tulouttaminen sekä mahdollinen valtionosuus merkitsevät kuitenkin sitä, että velkamäärä pysyy kohtuullisena ja siitä voidaan selvitä tulevien vuosien tulokehityksellä. Toiminnan ja talouden ohjauksen on oltava kuitenkin äärimmäisen tiukka ja tämä koskee niin peruskuntaa kuin kuntayhtymiäkin. Kuntakonsernin merkitys korostuu sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan näkökulmista. Uusien ohjeiden myötä myös tavoitteiden asettaminen ja niiden toteutumisen seuranta on entistä johdonmukaisempaa ja tarkempaa. Tavoitteet asetetaan yhdessä ja samassa yhteydessä myös keskeiset riskit niin tytäryhtiön kuin emonkin puolella. Vuoden 2013 syksyllä sovittiin Ruukin Yrityspuiston ohella myös Ruukin Vuokratalot Oy:ssä tarvittavista toimenpiteistä, joiden tavoitteena ovat kiinteistöjen ja asuntojen peruskorjaukset ja niiden

12 11 aikataulu. Asuntokannasta myös poistuu pari huonokuntoista rakennusta, joiden perusparannus ei olisi taloudellisesti järkevää. Samalla tässä voidaan osoittaa Ruukin koulukeskuksen tarvitsemia piha-alueita. Maankäytössä ja kaavoituksessa kokonaistilanne on hyvä. Jokivarsi on kauttaaltaan osayleiskaavoitettu, millä on todella suuri merkitys kaiken rakentamisen ohjaamisessa ja lupamenettelyssä. Kaavoista huolimatta painetta haja-aluille rakentamiseen on ja tämä ratkaistaan joko suunnittelutarve- tai poikkeamismenettelyllä. Asemakaavojen päivitystarpeita on Ruukissa ja Siikajoenkylällä, joissa tarkasteluun tulevat mm. asuintonttien koko ja määrä. Kuntalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen kuuluu kunnan perustehtäviin. Enenevässä määrin toimenpiteet perustuvat hallintokuntien yhteistyöhön ja myös kolmannen sektorin kanssa toimimiseen kuntalaisen omaa vastuuta unohtamatta. Seutukuntaan laadittavaan hyvinvointikertomukseen sisältyvistä kuntakohtaisista osioista käy ilmi esimerkiksi väestön sairastavuus eli suuret perustekijät, joihin yritetään vaikuttaa perinteisten sote -palvelujen lisäksi myös jokapäiväisillä pienillä toimilla. Ne liittyvät ympäristöhoitoon, kansalaisopiston toimintaan, kulttuuriin ja liikuntaan, jossa painotus on edelleen ns. massaliikunnan puolella. Henkilöstölähtöinen työn kehittäminen jatkuu edelleen Sitran osarahoittaman ja ohjaaman LATU -hankkeen päätyttyä vuoden 2013 lopussa. Tavoitteena on vaikuttaa työelämän ja työtehtävien järkevän tekemisen kautta tuottavuuteen, jota mitataan sekä euromääräisesti että laatumittarein. Näihin jää LATU -työn jäljiltä käyttökelpoiset välineet, ns. LUPA -lappu mukaan lukien. Siihen on kirjattu ikään kuin muistutukseksi työhön ja työntekoon liittyviä asioita: lupa tehdä toisin, innostua, kokeilla, olla yhteydessä, kysyä miksi, tehdä virheitä ja oppia niistä, nauraa ja olla myös kysymättä lupaa. Työelämän laadun ja tuottavuuden kehittäminen perustuu LADUn lisäksi omaan työhyvinvointiohjelmaamme sekä kuntasuunnitelman henkilöstöä koskeviin kohtiin. Henkilöstölähtöisen kehittämistyön tuloksia mitataan sekä laatumittarein että euroin. Kokemukset lähes kolme vuotta kestäneestä toiminnasta ovat rohkaisevia: erilaisia ideoita syntyi n. 80 ja niiden yhteenlaskettu euromäärä oli n Tämä antaa hyvän pohjan myös tuleville vuosille ja osoittaa, että myös kuntaorganisaatiossa on mahdollisuus löytää tuottavuutta parantavia toimintatapoja. Kehittämistyön tavoitteeksi on kuitenkin syytä aset-

13 12 taa yksittäisen työtehtävän lisäksi toimintojen yhteensovittaminen ja hallintokuntien yhteistyön parantaminen entisestään. 2.4 Elinvoimaisuuden kehittäminen Siikajoen kunnassa Kehityspäällikön tavoitteena on toimia kunnan strategian ja vision pohjalta siten, että Siikajoen kunta säilyy vireänä kuntana ja seutukunnallisena kehittäjänä. Lähtökohtana ovat kunnan toimintaympäristö ja mahdollisuudet. Teemoina ovat tunnettuuden ja saavutettavuuden varmistaminen, sijaintietujen hyödyntäminen, kunnan vetovoimasta ja viihtyvyydestä huolehtiminen, osaava työvoiman saaminen/pitäminen kunnassa, yritysten uusiutumisen tukeminen, kunnan oman toiminnan uudistaminen, yrittäjyyden edistäminen, nuorten sitoutuminen kuntaan ja innovaatioiden ja luovuuden hyödyntäminen. Kunnan elinvoimaa rakennetaan hyvin pitkälti myös elinkeinopolitiikan avulla. Kehityspäällikön tehtäviin kuuluu toimia yhteyslinkkinä yrittäjien ja kunnan välille. Tärkeää on saada rakentava ja säännöllinen vuoropuhelu osapuolten välille. Menestyvä ja kasvava yrityskanta luo kuvaa menestyvästä kunnasta ja täten lisää kunnan houkuttelevuutta. On muistettava, että yritystoiminta vetää puoleensa yritystoimintaa ja lisääntyvä yrityskanta houkuttelee koulutus- ja hyvinvointipalveluja sekä vapaa-ajanpalveluja. Yrittäjien saaminen kuntaan pohjaa pitkälti kunnan joustavuuteen maankäytön ja tonttipolitiikan suhteen. Yhdessä valtion tarjoamien instrumenttien ja ohjelmien kanssa tämä luo hyvät edellytykset yrittäjyydelle Siikajoen kunnassa. Yritystoimintaa ja toiminnan aloitusta tuetaan koulutusten ja informaation jakamisen avulla. Tärkeää on myös verkostoitua ja osallistua seudullisiin suuriin elinkeinohankkeisiin. Erilaisten uusien energiamuotojen saaminen kuntaan kasvattaa muun muassa kiinteistöverotuloja ja mahdollisesti tuo myös uusia yrittäjiä ja asukkaita kuntaan. On kuitenkin huomattava, ettei jo kunnassa asuvien olosuhteita ei saa suhteettomasti heikentää. Koska maa-, metsä- ja kalatalous on vahva toimiala Siikajoen kunnassa, tulisi myös heidät huomioida elinvoiman kehittämisessä. Kunta tulisi nähdä yhteisenä subjektina, ei pelkästään eri kylinä. Tällöin koko kunta voidaan valjastaa elinvoimaa edistäväksi. Myös luottamus kuntaan on helpompi kasvattaa yhtenä subjektina. Kehityspäällikkö voi toimia yhteistyössä kyläyhdistysten kanssa. Kyläyhdistykset luovat yhteisöllisyyden ilmapiiriä ja ovat lisääviä vetovoimatekijöitä. Myös osallistuminen erilaisiin kulttuuri- ja taidetapahtumien järjestämiseen kuuluu kehityspäällikön tehtäviin. Tarkoituksena ei kuitenkaan olla ainoa tapahtumien järjestäjä vaan

14 13 osallistua yhtenä osallisena. Myös paikallisen ruokakulttuurin edistäminen ja matkailupalveluiden kehittäminen lisää kunnan tunnettuutta. Tapahtumat tuovat kuvan aktiivisesta maaseudusta, jonka etuina ovat asuinkustannusten pienuus ja väljyys. Siisti, turvallinen ja viihtyisä maaseutu voidaan nähdä kunnan muuttohoukuttimena. Kuntamarkkinoinnin vahvana perustana on kuntalaisten hyvinvoinnin tukeminen. Arja Lappalainen kehityspäällikkö 2.5 Väestörakenne Alla olevassa taulukossa on Facta väestö tiedoista kerätyt kyläkohtaiset asukasmäärät ja ikärakenteet Ikäjakauma tarkastelupäivämäärä Kylä/postino Väestöyht Karinkanta(92330) Luohua(92450,86400) Paavola(92430,92440) Revonlahti(92350) Ruukki(92400) Siikajoki(92320) Tuomioja(92470,92260,92140) Yhteensä: Jakamaton: Koko kunta YHT:

15 14 Kunnan väestö Väkiluvun muutos kunnittain Pyhäjoki Raahe Siikajoki Raahen seutukunta Koko maa -2 SeutuNet Vuoden 2013 aluerajat Lähde: T ilastokeskus/väestö -1,5-1 -0,5 0 0,5 1 Muutos edellisestä vuodesta, % 2.6 Elinkeinorakenne sekä yritystoiminta Työpaikat päätoimialoittain Siikajoella 2011 A Maa-, metsä- ja kalatalous Q T erveys- ja sosiaalipalvelut P Koulutus C Teollisuus F Rakentaminen G T ukku- ja vähittäiskauppa H Kuljetus ja varastointi M Ammatill., tieteell. ja tekn. toim. N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta S Muu palvelutoiminta X Toimiala tuntematon O Julkinen hallinto ja maanpuolustus I Majoitus- ja ravitsemistoiminta K Rahoitus- ja vakuutustoiminta R Taiteet, viihde ja virkistys B Kaivostoiminta ja louhinta E Vesi-, viemäri-, jätevesi-, jätehuolto J Informaatio ja viestintä L Kiinteistöalan toiminta TOL 2008 SeutuNet Vuoden 2013 aluerajat Lähde: T ilastokeskus/t yössäkäynti Työpaikkojen lukumäärä

16 15 Työpaikkojen kehitys Siikajoella A Maa-, metsä- ja kalatalous Q T erveys- ja sosiaalipalvelut P,O Koulutus, Julkinen hallinto B-E Kaivost., T eollisuus, Energia, Vesi-, jäteh. F Rakentaminen J,M,N Inform., T ieteell., tekn.toim., Hall.toim. G,I Kauppa, majoitus-, ravitsemistoiminta H Kuljetus ja varastointi R-U Muut palvelut X T oimiala tuntematon K,L Rahoitus-, vakuutus-, Kiinteistötoiminta T OL 2008 SeutuNet Vuoden 2013 aluerajat Lähde: T ilastokeskus/t yössäkäynti T yöpaikkojen lukumäärä Työpaikkaomavaraisuus kunnittain 2011 Raahe Siikajoki Pyhäjoki Raahen seutukunta T yöpaikkaomavaraisuus, % SeutuNet Vuoden 2013 aluerajat Lähde: T ilastokeskus/t yössäkäynti

17 16 Työttömyysaste kunnittain T yöttömyysaste, % Pyhäjoki Raahe Siikajoki Raahen seutukunta Koko maa SeutuNet Vuoden 2013 aluerajat Lähde: T yö- ja elinkeinoministeriö Väestön koulutusaste kunnittain 2011 Vihanti Siikajoki Pyhäjoki Raahe Raahen seutukunta Koko maa SeutuNet Vuoden 2012 aluerajat Lähde: T ilastokeskus/koulutus Osuus 15 vuotta täyttäneistä, % Ei perusasteen jälkeistä tutkintoakeskiaste Korkea-aste

18 Taloudelliset resurssit Tulovero Tuloveroprosenttia korotettiin edellisen kerran vuonna Vuonna 2011 tuloveroprosentti oli 20,0, vuonna 2012 ja 2013 prosentti oli 21,0. Vuoden 2014 talousarvio on laadittu 22,0 tuloveroprosentin pohjalle. Tuloveroprosentin korotuksen vaikutus verrattuna vuoden 2013 tilinpäätösennusteeseen on euroa ** 2013** Kunnan tuloveroprosentti 18,50 18,62 18,62 19,00 19,00 19,50 19,50 19,50 19,50 20,00 20,00 21,00 21,00 Kunnan ef. veroaste 13,95 13,88 13,70 13,69 13,63 14,19 14,40 14,28 13,85 14,00 13,88 14,33 14,37 Erotus 4,55 4,74 4,92 5,31 5,37 5,31 5,10 5,22 5,65 6,00 6,12 6,67 6,63 24,00 Kunnan tuloveroprosentti Kunnan ef. veroaste Koko maan tuloveroprosentti Koko maan ef. veroaste 22,00 20,00 18,00 16,00 14,00 12,00 10, ** 2012** 2013** Koko maa ** 2012** 2013** Koko maan tuloveroprosentti 17,67 17,78 18,03 18,12 18,29 18,39 18,45 18,54 18,59 18,97 19,16 19,25 19,38 Koko maan ef. veroaste 14,43 14,40 14,37 14,08 14,22 14,36 14,65 14,68 14,40 14,48 14,57 14,41 14,58 Erotus 3,24 3,38 3,66 4,04 4,07 4,03 3,80 3,86 4,19 4,49 4,59 4,84 4,80 (kunnat.net, hakupäivä ) Efektiivinen veroaste on maksuunpannun kunnallisveron suhde ansiotuloihin.

19 18 Tulovero Talousarviovuonna 2014 tuloveroja arvioidaan saatavan euroa. Kiinteistövero Kiinteistöveroja korotettiin talousarvioon 2012 kauttaaltaan. Talousarviovuonna 2014 kiinteistöveroja arvioidaan saatavan euroa. Kiinteistöveroprosentit yleinen kiinteistövero 1,00 1,00 1,00 vakituisen asuinrakennukset 0,50 0,50 0,50 muut asuinrakennukset 1,00 1,00 1,00 rakentamaton rakennuspaikka 3,00 3,00 3,00 yleishyödylliset yhteisöt 0,00 0,00 0,00 voimalaitokset / tuulivoimalat 2,85 2,85 2,85

20 19 Yhteisövero Yhteisöveroja saatiin euroa vuonna Vuodelle 2013 on budjetoitu yhteisöveroja , tilinpäätösennuste on euroa. Vuodelle 2014 arvioidaan yhteisöveroja saatavan euroa.

21 20 Verotulot yhteensä Kaaviossa on mukana ansioverotulot, kiinteistöverot sekä yhteisöverot. Verotuloja ennustetaan kertyvän vuodelle 2014 yhtensä euroa.

22 21 Valtionosuudet Valtionosuudet koostuvat seuraavasti: Valtionosuudet 2012 Ta 2013 Tp 2013* Ta 2014 Vo laskennalliset perusteet , , , ,00 -kunnan omarahoitusosuus , , , ,00 +yleinen osa , , , ,00 +/- vo tehtävät lisäykset / vähennykset , , , ,00 Kunnan peruspalveluiden vo ilman tasauksia , , , ,00 Verotuloihin perustuva vo tasaus , , , ,00 Järjestelmämuutoksen tasaus , , , ,00 Kunnan peruspalveluiden valtionosuus , , , ,00 Opetus ja kulttuuritoimen muut vo , , , ,00 Yhteensä , , , ,00 (Luvut kunnat.net ) Valtionosuuksia on budjetoitu miljoonaa euroa vuodelle 2014.

23 22 3 TALOUSARVION JA SUUNNITELMAN OSAT JA RAKENNE 3.1 Talousarvion tehtävät ja sisältö Voimassa olevan kuntalain 65 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on myös hyväksyttävä taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on suunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katettua suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvoite). Toimenpideohjelman kesto voi olla nelivuotista taloussuunnitelmaa pidempi mutta samalla sen on oltava realistinen. Toimenpiteet on tällöin esitettävä yksilöityinä, rahamääräisinä ja ajallisesti kohdistettuina. Alijäämän kattamisesta toimenpideohjelmineen päättää valtuusto. Kunnanhallituksen on puolestaan tehtävä toimintakertomuksessaan selkoa taloussuunnitelman ja mahdollisen toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Myös tarkastuslautakunnan velvollisuus on arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä. Tilintarkastajien on puututtava alijäämän kattamisvelvoitteen laiminlyömiseen aiempaa tarkemmin. Kuntalaissa ei ole säädetty seuraamuksia sen varalle, että kunta ei täytä sille säädettyjä tasapainottamis- ja kattamisvelvoitteita. Käytännössä kuitenkin kriisikunnan tunnusmerkkien täyttyminen johtaa valtion puuttumiseen talouden tasapainottamiseksi; tällöin se merkitsee usein hyvin tiukan ja säännellyn ohjelman toteuttamisvelvoitetta.

24 Kriisikunnan kriteerit Kriisikunnaksi voidaan nimetä sellainen kunta jonka vuosikate on negatiivinen. jossa tuloveroprosentti on vähintään 0,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin keskimäärin muissa kunnissa. jossa lainaa asukasta kohden on vähintään puolet enemmän kuin kunnilla keskimäärin. jossa omaa pääomaa on alle puolet kunnan koko varoista. jossa kunnan suhteellinen velkaantuneisuus on vähintään 50 prosenttia. jossa kunnan taseessa on kertynyttä alijäämää. Mutta kunta voi päätyä kriisikunnaksi silloinkin, kun kaikki kriteerit eivät täyty, mutta alijäämä ylittää kahtena vuonna peräkkäin määrätyn rajan. eli alijäämää saa olla viimeistä edellisessä tilinpäätöksessä enintään 500 euroa ja uusimmassa tilinpäätöksessä euroa asukasta kohden. Siikajoen kunta / vertailu kriisikuntia kuvaavien tunnuslukujen raja - arvoihin Kriisikunta, jos kaikki kohdat 1-6 toteutuvat Kriteerit Raja - arvo Tp 2010 Tp2011 Tp 2012 Ta 2013 Ta 2014 Ts 2015 Ts 2016 Raja - arvo ylittyy 1. Kunnan vuosikate ilman kuntien valtionosuuslain (1147/1996) 13 :n mukaista harkinnanvaraista rahoitusavustusta negatiivinen 2. Kunnan tuloveroprosentti on vähintään 0,5 prosentti- 19, ,0 21,0 21,0 22,0 22,0 22,0 2011, 2012, 2013, 2014, 2015, 2016 yksikköä korkeampi kuin kaikkien kuntien painotettu keskimääräinen tuloveroprosentti 3. Asukasta kohden laskettu kunnan lainamäärä ylittää kaikkien kuntien keskim. lainamäärän vähintään 50 prosentilla , 2015, Kunnan taseessa on kertynyttä alijäämää Kunnan omavaraisuusaste on alle 50 % 50 58,4 53,9 50,9 6. Kunnan suhteellinen velkaantuneisuus on vähintään 50 % 50 37,3 42,5 45,3 Mahdollisesti Mahdollisesti TAI Kertynyt alijäämä / asukas oli viimeisessä hyväksytyssä tilinpäätöksessä vähintään ja sitä edeltäneessä vähintään 500 Tp 2010 Tp 2011 Tp 2012 Ta 2013 Ta 2014 Ts 2015 Ts 2016 Kertynyt alijäämä / asukas ?

25 Talousarvion sisältö ja rakenne Talousarvioasetelma muodostuu käyttötalous- ja tuloslaskelmaosasta sekä investointi- ja rahoitusosasta. Samaa rakennetta noudatetaan taloussuunnitelmassa ja tilinpäätökseen sisältyvässä talousarvion toteutumisvertailussa. Käyttötalousosassa asetetaan palvelutavoitteet ja budjetoidaan niiden järjestämisen vaatimat menot ja tulot. Tuloslaskelmaosassa osoitetaan tulorahoituksen riittävyys käyttömenoihin ja poistoihin. Vuosikatteen tulisi riittää poistojen rahoittamiseen. Poistot: Siikajoen valtuusto hyväksyi poistosuunnitelman muutoksen vuoden 2013 alusta kokouksessaan Suunnitelmallisella poistamisella tarkoitetaan pysyvien vastaavien aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden hankintamenojen kirjaamista kuluksi järjestelmällisesti niiden taloudellisen vaikutusajan kuluessa. Pysyvien vastaavien vaikutusajalla tarkoitetaan hyödykkeen taloudellista pitoaikaa. Laskelma suunnitelman mukaisten poistojen ja poistonalaisten investointien vastaavuudesta Olennainen poikkeama on yli 10 % TP2012 TP2013* Ta2014 Ts2015 Ts2016 Poistonalaiset investoinnit Rahoitusosuudet Muut avustukset investointeihin Investointien omahankintameno Suunnitelman mukaiset poistot Ero Poikkeama Poiston on tarkoitus kattaa poistonalaisten investointien omahankintameno. Siikajoen kunnan osalta suuri poikkema selittyy yksittäisillä suurilla investointihankkeilla. Investointiosassa budjetoidaan pitkävaikutteisten tuotantovälineiden kuten rakennusten, kiinteiden rakenteiden ja kaluston hankinta, rahoitusosuudet ja omaisuuden myynti.

26 25 Rahoitusosassa osoitetaan yhteenvetona rahan lähteet ja käyttö. Rahoitusosassa osoitetaan miten talousarvio vaikuttaa kunnan maksuvalmiuteen. Rahoitusosa on jaettu kahteen osaan. 1. Ensimmäisessä osassa kuvataan varsinaisen toiminnan ja investointitoiminnan kassavirtaa. Nähdään miten vuosikate ja muu tulorahoitus riittävät investointimenojen kattamiseen. 2. Toisessa osassa arvioidaan rahoitustoiminnan kassavirtaa. Talousarviota laadittaessa tärkeitä eriä ovat antolainauksen ja lainakannan muutokset sekä oman pääoman muutokset. Rahan riittävyyttä on tarkasteltava käyttötalouden, investointien rahoittamisen sekä lainojen lyhennysten kannalta. KÄYTTÖTALOUSOSA Tavoitteet Toimintatulot Toimintamenot Poistot TULOSLASKELMAOSA Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Rahoitustulot ja -menot Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Satunnaiset erät Tilikauden tulos Varaus- ja rahastosiirrot Tilikauden yli-/alijäämä INVESTOINTIOSA Hankkeiden yhdistelmä Investointimenot Rahoitusosuudet Omaisuuden myyntitulot RAHOITUSOSA Tulorahoitus vuosikate satunnaiset erät Investoinnit investointimenot rahoitusosuudet omaisuuden myyntitulot Tulorahoitus ja investoinnit netto Antolainauksen muutokset Lainakannan muutokset Oman pääoman muutokset Vaikutus maksuvalmiuteen

27 Talousarvion sitovuuden määrittely Toiminta- ja taloussuunnitelmassa hyväksytään sekä toiminnalliset että taloudelliset tavoitteet. Valtuuston päätökset sitovat hallintokuntien ja viranhaltijoiden toimintaa ja määrärahojen käyttöä. Jokaisen henkilökuntaan kuuluvan on noudatettava omassa tehtävässään taloudellisuutta ja huolellisuutta. Talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Mahdolliset talousarviomuutokset on tehtävä välittömästi muutostarpeen tultua tietoon. Ylityksiä on ensisijaisesti yritettävä kattaa hyväksyttyjen määrärahojen sisältä. Käyttötalousosa Käyttötalousosan ulkoisten ja sisäisten menojen ja tulojen määrärahat (talousarvio kokonaisuudessaan) ovat valtuustotasolla sitovia. Käyttötalousosassa mainitut strategiset tavoitteet ovat sitovia niin, että niissä kuvattuja toiminnallisia tavoitteita on noudatettava. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan asetettujen numeeristen ja sanallisten mittareiden avulla. kullekin päävastuualueelle hyväksytty määräraha ja tuloarvio sitovat toimielintä mikäli määräraha ei kokonaisuudessaan riitä, talousarvion muutoksesta päättää valtuusto kunnanhallitus voi hyväksyä kunkin päävastuualueen sisäiset tulosalueiden välillä tapahtuvat talousarvion muutokset/siirrot lautakunta voi päättää alaistensa tulosyksikkötasojen talousarvion määrärahojen muutoksista/siirroista päävastuualueen päällikkö tai esimies, jolle muutosoikeus on delegoitu, voi päättää kustannuspaikkojen välisistä tulosyksikkötason muutoksista/siirroista Työllistämisen tulosalueella nettomääräraha eli toimintatulojen ja menojen erotus on sitova. Valtuusto päättää työllistämisen nettomäärärahan mahdollisesta korottamisesta talousarviovuoden aikana. Hallintokunnat vastaavat kukin omalta osaltaan talousarvion noudattamisesta. Sisäisistä palveluista siivous- ja ruokapalvelujen tulosalue toimii nollaperiaatteella.

28 27 Pysyväisluontoisena määräyksenä on, että mikäli henkilöstömenoista säästyy määrärahoja, säästöjä ei voi käyttää muiden käyttötalousmenojen katteeksi. Määrärahojen sitovuus päävastuualueittain TP 2012 TA 2013 TA muutos TA 2014 Muutos 2013/2014 TS 2015 TS 2016 KESKUSVAALILAUTAKUNTA Toimintatuotot Toimintakulut TARKASTUSLAUTAKUNTA Toimintatuotot Toimintakulut , KUNNANHALLITUS Toimintatuotot , Toimintakulut , SIVISTYSLAUTAKUNTA Toimintatuotot , Toimintakulut , TEKNINEN LAUTAKUNTA Toimintatuotot , Toimintakulut , KÄYTTÖTALOUSOSA YHTEENSÄ Toimintatuotot , Toimintakulut , Toimintakate , Työllistämisen vastuualueella nettomääräraha eli toimintatulojen ja -menojen erotus on sitova. Talousarviovuoden nettomääräraha työllistämisen alueella on euroa (ta 2013 = euroa)

29 28 Rahoitusosa Valtuusto määrittelee talousarvion rahoitusosan hyväksymisen yhteydessä talousarviovuoden pitkäaikaisen ottolainan määrän, joka on valtuustoon nähden sitova. Lyhytaikaisen lainoituksen korkotason ollessa matala, rahoitus hoidetaan vuonna 2014 lyhytaikaisella lainalla. Mikäli korkotaso olennaisesti muuttuu, voidaan lyhytaikaisen lainan sijasta ottaa pitkäaikaista lainaa. Tässä tapauksessa asia tuodaan kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi. Lyhytaikaista lainaa on tilinpäätöksessä 2013 arvioilta 5,8 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 on lyhytaikaisen lainan nostotarve 5,6 miljoonaa euroa. Lyhytaikaisen lainoituksen lainanottovaltuus vuonna 2014 on korkeintaan 11,4 milj.. Lainojen lisäys (lyhyt ja pitkäaikainen) vuonna 2014 on arviolta 5,6 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 lyhennetään pitkäaikaisia lainoja yhteensä euroa. Investointiosa Investoinnit ovat valtuustoon nähden sitovia talousarviossa hyväksytyn investointiohjelman mukaisesti. Kohteet, joissa toteuttamisen ehtona on ulkopuolisen rahoituksen (valtionosuus, muu rahoitusosuus) saaminen, vahvistetaan päätöksen saamisen jälkeen. Hankintarajojen päättämiset: Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan / 78: Vuonna 2013 kunnanjohtaja, päävastuualueen päällikkö, tulosalueen päällikkö, tulosyksikön päällikkö, vastuualueenpäällikkö tai rehtori / koulunjohtaja saavat päättää hankinnoista euroon asti talousarvion puitteissa. Erityismääräyksiä Talousarvioon voi sisältyä kehittämis- ja muita projekteja, joiden kustannuksia katetaan ulkopuolisella rahoituksella. Arvioidut menot voivat ylittyä, jos ylitys on katettavissa ulkopuolisella rahoituksella. Tällaisen hankkeen määrärahan ylitykset hyväksyy kunnanhallitus.

30 Sijoitusvarallisuuden tuloutus Revon Sähkö Oy:n osakkeiden myynnin yhteydessä kunta on perustanut rahaston, jonka sääntöjä on kunnanvaltuuston päätöksellä muutettu Rahaston pääoman katteena ovat olleet omaisuudenhoitoyhtiöiden hoidossa olevat varat. Rahaston pääoma tilinpäätöksessä 2012 oli ,90 euroa. Rahaston markkina-arvo on ,79 euroa. Rahaston säännöt rahastoa voidaan tulouttaa taseessa olevan, edellisen tilikausien alijäämän kattamiseen. Valtuusto hyväksyy tämän menettelyn tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä - rahaston pääomaa voidaan käyttää kunnanvaltuuston erikseen nimeämien ja hyväksymien investointien rahoittamiseen - rahaston pääomia voidaan kunnanvaltuuston päätöksellä käyttää kunnan maksuvalmiuden turvaamiseen - rahaston pääomia voidaan kunnanvaltuuston päätöksellä käyttää talousarviolainojen takaisinmaksuun - rahaston pääomia sijoitetaan tuottavasti kunnanvaltuuston päättämien periaatteiden mukaisesti - rahaston hallinnoinnista huolehtii kunnanhallitus Talousarviovuonna 2014 ja suunnitelmavuosina 2015 ja 2016 esitetään sijoitussalkun tulouttamista 4,5 miljoonaa euroa seuraavasti: Tilinpäätöksen 2012 taseessa kertynyttä ylijäämää oli ,52 euroa. Tilinpäätöksen 2013 tuloksen ennustetaan muodostuvan euroa alijäämäiseksi, joten vuoden 2013 taseeseen syntyy alijäämää euroa. Vuosina katetaan edellisten tilikausien alijäämää yhteensä 2,5 miljoonaa euroa. Ruukin koulukeskuksen rakentamiseen tuloutetaan sijoitussalkkua 2,0 miljoonaa euroa, vuonna 2014 tuloutetaan 1,0 ja vuonna 2015 tuloutetaan 1,0 miljoonaa euroa.

31 Yli - / alijäämä Siikajoen kunnan taseessa ei ole kattamattomia alijäämiä aikaisemmilta tilikausilta. Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että tilikaudelle 2014 ennakoitu alijäämä euroa kirjataan oman pääoman tilikauden yli-/ alijäämä tilille. Alijäämien kattamiseen tuloutetaan rahastoa. Kumulatiivinen alijäämä vuonna 2014 on tilinpäätösennusteen 2013 mukaan laskettuna 1,4 miljoonaa euroa Talousarvion seuranta 2014 Kunnanhallitukselle laaditaan kuukausittain tuloslaskelman, erikoissairaanhoidon toteuman sekä verotulojen kehittymisen sisältävä raportti. Lisäksi sekä kunnanhallitus että kunnanvaltuusto saavat neljännesvuosittain kattavamman raportin toteumasta sekä tilinpäätösennusteen. Vuonna 2014 neljännesvuosittain annettavaan raporttiin on tarkoitus sisällyttää hallintokunnilta pyydetyt arviot talouden kehittymisestä sekä investoinneista. Tilinpäätös saatetaan maaliskuun loppuun mennessä kunnanhallituksen sekä kesäkuun loppuun mennessä kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

32 31 4. KUNNAN VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMIEN LÄHTÖKOHDAT JA SISÄLTÖ 4.1 Tilinpäätösennuste euroa Tp2013** TOIMINTAKATE Verotulot Valtionosuudet Muut rahoituserät, netto VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS KUMULATIIVINEN YLIJÄÄMÄ Tilinpäätösennusteen mukaan toimintakate on - 32 miljoonaa euroa. Verotulojen kasvuksi arvioidaan 1,4 % verrattuna tilinpäätökseen Tilikauden tulos on ennusteen mukaan euroa. Vuoden 2013 tilinpäätösennusteen jälkeen kumulatiivinen alijäämä on 238 tuhatta euroa. Lainamääräksi (pitkäaikainen ja lyhytaikainen) arvioidaan vuoden 2013 tilinpäätösennusteessa 14,8 miljoonaa euroa eli euroa / asukas. Talousarviossa 2013 lainamäärä on arvioitu 16,2 miljoonaa euroa eli euroa / asukas. Lyhytaikaisen lainan määräksi arvioidaan 5,8 miljoonaa euroa. Lyhytaikaisen lainan lisäys tilinpäätökseen 2012 arvioidaan olevan 3,5 miljoonaa euroa.

33 Talouden kehitys SIIKAJOEN KUNNAN TALOUS Tp 2009 Tp 2010 Tp 2011 Tp 2012 Ta2013 Ta 2014 Ts 2015 Ts 2016 Asukasluku Väestön kasvu % 0,3-1,6-0,8-0,1-0,6 0,0 0,0 0,0 Tuloveroprosentti Kiinteistöveroprosentti 19,50 20,00 20,00 21,00 21,00 22,00 22,00 22,00 yleinen kiinteistövero 0,75 0,75 0,75 1,00 1,00 1,00 1,00 1,00 vakituinen asuinrakennus 0,35 0,35 0,35 0,50 0,50 0,50 0,50 0,50 muut asuinrakennukset 0,95 0,95 0,95 1,00 1,00 1,00 1,00 1,00 rakentamaton rakennuspaikka 3,00 3,00 3,00 3,00 3,00 3,00 3,00 3,00 yleishyödylliset yhteisöt 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 voimalaitokset ja tuulivoimalat 2,50 2,50 2,50 2,85 2,85 2,85 2,85 2,85 Verotulot /asukas Valtionosuudet /asukas Verorahoitus yhteensä Muutos % 4,5 5,8 0,7 3,8 2,8 2,6 1,8 1,4 /asukas Toimintatuotot Muutos % -30,1-25,6-8,1-7,0 4,8-4,1 0,8 Toimintamenot Muutos % 8,6-6,3 4,2 0,5 0,3 5,0 1,5 1,1 Toimintakate Muutos % 9,8 0,1 9,8 1,6 0,9 5,3 2,1 1,1 /asukas Vuosikate /asukas vuosikate / poistot ja arvonal. % 77,5 279,1-84,3 54,6 101,8 24,6 21,9 8,4 Sumu - poistot Tilikauden tulos Tulorahoitus Investointien tulorahoitus % 57,6 161,0-42,9 56,9 18,2 6,0 3,2 6,5 Investoinnit netto /asukas Lainanhoitokulut Kumulatiivinen yli-/alijäämäjäämä Lainakanta pa +ly kunta /asukas

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

SIIKAJOEN KUNTA. Kuva: Pirkko Kinnunen TALOUSARVIO 2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2016

SIIKAJOEN KUNTA. Kuva: Pirkko Kinnunen TALOUSARVIO 2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2016 SIIKAJOEN KUNTA Kuva: Pirkko Kinnunen TALOUSARVIO 2014 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2014-2016 Valtuusto hyväksynyt 11/12/2013 1 SISÄLLYSLUETTELO Kunnanvaltuuston päätös 11.12.2013 3 Kunnan visio 4 1.

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 10.12.2014 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014

TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 257 TULOSLASKELMAOSA 2011 2014 258 259 TULOSLASKELMAOSA Tuloslaskelmaosa osoittaa, miten tulorahoitus kattaa kaupungin palvelujen tuottamisesta aiheutuvat menot. Tulorahoituksen riittävyyttä arvioidaan

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2013 Tilanteessa 31.3.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 1.040.476 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 118.034 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 ja 19.5.2017

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2013 Tilanteessa 30.9.2013 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.047.286 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.298.930 euroa ylijäämäinen. Kun otetaan

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola

Kaupunkikonsernin talous. Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Aaro Honkola Kaupunkikonsernin talous Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän konsernitilinpäätöksen laatimisesta Tavoitteena antaa oikea ja riittävä kuva kuntakonsernin muodostamasta

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015

Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Pyhäjoen kunta Talousarvion muutokset 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2015 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 82 29.3.2016 Asianro 404/02.02.01/2016 46 Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat

RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat RAHOITUSOSA RAHOITUSOSA n rahoitusosaan kootaan käyttötalous-tuloslaskelma- ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta). Lisäksi rahoitusosaan

Lisätiedot

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala

Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Timo Kenakkala Tilinpäätös 014 31.3.015 Timo Kenakkala Eräitä merkittäviä hankkeita ja päätöksiä 014 Kestävä elämäntapa -ohjelman hyväksyminen Henkilöstöohjelman 014 00 hyväksyminen Palvelu- ja hankintaohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT

TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT 1 TALOUSARVIOKEHYS 2014; SITOVA TASO: NETTOMENOT/-TULOT KVTES: Vaalit Tulot 40 592 0 0 20 000 20 000 Menot 60 455 0 0 20 000 20 000 Netto -19 863 0 0 0 0 Tilintarkastus Tulot 0 0 0 0 0 Menot 27 987 31

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Valtuustoseminaari 11 10. 2011.

Valtuustoseminaari 11 10. 2011. Valtuustoseminaari 11.10.201110 Vuoden 2012 talousarvion lähtökohdat Talouden näkymät heikentyneet kesän jälkeen ja epävarmuus lisääntynyt. Valtion budjetti tehty tietyin t i kasvuodotuksin, k mutta silti

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2013 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVIO 2013 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVIO 2013 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2013-2015 Valtuusto hyväksynyt // 1 SISÄLLYSLUETTELO Kunnanvaltuuston päätös 12.12.2012 3 Kunnan visio 4 1. KUNNANJOHTAJAN

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2013 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

TALOUSARVIO 2013 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVIO 2013 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2013-2015 Valtuusto hyväksynyt 12 /12/2012 1 SISÄLLYSLUETTELO Kunnanvaltuuston päätös 12.12.2012 3 Kunnan visio 4 1.

Lisätiedot

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI

RISKIENHALLINTAPÄIVÄ HELSINKI RISKIENHALLINTAPÄIVÄ 4.5.2017 HELSINKI Faktaa Juvasta Pinta-ala 1 345,7 km2 Maapinta-ala 1 162,9 km2 -vesistöjä 182,8 km2 (13,5%) Väkiluku (31.12.2016) 6 424 henk. Väestöntiheys 5,7 as/km2 Työttömyysaste

Lisätiedot

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut

5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

Talousarvion muutokset 2015

Talousarvion muutokset 2015 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2015 Korjaukset Kunnanhallitus 7.12.2015 Valtuusto 16.12.2015 Korjaukset Kunnanhallitus 22.2.2016 Valtuusto 16.3.2016 KÄYTTÖTALOUSOSA/TULOSLASKELMA Ulkoinen/Sisäinen

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016 Kunnan tilikauden tuloksen muodostuminen Vuoden 2016 talousarvion kehyksenä ollut 2015 talousarvio ja oletukset heikosta talouskehityksestä. Tilikauden aikana näkymä taloudesta

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit

Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Hattula - Hämeenlinna Janakkala

Hattula - Hämeenlinna Janakkala Hattula - Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden nykytilatarkastelua 5.2.2014 Riitta Ekuri 5.2.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013. Kaupunginhallitus 31.3.2014 Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS 2013 Kaupunginhallitus 31.3.2014 Kuntien yhdistyminen Vuoden 2013 tilinpäätöksessä vertailua edellisen vuoden tilinpäätökseen ei ole perusteltua tehdä, koska vuonna 2013

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007

Lahden kaupunki. Tilinpäätös 2007 Lahden kaupunki Tilinpäätös 2007 Tilinpäätös 2007 LAHTI TP 2005 TP 2006 TP 2007 Asukasluku (31.12) 98 411 98 755 99 301 Veroprosentti 19,00 19,00 19,00 1000 euroa Verotulot 258 802 274 700 290 033 Vuosikate

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2016 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja

Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja Lapin kuntatalous Lapin liiton kuntataloustyöryhmä Tapani Melaluoto Puheenjohtaja 10 000 Toimintakate tilinpäätös 2014 /as. 9 000 8 868 8 000 7 000 6 000 5 000 7 411 7 328 6 739 6 259 6 327 6 461 5 839

Lisätiedot

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina

6. TULOSLASKELMAOSA * Määrärahat euroina Kajaanin kaupunki 74 2.12.24 6. TULOSLASKELMAOSA 22-28 * Määrärahat 1 euroina Suunnitelma TP-23 TA-24 HK-25 TA-25 26 27 28 VARSINAINEN TOIMINTA Toimintatulot 55 752 54 675 39 786 4 49 39 44 39 475 39 485

Lisätiedot

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla.

Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. 39 TULOSSUUNNITELMA 40 TULOSSUUNNITELMAN LUKUOHJE Tuloslaskelmaosan määrärahat sisältyvät vähennyslaskukaavan muotoiseen tuloslaskelmaan, joka on esitetty viereisellä sivulla. TOIMINTAKATE on ilmoittaa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.9.2015 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2015 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2013 SEURANTARAPORTTI 30.9.2013 Talousarvion seurantaraportti 30.9.2013 Tuloslaskelma: Tasaisen kertymän mukaan toimintatuotot ja toimintakulut saisivat olla syyskuun lopussa

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016

PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 PYHÄJOEN KUNTA Talousarvion muutokset 2016 Kunnanhallitus 28.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 PYHÄJOEN KUNTA (sitovuus) TALOUSARVION MUUTOKSET VUODELLE 2016 TULOSLASKELMA MUUTOKSET LOPULLINEN (Ulkoinen/Sisäinen)

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA Käyttötalous: TOIMINTAMENOJEN (59,7 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2013 Muut (17 %) SOTE (54 %) Henkilöstömenot (29 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon SOTE

Lisätiedot

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin

Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin 1 (5) Nurmeksen vuosi 2016 toteutui talousarviota paremmin Nurmeksen kaupungin tilinpäätös oli talousarviota vahvempi vuonna 2016. Kaupungin tilikauden tulos oli 532 064 euroa ja ylijäämä esitettävien

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2014 Tilanteessa 30.9.2014 kirjanpidollinen tuloslaskelman vuosikate on 4.872.480 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.891.982 euroa ylijäämäinen. Marraskuun

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2015 Tilanteessa 30.9.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 4.484.701 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 1.429.172 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/

Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ Isonkyrön kunnan talous 2009-2010 tilannekatsaus 24.8.2009 ja 9.9.2009 Reino Hintsa http://www.reinohintsa.com/ www.reinohintsa.com 1 Kuntataloudessa vaikeat ajat Laman johdosta työttömyys lisääntyy Kunnan

Lisätiedot