1. Vammaisratsastuskomitean puheenjohtaja Nina Halme avasi lajiseminaarin klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Vammaisratsastuskomitean puheenjohtaja Nina Halme avasi lajiseminaarin klo"

Transkriptio

1 Muistio vammaisratsastuksen lajiseminaari Vammaisratsastuskomitean puheenjohtaja Nina Halme avasi lajiseminaarin klo Vammaisratsastuksen valmennusjärjestelmä (kts. myös liitetiedosto) SRL:n urheilujohtaja Aki Ylänne esitteli vammaisratsastuksen valmennusjärjestelmän sekä kertoi vastuualueista. Aki vastaa maajoukkuetoiminnasta ja valmentajista. Yleisesti ottaen ratsastuksella on toimiva valmentajakoulutusjärjestelmä, ja valmentajilla on hyvät perustaidot. Sen sijaan valmentajista vain pienellä osalla on riittävää osaamista viedä ratsastajia huippu-urheilutasolle saakka. Hyvää on, että osaamista ratsastuksen eri lajeista voidaan hyödyntää yleisesti lajin hyväksi. Tänä vuonna valmennuksen tähtäin oli paralympialaisissa, jossa menestys oli hyvää; ennakkoodotuksien sekä ratsastajien tason mukaista. Suurin paralympialaisiin liittyvä ongelmia oli erittäin huono karsintajärjestelmä, joka on tunnistettu myös kansainvälisellä tasolla. Toivottavaa on, että tulevaisuudessa se huomioi määrää enemmän kilpailutuloksien laatua. SRL:n paralympiaryhmään valitsemisen tasorajana voidaan pitää sitä, että liitto esittää ratsastajaa paralympiakomiten valmennustuen saajaksi. Ensi vuonna ryhmään kuuluu Katja Karjalainen ja Jaana Kivimäki. Tällä hetkellä paralympiaryhmälle on haussa vastuuhenkilö, joka koordinoi toimintaa lajin sisällä ja hoitaa muun muassa tehtävään liittyviä paperitöitä. Maajoukkuevalmennuksen toteutukseen on valmius, jos löytyy lisää kriteerit täyttäviä ratsastajia. Kaikki maajoukkuetoiminta tähtää kansainväliseen toimintaan ja siellä menestymiseen. Pelkkä halukkuus kansainväliselle tasolle ei riitä, vaan pitää olla myös edellytyksiä kv-tasolla kilpailemiseen. Ennen kansainvälisiä kilpailuja näyttöjä pitää kuitenkin antaa kotimaassa. Perusvalmennusleirit tähtäävät kotimaan kilpailutoimintaan. Perusvalmennuksen hoitajiksi valitut valmentajat ovat tälle tasolle riittävän osaavia, pystyvät viemään ratsastajia eteenpäin PM-tasolle saakka. Valmentajien osaamistaso on vastaava kuin muissakin lajeissa. Perusratsastusvalmennukseen voidaan perustaa oma ryhmä kilpaileville, jos sille tarvetta. Käytiin läpi liiton tukitoimet vammaisratsastuksen valmennukseen ja kilpailemiseen. Paralympiakomitean valmennus- ja kilpailutuki (n e) on käytetty suurimmaksi osaksi kansainvälisen kilpailutoiminnan tukemiseen ( e). Loput on käytetty muun muassa henkisen valmentajan kuluihin.

2 Vuosi 2013 on paralympialaisten kannalta välivuosi, sillä ensimmäiset tulokset Rion paralympialaisiin kerätään vuonna Muutama vuosi sitten oli ongelmana, että kilpailtiin vain kotimaassa, eikä kiinnostusta ollut kansainväliseen kilpailemiseen. Nyt ongelma on päinvastainen eli haluttaisiin kilpailla vain kansainvälisellä tasolla, kun taas kotimaan kilpailuihin ei riitä osallistujia. Paralympiakomitean Nuorten ryhmä toimii varsin itsenäisesti. Valitettavasti toistaiseksi ei ole löydetty tälle ryhmälle toimivaa käytännöntoteutustapaa. Monen urheilulajin yhteisvalmennustapahtumat eivät aina istu ratsastukseen, koska ratsastuksen suorituspaikat ovat usein kaukana valmennuskeskuksesta ja niistä seuraavat matkat vievät aikaa muusta yhteisestä ohjelmasta. Kilpailuun tarvitaan riittävästi osallistujia, jotta kilpailu on taloudellisesti kannattava. Tämän takia vammaisratsastuskilpailut kannattaa järjestää kouluratsastuskilpailujen yhteydessä tai varmistua riittävästä osallistujamäärästä muulla tavoin. Kysymyksiä: Miten Urheilufoorumissa esitelty Talent-program soveltuu vammaisratsastukseen? Aki: Vammaisratsastuksessa ikärakenne ei ole niin merkityksellinen, mutta muuta sovellettavaa löytyy otsikkotaso soveltuu kaikille. Kotimaassa ensi vuonna järjestettävät PM-kilpailut? Miten ratsastajat sinne valitaan/valmennetaan? Aki: Tilanne selkiytyy, kun tiedetään järjestetäänkö kisat kansainvälisinä vai kansallisilla säännöillä; päätös tulossa 5. joulukuuta. PM-kisoihin valitaan kolmen hengen joukkue. Paralympiaryhmän ratsastajat ovat runkona, jos heillä on hevoset kunnossa. Kansainvälisiä tuloksia ei tarvitse lähteä hakemaan kilpailunäytöiksi. Vammaisratsastuskomitean jäsen Marja Mikola täydensi Akin vastausta siten, että näytöt PM-kisoja varten syntyvät tulevista kilpailuista, koska kenelläkään ei ole näyttöjä kotimaan vammaisratsastuskilpailuista parin viime vuoden ajalta. Miten huomioidaan avoimen puolen kilpailutulokset? Aki: Avoimien kotimaan kilpailujen tulokset tullaan huomioimaan. Vastuu tuloksien toimittamisesta

3 liitolle, on ratsastajalla. Vammaisratsastuskomitean jäsen Marja täydensi, että kuitenkin on huomioitava myös ratsastajat, jotka eivät voi kilpailla avoimissa kilpailuissa. Pitäisikö toimintaa tehdä pidemmällä tähtäimellä? Aki: 4-vuotissuunnitelma kohti Rioa on olemassa. Halutessa suunnitelmaa voidaan käydä läpi pienemmällä porukalla. Kysymys: Miten voitaisiin hyödyntää Paralympian nuorten ryhmää? Aki: Yhteistyö paralympiakomitean kanssa ei ole ollut kovin toimivaa: esimerkiksi tietoa ryhmän leireistä ei tule SRL:lle. 3. Esittelykierros Käytiin läpi lyhyt esittelykierros. Lajiseminaarissa oli läsnä yhteensä 17 osallistujaa. 4. Kotimaan kilpailusääntöjen ja kilpailujärjestelmän uudistaminen SRL:n lajivastaava Merja Alasjärvi esitteli parhaillaan käynnissä olevan työn suuntaviivoja. Sääntöjen päivittäminen on työn alla, vielä ei ole mitään hyväksytty tai lopullisesti päätetty. Uudet säännöt astuvat voimaan alkaen. Tavoitteena on sisällyttää kehitysvammaisten säännöt vammaisratsastuskilpailujen sääntöihin ja poistaa nykyisistä säännöistä ne kohdat, jotka löytyvät jo joko yleisistä tai kouluratsastussäännöistä. Tämän jälkeen entistä tiivistetymmät vammaisratsastuksen säännöt voidaan laittaa liitteeksi kouluratsastussääntöihin. Näin ei tule myöskään nimiongelmaa tai muuta sellaista, jos lajikirjo tulevaisuudessa laajenee esimerkiksi estetai lännenratsastukseen tai vaikkapa valjakkoajoon. 5. Kotimaan kilpailusääntöjen ja kilpailujärjestelmän uudistaminen Jatkossa on vain vammaisratsastuskilpailuja, ei enää omia kilpailuja kehitysvammaisille ja muille vammaisratsastajille. Tästä seuraa se, että ratsastajia tulee 8 eri ryhmään. Kaikille kilpailijoille tulee samanlainen kilpailukortti. Kilpailujärjestelmää on suunniteltu kolmiportaiseksi. Karsiutuminen ylöspäin vaatii tietyn tasoisia tuloksia. Ensi toukokuulle on suunnitteilla kaksi kilpailua, jotka ovat tällä hetkellä samalle viikonlopulle tilannetta selvitellään.

4 Merja esitteli mietintävaiheessa olevan Netticupin eli vammaisratsastuksen kilpailusarjan, jossa ratsastajat voisivat kerätä tuloksia lähellä omaa harrastuspaikkaansa, esimerkiksi seurakilpailujen yhteydessä ratsastamalla radan kilpailun ulkopuolisena osallistujana. Aihe herätti runsaasti keskustelua: Millä tavoin tulokset ovat vertailukelpoisia? Osaavatko koulutuomarit tuomaroida vammaisratsastajia? Mitä hyötyä cupista on? Mitä ohjelmat voisivat olla? 6. Kehitysvammaisten valmennus- ja kilpailutoiminta Vammaisratsastuksen lajikomiteassa kehitysvammaisten ratsastajien toimintaa järjestävä Marja Mikola esitteli tämän vuoden valmennus- ja kilpailutoimintaa. Määrällisesti kehitysvammaiset ovat vammaisratsastuksessa suurin ryhmä. Kehitysvammaisten toiminta on aiemmin kuulunut Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n alaisuuteen, mutta on nyt integroitu osaksi lajiliittojen toimintaa. Integrointi on sujunut hyvin. Aluksi käytiin keskustelua nykyisessä järjestelmässä olevista eroista kehitysvammaisten ja vammaisratsastajien välillä. Muun muassa kehitysvammaisten kilpailut käydään aina lainahevosilla, joten on tärkeää oppia ratsastamaan erilaisilla hevosilla. Ensi kaudelle on tulossa kuusi leiriä. Kaksi leireistä on pakollisia, ja ne järjestetään keväällä ja syksyllä. Niillä ei ole leirin päätteeksi kilpailuja. Kehitysvammaisten omia leirejä on lisäksi neljä, ja niiden lopuksi on yleensä järjestetty ratsastuskilpailut, mutta niiden järjestäminen ei ole pakollista. Periaatteessa kehitysvammaisten leirit ovat kaikille avoimia. Tarkempi aikataulutus ensi vuodesta valmistuu tämän vuoden puolella. Jatkossa ei ole enää kokonaan tuettuja leirejä, vaan tuki jyvitettäisiin kaikkiin leireihin. Keskustelua käytiin myös muun muassa seuraavista aiheista: - Voidaanko vammaisratsastuskilpailut yhdistää kaikille avoimiksi? Riittävätkö lainahevoset? - Jatkossa voidaan lainahevoskisoja järjestää hevosten käytettävyyden takia vain oppilaitoksissa? - Jokainen voisi yksissä kilpailuissa osallistua vain yhteen luokkaan? Ajatus sai kannatusta. 7. Aluetoiminta Vammaisratsastuksen lajikomitean vpj. Anneli Hämäläinen esitteli komitean kokoonpanon, käsitteitä, koulutuksen, viime keväänä SRL:n jäsentalleille ja seuroille järjestetyn kyselyn tuloksia sekä SRL:n kahdeksan alueen toimintaa. Alueiden lajivastaavat nimeää SRL:n alue. Lisäksi alueilla, joilla ei ole nimettyä vastaavaa, toimii yhteyshenkilöitä. Alueiden vastaavat kokoontuvat 1-2 kertaa vuodessa.

5 Tänä vuonna alueet ovat järjestäneet kaksi onnistunutta vammaisratsastuspäivää. Keski-Suomen päivässä syksyllä oli n. 100 osallistujaa. Talli, jossa tapahtuma järjestettiin, innostui vammaisratsastuksesta niin paljon, että alkoi tarjota vammaisratsastuksen talutustunteja. Pohjanmaalla puolestaan järjestettiin Vammaisratsastusohjaajien treffit, jotka myös saivat hyvän vastaanoton. Pohjanmaalla on koulutettuja ohjaajia 14, joista paikalla oli 9. SRL:n toimistolta Hanna Talvitie jutteli hevostaidoista. Hevoskerhoille on tarjolla paljon materiaaleja sekä koulutusta. Samat opit ja materiaalit soveltuvat myös erityisryhmien käyttöön. Tarvittaessa tallille voidaan myös räätälöidä oma, erityisryhmien toimintaan suuntautunut koulutus. Käytiin keskustelua miten hevostaitoja tällä hetkellä edistetään vammaisratsastajien parissa, ja keskustelu vahvisti käsitystä, että keinot ovat varsin samanlaiset kuin muillakin. Mietittiin yhdessä myös kilpailulupakäytäntöä, jossa on suuria talli-, seura- ja aluekohtaisia eroja. Vammaisratsastukselle mietitään omat lajikysymykset aluelupakokeen yhteyteen. 8. Lajikomitean toiminta Nina Halme esitteli komitean toiminnan: Vammaisratsastuskomitean vastuualue on muita lajikomiteoita laajempi, sillä se pitää sisällään myös harrastetoimintaa, muuta kuin toimihenkilökoulutusta kotimaan valmennus- ja kilpailutoiminnan lisäksi. Käytiin läpi myös vammaisratsastuksen strategia (kts. liitetiedosto). Käytiin läpi ensi vuoden toimintasuunnitelmaa, johon kuuluu mm. - Esteettömyys ja saavutettavuus - Materiaalikansio nettiin - Hyväksytty Kaikille avoin tallin kriteerit - Ohjaajakoulutus (alkaa 2013) - Käsitteet selvemmäksi seminaarin jatko (Tampereen Hevosmessujen yhteydessä) - Lajiin liittyvän lisäkoulutuksen kehittäminen valmentajille/koulutuomareille - Apuvälinemessut Tampereella - Vammaisratsastusleirit keväällä ja syksyllä Lajiseminaarin osanottajilta tuli toiveita tiedotukseen: - jo menneet asiat pois nettisivuilta

6 - tiedotus ajan tasalla ja riittävän nopeaa (esimerkkeinä parannettavasta tiedotuksesta Harjun leiri sekä kehitysvammaisten leirikutsut) - lisätä kehitysvammaisten leirit/valmennusleirit/valmennukset/kilpailut - sähköinen infokirje kuukausittain: mitä on tapahtumassa. Listalle saisi ilmoittautua. Kirjeessä tulevista tapahtumista, kilpailutuloksia, ajankohtaisista asioista. - Kilpailukutsut julkaistaan riittävän ajoissa - Vammaisratsastuksen harjoituskilpailuiden kutsuja liiton nettisivuille Lajiseminaari tulee olemaan vuosittainen ja siellä voi ehdottaa komiteaan uusia jäseniä. SRL:n hallitus valitsee komitean joulukuun kokouksessaan. Komiteasta erovuoroisiksi oli ennen lajiseminaaria arvottu Anneli Hämäläinen ja Marja Mikola, jotka olivat valmiita jatkamaan tehtävässä. Näin ollen vapautuvat vastuualueet ovat aluetoiminta sekä kehitysvammaisten toiminta. Lajiseminaarin osallistujat saivat nimetä komitean uusiksi jäseniksi vapaasti henkilöitä, jotka ovat antaneet siihen suostumuksen. Komitean kokoa on mahdollista kasvattaa haluttaessa yhdellä jäsenellä. Lopullisen kokoonpanon vahvistaa SRL:n hallitus järjestettävässä kokouksessaan. Nina esitteli osa-alueet, joihin osaamista tarvitaan: aluetoiminta ja kehitysvammaisten toiminta. Ehdotukset aluetoiminnan vastuualueelle: Nina Kivimäki Anneli Hämäläinen Mari Varonen Ehdotukset kehitysvammaisten toiminnan vastaavaksi Marja Mikola Lisäksi ehdotettu, mutta kieltäytyneet: Kirsi Rasinen, Maritta Enqvist, Tarja Altomaa. Ehdotukset komitean uudeksi lisäjäseneksi Katja Karjalainen Jaana Kejonen Mari Varonen Milla Saarikko Nina Kivimäki Komitean jäsenistä järjestettiin neuvoa antava äänestys aluetoiminnan vastuualueelle sekä komitean uudeksi lisäjäseneksi, koska niihin oli tarjolla useampia ehdokkaita. Eniten ääniä aluetoiminnan vastuualueelle sai Nina Kivimäki ja lisäjäseneksi Katja Karjalainen.

7 Matti Kuusen johdolla on perustettu työryhmä Tavat ja taidot takaisin. Lajiseminaarissa tuli ehdotus, että Nina Kivimäki nimetään työryhmään vammaisratsastuksen edustajaksi. Ehdotus sai kannatusta. Asia viedään käsittelyyn vammaisratsastuskomitean joulukuun kokoukseen. 9. Nina Halme päätti lajiseminaarin noin klo

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne

VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS Lajiseminaari Aki Ylänne VAMMAISRATSASTUS- VALMENNUS 2013 Lajiseminaari 24.11.2013 Aki Ylänne 1 Tavoite: Ratsastajan ja ratsukon turvallinen ja laadukas kehittyminen urheilijan urapolun eri vaiheiden mukaan perustasolta kohti

Lisätiedot

Puheenjohtaja Nina Halme avasi kokouksen Edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin.

Puheenjohtaja Nina Halme avasi kokouksen Edellisen kokouksen muistio hyväksyttiin. 1 VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 2/ 2014 Paikka: SRL, Valotalo 5. krs Aika: ke 5.3.2014 klo 16.30-20.00 Läsnä: Päivi Anttila Maritta Enqvist Nina Halme, pj Marja Mikola, siht. Hanna Talvitie Poissa: Jaana

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 1 / 2015

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 1 / 2015 VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 1 / 2015 Paikka: SRL, Valotalo 5. krs Aika: ke 28.1.2015 klo 16.02.-19.30 Osallistujat: Päivi Anttila, puheenjohtaja Maritta Enqvist Nina Kivimäki Merja Miettinen

Lisätiedot

Vammaisratsastuksen Lajiseminaari 23.11.2013

Vammaisratsastuksen Lajiseminaari 23.11.2013 Vammaisratsastuksen Lajiseminaari 23.11.2013 1 Aikataulu Ohjelma 14 14.15 Aloitus ja lyhyt esittelykierros 14.15 15.15 Vammaisratsastajan polku 15.15 15.45 Kahvitauko 15.45 16.30 Ratsastajakyselyn purku

Lisätiedot

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus

KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus KILPAURHEILUN JA HARRASTETOIMINAN STRATEGIA Laji: Vammaisratsastus TOIMENPITEET TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI Loistava kilpailu- ja harrastustarjonta Vammaisratsastus on merkittävä suomalainen urheilulaji,

Lisätiedot

Vammaisratsastuksen lajiseminaari Vammmaisratsastuksen lajiseminaari

Vammaisratsastuksen lajiseminaari Vammmaisratsastuksen lajiseminaari Vammaisratsastuksen lajiseminaari 21.11.2015 1 Lajiseminaarin ohjelma 15.30-16.00 Toimintasuunnitelma 2017 16.00-16.30 Kilpailusäännöt ja kilpailukalenteri 16.30-16.45 Vammaisratsastuskomitean kokoonpano

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Vikellyksen lajiseminaari. Scandic Continental 19.11.2011 Helsinki

Vikellyksen lajiseminaari. Scandic Continental 19.11.2011 Helsinki Vikellyksen lajiseminaari Scandic Continental 19.11.2011 Helsinki 1 Ohjelma Klo 16.00-16.15 Esittäytyminen Klo 16.15-16.30 Mennyt kausi 2011 Klo 16.30-17.00 Tuleva kausi 2012 Klo 17.00-17.30 Klo 17.30-19.00

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu

Vanhempainilta Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Vanhempainilta 16.8.2017 Turun Urheiluliitto, joukkuevoimistelu Illan kulku 2 1. Valmentajien esittely 2. Uuden valmennusjärjestelmän esittely 3. Joukkuevoimistelutoimialan pelisääntöjen läpikäyminen 4.

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 1 / 2017

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 1 / 2017 VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 1 / 2017 Paikka: Helsinki, SRL:n toimisto Radiokatu 20, Väentupa, Valotalo 5. krs Aika: Ma 30.1.2017 klo 16.00-20.00 Osallistujat: Päivi Anttila, puheenjohtaja (ilmoittanut

Lisätiedot

Kilpailuohjelmat Tiedoksi: Johanna Höglund on kääntänyt FEI:n sivuilla olevat vuoden 2009 noviisiohjelmat. Ohjelmat ovat myös KIPA:ssa ja Equipessa.

Kilpailuohjelmat Tiedoksi: Johanna Höglund on kääntänyt FEI:n sivuilla olevat vuoden 2009 noviisiohjelmat. Ohjelmat ovat myös KIPA:ssa ja Equipessa. VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 6 / 2017 Paikka: SRL:n toimiston neuvotteluhuone, Radiokatu 20 Aika: Ti 12.12.2017 klo 16.30-20.00 Osallistujat: Päivi Anttila, puheenjohtaja Maritta Enqvist Marja Mikola

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset

Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Kilpailusäännöt Pararatsastus KS VIII Muutokset Sallitut luokat ja vaadittavat kilpailuluvat 2-taso: FEI:n pararatsastusohjelmat Suositellaan FEI-tutustumis-, noviisi- ja joukkueohjelmia. Vähintään D-lupa,

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on loistava, monipuolinen

Lisätiedot

Valjakkokomitean kokous

Valjakkokomitean kokous Valjakkokomitean kokous Aika Ke klo 17.30 Paikka Paikalla Leena Vähä-Erkkilän kotona, Sipoo Kati Honkanen, puheenjohtaja Heikki Heiskanen Hannu Kalalahti Leena Vähä-Erkkilä Juuso Ström, kohdat 1 10 Ben

Lisätiedot

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella. ALUEJAOSTON KOKOUS 3/2019 Aika Paikka 12.3.2019 klo 20.00 21.35 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 3(3) puheenjohtaja Tarja Kallio 3(3) sihteeri Mila Munsterhjelm 2(3) rahastonhoitaja Antero Salja 3(3)

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Maajoukkue Tavoitteellinen kilpaurheilu Tähtikilpailut Aloittaville ratsastajille,

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 21. 22.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 21. 22.11.2015. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

RATSASTUSURHEILUN KEHITTÄMINEN. SRL / Urheilufoorumi Helsinki Kari Niemi-Nikkola Kehitysjohtaja 1-6/2014

RATSASTUSURHEILUN KEHITTÄMINEN. SRL / Urheilufoorumi Helsinki Kari Niemi-Nikkola Kehitysjohtaja 1-6/2014 RATSASTUSURHEILUN KEHITTÄMINEN SRL / Urheilufoorumi Helsinki 22.11.2014 Kari Niemi-Nikkola Kehitysjohtaja 1-6/2014 Tavoite: Ratsastusurheilun kehitystyö 2014 -tavoitteet ja suuntaviivat Tehdä analyysi

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 4 / Harjun Oppimiskeskus, Ravijoki (Vanha luokkarakennus)

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 4 / Harjun Oppimiskeskus, Ravijoki (Vanha luokkarakennus) VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 4 / 2018 Paikka: Aika: Osallistujat: Harjun Oppimiskeskus, Ravijoki (Vanha luokkarakennus) La 6.10.2018 noin klo 17.30-18.15 alkaen (heti SO-mestaruuskilpailun päätyttyä

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa!

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! - JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄSENTALLIT: 1) Talli Satumaa ; Satu Koivisto 0400-878739 http://www.freewebs.com/tallisatumaa 2) Kotalan Tila ; Annika Mattila 050-5742630

Lisätiedot

Esittelyt o esittele itsesi o ja anna jokaisen esitellä itsensä ja kertoa mitä he ovat tehneet autourheilussa

Esittelyt o esittele itsesi o ja anna jokaisen esitellä itsensä ja kertoa mitä he ovat tehneet autourheilussa Kouluttajan ohjeistusta Tässä muutama vinkki mitä kouluttaja voi kertoa näyttämänsä dian kohdalla. Kaikista kohdista voi kertoa hyviä esimerkkejä ja myös niitä huonompiakin käytännön kokemuksien ja tapahtumien

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkuevalmennus Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkuevalmennus 2019 JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena on tukea voimistelijan

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 5 / 2017

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 5 / 2017 VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 5 / 2017 Paikka: Aika: Paikalla: Harjun Oppimiskeskus, Katariinankuja 19, Ravijoki La 23.9.2017 n. klo 17-21.00 (kokous aloitetaan kisapäivän ja palkintojenjaon

Lisätiedot

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen

Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Tervetuloa Keski-Suomen alueen syyskokoukseen ja seuratapaamiseen Aika: 18.9.2014 klo 17.30- n. 20.30 Paikka: Hotelli Cumulus, Väinönkatu 3, Jyväskylä, kokoustilaan ohjaus hotellin vastaanotosta Ohjelma:

Lisätiedot

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen

Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Toimenpide Kumppanit Resurssit Mittari Aikataulu Aluetoiminnan ja - Valmennuksen Urheilijan polku - Nostamme kansainväliselle huipulle Painopiste: varmistamme huippu-urheilulle ammattimaisen valmentautumisen edellytykset Tavoite: Urheilijan tarpeiden huomioiminen Aluetoiminnan ja -

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2018

Syyskokousmateriaali 2018 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2018 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2019 ESRAn aluejaosto 2018, erovuoroiset Talousarvio vuodelle 2019 Valtakirja

Lisätiedot

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Visio 2016... 2 3 Huippu-urheilustrategia... 3 3.1 Yleistä... 3 3.2 Toiminnan tavoitteet... 3 3.3 Huippu-urheilustrategian arviointi...

Lisätiedot

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi Nuorten maajoukkuetoiminta Tavoitteet Nuorten maajoukkueiden tavoitteena on: Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään yksi/ikäluokka viisi kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen

Lisätiedot

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen!

Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Vuoden Ratsastusseurat -kilpailu 2013 Teemalla koulutus ja osaaminen! Hyvälle ratsastusseuralle jaetaan vuosittain tunnustuspalkinto laadukkaasta ja monipuolisesta seuratyöstä. Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Valmentaudu tavoitteellisesti 365

Valmentaudu tavoitteellisesti 365 UUTUUS! TAPAHTUMATORILLA KYSY ASIANTUNTIJALTA: Animagi Eläinlääkäriasemat Ypäjän Hevosopisto Valmentaudu tavoitteellisesti 365 9.30 ILMOITTAUTUMINEN 10.00 FOORUMIN AVAUS Laura Airaksinen, SRL:n puheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Johanna Catani avasi kokouksen.

Puheenjohtaja Johanna Catani avasi kokouksen. KyIF Pöytäkirja Ratsastusjaos 29.8.2007 KyIF:n ratsastusjaoksen hallituksen kokous Aika: keskiviikko 29.8.2007 Paikka: Wiknerin tallin saluuna Läsnä: Jonna Catani puheenjohtaja Päivi Manninen kokouksen

Lisätiedot

Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana

Lionsraveja alettiin järjestää luvulla. Käpylässä Raviradan. toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana esitelmä 23.09.2018/hk LIONS VERMOTOIMIKUNTA HISTORIAA Lionsraveja alettiin järjestää 1970- luvulla. Käpylässä Raviradan toimitusjohtaja Pertti Järvelä klubinsa Hki/Kannelmäki avustamana järjesti tiettävästi

Lisätiedot

Talent Program. Kilparatsastajan urapolkua edistävä laatuohjelma

Talent Program. Kilparatsastajan urapolkua edistävä laatuohjelma TALENT PROGRAM Talent Program Kilparatsastajan urapolkua edistävä laatuohjelma Kenelle? Jokaiselle seuralle ja tallille, jota kiinnostaa tavoitteellinen ja kehittyvä kilpaurheilu. Jokaiselle nuorelle ratsastajalle,

Lisätiedot

Tervetuloa. ratsastamaan!

Tervetuloa. ratsastamaan! Tervetuloa ratsastamaan! Miksi ratsastus? Hevoset ovat ihania. Siihen kiteytyy, miksi 170 000 suomalaista ratsastaa. Ratsastus tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia harrastaa monin eri tavoin. Hevosen kanssa

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 1 / 2018

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 1 / 2018 VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 1 / 2018 Paikka: SRL:n toimiston neuvotteluhuone, Radiokatu 20, 5. kerros Aika: Ke 17.1.2018 klo 16.30-20.00 Osallistujat: Ei paikalla: Päivi Anttila, puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1

Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Luhtiksen kisatiimi Toimintaperiaatteet!1 Kisatiimin tarkoitus Viedä ratsastajia tallin ulkopuolisiin kilpailuihin Kaikilla on mahdollisuus osallistua Kisatiimiin saa liittyä kuka vaan. Luhtajoen Ratsutila

Lisätiedot

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit.

Käytiin läpi liiton henkilöstötilanne: uusiin tehtäviin siirtyneet ja rekrytoinnit. ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2018 Aika Paikka 25.9.2018 klo 18.00 20.50 Hahkialan kartano, Hauho Läsnä Marja Nuuttila 5(5) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 5(5) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Toiminnan tarkoitus ja strateginen päämäärä Lakeudenportin Ratsastajat ry:n toiminnan tarkoituksena on järjestää jäsenistölleen

Lisätiedot

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta

Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Taustaa Suunnitelma yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitteluprosessin kulusta Arvioidaan laajasti omaa toimintaa. Tunnistetaan käytäntöjä tai tilanteita, joissa voi esiintyä eriarvoisuutta. Perustellaan

Lisätiedot

STUL rock'n swing toiminta 2007

STUL rock'n swing toiminta 2007 Suomen Tanssiurheiluliitto rock'n swing valiokunta STUL rock'n swing toiminta 2007 Sisällys: RS-valiokunta Tehtävät ja vastuut Valiokunnan muodostuminen ja kokoonpano 2007 Toiminta vuonna 2007 Kilpailuasiat

Lisätiedot

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi /7/7 Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 00, 0 % 80,0 % 60,0 %,6 % 0,0 %, % 0,0 % 0,0 % 7,9 % 7,9 %,6 %,6 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.86)

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarjatoiminta 3 2. Ringettekoulut 4 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat 4 5.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT VIII Vammaisratsastus

KILPAILUSÄÄNNÖT VIII Vammaisratsastus KILPAILUSÄÄNNÖT VIII Vammaisratsastus Voimassa 1.1.2015 alkaen 2 Esipuhe Näitä sääntöjä noudatetaan Suomen Ratsastajainliitto ry:n (SRL) alaisissa kilpailuissa 1.1.2015 lukien. Vuoden 2015 sääntömuutokset:

Lisätiedot

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA. Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus HUIPPU-URHEILUN ARVIOINTI JA SEURANTA Jari Lämsä HUY / KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus ILMAN ARVIOINTIA EI OLE URHEILUA Arviointi on tarkasteltavan kohteen tai toiminnan arvon määrittämistä,

Lisätiedot

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 3 / 2018

VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 3 / 2018 VAMMAISRATSASTUSKOMITEAN KOKOUS MUISTIO 3 / 2018 Paikka: Hevosopisto, Ypäjä Aika: La 16.6.2018 klo 12 Osallistujat: Päivi Anttila, puheenjohtaja Maritta Enqvist Matti Lahtinen Merja Miettinen Johanna Höglund

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

PARARATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 3 / 2019 MUISTIO

PARARATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 3 / 2019 MUISTIO PARARATSASTUSKOMITEAN KOKOUS 3 / 2019 MUISTIO Paikka: SRL:n toimisto, Sporttitalon 6. kerros, Valimotie 10, Helsinki Aika: Ma 19.8.2019 klo 16.30-20 Osallistujat: Päivi Anttila, puheenjohtaja Maritta Enqvist

Lisätiedot

RUSSIMESTARUUS-CUP 2013

RUSSIMESTARUUS-CUP 2013 KILPAILUKUTSU RUSSIMESTARUUS-CUP 2013 Russimestaruus, Minirussimestaruus ja Superminirussimestaruus ratkaistaan vuonna 2013 neljässä osakilpailussa. Kilpailut ovat avoinna kaikille, mutta russponit ja

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty voimistelu- ja tanssijaoston kesäkokouksessa

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 25.11. - 26.11. Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 25. 26.11.2017. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019 Aika Paikka ti 28.5.2019 klo 18.00-20.30 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 5(5) puheenjohtaja Tarja Kallio 5(5) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(5) rahastonhoitaja, poissa Antero

Lisätiedot

Kaikille avoin liikunta - ohjelma

Kaikille avoin liikunta - ohjelma Kaikille avoin liikunta - ohjelma Suomessa on jo kauan tehty nk. erityisryhmien, vammaisurheilun ja lajiliittojen välistä yhteistyötä: A. Perinteinen tiettyä vammaryhmää/ vammaisurheilulajia koskeva yhteistyö.

Lisätiedot

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden. ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2019 Aika Paikka 7.1.2019 klo 18.00-20.50 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 1(1) puheenjohtaja Tarja Kallio 1(1) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(1) rahastonhoitaja Antero Salja

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2017

Syyskokousmateriaali 2017 Suomen Ratsastajainliitto ry Etelä-Suomen Ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2017 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma2018 Talousarvio vuodelle 2018 ESRAn aluejaosto 2017, erovuoroiset Valtakirja

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

Urheilufoorumi

Urheilufoorumi Urheilufoorumi 22.11.2014 TOTEUTUS Johdonmukainen ja laadukas tasojärjestelmä etenee ratsukon urapolun mukaisesti Kvaalisäännöt ohjaavat kaikissa lajeissa kehitystä Luokkasuositukset 5-tasoa, jotka ovat

Lisätiedot

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä.

Nuorisovastaavien tapaaminen 7.4. sujui hyvin. Mukana 14 osallistujaa. Yhteistoimintaa vahvistetaan: sähköpostiviestit, Facebook -ryhmä. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2018 Aika Paikka Ti 24.4.2018 klo 18.00 20.30 Pälkäneen Aapiskukko Läsnä Marja Nuuttila 4(4) Puheenjohtaja, varsinainen jäsen Tarja Kallio 4(4) Sihteeri, varsinainen jäsen Mila Munsterhjelm

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2019 Aika Paikka 18.2.2019 klo 18.00 21.05 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 2(2) puheenjohtaja Tarja Kallio 2(2) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(2) rahastonhoitaja, poissa

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA

ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA Alavuden Ratsastajat ry 2013 STRATEGISTEN VALINTOJEN LÄHTÖKOHDAT TOIMINTAAMME OHJAAVAT ARVOT Perinteiden kunnioittaminen: Historian tunteminen antaa näkökulmaa sekä

Lisätiedot

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ 5.2.2017 Sisältö JOHDANTO... 3 RATSASTUSSEURAN VISIO...4 RATSASTUSSEURAN ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET... 5 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET...6 Lyhyen aikavälin

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä

Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä Suomen Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppu 22. 23.11.2014 Helsingissä Ratsastajainliiton syyskokousviikonloppua vietetään Helsingissä 22. 23.11.2014. Lauantaina järjestetään Urheilufoorumi ja lajiseminaarit

Lisätiedot

5.19.2 LIIKUNTA / ESTERATSASTUSVALMENNUS (LIE)

5.19.2 LIIKUNTA / ESTERATSASTUSVALMENNUS (LIE) Liite nro 30 76 11.12.2012 5.19.2 LIIKUNTA / ESTERATSASTUSVALMENNUS (LIE) Opetuksen tavoitteet Esteratsastusvalmennuksen tavoitteena on ohjata ratsastajia toimimaan määrätietoisesti ja monipuolisesti,

Lisätiedot

Ala-Keiteleen Ratsastajat ry. Toimintalinja Tukeminen tekemiseen

Ala-Keiteleen Ratsastajat ry. Toimintalinja Tukeminen tekemiseen Ala-Keiteleen Ratsastajat ry Toimintalinja Tukeminen tekemiseen 1 Sisältö Johdanto s. 3 Ratsastusseuran visio s. 4 Ratsastusseuran arvot s. 5 Toiminnan tavoitteet s. 6 Vuosikello 2014 s. 7 Käytännön toiminta

Lisätiedot

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus

Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutuksen kehitys ja maajoukkuevalmennuksen tulevaisuus Valmentajakoulutus 5 tasoa (ratsastusvalmentaja, lajivalmentaja, huippuvalmentaja, valmentajan ammattitutkinto, valmentajan erikoisammattitutkinto)

Lisätiedot

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Alue Etelä-Suomi TOIMINTASUUNNITELMA 2013 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 PAINOPISTEET NUORISOLIIKUNNAN TOIMIALALLA 3 1. Aluesarja toiminta 3 2. Ringettekoulut 3 3. Lajinlevitys 4 4. Päätöstapahtumat ja taitokisat

Lisätiedot

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5

6. Arviointi... 4. 9. Joukkueen kokoonpanon muuttaminen... 4. 12. Vakuutukset... 5 Taitaja9 säännöt SISÄLLYSLUETTELO 1. Kilpailun järjestäjä... 3 2. Kilpailun tarkoitus, eettiset säännöt ja arvot... 3 3. Käsitteitä... 3 4. Kilpailutehtävät... 4 5. Osanottajat... 4 6. Arviointi... 4 7.

