Suomentanut. Ilkka Rekiaro. Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomentanut. Ilkka Rekiaro. Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava"

Transkriptio

1 Ilmainen lukunäyte

2 Suomentanut Ilkka Rekiaro Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

3 Sunnuntai Barry Fairbrother ei olisi halunnut lähteä ulos syömään. Jomottava päänsärky oli kestänyt melkein koko viikonlopun, ja hänellä oli ollut vaikeuksia saada juttunsa valmiiksi ennen paikallislehden asettamaa takarajaa. Hänen vaimonsa oli kuitenkin ollut lounaalla hieman ynseä ja vähäpuheinen, mistä Barry oli päätellyt, ettei hääpäiväkortti riittänyt sovitukseksi siitä rikoksesta, että hän oli linnoittautunut koko aamupäiväksi työhuoneeseensa. Asiaa ei suinkaan auttanut, että hän oli kirjoittanut jutun Krystalista, jota Mary karsasti, vaikka teeskentelikin muuta. Mary, haluan viedä sinut syömään, Barry oli valehdellut liennyttääkseen tunnelmaa. Yhdeksäntoista vuotta, lapset! Yhdeksäntoista vuotta, ja äitinne on ihastuttavampi kuin koskaan. Mary oli heltynyt ja hymyillyt, joten Barry oli soittanut golfklubille, koska se oli lähellä ja sieltä saisi varmasti pöydän. Hän yritti olla vaimolleen mieliksi pikkuasioissa, koska oli oivaltanut lähes kahden yhteisen vuosikymmenen jälkeen tuottavansa tälle usein pettymyksen isoissa asioissa. 3

4 Hän ei tehnyt sitä tahallaan; heillä vain oli hyvin erilainen käsitys siitä, mitkä asiat elämässä tulisi asettaa etusijalle. Barryn ja Maryn neljä lasta eivät enää tarvinneet lapsenvahtia. He katsoivat televisiota, kun Barry huikkasi heille viimeisen kerran, ja vain nuorimmainen, Declan, kääntyi häneen päin ja kohotti kättään hyvästiksi. Päänsärky jyskytti yhä korvan takana, kun Barry peruutti talon edestä ja lähti ajamaan halki Pagfordin viehättävän pikkukaupungin, missä he olivat asuneet kaikki aviovuotensa. He ajoivat jyrkästi viettävää Church Row n katua, jonka varrella kalleimmat talot komeilivat viktoriaanisen jämerinä ja prameina, jatkoivat uusgoottilaisen kirkon ohi, missä Barry oli seurannut kaksostyttöjensä esiintymistä musikaalissa Joseph and the Amazing Technicolor Dreamcoat, ja torin poikki, mistä näki esteettä kaupungin siluettia hallitsevien luostarikirkon raunioiden tumman luurangon, joka kohosi mäen harjalla ja sulautui violettiin taivaaseen. Tutuissa mutkissa sompaillessaan Barry ei saanut mielestään virheitä, joita oli varmasti teh 4

5 nyt, koska oli joutunut kirjoittamaan artikkelin hätiköiden hän oli vasta äsken lähettänyt sen sähköpostitse Yarvil and District Gazetteen. Barry oli puhelias ja seurallinen ihminen, mutta kirjallisesti hänen ei ollut yhtä helppo ilmaista itseään. Golfklubi oli vain neljän minuutin ajomatkan päässä torilta, ei kaukanakaan paikasta, jossa kaupunki sammui viimeisten vanhojen tönöjen korahdukseen. Barry pysäköi tila-auton klubiravintola Birdien eteen ja jäi seisomaan auton viereen siksi aikaa, kun Mary punasi huulensa uudelleen. Vilpoinen ilma tuntui kasvoilla miellyttävältä. Barry katseli golfkentän ääriviivoja, jotka vähitellen murenivat iltahämärään, ja aprikoi, miksei ollut luopunut golfosakkeestaan. Hän oli huono pelaaja: hänen svinginsä oli oikukas, ja hänellä oli korkea tasoitus. Niin moni muu asia verotti hänen aikaansa. Jomotus oli äitynyt entistä kovemmaksi. Mary sammutti peilivalon ja sulki autonoven perässään. Barry painoi kädessään pitelemänsä kaukosäätimen nappia. Hänen vaimonsa korkeat korot kopisivat asfaltilla, auton lukitusjärjestelmä piippasi ja Barry mietti, menisikö pahoinvointi ohi hänen syötyään. 5

6 Sitten hänen aivonsa läpäisi purkupallon tavoin kipu, jollaista hän ei ollut koskaan tuntenut. Hän tuskin huomasi ilkeää leimahdusta polvissaan, kun ne tömähtivät kylmään asfalttiin. Pääkoppa oli kuin tulessa ja tuska oli sietämätön, mutta hänen oli silti pakko sietää sitä, sillä tajuttomuus oli vielä minuutin päässä. Mary kirkaisi ja jatkoi kirkumista. Baarista juoksi paikalle miehiä. Yksi pinkaisi takaisin sisälle nähdäkseen, oliko paikalla ketään seuran eläköityneistä lääkärijäsenistä. Muuan aviopari, Barryn ja Maryn tuttuja, kuuli huudot ravintolaan, jätti alkuruoan pöytään ja kiiruhti ulos katsomaan, mitä oli tehtävissä. Mies soitti kännykällään hätänumeroon. Ambulanssi tuli naapurikaupungista Yarvilista saakka, ja siltä meni kaksikymmentäviisi minuuttia päästä perille. Kun sykkivä sininen valo lopulta lankesi Barryn ylle, hän makasi liikahtamatta ja reagoimatta omassa oksennuksessaan. Mary oli kyyristynyt hänen vierelleen sukkahousut polvista revenneinä. Hän puristi miehensä kättä ja itki ja kuiski hänen nimeään. 6

7 Maanantai I Istutko tukevasti? kysyi Miles Mollison seistessään ison talonsa keittiössä Church Row lla. Hän oli odottanut puoli seitsemään aamulla ennen kuin soitti. Takana oli kurja yö, monta pitkää valverupeamaa ja välissä levottomia unenpätkiä. Kello neljältä hän oli huomannut, että vaimokin oli hereillä, ja he olivat jutelleet aikansa hiljaa pimeässä. Heidän keskustellessaan siitä, mitä he olivat tahtomattaan joutuneet todistamaan, molempien yrittäessä häätää mielestään häilyviä kammon ja järkytyksen tunteita, Milesin mahassa oli alkanut räpytellä innostuksen perhosia, kun hän oli kuvitellut, millaista olisi kertoa uutinen isälle. Hän oli suunnitellut odottavansa seitsemään, mutta pelko, että joku toinen ehtisi ensin, oli saanut hänet soittamaan aikaisemmin. Mitä on tapahtunut? jylisi Howardin ääni, joka säröytyi hivenen; Miles oli kytkenyt kaiut timen päälle, jotta Samanthakin kuulisi. 7

8 Mahongin ruskeaksi päivettynyt Samantha oli kietaissut ylleen vaaleanpunaisen aamutakin, tarttunut aikaisen heräämisen tarjoamaan tilaisuuteen ja lotrannut haalistuneelle luonnonrusketukselleen lisää keinoväriä. Pikakahvin ja synteettisen kookoksen tuoksut sekoittuivat keittiössä toisiinsa. Fairbrother otti ja kuoli. Menetti tajunsa eilen illalla golfklubilla. Olimme samaan aikaan Samin kanssa syömässä Birdiessä. Onko Fairbrother kuollut? Howard karjaisi. Painotus vihjasi, että hän oli odottanut Barry Fairbrotherin tilanteessa jonkinlaista dramaattista käännettä, mutta että edes hän ei olisi arvannut miehen todella kuolleen. Tuupertui parkkialueella, Miles toisti. Taivaan vallat, Howard sanoi. Eikös hän ollut vasta vähän yli neljänkymmenen? Taivaan vallat! Miles ja Samantha kuuntelivat, miten Howard huohotti kuin ravi hevonen. Hänen henkensä ei koskaan kulkenut kunnolla aamuisin. Mihin hän kuoli? Pettikö pumppu? Ilmeisesti aivoissa tapahtui jotain. Menimme Maryn kanssa sairaalaan ja 8

9 Mutta Howard ei kuunnellut. Miles ja Samantha kuulivat hänen äänensä, vaikka hän oli laskenut luurin kädestään. Barry Fairbrother on kuollut! Miles soittaa! Miles ja Samantha joivat kahvia ja odottivat, että Howard palaisi puhelimeen. Samanthan aamutakki oli valahtanut auki hänen istuessaan keittiönpöydän ääressä ja paljasti hänen uhkean povensa muodot rintojen painuessa kyynärvarsia vasten. Ylöspäin kohdistuva paine sai ne näyttämään pulleammilta ja sileämmiltä kuin niiden riippuessa vapaina. Rintamuksen yläosan nahkean ihon säteittäiset uurteet eivät enää kadonneet, kun paine hellitti. Samantha oli nuoruudessaan käynyt uutterasti solariumissa. Mitä? Howard kysyi tartuttuaan luuriin. Mitä sinä sanoit sairaalasta? Sam ja minä menimme ambulanssin kyytiin, Miles lausui selkeästi. Maryn ja ruumiin mukaan. Samantha huomasi, miten Milesin toinen versio tarinasta korosti tapahtumien kaupallisempaa puolta, jos niin sopi sanoa. Samantha ymmärsi häntä hyvin. Heidän palkkionsa siitä, että he 9

10 olivat kestäneet sen kamalan tilanteen, oli oikeus kertoa tapahtuneesta toisille. Samanthasta tuntui, ettei hän unohtaisi sitä ikinä: Maryn itkua, Barryn raollaan olevia silmiä kuonokoppaa muistuttavan hengitysmaskin yläpuolella, ensihoitajan vaikeasti tulkittavaa ilmettä, ambulanssin ahtautta ja heilahtelua, pimeitä ikkunoita, kauhua. Taivaan vallat, Howard sanoi kolmannen kerran eikä piitannut taustalta hiljaa kuuluvista Shirleyn kysymyksistä vaan keskitti kaiken huomionsa Milesiin. Ettäkö mies heitti veivinsä parkkipaikalla? Jep, Miles vastasi. Heti kun näin hänet, oli selvää, että mitään ei ollut tehtävissä. Se oli hänen ensimmäinen valheensa, ja sen sanoessaan hän käänsi katseensa vaimostaan. Samantha muisti Milesin rotevan, suojelevan käsivarren Maryn vapisevilla harteilla. Kyllä hän selviää kyllä hän selviää Mutta mistä sitä tiesi, kuinka siinä kävisi, Samantha ajatteli miestään myötäillen, kun ensihoitajat laittoivat maskia Barryn kasvoille ja antoivat hänelle piikkiä? Oli vaikuttanut siltä kuin he olisivat yrittäneet pelastaa Barryn, eikä kukaan 10

11 heistä ollut tajunnut, että kaikki oli ollut yhtä tyhjän kanssa, ennen kuin nuori lääkäri oli kävellyt sairaalassa Maryn luo. Samantha näki tilanteen vieläkin mielessään karmivan selvästi: Maryn paljaat, järkyttyneet kasvot ja valkotakkisen, silmälasipäisen, kiiltäväkutrisen nuoren naisen ilmeen, tyynen mutta varautuneen Sellaista näki televisiosarjoissa tämän tästä, mutta kun se tapahtui omassa elämässä Ei yhtikäs mitään, Miles jatkoi puhelimeen. Gavin pelasi hänen kanssaan kössiä vielä torstaina. Ja kaikki näytti silloin olevan hyvin? Kyllä vain. Barry löylytti Gavinin. Taivaan vallat. Siinä sen näkee! Sellaista se on. Odotas, äidillä on asiaa. Kolahdus ja rapinaa, ja Shirleyn hiljainen ääni alkoi kuulua puhelimesta. Hirveän järkyttävää, Shirley sanoi. Oletko sinä aivan tolaltasi? Samantha ryysti kömpelösti kahvia. Se valui suupielistä leualle, ja hän paineli kasvojaan ja rintaansa hihalla. Miles oli omaksunut äänen, jota hän käytti usein puhuessaan äidilleen: se oli taval 11

12 lista matalampi, pelottoman johtajan vakaa ääni, luja ja asiallinen. Joskus, etenkin humalapäissään, Samantha matki Milesin ja Shirleyn keskusteluja. Ei mitään hätää, äiti. Miles täällä. Sinun pikku solttupoikasi. Poika kulta, sinä olet ihana, niin iso ja urhea ja fiksu. Samantha oli viime aikoina esittänyt näitä imitaatioita kerran tai pari muiden kuullen, mikä oli saanut Milesin närkästymään ja puolustuskannalle, vaikka hän olikin näytellyt huvittunutta. Viime kerralla oli sukeutunut riita autossa kotimatkalla. Menittekö te Maryn kanssa sairaalaan asti? Shirley kysyi kaiutinpuhelimesta. Emme, Samantha ajatteli, me kyllästyimme puolimatkassa ja jäimme kyydistä. Halusimme auttaa. Vahinko, ettemme voineet tehdä enempää. Samantha nousi ja astui leivänpaahtimen luo. Mary oli varmasti kiitollinen, Shirley sanoi. Samantha rämäytti leipä laatikon kannen kiinni ja survaisi neljä viipaletta paahtimeen. Milesin ääni muuttui luontevammaksi. Tuota, kun lääkäri oli kertonut vahvistanut, että Barry oli kuollut, Mary halusi seurakseen 12

13 Colin ja Tessa Wallin. Sam soitti heille, ja me odotimme, kunnes he tulivat, ja lähdimme sitten. Marylla kävi tuuri, kun te olitte paikalla, Shirley sanoi. Isä haluaa jatkaa, minä annan luurin hänelle. Puhutaan myöhemmin lisää. Puhutaan myöhemmin lisää, Samantha toisti huulillaan äänettömästi teepannun äärestä ja keikutti päätään. Hänen pannusta vääristyneinä heijastuvat kasvonsa olivat unettoman yön jäljiltä turpeat, ja kastanjanruskeat silmät verestivät. Hän oli hutiloinut ehtiäkseen kuulemaan, kun Miles kertoi uutisen appiukolle, ja töhrinyt rusketusvoidetta silmiinsä. Mitä jos tulisitte Samin kanssa illalla käymään? Howard kajotti. Tai odotas äiti muistuttaa, että pelaamme bridgeä Bulgenien kanssa. Tulkaa huomenna. Tulkaa syömään. Seitsemän hujakoilla. Ehkä, Miles sanoi vilkaisten Samanthaan. Täytyy kysyä, onko Samilla mitään. Samantha ei viestittänyt, halusiko hän mennä kylään. Milesin lopetettua puhelun keittiön valtasi oudon latistunut tunnelma. He olivat ihan äimänä, Miles sanoi, ikään kuin Samantha ei olisi kuullut kaikkea. 13

14 He söivät paahtoleipää ja hörppivät kahvia hiljaisuudessa. Samanthan ärtymys hellitti hieman hänen mutustellessaan. Hän muisti, miten oli pikkutunneilla kavahtanut hereille heidän pimeässä makuuhuoneessaan ja ollut järjettömän helpottunut ja kiitollinen siitä, että oli tuntenut Milesin vierellään, ison, kaljamahaisen miehensä, joka haisi vetiveriaöljyltä ja vanhalta hieltä. Sitten hän kuvitteli kertovansa liikkeessä asiak kaille, miten muuan mies oli kuolla kupsahtanut hänen edessään ja miten he olivat hyvää hyvyyttään lähteneet ambulanssin mukana sairaalaan. Samantha mietti keinoja, joilla kuvailla matkan vaiheita ja sen huipennusta lääkärin tullessa kertomaan uutisen. Itsevarman naisen nuoruus oli vain pahentanut asiaa. Sellaiset uutiset pitäisi antaa vanhempien ihmisten kerrottavaksi. Samantha piristyi entisestään, kun muisti sopineensa seuraavaksi päiväksi tapaamisen Champêtren myyntiedustajan kanssa. Mies oli flirttaillut mukavasti puhelimessa. Minun pitää lähteä, Miles sanoi ja joi kuppinsa tyhjäksi tähystäen ikkunasta kirkastuvalle taivaalle. Hän huokaisi syvään ja taputti vaimo 14

15 aan olalle mennessään hänen ohitseen astianpesukoneelle tyhjän kupin ja lautasen kanssa. Hitto vie, kyllä tämä panee vähän miettimään, mikä on elämässä tärkeää. Miles pudisti harmaantuneen sänkitukan kruunaamaa päätään ja poistui keittiöstä. Samanthan mielestä Milesin puheet tuntuivat joskus absurdeilta ja koko ajan tylsemmiltä. Mutta silloin tällöin hän nautti miehensä tärkeilystä samassa hengessä kuin käytti virallisissa tilaisuuksissa mielellään hattua. Olihan tänä aamuna toki soveliasta olla hiukan vakava ja ylevä. Samantha söi loput paahtoleivästään ja korjasi aamiaisastiat pöydästä hioen mielessään tarinaa, jonka kertoisi apulaiselleen. 15

16 16 II Barry Fairbrother on kuollut, huohotti Ruth Price. Hän oli kiiruhtanut koleaa pihapolkua miltei juoksujalkaa ehtiäkseen kotiin ennen kuin hänen miehensä lähtisi töihin. Ruth ei pysähtynyt eteiseen riisumaan takkiaan vaan pöllähti käsineet kädessä ja huivi kaulassa keittiöön, missä Simon ja heidän teini-ikäiset poikansa olivat aamupalalla. Hänen miehensä jähmettyi, leipäpala pysähtyi puolimatkassa kohti suuta ja laskeutui sitten teatraalisen hitaasti. Koulupukuiset pojat katsoivat vanhemmasta toiseen vain lievästi kiinnostuneina. Ilmeisesti aneurysma, Ruth sanoi edelleen hengästyneenä samalla kun veti käsineet käsistään sormi sormelta, otti huivin kaulasta ja avasi takin napit. Hän oli laiha ja tummatukkainen, ja hänellä oli raskaat, surumieliset silmät, joten sininen sairaanhoitajan asu sopi hänelle. Menetti tajunsa golfklubilla Sam ja Miles Mollison toivat hänet sairaalaan ja sitten Colin ja Tessa Wall tulivat

17 Ruth ampaisi eteiseen ripustamaan tamineensa ja palasi ajoissa vastaamaan Simonin huutamaan kysymykseen. Mikä se anarysma on? Aneurysma. Aivoissa revennyt valtimonpullistuma. Ruth pyrähti vedenkeittimen luo, kytki sen päälle ja puhui koko ajan samalla kun pyyhki muruja työtasolta leivänpaahtimen ympäriltä. Hänelle tuli varmasti runsas aivoverenvuoto. Vaimoparka Hän on aivan murtunut Liikutuksen kouraistessa Ruth katsoi keittiön ikkunasta kuuranvalkoisen pihanurmen yli laakson toisella puolella kohoavaa luostarikirkkoa, joka erottui karuna luurankona vasten vaaleanpunaisen ja harmaan kirjavaa taivasta, ja koko avaraa maisemaa, joka oli parasta Hilltop Housessa. Öisin Pagford oli pelkkä tuikkivien valojen rypäs kaukana alhaalla pimeässä notkossa, mutta nyt se virkosi hyiseen auringonpaisteeseen. Ruth ei nähnyt sitä lainkaan. Hänen ajatuksensa olivat edelleen sairaalassa, missä hän oli nähnyt Maryn tulevan huoneesta, jossa Barry oli maannut turhiksi käyneet elintoimintoja ylläpitävät lait 17

18 teet irrotettuina. Ruth Price sääli vuolaimmin ja vilpittömimmin niitä, joiden uskoi olevan samanlaisia kuin hän itse. Ei, ei, ei, ei, Mary oli vaikeroinut, ja tämä vaistomainen totuuden kieltäminen oli herättänyt vastakaikua Ruthin sisimmässä, koska hänelle oli silloin suotu mahdollisuus vilkaista omaa itseään samantapaisessa tilanteessa Ajatus tuntui lähes kestämättömältä, ja Ruth kääntyi katsomaan Simonia. Miehen vaaleanruskea tukka oli vielä tuuhea, varsi oli miltei yhtä hoikka kuin kaksikymmentävuotiaana ja silmä kulmien rypyt olivat pelkästään viehättävät, mutta palattuaan pitkän tauon jälkeen hoitotyöhön Ruth oli joutunut jälleen kohtaamaan ne miljoona ja yksi tapaa, joilla ihmiskeho saattoi joutua epäkuntoon. Nuorena hänellä oli ollut enemmän etäisyyttä. Nyt hän oivalsi, miten suuri onni oli olla ylipäänsä elossa. Eikö sille voitu tehdä mitään? Simon kysyi. Eikö suonta voitu tukkia? Hän kuulosti turhautuneelta, ikään kuin lääkärikunta olisi jälleen kerran tunaroinut kieltäytymällä tekemästä jotain yksinkertaista ja itsestään selvää. 18

19 Andrew tunsi julmaa mielihyvää. Hän oli viime aikoina huomannut, että isä oli ottanut tavaksi vastata äidin käyttämiin lääketieteen termeihin karkeilla, tyhmillä ehdotuksilla. Aivoverenvuoto. Tukkikaa suoni! Äiti ei tajunnut, mitä isällä oli mielessä. Äiti ei koskaan tajunnut. Andrew söi Weetabixejaan, ja viha paloi hänessä. Siinä vaiheessa, kun hänet tuotiin sairaalaan, oli myöhäistä tehdä mitään, Ruth sanoi ja tiputteli teepusseja kannuun. Hän kuoli ambulanssissa juuri ennen kuin he pääsivät perille. Helvetti, Simon sanoi. Miten vanha hän oli, neljäkymmentäkö? Mutta Ruth ei kuunnellut. Paul, sinun tukkasi on niskasta pystyssä. Etkö sinä kammannut sitä? Ruth veti käsilaukustaan hiusharjan ja sysäsi sen nuoremman poikansa käteen. Eikö hänellä ollut minkäänlaisia oireita? Simon kysyi, kun Paul kiskoi harjaa paksun kuontalonsa läpi. Hänellä oli ilmeisesti ollut parin päivän ajan kovaa päänsärkyä. 19

20 Ahaa, Simon sanoi paahtoleipää jauhaen. Eikä hän välittänyt siitä? Ei pitänyt sitä minään. Simon nielaisi. Siinäs näet, hän sanoi painok kaasti. Kannattaisi ajatella terveyttään. Viisasta puhetta, ajatteli Andrew ja pihisi halvek sunnasta. Siinä vasta syvällinen oivallus. Oli siis Barry Fairbrotherin oma vika, että hänen aivonsa olivat revenneet. Senkin omahyväinen vittupää, Andrew sanoi isälleen kovalla äänellä omassa päässään. Simon osoitti veitsellä vanhempaa poikaansa ja ilmoitti: Ai joo, tämä menee töihin. Tämä pitsapärstä tässä. Ruth kääntyi hätkähtäen miehestään poikansa puoleen. Andrew n finnit pistivät kiiltävinä ja punaisina esiin hänen kukkivasta poskestaan, kun hän tuijotti hiekanväristä mönjää lautasellaan. Näin on, Simon sanoi. Tämä laiska pikku paska alkaa vähän tienata. Sittenpähän voi ostaa tupakat omilla rahoillaan, jos haluaa polttaa. Tasku rahaa ei enää tipu. 20

21 Andrew! Ruth parahti. Et kai sinä ole? Onhan se. Yllätin sen liiteristä, sanoi Simon ilme häijyyttä tih kuen. Andrew! Meiltä ei enää heru rahaa. Jos haluat polttaa, maksat sätkäsi itse, Simon sanoi. Mutta mehän sovimme, Ruth ruikutti, mehän sovimme, koska hänellä on kokeet edessä Poika tyri esikokeissa, joten ollaan kiitollisia, jos hän ylipäänsä saa jonkinlaiset paperit. Aloittakoon McDonald silla, tuleepahan työkokemusta, Simon sanoi, nousi ylös, työnsi tuolinsa pöydän alle ja nautti nähdessään Andrew n kumarassa retkottavan pään ja finnisen posken. Tälle nulikalle ei kyllä uusintakokeita kustanneta. Se on nyt tai ei koskaan. Voi Simon, Ruth sanoi moittivasti. Mitä? Simon otti kaksi raskasta askelta vaimoaan kohti. Ruth perääntyi tiskipöytää vasten. Vaaleanpunainen hiusharja putosi Paulin kädestä. Minä en rupea maksamaan tuon pikku paskiaisen sauhutteluja! Jätkällä on jumalauta otsaa polttaa minun liiterissä saatana! 21

22 Simon löi itseään rintaan sanan minun kohdalla. Kumea ääni sai Ruthin irvistämään. Minä toin tuon räkänokan iässä jo palkkaa kotiin. Jos se haluaa polttaa, maksakoon tupakat itse. Kuuluuko sana? Simon oli työntänyt kasvonsa vaaksan päähän Ruthin kasvoista. Kuuluu, Ruth sanoi vaisusti. Andrew tunsi sisuskalujensa menevän veteliksi. Hän oli tehnyt itselleen lupauksen vajaat kymmenen päivää aiemmin. Oliko hetki tullut liian aikaisin? Mutta isä astui pois äidin luota ja harppoi keittiöstä eteiseen. Ruth, Andrew ja Paul pysyivät hievahtamatta kuin olisivat luvanneet, etteivät liikahtaisi hänen poissa ollessaan. Tankkasitko sinä? Simon huusi kuten aina Ruthin palattua yövuorosta. Tankkasin, Ruth huusi vastaukseksi tavoitellen hyväntuulista, normaalia sävyä. Etuovi kolisi ja rämähti. Ruth hääräsi teekannun kanssa odottaen, että kuohahtanut ilmapiiri asettuisi tavallisiin uomiins a. Hän avasi suunsa vasta, kun Andrew oli lähdössä harjaamaan hampaitaan. 22

23 Andrew, isä on huolissaan sinusta. Sinun terveydestäsi. Vitut se paska siitä mitään välitä. Mielessään Andrew kiroili isälle takaisin päin naamaa. Mielessään hän pystyi rökittämään Simonin reilussa käsirysyssä. Hän sanoi äidilleen ääneen: Joopa. 23

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää.

Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Papuri.papunet.net Kaverini Eetu hukkasi pyöränavaimensa, kun oli kylässä meillä. Hän huomasi sen vasta illalla, kun oli jo pimeää. Riku, pliis, auta mua etsimään niitä. Muuten mun täytyy kävellä kotiin,

Lisätiedot

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21

KIRJA➍. IB4_Insides_FIN.indd :56:21 KIRJA➍ IB4_Insides_FIN.indd 1 2.6.2014 12:56:21 Lizille ja Morganille, lapsenvahdille ja lapsivahdittavalle A. B. Callumille ja Harrisonille S. B. Twinsy Copyright suomenkielinen painos 2014 Twinsy www.twinsy.fi

Lisätiedot

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä.

Emma ja Julija ovat ruvenneet huomioimaan Jennaa enemmän. He ovat hyviä ystäviä. Sakke aloittaa peruskoulun, Eetu ja Karim menee yhdeksännelle luokalle ja Julija, Emma ja Jenna aloittavat kahdeksannen luokan ja ovat siitä innoissaan. Emma ja Julija ovat ottaneet Jennan mukaan ja Jennakin

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan:

Valitse jokaiseen lauseeseen sopiva kysymyssana vastauksen mukaan: Kero, mitä menet tekemään. Malli: Menen yliopistoon Menen yliopistoon opiskelemaan. Menen kauppaan 5. Menen uimahalliin Menen kotiin 6. Menen kahvilaan Menen ravintolaan 7. Menen pankkiin 4. Menen kirjastoon

Lisätiedot

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1

TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi

Lisätiedot

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta

alapuolella alla alle aloittaa aloitan aloitti aloittanut alta a/a aamiainen aamiaisen aamiaista aamiaisia aamu aamun aamua aamuja aamupäivä aamupäivän aamupäivää aamupäiviä aatto aaton aattoa aattoja ahkera ahkeran ahkeraa ahkeria ai aihe aiheen aihetta aiheita aika

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Onnellinen murrosikäinen. Aapo ja Joonas 5b

Onnellinen murrosikäinen. Aapo ja Joonas 5b Onnellinen murrosikäinen Aapo ja Joonas 5b Heräsin aamulla herätyskellon pirinään. Huoneeni oli pimeä ja sotkuinen. En olisi jaksanut nousta ylös ja lähteä kouluun kiusaajien riepoteltavaksi. Kun poljin

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Lumikki. punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi,

Lumikki. punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi, Lumikki. Eräs kuningatar toivoi kerran että hänellä olisi tytär valkea kuin lumi, punainen kuin veri ja musta kuin mustapuu. Hänen toivonsa toteutui, ja hän sai tyttären, iholtaan valkoisen kuin lumi,

Lisätiedot

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä 7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä montako tietokirjaa pitää myydä, että olisit suomessa bestseller? Bestseller-listalle Suomessa tietokirjalla on päässyt vuonna 2014 jos on myynyt yli 13500 kappaletta tai

Lisätiedot

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus

LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai

Lisätiedot

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. AIKAMUODOT PLUSKVAMPERFEKTI JA AIKAMUOTOJEN KERTAUSTA Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton. PLUSKVAMPERFEKTIN KÄYTTÖ PLUSKVAMPERFEKTI kertoo, mitä oli tapahtunut,

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse?

LARRY Keikka vai? Mistä on kyse? En voi ottaa vastaan keikkaa, ellen tiedä mistä on kyse? 1 LAKI JA KADONNEEN JUONEN ARVOITUS LAKI kertojaääni Nimeni on Larry Laki, ja sanani on laki. Laki on myös sukunimeni, ja lakia pitää noudattaa. Laki ei ole mikään Lucky Luke (=Lakki Laki), vaan se on

Lisätiedot

Blake oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli parasta vältellä Veripankkia. ja Staciaa muutaman päivän ajan. Toivottavasti Stacia ajan myötä

Blake oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli parasta vältellä Veripankkia. ja Staciaa muutaman päivän ajan. Toivottavasti Stacia ajan myötä 8 Blake oli tullut siihen tulokseen, että hänen oli parasta vältellä Veripankkia ja Staciaa muutaman päivän ajan. Toivottavasti Stacia ajan myötä rauhoittuisi ja antaisi Blakelle tilaisuuden selvittää

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Mammakavereiden keinot. joilla. pysyt rauhallisena. kiukkukohtauksen yltyessä. infernaaliseksi... (C) KATJA KOSKI, mammakaveri.fi

Mammakavereiden keinot. joilla. pysyt rauhallisena. kiukkukohtauksen yltyessä. infernaaliseksi... (C) KATJA KOSKI, mammakaveri.fi Mammakavereiden keinot joilla pysyt rauhallisena kiukkukohtauksen yltyessä infernaaliseksi... (C) KATJA KOSKI, mammakaveri.fi Sivut 2 Miksi aikuinen ryhtyy huutamaan, kun lapsi saa kiukkukohtauksen? 3

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

Kaunis kuningatar Ester

Kaunis kuningatar Ester Nettiraamattu lapsille Kaunis Ester Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 30/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3,

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

P U M P U L I P I L V E T

P U M P U L I P I L V E T T U O M O K. S I L A S T E P U M P U L I P I L V E T Runoja TUOMO K. SILASTE Teokset: Matka, romaani; 2007 Rakkaani kosketa minua, runoja; 2007 Apolloperhonen, runoja; 2008 Rakastettu leskirouva Gold,

Lisätiedot

Stacia halusi suuttua Blakelle. Raastaa miehen ihoa ja leikellä tämän miehuuden palasiksi,

Stacia halusi suuttua Blakelle. Raastaa miehen ihoa ja leikellä tämän miehuuden palasiksi, 7 Stacia halusi suuttua Blakelle. Raastaa miehen ihoa ja leikellä tämän miehuuden palasiksi, koska mies muistutti häntä kaikesta siitä, mitä hänellä ei ollut. Mutta... Blakessa oli jotakin, mitä hän ei

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Heräsin, koska kuulin alakerrassa ääniä. puhelimen kelloa ja kello on varttia vaille9. Täänän on ensimmäinen koulupäivä ylä-asteella uudessa

Heräsin, koska kuulin alakerrassa ääniä. puhelimen kelloa ja kello on varttia vaille9. Täänän on ensimmäinen koulupäivä ylä-asteella uudessa EELI POIKA Heräsin, koska kuulin alakerrassa ääniä. Katson puhelimen kelloa ja kello on varttia vaille9. Täänän on ensimmäinen koulupäivä ylä-asteella uudessa koulussa. Minua jännitti,koska minua oli kiusattu

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ

TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ 1 TEHTÄVIÄ SATUUN LUMIKKI JA SEITSEMÄN KÄÄPIÖTÄ A) Satuun liittyviä sisältökysymyksiä: OSA1: OSA 2: 1. Mikä oli kuninkaan ja kuningattaren suurin toive? 2. Millainen uusi kuningatar oli? 3. Mistä uusi

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Reetta Minkkinen

Reetta Minkkinen 28.4.2016 Reetta Minkkinen Perhe Koska kertaus on opintojen äiti (minun) kirjani. (sinun) kirjasi. hänen kirjansa. (meidän) kirjamme. (teidän) kirjanne. heidän kirjansa. Muistatko: 5 perheenjäsentä 5 eläintä

Lisätiedot

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin.

Savi tykkää käden lämmöstä. Se muovautuu helpommin, kun se lämpiää, Sirkka sanoi. Vähän niin kuin ihmisetkin, minä sanoin. Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona TAMMI Kaisa TAPAN I BAGGE Kotona Kuvittanut Hannamari Ruohonen Kustannusosakeyhtiö Tammi Helsinki Kannen kuva: Hannamari Ruohonen Kannen ja typografian suunnittelu: Laura Lyytinen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Kymmenet käskyt. Miehille- K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kustantaja: «( to

Kymmenet käskyt. Miehille- K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kustantaja: «( to Kymmenet käskyt Miehille- «( to Kustantaja: K. VALOVUORI Uusikaupunki. Kymmenen aroiokägkyä naineille miehille. Ensiinäinen käsky. Sinun tulee aina puheessasi osottaa että rakastat vaimoasi. Sinun pitää

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965

Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen VALKEUDEN LAPSET 1965 Mattijuhani Koponen 1965, 2005 1 2 On ahdasta ja sokeat ohjaavat täällä sokeita. On vaikeaa toimia vaikeaa työskennellä. Älä periksi anna, valitse kivisin tie;

Lisätiedot

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju Mika on reipas 6-vuotias jalkapalloa rakastava poika. Hänen paras ystävänsä on Lotta joka pelaa Mikan kanssa samassa joukkueessa. Heidän joukkueensa nimi on Nappulat. Nappulalaiset ovat päässeet mukaan

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi

Lapsen kielen kehitys I. Alle vuoden ikäisen vanhemmille. www.eksote.fi Lapsen kielen kehitys I Alle vuoden ikäisen vanhemmille www.eksote.fi Lapsi- ja nuorisovastaanotto Puheterapia 2010 LAPSEN KIELEN KEHITYS Lapsen kieli kehittyy rinnan hänen muun kehityksensä kanssa. Puhetta

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light

JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN. Jaakko Kujala Urban Light JEESUS JA TURKULAINEN NAINEN Jaakko Kujala Urban Light 17.3.2016 JOH. 4:3-30 (OMA KÄÄNNÖS ) Jeesus lähti Jyväskylästä ja oli taas menossa Ahvenanmaalle. Hänen oli kuljettava Turun kautta. Niin hän saapui

Lisätiedot