Suuntaa Suomelle. Teollinen internet. digitaalinen. tuli osaksi jätehuoltoa SIVU 28. Terveyden. vallankumous on täällä. Teema

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suuntaa Suomelle. Teollinen internet. digitaalinen. tuli osaksi jätehuoltoa SIVU 28. Terveyden. vallankumous on täällä. Teema"

Transkriptio

1 Ajankohtaista asiaa Tekesistä yrityksille Teema Suuntaa Suomelle SIVUT Teollinen internet tuli osaksi jätehuoltoa SIVU 28 Terveyden digitaalinen vallankumous on täällä SIVU 32 NÄKÖALAT

2 02 sisältö Pääkirjoitus Valokeilassa Teema: Suuntaa Suomelle Uudistumisen yhteinen suunta Tekes, Finnvera, Suomen Akatemia, Sitra ja VTT aloittivat osana yhteistyötään keväällä 2014 Suunta-strategiatyön. Tavoitteena on muodostaa systemaattinen yhteistoiminta organisaatioiden välille siten, että asiakkaat laitetaan etusijalle. Tekes valmistelee uusia ohjelmia Tekesiltä rahoitusta kaupallistamista nopeuttamaan Muutoksia de minimis -tuen perusteisiin...08 Uusia julkaisuja PerkinElmer tutkii ihmisen alkutaivalta Peikko Groupin toiminnassa korostuu asiakkaan hyöty Kannettavaa aurinkoenergiaa Intiaa opettelemassa Lähtisitkö vienninedistämismatkalle, jonka osallistujat nukkuvat siskonpedissä lattialla, aloittavat aamunsa joogaamalla ja viettävät päivänsä kylässä, jonka laidoilla vesipuhvelit ja vuohet laiduntavat? Gallup: EU-rahoitus: Risteyksessä Tekesin tarjoama Uusiin asemiin Yhteystiedot Suunnannäyttäjä Huomenna Oululla menee paremmin 22 Startupin tarina 28 Vuonna 2010 Kari Kivistö perusti Takomon, jotta irtisanottujen oululaisten osaaminen pysyisi koossa. Uudistaja boxin ulkopuolelta Enevo Oy tuo ratkaisullaan teollisen internetin osaksi jätehuoltoa. Optimoidun keräysreitin avulla säästetään jopa puolet keräyskustannuksista. Lukijan vinkki Kimmo Koivikko Päätoimittaja Yrittäjämediat Hyvät ideat syntyvät yleensä käytännön ongelmista. Niin tälläkin kertaa. "Miksi tyhjiä jäteastioita tyhjennetään, kun taas välillä ne pursuavat täysinä ilman tyhjennystä?" Oleellinen kysymys. Enevo on malliesimerkki yrityksestä, joka pyrkii löytämään ratkaisun ongelmaan. Tarve on olemassa. Samalla yritys hyödyntää teollista internetiä. Tarvitsemme Enevon kaltaisia yrityksiä lisää. Parhaimmillaan niitä syntyy, kun yrittäjät osaavat pitää silmänsä auki. 2 NÄKÖALAT

3 pääkirjoitus 03 Samaan suuntaan KUVA: MARKUS SOMMERS Suomelle on elintärkeää, että kasvuhaluisilla yrityksillä on mahdollisimman hyvät menestymisen mahdollisuudet. Julkiset toimijat voivat auttaa yrityksiä menestymään tarjoamalla hyvän toimintaympäristön ja uudistumiseen kannustavat asiantuntija- ja rahoituspalvelut. Suunta-strategiatyö on Tekesin, Finnveran, Sitran, Suomen Akatemian ja VTT:n yhteinen ponnistus. Sen avulla haluamme saada kunkin organisaation roolit kirkkaiksi ja voimavarat suunnattua niin, että saamme aikaan parhaan vaikuttavuuden asiakkaitamme ajatellen. Työmme tavoitteena on tukea elinkeinoelämän uudistumista. Yhteisellä strategiatyöllämme haluamme syventää yhteistyötämme yhteisiksi toimenpiteiksi. Haemme toimintatapoja ja uusia toimintamalleja, joilla voimme yhdessä parhaalla mahdollisella tavalla auttaa asiakkaita. Työmme kytkeytyy laajempaan Team Finland -toimintaan. Olemme työstäneet viidestä teemasta konkreettisia ehdotuksia, joista käymme syksyn aikana keskusteluja yritysten kanssa. Esimerkiksi Digitaalisuus-teemassa työstämme ensimmäiseksi Pilot Factory Finlandia eli teollisen internetin kokeilu- ja demonstraatioympäristöä. Terveysteknologian liiketoimintamahdollisuuksien teemasta nostamme ensimmäisenä esiin alustan tai toimintamallin digitaalisen terveyden liiketoiminnan virtuaaliselle kehityskeskukselle. Markkinoille viemisen teemassa pureudumme kansainvälistymispalvelujen työstämiseen saumattomaksi kokonaisuudeksi. Tässä Finpro tulee mukaan joukkoomme. Nopea liikkeellelähtö ja läpinäkyvä toiminta ovat strategiatyömme kulmakiviä. Kaikki toimijat eivät ole kaikessa mukana, mutta avoimuuden ja läpinäkyvyyden ansiosta kaikki pystyvät huomioimaan olennaiset asiat omassa toiminnassaan. Lähdemme liikkeelle kokeiluilla ja etenemme sen mukaan, mikä toimii. Asiakkaiden palaute on lämpimästi tervetullutta. Pekka Soini Pääjohtaja Numero 3/2014, Julkaisija: Innovaatiorahoituskeskus Tekes Päätoimittaja: Pia Mörk Toimituksen sihteeri: Susanna Lehto Toimituskunta: Anna-Maija Ikonen, Eeva Landowski, Miia Linnusmaa, Eero Lukin, Pia Mörk, Kaj Nordgren, Sanna Nuutila, Soile Thalén, Josi Tikkanen Toimitusneuvosto: Ulla Hiekkanen-Mäkelä, Inkeri Huttu, Kari Inberg, Kimmo Kanto, Maija Korhonen, Juha Korkeila, Susanna Lehto, Piia Moilanen, Pia Mörk, Sanna Piiroinen Kansikuva: Markus Sommers Taitto: Mainostoimisto Cake Oy/ Kari Lehkonen Painatus: Punamusta Oy ISSN-L ISSN (Painettu) ISSN (Verkkojulkaisu) Painos: Seuraava numero ilmestyy NÄKÖALAT

4 04 valokeilassa KOONNEET: PIA MÖRK, KAJ NORDGREN Suomalaisteknologiaa brittilasten varhaiskasvatukseen Englantilainen Parenta hankki yksinoikeudella oululaisen While On The Moven ohjelmiston parantaakseen tiedonkulkua päiväkodin ja vanhempien välillä ja lasten läsnäolon valvomiseen. WHILE ON THE MOVEN kosketusteknologiaa hyödyntävän Daisy-palvelun avulla päiväkodit voivat valvoa lasten läsnäoloa ja hoitoaikojen toteutumista ja keskittää vapautuvat resurssit lasten opetukseen. Vanhemmat voivat seurata netistä, kuinka suuri osa sovituista tunneista on jo käytetty. Säästöt perheille yhtä lasta kohti voivat olla euroa kuukaudessa. While On The Move kehitti palveluaan eurooppalaisessa tutkimus- ja kehitysyhteistyöprojektissa Smart Urban Spacessa osana ITEA 2 -ohjelmaa. Rahoitus siihen haetaan Suomessa Tekesin kautta. Ulkomaiset partnerit tekivät koemarkkinointia ja tunnusteluja omien maidensa päiväkodeissa. Tekes on rahoittanut myös While On The Moven tuotekehitystä. KUVA: ISTOCKPHOTO Tekes jatkaa yhteistyötä Fudanin yliopiston kanssa Kaksi vuotta käynnissä ollut Fudan ilab -liiketoimintaohjelma saa jatkoa yritysten hyvien kokemusten perusteella. Tekes ja shanghailainen Fudanin yliopisto allekirjoittivat heinäkuussa sopimuksen ohjelman jatkamisesta. Fudan ilabissa suomalaiset pk-yritykset saavat puolen vuoden aikana kattavan liiketoimintasuunnitelman Fudanin arvostetun yliopiston työelämässä jo kokeneilta MBA-opiskelijoilta. Heinäkuussa päättyneessä tämän vuoden Fudan ilabissa oli mukana edellisvuoden malliin viisi suomalaista pk-yritystä. Serres valmistaa sairaaloille muovituotteita, Lumene kosmetiikkaa ja Visual Components tarjoaa valmistavalle teollisuudelle 3D-simulointiohjelmistoa. Mukana olivat myös tekstiilituotevalmistaja ja sisustuspalvelutarjoaja Vallila Interior sekä BioGTS, bioenergiaratkaisujen ja energiatehokkaan rakentamisen asiantuntijayritys. u 4 NÄKÖALAT

5 Jyväskylässä saatiin hoivatyön toimenkuvat kohdalleen Jyväskylän kaupungin palveluasumisen ja pitkäaikaishoidon henkilöstön työpäivästä kului iso osa muuhun kuin varsinaiseen hoitotyöhön. Tekesin rahoittaman kehityshankkeen myötä ruoka-, pyykki- ja siivousrumba siirrettiin tukipalveluhenkilöstölle. Kun osaajat saivat keskittyä omaan työhönsä, se näkyi nopeasti hoivan laadussa ja työhyvinvoinnissa. Projektipäällikkö Ulla Halosen mukaan tulokset olivat kiistattomia ja jopa mykistäviä. Ne osoittivat, ettei pelkkä hoitomitoitus vielä kerro, mihin henkilöstön työaika oikeasti kuluu. Hoitomitoituksen sijaan pitää tarkistaa, että henkilöstön kokonaisrakenne vastaa yksikön tehtäviä. Määrittelemällä työnkuvat uudelleen sekä järkeistämällä ja osin ulkoistamalla palveluja oli hoitotyöhön saatavissa jopa 25 prosenttia lisäresursseja, Halonen tiivistää. Hoidon ja hoivan laatu on parantunut, ergonomisuus ja asiakasturvallisuus ovat lisääntyneet. Lisäksi hoitajilla on entistä enemmän aikaa ulkoiluun ja yhteiseen toimintaan asiakkaiden kanssa. Myös työmotivaatio ja sitoutuminen ovat mielekkäiden ja omaa koulutusta vastaavien tehtävien myötä nousseet selkeästi. Hankkeen tuloksia viedään eteenpäin Jyväskylän muissa yksiköissä ja tulossa on myös opaskirja. KUVA: ISTOCKPHOTO Comet 67P/Churyumov-Gerasimenko activity on 2 August The image was taken by Rosetta s OSIRIS wideangle camera from a distance of 550 Kehitteillä km. The exposure time of the image was 330 seconds and the comet nucleus is apu saturated sinilevän to bring out the detail of the comet activity. Note there is a ghost löytämiseen image to the right. The image resolution is 55 metres per pixel. Turun yliopisto ja VTT kehittävät edullista, nopeaa ja helppokäyttöistä mittalaitetta, joka paljastaa veden sinilevämyrkyt. Turun yliopiston ja VTT:n yhteishankkeessa pyritään vastaamaan kuluttajien tarpeeseen saada ajankohtaista tietoa oman vesistönsä tilasta edullisella, nopealla ja helppokäyttöisellä tavalla. Kehitteillä oleva laite mittaa vesinäytteestä yleisimpien sinilevämyrkkyjen, mikrokystiinin ja nodulariinin, määrää. Kuumemittarin kokoiseen laitteeseen johdetaan vesinäyte, jonka sisältämiin myrkyllisiin bakteerikantoihin laitteen sisältämät vasta-aineet reagoivat. Testi paljastaa muutamassa minuutissa, sisältääkö vesinäyte myrkyllistä sinilevää vai ei. Sinilevätoksiinit -hanke on saanut Tekesin rahoituksen vuosille Kyseessä on Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa -rahoitus, jonka tarkoitus on edistää uusien yritysten synty uusimman tutkimustiedon pohjalta. Tutkimusprojektit edistävät idean kehittymistä ja samanaikaisesti valmistelevat idean kaupallistamista uudeksi liiketoiminnaksi. Rosetta-luotain komeetan luo kymmenen vuoden matkan jälkeen Euroopan avaruusjärjestö ESAn luotain Rosetta on kautta aikojen ensimmäinen avaruusalus, joka on kohdannut komeetan. Mukana matkalla on suomalaista teknologiaa. Rosettan matka 67P/Churyumov Gerasimenko-komeetan luo ei ollut helppo, mutta ovet uudenlaiselle aurinkokunnan tutkimukselle on avattu. Luotain on matkannut yli 10 vuotta ja 6,4 miljardia kilometriä. Rosetta lähettää Philaelaskeutujan komeetan pinnalle marraskuun aikana. Rosettassa ja Philaessa on mukana suomalaista teknologiaa Ilmatieteen laitokselta ja Patrialta. Rosettasta ja muista ajankohtaisista avaruuteen liittyvistä asioista kertoo uusi Space Finland -sivusto. Tule tutustumaan! NÄKÖALAT COPYRIGHT ESA/ROSETTA

6 6 Tekesin uutisia TEKSTI: EERO LUKIN Tekes valmistelee uusia ohjelmia UUTTA OHJELMAA Terveyttä biteistä Yksilöllistetty terveydenhoito on yksi megatrendeistä, johon Suomessa on syytä päästä kaikilla keinoilla kiinni. Eri lähteistä saatavaa terveystietoa voidaan käyttää yhä tehokkaammin yksilöiden ja yhteiskunnan hyväksi. Samalla terveydenhoidon liiketoimintalogiikka muuttuu, kun alalle tulee yrityksiä muilta toimialoilta, erityisesti ICT-kentältä. Tekes selvittää, tulisiko terveyden edistämisen alueelle käynnistää ohjelma. BEAM Business with Impact Tekes ja ulkoasianministeriö valmistelevat yhteistä BEAM Business with Impact -ohjelmaa kehitysmaihin suuntautuvan innovaatio- ja liiketoiminnan edistämiseksi. Suomalaisyritysten osaamisesta voi olla hyötyä kehitysmaissa köyhyyden vähentämisessä ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa. Ohjelmaa valmistellaan Team Finland -yhteistyönä. Ohjelman yhtenä tavoitteena olisi kytkeä kehitysyhteistyö lähemmin innovaatiotoimintaan. Teollinen internet ja ja 5G-verkot Teollinen internet tarkoittaa sulautettujen ja älykkäiden laitteiden ja järjestelmien, niihin pohjautuvan analytiikan sekä ihmisten työn tehokasta yhdistämistä liiketoimintaprosesseissa. Ohjelman avulla suomalainen elinkeinoelämä saataisiin uudistumaan ripeästi vastaamaan trendiä ja markkinoiden kysynnän muutoksia. Teollisen internetin ohjelmavalmistelun yhteydessä tarkastellaan tarpeet myös 5G-mobiiliverkkojen alueella, joka on yksi tekijä teollisen internetin toteuttamisessa. Suomeen on luotu vuosien työllä ja panostuksella langattoman tietoliikenteen huippuosaamista sekä yritystoimintaa. 5G-alueen standardointiin tarvitaan aktiivista yritysten ja tutkimusorganisaatioiden valmistautumista. Mitä Tekesin ohjelmat ovat? Yritykset ja muut toimijat voivat päästä ohjelmiin mukaan omilla tutkimus- tai kehitysprojekteillaan, joita Tekes rahoittaa. Projektille voi hakea rahoitusta myös ilman, että se liittyisi mihinkään Tekesin ohjelmaan. Ohjelmissa on paljon myös sellaista tarjontaa, joka on tarkoitettu muillekin kuin Tekesin rahoitusta saaville asiakkaille. Esimerkiksi monet tapahtumat ja seminaarit on tarkoitettu kaikille asiasta kiinnostuneille toimijoille. Tutustu Tekesin valmisteilla ja käynnissä oleviin ohjelmiin: ohjelmat-ja-verkostot/ 6 NÄKÖALAT

7 Tekesin uutisia 7 TEKSTI: KAJ NORDGREN KUVA: SUSANNA LEHTO Tekesiltä rahoitusta kaupallistamista nopeuttamaan Pilottien ja demojen rahoituksella Tekes vastaa suomalaisten yritysten kansainvälistymistarpeisiin. Yritys voi testata tuotteen tai palvelun hyötyjä ja toimivuutta yhdessä käyttäjien tai potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Lähellä markkinoita oleviin demoihin, pilotteihin ja kokeiluihin hyvin sopiva rahoitusmuoto on laina. Ohjelmistoalalla sitä voidaan käyttää esimerkiksi nopeisiin pilottihankkeisiin ja energia- tai prosessiteollisuudessa pitkiin kehitysprosesseihin. Erityisiä hyötyjä Tekes on selvitysten pohjalta tunnistanut biotaloudessa, cleantechissa, palveluliiketoiminnassa ja toimintaa digitalisoitaessa. Lainarahoitus on pk-yritysten lisäksi suuryritysten käytettävissä, kun ne tähtäävät merkittävään uudistumiseen kansainvälisesti uusilla ratkaisuilla. Toimialoja ei ole rajattu. Tekesin lainarahoitus laittaa pilottihankkeisiin ja kokeiluihin liikettä. Yritys voi nopeuttaa tuotekehitystä ja uusille markkinoille menoa, saada asiakkaat mukaan tuotekehitykseen ja hankkia heiltä elintärkeää palautetta tuotteen tai ratkaisun toimivuudesta. Laina on edullista eikä vaadi vakuuksia. Lainasta voi nostaa osan ennakkona projektin alkaessa ja loput projektin edetessä. Jos projekti epäonnistuu, osa lainasta voidaan jättää perimättä takaisin, kertoo Tekesin rahoituksesta vastaava johtaja Ari Grönroos. Grönroos muistuttaa, että yritysten kansainvälistymisen edistäminen on koko Suomen etu. Tekes myös räätälöi lainarahoitustaan jatkuvasti palvelemaan suomalaista elinkeinoelämää yhä paremmin. Näin me sen teemme Suomalaisella verkkohuutokaupalla DealDashilla on Yhdysvalloissa yli neljä miljoonaa asiakasta, jotka käyttävät palvelua yhä enemmän mobiililaitteilla. DealDash rakentaa markkinoiden ensimmäistä ensisijaisesti mobiilikäyttäjiä palvelevaa verkkokaupan käyttökokemusta, jossa on mukana pelilisiä elementtejä. Tekesin rahoituksella tehdään perusteelliset käyttäjä- ja käytettävyystestit ja toteutetaan itse palvelu. Welmu International kehittää muovia muistuttavaa materiaalia, josta mahdollisimman suuri osuus on uusiutuvaa biopohjaista materiaalia ja jonka valmistus ei kilpaile ruokatuotannon kanssa. Tekesin rahoituksella yritys testaa VTT:n kanssa erilaisia materiaaliyhdistelmiä olemassa olevissa prosesseissa. 10monkeys.com pilotoi pelimaailmasta tuttua ansaintalogiikoiden hyödyntämistä pelillisissä oppimateriaaleissa. Hankkeessa tutkitaan, miten oppimispelit ja -materiaalit voidaan saada yhtä laajaan käyttöön kuin viihdepelit. u NÄKÖALAT

8 8 Tekesin uutisia TEKSTI: ANNA-MAIJA IKONEN KUVAT: MARKUS SOMMERS Muutoksia de minimis -tuen perusteisiin Uusi de minimis -tukea eli vähämerkityksellistä tukea koskeva Euroopan komission asetus tuli voimaan tämän vuoden alussa. Keskeisimmät säännöt ja menettelyt ovat pysyneet ennallaan. Suurimmat muutokset, jotka vaikuttavat Tekesin tekemiin de minimis -ehtoisiin rahoituspäätöksiin, koskevat yhden yrityksen määritelmää. Yhdelle yritykselle myönnettävä de minimis -tuen kokonaismäärä tulee jäädä alle euroa kolmen verovuoden aikana. Kaikki julkisen sektorin myöntämät de minimis -tuet huomioidaan tuen kokonaismäärää tarkasteltaessa. Rahoituspäätöksessä on ilmoitettu, jos rahoitus sisältää de minimis -tukea. Uuden asetuksen mukaan, jos yritys on esimerkiksi enemmistöomistuksen tai muunlaisen määräysvallan kautta sidossuhteessa yhteen tai useampaan yritykseen samassa jäsenvaltiossa, tarkastellaan kyseistä yrityskokonaisuutta de minimis -tukikumulaation kannalta yhtenä yrityksenä. Kuitenkaan yritysten ei katsota olevan sidossuhteessa toisiinsa, jos yritysten välillä ei ole muuta sidossuhdetta kuin sama julkinen omistus tai määräysvalta. Yrityskauppa- ja sulautumistilanteissa tai, jos yritys on jakautunut kahdeksi tai useammaksi yritykseksi, kaikki ennen muutosta myönnetty de minimis -tuki otetaan huomioon uutta tukea myönnettäessä. Suomessa myönnetyistä yritystuista de minimis -sääntelyyn perustuvat esimerkiksi ELY-keskusten yritysten kehittämisavustukset, TE-toimistojen starttiraha, Tekesin rahoitus kasvun ja kansainvälistymisen suunnitteluun, työorganisaatioiden kehittämiseen ja pieniin, alle euron tutkimus- ja kehitysprojekteihin, Finnveran lainojen ja takausten tukielementit sekä kuntien myöntämät yritystuet. u 8 NÄKÖALAT

9 uusia julkaisuja 9 Kaikki kiinnostava avaruudesta Space Finland KUVA: ESA Minkä kokoinen on Suomen avaruusteollisuus, mitä suomalaisia yrityksiä alalla toimii ja miten avaruus näkyy sinun arjessasi? Näihin kysymyksiin vastaa uusi sivusto Space Finland. Suomalaisen avaruustoiminnan koordinoijan Tekesin ylläpitämä Space Finland kutsuu kaikki aiheesta kiinnostuneet, ammattilaiset ja harrastajat, yhteen paikkaan keskustelemaan ja tuottamaan sisältöä. Tule tutustumaan! TEKESIN ESITTEITÄ Smart Solutions from Finland Englanninkielinen julkaisu, jossa esitellään suomalaisyritysten älykkäitä tuotteita ja palveluja. Teemoja liikkuminen, energia, jätteenkäsittely, suunnittelu ja design sekä asuminen. Tekesin ja innovaatiotoiminnan vaikutukset 2014 Tekesin innovaatiorahoituksen vaikutuksista on paljon tutkittua tietoa. Yli 80 prosenttia innovaatiotoiminnassaan onnistuneista Tekesin asiakkaista sanoo, että Tekesin rahoitus on ollut merkittävä tekijä menestyksessä. Tekesin asiakkaina olleet pk-yritykset olivat kasvattaneet vientiään vuosittain 20 prosenttia. Suurin osa maailmalla menestyneistä suomalaisista kasvuyrityksistä on Tekesin asiakkaita, mikä osoittaa Tekesin rahoituksen hyvää osumatarkkuutta. TEKESIN OHJELMIEN RAPORTTEJA Evaluation of the NeoBio and SymBio programmes 3/2014 Bioalaan kuuluvat NeoBio- ja SymBioohjelmat on arvioitu. Arvioinnin tuloksena havaittiin että ohjelmat ovat tuottaneet laajasti tuloksia ja vaikutuksia yrityksille ja tutkimukseen. Molemmissa ohjelmissa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta sekä verkostoituminen lisäsivät uusien työtapojen ja prosessien käyttöönottoa sekä tuotteita bioalalla. SymBio-ohjelman tuloksena on odotettavissa noin 400 milj. euron vuosittainen liikevaihto. TEKESIN KATSAUKSIA The Impact of Tekes Activities on Wellbeing and Environment 308/2014 Selvityksen mukaan Tekes on edistänyt monipuolisesti hyvinvointia ja ympäristön tilaa Suomessa. Selkeimmin Tekes on vaikuttanut yritysten tutkimus- ja kehitystoiminnan tasoon sekä innovaatiotoiminnan tuloksiin ja kasvuun. Arvonluonnin uusi aalto 309/2014 Tutkimuksessa tarkastellaan yritysten arvonluonnin murrosta kohti runsaan ja jaetun arvon bisnestä. Tutkimus haastaa yritykset miettimään olemassaolonsa tarkoitusta uudesta näkökulmasta ei vain taloudellisesti vaan kokonaisvaltaisemmin ihmisten, yhteiskuntien ja koko globaalin yhteisön kannalta. NÄKÖALAT

10 10 teema TEKSTI: EERO AALTO KUVA: EEVA ANUNDI Sitra Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet Uudistumisen yhteinen suunta Tekes Kari Komulainen Palvelujohtaja, kasvuyritykset Tekes, Finnvera, Suomen Akatemia, Sitra ja VTT aloittivat osana yhteistyötään keväällä 2014 Suunta-strategiatyön. Tavoitteena on muodostaa systemaattinen yhteistoiminta organisaatioiden välille siten, että asiakkaat laitetaan etusijalle. Kokoonnuimme keskustelemaan strategian teemaryhmien vetäjien kanssa siitä, mikä tulee muuttumaan uuden Suunnan myötä. VTT Anne-Christine Ritschkoff tieteellinen johtaja 10 NÄKÖALAT

11 Näköalat-lehti järjesti keskustelun strategiatyön tekijöiden kanssa. Keskustelemassa oli strategiatyön teemaryhmien vetäjiä. VTT Harri Kopola Tutkimusjohtaja tietointensiiviset tuotteet ja palvelut Suomen Akatemia Laura Raaska Yksikön johtaja BY-yksikkö Suomen Akatemia Jukka Reivinen ohjelmapäällikkö, ohjelmayksikkö NÄKÖALAT

12 uu uunta-strategiatyön avulla löydetään uusia yhteistyömuotoja ja koordinoidaan toimintaa. Sen yhteydessä on valittu viisi teemaa, joiden kautta tavoitellaan suomalaisen elinkeinoelämän uudistumista ja menestystä kansainvälisesti. Kolme toimialoihin keskittyvää teemaa ovat digitaalisuus, terveysteknologia sekä luonnonvarat ja resurssitehokkuus. Teemoista kaksi taas käsittää sektoreita ylittäviä toimintatapoja. Näitä ovat markkinoille vienti ja kaupallistaminen sekä liiketoimintaekosysteemien kehittäminen. Yhteiset tekijät kaikissa teemoissa ovat sektoreita ylittävä toiminta, uudenlaisten arvoverkkojen muodostuminen ja yhteistyö, kertoo Laura Raaska Suomen Akatemiasta. Teemat perustuvat Suomen vahvuuksiin eli niihin, joilla voimme ottaa osamme ja paikkamme maailman ekosysteemissä, kertoo Anne-Christine Ritschkoff VTT:ltä. Ne ovat alueita, missä uskotaan olevan kysyntää tulevaisuudessa, Pasi Pirinen Finnveralta tiivistää. Kokeileva uudistuminen Keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että teemat ovat tiiviisti yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet yhdistävät valittuja teemoja. Digitaalisuuden kautta löytyy kilpailukykytekijöitä, jotka ovat neulottavissa kaikkiin ekosysteemeihin, toteaa Pirinen. Pirisen mukaan valtakunnallisesti olisi edistettävä kokeilevaa uudistumista, joka voisi olla uusi elementti siihen, miten asiat tehdään eri tavalla ja miten yrityksiä voisi osallistaa enemmän. Hän toteaa tämän tarkoittavan päätösten tekoa. Jos onnistutaan, niin viedään asiaa eteenpäin ja jos ei, niin ei ole varaa jäädä sukkuloimaan pitkäksi aikaa. Kansallisen tason valinnat tarkoittavat myös asioiden poissulkemista. Rahaa ei ole tulossa lisää. Asiakkaat etusijalla Kari Komulainen Tekesistä yhtyy Pirisen kommenttiin: Pienellä maalla ei ole varaa kaikkeen. Suunta-strategialla organisoimme keinot ja tavat tuottaa arvoa asiakkaillemme. Keskustelijoiden mielestä on ilahduttavaa, että yritykset ja tutkimusorganisaatiot ovat osallistuneet strategiatyöhön. Näkemyksiä on kerätty työpajoilla, haastatteluilla ja kyselyillä. Suunta-strategiatyöllä tavoitellaan juuri asiakkaan hyötyä. Yhteistyön kautta tutkimus- ja innovaatiokentän toimijat pyrkivät kokoamaan voimavaransa ja koordinoimaan roolinsa siten, että yrityksille ja tutkimusorganisaatioille tarjottaisiin mahdollisimman hyvät palvelut ja toimintaympäristö. Yhteistyö on välttämätöntä, jotta pääsisimme monesti peräänkuulutettuun vaiheeseen, jossa julkinen sektori toimisi yhden kosketuksen periaatteella ja näyttäytyisi asiakkaalle hyvin järjestäytyneenä kokonaisuutena, kertoo Komulainen. Verkostot ovat tärkeitä Tutkimus- ja innovaatiotoimijoiden yhteinen strategiatyö rikkoo rajoja organisaatioiden sisällä ja välillä. Yhteisen strategiatyön jälkeen seuraava askel on operatiivisen yhteistyön vahvistaminen asiakkaille lisäarvoa tuottavalla tavalla. Team Finland -verkosto ja Team Finland LetsGrow -rahoitusohjelma ovat tästä esimerkkejä, Komulainen kuvailee. Tämä on rajoja rikkovaa myös meidän kesken, toteaa Ritschkoff. Ja sitoutumisen aste on ollut huimaa. Kalentereista on raivattu aikaa vaikka väkisin. Jukka Reivinen Suomen Akatemiasta jatkaa: Olemme tavanneet usein. Tärkeää on prosessi ja kollektiivinen ymmärrys, joka on syntynyt. Keskustelijat näkevät strategiatyön mahdollistavan yhteiset toimenpiteet. Harri Kopola VTT:ltä huomioi yritysten jo avautuneen verkostoituneeseen työtapaan: Haetaan nopeutta ja ketteryyttä. Uskalletaan tulla ulos. Kaiken ei tarvitse olla talon sisällä. Komulainen on samaa mieltä Kopolan kanssa: Harvaa toimintaa pyöritetään nykyisin siten, että yksittäinen yritys hoitaa tuotteen raaka-aineesta kuluttajalle saakka. Yritysten ratkaisut, joilla toimitetaan t-paidat kauppoihin ja banaanit hyllyihin, ovat todella monimutkaisia. Mitä strateginen yhteistyö merkitsee? Suunta-strategia tarjoaa eväät systemaattiseen yhteistyöhön. Ensin on oltava näkemys, mihin ollaan menossa ja miten sinne päästään. Sitten tulee operatiivinen toteutus, tiivistää Komulainen. Muuten tehdään temppukohtaista yhteistyötä. Ihan hyviä tuloksia saavutetaan yhdessä tempussa, mutta se jää siihen kertaan. Organisaatioiden kyky toimia yhdessä on kansallinen vahvuus. Sitä pitäisi hyödyntää. Olisiko tässä mahdollisuus innovaatiokyvykkyyden kääntämiseksi todelliseksi kilpailuvaltiksi, pohtii Ritschkoff. Tärkeää on olla myös kartalla toisten tekemisistä. Keskustelun kautta se tulee, kertoo Sitran Antti Kivelä. Meillä kaikilla on hiukan erilaiset roolit. Esimerkiksi hankkeessa tai idean elinkaaressa jokaisella on oma paikkansa. Diversiteettiä tulee myös olla. Ei ole hyvä olla liian samanmielisiä. Roolit on hyvä tunnistaa, mutta ei pitää raja-aitoja korkealla, toteaa Reivinen ja jatkaa: Suuret tieteelliset löydökset löytyvät usein tieteen rajapinnoilta, poikkitieteellisesti. Uudet käytännöt ja hyvät jutut löytyvät yhteistyöstä ja välimaastosta. 12 NÄKÖALAT

13 Suunta tutkimus- ja innovaatiokartta Suomen elinkeinorakenteen uudistamiseksi Ketkä? Tekes, Finnvera, Sitra, Suomen Akatemia ja VTT Mitä? Yhteiset teemat, toimenpiteet ja toimintatavat Roolien kirkastaminen Tekesin rahoitus uudistaa, parantaa toimintatapoja ja nostaa kunnianhimoa Aikataulu on nopeutunut Aikataulu on hidastunut Työtapojen kehittäminen on lisääntynyt Työtapojen kehittäminen on vähentynyt Keskitytyään enemmän radikaaleihin innovaatioihin Keskitytään vähemmän radikaaleihin innovaatioihin Tavoitetaso kasvoi Tavoitetaso pieneni Suurempi hyödyntäjäjoukko Pienempi hyödyntäjäjoukko Miksi? Tekesin rahoittamat projektit Hakijat, jotka ovat käynnistäneet projektin ilman Tekesin rahoitusta % vastaajista Elinkeinorakenteen uudistaminen Voimavaroista paras vaikuttavuus Miten? Viisi teemaa ja niihin liittyvät kokeilut: Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Luonnonvarojen ja resurssitehokkuuden liiketoimintamahdollisuudet Terveysteknologian liiketoimintamahdollisuudet Uusien liiketoimintaekosysteemien kehittäminen Markkinoille vienti ja kaupallistaminen Kukin organisaatio hyödyntää yhteistyötä toiminnalleen ja asiakkailleen parhaiten sopivalla tavalla. Viimeisimmän vaikuttavuusarviointitiedon mukaan Tekesin rahoitus vaikuttaa erityisesti henkilöstön kyvykkyyksiin, projektien tavoitetasoon, sekä tiedon leviämiseen toimijalta toiselle. Tekesin rahoittamat projektit keskittyvät enemmän radikaaleihin eli markkinoita luoviin innovaatioihin sekä niiden tuloksilla on laajempi hyödyntäjäjoukko. Tieto perustuu kesällä 2014 tehtyyn kyselyyn toimijoille, jotka hakivat vuonna 2013 Tekesiltä rahoitusta. Hakijoita, jotka saivat Tekesiltä rahoitusta, verrattiin samankaltaisiin hakijoihin, jotka eivät saaneet rahoitusta. Vertailussa otettiin huomioon vain ne tapaukset, joissa projekti (johon oli haettu rahoitusta) oli käynnistynyt. Kyselyyn vastasi yli 500 henkilöä. Tutkimuksen mukaan Tekesin rahoituksella kehitetään suomalaisten yritysten kyvykkyyksiä merkittävästi. Erityisesti tiedon hankkimiseen oman organisaation ulkopuolelta, verkostojen luomiseen, kansainvälisillä markkinoilla toimimiseen sekä sisäisten toimitapojen kehittämiseen panostetaan huomattavasti enemmän Tekesin rahoituksen ansiosta. On kannustavaa nähdä varsinkin kv-markkinoilla toimiminen tällä listalla, koska kyseessä on kansantaloudellinen pullonkaula. Avoimen innovaation kulttuurin ja yhteistyön luomisessahan Tekesillä on pitkät perinteet Suomessa, ja henkilöstön osaamisen kehittäminen on elintärkeää, sanoo vaikuttavuusarvioinnin asiantuntija Jussi Kajala Tekesistä. Hän muistuttaa, että uudistamishalu, paremmat toimintatavat ja korkea ambitiotaso ovat Suunta-strategian ytimessä. On hienoa, että viimeisimpien asiakkaidemme projekteissa olemme jo menossa strategian osoittamaan suuntaan. Parannettavaakin kuitenkin löytyy ajatellen, että Tekes haluaa kannustaa suomalaisia toimijoita yhä suurempaan riskinottoon ja nostamaan tavoitetasoa korkealle. Vain 11 prosenttia Tekesin vuonna 2013 rahoittamista projekteista arvioidaan sellaisiksi, jotka voivat onnistuessaan räjäyttää pankin eli saavuttaa taloudellisilla tuloksillaan huippukasvua, kertoo Kajala. NÄKÖALAT

14 YRITYKSILLÄ SUUNTA KANSAINVÄLISEEN KASVUUN Suunta-strategiatyössä on nostettu teemoina esille muun muassa digitaalisuus, terveysteknologia ja markkinoille vienti. Teemat ovat hyvin tuttuja monille Tekesin asiakkaille kuten PerkinElmer Turku, Peikko Group ja Suntrica. PerkinElmer Turku tutkii ihmisen alkutaivalta TEKSTI: ANNE LUOMA, KUVA: VESA-MATTI VÄÄRÄ Kansainvälisen PerkinElmer-konsernin Turun toimipiste kehittää ja valmistaa järjestelmiä sairauksien seulontaan ja diagnostiikkaan. Toiminta alkoi Wallac-nimellä vuonna 1950, jolloin yritys valmisti lämpötekniikan instrumentteja ja kosteusmittareita Suomeen. Nykyään Turun yksikkö on kansainvälinen markkinajohtaja vastasyntyneiden vauvojen sairauksien seulontajärjestelmissä. Keskeisenä toiminta-alueena on myös odottavan äidin ja sikiön terveydentilan seuranta. PerkinElmer Turku työllistää noin 500 ihmistä, joista viidesosa toimii tutkimus- ja kehityspuolella. Turussa kehitettyjä ja valmistettuja tuotteita toimitetaan yli 90 maahan. Globaali asiakaskenttä on tärkeä myös yrityksen tutkimustyössä: Suomen populaatio on pieni ja esimerkiksi seulontatuotteiden kehityksessä tarvittavien näytteiden saatavuus rajallista. Kotimainen näyteaineisto ei myöskään aina anna riittävästi tietoa eri etnisten ryhmien vaikutuksista tuloksiin, kertoo Turun t&k-johtaja Janne Seppälä. Uudistusta ja kasvua Seppälän mukaan Tekesin rahoitus on ollut olennainen yrityksen uudistumisen ja kilpailukyvyn kannalta. Liike- 14 NÄKÖALAT

15 vaihdon kasvu on edesauttanut myös konsernirahoitusta tuotannon investointeihin, jotka mahdollistivat Turun tehtaan uudistamisen ja siirtymisen entistä automatisoidumpiin valmistuslinjoihin. Linjojen rakentamisessa on käytetty paikallisten pk-yritysten verkostoa. Viimeisimmän Tekes-yhteistyön avulla olemme pystyneet tuomaan uusia teknologioita vastasyntyneiden sairauksien seulontaan, minkä vuoksi markkinajohtajuus on säilynyt meillä. Olemme myös tehneet mittavaa tutkimusta menetelmistä, joilla voidaan havaita raskausajan varhaisia komplikaatioita, kertoo Seppälä. Mahdollisuudet ja uhat huomioitava Terveysteknologiassa tapahtuu paljon muutoksia, minkä vuoksi jatkuvaa uudistumista tarvitaan. Ihmisen perimä osataan lukea jo kokonaan ja sillä on vaikutuksia sairauksien seulontatutkimuksiin. Geenitestit tuovat mukanaan myös suuret tietomäärät, joiden hallinta on erittäin keskeistä, pohtii Seppälä. Terveydenhuolto siirtyy entistä enemmän lähellä ihmistä tapahtuvaan hyvinvoinnin seurantaan, johon nykyteknologia tuo valtavasti uusia mahdollisuuksia. Muutoksiin sisältyy uhkia, mutta myös uusia mahdollisuuksia, jotka huomioidaan Turun yksikön kasvustrategiaa laadittaessa. Seppälän mukaan Tekesin rahoitus ja kyky verkottaa osaajia on tärkeää juuri tällaisissa uusiin liiketoiminta-alueisiin liittyvissä hankkeissa. "Tekes-yhteistyön avulla olemme pystyneet tuomaan uusia teknologioita vastasyntyneiden sairauksien seulontaan, minkä vuoksi markkinajohtajuus on säilynyt meillä", kertoo t&k-johtaja Janne Seppälä PerkinElmeriltä. Seulontaan käytettävän GSPjärjestelmän äärellä kuvassa myös laboratorionhoitaja Kirsi Pakkanen. NÄKÖALAT

16 Peikko Groupin toiminnassa korostuu asiakkaan hyöty TEKSTI: EERO LUKIN, KUVAT: EEVA ANUNDI Peikon ensimmäinen tuote 1960-luvulla oli sandwich-seinäelementeissä käytetty diagonaaliansas, eli kiinnike, jolla seinäelementin sisä- ja ulkokuori liitetään toisiinsa. Alkuvaiheessa yritys keskittyi palvelemaan suomalaisia asiakkaita. Yritys on panostanut aikojen saatossa voimakkaasti tuotekehitykseen ja kansainvälistyminen alkoi 90-luvulla. Nykyään Peikon tuotteita ovat betonielementtien ja paikallavalun betoniliitokset ja runkorakenteissa käytettävät liittorakenteet. Perinteisemmän rakentamisen lisäksi tuotteita löytyy myös tuulivoimaloiden perustuksien rakentamiseen. Innovatiivisia ratkaisuja rakennusalalle Peikon strategiana on olla alansa johtava toimija. Tarjoamalla innovatiivisia ratkaisuja yritys auttaa asiakkaitaan kehittämään rakennusprosesseja nopeammiksi ja luotettavimmiksi. Esimerkki innovatiivisista ratkaisuista on Peikon tarjoamat suunnitteluohjelmistot sekä 2D- ja 3D-komponentit, jotka nopeuttavat ja helpottavat rakennesuunnittelijoiden työtä. Työkaluja on ladattu tuhansia kertoja yrityksen sivuilta. Toisaalta strategiassa mainittu nopeus on valttia tuulivoimaloiden rakentamisessa. Peikon menetelmällä kaupasta toimitukseen päästään jopa neljässä viikossa. Uusia tuulivoimaloita perustettaessa lupaprosessit ovat pitkiä. Kun asiakas sitten saa rakennusluvan, on kiire päästä tuotantoon. Perustuksen arvo on noin 2 3 prosenttia koko hankkeesta. Jos pystymme puristamaan sen rakentamisesta viikkoja pois, on sillä asiakkaalle isompi merkitys kuin hinnalla, kuvaa Peikko Groupin toimitusjohtaja Topi Paananen. Peikon tavoitteena on kasvaa kannattavasti. Projektipankissa on tällä hetkellä lähes sata projektia kehitteillä. Kehitystoiminta on riskittömämpää kuin yritysostot. Tämä on meidän geeniperimä, haluamme todistaa, että osaamme tehdä uusia asioita, kertoo Paananen. Tekes on rahoittanut useita Peikko Groupin tuotekehityshankkeita sekä liiketoimintastrategian kehittämistä. 16 NÄKÖALAT

17 Peikko Groupin projektipankissa on lähes sata projektia kehitteillä. "Haluamme todistaa, että osaamme tehdä uusia asioita", kertoo toimitusjohtaja Topi Paananen. NÄKÖALAT

18 Kannettavaa aurinkoenergiaa TEKSTI: ANNE LUOMA, KUVAT: EEVA ANUNDI, SUNTRICA Suntrica valmistaa kannettavia, pienen tehon aurinkokennoja, joilla voi ladata esimerkiksi puhelimia, tabletteja tai GPS-laitteita. Latureita suunnitellaan sekä kuluttajille että ammattilaiskäyttöön. Tuoteidea on peräisin kahdelta opiskelijalta, jotka lähestyivät rekisteröidyn yrityksensä kanssa Jouko Häyrystä. Hän ryhtyi enkelisijoittajaksi ja ohjasi toiminnan alkuun vuonna Ennen Suntricaa Häyrynen toimi 20 vuotta Nokialla kansainvälisissä myynti- ja markkinointitehtävissä, minkä jälkeen liiketoiminnan ja mobiilisovellusten kehittäjänä sekä yrityskonsulttina. Rajoja ei tarvitse ylittää yksin Suntrica hankki aluksi kansainvälistä sijoittajaverkostoa ja asiantuntijoita liiketoimintansa eri osa-alueille. Mikrokoon yritys pyrki alusta saakka kansainvälisille markkinoille, mihin apuna olivat myös julkiset partnerit, kuten Cleantech Finland, Finpro, Design from Finland -ohjelma ja Tekesin NIY-rahoitus. Lisäksi Suntrica lähestyi vastaavia ulkomaisia toimijoita. Nykyisin ei tarvitse lähteä yksin globaaleille markkinoille. Kansainvälistyminen ei ole pelkästään rahasta kiinni vaan siitä, että yritys ja oikeat verkostot löytävät toisensa, pohtii Häyrynen. Suntrican kohdemarkkinat vaihtelevat maapallon asennon mukaan suhteessa aurinkoon. Afrikka on ollut tärkeä mantere niin pilotointikohteena kuin kohdemarkkinana, koska siellä on paljon auringonpaistetta, mutta rajallinen määrä sähköntuotantoa. Metropolia ammattikorkeakoulu toteutti vuoden alussa Tekesin Groove-ohjelman kautta rahoitetun SunEdu-projektin, jossa testattiin paperitonta mobiilioppimisympäristöä tansanialaisessa koulussa. Paikallinen yliopisto ja Tansanian opetushallinto tuottivat oppimissisältöä suomalaisiin Leia Median tabletteihin, joita oppilaat käyttivät myös kotona. Energia tabletteihin ja LED-valaistus tuotettiin Suntrican aurinkolatureilla. Kyseisessä koulussa kirjojen määrä oli hyvin rajallista, mutta projektin 18 NÄKÖALAT

19 Suntrica oli mukana Tekesin Grooveohjelman rahoittamassa projektissa, jossa testaattiin paperitonta oppimisympäristöä tansanialaisessa koulussa. avulla kaikille lapsille ja opettajalle saatiin kattava oppimateriaali, kertoo Häyrynen. Kohti teollista internetiä Jouko Häyrysen mukaan Suomen lainsäädännön tulisi olla yrittäjäystävällisempi erityisesti aurinkoenergia-sektorilla. Suomen aurinkoenergia-sektorilla on paljon bisnespotentiaalia, mutta menestys riippuu paljon kotimarkkinoiden toimivuudesta. Avoimet kotimarkkinat antavat parhaat eväät ponnistaa kansainvälisille markkinoille. Suomen lainsäädännön tulisi olla yrittäjäystävällisempi. Esimerkiksi sijoitus energia-alan yrityksiin tulisi olla aktiivisempaa ja sähkön syöttö energiaverkkoihin yksinkertaisempaa, toteaa Häyrynen. Jouko Häyrysen mukaan kansainvälinen kilpailu alalla on kovaa, mutta laadussa ja tuotekehityksessä Suntricalla on usein etulyöntiasema. Suomalaisuus viestii usein laadusta ja varmuudesta. Lisäksi Suomi-design on arvostettua ulkomailla, joten tuotteiden ulkoasuun on kiinnitetty erityistä huomiota. Tällä hetkellä Suntrica kehittää tuotteiden toimintavarmuutta ja hyötysuhdetta sekä panostaa teollisen internetin (M2M) mahdollisuuksiin. NÄKÖALAT

20 20 Intia TEKSTI: EEVA LANDOWSKI KUVAT: TIM BIRD Intiaa opettelemassa Lähtisitkö vienninedistämismatkalle, jonka osallistujat nukkuvat siskonpedissä lattialla, aloittavat aamunsa joogaamalla ja viettävät päivänsä kylässä, jonka laidoilla vesipuhvelit ja vuohet laiduntavat? Tekesin järjestämä Business with Impact -matka viime maaliskuussa vei kolmisenkymmentä suomalaista yrittäjää, tutkijaa ja kansalaisjärjestön asiantuntijaa Koillis-Intian maaseudulle Saurathin kylään, jonka 5000 asukkaan keskitulot ovat noin 43 euroa kuukaudessa. Samanlaisia kyliä on Intiassa tuhansia ja taas tuhansia. Yhteensä yli 760 miljoonaa intialaista asuu maaseudulla. Vaikka kylät ovat köyhiä, maaseudun kasvavalla keskiluokalla on varaa ostaa yhä enemmän uusia palveluita ja tuotteita. Matkan tavoitteena oli ymmärtää, mitä mahdollisuuksia Intian maaseutu voisi tarjota yrityksille, ja ideoida yhdessä paikallisten kanssa, minkälaisia palveluita ja tuotteita Intian maaseudulle kannattaa kehittää. Uutuuden edut osoitettava Vierailun aikana suomalainen Ekolet pystytti kylään kompostoivan käymälän ja vakuutti kyläläiset siitä, että sen kokeilu kannattaa. Intian maaseudulla ei perinteisesti ole vessoja, joten ihmisille niiden käyttö on uutta. Moni ei koe sitä tarpeelliseksi, vaikka oma käymälä edistäisi ympäristön puhtautta, terveyttä ja naisten turvallisuutta, kertovat Kalle ja Matti Ylösjoki Ekoletistä. Parhaillaan kylästä koottu naisryhmä kokeilee Ekoletin kompostikäymälän käyttöä pilottiprojektissa, jota vetää paikallinen kansalaisjärjestö Drishtee Foundation. Pilotin aikana kerätylle tiedolle on kova kysyntä Intiassa. Haluamme tietää, miten kompostoiva käymälä toimii Intian tuhansia vuosia vanhaa historiaa ja kulttuuritaustaa vasten. Kompostikäymälä on täysin uusi ajatus 20 NÄKÖALAT

21 Ekoletin Kalle ja Matti Ylösjoki käynnistivät matkalla pilottiprojektin, jonka aikana Saurathin kylän paikalliset naiset kokeilevat yrityksen kompostikäymälän käyttöä. siellä. Meidän on osoitettava paikallisille, että se toimii ja että siitä on etua, Kalle Ylösjoki selittää. Naisia haastatellaan kahden kuukauden kokemuksen jälkeen ja uudelleen puolen vuoden päästä. Lisäksi Drishtee Foundation järjestää naisille keskustelutilaisuuksia, ja paikallinen terveysalan asiantuntija kertoo vessankäytön eduista ja opastaa hygieniassa. Varauduttava verkkaisuuteen Kalle ja Matti Ylösjoki ovat tyytyväisiä Business with Impact -matkan antiin ja sen tuomaan pilotointimahdollisuuteen, mutta liiketoimintaympäristönä Intian maaseutu ei ole helpoin mahdollinen. Pilotteja pitäisi olla eri puolilla ja eri käyttäjäryhmille. Eteenpäin mennään, mutta Intiassa kaikki on verkkaisempaa. Todellisen bisneksen syntymiseen menee todennäköisesti vuosia, Matti Ylösjoki huokaa. Kompostoiville käymälöille on kuitenkin Intiassa selkeä tarve. Valtiolla ja kansalaisjärjestöillä on rahaa. Maaseudun keskiluokallakin on varaa ostaa käymälä, jos he niin haluavat. Jos naisjärjestöt rupeaisivat painostamaan, että turvalliset vessat joka taloon, niin varmasti alkaisi tapahtua. Intiaan suuntautunut Business with impact co-creation journey järjestettiin osana Tekesin koordinoimaa Team Finland Future Watch -palvelua, joka tuo pk-yrityksille näkymiä liiketoimintaympäristön muutoksista eri puolilla maailmaa. u Lisätietoa Tekesin Intiaan liittyvistä toimista ja Business with impact -matkan matkakertomus: u NÄKÖALAT

22 22 suunnannäyttäjä TEKSTI: JOSI TIKKANEN KUVAT: EEVA ANUNDI Huomenna Oululla menee paremmin Vuonna 2010 Kari Kivistö perusti Takomon, jotta irtisanottujen oululaisten osaaminen pysyisi koossa. Tuhannet ovat menettäneet sen jälkeen työnsä Oulun seudulla. Silti Kivistö tietää, että huomenna asiat ovat paremmin. 22 NÄKÖALAT

23 Kari Kivistön perustama Takomo on ollut mukana lähes 90 yrityksen synnyssä. Kevät Nokialaisten määrä Oulussa on huipussaan. Tuhannet ihmiset työskentelevät yhtiön palveluksessa. Menestyksen päivät ovat kuitenkin jo ohi. Työntekijöille aletaan tarjota ensimmäistä kertaa paketteja, joihin kuului 15 kuukauden palkka. Kysyttiin, että kuka uskaltaa ottaa paketin vastaan, Kari Kivistö muistelee. Kivistö on ekonomi, joka tuolloin oli työskennellyt 11 vuotta Nokialle eri tehtävissä. Aikaisemmin hän oli ollut mukana useassa pienemmässä yrityksessä johtotehtävissä ennen kuin Nokian imu oli vetänyt miehen yhtiöön. Kivistö oli työskennellyt Nokialla useissa tehtävissä, mutta kaikissa oli yhteistä ollut innovaatiot. Viimeksi hän oli vastannut ideoiden metsästämisestä Nokia Oulun-yksiköiden työntekijöiltä. Tehtävänä oli etsiä nokialaisilta ideoita, kuinka tehdä uusia tuotteita ja kehittää vanhoista parempia. Kivistö otti paketin vastaan. Hänellä oli jo idea, jolle pian olisi enemmän käyttöä kuin kukaan vielä keväällä 2009 olisi osannut aavistaa. Osaaminen talteen Kivistö esitteli ennen lähtöään pomolleen Nokialla ideaa Oulun konseptointikeskuksesta, jossa työttömäksi jäävät osaajat voisivat kokoontua, innostua ideoista, suunnitella tulevaa ja perustaa uusia yrityksiä. Ensimmäinen Takomon aste oli sähköpostilista, jota kutsuttiin Innowarrios-postilistaksi. Listalla keväällä 2009 Nokialta Oulussa lähteneet 300 henkilöä kertoivat toisilleen tapahtumista ja mahdollisuuksista. Aktiivisimmat innovaatiosoturit jopa olivat yhteyksissä kansainvälisiin suuryhtiöihin ja kertoivat Oulussa olevasta osaamisesta. Nopeasti Kivistö alkoi kehitellä konseptia, josta tuli sitten Takomo. Takomo muistuttaa paljon Protomo-hautomoita. uu NÄKÖALAT

24 Kari Kivistö Ikä: 47 Koulutus: KTM Asuu: Oulunsalossa Ura: nykyisiä ennen Nokia , Actasystems Oy , MetaCase Consulting Oy , Puolustusvoimat sekä aika paljon lyhyempiä pätkiä erilaisissa hommissa Perhe: vaimo ja kolme lasta Harrastukset: metsästys seisovalla koiralla, perhokalastus, lenkkeily, kuntoilu, penkkiurheilu, Silloin Protomoihin otettiin mukaan tiimejä kehittelemään ideaansa. Me lähdemme pari askelta kauempaa, sillä meille ihmiset tulevat yksilöinä ja tiimit syntyvät meillä. Kivistön piti myydä idea Oulun kaupungille, koska Takomo tarvitsi rahoitusta. Hän vakuutti valtuuston idean järkevyydestä joulukuussa Ajattelin oululaisia ihmisiä. Tiesin, että yhdessä Nokialta lähtevät ihmiset ovat vahvempia kuin erillään. Heitä yhdistää sama kulttuuri, kokemukset, kieli ja menestys. Tätä osaamista ei saanut päästä hajoamaan. Kävi ilmi, että Takomon kaltaiselle paikalle tulee olemaan kysyntää, sillä Nokia kompastelut kiihtyivät kuukausi kuukaudelta. Applen iphone ja Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttävät eri valmistajien puhelimet muuttuivat nopeasti haastajista voittajiksi. Nokian piti sopeuttaa tilannetta vähentämällä työvoimaa. Marraskuussa 2009 yhtiö ilmoitti irtisanomisista, jotka ajoittuivat keväälle Takomo aloitti toimintansa toukokuussa Ajoitus osui siis ihan nappiin. Vaikka Takomon alkua leimasivat Nokian suuret irtisanomiset, hyvin pian toimintaan tuli mukaan ihmisiä myös muilta aloilta. Sitä Kivistö pitää äärimmäisen tärkeänä. Sattumalle pitää jättää tilaa. Kun eritaustan omaavat ihmiset kohtaavat, voi syntyä raja-aidat ylittäviä ideoita. Kolmio kuntoon Viime keväänä Takomon aloituksesta tuli neljä vuotta. Toimintaperiaate on säilynyt samana: edelleen eri alojen ammattilaiset tulevat Takomoon, jossa järjestetään aktivoivia tapahtumia. Tapahtumat saattavat toimia kimmokkeena, jonka pohjalta aletaan pohtia ideaa. Takomossa tulevat yrittäjät patistetaan mahdollisimman aikaisin tulevien asiakkaiden luokse. Usealta asiakkaalta pitää tulla viestiä, että uusi ratkaisu tuo auttaa ja tekee sen kohtuulliseen hintaan. Ajattelemme asiaa kolmiona, Kivistö sanoo. Kolmion kulmat ovat asiakkaan tarve, yrityksen ratkaisu ja sen tuottama hyöty, Kivistö sanoo. Ennen kuin nämä asiat kohtaavat, yritykseen ei kannata sijoittaa suuria summia. Itsekin yrittäjä Kolmion kulmia Kivistö on pohtinut myös itse perustamansa startupin kautta. Vuonna 2010 Takomolla järjestettiin tapahtuma kertakäyttöisestä elektroniikasta. Elektroniikka halpenee koko sellaista vauhtia, että se mahdollistaa tuotteet, jotka vuosia sitten olivat vielä liian kalliita. Kivistö pohti nuorena uraa armeijassa. Hän päätyi valitsemaan kauppatieteen opinnot, mutta on säilyttänyt yhteyden armeijaan. Kertakäyttöinen elektroniikka ja armeijan tarpeet synnyttivät idean halvasta ja kevyestä sydämen tahdinilmaisimesta. Laitteessa välkkyvä valo kertoo nopealla silmäyksellä isostakin joukosta haavoittuneita, onko kaikkien tila pysynyt vakaana. Sovelluskohteita keksittiin pian paljon muitakin: esimerkiksi onnettomuuspaikoilla toimiva ensiapu ja sairaalan henkilökunta hyötyisivät. Teimme syksyllä 2010 nopeasti prototyypin, joka sitten esiteltiin Puolustusvoimien ylilääkärille. Hän piti ratkaisua toimivana, Kivistö kuvaa. Tämän jälkeen Spektikor rakensi Keksintösäätiön tuella sarjan prototyyppejä. Kesällä 2011 tuotetta testattiin massakäytössä Puolustusvoimien harjoituksessa. Lupaava palaute rohkaisi hakemaan lääkelaitelupaa. Sen tuote sai joulukuussa 2012, jolloin ensimmäinen Spektorin laite tuli markkinoille. Saimme paljon arvokasta palautetta asiakkailta. Esimeriksi Yhdysvalloissa armeija piti tuotetta loistavana, mutta ei voinut käyttää sitä, koska käyttämämme valon väri sokaisee pimeännäkölaitetta käytävän helikopteripilotin. Kesällä 2014 ilmestyi tuotteen uusia versio, joka kertoo myös numerona potilaan pulssin. Meillä on jo hyvin tilauksia sisässä. Englantiin laitetta on saatava 24 NÄKÖALAT

25 syksyksi. Sitä on jo käytetty esimerkiksi Afganistanissa ja Pakistanissa. Kiireinen syksy Takomossa tulevaa uraansa on miettinyt yhteensä 660 ihmistä. Yrityksiä on syntynyt 88. Ne ovat työllistäneet yhteensä noin 200 takomolaista. Parhaat työllistävät myös paljon muita. Muihin yrityksiin takomolaisia on työllistynyt myös noin 200 kappaletta. Takomo on ollut myös houkuttelemassa investointeja alueelle. Syksyllä tilanne on silti taas vähän vaikeampi. Kesällä tuli tieto, että yhdysvaltalainen Broadcom kertoi lopettavansa modeemiliiketoiminnan. Se huuhtoo kerralla Oulusta 430 työpaikkaa. Normaalisti Takomolla pyörii kerrallaan noin 60 ihmistä. Syksyllä voi hyvinkin olla, että heitä onkin 120, Kivistö sanoo. Oulu on kärsinyt niin paljon, että kaupungin voi sanoa olevan tulehdustilassa. Se näkyy esimerkiksi asuntomarkkinoilla, jossa isommat asunnot eivät tahdo liikkua. Kivistö on eteläpohjalaisista juuristaan huolimatta varttunut Oulussa ja tehnyt pääosan urastaan kaupungissa. Hän ei taivu synkkyyteen. On aivan varmaa, että huominen on tätä hetkeä parempi, Kivistö sanoo. Kivistö muistuttaa, että historiassa on aina epäjatkumoita. Jokainen yhteisö, kaupunki ja maa on niistä kärsinyt. Oulukin on elänyt ja vaurastunut, mutta myös kärsinyt vuosien varrella monesta muutoksesta. Täältä on loppunut tervan tekeminen. Sodista on kärsitty. Metsäteollisuus on kutistunut. Aina on noustu, Kivistä painottaa. Kivistö pitää tärkeänä, että Oulu tulee pysymään sinä mitä se on ollut vuosisatoja: vientikeskuksena. Oulun hyvinvointia ja kehitystä on aina tehty viennillä. On ollut tervaa, puuta, paperia, kemikaaleja ja teknologiaa. Siksi on tärkeätä että myös tulevaisuudessa oululainen osaamisesta syntyy vientiyrityksiä. Startupit opettavat ROMAN MALAKHOV Bomb Square Olemme siperialainen peliyritys. Olemme juuri tekemässä ensimmäistä julkaisuamme, joka on Bombsquare-sotapeli. Me päätimme rakentaa fanien pienen yhteisön, jota sanomme 30 spartalaiseksi. Heille annetaan päivittäisiä tehtäviä kuten, että tänään sinun pitää kutsua viisi ystävääsi mukaan. Spartalaiset kutsuivat yli 100 pelaajaa kahdessa päivässä. Ideana on ollut löytää oikeat asiakkaat alussa, tarjota heille ainutlaatuisia kokemuksia ja houkutella heidät kutsumaan uusia asiakkaita. NEVENA JOVANOVI C COFA Games Olemme peliyhtiö Serbiasta, kehitämme nyt Awakening of Heroes -peliä. Rakentamalla läheisen suhteen faniemme kanssa olemme saaneet arvokasta palautetta ja mielenkiintoisia ideoita. Isot yhtiöt usein luottavat markkinoinnissaan valtavirtaan, että unohtavat rakentaa henkilökohtaisen suhteen asiakkaidensa kanssa. Nyt jatkamme suhteen rakentamista faneihin jakamalla videoita ja kuvia. Järjestämme myös kilpailuita, joissa pyydämme faneilta esimerkiksi ideoita uusista hahmoista. OLUSOLA FOLORUNSO Irofit gallup 25 TEKSTI: JOSI TIKKANEN, KUVAT: EEVA ANUNDI Startupien täytyy osata kuunnella asiakasta alusta asti. Kolme Startup Saunaan viime keväänä osallistunutta yritystä kertoo, miten markkinoille voi päästä nopeammin. IroFit kehittää innovatiivista mobiilimaksujärjestelmää globaaleille markkinoille. Startupit aktiivisesti keräävät ja kuuntelevat asiakaspalautetta. Joskus ne ottavat asiakkaat mukaan tuotekehitykseen. Näin yritys ei tuhlaa aikaansa kehittämällä ominaisuuksia, jotka eivät paranna asiakkaan kokemusta. Startupeissa perustajat ovat mukana asiakas- ja kehitystyössä. Isoissa yrityksissä markkinointi, asiakkuudet, teknologia ja johto ovat erillään. Paljon aikaa kuluu byrokratiaan, kun kehitystiimi haluaa muuttaa suuntaa. On tärkeää, että kehitystyö on joustavaa ja vastaa nopeasti markkinoilla tapahtuviin muutoksiin. NÄKÖALAT

26 26 eu-rahoitus TEKSTI: SOILE THALÉN KUVAT: ISTOCKPHOTO Liikevaihtoa immateriaalioikeuksilla vai immateriaalioikeuksista? Jokaisella yrityksellä pitäisi olla oma IPR-strategiansa, kun on kyseessä esimerkiksi EU:n Horisontti ohjelman projekti. Mitä IPR tarkoittaa? IPR eli Intellectual Property Rights eli immateriaalioikeudet jaetaan tekijänoikeuksiin ja teollisoikeuksiin. Tekijänoikeuksista puhutaan, kun suojataan lähinnä taiteilijoiden, valokuvaajien tai yleensä henkisen työn tuotoksia. Teollisoikeudet koskettavatkin jo yrityksiä, keksijöitä tai tutkijoita. Niitä ovat esimerkiksi patenttioikeus, hyödyllisyysmallioikeus, mallioikeus ja tavaramerkkioikeus. Lisäksi on suoja sopimatonta menettelyä vastaan elinkeinotoiminnassa eli esimerkiksi teollisuusvakoilua vastaan. Immateriaalioikeusstrategiat kuntoon Yrityksen oma IPR-strategia määrittelee miten suojataan omaa ydinosaamista ja miten aineettomia oikeuksia voidaan käyttää parhaiten tukemaan liiketoimintoja. Horisontti projektissa käytettävän avustussopimuksen IP-artiklat ovat selkeitä ja niillä turvataan hyvin projektinaikainen työ. Tämän ohella jokaisen osallistujan tarvitsee sopia joko konsortiosopimuksessa tai erillisissä sopimuksissa oman intressinsä mukaiset IP:n käyttö-, luovutus- ja suojausasiat. Yrityksillä on erilaisia syitä minkä pohjalta IPR-strategia tehdään riippuen siitä, minkälaista yritystoimintaa yritys aineettomien oikeuksien osalta suunnittelee. Yritys voi esimerkiksi keskittyä vain t&k-toimintaan ja lisensoida tai myydä IP:t. Ne voi myös säilyttää itsellään ja suojata niitä omaa liiketoimintaa varten. Yrityksellä on EU:n Horisontti projekteissa kolme mahdollista roolia ja tietä immateriaaliasioissa Osallistuu projektiin konsortiossa: Suojaamisesta sovitaan konsortion osapuolten kanssa oman intressinsä tunnistaen. Osallistuu yksin tai yhdessä muiden toimijoiden kanssa pk-instrumenttiin: Oman tarpeen mukaisen suojaamisen tärkeys korostuu. Toimii alihankkijana projektissa: Suojaamisesta sovitaan tilaajan kanssa. Monet yritykset ovat löytäneet bisneksensä panostamalla IPR-asioiden hoitoon ja tekemällä perusteellisen strategian. Osa yrityksistä on nähnyt tässä bisnesmahdollisuuden ja kasvattanut pienestä yrityksestä hyvin hoidetun pk-yrityksen. Horisontti ohjelmaan osallistuville on tarjolla erinomainen IPRja sopimusasioihin erikoistunut palvelu European IPR Helpdesk, josta löytyy myös IP SME Corner. Helpdeskin sivuilla on kattavasti ohjeita, mallisopimuksia ja lisäksi vielä Helpline, jossa tarjotaan yksilöllistä apua maksuttomasti. European IPR Helpdesk: https://www.iprhelpdesk.eu Horisontti ohjelma: 26 NÄKÖALAT

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto

Suomi nousuun. Aineeton tuotanto Suomi nousuun Aineeton tuotanto Maailman talous on muutoksessa. Digitalisoituminen vie suomalaiset yritykset globaalin kilpailun piiriin. Suomen on pärjättävä tässä kilpailussa, jotta hyvinvointimme on

Lisätiedot

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere

Digitaalisuus teollisuuden uudistajana. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere Digitaalisuus teollisuuden uudistajana Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Alihankintamessut, Tampere 17.9.2014 Digitaalisuus ravistelee kaikkia aloja Digitaalisuus Systeemiset muutokset ja liiketoimintaekosysteemit

Lisätiedot

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista

Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kansainvälistymispalveluiden esittelytilaisuus 28.1.2015 Tietoisku Tekesin uusista ohjelmista Kari Penttinen Ohjelmapäällikkö Tekes kari.penttinen@tekes.fi p. 050 5577 916 www.tekes.fi/ti Taustalla myös

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 16.4.2013 Tekniikka&Talous 5.4.2013 ManufacturingNet 4/17/201 Tekes uudistamassa digitaalista liiketoimintaa Käynnissä olevia ohjelmia:

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla?

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille

Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Horisontti 2020 vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin

Lisätiedot

Tampere Grow. Smart. Together.

Tampere Grow. Smart. Together. Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Team Finland. Aki Parviainen

Team Finland. Aki Parviainen Team Finland Aki Parviainen 15.11.2016 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja, rahoitusta ja verkostoja suomalaisten

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Fiksu kaupunki ohjelma

Fiksu kaupunki ohjelma Fiksu kaupunki ohjelma Tekesin ohjelmat ja Team Finland -ohjelmat Biotalous ja cleantech Digitalisaatio Hyvinvointi ja terveys Uudet liiketoimintaekosysteemit ja markkinoille vienti Arktiset meret 2013-2017

Lisätiedot

Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle

Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle Eeran emergenssimalli: Verkostomalli ja yhteistyöalusta suomalaisten cleantech-yritysten kansainvälistymiselle 2013 Eera kehittää alustaa suomalaisen cleantech-osaamisen verkostoimiseksi ja viemiseksi

Lisätiedot

Työkalut innovoinnin tehostamiseen valmiina käyttöösi. Microsoft SharePoint ja Project Server valmiina vastaamaan organisaatioiden haasteisiin

Työkalut innovoinnin tehostamiseen valmiina käyttöösi. Microsoft SharePoint ja Project Server valmiina vastaamaan organisaatioiden haasteisiin Työkalut innovoinnin tehostamiseen valmiina käyttöösi Microsoft SharePoint ja Project Server valmiina vastaamaan organisaatioiden haasteisiin Terve! Pieni, nopea kysely kiitos! Lyhyt katsaus osallistujiin

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,

Lisätiedot

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU

JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA...YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU JUURET LAAJALLA METROPOLIALUEELLA....YHDESSÄ TEEMME TULEVAISUUDELLE SIIVET. Siivet ja juuret LAAJAN METROPOLIALUEEN TULEVAISUUSTARKASTELU TEKSTI: Lauri Kuukasjärvi, Ilona Mansikka, Maija Toukola, Tarja

Lisätiedot

VTT:n strategian ja toiminnallinen arviointi Johtoryhmän jäsenen kommentteja

VTT:n strategian ja toiminnallinen arviointi Johtoryhmän jäsenen kommentteja VTT:n strategian ja toiminnallinen arviointi Johtoryhmän jäsenen kommentteja Lauri Oksanen Head of Research 27.9.2010 Nämä kommentit ovat henkilökohtaisia eivätkä välttämättä edusta Nokia Siemens Networksin

Lisätiedot

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka

Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Liideri-ohjelma 2012 2018 Hyvinvoinnista bisnestä -teemaklinikka Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. Intoa ja osaamista Loistava

Lisätiedot

Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan

Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Korjausrakentamisen tutkimus VTT:ssä -tutkimuksen sijoittuminen VTT:n tutkimusstrategiaan Rakennusten ja alueiden uudistaminen ja korjaaminen 19.1.2010 Teknologiajohtaja Eva Häkkä-Rönnholm, VTT 2 VTT Group

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013

Fashion & Design. Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design Yrittämällä yli rajojen Suomessa ja Venäjällä 2009-2013 Fashion & Design - Lähialueyhteistyöhanke Rahoitus TEMin lähialueyhteistyövaroista Finatex ry:n koordinoima Suomalais-venäläisen

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016

ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 Uusimaa Kimmo Kivinen ja Janica Wuolle Tapahtumatalo Bank, Helsinki Capful Oy ALUEELLISET VERKOSTOPÄIVÄT 2016 OSA 2 Haastatteluiden huomiot 5 Haastatteluiden keskeiset löydökset

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Paasitorni, 10.12.2013 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri 1 Johtamisverkosto selvittää, kokoaa, kehittää ja jakaa johtamisen ja esimiestyön hyviä käytäntöjä

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet

Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet Tekesin Green Growth ohjelma kansainväliset toimenpiteet Tuomo Suortti 29.9.2011 DM Green Growth Tie kestävään talouteen Ohjelman kesto: 2011 2015 Ohjelman arvioitu volyymi noin 79 miljoonaa euroa Lisätietoja:

Lisätiedot

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen

Työkaluja esimiestyön tehostamiseen Työkaluja esimiestyön tehostamiseen 7.5.2009 Anna-Maija Sorvoja, HR Management Consultant Aditro Ohjelma 1. Esimiestyön haasteita 2. Työkaluja haasteiden kohtaamiseen, 3. Yhteenveto case-esimerkkejä 2

Lisätiedot

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet VTT Älykkään liikenteen ja logistiikan seminaari Espoo 2.11.2010 Vuorineuvos, taloustiet. tri Kari Neilimo Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet Muuttuva elinkeinojen rakenne; kasvava ja monimuotoistuva

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020 Tekesin lausunto Hannu Kemppainen 28.4.2016 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Yritysten

Lisätiedot

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014

Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta. Syyskuu 2014 Kauppakamarien yritysjohtajakysely digitalisaatiosta Syyskuu 2014 Kyselystä Kauppakamarien yritysjohtajakysely kartoitti digitalisaatioon liittyviä haasteita ja tavoitteita yrityksissä. Toteutettiin 8.9.

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita 3 BLOGI Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita

Lisätiedot

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy

Protomo. Uusi suomalainen innovaatioapparaatti. Petri Räsänen Hermia Oy Protomo Uusi suomalainen innovaatioapparaatti Petri Räsänen Hermia Oy Mielestäni Suomen innovaatiojärjestelmän suurin haaste on tämä: Meillä on valtavasti tietopotentiaalia. Kuitenkaan tämä potentiaali

Lisätiedot

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari

Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari Markku Lindqvist 040 190 2554 markku.lindqvist@cursor.fi 3D-tulostuksen seminaari 13.1.2016 2 Uusi itsenäisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava 3D-palvelujen tuotanto- ja yritysympäristö Vastaa 3D-alan

Lisätiedot

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy

SmartChemistryPark. Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy SmartChemistryPark Linda Fröberg-Niemi Turku Science Park Oy Varsinais-Suomessa on laajasti kemian osaamista jolla voidaan vastata moneen tulevaisuuden yhteiskunnalliseen haasteeseen MATERIAALI- VIRTOJEN

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki

Pk-yritysbarometri, syksy Alueraportti, Helsinki Pk-yritysbarometri, syksy 05 Alueraportti, : Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus Rakentaminen Kauppa 5 5 Palvelut 0 7 Muut 0 0 0 0 0 50 0 70 0 Koko Uusimaa, sisältäen Helsingin Lähde: Pk-yritysbarometri,

Lisätiedot

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma?

KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? KIRA-klusteri osaamis- ja innovaatiojärjestelmän haaste tai ongelma? Tutkimus-, kehittämis-, ja innovaatiotoiminnan (TKI) ja osaamisen hallinto kiinteistö- ja rakennusalalla VTV:n työpaja, Helsinki, 11.4.2013

Lisätiedot

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke 1.9.2006-31.10.2007 Savonia yrityspalvelut Kasvua ja tehokkuutta verkostoitumalla - ratkaisuja pk-yritysten haasteisiin -seminaari 30.5.2007 Liiketalous, Iisalmi

Lisätiedot

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK)

Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes ja strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) Tekes on sitoutunut keskittymiin Tekes on auttanut keskittymien syntymistä kehittää niiden toiminnan edellytyksiä tukee niitä toiminnan kehittämisessä

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset

Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset Voimakkaasti kasvuhakuiset pk-yritykset 2016 pk-yritysbarometri Alivaltiosihteeri Petri Peltonen Työ- ja elinkeinoministeriö 1 Voimakkaasti kasvuhakuisten yritysten osuus yrityskannasta (%) Voimakkaasti

Lisätiedot

Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin

Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin Tukiohjelman vaikutukset irtisanottujen työllistymiseen ja hyvinvointiin Anu Hakonen, Riitta Rönnqvist & Matti Vartiainen, Aalto-yliopisto Työsuojelurahaston Tutkimus tutuksi aamukahvitilaisuus 29.1.2016

Lisätiedot

YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA

YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA #TAMPERE3 Mitä ny? YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA INTERNET VIE KOULUILTA MONOPOLIN KANSAINVÄ LISYYS ON MUST KOE JA TEE- AIDOT YMPRISTÖT RAJAT YLITTÄVÄ TUTKIMUS PÄTEVYYDET TUOVAT TUTKINNON

Lisätiedot

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö

Elinkeino-ohjelman yrityskysely. Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö Elinkeino-ohjelman yrityskysely Niina Immonen, Johtaja, yrittäjyysympäristö 4.11.2016 Avaustyöseminaari 23.8.2016 60 osallistujaa Kansainvälistymistyöpaja 8.9.2016 n. 40 osallistujaa Jatkotyöseminaari

Lisätiedot

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani

Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut

Lisätiedot

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Mitä haetaan? 1. Tunnistettuja liiketoiminta-alueita, näkyvissä merkittävä markkinapotentiaali. Source: Bosman & Rotmans, 2014.

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes.

Tutkimushaku Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma. Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes. Tutkimushaku 2013 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelma Pekka Kahri, Toimialajohtaja Palvelut ja hyvinvointi, Tekes DM 1098753 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tutkimushaku 2013

Lisätiedot

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.

Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9. Anna-kaisa Ikonen Fiksu kaupunki ihmisen ehdoilla sujuvasti teknologioita hyödyntäen Ympäristöministeriö, pyöreän pöydän keskustelu 24.9.2013 Tampere on kansallinen koordinaattori INKA-ohjelmaan kuuluvassa

Lisätiedot

Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa?

Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa? Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa? 8:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9:00 9:20 Tervetuloa - seminaarin avaus Aineeton oikeus käytännössä ja julkinen rahoitus Tapani Saarenpää, asiantuntija,

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan

Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Kansainvälistymiseen tarvitset rohkean tarinan Sisältömarkkinoinnilla kasvuun seminaari 6.6. / Kati Keronen Kuvalähde: https://www.flickr.com/photos/psd/8591351239 Tervehdys! @KatiKeronen Asiakaslähtöisen

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Suuntana kestävä kasvu ja kansainvälinen kilpailukyky Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff VTT

Suuntana kestävä kasvu ja kansainvälinen kilpailukyky Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff VTT VTT:n tutkimusohjelmat elinkeinoelämän tukena Suuntana kestävä kasvu ja kansainvälinen kilpailukyky Tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff VTT VTT Click- to Teknologiasta edit Master title tulosta

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS. Mikko Ahonen Fasilitaattori. 040 5233 840 Mikko.ahonen@jklinnovation.fi

JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS. Mikko Ahonen Fasilitaattori. 040 5233 840 Mikko.ahonen@jklinnovation.fi JYVÄSKYLÄN YRITYSTEHDAS Mikko Ahonen Fasilitaattori 040 5233 840 Mikko.ahonen@jklinnovation.fi Esityksen sisältö 1. Mikä Protomo? 2. Kansallinen Protomo-verkosto 3. Protomo-toiminta Jyväskylässä 4. Protomon

Lisätiedot

Kumppanuus ja asiakkaan valinnanoikeus SOTE verkottumistilaisuus Turku

Kumppanuus ja asiakkaan valinnanoikeus SOTE verkottumistilaisuus Turku Kumppanuus ja asiakkaan valinnanoikeus SOTE verkottumistilaisuus Turku 12.4.2014 mikko.martikainen@tem.fi Mikko Martikainen 1 Kiinnostavia teemoja Tuottaja kysymys Asiakkaan valinnanoikeus Mikko Martikainen

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025

Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäpolitiikan suunta ja toimeenpano: Hallitusohjelma ja Kansallinen metsästrategia 2025 Metsäneuvos Marja Kokkonen MMM/LVO/MBY Puuta liikkeelle ja luontopolitiikkaa luottamuksella seminaari 14.10.2015

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto

Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi. Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto Aikuisten TNO -toiminnan ennakointi Päivi Holopainen Ennakointikoordinaattori, Lapin liitto 28.3.2014 Mitä on ennakointi? SUUNNITTELU ENNAKOINTI VERKOSTOI- TUMINEN TULEVAI- SUUDEN- TUTKIMUS Lähde: Euroopan

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus

Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Tampereen kaupunkiseutu Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Sisältö INKA yleisesti Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus Kaupungin rooli Rahoitus Esimerkkiprojekteja Mikä INKA on? Tausta Tavoitteena

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille

Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille Tekesin innovaatiorahoitus ja palvelut pk-yrityksille 1 Uudistu, kasva, kansainvälisty Tekes jakaa riskiä 2 3 Yrityksille Innovaatiorahoitus Palvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Projektin suunnittelu

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Tulevaisuuden uimaseura.

Tulevaisuuden uimaseura. Tulevaisuuden uimaseura #urheiluseura @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito

Lisätiedot

Innovation Thursday Helsinki 7.4.2016 Pirjo Rinnepelto

Innovation Thursday Helsinki 7.4.2016 Pirjo Rinnepelto Puhdas teknologia liiketoiminnan ja innovaatioiden lähtökohtana Innovation Thursday Helsinki 7.4.2016 Pirjo Rinnepelto Esityksen sisältö Cleantech Suomessa missä mennään ja vieläkö mahtuu mukaan? Caset:

Lisätiedot

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa

Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-

Lisätiedot

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena

Lisätiedot

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta

Teknotarinoita. Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta Teknotarinoita Seitsemän totuutta teknologiateollisuudesta. Lisää löytyy osoitteesta www.visiolehti.fi 1 Hyvinvointia Suomelle Teknologiateollisuus on Suomen tärkein vientiala. Teknologiayritykset toimivat

Lisätiedot

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen

Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Tukea digitaalisen nuorisotyön kehittämissuunnitelman laatimiseen Digitaalisen nuorisotyön strategisessa kehittämisessä tavoitteena on, että organisaatioissa digitaalisen median ja teknologian tarjoamia

Lisätiedot

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016

BigData - liikenne esimerkkinä. Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 BigData - liikenne esimerkkinä Tietoyhteiskunta-akatemia Ostrobotnia, Helsinki 14.3.2016 Public Dig Data & Internet of Things Liikenne esimerkkinä Tieto Corporation Public @LeilaLehtinen Leila.Lehtinen@tieto.com

Lisätiedot

Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa

Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa Uusiomateriaalien käyttö rakentamisessa miten huomioitava suunnitteluprosessissa Kristiina Laakso, Liikennevirasto Hankesuunnittelupäivä 25.10.2016 UUDISTUNUT LIIKKUMISEN JA LIIKENTEEN EKOSYSTEEMI Liikenneviraston

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Turku Science Park 18.1.2010 DM 450969 11-2009 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiopolitiikan suunnittelun

Lisätiedot

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ

Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Minea Ahlroth Risto Havunen PUUN JA KUOREN VÄLISSÄ Talentum Helsinki 2015 Copyright 2015 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi, ulkoasu ja kuvitus: Maria Mitrunen 978-952-14-2411-3 978-952-14-2412-0

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita 19.1.2010 Johanna Kosonen-Karvo Tekes Miltä näyttää asuminen tulevaisuudessa? Käyttäjälähtöisyys ohjaa kaikkea tekemistä

Lisätiedot

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet

Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet Maaseudun biokaasu- ja biodieseltuotannon tuet BIOKAASU JA BIODIESEL Uusia mahdollisuuksia maatalouteen - seminaari 15.11.2007 Juha S. Niemelä Keski-Suomen TE-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma

Lisätiedot