Lisätiedot

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017. Voimistelu liikuttaa!

MAAJOUKKUEVALMENNUS. TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017. Voimistelu liikuttaa! MAAJOUKKUEVALMENNUS TeamGymin maajoukkue- ja EM-valmennus 2015-2017 Esim. otsikko JÄRJESTELMÄ Maajoukkuevalmennus on osa liittojohtoista TeamGymin valmennusjärjestelmää Maajoukkuevalmennuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Ultimatejaoston toimintaohje

Ultimatejaoston toimintaohje 1 Johdanto Ultimatejaoston toimintaohje 1.1 Taustaa Vuonna 1998 liiton operatiivinen toiminta siirrettiin hallituksen kokouksista eri lajeihin keskittyvien jaostojen vastuulle. Samalla hallituksen jäsenmäärä

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Esteseminaari 2016 Esteratsastuskomitea

Esteseminaari 2016 Esteratsastuskomitea Esteseminaari 2016 Esteseminaari 2016 Valiomerkit 2015 Toimintasuunnitelma 2017 Talous Sääntömuutosehdotukset 2017 KS I ja KS III Kilpailukalenteri 2017 Kilpailujen hakuprosessi/päällekkäisyydet/kaupalliset

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Penny & Friends kilpailusäännöt 2018 Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2018! Ratsastajainliiton jäsentalleilla ja -seuroille on tänäkin vuonna mahdollisuus järjestää Renny & Friends -

Lisätiedot

Muokkaa perustyylejä naps.

Muokkaa perustyylejä naps. VOIMANOSTO 2022 Tulevaisuus ja Suomen Voimanostoliiton strategia Syyskokous 21.10.2017 Suomen Voimanostoliitto ry Finlands Styrkelyftförbundet rf Finnish Powerlifting Federation Asiakirjan Voimanosto 2022

Lisätiedot

Reiningkomitean kokous

Reiningkomitean kokous Reiningkomitean kokous 6 2016 4.7.2016 18:30 verkkokokous Koollekutsuja: Seppo Perkiö Kokouksen laji: SRL lajikomitean kokous Osallistujat: Seppo Perkiö, Arja Nikkinen, Pete Perkiö, Mia Weckman Estyneet:

Lisätiedot

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut)

Vaatimukset 1-taso 2-taso 3-taso 4-taso 5-taso Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä Sport: (tallikilpailut, harjoituskilpailut) Status epäviralliset viralliset Kohderyhmä (tallikilpailut, harjoituskilpailut) (Seurakilpailut) (Aluekilpailut) (Kansalliset kilpailut) (WR-kilpailut) Aloittaville ratsastajille, harrastekilpailijoille

Lisätiedot

Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007.

Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007. SUOMEN PARALYMPIAKOMITEA RY SÄÄNNÖT Hyväksytty vuosikokouksessa 23.4.2007. Rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen päätöksellä 2.7.2007. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen

Lisätiedot

Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus

Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi. Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Menestyvän huippu-urheilun seuranta ja arviointi Jari Lämsä KIHU Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Teemat 1. Nexus seurannan ja arvioinnin verkosto 2. Menestyvän huippu-urheilun strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5

Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 Taitaja9 SÄÄNNÖT 2 0 1 5 SISÄLLYSLUETTELO 1. KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 2. KILPAILUN TARKOITUS, EETTISET SÄÄNNÖT JA ARVOT... 3 3. KÄSITTEITÄ... 3 4. KILPAILUTEHTÄVÄT... 4 5. OSANOTTAJAT... 4 6. ARVIOINTI...

Lisätiedot

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017!

Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Tervetuloa järjestämään Penny & Friends -kilpailua 2017! Uudessa kisamuodossa hyödynnetään Ratsastajainliiton merkkisuoritusten ratapohjia. Samalla oppilailla on mahdollisuus suorittaa hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

TAMPEREEN RATSASTUSSEURA Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

TAMPEREEN RATSASTUSSEURA Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Tampereen Ratsastusseura TOIMINTASUUNNITELMA 2012 s. 1/7 TAMPEREEN RATSASTUSSEURA Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Vuosi 2012 on Tampereen Ratsastusseuran 86. toimintavuosi. Suomen Ratsastajainliitto

Lisätiedot

Kouluratsastuksen lajiseminaari 23.11.2013 Helsingissä Aika ja paikka: Lauantai 23.11.2012 klo 14.00-18.00 Scandic Hotel Grand Marina

Kouluratsastuksen lajiseminaari 23.11.2013 Helsingissä Aika ja paikka: Lauantai 23.11.2012 klo 14.00-18.00 Scandic Hotel Grand Marina Kouluratsastuksen lajiseminaari 23.11.2013 Helsingissä Aika ja paikka: Lauantai 23.11.2012 klo 14.00-18.00 Scandic Hotel Grand Marina Muistion kirjasi Saara Haaslahti 1. Valmennusjärjestelmän muutokset

Lisätiedot