Vuosikirja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikirja 2010-2011"

Transkriptio

1 Vuosikirja

2 Rehtoreiden tervehdys Korpitien koulu aloitti uutena yhtenäiskouluna kolme vuotta sitten. Näinä vuosina erityisopetus, alakoulu ja yläkoulu ovat sulautuneet yhdeksi hyvin toimivaksi yksiköksi. Mukaan liittyi myös esiopetus, kun ensimmäinen esiopetusryhmä aloitti työskentelyn koulussamme kaksi vuotta sitten. Kolmen yhteisen vuoden jälkeen voimme todeta, että yhtenäiskoulun edut ovat toteutuneet suunnitellulla tavalla. Oppilaita on ohjaamassa osaava ja innostunut opettajakunta, jonka monipuolisesta osaamisesta voi nauttia koko kouluyhteisö. Korpitien koulun hienoja tiloja hyödyntävät kaikki luokkatasot, silloin kun se lukujärjestysteknisistä syistä suinkin vain on mahdollista. Erityisen arvokkaana pidämme koulun muun kuin opetushenkilöstön yhteiskäyttöä. Yhtenä esimerkkinä voisi mainita koulunkäyntiavustajien joustavan työskentelyn eri luokkatasoilla. Myös rehtoreiden työskentelyssä myönteinen yhtenäiskouluhenki tulee päivittäin esille. Asioiden hoitamisessa luokkatasolla ei ole merkitystä voimaan astunut laki perusopetuksen muuttamisesta on työllistänyt erityisesti esi- ja alkuopetuksen opettajia sekä erityisopettajia. Työryhmän on ansiokkaasti valmistellut uudistettuja opetussuunnitelman perusteita, jotka otetaan käyttöön kunnassamme Uuden lain ydin on oppilaan oikeus kolmiportaiseen tukeen. Kaikki opettajat ovat saaneet perehdyttämiskoulutuksen lain tuomiin muutoksiin arjen opetustyössä. Uudistuksen parissa tullaan työskentelemään myös ensi vuonna. Opettajien uutena yhteistyömuotona aloitimme tänä lukuvuonna tiimityöskentelyn. Tiimityön yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut kaikkien opettajien osallisuuden lisääminen. Tiimityöskentelyssä kukin opettaja saa halutessaan paremmin äänensä kuuluville, ja tällöin avautuu aito mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun omalla työpaikalla. Tiimien kokoonpanoissa ylitettiin vaivatta eri luokkatasot. Palautepalaverissa keväällä totesimme, että monien asioiden kohdalla tiimityöskentelyssä onnistuttiin ja tavoitteet saavutettiin, mutta paljon jäi myös kehitettävää seuraavaa lukuvuotta ajatellen. Koko opettajakunta oli kuitenkin yhtä mieltä siitä siitä, että tiimityöskentelyä kannattaa ehdottomasti jatkaa ja kehittää. Yksi kuluneen lukuvuoden painopistealue koulussamme on ollut hyvinvointiprojekti. Hankkeen tavoitteena on ollut lisätä kaikkien kouluyhteisössämme työskentelevien hyvinvointia. Hyvinvointiteema on lähtenyt fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista päätyen ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Hankkeen puitteissa olemme pyrkineet erilaisin teemoin ja tapahtumin lisäämään yhteisöllisyyttä koulussamme. Yksi lukuvuoden onnistuneimpia tapahtumia teemaan liittyen oli tapahtuma- ja harrastepäivä marraskuussa. Sitä vietettiin yhdessä Hakasuon ja Kontiomäen koulujen kanssa. Se oli todellinen opettajien ja oppilaiden yhteistyön taidonnäyte. Hyvinvointiteemaan on liittynyt myös Comenius-projektimme, johon sisältyivät tänä vuonna ikimuistoiset vierailut Kreikkaan ja Italiaan. Koulu on taas päättymässä, ja ansaittu kesäloma voi alkaa. Lukuvuoden päättyessä kiitämme kaikkia kouluyhteisömme jäseniä sekä koulumme yhteistyökumppaneita hyvästä yhteistyöstä. Erityisen lämpimät kiitokset osoitamme koulumme pitkäaikaisille lehtoreille Kirsti Haatajalle ja Maija Pykäläiselle, jotka lukuvuoden päättyessä pääsevät nauttimaan ansaituista eläkepäivistä. Toivotamme kaikille aurinkoista ja rentouttavaa kesää, sekä erityisesti teille, hyvät nuoret, iloista, päihteetöntä ja turvallista kesäfiilistä! Veikko Kärki ja Eija Alasalmi Perusopetuksen koulujen työajat lukuvuonna Syyslukukausi Kevätlukukausi Työpäiviä yhteensä 187 (190 itsenäisyyspäivä, loppiainen ja vappu) Lomat: Syysloma (vk 43) Joululoma Talviloma Pääsiäinen Vapaapäivä ma Vapaapäivä ma Etukannen kuvat: Anastasia, Tuulia, Jenni ja Krista, 4. luokka. Takakannen kuva: Elina Härkönen, 9a.

3 Rehtori Veikko Kärjen haastattelu 1. Nautitko työstäsi? Kyllä nautin, olen toiveammatissani. 2. Millaista työsi on? Monipuolista, koska töihin tullessa ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan päivän aikana. Työhöni kuuluu hallinnollisia tehtäviä, palavereja, oppilaiden ja viranomaisten tapaamisia. 3. Millä tulet töihin? Omalla autolla, asun Kajaanissa ja tulen töihin Volkswagen Passatilla. 8. Oletko saanut moitteita työstäsi? Saan sekä hyvää että myös rakentavaa palautetta siitä, kuinka jonkun asian voisi toisinaan tehdä eri tavalla. 9. Onko työsi raskasta? Nykyisin työpäivät ovat pitkiä ja lähden aamu seitsemältä kotoa ja iltasella monesti kerkeän sinne takaisin iltauutisille kuuden aikoihin. Kiitos haastattelusta! Haastattelijat: Alex, Markus, Jyrki, 5. luokka 4. Kauanko olet ollut rehtori? 18 vuotta. 5. Millaista koulun ruoka on? Erinomaista, ruokailu on yksi päivän parhaimmista hetkistä. 6. Onko koulu mielestäsi hyvässä kunnossa? On, koska koulumme on uusi. Kesällä sitten kunnostetaan, jos talven aikana joku paikka on mennyt rikki. 7. Opetatko mitään kouluaineita? Tänä vuonna en opeta mitään, mutta koulutukseltani olen kieltenopettaja. Olen opettanut ruotsia, saksaa, ranskaa ja englantia. Rehtorin yksi tärkeä työkalu on puhelin.

4 Koulurauha julistettiin Koulurauhan julistus on Suomen kouluissa vietettävä yhteinen hetki, jossa luetaan alkavalle lukuvuodelle tarkoitettu teksti. Tämän vuoden julistustekstissä korostui rohkeuden ja ystävällisten tekojen merkitys. Ole rohkea ja puolusta kiusattua! Lujitetaan luokkahenkeä! Koulurauhatyön tavoitteena on, ettei ketään kiusattaisi, ettei kukaan jäisi yksin ja jokainen oppilas voisi kokea olevansa oman kouluyhteisönsä tärkeä ja hyväksytty jäsen. Koko peruskoulu kokoontui juhlasaliin kuuntelemaan, kun 9.-luokkalainen Anne Heikkinen ja 3.-luokkalainen Unna Leskinen lukivat julistuksen. Koulurauhanjulistus päätettiin koko koulun yhteiseen zumba-tuokioon.

5 Ekaluokkalaisten kouluuntulojuhla Ekaluokkalaisten lauluesitys, Reppulaulu. Pia-opettajan johdolla astuttiin sisään kouluportista. Nyt on saatu reput selkään. Seiskat ryhmäytyivät heti elokuussa Kun alakoulun kuudes luokka vaihtuu seitsemänneksi, vaihtuvat myös luokkatoverit. Siksi koulussamme joka syksy seiskat viettävät luokanvalvojiensa kanssa oppitunneista vapaan yhteisen päivän, jota tukioppilaatkin ovat olleet suunnittelemassa. Päivän aikana tutustutaan kaikkiin uusiin luokkatovereihin erilaisten leikkien ja pelien tiimellyksessä. Tandem-hiihdossa tarvitaan yhteistyötä.

6 Paltamon koulujen yleisurheilumestaruuksista kisattiin Sää oli kilpailupäivänä aluksi sumuinen ja kylmä, mutta muuttui aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Kilpailijat olivat iloisia ja reippaita, vaikka pari pientä loukkautumista sattuikin. Urheilupäivä oli kaikkien Paltamon kunnan koulujen välinen. Mukana olivat myös eskarilaiset ja lukiolaiset alakoululaisten ja yläkoululaisten lisäksi. Mitaleja jaettiin runsaasti. Jasmin, Eeva ja Nelli Tasainen kilpailu loppusuoralla. Rehdissä urheiluhengessä onnittelut voittajalle. Alakoulun tytöt valmistautuvat lähtöön Tarja-opettajan johdolla.

7 Eino Leino esillä Heljä Pylvänäinen (piano) ja Vesa Hyyryläinen (laulu) kertoivat Eino Leinosta sanoin, kuvin ja sävelin sekä alakoulun että yläkoulun ja lukion oppilaille.

8 Kuudesluokkalaiset metsäpäivän vietossa Mikä eläin? Oppilaat harjoittelevat eläinlajien tunnistamista. Paikalliset koiraharrastajat kertoivat metsästyskoirien käytöstä ja kasvatuksesta. Tauolla maistui itse paistettu nuotiomakkara.

9 Sikahyvä juttu! Eläinten viikko on vuosittain lokakuuta vietettävä teemaviikko, jota on vietetty vuodesta 1959 lähtien. Myös Korpitien koululla vietettiin viikolla 40 Eläinten viikkoa, joka huipentui keskiviikkona järjestettyyn lemmikkipäivään. Sinä päivänä koulun piha täyttyi lasten naurusta ja mitä erilaisimpien eläimien äänistä, kun koulumme 4. luokan oppilaat saivat tuoda esiteltäviksi omia lemmikkejään. Paikalla oli omistajineen mm. koiria, kani, vuohia ja minipossu. Eläinten viikolla oppilaat perehtyivät eläinaiheeseen tehtävien ja ryhmätöiden muodossa. Oppilaat olivat jo saaneet tuntumaa aiheeseen syksyllä tekemällään retkeen Seppälän maalaismarkkinoille, missä he pääsivät tutustumaan erilaisiin maatilan eläimiin. Eläinten viikolla oppilaat tutustuivat erityisesti sikojen elämään, koska ne olivat vuoden 2010 teema. Jennan newfoundlandinkoira Ronjan kanssa poseeraavat (vas. oik.) Krista, Emma, Tuulia, Senni, Anastasia, Ella ja Taru. Kuvassa (vasemmalta oikealle) ovat Sylvia, koiran omistaja Kiira, Sohvi ja bichon havanais Peppi. Janne Heikkisen minipossu Unski 4. luokan oppilaiden rapsuteltavana.

10 Näytelmäryhmä tempaisi taas Koulussamme on usean vuoden ajan vaikuttanut aktiivinen näytelmäharrastajien ryhmä. Käsikirjoittajat, ohjaaja ja näyttelijät löytyvät omasta takaa. Tämän vuoden projektina oli sovittaa uudelleen Tuhkimo-näytelmä, jonka ryhmä esitti kiitolliselle yleisölle marraskuussa. Kuvassa oikealla käsikirjoittajat Henna Kilpeläinen ja Katja Rautiainen esityksen jälkeen. Tuhkimo saa pukeutumisapua tanssiaisiin. Prinssi ja Tuhkimo tanssivat häitään, kateelliset sisarpuolet murjottavat taustalla.

11 Harrastepäivänä tutustuttiin vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin Marraskuinen harrastepäivä rikastutti monipuolisuudellaan koulun arkea. Oppilaat olivat saaneet ehdottaa päivään kiinnostuksensa kohteita. Harrastepäivä toteutettiin näiden ehdotusten pohjalta. Päivä oli erittäin monipuolinen ja onnistunut. Kuvissa tunnelmia muutamilta rasteilta, joissa esiteltiin - tanssimattoa, - ratsastusta, - jalkapalloa, - jousiammuntaa, - kuulantyöntöä, - taekwondoa, - puhallinsoittimia ja - palveluskoiratoimintaa.

12 Itsenäisyysjuhlan tunnelmia Koko koulun jokavuotista yhteistä itsenäisyysjuhlaa vietettiin tänä lukuvuonna Juhlassa oli sekä hauskuutta että arvokkuutta, sillä ohjelmassa oli muun muassa musiikkiesityksiä, kuten alakoulun kuorolaisten laulua, sekä lukiolaisten näytelmä ja ortodoksisen isä Pentti Hakkaraisen juhlapuhe. Piispa Wille Riekkinen vieraili koulullamme Paltamon seurakunnassa toimitettiin piispantarkastus Piispa Ville Riekkinen vieraili koulussamme tällöin seurueensa kanssa. Oppilaat olivat saaneet tehdä piispalle kysymyksiä, joihin piispa vastasi hyvin leppoisasti ja asiantuntevasti. Lukion, alakoulun ja yläkoulun oppilasedustajat esittivät piispalle kysymyksiä. Piispan seurue seuraa juhlaohjelmaa.

13 Ajatuksia valinnaisesta musiikista Valitsimme musiikin Kahdeksannella luokalla soitimme yhdessä ja teimme musiikkiesityksiä pienissä ryhmissä. Olemme myös valmistaneet esityksiä koulun juhliin. Joskus pelasimme Guitar Heroa ja Singstaria ja tanssimme tanssimatolla. Yhdeksännellä luokalla me olemme tehneet oman musiikkivideon ja editoineet sen. Samalla kun osa editoi, muut valmistivat kuva-arvoituksia kappaleista. Olemme tehneet myös samoja asioita kuin kahdeksannella luokalla ja olemme soittaneet suomalaisia iskelmäkappaleita sekä tutustuneet erilaisiin suomalaisiin musiikkityyleihin. Monipuolista musiikinopiskelua Olemme soittaneet kaikkea iskelmästä heviin. Olemme myös usein esiintyneet koulun juhlissa ja saaneet kokea mitä on esiintyä yleisölle. Olemme myös opetelleet nykypäivän elektronisesta musiikista kaikkea, esim. olemme tehneet koneilla musiikkia. Teimme 9. lk:n keväällä musiikkivideon ja sen tekeminen oli todella kivaa. Olemme myös tehneet musiikkiarvoituksia ja pelanneet musiikkipelejä. Olemme siis tehneet kaikkea kivaa ja suosittelemme valinnaista musiikki kaikille, ketkä tykkää kivasta. Jemina 9b, Katri 9a, Jenna 9b ja Annaliisa 9a Miika Karppinen, Juho Karjalainen, Anu Leinonen, Jani Sallila, Tero Karppinen, Antti Möttönen, Waltteri Leinonen ja Riku Karppinen, 9a ja 9c

14 Joulun juhlintaa Joulun aika yhdisti koko yhtenäiskouluamme, sillä koulu koristeltiin alakoulun ja yläkoulun oppilaiden yhteistyönä. Alakoulun oppilaat olivat valmistaneet jouluista ohjelmaa, josta koko koulu sai nauttia. Joulukoristelua enkeli-luokassa. Ekaluokkalaisten tonttuleikki. Yläkoululaisten musiikkiryhmän lauluesitys. Kolmasluokkalaiset esittivät joulukuvaelman. Kuvataideluokka oli täynnä enkeleitä.

15 Joulutontuilla oli oma paikkansa ruokalan lähistöllä. Rehtori silmäilee vielä kirjettään joulupukille. 0-1-luokkalaiset kuusenhakureissulla. Tiernapojat Joulua odotellessa luokkalaiset harjoittelivat Tiernapoikaesityksen. Esiinnyimme koulumme joulujuhlassa, terveyskeskuksen vuodeosastolla sekä kunnan työntekijöiden joulukahvilla. Rooleissa olivat 5. luokan Mikke Turpeinen/Kimmo Kärkkäinen (Herodes), Tuomas Juvonen (Knihti), 6.luokan Wiljam Hautanen ( Murjaanien kuningas) sekä Saara Silvennoinen (Mänkki).

16 Kirjailijavieras koulullamme Kirjailija Tuomas Kyrö vieraili koulullamme Hän kertoi, omasta kouluajastaan lähtien, miten oli päätynyt kirjailijaksi ja millaista kirjailijan työ on. Raamatun opiskelua uudella tavalla Tässä opiskellaan 9.-luokkalaisten kanssa Raamattua uudella, Ruotsissa kehitellyllä tavalla, ns. Raamatturäppi-menetelmällä. Raamatun eri kirjoista tai tärkeimmistä tapahtumista opetellaan järjestyksessä yksi tai muutama olennainen sana, joka sitten yhdistetään asiaa kuvaavaan liikkeeseen. Esim. sana juutalainen ilmaistaan nostamalla käsi pään päälle osoittamaan juutalaismiesten käyttämää kipa-lakkia. Luokkahuoneeseen on laitettu muutama maamerkki kuvaamaan Israelin ja sen lähialueen karttaa (Kuollut meri, Egypti, Urin kaupunki). Tällä tavoin, muistisanoilla ja liikkeillä sekä usein kertaamalla asiat jäävät ehkä paremmin mieleen kuin vain lukemalla. Raamattua räpäten.

17 Biologian opiskelua Kahdeksasluokkalaiset tutkivat havupuita biologian kurssilla. Elokuvan tekoa soveltavalla kurssilla Kun elokuvaa ruvetaan kuvaamaan, ensin täytyy tietysti suunnitella juoni. Sitten tehdään kuvakäsikirjoitus ja kuvaussuunnitelma ja roolijako. Kuvauksen jälkeen seuraa editointi, jonka jälkeen pääseekin katsomaan valmista elokuvaa. Kurssin elokuvia nähtiin ysien järjestämässä juhlassa vappua edeltävänä perjantaina.

18 Alakoulun Talent-kisa Alakoulun lahjakkaita esiintyjiä etsivään tv-ohjelmaan perustuvassa Talent-kisassa nähtiin tai dokkaita ja hauskoja esityksiä monilta eri luokilta. Korpitien koulun alakoululaiset pääsivät esittelemään talenttiaan Kuvissa Talent-kisan parhaimmistoa: munatytöt, tanssiryhmä ja bändi. Viides- ja kuudesluokkalaisten ulkoilua Vietimme yhteistä ulkoilupäivää torstaina Päivä alkoi yhteisillä laskuvarjoleikeillä, jonka jälkeen seikkailimme eri rastien parissa koulun pihalla. Luokat olivat suunnitelleet ryhmätöinä toisilleen toimintarasteja. Rastipisteinä olivat mm. köysi- ja keilarata, curling, pyörimis- ja pallonheittorasti sekä laatikkokävely. Iltapäivällä menimme hiihtomaahan laskeman mäkeä ja paistamaan makkaroita.

19 Kainuussa kaikaa kielet Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan ja Ristijärven yläkoulut ovat mukana Opetushallituksen rahoittamassa perusopetuksen vieraiden kielten opetuksen kehittämishankkeessa. Hankkeen tavoitteena on tarjota nykyistä useammalle oppilaalle mahdollisuus opiskella englannin ja ruotsin kielten lisäksi muitakin vieraita kieliä, kuten espanjaa, ranskaa, saksaa ja venäjää. B2-kielten opetus mahdollistuu, kun hankkeen koulujen kanssa tehdään yhteistyötä niin, että kieliä tarjotaan toisille kouluille etäopetuksena. Hanke mahdollistaa myös yksilöllisemmät valinnat. Pienenkin oppilasryhmän kielivalinta voidaan toteuttaa etäopetuksen avulla. Hankkeeseen on saatu Opetushallituksen myöntämä määräraha, jonka turvin on hankittu nykyaikaiset ja yhtenevät videoneuvottelulaitteet jokaiseen hankkeeseen osallistuvaan kouluun. Paltamo toimii hankkeen koordinoivana kuntana ja ohjausryhmän puheenjohtaja on rehtori Veikko Kärki. Hankkeen koordinaattoreina toimivat Tanja Korhonen ja erityisopettaja Erika Tajakka-Haapaniemi. Kevään markkinoinnilla, laitehankinnoilla ja kieltenopetusresursseja yhdistämällä hankekunnissa on käynnistynyt syksyllä 2010 kaksi etäopetusryhmää ja yksi lähiopetusryhmä espanjan ja venäjän kielessä. Syksyllä 2011 käynnistyvät uudet B2-kielten etäopetusryhmät: - saksa, jossa valitsijoita on 6 Paltamossa, 2 Hyrynsalmella ja 4 Puolangalla - venäjä, jossa valitsijoita on 3 Hyrynsalmella, 3 Ristijärvellä sekä 2 Paltamossa. Lisäksi Puolangalle tulee 9 oppilaan venäjän lähiopetusryhmä. Kielihanke t o t e u t u u myös muunlaisena toim i n t a n a. Opettajille järjestetään koulutusta etäopetuksen käytännöissä ja laitteiden hallinnassa, mikä on tärkeää etäopetuksen onnistumiseksi. Opettajien, rehtoreiden ja kuntien sivistystoimien yhteistyötä tiivistetään eri kuntien välillä. Yleistä tietoa kielten opiskelusta jaetaan muun muassa vanhempainilloissa, nettisivuilla ja kieliesitteillä. Nämä materiaalit suunnitellaan yhdessä kieltenopettajien kanssa. Hanke jatkuu vuoden 2011 loppuun, jonka jälkeen tavoitteena on, että B2-kielten opiskelu kunnissa vakinaistuisi. Kielivalintoihin oppilaita on motivoitu mm. seiskoille tarkoitetulla kilpailulla, jonka aiheena oli kielten opiskelun tärkeys. Projektiin osallistuvien kuntien 7.-luokkalaisille järjestettyyn kilpailuun saapui runsaasti vastauksia, joista voittajaksi valittiin puolankalaisen Vilma Nissisen kirjoitus. Kainuussa kaikaa kielet -hankkeen koordinaattorit Tanja Korhonen ja Erika Tajakka-Haapaniemi Kielten opiskelu on tärkeää ja kielten osaamista tarvitaan monissa työpaikoissa. Kaupoissa, ravintoloissa ja muissakin asiakaspalvelutöissä saattaa jopa päivittäin tarvita vieraita kieliä. Minun mielestäni olisi hyvä osata kieliä, sillä jos minusta vaikka joskus tulisi huippu-urheilija, joutuisin luultavasti matkustelemaan paljon ulkomailla. Ensi vuodeksi ajattelin ottaa valinnaisainekieleksi saksan, koska saksalla ja englannilla selviää hyvin Keski-Euroopassa. On hyvä, että koulussa ruotsi ei ole valinnaisaine. Ruotsiakin tarvitsee, vaikka asuukin Suomessa. Suomihan on kaksikielinen maa, ja toinen niistä kielistä on ruotsi. Minulla on harrastukseni ansiosta pari suomenruotsalaista kaveria. On kiva osata ruotsia, jotta voi edes vähän puhua heidän kanssaan. Mutta vaikka koulussa olisi hyvä kielissä, niin eihän siitä ole mitään hyötyä, jos ei sitten ulkomaalaisten kanssa uskalla puhua. Esim. viime kesänä, kun olimme vaeltamassa Kuusamossa, niin eräällä autiotuvalla oli itävaltalainen mies. Isäni jutteli miehen kanssa ja pyysi minuakin mukaan keskusteluun. Epäröin hetken mutta uskaltauduin kuitenkin kertomaan miehelle harrastuksistani ja lemmikeistäni. Tutustuin viime talvena hiihtokisoissa Inarissa myös pariin venäläiseen hiihtäjään. He eivät puhuneet kovin hyvin englantia, mutta pystyimme kuitenkin selvittämään toistemme iän, hiihtoseuran, nimen ja paljon muita asioita. Kun heidän vanhempansa tulivat paikalle, he halusivat meidät samaan kuvaan lastensa kanssa. On mukavaa kun voi tutustua erimaalaisiin ihmisiin. Näiden asioiden takia on hyvä osata kieliä. :) Vilma Nissinen, Puolankajärven koulu 7b

20 Seiskojen oopperamatka Helsinkiin Lähdimme keskiviikkoaamuna klo koulun pihalta kohti Kajaanin lentokenttää. Ajoimme Kontiomäen kautta ja olimme perillä Kajaanissa noin Turvatarkastuksen jälkeen ei kestänyt kauan, kun olimme jo lentokoneessa. Matka kesti noin 50 minuuttia ja välillä meille tarjottiin virkistäviä juomia. Helsinkiin päästyämme odottelimme hetken aikaa linja-autoa auringonpaisteessa. Linja-auto vei meidät ostoskeskus Forumin kupeille. Sovimme aikataulun ja sen jälkeen meillä oli noin tunti ostosaikaa, jonka jälkeen kävelimme yhdessä Oopperatalolle. Luokanvalvojamme Susanna jakoi liput Oopperatalon ulkopuolella ja kohta istuimme jo näytössalissa. Meidän koulun paikat oli jaettu 3. parvelle sekä alakatsomoon. Paikkat löydettyämme odottelimme noin puoli tuntia näytöksen alkua. Vielä ennen näytöksen alkua oopperan johtaja luetteli kaikki 30 kuntaa, joista oppilaita oli oopperaan saapunut. Ooppera alkoi kohtauksella, jossa Nottinghamin sheriffi vei syksyn viljasadot köyhiltä. Kohtaukset vaihtelivat ja meidän mieleemme parhaiten jäi kohtaus hää-karnevaaleista, joissa sheriffi oli järjestänyt jousiammuntakilpailut. Palkintona oli kymmenen kultarahaa, ja kilpailussa mukana oli monenkirjavaa väkeä, esim. ritari ja pappi. Kilpailu oli jo melkein käyty, kun paikalle saapui muuan kellonsoittaja. Sheriffi otti hänet mukaan kilpailuun, vaikka ensiksi sitä vastustelikin. Muukalainen ampui sheriffin valtaistuimella istuvaa morsianta pään viereen, ja sheriffi totesi hänen olevan tarkin ampuja. Hänen ojentaessan kultarahoja muukalaiselle tapahtui jotain ennaltaodottamatonta. Muukalainen halusi kulta-rahojen sijaan pyytää sheriffin morsiamen Marianin kättä. Hetken aikaa asi asta väiteltyään muukalainen osoittautui Robin Hoodiksi, ja näin Marianin ja Robinin rakkaus oli paljastunut koko kansalle. oppilaiden päälle ja ruokaa oli niukasti. Raxissa oli kauhea melu, tietäähän se kun tungosta riittää ja on paljon väkeä. Nopean syönnin jälkeen meillä oli vielä noin tunti vapaa-aikaa Helsingin keskustassa. Tytöistä osa lähti ostoskeskukseen tekemään vielä löytöjä, kun taas jotkut seikkailivat S-marketissa. Linja-auto nouti meidät taas Forumin läheltä. Lentoasemalla oli tarkastuksen jälkeen vapaa-aikaa noin kaksi tuntia. Kone lähti Kajaaniin klo 19.55, ja perillä olimme puoli yhdeksän maissa. Linja-auto toi meidät Korpitien koululle hieman yhdeksän jälkeen, jolloin vanhemmat noutivat lapsensa kotiin. Matka meni todella hyvin eikä ongelmiakaan ollut. Anniina ja Kristiina 7b Yksi parhaista hahmoista oli Robin Hood joka varasti rikkailta ja antoi saaliin köyhille. Ulkonäöltään Robin oli pitkä ja hoikka ja sopeutui hyvin lavastukseen, joka oli hienosti toteutettu. Esityksen musiikkikin oli hyvää ja voimakasta. Kokonaisuudessaan esitys oli ihan ok, alku oli hieman pitkästyttävä, mutta parani loppua kohden. Oopperan jälkeen suunnistimme Markun johdolla Golden Raxiin syömään. Tungosta riitti, koska siellä oli kaksi muutakin kouluryhmää syömässä. Limsakone hajosi, pehmiskone räiski jäätelöä

21 Oopperaan valmistauduttiin eläytymällä sen tapahtumiin. Mehiläisten ihmeellinen maailma Jaana Taipaleenmäki kävi kertomassa koko alakoulun väelle mehiläisistä, niiden pesästä, elintavoista ja tietysti hunajasta.

22 Korpitien koulun Comenius-matka Kreikkaan Korpitien koulun opintomatka oli tarkoitus järjestää jo viime toukokuussa, mutta se jouduttiin perumaan Islannin tulivuorenpurkauksen takia. Comenius-ohjelman teemana on ollut terveys ja hyvinvointi. Jokainen maa perehdyttää nuoria aiheeseen oman koulun ja yhteiskunnan lähtökohdista käsin. Meille oli järjestetty paljon ohjelmaa muun muassa pormestarin vastaanotto, Kreikan historiaan tutustumista, kävelyretkiä vuoristossa ja matka Ateenaan, jossa kävimme Akropolis-kukkulalla. Siellä saimme kierrellä vapaasti ja meille oli myöhemmin järjestetty opastettu kierros uudessa Akropolis-museossa. Tällä kertaa oppilaita ja opettajia Suomesta, Virosta, Puolasta, Saksasta, Italiasta kokoontui Kreikkaan, Voloksen kaupunkiin. Vierailun teemaksi isännät olivat valinneet oliivin, koska se muodostaa perustan Välimeren maiden ruokavaliossa ja alueen maataloudessa. Matka oli kaikin puolin onnistunut ja tulemme varmasti muistamaan sen ja uudet ystävämme aina. Anne Väisänen Tutustuimme paikalliseen kulttuuriin, historiaan ja oliivin viljelyyn ja jalostukseen. Kävimme mm öljynpuristamossa ja tutustuimme sen ympäristössä sijaitsevaan luonnonmukaiseen oliivipuuviljelmään. Viikon aikana saimmekin varsin monipuolisen kuvan oliivien ja oliiviiöljyn terveyteen vaikuttavista seikoista. Kreikkalaiset oppilaat aloittavat koulupäivänsä pihalla suoritettavalla aamunavauksella. Voloksen pormestari ojentaa rehtori Veikko Kärjelle kaupungin muistolahjan koululle vietäväksi. Rehtori Kärki on toiminut koko nyt meneillään olevan projektin johtajana ja Paltamon Korpitien koulu projektin koordinoivana kouluna. Ateenassa Akropoliksella. Kävelimme vuorilla vanhaa rautatietä pitkin.

23 Comenius-matka Torinoon Matkamme Italian Torinossa järjestettyyn seitsemän maan projektikokoukseen alkoi lauantaina kuuden maissa Paltamon rautatieasemalta. Matkaseurueemme kuuluivat Heikki, Joonas, Mari ja Leena sekä opettajista Satu ja Sisko. Ouluun päästyämme vaihdoimme Helsinkiin menevään yöjunaan, joka oli reilun tunnin myöhässä. Vaikka matka Frankfurtin kautta Torinoon olikin kiireinen ja pitkä, pääsimme aloittamaan reissun hyvin. Torinoon saavuttuamme meitä odotti lämmin vastaanotto. Isäntäperheemme hakivat meidät lentoasemalta koteihinsa, joissa saimme tutustua muihin perheenjäseniin. Illalla lähes kaikki vieraat ja heidän isäntäoppilaansa kokoontuivat tervetuliaispizzalle, jolloin saimme nähdä viime vuoden Suomen kokouksesta vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Maanantaina päivämme alkoi ystävyyskoulullamme, jossa jokainen projektimaa esitteli omaa maataan ja kouluaan. Iltapäivällä lähdimme kohti Giolitti-instituuttia, joka on ruoka-alan koulutuskeskus. Siellä jakaannuimme kahteen ryhmään, joista toinen valmisti pastaa ja toinen jälkiruokia. Samaan aikaan paikallinen televisioryhmä seurasi toimintaamme. Perjantaina katsoimme koulussa italialaisten oppilaiden tekemän elokuvan, jonka jälkeen auditoriossa pidettiin Comenius-viikon päätösseremonia. Sitten lähdimme kaupungintalolle, jossa meille esiteltiin paikallisen valtuuston kokoustilat ja kerrottiin Italian historiasta. Iltapäivällä meillä oli vapaata ostosaikaa. Loppuillasta suurin osa oppilaista oli luistelemassa jäähallissa. Pastantekoa torinolaisittain. Tapahtumarikkaan viikon aikana saimme osallistua myös muutamille oppitunneille, joilla oppilaiden käyttäytyminen ja asioiden hoitaminen sai meidät suomalaiset kiittämään Suomen koulujärjestelmän toimivuutta. Koulumatkat kuljimme paikallisbusseissa ja päiväksi saimme isäntäperheiltämme runsaat koulueväät mukaan. Sää oli varsinkin loppuviikosta aurinkoinen ja lämmin. Paikallisten ihmisten positiivisuus, auttavaisuus ja iloisuus korvasivat alkuviikon koleaa ja räntäsateista säätä. Tiistaina vierailimme ruokatieteiden yliopistossa, jossa meille esiteltiin italialaista ruokakulttuuria, sekä saimme tutustua paikalliseen ruokatuotantoon. Iltapäivällä tutustuimme Egyptiläiseen museoon, joka on maailman toiseksi suurin Egypti-aiheinen museo Kairon museon jälkeen. Ilta kului keilahallilla, jossa pelasimme myös biljardia ja söimme kaveriporukalla pizzaa. Keskiviikko alkoi ruoka-aiheisilla workshopeilla. Sitten lähdimme yliopistolle, jossa televisioryhmä haastatteli meitä maamme ruokakulttuurista. Jokaiselta oppilaalta kysyttiin heidän lempiruokiansa ja pyydettiin kertomaan isoäidin ruokaresepti. Iltapäivällä kävimme elokuvamuseossa, joka oli mielenkiintoinen kokemus ja rakennuksen tornista oli näkymä koko Torinon alueelle. Suurelta osin matkamme onnistumiseen vaikuttivat isäntäperheemme ja erityisesti isäntäoppilaamme. He tekivät kaikkensa, että viihtyisimme Torinossa ja onnistuivat siinä. Poskisuudelmia lenteli paljon koko viikon aikana puolin jos toisinkin, vaikkei suomalaiseen luonteeseen aivan tällainen läheisyys normaalisti kuulukaan. Kotimatkalla tunnelma oli nuhainen ja väsynyt, mutta kaikki olimme yhtä mieltä, että matka oli kaikin puolin ikimuistoinen, antoisa ja onnistunut. Kiitoksia koululle matkan järjestämisestä. Mari, Leena, Heikki ja Joonas Vapaa-ajanviettoa uusien ystävien kanssa. Torstaina kokoonnuimme koululle, josta lähdimme kohti vuoria. Matka oli mielenkiintoinen, koska maisemat olivat jylhiä, tiet kapeita ja mutkaisia. Vuorilla lumikenkäilimme ja saimme nähdä Euroopan korkeimpia vuoria, jotka kuuluvat Alppeihin. Paluumatkalla pysähdyimme pienessä lihatehtaassa, joissa halukkaat saivat suorittaa makutestejä ja ostaa myymälästä matkamuistoja.

24 Paltamon 9.-luokkalaisia ja lukiolaisia Strasbourgissa 30. maaliskuuta Euroopan parlamentissa kuhisi. Ilmasta pystyi kuulemaan monia eri kieliä. Nuoret täyttivät monikansallisissa neljän hengen ryhmissä paperilappua, joka oli täynnä kysymyksiä EU:sta eri kielillä. Nuoret kiertelivät ympäri ruokasalia kysyen, ymmärrätkö tätä kysymystä. Oli kyse Euroscola-päivästä. Euroscola on nuorten kokous, jonne kutsutaan koululaisryhmiä eri puolilta Euroopan unionia. Nuoret tutustuvat Euroopan parlamenttiin ja EU:hun, mutta heidät jaetaan myös työryhmiin, jossa he tekevät esityksen omasta aiheestaan. Ryhmätöiden aiheet liittyvät Euroopan unionin ajankohtaisiin kysymyksiin ja tulevaisuuden haasteisiin. Päivän aikana on myös tietokilpailu, jossa nuoret vastaavat neljän hengen kansainvälisissä ryhmissä kysymyksiin mm. eurooppalaisesta kulttuurista. Paltamon yhdeksäsluokkalaiset ja lukio olivat yksi niistä onnekkaista, jotka valittiin Euroscola-päivään mukaan. Paltamosta lähtikin Strasbourgiin 24 nuorta ja kaksi opettajaa keskiviikkoyönä kolmen aikoihin bussilla kohti Oulua, josta lennettiin Helsinkiin ja sieltä Frankfurtiin. Frankfurtista matka jatkui bussilla Strasbourgiin. Edellispäivän aikainen herätys ei näyttänyt paltamolaisia nuoria haittaavan, sillä nukahtelevia nuoria täysistuntosalissa näkyi vähän. Päivä alkoi puoli yhdeksältä ja kesti il takuuteen saakka. Yhteisen aamiaisen jälkeen nuoret ohjattiin täysistuntosaliin, jossa virkamiehet kertoivat Euroopan parlamentista sekä myös Euroopan unionista. Tämän jälkeen nuorilla oli mahdollisuus kysellä kysymyksiä, joihin virkamiehet vastasivat. Tietokilpailun esikarsinta suoritettiin lounasaikaan, jolloin nuoret etsivät itselleen monikansallisen neljän hengen ryhmän ja vastasivat kysymyksiin. Kysymykset olivat jokainen eri kielellä, joten oikeiden vastauksien löytäminen ei helpommasta päästä ollut. Lounaan jälkeen alkoivat työryhmien kokoukset, jossa nuoret keskustelivat ja vaihtoivat mielipiteitä Eurooppaa koskevista aiheista. Työryhmien kokoukset olivat valiokuntien kokoushuoneissa, ja jokaisesta työryhmästä nuoret valitsivat keskuudestaan sihteerin ja esittelijän. Muutaman vilkkaan keskustelutunnin jälkeen sihteeri ja esittelijä olivat saaneet työryhmiltä kasaan raportin, joka esiteltiin täysistuntosalissa. Nuoret myös äänestivät, olisiko raportti hyväksyttävä vai ei. Euroscola-päivä päättyi tietokilpailun finaaliin ja Eurooppa-hymniin, jonka jälkeen nuorilla oli ilta aikaa tutustua Strasbourgiin. Kotiin palattiin vasta seuraavana päivänä väsyneinä, mutta yhtä kokemusta rikkaampina. Henna Kilpeläinen Matkalle osallistuneet yhteiskuvassa koulun salissa.

25 Vaalipaneeli maaliskuussa Yhdeksäsluokkalaisten ajatuksia paneelista Olin innoissani. Pääsisin kuuntelemaan kansanedustajaehdokkaita ns. livenä. Minua on viime aikoina alkanut kiinnostaa politiikka hiukan enemmän ja seuraan lehdistä eri edustajien mielipiteitä. Kun ehdokkailta alettiin kysellä, päätin kuunnella heitä sillä korvalla, ketä äänestäisin, jos heistä joku pitäisi valita. Aluksi valinta oli vaikeaa. Keskustelen edetessä huomasin, että ehdokkaita alkoi tippua. Kun he olivat jostakin asiasta eri mieltä kuin minä, pudotin heidät säälimättä. Lopulta jäljellä oli vain yksi ehdokas, joka oli kaikesta samaa mieltä kuin minä. Häntä olisin äänestänyt. Poliitikkojen vastaukset olivat liian pitkiä, samoin koko tilaisuus. Olisi ollut parempi, jos tilaisuus ja vastaukset olisivat olleet lyhyempiä. Poliitikkojen vastauksissa ärsytti se, kun he sanoivat, että me *puolueen nimi* ajattelemme näin. Eli kun johonkin puolueeseen kuuluu, onko sitten pakko ajatella täsmälleen samalla tavalla? Vaalikeskustelu oli hieno asia. On tärkeää, että tällaisia tilaisuuksia järjestetään kouluissa. Ehdokkaille saimme tehdä kysymyksiä. Ne olivat ajankohtaisia ja nuorille tärkeitä. Uskon, että keskustelu sai monet miettimään, miten voi vaikuttaa. Oli hyvä, että ehdokkaita oli niin monesta puolueesta. Näitä ehdottomasti lisää. Paneeliin osallistuneet ehdokkaat vastailivat oppilaiden ja opiskelijoiden kysymyksiin.

26 Uutisviisaat-kisan voitto Paltamoon! Korpitien koulun joukkue voitti Itä-Suomen uutisviisaat -palkinnon. Joukkueeseen kuuluivat yhdeksäsluokkalaiset Inka Mutanen, Katja Rautiainen ja Johannes Silvennoinen. Joukkue valittiin yläkoulun sisäisessä karsinnassa. He onnistuivat voittamaan myös Kainuun kilpailun. Kipailussa oli mukana neljä muuta itäsuomalaista koulua, jotka kukin menestyivät parhaiten maakuntansa aluekilpailussa. Visailussa testattiin nuorten tietämystä viime aikojen uutistapahtumista. Kysymyksiä oli politiikasta talouteen, ulkomailta urheiluun ja kulttuurista viihteeseen, unohtamatta Itä-Suomea. Korpitien koulun joukkue siis voitti, hopealle tuli Kontiolahden koulu ja pronssille Enonkosken joukkue. Koulumme kilpailijat menestyivät parhaiten ulkomaan aiheissa ja urheilussa. Kovaan kisaan valmistauduttiin muun muassa lukemalla lehtiä ja seuraamalla ajankohtaisia tapahtumia muistakin tiedotusvälineistä. Historian ja yhteiskuntaopin lehtori Kari Puominen valmensi joukkuetta. Ajankohtaisia tapahtumia seurataan jatkuvasti oppitunneilla. Kummioppilastoimintaa Pienimmät oppilaat ovat saaneet kummeja 9.-luokkalaisista. Myös 8c-luokka on päässyt kummitoimintaan mukaan. Lukuvuoden aikana on tehty monenlaista yhdessä: askartelua, pelejä, mäenlaskua ja muuta mukavaa. 9.-luokkalaiset suunnittelivat ja toteuttivat vielä ennen koulusta lähtöään hauskan yhteisen liikunta-ja leikkituokion kummioppilailleen. Mäenlasku oli hauskaa kummien kanssa. Juho-Petteri askartelee yhdessä kummioppilaan kanssa. Kummien kanssa käsi kädessä koulunaloitusjumalanpalvelukseen kirkkoon

27 Hyvä mieli paha mieli Luokanvalvojan tunnilla oppilaat pohtivat, mitkä asiat tuottavat hyvää mieltä ja mitkä pahaa mieltä. Asiat kerättiin vanhempainiltaa varten, jota tuli pitämään Aikku Eskelinen. Hyvä ja pahan mielen aiheista kerättiin myös julisteita, joita vanhemmat saivat tutkia. Tässä erään luokan lista: Hyvää mieltä tuottavat asiat: kuvis, kun ajan mopolla, oma koti, juhlat, oma rauha, perhe ja suku, erilaisuus, ruuanlaitto, vapaa-aika, tietokone, kun onnistun, pelaaminen, musiikki, ystävät ja kaverit, lahjan saaminen, käsityöt, lemmikit,mukava herätys, harrastukset, koe menee hyvin, luokanvalvoja, makeiset, kesäkuu, jääkiekko, uinti, rehellisyys, elämänilo, puhelin, shoppailu, facebook, tekninen työ, matkustelu, ruoka, päättäväisyys, sauna, laskettelu, nukkuminen, elämä, raha, elokuvat, nettiyhteys, kehuminen, muoti, yhteinen aika perheen kanssa, aurinkoinen päivä, joulu, loma, pesäpallo, hymy. Pahaa mieltä tuottavat asiat: rasismi, pahan puhuminen selän takana, kun asiat ei mene niin kuin haluan, toinen sanoo pahasti vaikkei oikeasti sitä tarkoita, epärehellisyys, ihminen asuu kaukana enkä voi nähdä häntä, pettymykset, koulukaverin paha mieli tarttuu, yksinäisyys, nälänhätä, eläinrääkkäys, joku purkaa minuun pahaa oloa, kiusaaminen, huonot numerot, onnettomuudet, riidat, sydänsurut, kun on väsynyt, huolet, matematiikkavaikeudet, huono seura, kotiaresti, sodat, jotkut valittaa joka asiasta, tylsyys, kokeet, opettajat, tietokone ei toimi, sairaudet, huono kohtelu, kuolema, kotona ei saa olla rauhassa. Amnesia-yhtye soitti vanhempainillassa. Kuva: Hanna-Mari Säkkinen Kotitaloustunnilla oppilaat suunnittelivat hyvän mielen ateriahetken.

28 Tukioppilastoimintaa Tukioppilaita ovat ohjanneet tänäkin vuonna opettajat Erika Tajakka-Haapaniemi ja Pia Ahonen. Tukioppilaat ovat perinteisesti olleet mukana seiskojen ryhmäytymispäivän ja kuutosten tutustumispäivän suunnittelussa. Suunnitteluun ja toimintaan saadaan vauhtia ja ideoita tukarileiriltä, joka tänä lukuvuonna pidettiin Vuokatissa. Ultratukarileiri Lähdimme suoraan koulusta kohti Vuokattia. Vuokatissa meitä odotti kaksi Vuokattihovin mökkiä. Porukka jaettiin kahtia ja majoittuminen alkoi. Majoittumisen jälkeen meillä alkoi tukari-koulutus, jota Erika piti. Sillä aikaa Pia valmisteli pitsoja. Toisen porukka kiikutti pellin omaan mökkiin ja sitten vaan odoteltiin. Pitsa oli mahtavaa ja se syötiin vauhdilla. Pitsan jälkeen laittauduttiin valmiiksi ja sitten lähdettiin keilaamaan. Pia ja Erika keilasivat yhdellä ja meidät tukarit jaettiin kahdelle radalle. Keilaaminen oli hauskaa ja aika kului nopeasti. Osa kävi keilaamisen jälkeen vielä kaupassa ja sitten tultiin mökeille. Sitten menimme saunaan ja Anna meinasi tilata ultrataksin. Illalla tukarit viettivät porukalla iltaa toisessa mökissä ja sitten menimme omiin mökkeihimme. Sitten nukkumaan. Aamulla käytiin hienolla aamupalalla ja sitten koulutusta. Sitten vielä vähän syötiin ja siivoiltiin ja kotiin käy tukarin tie. Valinnaiskuviksessa tehtyjä eläinhahmoja. Tukarilaiset Kata, Jenna, Henna, Laura, Anna, Elina, Miia ja Anne sekä ohjaajat Erika ja Pia Pienryhmät pilkkimässä Kaikki pienryhmät yhteiskuvassa. Hei! Ensi viikon tiistaina 5.4. teemme pilkkiretken Kokonlahden rantaan. Lähdemme koulun pihalta klo 8.45 taksilla ja palaamme koululle noin klo ruokailemaan. Jäällä on mahdollista hiihtää tai pilkkiä. Pilkkimistä varten kannattaa kotoa ottaa ainakin pilkkionki ja istuinalusta/istuimellinen retkireppu (jos löytyy), koulun puolesta löytyy sohjokauhoja ja kaira. Varustakaa oppilaat järvelle lämpimin vaattein unohtamatta varavaatteita kuten varahanskoja. Mukaan voi ottaa hieman omaa evästä kuten pienet eväsleivät, karkkia tai hieman juotavaa. Koulun puolesta on mahdollista paistaa makkaraa ja saada mehua. Koska ruokailemme vielä koululla, omaa evästä ei tarvitse olla paljon. Toivottavasti sää suosii ja pääsemme retkelle! Aurinkoisin retkiterveisin Tarja Kyllä kalaakin tuli!

29 Sählyturnauksen voiton vei 9a-luokka Salibandyturnauksessa selvitettiin koulun paras salibandynpelaajaluokka. Sekä tyttöjen että poikien sarjassa voittajaksi tiensä raivasi 9aluokka. Kuvassa 8.-luokkalaisia pelaajia. Käsityöt - taitoa ja tekemisen iloa Mari Leinosen (9c) tekemä Pellenukke, jonka sisko sai yllätyslahjaksi. Mari esittelee virkkaamaansa torkkupeittoa.

30

31 Tappurakylän satuja Luutunsoittaja Kerran vieraili Tappurakylän kylässä vapaasieluinen mies, joka soitti luuttua. Hänen soittonsa arvosteltiin niin hoveissa kuin kapakoissakin taianomaiseksi. Ja niinpä kävi, että kuningas sai tiedon trubaduurin lahjoista ja kutsui tämän linnansa juhliin soittamaan. Sinä yönä salit kaikuivat sävelmää, ja tanssittiin ja laulettiin koko yö. Mutta, kun soittoniekka sitten aikoi lähteä, kuning as harmistui. Hän yritti lahjoa kullalla, timanteilla, tyttärensä kädelläkin, muttei soittaja suostunut jäämään. Tyrmistynyt kuningas käski teljetä linnaan iloisen veikon, soittoniekan viattoman, vapaasielun, vaan eipä siitä veikko pitänyt, vaan soitti niin repivän, korvia raastavan melodian, että linnan muurit ja seinät lohkeilivat ja murtuivat. Niinpä lähti luuttumies, pois Tappurakylästä, eikä häntä enää sen koommin näkynyt. Ukko ja aasi Tappurakylän kylässä eleli taannoin ukko,jolla oli aasi, molemmat vanhoja kaveruksia, ikänsä yhdessä olleet. Ja olipa tähänkin asti aasi pellontilkun kyntänyt ja ukolle leivän kantanut. Mutta väistämätön tapahtui, ja aasi kuoli vanhuuteensa. Ukkoraihnas surkutteli ystävänsä kohtaloa, mutta muistui hänen mieleensä sitten aasin sanat: Sitten kun minusta aika jättää, niin irrota hampaistani mustin ja hautaa se pirttisi lattian alle, siitä paisuu lähde, josta nuoruuden vettä juot. Näin oli aasi ukolle sanonut, ja niinpä ukko sitten teki, hautasi hampaan mustimman pirttiin. Visapuu, outopuu Tappurakylässä kulki huhu. Kuin kulovalkea levisi tuo juoru, että metsästä, siitä josta kylän metsämies metsonsa metsästää, oli löydetty puu, joka arvoituksensa ratkaisseelle yhden toiveen antaa, mutta vain yhden. Alkoi metsässä rampata väkeä, se riistan karkotti ja melua suurta aiheutti. Mutta kylläpä puu puhuikin ja se kysyi näin: Kas, kun kukko laulaa, niin nousee se unestansa makeasta päivään, valon, lämmön tuomaan, mikäs, kukas se on? Näin lausui Visapuu, outopuu, joka kyläläisten päät sekoitti ja miltei kaikki lannisti, kunnes sepän poika, oppipoika virkkoi: Aurinko! Kukko kiekuu aamuin, ja silloin nousee aurinko! Oli vastaus oikein mutta väärin, ja puu vain liikahti eikä hiiskahtanutkaan. Kului taasen aikaa, kunnes uusi arvaus, kenties oikea? kajahti: Se on leipäuunini! Se valoa ja lämpöä pirttiin tuo, kun leipoa alan! Näin virkkoi leipuri, muttei tämäkään ollut oikeassa, vaan puu vain havisi. Kului päivä ja yö, viikkokin, syntyi Metsoloille lapsi, kultainen. Ja arvasi herra Metsola vastauksen ja metsään juoksi. Puulle haastoi näin: Se on lapsi, vastasyntynyt! Tuo lämmön, valon, pirtin ihmisten sydämiin! Ja puu nyökkäsi ja sanoi: Oikein arvauksesi osui, mutta palkintosi olet jo etukäteen saanut, palaa vaimosi ja lapsesi luo. Ja niin herra Metsola palasi ja eli elämäänsä vailla vertaa. Nico Nyman, 9c Meni päivä, toinenkin, viikkoja, kuita vieri yli, ympäri, ja sitten kun oli vuosi kulunut, ilmestyi lähde, josta pulppusi nuoruuden vettä. Siitä joi ukko vuoden päivät, vaan kadehti hän kuitenkin naapurin ukkoa, jolla oli uljas ori tallissa ja kukkaro täynnä kultaa. Kadehtipa miekkosta niin paljon, että pystytti kojun tönönsä eteen ja alkoi ihmevettään kaupitella. Ostajiahan kyllä löytyi, mutta joka kerta, kun ukon kukkaroon lantti tippui, niin joka kerta uusi ryppy hänen kasvoilleen ilmestyi. Ja pianpa kävi niin, että ukko kuihtui pois, kuin olisi haihtunut ilmaan. Ja lähdekin takaisin maan sisimpään vajosi, eikä enää ollut kylässä ukkoa, lähdettä eikä aasia. Kuva: Taru Koskelo 8b

32 Ysien ohjelmaa nuoremmille Ysit järjestivät vapun alla ohjelmahetken seiskoille ja kaseille. Juhlan aiheena olivat ysit itse, ovathan kolme yläkoulun vuotta pian takana. Juontajat Asta ja Hanna-Mari pitävät tietokilpailua, jonka aiheena on ysiluokkalaiset. Kolmijalkakilpailussa oli opettajien ja oppilaiden joukkue. Opettajat voittivat. Kilpailun ohjasivat Mari ja Katja. Peruskoulun päättötodistuksen saajat Juontajapojat Miika, Juho ja Johannes viihdyttävät yleisöä. Alarivi vasemmalta: Henna Heikkinen, Katariina Leinonen, Niina Kilpeläinen, Juho Karjalainen, Pauliina Rautiainen, Hanna-Mari Keränen, Heli Härkönen Keskirivi: luokanvalvoja Pia Ahonen, Jere Kurkinen, Katri Moilanen, Anu Leinonen, Elina Härkönen, Annaliisa Heikkinen Ylärivi: Riku Karppinen, Antti Möttönen, Johannes Silvennoinen, Waltteri Leinonen

33 Alarivi vasemmalta: Jouni Antikainen, Outi Heikkinen, Iina Karjalainen, Jemina Kilpeläinen, Reija Rautiainen, Tero Laine, Johanna Väisänen Keskirivi: luokanvalvoja Erika Tajakka-Haapaniemi, Henni Koistinen, Jere Karppinen, Henna Pulkkinen, Katja Kilpeläinen, Jenna Klemetti Ylärivi: Saku Korhonen, Antti Leinonen, Markus Puoskari, Joonas Nygård, Joonas Heikura, Hanna Karppinen Alarivi vasemmalta: Asta Telkinen, Heidi-Maria Kusmin, Mari Leinonen, Katariina Käkisalo, Anne Heikkinen, Inka Mutanen, Nico Nyman Keskirivi: Luokanvalvoja Maija Pykäläinen, Hanna-Mari Säkkinen, Tero Karppinen, Miikka Valtanen, Katja Rautiainen, Leena Väisänen Ylärivi: Akseli Haataja, Jani Sallila, Henna Kilpeläinen, Miika Karppinen, Juho-Petteri Määttä, Antti Kemppainen Pikkukuva: pienryhmä 1 Essi Heikkinen

34 Valokuvauskurssin satoa

35

36 Aurinkoista kesälomaa!

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä Kainuun KIELO-hanke Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä Kainuun kuntien osallistuminen kehittämishankkeeseen näytti hyvin epätodennäköiseltä vielä kuukausi ennen hakuajan päättymistä

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä

8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä 8. luokkalaisten ajatuksia talviliikuntapäivästä Tunnelmia Kupittaan luistelumadolta ja keilauksesta Tulin madolle vähän ennen klo 9. Odotimme, että muut laittoivat luistimensa ja tekivät tilaa. Kun pääsimme

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Mikä tekee sinut onnelliseksi? Mikä tekee sinut onnelliseksi? Minut tekee onnelliseksi terveys! Minut tekee onnelliseksi sen oivaltaminen, että KIIRE on keksitty juttu eikä annettu, muuttumaton elämän muoto. Minut tekee onnelliseksi

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot

22 vastausta. Tiivistelmä. Olen. Vuosiluokkani on. Alakouluni oli. Muokkaa tätä lomaketta. Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vastausta Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot vesa.raasumaa@gmail.com Muokkaa tätä lomaketta Tiivistelmä Olen 5% Tyttö 5 % Poika 5 % 5% Vuosiluokkani on 8,% 3,8% 7. 5 % 8. 8. % 9. 7 3.8 % 5% Alakouluni

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Matka maailman ympäri projekti lapsille

Matka maailman ympäri projekti lapsille Matka maailman ympäri projekti lapsille 1 KEHITTÄMISTEHTÄVÄN SUUNNITELMA Matka maailman ympäri projekti lapsille. Lähdimme työstämään tehtävää yhdessä Kirsi Nousiaisen kanssa. Meillä molemmilla on esikouluryhmissämme

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012

Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä

LEIKIN VOIMA 16.1.2015. Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä LEIKIN VOIMA 16.1.2015 Milla Salonen, lastentarhanopettaja Jokiuoman päiväkoti, Vantaa Vesiheinät esiopetusryhmä Leikkiagenttien matkat - Ryhmä on mukana Vantaan leikkipilotti- hankkeessa mukana Leikkiagentteina

Lisätiedot

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015

BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 DAY 1 BIDDY BASKET 2015 / New Orleans 11.-20.3.2015 Matka alkoi kun kokoonnuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 04.30. Härski ja Niko pitivät meille pienen palaverin ja aloimme hoitaa lähtömuodollisuuksia.

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot