KAUPPAKESKUS VETURI ASETTI KOVAT VAATIMUKSET ILMASTOINNILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAUPPAKESKUS VETURI ASETTI KOVAT VAATIMUKSET ILMASTOINNILLE"

Transkriptio

1 GREEN ENERGIARATKAISUJEN SUUNNANNÄYTTÄJÄN CHILLER OY:N ASIAKASLEHTI KAUPPAKESKUS VETURI ASETTI KOVAT VAATIMUKSET ILMASTOINNILLE TURUN T-SAIRAALA ON TULEVAISUUDEN SAIRAALA TÄNÄÄN PALA RANSKAA TUKHOLMAN KUULUISA GRAND HÔTEL SUOSITUT CHILLER-VALINTAOHJELMAT UUDISTUVAT

2 ENERGIA-ALAN KIRISTYVÄT VAATIMUKSET PÄÄTOIMITTAJALTA Syksyn myötä talousennusteet Manner-Euroopasta eivät ole ainakaan parantuneet ja Suomessakin päällimmäisiksi uutisiksi näyttävät muodostuvan irtisanomiset ja YT-neuvottelut. Kuten yleensä, hyvät uutiset jäävät huonojen varjoon. Suomessa rakennetaan ja peruskorjataan edelleen. Uudet rakennukset ovat entistä energiatehokkaampia ja siihen vaikuttavat niiden korkeatasoiset LVI-ratkaisut. Hyvä esimerkki on lehdessämme esiteltävä Turun yliopistollisen sairaalan T-sairaalan laajennus. Sairaala on monin tavoin edistyksellinen kokonaisuus; erityistä huomiota kannattaa kiinnittää sen ilmanvaihto- ja jäähdytysratkaisuihin. Potilashuoneita tai -osastoja voidaan ilmaeristää ja niillä on erillinen IV-järjestelmänsä ja -koneensa. Sairaalan hermokeskuksissa, sähkö-, UPS- ja teletiloissa käytetään SMART Vari TM -vakioilmastointikoneitamme. T-sairaalan viereen valmistuu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lääkehuoltorakennus, jossa on n. 800 m 2 puhdastiloja. Erilaisia toimintoja varten on tarkat huonekohtaiset vaatimuksensa, jotka tekevät suunnittelemisesta haastavaa. Rakennuksen kaksi korkean hyötysuhteen Chillquick Thermo TM -lämpöpumppua jäähdyttävät tarvittaessa ilmanvaihtoa. Puhdastilojen ilman kuivatukseen on oma kylmävesiasemansa ja tele-, sähkö- sekä UPS-tiloissa on käytössä toimittamamme vakioilmastointikoneet. Kouvolaan on valmistunut Kaakkois-Suomen modernein ja suurin ostoskeskus Veturi. Ympäristöystävällinen ostoskeskus lämpiää maalämmöllä. Myymälätiloihin toimitimme kaikkiaan 330 erikokoista ja -tehoista BOX Vari TM -kasettipatteria. LVI-alan syksyn kohokohta oli ehdottomasti Nürnbergissä lokakuuta järjestetyt Chillventa-messut. Tutustuimme siellä uutuuksiin ja esittelimme omia ratkaisujamme alan ammattilaisille. Voit lukea messukuulumiset www-sivuiltamme: CHILLER OY:N ASIAKASLEHTI GREEN FUTURE 2 Pääkirjoitus Energiatehokuuden uusi aika 3 Ajankohtaista Uutisia rakennus- ja kiinteistösektoreilta 4 Täydelliset puitteet kauppakeskukselle 8 Tulevaisuuden sairaala tänään Turun uusi keskussairaala 12 Vain paras kelpaa T-sairaalan lääkehuoltorakennus 14 Pala Ranskaa Ruotsissa Grand Hôtel Stockholm 15 Suositut Chiller-valintaohjelmat uudistuvat Pauli Juppi Edellä mainituista hankkeistamme voit lukea tästä uudistuneesta GREEN FUTURE -lehdestä. Mukavaa syksyn jatkoa kaikille lukijoille. Heikki Lahdenperä Toimitusjohtaja, Chiller Oy Chiller Oy:n asiakaslehti GREEN FUTURE 2/2012 Julkaisija: Chiller Oy, Louhostie 2, Tuusula, puh. (09) , info@chiller.fi, Päätoimittaja: Heikki Lahdenperä Toimitus: DDT Communications Oy Taitto: Aleksei Dernjatin Kannen kuva: Aki Loponen Painatus: Scanweb Oy 2 GREEN FUTURE

3 UUTISIA TUTKIMUS-, RAKENNUS- JA KIINTEISTÖSEKOREILTA UUTISIA Rakentamisen energiatehokkuuteen panostetaan kaikilla sektoreilla. Talotekniikkaratkaisut kulkevat kehityksen kärjessä. MAALÄMMÖLLÄ JA LED-VALOILLA SÄÄSTÖJÄ Maalämpöpumpun ja LED-valaistuksen käytöllä on VTT:n ja Itä-Suomen yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan mahdollista pienentää merkittävästi rakennusten energiankulutusta. LED-valoputket kuluttavat rakennuksissa yleisimmin käytettyihin T8-loisteputkiin verrattuna yli 50 prosenttia vähemmän sähköä. Maalämpöpumpulla puolestaan voi pienentää rakennuksen sähkönkulutusta jopa 60 prosenttia etenkin kaukolämpöverkon ulkopuolella. RAKENNUSLUPIEN MÄÄRÄ HIENOISESSA NOUSUSSA 1,75 milj. m 3 + 2,8 % 1,80 milj. m 3 Maalämpöpumpun tuoma säästö perustuu siihen, että sen avulla on mahdollista siirtää samalla sähköenergialla enemmän lämpöenergiaa lämmitettävään rakennukseen. Tutkimuksen mukaan syntyvien säästöjen määrään vaikuttavat merkittävästi pumpun lämmönkeruupiirin asennuspaikka ja pituus. Lue lisää: news/2012/ Rakennuslupien kuutiomäärän pitkään jatkunut lasku kääntyi lievään nousuun kuluvan vuoden heinäkuussa. Rakennuslupia myönnettiin heinäkuussa 2012 yhteensä 1,80 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 2,8 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tiedot löytyvät Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilaston ennakkotiedoista. istockphoto SUOMESSA KEHITETÄÄN PUHTAAN YMPÄRISTÖN INNOVAATIOITA Sairaalat, yritykset ja VTT ovat kehittäneet High-tech sairaala -hankkeissa keinoja hygienian hallintaan ja ennaltaehkäisevään infektioiden torjuntaan. Uudenlaisen yhteistyömuodon synnyttämiä ratkaisuja on otettu käyttöön viidessä Pirkanmaan sairaalassa. Hygienian tinkimätön ja kokonaisvaltainen hallinta on yksi tärkeä osatekijä hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisemisessä. Suomessa kuolee vuosittain noin 750 potilasta, joilla on hoitoon liittyvä infektio eikä sellaista sairautta, joka aiheuttaa välittömän kuolemanvaaran. Kustannuksia hoitoon liittyvistä infektioista arvioidaan Suomen terveydenhuollolle kertyvän miljoonaa euroa vuodessa. Lue lisää: HUKKALÄMPÖ HYÖTYKÄYTTÖÖN Suuret suomalaiset teollisuus- ja energiayhtiöt etsivät ensimmäistä kertaa yhdessä keinoja prosesseista yli jäävän lämmön hyödyntämiseksi. Motivan mukaan teollisen ylijäämälämmön hyödyntäminen vähentäisi Suomen vuosittaista lämpöenergian tarvetta arviolta runsaat neljä terawattituntia. Se on yli 10 prosenttia Suomessa käytettävästä kaukolämmöstä. Lue lisää: teollisesta_ylijaamalammosta_huomisen_lammonlahde.5201.news Kuvio Terveydenhuollossa voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän innovaatioita, joita on kehitetty esimerkiksi elektroniikka-, lääke- ja elintarviketeollisuuteen. Tähän pyrittiin Tekesin osarahoittamassa ja VTT:n vetämässä tutkimushankkeessa. Viidessä pirkanmaalaisessa sairaalassa tarkasteltiin mm. leikkausosastojen ja infektio-osaston ilmaa, ilmastointia ja puhtaanapitoa ja uusia ratkaisuja etsittiin esimerkiksi ilmavaihtojärjestelmien puhdistamiseen. Hatanpään sairaalassa tutkimustuloksia hyödynnetään jatkossa leikkausosaston saneerauksen suunnittelussa. Lue lisää: GREEN FUTURE

4 CASE Kauppakeskus Veturi TÄYDELLISET PUITTEET Teksti: Dakota Lavento Kuvat: Aki Loponen Syyskuussa avattu Kaakkois-Suomen suurin ja modernein ostoskeskus Veturi tarjoaa asiakkailleen täydelliset olosuhteet ostosten tekemiseen ja kauppakeskuksen ilmapiiristä nauttimiseen. Liikkeiden ilmastoinnin jäähdytyksen hoitavat sisäkattorakenteisiin hienostuneesti sijoitetut Chillerin BOX Vari TM -kasettipatterit. varteen Kouvolaan kohonneen Kuutostien uuden Kauppakeskus Veturin hellyttävä symboli, aikoinaan VR:n palveluksessa palvellut höyryveturi Pikku-Jumbo on peräisin Martti Vainion Haapamäellä sijaitsevasta Höyryveturipuistosta. Pikku-Jumbo painaa kompaktista koostaan huolimatta kerrassaan 52 tonnia. Kauppakeskusveturi taas on jättimäisistä ulkoisista mittasuhteistaan sisältä varsin helppo hahmottaa. Kaartuva muoto paljastaa katsojalle vain sopivan osan kokonaisuudesta kerralla. Kiinteistön toisessa päässä sijaitsee K-Citymarket ja toisessa moderni K-Rauta. Väliin mahtuu erikoisliikkeitä ja ravintolamaailma monenlaiseen makuun. Jos Kauppakeskus Veturin avarat ja luonnonvaloa tulvivat sisätilat antavat jonkinlaisen déjà vu -tunteen, asiakas on varmasti käynyt myös vuoden alussa valmistuneessa lahtelaisessa Kauppakeskus Karismassa. Kummankin suunnittelussa on hyödynnetty kokemuksia, joita viime vuosikymmen aikana on saatu megaluokan ostoskeskusten toteuttamisesta. Mittakaavaa inhimillistävä muoto on peräisin SAFA-arkkitehti Rainer Linderborgilta. Kesko on viime vuosina panostanut maakuntien kauppakeskuksiin ja ostosympäristöjen parantamiseen. Noin 100 M :n Veturi on myös yksi Keskon suurimmista yksittäisistä vähittäiskauppainvestoinneista. Veturissa on kahdessa kerroksessa yhteensä neliötä vuokrattavaa tilaa ja noin 80 myymälää. Se onkin kuudenneksi suurin ostoskeskus Suomessa. Kauppakeskus Veturin toteutti konsulttiyhtiö Pöyry CM Oy projektinjohtopalvelumallilla. Pöyry vastasi koko rakennusprojektin johdosta ja suunnittelun ohjauksesta, hankinnoista, rakennustyömaan ja työturvallisuuden johtamisesta sekä päätoteuttajavelvoitteista. 4 GREEN FUTURE

5 Anttilan jalkine- ja laukkuosastolla riittää tilaa ja ostettavaa. Avoin alakattoratkaisu paljastaa myös rakenteisiin integroidut BOX Vari TM -kasettipatterit. Juha Loisa on ollut Veturin talotekniikkaprojektissa paljon vartijana. Miellyttävät olosuhteet ovat pitkälti hänen ansiotaan. JÄÄHDYTYSTÄ TARVITAAN Juuri ennen syyskuun avajaisia kauppakeskuksen käytävillä ja liiketiloissa käy melkoinen kuhina. Myymälä sisustuksia viimeistellään ja myytävää tavaraa kannetaan sisään. Muotimyymälässä tuoksuvat uudet tekstiilit. Vaatteita ja tekstiilejä myyvissä liikkeissä syntyy hyvin paljon tekstiilipölyä. Myymälätilojen ilmastoinnin jäähdytyksestä huolehtivat kasettipatterit ovat kovilla. Suodattimet on voitava vaihtaa kätevästi, kuten näissä Chillerin BOX Vari TM -kasettipattereissa, huomauttaa kohteen LVI-valvoja Juha Loisa Pöyryltä. BOX Vari TM -kasetissa on vekattu suurialainen suodatin tavanomaisen tasosuodattimen sijaan, joten se on näissä haastavissakin olosuhteissa tehokas. Kasettipatteri sopii hyvin alakattoihin, sillä levyjä ei tarvitse siirtää huollon ajaksi sivuun. Olosuhteet kauppakeskuksessa ovat suhteellisen vakiot, mutta tilakohtaiset erot ovat suuria. Liiketilojen valaistus aiheuttaa suurta lämpökuormaa ja jäähdytystä tarvitaan myös talvella. Pelkkä ilmanvaihdon jäähdytys ei olisi ollut toimiva ratkaisu, vaan tarvitaan myös tilakohtaisesti säätyviä puhallinpattereita. Veturin ilmastoinnin jäähdytyksessä hyödynnetään kesällä vapaajäähdytystä. Liiketiloissa on yhteensä 330 kpl erikokoista ja -tehoista Chillerin BOX Vari TM -kasettipatteria säätimineen yksin ja tupla-asennuksena. Tekniikka-tiloissa, kuten ATK-, muuntamoja sähköpääkeskustiloissa on käytössä vakioilmastointikoneet (CWUC120). Kasettipattereiden kondenssiveden poisto voidaan hoitaa joko pumpulla tai vapaalla viemäröinnillä. Veturissa mitoitukseen paneuduttiin huolella. Erillisen viemärin vetäminen 330:sta laitteesta olisi ollut turhan vaivalloinen eikä kovinkaan esteettinen ratkaisu avoimessa alakattojärjestelmässä. Pumpuista ei ole toisaalta aina saatu hyvä kokemuksia. Tehomäärityksien on osuttava kohdalleen, jotta viemäröintiä ei tarvita. Se edellyttää tarkkaa kontrollia kastepisteen suhteen, Loisa huomauttaa. ENERGIAPIHI KOKONAISUUS BOX Vari TM -kasettipatterit valittiin Kauppakeskus Veturiin paitsi käytännöllisyytensä, myös energiatehokkuutensa vuoksi. Laitteen normaalihuoneessa kuluttama energia on vaivaiset 6 W. Kaikkien Kauppakeskus Veturissa käytettyjen ratkaisujen energiatehokkuus oli todella suurennuslasin alla, sillä Kesko on yhteiskuntavastuun periaatteissaan sitoutunut panostamaan liikeja toimitilojensa energiatehokkuuteen. GREEN FUTURE

6 CASE Kauppakeskus Veturi Teemme lujasti työtä mahdollistaaksemme asiakkaillemme kestävämmät kulutustottumukset. Myös omien ympäristövaikutustemme vähentäminen on erittäin tärkeää, painottaa kauppakeskusjohtaja Jari Koistinen. Veturinkin taloteknisten järjestelmien suunnittelussa on lähtökohtana ympäristöystävällisyys ja energiatehokkuus. Veturin maalämpöjärjestelmä pystyy tuottamaan noin puolet (1,5 MW) kauppakeskuksen tarvitsemasta lämmitysenergiasta ja maalämmöllä sitä itse asiassa lämmitettiin jo rakennusaikana. Maalämpöjärjestelmää varten kiinteistön tontille porattiin kaikkiaan 110 noin 200-metristä lämpökaivoa, joiden lämmöntuotto on erittäin hyvä. Järjestelmä tuottaa +50 C lämpöistä vettä. Kesäaikaan lataamme kenttää kauppakeskuksessa syntyvällä lauhdelämmöllä, kertoo Pöyryn taloteknisen osaston osastopäällikkö, LVI-asiantuntija Jorma Asikainen. Myös kaupan kylmäjärjestelmän lauhdelämpö hyödynnetään. Kaukolämpöön turvaudutaan vain kovilla pakkasilla. APUNA YMPÄRISTÖLUOKITUS Kauppakeskus Veturin energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä tullaan sen valmistuttua arvioimaan BREEAMympäristöluokituksen mukaan. BREEAM (Building Research Establishment s Environmental Assessment Method) on maailmanlaajuisesti käytetyin kiinteistöjen luokitusjärjestelmä, jonka avulla voidaan vähentää rakennusten käyttökuluja sekä parantaa työskentely- ja elinoloja. Saavutettu luokitus on myös tunnustus rakennuksen alhaisesta ympäristökuormituksesta. BREAAM-luokituksessa rakennuksia arvioidaan seitsemän eri aiheryhmän perusteella. Kokonaispisteiden mukaan rakennukselle voidaan myöntää arvosana läpäisty, hyvä, erittäin hyvä tai erinomainen. Breeam soveltuu kaikkien rakennustyyppien arviointiin. Luokitus voidaan antaa myös olemassa olevalle rakennukselle. Muita käytössä olevia ympäristöluokitusjärjestelmiä ovat amerikkalainen LEED (Leadership in Energy and Environmental Design), suomalainen PromisE ja koekäytössä oleva Architects Council of Europen Open House. CASE VETURI Rakennuttaja: Aro-Yhtymä Oy Projektinjohtourakoitsija: SRV Rakennus Oy Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Larkas & Laine Oy Rakennesuunnittelu: Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy LVIA-suunnittelu: LVI-Insinöörit Oy HSV Sähkösuunnittelu: Insinööritoimisto Jouko Kärki Oy Maalämpöjärjestelmän suunnittelu: Konsulttitoimisto EnerSys Oy IV-urakoitsija: Vantaan Ilmastointi Tiihonen Oy Putkiurakoitsija: Sveimik Oy Sähköurakointi: Esasähkö Oy Automaatiourakoitsija: Schneider Electric Finland Oy Energiakaivot: Rototec Oy Lämmönsiirrin: WTT Group Oy Jäähdytyslaitteet: Chiller Oy KAUPPAKESKUS ASETTAA KOVAT VAATIMUKSET ILMASTOINTI- JÄRJESTELMÄLLE Kauppakeskus Veturi on Suomen kuudenneksi suurin ostoskeskus. 6 GREEN FUTURE

7 Kauppakeskus Veturi tarjoaa miellyttävän ostosympäristön raikkaan valoisine sisätiloineen. KAUPPAKESKUS VETURIN ILMASTOINTIRATKAISUT TUOVAT SÄÄSTÖJÄ Kauppakeskus Veturissa käytettyjen ratkaisujen energiatehokkuudella on suuri merkitys koko kauppakeskuksen ympäristöystävällisyyden kannalta. BOX Vari TM -kasettipatteri on erittäin energiatehokas ja kuluttaa vähemmän kuin LED-lamppu. Mullistavan EC-säleikön katonsuuntainen ilmanohjaus takaa miellyttävän ja vedottoman sisäilmaston. Uusi EC-säleikkö mahdollistaa merkittävän energiansäästön Miellyttävä sisäilmasto, ei vedon tunnetta Puhaltimen ja venttiilin säätö % 50 % vähemmän huoltokuluja Modbus-liitäntä vakiona Suodattimen pitkä huoltoväli Pistotulppaliitäntä SMART Vari TM -vakioilmastointikoneiden tyypillisiä käyttökohteita ovat ATK-tilat, elektroniikka-, mittaus- ja testihuoneet. Tuntuvan lämmön kerroin on mahdollisimman korkea ja koneen vaatima lattia-ala mahdollisimman vähäinen. Tarvittavat ylläpitotoiminnot voidaan tehdä laitteen etupaneelin kautta. Ohjaukseen käytetty mikroprosessorisäädin on helppokäyttöinen ja se pitää huoneolosuhteet tarkasti halutuissa rajoissa. Laitteisiin on mahdollista saada eritasoisia suodattimia haluttujen vaatimusten mukaisesti. Alhainen äänitaso mahdollistaa laitteiden sijoittamisen suoraan ilmastoitavaan tilaan. Laitteet on tarkoitettu ympärivuorokautiseen toimintaan. Lue lisää: GREEN FUTURE

8 CASE T-sairaala TULEVAISUUDEN SAIRAALA TÄNÄÄN Teksti: Dakota Lavento Kuvat: TYKS ja Pasi Leino Turun vuoden lopussa valmistuva T-sairaala on merkittävä sairaalahanke kansainvälisessäkin mittakaavassa. Sen ilmanvaihdon jäähdytysratkaisut ovat edistyksellisiä ja energiatehokkaita. yliopistollisen sairaalan T-sairaalaan menee Turun mielikseen. Sairaalamaisuus on kaukana, vaikka kyseessä on toiminnallisesti ja taloteknisesti maailmallakin huippuluokkaa edustava rakennus. Sisustusarkkitehti Pekka Kojon luomat viihtyisät sisätilat tuovat mieleen ylellisen kylpylän tai hotellin. Työskentely- ja potilastilat ovat avoimet, rauhalliset ja viihtyisät. Värit paitsi opastavat, myös luovat tunnelmaa; piristävät ja rauhoittavat. Runsas luonnonvalo on miellyttävä ja energiatehokas ratkaisu. Keinovalaistuksella puolestaan luodaan rauhallisia odotus- ja aktiivisia toimintatiloja. EDELLÄKÄVIJÄN ROOLI TYKS on ollut edelläkävijänä, kun Suomen keskussairaalakiinteistöjen perusparannuksia ja laajennuksia ryhdytty suunnittelemaan ja toteuttamaan. T-sairaala eroaa luonteeltaan selvästi vanhoista, pääasiassa ja 60-luvuilla rakennetuista sairaaloista. Se ei vain näytä erilaiselta, vaan sen kaikissa suunnitteluratkaisuissa on otettu huomioon nykyaikaisten sairaanhoitopalvelujen vaatimukset. Uutta sairaalaa Turussa saatiin odottaa pitkään. Turun lääninsairaalaksi rakennettu vanha valmistui jo vuonna Tilanahtaus oli ongelmana jo vuonna 1946, kun siitä tuli yliopistollinen opetussairaala. Vuonna 1968 saatiin helpotusta juuri valmistuneen U-sairaalan muodossa. Tulevaisuuden sairaalan rakentamista ryhdyttiin kaavailemaan jo seuraavalla vuosikymmenellä. T-sairaalan ensimmäisen, vuonna 2003 valmistuneen vaiheen (A- B- ja C-osat) koko oli m 2. Vuonna 2009 valmistui D-osa ja seuraavana vuonna B-osan korotus, joiden bruttoala oli m 2. T-sairaalan uusimmat osat, E-, F- ja G-osat valmistuvat joulukuussa ja otetaan käyttöön ensi vuoden maalis-huhtikuussa. Osien yhteinen laajuus on noin bruttoneliömetriä. Niihin sijoittuu tekniikaltaan vaativimmat sairaalan tilat ja toiminnot, kuten 14 leikkaussalia käsittävä leikkausosasto, teho-osasto, välinehuolto- 8 GREEN FUTURE

9 Turun T-sairaala on vuoden lopussa valmistuvan laajennuksen jälkeen vaikuttava m 2 :n kokonaisuus. TYKS:in LVI-tekniikan rakennuttaja Juha Kettunen (vas.) ja T-sairaalan LVI-suunnittelija Juhani Kokko edustavat yhdessä lähes kahdeksan vuosikymmenen kokemusta suomalaisten sairaaloiden LVI-tekniikasta. Juhani Kokko ja Chiller Oy Turun toimitusjohtaja Jari Lindberg (oik.) ovat tyytyväisiä projektiin kokonaisuutena. keskus, kardiologian hoitoalue ja kuvantamisen tiloja. Hankkeen kokonaiskustannukset arvioitiin hankesuunnitelmassa kevään 2006 kustannustasossa noin 200 miljoonaksi euroksi, josta rakentamisen osuus oli lähes 130 miljoonaa euroa. TYKS:in rakennushankkeet eivät vielä pääty tähän, sillä jatkoa lienee tiedossa jo ensi vuoden puolella. TODELLINEN KÄRKIHANKE T-sairaalaa on kutsuttu sairaalarakentamisen kärkihankkeeksi. Kansainvälisestikin se on edistyksellinen niin hoitotyön toiminnan kuin teknisten innovaatioidensa ansiosta. Oppia otetaan maailmalla innokkaasti. Rakentamisen aikana työmaalla on vieraillut edustajia Euroopasta ja Japanista. Kaiken lähtökohtana on ollut visio T-sairaalasta huippusairaalana, jossa korostuvat potilaslähtöiset toimintatavat ja hoidon laatu, mutta myös tuloksellisuus. Tervetuloa parantumaan, toivottaa koko kiinteistö pääovelta lähtien. Koko T-sairaala on suunniteltu pitäen potilasta kaiken toiminnan keskipisteenä. Potilaat hoidetaan sairaalarakennuksessa ja samalla koko TYKSissä sairausryhmien mukaisesti toimialueittain. Nykyaikaisen sairaalan luonteeseen kuuluu jatkuva muuttuminen. T-sairaalassa muunneltavuus on ollut kaiken suunnittelun lähtökohta. Niin tilaratkaisujen kuin esimerkiksi taloteknisten ratkaisujen on oltava joustavia. Tästä syystä myös uusimmassa laajennuksessa käytettiin aiemmissa hyväksi havaittuja tekniikkatorneja. MUUNNELTAVUUTTA JA ERISTÄMISTÄ Joustavuutta ja muunneltavuutta sairaalatiloilta edellyttävät esimerkiksi maailmanlaajuisesti leviävät epidemiat. Ei Suomesta eikä muualtakaan löytyne tässä suhteessa T-sairaalaa edistyksellisempää laitosta. Eristettävien potilaiden hoitamiseen on rakennettu useita ilma ja kosketuseristyshuoneita eri osastoille. T-sairaalassa on myös varauduttu suurimittaisiin osastokohtaisiin eristämisiin. GREEN FUTURE

10 CASE T-sairaala SAIRAALAN HERMOKESKUKSISSA ENERGIANKULUTUS OPTIMOIDAAN CHILLERIN KEHITTÄMÄLLÄ UUDELLA KUUMAKAASULÄMMITYS- JÄRJESTELMÄLLÄ. Jotta potilashuone tai -osasto voi toimia eristettynä tilana irrallaan sairaalan muusta ilmanvaihtojärjestelmästä, ilmaeristetyillä osilla on oltava oma erillinen -järjestelmänsä ja -koneensa. Hygieniavaatimusten mukaisesti ilmankäsittelylaitteilta edellytetään korkeinta puhtaustasoa (VDI-standard). VARMAA JÄÄHDYTYSTÄ Hyvä sisäilma edellyttää modernissa sairaalarakennuksessa myös toimivaa ilmastoinnin jäähdytystä. Sen avulla yleiset tilat ja potilashuoneet saadaan pysymään miellyttävinä kesäkuumallakin. Jäähdytyskoneet huolehtivat jäähdytyksestä esimerkiksi leikkaussaleissa, potilas- ja tutkimushuoneissa sekä näytteenottotiloissa. Monet kehittyneet sairaalalaitteet edellyttävät täysin vakioituja olosuhteita niin lämpötilan kuin ilmankosteudenkin suhteen. Ilmaa on myös kuivatettava niin ettei lämpötila laske alle vaaditun asetusarvon. Sairaalan hermokeskuksissa, sähkö-, UPS- ja teletiloissa käytetään Chillerin vakioilmastointikoneita. Niiden energiankulutuksen pitää kurissa Chillerin kehittämä uusi kuumakaasulämmitysjärjestelmä. Moderni sairaala on energiaintensiivinen laitos. Kaikki ratkaisut energiankäytön vähentämiseen on otettu huomioon suunnittelusta lähtien. Sairaalan ilmanvaihdossa sen merkitys korostuu, sillä se on päällä vuoden jokaisena päivänä ympäri vuorokauden, ja monet erityistilat kuten leikkaussalit vaativat poikkeuksellisen suuria ilmanvaihtomääriä. Sairaalan on myös toimittava kaikissa olosuhteissa, joten käytössä on varajärjestelmät ja niille varajärjestelmät. Valtava laitemäärä kuluttaa energiaa, joten jokainen energiatehokkuutta parantava ratkaisu otetaan kiitollisuudella vastaan. KOKEMUSTA KEHÄSSÄ Näin modernia sairaalaa ja tekniikaltaan hienoa ei toista löydy, kehaisee TYKS:in LVI-tekniikan rakennuttaja Juha Kettunen. Hän tietää, jos kuka vierailtuaan pitkän uransa aikana lukuisissa sairaaloissa ympäri maailmaa. TYKSin palveluksessa hän on ollut 38 vuotta, joten hän on ollut mukana jo vanhan rakennuksen peruskorjauksissa. Vielä sitäkin pari vuotta pitempi kokemus on T-sairaalan laajennusosan LVI-suunnittelijana toimineella Juhani Kokolla Ins.tsto. Åke Jokela Oy:stä. 10 GREEN FUTURE

11 TYKS:in LVI-tekniikan rakennuttaja Juha Kettunen ja LVI-suunnittelija Juhani Kokko kehuvat T-sairaalan viihtyisiä ja toimivia sisätiloja. Aulaan luonnonvalo siivilöituu kattoikkunoiden kautta. T-SAIRAALAN LAITERATKAISUT T-sairaalan yleiset tilat ja potilashuoneet saadaan pysyvään miellyttävinä kesäkuumallakin ilmastoinnin jäähdytyksen avulla. Olosuhteiden vakaus taataan SMART Vari TM -vakioilmastointikoneilla. YIT Rakennus Oy:n projektijohtamat ja urakoimat T-sairaalan E-, F- ja G-osat valmistuvat joulukuussa 2012 ja ne otetaan käyttöön keväällä Chiller Oy Turun toimitusjohtaja Jari Lindberg tarkastamassa SMART Vari TM -vakioilmastointikoneen asetuksia. Chillquick TM -kylmävesiasema vapaajäähdytyksellä (CGIW-120, 300kW) Koneita leikkaussaleissa, potilas- ja tutkimushuoneissa, näytteenottotiloissa ja hoitamassa perusilmanvaihtoa SMART Vari TM -vakioilmastointikoneet kuumakaasulämmityksellä (energiansäädön optimointi) Koneita sähkö-, UPS- ja teletiloissa BOX Vari TM -kasettipatterit portaattomalla ohjauksella Lue lisää: Kun tulin taloon, Juhani oli jo täällä, Kettunen naurahtaa. Pitkäaikainen ja hyvä yhteystyö kantaa hedelmää. Kokemus on arvossaan sairaalarakentamisessa, johon ei opaskirjaa ole olemassa eikä apua löydy rakentamismääräyksistä. Uusi sairaala edellyttää aina uusien ratkaisujen kehittämistä ja käyttöön ottamista. Kokon mukaan tekniikka on kehittynyt valtavasti 2000-luvulla. Uusien, entistä toimivampien ratkaisuiden kehittämisessä yhteistyö esimerkiksi LVI-alan valmistajien kanssa on kullan arvoista, Kokko painottaa. Laitevalmistajilta saadaan tietoa tekniikan kehittymisen mukanaan tuomista uusista mahdollisuuksista ja toisaalta niille kerrotaan sairaalaympäristön asettamista vaatimuksista ja toiminnallisuuteen vaikuttavista seikoista. Jokainen hanke on samalla sairaalarakentamisen yliopisto mukana oleville ja kerryttää edelleen suomalaista talotekniikkatietämystä erikoisrakennuskohteissa. Tulevaisuudessa siinä voi olla se etsitty uusi Nokia. T-SAIRAALAN E-F-JA G-OSAT T-SAIRAALA VUONNA 2013 Arkkitehtisuunnittelu: Sweco Paatela Architects Oy LVI-suunnittelu: Insinööritoimisto Åke Jokela Oy Pää- ja runkourakoitsija: YIT Rakennus Oy Automatiikkaurakoitsija: Siemens Osakeyhtiö E- ja F-osien ilmanvaihtourakoitsija: YIT Kiinteistötekniikka Oy G-osan ilmanvaihtourakoitsija: Saipu Oy Kokonaispinta-ala m 2 7 poliklinikkaa 13 vuodeosastoa, 309 sairaansijaa 14 leikkaussalia 68 tehohoito- ja tehovalvontapaikkaa noin työntekijää GREEN FUTURE

12 CASE T-sairaalan lääkehuoltorakennus VAIN PARAS KELPAA Teksti ja kuvat: Dakota Lavento Samaan aikaan TYKSin T-sairaalan tuoreimman laajennuksen kanssa on naapuriin rakennettu häkellyttävän kaunis rakennus. Sen rakennusratkaisuilta ja LVI-tekniikalta vaadittiin samaa kuin uuden T-sairaalankin osalta parasta premium-laatua. T-sairaalan naapuri on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin lääkehuoltorakennus, jossa toimii Turun yliopistollisen keskussairaalan sairaalaapteekki. Noin 25 M maksava rakennus on yhdistelmä viihtyisää toimistorakennusta, vaikuttavaa varastoa ja huippumodernia lääkkeiden tuotantolaitosta. PUHDASTA ILMAA Lääkehuoltorakennuksessa on puhdastiloja n. 800 m 2. Hyvät sisäilmaolosuhteiden peruspilarit ovat suuri ilmanvirta, tehokas suodatus ja oikea ilmanjako. Lääkkeiden valmistuksessa käytettävien puhdastilojen osalta vaatimukset käytettäville materiaaleille ja laitteille ovat lääketurvallisuuden varmistamisen edellyttämällä tavalla erittäin tiukat, samanlaiset kuin teollisessa lääkevalmistuksessa. Ilmanvaihtoon ja sen jäähdytykseen tarvittavilta laitteilta vaaditaan suurta luotettavuutta, energiatehokkuutta ja helppoa huollettavuutta. Kaikkien ilmanvaihtojärjestelmän komponenttien on oltava mahdollisimman helposti puhdistettavissa. Esimerkiksi kaikkien lääkehuollon tiloihin tulevien laitteiden pintojen tulee kestää ulkopuolinen kemiallinen desinfektio ja lääkevalmistuksen puhdastiloissa sama vaatimus kohdistuu kaikkiin pintarakenteisiin ja muuhun varusteluun. TARKKAA SUUNNITTELUA Kohteen LVI-suunnittelija Jyrki Vuorio Insinööritoimisto Åke Jokela Oy:stä ja LVI-insinööri Jarno Salminen TYKSistä rakennuttajan edustajana ovat olleet vaativan työn edessä. Lääkehuoltorakennuksen erilaisia toimintoja varten on tarkat huonekohtaiset olosuhdevaatimuksensa. Erittäin hyvien sisäolosuhteiden suunnittelu rakennukseen, jonka kaikkiaan 91 huonetilan osalta vaadittavat olosuhteet poikkeavat toisistaan paljon, vaatii osaamista ja tarkkuutta. Kaiken on osuttava kohdalleen, jotta olosuhteet jokaisen tilan osalta voidaan varmistaa vastaavan lääkevalmistukselle ja lääkkeiden säilytykselle asetettuja viranomaisvaatimuksia ilman vaihtuvuuden, lämpötilan, suhteellisen kosteuden ja paine-erojen osalta. ENERGIATEHOKASTA TOIMINTAA Puhdastiloissa käsitellään suuria määriä ilmaa, joten ilmanvaihdon oikea mitoitus sekä kokonaisuuden energiataloudellisuus korostuvat järjestelmän suunnittelussa. Energiatehokkuutta lääkehuoltorakennuksen ilmanvaihdon lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmältä edellytti myös TYKS rakennuttajana. Kaksi korkean hyötysuhteen Chiller Thermo TM -lämpöpumppua (CHT-80, yhteislämpöteholtaan 700 kw) jäähdyttävät myös tarvittaessa rakennuksen ilmanvaihtoa. Kaikkien tilojen ilmanjäähdytykseen lämpöpumppujärjestelmä ei tuota riittävän kylmää vettä. Puhdastilojen ilman kuivatukseen tarvitaan oma kylmävesiasemansa. Rakennuksen tele-, sähkö- ja UPS-tiloissa on käytössä Chillerin tarkkuusilmastointikoneet. Kuumakaasujärjestelmän ansiosta niiden energiatehokkuus on erittäin hyvä. Rakennuksessa sijaitsee myös Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin T-sairaalan ATK-konesali, jonka jäähdytyksestä huolehtivat myös tarkkuusilmastointikoneet yhdessä lämpöpumppujen kanssa. 12 GREEN FUTURE

13 Lääkehuoltorakennuksen erilaisten tilojen tarkasti määriteltyjen sisäolosuhteiden takuumiehet. BOX VARITM - YLIVOIMAISEN ENERGIATEHOKAS Sähkö-, UPS- ja teletiloissa on käytössä SMART VariTM -vakioilmastointikoneet. VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHUOLTORAKENNUS Kerrosala: m2 Tilavuus m3 Kokonaisala m2 Rakennuttaja: Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri/tyks Pääurakoitsija: Rakennusliike SRV-Asunnot Oy Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Sigge Oy LVI-Suunnittelu: Insinööritoimisto Åke Jokela Oy Sähkösuunnittelu: Sähköinsinööritoimisto Matti Leppä Oy CHILLER-LAITERATKAISUT Lääkerakennus: 2 kpl Chillquick ThermoTM -lämpöpumppuja (CHT-80, yht. 700kW lämpöteho) ChillquickTM -kylmävesiasema, puhdastilojen ilman kuivaukseen (CGIW-80, 250kW) Uudessa BOX VariTM -kasettipatterissa yhdistyvät tyylikkyys, käytännöllisyys ja laatu. Se on erittäin energiatehokas ja kuluttaa vähemmän kuin LED-lamppu. Mullistavan EC-säleikön katonsuuntainen ilmanohjaus takaa miellyttävän ja vedottoman sisäilmaston. BOX VariTM -kasettipatteri soveltuu saumattomasti erilaisiin sisustusratkaisuihin, tekniikka on turvallista ja huoltotarve huomattavan pieni. Laitteet valmistetaan Suomessa ja esitestataan perusteellisesti. BOX VariTM edustaa entistä vaivattomampaa asenna, käytä, huolla -toimintakonseptia. SMART VariTM -vakioilmastointikoneet ATK-konesalin jäähdytykseen Puhdastilojen tarkkuusilmastointikoneet SMART VariTM -vakioilmastointikoneet kuumakaasulämmityksellä (energiansäädön optimointi) Koneita sähkö-, UPS- ja teletiloissa BOX VariTM -kasettipatterit portaattomalla ohjauksella Lue lisää: Uusi EC-säleikkö mahdollistaa merkittävän energiansäästön Miellyttävä sisäilmasto, ei vedon tunnetta Puhaltimen ja venttiilin säätö % 50 % vähemmän huoltokuluja Modbus-liitäntä vakiona Suodattimen pitkä huoltoväli Pistotulppaliitäntä Lisätietoja ja jälleenmyyjät: Chiller Oy, Louhostie 2, Tuusula Puh. (09) info@chiller.fi GREEN FUTURE

14 CASE Grand Hôtel Stockholm PALA RANSKAA Teksti: Dakota Lavento Kuvat: Grand Hôtel Stockholm Tukholman kuulu Grand Hôtel Stockholm on käsite sinänsä. Se on yksi Tukholman nähtävyyksistä ja ehkä Ruotsin ylellisin hotelli. Se on toiminut suurellisten bankettien ja näyttävien juhlien pitopaikkana, julkkisten ja nautiskelijoiden majapaikkana jo vuodesta 1874 lähtien. edustaa pientä palaa Grand Hôtel Ranskaa Ruotsin maaperällä. Hotellin perusti ranskalainen Jean-François Régis Cadier. Hotellirakennuksen rakennustyöt aloitettiin vuonna Hotellin sijainti paraatipaikalla vastapäätä kuninkaanlinnaa ja Gamla Stania on täydellinen. Hotelli on tunnettu jo hieman kliseiksi muodostuneista vetonauloistaan: klassisen ruotsalaisesta verannasta voileipäpöytineen, mahtipontisesta Cadier-baaristaan ja nykyisin kahden Michelin-tähden Mathias Dahlgrenin ravintolasta. Grand Hôtel on samaan aikaan sekä perinteikäs että moderni. Viiden tähden hotellissa on 300 huonetta, joista 31 sviittejä. Niissä viihtyvät tavallisten turistien lisäksi maailman rikkaat ja kuuluisat sekä vaikutusvaltaiset; politiikan, musiikin ja elokuvan maailmantähdet. Hotellin vieraita ovat kuninkaalliset ja nobelistit. Yksi hienoimmista sviiteistä, 85 neliön Nobel-sviitti sijaitsee rakennuksen ylimmässä kerroksessa. Huoneessa on jättimäinen parisänky ja kylpyhuoneessa tupla-amme sekä höyrysauna. Jos tila loppuu kesken, voi varata myös viereisen Lippusviitin, jolloin käytössä on jo 195 m 2. Ensimmäinen Nobel-juhla järjestettiin vuonna 1901 hotellin Peilisalissa. Siellä juhlittiin aina vuoteen 1929, jolloin salitiloihin liian suureksi paisunut tapahtuma siirrettiin Tukholman kaupungintaloon. Palkinnonsaajat perheineen yöpyvät edelleen hotellissa ja 13. joulukuuta heräävät Santa Lucian vierailuun. Huippuhotellit suhtautuvat kuuluisiin vieraisiinsa diskreetillä, mutta jo edesmenneet vieraat tuskin vastustavat, vaikka heidät mainitaankin. Grand Hôtelin ylellisissä lakanoissa ovat yöpyneet Martin Luther King, Monacon ruhtinatar Grace, kuuluisa sinisilmä Frank Sinatra ja salaperäinen Greta Garbo. Legendaarinen hotellinjohtaja Wilhelmina Skogh rakennutti hotellin yhteyteen 1909 laajennuksen Grand Hôtel Royalin, jonka kruununjalokivi on Talvipuutarha luvulla siellä tanssittiin syntisen jazzin tahdissa. Wallenbergin perhe ryhtyi johtamaan hotellia Vuonna 1974 hotelli juhlisti satavuotissyntymäpäiväänsä tekemällä suositusta kesäverannasta pysyvän ravintola. Sen vihki rakastettu prinssi Bertil. Ikinuori luksushotelli ei missään vaiheessa ole voinut jäädä lepäämään laakereillaan. Hotellia pidetään kunnossa esimerkillisellä tavalla. Varustelussa kelpaa vain kaikkein paras, kuten 2000-lopun ilmavaihtosaneerauksessa, jossa valinta kohdistui Chillerin Studioline-puhallinpattereihin. CHILLER-LAITERATKAISU Studioline TM -puhallinpatterit on varustettu kuusirivisillä ja yksireittisillä jäähdytyspattereilla. Grand Hôtel Stockholm -hotelliin toimitetut laitteet toimivat kaukojäähdytysvedellä 8/18 C. Ne kuluttavat energiaa vain murto-osan verrattuna traditionaalisiin puhallinpatteriratkaisuihin. Lue lisää: 14 GREEN FUTURE

15 Uusi valintaohjelma otetaan käyttöön loppuvuodesta VALINTAOHJELMAT UUDISTUVAT Teksti: Dakota Lavento Kuva: Pauli Juppi Tutut Chillerin suunnittelijoiden ja konsulttien työtä helpottavat kylmälaitteiden valintaohjelmat uusituvat syksyn aikana. Käytössä on jo täysin uudistettu Chillquick -kylmävesiasemien ja -lämpöpumppujen valintaohjelma. Kasettipattereiden ja puhallinkonvektoreiden uudet valintaohjelmat ovat viimeistelyvaiheessa ja valmiina tämän vuoden loppuun mennessä. valintaohjelmat ovat olleet käytössä jo Suositut runsaan 15 vuoden ajan. Ne kehitettiin helppokäyttöisiksi ja selkeiksi työkaluiksi tehostamaan suunnittelijoiden ja konsulttien työtä sopivien koneikkojen valinnassa. Vanha ohjelma oli kuitenkin jo liian jäykkä tämän päivän tarpeisiin ja toimi lähinnä pääkomponenttien valinnassa, tuotekehityspäällikkö Ari Aula huomauttaa. Uusissa ohjelmissa optioita on huomattavasti enemmän, joten laitteet lisävarusteineen voidaan räätälöidä projektikohtaisesti ja tekniset valinnat hioa jo mitoitusohjelmassa. Rekisteröityminen ja tunnusten hakeminen onnistuu sähköisellä rekisteröitymislomakkeella menemällä Chillerin verkkosivuille: ja valitsemalla oikeasta ylävalkosta Ohjelmat. PALAUTETTA KAIVATAAN Uusiin tietokantapohjaisiin ohjelmiin suurtenkin muutoksien tekeminen on vaivatonta. Otamme mielihyvin vastaan kaikenlaisia kehitysehdotuksia, sillä tällaiset palveluohjelmat eivät koskaan ole täysin valmiita. Kehitettävää ja parannettavaa löytyy varmasti, Aula sanoo. UUSI KÄYTTÖÖN NOPEASTI Vanha Kylmävesiasemien valintaohjelma poistetaan toiminnasta lokakuussa, joten uusi ohjelma kannattaa ottaa käyttöön mahdollisimman pian. TUKEA UUSIEN OHJELMIEN KÄYTÖÖN: Valintaohjelmat: Tunnukset, laitteistot, yms: UUDISTETUT VALINTAOHJELMAT TUOVAT MONIA PARANNUKSIA Kylmävesiasemien ja lämpöpumppujen valintaohjelma mahdollistaa jäähdytys- ja lämmityskoneikkojen tarkan mitoituksen, erilaisten lisämoduulien suunnittelun ja valinnan. Suunnittelija saa ohjelmasta projektikohtaisesti valinnan mukaisesti räätälöityvät dokumentit kuten, toimintakaaviot, sähkökuvat, mittapiirrokset ja työselostukset. Ohjelmat palvelevat suunnittelijan tarpeita entistä paremmin ja nopeuttavat työtä huomattavasti Uudet ohjelmat ovat osa Chillerin asiakasportaalia ja keskustelevat PDM-järjestelmän kanssa Myynti saa siirrettyä valinnan tiedot tarjouslaskentaan ja sieltä tarjouksen tultua hyväksytyksi tuotantoon Lue lisää: GREEN FUTURE

16 All-in-One Air-conditioner GRAND Vari TM Uusi konsepti hotellihuoneiden, toimistojen ja pientalojen ilmastointiin. Uuden Grand VariTM -puhallinpatterin ainutlaatuinen rakenne yhdistää EC-moottoriteknologian sekä ilman imu- ja jakovirran integroivan säleikön. Ratkaisu mahdollistaa patterille erinomaisen logaritmisen lämpötilaeron. Erinomainen hotellihuoneiden ilmastointiin Puhaltimen ja venttiilin säätö % Vedoton puhallus, lämmitys ja jäähdytys EC-säleikkö takaa alhaisen energiankulutuksen Suodattimen huolto säleikön kautta Huippuluokan energiatehokkuus 3 11 W MONITOIMISET LÄMPÖPUMPUT Lämmitykseen, jäähdytykseen ja lämmön talteenottoon Täydellinen automatiikka koko lämmitysjärjestelmän ohjaukseen Lämpötehot kw Lämmön tuotto +60 C lämpötilaan asti Ekologinen energiaratkaisu Kaikki laitteet testataan tuotannossa täysmittakaavakoeajossa Lisätietoja ja jälleenmyyjät: Chiller Oy, Louhostie 2, Tuusula Puh. (09) info@chiller.fi 16 GREEN FUTURE

KAUPPAKESKUS VETURI ASETTI KOVAT VAATIMUKSET ILMASTOINNILLE

KAUPPAKESKUS VETURI ASETTI KOVAT VAATIMUKSET ILMASTOINNILLE GREEN ENERGIARATKAISUJEN SUUNNANNÄYTTÄJÄN CHILLER OY:N ASIAKASLEHTI 2 2012 KAUPPAKESKUS VETURI ASETTI KOVAT VAATIMUKSET ILMASTOINNILLE TURUN T-SAIRAALA ON TULEVAISUUDEN SAIRAALA TÄNÄÄN PALA RANSKAA TUKHOLMAN

Lisätiedot

A I R - C O N D I T I O N I N G

A I R - C O N D I T I O N I N G AIR-CONDITIONING Palvelumme perustuu korkeaan ammattitaitoon ja tinkimättömään laatuun prosessin kaikissa vaiheissa Chiller Oy on Suomen suurin ilmastoinnin jäähdytyslaitevalmistaja. Tavoitteemme on olla

Lisätiedot

Case Sello: Kauppakeskuksen tehokkaat energiansäästöratkaisut. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 10.4.

Case Sello: Kauppakeskuksen tehokkaat energiansäästöratkaisut. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 10.4. Case Sello: Kauppakeskuksen tehokkaat energiansäästöratkaisut Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 10.4.2014 Kauppakeskus Sello Asiakaskäynnit 2013 22,6 miljoonaa Kokonaismyynti 2013

Lisätiedot

Valaistus. Sisävalaisimet. Case study. Derby Business Park. Viihtyvyyttä ja energian säästöä ledivalaistuksella Espoo, Suomi

Valaistus. Sisävalaisimet. Case study. Derby Business Park. Viihtyvyyttä ja energian säästöä ledivalaistuksella Espoo, Suomi Valaistus Sisävalaisimet Case study Derby Business Park Viihtyvyyttä ja energian säästöä ledivalaistuksella Espoo, Suomi SmartForm LED SmartForm Taustaa Päätös SRV:n uusien toimitilojen rakentamisesta

Lisätiedot

Lämpöpumpputekniikkaa Tallinna 18.2. 2010

Lämpöpumpputekniikkaa Tallinna 18.2. 2010 Lämpöpumpputekniikkaa Tallinna 18.2. 2010 Ari Aula Chiller Oy Lämpöpumpun rakenne ja toimintaperiaate Komponentit Hyötysuhde Kytkentöjä Lämpöpumppujärjestelmän suunnittelu Integroidut lämpöpumppujärjestelmät

Lisätiedot

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy

Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille. Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy Energiatehokkuuden optimointi Mahdollisuudet ja työkalut yrityksille Salo 9.10.2014 Juha-Pekka Paavola Finess Energy Oy ENERGIANSÄÄSTÖ? ENERGIATEHOKKUUS! ENERGIATEHOKKUUS Energian tehokas hyödyntäminen

Lisätiedot

Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot PILASTER OY

Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot PILASTER OY SUOMALAINEN Suomalaisten tekniikka-alan insinöörien kehittämä tuote Tekniikka puhtaasti Suomalaista käsityötä Suomalaiset sijoittajatahot OTA YHTEYTTÄ Email: info@pilaster.fi Gsm: +358 10 58 34 100 www.pilaster.fi

Lisätiedot

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista.

Jäähdytysjärjestelmän tehtävä on poistaa lämpöä jäähdytyskohteista. Taloudellista ja vihreää energiaa Scancool-teollisuuslämpöpumput Teollisuuslämpöpumpulla 80 % säästöt energiakustannuksista! Scancoolin teollisuuslämpöpumppu ottaa tehokkaasti talteen teollisissa prosesseissa

Lisätiedot

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella Uusi innovaatio Suomesta Kierrätä kaikki energiat talteen hybridivaihtimella Säästövinkki Älä laske energiaa viemäriin. Asumisen ja kiinteistöjen ilmastopäästöt ovat valtavat! LÄMPÖTASE ASUINKERROSTALOSSA

Lisätiedot

Lämpöpumppu- ja valaistusseminaari

Lämpöpumppu- ja valaistusseminaari Lämpöpumppu- ja valaistusseminaari 25.10.2017 Jouni Salakari Geoenergian käyttö viilennykseen Rototec yritysesittely Geoenergia sijoituskohteena Case: Derby Business Park Case: Katrineholm jäähalli/luistelurata

Lisätiedot

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila Energiatehokas koti asukas avainasemassa Ajankohtaisseminaari Päivi Laitila Motiva - asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä Motiva yhtiönä 100 % valtion omistama valtionhallinnon sidosyksikkö

Lisätiedot

Lisätietoa tuotteista saa Pemcon nettisivuilta www.pemco.fi, soittamalla Pemcolle p. 03 887410 tai käymällä Finnbuild messuosastollamme 6d31.

Lisätietoa tuotteista saa Pemcon nettisivuilta www.pemco.fi, soittamalla Pemcolle p. 03 887410 tai käymällä Finnbuild messuosastollamme 6d31. [1] Erittäin hiljaisia ja huippulaatuisia puhallinpattereita vaativiin kohteisiin. Pemco Oy on ottanut omia tuotteitaan täydentämään saksalaiset Roller puhallinpatterit. Niiden äänenpainetaso on alhaisimmillaan

Lisätiedot

Kauppakeskuksen energiatehokkuusratkaisut, case Kauppakeskus Sello. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 22.1.

Kauppakeskuksen energiatehokkuusratkaisut, case Kauppakeskus Sello. Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 22.1. Kauppakeskuksen energiatehokkuusratkaisut, case Kauppakeskus Sello Marjo Kankaanranta, kauppakeskusjohtaja Kauppakeskus Sello 22.1.2013 Kauppakeskus Sello Asiakaskäynnit 2012 23 miljoonaa Kokonaismyynti

Lisätiedot

Energiatehokas korjausrakentaminen

Energiatehokas korjausrakentaminen Energiatehokas korjausrakentaminen Case poistoilmalämpöpumppu Teijo Aaltonen, Alfa Laval Nordic oy Energiatehokkuus mistä löytyy? Parantamalla kiinteistön rakenteita - lisäeristys, ikkunoiden uusinta =>

Lisätiedot

Kohti nollaenergiarakentamista. 28.04.2015 SSTY Sairaaloiden sähkötekniikan ajankohtaispäivä Erja Reinikainen / Granlund Oy

Kohti nollaenergiarakentamista. 28.04.2015 SSTY Sairaaloiden sähkötekniikan ajankohtaispäivä Erja Reinikainen / Granlund Oy Kohti nollaenergiarakentamista 28.04.2015 SSTY Sairaaloiden sähkötekniikan ajankohtaispäivä Erja Reinikainen / Granlund Oy 1 Lähes nollaenergiarakennus (EPBD) Erittäin korkea energiatehokkuus Energian

Lisätiedot

xxxxxx0209afi Schneider KNX Kiinteistöautomaation ja ohjausjärjestelmien vakioratkaisut

xxxxxx0209afi Schneider KNX Kiinteistöautomaation ja ohjausjärjestelmien vakioratkaisut xxxxxx0209afi Schneider KNX Kiinteistöautomaation ja ohjausjärjestelmien vakioratkaisut Vakioratkaisut kiinteistöjen toimintojen ohjaukseen Tehokas energianhallinta Schneider KNX -vakioratkaisujen energiatehokkuuden

Lisätiedot

Combi Cooler Kompakti ilmankäsittelykoneen toiminto-osa, joka jäähdyttää ennätyksellisen energiatehokkaasti

Combi Cooler Kompakti ilmankäsittelykoneen toiminto-osa, joka jäähdyttää ennätyksellisen energiatehokkaasti Combi Cooler Kompakti ilmankäsittelykoneen toiminto-osa, joka jäähdyttää ennätyksellisen energiatehokkaasti Jäähdytyspalkkijärjestelmään yhdistetty Combi Cooler on helppo, toimintavarma ja sähkötehokas

Lisätiedot

Koja. SMARTAiR. Ennakoi, mitä tulevaisuus maksaa. Tulevaisuuden ilmankäsittelykone

Koja. SMARTAiR. Ennakoi, mitä tulevaisuus maksaa. Tulevaisuuden ilmankäsittelykone Koja Ennakoi, mitä tulevaisuus maksaa Tulevaisuuden ilmankäsittelykone Koja Säästää syödessäänkin Hyvän sisäilman kustannukset saadaan jo etukäteen selville. Ennakointi, käytön optimointi ja tiedot todellisista

Lisätiedot

EXP. Hybridilämpöpumppujärjestelmä. Yksi tekee kahden työt

EXP. Hybridilämpöpumppujärjestelmä. Yksi tekee kahden työt Hybridilämpöpumppujärjestelmä Yksi tekee kahden työt Etevä ja energiatehokas 4. polven lämpöpumppu Kylmää ja lämmintä. Yhtä aikaa tai erikseen. Energian tarve jopa 34 % pienempi! Viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

SWEGON HOME SOLUTIONS

SWEGON HOME SOLUTIONS ÄLYKÄSTÄ ILMANVAIHTOA IHMISILLE JA KODILLE TAKAA RAIKKKAAN JA TERVEELLISEN SISÄILMAN Ilmanlaadulla on valtavan suuri merkitys hyvinvoinnillemme. Se vaikuttaa yleiseen jaksamiseen ja terveyteemme. Huono

Lisätiedot

Uusi Lastensairaala. Tulevaisuuden sairaala. Kari Kaleva Granlund Oy

Uusi Lastensairaala. Tulevaisuuden sairaala. Kari Kaleva Granlund Oy Uusi Lastensairaala Tulevaisuuden sairaala Kari Kaleva Granlund Oy Uusi Lastensairaala Rakennuttaja/omistaja Kiinteistö Oy Uusi lastensairaala Bruttopinta-ala n. 47 500 brm 2 Tilavuus n. 230 000 m 3 Kustannusarvio

Lisätiedot

kansi Enerventin perusilmeellä

kansi Enerventin perusilmeellä Enervent Superior ja Premium Ilmanvaihtolaitteet ilmalämpöpumpulla kansi Enerventin perusilmeellä Fresh, hot & cool Enervent Superior- ja Premium -sarjat Ilmanvaihto lämmitys jäähdytys Ensto Enerventin

Lisätiedot

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä

Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Lämmityskustannukset kuriin viihtyvyydestä tinkimättä Nykyaikainen kaukolämpö on maailman huipputasoa. Kaukolämpö on saanut kansainvälisesti mittavaa tunnustusta energiatehokkuutensa ansiosta. Kaukolämpöasiakkaalle

Lisätiedot

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen

Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Aurinko Maalämpö Kaasu Lämpöpumput Uusiutuvan energian yhdistäminen kaasulämmitykseen Kaasulämmityksessä voidaan hyödyntää uusiutuvaa energiaa käyttämällä biokaasua tai yhdistämällä lämmitysjärjestelmään

Lisätiedot

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011

Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito. Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Ekotehokkuus: Toimitilojen käyttö ja ylläpito Anna Aaltonen Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 27.1.2011 Sisältö Ympäristöasioiden hallinta yrityksissä Toimitilojen vaikutus ympäristöön Kiinteistön ympäristösertifioinnit

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

Koja EXP. Yksi tekee kahden työt. Hybridilämpöpumppujärjestelmä

Koja EXP. Yksi tekee kahden työt. Hybridilämpöpumppujärjestelmä Yksi tekee kahden työt Hybridilämpöpumppujärjestelmä Etevä ja energiatehokas 4. polven lämpöpumppu Viimeisen kymmenen vuoden aikana satoihin kohteisiin ympäri maailman on asennettu Rhoss -järjestelmä ENERGIATEHOKKUUS

Lisätiedot

Energiatehokkaat LÄMMITYSRATKAISUT. Maalämpö. Ilmanvaihto. Radiaattorit.

Energiatehokkaat LÄMMITYSRATKAISUT. Maalämpö. Ilmanvaihto. Radiaattorit. Energiatehokkaat LÄMMITYSRATKAISUT Maalämpö. Ilmanvaihto. Radiaattorit. Kaksi energiatehokasta TAPAA lämmittää taloasi jopa ilmanvaihdolla Haluatko korvata vanhan öljy-, sähkö- tai puukattilasi lämpöpumpulla?

Lisätiedot

Matalaenergiarakentaminen

Matalaenergiarakentaminen Matalaenergiarakentaminen Jyri Nieminen 1 Sisältö Mitä on saavutettu: esimerkkejä Energian kokonaiskulutuksen minimointi teknologian keinoin Energiatehokkuus ja arkkitehtuuri Omatoimirakentaja Teollinen

Lisätiedot

Alfa Laval. Alfa Laval Group Energiansäästöä Modernilla Lämmönjakokeskuksella. 04.05.2009/Jarmo Rissanen

Alfa Laval. Alfa Laval Group Energiansäästöä Modernilla Lämmönjakokeskuksella. 04.05.2009/Jarmo Rissanen Alfa Laval Alfa Laval Group Energiansäästöä Modernilla Lämmönjakokeskuksella 04.05.2009/Jarmo Rissanen Alfa Laval konserni Alfa Laval on johtava maailmanlaajuinen erikoistuotteiden ja teknisten ratkaisujen

Lisätiedot

CASE: TAMPEREEN VESI RUSKON VEDENPUHDISTAMON ENERGIATEHOKKAAMPI KIINTEISTÖTEKNIIKKA

CASE: TAMPEREEN VESI RUSKON VEDENPUHDISTAMON ENERGIATEHOKKAAMPI KIINTEISTÖTEKNIIKKA CASE: TAMPEREEN VESI RUSKON VEDENPUHDISTAMON ENERGIATEHOKKAAMPI KIINTEISTÖTEKNIIKKA Energiatehokas vesihuoltolaitos 4/2018 1 Kiinteistötekniikan saneeraus Tampereen Veden Ruskon vedenpuhdistuslaitoksen

Lisätiedot

Energia. Energiatehokkuus. Megawatti vai Negawatti: Amory Lovins Rocky Mountain- instituutti, ympäristöystävällisyyden asiantuntija

Energia. Energiatehokkuus. Megawatti vai Negawatti: Amory Lovins Rocky Mountain- instituutti, ympäristöystävällisyyden asiantuntija Energia Energiatehokkuus Megawatti vai Negawatti: Amory Lovins Rocky Mountain- instituutti, ympäristöystävällisyyden asiantuntija Sähkön säästäminen keskimäärin kahdeksan kertaa edullisempaa kuin sen tuottaminen

Lisätiedot

Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. VTT Oulu. Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi

Valaistus. Ulkovalaisimet. Case study. VTT Oulu. Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi Valaistus Ulkovalaisimet Case study VTT Oulu Energia tehokkaat ledit valaisevat VTT:n piha-alueen Oulu, Suomi StreetSaver ClearWay Taustaa Senaatti-kiinteistöillä on käynnissä useita energian säästöprojekteja,

Lisätiedot

Demand Response of Heating and Ventilation Within Educational Office Buildings

Demand Response of Heating and Ventilation Within Educational Office Buildings Demand Response of Heating and Ventilation Within Educational Office Buildings Toinen sija kilpailussa: HVAC World Student Competition Kiinteistöjen ja energiajärjestelmien uudet rajapinnat Energiajohtaminen

Lisätiedot

Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014. Pellervo Matilainen, Skanska

Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014. Pellervo Matilainen, Skanska Plusenergiaklinikka Tulosseminaari 16.1.2014 Pellervo Matilainen, Skanska Alueiden energiatehokkuus Kruunuvuori, Helsinki Finnoo, Espoo Kivistö, Vantaa Härmälänranta, Tampere Energiatehokkuus Energiantuotanto

Lisätiedot

Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry Energiatehokkaat sisäilmakorjaukset

Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry Energiatehokkaat sisäilmakorjaukset Energiatehokkaat sisäilmakorjaukset Toiminnanjohtaja Jorma Säteri. Sisäilmasto ja energiatalous Suurin osa rakennusten energiankulutuksesta tarvitaan sisäilmaston tuottamiseen sisäilmastotavoitteet tulee

Lisätiedot

Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS. asuntoyhtiöille

Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS. asuntoyhtiöille Lämmityskustannusten SÄÄSTÖOPAS asuntoyhtiöille Lämpöä sisään, lämpöä ulos Lämmön lähteet Lämpöhäviö 10-15% Aurinkoa 3-7% Asuminen 3-6% Lattiat 15-20% Seinät 25-35% Ilmanvaihto 15-20% Talotekniikka LÄMPÖÄ

Lisätiedot

Zehnder Nova Neo Tehokasta lämmitystä ja mukavuusviilennystä. Lämmitys Viilennys Raitis ilma Puhdas ilma

Zehnder Nova Neo Tehokasta lämmitystä ja mukavuusviilennystä. Lämmitys Viilennys Raitis ilma Puhdas ilma Zehnder Nova Neo Tehokasta lämmitystä ja mukavuusviilennystä Lämmitys Viilennys Raitis ilma Puhdas ilma 1 Tämän päivän, huomisen ja tulevaisuuden vesikiertoinen lämpöpatteri. Matalan lämpötilan lämmitysjärjestelmät

Lisätiedot

StudioLine puhallinpatterit

StudioLine puhallinpatterit StudioLine puhallinpatterit StudioLine TM puhallinpatteriperhe Uuden sukupolven innovatiiviset puhallinpatterit StudioLine TM on Chiller Oy:n on kehittämä ensiluokkainen puhallinpatteriperhe. Laitteiden

Lisätiedot

Ari Tolonen, OptiWatti Oy Lähienergialiiton aamiaistilaisuus

Ari Tolonen, OptiWatti Oy Lähienergialiiton aamiaistilaisuus Ari Tolonen, OptiWatti Oy Lähienergialiiton aamiaistilaisuus 16.10.2018 Sisältö OptiWatti Oy Mikä on OptiWatti? Case-esimerkkejä Tuotekehitysputkessa OptiWatti Oy 2013 Yhtiön perustaminen 2014 Palvelun

Lisätiedot

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI

AIR STYLE. Hiljainen. Erittäin ohut. Erinomainen Energialuokitus. Monipuolinen. Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI AIR STYLE ARKKITEHTUURINEN HELMI Hiljainen Erittäin ohut Erinomainen Energialuokitus Monipuolinen Ilman ulkoyksikköä WWW.ILMALAMPOCENTER.FI Toimisto tyyliin Järjestelmä on tehokas ja pystyy suorituskyvyltään

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy Rakennusten energiatehokkuus Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy 6.6.2011 2 Mitä on rakennusten energiatehokkuus Mitä saadaan (= hyvä talo) Energiatehokkuus = ----------------------------------------------

Lisätiedot

0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY

0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY 0 ENERGIA MAHDOLLISTA TÄNÄPÄIVÄNÄ EIKÄ VASTA VUONNA 2020 ALLAN MUSTONEN INSINÖÖRITOIMISTO MUSTONEN OY MIKÄ ON NOLLA-ENERGIA Energialähteen perusteella (Net zero source energy use) Rakennus tuottaa vuodessa

Lisätiedot

Parempi sisäilman laatu. Pienemmät kustannukset.

Parempi sisäilman laatu. Pienemmät kustannukset. UUSIUTUVAT ENERGIAT ILMANVAIHTOYKSIKÖT Parempi sisäilman laatu. Pienemmät kustannukset. Edistyksellinen, lämmön talteenotolla varustettu ilmanvaihtokone varmistaa hyvän sisäilman ja tuntuvat energiansäästöt.

Lisätiedot

Enervent-ilmanvaihto JÄRJESTELMÄT MUUHUN KUIN ASUINKÄYTTÖÖN

Enervent-ilmanvaihto JÄRJESTELMÄT MUUHUN KUIN ASUINKÄYTTÖÖN Enervent-ilmanvaihto JÄRJESTELMÄT MUUHUN KUIN ASUINKÄYTTÖÖN Hajautettu ilmanvaihtojärjestelmä Muissa kuin asuinrakennuksissa on järkevää käyttää hajautettua ilmanvaihtoa. Rakennus voidaan mukauttaa jakamalla

Lisätiedot

Kokeneempi. Osaavampi

Kokeneempi. Osaavampi Kokeneempi. Osaavampi. 020 7737 300 www.tomallensenera.fi Tom Allen Seneran tunnusluvut Tom Allen: maalämpöalan edelläkävijä Suomessa (perustettu 1991) Tom Allen Senera Oy: yli 9 000 asennettua maalämpö-

Lisätiedot

Ekocoil. Nestejäähdyttimet & Lauhduttimet

Ekocoil. Nestejäähdyttimet & Lauhduttimet Ekocoil Nestejäähdyttimet & Lauhduttimet Täydellisesti optimoitu Kokemus Asiantuntemus Optimointi Ekocoililla on useiden vuosikymmenten kokemus nestejäähdyttimien ja lauhduttimien suunnitelusta sekä valmistuksesta.

Lisätiedot

24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1

24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1 24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 1 UUSIA OHJEITA, OPPAITA JA STANDARDEJA KAASULÄMMITYS JA UUSIUTUVA ENERGIA JOKO KAASULÄMPÖPUMPPU TULEE? 24.5.2012 Gasum Petri Nikkanen 2 Ajankohtaista: Ympäristöministeriö:

Lisätiedot

Erillisen energiatodistuksen antajan näkökulmat. Jan Mattsson 18.03.2010

Erillisen energiatodistuksen antajan näkökulmat. Jan Mattsson 18.03.2010 Erillisen energiatodistuksen antajan näkökulmat Jan Mattsson 18.03.2010 on nyt Samat ihmiset, samat palvelut, samat arvot Maailmanlaajuinen energianhallinnan asiantuntija 120 000 työntekijää sekä toimipaikkoja

Lisätiedot

IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi. Harri Ripatti

IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi. Harri Ripatti IV- kuntotutkimuksen perusosa ja järjestelmien yleisarviointi Harri Ripatti TAVOITTEET Täyttääkö IV-järjestelmä nykyiselle tai tulevalle käytölle asetetut tavoitteet Sisäilmasto, energia, toiminnallisuus

Lisätiedot

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE

PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE PALVELUJA KOKO KIINTEISTÖN ELINKAARELLE Tarjoamme asiakkaillemme talotekniikan palvelut uudiskohteiden urakoinnista kiinteistön ylläpitoon ja huoltoon sekä korjausrakentamiseen. Yhteistyössä asiakkaan

Lisätiedot

ILTO 400M ILMANVAIHTOA MIELLYTTÄVÄÄN ASUMISEEN ILMANVAIHDON LÄMMÖNTALTEEN- OTTOLAITE RIVI- JA OMAKOTITALOIHIN UUDIS- JA SANEERAUSKOHTEISIIN PARASTA ILMANVAIHTOA www.ilto.fi ILTO-ilmanvaihtojärjestelmä

Lisätiedot

Scanvarm SCS-sarjan lämpöpumppumallisto ratkaisu pieniin ja suuriin kiinteistöihin

Scanvarm SCS-sarjan lämpöpumppumallisto ratkaisu pieniin ja suuriin kiinteistöihin Scanvarm SCS-sarjan lämpöpumppumallisto ratkaisu pieniin ja suuriin kiinteistöihin 05/2013 SCS10-15 SCS21-31 SCS40-120 SCS10-31 Scanvarm SCS-mallisto on joustava ratkaisu erityyppisiin maaenergiajärjestelmiin.

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAS KARJATALOUS

ENERGIATEHOKAS KARJATALOUS ENERGIATEHOKAS KARJATALOUS PELLON GROUP OY / Tapio Kosola ENERGIAN TALTEENOTTO KOTIELÄINTILALLA Luonnossa ja ympäristössämme on runsaasti lämpöenergiaa varastoituneena. Lisäksi maatilan prosesseissa syntyvää

Lisätiedot

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT 2 Case-tapaus: Päiväkoti Saana Lpk Saana, rakennusvuosi 1963,

Lisätiedot

Talotekniset ratkaisut sisäilman laadun hallinnan keinona. Markku Hyvärinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy

Talotekniset ratkaisut sisäilman laadun hallinnan keinona. Markku Hyvärinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy Talotekniset ratkaisut sisäilman laadun hallinnan keinona Markku Hyvärinen Vahanen Rakennusfysiikka Oy Talotekniikka Talotekniikka tuottaa kiinteistöissä ja tiloissa tapahtuville toiminnoille hallitut

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-8 ja -12 ec ilmanvaihtokoneet Fair-8 ja -12 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

Thermia Diplomat Optimum G3 paras valinta pohjoismaisiin olosuhteisiin.

Thermia Diplomat Optimum G3 paras valinta pohjoismaisiin olosuhteisiin. Thermia Diplomat Optimum G3 paras valinta pohjoismaisiin olosuhteisiin. Ruotsin energiaviranomaisten maalämpöpumpputestin tulokset 2012 Tiivistelmä testituloksista: Ruotsin energiaviranomaiset testasivat

Lisätiedot

Painovoimainen ilmanvaihto Pohjantikankuja 4:n kerrostaloissa. Oulussa Leino Kuuluvainen (DI), LK Energiaratkaisut Oy

Painovoimainen ilmanvaihto Pohjantikankuja 4:n kerrostaloissa. Oulussa Leino Kuuluvainen (DI), LK Energiaratkaisut Oy Painovoimainen ilmanvaihto Pohjantikankuja 4:n kerrostaloissa Oulussa 31.8.2018 Leino Kuuluvainen (DI), LK Energiaratkaisut Oy SUUNNITTELUKOHDE Kiinteistö Oy Oulun Tarve /Pohjantikankuja 4 2 kerrostaloa

Lisätiedot

Flexit-ilmanvaihto K2 R UNI 2 UNI 3 UNI 4

Flexit-ilmanvaihto K2 R UNI 2 UNI 3 UNI 4 Flexit-ilmanvaihto K2 R UNI 2 UNI 3 UNI 4 Flexit Spirit Energiatehokkaat, hiljaiset ja helppokäyttöiset Spiritmallit on varusteltu korkean hyötysuhteen pyörivillä läöntalteenottokennoilla ja energiatehokkailla

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

MUUNNELTAVA ILME» MODERNIT, YKSILÖLLISET TULO- JA POISTOILMAVENTTIILIT

MUUNNELTAVA ILME» MODERNIT, YKSILÖLLISET TULO- JA POISTOILMAVENTTIILIT ILMAN HALLINTA JA HUONELAITTEET DESIGN-VENTTIILIT LUMI JA LUMO MUUNNELTAVA ILME» MODERNIT, YKSILÖLLISET TULO- JA POISTOILMAVENTTIILIT NÄYTTÄÄ HYVÄLTÄ TOIMII HYVIN Uudet ilmanvaihtoventtiilit LUMI ja LUMO

Lisätiedot

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT?

LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? LÄMMITÄ, MUTTA ÄLÄ ILMASTOA. TUNNETKO KAUKOLÄMMÖN EDUT? HYVÄN OLON ENERGIAA Kaukolämmitys merkitsee asumismukavuutta ja hyvinvointia. Se on turvallinen, toimitusvarma ja helppokäyttöinen. Kaukolämmön asiakkaana

Lisätiedot

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1

AA (ERITTÄIN VAATIVA) C (VÄHÄINEN) B (TAVANOMAINEN) A (VAATIVA) AA A B C 1 Korjausrakentamisen energiaselvityslomake, toimenpide- tai rakennuslupaa varten koskevat asiakirjat, perustuu asetukseen YM 4/13 (TIEDOT TÄYTETÄÄN TYHÄÄN KENTTÄÄN) RAKENNUTTAJA RAKENNUSPAIKAN OSOITE KIINTEISTÖTUNNUS

Lisätiedot

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy

Rakennusmääräykset. Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Talotekniikka ja uudet Rakennusmääräykset Mikko Roininen Uponor Suomi Oy Sisäilmastonhallinta MUKAVUUS ILMANVAIHTO ERISTÄVYYS TIIVEYS LÄMMITYS ENERGIA VIILENNYS KÄYTTÖVESI April 2009 Uponor 2 ULKOISET

Lisätiedot

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi

Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI. sponda.fi Arkadiankatu 6 KAMPPI / HELSINKI Paras paikka bisnekselle Helsingin ytimessä, Narinkkatorin reunalla seisoo Einari Teräsvirran vuonna 1977 suunnittelema kolossaalinen talo. Sen suojellun julkisivun taakse

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-80 ja -120 ec ilmanvaihtokoneet Fair-80 ja -120 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA. Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä

ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA. Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä ENERGIATEHOKKUUS OSANA ASUMISTA JA RAKENTAMISTA Energiatehokkuusvaatimukset uudisrakentamisen lupamenettelyssä Jari Raukko www.kerava.fi 1 15.4.2011 2 Uudisrakentamisen energiatehokkuuden perusvaatimustaso

Lisätiedot

Naavatar - järjestelmällä säästöjä kerrostalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityskuluihin

Naavatar - järjestelmällä säästöjä kerrostalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityskuluihin Naavatar - järjestelmällä säästöjä kerrostalojen ja muiden kiinteistöjen lämmityskuluihin Hydrocell Oy Energiansäästön, lämmönsiirron ja lämmöntalteenoton asiantuntija www.hydrocell.fi NAAVATAR järjestelmä

Lisätiedot

Tavoitteet ja toimenpiteet

Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet vuodelle 2013 Spondan kiinteistöjen ympäristökuormitus Suomessa: Sähkön, lämmön, jäähdytyksen ja veden vertailukelpoinen laskee Suomen kiinteistöissä Mittarointistrategian

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAAN TALON LÄMMITYSRATKAISUT PEP Promotion of European Passive Houses Intelligent Energy Europe seminaari 23.11.

ENERGIATEHOKAAN TALON LÄMMITYSRATKAISUT PEP Promotion of European Passive Houses Intelligent Energy Europe seminaari 23.11. ENERGIATEHOKAAN TALON LÄMMITYSRATKAISUT PEP Promotion of European Passive Houses Intelligent Energy Europe seminaari 23.11.26 Espoo Mikko Saari, VTT 24.11.26 1 Energiatehokas kerrostalo kuluttaa 7 % vähemmän

Lisätiedot

Jäähdytysratkaisut kotiisi

Jäähdytysratkaisut kotiisi Jäähdytysratkaisut kotiisi Kohti täydellistä asuinmukavuutta helen.fi/jaahdytys 1 Hyvästi tukala koti Turhauttavia tuulettimia, hyödyttömiä läpivetoja, pakastettuja tyynyjä ja muita kikkakolmosia. Eikä

Lisätiedot

Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012. Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy

Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012. Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy Aurinkolämpö Kerros- ja rivitaloihin 15.2.2012 Anssi Laine Tuotepäällikkö Riihimäen Metallikaluste Oy Riihimäen Metallikaluste Oy Perustettu 1988 Suomalainen omistus 35 Henkilöä Liikevaihto 5,7M v.2011/10kk

Lisätiedot

Mikä ihmeen E-luku? Energianeuvoja Heikki Rantula. ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi

Mikä ihmeen E-luku? Energianeuvoja Heikki Rantula. ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Mikä ihmeen E-luku? Energianeuvoja Heikki Rantula ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Kymenlaakson energianeuvonta 2012- Energianeuvoja Heikki Rantula 020 615 7449 heikki.rantula@kouvola.fi

Lisätiedot

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 14.4.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Tavoitteena pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta Energiatehokkuusvaatimuksilla on vaikutusta

Lisätiedot

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla

Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Energiatehokas taloyhtiö Kiinteistövahdilla Tasaista lämpöä jokaiseen asuntoon Lämmitä fiksusti Kiinteistövahti-palvelun avulla taloyhtiöt voivat parantaa asumismukavuutta, optimoida lämmityskustannuksia

Lisätiedot

Energiapitoista tietoa kodinkoneiden valinnasta, sijoittamisesta, käytöstä ja hoidosta

Energiapitoista tietoa kodinkoneiden valinnasta, sijoittamisesta, käytöstä ja hoidosta Energiapitoista tietoa kodinkoneiden valinnasta, sijoittamisesta, käytöstä ja hoidosta Kalvosarja on tuotettu Motivan ja Työtehoseuran yhteistyönä, osana Euroopan Komission SAVE-ohjelman tukemaa hanketta.

Lisätiedot

600e-hp-co LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE, POISTOILMALÄMPÖPUMPPU JA JÄÄHDYTYS. Smart-käyttöliittymä

600e-hp-co LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE, POISTOILMALÄMPÖPUMPPU JA JÄÄHDYTYS. Smart-käyttöliittymä 600e-hp-co LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE, POISTOILMALÄMPÖPUMPPU JA JÄÄHDYTYS 600e-hp-co Smart-käyttöliittymä Huippuunsa vietyä lämmöntalteenottoa ja jäähdytystä AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden

Lisätiedot

Edullisin tie energiatehokkuuteen

Edullisin tie energiatehokkuuteen Edullisin tie energiatehokkuuteen Kiinteistöpalvelut Maalämpöjärjestelmät IVT Turku LTO-järjestelmät Kaukolämmönvaihtimet Säätölaitteet IVT Turku - maalämpö Älä polta rahaa Asunto Oy Inkoistenrinne Ostettavan

Lisätiedot

Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita HYVÄÄ SYYTÄ VALITA LVI SÄHKÖLÄMMITYS

Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita HYVÄÄ SYYTÄ VALITA LVI SÄHKÖLÄMMITYS Kattava valikoima sähkölämmitystuotteita 10 HYVÄÄ SYYTÄ VALITA LVI SÄHKÖLÄMMITYS 1 1. TURVALLINEN 2. HUOLETON LVI lämmittimet ovat suljetun rakenteensa ansiosta lapsija paloturvallisia. Lämmittimien ja

Lisätiedot

chiller-ratkaisut miellyttävään sisäsilamstoon

chiller-ratkaisut miellyttävään sisäsilamstoon network server helpdesk Service KattotuoteRYHMÄ PALVELURYHMÄ ilmastoinnin uusi ulottuvuus chiller-ratkaisut miellyttävään sisäsilamstoon Chiller kattotuoteryhmän ilmastointilaitteet mahdollistavat miellyttävän

Lisätiedot

Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta. Simpeleen Lämpö Oy. Kaukolämpö lämmitysvaihtoehtona Simpeleellä.

Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta. Simpeleen Lämpö Oy. Kaukolämpö lämmitysvaihtoehtona Simpeleellä. 1 Sisällysluettelo: 1. Kiinteistön lämmitysjärjestelmän valinta... 1 2. Simpeleen lämpö Oy lämmön toimitus ja tuotanto... 2 3. Kaukolämmön hinta Simpeleellä, perusmaksu ja kulutusmaksu,... sekä vertailu

Lisätiedot

Miten valitsen kohteeseeni sopivan lämpöpumpun Seminaari Sami Seuna, Motiva Oy. 25/10/2017 Näkökulmia lämpöpumpun elinkaarilaskentaan 1

Miten valitsen kohteeseeni sopivan lämpöpumpun Seminaari Sami Seuna, Motiva Oy. 25/10/2017 Näkökulmia lämpöpumpun elinkaarilaskentaan 1 Miten valitsen kohteeseeni sopivan lämpöpumpun Seminaari 25.10.2017 Sami Seuna, Motiva Oy 25/10/2017 Näkökulmia lämpöpumpun elinkaarilaskentaan 1 Maalämpö- ja ilma-vesilämpöpumpuille soveltuvat kohteet

Lisätiedot

Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin

Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin Timo Luukkainen 2009-05-04 Ympäristön ja energian säästö yhdistetään parantuneeseen

Lisätiedot

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava.

Ajaton klassikko. Tapiolan Aura Revontulentie 7, Espoo, Tapiola. Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Kiinteistö-Tapiola Oy Ajaton klassikko Toimitila, joka säilyttää tyylinsä. Modernisti muuntautuva, ajattoman edustava. Pääkonttoritason toimitila Tapiolassa jo tänään huomisen arvoalueella Tapiolan Aura

Lisätiedot

Naavatar yhteistyössä

Naavatar yhteistyössä Naavatar yhteistyössä Tuotekehitys ja tutkimus Lämmönsiirtimet Talteenoton keruuyksiköt ja puhaltimet Lämpöpumput ja varaajat Kiertovesipumput Myynti, toteutus, automaatio ja käyttöpalvelut Schneider Electric

Lisätiedot

Jäähdytysenergian tarve ja kulutusprofiili

Jäähdytysenergian tarve ja kulutusprofiili Jäähdytysenergian tarve ja kulutusprofiili TkL Mika Vuolle Equa Simulation Finland Oy Energiaa käytetään Taloteknisten palvelujen tuottamiseen Lämpöolosuhteet Sisäilmanlaatu Valaistusolosuhteet Äänilosuhteet

Lisätiedot

Kaukolämmön toimintaperiaatteet, hallinta ja seuranta Marko Alén, Helen Oy

Kaukolämmön toimintaperiaatteet, hallinta ja seuranta Marko Alén, Helen Oy Kaukolämmön toimintaperiaatteet, hallinta ja seuranta Marko Alén, Helen Oy 14.3.2018 3/15/2018 1 HELEN LYHYESTI Yhteensä 400 000 asiakasta eri puolilla Suomea. Kaukolämmössä asiakkaita 15 500 ja kaukojäähdytyksessä

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat. Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015

Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat. Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015 Rakennusten energiatehokkuuden pullonkaulat Toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen Rakennusten energiaseminaari 2015 RAKLI Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset.

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-80 ja -120 ec ilmanvaihtokoneet Fair-80 ja -120 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

Rakennuksien lämmitysjärjestelmät Kontiolahti 9.5.2009

Rakennuksien lämmitysjärjestelmät Kontiolahti 9.5.2009 Rakennuksien lämmitysjärjestelmät Kontiolahti 9.5.2009 Simo Paukkunen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu liikelaitos Biotalouden keskus simo.paukkunen@pkamk.fi, 050 9131786 Lämmitysvalinnan lähtökohtia

Lisätiedot

ENERGIANKULUTUKSELTAAN HIILIDIOKSIPÄÄSTÖTÖN RAKENNUS LÄMPÖPUMPPU ON KANNATTAVA VAIHTOEHTO SEN TOTEUTTAMISEEN Jussi Hirvonen

ENERGIANKULUTUKSELTAAN HIILIDIOKSIPÄÄSTÖTÖN RAKENNUS LÄMPÖPUMPPU ON KANNATTAVA VAIHTOEHTO SEN TOTEUTTAMISEEN Jussi Hirvonen ENERGIANKULUTUKSELTAAN HIILIDIOKSIPÄÄSTÖTÖN RAKENNUS LÄMPÖPUMPPU ON KANNATTAVA VAIHTOEHTO SEN TOTEUTTAMISEEN Jussi Hirvonen Poimintoja lämpöpumppu-uutisista INEX logistiikkakeskus, Sipoo, maalämmölle (100

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät jäähdytyksen avulla

Lisätiedot

ristötoiminnan toiminnan neuvottelupäiv

ristötoiminnan toiminnan neuvottelupäiv Seurakuntien ympärist ristötoiminnan toiminnan neuvottelupäiv ivä - SÄÄSTÄ ENERGIAA - Pentti Kuurola, LVI-ins. LVI-Insinööritoimisto Mäkelä Oy Oulu Kuntoarviot Energiatodistukset Energiakatselmukset Hankesuunnittelu

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

Tiivis, Tehokas, Tutkittu. Projektipäällikkö

Tiivis, Tehokas, Tutkittu. Projektipäällikkö Tiivis, Tehokas, Tutkittu Timo Mantila Projektipäällikkö Tiivis, Tehokas, Tutkittu Suvilahden energiaomavarainen asuntoalue Tutkimuskohde Teirinkatu 1 A ja B Tutkimussuunnitelma Timo Mantila 15.4.2010

Lisätiedot

Energiatehokas ja toimintavarma korjauskonsepti

Energiatehokas ja toimintavarma korjauskonsepti Energiatehokas ja toimintavarma korjauskonsepti Tutkimushanke TEKES:in Rakennettu Ympäristö ohjelman puitteissa Aalto-yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, VTT 2 Tausta Ilmastomuutoksen mukanaan

Lisätiedot

Kaukolämpölaitteiston ylläpito ja kulutusseurannan hyödyt Marko Alén,

Kaukolämpölaitteiston ylläpito ja kulutusseurannan hyödyt Marko Alén, Kaukolämpölaitteiston ylläpito ja kulutusseurannan hyödyt Marko Alén, 24.10.2017 10/27/2017 1 HELEN LYHYESTI Yhteensä 400 000 asiakasta eri puolilla Suomea. Kaukolämmössä asiakkaita 15 500 ja kaukojäähdytyksessä

Lisätiedot

Build Up Skills, Tampere 24.5.2012 Teuvo Aro: Tapre-työkaluilla hyvä energiatehokkuus tavaksi

Build Up Skills, Tampere 24.5.2012 Teuvo Aro: Tapre-työkaluilla hyvä energiatehokkuus tavaksi Build Up Skills, Tampere 24.5.2012 Teuvo Aro: Tapre-työkaluilla hyvä energiatehokkuus tavaksi Tapren perusajatus Tampereen alueen palvelurakennukset energiatehokkaiksi Tapre - hankkeen tavoite on luoda

Lisätiedot