LA Lauantai 25. helmikuuta 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LA Lauantai 25. helmikuuta 2012"

Transkriptio

1 Hautala: Ministeri haluaa paikallisille lisää hyötyä kaivoksista. A8 Prinsessa: Ruotsin johto palasi keskiaikaisiin perinteisiin. A10 Wagner lähti kalaan Sarjakuvat O13 Harrastus: Ylitornion pojat perustivat grafiikkapajan. O10 LA Lauantai 25. helmikuuta Vuodesta 1915 Numero 54 Viikko 8 2 PENTTI VUOSAARI KATJA LEHTO Polar Metallin työt turvattu Polar Metallilla menee paremmin kuin monella muulla teknologiateollisuuden yrityksellä. Yrityksen työntekijä Reijo Heikinmatti hitsasi perjantaina grillin kipinäverkkoja. Uutiset A9 Kemiläisravintolassa on alkuillasta hiljaista. Ari-Pekka Pukema poikkesi kahville ystävänsä kanssa. Ravintoloitsijat kannattavat valomerkin aikaistamista Maataloustuet ennallaan Maatalouden tukisumma pysyi viime vuonna lähes ennallaan. Uutiset A9 Uutiset 2 9 Ulkomaat 10 Urheilu Kapakat: Sisäministeri Päivi Räsäsen ehdotus ravintoloiden anniskeluaikojen lyhentämiseksi saa kannatusta. Virkavalta: Poliisi näkee asiassa tilaisuuden järjestyshäiriöiden vähentämiseen ja säästöihin. Työntekijät: Pelkästään yökerhoissa työskentelevillä tili voisi pudota katastrofaalisesti. Uutiset A2-3 Mielipide 2 3 Uutistausta 5 7 Kulttuuri 8 9 Yhdessä Sää 16 KYLPYHUONE- PESU 0,5 litraa, spray T SUIHKU- SETTI Damixa Exel SUIHKU- SEINÄ KL-Jet Kirkas lasi 500 mm SEINÄ- LAATTA Joya Azul 20x25 cm 1m 2 /pkt 2 Netti huutokauppa: /m 2 Hinnat voimassa 2.3. tai niin kauan kuin tavara riittää TORNIO Varikonkatu k 3 Puh Avoinna: ma-pe 7-19, la 9-16, su YLITORNIO Alkkulanraitti 127 Puh Avoinna: ma-pe 8-18, la 9-15

2 A2 Uutiset Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 VOIT vähentää helposti turhaa paperinkulutusta kotona ja työpaikalla. Tilaa laskusi sähköisinä, ja pyyhi kädet talouspaperin sijasta kangaspyyhkeisiin. Vältä kertakäyttöastioita. Mieti, kannattaako kaikkea kopioida ja tulostaa. Keskitä tulostaminen yhteen paikkaan. Tulostaminen usein vähenee, kun laite ei ole käden ulottuvilla. Käytetyt kirjekuoret käyvät hyvin työpaikan sisäiseen postiin. STT Ei korvauksia Kansanedustaja Osmo Soininvaaran (vihr.) mielestä yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksista pitäisi luopua. Siitä kun ei halua jonottaa terveyskeskukseen vaan menee yksityislääkärin vastaanotolle, maksaa satasen ja saa siitä Kelalta pari kymppiä, Soininvaara kirjoittaa blogissaan ja asettuu peruspalveluministeri Guzenina- Richardsonin (sd.) tueksi. STT EUROA PER NELIÖ. Vanhojen asuntojen keskimääräinen neliöhinta tammikuussa oli euroa. Pääkaupunkiseudulla neliöhinta euroa. STT Nopeat Iäkäs mies pahoinpideltiin törkeästi Iäkästä miestä pahoinpideltiin törkeästi yksityisasunnossa Kemissä torstaina iltapäivän aikana. Poliisi otti kiinni pahoinpitelystä epäiltynä yhden henkilön asunnosta ja toisen myöhemmin Kemin keskustasta. Kiinni otettu kaksikko oli tullut uhrin luokse kylään ja asunnossa oli nautittu alkoholia. Jossain vaiheessa tilanne oli kärjistynyt väkivaltaiseksi. Asunnon haltijaa oli potkittu ylävartaloon ja pään alueelle. Ambulanssi toimitti pahoinpitelyn uhrin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa. Liki kolmen promillen kännissä kolaroinut pakeni Rattijuopon kuljettama auto osui vastaan tulleen auton kylkeen Pellossa Länsipuolentiellä. Juopunut kuljettaja jatkoi kolarin jälkeen matkaansa. Poliisipartio tavoitti miehen Pellosta vajaat kaksi tuntia myöhemmin. Kuljettajan puhalluskoe antoi 2,79 promillen lukemat. Poliisi otti kuljettaja kiinni ja toimitti hänet Kemin poliisivankilaan. Poliisi kaipaa tietoja kolarista Kemissä Poliisi kaipaa tietoja Kemissä Meripuistokadun ja Nahkurinkadun risteyksessä torstaina kello tapahtuneen kolarin toisesta osapuolesta. Punainen uudehko henkilöauto ajoi Meripuistokatua rannan suuntaan. Auton kuljettaja jätti väistämättä oikealta tulevaa autoa ja törmäsi Nahkurinkatua ajaneen auton kylkeen kylkeen. Tämän jälkeen punaista autoa ajanut nainen poistui paikalta kääntyen Nahkurinkadulle ja jatkaen pohjoiseen. Mahdolliset tiedot autosta tai kuljettajasta pyydetään ilmoittamaan Peräpohjolan rikostutkijoille p Valomerkki voisi tulla Juhani Hiltunen Sisäministeri Päivi Räsänen (kd) ehdotti maanantain Helsingin Sanomissa, että ravintoloiden anniskeluaikaa lyhennettäisiin muutamalla tunnilla. Nyt yökerhot ja baarit saavat myydä alkoholia puoli neljään asti yöllä. Torniossa ja Ylläksellä ravintolatoimintaa pyörittävä sanoo, ettei hän vastusta Räsäsen ehdotusta, vaan jopa toivoo sen toteutumista. Anniskeluaikojen lyhentäminen sopii, jos se koskee kaikkia ravintoloita. Sen pitää olla kaikille sama. Angerian mukaan ehdotuksen toteutumisesta olisi ainakin se hyöty, että palkkakustannukset vähenisivät. Viikonloppujen yötunneillahan palkkakulut ovat suurimmillaan. Kotibileet saattaisivat kyllä lisääntyä, Angeria aprikoi ehdotuksen huonoja puolia. ANGERIA ei itsekään enää viihdy ravintoloissa pikkutunneille, vaan menisi mieluusti sisään seitsemän aikaan ja hippaisi ulos puolilta öin. Mutta nykyään väki tulee sisälle vasta varttia vaille kaksitoista. Anniskeluajan vastustaminen perustuu Angerian mukaan hiukan samaan kuin tupakointikieltoon. Sitäkin vastustettiin, mutta nyt siihen on jo totuttu, Angeria muistuttaa. RAVINTOLA Kukkoa Kemissä pitävä Arto Nevala on samoilla linjoilla Angerian kanssa. Minua anniskeluaikojen lyhentäminen ei haittaisi, mutta onhan se kaksipiippuinen asia. Nevalaa mietityttää eniten se, että lähtisivätkö ihmiset siinä tapauksessa lainkaan ravintoloihin, kun ovat ehtineet tottua myöhäisiin anniskeluaikoihin. Kaikkihan eivät muista vanhoja aikoja, jolloin ravintolaan tultiin aikaisin ja lähettiin puolen yön jälkeen pois. Minusta silloin kaikki toimi paremmin. Nevalakin näkee etuna palkkakulujen vähentymisen, mutta hän ei välttämättä usko poliisin tehtävien vähentymiseen. Helpompihan poliisien on asiakkaansa poimia kaduilta ja ravintoloista kuin ihmisten kotoa, koska kotijuopottelua muutos todennäköisesti lisäisi. Ja ravintoloissahan ihmiset ovat valvonnan alla. Ja aivan ehdottomasti muutoksen pitäisi koskea kaikkia ravintoloita. Yhdellekään ei saisi antaa etulyöntiasemaa, kuten tupakkalain kiristämisen yhteydessä joillekin isoille ketjuille annettiin, Nevala korostaa RAVINTOLATYÖNTEKIJÄ Joni Säkkinen sanoo suhtautuvansa esitykseen neutraalisti. En välttämättä halua, että aukioloaikoja supistettaisiin. Nykyään ihmisten valinnanvapauteen puututaan jo liikaakin. Minusta ihmiset saavat itse päättää, ovatko kapakassa kahteen vai neljään. Mutta toisaalta luotan siihen, että jos muutos tulee, ihmiset oppivat kyllä tulemaan ravintoloihin aikaisemmin. Mutta aikaa se saattaa viedä. Säkkinen myöntää, että loppupeleissä yökuppaamisen vähentyminen kutkuttaa mieltä. Mutta minä en teekään pelkästään yövuoroja. Mutta heille, jotka työskentelevät vain yökerhoissa muutos voi olla myös taloudellinen katastrofi. Kahdeksan vuotta Kemin ravintoloissa työskennellyt Säkkinen uskoo myös, että ainakin alkuvaiheissa muutos olisi iso isku ravintoloille, varsinkin pienillä paikkakunnilla. A Kotibileet saattaisivat lisääntyä. Reijo Angeria ravintoloitsija Kommentti Antaa mennä vaan Olen hämmästynyt. Olen nimittäin aika pitkälle samaa mieltä ministeri Päivi Räsäsen kanssa ravintoloiden aukioloaikojen lyhentämisestä. Itse asiassa olen ollut jo pitkään sitä mieltä, ettei ravintoloissa notkumisessa aamupuolella yötä ole mitään mieltä. Voi toki johtua ikääntymisestäkin, ettei enää jaksa valvoa samaan malliin kuin joskus ennen. Ehkä osin tämänkään vuoksi ravintolaelämä ei enää niin paljon kiinnosta. Toki perhe-elämän vakiintumisellakin on iso osa. Muistissa ovat edelleen ajat, jolloin kapakoihin mentiin seitsemän-kahdeksan aikaan Ravintolat: Jos lakia muutetaan, kaikkia on kohdeltava tasapuolisesti ilman erivapauksia Janne Niemelä tarjoilee asiakkaalle olutta. Hän on sitä mieltä, että neet piipahtamaan ravintolaan vasta lähempänä puoltayötä. illalla ja lähdettiin puolen yön tienoilla pois. Toki joskus jatkoillakin käytiin, mutta aamuisin oli yleensä ihan kelvollisessa kunnossa. Jos 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa jos pyrki ravintolaan yhdeksän aikaan, ei paikkaa sisältä välttämättä enää saanut muuten kuin tuntien jonottamisen jälkeen. Jos sittenkään. Nykykäytännössä en ole nähnyt aikoihin mitään hyvää. Bändikeikatkin alkavat vasta puolilta öin, aivan liian myöhään. Eli antaa mennä vaan. Kapakat kahdelta kiinni vaan. Juhani Hiltunen Poliisi: Järjesty Juhani Hiltunen Poliisipäällikkö Seppo Kinnunen Peräpohjolan poliisilaitokselta on ehdottomasti sisäministeri Päivi Räsäsen ehdotuksen kannalla. Kinnunen on usein ottanut kantaa ravintoloiden anniskeluaikojen lyhentämisen puolesta, jo paljon ennen Räsäsen ministeripestiä. Edut ovat ilmeiset. Ihmiset menisivät aiemmin ravintoloihin ja lähtisivät aikaisemmin koteihinsa. Järjestyshäiriöt, jotka ovat suurimmat juuri myöhäistunneilla, jäisivät vähemmälle eli aamuyöstä tarvittaisiin vähemmän po-

3 Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Uutiset A3 NAISTOIMITTAJAT RY on valinnut Vuoden Kellokkaaksi presidentti Tarja Halosen. Halonen on julkisissa kannanotoissaan käsitellyt muun muassa naisten ja vähemmistöjen asemaa Suomessa ja maailmalla, kestävää kehitystä sekä rauhanprosessien toteuttamista, yhdistyksen tiedotteessa sanotaan. STT PETZL NEWTON -putoamissuojavaljaiden turvaompeleet kannattaa tarkistaa. Tarkat ohjeet tarkistukseen saa internetosoitteesta www. petzl.com/newton. Pyyntö koskee valjaita, joiden tuotenumero alkaa kirjainnumeroyhdistelmällä C73*** ja joiden sarjanumeron alku on pienempi kuin 11365***. Tuote on tällöin valmistettu 1/ /2011. Valjaita käytetään tyypillisesti lumenpudotuksessa ja muissa kattotöissä. Yhtiön mukaan onnetomuuksia tai läheltä piti -tilanteita ei ompeleen takia ole tiettävästi sattunut. STT Varastossa oleviin, helmikuun aikana luovutettaviin Volkswagen Golf Varianteihin 1000 :lla polttoainelahjakortteja KAUPAN PÄÄLLE! Saimme jatkoaikaa Golf Variant polttoainekampanjaan maaliskuun loppuun. KEMINMAA, p Tutkitusti paras palvelu Pörhön Autoliikkeessä. VOLKSWAGEN Palvelu Ostotutkimus 2010 Lankapuhelinliittymästä 0,0828/puh.+0,07/min (alv 23%) Matkapuhelinliittymästä 0,0828/puh.+0,17/min (alv 23%) aikaisemmin PENTTI VUOSAARI Neljä työntekijää altistui säteilylle terästehtaalla Jussi Saarela Outokummun Tornion tehtaalla joutui terässulattoon torstain ja perjantain välisenä yönä säteilylähde, joka mittausten perusteella tunnistettiin amerikiumiksi. Neljä terässulaton työntekijää altistui säteilylle, kun he sulatuksen aikana kävivät sulattohallissa huoltotöissä. Tehtaan hälytysjärjestelmä paljasti säteilylähteen ja hälytyksen jälkeiset toimet tehtiin ohjeistuksen mukaan. Säteilyturvakeskuksessa (STUK) tehdyt alustavat mittaukset osoittavat, että yksi työntekijöistä on voinut saada noin kymmenen millisievertin säteilyannoksen. Annos on niin pieni, että siitä ei ole haittaa hänen terveydelleen. Kolmen muun työntekijän tuloksissa ei havaittu normaalista poikkeavaa radioaktiivisuutta. Tapahtumasta ei ollut vaaraa työntekijöille sulaton ulkopuolella. Sulatukseen joutunut radioaktiivinen aine on amerikiumin isotooppia 241. Sitä käytetään esimerkiksi herkkyyttä vaativissa teollisuuden mittalaitteissa. Amerikiumia sisältävät mittalaitteet voivat joutua sulatukseen, koska suljettuja säteilylähteitä ei voi havaita tarkoillakaan säteilyilmaisimilla ennen kuin säteilylähteen suojakuori hajoaa sulatuksessa. Outokumpu on saanut tietoonsa aineen toimittajan ja toimituserän. Toimittajalle on lähtenyt reklamaatio ja korvausvaatimus. valomerkin aikaistaminen on kaksipiippuinen juttu. Kotijuominen saattaa lisääntyä, kun asiakkaat ovat tottu- shäiriöt jäisivät vähemmälle liisipartioita. Kinnunen ei usko, että muutos lisäisi kotijuopottelua. Juopottelu on tänä päivänä siinä pisteessä, ettei tällä olisi merkitystä. Ihmiset ovat nykyään jo ravintolaan mennessä valmiiksi juovuksissa. Alkoholin kokonaiskulutuksen kannalta ei ole merkitystä lopetetaanko anniskelu kahdelta vai neljältä. Kinnunen näkee nykykäytännössä selvän ongelman, joka poistuisi anniskeluaikoja lyhentämällä. Lisäksi ravintolat säästäisivät palkkakuluissa, eikä ravintolatyöntekijöiden tarvitsisi olla töissä aamuun saakka. Huonoja puolia Kinnunen ei Räsäsen ehdotuksesta löydä. Tietysti tällä asialla on yhtymäkohtansa myös rahan käyttöön, jonka kanssa poliisilla on suuria haasteita. Tässä on yksi tilaisuus säästöihin, Kinnunen myöntää. Norjalaisen tutkimuksen mukaan yhden tunninkin anniskeluajan lisääminen lisää keskustan viikonlopun pahoinpitelyjä 16 prosenttia ja vastaavasti yhden tunnin vähentäminen vähentää pahoinpitelyjä saman verran. Tästä on kyse Räsäsen ehdotus Alan edunvalvontajärjestön Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi tyrmäsi ehdotuksen, koska se vähentäisi ravintoloiden myyntiä. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero on kannattanut ehdotusta. Ravintolatyöntekijän perustama adressi Päivi Räsäsen erottamiseksi ministerinvirasta oli perjantaihin mennessä kerännyt lähes allekirjoitusta. Vasta-adressi Räsäsen viran säilyttämisen puolesta oli kerännyt vajaat 900 allekirjoitusta. Vain yksi hakenut Gardinin paikalle Anna Ruohonen Kaupunginjohtaja Mauri Gardin jää eläkkeelle 1.elokuuta. Rovaniemen kaupunginjohtajan paikkaan oli perjantaihin mennessä saapunut ainoastaan yksi hakemus. Kirjallisen hakemuksen oli lähettänyt vain kuopiolainen Esko Luoma, joka on aikaisemmin hakenut Sodankylän kunnanjohtajaksi. Rovaniemen kaupunginhallituksen nimeämän haastatteluryhmän jäsenet odottavat lisää hakemuksia. Haastatteluryhmä haastattelee hakijat. Hakuaika tehtävään päättyy ensi keskiviikkona. Haastatteluryhmää vetävä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sakari Trög arvioi, että kilpailun vauhti alkaa kiihtyä vasta nyt. Vaikka hakemuksia on tullut vain yksi, on paikkaa kohtaan ilmaistu kiinnostusta. Eri kaupunkien ja kuntien johtajat ovat soitelleet minulle asiaan liittyen, Trög sanoo. KILPAILUN loppumetreillä ei tulla sallimaan yllätysnimiä, vaikka kuntalain puitteissa se mahdollisuus olisikin. Laki kunnallisesta viranhaltijasta on mutkikas, eikä siinä määritellä, koska suostumus tehtävään on viimeistään jätettävä. Tämä tarkoittaa, että kisaan voisi viime metreillä ilmoittautua mukaan musta hevonen, joka voitaisiin valita tehtävään hakemuksen jättäneiden ohi. KAUPUNGINVALTUUSTON poliittisten ryhmien jäsenistä koostuva haastatteluryhmä on kuitenkin linjannut, ettei kaupunginjohtajakisassa tulla suvaitsemaan mustia hevosia. Haluamme valita tehtävään henkilön, joka on ollut avoimesti mukana kilpailussa alusta asti, Sakari Trög sanoo. Kokoomuksen valtuustoryhmä ehti jo kysyä tehtävään Jari Viléniä, mutta Vilén aloittaa Suomen Varsovan suurlähetystön suurlähettiläänä ensi syksynä. HAASTATTELURYHMÄ kokoontuu perjantaina 2. maaliskuuta miettimään, ketkä saavat kutsun haastateltavaksi kaupunginjohtajan tehtävään. PEKKA AHO Rovaniemen kaupunginjohtajan juhla-asun uusi kantaja selviää toukokuussa.

4 A4 Lauantai A Päivän sana: Sinä olet minun turvani! Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala. Ps. 31: 5-6 Päivän mietelause: Älä elä eilistä nyt, tämän päivän murheet, huolet siirrä kauas eiliseen sieltä et niitä tavoita. Annaliisa Koivuniemi Nimipäivät: Tuija, Tuire, (ortod.) Tarasi, (saam.) Duiri, (ruots.) Jessica, Vanessa. Aurinko: nousee laskee Nuorgam Sodankylä Rovaniemi Kemi Kajaani Helsinki Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Maksaako perheenne opiskelija Oulussa kallista vuokraa? Myytävänä Oulussa MUUTTOVALMIS, UUSI ASUMATON HUONEISTO As. Oy Alppiniityssä. Huippusijainti, hyvät joukkoliikenneyhteydet, kaupat ja palvelut vieressä. Osoite: Muottikatu 3, OULU. 49m 2, 5. krs., myyntihinta yhtiölaina Mahdollisuus ostaa autohallipaikka kellarista tai pihapaikka. Hoitovastike 117,60 /kk. Jos jättää yhtiölainan, niin rahoitusvastike on 556,80 /kk. Rahoitusvastikkeen voi vähentää vuokratulosta. Soita Paavo Keisu X tänään tapahtuu Tuleeko hoppu Soklin väylille? Kaivos: Sokli-päätöstä odotettu yli 40 vuotta, tiesuunnitelmat vanhentuneet eikä ratasuunnitelmia vielä ole. 1 Tanssi. Ylitornion voimistelu ja liikunta järjestää Oman tanssin päivän Ylitornion nuorisotalolla kello alkaen. Oman tanssin päivässä vapaamuotoiset ryhmät ja kaveriporukat voivat esittää itse suunniteltuja ja omiin koreografioihin rakennettuja tanssiesityksiä yleisölle. 2 Markkinat. Kemin Lumilinnan edustalla, pääsisäänkäynnin ulkopuolella järjestetään lauantaina ja sunnuntaina Lumilinna-markkinat. Luvassa on monenlaista myyjää ja tuotetta. Myytävänä on muun muassa tuoretta leipää ja pullaa, kalaa, karkkia sekä vaatteita. Markkinat avataan kello 10 ja ostoksia voi tehdä kello 16 saakka. Tuulisen sään sattuessa markkinat siirretään Linnan sisäpihalle. 3Liikenne. Tänään on hiihtokeskuksissa vaihtopäivä eli edellisen viikon lomalaiset lähtevät ja seuraavan viikon hiihtolomalaiset saapuvat. Tämä näkyy myös liikenteessä, kun Etelä-Suomen lomalaiset palailevat kotiin ja lomansa aloittaneet keskisuomalaiset ajelevat kohti lomakohdettaan. 4Euroviisut. Tänään selviää, löytyykö Suomen edustajaksi Euroviisuihin yhtä valovoimaista tähteä kuin viisuvoittaja Lordi. Uuden Musiikin Kilpailun finaali on tänä iltana ja se lähetetään suorana sekä televisiossa että radiossa. Illan aikana yleisö äänestää kaksivaiheisessa äänestyksessä UMK:n voittajan, joka edustaa Suomea Eurovisionin laulukilpailussa Azerbaidzanissa. Jorma Särkelä Soklin kaivospäätöstä on Itä-Lapissa odotettu jo yli 40 vuotta. Itä-Lapin kunnat ovat patistelleet valtiota päivittämään tiesuunnitelmat kaivosalueelle ja suunnittelemaan rataa Soklin. Tietäkin pitäisi kunnostaa Martinkylästä Sokliin satakunta kilometriä. Parempaa tietä Tulppioon on lupailtu Savukosken kunnalle vuodesta 1976 lähtien UKK-puiston kompensaationa. Tien oli määrä valmistua jo vuonna Tiesuunnitelmia on tehty Martilta Ruuvaojalle ja siltojakin jo rakennettu. Rataa pitää kunnostaa 70 kilometriä Kemijärveltä Kelloselkään ja kairaan pitäisi rakentaa uutta rataa 130 kilometriä. Ovatko tiesuunnitelmat ajan tasalla Lapin Ely-keskuksen tiesuunnittelun päällikkö Jorma Leskinen? Eiväthän ne ole enää lainvoimaisia. Vanhoja suunnitelmia pitää päivittää. Vanha suunnitelma ulottui puoliväliin eli Lattunaan asti. Siitä eteenpäin täytyy tehdä kartoitukset ja mittaukset metsäautotien pohjalle. Kartoitus tehdään lumettomana aikana ja koko tien suunnittelu vie aikaa 1-2 vuotta. Mistä rahat suunnitteluun ja tien rakentamiseen? Lapin Ely-keskuksella ei ole budjetissa rahaa Soklin tien suunnitteluun tai rakentamiseen, joten rahoitus tulee jälkirahoituksena eli Yara lainaa ja valtio maksaa suunnittelun ja tien vähittäismaksulla. Missä vaiheessa Soklin kaivosradan suunnittelu on ylijohtaja Kari Ruohonen Liikennevirastosta? Toimitus Uutispäällikkö Tapio Rantamartti Uutistoimitus Kemi Tornio Ylitornio Toimitussihteerit Urheilu Sähköposti Faksi Suunnittelu ei ole missään vaiheessa. Yaran kanssa on vasta suunniteltu ensimmäistä ratapalaveria tälle keväälle. Kuinka kauan suunnittelu vie aikaa? Ennen kuin kuokkaa lyödään maahan, radan suunnittelu vie aikaa 2-3 vuotta. Entä radan rakentaminen? Lapin kesä on lyhyt ja käytännössä rataa rakennetaan vuodessa 6 kuukautta. Rakentaminen ajoittuu 3 vuoden ajalle. Ota yhteyttä (vaihde ) Asiakaspalvelu Jakelupäivystys , Alma Manun jakelualueet: Lapin lääni (pois lukien alla mainitut Itellan jakoalueet), Haaparanta, Kuivaniemi. Vain suomalaiset liittymät. Lehdet perille saman päivän aikana klo 11 alkaen ma-pe klo la-su klo Itellan alueet: Simojokivarsi, Kemijokivarsi, Karunki, Korpikylä, Arpela, Vojakkala, Kukkola. ma-pe klo , la-su klo , Facebook Tuoreimmat uutiset verkossa TOP 5 Verkon luetuimmat uutiset 1Iäkäs mies pahoinpideltiin törkeästi 2Vaaleanpunaisten kakkujen myynti räjähti 3Poliisi kaipaa tietoja kolarista Kemissä 4Yksi loukkaantui kuormaauton ja henkilöauton törmäyksessä Keminmaassa 5Poliisi tutkii, tiesikö se Kauppatorin kunnialaukauksista

5 Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Uutiset A5 Amk:sta ja seutukunnasta strategiset kumppanit Kemi Kemi Tornion ammattikorkeakoulu ja Kemi Tornion kehittämiskeskus allekirjoittivat strategiseen kumppanuuteen tähtäävän yhteistyösopimuksen. Sopimuksen päätavoitteena on edistää aluekehitystyön vaikuttavuutta, parantaa hankkeiden ja toimenpiteiden kohdentuvuutta alueen tarpeisiin sekä tehostaa resurssien käyttöä yhteistoiminnalla. Kumppanuuden ydintoimintaa ovat aluekehittämisen strategioiden laadinta, toteutus yhteishankkeilla, seuranta sekä uuden ohjelmakauden toimenpideohjelman valmisteleminen yhteistyössä korkeakoulujen, aluekehittäjien, viranomaisten ja elinkeinoelämän kanssa. Kehittämiskeskuksen ja ammattikorkeakoulun jäsenistä koottu yhteistyöryhmä laatii vuosittaiset suunnitelmat käytännön yhteistyöstä. Yhteistyön toivotaan tuovan lisäarvoa erityisesti Kemi-Tornio alueen kansainvälistymiseen ja innovaatiotoimintaan. OZOOM THERMO TALVISAAPPAAT Pakkasenkest. -50 C Todella kevyet! TUTUSTUMISTARJOUS! UUTTA! Aino VAIHTOHARJA- SETTI 9 95 Metallinen rikka-lapio + harja, alumiinivarsi (norm. 59,95) KEMISSÄ KEMIKALIO- OSASTO UUDISTUU! NYT REMONTTIHINTAAN! Tarj. voim. myös Tornion Texissä Ariel PYYKINPESU- NESTE 0,9 l 5 pulloa (2,22/kg) 10 MIESTEN ARCTIC FLANELLIPAIDAT Paljon eri värejä (yks. 5,95 ) 2 kpl HUIPPUTARJOUS! SALUDO KAHVI 500 g 1 erä/talous (6,67/kg) 3 pkt 10 MIESTEN MASCULINE 2 BOXERIT 3 kpl/pkt KAKSI PUSSIA YHDEN HINNALLA! Estrella SIPSIT 300 g (4,98/kg) 5 pkt ps 2 99 SAIMME VINDOINKIN LISÄÄ! KUIVA- LIHAKSI PIENI ERÄ TUORETTA SIIKAA /kg 9 95 /kg SAIMME ERÄN ANGRY BIRDS -KOULUTARVIKKEITA! esim. TARVIKESETTI sis. 3 lyijykynää, kumi, terotin, vihko, viivoitin, tarroja, klipsi ATRIA BROILERIN MUREA LEIKE 470 g 2 45 ATRIA BURGERI 110 g (3,03/kg) ATRIA KEVYT SNACK 3 NAKKI 280 g (2,15/kg) KEMI ark. 7-21, la 7-18, su TORNIO ma-la 7-21, su 9-21 Löytömarket ma-pe 10-19, la 10-17, su sulj. /kg RÖNKÄ SAVUNAUTA- VIIPALEET 140 g (14,29/kg) 35 KATTO- KATTO- KOLA KAASU- PULLO 11 kg vaihto 23 VALMIIKSI SUOLATTU NAUDAN PAISTI- PALA /pkt 4 95 Löytömarket/ Kemi leluosasto Suositut ZHU ZHU HAMSTERIT eri väreissä NYT Huom! Prinsessa-hamsteri 12,95 ) 3 kpl pkt 00 Löytömarket/ Kemi leluosasto ERÄ PUINEN TEMPPULELU VAIN TUORE 500 kpl erä! NORJAN LOHI 2-3 NAHKIAISET RÖNNBACK kg4 95 /kg 10 kpl MAUSTESILLI TUORE 95 HARRI /kg /pkt ,21/kg) 20 (21,58/kg) 7 95 /kpl 3 95 /kpl RYPÄLE 500 g Etelä-Afrikka lk 1 (2,98/kg) 1 49 /pkt Jo vain on halpaa! CAROLINA 3h sohva 895,- (1252,-) etusi 28% Valmistettu Suomessa Askon omalla tehtaalla Katso kaikki edut CHERI-divaanisohva 499,- (991,-) etusi 49% Colorado-kankaalla, heittotyynyt. Kolme eri väriä. Divaaniosan voi helposti vaihtaa puolelta toiselle. Leveys 213 cm. Kuvan koristetyynyt myydään erikseen. Tänään ja huomenna kaikki sohvat -25% Alennus normaalihinnasta, ei koske aiemmin tehtyjä kauppoja. SISTER-divaanisohva 799,- (1141,-) etusi 29% Suunnittele oma sohvasi vähintään GARDA 3h sohva 599,- (994,-) etusi 39% Suunnittele oma sohvasi Suunnittele oma sohvasi Siro divaanisohva näyttävillä metallijaloilla. Divaaniosan voi helposti vaihtaa puolelta toiselle. Mira-kankaassa on seitsemän eri väriä. Leveys 213 cm, divaaniosan syvyys 141 cm. Kuvan koristetyynyt myydään erikseen. Mira-kankaalla, seitsemän eri väriä. Leveys 201 cm. Kuvan koristetyyny myydään erikseen. Valmistettu Suomessa Askon omalla tehtaalla Kaikki ilmoituksen sohvat on valmistettu Suomessa. Suunnittele oma sohvasi Plus/West-kankaan värit grafiitti, kitti, korkki ja pellava. Lisäksi saatavana runsaasti eri kangas- ja värivaihtoehtoja alk. 864,- (1152,-). Leveys 219 cm. Kuvan koristetyynyt myydään erikseen. 3D -suunnittele oma sohvasi Ilmoituksen tuotteet ovat kanta-asiakasetuja. Saat ne näillä korteilla sekä K-Plussa-pisteet ostoistasi. BB-divaanisohva 895,- (1447,-) etusi 38% Muhkea divaanisohva, joka houkuttelee rentoon loikoiluun. Julian-kankaalla, kuusi eri väriä. Divaaniosan voi helposti vaihtaa puolelta toiselle. Leveys 264 cm, divaaniosan syvyys 155 cm. Kuvan koristetyyny myydään erikseen. Asko Kemi, Täikönkatu 1, avoinna ma-pe 10-18, la 10-15, su SUOMEN LUOTETUIN HUONEKALULIIKE Suunnittele oma sohvasi

6 A6 Uutiset Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Avainluvut 1Matkapuhelinyhtiö Nokia on noussut suurimmaksi Windows Phone -käyttöjärjestelmällä toimivien älypuhelinten toimittajaksi, kertoo tutkimusyhtiö Strategy Analytics. 2SA arvioi Nokian myyneen viime vuoden loppuneljänneksellä vajaan miljoona Lumia-puhelinta ja vieneen markkinaosuutta etenkin HTC:lta. Windows-puhelimissa markkinaosuuden valtaamisessa Nokiaa ovat auttaneet useamman puhelimen valikoima, hyvä myymälänäkyvyys ja mainoskampanjat. Kuntakonkari puolustaa Kuntakartta ennen ja jälkeen Nykyinen Ehdotettu OMX Helsinki 6243,23 +1,4 % syys loka joulu tammi 5000 Nousijat Nokia +5,56 Ponsse +3,85 Aspo +3,54 Basware +3,45 Stonesoft +3,33 Laskijat Tecnotree -2,44 Biotie Therapies -1,96 Stockmann B -1,78 Componenta -1,73 Stockmann A -1,39 Korot Euribor 3 kk -0,008% 1,006% Euribor 12 kk -0,006% 1,636% 9 Euribor 3 kk Valuutat 12 Euribor 12 kk % 2,2 2,0 1,8 1,6 1,4 1,2 1,0 1 2 Euro Ruotsin kruunuina 8,8225 marras Euro Norjan kruunuina 7,4785 marras joulu tammi helmi Euro USA:n dollareina 1,3412 marras joulu tammi Euro Venäjän ruplina 39,185 marras joulu joulu tammi Raaka-aineet Energia tammi helmi helmi helmi 9,3 9,2 9,1 9,0 8,9 8,8 8,7 7,90 7,80 7,70 7,60 7,50 7,40 1,45 1,40 1,35 1,30 1, Muutos,% Kulta, USD/troy-unssi 1779,79 +0,2 Palladium, USD/troy-unssi 717-0,3 Nikkeli, USD/tonni ,6 Hopea, USD/troy-unssi 35,33 +3,1 Teräs, CRUspi Europe 185,80 +0,0 Raakaöljy Pohjanmeren Brent, spot, USD/tynn., osto/myynti 124,52/124,54 Sähkö Nord Pool, spot sentti/kwh 3,14-0,91 Lähde: Kauppalehti/kauppalehti.fi Liitokset: Päivi Laajalan mukaan kuntaryhmän työtä ei ohjattu poliittisesti STT, Piritta Rautavuori Heikkoja kuntia uhkaa päätyminen ajopuiksi, jos ne eivät suostu kuntaliitoksiin, arvioi valtiovarainministeriön kuntaosaston johtaja Päivi Laajala. Hänen mielestään kunta ei voi olla olemassa vain jakaakseen valtion rahaa palveluiden järjestäjille. Olisi pystyttävä luomaan elinvoimaista toimintaa ja saamaan verotuloja. Jos näin ei voida tehdä, ajaudumme ehkä siihen, että kunnilta otetaan tehtäviä pois. Silloin myös rahoitus otetaan pois. Onko kunnalla enää tällöin edes verotusoikeutta? Laajala sanoo STT:n haastattelussa. Hänen mukaansa vuoden päästä moni kunta on surkeassa jamassa. Olen ollut niin monessa kunnassa töissä, että tunnen niiden arjen. Kun katsoo tunnuslukuja ja tulevaisuuden palvelutarpeita, paineet moninkertaistuvat. Tämä ei ole henkilökohtainen missio, mutta vakava kysymys. LAAJALA veti työryhmää, joka laati selvityksen hallituksen ajaman kuntauudistuksen pohjaksi. Esitys julkistettiin helmikuun alussa. Työryhmän kartta uudesta kuntajaosta meni kirjaimellisesti silpuksi usean keskustapäättäjän käsissä. Myös monet kunnat vastustavat uudistusta verisesti. Laajala on itse keskustan jäsen ja tunnettu kuntavaikuttaja. Nyt pitää tehdä asiallista työtä ja jättää tunteet taaemmalle. Jos me emme kerro asioiden todellista tilaa, kuka sen tekee. Työ on helppoa, kun ottaa tämän linjan. Työryhmän esitykses- STT, lähde: Valtiovarainministeriö A Viisi vakavasti loukkaantunutta saattaa romahduttaa kunnan yhden vuoden talouden. sä kuntien määrä vähenisi Manner-Suomessa noin 70:een. Laajala perustelee rajua esitystä klassisella esimerkillä: vakava autokolari asukkaan kunnassa. Viisi vakavasti loukkaantunutta saattaa romahduttaa kunnan yhden vuoden talouden. Jos tilalla onkin asukkaan kunta, erikoissairaanhoidon kustannuksen jako on erilainen. LAAJALA aloitti kuntaosaston johdossa elokuussa Tuolloin kymmeniä kuntia niputettiin yhteen keskustavetoisessa Paras- Nyt pitää tehdä asiallista työtä ja jättää tunteet taaemmalle. Jos hankkeessa. Myös siinä tavoiteltiin nykyistä vahvempia kuntia. Hallituksen kuntauudistus on Laajalan mielestä luonnollinen jatko aiemmille toimille. Kun Paras-hankkeessa annettiin kunnille tilaa tehdä ratkaisuja, ne eivät olleet riittäviä. Nyt keinot ovat samat, mutta mittaluokka on suurempi. KESKUSTA on syyttänyt hallitusta ideologisesta keskittämispolitiikasta. Laajala korostaa olevansa hyvin epäpoliittinen ja varoo visusti ottamasta kantaa. Hän kuitenkin kiistää syytökset siitä, että kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) olisi sanellut työryhmän tulokset. Hallitusohjelmassa on sanottu suoraan tavoitteet, jotka ovat ohjanneet selvitystyötä. Se perusteella Virkkunen antoi työryhmälle toimeksiannon. Sen jälkeen ei poliittista ohjausta juuri ollut. Väistyvä presidentti Halonen jätti hallitukselle Yhteenvetoa: ILO-sopimus jäi hiertämään Tarja Halosta STT, Anniina Luotonen Moni ministeri poistui valtioneuvoston linnasta perjantaina selvästi liikuttuneena Tarja Halosen viimeisen presidentin esittelyn jälkeen. Halonen jätti ministereille ja monille pitkäaikaisille tuttavilleen tunteikkaat jäähyväiset. Pitäkää hyvää yhteistyötä. Pienessä maassa kaikki resurssit pitää olla käytössä. Yhteistyö on se tärkeä asia, Halonen kertoi STT:lle muistuttaneensa. Enemmän pitäisi miettiä miten kaikki voivat olla mukana kuin sitä, kuka ei saa olla mukana. Se on maan edun mukaista. Halonen istui perjantaina viimeistä kertaa arvokkuutta huokuvan tasavallan presidentin esittelysalin isossa pöydässä takanaan Rafael Wardin hänestä tekemä näyttävä maalaus. YLEENSÄ varsin muodollinen esittelytilaisuus vietiin tälläkin kertaa läpi normaalin protokollan mukaan. Asialistalla oli vielä muun muassa uuden presidentin Sauli Niinistön kansliapäällikön nimittäminen annetun esityksen mukaisesti. Listalla oli myös muutamia armonanomuksia, jotka presidentti jätti pääsääntöisesti hyväksymättä. VALTIONEUVOSTON linnan juhlahuoneet ovat olleet näyttämönä monille historiallisille tapahtumille. Perjantaina kymmenpäinen joukko ministereitä, ministeriöiden kansliapäälliköitä ja virkamiehiä oli jälleen todistamassa yhden lehden kääntymistä historian kirjasta. A Olen tehnyt sitä viisi vuotta ulkoministerinä ja 12 vuotta presidenttinä, eikä se vieläkään ole valmis. Halonen kertoili uransa alkuajoista ja muisteli lämmöllä muun muassa ai-

7 Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 uutta kuntakarttaa JUHA RAHKONEN Uutiset A7 Keskusta ohitti perussuomalaiset STT Keskusta on noussut perussuomalaisten ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi, kertoo Yle uutisten Taloustutkimuksella teettämä, perjantaina julkistettu kannatustutkimus. Gallupin mukaan kokoomus on yhä suurin puolue 22,1 prosentin kannatuksellaan. Keskustaa kannattaa 17,7 prosenttia ja perussuomalaisia 16,1 prosenttia. SDP:n kannatus on tasan 16 prosenttia. Kannatuksen voimasuhteiden muutos mahtuu kuitenkin mittauksen virhemarginaaliin, joka on 1,4 prosenttiyksikköä. Ylen edellisessä tutkimuksessa viime kuussa keskustaa kannatti 15,6 prosenttia ja perussuomalaisia 17,4 prosenttia. Pienemmistä puolueista kannatustaan nosti nyt eniten vihreät. Kannatus kasvoi viime kuun mittauksen 9,6 prosentista 11,4 prosenttiin. Akavan Pälve nostaisi eläkeikää Anita Simola Akavan varapuheenjohtaja, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve vaatii, että eläkeikää pitää nostaa nopeasti. Mitä nopeammin tämä väistämätön päätös syntyy, sitä helpompi on varautua muutokseen, joita se aikanaan koskee, hän sanoo. Pälve ei ota kantaa, mihin ikävuoteen eläkeikä pitäisi nostaa tai milloin se tulisi voimaan. Hänen mukaansa eläkeiän nostossa on otettava käyttöön erilaisia liukumia. Tärkeintä on, että päätös tehdään niin pian kuin mahdollista. Tiedän, että hallitusohjelmaan on kirjattu, ettei eläkeikään kosketa tällä hallituskaudella. Mutta kun maailma muuttuu, niin silloin pitäisi olla valmiutta tarkastella jo tehtyjä päätöksiä. Pälven viesti on selvä irtiotto Akavan kannasta eläkeikään. Akava on linjannut, ettei ikärajaa tule nostaa. me emme kerro asioiden todellista tilaa, kuka sen tekee, kuntatyöryhmän vetäjä Päivi Laajala sanoo. LAAJALA on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta Haapajärveltä, joka sekin häviää kartalta, jos kuntaryhmän esitykset toteutuvat. Haastattelua edellisenä iltana hän on käynyt katsomassa Härmä-elokuvan, jossa eteläpohjalaiset häjyt taistelevat tilasta ja naisesta. Mitä kunta merkitsee Laajalalle? Se on yhteisö, johon kuulutaan. Se tuo turvaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Mutta kyllä kunta on palveluiden järjestäjänä peruspilari. Laajala kiertää parhaillaan maakunnissa esittelemässä kuntaselvitystä. Vastassa on ollut vihaisia asukkaita. Ensimmäinen tilaisuus jännitti. Mutta olen tehnyt kunnassa töitä reilut 20 vuotta, lakkauttanut kouluja ja irtisanonut ihmisiä. Osaan asennoitua siihen työnä enkä ota asioita henkilökohtaisesti. Tausta tunteikkaat jäähyväiset kaansa pääministeri Kalevi Sorsan avustajana vuosina Halonen myönsi juhlahetken jälkeen, että jäähyväisten jättäminen valtioneuvostolle oli haikeaa. Virkakautensa aikana Halonen on ollut päättämässä presidentin esittelyssä yhteensä asiasta. JOUKOSSA on myös asioita, jotka ovat jääneet harmittamaan häntä. Esimerkiksi jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen hyväksyminen kesti Halosen mielestä Suomessa liian pitkään. Asia mutkistui sitä mukaa mitä enemmän aikaa kului. Halonen harmittelee, ettei neuvotteluita kansainvälisen yhteisön kanssa aloitettu aikaisemmin. Jos soveltaminen olisi aloitettu aikaisemmin, me olisimme saaneet enemmän liikkumavaraa, Halonen totesi. Tunnettu kuntavaikuttaja Valtiovarainministeriön kuntaosaston johtaja elokuusta 2008 alkaen. Aiempia tehtäviä mm. Oulun apulaiskaupunginjohtaja , Kannuksen kaupunginjohtaja EDUSKUNTA hyväksyi lopulta marraskuussa liittymisen jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen.toinen asia, joka on jäänyt kaihertamaan Halosta liittyy saamelaisia koskevaan ILO:n sopimukseen. Olen tehnyt sitä viisi vuotta ulkoministerinä ja 12 vuotta presidenttinä, eikä se vieläkään. Suomi ei ole voinut vahvistaa ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevaa sopimusta, koska muun muassa kysymys maanomistusoikeudesta on ollut hankala ratkaista. Lisäksi muita kunnallisia johtotehtäviä mm. Kauhajoella, Pihtiputaalla ja Kärsämäellä. Hallintotieteiden maisteri. Kotoisin Haapajärveltä Pohjois-Pohjanmaalta. Keskustan jäsen. Turvallisuudessa yhä puutteita kuntosaleilla STT KALAPÄIVÄT JATKUVAT YKKÖSESSÄ! KALAMESTARILTA: Tuoretta rautua, kuha-, turska- ja koljafi lettä, lohirullia ja -medaljongeja, kylmä- ja lämminsavuja moneen lähtöön, mustaherukkasilliä, madetta, kampasimpukkaa jne... Palvelutiski avoinna lauantaisin klo Ykkösestä! Pirkka BROILERIN KOIPI-REISI n. 1.3 kg hunajamarinoitu Etusi K-Plussa-kortilla Ilman korttia -37% 2,39 /kg Kuivalihaksi esim. Atria kokonainen KULMAPAISTI 8 n. 5 kg Atria YKKÖNEN Tornio Kuntosalien turvallisuudessa on edelleen runsaasti puutteita, arvioi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. Aluehallintoviraston mukaan laitteiden käyttöön ei ole tarpeeksi ohjausta. Laitteisiin ei aina ole suomenkielisiä käyttöohjeita, eikä saleilla välttämättä ole ohjeita liikkeiden tekemiseen. Lisäksi kuntosaleista lähes 40 prosenttia on ilman valvontaa. Suurin kuntosalien vaaran aiheuttaja on kuitenkin käyttäjä itse. Esimerkiksi omien voimavarojen yliarvioiminen on tavallista. LIHAMESTARILTA: NAUDAN SYDÄN 1 pakaste, n. 20 kg 1 49 kg 95 kg 99 kg Tavallista parempi ruokakauppa Hinnat voim. su asti ellei toisin mainita. ma-la 7-21 ja su 9-21 Palvelutiski ma-pe 10-18, la 10-15

8 A8 Uutiset Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Pyöräilijä loukkaantui vakavasti Naispyöräilijä loukkaantui vakavasti skootterin ja polkupyörän yhteentörmäyksessä Rovaniemellä torstaina puolen päivän aikaan. Onnettomuus sattui, kun 16-vuotias mopokuski ajoi Koskikatua kohti keskustaa. Kuljettaja kertoi nähneensä pyöräilijän ajavan Pohjolankatua ja pysähtyneen risteykseen ennen suojatietä. Pyörällä ajanut 56-vuotias nainen ei kuitenkaan havainnut lähestyvää mopoa vaan ajoi suojatielle. Mopoilija yritti jarruttaa, jolloin mopo luisti kuljettajan alta ja osapuolet törmäsivät. Molemmat kaatuivat ja pyöräilijä löi päänsä pahasti. Risteyksessä on Pohjolankadulta tuleville kärkikolmio. Lapin nuorille yrittäjille valiokunta Yrittäjien aluejärjestöt Lapissa, Länsipohjan ja Lapin Yrittäjät ovat perustaneet Lapin Nuorten Yrittäjien valiokunnan. Valiokunta raportoi toiminnastaan aluejärjestön hallituksille. Valiokuntaan valittiin Kati Kumpulainen Enontekiöltä, Elina Stoor ja Pekka Hacklin Torniosta, Heidi Alariesto Rovaniemeltä, Annukka Rantalainen Sodankylästä ja Sauli Saarijärvi Ranualta. Nord palkittiin Slowfoodruoasta Ruotsin Slowfood järjestö palkitsi Koulutus Nordin ravintolakoulutusyksikön siitä, että se pyrkii noudattamaan Slowfoodjärjestön viitoittamaa tietä käyttää hyvää, puhdasta ja oikein tuotettua ruokaa. Slowfood-liike on syntynyt vastapainoksi pikaruoalle. Liike painottaa lisäaineettomien ja lähellä tuotettujen raaka-aineiden käyttöä ruoanvalmistuksessa, tuo esiin paikallista ruokakulttuuria ja rauhallisia ruokailuhetkiä. Nordin ravintolakoulutuksen ravintola on ensimmäinen ravintola, jonka Slowfood palkitsi Ruotsissa. Mies kuoli tulipalossa Siikalatvalla Noin 50-vuotias mies kuoli asuinrakennuksen palossa Siikalatvalla Pohjois-Pohjanmaalla perjantaina. Pelastuslaitoksen mukaan uhri asui talossa yksin. Hälytys Rantsilanraitilla sijaitsevasta palosta tuli puoli kolmen jälkeen iltapäivällä. Päivystävä palomestari Jorma Kallio kertoi, että tuolloin talo oli sisältä jo täysin tulessa. Savusukeltajat löysivät miehen kuolleena sängystä. Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä. Palanut talo oli noin 70-neliöinen, ja se oli rakennettu 1900-luvun vaihteessa. Teknologiateollisuuden näk Suhdanne: Lapissa alalla ei ole näkyvissä nousua, mutta poikkeuksiakin on Jussi Saarela Teknologiateollisuuden tilauskanta supistui hieman ja uudet tilaukset jäivät alhaiselle tasolle viime vuoden loppupuolella. Suomen vienti on kehittynyt kilpailijamaita heikommin ja kauppatase on ensimmäistä kertaa 20 vuoteen alijäämäinen. Teknologiateollisuus julkisti perjantaina suhdannekatsauksensa. Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Lapissa tulee olemaan alkuvuonna samansuuruinen kuin viime vuonna samaan aikaan. Se on edelleen merkittävästi pienempi kuin ennen talouskriisiä syksyllä 2008, alueasiantuntija Tuula Sivonen Teknologiateollisuudesta kertoo. Alan liikevaihto oli Lapissa viime vuonna noin 3,3 miljardia euroa, mikä oli hiukan suurempi kuin edellisenä vuonna. Teknologiateollisuuden yrityksissä oli henkilöstöä Lapissa noin viime vuonna, mikä oli hieman edellisvuotta enemmän, Sivonen kertoo. Alan yritysten työllisyysvaikutus Lapissa on kokonaisuudessaan noin työpaikkaa eli runsas viidennes alueen kaikista työllisistä. Myös koko Suomessa alan henkilöstömäärä kasvoi vain hieman. Alalla työskenteli viime vuoden lopussa kaikkiaan henkilöä. Vuoden 2008 jälkeen teknologiateollisuuden henkilöstö on vähentynyt kaikkiaan noin :lla. Alan yritysten liikevaihto kasvoi Suomessa viime vuonna noin 68 miljardiin euroon, kun vuonna 2008 liikevaihtoa kertyi 82 miljardia euroa. Viime vuoden alkupuoliskolla sekä uudet tilaukset että tilauskanta kehittyivät myönteiseen suuntaan. Loppuvuonna uu- STT, Jouni Kela, Marjo Sormunen, Päivä Seeskorpi Pohjois-Suomeen iskeytyneet kaivosyhtiöt ovat vauhdilla laajentamassa tuotantoaan. Samaan aikaan uusia kaivoksia pohjustava malminetsintä takkuaa pahoin ruuhkautuneen lupakäsittelyn takia. Kaivosvauhdin kiihtymisestä saatiin merkkejä vuosituhannen vaihteesta alkaen, mutta tuskin kukaan saattoi arvata vyöryn massiivisuutta, sanoo Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Pohjois-Suomen aluejohtaja Kimmo Pietikäinen. Yhtiöiden intoa kuvastaa Sodankylän Kevitsan nikkelikaivos, joka on jo varautunut tuotannon laajennukseen viemällä ympäristövaikutusten arvioinnin (yva) läpi, vaikka kaivoksen tuotanto on vasta alkamassa. Myös Agnico Eaglen Kittilän kultakaivoksen havitteleman laajennuksen yva-selvitys on viimeistelyssä. Keminmaalaisella Polar Metalilla menee monia muita alan yrityksiä paremmin. Yrityksen työntekijä Henri Löfgren t painen kävi jututtamassa työkaveriaan. Kaivokset paisuvat malminetsintä riutuu STT Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) haluaa etsiä uusia malleja, joilla kaivosyhtiöiden tuottoja jäisi nykyistä enemmän paikallisten asukkaiden hyväksi. Hän ei halua Suomeen kansallista kaivosyhtiötä, vaan ottaisi avuksi esimerkiksi uudenlaiset verotuskeinot. Ratkaisut tehtäneen vuoden loppuun mennessä. Uskon hankkeen toteutuvan. Enemmänkin kyse on enää laajennuksen laajuudesta, arvioi kultakaivoksen johtaja Seppo Voutilainen. Tuotantoaan haluaa nostaa myös Sotkamossa toimiva Talvivaaran nikkelikaivos. Yhtiö havittelee myös uraanin talteenottoa. Lupapäätös saataneen ensi kesänä Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta. Mahdollinen lupa edellyttää vielä käsittelyä valtioneuvostossa. TUNKUA ON myös uusista tulijoista. Hankkeessaan ehkä pisimmällä on Gold Fields Arctic Platinum -yhtiö, joka tutkii palladiumin ja platinametallien esiintymää Rovaniemen ja Ranuan rajalla. Yhtiö on vaihtanut alun perin kaavailemansa rikastusprosessin sellaiseksi, että malmi voidaan jalostaa pidemmälle. Uusi prosessi tarvitsee muutoksen ympäristölupaan. Aikataulu on muotoiltu siten, että vuoden taitteen tienoilla päästäisiin kannattavuusselvitykseen, joka ratkaisee lopullisen kaivospäätöksen, kertoo malminetsinnän päällikkö Juha Rissanen. Vähintäänkin hyvään keskiikään vanhentunut Soklin kaivoshanke Savukoskella on niin ikään heräämässä. Norjalainen Yara käänsi äskettäin katseensa takaisin Suomeen. Mikäli fosfaattikaivos syntyy, rikastus hoi- Hautala haluaisi paikallisille lisää hyötyä Parhaillaan selvitetään sitä, miten esimerkiksi verokeinoin voitaisiin varmistaa se, että kaivannaisteollisuuden tuottoja jäisi enemmän Suomeen paikallisten asukkaiden hyväksi, Hautala sanoo. Hautalan mukaan asiassa täytyy pikaisesti löytää toteuttamiskelpoinen malli, joka ei ole ristiriidassa Suomen kansainvälisten sitoumusten kanssa. Hautala on huolissaan siitä, että esimerkiksi Pohjois-Suomen kaivannaisvarojen tuotot valuvat tällä hetkellä suurelta osin ulkomaisille yhtiöille. Maanomistajille maksetaan lähinnä vain symbolisia korvauksia.

9 Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 mät epävarmat eki perjantaina särmayskoneella saranoita. Levyseppähitsaaja Marko Kemp- luparuuhkassa detaan Suomen puolella. Malmin siirto Venäjän Kovdoriin jalostettavaksi ei lopulta kannattanut. Kaivospäätös saa kuitenkin odottaa vielä muutaman vuoden. Ratkaisuja odottaa myös Hannukaisen rauta Kolarissa. Northland Resources valmistelee parhaillaan tuotantoa Ruotsin Pajalassa. Hannukaisen esiintymä kuuluu mahdollisiin laajennuskohteisiin. Pohjimmaisena muhii Anglo Americanin tutkima Sodankylän kupari- ja nikkeliesiintymä, jota alan tuntijat kuvaavat megalomaaniseksi. KAIVOKSET porskuttavat, mutta kaivoksia pohjustava malminetsintä kituu. Etsintään tarvittavien lupien käsittely on GTK:n mukaan ruuhkautunut pahoin. Etsinnästä vastaavat pääosin niin sanotut junioriyhtiöt, joiden tarkoituksena on hakea kannattavia malmioita kaivosyhtiöiden ostettavaksi. Niillä ei ole välttämättä varaa pitkiin käsittelyaikoihin. Katseita on jo käännetty halvemman ja nopeamman lupamenettelyn Ruotsiin. Lupaviranomaiset eivät varmaan resurssien puolesta osanneet varautua kaivosbuumiin. Kymmenisen vuotta sitten puhuttiin muutaman kuukauden käsittelyajoista, kun nyt odotusaika on yli vuoden, jopa vuosia, sanoo aluejohtaja Kimmo Pietikäinen. Taustalla on kaivoslain muutos viime kesältä. KATJA LEHTO Merkittävimmät metallimalmikaivokset Suomessa Kultakaivos Perusmetalli Vireillä Hannukaisen rautakuparikaivoshanke Northland Resources AB Suhangon palladium-platinakaivoshanke Gold Fields Arctic Platinum Oy Kemin kromikaivos Outokumpu Oyj Hituran nikkelikuparikaivos Belvedere Mining Oy Laivan kaivos Nordic Mines AB Läntän litiumkaivos Keliber Oy Orivesi Dragon Mining Oy Jokisivu Dragon Mining Oy Työllistäjä Viennistä jättiosa Teknologiateollisuuden yritysten osuus Lapin koko ulkomaanviennistä on 75 prosenttia ja elinkeinoelämän tutkimus- ja kehittämisinvestoinneista 65 prosenttia. Alan yrityksillä on Lapissa toimipaikkoja noin 600. Luvussa ovat mukana aktiivista liiketoimintaa harjoittavien yritysten toimipaikat. det tilaukset jäivät kuitenkin alhaisella tasolle ja tilauskanta supistui hieman. Yritysten tilanne jatkui hyvin epäyhtenäisenä. KEMINMAALAISELLA Polar Metallilla menee hyvin. Yrityksen liikevaihto kasvoi viime vuonna yli 20 prosenttia. Parikymmentä henkilöä työllistävä yritys teki viime vuonna liikevaihtoa noin 2,2 miljoonaa euroa. Ohutlevytuotteisiin keskittynyt yritys valmistaa savupeltejä, grillejä, tekee sopimusvalmistusta ja tuo myös tuotteita maahan. Kaikki yritystoiminnan osa-alueet kasvoivat. Tässä vaiheessa on hieman vaikea ennakoida yrityksen loppuvuotta, mutta yrittäjä Markus Saukon mukaan tilanne näyttää ihan hyvältä. Odotamme, että tälle vuodelle tulisi kasvua. Polar Metalli on aloittanut tuomaan maahan savuttomia hiiligrillejä, joita kauppaketjut ovat tilanneet jo hyvin. Maailmalla niitä on mennyt kaupaksi odottamaton paljon. Olemme tilanneet niitä lisää jo valmiiksi. Kittilä Agnico Eagle Mines Ltd Pahtavaara Lappland Goldminers AB Talvivaaran monimetallikaivos Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Pyhäsalmen kupari-sinkkipyriittikaivos Pyhäsalmi Mine Oy Kevitsan nikkeli- ja kuparikaivos First Quantum Minerals Ltd Kupari- ja nikkelikaivoshanke Sodankylässä Anglo American Kuusamon kultakaivos Dragon Mining Oy Vanadiinikaivoshanke Mustavaarassa Adriana Resources Inc Lahnaslammen talkkikaivos tuottaa myös nikkeliä Mondo Minerals Hopeakaivoshanke Sotkamossa Silver Resources Oy Pampalo Endomines AB Hautalammen nikkeli-kuparikobolttiesiintymä Altona Mining Ltd Kylylahden kuparikobolttikaivos Altona Mining Ltd STT, koonnut: Marjo Sormunen, grafiikka: Veikko Niemi, lähde: Geologian tutkimuskeskus STT, Annu Marjanen Viljelijöiden saamasta maataloustuesta keskimäärin alle puolet jää kulujen jälkeen tilipussiin. Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) mukaan viljelijöiden käteen jäävä yrittäjätulo on viime vuosina jäänyt kaikkiaan miljoonaan euroon, kun maataloustukia on maksettu yhteensä 2,1 miljardia euroa. MTT:n professori Jyrki Niemi laskee, että maatilojen liikevaihdosta keskimäärin reilu kolmannes tulee maataloustuesta. Loput saadaan tuotteiden myynnistä markkinoilla. Maatalous on Suomessa hyvin tukiriippuvaista: myös osa tuesta on käytettävä kustannusten kattamiseen, sillä markkinatulot eivät tähän riitä. Kokonaisuutena viljelijöiden tulopotti on viime vuosina pienentynyt, mutta samaan aikaan pottia jakavien tilojen määrä on vähentynyt. Maatilat lisäävät yhteistyötä tehostaakseen tuotantoa ja pitääkseen yllä tulotasoaan. Valtaosa Suomen maatiloista on yksityishenkilöiden omistamia perheviljelmiä, mutta asiantuntijoiden mukaan 2 3 tilan yhteisyrityksiä syntyy tulevina vuosina kiihtyvällä tahdilla. Uutiset A9 Vajaa puolet maataloustuesta viljelijän tilipussiin MAATALOUDEN rakennemuutos näkyy maataloustukia koskevista tiedoista, jotka tulivat julkisiksi perjantaina. Kokonaistukisumma pysyi ennallaan, mutta tuensaajien määrä jatkoi laskuaan. Samaan aikaan tilakoot kasvavat, sillä maataloustuotannon määrä ei ole rakennemuutoksen seurauksena vähentynyt. Meillä tuotetaan yhä maitoa, viljaa ja lihaa entiseen malliin, sanoo MTT:n Jyrki Niemi. Suurimpien maataloustuen saajien listalle nousee joka vuosi useita karjatiloja ja kasvihuoneviljelijöitä. Viime vuoden kärkijoukossa ei juuri tapahtunut muutoksia aiempaan verrattuna. MAATALOUSTUKIVIIDAKKOA peratessa tekee mieli spekuloida, mitä tapahtuisi, jos maataloustuki kokonaan lakkautettaisiin. Viljelijöiden etua ajava MTK lähetti perjantaina tiedotteen, jonka mukaan maataloustuet alentavat merkittävästi ruoan hintaa Suomessa. MTT:n professori Jyrki Niemen mukaan ruoan hinta tuskin ampaisisi ilman tukia ylöspäin. Mutta ruokaa tuotettaisiin varmasti vähemmän Suomessa. Etenkin kasvinviljelypuolella iso osa pelloista jäisi viljelemättä. Lisäksi meillä olisi isompia tiloja, jotka sijaitsisivat Etelä- ja Länsi-Suomessa. Tukipolitiikalla pidetään yllä tuotantoa Itä- ja Pohjois-Suomessa. Rakennemuutosta on jarrutettu myös siten, että tuen avulla pienemmätkin tilat pysyvät hengissä. Tuet 10 kärjessä Lapissa Suurimmat tukipotit yli miljoona euroa 1. Jurva Maatalousyhtymä, Tervola, euroa 2. Ponkala, Osmo, Tornio, euroa 3. Lapin 4H-piiri ry, Rovaniemi, euroa 4. ProAgria Lappi ry, Rovaniemi, euroa 5. Timosen tila, maatalousyhtymä, Tornio, euroa 6. Alaollitervo, Pekka, Tervola, euroa 7. Lääkkölä, Juha, Tornio, euroa 8. Ronkainen, Lasse, Posio, euroa 9. Hallikainen, Veli-Matti, Tervola, euroa 10. Rovaniemen kehitys Oy, Rovaniemi, euroa STT, Heikki Karkkolainen Eniten maataloustukea saaneiden tuottajien tuki kohosi runsaaseen miljoonaan euroon. Yli miljoona euroa tukea saivat valtion energiayhtiön Vapon omistama Suo Oy ja MTT Jokioisten kartanot. Niiden tuet olivat 1,6 miljoonaa euroa ja 1,0 miljoonaa euroa. Markkinatukea saaneen Valion tuki kohosi suurimpien maataloustuen saajien tukeakin suuremmaksi eli 2,0 miljoonaan euroon. Valion maataloustuki on asiakkaiden saamaa EU:n koulumaitotukea Valiolta ostetusta maidosta. Eniten maataloustukea saaneiden kärkijoukossa ei tapahtunut suuria muutoksia viime vuonna. Valtio saa monien eri yksiköiden kautta merkittävät maataloustuet. Tuottajista suurimpia tuen saajia olivat lihanautojen kasvattajat ja kasvihuoneviljelijät. Närpiöläinen kasvinhuoneviljelyyn erikoistunut Sigg Jan-Erik AB sai tukea 0,9 miljoonaa euroa ja kalajokinen lihanautojen tuottaja Bullstop Oy saman verran. Suurin yksityishenkilölle maksettu maataloustuki nousi 0,8 miljoonaan euroon. Tuen sai Ari- Pekka Paavali Toppila Siikajoelta. Elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen nousu on vähentänyt vientitukia reippaasti. Esimerkiksi voin vientituen maksu lopetettiin jo jonkin aikaa sitten. Maa- ja metsätalousministeriön tilaston mukaan vientitukea maksettiin viime vuonna vain viidelle yritykselle. Suurimmat vientituen saajat Valio ja Fazer saivat vientitukea euroa ja euroa.

10 A10 Ulkomaat Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Polvillaan Estellen edessä Ruotsi: Victorian ja Danielin tytär sai koko maan johdon liikuttumaan STT, Taneli Männikkö Tukholma Estelle Silvia Ewa Mary, Itä- Götanmaan herttuatar. Ruotsi sai perjantaina nimen kauan odotetulle prinsessalleen. Samalla kruununprinsessa Victorian ja prinssi Danielin pienen tähtityttösen syntymä vei maan ylimmän johdon päiväksi takaisin keskiaikaisiin perinteisiin. Pääministeri Fredrik Reinfeldtin ja valtiopäivien puhemies kävivät todistamassa Hagan linnassa, ettei vauva ole sattumalta vaihdokas, vaan ihka aito kuninkaallinen. Muodollisessa todistusseremoniassa mukana olleen ylihovimestarinna Alice Trolle-Wachtmeisterin sanoista päätellen kukaan ei ollut ennättänyt lasta vaihtamaan. ts, Trolle-Wachtmeister kuvaili lyhyessä tiedotustilaisuudessa juuri tapaamaansa haukotellutta, vastaruokittua, tummatukkaista tyttöä. Ylihovimestarinna kuvaili prinsessaa myös epätavallisen söpöksi todistajana olleiden miesten nyökytellessä vieressä asiantuntevan näköisinä. Ruotsin kuninkaallinen perhe osallistui prinsessa Estellen syntymän vuoksi järjestettyyn kiitosjumalanpalvelukseen, Te Deum. A Jos verrataan vanhoihin valokuviin kruununprinsessasta, on tämä lapsi jäljennös. Alice Trolle-Wachtmeister Ylihovimestarinna KUNINKAANLINNASSA nimen tiedotusvälineille julkaissut valtakunnanmarsalkka Svante Lindqvist huomautti, ettei Estelle ole aivan tavallisin nimi, vaikka onkin yleistynyt. Maassa on Ruotsin tilastokeskuksen mukaan hieman toista tuhatta Estelle (tähti) -nimistä henkilöä. Myös valtakunnanmarsalkalta tivattiin kuvausta uuden prinsessan ulkonäöstä. Katso hänen äitiään, Lindqvist heitti. Pääministeri Reinfeldt sentään löysi rauhallisesta Estellestä yhtenäisyyksiä molempiin vanhempiin. Ranskalainen nimi Estelle jakoi nopeasti Ruotsin kansan mielipiteitä. Historioitsija Herman Lindqvist piti valintaa sopimattomana, ja sanoi sen kuulostavan diskokuningattaren nimeltä. Keskustelupalstoilla joku katsoi nimen tuovan mieleen perunalastut, mutta monet ihastelivat myös kaunista ja persoonallista valintaa. Kutsumanimi löytyy toki myös suvun historiasta luvun alkupuolella eläneen kreivi Folke Bernadotten amerikkalaisen vaimon nimi oli juuri Estelle, omaa sukua Manville. Muista etunimistä Silvia ja Ewa ovat peräisin vanhempien äideiltä, ja Maryn jälkiä voi johtaa esimerkiksi Tanskan hoviin. NIMI ja arvonimi olivat perjantaina koko valtakunnan asia. Kuningas tiedotti tästä ensin ylimääräiseen istuntoon kutsutulle maan hallitukselle. Tämän jälkeen kuninkaalliset kokoontuivat Danielin suvun, hallituksen, valtiopäivien edustajien ja lähipiirin kanssa perinteiseen kiitosjumalanpalvelukseen Te Deum Kuninkaanlinnan kirkkoon. Kirkon puupenkeiltä puuttuivat ainoastaan prinsessat; äiti ja tytär ja Yhdysvalloissa asuva Madeleine. Uudesta kuninkaallisesta tulokkaasta reviteltiin Ruotsin iltapäivälehdissä yli 20-sivuisia paketteja. Palstatilaa riitti horoskooppimerkin (kalat) analysoimisesta sairaalan aamiaissämpylään ja prinsessan tekopaikkaan. Tiedotusvälineissä esitettiin tosin myös huolta tulevan julkkisprinsessan rajatusta vapaudesta tavallisiin lapsiin verrattuna. Samaan aikaan vaate- ja lastenvaunumerkkien markkinoijat odottavat tulevia vauvakuvia jännityksellä, mahdollisesta pr-voitosta haaveillen. Toisaalta kruununperillisellä on vielä paljon löydettävää ennen kuninkaallisten velvoitteiden aikaa. Maailman hahmottamisen voi aloittaa esimerkiksi kodin kulmista, Hagan linnan yli 40 huoneesta. Tausta Estelle Ruotsin tuoreimman kuninkaallisen nimen juuret ovat latinankielen sanassa stella. Suomennettuna stella tarkoittaa tähteä. Oho! myös suomalaisen nimipäiväkalenterin Ester tarkoittaa tähteä. Nimen alkuperä on kuitenkin persialainen. Appelsiini ja greippi saattavat pienentää veritulpan riskiä STT, AFP Sitrushedelmiä säännöllisesti syövillä naisilla saattaa olla pienentynyt riski saada veritulppa. Torstaina julkaistua yhdysvaltalaistutkimusta varten tarkasteltiin lähes naisen tietoja 14 vuoden ajalta. Tiedot saatiin sairaanhoitajilta, joille naiset olivat raportoineet ruokavaliostaan neljän vuoden välein. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää flavonoidien vaikutusta terveyteen. Flavonoideja on muun muassa hedelmissä, vihanneksissa, tummassa suklaassa ja punaviinissä. Flavonoidien määrällä ei tutkimuksen mukaan suoraan ollut vaikutusta veritulppien ehkäisyyn. Sen sijaan niillä naisilla, jotka söivät runsaasti appelsiineja ja greippejä tai niistä valmistettuja mehuja oli jopa 19 prosenttia pienempi riski saada tulppa kuin muilla tutkimuksen osallistujista. Tutkijoiden mukaan yhteyden varmistamiseksi tarvitaan jatkotutkimuksia. Naisilla, jotka söivät runsaasti appelsiineja ja greippejä oli selvästi pienempi riski saada tulppa. Demarien kannatus nousuun Ruotsissa Ruotsissa sosiaalidemokraattisen puolueen kannatus on kohonnut voimakkaasti puheenjohtajavaihdoksen jälkeen. Tutkimuslaitos Ipsosin mittauksen mukaan puolueen kannatus on noussut viime kuusta peräti 5,6 prosenttiyksikköä. Puoluetta kannattaa nyt 29,3 prosenttia ruotsalaisista. Demarien johtoon nousi Stefan Löfven sen jälkeen kun skandaalista toiseen ajautunut Håkan Juholt jätti puoluejohtajan tehtävät tammikuun lopulla.päähallituspuolue maltillisen kokoomuksen suosio sen sijaan on laskenut peräti 3,6 prosenttiyksikköä ja on nyt 32,1 prosenttia.stt, TT Hollannin prinssi ei ehkä herää koomasta Hollannin prinssi Johan Friso ei ehkä enää herää koomasta jäätyään lumivyöryn alle Itävallassa viikko sitten, kertoi hänen lääkärinsä perjantaina. Hollannin kuningatar Beatrixin keskimmäinen poika oli laskettelemassa merkittyjen reittien ulkopuolella Lechissä, kun lumivyöry yllätti hänet. Prinssi hautautui lumimassojen alle, mistä hänet pelastettiin noin 20 minuutin kuluttua. Hänet kiidätettiin helikopterilla sairaalaan Innsbruckiin. Lääkärin mukaan prinssi sai vakavia vammoja aivoihinsa. STT, Reuters, AFP

11 Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Urheilu Urheilutoimittajat: Juha Lampela, Jari Stolt, Jouni Valikainen Puhelin: Sähköpostit: Urheilu A11 KEMIN UIMASEURA Ry tiedottaa. Postin kulku ongelmista johtuen Kemin Uimaseuran uimarin Henri Hartikaisen urheilustipendianomus vuonna 2011 jäi tekemättä ja tästä johtuen hänen nimeä ei ollut niiden parhaiden urheilijoiden nimilistalla jotka kaupunki oli palkinnut. Henri Hartikainen saavutti kesän 2011 Ikäkausimestaruusuinneissa 200 m selkäuinnissa kolmannen (3) sijan. Kemin kaupunki on myöntänyt Henri Hartikaiselle hänelle kuuluvan urheilustipendin jälkikäteen. Kemin Uimaseura Ry pahoittelee tapahtunutta. Ojansivu iloitsi viitossijasta MM-laduilla Harhaan hiihtäminenkään ei pilannut perjantaina Antti Ojansivun päivää nuorten MM-hiihdoissa Turkissa. Ojansivu ylsi viidenneksi alle 20-vuotiaiden yhdistelmäkisassa, jossa miehet hiihtivät ensin 10 kilometriä perinteisellä ja perään 10 kilometriä vapaalla. Ojansivu erehtyi latu-urasta vapaan osuuden alussa, mutta ei halunnut jossitella, karkasiko siinä mitali. Pronssi jäi 10,3 sekunnin päähän. Pikku pummi sattui, ja sen jälkeen meni 1,5 kilometriä, kunnes sain porukan kiinni, Ojansivu kuvasi erhettään. Ylöjärven Ryhtiä edustava Ojansivu väläytteli vauhtiaan jo tammikuisilla aikuisten SM-laduilla. Keuruulla hän nousi kaksipäiväisen takaa-ajon vapaan osuudella 36. sijalta yhdeksänneksi. Voittoon hiihti Venäjän Sergei Ustjugov, jolle mestaruus oli MM-kisojen kolmas. Hän voitti Turkissa myös sprintin ja 10 kilometriä perinteisellä. Alle 20-vuotiaiden naisten 5+5 kilometrillä Slovenia otti kaksoisvoiton Nika Razingerin johdolla. Paras suomalainen oli Kuusamon Erä-Veikkojen Sanna Saapunki 12. sijallaan. Voittajalle lähes puolitoista minuuttia hävinnyt Saapunki onnistui vapaalla hiihtotavalla, sillä perinteisen hiihtotavan osuuden jälkeen hän oli 29:s. Taas oli pakkanen, ja minulla on astman takia ollut vähän ongelmia täällä, Saapunki kertoi. STT Kiskola ampui nollat ja ylsi 11:nneksi Mielimatka sprintti toi Ahveniston Ampumahiihtäjiä edustavalle Auli Kiskolalle nuorten MMampumahiihtojen parhaan suomalaissijan. Kiskola sijoittui alle 19-vuotiaiden 6 kilometrillä 11:nneksi Kontiolahdella. Kun makuupaikka meni nollille, tiesin, että tulee hyvä kisa. Pystypaikka on aina ollut parempi, nollat ampunut Kiskola iloitsi. Kiskola, 17, jäi kilpailun voittaneesta ja kisojen kolmannen mitalinsa napanneesta Norjan Hilde Fennestä minuutin ja 14 sekuntia. Viimeinen lenkki oli jo vaikea, Kiskola myönsi. Samanikäisten miesten 7,5 kilometrin sprintin voitti Norjan Johannes Thingnes Bö. Hän tähyää urallaan isoveljensä Tarjei Bön jalanjälkiin. Paras suomalainen Mikael Koivunen ylsi 36:nneksi lähes kolmen minuutin erolla kärkeen. STT Andreas Romar selvisi hurjalta näyttäneestä ilmalennostaan ilman loukkaantumista. Romarin hyvä alku kuihtui kaatumiseen Alppihiihto: Konkari Cuche hallitsi vaikeat olosuhteet STT Helsinki/Crans-Montana Andreas Romarilta lupaavasti alkanut supersuurpujottelu päättyi hurjahkoon ulosajoon alppihiihdon maailmancupissa perjantaina. Lähtönumerolla kolme Crans- Montanan Nationale-rinteeseen päässyt Romar oli väliaikojen mukaan tyrkyllä kärkikahinaan ennen kuin menetti tasapainonsa ja kaatui kummun päällä radan loppupätkällä. Rytäkässä Romar menetti toisen suksensa. Tovi kaatumisen jälkeen STT Vikersund hän liukui maalialueelle yhdellä suksella. Menin vähän väärällä linjalla, jäi paino taakse ja huonossa kohtaa selälleen. Ei siinä hirveästi enää auttanut..., Romar kertasi puhelimitse. Alku ei luvannut kilpailulle hyvää. Romarin lisäksi kaksi muutakin miestä lähtölistan alkupäästä meni nurin. Crans-Montanassa oli lämmintä ja rinne kärsi. Ihan kevätsohjoa. Ei ole reilut olosuhteet. Minulla oli kyllä hyvä lähtöpaikka, mutta väärä linja, Romar harmitteli. Marcus Sandell pääsi maaliin asti ensimmäisessä maailmancuptason supersuurpujottelussaan neljään vuoteen. Sandell sijoittui 49:nneksi. Eroa kärkeen kertyi reilut neljä sekuntia. KONKARI Didier Cuche näytti, että sohjoisellakin radalla voi edetä kärkivauhtia. Niin sanotussa kuumassa ryhmässä numerolla 20 rinteeseen lykkinyt Cuche riemastutti sveitsiläistä kotiyleisöä kauden neljännellä voitollaan. Hän nousi supersuurpujottelun pyttykilvassa toiseksi. Kanadalainen Jan Hudec ehti toiseksi ja itävaltalainen Benjamin Raich kolmanneksi. Cuche, 37, kilpailee viimeistä maailmancup-kauttaan. Kiertue Mäkihypyn lentomäen MM-kilpailu Norjan Vikersundissa peruuntui tältä päivältä sääolojen takia. Puuskittainen tuuli teki hyppäämisen HS225-mäessä mahdottomaksi. Kisan avauskierrokselta oli jäljellä vain viisi hyppääjää, kun tuuli alkoi uudelleen voimistua. Kilpailun jury odotti tuulen tyyntymistä noin tunnin, kunnes teki päätöksen kisan peruuntumisesta. Alkuillasta kahdesti siirtynyt kilpailu oli päässyt alkamaan tunnin myöhässä. Suomalaiset ehtivät kukin hypätä ensimmäisen kierroksen hyppynsä. Parhaissa asemissa oli 219,5 ALESSANDRO DELLA VALLE/EPA huipentuu maaliskuun puolivälissä finaaleihin Schladmingissa. Kokonaiskilpailun voittotaistelu on tiivistynyt kroatialaisen Ivica Kostelicin loukkaantumisen myötä. Itävaltalainen cup-kärki Marcel Hirscher yritti kasvattaa etumatkaansa, muttei yltänyt perjantaina pisteille. Sveitsiläisellä Beat Feuzilla oli oiva sauma kivuta pistekilvan kärkeen, mutta hän pärjäsi odotuksia kehnommin ja jäi kyttäämään 41 pisteen päähän Hirscheristä. Crans-Montanassa on määrä kilpailla supersuurpujottelu myös lauantaina. Romar epäilee. Katsotaan mitä tekevät. Ihmettelen, jos näissä keleissä lasketaan. Koko rata oli aika pehmeä, hän sanoi. MM-lentomäen avauspäivä peruuntui tuulen takia metriä ponnistanut Olli Muotka, joka oli kisassa keskeytyshetkellä yhdeksäntenä. Myös kolme muuta suomalaista, Matti Hautamäki, Anssi Koivuranta ja Janne Happonen ylittivät 200 metrin rajan.

12 A12 Urheilu Lappiin viisi urheilun ansiomerkkiä Kari Pyykkö Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki on myöntänyt yhteensä 241 ansioristiä ja -mitalia liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Kultaisia ansioristejä myönnettiin 10, ansioristejä 42, ansiomitaleja kullatuin ristein 83 ja ansiomitaleja 106 kappaletta. Tänä vuonna ansioristin kultaisena saivat Hannu Aaltonen (Kokemäki), Matti Haapoja (Lahti), Aarno Hankaniemi (Jurva), Jorma Juutilainen (Vantaa), Jarmo Kokkonen (Espoo), Eero Kuusinen (Lahti), Erkki Pajumäki (Virrat), Harri Salo (Helsinki), Ilkka Tiilikainen (Lahti) ja Jukka-Pekka Vuorinen (Kerava). Lappilaisista ansioristin saa erityisesti pesäpallossa niin Simon Kirissä kuin muutenkin vaikuttanut Ahti Salmela Kemistä. Ansiomitalit kultaisin ristein saa Elise Härö Rovaniemeltä. Ansiomitali on puolestaan myönnetty kemiläisille Mervi Maliselle ja Tuomo Ylitoloselle sekä savukoskelaiselle Leo Tossavaiselle. Liikuntakulttuurin ja urheilun Heikki Roimela Ounasvaaran Hiihtoseura on kerännyt selvästi eniten pisteitä kahden hiihtosuunnistuksen SM-viikonvaihteen jälkeen. OH:n pistemäärä on 188, kun toisena olevalla Suunta Jyväskylällä pistemäärä on 158. Muista Lapin seuroista Suunta 2000 on yhdeksäs pistein 72 ja viiden pisteen päässä seuraavana on Pellon Ponsi. OH:n hiihtosuunnistajat ovat tähän mennessä hankkineet jo 10 PENTTI VUOSAARI/ARKISTO Ahti Salmela saa liikuntakulttuurin ja -urheilun ansioristin. ansioristejä ja -mitaleja on jaettu vuodesta 1947.Liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä voidaan myöntää paikallisissa urheiluseuroissa, alueellisissa liikuntajärjestöissä, valtakunnallisissa lajiliitoissa tai liikunnan kansainvälisissä tehtävissä aktiivisesti toimineelle. Opetus- ja kulttuuriministeriön käytännön mukaisesti urheilun huomionosoituksia ei myönnetä alle 40-vuotiaille. Ounasvaaralla selkeä johto SM-pisteissä SM-kultaa. Ahkerin on H55- sarjan Markku Kotala, jolla on täysi potti: neljä mestaruutta yhtä monesta mahdollisesta. Parisprinttiviestissä Imatralla mestarikaverina oli Kimmo Määttä ja SM-viestissä Miehikkälässä Timo Koutaniemi ja Ilkka Kotala. Jäljellä ovat vielä keskimatkan SM-kisat Kangasniemellä maaliskuun alkupuolella ja erikoispitkän matkan SM-kilpailut Lapin Lumirastien yhteydessä Pellossa huhtikuun alussa. Heikki Roimela Vuorokausi meni, ennen kuin Ounasvaaran Hiihtoseuran Suvi Oikarinen saattoi olla aivan siitä, että hän on 17-vuotiaiden Euroopan mestari hiihtosuunnistuksen keskimatkalla. Ukrainalaisten tulospalvelujärjestelmä petti täysin ja vaati lähes vuorokauden oikeiden tulosten julkistamiseen tapaus on harvinainen ja oikeastaan ennenkuulumaton suunnistuksessa, joka ainakin Suomessa on ollut edelläkävijä Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Suvi Oikarisen EM-kulta varmistui Hiihtosuunnistus: Pohjoissuomalaisilla vahva panos Rovaniemeläinen Suvi Oikarinen paineli Euroopan mestariksi Ukrainan metsissä. tulospalvelujärjestelmien kehittämisessä. Kahden matkan jälkeen Oikarinen on jo kaksinkertainen EM-mitalisti. Keskimatkan voitto oli selvä, sillä hopeatyttö, Norjan Eldbjörg Narum jäi sekuntia vaille minuutin. Pohjoissuomalaiset sijoittuivat hienosti, sillä Saloisten Reippaan Noora Räisänen oli viides ja sprintin EM-pronssityttö SK Pohjantähden Liisa Sassi-Päkkilä kahdeksas. Oikarisen menestys perustuu mainioon kartanlukutaitoon. Hiihtovauhtia Ounasvaaran urheilulukion opiskelija on erityisesti tätä kautta varten hakenut maastohiihtokilpailuista. Nuorten MM-kisoissa suomalaismenestyksestä ovat vastanneet nuoret naiset. Keskimatkalla Anna Närhi oli toinen ja Marjut Turunen kolmas. Myös Saloisten Reippaan Mira Räisänen onnistui hyvin ollen yhdeksäs. Lapin Veikkojen Milla Maijala oli 26:s. Nuorten kilpailut jatkuvat lauantaina viesteillä, tosin vain 20-vuotiaiden sarjoissa. Kilpailut päättyvät sunnuntain pitkien matkojen kisaan, joka käydään sekä 17- että 20-vuotiaissa yhteislähtökisana. HANNA VEHVILÄINEN/SSL Hovioikeus ei heltynyt Perumalille Risto Pyykkö Päivälleen vuosi sitten poliisi otti kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla singaporelaisen miehen. Hän kantoi passia nimellä Raja Morgan Chelliah. Kaksi päivää myöhemmin poliisi sai sormenjälkien perusteella vahvistettua, että maasta lähtöä tehnyt oli oikeasti Wilson Raj Perumal yksi maailman etsityimmistä vedonlyöntirikollisista. Heinäkuussa Lapin käräjäoikeus tuomitsi Perumalin kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen muun muassa yhdeksän entisen RoPS:n jalkapalloilijan lahjomisesta. Eilen Perumal olisi voinut laskennallisesti vapautua ehdonalaiseen, mutta Rovaniemen hovioikeus päätti toisin. Se pysytti voimassa vankeustuomion ja määräsi Perumalin pidettäväksi yhä vangittuna. SEURAAVAKSI Perumal päätyy vankilassa Unkarissa. Siellä odottaa syyte törkeästä petoksesta. Budapestin tuomarin pyynnöstä Oulun käräjäoikeus teki jo joulun alla luovutuspäätöksen. Epäilty ei vastustanut sitä, että hänet luovutetaan Unkariin ennen maaliskuun 5. päivää. Perumalin epäillään olleen lahjomassa kolmea unkarilaista erotuomaria Argentiinan ja Bolivian ottelussa joulukuussa Perumalin edustaman rikollisliigan uskotaan tehneen noin euron voiton lyömällä vetoa siitä, että pelissä syntyy alle kolme maalia ja Argentiina iskee yhden niistä viimeisten viiden minuutin aikana. Toivottu lopputulos syntyi perin vaivalloisesti. Unkarilaistuomari Kolos Lengyelin antamaa lisäaikaa oli pelattu jo 12 minuuttia, ennen kuin Argentiina osui rankkarista ja voitti 1 0. Kaikkiaan rikollisliiga on järjestellyt ottelutuloksia tai -tapahtumia jopa kymmenissä maissa. SUOMALAISEN jalkapallon vilppivyyhdissä on löytynyt näyttöä ainakin 24 RoPS:n ottelun manipuloinnista vuosina Perumal oli sopimassa niistä seitsemää. Muita match fixereita ei ole tavoitettu. Keskeisin hahmo näyttää olleen RoPS:n pitkäaikaisin sambialaispelaaja Zeddy Saileti, josta on tehty etsintäkuulutus. Lapin käräjäoikeus tuomitsi kesällä yhdeksän entistä RoPS-pelaajiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin. Viisi valitti hovioikeuteen, joka antaa heidän osaltaan ratkaisun 22. maaliskuuta. TamU:n ex-johtoa uhkaa ehdoton vankeus STT Syyttäjä vaatii Tampere Unitedin ex-johtokaksikolle vuoden ja 10 kuukautta ehdotonta vankeutta törkeästä rahanpesusta. Vaihtoehtoinen vaatimus on ehdollinen vankeus ja yhdyskuntapalvelua. Vastaajat vaativat syytteiden hylkäämistä. Syyttäjän mukaan TamU:n extoimitusjohtaja Deniz Bavautdin ja entinen hallituksen puheenjohtaja Harri Pyhältö ottivat singaporelaiselta yhtiöltä Exclusive Sports Pte:ltä (ESP) rahaa, joka oli hankittu laittomasti vedonlyöntihuijauksella. Syytettyjen penkillä istui myös neljä entistä hallituksen jäsentä. Heille vaaditaan kuukautta ehdollista vankeutta tuottamuksellisesta rahanpesusta. Syyttäjän mukaan myös johtokaksikko pitäisi tuomita tuottamuksellisesta rahanpesusta, jos tahallisuuden tuntomerkit eivät oikeuden mielestä täyty. TamU:n rahanpesujuttu päättyi perjantaina loppulausuntoihin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Syyttäjä Minna Sihdon mukaan euron tarjous oli TamU:lle houkutteleva, koska seuran talous oli heikko ja rahaa tarvittiin nopeasti jalkapallon liigapaikan säilyttämiseen. Kiireestä huolimatta seuran olisi pitänyt selvittää paremmin rahojen alkuperää. Kun kyseessä oli tuntematon yhtiö Aasiasta, herätyskellojen olisi pitänyt soida voimakkaasti: onko kyse rahanpesusta. Syyttäjän mielestä kolmipäiväisessä oikeudenkäynnissä saatiin selvä näyttö siitä, että TamU:n vuosina saama raha oli hankittu rikollisesti. Tätä tuki erityisesti ESP:n edustajan Wilson Raj Perumalin todistus, jossa tämä kertoi yhtiön harjoittamasta otteluiden manipuloinnista ja vedonlyönnistä.

13 Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Urheilu A13 Tulospörssi Hiihtosuunnistus SUMY, UKRAINA 17 vuotiaiden EM kisat ja 20 vuotiaiden MM kilpailut. Keskimatka H17 5,64 km: 1) Vladislav Kiselev Venäjä 30,13, 2) Sergey Gorlanov Venäjä 30.20, 3) Jonas Madslien Bakken Norja 32.14,...7) Aleksi Karppinen 33.45,...12) Henri Similä H20 6,80 km: 1) Andreas Holmberg Ruotsi 35.44, 2) Aleksei Popov Venäjä 37.11, 3) Misa Tuomala Suomi 37.14,...9) Tuomas Kotro 39.04, 10) Tommi Reponen 39.25,...17) Tero Linnainmaa 39.49,...37) Lauri Nenonen fin 46.35, 38) Santeri Aikio Fin D17 5,05 km: 1) Suvi Oikarinen 29.11, 2) Eldbjörg Narum Norja 30.10, 3) Petra Hancova Tshekki 30.38,...5) Noora Räisänen 31.55,...8) Liisa Sassi Päkkilä D20 5,87 km: 1) Tove Alexandersson Ruotsi 31.18, 2) Anna Närhi 32.40, 3) Marjut Turunen 32.46,...9) Mira Räisänen 37.51,...11) Oona Valkonen 38.11,...26) Milla Maijala Jääkiekko SM liiga JYP Jokerit vl. 2 3 (1 0, 1 0, 0 2, 0 0, 0 1) Lukko Tappara 6 0 (2 0, 2 0, 2 0) KalPa Pelicans Ässät HIFK JYP Jokerit Kärpät Blues Lukko TPS SaiPa Tappara HPK Ilves Seuraavat ottelut: Jokerit Lukko, TPS HPK, Ässät HIFK, Kärpät Pelicans, Ilves Blues, SaiPa JYP, Pelicans HIFK, Tappara HPK, Jokerit TPS, Blues SaiPa, Kärpät Ilves, JYP Ässät, Lukko KalPa, HIFK Blues, TPS Kärpät, HPK Lukko, Ässät KalPa, Pelicans Jokerit, Ilves JYP, SaiPa Tappara. Mestiksen putoamiskarsinta, 1. kierros (4 voittoa): LeKi Peliitat ja. 2 1 (0 1, 0 0, 1 0, 1 0) Voitot 2 1. Seuraava ottelu: Peliitat LeKi. SUOMI SARJAN KARSINTASARJA RJK Lämärit 6 5 (0 0, 4 1, 2 4) IPK RJK Lämärit Hermes KalPa Team Kiekko Karhut Seuravat ottelut: KalPa Team Kiekko Karhut, IPK Hermes, 3.3. RJK KalPa Team, Kiekko Karhut IPK, 4.3. Lämärit KalPa Team. HÄMEENLINNA Naisten seurajoukkueiden EM lopputurnaus, 1. päivä: ESC Planegg, Saksa HPK 2 3 (2 0, 0 1, 0 2), Zürich Lions, Sveitsi Moskovan Torpedo, Venäjä 1 2 (1 1, 0 0, 0 1). HPK Torpedo Planegg Zürich Seuraavat ottelut: Torpedo Planegg, HPK Zürich. Ravit Pori Toto5 1. lähtö, sh 2120 m 1) Suristin/Jarmo Saarela 37,4 (2,29), 2) Ulvin Hovitar 34,9 (43,08).3) Annihelmi 35,7 (6,66).4) A.T. Vire 37,7 (17,78). Toto (4 11 9): 2,29 1,48 5,90 2,28 37, lähtö, lv 2120 m 1) Classic Frido/Markku Nieminen 20,0 (1,45), 2) Pete Mister 20,1 (25,35).3) Jerry s Lady 19,5 (47,89).4) Very Hot Sashca 19,5 (13,33).poissa: 1. Toto (3 2 8): 1,45 1,18 3,43 5,67 14, lähtö, sh 2100 m 1) Humun Humu/Petri Fredin 30,0a (1,62), 2) Raplinki 30,6a (21,43).3) Hirmun Teräs 30,8a x (22,89).4) Visanteri 30,9a (7,07).poissa: 3. Toto (6 12 8): 1,62 1,25 2,62 3,18 13, lähtö, Toto5 1, lv 2100 m 1) Armstrong Transs R/Kari Venäläinen 18,0a (1,26), 2) Simb Fruity 18,4a (11,02).3) Jack Daniel 18,7a (42,33).4) Mountain Magic 18,9a (36,45). Toto (3 8 1): 1,26 1,13 1,61 6,81 3,26. Toto5 voitto osuus: 2, lähtö, Toto5 2, lv 2100 m 1) Lovely Leader/Mika Forss 17,8a (4,42), 2) Trouble of Space 17,9a (12,44).3) Black Lender 17,9a (8,09).4) Salomon Max 18,0a (2,71).poissa: 2, 10, 12. Toto (7 3 4): 4,42 1,69 2,25 3,05 19,78. Toto5 voitto osuus: 8, lähtö, Toto5 3, sh 2100 m 1) Toivon Lohtu/Harri Koivunen 28,2 (1,56), 2) Metkutus 28,6 (20,05).3) Veeran Turo 26,2 (8,98).4) Turon Valo 27,0 (11,62). Toto (4 3 11): 1,56 1,11 1,81 1,42 7,47. Toto5 voitto osuus: 8, lähtö, Toto5 4 DUO 1, lv 2100 m 1) Flying Pirot/Esko Rauhala 16,7a (14,74), 2) Titane Nordique 17,1a (2,07).3) Rhythmn Bones 17,1a (45,97).4) S.P. Paintball 17,1a (29,49). Toto (9 3 7): 14,74 3,47 1,49 6,60 15,94. Toto5 voitto osuus: 49, lähtö, Toto5 5 DUO 2, lv 2100 m 1) Ice Leader/Mika Forss 17,4 (5,7), 2) Open Way 17,5 (4,32).3) Cassoulet 17,1 (8,9).4) Foreign Frenzy* 18,0 (8,45). Toto (4 2 10): 5,70 1,68 1,49 2,15 11,43. Toto5 voitto osuus: 106,40. Päivän Duo: 9 4, kerroin: 84,70. Rahapelit Keno Perjantai Päiväarvonta Oikeat numerot: 3, 4, 6, 15, 20, 22, 34, 35, 40, 41, 43, 46, 47, 49, 53, 60, 62, 64, 65, 66 Ilta-arvonta Oikeat numerot: 5, 9, 12, 18, 22, 30, 31, 33, 34, 35, 37, 40, 44, 45, 46, 49, 50, 55, 64, 70 Vakio Oikea rivi: 11X Voitonjako: 12 oikein 7 kpl voitto-osuus 2 763,30 e, 11 oikein voitto-osuus 80,10 e, 10 oikein voitto-osuus 7,30 e. MiniVakio: 6 oikein 21 kpl voitto-osuus 236,10 e. Lämäreiden musta hetki kostautui Juha Lampela Toisen erän jälkeen näytti siltä, että Kemin Lämäreille on luvassa löylytys Raahen Jääkiekkoklubin vieraana Suomi-sarjan karsintasarjassa. Vieraat kuitenkin ryhdistäytyivät kolmannessa erässä, mutta potku ei riittänyt pisteille kotijoukkueen ottaessa 6-5 (0-0, 4-1, 2-4) voiton. Hermot meinaa mennä näissä peleissä. Joukkueelle tuli toisessa erässä sellainen musta hetki, joita ei saisi tulla. Vastustaja pääsi iskemään helppoja maaleja, harmitteli Lämäreiden valmentaja Taito Vuokniemi. LÄMÄRIT NOUSI lopussa maalin päähän, kun 6-5 kavennus myllytettiin kuudella kenttäpelaajalla maalivahti Jukka Salmelan luisteltua vaihtoaitioon. Salmela otettiin toistamiseenkin Jääpallonaisilla kaksi Venäjä-ottelua Juha Lampela Kemi/Irkutsk pois veräjän suulta, mutta enää ei maaliverkkoa saatu heilutettua. Oli yleisesti ottaen aika sekava peli, mentiin välillä vuorotellen päästä päähän, Vuokniemi arvioi. Lämäreiden kahden pisteen tehomiehiä olivat Ville Mäkelä (2+0), Mikko Tolonen (1+1), Jani Koskela (0+2) ja Tatu Ekorre (0+2). RJK SINETÖI voittonsa myötä sarjapaikkansa ja myös Iisalmen Pelikarhut on kuivilla. Lämäreillä riittää jäljellä olevissa neljässä pelissä panosta yllin kyllin, kun se kamppailee II divisioonaan putoamista vastaan Kokkolan Hermeksen ja kuopiolaisen KalPa Teamin kanssa. Kolmikosta yksi säilyy, yksi joutuu karsintaan ja yksi putoaa. Lämärit kohtaa vielä koti-ja vierasotteluissa KalPa Teamin, IPK:n vieraissa ja päätöskierroksella RJK:n kotonaan. Suomi kukisti perjantaina Venäjän Irtkutskissa naisten jääpallon MM-turnauksessa Norjan 3-2 (0-2) ja Kanadan 5-1 (3-1). Tämä tietää sitä, että Suomella on lauantaina kaksi ottelua Venäjää vastaan. Joukkueet ovat ensin vastakkain aamulla runkosarjan päätösottelussa. Illalla on vuorossa joukkueiden välinen välieräottelu. Kemiläinen Susanna Lehosmaa laukoi Norja-ottelussa Suomen 2-2 tasoitusmaalin. Tv-urheilu TV2: Lentomäen MM, Vikersund Ravisuora. MTV3 MAX: (s) Yhdistetyn mc, Liberec: HS Freestylen mc, Laajavuori: N+M Slope style (s) Yhdistetyn mc, Liberec: hiihto Alppihiihdon mc, Crans-Montana: M supersuurpujottelu. Nelonen Pro 1: NHL: Buffalo Boston (s) Hockeyallsvenskan: Bofors Leksand (s) NHL: Pittsburgh Tampa Bay SM-liigakierros Ranskan liiga: Lyon PSG. Nelonen Pro 2: NASCAR, Daytona Salibandyliiga: SPV Classic (s) Golf: Accenture Matchplay Championship. URHOtv: (s) SM-liiga: Kärpät Pelicans (s) Korisliiga: Kauhajoki Korihait (u) Vilpas Kauhajoki. Canal+ Urheilu: UEL: Basel Bayern München (s) Valioliiga: Chelsea Bolton (s) Manchester City Blackburn (s) Serie A: Milan Juventus Valioliiga: West Bromwich Sunderland La Liga: Málaga Zaragoza Canal+ Sport 2: Tennis: (s) Open 13 Marseille (s) ja (s)regions Morgan Keegan Championships Memphis. Canal+ Aitio: Valioliiga: Tottenham Newcastle (s) Mestis: Jokipojat SaPKo (s) La Liga: Málaga Zaragoza (s) La Liga: Espanyol Levante Serie A: Milan Juventus Canal+ Sport Extra: (s) Tennis: Copa Claro Buenos Aires. Eurosport: 9.30 ja (s) Ohjaskelkkailun EM, Venäjä: N (s) Alppihiihdon mc, Bansko: N syöksylasku (s) Crans- Montana: M super-g Yhdistetyn mc, Liberec: HS (s) Hiihto Ohjaskelkkailun EM ja (s) Lentomäen MM, Vikersund Tennis: WTA Tour, Dubai, finaali IRC-ralli, Azorit (s) Superbiken MM, Australia (s) Supersportin MM, Australia. Eurosport 2: 8.30 (s) Ohjaskelkkailun EM, Venäjä: N (s) Yhdistetyn mc, Liberec: HS (s) Ohjaskelkkailun EM (s) Freestylen mc, Minsk: Taitolento (s) Bischofswiesen: Ski Cross (s) Bundesliiga: FC Köln Bayer Leverkusen (s) Werder Bremen FC Nürnberg. Viasat Sport: 8.00 NY Isl. NY Rangers Premier L: Newcastle Wolverhampton (s) NHL: Winnipeg St Louis Ranskan liiga: Lyon Paris SG (s) NHL: LA Kings Chicago. Viasat Golf: Thailand China Challenge Mayakoba Classic ja (s) Accenture Match Play Ch. Viasat Hockey: Buffalo Boston NY Isl. NY Rangers (s) Hockeyallsvenskan: Bofors Leksand (s) NHL: Pittsburgh Tampa Bay (s) Edmonton Phoenix (s) Carolina Florida (s) Calgary Philadelphia. KOULUT JA KURSSIT Musiikkialan perustutkinto 120 ov (pk/yo) Yhteishaku Kajaani, Kainuun konservatorio Musiikin koulutusohjelma, pop & jazz -musiikki Oulu, Oulun konservatorio Musiikin koulutusohjelma klassinen musiikki, pop & jazz -musiikki, kirkkomusiikki Tornio, Pop & Jazz Konservatorio Lappia Musiikin koulutusohjelma, pop & jazz -musiikki Musiikkiteknologian koulutusohjelma konservatorio.lappia.fi OULU TORNIO KAJAANI OULU TORNIO KAJAANI OULU TORNIO KAJA

14 A14 Urheilu Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 PS Kemin testissä jenkkipelaajia kotiturnauksessa Kaksi amerikkalaispelaaja antaa Palloseura Kemin riveissä näyttöjä tässä viikonvaihteessa Junkohallissa pelattavassa Kemi-turnauksessa. Hyökkääjä Christian Eissele, 19, on kotoisin Floridasta ja keskikenttämies Joey Spivack, 21, New Jerseystä. Molemmat ovat pelanneet viime ajat Englannissa. PS Kemin tuorein sopimuspelaaja on laitapuolustaja Sami Hyvärinen. Kemi-turnaus alkaa kello PS Kemi-OPS-ottelulla ja kello 17 on vuorossa TP-47-RoPS. Otteluiden voittajat kohtaavat sunnuntain loppuottelussa ja häviäjät kamppailevat kolmannesta sijasta. SEURAPALSTA Koivun Eräsepot Ry Vuosikokous Koivun koululla lauantaina 3.3. klo 10:00. Eläkeliiton Lapin piiri ry. Joululehtikurssi SantaSport, kotisivukoulutus kertauskurssi Rovalaopisto, EL Karaoke karsintakilpailu Helenan Kievari Ylitornio, piirin kevätkokous Lapin Urheiluopisto. Lisätietoja puh Heikki. Katso lisää www. elakeliitto. fi/lappi Jyty kouluttaa. Yhdistystoiminnan jatkokurssi Sallatunturilla Kurssilla käydään läpi monipuolisesti yhdistystoiminnan kehittämisasioita. Ilmoittautumiset ja lisätietoa 9.3 mennessä os. Meltosjärven kyläyhdistyksen kokous koululla sunnuntaina alkaen klo 14. Heli Pääkkö Lapin Maa- ja kotitalousnaisista esittelee maisemanhoito-suunnitelman. Tervetuloa kaikki TYÖSUORITUKSIA Lumien pudotukset katoilta ym. lumityöt. p Katolle kinostaa? Katontekijät poistavat. P MYYTÄVÄNÄ tiili-, Tiileri-, vuolukivi-, pönttöuunit. Myös uunien korjaukset. P Nysse tulee Tampereelta! 100% ruistaikina juurileivät. Suositut täysjyväleivät ja muut kotileipomon makeat leivonnaiset. la-su Kemin Lumilinna- MARKKINOILLA (pääsisäänkäynnin edessä) Inkerin rinkelit & Eemelin eväät KOKOUKSIA Alatornion Ahjo ry. Sääntömääräinen vuosikokous klo 14. Järjestötalolla Torniossa. Johtokunta. Ylitornion Yhteislupa VUOSIKOKOUS su klo 16 Festi Palvelussa, Alkkulanraitti 57. Johtoryhmä Lukijoiden ilmoitukset ja tilausasiat SEKALAISTA Puh KEMIN LUMILINNA- MARKKINOILLA la-su uunituoreena 100% ruisleivät Jättipullat Rieskat MERILÄISEN LEIPOMO Lumijoki URHEILUMUISTIO Talviurheilukoulu 6-11 vuotiaille. Talviloman ajan Tervahallilla klo Urheilukoulussa tarjotaan joka päivä tuhti välipala ravinto-opin mukaan. Ota mukaan sisä- ja ulkoliikuntavarusteet. Hinta 30. Ilmoittautuminen viimeistään lomakkeella sivuilta Tiedustelut: toiminnanjohtaja Mauri Blomster, puh , sähköposti: AVANTO Hiihtäjiä, kelkkailijoita ja muita, jotka liikkuvat Tornionjokisuulla, varoitetaan avannosta, joka muodostuu puhdistuslaitoksessa puhdistetusta päästövedestä. Bottenvikens Reningsverk AB Gunnar Johansson puh Kivikylän maistuvia palvituotteita, edullisesti suoraan toriautosta: Kemin Lumilinnamarkkinoilla la-su VIERASMAJA 12m2 2x3m 698 6m m2 998 Rahoituksella alk. 21 /kk aitta leikkimökki ensimökki varasto Kaunis vierasmaja kevythirrestä, toimitukset heti varastosta! VIIKONLOPPUTARJOUS! Monikäyttöinen rakennus majoitukseen tai varastointiin ym. Täydellinen toimituspaketti. Toimitus sisältää myös katehuovan ja lasit. Tarjous vain nettitilaajille, vain tänä viikonloppuna! Toimituksiin ennen KYLLÄ LÄHTEE... WETTERIN VAIHTOAUTO- KESKUKSESTA RAJUJA HINNANALENNUKSIA... HUIPPUVALIKOIMA, 150 AUTOA!!! Palvelemme tänään klo Toyota Avensis 2.0 D-4D -08 DPF Linea Sol 4d 35 tkm Hyundai Sonata CRDi GLS 4x4 AAC A 99 tkm RAHOITUSTARJOUS KAIKKIIN VAIHTOAUTOIHIN! KORKO voimassa 2,9% +kulut asti Tänään Teitä palvelevat: Ari Koskinen ja Markku Tirroniemi Valajankatu Kemi ma pe 8-17, la Huollon ajanvaraus Puh. hinta 020-alkuiseen numeroon soitettaessa on kiinteän verkon liittymästä 0,0828 / puh. + 0,07 /min (alv 23%) ja matkapuh.liittymästä 0,0828 /puh. + 0,17 /min (alv 23%). ELVIS ELÄÄ Legendaarinen Elvis elää -radio-ohjelman ja Elviksen joululevyn luoja Karjalaisen Teppo Oulusta on tehnyt järkyttävän lyhytelokuvan. Filmi on nähtävissä YouTubessa nimikkeellä Teppo Karjalainen tai Elvis elää tai Kraaselinnokka-yhtiön henkinen tyyssija. MB S 320 CDi A. Suomi, huippuvarust., aj. 99 t MB E 220 CDi Aut. 4-ov., aj. vain 66 th MB C 220 CDi 6v 4-ov., aj. 165 t. HIENO MB E 200 CDi 6 v., 4-ov., Suomi-auto, aj. 150 th. UPEA MB E 320 CDi Aut., ilm., aj. 400 t MB C 200 CDi 6-v., 4-ov., aj. 199 t MB E 220 D 5-v., aj. 435 t Volvo V D5 185hv runs. var., aj. 99 t Avensis 2.0 D4D web., ym., aj. 10 t. (uusi) Audi A3 1.6 TDi 5-ov. S-Line Aut. aj. 20 t Avensis 2.0 D4D Farm. aj. 85 t. UPEA Peugeot CC Avo aj. 70 t Nissan Tiida 1.5 TD 4-ov., aj. 56 t Opel Vectra 2.2 B 5-ov., ilm., aj. 110 t. UPEA Audi A6 2.5 TDi 110kw Quattro 6v UPEA PAKETTIAUTOT YM. AS.A. Carthago iso UPEA integ., Alde, ym AS.A. T.E.C TI 612 ½ integ. Fiat 2.3 JTD Alde 4h., aj. 100 t AS.V. Cabby erillispetit uusi =ALV AS.V. tai toimistoksi 8,6x2,5 m, Aldella ym. =ALV KA. MB Atego 1217 eristetty koppi pl:nost MB Vito 111 CDi 6-v., ilm., web., aj. 189 t. =ALV / Mitsu L TD 4x4 Pick Up HIENO Nissan Terrano/Ford 2.7 TD 4x4 aj. 245 t Kaivuri Cat 305 CR 5 th kg HIENO =ALV MK. Yamaha tahti Touring Tervetuloa! KEMINMAA PUH Rautio As Oy Kemin Kotipihlajan Ensiesittely su klo Paikka: Hotel Cumulus Kemi, Hahtisaarenkatu 3 Kahvitarjoilun lisäksi arvomme kävijöiden kesken tavarapalkintoja. As Oy Kemin Kotipihlaja kerrostalo Etelärantakatu 1, Kemi Huoneistoluettelo mh. alk. vh. alk. 2 h+kk 40,0 m² h+kk+rp 41,5 m² h+kk 42,5 m² h+k+s 48,5 m² h+kk+alkovi+s 55,0 m² h+k+s 65,5 m² h+k+s 68,5 m² h+k+s 75,5 m² MYYNTI JA ESITTELY Kemin OP-Kiinteistökeskus Oy LKV Valtakatu 14, Kemi Tarja Linke, puh Satu Kokkonen, puh Mari Hopia-Hietala, puh mh. alk. vh. alk. Autotallit 10 kpl Autokatospaikat 12 kpl Autopaikat 18 kpl RAKENTAJA, ESITTELY JA MYYNTI YIT Rakennus Oy, Lappi, Asuntomyynti Rovakatu 5, Rovaniemi Ritva Anttila, puh Mikko Salo, puh Jari Alaiso, puh yit.fi Auto kevääksi/ kesäksi! ON KIIRE! HAE TAI TILAA! VAIHDOKIT: Fiat TEC RoTEC 592 puoli-int. 2.3 JTD rek. 4/vuoteet ,- Fiat Dethleffs A JTD rek. 5/vuoteet ,- Ford TEC 664XS 2.2 TD rek./vuoteet 6.SIS ALV ,- Ford TEC TD rek. 4/vuoteet 6. SIS ALV ,- Fiat Burstner A TD tuplapohja ,- Fiat LMC TD, Alde rek./vuoteet ,- Mitsu Grandis 2.4 bensa 7-h tila-auto ,- BMW HUIPPU ,- MOPOAUTO MicroCar S-pack ,- Vaihdossa myös henkilö-/pak.autot! KEMINMAA Käpyläntie 6 Puh. (016) , RAHOITUSKORKO LAUANTAINA 2.9% kaikkiin autoihin! Audi A6 2.7 V6 TDI (DPF) quattro tiptronic S-line 137 tkm Volkswagen Golf Variant 2.0 TD DSG Aut.Sportline 123 tkm Audi A3 Attraction 2.0 FSI 110 kw 93 tkm Volvo V50 2.0D (136 hv) Kinetic man 137 tkm Honda CR-V 2.2i-CTDi Elegance 4WD Business 124 tkm Volkswagen Golf Variant 2.0 TD DSG Aut.Sportline 105 tkm Audi A4 1.9 TDI Avant Quattro 181 tkm Ford Focus C-Max 1.8 TDCi 115 hv Trend M5 5d 107 tkm BMW 118d 2.0 D viistoperä Polaris Fusion 600 H.O. 196 tkm tkm Varastossa 50 autoa! MA-PE 9-17, LA KEMIN OSTO- JA MYYNTILIIKE OY Liike Mikko Tavi p Hannu Peurasaari p

15 Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Luokitellut A15 Puhelimella: Sähköpostilla: MyyJaOsta.com (ent. Mikko.fi) on kymmenien sanomalehtien yhteinen uusi kauppapaikka, jossa tavara vaihtuu sähäkästi kahisevaksi. Kauppapaikka löytyy sekä verkosta että sanomalehdestä. Samalla kun jätät maksuttoman myynti- tai ostoilmoituksen verkkoon, saat sen myös edullisesti lehteen. Näin ilmoituksesi tavoittaa sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Pane toimeksi. Laita ilmoitus verkkoon, lehteen tai molempiin osoitteessa MyyJaOsta.com. Puheluhinnat (sis. alv 23%). Kotimaan kiinteän verkon liittymistä: 8,28 snt/ puhelu +5,95 snt/min, kotimaan matkapuhelinverkoista: 8,28 snt/ puhelu +17,04 snt/min. TAVARAT RAHAKSI! Myytävänä Siirrettävä 11 m²:n taukotupa, sähköistetty.sopii myös hevoselle siirtotalliksi. H /3300. Kysy tarkemmin p Stiga lumilinko. Kunnossa oleva. Puh , Keminmaa. Hellas-piano. P Siisti ja hyväkuntoinen piano. Hinta 350. Puh Myydään lasten laskettelumonot, koko Hp 10. EDULLISIA AKKUJA JA RENKAI- TA TÄNÄÄNKIN! Palvelemme tänään klo 9-14 Korjaamontie 1. P Myydään 2 istuttava sohva. Konepestävät päälliset. Hp. 80 Volvo V40 diesel vm. -99:n vaihdelaatikko. Puh Ulkosauna tehty kelopelkasta mitat 2,5 x 3.5. Puh Myydään ruokailuryhmä. Täyttä puuta, voidaan hioa ja lakata. Hp Heinää, olkea, ohraa ja kauraa kotiin tuotuna. Puh Myydään Ikea kura-sänky. Patjat ei kuulu kauppaan. HP 60 Myydään Laulumaa tv-taso. Mänty/valkoinen kuultomaali. Hp Myydän Laulumaa-olohuoneen pöytä. Mänty/valkoinen kuultomaali. HP Yleisten tilojen kankaat varastosta -30% -50% ale Edullinen verhoilutyö ja kuljetus. Kysy tarjousta P Henkilöauton kattoboksi kattotelineineen, musta 90 x 32 x 220 cm. P , Keminmaa. KOIRAKOULU Tapa- ja ongelmakoulutusta pennuille sekä aikuisille Koirakoulu Taigassa Rovaniemellä, Kemissä ja Oulussa. Puh Myytävänä autoja Ford Escort vm. 8, aj. 200tkm, ruosteeton, huollettu, jakohihna vaihdettu, 850. P VW Polo 1.9 D -02 Pohjoisen auto. Porrasperä, hieno. P Puretaan Mitsubishi Pajero -94, IsuzuTroper 8 hyvät korit, Ford Arska2. Hydraalikka pumput, koneet, sylinterit, letkut, venttiili ym. Hitsaustyöt, koneremontit myös kuor.aut Volvo , VW Polo -95, Scania 82 nosturi ja vaihtolava laitteet, Volvo F 6, Sisu 181 Tiko nosturi vinssillä ja kippi, Volvo F89 alustana. Irto moot. MB 240, 300, 4,8 L Hits.kon. + lisäaineet Puh tai Volvo 940 vm 95, VW Polo vm 95, Scania 82 nosturi ja vaihtolava laitteet, Volvo F 6, Sisu 181 Tiko nosturi vinssillä ja kippi, Volvo F89 alustana. Irto moot. MB 240, 300, 4,8 L Hits.kon. + lisäaineet Puh tai Pesä myy Konkurssipesän lukuun lavap-a Ford Ranger vm. -10, perävaunut JC-Trailer, vm. -10 ja Farmi KLL, vm Tied. AA Aimo Tervahauta p Tilaisuus!! Peugeot Boxer 2.8 HDi -04, huom. rek. 9 hlö. Webasto, ilmast., vetokoukku. Kats. 1/2012, rek. KA. H P Hyväkuntoinen VW Taro/hilux 4wd 12/96, aj. 200tkm Webasto ym. H e. Lisää puh Myytävänä työkoneita Remontti/korjausmiehet tämä lähtee halvalla. Skootteri mopo 2005 rekisterissä siisti, 330 e. Neste Kuivaniemen piha-alue. P Remontti/korjausmiehet lähtee halvalla. Sampo aura 2 x 16 puoliautomaatti. Sampo karhi 2,7 m. Lanta-Renki (hyväkunto). Juko joustokarhi 3.1 m. Neste Kuivaniemen piha-alue. P Remontti/korjausmiehet nämä lähtee halvalla. MF 590 vm. 1 4v. Takakauha kevyt runko kipillä. Alatalkkari 185 lautasniittokone. Kivitaikko. Neste Kuivaniemen pihaalue. P Kärkilumiaura Volvo pikakiinnikkeillä. Järeä. Puh Myytävänä moottorikelkkoja Löytö Lynx 500 Enduro Special Vm -02 Aj km. Huippu kuntoinen. Hp Tied Leveätelaiset ja umpisenmenijät Lynx Finlandia Syncro LTS Vm -91 Hp Polaris Widetrack Vm -93 Hp Lynx 3900 Syncro Vm 8 Hp Tied Myytävänä huoneistoja ja kiinteistöjä Huippukolmio 79 m² Länsiranta, autohallipaikka erillisenä osakkeena. Tied. iltapäivisin Myyn Torniossa v. 90 valmistuneen laadukkaan omakotitalon n. 130 m² + autotalli 40 m². H Näyttö os. Ratavarrentie 5 sopimuksen mukaan Rivitalon päätykolmio Torniosta. Uusittu muuttovalmis koti, Myytävänä eläimiä Bichon Frisen urospentu. Rek., ell. tark., sirutettu, madotettu. P Ostetaan Ostetaan vanhoja tasku- ja rannekelloja. Puh Ostetaan Toyota Hiace, pitkä malli, alv-vähennyskelp., 5- ovinen, takavetoinen, vm P Ostetaan huoneistoja ja kiinteistöjä Mökki max 100 km Roista. Toiv. järviranta ja tie. Vesijohto ei Hyväk. 2-3 h + keittiö Kemin keskusta, Ruutti tai Koivuharjun alueelta. Edullinen. P Vuokrattavana PAKETTIAUTO vuokralle. Hinnat alk. 70. Tiedustelut Nätti yksiö Siikakangas, Rytikari. P.S Maalarille töitä. p Tornion keskustassa 2h+k 47,5 m² 1.3. alkaen. 480 / kk. Läh Edullista liike-/ varasto-/ taukotilaa 70 m². Työ-/ toimistotilaa 2.krs 31 m² kauppakeskusta vastapäätä Torniossa Vuokralle tarjotaan remontoitu siisti yksiö Torniossa. P Minibussi, pakettiautot 8 m³ ja 13 m³ sekä peräkärryjä. P Yksiö Tornion keskustasta, 37 neliöä. Puh Remontoitu kaksio 65 m2 Keminmaalla, kalustettuna tai ilman. P Vuokrataan 9h MINIBUSSEJA Saa ajaa B-kortilla. alk. 90 /vrk (vapaat kilometrit) Varaukset puh Vuokrattavana loma-asuntoja Lomahuoneisto Katinkullasta vko 10. P Lomahuoneistoja rinteen vierestä, uusia. Vapaata mm. vk 10. Puh Hiihtoloma Ylläksellä 500 hirsimökki hyvällä paikalla. Vapaa viikot P Halutaan vuokrata Halli-/tuotantotilaa n. 300 m², miel. siltanosturilla varust. Kemi-Tornio alue. Yht.otot , Pieni toimisto/toimitila Kemistä, mielellään katutasosta. Puh Yksiö tai kakiso Tornion keskustasta 2 kuukauden ajaksi maaliskuun alusta. P Savuton sairaanhoit.opisk. hal. vuokrata siistin kaksion 1.4. alkaen Kemin kesk. Vuokra max 580. Luottotied. kunnossa! Ei lemmikkejä! P Halutaan vuokrata kaksio / kolmio, Kemi/Keminmaa. Kiire! P Kolmio Tornion keskustan tuntumasta. P VIIKONLOPUN SUPERTARJOUKSET! Avoinna: ma pe 8 21, la 8 18, su Saarioinen Amerikkalainen KURKKUVIIPALE 840/455 g (4,95) 2 25 prk Pulla Pirtti MUMMON PULLA 6 kpl/270 g 1 Arla Power Cow 2 VANUKAS 120 g (2,49) 10 KPL ELINTARVIKE Lapin Kulta III 33 clx24 -pack sis. pantit (3,01) pss 99 kg Herkkumaan ISO FANTTI MEHUTIIVISTE 1,5 (1,99) 2 99 kannu UUTUUS! Petz TURVA- VALJAS paketti sis. valjaat, 10 m köysi, 150 cm ankkurointilenkki sekä tarvittavat kiinnikkeet. MARKKINOIDEN PARHAAT, ÄLÄ TYYDY VÄHEMPÄÄN!! Näillä voi laskeutua alas myös pystysuoraa seinää!! NYT 295 Ovh. 397,- RAUTA LUMI TAPIOTA ERIKOISERÄ! LAADUKAS HOT PUUBRIKETTI 10 kg sis. 12 palaa 3 90 VAIN VAIN 75 KODIN TALOUS VIIKONLOPUN TARJOUS! Koti kevätkuntoon! VAHAKANKAAT lev. 120 cm ja 140 cm 4 90 metri LEMMIKKITARVIKEKITARV IKE Laadukkaat AURINGON- KUKAN- SIEMENET 25 kg OMO COLOR 3,6 kg HOX! Pesulle jää hinnaksi vain 0, Rexona SUIHKU- SAIPPUA 250 ml. Kisällinkuja 10 Keminmaa Puh KPL 3 00 VAIN HOX! HOX! MEILTÄ SYÖTIT JA TARVIKKEET PILKILLE!

16 A16 Urheilu Ravipäivä PEKKA MÄKELÄ/PAM-PRESS OY Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Kilpakelkkakoulu perusteilla Snowcross: Tomi Ahmasalo alkaa kisaopiston rehtoriksi OLLI MIETTUNEN Petteri Joen ajama Jäger Broline oli torstaina Bodenissa ylivoimainen. Rovaniemeläisvaljakon edellinen voitto tuli vajaat kaksi vuotta sitten samalta radalta. Breaking Newsille uran toinen voitto Lahti 24.2: Breaking News, 1/17,4a/2140 m: Kolarilaisten Valtteri ja Veera Liikamaan kauroihin siirtynyt ruuna kiri Esa Holopaisen ajamana johtavan peesistä uransa toisen voiton. Edellinen oli parin vuoden takaa Harstadista. Lark Mc Ivar, 10:s/21,0a/2140 m: Edellisen tallikaveri taipui kuolemanpaikalta kirikierroksella. Pori 24.2: Mr Popper, 5:s/18,1a/2100 m: Sodankylän ruuna seikkaili neljäntenä sisällä ja toisella ilman vetoapua. Kiri 13-vauhtisessa lopetuksessa päätössataset terävästi. Säväyksen Onni, hpl/-x/2120 m: Pellon ori kiersi pakilta nopeasti keulaan. Kadotti ravinsa loppumutkassa ja kahden voiton putki vaihtui hylkyyn. Boden 23.2: Jäger Broline, 1/18,1/2140 m: Petteri Joen ajama Joen, Vallon, Saarisen ja Kärnän kimpparuuna oli keulasta ylivoimainen. Voitto oli rovaniemeläiselle ensimmäinen liki pariin vuoteen. Paradise Sun, 3:s/21,0/2640 m: Hanna Ranta ajoi sisällä kärjen tuntumassa, mistä Ellinoora Kantolan torniolaistamma kiri kolmanneksi. Romeo Kähö, 3:s/17,9/2140 m: Rovaniemeläisen Kuivaliha Teamin ruuna spurttasi maalisuoralla kolmannesta sisältä totosijalle. PAM Palstalla seurataan päivän raveissa kilpailevia lappilaisravureita. Olli Miettunen Semigorje, Venäjä Venäläisten pyrkimys kilpakelkkailussa johtavaan asemaan tuottaa ensi syksyksi kelkkakoulun, jota snowrossin rovaniemeläinen suurmestari Tomi Ahmasalo ryhtyy rehtoroimaan. Asia julkistettiin snowcrossin MM-kilpailujen tiedotustilaisuudessa Ivanovossa Venäjällä. Kelkkakoulun taustavoimana on venäläinen Moskovan investointipankki ja sen johtaja Vladimir Gudkov. Sama taho on myös MMkisan takana. Opetusta on kaavailtu sekä Semigorjeen pankin omistamaan moottoriurheilukeskukseen että Rovaniemelle. Ahmasalo ei vielä paljasta paikkaa tarkemmin mutta sanoo sopivia puitteita koululle kyllä löytyvän. Jotainhan pitää tehdä ja tarkoitus on samalla nostaa venäläisen kalkkailun tasoa, rehtori Ahmasalo sanoo. Kun joku kerran tällaisen koulun perustaa, annan kyllä oman ammattitaitoni sen käyttöön. Snowcrossia on Venäjällä harrastettu jo pitkään ja välillä maan Tomi Ahmasalo alkaa pyörittää kelkka edustajia on nähty myös maailmalla arvokisoissa. Suurempaa menestystä ei kuitenkaan ole suotu idän kuskeille. Venäjällä on ennen Semigorjen MM-kisaa ajettu muutaman kerran EM-tittelistä ja suomalaisia on nähty venäläisissä kisoissa. Muun muassa Pauli Piippola, Tomi Ahmasalo ja Toni Haikonen ovat antaneet kyytiä venäläisille. Nyt pankin tuella aiotaan mennä pitemmälle. Samalla voidaan auttaa myös kaikkia muita maita, Ahmasalo lupaa. ESIMERKIKSI ITALIASSA on potentiaalia snowcrossiin. Tätä mieltä on MM-kisan järjestävän organisaation Youthstreamin toimitusjohtaja Daniele Rizzi. Hän toteaa, että jalkapallo on varsinkin näin taloudellisesti kireiden aikojen ykkönen urheilussa mutta kiinnostusta kelkkailuunkin on. Takavuosina muutama italialainen kuski kisaili Ounasvaarallakin. Lajin amerikkalainen tähti Tucker Hibbert (Arctic Cat) tunnetaan mukavana kaverina, mutta kelkkailun professoriksi uuteen kouluun hän ei ala ainakaan vielä. En aio paljastaa salaisuuksiani, Hibbert totesi lyhyesti. Ehkä sitten kun lopetan... Ilmainen keittiöiden mittaus- ja suunnittelupalvelu, soita myymälään ja varaa mittausaikasi. Kaikki MyyJaOsta.com lehti-ilmoitukset -50% -50% KEITTIÖJÄTIN KOMEROVIIKOT Kampanjakoodisi: PSETU12 Voimassa: Puhelimella: KEMI Karjalahdenkatu 14 Avoinna: 9-18, lauantaisin Puh. (016) Luo tunnelmaa kotiisi... Myös kaikki liukuovikaapistot mittojesi mukaan Tarjoukset ovat voimassa tai niin kauan kuin tavaraa riittää. TORNIO Teollisuuskatu 8 Avoinna: 10-18, lauantaisin Puh. (016) Peili- tai levyovilla! Kotimainen Stella LIUKUOVIKOMERO Mitat: K2360 x L1230 x S600 mm 399 Norm mm leveänä499 ERIKOIS- HINTAAN! Laatua edullisemmin

17 Pohjolan Sanomat O Mielipide 2 3 Uutiset 4 7 Kulttuuri 8 9 Yhdessä Radio ja tv Sää 16 Kuoro: Pohjan Mieslaulajat juhlii konsertilla kahdeksaa vuosikymmentään. Kulttuuri O8-9 NINA SUSI Repo reserviin Tulevaisuus: Kemin perusta on yhä teollisuudessa, mutta myös uuden perään on pakko kurkottaa, kävelykatua ja rantarakentamista puolustava Ossi Repo sanoo. Uutiset O6-7

18 O2 Pohjoista puhetta Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Päätoimittaja: Heikki Lääkkölä Pääkirjoitustoimittajat: Tapani Wallen , Martti Vuolukka Kirjeet: Pohjolan Sanomat, Sairaalakatu 2, Kemi kuoreen merkintä Pohjoista puhetta. Sähköposti: Julkaisemme vain omalla nimellä lähetettyjä mielipidekirjoituksia. Nimimerkillä kirjoittaminen sallitaan poikkeustapauksessa. Kirjoitusten enimmäispituus on 2800 merkkiä. Tekstarit: Kirjoita viestin alkuun PSPP ja välilyönti, lähetä viesti numeroon 16111, viestin loppuun nimi tai nimimerkki Poromiesten ja -naisten vuosi huipentuu reilun kuukauden mittaiseen kilpailukauteen. Nopeat porot ja kevät viehättävät turistejakin. Kolumni Vesa Jaakola Kolumni Vesa Jaakola Raskaan sarjan seurustelua Aina kun maailman kahden supervallan, Yhdysvaltain ja Kiinan johtajat asettuvat neuvottelupöytään, ilmassa on urheilutermein raskaan sarjan ottelun tuntua. Jättiläisten vuoropuhelussa on aina painavaa asiaa, diplomaattisen kaunopuheen lisäksi. Näin oli myös Kiinan tulevan ykkösjohtajan Xi Jinpingin tutustumisvierailulla Yhdysvalloissa äskettäin. Näillä näkymin hänestä tulee Kiinan kommunistipuolueen johtaja elokuussa ja Kiinan kansantasavallan presidentti ensi vuonna. Kiinan poliittinen järjestelmä on ennustettavampi kuin Yhdysvaltojen. Siellä on meneillään vaalivuosi eikä tiedetä, kuka isännöi Valkoista taloa ensi vuonna. VIERAILULLA oli keskusteltavaa riittämiin. Tiettävästi Xi neuvotteli isäntiensä kanssa eniten maiden taloussuhteista ja asevarustelusta ja erillisaiheina Syyrian ja Iranin tilanteista sekä YK-yhteistyöstä. Amerikkalais-kiinalaiset kauppa- ja taloussuhteet ovat kehittyneet vauhdilla viime vuosina, muttei ongelmitta. Yhdysvaltain kauppataseen vaje Kiinan osalta on nyt ennätyssuuri, siis tuontia paljon vientiä enemmän. Myös vaihtotase on alijäämäinen, kun Kiinan valtavasti kasvaneita vientituloja on sijoitettu amerikkalaisiin osakkeisiin ja arvopapereihin. Lisäksi Yhdysvallat syyttelee toistuvasti Kiinaa valuuttakurssilla pelaamisesta vientinsä vauhdittamiseksi. Kiinan valuutan arvoa pidetään Yhdysvalloissa aivan liian matalana. Kun Xin vierailu oli sovittu ystävälliseksi tutustumiseksi Tyynenmeren toisen rannan jättiläiseen, talousalan keskusteluissa ongelmat vain todettiin eikä niihin etsitty vielä ratkaisuja. TOINEN merkittävä asia tulevissakin tapaamisissa on maiden asevarustelu ja sen muutokset Tyynenmeren alueella. Siellä niiden sotilaalliset edut risteävät monissakin kohteissa. Yhdysvaltain johdossa ollaan huolestuneista Kiinan nopeasta varustelutahdista etenkin merivoimiensa osalta. Niinpä Xi sai poikkeuksellisesti käsitellä varustelukysymyksiä erikseen Yhdysvaltain puolustusministerin kanssa. Kiina onkin kasvattanut puolustusvoimiaan yleensä ja merivoimia erityisesti yli kaksinumeroisin prosenttiluvuin viime vuosina. Sillä on nyt ainakin 75 erikokoista sota-alusta, 60 sukellusvenettä, 55 joukkojen rantauttamisalusta ja 85 ohjuksin varustettua tykkivenettä, yksi lentotukialuskin koekäytössä. Tällaisin merivoimin Kiina on varustautunut puolustamaan etujaan saarikiistoissa Tyynenmeren ja sen lahtien alueilla. Yhdysvallat on puolestaan valtiontaloutensa säästösyistä supistamassa asevoimiaan, myös merivoimia. Supistusten jälkeenkin sille jää maailman suurimmat merivoimat: nyt 285 sotalaivaa, niistä 11 lentotulialusta, 70 ydinkäyttöistä sukellusvenettä ja 22 ohjuksin varustettua risteilijää. Paljon on siis Kiinalla kirittävää samoihin määriin päästäkseen. Julkisuuteen ei kerrottu, miten Kiinan ihmisoikeustilannetta käsiteltiin. Ehkä vain todettiin, että amerikkalaiset haluavat vapautta, mutta kiinalaiset vaurautta. Kumpaahan ihmiskunnan enemmistö nykyisin tavoittelee? Kirjoittaja on ammatiltaan diplomaatti. Pääkirjoitus Merkittäviä ratkaisuja vähällä puheella Ei hyvä: Kotimaan keskustelua rajaa ja latistaa se, että EU:n ja euroalueen kriisi hallitsee kaikkea. Suomessakin on viime aikoina puhuttu usein enemmän Kreikan kuin kotimaan asioista. Suomen hallitus tekee maaliskuun kehysriihessä kauaskantoisia ratkaisuja maan taloudesta. Päähallituspuolueilla on yhä suuria näkemyseroja siitä, millaisilla painotuksilla tulevien vuosien valtiontaloutta rakennetaan. Kokoomuksen papereissa talouden sopeuttamistarpeet ovat selvästi suuremmat kuin sosiaalidemokraateilla. Kaikille ja kaikelle yhteisenä varjona on se, että kukaan ei pysty sanomaan, millaiseksi Suomen ja muun Euroopan talous lopulta kiertyy. Numeroja heitellään ilmaan ja tutkimuslaitosten ennusteita talouden tulevasta kehityksestä otetaan kättä pitemmäksi, mutta päällimmäisenä on jonkinlainen neuvottomuus. Laajempi keskustelu puuttuu ja hallituksen pienet puolueet ovat jääneet täysin sivuun talouden yleisistä linjauksista. RKP on kokenut hallituspuolue ja osannut yleensä pitää hyvin pintansa. Nyt silläkään ei ole ollut sanottavaa. Kuka edes muistaisi Rkp:n, jos puolustusvoimat ei tekisi kaikkien aikojen leikkauksia. Vihreiden näkemyksistä talouden tervehdyttämiseksi ei ole tihkunut tietoa. Hallituspuolueena vihreät on tullut esille vasta viime viikkoina, kun valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala nosti esille sinällään oikein suhmuroinnin Finnairin toimitusjohtajan asuntojärjestelyn ympärillä. Viime kuukausien näkyvin vihreä on ollut erittäin onnistuneen kampanjan tehnyt puolueen presidenttiehdokas Pekka Haavisto. Pikku paradoksi löytyy tietysti siitä, että Haavisto ja kampanjaryhmä tekivät kaikkensa häivyttääkseen puolueen kampanjan liepeiltä. Todennäköisesti osin sen takia Haavisto menestyikin niin hyvin. Muut mediat Kallis diesel syö kasvun oraat HÄMEEN SANOMAT EU:n ajatuksena on lähivuosina yhtenäistää liikennepolttoaineiden verotusta. Tuolloin dieseliä ja bensiiniä verotettaisi yhtä paljon. Mikäli veromalli siirtyisi nykyisiin litrahintoihin, ne kohoaisivat noin 30 sentillä. Tätä ei pitkien etäisyyksien ja harvaan asutun Suomen ei pidä hyväksyä, vaan torjuttava päättäväisesti komission kaavailut meille täysin kohtuuttomina. Ajatus siitä, että autoilu on ylellisyyttä ja huvia, jota voi mielen määrin rokottaa, on viimeistään nyt syytä unohtaa. Nykyisillä polttonesteiden kuluttajahinnoille entistä harvemmalla on varaa ajella huvikseen. VASEMMISTOLIITON näkyvin ja kuuluvin talouslinjaus viime kuukausilta on kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen ilmoitus, että valtio ei voi merkittävästi osallistua Guggenheimin museon rahoitukseen Helsingissä. Puolueen toinen ministeri, kainuulainen Merja Kyllönen, nostaa viikottain esille havaitsemansa epäkohdan. Hallituspuolueen kannanottoja ja ratkaisumalleja maan talouspolitiikan linjauksiksi ei puolueen piiristä ole kuultu. Kristillisdemokraattien puheenjohtajina erityisesti Bjarne Kallis aikanaan mutta myös Päivi Räsänen viime vuosina ovat olleet osaavia ja aktiivisia politiikan keskustelijoita. Räsänen on sisäministerinä aktiivinen tonttinsa asioissa, mutta kytkös yleiseen keskusteluun on katkennut. Miksi? KOTIMAAN poliittista ja talouspoliittista keskustelua rajaa ja latistaa tietysti se, että EU:n ja erityisesti euroalueen kriisi hallitsee kaikkea. Suomessakin on viime kuukaudet puhuttu välillä enemmän Kreikan kuin Suomen asioista. Opposition tehtävänä on haastaa hallitus ja tuoda hallituksen linjauksille vastapunnuksia. Tämäkin perustehtävä toteutuu meillä huonosti. Keskusta on ottanut tulilinjalle hallituksen kuntauudistuksen. Siitäkään ei ole saatu aikaan kunnollista debattia, kun hallitus on toistaiseksi vetäytynyt virkamiestyöryhmän valmistelun taakse. KAHDESTA oppositiopuolueesta suurempi on hukannut vaalikauden ensimmäisen vuoden sen opettelemiseen, miten kansanedustajien kuuluu käyttäytyä. Toistaiseksi oppiminen näyttää kovin hitaalta. KOILLISSANOMAT Nuorten työnhakijoiden kannattaa töitä hakiessaan pitää muutama perusasia mielessään. Varma keino jäädä ilman paikkaa on laittaa äiti tai isä soittamaan puolestaan. Kesätyön hakeminen on yksi merkkipaalu kohti aikuisuutta. Nuoren pitää olla riittävän kypsä hoitamaan asia itsenäisesti. Vanhempien pitää malttaa pitää nokkansa pois asian hoitamisesta, vaikka kuinka tekisi mieli silotella tietä lapsensa edestä. Nuorille ei voi liikaa korostaa perinteisten käytöstapojen merkitystä työnhaussa. Pitää osata kätellä, katsoa kätellessä silmiin, esitellä itsensä asiallisesti ja tuoda asiansa esille kohteliaasti. KOUVOLAN SANOMAT Perussuomalaisilla toki on itselläänkin loukkaantumisen taito hallinnassa. Sen osoitti esimerkiksi viime joulukuussa nostettu kohu eräästä pilapiirroksesta. Puheiden takaa näkyy myös Soinin asema moniäänisen joukkonsa johdossa. Änkyräpuheisimpia pitää yrittää hallita ja heidän päästöjään selitellä. Toisaalta kannattajat odottavat puheenjohtajaltaan yhä uusia jytkypuheita. Nopeasti kasvanut puolue on yhä vaikeammin yhden miehen hallittavissa. Paineita puheenjohtajan haastamiseen näkyi presidentinvaalien aikaan.

19 Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Pohjoista puhetta O3 KATSASTA TÄMÄ! LAUANTAIKIN P.S. Europarlamentaarikot tehnevät Brysselissä paljon sellaista työtä, josta ei jää maailmanhistoriaan minkäänlaista merkintää tai muistijälkeä. Näihin töihin voi varmasti lukea myös suomalaismeppien esityksen Strasbourgin istuntopaikasta luopumisesta. Euroopan parlamentti matkustaa valtavana saattueena kerran kuukaudessa istuntoviikoksi Brysselistä Ranskan Strasbourgiin parlamentin työntekijän ja kahdeksan rekka-auton kolonnan reissaaminen maksaa veronmaksajille vuosittain 180 miljoonaa euroa. Hiilidioksidipäästöt ovat hirmuiset. Parlamentti itse on valmis kokoustamaan pysyvästi Brysselissä, mutta reissaaminen jatkuu ilmeisesti maailman tappiin kun Ranska ei halua Strasbourgin kokousviikosta luopua. Karjalahdenkatu 34, (Prisman vieressä) Avoinna ma-pe 9-17, la 9-14 ajanvaraus on hyvä katsastuspäivä! La klo 9 14 Tervetuloa! Lukijalta Päätösvalta Kemiin vai Tornioon? Jyrki Katainen toi yllättävälläkin tyylillä esiin kuntien yhdistymiset: vaikka pakkoliitoksilla. Kun yhteen on esitetty Kemiä ja Torniota, on noussut uudestaan pintaan väittely päättäjien toimipaikoista kaupunkien alueilla. Mitkä asiat kuuluisivat Kemin alueella tehtäviksi päätöksiksi ja mitkä sitten Torniossa tehtäviksi? Asiaan tuo ratkaisua jo kaupunkien toiminnan vertailu. Kemin toiminta on saanut alkunsa Suomen pisimmän joen alkuväyliltä Lapista. Puutavaran helppo kuljetus jokiuittona toi tarpeeksi hyvät edellytykset puuteollisuuden syntymiseen. Kaksi puutavarayhtiötä onkin tehnyt Kemiin lähtemättömän leiman. Työväen taistelu oikeuksiensa puolesta näkyy vieläkin kaupungissa. Halua on ollut vain omien oikeuksien Paljonko on miesmuisti? Lumisateet hajottavat ilmastonmuutokseen uskovien rivejä. Parin päivän lumimyräkkä saa jo ihmisen muistelemaan mennyttä poliittisen muistin mittakaavassa. Toki muistamme 1960-luvun lumitalvet, jolloin junat juuttuivat Laurilassa Kallinkankaan kallioleikkauksessa lumikinoksiin. Tai vähän aiemmin, kun Posari kirjoitti, että tiet Kemijokivarteen saataneen auki kolmen päivän sisällä. Todellinen lumitalvi on kuitenkin vain kolmen vaalikauden päässä: kevättalvi 1999 oli Kemin ympäristössä valtakunnan ennätys. Virallinen mittaus kertoi lumen syvyydeksi 137 cm. Kuva on jahtipäiväkirjastani Paakkolan Rasiajängältä maaliskuulta 1999 ja siinä ovat aikuiset hirvet vaihtaneet maisemaa lumiuinnilla. Historiaa kuvassa edustaa myös tänään ajankohtainen ja harvinainen aihe: hirven jäljet luonnossa. Lumi tulee joka talvi sen olisi suonut ymmärrettävän Tervolan alueen ilveslupien haltijoidenkin tänä talvena. Ainakin hyvän sään aikana eikä leikkiä kuurupiiloa käyttökoirien hakemisessa parhaitten jahtikelien aikaan. Tuloksettoman luvan haltija on syytä vaihtaa yhteistyökelpoisempaan tai ainakin sellaiseen, joka uskoo lumen tuloon ja pakkasen purevuuteen. Ilvesluvat ovat tärkeä osa elinkeinopolitiikkaa ja riistanhoidon uskottavuutta, jos se nyt sattuu nahan kyttääjiä kiinnostamaan. Eero Yliniemi ylläpitoon. Pysyvyys kuuluu Kemin kaupunkiin kiinteästi. Sauvosaaren katukuvaa hallitsevat vanhat betonirakennukset ja kirkko sivistyksen ylläpitäjinä. Kaupungintaloa eivät edes saksalaiset sotilaat saaneet nurin. Kun vielä Sauvosaaren kuvaan kuuluu keskussairaala, ei ollut vaikea ajatella että Kemissä olisi joskus Kulttuurikeskus ja Lumilinna. Tornion kaupunkia ei olisi ilman Haaparannan perinteistä kauppakaupunkia edes olemassa. Outokummun terästehtaan rakentaminen loi tarpeeksi hyvät elinolot kauppatoimista kiinnostuneille yrittäjille. Kahden maan hintakilpailu myyntituotteista toi Tornioon kauppiaita, joiden toiminta tiedetään jo satojen kilometrien säteellä. Asiaa kiihdytti vielä Ikean tulo Haaparannalle. Nopeastikin tapahtuvat muutokset ja virkistystoiminta ovat aina kuuluneet Tornion alaisuuteen. Yhteistoiminta ja kilpailu pitävät Tornion päättäjät ajan tasalla paljonkin Kemiä paremmin. Kun ajattelee tehtäväjakoa Kemin ja Tornion kesken, ratkaisu tuntuu hyvinkin selvältä. Tornio kasvoi Kemin ohi vauhdilla, kun suunnitelmat kaupungin kehittämiseksi saatiin toteutettua. Suunnittelu on ollut tarpeeksi tehokasta eikä toteutus ole ollut rahasta kiinni. Kemissä suunnittelu ei koskaan suju. Lumilinna ei ole 16 vuodessa saavuttanut vielä asukkaitten suosiota. Kemissä kaupungin asemakaavan muutokset ovat lisäksi herättäneet ainakin yhtä paljon vastarintaa Paakkolan Rasiajänkä, maaliskuu Aikuisenkin hirven maavara loppui valtakunnan ennätyslumissa. kuin hyväksyntää. Kemissä sujuu käytännön toteutus. Sosiaaliset velvoitteet sekä virallisuus ja pakon edessä toiminta. Torniolla on taas huomattavasti paremmat edellytykset asioitten suunnitteluun. Nopeita päätöksiä ja muutoksia kaipaavat teot on syytä keskittää Torniossa tapahtuviksi. Virkistys ja matkailu sujuvat paremmin Torniosta käsin. Mainonta tiedetään jo Tornion valtiksi. Kemissä päätettäviä asioita ovat sosiaalipalvelut, laitostoiminnat ja asioitten kunnossapito. Kun tilanteeseen lisätään naapurikuntien esittämät yksityiskohdat asioitten hoitamiseksi, voisi kuntaliitoksen kokonaisuutta ajatella jo vakavammin. Kari Karjanmaa Eläkeläinen, Kemi Winter-White Mittens Hang Heavily Winter-WHITE mittens hang heavily From the once green branches. Today the arms sag in the coming Spring And they droop limply as they sink down. The big White-winter weeps now Gets heavy Droops, and Sinks down yet again Weeping. So many many arms drooping down now Under this winter-wonderland. So much heaviness So little hope. But. We can stare at the bimbo On the big screen TV Looking for excitement And the way to be be. Looking for austerity For all to see. But. As white-winter mittens hang heavy. And, As the Springs of discontent Take their toll, We remain. We remain Waiting. Waiting for a White-Winter. Steve Bowles Tekstarit Kerrankin positiivinen uutinen Ylitorniolta: Jussilan ja vanhan lääkäritalon tonteille suunnitellaan asiallista käyttöä ja ränsistyneet vanhat rakennukset häipyvät. Miksi kukaan ei välitä Pohjois- Suomen alasajosta, huomioikaa lehdet tilauskanta vähenee syrjäkylien alasajon takia. Apua Paavo pelasta meidät Kemissä jäteauto käy mummon mökillä määräajoin, vaikka jätettä ei tule. Lasku tulee kuitenkin. Näin kertoi autonkuljettaja. Kukapa voisi määrätä lain rakastavaisille? Rakkaus itse on laki, mahtavampi muita. Rakastetaan niitä puolisoitamme iästä tai arvosta piittaamatta. Kylläpä tämä presidentin puolison ikäasia kohahdutti taisin tökätä muurahaispesään. Kirjoitin 30 vuotta on aika pitkä ikäero, kai tuohonkin tottuu ajan kanssa. Tässä nyt totutellaan. Mitä ne linkojen omistajat miettivät kun jättävät tietä/pihaa auratessa maantielle sellaisia kasoja, että ajaminen tiellä on jo vaarallista. Kuka korvaa jos ajan ojan. Kiitos Ponkalan pyöräkoneenkuljettajalle lumityöavusta ti illalla Castreninkadulla/ Leppäkadulla. Tuli lisätilaa lumenluomiselle. Katua lapioiva nainen On hienoa olla porvari ja EU:ssa. Kohta entinen autoilija On hienoa että meillä on Sami Zernin kaltaisia ihmisiä joukossamme. Tekosi on todellista sankaruutta. Voisiko joku kertoa miten voisin soitella saksofonia kerrostalossa, ettei se häiritsisi muita asukkaita. Ettei tarvitsisi soitella metsässä, siellä on kylmä. Meneillään on Kreikan ryöstö. Maasta ulosmitataan mahdollisimman paljon valtion omaisuutta, yksityistetään mitä keretään ja imuroidaan pelastusrahat keskieurooppalaisten pankkien taskuun. Sitten Kreikka päästetään konkurssiin.

20 O4 Pohjolan Sanomat Lauantai 25. helmikuuta 2012 Kaikki Toyota-uutuudet VIIKONLOPPU- NÄYTTELYSSÄ Meillä ehdit käyttää hyväksesi nykyhinnat ennen autoveron muutosta 1.4. Toimi nopeasti, niin ehdit vielä saada uuden Toyota-mallin rekisteröityä ennen maaliskuun loppua. Kysy meiltä näyttelyssä lisää! UUSI AVENSIS. Kun keskiverto ei riitä. Alkaen UUSI RAV4 LUXURY. Päivitä statuksesi. Alkaen UUDEN SUKUPOLVEN YARIS. Hipaise ja ihastu. Alkaen UUSI VERSO FAMILY. Pitää perheen liikkeellä. Alkaen Lisäksi nyt AURIS- ja COROLLA-malleihin TOYOTA EXTRA Huolenpito- ja varustepaketti* 495 ( Etusi jopa ) * Talvirenkaat kevytmetallivantein * Lohkolämmitin * Toyota Huolenpitosopimus 24 kk/ km sisältää mm. määräaikaishuollot sijaisautoineen Avensis-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 5 336,90, arvioitu kokonaishinta ,90. Vapaan autoedun verotusarvo alkaen 575 /kk. EU-yhdistetty kulutus 4,5-7,0 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. RAV4 Luxury -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 9 902,52, arvioitu kokonaishinta ,52. Vapaan autoedun verotusarvo alkaen 775 /kk. EU-yhdistetty kulutus 6,0-7,7 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Yaris-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 2 543,30, arvioitu kokonaishinta ,30. Vapaan autoedun verotusarvo alkaen 435 /kk. EU-yhdistetty kulutus 3,9-5,5 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Kuvan auto Style-varustein. Takuu 3 vuotta/ km, korin puhkiruostumattomuustakuu 12 vuotta. Tarjoukset koskevat uusia asiakastilauksia ja ovat voimassa toistaiseksi. Verso Family -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 6 500,15, arvioitu kokonaishinta ,15. Vapaan autoedun verotusarvo alkaen 625 /kk. EU-yhdistetty kulutus 5,3-7,1 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Auris-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 4 033,05, arvioitu kokonaishinta ,05. Vapaan autoedun verotusarvo alkaen 515 /kk. EU-yhdistetty kulutus 3,8-6,7 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km. Corolla-mallisto alkaen: autoveroton suositushinta , arvioitu autovero 4 118,11, arvioitu kokonaishinta ,11. Vapaan autoedun verotusarvo alkaen 525 /kk. EU-yhdistetty kulutus 4,7-6,5 l/100 km, CO 2 -päästöt g/km.

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012)

Martti Korhonen: kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Martti Korhonen: Ympäristönäkökulma äkök kaivostoiminnan kehittämiseen (Kuusamo 24.2.2012) Suomen tärkeimmät kaivokset Kaivosinvestoinnit 2008-2011 > 1,3 Mrd Tulevat investoinnit 2012-2017 > 3 Mrd Kaivostoiminnan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS

Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Rovaniemen Työvoimatoimisto TYÖLLISYYSKATSAUS Tammikuu 2008 Työttömyys Rovaniemellä laskee edelleen vuositasolla Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Rovaniemen työvoimatoimiston alueella (Rovaniemi

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Odpowiedzi do ćwiczeń

Odpowiedzi do ćwiczeń Odpowiedzi do ćwiczeń Lekcja 1 1. c 2. b 3. d 4. a 5. c Lekcja 2 1. ruotsia 2. Norja 3. tanskalainen 4. venäjää 5. virolainen 6. englantia 7. Saksa 8. kiina 9. espanjaa 10. Suomi 11. puolalainen 12. englanti

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA

LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Nea Myllylä 8b LIIKENNE, LIIKKUMINEN JA LIIKENNETURVALLISUUS PROJEKTI INTEGROITUNA TERVEYSTIETOA JA MATEMATIIKKAA Pidin viiden arkipäivän ajan päiväkirjaa siitä, mihin käytin vuorokaudessa aikani. Päivämäärä

Lisätiedot

Kaivannaisteollisuus ry

Kaivannaisteollisuus ry Kaikki kaivokset ovat tärkeitä kaikki kaivokset ovat erilaisia Kaivannaisteollisuus ry Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, johon kuuluu 48 jäsentä. Kaivokset muodostavat yhdessä metallien

Lisätiedot

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Keskiviikko 17.4.2013 Tarmo Tuominen Puheenjohtaja, Kaivannaisteollisuus ry Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI

Lisätiedot

Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia

Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiaalisten vaikutusten arviointi kehittämisehdotuksia Sosiologian yliopistonlehtori Leena Suopajärvi, YTK, Lapin yliopisto DILACOMI-tutkimushankkeen loppuseminaari 27.9.2013, Rovaniemi Puheenvuoron rakenne

Lisätiedot

Prosentti- ja korkolaskut 1

Prosentti- ja korkolaskut 1 Prosentti- ja korkolaskut 1 Prosentti on sadasosa jostakin, kuten sentti eurosta ja senttimetri metristä. Yksi ruutu on 1 prosentti koko neliöstä, eli 1% Kuinka monta prosenttia on vihreitä ruutuja neliöstä?

Lisätiedot

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ

SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ SEKALAISIA IMPERFEKTI-TREENEJÄ 1. TEE POSITIIVINEN JA NEGATIIVINEN IMPERFEKTI Hän lukee kirjaa. Me ajamme autoa. Hän katsoo televisiota. Minä rakastan sinua. Hän itkee usein. Minä annan sinulle rahaa.

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Muuttuva työelämä työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet. Timo Rautajoki 9.10.2013

Muuttuva työelämä työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet. Timo Rautajoki 9.10.2013 Muuttuva työelämä työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet Timo Rautajoki 9.10.2013 Työelämän ja koulutuksen yhteistyön haasteet elinkeinoelämän näkökulmasta Elinkeinoelämän tarpeisiin koulutetaan

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus vuodelta 2015 maksettavasta lihan ja vuodelta 2014 maksettavasta maidon kuljetusavustuksesta sekä eräiden kotieläintalouden palvelujen tuesta vuodelta 2015 Valtioneuvoston päätöksen

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, 17.2..12.3.2009 Toteutus YLE Uutiset Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja?

Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja? Tarvitaanko yökerhojen jatkoaikoja? XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.2013 Timo Lappi TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Jäsenyritysten arkea

Lisätiedot

Kaivostoiminnan näkymät

Kaivostoiminnan näkymät Kaivostoiminnan näkymät Pekka A. Nurmi, tutkimusjohtaja Geologian tutkimuskeskus Kaivoksia! Uhka vai mahdollisuus 6.6.2012 1 Sisältö Globaalit muutostekijät Euroopan raaka-ainehuolto Fennoskandian ja Suomen

Lisätiedot

KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014. Harri Kosonen

KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014. Harri Kosonen KAIVOSALALLE TYÖ ELÄMÄÄN -TAPAHTUMA 21.1.2014 Harri Kosonen MITÄ YHTEISTÄ ON KIVELLÄ JA KITARALLA? Varsinkin nuorilla on harvoin tietoa kaivannaisalasta ILMAN KAIVOSTEOLLISUUTTA ET SOITA KITARAAKAAN (etkä

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset

Tuulivoimarakentamisen vaikutukset Metsähallitus Laatumaa 1 FCG Finnish Consulting Group Oy FCG Finnish Consulting Group Oy 2 Metsähallitus Laatumaa Metsähallitus Laatumaa 3 FCG Finnish Consulting Group Oy Kuvasta FCG Finnish Consulting

Lisätiedot

Kemin kaupunginvaltuusto on tehnyt kokouksessaan 9.12.2013 ( 159) päätöksen nuoriso- ja liikuntajohtajan viran täyttämisestä.

Kemin kaupunginvaltuusto on tehnyt kokouksessaan 9.12.2013 ( 159) päätöksen nuoriso- ja liikuntajohtajan viran täyttämisestä. Kulttuurilautakunta 24 09.04.2014 Kulttuurilautakunta 30 13.05.2014 Kulttuurilautakunta 34 10.06.2014 Nuoriso- ja liikuntajohtajan viran täyttäminen 114/01.01.01/2014 Kulttuurilautakunta 09.04.2014 24

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Katsaus siipikarjatuotannon talouteen

Katsaus siipikarjatuotannon talouteen Katsaus siipikarjatuotannon talouteen Timo Karhula MTT Taloustutkimus Suomen Siipikarjaliiton vuosikokous- ja seminaaripäivä Tampereella 27. 3.2014 Tuotantomäärät ja ennusteet vuoteen 2020 Tuottaja- ja

Lisätiedot

Sopimus Lapin kirjastojen yhteistoiminnasta. 1. Sopijaosapuolet. Rovaniemen kaupunki. Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto

Sopimus Lapin kirjastojen yhteistoiminnasta. 1. Sopijaosapuolet. Rovaniemen kaupunki. Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Sopimus Lapin kirjastojen yhteistoiminnasta 1. Sopijaosapuolet Rovaniemen kaupunki Rovaniemen kaupunginkirjasto Lapin maakuntakirjasto Jorma Eton tie 6, 96100 Rovaniemi Kemin kaupunki.(tähän tulevat kaikki

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.

Lisätiedot

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä

Kaivostoiminta. Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi. Esityksessä Kaivostoiminta Pohjois-Suomen rakennerahastopäivät 5.-6.5.2010, Rovaniemi 5.5.2010/Maija Uusisuo Esityksessä Globaali toimintaympäristö Suomen kansainvälinen kilpailukyky Ajankohtaisia kaivoshankkeita

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET

KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET KAIVOSHANKKEIDEN SOSIAALISET JA TYÖLLISTÄVÄT VAIKUTUKSET Professori Asko Suikkanen, Lapin yliopisto Tutkija Marika Kunnari, Lapin yliopisto 13.4.2011 Muutosten ennakointi - esimerkkinä SVA Lainsäädäntö

Lisätiedot

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013

Suomen Kaivosyrittäjät ry. Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Suomen Kaivosyrittäjät ry Kaivosseminaari 2013, Kittilä, Levi 5.-7.6.2013 Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI! Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, 48 jäsentä! Kaivokset muodostavat

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN TOIMIVA SEUTUYHTEISTYÖ. Palveluesimies Tiina Kiuru, Lapin työ- ja elinkeinotoimisto 29.10.2013

ITÄ-LAPIN TOIMIVA SEUTUYHTEISTYÖ. Palveluesimies Tiina Kiuru, Lapin työ- ja elinkeinotoimisto 29.10.2013 ITÄ-LAPIN TOIMIVA SEUTUYHTEISTYÖ Palveluesimies Tiina Kiuru, Lapin työ- ja elinkeinotoimisto 29.10.2013 Lappi kasvavat elinkeinot Matkailu ja palvelut o Matkailukeskuksia: Levi, Luosto, Olos, Pallas, Pyhä,

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija 2014 Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija Palkinto jaetaan PK-yritykselle, joka on ollut menestyksekäs

Lisätiedot

Antti Asplund suunnittelee kummia

Antti Asplund suunnittelee kummia ENERGIAPOLARIN ja Rovakairan ASIAKASLEHTI 1 2010 rovakairan omat sivut keskiaukeamalla Antti Asplund suunnittelee kummia kevitsa aukeaa - Sodankylästä kaupunki? Keskiaukeamalla Energiankäytön tee-se-itse

Lisätiedot

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi

Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi Kestävä kaivannaisteollisuus 23.1.2014 Toimitusjohtaja Jukka Pitkäjärvi KAIVOSTOIMINTA SUOMESSA TÄNÄÄN Kaivostoiminnalla Suomessa on pitkät perinteet sekä kokemusta ja osaamista Parainen > 100 v, Pyhäsalmi

Lisätiedot

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA

KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA KAIVANNAISTOIMINTA KAINUUSSA Alustus perustuu Kainuun ELY-keskuksen Kainuun maakunnalle tehtyyn kaivoshankeselvitykseen Lahnaslammen talkkikaivos Mondo Minerals B.V. Branch Finland Talvivaaran nikkelikaivos

Lisätiedot

M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä

M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä Eduskunnan lakivaliokunnalle Julkinen kuuleminen 16.10.2014 M 5/2014 vp Kansalaisaloite: Rattijuoppouden rangaistuksia on tiukennettava (KAA 3/2014 vp) Rattijuopumus tieliikenteen turvattomuustekijänä

Lisätiedot

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 10 A, 02100 ESPOO, Finland, tel. int+358- (0)9-613 500,

Lisätiedot

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset 11.12.2012 Timo Lappi TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Anniskelu työllisyyttä, verotuloja ja valvottua alkoholin

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Hyvää huomenta. Keskusrikospoliisi Tutkintaosasto, Talousrikollisuus Rikosylikonstaapeli Kari Patanen 4.2.2011

Hyvää huomenta. Keskusrikospoliisi Tutkintaosasto, Talousrikollisuus Rikosylikonstaapeli Kari Patanen 4.2.2011 Hyvää huomenta Keskusrikospoliisi Tutkintaosasto, Talousrikollisuus Rikosylikonstaapeli Kari Patanen 4.2.2011 Valvonta vs. Tutkinta Heijastuuko UlkL:n muk. valvonnan määrä tutkintaan tulevien juttujen

Lisätiedot

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015 Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/215 Kehittämis- ja talousosasto Kehittämispalvelut 2/215 [1] Syntyneet Vuoden 215 kahden ensimmäisen kuukauden aikana on syntynyt lähes saman verran lapsia

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012

Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa. Ajankohta helmikuu 2012 Tutkimus: Verkkolasku, automaatio ja liikekumppanien kanssakäynti avoimessa verkossa Ajankohta helmikuu 2012 Taustatiedot Yli 1000 500-999 50-499 10-49 Alle 10 Neljäs kysely helmikuussa 2012 Toteutettiin

Lisätiedot

Suomen maatalouden muutos EU-aikana

Suomen maatalouden muutos EU-aikana Suomen maatalouden muutos EU-aikana Professori Jyrki Niemi Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT Latokartanonkaari 9 00790 Helsinki, Finland e-mail: jyrki.niemi@mtt.fi Mitä suomalaisessa maa-

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä : Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine

Lisätiedot

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa

Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48. Läsnä nimenhuudossa SUURI VALIOKUNTA Valiokunnan kokous 10/2003 vp Perjantai 23.5.2003 kello 14.00-14.48 Läsnä nimenhuudossa pj. vpj. vpj. jäs. Ville Itälä /kok Kimmo Kiljunen /sd Hannu Takkula /kesk Arja Alho /sd Mikko Elo

Lisätiedot

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016

Green Mining. Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Green Mining Huomaamaton ja älykäs kaivos 2011 2016 Mineraalialan kehitys Suomessa Suomi on vastuullisen kaivostoiminnan tunnustettu osaaja joka vie asiantuntemustaan maailmalle Tekesin Green Mining -ohjelma

Lisätiedot

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa?

Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? Miksi ruokaa pitää tuottaa Suomessa, eikö perulainen pihvi kelpaa? -Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Suomessa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, Kouvola, 5.4.2016 9.10.2013

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy

Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita. Posio ELY-keskus: Lappi. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Maa- ja metsätalouden keskeisiä indikaattoreita Posio ELY-keskus: Lappi 2.1.213 221182 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 1 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy 2 Posio Ansiotulorakenne

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi

Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa. Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Teollisuuden arktiset mahdollisuudet Lapissa Alueelliset kehitysnäkymät 1 / 2015 12.3.2015, ARKTIKUM, Rovaniemi Digipolis Oy:n taustaa Kemin Digipolis Oy perustettu 1993 omistus: Kemi, Tornio, Keminmaa,

Lisätiedot

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa

Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa Lähiruoan käytön aluetaloudelliset vaikutukset Satakunnassa KTM Leena Viitaharju leena.viitaharju@helsinki.fi, 4.12.2014 Pori Satakunta Sikses parhaita makuelämyksiä 9.10.2013 1 Yleisenä tavoitteena Suomessa

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli

Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli Arjen turvaa kunnissa -toimintamalli European Public Sector Award Winner 2013 Hyvinvointia ja turvallisuutta kuntalaisille taloudellisuutta ja tehokkuutta kuntatasolle Kemi 30.9.2014 Pelastusylitarkastaja

Lisätiedot

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa

Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa 1 Tiedotusvälineille Julkaisuvapaa 7.7.2006 klo 11:00 Karavaanariseurue kuluttaa vierailupaikkakunnallaan päivittäin lähes 120 euroa Keskimääräinen karavaanariseurue käyttää leirintäaluepaikkakunnilla

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 28.4.2015 30 Valtuusto 28.4.2015 30 1. MÄÄRÄALAN MYYMINEN RISTO MOISIOLLE Kh. 20.4.2015 35 Esityslistan liite 1 Risto Moisio haluaisi ostaa kunnalta määräalan Konneveden kunnan Siikakosken kylässä sijaitsevasta Simola-nimisestä

Lisätiedot

KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE

KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE Tiedote 24.5.2012 klo 15 Kittilässä suuren tulvan vaara ohi Kittilässä vesi on laskenut huipustaan 53 cm ja ennusteiden mukaan vesi jatkaa laskua. Vedenpinta oli tänä

Lisätiedot

ARCTIC BUSINESS CONCEPT

ARCTIC BUSINESS CONCEPT Tukee teollisuudessa ja kaivannaistoimialalla toimivien pienten ja keskisuurten palveluyritysten kasvua ja kilpailukykyä Tavoite v.2016 loppuun mennessä: mukana 50 yritystä, joiden tavoite kasvu ja kansainvälistyminen.

Lisätiedot

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012

Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan 24.2.2012 Matkailun näkökulmia kaivostoimintaan MiiaPorkkala Porkkala, Rukakeskus Oy 24.2.2012 Lähtökohta Ruka Kuusamon matkailun kehittäminen 1970 luvulta nykypäivään yyp Investoinnit n.1 Mrd euroa Matkailuyrittäjiä

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 256 18.11.2014 Kunnanhallitus 54 17.02.2015 Teknisen johtajan viran täyttäminen KHALL 256 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.09.2014 201 julistaa teknisen johtajan viran

Lisätiedot

Kaivosalan näkymät. 19.1.2012 Kestävä kaivostoiminta kaivannaisjätteistä uutta liiketoimintaa Kajaani

Kaivosalan näkymät. 19.1.2012 Kestävä kaivostoiminta kaivannaisjätteistä uutta liiketoimintaa Kajaani Kaivosalan näkymät 19.1.2012 Kestävä kaivostoiminta kaivannaisjätteistä uutta liiketoimintaa Kajaani Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Maija Uusisuo Lapin liitto www.lapinliitto.fi maija.uusisuo(at)lapinliitto.fi

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016

Makrokatsaus. Huhtikuu 2016 Makrokatsaus Huhtikuu 2016 Positiiviset markkinat huhtikuussa Huhtikuu oli heikosti positiivinen kuukausi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Euroopassa ja USA:ssa pörssit olivat tasaisesti plussan

Lisätiedot

RUOKAMESTARIT KAUPAN LIHAOSAAJAT

RUOKAMESTARIT KAUPAN LIHAOSAAJAT /Ruokaruletti Oy Citymarketeissa itsenäinen K-kauppiasyrittäjä hoitaa ruokakaupan ja K-citymarket Oy (Keskon tytäryhtiö) käyttö- ja erikoistavarakaupan. K-ruokakauppiaat Jukka ja Marjo Itkonen. Verollinen

Lisätiedot

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko.

Tehtävä 1. Ajankäyttö. Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Läksyjen teko. Venla Koskelainen Tehtävä 1. Ajankäyttö Seurasin viikon ajan vuorokauden ajankäyttöäni ja tein siitä taulukon ja sektoridiagrammin. Päivämäärä Nukkuminen Syöminen Koulussa olo Läksyjen teko Harrastukset

Lisätiedot

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Ritva Ala-Louko Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskus Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta

Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Osaaminen, innovaatiot ja liiketoiminta Ryhmäraportti Jenni Kämäri, Anne Laitinen, Anssi Louet, Päivi Mäkimartti, Katri Åström Liiketalouden koulutusohjelma Taloushallinto Tradenomi (AMK) KEMI/TORNIO 2012

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

PÄÄTÖSLUETTELO 11.02.2013. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös.

PÄÄTÖSLUETTELO 11.02.2013. Päätösluettelo. Päätöspvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös. 1/5 Hakuehto Käyttäjä pvmväli 12.01.2013-08.02.2013 Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös Järjestys luettelo Arvo Mirja Hiltula Viranhaltija/päätöstyyppi, pykälänumero Viranhaltijan päätöstyypit

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016 Elinympäristövaliokunta AIKA 11.04.2016 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:15 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:15 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Asiantuntijat: Lotta Mikkola hallintojohtaja, klo 15.00-15.13/79

Asiantuntijat: Lotta Mikkola hallintojohtaja, klo 15.00-15.13/79 OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 14.03.2016 80 Kaupunginhallitus Pöytäkirja n:o 8/2016 Aika: 14.03.2016 klo 15.00 15.45 Paikka: Kaupunginhallituksen sali Läsnä: Varsinaiset jäsenet: Juha Rostedt, puheenjohtaja

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Kalle Härkki EVP, President Minerals Processing Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Outotec lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2016 KOKOUSAIKA Ma 1.2.2016 klo 18.30 20.20 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2016 KOKOUSAIKA Ma 1.2.2016 klo 18.30 20.20 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 1 SIVISTYSLAUTAKUNTA Nro 1 / 2016 KOKOUSAIKA Ma 1.2.2016 klo 18.30 20.20 KOKOUSPAIKKA Koivupuhdon koulu Jäsenet: paikalla: Varajäsenet: paikalla: Saukko Piia, pj. x Saukko

Lisätiedot

Kaivosalan tilannekatsaus

Kaivosalan tilannekatsaus Kaivosalan tilannekatsaus 23.11.2010 Jyväskylä Maija Uusisuo Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Lapin liitto Metallimalmikaivokset 2010 Kaivos, kunta Yrityksen nimi Emoyhtiön nimi Tärkeimmät arvoaineet

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01.

Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016. Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016. Opetuslautakunta 26.01. Opetuslautakunta 7 26.01.2016 Kaupunginhallitus 52 15.02.2016 Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2016 117/12.06/2016 Opetuslautakunta 26.01.2016 7 Valmistelija: varhaiskasvatuspalveluiden esimies Anna Karlsson,

Lisätiedot

Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA. Tilastojen valossa

Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA. Tilastojen valossa Taneli Dobrowolski 3.9.2015 TALOUSTAANTUMA Tilastojen valossa Rupla liukastelee öljyssä 130 Raakaöljyn keskihinta (Brent, USD) 90 Ruplan keskikurssi (RUB/EUR) 120 1 0 90 80 70 60 80 70 60 50 72,8 50 40

Lisätiedot

Pääministeri. Alexander Stubb

Pääministeri. Alexander Stubb Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti lähetetään eduskunnalle pääministeri Stubbin ja ministerien Tuomioja, Vapaavuori,

Lisätiedot

Kaivosalan näkymät. 15.2.2012 Kaivosteollisuuden kontaktipäivä Keuruu

Kaivosalan näkymät. 15.2.2012 Kaivosteollisuuden kontaktipäivä Keuruu Kaivosalan näkymät 15.2.2012 Kaivosteollisuuden kontaktipäivä Keuruu Kaivos- ja kivialan toimialapäällikkö Maija Uusisuo Lapin liitto www.lapinliitto.fi maija.uusisuo(at)lapinliitto.fi Puh. 040 4877 901

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänhallinnan ja

Ikäihmisten elämänhallinnan ja Ikäihmisten elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukeminen (IKÄEHYT) 1.3.2011 31.8.2013 Hyvinvoinnin Lappi http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/ Esitys päivitetty 30.1.2012 Hankkeen tausta Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy

Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Lähiruokatukku LähiPuoti Remes Oy Yrityksen toiminta: - LähiPuoti Remes Oy on perustettu tammikuussa 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. - Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais- ja Etelä-Suomi.

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, tammikuu 2011 (3. 27.1.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot