Välitunneilla Johanna tuijotti ja kulki näiden kahden pojan perässä niin, että heitä alkoi vituttaa ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Välitunneilla Johanna tuijotti ja kulki näiden kahden pojan perässä niin, että heitä alkoi vituttaa ja"

Transkriptio

1 Vuosi 2987 Toukokuun lopulla oli Johannan konfirmaatiotilaisuus, jolloin Hilda-mummo filmasi uudella multimediakamerallaan kun vanhin lapsenlapsi seisoi Lexuksen kirkon alttarilla. Alttariseinällä on suuri valotaulu, jossa näkyy raamatullisia kuvia. Multimediakameran Hilda ja Oscar ostivat äskettäin Kanariansaarilta, joka on yhä Euroopan suosituimpia matkailukohteita. Siellä on todella halpaa koska Kanariansaaret on julistettu verovapaaksi vyöhykkeeksi jotta ihmiset voisivat mennä rentoutumaan ja samalla tehdä edullisia ostoksia. Hildan kamerasta on suora nettiyhteys suvun videosivusto Kivinen Areenalle jotta ne sukulaiset jotka eivät päässeet tulemaan Johannan konfirmaatiojuhlaan, voisivat etäosallistua. Yksi heistä on Elisabeth-mummo Vattulassa. Hän ei jaksanut eikä uskaltanut tulla paikanpäälle sillä ikä alkaa painaa tätä harmaa nutturatukkaista mummelia. Hän oli hyvin lähellä tulla mutta päätti kuitenkin tyytyä seuraamaan netistä. Hän pelkää jos junassa sattuisi kuolemaan ja sitten ruumis joutuisi hakoteille. Tuskin nopeassa luotijunassa ehtisi edes aivastaa. Elisabeth laittoi tietokoneensa päälle ja meni Kivinen Areena sivustolle ja sitten asettui hyvään asentoon motorisoidussa kiikkutuolissa. Samalla kun hän katsoi lapsenlapsen rippijuhlaa netistä, niin hän söi Pringles perunalastuja. Hänen sekä monen muunkin vanhuksen suosikkeja on Pringles Original. Juuri vanhusten toivomuksesta yhä Pringles valmistus jatkuu. Paikan päällä olevat konfirmaatiovieraat olivat muun muassa Matias ja Kayo. Kirkossa noin viisivuotias Vera-Kayo huuteli koko ajan animaatiohahmo Fatmaniä, joka on hyvin lihava ukonköriläs, joka pomppii läskiensä avulla ja hokee pomppufiilistä. Hän yrittää laihduttaa mutta aina vaan epäonnistuu koska hänen arkkivihollisensa Läski-Ekman tarjoilee ihania rasvaisia pullia. Monet lapset ja varhaisteinit fanittavat Fatmaniä joiden joukossa Vera-Kayo Karjalainen. Johannaa ja Jaana-Maria Fatman ei ole koskaan kiinnostanut. Joskus Jaana-Mari on selaillut Fatman kuvalaitetta, muttei kuitenkaan fanita. Fatman on Johannan ja Jaana-Marin mielestä liian yliampuva; lihava ukonpökkelö mukamas lentää kuin varpunen. Jollakin on ollut vilkas mielikuvitus, kuten Johanna on monesti todennut. Elisabethia nauratti kun kuuli netistä Vera-Kayon äänen. Hän kaipaa kaikkia lapsenlapsiaan koska hän on vakuuttunut, ettei vuoden kuluttua häntä enää ole olemassa. Rippijuhlan jälkeen Lexuksen kirkon edustalla kun Oscar odotti muuta seuruetta, niin silloin hän joutessaan hartaasti kaivoi autonkaukosäätimellä korvaansa. Hilda filmasi multimediakameralla kun autonkaukosäädin oli ukon korvassa ja hänen ilmeensä oli harras kuin nenänkaivajalla. Tämäkin kohtaus nauratti Elisabethia. Hänestä Oscarin ulkonäkö on huvittava; musta littana siilikampaus sekä pitkät pulisongit. Kesäkuun alussa Kiviset kävivät jokavuotisella Vattulan matkalla. Tänä kesänä Johanna ja Jaana-Mari ensikertaa harjoittelivat multimediakameran käyttöä ja filmasivat paljon, jopa liikaakin samassa paikassa. Varsinkin Johannaa on alkanut filmaaminen kiinnostaa. Nuorempana hän mielellään esiintyi kameran edessä mutta nyt hän mieluummin filmaa, ettei itse tulisi filmatuksi. Hänestä tuntuu hirveältä kun katsoo itseään filmiltä. Muuten hän on tyytyväinen ulkonäköönsä eikä siinä olekaan mitään vikaa paitsi kävelytyylissä; kun hän kävelee, niin silloin pää on hieman alaspäin suuntautunut ja hartiat tahtovat olla ylöspäin kuin milläkin vaivaisella. Juuri tämän vuoksi Johanna vierastaa omaa ulkonäköään kun saa assosiaatioita vaivaisiin. Hän sekä vanhemmat kutsuvat toimintarajoitteisia vaivaisiksi. Perheen vanhoissa videofilmauksissa Johanna on aina keskipisteessä ja tietenkin pelleilee. Eräässä filmauksessa hän leikkii tekorään kanssa. Se on sellaista vihreää limamaista mönjää, jota on leikkikalukaupoissa. Siitä on tullut hyvin suosittua lasten keskuudessa mutta äitien keskuudessa se on painajaismaista tököttiä joka jättää vaatteisiin rasvaläiskiä. Vanhoissa kotivideofilmeissä Johanna venyttelee tätä tekoräkää niin, että katsojaa ihan oksettaa. Taustalla Jaana-Mari rassaa viihderobottia asettamalla sen yhä uudelleen kyljelleen josta robotti pomppaa valtavalla värinätoiminnolla rattailleen. Syntymäpäiväfilmauksissa on melkoista säpinää kun tyttöjen serkut pääsevät vauhtiin. Filmaukset on tallennettu avoimeen Kivinen Areena sivustolle jotta sukulaiset voisivat helposti niitä katsoa. Totta kai filmauksista on poistettu tai sumennettu kaikki yksityisyys. Videosivustolla on käy paljon porukkaa ja vieraskirjassa on runsaasti kehuja filmauksien tasosta. Ne

2 ovat todella hauskoja. Johanna ja Jaana-Mari ovat melkoisia koomikoita. Nyt kesälomamatkalla Vattulassa Johanna ja Jaana-Mari kilpailevat siitä, että kumpi filmaisi enemmän. Tietenkin multimediakamerassa pitää olla nettiyhteys päällä. Jaana-Mari suuntaa kameranlinssiä kohti siskoaan, niin silloin tämä laittaa kätensä rintojensa eteen koska häntä ujostuttaa tissien kasvu. Jaana-Mari kysyy kameran takaa: "No, mitkä pommit ne tuolla pullottaa?" johon Johanna: Ööh, läskithän ne siellä vaan pullottaa." ja nauraa hekottaa päälle. Parhaillaan tytöt on Volmar enon olohuoneessa, jossa Jaana-Mari filmaa jokaisen pikkuesineen enon DVD-hyllykössä. Olohuoneen pitkällä seinällä on seinän peittämä kuvaruutu, joka on kytkettynä videosivusto Kivinen Areenaan, jotta tytöt näkisivät miltä heidän live-filmaus näyttää netissä. Tätä filmausta ei tallenneta koska kyseessä on pelkkä harjoitus. Volmar ja Ally ovat keittiössä juttelemassa Annan ja Axelin kanssa. Mike on aikoja sitten muuttanut pois kotoa ja asuu vaimonsa Mary Lättänä-Karjalaisen kanssa muutaman korttelin päässä Piikkipensaankadulla. Saman kadun varrella on Oscarin muinainen ruokakauppa, mutta sillä on lyhyemmät aukioloajat koventuneen kilpailun vuoksi. Oscarin aikaan kauppa kuului Lidl-ketjuun, mutta tätä nykyään kaupan nimi on K Near Virtalehto. Virtalehdon suurin ruokakauppa on osuuskunnallinen Coop Siwa, joka on pitkään auki, kuten Siwoilla on tapana olla. Vattulan matkan jälkeen Kiviset lähtivät lomamatkalle Ukrainaan koska siellä ei aiemmin ole tullut käytyä. He ovat monta vuotta haaveilleet Mustanmeren lomasta mutta ei vaan ole tullut lähdettyä. Nyt vihdoinkin he päättivät ottaa härkää sarvista ja lähteä uittelemaan varpaita Mustaanmereen. Mukana oli Victorin ja Astan perhe itse tehdyllä matkailuautolla. Viktor rakensi matkailuauton vanhan nettioperaattorin pakettiautoon. Axelin ja Annan perheellä on asuntovaunu jonka he ostivat Viktorilta kun matkailuauto valmistui. Asuntovaunuun Viktor on kyhännyt paljon kupuja vanhoista keksipurkeista elektroniikan suojaksi. Viktor väittää leikillään, että suojakuvut olisivat ammattisähköasentajan asentamia vaikka näkee ihan selvästi, että ne ovat vanhoja keksipurkkeja. Axelilla on tätä nykyään viininpunainen Rolls Roycen Rolls81 henkilöauto. Tätä nykyään Rolls Royce valmistaa tavallisia perheautoja. Volkswagenista Axel luopui kun Jaana-Mari syntyi koska se oli aivan liian pieni neljälle henkilölle. Volkkarin he vaihtoivat siniseen Rolls75:een ja vuonna 2981 he vaihtoivat tähän nykyiseen. Axel harkitsee parhaillaan vaihtaa uudempaan Rollsiin, sillä tässä nykyisessä tahtoo termostaattitietokone reistailla. Kiviset menivät Helsingistä Tallinnaan josta menee leveä moottoritie aina Mustallemerelle asti. Lähellä Donetskia he olivat ensimmäisen yön upealla taukopaikalla nimeltä Bush Russia Rasta. Jokaiselta taukopaikalta Johanna otti matkamuistoksi paikallisia taukopaikka lukulaite-esitteitä. Useat lukulaitteet ovat esperantoksi jota Johanna osaa jo melko hyvin. Hänhän saa esperanton opetusta kerran viikossa. Jaana-Mari on ajat sitten lopettanut esperanton lukemisen, sillä hänellä on ollut epäonnea esperantopedagogien kanssa kun jotkut ovat olleet lahkosaarnaajia ja osa ärsyttäviä ihilistisiä kukkahattutätejä. Lähellä Kiovaa matkailuauton biokaasuputki sai ilmaa ja auto pysähtyi vilkkaasti liikennöidylle moottoritielle. Onneksi takana tulevat huomasivat pysähtyneen matkailuauton ajoissa eikä sattunut onnettomuuksia. Viktor ajoi varamoottorin avulla tiensivuun ja soitti edellä ajavalle Axelille, että tämä käännyttäisi seuraavassa liittymässä ja tulisi hinaamaan. Niin hän tekikin. He hinasivat matkailuautoa asuntovaunun perässä lähimmälle taukopaikalle josta he jatkoivat hinaamista lähimmälle liittymälle. Vähän ennen liittymää paikalle tuli Falckin tiepalveluauto jonka kuljettaja oli pikku hiprakassa mutta pystyi kuitenkin auttamaan. Falckin tiepalvelija hinasi matkailuauton lähellä olevalle ABC Traffic Stationin korjaamolle, joka on osa yhteiseurooppalaista osuuskunnallista huoltoasemaketjua. ABC:n juuret ovat Suomen ikivanhassa S-ketjussa. Muutkin suomalaiset osuuskunnalliset liikkeet ovat levittäytyneet ympäri Eurooppaa, erityisesti Skandinaviaan.

3 Kun tiepalvelija kuuli, että Kiviset tulevat Suomesta, niin silloin hän kehui turkulaisjääkiekkojoukkue Siemenlehto Indianseja joka on voittanut lukemattomia kertoja Euroopan mestaruuden sekä muutaman maailman mestaruudenkin. Toinen hyvä suomalainen lätkäjoukkue on Kuopion Lauttacity. Parhaillaan Helsinkiin on valmistumassa jättimäinen jäähalli. Tähän mennessä tärkeät ottelut on pelattu Lappeenrannan Fenno Areenalla, jonka sponsori on tietysti se kuorma-autotehdas. Joitakin otteluita pelataan myös Hartwall Areenalla mutta se on jäänyt liian pieneksi. Oli myöhäilta kun Kiviset tulivat korjaamo-huoltamon pihalle. Onneksi ABC Traffic Station huoltamot ovat avoinna vuorokaudet ympäri mutta itse korjaamo oli suljettu siltä päivältä. Pienestä S-Marketin myymälästä Kiviset löysivät erittäin hyvämakuista ukrainalaista Timosenko hedelmäviiniä. Seuraavana päivänä kun Viktorin matkailuauto oli tullut kuntoon, niin he päättivät lomailla Mustanmeren sijasta täällä Kiovan lähialueella. Axelin auton termostaattitietokone on mennyt epäkuntoon ja se nostaa moottorin lämpötilaa niin, että helteessä ajaessa oikein pelottaa, että milloin konepellin alta tuprahtavat lieskat. He asettuivat Tshernobyl Campingille. Juuri täällä sijaitsi muinainen Tshernobylin ydinvoimala. Testien mukaan säteilyä ei enää esiinny. Ydinvoimala rakennukset on ajat sitten purettu muutamaa lukuun ottamatta ja tilalle on tehty tämä upea viisi tähtinen leirintäalue jonka vieressä virtaa kylmävetinen puro jota viilennetään vanhoilla ydinreaktorin potkureilla. Jonkin matkan päässä voi käydä ihmettelemässä ydinreaktorin potkuria joka vuorokaudet ympäri vispaa puro vettä. Reaktori saa virtansa aurinkopaneeleista. Purossa ei ole kaloja ja se ilahdutti kalakauhuista Johannaa. Leirintäalueen vieressä on Olympiastadion jossa muutama vuosikymmen sitten oli Olympialaiset. Anna, Asta, Jaana-Mari sekä Misha kävivät katsomassa Olympiastadionia. Ukot sekä Johanna eivät halunneet mukaan ja päättivät sen sijaan ottaa aurinkoa. Camping Tshernobylissä he olivat muutaman päivän ja sitten he lähtivät kotimatkalle jonka he päättivät tehdä Puolan kautta. Kiviset yöpyivät Anna-Jossanin taukopaikalla joka sijaitsee Varsovan ulkopuolella. Tietenkin Anna Kivinen oli ylpeä taukopaikkakaimastaan. Taukopaikan keskellä on lihavaa tyttöä muistuttava pronssipatsas. Patsaan historiasta luki ainoastaan puolaksi eli siitä ei saanut mitään tolkkua. Taukopaikan informaatiosta Johanna löysi sydämenmuotoisia ilmaisia lukulaite-esitteitä. Onneksi siinä luki myös esperantoksi niin, että Johanna ymmärsin kaiken. Anna-Jossanin taukopaikalla Kiviset ihmettelivät tulikärpäsiä. Taukopaikan kahvilassa on potkunyrkkeily peli; datapukuun ja datakypärään pukeutuneena voi nyrkkeillä muinaista naisnyrkkeilijä Josefine Larssonia vastaan. Anna Kivinen innostui pelistä niin, että ruuanlaitto myöhästyi. Viimeisen yön he olivat Gdanskissa Itämeren rannalla. Täällä he pulikoivat eteläisen Itämeren aalloissa ja söivät herkullista Waliczekin jäätelöä joka on punainen tikkujäätelö joka maistuu hapanimelältä ja lopuksi suuhun tulee inhottava ihran maku. Jäätelöpaperissa poseeraa joku pulleaposkinen puolatar. Seuraavana päivänä he menivät laivalla Helsinkiin. Varustamon nimi on Walic Line ja laiva on todella valtava Jet Anna. Tietenkin Anna Kivinen filmasi multimediakamerallaan jokaisen sopukan hänen nimikkolaivassa. Monta vuotta on suunniteltu tunnelin rakentamista Suomen ja Viron välille mutta aina vaan joku on hankkeen kaatanut. Parhaillaan suunnitellaan rakentaa tunneli Hangosta Paldiskiin. Saa nähdä tuleeko hankkeesta mitään. Kivisten lomamatka oli lähellä mennä mönkään autojen temppuilun takia mutta onneksi he löysivät Tshernobyl Campingin johon he ihastuivat niin, että sinne he saattavat lähteä toistenkin. Keväällä vähän ennen koulujen päättäjäisiä Johanna ihastui Niila Lehmukseen koska tämä kokonaisen vuoden flirttaili jotta Johanna jättäisi Matin rauhaan. Totta kai tämä oli tosi härskitemppu

4 leikkiä Johannan tunteilla. Muutakaan vaihtoehtoa pojilla ei ollut kun Johanna ei ota kuuleviin korviin, että Matti on jo varattu. Koulujen päättäjäisten aikoihin Johanna rakastui Niilaan eli nyt hän itse on samassa liemessä kuin Matti. Johannalla ei ole aavistustakaan, että Niila vain teeskentelee rakastunutta. Rakastuminen tapahtui kevään viimeisellä veistotunnilla, jolloin oppilaat kävivät Forssan lentokentällä joka sijaitsee Brandcarin tehtaan takana. Lentokentällä veistopedagogi Klasu Lehti esitteli yhden hengen suihkariaan. He eivät lentäneet koska lentokoneessa on ainoastaan paikka yhdelle henkilölle eikä Klasulla ole valtuuksia ottaa riskiä lennättää oppilaitaan. Lentoklubi rakennuksen ylimmäisessä kerroksessa on lasitettu terassi jossa veistopedagogi tarjosi erittäin hyvänmakuista melonijuomaa jota oppilaat kehuivat taivaisiin samalla kun katsoivat taivaalle lentäviä lentokoneita. Forssan lentokenttä on Helsinki Airportin varalentokenttä. On suunniteltu rakentaa pilareiden päällä kulkeva luotijuna Helsingin lentokentän ja Forssan lentokentän välille, mutta kuten tavallista; siihen ei ole varaa ja toiseksi hidas hämäläinen päätöksenteko hidastaa hankkeen toteuttamisen. Lentokentälle mennessä Johanna istui Matin vieressä takapenkillä ja farmari tilassa istui Niila joka flirttaili Johannalle joka kerta kun tämä kääntyi katsomaan häntä. Niila laittoi huulensa pusuasentoon ja napsutteli eikä osaa aavistaakaan mitä tuleman pitää. Johannalle muistui mieleen kakkosluokan aikainen napsuttelu. Hän ajatteli, että hän taisi olla aikaansa edellä, vaikkei silloin edes tiennyt mitään rakkaudesta. Päättäjäispäivänä kun Johanna ja Niila olivat odottamassa sisälle pääsyä, niin silloin Niila oli kyykyssä kiinnittämässä kenkiään erikoisella kaasuremmillä; kun remmistä vetää, niin silloin tennarien kaasu kiinnittää kengän jalkaan. Kaasuremmi korvaa kengännauhat. Tennareitaan kiinnittäessä Niila katsahti Johannaa ja kysyi kummissaan: No, etkö sä aio moikata mua? Johanna punastui ja alkoi änkyttää: Juu kyllä mä moikkaan, Moi vaan! Jälkeenpäin häntä hävetti tämä epäonnistunut tervehtiminen. Niila antoi Johannalle elektronisen kutsukortin hänen konfirmaatiojuhlaan joka pidetään heinäkuun lopulla Padasjoen sauvakirkossa. Lisäksi Niila antoi Johannalle pienen elektronisen muistion johon hän on kirjoittanut; Olet tervetullut mun konfirmaatiojuhlaan Padasjoen sauvakirkkoon. Olisi kiva jos sä olisit siellä. Tekstissä on runsaasti virheitä, sillä Niilalla on dysleksia. Muutamaa päivää sitten Niila kirjoitti Johannalle virallisen rakkauskirjeen tai oikeastaan se on epävirallinen jotta tämä jättäisi Matin pois mielestä, mutta Johanna olettaa sitä viralliseksi. Silloin vielä rakkaus Mattiin oli vielä sen verran vahva, että hän laittoi kirjeen koulun eteisaulassa olevaan paperisilppuriin jotta näyttäisi Matille, että hän olisi uskollinen. Muutaman viikon kuluttua Johanna katui, että oli tuhonnut kirjeen. Se olisi ollut mainio todiste Niilan flirttailusta. Syksyllä Johanna aloitti viimeisen kymmenennen luokan. Tätä nykyään perusspesiaalikoulut ovat kymmenvuotisia jotta siistittäisiin työttömyyslukuja sekä oppilaat voisivat kohentaa tietämystään eri aineissa. Koulujen alkaessa Niila Lehmus ei enää sietänytkään Johannan läsnäoloa. Sitä Johanna kovasti ihmettelee kun he eivät olleet tavanneet kesäloman aikana. Hän ei käsitä, että miksi nuoriherra Lehmus on alkanut vihamaan häntä kun keväällä tämä jopa flirttaili. Johannalla ei ole aavistustakaan flirttailun syystä. Johannalle tuli mieleen, että ehkä Niila on ottanut nokkiinsa kun hän ei tullut hänen konfirmaatiojuhlaan. Yksinkertaisesti Johannalla ei ollut tilaisuutta mennä Padasjoelle asti. Kylläkin sinne menisi pikabusseja mutta Johanna ei ole tottunut matkustaa pitkänmatkan busseilla. Matti ja Niila sekä muut luokkakaverit siirtyivät toisen luokanvalvojan alaisuuteen mutta Johanna jäi Ilkka Beckmanin luokalle. Tämä sapettaa Johannaa kun ei enää voi ihailla idoleitaan. Johanna ei tiedä, että Matti ja Niila ovat inisseet ja vaatineet päästä eri luokkaan jotta saisi olla rauhassa sen blondin tuijotuksilta. Nyt uuden lukuvuoden alkaessa pedagogit päättivät tehdä poikien mieliksi ja jättää Johanna Ilkan luokalle mutta kuitenkin seuraavalle kymmenelle vuosikurssille. Pojat sekä muut luokkakaverit saivat uuden pedagogin, eräs silmälasipäinen Ofelia Hannula. Silmälaseissa on pienet pyyhkimet jotta rillit päässä olisi mukavampi kävellä sateessa. Välitunneilla Johanna tuijotti ja kulki näiden kahden pojan perässä niin, että heitä alkoi vituttaa ja

5 uhkasivat tulla niin tasa-arvoisiksi, että pian Johanna saisi kunnolla turpiin. Johanna vain nauroi kuin mikäkin tyhmä blondi. Tyhmä hän ei ole vaan antaa itsestään tyhmän kuvan. Johannan luokalla aloitti monta uutta oppilasta jotka käyvät seitsemännellä vuosikurssilla. Enemmistö on tyttöjä eikä Johanna syty samaan sukupuoleen. Johannasta on tullut jälleen pedagogin lellikki koska hän on hyvin humoristinen ja hänen elämänkatsomus on hyvin aurinkoinen. Hän on oppinut hyvin paljon englantia ja esperantoa. Muutaman kerran viikossa oppilaat saavat ruotsinkielen opetusta. Tätä nykyään Suomen kouluissa opetetaan riikinruotsia, ettei suomalainen erottuisi liikaa Skandinaviassa käydessään. Ruotsinkielestä on tehty koko Skandinavian yleiskieli heti englannin ja esperanton jälkeen. Länsi- ja eteläosissa puhutaan paljon tanskaa ja norjaa mutta ne on tätä nykyään murteiksi luokiteltuja. Suomessa on neljä virallista kieltä; suomi, ruotsi, englanti ja esperanto. Itä-Suomessa joillakin paikkakunnilla viidentenä kielenä on venäjä sekä Karjalan kieli. Koulujen riikinruotsin opetus on kompromissi jotta perussuomalaiset pysyisivät rauhallisina. Puolue ei siedä jäykkää vanhanaikaista Suomen ruotsia joka on ajat sitten poistettu Suomen kouluista. Perussuomalaisten nimi on tätä nykyään; Basic Finns Party. Ruotsinkielessä Johanna on kohtalaisen hyvä, muttei kuitenkaan niin hyvä kuin esimerkiksi englannissa ja esperantossa. Ei ehkä pärjäisi Skandinaviassa. Johanna on ainoa joka on valinnut esperanton valinnaisaineeksi. Esperantopedagogi on siilitukkainen Madelene Rauta. Hän on hyvin humoristinen. Hän ja Johanna tapaa hassutella sanelukoneen kanssa tehden hassuja haastatteluja esperantoksi. Jonkin aikaa Jaana-Mari kävi esperantontunneilla kunnes pedagogi Leo Kapri pelotteli häntä, että täällä Vironmäenkoulussa tulee olemaan vaikeaa ja mainosti Hillolan koulua mutta tästä Jaana-Mari ei ollut moksiskaan. Seuraava Jaana-Marin esperantopedagogi oli eräs ääri-uskovainen Ulla Häkkinen joka tuputti uskonasioita ja pelotteli helvetin laava-altailla jos uskonto ei ala kiinnostaa. Tämä pelottelu oli kylläkin esperantoksi mutta todella rankkaa teinitytölle. Jaana-Mari kertoi tästä ukilleen jolloin tämä alkoi noitua, että pian tulee lasermiekalle hommia. Oscar ei ole koskaan ollut uskonnosta kiinnostunut paitsi eräänä jouluna hän päätti lähteä Annan, Hildan ja Johannan kanssa Lexuksen kirkkoon kuuntelemaan kauneimpia joululauluja. Tätä tempausta Anna ja Hilda ovat kovasti ihmetelleet. He ovat päätelleet, että kukaties Oscar tuntee kuoleman lähestyvän. Jaana-Mari kyllästyi esperantonlukemiseen kun pedagogit osoittautuivat surkeiksi. Johannalla on ollut parempi tuuri esperantonpedagogien kanssa. Madelene Rauta on todella hauska huulisisko, joksi tätä nykyään naispuolisia huuliveikkoja kutsutaan. Johanna itsekin on melkoinen huulisisko. Ainoastaan kaksi poikaa ei ole samaa mieltä ja he ovat häneen vittuuntuneita Matti ja Niila. Madelene Raudan tytär Sanna on innokas keilaaja. Hän on suurin piirtein Johannan ikäinen. Silloin tällöin paikallisen nettilehden urheilusivuilla lukee Sannan saavutuksista. Vuosi 2988 Tammikuussa Johannan esperantopedagogi vaihtui koska Madelene meni tyräleikkaukseen. Hänen seuraajakseen tuli kulttuuri-intoilija Sampo Lappalainen. Hän on melkoinen teatteripelle jolla on joka kerta mukana korkea kulttuurillisia lukulaitteita ja tietysti esperantoksi. Hän tapaa esperantoksi selittää, että hänen nimensä juontuu Kalevalasta ja kehottaa Johannaa tutustua tähän ikivanhaan suomalaiseen kansalliseepokseen. Eräänä päivänä Sampo käytti Johannaa Snadi teatterissa katsomassa esperantonkielisen version Lemminkäisestä. Johannalle tuli mieleen kakkosluokan aikainen erikoisvoimistelupedagogi Karl-Peter. Teatterin eteisessä hän tapasi kakkosluokan luokanvalvoja Markku-Leon. He vaihtoivat muutaman sanasen. Pitempään he eivät ehtineet jutella kun Markku-Leon uudet oppilaat koko ajan hyppivät pedagoginsa ympärillä. Teatterikatsomossakin oppilaat ryömivät Johannan istuimen alla ja yrittivät availla kenkien kaasuremmejä mutta Johanna oli ovelampi ja polkaisi sormille jolloin naperot kiroillen menivät

6 paikoilleen. Teatteritauolla kun Martti-Leo ja Sampo olivat toisaalla, niin silloin Johanna sepitti näille kurittomille kakaroille huonolla venäjänkielellä, että hän olisi Jill ja tulee Moskovasta. Totta kai pikkutyttöjä nauratti kovasti tämän hassun blondin sepitykset. Jossu itse sai inspiraation alkaa kirjoittaa kertomusta liikenainen Jillistä. Harmi vaan kun hänellä ei ole saneluohjelmaa tietokoneessa ja joutuu naputtelemaan aataminaikaisella tekstinkäsittelijällä. Kun myöhemmin Martti-Leo kuuli oppilailtaan, että tuo hassu Jill tulee Moskovasta, niin silloin tämä naurahti Johannalle, että esiintyykö hän Jillinä. Martti-Leo pitää kovasti Johannan jutuista ja hänen runsaasta tietämyksestä. Herra Speed ei koskaan unohda kun kakkosluokalla Johanna oli kovasti kiinnostunut lasersahaamoista. Tätä Johanna itse ei enää muista vaikka muuten hänellä on elefantinmuisti. Syksyllä Johanna tuli ajokortti-ikään. Syntymäpäivälahjaksi hän sai lukulaitteen jossa opetetaan liikennesääntöjä sekä voi tehdä ajokorttitestejä. Viikonloppuisin hän alkoi harjoitella autolla ajamista äidin kanssa Brandcarin suurella pysäköintialueella. Peruuttaminen pysäköintiruutuun aiheutti aluksi vaikeuksia mutta sekin alkoi käynnistää sitkeiden harjoittelujen jälkeen. Kun ajo alkoi luonnistaa, niin silloin siirryttiin tien päälle. Joskus ajo on mutkittelevaa mutta sekin alkoi korjaantua. Keväällä Axel ja Anna vaihtoivat auton uusimpaan vuosimalliin. Uusi auto on Rolls88 joka käyttää uudenlaista polttoainetta; Biokaasu Superia. Se on puhtaampaa kuin aiemmat biokaasut. Maapallon ilma on huomattavasti puhtaampaa kuin 2000-luvun alkupuolella. Teollisuus saastuttaa enää vain murto-osan. Jotkut teollisuuslaitokset päästävät salaa myrkkyjä luontoon mutta se kuitenkin paljastuu ennemmin tai myöhemmin ja silloin kyseisen firman omistajalla on todella kova työ alkaa selitellä jotta selviäisi pelkillä sakoilla. Useimmiten saastuttamisesta rapsahtaa vuoden vankeustuomio. Vankilassa joutuu opiskelemaan ympäristöoppia jota kutsutaan sosiaaliseksi harjoitteluksi. Talvella Viktor ja Asta aloittivat omakotitalon rakentamisen Forssan eteläpuolella olevalle Veemaan omakotialueelle joka vielä on syrjäseutua mutta tarkoitus on rakentaa Veemaan maaseutulähiö kiinni Forssan eteläisiin Eurolan ja Lexuksen kaupunginosiin. Viktorin ja Astan talo päällystetään valkoisilla metallimurikoilla jotka muistuttavat Legopalikoita. Talo sijaitsee Calletien päässä jossa katu kääntyy korttelin ympäri ja muuttuu Skanssitieksi. Viktor tulee säilyttämään pienkerrostalonsa koska on liikemiehiä. Talossa toimii yhä antikvariaatti josta Kiviset tapaavat silloin tällöin käydä ostamassa filmi-kalikoita. Kevättalvella Johanna osti oman multimediakameran sillä hänelle myönnettiin sairauseläke. Kansaneläkelaitos on tätä nykyään nimellä Insurance Cash. Konttoreita on jokaisessa eurooppalaisissa kaupungeissa. Johannan uusi multimediakamera on kevyempi ja pienempi kuin entinen joka yhä on muun perheen käytössä. Nyt Johannan ja Jaana-Marin ei enää tarvitse kilpailla siitä kumpi saa filmata. Kivinen Areenalle on tehty kaksi Live-esitys ruutua jotta molemmat voisivat samaan aikaan esittää filmauksiaan suorana. Johanna filmasi muun muassa kummisedän talon rakennusvaiheita ja kokosi filmaukset nettiin omalle JK Direct nimiselle sivustolle joka on Kivinen Areenan alaisuudessa. Johanna on kiinnostunut kotisivujen teosta. Tavallaan muinainen Rajapyykkivuoren Aviisi on alkanut uudelleen ilmestyä mutta vain netissä ja uudella nimellä. Sivulle Johanna laittoi omia kertomuksia vapaaseen levitykseen sillä hän haluaa tarjota maailmalle huumoria. Sivuillaan hän kirjoittaa muun muassa mitä tapahtuu hänen poikarintamalla ja missä he ovat käyneet kesälomilla. Poikarintamalla ei tapahdu yhtikäs mitään jos ei lasketa onnettomia rakastumisia. Kertomuksissa hän esiintyy Akka Kakkanen nimellä ja Matti ja Niila esiintyvät nimillä Ilmari ja Iiro. Kertomuksissa koulun hän on muuntanut maatalousopistoksi. Tämä siksi, ettei kertomuksista tulisi mitään blogia. Osa poikarintamauutisoinnista Johanna on salannut salasanalla niin, etteivät perheenjäsenet saisi tietää kaikkea hänen poikakohelluksista. Todellakin kohelluksia, sillä koulussa Johanna kulkee alituiseen Matin ja Niilan perässä ja tuijottaa eikä kuuntele kun he yrittävät selittää, ettei hän vahtaisi tuolla lailla. Keväällä Johanna oli ensimmäistä kertaa työharjoittelussa. Työpaikka oli Vironmäen Coop Sale.

7 Vieressä on kilpaileva K Quantum Giant joka on todella jättimäinen ruokakauppa. Coop Salessa on kätevä käydä ostamassa pikku ostoksia mutta siellä on melko kallista. Johannan piti enimmäkseen järjestellä hyllyjä ja tuoda tavaraa myymälän puolelle. Hänen mieleen jäi olutmerkki Power Beer koska olutpulloissa on maltaalta tuoksuvat etiketit. Kahvitauolla hän sai ottaa vapaasti sen juoman minkä halusi ja hän otti uteliaisuuttaan Power olutta. Hän valitsi oikein, sillä myymäläpäällikkö Oili Korkein on suuri oluen ystävä ja kehui Johannaa kun tämä valitsi tämän laatu oluen. Muista olutmerkeistä Johanna ei piittaa koska ne maistuvat hänen mielestä samanlaisilta kissapissoilta mutta Power olut on todella hyvänmakuisen raikasta. Oluen seassa on sitruunalimsaa joka antaa oluelle raikkaan piristävän maun. Power Beer on keskiolutta ja sen tähden Johanna joi sitä varovasti, ettei se jämähtäisi päähän. Ei olisi kovinkaan mukava työskennellä jos olisi olutpöhnässä. Eräänä päivänä Johannan piti laittaa silakoita muovikelmuun mutta se inhotti häntä koska hänellä on kalakauhu. Hän sanoi vieressä seisoneelle isorintaiselle liha- ja kalamestaritar Jonna Mazaselle, että kala tuntuu inhottavalta ja voisiko tämä auttaa. Jonna auttoi Johannaa silakkafileiden paketoinnissa. Hänellä on todella valtavat vatsat ja riippumaha joka hytkyi kun alkoi laittaa silakoita kelmuun. Välillä vilkuili Johannaa ja sitten taas jatkoi työskentelyä. Eräänä päivänä kun Hilda tuli tähän Salen kauppaan katsomaan kuinka lapsenlapsi työskentelee, niin silloin Johanna hätkähti kun näki mummonsa tulevan ulko-ovesta sisään. Hän siirtyi hyllyn taakse mutta Hilda oli jo nähnyt hänet ja tuli perässä: "Miten kauppa käy?" Johanna vastasi ujosti: "Joo, hyvin menee." ja meni takahuoneeseen jonne asiakkailla on pääsykielletty. Johannaa ujostutti näyttäytyä silmälasit päässä vaikka mummi tietää, että hänellä on rillit. Johanna on tehnyt itselleen melkoisen ongelman rilleistään. Myöhemmin illalla kun Anna oli kuullut anopiltaan, että tytär oli mennyt hyllyn taakse piiloon, niin silloin hän piti pienen puhuttelun, että on todella lapsellista mennä omaa mummia piiloon joka voi loukkaantua. Johannaa alkoi hävettää ja säälittää mummirukka ja meni mummolaan pyytämään anteeksi. Johanna sanoi ukille ja mummolle, että he ovat tervetulleita Vironmäen Coop Saleen koska siellä on todella hyviä tuotteita. Hän mainosti muun muassa Power olutta sekä espressokahvijauhetta nimeltä Circle Espresso. Työharjoittelussa Johanna on hyvin ahkera. Kun edellinen työtehtävä tulee valmiiksi, niin silloin hän kysyi lisää hommia. Eräänä päivänä hänen piti järjestellä varaston ylähyllyllä olevia lasilevyjä joita oli niin paljon, että ne uhkasi tippua alas. Johannaa alkoi pelottaa jos lasilevyt tippuisivat hänen tai jonkun muun niskaan ja sitten työskentelyt olisi työskennelty, niinpä hän sanoi pomolleen, että nuo lasilevyt uhkaa tippua alas eikä hän yksin niitä jaksa pidätellä. Oili tuli katsomaan ja vastasi vähättelevästi: Ei oo mitään vaaraa! Ei nuo minnekään tipu." Johanna oli erimieltä, että varmasti tippuisivat ennemmin tai myöhemmin alas kun varaston ulko-ovi paukahtaa kiinni. Johanna alkoi poimia lasilevyjä yksitellen ja kasasi ne varaston nurkkaan. Näin hän pelasti pomonsa kiusalliselta tilanteelta jos ne olisi tipahtanut jonkun niskaan. Työharjoittelu kesti vain kaksi viikkoa ja sitten hän palasi takaisin koulunpenkille. Läksiäislahjaksi hän sai suuren suklaarasian sekä korillisen Power olutta. Toukokuussa Johannan luokka teki opintomatkan Loimaan kotiseutumuseoon jonne he menivät Tavastia Express paikallisjunalla. Mukana oli Vironmäenkoulun molemmat spesiaaliluokat joka ilahdutti Johannaa koska idolit olivat mukana mutta idoleita raskaasti vitutti kun pedagogit järjestivät opintomatkan samaan aikaan sen tuijottavan blondin kanssa. Perillä museossa katseltiin interaktiivisia tauluja sekä vanhojen maalaistalojen julkisivuja jotka oli rakennettu suureen saliin. Johanna katsoi suurta kultakehyksistä interaktiivista taulua jossa oli liikkuvia animaatiokuvia. Taulussa kastanjanruskeatukkainen nuori nainen katsoi sympaattisesti ja räpytteli keimaillen silmiään niin, että Johannasta alkoi tuntua lesbomainen olo mutta pian palasi takaisin poikaystäväkuume. Kastanjanruskeatukkaisen tytön takana lepatti suurikokoinen Puolan lippu. Yhtäkkiä Johannan katse osui taulun alapuolella olevaan valkoiseen naruaitaan joka estää menemästä liian lähelle kuvaruututauluja. Taulun vieressä on suuri ikkuna josta näkyi Loimaan halki virtaava Majavapuro joka on kaupungin ulkopuolella olevien viljelysten kastelukanava. Ikkunan alapuolella on metallinvärinen laukku jossa lukee; Alarm Service. Johanna laittoi toisen jalkansa naruaidan yli ja samassa hälytin alkoi ulvoa. Hänen sydän hyppäsi

8 kurkussa asti ja meni hissukseen viereiseen saliin jossa voi kuunnella langattomien korvakuulokkeiden avulla muinaisia suomalaisugrilaisia murteita ja kieliä. Johanna asettui istumaan pöydän ääreen ja laittoi kuulokkeet korville, ettei kuulisi hälyttimen ulvontaa. Kuulokkeissa joku vanha mies luki unettavalla narisevalla hieman änkyttävällä äänellä jotain Parhaat vuodet kertomusta välillä vaihtaen murretta. Johannaa hieman hymyilytti miehen lievästi änkyttävä puheääni. Hetken kuluttua hän näki kahden museovartijan menevän viereiseen saliin katsomaan, että miksi hälytin oli lauennut. Johannan polvet tutisivat. Hän ajatteli, että mitähän Niila mahtaisi sanoa jos tietäisi, että hän oli laukaissut hälyttimen ja aivan varmasti munaa ei heruisi. Muutenkin munan saanti on niin tai näin Johannan osalta. Johannan onneksi kukaan ei nähnyt kun hän laukaisi hälyttimen. Kyseisessä salissa ei myöskään ollut valvontakameroita eikä vartiointirobotteja. Jos robotti olisi ollut, niin silloin se olisi todennäköisesti ampunut nukutuskapselin. Myöhemmin kotona Johanna piirteli piirustuslaitteellaan tapahtuneesta muutaman ruudun pituisen sarjakuvan jossa museovaras kähveltää kuuluisan taiteilija Don Martinin taulun ja vartiointirobotti ampuu nukutuskapselin voroon. Museo vierailun jälkeen he menivät syömään tavaratalo Coop Domuksen ravintolaan joka sijaitsee Loimaan keskustassa liikekeskus Galtsun tiloissa. Niila valitsi lounaaksi geenimanipuloidun grillimakkaran lohkoperunoiden kera. Tietenkin Johanna teki samoin jotta näyttäisi, että hänellä olisi samanlainen maku. Kun Niila oli huomannut, että nyt se blondi alkoi apinoida, niin silloin hän vitsaili Matille, että olisi pitänyt tilata etanamuhennos. Johanna asettui syömään näköetäisyydelle Niilaan. Hän ihaili Niilan pystyyn kammattua ruskeaa tukkaa sekä tämän siroa kehonrakennetta. Syönnin jälkeen oppilaat saivat kierrellä tavaratalossa. Johanna osti suomalais-ukrainalaisen elektronisen sanaston johon naputellaan haluttu sana ja sitten näyttöruutuun tulee vastaus suomeksi tai ukrainaksi. Ukrainan reissun jälkeen Johannaa on alkanut kiinnostaa ukrainankieli. Jonkin ajan kuluttua he menivät Loimaan matkakeskukselle odottamaan junaa. Odotellessa Johanna kävi asemakioskissa katsomassa jos siellä olisi matkamuistoja. Hän osti interaktiivisen maisemakortin jossa on hevosenkengän kuva jonka keskellä näkyy liikkuvia kuvia Loimaan keskustasta. Pian vaaleansininen Tavastia Express paikallisjuna saapui Loimaan juna-asemalle. Junassa Johanna asettui istumaan Niilan etupuolelle. Niilan vieressä istui luokkakaveri Tim Hänman, hyvin lihava tuulella käyvä hyvin impulsiivinen poika. Koulussa Tim on kova protestoimaan ja tekemään sellaista mitä itse haluaa. Hän on spesiaalikoulun vakiotursake. Hänellä on sekalaisia tunteita Johannaa kohtaan; joskus hän saattaisi mennä Johannan kanssa sänkyyn ja toisinaan saattaisi potkaista tätä persuuksiin. Tim on yksi Johannan uusista luokkakavereista. Johannallakin on sekalaisia tunteita Timistä; toisinaan kiihottuu ja toisinaan tekee häijyä kun katsoo Timin lättynaamaa. Niilan ja Timin takana istuvat muun muassa Matti, Mikaela sekä Tuula. Mikaela ja Tuula ovat myös Johannan uusia luokkakavereita. Mikaela innostui kun kuuli, että Johannalla on hevibändi Amppareiden musiikkikalikka ja haluaisi ostaa sen häneltä mutta Johanna ei halua myydä omaisuuttaan. Johanna on melkoinen materialisti ja kerää hirveästi kamaa. Amppareiden keulahahmo Mustiksen väitetään juovan verta ja syövän raakaa lihaa jonka jälkeen lavalla röyhtäisee päälle. Röyhtäisy on totta mutta raa an lihansyönti taitaa olla pelkkä markkinointikikka. Johannan omistaman musiikkikalikan kannessa bändiläiset ovat jalkakäytävällä kontallaan ja irvistelevät. Kalikalla on vain kaksi kappaletta; Haluan olla joku sekä Lemonador. Äänitteen Johanna osti ihan uteliaisuuttaan Vironmäen antikvariaatista eikä ole erityisemmin piittaa hevistä. Ihan hyvin hän voisi myydä sen hevidiggari Mikaelalle jotta saisi kahisevaa. Tuula on rauhallisempi kuin Mikaela ja tapaa silloin tällöin hassutella Johannan kanssa koulunkäytävällä jossa hän yleensä seisoo ja odottaa kun Niila ja Matti tulevat ylös kellarissa olevasta taukohuoneesta. Johanna ei koskaan ole ostanut välipalaa koulussa koska hänellä ei ole lompakkoa mukana. Rahattomana koulussa oleminen on tapa ala- ja keskiasteelta. Tuula asuu omakotialue Puolikkaassa joka sijaitsee Vironmäen pohjoispuolella.

9 Tuulan lähellä on ruokakauppa Lidl Aitta jonka kellarissa on asekauppa josta Johanna jaksaa vitsailla, että tämän lähellä on hirveästi tussareita. Tuula on hyvin hintelä ja laihahko tyttö jonka kasvoilla on ketun piirteitä. Junassa Niilan oli pakko kääntyä taaksepäin jotta välttyisi näkemästä Johannan pärstää. Johanna koko ajan seisoi polvillaan istuimen päällä ja ihaili Niilan selkää. Tietenkin tämmöinen tuijotus pistää vituttamaan. Niila sanoi monta kertaa Johannalle, ettei tämä tapittaisi tuolla lailla mutta se meni kuin kuuroille korville. Vähän ennen Jokioisten pohjoista asemaa nimeltä Härkänen Niila ja Tim vaihtoivat paikkaa, koska Niilan selkää ihan kuumotti Johannan läpitunkevat katseet. Johanna on todella korviaan myöden rakastunut Niilaan. Mattia hän ei pitkään aikaan ole ajatellut koska hän on alkanut hyväksymään, että tällä on jo tyttöystävä mutta Johannan tietojen mukaan Niila olisi sinkku. Oikeastaan Niila saa syyttää itseään kun vielä vuosi sitten flirttaili Johannalle ja heilutteli kondomeja tämän edessä. Kun Niila ja Tim vaihtoivat paikkaa, niin silloin Johannakin teki samoin ja asettui istumaan Niilan taakse. Niila ei tullut ajatelleeksi mennä istumaan sellaiseen kohtaan jonka molemmilla puolilla olisi jo matkustaja. Hän ei todellakaan ole mikään ruudinkeksijä. Oikeastaan Niila kuuluu Johannan huippusalaiseen tursakelistaan mutta nyt lemmen tunteet ovat väliaikaisesti poistaneet hänet tursakelistalta. Niila kääntyi Johannaan päin ja sanoi kuivalla äänellä: Lopeta tuo tuijottaminen! Se häiritsee mua." Johanna hymyili kuin blondivitsien blondi. Mikä hassuinta, Johanna on kuin onkin vaaleatukkainen, muttei kuitenkaan tyhmä vaikka teoillaan on hankkinut tyhmänblondin maineen. Johanna vain hymähti: Paskat se sua häiritsee vaan taitaa asia olla niin, että sua panettaa mun mirrini. Kun juna oli saapumassa Härkäsen asemalle, niin silloin Johanna silitteli Niilan olkapäätä. Samassa Niila kääntyi rivakasti Johannaan päin: Lopeta tai saat turpiin! Johanna vain hymähti: Sä et lyö tyttöjä, et ainakaan mun kaltaistani seksipommia! Johon Niila: Sehän pian nähdään kuinka tasaarvoinen olen! Härkäsen asemalla he poistuivat junasta sillä tämä junavuoro ei mene Forssaan vaan jatkaa Humppilaan. Juna-aseman edessä on suuri lasinen monumentti nimeltä Irtosalaatti jonka kyljessä on juuri ja juuri puolikaljupäisen miehen ja pitkätukkaisen blonditytön kuva. Johannaa nauratti tämä monumentti kun blondin kuva muistuttaa melkoisesti häntä. He siirtyivät toiseen paikallisjunaan joka kiidätti heidät Jokioisten keskusasemalle josta he kävelivät Jokioisten Kauppatorille josta bussilla Forssaan. Torin laidassa on vaaleanpunainen juhlapalatsi jossa seudun rikkaat tapaa rellestää. palatsin julkisivulla lukee neonkirjaimin; Bile Residenssi. Residenssirakennuksen nurkalla Johanna näki kun luokkakaveri Tia-Maria antoi pikahalauksen Niilalle jolloin hän tuli mustasukkaiseksi. Johanna meni väliin ja sanoi Tia-Marialle: Noin et saa tehdä! johon Tia-Maria: Älä sekaannu toisten asioihin, Niila ei halua sua. johon Johanna: Niila ei halua suakaan, senkin shaabo! Oikeasti Tia-Maria ei ole ihastunut Niilaan vaan halusi ihan vittuilakseen halata koska näki Johannan olevan lähellä ja arvasi kuinka tämä reagoisi. Tia-Maria asuu Vironmäen Puro-onnela korttelissa joka on ihan kivenheiton päässä Kivisiltä. korttelin vieressä on hammaslääkäri jossa Johanna aloitti leikkikouluiässä purukalujensa korjaukset. Hammaslääkäriä vastapäätä on Vironmäen urheilukenttä joka samalla on koko Forssan suurin urheilukeskus. Johannaa jännitti kun paikallisbussi oli lähestymässä Vironmäkeä, että olisiko Tia-Maria aggressiivinen mutta pelko osoittautui aiheettomaksi. Joskus välitunneilla Tia-Maria hieman kiusoittelee Johannaa, muttei läheskään niin paljon kuin kolmannella luokalla. Kesälomalla Kiviset lähtivät jokavuotiselle Vattulan matkalle. Tällä kertaa he menivät Karjalan kautta koska siellä ei ole tullut käytyä sen jälkeen kun Eeka ja Anne olivat mukana.

10 He ajoivat samaa reittiä ja pysähtyivät samoissa paikoissa kuten esimerkiksi Sortavalassa. He huomasivat, että Karjalasta on tullut sikakallis lomamaa. Siellä on kalliimpaa kuin Suomessa. Johanna osti Karjalasta karjalankielisen huumorilukulaitteen nimeltä Karjalan Hullu. Lukulaitteen etusivulla on kuva kalastusveneestä jonka nosturi pitelee vedenpinnan yläpuolella köytettyä miestä. Lukulaite Hullusta on myös suomenkielisiä versioita joita hän tapaa silloin tällöin ostaa. Yhä Karjalan tasavallan presidenttinä on Magnus Kuusisto ja on pärjännyt ihan kohtuullisesti mutta häneltä puuttuu kansan luottamus. Kyllä hän on kansan valitsema mutta herra Kuusisto on luonteeltaan mököttäjä joka kutsuu toimittajia sopuleiksi eikä suostu aina kommentoimaan ajankohtaisia tapahtumia. Vapaa-ajalla Magnus Kuusisto tapaa pelata salibandya. Usein hän käy Kazakstanissa katselemassa sähkökäyttöisiä moottoripyöriä ja siinä sivussa juhlii Kazakstanin presidentin kanssa. Elokuussa 2986 Karjalan edellinen pitkäaikainen presidentti Uno Goljat Karvinen menehtyi Alzheimerin tautiin. Dementian lisäksi hänelle tuli Alzheimerin ja Parkinsonin tauditkin. Viime vuosina Uno köpötteli vapisten Petroskoin keskuspuistossa avustajiensa kanssa. Kun vapinan takia kävelykeppi putosi maahan, niin silloin hän tuhahti: Ime munaa kepakko! Uno oli hyvin pidetty henkilö kansan keskuudessa mutta toiset poliitikot vihasivat häntä yli kaiken koska hän oli hyvin kiero. Juuri sellainen presidentin tuleekin olla. Magnus on Unon vastakohta. Unon oppipoikana oli edellisellä vuosikymmenellä puolueveli Pavel Virsu joka haaveilee presidentin virasta mutta kansa ei oikein luota kierosilmäiseen Paveliin koska tämä tapaa usein kääntää takkiaan niin, ettei hänen poliittisista mielipiteistä ota selvää. Uno oli kuitenkin terveellä tavalla kiero oikealla ajanjaksolla. Unon aikana vältyttiin sodalta kun Venäjä alkoi nootteineen pottuilla raja-asioista mutta Uno ammattitaitoisesti vakuutti Venäjälle, ettei Karjala koskaan uhkaa Venäjää eikä muitakaan maita. Magnus Kuusisto kuuluu Karjalan työväenpuolueeseen, ja Uno kuului Karjalan citykeskustaan. Unon muistoksi pystytettiin Petroskoin keskuspuistoon muistomerkki joka muistuttaa melkoisesti uimaallasta mutta sellainen se ei ole. Altaan keskellä on kiero pysti jonka päässä on valkoinen sarvi. Tavallinen kansa ei oikein pidä tällaisista muistomerkeistä. Kansan mielestä Unolle pitäisi pystyttää näköispatsas. Viimeisen yön ennen Vattulaa Kiviset yöpyivät Vuokatin leirintäalueella jossa on seikkailumaauimala Tiia Park jossa illalla oli Golden-Timexin konsertti. Bändi on suomalais-virolainen josta on tullut hyvin suosittu varsinkin ugrilaisilla kielialueilla koska monet kappaleet ovat ugrilaisilla kielillä. Bändin suosituimmat hitit ovat muun muassa Maikkarin tytöt, Kuresaare Sanna sekä Kuldne aeg. Bändin laulaja on musiikilla rikastunut Pera Kesseli jolla on luksushuvila Saarenmaalla merenrannalla. Festivaalialueelle ei tarvinnut mennä, kun musiikki kuului selvästi leirintäalueelle niin, että Kiviset saivat ilmaiseksi iltamusiikkia. Seuraavana päivänä Kiviset menivät Vattulaan jonne ei ollut pitkästi. Keväällä Volmar ja Ally erosivat koska Ally on löytänyt toisen miehen. Volmarin mukaan Ally oli hankkinut mieshaaremin. Ihan niin villiksi ei Ally tullut vaan löysi Vattulan Asiakastorilta hintelänoloisen äijän jolla on zorromaiset viikset. Kun Volmar oli nähnyt hepun, niin silloin hän alkoi kutsua häntä hinttiviiksiseksi hamppariksi. Vähän ennen avioeroa Ally oli käynyt Eekan ex-vaimo Annen luona eräänlaisella opintovierailulla, että kuinka avioero toteutetaan. Volmar joutui jättämään omakotitalon Allylle. Jos hän ei olisi lähtenyt talosta, niin silloin hän olisi joutunut luopumaan pakettiautosta ja se olisi ollut huonompi vaihtoehto sillä auto on hänen työväline. Kun hän viimeisen kerran poistui talosta, niin silloin hän keskelle kellarinkäytävänlattiaa murjaisi vetelän ihmispaskan jonka päälle laittoi pienen paperikyltin; Lahja hampparille, terveisin talon entinen isäntä Volmar Karjalainen. Volmar oli tarkoituksella syönyt runsaasti ksylitolipurukumia jotta maha menisi löysälle jotta tulisi oikein herkullinen torttu kellarinlattialle kostoksi. Myöhemmin Ally ja hänen uusi mieskaverinsa ihmetteli kun kellarista tulee paskanhajua ja menivät katsomaan, että mikä siellä lemuaa. He näkivät ison paskakasan keskellä kellarinkäytävän betonilattiaa jonka päällä nökötti pieni lappunen tikun päässä. Ally siivosi itkukurkussa ja laittoi ulosteen mustaan muovipussiin jonka hän vei Volmarin uuden rivitaloasunnon ovelle ja soitti ovikelloa ja juoksi nurkan taakse katsomaan tämän ilmeen.

11 Volmar avasi oven ja ihmetteli kun oven takana ei ollut ketään ja aluksi epäili kurittomia kakaroita kunnes huomasi mustanmuovipussin sekä tutun lappusen pussiin liitettynä nuppineulalla. Volmar alkoi noitua kuin miehet autoremontissa. Hän vei pussin roskapönttöön ja sitten soitti Allin matkapuhelimeen, että se paska olisi ollut sille hampparille. Allin matkapuhelimen soittoääni kuului nurkan takaa ja Volmar meni sinne sanomaan, että paska olisi ollut sille hinttarille. Ally nosti nokkaansa ja kiiruhti juoksujalkaa takaisin kotikadulleen joka on nimeltä Myllytie 10. Hänen uusi kotikatu on Asuinpaikkakatu joka on enimmäkseen pihakatu kahden rivitalonpätkän välissä. Volmarin talon takana on Oscar Kivisen entinen ruokakauppa. Kauppa on harvoin auki koska Vattulan isommat kaupat polkevat hintoja. Keväällä Eeka osti pienen punaisen parakkimaisen omakotitalon Virtalehdon kaupunginosasta Warettajankatu 8:sta. Virtalehdossa on Vattulan halvimpia työläistaloja ja jotkut ovat kuluneita mutta Eekan talo on hyvässä kunnossa tosin melko pieni mutta onneksi lapset asuvat äitinsä luona Halvarin kaupunginosassa Vattupuron toisella puolen. Eekan talossa on vain kolme huonetta ja keittiö. Olohuone on erittäin suuri isoine ikkunoineen. Yksi makuuhuoneista hän varasi lapsilleen jotka tapaavat käydä hänen luona muutaman kerran viikossa. Kivisten tullessa Eekan luokse kylään, niin silloin siellä oli myös lapset. Kun Johanna filmasi multimediakamerallaan serkkujaan, niin silloin Joonas ja Jeanette alkoivat pelleillä kameran edessä ja juoksivat päätä pahkaa keittiön maton alle jossa he kikattivat makeasti. Nuorimmainen Andrew on oikea filmitähti, sillä hän istui kylmän rauhallisesti valkoisen kangassohvan päällä. Kun Kiviset käyvät Vattulassa, niin ensimmäinen pakollinen kyläpaikka on Elisabeth sillä hän innolla odottaa tyttärensä perhettä. Hän tapaa katsoa navigaattorilta, että missä kohti he ovat tulossa. Kun hän huomaa Kivisten navigointitunnuksen olevan Vattulan kohdalla ja jos heitä ei ala tunnin sisällä kuulua, niin silloin hän alkaa kuvitella kaikenmoista kuten esimerkiksi ryyppäämistä. Tätä nykyään navigointilaitteet ovat hyvin arkipäiväisiä ja jokaisessa taloudessa on sellainen. Navigaattorin avulla vanhemmat katsovat, että missä lapset milloinkin viilettää. Lapsilla tapaa olla yllään niin kutsutut navivaatteet joissa on sisään ommeltu mikrosiru jotta jälkikasvu löytyisi helposti. Elisabethin tietokoneessa on navigaattorisovellus joka on yhteydessä Kivisten matkapuhelimeen. Joka toinen päivä Elisabeth voi huonommin ja joka toinen paremmin. Hän liikuttuu kyyneliin kun Kiviset tulevat kylään. Pois lähtiessä hän tapaa purskahtaa itkuun ja se on Johannalle kova paikka sillä hän ei saada katsoa mummon itkevän. Pois lähtiessä Elisabeth nyyhkii tyttärelleen, että onkohan häntä enää ensi kesänä olemassa ja nyt voi olla viimeinen kerta kun nähdään. Silloin Anna tapaa lohduttaa vanhaa harmaatukkaista äitiään, ettei koskaan voi tietää kuka milloinkin lähtee ja nyt yksi perhe lähtee Forssaan. Johanna tapaa poistua mummon asunnolta ensimmäisenä koska häneltäkin meinaa päästä itku. Kiviset tapaa pysäköidä autonsa vanhan vesitornin juurella olevalle vierailijoiden pysäköintipaikalle ja sitten nousevat mäennyppylän päälle jossa vesitorni sijaitsee. Johannasta ja Jaana-Marista on mahtavaa kun Vattulan mummo asuu oikeassa vesitornissa. Tornin vieressä on kaupungintalo jossa kauan sitten oli Brand Linen ja Palos Aeron pääkonttorit. Kyseisten firmojen omistajat ovat Vattulan perustajia. Aluksi kaupungista tehtiin Suomen kokeilukunta. Pääkonttoritalo on ajat sitten purettu mutta kortteli on nimetty Pääkonttoriksi. Brand Linen pääkonttori on siirretty Sassnitziin. Palos Aero on fuusioitunut kilpailijoiden kanssa. Mummolassa Johanna ja Jaana tapaavat kilpailla siitä, että kumpi ehtii ensin istuutua mummon elektroniseen kiikkutuoliin joka keinuu pienellä sähkömoottorilla. Kerran he tappelivat mummon puhuvasta maskottikoirasta niin, että sen korva irtosi jolloin koiran puhesyntikka sanoi: What a people, My ear is loose! Tietenkin tyttöjä nauratti niin, että nauru tarttui Elisabethiinkin. Anna naurahti, että nyt vanha äiti elää kauan sillä kunnon nauru pidentää ikää. Tähän Elisabeth tuhahti: Höh, ei tää ollut mikään erikoisen kunnon nauru ja kohta viikatemies tulee. Elisabeth on tottunut lastenlapsiensa riehumisiin. Eekan lapsetkin ovat silloin tällöin hyvin villejä kun he käyvät mummolassa. Elisabeth on heille parempi mummo kuin Liebling koska tämä ei ole yhtä ankara. Kerran Joonas leikki mummon täytetyn liito-oravan kanssa niin, että pian se oli karvaton. Nuoruudessaan Emil oli ampunut Peurasuonpuistossa liito-oravan ja sitten ihan itse täytti sen ja antoi sen Elisabethille kosintalahjana.

12 Kerran kun Kiviset söivät Elisabethin luona lihakeittoa, niin syönnin jälkeen Johanna sanoi leikillään: En jaksa syödä muuta kuin paistettua sianlihaa. Elisabeth luuli Johanna olevan yhä nälkäinen ja meni eteiseen ja sanoi: Odota hetki, niin käyn Lidl Ruokamuorissa ostamassa sianlihaa, niin tehdään oikein mehevä possupaisti! johon Anna kiirehti selittämään: Äh, ei tarvitse mennä ostamaan. Tyttö laski vaan leikkiä, se oli vain vitsi." johon Elisabeth: "Mutta jos lapsella on nälkä." Anna naurahti: "Eikä ole, juurihan me syötiin!" Syksyllä Johanna aloitti lukiospesiaalikoulun konsumtio-opintolinjalla a ja se tarkoittaa sitä, että hänestä on tulossa nuori uranainen tai ainakin melkein, sillä spesiaalilukiokoulusta ei pitkälle pötkitä. Johannalla ei ole mitään asiaa tavalliseen lukioon koska hänhän on juuri lopettanut perusspesiaalikoulun, ja sen tähden ei ole samanlaisia valmiuksia kuin normaali peruskoulun käynneillä. Johanna on erittäin huono laskennossa ja se johtuu kun kolmannella ja neljännellä luokalla pedagogit eivät ottaneet tosissaan matematiikan opettamista. Nyt Johanna tuntee katkeruutta Lappeenrannan aikaisia pedagogeja kohtaan. Itse kaupunkia hän rakastaa koska siellähän asuu ihanan lutunen Jani-Petteri. Jossu on yrittänyt etisiä netin syövereistä Jani-Petteri Jussilaa mutta huonoin tuloksin. Hän on kylläkin löytänyt Jani-Petterin vanhempien yhteystiedot. Hän ei uskalla ottaa yhteyttä Jani-Petterin äitiin. Jos Johanna löytäisikin Jani-Petteri Jussilan yhteystiedot, niin tuskin hän uskaltaisi ottaa yhteyttä koska silloinhan isä ja äiti saisivat tietää ja alkaisivat kiusoitella. Johanna on kiinnostunut taidemaalauksesta, piirtämisestä sekä kertomusten kirjoittelusta. Harmi kun hänellä ei ole vara ostaa sanelulaitteita. On todella työlästä naputella aataminaikaisella tekstinkäsittelijällä. Johannan harmiksi lukiospesiaalikoulussa ei ole mahdollisuutta mennä toimisto- ja kauppa alalle. Hänellä oli valittavana vain kaksi vaihtoehtoa; Konsumtio-opintolinja sekä teollisuustekninen linja. Johanna valitsi ensin mainitun koska se on lähinnä toimistoalaa. Verstasteknilliseltä joutuu lähinnä Brandcarin tehtaalle ja sinne hän ei halua koska on kuullut vanhemmiltaan, että Brandcarilla on todella rankkaa. Parhaillaan Forssan kouluvirasto ja Hämeen alueparlamentti neuvottelevat spesiaalikoulujen ja päivätoimintaryhmien ja työverstaiden yksityistämisestä Savon ja Vermlannin mallin mukaan. Koulutusyhtiö Suner Inc tahtoisi ottaa kaikki Hämeen päivätoimintaryhmät ja spesiaalikoulut vastuulleen ja rakennuttaa talon jonne keskittäisi ryhmät ja spesiaalikoulut jotta toimintarajoitteisten negatiivinen kaiku tulisi positiiviseksi ja tämä pitkään syrjitty ja alipalkattu ryhmä saisi parempipalkkaisia töitä. Tuskin tämä uudistus ehtii valmistua Johannan kouluaikana eli hän tulee olemaan viimeisiä spesiaalikoulunoppilaita joiden otsaan tulee spesiaalikoulunleima. Johannan Konsumtio-opintolinja on Vetehisenkoulun tiloissa Kaarlon kaupunginosassa. Koulurakennus on päällystetty keltaisilla metallimurikoilla. Samassa rakennuksessa on tavallisen lukiokoulun tilat ja se lohduttaa Johannaa koska välitunneilla hänen ei tarvitse katsella spesiaalikoululaisten pärstiä eikä ole leimautumisvaaraa. Konsumtio-opintolinjan luokkahuoneet sijaitsevat keltaisen kaksikerroksisen tiilirakennuksen toisessa kerroksessa. Rakennus on mäenrinteessä niin, että sisäpihan puolelta pääsee suoraan toiseen kerrokseen. Kaarlontien puolelta katsottuna rakennuksen näkee kaksikerroksisena kun taas sisäpihan puolelta rakennus näyttää puoliksi yksikerroksiselta sillä toisen päädyn kohdalle on kaivettu kävelykäytävä seinänviereen. Rakennuksen keskivaiheilla sisäpihan puolella on uloke josta pääsee suoraan toiseen kerrokseen sekä ulokkeen alapuolelta ensimmäiseen kerrokseen. Lukiospesiaalikoulun luokkien lisäksi rakennuksessa on tavallisen lukion Konsumtiolinjat jotka käsittävät sosiaalipalvelut sekä hotelliteknikko-opinnot. Välitunneilla Johanna näkee paljon upeita uroksia jotka käyvät normaalilukion puolella mutta hänellä on kaksi ongelmaa; ujous ja vahvat tunteet Niilaan joka käy yhä Vironmäenkoulun kymmenettä luokkaa. Niilalle on koettanut todellinen paratiisi kun vihdoinkin pääsi eroon siitä tuijottavasta blondista. Hänellä oli tarkoitus aloittaa vuoden kuluttua Vetehisenkoulun Konsumtio-opintolinjalla mutta nyt Johanna tavallaan estää hänen opinnot; tietenkään Niila ei mielellään mene taas tuijotettavaksi. Hänelle jäi vain yksi vaihtoehto; Riihimäen kansankorkeakoulu jossa on mielenkiintoinen medialinja. Se on tehty entisille spesiaalikoululaisille. Niilaa ei kiinnosta verstastekninen linja eli ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kansankorkeakoulu.

13 Kerta Vetehisenkoulu on toisella puolen kaupunkia, niin Johanna sai koulusta bussikortin. Mikä parasta; kortti käy myös vapaa-ajalla. Hänen pitää vaihtaa bussia Forssan Adjutantintorilla jolloin hän näkee vilahduksen idoleistaan. Niila ja Matti vaihtavat vastakkaiseen suuntaan menevään bussiin. Bussinikkunasta Johanna tapaa ihailla Niilaa kun tämä seisoo Matin kanssa vastakkaisella pysäkillä odotellen Vironmäen bussia. Kun Johanna koputtaa ikkunaan ja vilkuttaa Niilalle, niin silloin tämä kääntyy Johannaan päin ja vilauttaa keskisormea ja sitten kääntyy selin. Eräänä syksyisenä aamuna kun Johanna toistamiseen ihaili idoliaan bussinikkunan läpi, niin silloin hänen katse osui Niilan ruskeaan siilikampaukseen. Jotenkin hänelle tuli murhaaja mieleen kun näki idolinsa tukan. Hän ei käsitä miten hänelle tuli tappaja mieleen kun katsoo maailman kauneinta siilitukkaa. Tämä ajatus sotki lemmentunteet ja vähitellen rakkaudenliekki sammui itsestään. Totta kai se tuntui hyvältä kun kyseessä oli onneton rakastuminen ja myös helpotus Niilalle kun kukaan ei enää koputellut bussinikkunaan. Suurin osa Johannan uusista luokkakavereista on poikia joista ainoastaan kaksi on hänen lisäksi tyttöjä. Yksi heistä on armoton rock-fani, punatukkainen Tiia Kallela, jota pojat näkyvät palvovan. Hänellä on kauniit pulleahkot posket ja ruskeat suorat hiukset. Hän käy lukion viimeisellä vuosikurssilla. Toinen tyttö on muuan Yana Beausang, joka käy Johannan kanssa samalla vuosikurssilla. Yana on kova puhumaan ruoka-asioista, että mitä tämä on syönyt viikonloppuna. Tietenkin Beausangeilla syödään hienoja ruokia kuten höystettyä geenimanipuloitua riekkoa lohkoperunoiden kera sekä hanhenmaksapalleroita. Joskus Tiia tapaa hieman kiusata Johannaa mutta onneksi sentään ei yhtä systemaattisesti kuin kolmannella luokalla. Vaikuttaa siltä, että kiusaaminen on eräänlainen sisään potku ja leikinlaskua. Johanna on melko tosikko ja olettaa Tiian olevan väkivaltainen mutta sellainen hän ei todellakaan ole vaan melkoinen hupakko joka tapaa myös kiusata pedagogeja. Maanantaisin, keskiviikkoisin sekä joka toinen tiistai tehdään ruokaa ja muina päivinä syödään ruokasalissa jossa normaali lukion ravintolalinja tekee ruokaa ja samalla kouluruokailu on järjestetty. Ruokalan keittiössä on huippumoderneja ruuanlaittorobotteja joita ravintolalinjan opiskelijat harjoittelevat käyttämään. Pikku hiljaa Johanna kiintyi luokkakaveri Milton Norsuun. Ehkä häntä kiehtoo pojan norsumainen kehonrakenne. Milton on todella sukunimensä veroinen. Milton on kova sähkötupakkamies ja heti kun Johanna oli huomannut tämän paheen, niin siitä lähtien hän alkoi kutsua häntä Paperossiksi. Joka välitunti Milton menee luokkakaveri Martti Tammelan kanssa ulos tupakalle, niin totta kai Johannakin menee heidän perässä. Hän yrittää välttää tuijottamista nyt kun on mahdollisuus aloittaa jätkien katselun puhtaalta pöydältä. Milton ja Martti ovat monta kertaa mukavampia kuin Niila ja Matti. Heitä ei häiritse perässä kävely. Norsu ja Tammela ovat myös erittäin humoristisia, jopa liikaakin. Milton polttaa sähkötupakassaan venäläistä nikotiinipatruunaa joka on merkkiä Tupolev 5000 jossa on paljon nikotiinia ja häkää. Savurenkaita puhallellessa Milton tapaa pohtia tupakkalakon aloittamista, muttei siitä mitään tule kun on totuttanut elimistönsä nikotiinille. Tätä nykyään sähkötupakkapatruunoissa on eräs uusi aineseos nimetä ninniini josta Johannalle tulee mieleen Savonlinnan aikainen koulukaveri Ninni. Tyttö jota hän puraisi käsivarresta. Onneksi Ninnin käsivarressa ei ollut ninniini myrkkyä. Ninniini on pahempaa myrkkyä kuin nikotiini johon helposti jää kiinni ja on melkoista huumetta. Huumeeksi sitä ei ole luokiteltu kun tupakkatehtaat ovat luokittelemista vastaan. Samaan aikaan kun Milton tupakoi, niin Martti kujeilee Johannan kanssa. Heistä saattaisi tulla jopa pari mutta Johanna ei näe Martissa mitään seksuaalisia piirteitä. Se voi johtua Martin lapsellisuudesta sekä hänen toimintarajoitteesta; hän herkästi saa raivokohtauksia niin, että heittelee tavaroita ympärilleen. Miltoniin Johanna rakastui maan perusteellisesti eräänä marraskuisena maanantai-illalla, kun tämä tuli Johannan luokse katsomaan, että kuinka hän jaksoi sillä koko edellisen viikon Johanna oli ollut pois koulusta lentsun takia. Kun Milton tuli Kivisten eteiseen, niin silloin Johanna oli siivoamassa keittiön

14 romulaatikkoa joka on hänen lempipuuhaa. Laatikossa on elektroniikkaromuja; on vanhojen laserleikkureiden kahvoja sekä USB-muistitikkuja. Anna avasi oven ja kutsui Miltonin peremmälle. Johanna kuuli keittiöön pojan möreän puheäänen, niin silloin hän karahti tulipunaiseksi ja päässä alkoi jyskyttää. Kun Milton ilmestyi keittiön oviaukolle, niin silloin Johanna sai sanotuksi: Mitä sä haluut? jolloin Miltonilta ja Annalta pääsi räkänauru johon Johanna itsekin yhtyi. Anna sanoi vahvalla Kainuunmurteella: "Johanna siivoaa romulaatikkoa." ja antoi lasillisen vadelmamehua. Anna otti keittiönpöydältä pullavadin ja tarjosi kanelipullia Miltonille. Hän valitsi pullista suurimman ja tunki sen suuhunsa kokonaisena ja sitten mumisi: Hyvää! ja ryyppäsi lasista vadelmamehua. Jonkin ajan kuluttua kun Milton oli pois lähdössä, niin silloin Axel kysyi olohuoneesta: "Mitäs miehiä sitä ollaan?" Milton vastasi samalla kun hitaasti meni olohuoneen oviaukolle jossa roikkuu muovinpalasista tehty oviverho: "Mä oon Milton Norsu ja asun Hietalan omakotialueella eräässä yksityisessä oppilasasuntolassa ja nyt oon tulossa Vironmäen Daycenteristä jossa oon työharjoittelussa tämän viikon Axelilta on vähällä päästä naurunpurskahdus kun kuuli pojan sukunimen mutta onnistui pidättämään naurun. Sitten Milton nosti oikean kätensä yläetuviistoon eli moderniin tervehdysasentoon ja sanoi: Moido vaan! ja lähti kävelemään kohti Hietalan aluetta joka sijaitsee ihan kiven heiton päässä. Vironmäen ja Hietalan kaupunginosien raja on häälyvä, menee jossain Västäräkin leikkikoulun ja ostoskeskuksen luona. Kun Milton oli lähtenyt, niin silloin Anna naurahti Johannalle: Ehkä poika haluaa sinut! ja nauroi vielä kerran niin, että rinnat hytkyivät. Tästä illasta lähtien Johanna rakastui tosissaan herra Norsuun. Matti ja Niila jäivät tunteiden paitsioon. Muutaman viikon kuluttua Johanna kertoi vihjaillen Miltonille, että on ihastunut häneen mutta vastaus oli se sama jonka hän on kuullut aivan liian monesti Matilta ja Niilalta; Mä en oo kiinnostunut, mä oon jo varattu, en halua sua Johannan lohduksi Milton lupasi olla vain kaveri. Totta kai Johanna haluaa olla komean pojan kaveri. Milton lähetti Johannalle lohduksi kaveripyynnön Facebookissa. Silloin tällöin Johanna yritti turhaan ylipuhua Miltonia ihastumaan häneen. Johannan hurma-operaatio muistuttaa hyvin paljon politikoiden vaalitaistelua; valitse minut, minä annan enemmän! Silloin tällöin Johanna heittäytyy härskiksi: Mä tahdon imeskellä sitä tukkia jossa kasvaa mustia heiniä ja työntää sen mun mustaan heinäiseen kaivokseeni! Tähän Milton esittää joka kerta saman vakiovastauksen: Oh, taas se tukki-juttu! Mä tuun dorkaks, luovuta jo! ja päälle päästää räkäisen naurun. Kun Johanna sai selville Miltonin katuosoitteen, niin silloin hän vitsaili: Mä imuroin koko Kahlaajankadun ja kahlaan tukkisi luokse! johon Milton: Sen kun kahlailet, mutta mua et löydä, sillä mun vuokraemäntäni Wally Jussila on todella hyvä potkunyrkkeilyssä! Jos Johanna tietäisi, että Miltonilla on yhteyksiä skientologeihin, niin hänen kannattaisi luovuttaa eikä ottaa riskiä, että tämä saisi päähänsä ottaa Johannan emännäksi. Sitten hän olisi kusessa kun joutuisi lahkolaisen akaksi. Silloin tällöin vapaa-ajalla Milton auttaa Forssan skientologikirkossa. Vaikuttaa siltä, että skientologit ovat onnistuneet ylipuhua ylikiltti Miltonin auttamaan talkoohengessä. Eräänä marraskuisena koulupäivänä Johannan luokka teki opintovieraillun Forssan taidehalliin katsomaan toimintarajoitteisten taidenäyttelyä. Maalauksista näki taiteilijan voinnin. Taidehalli on keskustassa Puolalankadulla vanhan tavaratalon kellarissa. Tiloissa oli edelliselle vuosikymmenelle asti Coop Sokoksen tavaratalo joka muutti tämän vuosikymmenen alussa keskustaan kauppakeskus Öhmanin tiloihin. Nyt parhaillaan ollaan kaavoittamassa uutta jättimäistä kauppakeskusta Forssan pohjoispuolelle läpikulkutien varrelle. Ehkä Coop Sokos muuttaisi sinne. Puolalankadulla tavaratalolla oli hyvin pienet tilat. Katutasoon muutti pääkirjasto ja kellariin Forssan taidehalli. Taidehallissa oli myös Vironmäenkoulun spesiaaliluokka. Koko ajan Johannan entiset luokkakaverit huutelivat Johannan ja Niilan nimeä niin, että häntä alkoi hävettää sillä tätä nykyään hänellä ei ole yhtään tunteita Niilalle. Tätä nykyään Johanna luokittelee Niilan tursakkeiden joukkoon.

15 Johanna onnistui pitää pokkansa ja katseli interaktiivisia tauluja jotka toimintarajoitteiset ovat eritavoin luoneet. Tällä kertaa hän ei alkanut leikkiä hälyttimien kanssa. Kun entiset luokkakaverit tulivat liian lähelle, niin silloin Johanna tuhahti happamasti: "Siirtykää siitä, mulla on taidenautinto kesken!" Silloin tällöin kotitaloudentunnilla Johanna tapaa tehdä pikku jäynää Miltonille jotta herättäisi huomiota. Kerran hän laittoi vettä tämän sinisiin tiskihanskoihin ja asetti ne pysty asentoon hänen harjoituskeittiön alakaappiin jossa hanskat tapaavat olla. Yllättävän nopeasti poika oppi tuntemaan Johannan kujeet ja jopa ihaili tämän kujeita. Johanna ei ole ilkeä vaan ihanan vekkulimainen. Martti puolestaan saattaisi mennä sänkyyn tämän veikeän blondin kanssa, mutta miten ihmeessä onnistuisi hurmaamaan hänet? Eräänä koulupäivänä Johanna yritti lyödä Miltonia tuorekurkulla päähän kun tämä seisoi luokkahuoneen ikkunan edessä katsoen koulun sisäpihalle. Johanna hiipi hänen taakse ja nosti kurkun pojan pään yläpuolelle. Samassa ylikypsä kurkku katkesi keskeltä ja vesi valui lattialle jolloin Milton kääntyi katsomaan: Voi vittu, mitä pimu duunaa? Johanna nauroi: Ei se vittu ollut vaan se oli kurkku! Apupedagogi Risto Carlander tuli luokkaan ja arvasi mitä Johannalla oli ollut mielessä. Risto tuntee Johannan kujeet. Kun tämä kävi seiskalla, niin silloin Risto veti vapaa-ajan toimintaa joka oli Vironmäen terveyskeskuksen vieressä keltaisessa puuparakissa. Siellä Ristolla oli multimediakamerakurssi. Johannan silloinen pedagogi Ilkka sekä jotkut oppilaat yrittivät turhaan houkutella häntä multimediakurssille mutta Johanna ei halunnut koulun jälkeen muualle kuin kotiin. Kyllä hän oli ja on yhä kiinnostunut multimediakameroista mutta hän mielellään menee koulusta suoraan kotiin. Ehkä hänelle olisi ollut hyötyä jos olisi mennyt kurssille jotta olisi ikäistensä seurassa. Kukaties Niila olisi ihastunut aidosti. Marraskuun lopulla vähän ennen lumen tuloa Johannan luokka teki opintoretken sienimetsään. He menivät Jokioisten itäpuolella olevaan Sinipöllölaaksoon. Yöaikaan siellä lentelee ja huhuilee keinotekoisesti luotuja sinisiä pyöreitä pöllöjä joilla on keltainen kolmionokka sekä suuret pyöreät valkoiset silmät. Sinipöllöillä on omituinen ääni; Huhuu pölönpölön-pölön-ihuuup-bum-bum! Moni onkin ihmetellyt, että kuinka tiedemiehet ovat onnistuneet saamaan tälle keinotekoisesti luodulle pöllölajille tällaisen hassun ääntelyn. Sinipöllöt ovat kovia lisääntymään ja silloin on leikki kaukana, sillä Sinipöllö uroksen siitin turpoaa kauhean paksuksi ja ruiskii siemennestettä kuin vesipyssy. Jokioisten Sinipöllölaakson lisäksi Sinipöllöjä on myös Skandinaviassa Hallebergin vuorella. Johannan seurue poimi kantarelleja. Johannasta se oli inhottavaa koska hänellä on kalakauhun lisäksi myös sienikauhu mutta jokaisen oli pakko poimia ainakin puoli korillista sieniä. Se kuuluu osaksi opetussuunnitelmaa. Johanna keksi käyttää muovipussia hanskana ja näin uskalsi koskea sieniin. Poimimisen jälkeen he söivät koulussa tehtyjä hanhenmaksapasteijavoileipiä mutta silloin tuli uusi tenkkapoo; miten syödä samoilla sienisillä käsillä? Kaikki sienethän sisältävät jonkin verran myrkkyä ennen keittämistä. Johanna näppäränä tyttönä keksi ottaa uuden muovipussin ja sujautti sen käsiinsä ja näin pystyi syömään herkullisia hanhenmaksapasteijavoileipiä ilman käsienpesua. Kun matematiikanpedagogi Max Hellamaa oli nähnyt Johannan voileivänsyöntikäsineet, niin silloin hän naurahti ukkomaisesti: Kylläpä tolla on basillikauhu! ja puisteli harmaata päätään. Vuosi 2989 Keväällä Johannalla alkoi kahden viikon työharjoittelujakso. Työpaikka on Forssan kaupungintalon kopiointikeskus. Kaupungintalo on valtava viisi kerroksinen punaruskea tiilirakennus jonka kolmen siivekkeen päädyissä on suuret panoraamaikkunat. Tätä nykyään kunnille kuuluu vain peruspalvelut; Koulutus, katujen kunnossapito, sairaanhoito sekä sosiaalipalvelut. Parhaillaan ollaan neuvottelemassa jos voisi yksityistä hoivahallinnon Savon ja Vermlannin mallien mukaisesti. Forssan kaupungintalon kopiointikeskuksen omistaa muun muassa sijoitusyhtiö Brandor sekä muut paikalliset yritykset ollen näin kommandiittiyhtiö. Johannan piti muun muassa rei ittää sekä nitoa asiakirjoja joita digitaaliset kopiokoneet eivät pystyneet eikä kolme kopiointiteknikkoa viitsinyt alkaa tehdä niin yksitoikkoista työtehtävää. Homma oli kuin

16 nakutettu tälle toimintarajoitteiselle tytölle. Nitoessaan Johanna unelmoi, että jonakin kauniina päivänä hänestä leivottaisiin kaupunginjohtajatar ja tämäkin tehtävä on tavallaan ensimmäinen poliittinen homma. Kun hän sai tehtävänsä valmiiksi, niin silloin hän meni kopiointiteknikko Raija Lillukan luokse: Jepulis, valmista tuli! Entäs nyt? Mitä nyt mä duunaan? johon Raija vitsaili: Take the cat on rump and drive! ja sitten sanoi puoliääneen, että työtehtäviä on niukasti ja kehotti huilata kahvihuoneessa. Johannaa nauratti tämä hassu repliikki. Raija ihmetteli kun Johanna ei ollut ennen kuullut kyseistä modernia hämäläistä sananpartta. Johanna vastasi naurahtaen: En oo kuullut edes venäläisessä kirkossakaan! johon Raija: Ei tuo ollut venäläinen sanaparsi vaan hämäläinen, senkin shaabu! Sitten Raija kysyi: No Johanna pohanna, mistä sä oot kiinnostunut, siis mitä sä duunaat kotona vapaa-aikana? Johanna vastasi ehkä liiankin rehellisesti: Mä tapaan piirrellä, maalata tauluja sekä kirjoitella novelleja. Raija ojensi Johannalle paperiarkin ja sanoi: Sä voisit nyt piirrellä jotain kliffaa Voisit piirtää vaikkapa tuolla kahvihuoneessa ja odottaa kunnes tulee työtehtäviä. Johanna otti paperiarkin ja meni kopiointikeskuksen perällä olevaan siniseksi maalattuun pitkulaiseen kahvihuoneeseen jonka toisessa päädyssä on espresso- ja cappuccinokoneet. Toisessa päädyssä on seinähyllykkö jonka alapuolella on kahvipöytä. Johanna laittoi paperiarkin seinähyllyn ylimmälle hyllylle ja otti yhden arkeista ja asettui istumaan pöydän päätyyn ja alkoi piirtää. Raija näytti Johannalle edellisen työharjoittelijan piirrosta joka on yhden sivun sarjakuva jossa kopiointiteknikot nukkuvat koneiden päällä kunnes piirtäjä itse tulee kuvaan, jolloin hänkin samaistuu porukkaan ja alkaa nukkua. Viimeisessä ruudussa koneet räjähtävät. Raija katsoo hetkisen sarjakuvaa ja sitten sanoo: Säkin voisit piirtää jotain tämän kaltaista jotta sinusta jäisi muisto työharjoittelujakson jälkeen." Johanna innostui piirtämisestä sillä piirtäminen on hänelle kuin viinapullo raitistuneelle alkoholistille. Johanna piirteli juuri ja juuri Niilaa muistuttavia piirroksia sekä kirjoitteli hänestä lapsellisia ja ilkeitä kertomuksia. Kaiken kukkuraksi hän kirjoitti oikeilla nimillä. Piirustukset ja sepitykset hän laittoi kahvihuoneen pöydälle seinähyllykön alapuolelle jotta kopiointiteknikot voisivat niitä katsella. Raija kehotti piirtää lisää ja Johanna teki käskettyä, vaikka hän on työpaikalla. Hänellä ei ollut pienintäkään itsekuria. Hän ajatteli, että ehkä hänestä tulisi yhtä suosittu kuin Lappeenrannan koulussa kun toimitti lukulaitelehteä. Hän tekaisi myös pienimuotoisen paperisen Forssan kuntalehden jossa hän kirjoitti ja piirsi kalastuksesta kun kuuli Raijan kalastavan viikonloppuisin. Sen kyllä näkee kopiointikeskuksen pöydiltä ja hyllyiltä, paljon kalastuksesta kertovia lukulaitteita sekä perhoja. Raija on itsepäinen lihava akanpökkelö. Työpaikalla hän tapaa parannella kalastusvälineitä joihin kuuluu muun muassa kalaparven ilmaisin. Forssan kaupungintalon kopiointikeskuksella on vanhanaikaisia digitaalisia kopiokoneita koska kaupungilla on hyvin hidas hallinto. Se ei sinänsä ole mitään uutta, sillä Forssahan sijaitsee keskellä Hämettä. Kopiointikeskuksella työskentelee Raijan lisäksi kaksi muuta teknikkoa; Leena Mikaela Lehto sekä Kerttu Virtanen. Leenalla on melkein joka päivä yllään ruskeat alumiiniliivit. Kertulla on lyhyt musta tukka. Raijalla on karheat ryppyiset kasvot jotka juoruavat hänen runsaasta viinanjuonnista. Vaikka Raija Gunilla Lillukka juopottelee vapaa-aikana, niin silti hän kykenee suorittaa työtehtävänsä kunnialla. Kahden viikon kuluttua Johanna palasi takaisin koulunpenkille. Hänelle on luvattu kaupungin kopiointikeskukselta. Toukokuun alussa Johannan luokka teki viikonpituisen koulumatkan Helsinkiin. Pitkään hän empi, että lähtisikö mukaan koska tämä on ensimmäinen kerta kun hän yöpyisi ilman vanhempia. Hän päätti lähteä mukaan kun sai oman hotellihuoneen. Matkalle hän ei ottanut mukaan silmälaseja koska nukkumaan mennessä ei ole tottunut olemaan rillit päässä ja toiseksi hän olisi rennompi ilman laseja.helsinkiin he menivät luotijuna X3000Pendolinolla joka pysähtyi Karkkilan asemalla josta luokanvalvoja Olli Saarinen nousi junaan. Olli ihmetteli kun Johanna oli ilman silmälaseja, muttei voinut tehdä asialle mitään koska Forssahan on takanapäin. Helsingissä he yöpyivät Hotel Fennossa Kallion kaupunginosassa jota kutsutaan tätä nykyään vanhaksi kaupungiksi. Fenno on yksi sen vanhimmista hotelleista jota on moneen otteeseen remontoitu. Hotellin naapurissa on kiinalaisravintola Pyllistävä Lohhari, josta lähtee herkullinen vahvasti maustetun ruuan tuoksu hotellin tiloihin.

17 Huoneeseen päästyään Johanna tarkisti huoneen jokaisen sopukan, ettei olisi murhaajia eikä akillesjänteenviiltäjiä. Ehkä hän on katsonut muutaman trillerin liikaa. Litteän tv-monitorin takaa hän löysi käytetyn injektioruiskun jonka hän otti varovasti käteensä ja toisella kädellä avasi ikkunan ja heitti tämän mystillisen ruiskun ulos. Hän ei kerta kaikkiaan tohtinut olla injektioruiskun kanssa samassa huoneessa. Kukaties se oli vanha huumeruisku joka olisi saattanut alkaa ruiskuttaa sisältöä ympäriinsä. Johannan selkäpiissä kulki vilunväre kun ajatteli ruiskua. Sitten hän kurkisti kirjoituspöydänalalaatikkoon, ettei siellä olisi enemmän ruiskuja. Siellä oli vain naisille tarkoitettu pornokuvalaite nimeltä Jenna. Johanna selasi kuvalaitetta ja sitten hiippaili käytävälle ja vei vaivihkaa kuvalaitteen käytävän päässä olevaan vessaan. Hän ei myöskään tohtinut olla samassa huoneessa pornokuvalaitteen kanssa. Sinänsä hänellä ei ole mitään pornoa vastaan, mutta nyt hänestä tuntui epämukavalta olla samassa huoneessa pornokuvalaitteen kanssa koska pedagogit voivat käydä huoneessa ja luulla kuvalaitetta Johannan omaksi. Tuskin siitä mitään olisi seurannut koska Johannahan on täysikäinen. Myöhemmin illalla kun hän oli katsomassa tv-uutisia, niin silloin kirjoituspöydällä oleva kommunikaatiolaite antoi merkkiäänen. Johanna painoi vastausnappia ja sanoi aralla äännellä mikrofoniaukkoon: Haloo? Hän kuuli laitteen kovaäänisestä Miltonin äänen. Herra Norsu soitti omasta huoneesta koska halusi kokeilla hotellin sisäistä kommunikaatiojärjestelmää ja samalla kujeilla sen hassun blondin kanssa. Taustalla kuului Martin räkäinen nauru. Johanna sanoi mikrofoniin: Sä oot mun hunajapupu! Milton remahti nauramaan ja sitten luokkakaveri Kristian Irenius kysyi: Mikä on hunajapupu? Johanna änkytti: Mimimimilton. Helsingissä Johannan luokka tutustui eri nähtävyyksiin. He kävivät myös Tallinnassa jossa he tekivät opintokäynnin Saku olut panimolla. Siellä he saivat maistella erilaisia oluita sekä limonaateja. Tätä nykyään Saku panimon edustalla on neljä kivestä veistettyä olutpurkkipatsasta jotka toimivat panimoalueen portteina. Iltamissa he palasivat takaisin Helsinkiin ja söivät ghanalaisessa ravintolassa eksoottisia afrikkalaisherkkuja. Ravintolassa Johanna kujeili Kristianin kanssa joka sattui istumaan häntä lähinnä. Kun Kristian oli lappamassa chilimaustettua spagettia suuhunsa, niin silloin Johanna innostui runoilemaan: Miltonin dildonin sähkösikarit! samassa Kristian räjähti nauramaan niin, ettei syömisestä tahtonut tulla mitään. Kun hän yritti juoda Afri Colaa, jota tarjoillaan ainoastaan tässä ghanalaisessa ravintolassa jotta tunnelma olisi niin afrikkalainen kuin mahdollista, niin silloin juoma suihkusi päin seiniä koska nauratti makeasti. Pian nauru tarttui koko pöytäseurueeseen. Milton istui samassa pöydässä ja häntäkin nauratti makeasti tämä onneton runontynkä joka tuli ihan spontaanisti Johannan suusta. Hän ajatteli, että Johannasta tulisi hyvä koomikko ja kannattaisi hakeutua telkkariin. Vielä ravintolan ulkopuolellakin Kristian, Milton sekä Martti nauroivat niin, että kortteli raikui. Kuulosti siltä, että he olisivat juovuksissa vaikka kaikki oli vesiselviä. Tietenkin Johanna oli tyytyväinen kun onnistui saamaan pojat hyvälle tuulelle ehkä liiankin hyvälle tuulelle. Muina iltoina he söivät maineikkaassa musiikkiravintola Old Bensiksellä joka on perustettu muinaisen tv-sarja Kotikadun mukaan. Sarja on näytetty ties monenko kerran uusintana ja katsojat tykkäävät. Perjantaina vähän ennen junan saapumista Forssaan sattui Forssan pienteollisuusalue Zumilassa tulipalo erään rengasfirman tiloissa. Lähellä asuvia kehotettiin olemaan sisätiloissa ja sulkemaan ilmastointilaitteet kun oli myrkyllistä savua. Zumila sijaitsee Hietalan omakotialueen vieressä, ihan kävelymatka Miltonin kotikadulle. Tulipalon takia pikajuna ajoi erityisen hitaasti jotta palo saataisiin hallintaan. Junayhtiö European Railways tarjosi päivällisen kaikille matkustajilleen. European Railways on Euroopan suurin junayhtiö ja sen kaikki junat ovat X3000Pendolinoja jotka liikennöivät jokaisessa osavaltiossa. Seuraavana päivänä Johanna kävi potkulaudallaan palaneen rengasfirman luona filmaamassa multimediakamerallaan ja laittoi filmauksen Kivinen Areena sivustolle. Siellä hänellä on videoblogi. Kesäkuussa heti koulujen päättäjäisten jälkeen Johanna sai ensimmäisen kesätyöpaikan kaupungintalon kopiointikeskukselta. Tälläkin kertaa oli paljon luppoaikaa, siispä hän sai jatkaa piirtelemistä. Johannan ainoat työtehtävät olivat nitominen ja rei ittäminen joista hän selvisi nopeasti

18 ehkä liiankin nopeasti. Raija ei uskalla antaa Johannan hoitaa paperinleikkuria koska silloin olisi vaarana, että sormetkin leikkautuisivat ja sitten olisi edessä lukemattomat käräjillä istumiset jos antaisi spesiaalikoulun käyneen kesätyöläisen käyttää laserkäyttöistä paperileikkuria. Kopiointitehtäviäkään Raija ei uskalla antaa Johannalle koska silloin olisi vaarana koneiden suurremontti. Oikeastaan kopiointikeskus ei olisi tarvinnut kesätyöläisiä mutta esimiehet halusivat olla hyväsydämisiä lukiospesiaalikoulun ammatinvalinnanpedagogi Ester Hannulalle. Eräänä aamuna töihin mennessä Raija huomasi Kivisten talon edustalla Oscarin itse tekemän matkailuauton jonka hän oli vastikään laittanut myyntiin kun on liikemiehiä. Raija kysyi Johannalta lisätietoa autosta mutta tämä ei tiennyt siitä mitään, niinpä illalla Johanna kysyi ukiltaan, että paljonko matkailuautolla on ajettu ja kuinka paljon polttoainetta se kuluttaa. Oscar printtasi tiedot paperille, ettei Johanna unohtaisi mitään yksityiskohtia. Totta kai Oscar oli hyvillään kun pojantyttärestä on tulossa kova liikenainen. Seuraavana päivänä Johanna antoi tulosteen Raijalle joka heti pirautti Oscarille ja kyseli lisätietoa autosta. Raijan kiinnostus lopahti kun kuuli auton korkean hinnan ja, että siinä on alkeellinen kaasulämmitys. Tämän jälkeen Raija alkoi kutsua Kivisiä saitureiksi. Kun Johanna vahingossa rei itti tai nitoi paperit väärästä päästä, niin silloin Raija päätään puistellen tuhahteli: Sä oot kyllä surkee, susta ei totta totisesti tule kopiointiteknikkoa! Joskus Raija leikillään uhkasi mennä juttelemaan äiti Kivisen kanssa, että mitä ihmeen nestettä tyttären päässä oikein virtaa kun silloin tällöin tämä rei ittää papereita väärästä päästä, niin joka kerta Johannan pöksyyn pujahtaa pupu: "Älä tuu, älä tuu! Tuu joku toinen kerta!" jolloin Raija nauraa rinnat hytkyen: Pelkäät sä omaa äitiäsi? Taitaa tämä Anna olla kova nainen kun sulla noin alkaa pöksyt tutista! Tämän reaktion takia Raija alkoi hieman kiusoitella Johannaa, että illalla kello puoli seitsemän hän tulisi kahville. Tämä tapahtui useimmiten työpäivän päättyessä jolloin Johanna meni Raijan perässä kaupungintalon parkkihalliin ja esti tätä menemästä autoonsa, vaaleansininen Brandia99 XP, ennen kuin oli perunut uhkauksen. Loppujen lopuksi Raija paljasti, että hän vain laski leikkiä eikä aio tulla jolloin Johanna laskeutui helpottuneen näköisenä konepellin päältä ja sanoi, että nähdään huomenna. Sitten yllättäen Raija sanoi leikillään: "Ei kun puoli seitsemän illalla, hahahah!" Niin silloin Johanna jälleen hyppäsi konepellin päälle jotta tämä lihavanainen ei pääsisi lähteä kotiin. Raijasta on mukava tällä tavoin kiusata Johannaa kun tämä reagoi näin huvittavasti. Eräänä päivänä Raija antoi Johannalle monta arkillista piirustuspaperia koska tietää, että Johanna pitää piirtämisestä. Kotona hän ei juuri piirrä paperille vaan piirustuslaitteilla. Paperiarkit hän tulee käyttämään kertomusten tulostamiseen. Paperin lisäksi Johanna laittaa tarinansa kotisivulleen. Johanna käy töissä potkulaudalla ja sen tähden ei voinut kuljettaa paperiarkkeja kerralla vaan otti muutaman arkin joka päivä jotka piilotettiin vanhaan ruskeaan leipälaatikkoon, etteivät esimiehet näkisi, että Raija antaa pois kopiointikeskuksen omaisuutta. Juhannuksena Kiviset tapaavat kokoontua Paraisiin Oscarin ja Hildan mökille. Niemen takana on Raijan kesäpaikka jonka hän vuokraa koska hänellä ei ole vara omaan mökkiin. Kun Johanna oli kertonut juhannus suunnitelmista, niin silloin Raija innostui: Mikä yhteen sattuma! Mullakin on kesänviettopaikka siellä lähistöllä, vesiteitse teidän mökille olisi vain muutaman minuutin venematka..." Raija jatkoi: "Okei, mä tulen veneellä sinne teidän mökille vähän juttelemaan Annan ja Axelin kanssa." ja nauroi päälle. Johannalle tuli taas hätä: Mi mistä aiheesta keskustelisit? johon Raija: Mä kävisin pienet keskustelut vaikkapa siitä, että oot rei ittänyt papereita väärästä päästä ja kuka ties Anna tarjoisi mulle viiniä. " ja nauroi päälle. Johanna änkytti: "Älä tuu, älä tuu! Mä en aua!" johon Raija naurahti: "Mutta minäpä haluan! Kun Anna on kuullut sun mokistasi, niin silloin en taatusti haluaisi olla sinun pöksyissäsi jolloin takapuolesi on tulipunainen. lopuksi Raijalta pääsi oikea räkänauru, kun huomasi Johannan stressaantuneen ja paljasti laskeneen vain leikkiä eikä aio tulla. Töissä Johanna tapaa joutessaan järjestellä kopiointikeskuksen pöytiä ja hyllyjä koska ne ovat hyvin sotkuisia. Pöydillä lojuu Raijan kalastusaiheisia lukulaitteita sekä erilaisia uistimia. Raijaa ärsyttää kun koko ajan Johannan sormet tanssivat pöydillä eikä mikään saa olla rauhassa. Eräänä päivänä Leena meni nurkan taakse ja soitti kopiointikeskukselle ja sopi Raijan kanssa, että he vähän kusettaisivat sitä blondia. Raija antoi nauruaan pidätellen matkapuhelimen Johannalle ja sanoi: "Psst, sun ammatinvalinnanpedagogi Ester soittaa ja haluaa puhua kanssasi. Johanna meni lankaan ja otti matkapuhelimen ja sanoi aralla äänellä: Haloo, tässä Johanna? Hän kuuli tutunomaisen äänen, sillä Leena onnistui hyvin imitoida ammatinvalinnanpedagogin möreähköä ääntä: Täällä Ester Hannula, päivää! Sinun työkaverisi väittää, että sinä näpelöit siellä joka paikkaa, pitääkö väite

19 paikkaansa? Johanna alkoi änkyttää: Eee ei paljoo pidä paikkansa, en tarkoita hypistellä, vaan tarkoitan vain vähän järjestellä hyllyjä ja silleen. On tullut vissiin väärinkäsitys. johon Esteriä imitoiva Leena: Jaa, pyydä anteeksi työkavereiltasi. Tuota, soitanko vanhemmillesi? johon Johanna vastasi aivan kalpeana: Ei tarvitse soittaa, älä soita. johon Leena: Okei! Pyydä sitten anteeksi. Johanna lupasi pyytää ja heti puhelun jälkeen hän pyysikin Raijalta anteeksi oikein kädestä pitäen. Silloin Leena tuli nurkan takaa ja hänellä oli todella naurussa pitelemistä. Samoin Raijaakin huvitti kun tämä tyhmä blondi meni lankaan. Kusetus onnistui täydellisesti. Johanna todella luuli puhuneen ammatinvalinnanpedagogi Ester Hannulan kanssa. Syksyllä koulujen alettua kun hän tapasi oikean Esterin niin silloin hän ihmetteli, miksei Ester kertaakaan ottanut puhelua puheeksi. Johanna ajatteli, että kenties Ester oli unohtanut asian sillä tämä on jo melko vanha harmaatukkainen nainen. Hän kysyi ainoastaan yhden asian, että oliko Johanna kesänaikana soittanut hänen puhelinvastaajaan. Eräänä päivänä Raija oli soittanut Esterin puhelinvastaajaan ja antanut matkapuhelimen Johannalle joka ei tiennyt, että minne puhelu oli auki jolloin Johanna sanoi monotonisella äänellään joitain esperantoksi. Ester ihmetteli kuka ihme oli soittaja koska nauhalla ääni kuulosti vähän erilaiselta ja toiseksi kopiointikeskuksen sisällä puhelut tahtoo pätkiä ja taustalla kopiokoneet jyskyttävät. Johanna ei uskaltanut paljastaa, että kyseessä oli vain Raijan kusetus eli tällä kertaa hän ei mennyt samalla lailla lankaan kuin edellisellä kerralla. Heinäkuussa Johanna piti kuukaudenpituisen kesäloman jolloin Kiviset kävivät joka vuotuisella Vattulan matkalla. Tällä kertaa he menivät E63tien kautta, koska Axelia tympäisee asuntovaunun vetäminen. Siispä he jättivät asuntovaunun kotiin ja yöpyivät Kuopiossa eräässä halpahintahotelliketju Earth Windin hotellissa. Se on todella halpa hotelli eikä siellä ole mitään luksuspalveluja. Hotelli on vain yöpyjille eli se on tavallaan hienomman luokan retkeilijäkoti. Hotellissa on pieni viinimyymälä sekä ruokasali. Yksinkertainen aamiainen sisältyy hintaan jolloin saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Listalla ei ole mitään hienoja ruokia vain ihan tavallista kotiruokaa. Hotellihuoneessa Johannan multimediakamera putosi lattialle. Onneksi oli pehmeä viininpunainen kokolattiamatto eikä kamera mennyt rikki muuten kuin kameran kuvaruudun sarana katkesi. Tietenkin Johannalta paloi käämit, että hienon multimediakameran sarana murtui ja nyt on vaikeampi kuvata kun ei näe kuvattavaa kohdetta kameran kautta. Johanna huudahti kiukuspäissään: Ime munaa kamera! ja poistui ovet paukkuen huoneesta ja marssi suoraan viinimyymälään ja osti pullon Ehdoton vodka juomaa, ja poistui hotellista ja asettui istumaan puistonpenkille hotellin edustalla ja kulautti pullon sisällön alas mahalaukkuunsa ja irvisti kuin mikä tahansa vanha juoppo. Ehdoton Vodka juoma on savolainen viinamerkki jota myydään vain Savossa. Johanna osti vadelmanmakuista vodkaa koska silloin viinanhappamuus ei tunnu niin raakana. Axel juoksi tyttärensä perään ja löysi lopulta hänet ympärikännissä puistonpenkillä jolloin hän tuhahti: "Helvetti tyttö! Noin ei viinaa saa juoda vaan pikku hiljaa nautiskellen, sinähän juot kuin mikäkin vitun kassi-alma, hyi olkoon! Axel talutti tyttärensä takaisin hotellihuoneeseen. Aamulla Johannalla oli melkoinen krapula. Hän päätti, ettei enää koskaan juopottele. Illalla Axel oli korjannut multimediakameran saranan ja nyt aamulla Johanna ihmetteli kun se oli kuin uusi. Jos oikein tarkasti katsoo, niin liitoksissa näkee hieman valkoista Plastic Badding muoviliimaa. Johanna ei oikein muista syytä juopotteluun. Axel kertoi syyn miksi tämä oli kiroillen syöksynyt suorinta tietä viinimyymälään jonka jälkeen juonut koko pullon tyhjäksi ja mennyt istumaan puistonpenkille. Johanna lupasi käsisydämellä, ettei enää koskaan joisi viinaa. Kun Johannan krapula oli hieman hellittänyt, niin silloin he lähtivät ajamaan kohti Vattulaa. Ennen kuin he menivät Elisabeth-mummin luokse, niin silloin Johanna kurlasi mintunmakuisella suuvedellä, ettei mummo haistaisi viinanhajua. Elisabeth on ankarasti viinaa vastaan eikä suostu ottamaan edes konjakkia lääkkeeksi. Nuorempana hän on pitänyt kovasti likööreistä ja myynyt hedelmäviinejä Vattulan Asiakastorilla. Nyt vanhoilla päivillä Elisabeth on päättänyt jättää alkoholipitoisten juomien kittaamisen ja myynnin pois, ettei menettäisi taivaspaikkaa, kuten hän itse asian tapaa ilmaista. Tämän täysraittiin elämäntyylin hän on omaksunut heti Emilin poismenon jälkeen. Vattulassa Kiviset vuokrasivat mökin kolmen tähden Myllynratas nimiseltä leirintäalueelta joka sijaitsee teollisuusalue Tallimäen ja keskustan välissä Vattupuron rannassa. Jokakesäiseen tapaan he kävivät Elisabethin lisäksi Eekan ja Volmarin luona. Yhä Volmar suree avioerossa menettämäänsä taloa sekä koiraa. Ally ei halua kirveelläkään luopua koirasta. Jos Volmar

20 olisi vaatinut koiraa itselleen, niin silloin Ally olisi ottanut hänen valkoisen pakettiauton ja sehän ei olisi käynyt päinsä, sillä autohan on hänen työväline. Keväällä Eeka tapasi noin kymmenen vuotta nuoremman Eevan joka on ammatiltaan pizzaleipuri, ja on töissä Pizzeria Syömäbaarissa joka on kauppakeskus Calevalaa vastapäätä lasitetun kävelykadun varrella. Eeva muutti asumaan Eekan luokse ja nousi tämän lasten suosioon koska hänen tekemät pizzat ovat todella hyviä. Muutaman kuukauden kuluttua Eevaa alkoi ärsyttää lasten huono käyttäytyminen. He vaativat joka kerta isänsä luona käydessään, että ruokalistalla tulisi olla pizzaa. Työnsä takia Eeva on kyllästynyt syömään pizzoja. Eeka sopi lasten kanssa, että pizzaa olisi vain lauantaina. Kun Anne ja Liebling olivat kuulleet, että lapset syövät isän luona pizzaa, niin silloin Liebling totesi, että siellä se ukko syöttää lapsille ties mitä paskaa yhteiseltä lautaselta. Lähellä Eekaa, saman kadun varrella, asuu Jack Porilainen perheineen. Jack ja Birgit ovat lihoneet ihan muodottomiksi mutta lapset Hanna ja Tatu ovat normaalipainoisia, ehkä lapset ovat nähneet vanhemmistaan kuinka kauheannäköiseksi ihminen turpoaa jos alkaa ahmia herkkuja. Hanna on samanikäinen kuin Johanna ja Tatu samanikäinen Jaana-Marin kanssa. Tätä nykyään Hannalla on nestekaasukitarabändi nimeltä Posse Jasperin bändi joka usein soittaa hilpeitä banaanipiisejä Vattulan Asiakastorilla. Viime kesällä Hanna pyysi Axelilta, että tämä toisi Hämeestä halpoja kitarankieliä koska juuri Hämeessä on monta kitarankielitehdasta ja sen vuoksi siellä niitä myydään halvemmalla kuin muualla. Axel tahallaan unohti kitarankielet, ettei niiden kanssa tarvitse alkaa stressata. Tänä kesällä kun Kiviset tulivat Porilaisille kylään, niin silloin Hanna hyökkäsi huoneestaan Axelin kimppuun kysellen kitarankieliä. Axel naurahti: Heh, jopas muisti teki tepposet ja mattiset, sama peä kesät talavet! Hanna meni pettyneenä huoneeseensa ja mumisi itsekseen: Ime munaa! ja paukautti huoneenoven perässään kiinni ja sitten huoneesta kuului olutpurkin sihahdus. Birgit keittiössä puisteli päätään ja sanoi Annalle, että tuolla menolla poika vielä tuhoaa itsensä kun heti pettyessään alkaa kitata kaljaa. Hän huokasi ja jatkoi, että sama juttu myös Jackin kohdalla. Sitten Birgit sanoi, että hän itse pettyessään alkaa popsia suklaapatukoita ja pullisti jenkkakahvojaan. Anna sanoi kohteliaisuuttaan: Et sie oo lihava, kato millanen patu mä oon! ja pullisti ruipelomaista mahaansa. Birgitia nauratti kun Annalla ei ole läskiä laisinkaan. Porilaisilla on minikokoinen viihderobotti jonka kyljessä lukee kultaisin kirjaimin valmistajan nimi; Bittan Inc. Kun Jack esitteli robottia Kivisille, niin silloin Jaana-Mari työnsi vahingossa sormensa latausaukkoon jolloin hän sai pienoisen sähköiskun. Miniroboteissa on melkoinen jännitys ja sen sai Jaana-Mari kokea. Hänen pellavaotsatukka nousi hieman pystyyn kun Bittan robotti sätkäytti. Anna naurahti: Heh, siitäs sait kun jatkuvasti pitää rassata viihderobotteja! Vähän myöhemmin kun kaikki olivat menneet pihalle polttamaan sähkötupakkaa, niin silloin välin Jaana-Mari sanoi, että pitää mennä vessaan. Hän hiippaili olohuoneeseen ja otti viihderobotin ja laittoi sen persialaismaton alle jotta joku astuisi sen päälle ja näin tästä romusta pääsisi eroon. Sitten hän meni takapihalle ja sanoi, että kylläpä helpotti. Vähän myöhemmin kun Birgit meni keittiöön valmistamaan cappuccinoa, niin silloin hän vahingossa astui maton alla olevan viihderobotin päälle niin, että rusahti. Hän kurkisti maton alle ja huomasi viihderobotin olevan tuusan nuuskana ja epäili Jackia kun tällä on monesti kummallisia tempauksia. Vieraiden läsnä ollessa hän ei tietenkään alkanut tentata miestään. Hän laittoi robotin romut olohuoneen lipaston laatikkoon ja sitten meni keittiöön laittamaan cappuccinokoneen päälle. Kivisten lähdettyä Porilaisilla oli perheriita; Birgit syytti Jackia robotin laittamisesta maton alle ja Jack puolestaan syytti vaimoaan tahallaan särkeneen kalliin robotin. Sitten lapset alkoivat kiukutella kun isä ja äiti ovat särkeneet Bittanin. Monesti Birgitillä on ollut mielessä ottaa avioero, muttei jaksa ryhtyä moiseen. Hänen mielenterveys ei riittäisi eroon. Jack ei mielellään eroa kun on kuullut huhupuheiden kautta Volmarin ja Allyn erosta. Jack on ammatiltaan sähköteknikko. Kerran kotona Jack kytki keittiön sähköjohdot päin persettä niin, että Birgit sai tiskipöydästä sähköiskun, hieman voimakkaamman kuin Jaana-Mari. Onneksi sentään henki ei lähtenyt mutta tälli järkytti Birgitia niin, että hänen oli pakko käydä Vattula-Sukevan sairaalan psykiatrisella osastolla tasapainottamassa aivojen sähkötoiminnan. Usein keväisin Birgitilla tapaa olla psyykkisiä oireita niin, että pitää käydä psykiatrisella lataamo-osastolla tasapainottamassa pollansa. Joskus vaikuttaa siltä, ettei Jackillakaan ole kaikki inkkarit kanootissa. Syksyllä Kivisten viihderobotti Aunus Tipsu Inc meni lopullisesti epäkuntoon. Viihderobotin muisti

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin?

3. Miksi rottaa kutsuttiin Ronkeliksi? 4. Mitä rotta söi maanantaisin? 5. Mitä rotta söi tiistaisin? 6. Mitä rotta söi keskiviikkoisin? Rotta Ronkeli Eräällä rotalla oli kummallinen nimi. Rottaa kutsuttiin Ronkeliksi. Ronkeli oli saanut nimensä ruokatavoistaan. Se halusi syödä vain hedelmiä. Maanantaisin rotta söi banaaneja. Tiistaisin

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Satoi vettä. Eelillä oli tylsää. Hänen paras ystävänsä Miisa ei ollut kotona, joten Eelillä ei ollut leikkikaveria.

Satoi vettä. Eelillä oli tylsää. Hänen paras ystävänsä Miisa ei ollut kotona, joten Eelillä ei ollut leikkikaveria. SELKO 1 Satoi että. Eelillä oli tylsää. Hänen paras ystäänsä Miisa ei ollut kotona, joten Eelillä ei ollut leikkikaeria. Lähdetään kirjastoon! ehdotti äiti. Mikä se on? Eeli ihmetteli. Kirjasto on kia

Lisätiedot

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen.

Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Oppilaan nimi: PRONOMINIT Persoonapronominien omistusliitteet Omistusliitteillä ilmaistaan, kenen jokin esine tai asia on. Aina ei tarvita edes persoonapronominia sanan eteen. Esimerkiksi: - Kenen pipo

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA!

VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! VIITTOMAKIELI TOMAKIELI P PEL ELAST ASTAA AA! 1 Ulkona on kaunis ilma. Noah herää. Häntä eivät herätä auringonsäteet vaan herätyskello, joka vilkuttaa valoa ja tärisee. Noah on kuuro ja siksi hänen herätyskellonsa

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Puhelu hätäkeskukseen

Puhelu hätäkeskukseen Puhelu hätäkeskukseen Lue dialogit parin kanssa. - hätäkeskus. miten voimme auttaa? - hei, olen alex samoilov turusta. täällä on tulipalo. - pystytkö kertomaan osoitteen? - en tunne paikkaa. - mikä palaa?

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause

OSA 1. Milloin? AIKA. Keskiviikkona. Peruslause + konjunktio + omistuslause OSA 1 Peruslause + konjunktio + omistuslause Esim. Tänään Anita kirjoittaa nopeasti töissä, koska hänellä on tärkeää asiaa. Milloin? AIKA Viime yönä Lauantaina Tänään Päivisin Iltaisin Aamuisin Joka vuosi

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin

Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Pablo-vaari pääsee hoivakotiin Tämä on tarina kunnan hoivakodin rakentamisesta. Päättävistä kunnan sedistä ja tädeistä, hoivakotipaikkaa tarvitsevista vanhuksista ja hoivakotien rakentajasta. Tämä tarina

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa.

KIRJASTO. Lämmittely. Selitä sana. lainata varata kaukolaina palauttaa maksaa sakkoa. myöhästymismaksu. printata tulostaa. Lämmittely KIRJASTO Puhutaan kirjastosta! 1. Käytkö sinä usein kirjastossa? Miksi / miksi et? 2. Mitä mieltä olet suomalaisesta kirjastosta? 3. Onko kirjasto sinulle tärkeä paikka? Miksi / miksi ei? 4.

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS:

KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 5# helmikuu 2011 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Oppilaan haastattelu 2 Mikaelin arvoitus 2 Kaksi merenneitoa 3 Kirjaesittely 3 Hiihtoloma 5 Hiihtoretki 5 Silja Europalla

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?

YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat? GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu

Lisätiedot

Pegasosten ja yksisarvisten maa

Pegasosten ja yksisarvisten maa Pegasosten ja yksisarvisten maa Olipa kerran pegasos Lily joka asui perheensä kanssa pilvien päällä. Pegasokset ja yksisarviset ovat sodassa vaikka heillä on sama jumalatar alicorn tamma Alron. Lily ja

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot