Romanit Suomessa. Jenni Salmela, Minttu Mäntylä & Viljamaria Raittila

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Romanit Suomessa. Jenni Salmela, Minttu Mäntylä & Viljamaria Raittila"

Transkriptio

1 Romanit Suomessa Jenni Salmela, Minttu Mäntylä & Viljamaria Raittila

2 Historiaa Romanit Suomeen 1500-luvulla Historia syrjinnän ja vainon värittämää Suurin muutos historiassa luvulla, jolloin romanien perinteiset elinkeinot tulivat tarpeettomiksi tai ainakin vähenivät teollistumisen ja kaupungistumisen myötä koulutuserot romanien ja valtaväestön välillä kasvoivat

3 Historiassa neljä vaihetta: 1-vaihe ( luku) : Aluksi romaneihin suhtauduttiin uteliaisuudella, mutta vuosikymmenten kuluessa torjuttiin Kiellettiin mm. sairaalahoito ja kirkolliset toimitukset 2-vaihe ( luku): Romanit tunnustettiin omaksi etniseksi ryhmäksi, mutta kiertelevää elämäntapaa ei hyväksytty valtiovallan taholta 3-vaihe ( luku): Romanipolitiikkaan muodostui taistelu eristämispolitiikan ja toisaalta romaneita sopeuttamaan pyrkivän yhteiskuntapolitiikan välille 4-vaihe (1960 ): Vähemmistöoikeuksien ja etnisen heräämisen aika

4 Pohdittavaksi Miksi romaneja kohtaan on niin paljon ennakkoluuloja? Miten se vaikuttaa heidän elämäänsä?

5 Tapakulttuuri ja kieli Kansainvälinen romanikieli, Suomessa 4000 puhujaa. Kielen opetusta Suomessa pyritään tehostamaan puhtaus on tapakulttuurin perusta (esim. Sanomalehti pöydässä, kättely, käsien pesu) häveliäisyys: suhde vanhempiin romaneihin, seksuaalisuudesta puhuminen vaatetus: tärkeää asiallisuus ja peittävyys - hame kertoo, että tyttö on aikuinen - työasun käyttö ristiriitaista lapsuus on lyhyt väistäminen kiistelty tapa Romanit Suomen kansalaisia, joten paljon samoja tapoja ja perinteitä kuin valtaväestöllä

6 Romanien kokemuksia tapakulttuuristaan "Yhteiso llinen romanikulttuuri vaikuttaa paäẗo ksentekoon. Yksilo lla on toki vapaus toimia haluamallaan tavalla, mutta yhteiso vastaa toiminnan seurauksista ja siita voi aiheutua ha peaä vanhemmille ja koko perheelle. Yksilo n oikeudet eivaẗ va ltta maẗta toteudu, mutta se on osa romanikulttuuria." 42-vuotias romaninainen "Osa romaneista suhtautuu hyvin siihen, jos yksilo ei halua elaä kulttuurin mukaan. Asia ei aina kuitenkaan ole naïn. Esimerkiksi yksi sukulaiseni paäẗti luopua romanikulttuurista ja elaä valtavaësto n mukaan. Ha n ei ta sta syysta saa enaä vierailla luonamme ja ha nen pitaä pysya poissa kotipaikkakunnaltaan." 22-vuotias romanimies

7 Koulunkäynti Ensimmäinen romanisukupolvi aloitti säännöllisen koulunkäynnin vasta lukujen taitteessa Perusopetuksessa romaneja noin 1000 Koulunkäynnin yleisimpiä haasteita: OPS Vain ⅗ käy esikoulun, mikä hidastaa kouluun sopeutumista Poissaoloja ja koulun keskeytyksiä enemmän kuin valtaväestöllä Erityisopetuspäätös noin 30% :lla syyt Romanivanhemmat haluavat, että heidän lapsensa kävisivät koulunsa hyvin loppuun ja jatkaisivat opintojaan, mutta usein heiltä itseltään puuttuvat työkalut auttaa lapsia esimerkiksi läksyissä. Tällöin opettajan rooli korostuu. Luokanopettaja, itsekin romani

8 (2011, kyselyyn vastanneita rehtoreita 1341)

9 Romanit nykypäivänä Romanien asema Suomessa keskimäärin muita Euroopan maissa asuvia romaneita parempi Syynä Suomen kansalaisuus Vuonna 1995 romanien oikeudet vähemmistönä vahvistettiin ensi kerran perustuslaissa Ongelmina yhä työttömyys, alhainen koulutustaso, vaikeudet asunnon hankinnassa sekä syrjintä ja syrjäytyminen Arvion mukaan puolet työikäisistä romaneista työttömiä Koululakien uudistus 1999 Romanikielen opetus Vuonna 2000 päivähoitoasetuksen uudistus Romanikielen ja -kulttuurin tukeminen päivähoidon ja esiopetuksen kasvatustavoitteisiin

10 Pohdittavaksi Heräsikö ajatuksia/ kysyttävää?

11 Lähteet Biaudet, E. Erilaisena arjessa - selvitys romanien syrjintäkokemuksista. Vähemmistövaltuutettu. Helsinki Junkala, Seppo ja Tawah, Sanna: Enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Romanilasten ja -nuorten hyvinvointi ja heidän Lapsiasiavaltuutetun toimiston julkaisuja 2009:2. oikeuksiensa toteutuminen Suomessa. Löytty, O., Rastas, A. & Huttunen, L. Suomalainen vieraskirja: Kuinka käsitellä monikultturisuutta. Vastapaino Niemi, A-M., Mietola, R. & Helakorpi, J Erityisluokka ela ma nkulussa: selvitys peruskoulussa erityisluokalla opiskelleiden vammaisten, romanivaëstoö n kuuluvien ja maahanmuuttajataustaisten nuorten aikuisten koulutus- ja tyoëla ma kokemuksista. Helsinki: Sisaäsiainministerio n julkaisuja 1. OPS 2016: Viitattu Rajala, S., Salonen M., Blomerus S. ja Nissilä L.: Romanioppilaiden perusopetuksen tilannekatsaus ja toimenpide-ehdotukset. Opetushallitus, raportit ja selvitykset 2011:26. Rajala, Susanna: Romanioppilaiden perusopetuksen tuen hyviä käytäntöjä. Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2011:14. Romanien historiaa. <http://www.romanomissio.fi> Viitattu <http://www.romanit.fi> Viitattu

Avaus. Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Avaus. Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Avaus Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Romanilasten esiopetuksessa otetaan huomioon romanikulttuurista johtuvat erityistarpeet

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA Tämä on esite kaikille peruspalvelujen ammattilaisille. Esitteessä käsitellään erilaisia romaniyhteisön ja pääväestön välisiä eroja, jotka on hyvä ottaa huomioon käytännön

Lisätiedot

Oppilaanohjaus ja romanioppilaat. Helena Korpela

Oppilaanohjaus ja romanioppilaat. Helena Korpela Oppilaanohjaus ja romanioppilaat Helena Korpela Taustatutkimusta, Romanipoliittinen ohjelma o Erityisluokka elämänkulussa. Selvitys peruskoulussa erityisluokalla opiskelleiden vammaisten, romaniväestöön

Lisätiedot

1. JOHDANTO... 3 2. VARHAISKASVATUS... 4 3. ROMANILAPSI JA KOULU... 5. 3.1. 1. 6. luokat... 5. 3.2. 7. 9. luokat... 6. 3.3. Jatko-opinnot...

1. JOHDANTO... 3 2. VARHAISKASVATUS... 4 3. ROMANILAPSI JA KOULU... 5. 3.1. 1. 6. luokat... 5. 3.2. 7. 9. luokat... 6. 3.3. Jatko-opinnot... Matkalla yhdessä 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. VARHAISKASVATUS... 4 3. ROMANILAPSI JA KOULU... 5 3.1. 1. 6. luokat... 5 3.2. 7. 9. luokat... 6 3.3. Jatko-opinnot... 7 4. SEINÄJOEN KAUPUNGIN TUKIMUODOT...

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Kohdista 1-9 on valittu kohdat 2,3 ja 7 2 ROMANIOPPILAAN KOHTAAMINEN

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Kohdista 1-9 on valittu kohdat 2,3 ja 7 2 ROMANIOPPILAAN KOHTAAMINEN 1 Opetushallitus 28.5.2010 Romaniväestön koulutusryhmä 16.6.2010 Susanna Rajala FL, erityisasiantuntija Hakaniemenranta 6 PL 380 00531 Helsinki susanna.rajala@oph.fi ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta 9.9.2015 Mikkeli Romaniasiain neuvottelukuntien neuvottelupäivät Satu Blomerus Susanna Rajala Opetussuunnitelmien ja tutkintojen perusteuudistus Varhaiskasvatus (OPH 1.8.2015

Lisätiedot

Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen

Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen Opetushallituksen näkymiä romanien koulutukseen Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus 9.11.2011 Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Eri uskonnot ja yhteisöt ovat arvokkaita moraalisen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7666/ /2013. Romanityöryhmän esitys:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7666/ /2013. Romanityöryhmän esitys: Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2014 1 (1) 24 Asianro 7666/00.04.02/2013 Kuopion romanityöryhmän asettaminen uudelleen Romanityöryhmän esitys: Kuopion kaupungissa toimineen romanityöryhmän toimikausi on

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

ROMANIOPPILAIDEN OHJAUS JA ERITYINEN TUKI KAUHAJOELLA

ROMANIOPPILAIDEN OHJAUS JA ERITYINEN TUKI KAUHAJOELLA ROMANIOPPILAIDEN OHJAUS JA ERITYINEN TUKI KAUHAJOELLA ROMANITYÖRYHMÄN PERUSTAMINEN Kauhajoen kaupunginhallitus kokouksessaan 13.5.2002 135 päättänyt perustaa romaniasiain työryhmän. Romanityöryhmän jäsenet:

Lisätiedot

Syrjinnän ja syrjäytymisen rajapinnat romanilasten ja nuorten kokemuksissa. Valtakunnallinen seminaari Helsingissä 27.9.2010

Syrjinnän ja syrjäytymisen rajapinnat romanilasten ja nuorten kokemuksissa. Valtakunnallinen seminaari Helsingissä 27.9.2010 Syrjinnän ja syrjäytymisen rajapinnat romanilasten ja nuorten kokemuksissa Valtakunnallinen seminaari Helsingissä 27.9.2010 Yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjinnän torjuminen SM:n yhteensovittamistehtävät

Lisätiedot

Romani- ja saamelaisnuoren identiteetti

Romani- ja saamelaisnuoren identiteetti Romani- ja saamelaisnuoren identiteetti Toiveena ois, että meidät hyväksyttäis samanlaisina kuin niinku valtaväestökin, että ne hyväksyis meidät. 16v. romanityttö Jenni Ristkari Lotta-Maaria Mäkelä ERIP103

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa

Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa LSAVI/ 2012 Lounais-Suomi 1.1.2012 Lounais-Suomen alueellinen romaniasiain neuvottelukunta TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Romaniasiain hoito ja lähtökohdat Lounais-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomessa

Lisätiedot

Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano. ROMPO yleisesitys 2010

Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano. ROMPO yleisesitys 2010 Suomen romanipoliittinen ohjelma ja sen toimeenpano ROMPO yleisesitys 2010 Romanipoliittisen ohjelman valmistelu Laajapohjainen työryhmä Työryhmän toimikausi 1.1.2009-30.9.2009 Romaniväestön kuulemistilaisuudet

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 29.8.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

Romanioppilaiden perusopetuksen tuen hyvät käytännöt kehittämiskunnissa

Romanioppilaiden perusopetuksen tuen hyvät käytännöt kehittämiskunnissa Erityisasiantuntija Susanna Rajala Opetushallitus Romaniväestön koulutusryhmä 9.11.2011 Seinäjoki Romanioppilaiden perusopetuksen tuen hyvät käytännöt kehittämiskunnissa Kehittämistoiminnan laajuus Opetushallitus

Lisätiedot

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi

Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset. Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen hankkeen tulokset Raimo Salo, Oulun kaupungin opetustoimi Romanioppilaan perusopetuksen tukeminen Elokuu 2008 joulukuu 2011 Opetushallituksen rahoitus Oulun kaupungin

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

28.09.2010 Henry Hedman tutkija - Kotus. 28.9.2010 henry hedman

28.09.2010 Henry Hedman tutkija - Kotus. 28.9.2010 henry hedman 28.09.2010 Henry Hedman tutkija - Kotus 28.9.2010 henry hedman 1 Amerikan intiaanin ajatus kielestään: Puhun rakasta kieltäni, siksi kuka olen. Opetamme lapsillemme kieltämme, koska haluamme heidän tietävän

Lisätiedot

Leena Nissilä Asiantuntijayksikön päällikkö, opetusneuvos. Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki

Leena Nissilä Asiantuntijayksikön päällikkö, opetusneuvos. Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki Maahanmuuttajaoppilaan kohtaaminen Leena Nissilä Asiantuntijayksikön päällikkö, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu 2 00530 Helsinki 09-7747 7705 leena.nissila@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2014-2015 Henkilöiden määrä 1. Perusopetuksen oppilasmäärä Tilastointipäivä 20.9. lv. 2012-2013 lv.

Lisätiedot

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite

Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Suomen perusopetuslain tarkoitus ja tavoite Yksi- vai kaksikielisiä kouluja? 13.3.2013 Bob Karlsson Johtaja Kielelliset oikeudet! Perustuslain näkökulmasta julkisen vallan tehtävänä on edistää perusoikeuksien

Lisätiedot

Oskari Uotinen. #opeverkossa

Oskari Uotinen. #opeverkossa OPETTAJA VERKOSSA: Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksessa, yleistä 10.4.2017 Oskari Uotinen #opeverkossa OPETTAJA VERKOSSA: Pedagoginen dokumentointi varhaiskasvatuksessa, yleistä 10.4.2017 Oskari

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen

Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen Asumisen yhdenvertaisuus Jokaisella on oikeus hyvään asumiseen Tuula Tiainen tuula.tiainen@ymparisto.fi Marianne Matinlassi marianne.matinlassi@ara.fi Asumisen yhdenvertaisuus - Selvityksessä tarkasteltiin

Lisätiedot

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Lapsi- ja kouluasioiden hallinto vastaa esikoulusta, pedagogisesta hoidosta, vapaa-ajankodista, peruskoulusta, lukiosta, erityiskoulusta ja kulttuurikoulusta. Kun

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemukset. Irene Pelander, Heidi Potinoja, Pauliina Ranta

Maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemukset. Irene Pelander, Heidi Potinoja, Pauliina Ranta Maahanmuuttajataustaisten nuorten kokemukset Irene Pelander, Heidi Potinoja, Pauliina Ranta Suomalainen monikulttuurisuus Yhteiskunnassa elää rinnakkain monia, kulttuuriltaan toisistaan poikkeavia ryhmiä.

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Paikallisromanityöryhmä ja romanipoliittinen ohjelma

Paikallisromanityöryhmä ja romanipoliittinen ohjelma Paikallisromanityöryhmä ja romanipoliittinen ohjelma 1 6.4.2011 Varhaiskasvatukseen osallistumisen lisääminen Romanilasten varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistumisen edistäminen - PRT; tiedottaminen

Lisätiedot

Suomen kulttuurivähemmistöt

Suomen kulttuurivähemmistöt Suomen kulttuurivähemmistöt Toimittajat: Marja Hiltunen SUB Göttingen 211 698 288 2000 A 30295 Suomen Unesco-toimikunnan julkaisuja No 72 Helsinki 1997 Esipuhe 7 1. Suomi kulttuurialueena 11 1.1. Uralilainen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 2. Romanioppilaan kohtaaminen 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien etnisten suhteiden edistäminen

Lisätiedot

Jenita Stenroth. Matkalla yhdessä. Seinäjoen romanilasten peruskoulun tukemisen-hanke

Jenita Stenroth. Matkalla yhdessä. Seinäjoen romanilasten peruskoulun tukemisen-hanke Jenita Stenroth Matkalla yhdessä Seinäjoen romanilasten peruskoulun tukemisen-hanke Opinnäytetyö Kevät 2012 Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, kampus Sosiaalialan koulutusohjelma 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Yhteiskunnallisten aineiden oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa 2011 Yhteiskunnallisten aineiden seuranta-arviointi Tiedot kerättiin kaksivaiheisella ositetulla otannalla 98 suomenkielisestä

Lisätiedot

Valtionavustukset 2008

Valtionavustukset 2008 Romanioppilaiden perusopetuksen tukeminen Valtionavustukset 2008 Erityisasiantuntija Susanna Rajala Romaniväestön koulutusryhmä Helsingin Diakoniaopisto 22.3.2011 Romanioppilaiden tuki perusopetuksessa

Lisätiedot

DIANA NYMAN Tulisieluinen romanitar Jo lapsena Diana Nyman sai kokea syrjinnän aiheuttamaa ulkopuolisuutta. Göteborgin Romanineuvoston jäsenenä hän tekee kaikkensa, jotta tulevat sukupolvet välttyisivät

Lisätiedot

Erityisopetus, osallisuus ja opiskelijan asema peruskoulun jälkeen

Erityisopetus, osallisuus ja opiskelijan asema peruskoulun jälkeen Erityisopetus, osallisuus ja opiskelijan asema peruskoulun jälkeen Anna-Maija Niemi, tutkijatohtori Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellinen tiedekunta Opetushallituksen koulutustilaisuus 7.4.2017 www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi

Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki. Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Oppimisen ja koulunkäynnin kolmiportainen tuki Päivi Juntti 9.3.2012 paivi.juntti@sel.fi Perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet uudistuivat Koulun toimintakulttuurin muutos Uudistuksessa keskeistä

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

ROMANIOPPILAIDEN PERUSOPETUKSEN TILANNEKATSAUS JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET

ROMANIOPPILAIDEN PERUSOPETUKSEN TILANNEKATSAUS JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Mikko Ojala Tässä Hartikainen, on julkaisunmaija-liisa otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle Susanna Rajala, Minna Salonen, Satu Blomerus ja Leena Nissilä ROMANIOPPILAIDEN PERUSOPETUKSEN TILANNEKATSAUS

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009.

Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari. Copyright 2009. Virpi Louhela-Risteelä & Sari Koskenkari Copyright 2009. Pedagoginen kehittämistyö (Kuulluksi tulemisen pedagogiikka, Louhela 2012) Opetusmetodinen kehittämistyö (NeliMaaliopetusmetodi 2009) Opettaja-oppilassuhteiden

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun suositukset lasten ja nuorten kokeman syrjinnän ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi

Lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun suositukset lasten ja nuorten kokeman syrjinnän ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Lapsiasiavaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun suositukset lasten ja nuorten kokeman syrjinnän ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi Julkaistu 15.3.2011 Lasten ja nuorten kokemaa syrjintää ehkäistävä ja vähennettävä

Lisätiedot

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista 7.2.2014 Ajatuksia ja kysymyksiä https://todaysmeet.com/opshelsinki2 On aika unelmoida ja

Lisätiedot

Susanna Rajala (toim.) ROMANIOPPILAIDEN PERUSOPETUKSEN TUEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ. Oppaat ja käsikirjat 2011:14

Susanna Rajala (toim.) ROMANIOPPILAIDEN PERUSOPETUKSEN TUEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ. Oppaat ja käsikirjat 2011:14 Susanna Rajala (toim.) ROMANIOPPILAIDEN PERUSOPETUKSEN TUEN HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ Oppaat ja käsikirjat 2011:14 Opetushallitus Oppaat ja käsikirjat 2011:14 ISBN 978-952-13-4901-0 (nid.) ISBN 978-952-13-4902-7

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2015

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2015 PÖYTÄKIRJA 1 (6) MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 11/2015 Aika Keskiviikko 16.12.2015, kello 17.38 20.10 Paikka Osallistujat Espoon valtuustotalo, Vihreän liiton ryhmähuone Luottamushenkilöjäsenet:

Lisätiedot

Romanilasten perusopetuksen tukemisen kehittämissuunnitelma 2010

Romanilasten perusopetuksen tukemisen kehittämissuunnitelma 2010 HELSINGIN KAUPUNKI Opetusvirasto Perusopetuslinja Romanilasten perusopetuksen tukemisen kehittämissuunnitelma 2010 Sisällysluettelo 1. Romanioppilaat Helsingissä... 2 2. Kaupungin strategia ja muut kehittämistyön

Lisätiedot

OULUNSALON KUNTA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISTOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

OULUNSALON KUNTA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISTOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 OULUNSALON KUNTA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISTOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 2 ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISTOIMINTASUUNNITELMA SISÄLLYS 1. Romanilapset perusopetuksessa

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Pyöreän pöydän keskustelu lasten osallisuudesta Säätytalo

Pyöreän pöydän keskustelu lasten osallisuudesta Säätytalo Pyöreän pöydän keskustelu lasten osallisuudesta 31.10.2016 Säätytalo 8.11.2016 1 Näkökulmia lasten osallisuuteen Terhi Tuukkanen Ylitarkastaja Lapsiasiavaltuutetun toimisto 8.11.2016 2 Lasten osallisuuden

Lisätiedot

OLETKO TUTUSTUNUT ROMANI- KULTTUURIIN? luokkalaisille

OLETKO TUTUSTUNUT ROMANI- KULTTUURIIN? luokkalaisille K SN RN- KRN? 3.-4. luokkalaisille Romanikulttuuri-vihkosarja koostuu 4 eri osasta: sikouluikäisille ja 1.-2. luokkalaisille 3.-4. luokkalaisille 5.-6. luokkalaisille pettajille ja kouluttajille vet uki

Lisätiedot

Avaus. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä. Leena Nissilä FL, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki

Avaus. Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä. Leena Nissilä FL, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu Helsinki Avaus Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Leena Nissilä FL, opetusneuvos Opetushallitus Hakaniemenkatu 2 00530 Helsinki 040 348 7705 Uutta lainsäädännössä Kansalaisuuslakia uudistetaan - kansalaisuutta

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus

Uudistuva aikuisten perusopetus Uudistuva aikuisten perusopetus 15.5.2017 Leena Nissilä Teijo Koljonen Opetushallitus Turvapaikanhakijatilanteesta ja muusta maahanmuutosta johtuvat toimet OKM:n hallinnonalalla OKM: Ohjausryhmän ja valmisteluryhmän

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetus. Opetusneuvos Leena Nissilä

Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetus. Opetusneuvos Leena Nissilä Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetus Opetusneuvos Leena Nissilä Monokulttuurisesta intrakulttuuriseen Monokulttuurisuus Etniset vähemmistöt ovat näkymättömiä. Näitä kouluja/oppilaitoksia on vielä

Lisätiedot

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa

Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajaoppilaat perusopetuksessa Maahanmuuttajataustaisen oppilaan koulupolku Haasteita ja hyviä käytänteitä Kajaani 27.3.2017 Raimo Salo, KT Finland School of Education raimo.salo@fsoe.fi 044 375

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden laadinta yleissivistävässä koulutuksessa 14.02.2011 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyö Opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus

Lisätiedot

V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA

V0054 1 yhtenäiskoulun rehtorin virka VA. V0011 2 luokanopettaja VA. V0012 3 luokanopettaja VA. V0017 4 luokanopettaja VA. V0019 5 luokanopettaja VA Virka/toimi Toimen/viran nimike /MA Toimisto V 1 koulutusjohtaja T 0,4 toimistosihteeri T 0,5 toimistosihteeri V0033 1 koulukuraattori T 2 koulupsykologi Yhtenäiskoulu, ala-aste V0054 1 yhtenäiskoulun

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen Paikallisten opetussuunnitelmien tulee olla hyväksyttyinä ennen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 27.8.2014 (104 ) OPPILAAKSIOTTO OPPILASALUEET Perusopetuksen oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta

Lisätiedot

Maahanmuuttajatyttöjen aktiivinen toimijuus koulusiirtymistä puhuttaessa

Maahanmuuttajatyttöjen aktiivinen toimijuus koulusiirtymistä puhuttaessa Maahanmuuttajatyttöjen aktiivinen toimijuus koulusiirtymistä puhuttaessa Marja-Liisa Mäkelä (mllmak@utu.fi) Turun yliopisto, Keveko 17.11.2016 Taustaa: Maahanmuuttajanuorten siirtymät ja koulutukselliset

Lisätiedot

ERILAISENA ARJESSA SELVITYS ROMANIEN SYRJINTÄKOKEMUKSISTA

ERILAISENA ARJESSA SELVITYS ROMANIEN SYRJINTÄKOKEMUKSISTA VÄHEMMISTÖVALTUUTETTU 2014 VÄHEMMISTÖVALTUUTETTU MINORITETSOMBUDSMANNEN TIIVISTELMÄ ERILAISENA ARJESSA SELVITYS ROMANIEN SYRJINTÄKOKEMUKSISTA SELVITYKSEN TAUSTA JA TARKOITUS Selvitys on syntynyt tarpeesta

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Sanoista tekoihin hanke osallistava tilaisuus

Sanoista tekoihin hanke osallistava tilaisuus Sanoista tekoihin hanke osallistava tilaisuus 7.4.2017 Ville Keränen & Hanne Seppälä yht.tiedot: ville@banana.fi / 040 731 2084 Päivän ohjelma Lounas Orientaatio päivään Ramona Grönstrand Jenni Kettunen

Lisätiedot

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT

KÖYHYYS JA LUOKKAEROT KÖYHYYS JA LUOKKAEROT Roosa Ritvanen, Emma Tuomola ja Nelli Sirkemaa Kuinka lapset erottavat köyhät rikkaista? Materiaaliset tekijät Tavaroiden määrä, käytössä oleva raha, vaatetus jne. Ulkoinen olemus

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista

Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista Opetussuunnitelmien uudistaminen antaa mahdollisuuden miettiä oman työn lähtökohtia, tavoitteita, toteuttamista 7.2.2014 Ajatuksia ja kysymyksiä https://todaysmeet.com/opsoulu On aika unelmoida ja tehdä

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

YES Yhdenvertaisuus Etusijalle -hanke

YES Yhdenvertaisuus Etusijalle -hanke YES Yhdenvertaisuus Etusijalle -hanke Romanien asumisen yhdenvertaisuus Liisa Männistö 20.11.2012 YES-hanke pähkinänkuoressa Kansallinen syrjinnän vastainen tiedotuskampanja 2007 Kumppaneina eri ministeriöt,

Lisätiedot

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Vuosiluokkiin sitomaton opetus 0-2 luokilla - ops näkökulmia Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Opetuksen järjestämisen mahdollisuudet opetussuunnitelman perusteiden mukaan Vuosiluokkaopetus Osittainen

Lisätiedot

Selvitys romanien syrjintäkokemuksista

Selvitys romanien syrjintäkokemuksista VÄHEMMISTÖVALTUUTETTU MINORITETSOMBUDSMANNEN Erilaisena arjessa Selvitys romanien syrjintäkokemuksista Julkaisusarja 15 ERILAISENA ARJESSA SELVITYS ROMANIEN SYRJINTÄKOKEMUKSISTA Vähemmistövaltuutettu

Lisätiedot

ROMKO Romanien koulutustason nostaminen Esiselvitys 17.3.-30.11.2014 Kirsi Florin, ohjaaja, romanipalvelut, Jyvässeudun romanityöryhmän sihteeri

ROMKO Romanien koulutustason nostaminen Esiselvitys 17.3.-30.11.2014 Kirsi Florin, ohjaaja, romanipalvelut, Jyvässeudun romanityöryhmän sihteeri ROMKO Romanien koulutustason nostaminen Esiselvitys 17.3.-30.11.2014 Kirsi Florin, ohjaaja, romanipalvelut, Jyvässeudun romanityöryhmän sihteeri Ritva Anttonen, palvelujohtaja, aikuissosiaalityö ja kuntouttavat

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

ROMANIOPPILAS LIIKUNTATUNNILLA - Seitsemän romaninuoren kokemuksia ja näkemyksiä koululiikunnasta

ROMANIOPPILAS LIIKUNTATUNNILLA - Seitsemän romaninuoren kokemuksia ja näkemyksiä koululiikunnasta ROMANIOPPILAS LIIKUNTATUNNILLA - Seitsemän romaninuoren kokemuksia ja näkemyksiä koululiikunnasta Vive-Annika Ronkainen Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma Kevät 2014 Liikuntakasvatuksen laitos Jyväskylän

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN ERITYINEN TUKI -ja erityisopetus Anu Hietarinta Kehittämispäällikkö, opiskelijapalvelut

OPISKELIJOIDEN ERITYINEN TUKI -ja erityisopetus Anu Hietarinta Kehittämispäällikkö, opiskelijapalvelut OPISKELIJOIDEN ERITYINEN TUKI -ja erityisopetus 7.12.2016 Anu Hietarinta Kehittämispäällikkö, opiskelijapalvelut Erityisopetus on opiskelijan oikeus Kun opinnot eivät suju ja opintojen vaatimukset ja tavoitteet

Lisätiedot

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Tiina Pilbacka-Rönkä Valteri, Mikael 2.5.2017 Tiina Pilbacka-Rönkä PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS Valmistavan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 8.2.2016 Lukion auditorio Illan ohjelma: klo 18 tilaisuus alkaa, avaus Arja Korhonen, perusopetusjohtaja Järvenpään vanhempainverkosto, Jenni Marttinen Perusopetuksesta ja oppilassijoittelusta,

Lisätiedot

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00

-2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 -2, SIV-SU 2016-02-11 16:00 Kokouskutsu Torstaina 11.2.2016 klo 16.00, Päivähoito- ja koulutusvirasto, kokoushuone Selecta Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Markku Pukkinen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Valtion I kotouttamisohjelma

Valtion I kotouttamisohjelma Valtion I kotouttamisohjelma 7.6.2012 Lähtökohdat Maahanmuutto Suomeen kasvaa ja monipuolistuu: Nyt 170 000 ulkomaan kansalaista Vuonna 2020 Jo 330 000 ulkomaan kansalaista Yli puolet kaikista maahanmuuttajista

Lisätiedot

Kodin ja koulun kohtaaminen. Yhteistyön tavoitteet ja kohteet POPS 2004 ja POPS 2014

Kodin ja koulun kohtaaminen. Yhteistyön tavoitteet ja kohteet POPS 2004 ja POPS 2014 Kodin ja koulun kohtaaminen Yhteistyön tavoitteet ja kohteet POPS 2004 ja POPS 2014 Yhteistyöstä Kodin ja koulun yhteistyötä pidetään yhtenä tärkeimmistä kehittämiskohteista opetuksessa Yhteiskunnan moninaistuminen

Lisätiedot

Romanilapsi Ylöjärven varhaiskasvatuksessa

Romanilapsi Ylöjärven varhaiskasvatuksessa Romanilapsi Ylöjärven varhaiskasvatuksessa Katja, Harri, mullon iso tukka. Leni on pieni ja suloinen. Leif Lindeman SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 3 2. Romanien historiaa 4 2.1 Romanikulttuuri 5 2.2 Perhe

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Oppilaan ohjauksen hankkeen koordinaattoritapaaminen 19.8.2009 Opetusneuvos Irmeli Halinen Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa

Lisätiedot

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala

Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa. Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Lapset puheeksi lapsen kehityksen tukeminen, kun aikuinen sairastaa Mika Niemelä, FT, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala Sidonnaisuudet Tutkija, Oulun yliopisto, PPSHP Psykoterapiakouluttaja,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2015-2016 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022

Lisätiedot

Tiedätkö lasten ihmisoikeuksista?

Tiedätkö lasten ihmisoikeuksista? Tiedätkö lasten ihmisoikeuksista? Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, myös jokaiselle lapselle. SUOMI FINNISH Lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Mitä YK:n lapsen oikeuksien sopimus tarkoittaa? Yhdistyneet Kansakunnat

Lisätiedot

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi

Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Pudasjärveläisiä ratkaisuja maahanmuuttajien koulutuskysymyksiin Lappi kodiksi

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka

Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka Mitä arvioitiin? Mitä tarkasteltiin? Kielitaidon osa-alueet > hyvän osaamisen kriteeri B1.1-B1.2 kuullun ymmärtäminen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot