Mistä palveluista karsia, miten kehittää toimintaa -kyselyn tulokset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mistä palveluista karsia, miten kehittää toimintaa -kyselyn tulokset"

Transkriptio

1 Ylöjärven kaupunki Mistä palveluista karsia, miten kehittää toimintaa -kyselyn tulokset Kyselyaika Mitä veroja ja/tai palvelumaksuja olisit valmis korottamaan tulojen lisäämiseksi? Kunnallisvero 35 % (117/334) Kiinteistövero 19 % (63/334) Palvelumaksut 46 % (155/334) Jos vastasit palvelumaksut: Mitä maksuja olisit valmis korottamaan? "Kaikkia." "Käyntimaksut esim. terveyskeskuksessa." "Terveyskeskus" "Terveyskeskusmaksut" "Päivähoidon maksuja." "Kaikki sellaiset maksut, jotka eivät suoranaisesti vaikuta 'henkeen tai terveyteen'. Rakennnuttamiseen, kaavoitukseen ja rakennusvalvontaan liittyviä maksuja voisi korottaa. Yleensä kokisin, että pieni korotus 'kaikkeen' on parempi kuin esim. rajut korotukset joihin asioihin. Mittava korotus vaikka liikuntapalveluihin voi merkitä pienituloiselle, ettei lapsi voi harrastaa." "Lääkärimaksuja esimerkiksi" "Lupamaksuja, terveyskeskusmaksuja" "terveydenhuollon, tarhojen. tai oikeastaan kaikkien, mitä noita onkaan." "Rakennusluvat yms." "Vapaa-aika ehdottomasti, ei kuulu kunnan toimialaan, sekä myös jonkin terveyspalveluita" "vapaa-aikapalveluidensekä sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuja maksuja. Mielestäni tärkeämpää on kuitenkin kulujen systemaattinen karsiminen kuin tulojen lisääminen. Kunnallisvero on kuiteenkin jo suhteellisen korkea Ylöjärvellä, eikä tämä houkuta uusia asukkaita. Yritystoiminnassakaan ei voida vaan lisätä tuloja vaan kaikki lähtee kulujen karsimisesta. " "Terveyspalvelut" "kirjastojen myöhästymismaksut, ilmoitusmaksut kunnan virastoon, esimerkiksi rakennuslupien ja muiden veloitettavien lupien kuluja voisi korottaa." "Erilaiset rakentamisen maksut kuten rakennuslupa, tonttien hinnat, eril. tarkastusmaksut, liittymämaksut, yrityksillä on varaa maksaa ja ne saavat vähentää maksut tuloistaan, yksityishenkilön eläminen on jo kallista. Teollisuuden ja kaupan kiinteistöveron nosto." "Periaatteessa kaikkia mahdollisia. Tällöin palveluita tarvitsevat osallistuvat enemmän niiden kustantamiseen." "Terveydenhuollon palvelumaksut" "vapaa-aika ja sosiaali" "kaikkia ja hinta määräytyisi tulotason mukaan, typerää että työttömät ja johtajat maksavat samat maksut." "terveyskeskuspalveluja korotettaisiin niiltä jotka ovat ansiotyössä." "rakennusluvat ym, jotka eivät ole sosiaalisia palveluita. " "ei mitään" "Terveyskeskus, kotihoito, päivähoito (suurituloisilta)." "Rakennusvalvontamaksut " "Ei ole väliä" "Uimahallimaksuja " "vapaa-aika: kulttuuri- ja liikuntapalvelut terveyspalvelut:terveyskioski tekniset palvelut" "Kaikkia palvelumaksua, erityisesti sellaisia, joita maksavat työssäkäyvät (esim. päivähoito, bussiliput)" "mitä niitä on?" "Kautta linjan voisi korottaa. Katsotaan sitten maksuja uudelleen kun ajat paranee." "Terveyspalvelut" "Kaikkia palveluja tasaisesti"

2 "Rakentamiseen liittyvät, päivähoitomaksut" "Kirjastomaksut, terveyskeskusmaksut, palvelusetelit pienemmäksi" "Terveyskeskusmaksu, " "Joitakin palvelumaksuja voisi korottaa" "Terveyskeskus, päivähoito ja keksimään jopa uusia, esim. jos valitat se maksaa 1000e, jos valitus menee läpi maksu palautetaan" "Terveyskeskusmaksuj ja liikuntaryhmät" "Terveyskeskusmaksut jotta palvelut säilyisivät" "terveyskeskus maksut, hammaslääkäri, " "Terveys, tekniset ja vapaa-aika" "Vapaa-aika- ja sivistyspalveluiden maksuja." "Terveyskeskusmaksut" "Rakennuslupa" "Jokaisesta terveyskeskuslääkäri käynnistä maksu, ei maksukattoa." "terveyskeskus maksuja" "Terveyskeskus, luvat. Pysäköinnin valvonnta" "Jonkinlainen maksu sairaanhoitajan vastaanotosta terveyskeskuksessa." "Kulttuuri- ja liikuntapalvelut, ehkä terveyskeskusmaksut (hieman)" "Terveyskeskusmaksut, " "Terveyskeskusmaksu. Kirjastomaksu esim 10 /vuosi/aikuinen? " "Terveyskeskusmaksu, päivähoitomaksu, kirjastoon esim vuosimaksu/perhe tai henkilö" "terveys + vapaa-aikapalvelut" "Päivähoito. Terveyskeskus." "Kaikkia muita paitsi terveydenhuollon maksuja maltillisemmin. " "Terveyskeskus maksuja" "Terveyskeskusmaksut, hammaslääkärimaksut, pitäisikö kirjastoon laittaa pieni lainausmaksu? (onhan liikunnassakin ryhmämaksut).. " "Ei saa korottaa mitään. Karsitaan palveluja. " "Päivähoito, koiravero" "Terveyskeskus" "lupamaksuja, terveyskeskusmaksuja" "Terveyskeskus" "Esimerkiksi sairaalamaksuja voisi hieman korottaa. Liikenne välineiden käyttömaksut kuten bussit taksi kyydit jne. Lippujen ja lappujen maksut esimerkiksi kun tarvii hakea rakennuslupia niin niiden maksuja. " "Suurituloisten tulisi maksaa enemmän. Pienituloisten veroja nostaessa ostovoima pienenee huomattavasti. Kiinteistövero jo nyt aivan liian korkea. Katujen hoito surkeaa ja paikoitellen olematonta. Vuosia pyydetty parannuksia, mutta aina on liikaa muita hommia." "Terveyskeskuslääkärin vastaanottomaksu yms. vastaanottomaksut." "Terveyskeskusmaksuja, hammaslääkärimaksuja, kirjaston maksut, " "Kaikkia" "Terveyspalvelut" "- terveyskeskus / lääkäri / labramaksuja " "uimahallimaksuja ne maksaa jotka käyttävät" "Olisin valmis maksamaan enemmän terveyskeskusmaksua." "Päivähoito, Terveyskeskus, hammashoito" "Käynnit terveyskeskuksessa. Liikuntapaikka maksut. Kirjastokorttiin pieni perusmaksu," "Tasaisesti kaikkia" "Terveyskeskusmaksu" "terveyskeskus " "Voisi olla niin että kaikki maksut olisivat kalliimpia, mutta esim. terveyspalveluissa olisi maksukatto aika alhaalla niin että ei kukaan menettäisi kaikkia säästöjään." "Muitakuin sos ja terveys" "Kulttuuri, kirjastoon pieni maksu" "Terveyspalvelumaksut" "Terveyskeskuksen palvelumaksuja" "Esim. terveyskeskuksen maksua. Maksujen kororus tulee kohdentaa niin, että ne jotka palveluita käyttävät myös maksavat niistä edes osan. Kunnallis- ja kiinteistöverot ovat jo riittävän korkeat."

3 "Henkilökohtaisesti olisin valmis maksamaan jokaisesta terveyskeskuskäynnistäni tk-maksun (n. 15 e/vastaanottokäynti). En ymmärrä, miksi kolmen käynnin jälkeen on ilmainen? Toki maksukatto olisi niiden turvana, joilla on paljon hoitoa ja lääkityksiä vaativia sairauksia. Keskituloiset perusterveet työläiset mielestäni pystyisivät maksamaan jokaisesta käynnistä käyntimaksun, vaikka olisikin tarvetta käydä esim. kuukausittain julkisella puolella omalääkärillä. " "Palvelumaksuissa lähinnä: vapaa-aikapalveluissa kirjastonmaksujen tarkistelu " "Lääkärimaksut, päivystysmaksut, lausuntomaksut eri aloilla" "Terveyskeskuksen maksut" "tapahtumien, esim kaupunkijazz maksulliseksi" "Jos kaikkia korotettaisiin kautta linjan tasaisesti hieman niin ei tarvitsisi tehdä isoja korotuksia mihinkään, uskoisin että tämä jakaantuisi tasaisemmin kaikkien maksettavaksi." "Vapaa-aikapalveluita" "Päivähoitomaksu" "periaatteessa kaikkia, mikäli verot säilyvät muuttumattomina" "Terveyskeskus maksut" "Kaikkia" "Lainakirjojen sakkomaksu," "Terveyskeskusmaksuja, päivähoitomaksuja... palveluiden käytöstä ylipäätään" "Terveyskeskus ja rakentaminen" "Kaikkea tasapuolisesti." "Kaikkea, joka liittyy itseaiheutettuun avuntarpeeseen, kuten päihdehuolto" "Terveuspalvelut, päivähoitomaksut" "terveyskeskusmaksu" "Päivähoito, terveyskeskuspalvelumaksu, hammashoito" "terveyskeskusmaksuja, hammashoitolan maksuja, päivähoidon maksuja, kotisairaanhoidon käyntimaksua hyväeläkkeellisellä." "terv, palveluista. Hammashoimaksu työikäisiltä suurempi. verikokeet ja lab-kokeet, eril.maksu." "Terveyskeskusmaksut" "Kiinteistö-ja kunnallisvero laskettava yhteenä n. 1,5% :ntilla" "Ei palvelumaksujen nostoa. Kunnallisten palvelujen tehokkuus on alhainen niiden hintatasoon nähden. Tehokkuutta voidaan nostaa kaikilla toimialoilla sosiaalipalveluista vapaa-ajan palveluihin. Työaikaa voidaan lisätä, loma-aikoja lyhentää, työnjohtajat osallistumaan käytännön työhön, yhteistyötä yksityisen sektorin ja kolmannen sektorin kanssa voidaan lisätä, työn suunnittelua järkeistää ja lisätä jne." "Kaikkia" "Terveydenhuolto, pieniä korotuksia useampiin." "Terveyskeskuskäynti -maksua" "Terveyspalvelut" "Terveyskeskuksen poliklinikkamaksu, turhat käynnit jäisi pois. Terveyskioskissa voisi olla myös maksullista toimintaa esim. ulkopaikkakuntalaisille. Nuorisopalveluista voisi periä käyttäjä/toimintamaksua, kulttuuripalveluissa pieni kohtuullinen sisäänpääsymaksu esim.konsertti tai tapahtuma. Turhat toiminnot pois, kuten uudenvuoden ilotulitus ym." " terveyskeskusmaksuja, päivähoitomaksuja, kirjaston sakkomaksuja, urhelutilojen vuokria, koulu- ja päiväkotitilojen vuokria " "Ei kokouspalkkioita. Ne vaik pois kokonaan." "Hyvätuloiset vanhemmat voisivat maksaa korkeampia päivähoitomaksuja. " "Kehitetään samansuuntaisia palveluja kuin yksityinen sektori, esim, personal training, ravitsemukseen liittyvää maksullista palvelua (palkataan oma ravitsemusterapeutti), maksullisia kuntosalireenejä uudelle kuntisalille, elämysseikkailuja. " "Kirjasto, terveyskeskusmaksu" "Terveyskeskusmaksua" "Tervedenhoitopalvelut" "sivistyspalveluita, vapaa-aikapalveluita, terveyspalveluita" "Terveyskeskusmaksu, päivähoitomaksu" "Terveyskeskus maksu" "Esimerkiksi reseptin uusimisesta maksu. " "Terveyskeskusmaksu, kirjastoon vuosimaksu," "Terveyskeskuksen ja lasten päivähoidon maksuja." "Terveyskeskuspalvelut"

4 "Terveys- ja sosiaalipalvelut" "Terveyspalvelut, vapaa-ajan palvelut kuten kirjastomaksut." "Vastasin vain kunnallusveron, koska se on tasapuolinen kaikille. Maltillilsta palvelumaksujen korottamistakin voisi harkita, mutta ei niin, että ne kohdentuvat kaikista heikko-osaisimpiin. Voisiko esim kirjastopalveluihin ajatella jotain korotusta, esim myöhässä palauttamiseen tai kaukolainauksiin? Toivon, ettei ainakaan nuorten harrastusmaksuihin tulisi korotuksia, jotta kaikki nuoret voivat jatkaa ryhmissä, tärkeää eriarvoisuuden vähentämiseksi!" "erikoissairaanhoito, neuvola, kaavoituspuolenmaksuja rakentajille, kirjaston Maiju Erikoissairaanhoito, neuvola, maksuja rakentajille, kirjastomaksuja esim. laina 0,5-1 /kirja ja myöhästymissakon korotus, E " "Lääkäri" "Terveyskeskus:joka käynti maksulliseksi. Käyttämättä jätetyistä ajoista reilu maksu/käyttämätön aika." "Ei maksujen korotuksia, vaan toiminnan tehostaminen, ei tehdä kaikkea niinkuin on tehty ennenkin" "Mm.Terveyskeskusmaksut" "Päivähoitomaksuja, hammashoitolamaksuja, tilavuokria, käyntimaksuja esim uimahallissa." "terveydenhoito ja päivähoito maksuja" "kulttuuripalvelu poislukien kirjasto, päihdepalvelut," "Terveyskeskuksen vuosimaksu" "Terveyskeskusmaksu, kulttuuritapahtumien maksuja." "Terveyskeskusmaksuja, " "esim. terveyskeskus, hammaslääkäri, liikuntasalien, jäähallin, uimahallin / keilaus ( yrittäjän vuokra ) jos kiintestöveroja täytyisi nostaa niin asunnot ja mökit pitää rajata sen ulkopuolelle " "Tekolumiladusta, ulkojääkaukaloista, palvelubussimaksuja." "tk, päivähoitomaksut" "Terveyskeskus sisältäen hammashoidon. Kirjastoon vuosimaksu." "Terveyskeskuspalvelut, kirjastopalvelut" "- Niitä palvelumaksuja, joissa on korotusvaraa, voi korottaa: Mm. päivähoitomaksut, terveyskeskusmaksut. - On mietittävä, mitä palveluja kunnan (Ylöjärven kaupunki) tulee tarjota? Mistä voidaan karsia? Mikä on kunnan tehtävä? " Ylöjärven kaupunkikonsernilla oli vuoden 2014 lopussa velkaa 3320 /asukas. Pitäisikö kaupungin velkaantuminen taittaa, vaikka se merkitsee rakennushankkeiden siirtämistä ja palvelutason laskua? Kyllä 57% (190/334) Ei 43% (144/334) Pitäisikö palveluita hankkia nykyistä enemmän yksityisiltä palveluntuottajilta? Kyllä 51 % (169/334) Ei 49% (165/334) Jos vastasit kyllä: Mitä palveluita kaupunki voisi hankkia yksityisiltä palveluntuottajilta? "Terveydenhuolto" "Jos palvelun taso ei laske ja hinta on halvempi." "terveyspalvelut/palvelusetelillä" "Päivähoito, sosiaalitoimi" "Esimerkiksi lasten päivähoito ja vanhusten palvelut." "Päivähoitoa" "Lääkäri palveluita että " "Hammaslääkäri, äitiysneuvola, terveyskeskuksen laboratoriopalvelut(?)" "Periaatteessa kaikkia. Se, mitä yksityisiltä hankitaan pitää aivan oikeasti säästää varoja. Siitä pitää olla selkeää faktaa. Yhteistyö koko Tampereen kaupunkiseudun hankinnoissa tuskin on katsottu loppuun, tässä en tarkoita mitään kuntaliitoksia. Yleensäkin olen sitä mieltä, että sosiaali- ja terveysalan säästöjä syntyisi ilman sotejakin. Päivittäisessä hoitotyössä on varmasti kiire mutta paperityössä olisi varmasti mahdollista säästöihin. Olin hammaslääkärissä 'männä' vuonna. Käynnillä löydettiin paikattava reikä. Sanoin lääkärille, että paikataan samalla käynnillä mutta ottaisin puudutuksen. Lääkärin vastaus oli, että pitää varata uusi aika kun puudutusaineen vaikutusaika on 5-10 min! Eikö ole mahdollista luoda sellaista ajanvarausjärjestelmää, jossa on mahdollista huomioida mainittu kuvio. Koen, että tuo oli täyttä

5 rahan- ja ajanhaaskausta kummaltakin osapuolelta. Minä jouduin olemaan työstäni pois toisen käynnin verran ja joku toinen menetti hoitoajan. Suuhygienistien ammattitaito pitäisi olla täydessä käytössä. Ensin aina hygienistille ja hänen arvionsa mukaan hammaslääkärille. Särkypotilaat ovat tietysti eri asia. " "esim. Terveyspalveluita" "Ulkoilualueitten hoito." "Päivähoito, terveydenhuolto, kaupungin sisäisiä tukipalveluja, liikuntapaikkojen hoito ja kunnostus, kiinteistönhuolto" "Rakentamis- ja kunnossapitopalveluja. " "Esim. tilapäisiä työvoimatarpeita, joihin kaupungin ei ole viisasta palkata kiinteätä henkilökuntaa. Henkilöstöpalveluyrityksiltä tai huoltofirmoilta jne. Sosiaali- ja terveyspalvelut olisi hyvä olla kaupungin omana työnä. " "Terveys- ja teknisentoimen palveluja" "Infrastuktuuri- ja tekniset palvelut. Markkinoilla on osaamista paljon edullisempaan hintaan. Lisäksi vähintään terveydenhuollon palveluja.q" "terveys- ja teknisiä palveluita" "kaikkea mahdollista" "Lumenluonnin, katujen hiekotuksen. Ruohonleikkauksen voisi teettää jollain urheiluseuroilla tai vastaavilla. Pitkäaikaityöttömät voisi laittaa tekemään yleishyödyllista toimintaa, esimerkiksi talvella lapiomaan lunta ja hiekoittamaan paikkoja missä asukkaat liukastelevat ja loukkaantumisien sekä siitä seuraavien sairaslomien kautta ovat taloudellisia rasitteita kaupungille." "Katsokaa ympärillenne, kustannustehokasta tuotantoa löytyy" "Niitä palveluita jotka pystytään kiistattomasti tuottamaan muutoksen jälkeen tehokkaammin." "Esim erilaiset rakennushankkeet ja teiden kunnossapito, mutta ne pitää kilpailuttaa asianmukaisesti ja niin, että ne kestää päivänvalon. Sopimusosaamiseen ja kilpailuttamiseen pitää löytää asiantuntijoita." "kaikki kilpailutettaisiin" "Erikoissairaanhoito,tekniset palvelut,suunnittelu." "erikoissairaanhoito ja muita terveys ja terapiapalveluita. Vanhusten - ja lastenhoitopalveluita. Velkaneuvontaa yms. Kiinteistönhoito, kuljetus jne. " "Esim tekniset palvelut (jos on toimivat markkinat niin voidaan ostaa, muuten pitää tuottaa itse)" "Ihan kaikkia, etenkin terveydenhuoltoon liittyviä" "Teiden hoito" "Vanhuspalvelut." "Sosiaali- ja terveys, tekninen puoli" "Sosiaali ja terveyspalveluita. Oikeastaan ihan kaikkea, koska ei kunnan tehtävä ole palveluiden tuottaminen. Kerätään varat ja käytetään ne kotimaisiin ja tehokkaisiin palveluostoihin." "Terveyspalveluita" "Vanhus, kotihoito, lastenhoito, tekniset palvelut" "Lastensuojelu, lääkäripalvelut" "Teiden kunnossapito" "En tiedä mitä palveluja tänä päivänä ostetaan, mutta tarjousten perusteella mitkä asiat olisi edullisempi hoitaa yksityisin voimin" "Hoivaa." "terveyspalvelut Huom! Velkaantumisen taittamisen vaihtoehtona ei ole suoraviivaisesti rakennushankkeiden siirtäminen ja palvelutason lasku eli kysymys laadittu johdattelevasti (saa mieleisiä vastauksia)." "Palveluita mitkä eivät ole kaupungin ydintehtäviä. Esimerkkinä terveyspalveluita, päivähoitopalveluita ja kaupungin kokonaan omistamia yrityksiä. " "Tekniset palvelut ja vapaa-ajan palvelut" "Liikuntapalveluita ja terveydenhoitopalveluita." "-- palvelusetelin käytön tehostaminen (alalla kuin alalla)" "Teknisellä puolella " "Esim.lääkäripalveluita jotta Kurussakin pääsee lääkäriin ja saa soittoajat nopeammin kuin kolmen viikon kuluttua " "Kaikkia." "Vanhus- ja kotihoitopalveluita" "Kotihoito, siivous, tervespalvelut" "Kunnossa pitoa ja sellaisia töitä jotka voi helposti todennettavissa, ja sellaisia johon omat resussie käyttäminen on kallista."

6 "Kaupunki voisi suosia pieniä yksituisiä yrityksiä enemmän niin nuo yritykset voisivat ajan kanssa palkata lisää väkeä." "Jos ostetaan yksityisiltä, niin varmistettava, että ovat suomalaisessa omistuksessa!" "terveydenhoito palveluita" "Esim. liikuntapalvelut" "Teknisen toimiston keskijohdon voisi vähentää ja siirtää rakennuskannan kunnossapitoa yksityisille." "Teknisetpalvelut, teiden kunnossapito ym" "Sosiaali ja terveys palveluita erit terveys ja päivähoitoa yksityisiltä perhepäivähoitajilta" "Päivähoito, ruokapalvelut, auraus, hiekoitus" "Osa sosiaalipalveluista (esim. vanhus/kotihoito), terveyspalvelut, kiinteistöjen ylläpito" "Kodinhoito ja vanhushoito" "kotipalvelua " "päivähoito, kotihoito, siivouspalvelut, ruokahuolto, " "Puisto- ja puutarhatyöt. Vahtimestaripalvelut. Siivouspalvelut. Kiinteistönhuolto. Taloushallinto. " "Siivouspalvelut,Ruokahuoltopalvelut,Kiinteistöpalvelut," "Siivouspalvelut,Ruokahuoltopalvelut,Kiinteistöpalvelut," "Sosiaalipalveluja, terveyspalveluja palveluseteleiden avulla, pienempiä rakennus- ja saneerausprojekteja, teiden- ja katujen kunnossapitoa yhä enemmän samoin kunnallistekniikan rakentamista." "Terveydenhuolto, esim. erikoissairaanhoito, palvelusetelijärjestelmä on hyvä. Opiskelijahuolto- ja psykologipalvelut." "Terveyspalveluita ja rakennus/kunnostuspalveluita. " "Päivähoito, terveyspalvelut " "Terveyskeskuksen Fysioterapeutit ja kuntohoitajat pois kaupungin palkkalistoilta koska ne on vain harvojen saatavilla, joten silloin kaikki olisi tasa-arvoisessa asemassa." "Terveyspalvelut, kunnossapito" "teknisiä palveluita, vapaa-ajan palveluita" "Palvelut, joiden ylläpitämiseksi kaupunki joutuu tekemään laiteinvestointeja tai laitehuoltoja. Esimerkiksi kiinteistönhuolto ja korjauspalvelut." "Lasten päivähoito" "Kyllä jos yksityisiltä palveluntuottajilta saataisiin laadukkaampia palveluita kuin mitä esim. nykyisin kotihoito tarjoaa." "Konetöitä ja niitä, mitkä ovat lyhytaikaisia" "erikoispalveluja" "Kaiken mahdollisen. Tämä lisäisi työllisyyttä ja vähentäisi turhaa byrokratiaa sekä virkamiehiä." "Kaikkia" "Terveyspalvelut, vanhustenhoito, tekninen toimi (infra), kiinteistönhoito" "Terveyspalvelut" "- siivous (alueet ja kiinteistöt) - urheilualueet (urheiluseurat) - kunnallistekninen rakentaminen " "Terveyspalvelut" "Päivähoito" "Terveyspalvelut, hammashoito, tekninen toimi. Periatteessa mitä tahansa kilpailutuksen kautta." "Sosiaali ja terveys puolen tukipalvelut. Vanhusten ateriapalvelut vaihtoehtoisemmaksi heidän itsensä päätettäväksi. Kuljetuspalvelut, muut hoitopalvelut niin vanhuksille kuin lapsille. Avoimempi suhtautuminen yksityistämiseen, positiivisempi asenne asioista päättävillä henkilöillä yksityistämistä kohtaan..paikallinen toimija maksaa veronsa omaan kotikuntaan ja työllistää joko suoraan tai välillisesti monia kuntalaisia!" "Siivouspalveluja, lastenhoito" "Siivouspalveluja, lastenhoito" "Terveyspalveluita. Hammashoito ym." "Erikoissairaanhoito" "Ei tarvitse käyttää enemmän yksityisiä palveluntuottajia, mutta pitää järkevöittää/tehostaa omaa toimintaa." "Hoivapalveluja, siivousalan yrittäjiä" "ei mitään jos kaupinki haluaa säästää " "Yksityiset perhepäiväkodit, kiinteistöhuoltoa, kodinhoitopalvelua" "vanhusten kotihoito, siivouspalvelut" "Nuorille lisää toimintaa vaikka seurojen kautta tukien, ostopalveluna. Nyt nuoret pyörivät toimettomina, ehkä kysely koulujen kautta nuorille, millaista toimintaa kaipaavat lisää."

7 "Palveluseteleiden käyttöä voisi lisätä sellaisissa kohdissa missä jonot ovat pitkät ja hoitoonpääsy viivästyy" "Mielenterveyspalveluita, hammaslääkäripalveluita" "Hoivapalvelut, lastenhoitopalvelut, terveydenhuolto" "tekninen toimi: sieltä vielä näkyy tehotonta toimintaa. " "Palveluseteleiden käyttöä voisi laajentaa ainakin päivähoidossa, vanhuspalveluissa ja terveyspalveluissa." "Kodinhoitoa" "kustannusvertailun mukaan ainakin niitä, mitkä kaupungin itse tuottamina palveluina tulevat kalliimmiksi kuin yksityisiltä ostetut" "Lääkäri ja hammashoito palvelut" "Sosiaalipalvelut, tekniset palvelut" "Kilpailutus ja tehokas valvonta takaavat laadun ja oiken hintatason. Siivous ja talonmiespalvelut" "Liikuntapalvelut" "Kaikkea, jossa on jonoja. Palvelukonsepti voisi olla nykymalli (nykyiset jonot) jos ei maksa ylimääräistä, mutta yksityiseltä ostettu "Fast track" niille, jotka haluavat jonojen ohi." "Terveyspalvelut, kodinhoito, tekniset palvelut" "Teiden ja ulkoalueiden kunnossapito, sos.- ja terveyspalvelut - kaikki mikä järkevää on" "?" "Terveydenhoitopalvelut, kouluruokailu" "Mitä vain, mikä on kustannustehokasta suhteessa siihen, että kaupunki tuottaisi palvelut itse" "- ei nykyistä enempää, aina oma työ etusijalle, jos mahdollista." "vähän kaikkia. kilpailuttamalla hinta-laatusuhde kohdalleen." "Monia toimintoja voisi kilpailuttaa mikäli sillä saadaan laskettua hintoja: mm. kotiin tapahtuvaa hoivatyötä, siivouspalveluja, nuorisotyötä, harraste yms. vapaa-ajan palveluita." "Erikoislääkäripalveluita. On turhaa mennä aina tietä omalääkäri (usein sijainen joka lähtee nollasta kun ei tiedä potilaasta mitän). Säästetään yksi turha vastaanotto kun asiakas pystyy selittämään hänet todennäköisesti kohtuullisen hyvin tuntevan vaivansa ja saa varatuksi sitten suoraan tarvitsemansa alan lääkärin." "Väestö terveenä ikääntymistä varten on luotava uutta palvelurakennetta. Väestö on ohjattava käyttämään koko terveydenhuollon palvelusektoria ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen. Tähän tarvitaan ennaltaehkäisyn uusia malleja ja jokaiselle koko elämän ja varsinkin eläkeiän aikaista terveyden suunnittelua. Tarvitaan yksityistä palvelujen aloittamista terveydenhoito- ja hoivasuunnitteluun sekä kolmannen sektorin aktiivista hyödyntämistä " "Jos yksityinen sektori pystyy tuottamaan palveluja laadukkaammin ja edullisemmin kuin kunnallinen sektori, pitää näitä olla mahdollisuus käyttää. Valvonta ja laaduntarkkailu pitää olla kunnalla hyvin hallinnassa. Mutta lähtökohtaisesti pitää pyrkiä kehittämään omaa toimintaa hinta-laatusuhteeltaan entisä parempaa. Hyvä johtaminen on ensisijaista, toissijaista tehdäänkö työ omana vai ostotyönä. " "Päivähoito, hoiva-, terveys-, ym. Palveluita" "Terveyspalveluita, melkein mitä vain sallittua kunhan toteutuksen laadusta huolehditaa." "Terveyspalveluita edelleen ja enemmänkin." "Esimerkiksi kotihoidon palvelut toimivat yksityisen toimesta laadukkaammin ja edullisemmin kuin kunnan tuottamana. Yksin asuva, hyvätuloinen, mutta hoidon tarpeessa oleva vanhus maksaa 5-10 min kotihoidon käynneistä ylintä mahdollista maksua, jolloin tuon alle 10 min käynnin hinnaksi tulee yli 40 euroa per käynti. Laadusta tuskin voidaan puhua. Palvelut pitää olla samanarvoisia kaikille. " "Kaupunkikin voi tuottaa edullisemmin palveluita kuin yksityinen, mutta toimintoja pitää tehostaa, ja motivoida työntekijät töihin. " "päiväkotipalveluita, hoivakotipalveluita vanhuksille ja vammaisille, siivouspalveluita" "Siivous" "vanhusten hoitopalveluita, lasten päivähoitopalveluita" "Terveyspalvelut" "Sosiaali,- ja terveyspalvelut" "Haluan selittää kohdan ensimmäistä kysymystä siten, että velkaantumista voidaan taittaa rakennushankkeita siirtämällä, mutta ei palvelutasoa laskemalla. Kysymys on asenteellinen! Onko päätöksiä jo tehty vai miksi tällainen niputus?" "Hammashoito" "Lääkäri,kiinteistöjen kunnossapito, " "terveydenhuolto, siivous/ylläpitopalveluita"

8 "Varhaiskasvatus, vanhustenhuolto, kiinteistönhuoltopalvelut, terveyspalvelut." "Vanhusten hoivapalveluita" "Kiinteistön huolto." "Hoivapalvelut, opetus, kiinteistön huolto, auraus, ulkoalueiden hoito" "lasten päivähoitoa" "En osaa sanoa" "Kotihoito, liikuntapalvelut, kiinteistöjen ylläpito" "Terveyden hoitoon liittyviä." "Kaikki kilpailutuksen piiriin" "Rakennushankkeiden ja infrastruktuurin kehittäminen, kuten tiehankkeet jne. kilpailuttaminen, henkilöstövuokraus projektiluontoisessa työssä, terveyspalvelut" "En osaa yksilöidä, mutta kannustan ajattelemaan avoimesti ja rohkeasti erilaisia mahdollisuuksia! " "Lääkäri" "Teknisen puolen juttuja: korjaustoiminta kunnan kiinteistöissä. (nyt tehotonta parikatselua). Vesijohtojen uusiminen esim. Vuorentaustassa tehotonta." "Kaikki palvelumuodot pitäisi käydä läpi ja miettiä mikä olisi tehokasta ja taloudellisesti kestävämpää" "Esim. Senioreiden palveluita" "Terveysalanpalveluita ja kotihoitoa" "vanhusten hoidon fysikaalisia" "Vuokra-asuntotuotantoa tulee lisätä oleellisesti." "vanhustenpalvelut, Ylöjärven kaupunki ei pysty vastaamaan siitä" "Asiantuntevat lääkäri palvelut." "Kunnossapito, päiväkodit, kotihoito" "Vanhustenhoitopalveluita, lastenpäivähoitopalveluita, kunnan kiinteistöhoitopalveluita" "Ylöjärven vanhustenhoitoa tulee siirtää passivoivasta laitoshoidosta kotona asumiseen ja vanhuksen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaan omaishoitoon. o Jos kotona asuminen ei ole mahdollista (jos lähipiirissä ei ole sopivaa hoitajaa), vaihtoehtona on pieni, kodinomainen hoitokoti. o Vanhustenhoitoa voidaan ostaa yksityisiltä palveluntuottajilta, kodinomaisista hoitokodeista. o Kunnallista kotihoitoa voidaan tehostaa ja yksityistää huomattavasti. Ylöjärven kotihoidon työntekijöillä on runsaasti sairauslomia, mistä tämä johtuu? o Yksityisiltä kotihoito- ja kotipalveluyrittäjiltä voi ostaa palveluja palvelusetelillä. o Enemmän yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa; mm. Ylöjärven seurakunta, järjestöt, omaishoitajat, omaiset ja läheiset (vapaaehtoistyö ja vertaistuki)." SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Mistä sosiaali- ja terveyspalveluista olisit valmis karsimaan tai luopumaan? "Terveyskioski" "En mistään." "terveyskeskuksesta poliklinikoilta sairaanhoitajia" "Hallinnosta väki siirrettävä tekeviin käsiin" "en mistään" "Meidän perhe ei käytä muita sosiaali- ja terveyspalveluja kuin lastenneuvolan palveluja ja lasten hammaslääkärin vuositarkastuksia. Muuten käytämme yksityisiä palveluita. " "Olen itse käyttänyt ylöjärveläisenä terveyspalveluja Hämeenkyrössä, Mäntässä ja Sastamalassa. Potilaalle kannattaisi tarjota mahdollisuutta käyttää vähän kauempanakin olevia palveluja. Kuvittelisin, että tutkimukset olisivat edullisempia kuin Tays. Terveyspalveluissa voisi ympäristökunnat tehdä todellista yhteistyötä." "En mistään" "Edullisimmaksi meille kaikille tulee, kun näistä palveluista EI karsita." "En mistään." "Ei tule sellaista mieleen. Ehkä hyvätuloisten terveyskeskusmaksuja voisi olla / korottaa. Itse ainakin voisin maksaa. " "en tiedä mitä niitä järjestetään tällä hetkellä. kaikista voi karsia, eritoten tekemällä asiat järkevämmin, jättämällä byrokratiaa pois"

9 "Yksityislääkärin kirjoittamiin tai kuntalaisen itsensä toivomiin laboratoriotutkimuksiin pääsyä rajoitetaan." "Terveyskeskus on äärettömän tehoton, joustamaton ja kallis, kun vertaan sitä yksityiseen palveluntarjoajaan." "Ei tarvi karsia,jos tehokkuutta lisätään.istuminen ja haukottelu lasikopeissa pois." "ei välttämättä karsimaan, mutta maksuja korottamaan" "Kaikesta, ei tää käy päinsä." "En mistään " "Ei mistään, terveys on tärkeää ja jos siitä tingitään niin terveydestä tulee kallista. Jos on työterveyden piirissä, voisi käydä työterveydessä ellei ole kiireellinen tai akuutti." "Päihdetyö." "Sosiaali- ja terveyspalveluista ei pidä pääsääntöisesti luopua. Tulee pitkällä aikavälillä kalliimmaksi maksaa seurauksista. " "Kaikkia tarvitaan." "tarkemmin jaettaisiin kuka saa mitä palveluita ja mitä maksaa.. Mm päivähoito/koululaisten iltapäivähoito jos toinen vanhemmista on kotona. Koulukyydit näihin tuloraja" "nuo palvelut eivät saisi olla ensimmäisenä karsintalistalla. " "sossusta" "Otetaan käyttöön lyhyet minuutin akuuttiajat lääkärille. Lisätään sairaanhoitajien vastaanottoaikoja." "Terveydenhuollon ostopalveluista" "Ei kai tarpeettomia ole ylläpidetty nytkään? Eli ei näistä pitäisi voida karsia. " "hyysäämisestä" "Kun ostetaan yritykseltä niin säästetään eikä tarvi karsia" "Ajokortti- mopotodistukset ja muut vapaa- aikaan liittyvät lääkärintodistukset, matkalijoiden rokotukset..." "Itse niitä niin vähän käytän, mutta ei lapsiperheiltä karsita, aikuisilta voidaan karsia. " "Turhia lääkärikäyntejä tulisi pystyä karsimaan ja tarkemmin arvoida hoidon kustannuksia suhteessa saavutettavaan hyötyyn. Esim. kalliit sydämentahdistimet yli 90-vuotiaalle ei ole kovin järkevää." "En mistään." "ei mistään" "En mistään" "En mistään. Ainakin Kurussa ne ovat jo minimissä. Kulkua Ylöjärven palveluihin ei voi vaatia." "?" "??" "Taksikyytitykset, kerhotilat" "näin on hyvä, mutta rutiinien kehittäminen ja päälekkäisyyksien poistaminen." "Terveyskioski, muut ovat ihmisen perusterveyden kannalta tärkeitä, myös äitiys ja lastenneuvolat, niillä on turvattu hyvä ja tasokas kehitys joka näidem palvelujen vähetessä olisi vaarassa pitkällä aikavälillä laskea." "Ainakaan ei pitäisi sijoittaa rahaa esim. vastaanottokeskukseen" "En mistään! " "En mistään." "En mistään, koska nykyisetkin on huonuntuneet merkittävästi vuosien saatossa" "Ei mistään pidä luopua, hintoja voi hieman nostaa, mutta ei sentään yksityistää. Siihen ei kellään ole varaa." "Kotouttamis ohjelma." "Ansiosidonnaisesta työttömyysturvaa. Järjestä terveyspalvelut tehokkaammin. Aina kun vapaata, otetaan vastaan. Oletteko selvittäneet tyhjät ajat päivystyksistä: niiden kierrättäminen nopeimmin reagoivalle. Sähköinen ajanvaraus ja vastaus yleisiin asioihin verkossa eikä vaatisi enää lääkärikäyntiä. Eikös aluehallinto jatkossa hoida terveyspalvelut? Miten huomioitu? Silloinhan kunnallisveron pitäisi laskea.. " "En mistään kun kuuluu jokaisen perusoikeuksiin. " "En mistään kun kuuluu jokaisen perusoikeuksiin. " "En mitään, niiden toteuttamista yhteistyössä yksityisen ja kolmannen sektorin kanssa tulisi kehittää "Useita palveluja on jo tehostettu riittävästi." "Sosiaali- ja terveyspalveluista en ole valmis karsimaan" "En mistään "

10 "Maksuton joukko mammografia kokonaan pois, ainoastaan jos on epäily sairaudesta. Ei ole varmuutta onko turhista mammografiatutkimuksista enemmän haittaa kun hyötyä." "en mistään" "Lääkäripäivystys ajan siirtäminen, päivystyksessä samat aukioloajat kuin röntgenissä ja laboratoriossa. Päivystys hoidettaisiin Acutassa näinä aikoina. Jos päivystyspotilas tarvitsee esim. röntgeniä niin ensin kuormitetaan Ylöjärven terveyskeskusta ja sitten vielä Acutaa." "Kyllä se vähän ihmetyttää kun puheterapeutille lapsen kanssa menee niin on psykologi ja sosiaalitäti mukana. Että mitä hittoa ne siellä tekee kun puhe on viivästynyt. Eikö tälläisistä voisi karsia että oikeat ihmiset hoitaa oikeita asioita. Yhden lapsen puheen viivästymiseen tarvitaan 3 ihmisen palkka. Eikö se ole rahan tuhlaamista." "En mistään." "Kaikista niistä, mitkä eivät ole lakisääteisiä" "Ei pidä karsia, toimintoja voi järkiperäistää ja tehostaa." "ei mitään" "Byrokratia." "asumistujista" "Jos palvelumaksuja korotetaan, ei tarvitse karsia mistään tässä ryhmässä. " "Ei lasten ja vanhusten asioista. Työikäinen väestö käyttää nyt jo paljon työterveyspuolen palveluita. Palvelurakennetta kevyemmäksi. Enemmän palvelua verkkoon" "Lapsia käytetään paljon ihan vaan tarkistuttamassa olisiko jotain vaivaa kun se ei vanhemmille maksa mitään. Terminaalitilassa olevien potilaiden liiallinen hoito jolla ei saavuteta mitään konkreettista." "En mistään, niiden karsiminen yleensä kostautuu moninkertaisesti." "En mistään, niiden karsiminen yleensä kostautuu moninkertaisesti." "En mistään." "Näistä alueista ei mielestäni missään nimessä tule karsia!!!!!" "Pikkulasten hammaslääkärit on turhia." "En mistään" " sosiaalipalveluja pitää lisätä" "Luullaksen sosiaalipalveluiden käyttäjinä on ns moniongelmaisia jotka kuormittavat sosiaalipuolta huomattavan paljon. Nämä selvästi sosiaalitapaukset pitäisi käydä tarkasti läpi ja puuttua heidän järjestelmän väärinkäyttöön. " "Itse en ole terveyskioskia tarvinnut, helppo asioida kaupankäynnin yhteydessä, mutta jos jostain pitää tinkiä, niin tästä." "Näistä palveluista ei ole varaa säästää, koska ovat erittäin tärkeitä kuntalaisille." "lasten päivähoidon kriteerien tarkistus: jokaisella ei oikeutta. Kerhomuotoista lisää ja siitä maksu." "En osaa sanoa mistä voisi luopua mutta pidän tärkeinä matalan kynnyksen auttamisen tahoja, näistä en karsisi." "Terveyskeskuksen rakennuksessa sijaitseva laboratorio toimii huonosti yhteen kunnan terveysjärjestelmän kanssa. Laboratorion tietojärjestelmissä ei näy, mitä kokeita lääkärin lähetteistä on jo otettu. Nyt tulee oman perheeni kokemusten perusteella aika lailla päällekkäisiä kokeita, siis samat kokeet tuplaten jos itse ei näytteenottajaa toppuuttele. Vaihtaisin vähemmän tuhlaavaan järjestelmään. En tiedä, olisiko se kaupungin omaa tuotantoa." "Subjektiivinen päivähoito oikeus" "Kaikki voidaan yksityistää" "Kaikesta " "Päihdehuolto" "Fysioterapiasta" "En osaa sanoa kun olen niitä toistaiseksi niin vähän tarvinnut..." "Päihdekuntoutus" "Terveyskeskuspalvelut, " "Terveyskeskuksen aukioloajoista olen valmis karsimaan. Jos tulee hätätilanne niin aina pääsee Acutaan. Hammaslääkärin särkypäivystyksestä en ole valmis luopumaan, se tulisi olla aina edes jollakin mittapuulla." "Ei nyt varsinaisesti tähän kohtaan kuulu, mutta ensimmäinen sairaslomapäivä aina palkaton. Turhat sairaslomat varmasti vähenisivät -> säästyy kunnan rahaa sijaisista, sitoutununen työhön paranee, puututtaisiin oikeasti niihin asioihin, mikä mättää työpaikassa ja vie työhaluja." "Perhekeskuksen vastaanottotyöntekijä/sihteerin (mikä virka siinä on, kun ei edes tarvi ilmottautua?) työnkuvan laajentaminen esim. muihin yksiköihin. "

11 "En mistään. Sen sijaan esim. sosiaalipalveluita voisi organisoida uudelleen ja keskittyä ennen kaikkea ennalta ehkäisyyn (esim. Imatra ja Hämeenlinna), mikä todistetusti säästää kuluja pitkällä tähtäimellä. " "Terveyspalveluista en olisi valmis kovin karsimaan. Onko terveyskioski tuonut hyötyjä suhteessa hintaan? Joskus päivystyksen potilaita ohjataan ilmeisesti maksusitoumuksella yksityisille lääkäriasemille jos on ruuhkaa se ja se on kestämättömän kallista palvelua joak ei palvele mitään jatkuvuutta mielestäni. Ennemmin lisäresurssia omaan päivystyskeen." "En mistään" "Palveluseteli ja toimeksiantosopimukset on saatava sellaisiksi, että esim. vanhusten ja lasten perhehoito toteutuu laajemmin. Kuten useiden kuntien esimerkit osoittavat melkein kaikesta voidaan luopua ja siirtää edullsin maksujärjestelyin yksityisille palvelutuottajille tai kolmannelle sektorille. " "Tässä korostan toimintojen järkevöittämistä. Entistä parempaa laatua, painotusta ennaltaehkäisyyn, säästöt tulevat tosin hieman viiveellä." "En mistään" "Karsittu on jo kipurajoille esimerkiksi nuorten hammaslääkärikäynneistä. Seuraavassa olevat ehdotukset vaarantavat jo kuntalaisten terveyden, eli ei näissä ole karsittavaa." "Subjeetinen päivähoito-oikeus tulee tarkkaan harkita. Sen taustalla pitää olla todellinen tarve, esim. kotona olevan vanhemman sairaus (mielenterveysongelma, vakava fyysinen vamma). Terveiden vanhempien lapsilla ei kunnallista päivähoito-oiketta tarvitse olla. Näitä lapsia varten on kerhot ym. yksityiset palvelut." "Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Maahanmuuttajien palveluista." "Päihdepalvelut" "Eiköhän lähes kaikki nykyiset palvelut ole tarpeellisia." "Kirjastoon käyttömaksu" "Päihdehuolto" "En mistään, nykyään on muutoinkin nuo palvelut huonontuneet" "Subjektiivinen päivähoito" "Karsimisen tai luopumisen sijaan tulee kehittää uusia toimintatapoja, joiden myötä syntyy säästöjä." "Pitäisi olla mahdollisuus varata aikaa myös muillekkin kuin omalääkärille/omahoitajalle." "Terveyskioskista. " "En mistään" "En mistään." "Johtajien määrän karsinta" "En mistään" "Sosiaalialan hallintopuolella oleville henkilöille palkan alennus." "Päihdepalvelut, palvelut joiden perimmäinen syy on henkilön elämän tavat" "Päivystys" "Lääkäri, koska aikaa ei saa muutenkaan, kun tarve olisi!" "Rajoittamaton päivähoito" "Lakisääteiset palvelut turvataan" "? Onko juurikaan muita kuin lakisääteisiä?" "Kaikesta muusta kuin lakisääteisestä palvelusta. Palvelupisteitä tulee karsia ja palvelut keskittää. " "Päihdehuollosta vois karsia, itse aiheutettuja ongelmia turha yhteiskunnan hoitaa" "Työterveyspalvelut voisi aivan hyvin hoitaa terveyskeskuslääkäri, ei siinä mitään Viisaria tarvita." "päihdepalvelut" "sosiaalitoimen toimeentulo pois päihdeongelmaisilta, romaneilta, maahanmuuttajilta, pakolaisilta ja elämäntapatyöttömiltä hipeiltä." "Niistä ei saa karsia koska ovat jo nyt huonoja." " esim. liiasta perheiden suojelemisesta,päihteiden sekakäyttäjistä " "Keskustassa saman tasoiset palvelut, kuin haja-asutusalueella." "Turhat mittaamiset ja tarkastukset, joiden tarkoituskaan ei ole muuttaa toimintaa palveluissa. Nämä kuorimittavat kunnan taloutta, aikuisia ja lapsia/vanhuksia. Lääkärien määrämät rutiinikokeet, joiden vaikuttavuudesta ei ole näyttöä. Tietojärjestelmät, joita ei osata käyttää tai joita ei käytetä päätöksentekoa tukevaan raportointiin. Turha kerryttää tietoa, jos sillä ei ole käyttöarvoa." "Maksullisuutta työssäkäyville terveyspalveluihin. Lasten ja nuorten sosiaalipalveluista ei saa karsia!" " Subjektiivinen päivähoito-oikeus voidaan karsia kunnallisena palveluna, kun lapsen hoitoon kykenevä toinen tai molemmat vanhemmista ovat päätoimisesti kotona. - Ihmettelen, miksi nuoret ja terveet vanhemmat eivät viitsi hoitaa omia lapsiaan??? Jopa vanhempainlomalla olevat, nuoret ja hyväkuntoiset

12 vanhemmat kuskaavat perheen isommat sisarukset kunnalliseen päivähoitoon (ja vanhempi on itse kotona 24/7). Oi aikoja, oi tapoja! o Jos päivähoitoa haetaan lastensuojelullisilla yms. lapsen kasvua ja kehitystä tukevilla perusteilla, voisi tästä olla lastenneuvolan tai perheneuvolan perustelu / suositus / lähete. Eri puolilla Ylöjärveä on lapsille runsaasti avointa varhaiskasvatusta ja kerhotoimintaa; mm. Ylöjärven kaupungin ja Ylöjärven seurakunnan järjestämänä. o Kaikille Ylöjärven kaupungin tarjoamille / ostamille päihde- ja vieroitushoitopalveluille kuten katkaisuhoito- ja päihdekuntoutusjaksoille on laitettava oikea hintalappu: Kaikki kustannukset on avattava. On selvitettävä, mikä on päihdehoitojen vaikuttavuus? Onko hoito ja kuntoutus tehokasta vai meneekö rahat hukkaan? Saadaanko parempia tuloksia esim. "Minnesota-hoidoissa" yms.?" Esimerkkejä mahdollisista toimintatapamuutoksista ja säästöistä sosiaali- ja terveyspalveluissa. Mitkä seuraavista olisit valmis hyväksymään? Otetaan käyttöön lyhyet minuutin akuuttiajat lääkärille. 65 % (218/334) Yksityislääkärin kirjoittamiin tai kuntalaisen itsensä toivomiin laboratoriotutkimuksiin pääsyä rajoitetaan. 28 % (95/334) Marevan-hoitojen seuranta siirtyy lääkäreiltä koulutetulle Marevan-hoitajalle. 77 % (258/334) Vanhusten asumispalveluissa työskentelevien kelpoisuusehtoja löysennetään, jolloin siellä voisi työskennellä myös hoiva-avustajia. 62 % (208/334) Vanhusten perhehoitoa lisätään tehostetun palveluasumisen sijaan. 37 % (122/334) Tilapäisessä hoidossa, kuten jaksohoidossa, ympärivuorokautinen hoitopaikka voi olla muussa kunnassa kuin Ylöjärvellä. 40 % (133/334) Asiakkaat kustantavat itse turvapuhelimet. 29 % (98/334) Muiden kuin säännöllisen kotihoidon asiakkaiden ateriapalvelu siirtyy asiakkaan kustannettavaksi. 41 % (138/334) Palautetta ja kehittämisideoita sosiaali- ja terveyspalveluista "TTH Viisarin toiminnan kehittäminen tehokkaammaksi, toimivaksi ja edulliseksi. Pätevän henkilökunnan käyttö mm. vanhuspalveluissa (nyt kouluttamatontakin henkilökuntaa töissä). Lyhyempiä ja tehokkaampia lääkäriaikoja, sairaanhoitajavastaanotto lääkärin rinnalle. " "Nuhakuumeesta ja vatsataudista sairaslomalappu ilman lääkäriä." "Kotihoidossa olevat henkilöstöjohtamisen ongelmat on korjattava. " "omalääkärisysteemi ei toimi ainakaan kirkonseudun piirissä, kun aina vaihtuu lääkäri. Tähän parannus Kiitos." "Mitään palveluje ei tarvitse karsia eikä omavastuita lisätä kun verotetaan oiekin ja osataan hoitaa taloutta." "Tilapäishoidon jaksojen siirtämistä muihin kuntiin vain tapauskohtaisesti ottaen huomioon asiakkaan tarpeet ja tilanne." "Akuuttiajat ovat hyvät idea mutta lääkärit ei saisi kovasti vaihtua. Aika on niin lyhyt, että potilaan historiasta olisi hyvä tietää. Eikö lääkärit tälläkin hetkellä määrä laboratoriotutkimukset oman näkemyksensä mukaan? Maksaako Ylöjärvi yksityislääkärin määräämät tutkimukset? Vanhuspalveluissa voidaan lisätä perhehoitoa mutta vanhuksen terveydentilan pitää määrittää missä hoito tapahtuu. Turvapuhelimissa voisi ehkä olla omavastuu. Tulevat vanhuksiin kohdistuvat säästötoimenpiteet rokottavat tätä(kin) väestönosaa niin paljon, että turvapuhelimenkin omavastuu voi olla liikaa. " "Jos asiakkaille laitetaan lisää maksuja, ne on suhteutettava tuloihin. On aivan eri asia saada eläkettä 600 e kuin 2000 e." "hoidetaan vanhukset omassa kunnassa ei turhia siirtoja ammattitaitoista henkilökuntaa ei saa vaihtaa henkilöihin joilla ei ole koulutusta, ei ole mitään mieltä viedä vanhuksia jaksohoitoon naapuri pitäjään, vanhukset ovat hoitonsa ansainneet " "Omahoitaja/lääkäri säilytettävä." "Kiitos hyvästä palvelutasosta, yritetään nyt edes se säilyttää. " "ottakaa oppia niistä paikoista joissa asiat on hoidettu kustannustehokkaasti. Tai muuten tehty onnistuneeksi osoittautuneita kokeiluja, kuten se, että hoitaja ottaa potilaat vastaan, ja monta hoitajaa kohden on sitten yksi lääkäri joka tulee mukana jos hoitaja ei osaa. " "Yksityistä palvelua lisää, siten että kunnan pöhöttymä korvataan edulisemmalla, mutta laatuvastuupalvelulla."

13 "Olette töissä se on syytä muistaa.elämän ikäisiä virkoja ei saisi tehdä,määräaikaisia se pitää aktiivisena." "esimerkiksi neuvolapalveluita tulisi tehostaa. Paikalla on usein Siivikkalan neuvolassa useampikin neuvolatäti eikä yhtään asiakasta" "Lääkäreille tietoa kuka tarjoaa ja tekee mitäkin tutkimuksia ettei jatkuvasti käydä arviokäynnillä palvelusetelillä ja toimenpide tehdäänkin taysissa niin sinne uudelleen arviokäynnille ennen kuin pääsee toimenpiteeseen. Potilaille sanotaan että yksityisellä tehdään mutta todellisuudessa näin ei ole." "Pitää miettiä myös säästöistä koituvat seuraukset. Asiantuntevat lääkärit tuovat säästöjä, osaavat tehdä nopeat diagnoosit juurikin 15minuutissa. Pätevä, vanha sairaanhoitaja voi olla parempi kuin nuori lääkäri " "Organisaation tehostaminen." "tuloihin perustuva terveyskeskusmaksu" "Ajanvaraus nettiin" "ennaltaehkäiseviä palveluita, kuten esim ateriapalvelut ei saa lopettaa. NIistä säästäminen tuo vain lisäkustannuksia, kun vanhusten kunto rapisee huonon ravitsemuksen seurauksena. Ateriat ovat selkeästi edullisempi vaihtoehto kuin sairaanhoito. " "lisää sähköisiä palveluita, etäpalveluita" " Lisätään sairaanhoitajien vastaanottoaikoja." "Toimii Ylöjärvellä kustannustehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Hammashoito pitäisi vuonna 2015 arvottaa yhtä tärkeäksi kuin muukin terveydenhoito, nyt vieläkin jonot liian pitkiä. Suun terveydellä on kuitenkin tutkitusti huomattavia vaikutuksia myös esim. sydän- ja verisuonitautien puhkeamiseen, jolloin ennaltaehkäisy tulisi kunnalle lopulta halvemmaksi. " "Hassua miten ei tajuta, jos omaishoidon tukea maksettaisiin riittävästi, niin että jäisi edes 1000 euroa käteen kuussa, tulisi paljon säästöjä vanhuspuolelle." "Reuna-alueiden vanhuspalvelua voisi parantaa siirtämällä sitä enemmän yksityisten/yhdistysten piiriin, jolloin työttömiä voisi palkata enemmän ko. töihin. " "jos asiakas toivoo itse tutkimuksia ja näihin ei ole ammattihenkilön mielestä tarvetta tulisi niistä aiheutuvat kustannukset olla asiakkaan omalla vastuulla, jos tilapäinen hoito muualla on kustannustehokkaampaa niin yhteistyötä muiden kuntien kanssa tulisi kehittää, näin ollen myös mahdolliset tyhjät paikat muissa kunnissa saataisiin käyttöön. turvapuhelimet ja ateriapalvelu ovat palveluita joita asiakas tilaa, joten maksu tulisi siten periä asiakkaalta.terveyskioski on ennaltaehkäisevässä toiminnassa erinomainen, miettiä voisi kuitenkin nimellistä maksua palveluista" "Hallintoa kevennettävä ja kentälle lisää väkeä. Byrokraatit kadulle." "Luovia yksityisiä palvelutarjoajia mukaan enemmän." "Sama kotihoitaja tekee kaiken tarvittavan käynnillään siivouksesta ja ruokailusta terveys- ja sairaanhoitoon" "Vaikee on sanoa, kun ei tiedä tarkkaan miten asiat toimii. Olisiko tällä sektorilla yksityistämis mahdollisuuksia, jos se olisi edullisempia kun kunnalliset palvelut" "Viljakkalan ja kurun terveysasemille palautettava lääkärit ja palvelut, todellista säästöä ei voi synyä koska lääkärit olivat täystyöllistettyjä omissa toimipisteissään. Yhtään henkilöä ei voitu muutoksenjohdosta irtisanoa, eikä tiloista luopua." "Ei kai itse toivottuja laboratoriotutkimuksia nykyäänkään tehdä." "Hoitoalan virkoja lisättävä." "Hoitoapulainen-nimikkeellä aiemmin työskennelleet henkilöt ohittivat huolellisuudessa usein uudet "hyvin koulutetut ""lähihoitajat. Ehkä asennekysymys. Suosittelen lämpimästi heitä=hoivaavustajia uudelleen työhön." "Kuruun samat palvelut kuin Ylöjärvellä,kaikilla ei mahdollisuus lähteä Ylöjärven keskustasn asioille,lekuriin jne. Turvapuhelin myös Kuruun. Labraanhan ei aika-ajoin nytkään Kurussa pääse..." "Muilta elämänaloilta tuttua tehostamista (terveysala kun on perinteisen jäykkää ja byrokraattista)!! Sähköiset palvelut käyttöön pikaisesti!!! Ajanvaraukset, neuvonta, keskustelut omalääkärin kanssa jne jne. Ei ole vaikeata, mutta edellyttää päättäjiltä alle 30 v ikää..." "Itse olen saanut tarvitsemani palvelut riitävän hyvin" "Enemmän sairaanhoitajia ja vastuuta pienistä kolhuista ja flunssista heille, siis mahdollisuus kirjoittaa tiettyjä reseptejä, hyvä sairaanhoitaja kyllä näkee jos potilas vaatii lääkärin hoitoa ja sitten voisi ohjata hänet sinne. " "vanhukset keskitetysti johonkin isoon vanhainkotiin,ennen vanhaan kunnalliskoti." "Vältettävä palveluiden ostoa suurilta firmoilta esim. Attendo, ei paranna taloutta pitkän päälle, koska kiertävät verotusta.. Ateriapalvelut kaikilta maksulliseksi." "Omahoitaja on hyvä apu kotona pärjäämisen tukena. Ei tarvitse aina mennä lääkärille. "

14 "Toimivaa omahoitaja-omalääkäri -systeemiä tuettava. Nykyään Ylöjärvellä pääsee hyvin hoitajan ja lääkärin vastaanotolle, toivottavasti asia ei tulevaisuudessa ole toisin..." "Kun panostetaan työntekijöiden työhyvinvointiin, he jaksavat paremmin tiukoissa tilanteissa. Järjenkäyttöä päättäjille ja esimiehille. Turhat esimiehet pois tekemään kenttätyötä!" "Lääkäreille hoitovaatimusten potilaasta ja tutkimus velvollisuus. Nykyisin kun ei tunnu saavan hoitoa ja tarpeellisia tutkimuksia ja labroihin pääsy vaikeata. Kunnan pitäisi panostaa ennalta ehkäisevään hoitotyöhön ja ehkäistä sairauksia. Eikä vaan hoitaa sairaita ja varsinkin jos on itse pilannut terveytensä niin vastuu näistä potilaalle esim maksuissa." "Jos omaan piiriin lääkärille ei pääse saman viikon aikana niin voisi asioida toisessa piirissä. Tai yleensäkkin lääkäriaikaa varattaessa. " "Jos omaan piiriin lääkärille ei pääse saman viikon aikana niin voisi asioida toisessa piirissä. Tai yleensäkkin lääkäriaikaa varattaessa. " "Marevanhoidoissa voisi koulutettu Marevanhoitaja hoitaa tasaisesti sallittuja tasolla olevien hoitojen määräykset itsenäisesti mutta niiden potilaiden, joilla arvot heittelevät voimakkaasti, tulisi olla jatkuvasti tulisi olla lääkärin seurannassa. Samalla lääkityksen kestosta annettuja ohjeita tulisi noudattaa eikä jatkaa lääkitystä liian kauaa. Pari vuotta sitten läheiselläni oli selkeä ohje leikanneelta lääkäriltä, että Marevanhoito tulee lopettaa kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta. Tuli kesä ja lääkäreiden lomat eikä sijaiset lukeneet leikanneelta lääkäriltä tullutta ohjetta ja lääkitystä jatkettiin yli kaksi kuukautta turhaan, vaikka potilas itse moneen kertaan sanoi, että ohje oli lopettaa lääkitys kolmen kuukauden jälkeen. Kun omalääkärin vihdoin palasi tehtäväänsä, sai hän heti ensimmäisen soittoajan ja lääkitys lopetettiin heti." "Suuhygienistejä ja hammaslääkäreitä lisää hoitojonoja lyhentämään. Turhat hankkeet pois. Vain niitä hankkeita tuetaan, joiden jatkuvuus on taattu ja ovat välttämättömiä. Ikääntyvän väestön tietotekniikan taidoista tulee huolehtia riittävän ajoissa, ennen kuin siirrytään esim. sähköisiin ajanvarausjärjestelmiin." "Terveyskeskukseen ja/tai terveyskioskiin esim. joka toinen viikko tai kerran kuussa ns. drive in korvakontrolli, jossa jokainen perhe voi tuoda lapset korvakontrolleihin ja jälkitarkastukset tai nopeat korvatsekkaukset hoituvat nopeasti ja edullisesti, eikä tarvitse kokonaista lääkärinaikaa. Lasten korvien tarkastelu on varmasti lääkärin päivittäistä työtä ja sitä voisi ruuhka-aikoina jotenkin helpottaa. Tutkitaan mahdollisuutta skype-lääkärin/sairaanohoitajan aikaan, jolloin esim. sairauslomatodistukset ja rseptinuusinnat tai kontrollit voitaisiin hoitaa nopeasti ja tehokkaasti. Lääkäreille avustavat toimistohenkilöt, jotta 80% lääkärin ajasta ei mene tietokoneen räpläämiseen, vaan potilaan hoitamiseen. Tietokonetyöt voi hoitaa henkilö joka osaa tietokonetta käyttää, mikäli lääkäri ei osaa. On todella turhauttavaa istua lääkärissä kun tuntuu kuin olisi ATK-tunnilla. " "Keliakiaa sairastavilta pois kuukausikorvaus ruuasta koska on sairauksia jotka ovat vielä kalliimpia ruuan suhteen kuten vilja-allergia yms. eikä tietääkseni hekään saa korvausta joten taas on eritasa-arvoisia kansalaisia." "Kehitetään ja lisätään terveyskioski toimintaa. Terveyskioskeja myös Kuruun ja Viljakkalaan. Terveyskioskeissa voisi saada neuvontaa, ohjausta ja varata tarvittaessa aikoja terveyden hoidon palveluihin." "Pistäkää oikeat ihmiset hoitamaan oikeita asioita eikä tosiaan 3 ihmistä hoitamaan yhden pojan puheen viivästymistä. Aivan älytöntä rahan haaskausta. Kai niitä voisi paremminkin suunnata. " "Nyt jo lääkäriajat kestävät yleensä n. 5min. Jos haluaa kysyä toisestakin vaivasta, se harvoin onnistuu. Ikäihmiset tarvitsisivat oman asiantuntevan lääkärin ja sairaanhoitajan." "Monelle vanhukselle ateriapalvelu on tärkeä, on väärin jos pienituloiset eläkeläiset, jotka eivät ole säännöllisen kotihoidon parissa, joutuisivat maksamaan siitä enemmän. Kotihoidossa hoidon tasoa ja nykyistä esimiestyöskentelyä olisi hyvä selvittää ja valvoa. Vanhuksille pitäisi tarjota sellaista apua mitä he todella tarvitsevat esim. kylvetysapu jotta he selviytyisivät mahdollisimman pitkään kotona. " "Puhelinjärjestelmä on huono. " "Terveyskeskuksen neliöiden käytössä ei paljon järkeä. Esim. perhekeskuksen puolella ja terveyskeskuksen puolella paljon huoneita joita käytetään pari tuntia joskus, kun taas vuodeosastolla vakavasti sairaat ihmiset ovat ympäri vuorokauden kohtuuttoman ahtaissa tiloissa. Siis vuodeosastolle paljon lisää tilaa ja huoneita. " "Liika byrokratia pois. " "Kunnan tulisi tehdä tiiviimmin yhteistyötä yksityisiä lääkäripalveluita tarjoavien yritysten kanssa." "Asiakkaiden ja potilaiden vastuuttaminen. Terveyskeskuslääkäreille omat erityisosaamisalueet (sydänsairaudet, reuma, mielenterveys, diabetes, vammat..), jolloin joku osaisi ko asiasta syvällisemmin. Hoidon laatu paranisi ja työ olisi motivoivampaa. " "Puhelinpalvelut toimivat hyvin vaihtelevasti ja kaipaavat tehostamista." "Vanhuksille suunnattuja kerrostaloja ( omistus, vuokra tai näiden yhdistelmiä ). Vanhukset voisivat asua kotona ja palveluiden järjestäminen tulisi edullisemmaksi. Henkilöstöllä ei menisi aikaa paikasta

15 toiseen siirtymisiin. Rakennuksissa pitäisi ottaa huomioon esteettömyys, paloturvallisuus ja sosiaalisuus ( yhteistila kokoontumisia varten )." "Palvelurakennetta kevyemmäksi. Tarvitaanko kaikkia johtajia ja päälliköitä saman asian hoitamiseen ja järjestämiseen. Avoimempi palvelurakenne, laaja-alaisempi työnkuvat. Hyvät johtaja saavat paljon aikaiseksi niin talouslukemiin kuin tehtävänkuviin ja työhön" "Juoppoja ja maahanmuuttajia hyysäyään liikaa." "Terveyskeskus toimii akuuttitapauksissa erittäin hyvin, kiitos siitä." "kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista ei tule tinkiä. Rahat revittävä muualta kuin ihmisten terveydestä." "Panostakaa ennaltaehkäisevään työhön lasten ja nuorten kohdalla, ettei tarvitse korjata vahinkoja vuosikausien päästä (lisää kustannuksia sekä inhimillistä kärsimystä)." "Vähemmän eritason pomoja" "Kaikkea ei kannata kunnan itsensä tuottaa, vaan osa palveluista kannattaisi kilpailuttaa. Nykyisellään palvelujen todellista hintaa on vaikea tietää." "Henkilökohtaisesti olisin valmis maksamaan jokaisesta terveyskeskuskäynnistäni tk-maksun (n. 15 e/vastaanottokäynti). En ymmärrä, miksi kolmen käynnin jälkeen on ilmainen? Toki maksukatto olisi niiden turvana, joilla on paljon hoitoa ja lääkityksiä vaativia sairauksia. Keskituloiset perusterveet työläiset mielestäni pystyisivät maksamaan jokaisesta käynnistä käyntimaksun, vaikka olisikin tarvetta käydä esim. kuukausittain julkisella puolella omalääkärillä." "Jotenkin tuosta edellisestä kysymyksestä jäi sellainen kuva, että turvapuhelimet ja ateriapalvelut on Ylöjärvellä ilmaiset. Jos näin on, niin kyllä muualla maksu noista otetaan. Todellakin marevanhoidot on jo monessa muussa paikassa siirretty hoitajille. Ongelmalliset tasapainoitukset siirtyvät luonnollisesti edelleen lääkärille. Ihmettelen että Ylöjärvellä tämä ei ole vielä toiminnassa." "Omissa palvelupiireissä voisi toimia kuntoutuksen ammattilainen, joka koordinoisi asiakkaiden palveluita ja kuntoutuksen tarvetta sekä toimisi yhteyshenkilönä eri tahojen kanssa, tarvittaessa kutsuen koolle moniammatillisen työryhmän. Kuntoutus- ja palveluojaus olisi ilmaista neuvontaa ja ohjausta. Se poistaisi turhaa luukulta toiselle juoksemista ja asiakkaan asiat olisivat kokonaisvaltaisesti koottuna ja hoidossa. " "Palautetta tästä kyselystä: on hankalaa tehdä kannanottoja edelliseen rasti ruutuun -kyselyyn. En halua päättää vanhusten asioita tuntemattomana heidän säästöistään puolesta tai vastaan. Kuitenkin vastaamatta jättäminen tarkoittaisi, että en hyväksy säästöjä tai muutoksia. Kaikki säästöt joita kannattaisin, kohdistuisivat minun viiteryhmääni, mitä en myöskään halua. Outo kysely. Jouduin vielä pakosta ottamaan kantaa palvelubussiin, vaikka en tunne tilannetta. En luottaisi ollenkaan kyselyn tuohon kohtaan, tai siis noihin pakkovastauksiin. Vastaan vaikkapa: kyllä." "terveyden hoidon ja lääkärinaikojen varaaminen netin kautta, vapautuu ainakin yksi terveydenhoitaja tähdellisimpiin toimiin" "Vanhuksilta ja lapsiperheiltä ei voi enempää enään ottaa mitään. Niin ahdingolla he ovat." "Neuvoja saisi ilman lääkärissä käyntiä." "Palveluseteleiden käyttö on naurettavaa, ylipäätään hoitoon pääsy erikoislääkärille! Asiakasta pompotetaan edestakaisin erik.lääkärin ja lähetteen + palv.setelin myöntämän lääkärin välillä; hoito pitkittyy sen sijaan että asiakas hoidettaisiin yhdellä setelillä kuntoon mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Tämä ei tietenkään säästä kunnan rahoja mutta vaikutukset kyllä osuvat kunnankin nilkkaan kun hoito pitkittyy ja mahdollisesti tästä seuraa työkyvyttömyyttä eli verotulojen menetystä kunnalle." "Terveyspalvelut toimii hyvin, sitä ei kannata muuttaa. Omalääkäri ja -hoitaja systeemi on paljon parempi kuin entinen malli. Nyt tuttu hoitaja tietää jo asiasi ja pystyy hoitamaan paljon asioita ilman lääkärikäyntiä ja lääkärillekin saa ajan suhteellisen nopeasti. Joka alueella vain pitäisi olla vakituinen lääkäri. Osalla alueista lääkäri vaihtuu jatkuvasti." "Terveyskeskuksessa voisi olla reippaampi meinini henkilöstön keskuudessa. " "enemmän puhelinneuvontaa, sitä varten oma kokenut hoitaja / lääkäri. Työttömyysturvaa saavat voisi valtakunnallisesti velvoittaa johonkin "kaveritoimintaan" esim vanhuksille. Vaikka 2 x 3 tuntia viikossa. Tämän toiminnan turvin voisi saada ilmaisen terveellisen ruuan samana päivänä tai vähän enemmän päivärahaa. Vapaaehtoisten hyödyntämistä vanhusten ulkoiluttamiseen, lehtien jne lukemiseen, jutusteluun jne. " "Lääkäriaikoja tulisi saada muulloinkin kuin kerran kolmessa viikossa ja muutenkin kuin soittamalla. " "Sosiaalipal.: Imatran malli ja Hämeenlinna. Terveyspalvelut: muistaakseni Espoo onnistunut karsimaan terveydenhoidon kuluja organisoimalla päiviä uudelleen ilman lisärahoitusta. Esim. kokoukset vähemmälle = aikaa asiakastyölle. Kaikessa tärkeää keskittyä ennalta ehkäisevään työhön, vaikka kulut hetkellisesti nousevat, niin pitkällä aikavälillä säästöjä. Esim laman leikkaukset lapsiperheille suun-

16 natusta kotiavusta näkynyt lastensuojelussa pitkään. Puolestaan Imatra onnistunut vähentämään lastensuojelun kustannuksia ja huostaanoton tarvetta lisäämällä perheiden koteihin ja kouluihin tehtävää ehkäisevää työtä. Muissa kunnissa hyviksi ja kustannustehokkaiksi todettuja toimintatapoja tulisi rohkeammin mallintaa ja pyrkiä pois julkisille organisaatioille tyypillisistä byrokraattisista ja kankeista toimintatavoista." "- asiakkaat pitää olla yhdenvertaisia, ei priorisointia, eikä ylen katsomista, hoidot tarpeen mukaan yhteisillä verovaroilla, prokressiivisesti." "enemmän hoitajapalveluita, ovat halvempia. enemmän nettipalveluita.järjestöjä mukaan auttamaan." "Ylöjärven pääas. hyvät sos. ja terv.palvelut ovat valtti tänne muuttavien perheiden ja pariskuntien kannalta joten toivoisin ettei niistä tingitä." "Terveyspalveluissa taattava kaikille tasapuolisesti pääsy myös erikois-sairaan hoitoon" "SOTE-hallinnon toteutumista varten on varauduttava sosiaali- ja terveydenhoidon työpaikkojen säilymiseen Ylöjärvellä. Tätä varten on saatava toteutusvalmiiksi vuoteen 2017 mennessä Kurun palvelutalon lisäksi esim. uudenlainen palvelutalokorttelin malliehdotus. Yhteistyökumppania tällaiseen hakee mm Sopimusvuori ry. Samoin on tarkoin mitoitettava jo etukäteen lisääntyvän asukasmäärän ja ikääntyvien nopeasti kasvava osuuden vaatima henkilöstötarve" "Hoiva-avustajat: pitää olla varmistaa soveltuvuus alalle riittävä osaaminen tehtävään. Perhehoitoa pitää kehittää ja käyttää heille, joille muoto sopii. Jaksohoidot voisivat olla muuallakin, lähinnä lähikunnissa, kohtuuttomat matkat omaisille huomioitava. Turvapuhelinten ja muun uuden valvontatekniikan kehitystä on seurattava ja ohjattava toimiviin omakustanteisiin ratkaisuihin. Turvapuhelimen tarvitsevan tulee sellainen saada. Ateriapalvelun saamisen perusteena pitää oll varallisuus, ei kotihoidon asiakkuus. Yleisesti henkilöstön osaamisen taso pitää olla tehtävän mukainen. Jos jonkin palkatun työtehtävän edellytyksenä on tietyn ammattipätevyyden omaaminen, tulee työntekijän myös käytännössä hallita ne tehtävät. " "Terveyskioski on aivan loistava palvelumuoto! Kiitos!!" "Joustava eteenpäinohjaus, on tuonut varmaan jo säästöjä. Palvelu terveyskeskuksessa toimii. Terveyskioskia voisi laajentaa lyhyisiin lääkärin vastaanottoihin kuten reseptin uusiminen vastaanotolla ja muut lyhyet asiat. Esim. Yhtenä päivänä viikossa pääsisi jonottamalla lääkäriin 10 min ajalle, vähentäisi pitkien aikojen tarvetta." "Alkoholiin ja tupakointiin liittyvien haittojen hoidosta pitäisi olla enemmän vastuuta hoidettavalla itsellään." "Ylöjärven kaupunkirakenne tekee asioimisen kunnassa erityisesti vanhuksille haastavan. Ylöjärvellä asuminen edellyttää omaa autoa, ja jos sitä ei ole tai asukas saa sairauden vuoksi ajokiellon, hän on täysin oman onnensa varassa. Aivan samoin liian monet palvelut ovat henkilön taloudellisesta tilanteesta kiinni, mikäli on kohtuulliset tulot, tukea tai apua kaupungilta ei saa. Yksin asuva yli 80-vuotias henkilö, jolla ei ole alle 200 km etäisyydellä yhtään nuorta, auttamiskykyistä omaista, ei tällä hetkellä saa Ylöjärven kunnalta edes vastausta vammaispalveukuljetustukihakemukseensa. Päätös tehdään 3 kk kuluessa. Miten vanhus tämän 3 kk hankkii ruokansa, miten hän liikkuu asioilla, kun fyysinen kunto ei mahdollista edes lähimmälle linja-autopysäkille kävelyä?" "Vanhusten hoitoa tulee kehittää, hoiva-avustajat eivät voi korvata hoitajia, mutta hoitajien ammattitaidon kokonaisvaltaista käyttöä pitäisi lisätä. Työtehtäviä voisi uudistaa. Hoiva-avustajat ovat loistavia, mutta ei hoidollisiin tehtäviin. Perhehoito on yksilöllistä hoitoa, mutta se ei kuitenkaan sovi kaikille, Vaihtoehtoja pitäisi kuitenkin olla enemmän tarjolla. Ateriapalvelu on monelle tukimuoto, jonka avulla kotona selviydytään pidempään, se on monen turva " "Vanhainkotien alasajo lopetettava, niitä tullaan tarvitsemaan. Harvalla vanhuksella on varaa tehostettuun palveluasumiseen ja se tulee kunnalle ostopalvelunakin kalliiksi. Kotihoito ei riitä huonokuntoiselle ja hoitajia on liian vähän." "Yhteisöllisyys nousuun, kuulutetaan naapuriapua. Verkostojen luominen vanhuksille ja lapsiperheille" "Joustavuutta lääkäriaikojen jakoon. Myös muille kuin omalääkärille voisi saada ajan. " "Marevan hoidon siirtyminen hoitajille, vain jos palkkataso nostetaan työn vastuun lisääntyessä. Omalääkäri-/hoitaja malli on kunnassa edellytys hoidon jatkuvuuden ja hoidon ohjaamisen kannalta." "Enemmän parannusta näihin palveluihin!!!" "Hoiva-avustajia voisi työskennellä, kunhan maksetaan sama palkka kuin muillekin. Samasta työstä sama palkka." "Terveydenhoitajille laajemmat oikeudet hoitotoimenpiteisiin. Jokainen kolotus tai tuhina ei tarvitse lääkäriä." "Marevan (INR) pikakoe esim. kerran viikossa Viljakkalan tomipisteeseen. Tulee kalliiksi henkilöille,joilla ei ole omaa autoa, ja INR taso heittelee, joten täytyy käydä joka viikko Fimlabrassa. Kela tai muu taksi 34 e kerta."

17 "Lääkärin ja hoitajan työnjakoa tulee kehittää edelleen" "Joustavuutta omalääkäri toimintaan." "Otetaan mallia Hämeenkyröstä, missä kustannuksia saatiin laskettua huomattavasti hoitohenkilökunnan itsensä ehdottamilla toimenpiteillä. Muistaakseni esimerkiksi sairaanhoitajat toteuttavat joidenkin pitkäaikaissaurauksien seurantaa ja hoitoa lääkärien ohjeistuksella." "Työajan seuranta terveyskeskukseen ja myös muihin kunnan toimintoihin. Jos työaika on 7-15, ei voi lähteä töistä Jokainen minuutti on työaikaa." "Lääkärin vastaanottoajan saamista helpotettava, nettivaraus mahdolliseksi pikaisen kontaktin saamiseksi" "Lievissä ja keskivaikeissa masennuksissa psykiatriselle sh:lle tai depressioon erikoistuneelle hoitajalle pääsy ilman lääkärin lähetettä!! Apu riittävän ajoissa eikä vasta siihen kun ollaan pohjalla. Ongelmana myös ettei apua saa jos on vähänkin alkon käyttöä! Kumpi on muna/kana, alkoholin käyttö vai masennus, molemmat toistaan pahentavat!" "Kaikki ei-lakisääteinen palvelu maksulliseksi tai pois kokonaan." "Turvapuhelimiin ja ateriapalvelua voisi tukea mutta ei ole tarvetta kunnan kokonaan maksaa. Marevanhoidosta ei minulla ole tarpeeksi tietoa vastatakseni. Labratutkimuksia ei pidä rajoittaa, mutta jos ei ole lähetettä niin silloin asiakas maksaa. Eihän monesti nytkään lääkäri ajat ole tuon pitempiä- usein minuuttia riittää mutta joskus ei. Lääkäriajoissa pitää olla joustoa eli jos tulee akuutti tarve ja jollain lääkärillä löysempi päivä niin sinne väliin vaan." "Ennaltaehkäisevät toimet säästävät tulevia kuluja, joten niistä ei pidä karsia." "Viljakkalaan ja Kuruun lääkäripäivystys ja terveydenhoitajan vastaanotto parina päivänä viikossa. Hammashoitajan ja -lääkärin vastaanotto myös aikuisille. Ikäkausitarkastuksia lisätään. Vanhainkoteihin ei sijoiteta muita kuin vanhuksia. Kotipalveluateriat paikallisilta yrittäjiltä. Terveyskioskiin ulkopaikkakuntalaisille maksu." "Ehdottomasti ei kelpoisuusehtojen löysentämistä vanhuspalveluihin, oletettavasti kostautuu ambulanssirallina hoitopaikkojen, terveyskeskuspäivystyksen ja Acutan välillä, mikäli huonokuntoisten ja monisairaiden asukkaiden vointia ei osata seurata ja siinä tapahtuvia muutoksia ennakoida ja ei osata/uskalleta hoitaa paikan päällä. " "Turvallisuus ei voi olla kiinni vanhuksen sosioekonomisesta asemasta. " "Yhteisiä päiväohjelmia päiväkoteihin lapsille ja vanhuksille. Aktiiviset vanhukset leikki- ja askarteluavuksi sekä turvalliseksi syliksi lapsille. Moni yksinhuoltajan lapsi kaipaa myös varamummoja ja -vaareja" "Vanhusten pitäisi voida asua kotona mahdollisimman pitkään, kotihoitomuotoja pitäisi kehittää ja etsiä uusia ratkaisuja. Mielenterveys- ja päihdepalveluissa pitäisi pyrkiä ennaltaehkäisyyn, jotta varsinaiset hoitokulut voitaisiin minimoida. Pitäisi pystyä vaikuttamaan syihin ei ainoastaan hoitaa seurauksia." "Sosiaali- ja terveyspalveluista löytyy useita säästökohteita toimintoja järkeistämällä ja toimintatapoja muuttamalla! o Vanhusten hoitoa tulee siirtää laitosvaltaisesta hoidosta kotihoitoon. Laitoshoitopaikkoja tulee vähentää. Vanhusten yleiskunto huononee laitoksissa äkkiä, koska vanhus passivoituu ja masentuu vieraassa ympäristössä. Liikuntakykyisiäkin vanhuksia makuutetaan sängyssä 24/7. Laitoksen ei tulisi 2010-luvulla olla kenenkään koti! o Omaishoitoa tulee lisätä Ylöjärvellä huomattavasti. Omaishoidontuki tulee saada Kelan maksettavaksi koko Suomessa. Omaishoitajille tulee antaa enemmän arvostusta, säännölliset vapaapäivät, isompi omaishoidontuki ja tarjota heille myös henkistä tukea ja vertaistoimintaa. o Ylöjärven kaupungin kunnallinen kotihoito tulisi saada kuntoon. Nykysysteemissä hoitajat juoksevat kurkistamassa ovelta. Vanhuksen kotona käy päivässä noin 10 eri tyyppiä, joista yksi antaa lääkkeet, yksi tiskaa astiat, yksi siivoaa, yksi vie suihkuun, yksi tuo ateriat ja yksi käy kaupassa. Silti mummun / vaarin katossa on rikkinäinen palovaroitin, koska pariston vaihto ei kuulu kenenkään toimenkuvaan. Omaiset ovat hyvin paljolti vastuussa - jopa 24/7-, vaikka mummu / vaari maksaa kaupungille kotihoidon palveluista täyden hinnan. o Voiko Posti ottaa kotihoidon palveluja hoitaakseen? o Ylöjärven kunnallinen kotihoito ei osaa, halua tai uskalla hoitaa ns. vaativia asiakkaita. Ihmisiä makuutetaan liian pitkään ja aivan turhaan erittäin kalliilla laitospaikoilla. Pitkiä ja turhia hoitojaksoja on mm. Ylöjärven terveyskeskuksen vuodeosastolla, aluesairaaloissa yms. paikoissa. Perusteena on vain se, että potilas tarvitsee esim. suonensisäisen i.v-lääkityksen (esim. pitkän antibioottikuurin ), nestehoitoa tai hieman vaativampaa lääkehoitoa kuin Panadolia ja Buranaa. o Kotihoitoon voidaan rekrytoida työntekijöitä myös hoiva-avustajan koulutuksella, jos hoito on perushoidon tasoista. o Vammaisille ja heidän perheilleen tulee kehittää omaishoitoa ja mahdollisuutta omassa kodissa asumiseen. Otetaan mallia Ruotsista, jossa vammaiset ihmiset saavat asua omassa kodissaan

18 ja saavat kotiin tarvitsemansa avustajan ja muut palvelut. Vammaisia ei tule sulkea laitoksiin, vaan heidän tulee saada elää normaalia elämää kuten muittenkin ihmisten. Vammaisten ihmisten tulee päästä töihin, joista maksetaan oikeata rahapalkkaa. o "Otetaan käyttöön lyhyet minuutin akuuttiajat lääkärille.": Kannatan. Osin samat tyypit kulkevat viikoittain hoitajan / lääkärin vastaanotolla / terveyskeskuksen ensiavussa; ruuhkauttaen vastaanottoja ja ensiavun päivystystä. Todellinen syy hoitoon hakeutumiseen on jokin muu kuin terveyspalvelun tarve: Yksinäisyys, masennus, päihteidenkäyttö, mielenterveysongelmat, kotona pärjäämättömyys, ihmissuhdeongelmat, uusavuttomuus jne., jne. o "Vanhusten asumispalveluissa työskentelevien kelpoisuusehtoja löysennetään, jolloin siellä voisi työskennellä myös hoiva-avustajia.": Kannatan. Osa vanhusten asumispalvelujen työntekijöistä on jo nyt täysin kouluttamattomia eli heillä ei ole lainkaan hoitoalan koulutusta. Etenkin loma-aikoina vanhustenhoidossa on huomattavan paljon epäpäteviä sijaisia. o "Marevan-hoitojen seuranta siirtyy lääkäreiltä koulutetulle Marevan-hoitajalle": En kannata. Ei tule siirtää, koska tämä on lääkärin osaamisaluetta. Hoitajilla ei ole tähän riittävää koulutusta ja osaamista, kysymys on siis potilasturvallisuudesta. Jos tulee potilasvahinko, niin kuka on vastuussa? Eihän terveyskeskuslääkärikään tee kirurgin työtä! o "Yksityislääkärin kirjoittamiin tai kuntalaisen itsensä toivomiin laboratoriotutkimuksiin pääsyä rajoitetaan": Kannatan vain osin. Tilanteesta ja potilaan sairaudesta / kunnosta riippuen. Ei voi yleistää. Yksityislääkärin kokemus ja potilastuntemus painaa myös vaakakupissa. Kuntalainen voi olla hyvinkin osaava ja valveutunut oman terveytensä suhteen. Ns. harvinaisten sairauksien tunnistaminen, diagnosoiminen ja hoitaminen ei saa tässä myöskään vaarantua. Potilasturvallisuus ennen kaikkea. o "Asiakkaat kustantavat itse turvapuhelimet.": Kannatan osin. Hyvätuloiset (= paljon varallisuutta tai iso eläke) voivat kustantaa turvapuhelimensa itse. Pelkällä takuueläkkeellä kitkuttavilla ei ole tähän varaa. o Äitiys- ja lastenneuvolat toimivat hyvin. Terveydenhoitajien antamaa imetysohjausta ja -neuvontaa voi kehittää sekä äitiys- että lastenneuvoloissa huomattavasti. Etenkin imetysohjaus on osin puutteellista ja lapsenkengissä. Koulutusta terveydenhoitajille löytyy mm. Vauvamyönteisyysnimikkeen alta. o Kouluterveydenhoito toimii hyvin. Joissakin kouluissa terveydenhoitajalla on liian monta lasta vastuullaan. o Ylöjärven terveyskeskuksen omahoitaja-lääkärimalli toimii kohtuullisen hyvin. o Ylöjärven kunnallinen hammashuolto terveyskeskuksessa toimii hyvin. o Terveyskioski toimii hyvin. o Erikoissairaanhoito toimii pääosin hyvin. Pshp:n (Tays) kuralla oleva talous tulee saada tasapainoon. o Perhepäivähoitoa tulee kehittää Ylöjärvellä varhaiskasvatuksen hoitomuotona / vaihtoehtona. Omassa kodissaan työskenteleviä uusia perhepäivähoitajia tulee rekrytoida. o Lasten kotihoitoa tulee kehittää eri tavoin: Kelan kotihoidontuen korottaminen, vanhempainpäivärahakauden pidentäminen (valtakunnallisia päätöksiä tarvitaan). " TEKNISET PALVELUT Mistä teknisistä palveluista olisit valmis karsimaan tai luopumaan? "Katuvalojen sammutus arkiöisin klo 01:00-05:00 pl. keskusta-alue ja muut riskipaikat. Toimitilojen parempi hyödyntäminen. Kaupungintalon pihaa ei tarvitse aurata viikonloppuaamuisin.. Talkootoiminnan kehittäminen asukasyhteisöissä, kaupunginosissa ja kylissä. " "En mistään. Ylöjärvellä on varaa nykytaisoisii palveluihin. " "Virkoja yhdistetään" "Katuvalojen täyttä sammuttamista en suosisi mutta joka toisen voisi sammuttaa. Auraustaso on jo aika heikkoa, siitä on vaikea vähentää. Leikkikentissä voisi ajatella, että olisi yksi kunnollinen monen 'onnettoman' sijaan. Ylöjärvi on 'maalaiskaupunki' jossa ei ole betoniviidakkoa, joka kulmalla ei tarvita leikkikenttää. Päiväkotien pihoja voisi yrittää jollain tavalla myös hyödyntää mutta asiassa tullee eteen ilkivalta. " "Valaistusta kannattaa rajoittaa ja vähentää. " "Tienvarsien nurmialueiden hoidosta voi karsia; ei tarvitse olla lyhyttä nurmikkoa joka paikassa... Mallia tähän voi ottaa isommista kaupungeista." "En mistään palvelusta mutta kyllä tehokasta tekemistä voisi miettiä"

19 "no höh, mitä näitä on? en minä tiedä koko kunnan organisaatiota." "Siletä voisi vähentää esimiehiä ja hallintoa." "Kaikki ehdottomasti kilpailutukseen, kuten Tiehallinto ja Liikennevirasto tehneet vuodesta Säästöt osoitettu eduskunnalle." "kaupungin kiinteistöjen ylläpito, ulkoilukentät" "Mitä voisi yhdistää esim Nokian kanssa?" "Tehostamisen varaa näyttää olevan ainakin ostopalveluna tuotessa urakoinnissa. Enemmän urakkamuotoista kilpailutusta. Jos vain tuntihinta kilpailutetaan niin ei saada kokonaisuudessa kustannustehokasta työtä. Esim. Metsäkylän tiealueen kaivinkonehommat etenivät n. 10% siitä vauhdista jolla urakkamies olisi homman tehnyt." "kaavoittaminen, rekentaminen" "Teknisessä(kin) toimistossa on turhaa byrokratiaa, toimita on erittäin tehotonta. " "Keinolumiladut, ylihintaiset kiertoliittymät. Muutenkin kaupungin tien- ja kadunrakentamiskustannukset näyttävät karanneen ulkoistuksen myötä käsistä. Omalla kalustolla saataisiin aina järkevän hintainen vaihtoehto silloin kun maanrakennuskartellin hinnoittelu karkaa käsistä. Esimerkkeinä löysästä kaupunkilaisten rahojen käytöstä takavuosilta esim euron hintainen tavallisen risteyksen muuttaminen kiertoliittymäksi - summalla rakennuttaa hulppean omakotitalon LVIS -töineen avaimet käteen. Toisena esimerkkinä urajan lisätyönä tilattu linja-autopysäkki Elovainion alueelle vaivaisen euron hinnalla. Sieltä ne kestävät säästöt löytyvöt, eivät pelkästään palveluita karsimalla. Takavuosien ulkoistusvillitys ei ole tuonut kaupunkilaisille juurikaan säästöjä, kun kilpailu ei pidä hintoja kurissa. Niinpä kaupungin on pakko maksaa mitä markkinoilla kehdataan pyytää. Lisäksi ulkoistettujen palveluiden käyttö on jäykempää eikä sopimuksen poikkeustilanteiden varalle löydy yleensä sitä joustavuutta mitä omat resurssit mahdollistaisivat. " "Hallintoa kevennettävä ja kentälle lisää väkeä. Byrokraatit kadulle." "Byrokratia ja lupapalveluista, mutta ei taida olla kunnan päätettävissä" "Jäähalli, monitoimihalli, hiihtolatujen ylläpito" "Eios" "ks.alla" "Toimintaa pitäsi pikemminkin tehostaa. Esim Siivikkalassa on uusittu katuvalaistusta ja nyt osassa teitä on kaivuu-uria. Urien kohdalta sade ja liikenne syö ehjää tietä ja koko ajan tulee korjattavaa lisää." "Teknisissä palveluissa tulisi myös miettiä miten saadaan lisää tuloja ja veroa maksavia yrityksiä Ylöjärvelle. Esim. yritystontin hankinta, rakennuslupa ja tarvittavat kontaktit rakennuttajiin saa naapurissa Pirkkalassa todella helposti kunnan palveluna eikä itse tarvitse tehdä kuin päätös ja rahoittaa hanke. Yritys missä työskentelen muutti juuri siksi Tampereelta Pirkkalaan, työntekijöitä ~100 ja liikevahto ~50 miljoonaa euroa" "Järkevää ulkoalueiden hoitoa! Onko oleellisempaa raivata pururadan ruohottuneet polun varret ja jättää risteysten liikenteenjakajat siistimättä?? " "Alla mainitut taitaa jo toteutuakin ilman päätöksiä..." "??? Mihinkäs sitä kuntaa enää sitten tarvittaisiin (elikkä vaihtoehtona lakkauttakaa koko revohka niin säästöjä tulee!)?" "Liikenneväylien varrella (mm. liikenneympyröissä) olevat taideteokset ovat turhaa rahanhaaskausta. "Leikkikenttiä vähemmäksi." "Toivomisen varaa hyvinkin, minusta on "levinnyt" päätöksen teko liian suureksi ja laveaksi. Siellä on liikaa poliiitista ristivetoa joka hidastaa toiminnnan tekemista liikaa. esimerkki Uimahallin suihku ollut rikki ainakin noin 2 vk" "Ns. turha korjaaminen ja ehostaminen voisi olla jäissä parit vuodet." "Ehkä urheilutilojen hoidosta" "Kaupungintalon turha puunaaminen kesällä ja talvella vähemmäksi (ulkoalueet). Työn tehostamista, tarvitaanko kentän jäädyttämiseen kolme? Yksi jäädyttää ja kaksi katselee...????" "Kunnossapitotehtävät voitaisiin ulkoistaa. " "Kunnossapitotehtävät voitaisiin ulkoistaa. " "Asuinkatujen valaistusta voitaisiin järjestää niin, ettei ne pala turhaan öisin. Talvikunnossapitoa voitaisiin yksityistää." "Öisin ei tarvitse polttaa katulamppuja. Monena vuonna esim. Parkkuun kylällä on palanut kaiket kesät yöt katulamput. " "Pitkin yötä palavat katuvalot. Voitaisiin esim. säätää syttymään myöhemmin tai sammumaan aiemmin hiljaisissa lähiöissä."

20 "Helpotetaan yleisten alueiden ylläpitoa, esimerkiksi Soppeentien viherkaistalla olevat istutukset ovat jopa osittain turvallisuusriski. Ei sammuteta katuvaloja, vaan säästetään julkisten tilojen valaistuksessa tarpeen mukaan. " "Eikö niitä ei niin pakollisia rakennushankkeita voisi siirtää. Tehdään vaan välttämättömimmät rakennukset." "Ulkopuolisten koneurakoijien käyttöä voisi tehostaa, nykyään koneet viikkokaupalla kohteissa joissa todellista työtä muutama tunti. Työkohteiden paremmalla suunnittelulla tulisi huomattavat säästöt." "Tämä lisää yleistä viihtyvyyttä. Emmehän me voi puutarhakaupungissamme siitä karsia?" "Kiinteistönhoidon voisi ulkoistaa kokonaan." " kunnallistekniset rakentamiset (tiet, kadut, vesihuolto) kilpailutetaan urakoitsijoilla" "Haetaan tehokkuutta kilpailuttamalla yksitysiä palvelun tarjoajia. " "Byrokratiaa kevyemmäksi." "Vähentää yleisten rakennusten seinien valaistusta. Auraus ja hiekoitus tasoa yleisesti ja vastuuttaa kaatumiset yms korvaukset kansalaisille itselleen.kiinnittää kiinteistöjen energiatehokkuutta." "Kesäisin istutusten vähentämiseen" "Kesäisin istutusten vähentämiseen" "Työllistetään esim. nuoria pieniksi pätkiksi vaikkapa ruohonleikkuuseen yms. Nuoret pääsevät kiinni työntekoon ja tienaavat hiukan taskurahaa. " "Rakennusvalvonta. Rakennus- ja toimepidelupien käsittely ja päätäntä auttamattoman hidasta. Selkeää rahastusta." "Katuvaloja poltettais vähemmän, " "Rakennusjärjestykseen ja muuhunkin kunnan oman päätöksenteon kautta järjestettävään byrokratiaan helpotusta. Jos kaikkea säännellään ja tiukennetaan vielä nykyisestä, niin työt vain lisääntyvät. Esitetyssä rakennusjärjestyksessä maaseudulle saisi rakentaa 100m2 kylmän rakennuksen nykyisen 200m2 sijaan ilmoitusmenettelyllä. Lisäksi suunnittelutarvealue kattaisi koko kunnan alueen kaava-alueiden ulkopuolella." "Tämä on vähän vieras alue, mitä kaikkea tähän kuuluu. Kesällä kestän hieman pidemmän nurmikon, kun talvella auraamattomat tiet. Tosin kesällä nurmikonleikkuuseen voi palkata nuoria kesätöhin. Urheilukenttien hoitamista urheilujärjestäjille voisi yrittää sisällyttää ja porkkanana käyttömaksuja seuroille alentaa." "Valaistut lenkkipolut pimeiksi klo 22." "viemäreiden rakentaminen seis, Vahanta-Takamaa alueella, säästyy miljoonia" "Vähemmän uusien kohteiden rakentamista kuten patsaat ym. Kukkaistutuksiakaan ei tarvita" "Asun vuorentaustassa. Sivukatujen auraus on jo nyt niin alaarvoista, ettei sitä pysty enään huonontamaan. Leikkikenttiä voisi vähentää, nekun sotketaan ja rikotaan jokatapauksessa. Poistetaan rikotut ja huonokuntoiset välineet, eikä uutta tilalle." "Uusien asuntoalueiden rakennus niin kauan kun vanhoja tontteja on myymättä (samoin teollisuustontit)" "kunnan omasta katujen hoidosta, yksityisillä hoituisi ehkä paremmin. Joskus kuulee kunnan aurakuskien kahviloissa uhoavan, että ei muuten lähdetä vielä liikkeelle että saadaan ylityökorvaukset tms. Olisi ehkä terävällä kärjellä aihetta jalkautua ja oikeasti silmäillä miten hommat hoituu." "Liikenneympyrien taideteokset" "katuvaloista säästäminen. Kadut ovat jo nyt niin huonossa kunnossa, että siitä ei enää voi säästää. Meidänkin tiellä on paikka paikan päällä. Kadun korjauksessa on ihan turha heitellä monttuihin asfalttisoraa, joka sinkoilee tuulilaseihin. Vähän se on hölmöläisten hommaa tuollainen monttutäyttö. Säästäisin kesän ruohonleikkauksesta ojan vieruistoilta. Suolausta vähemmän, ts kokonaan pois. Talvella täytyy kuitenkin varoa liukkautta. Katulamppuihin vähäkulutukselliset lamput rikkoutuneiden tilalle." "Liikenneympyröiden kukkaistutuksia kitkee usein yksi tai useampi henkilö. Voisiko ne suunnitella siten, että kunnossa pidon tarvetta ei olisi. Esim. Erilainen kasvillisuuden tai ei kasvillisuutta. Eivät tuollaisenaankaan vaikuta kuntalaisten hyvinvointiin. " "useimmat palvelut, luovat viihtyvyyttä asumiseen ja koskevat niin lapsia ja aikusia sekä vanhuksia. Miksi toimivia järjestelmiä pitäisi alas ajaa? " "urheilupaikkoja voisi hoitaa käyttäjät talkoovuoroilla." "Alla olevat esimerkit ovat hyvä esimerkki hyvin kustannustehokkaista toimenpiteistä. Lasten harrastusmahdollisuudet ovat terveen sukupolven kasvattamisen vuoksi tarpeen. Kaatumiset ja lonkkamurtumat (800 henkeä kuolee vuosittain kaatumisiin ja yksi lonkkamurtuma makssa noin euroa) saadaan vähentymään hyvällä aurauksella. Ruohonleikkauksen voi hoitaa peinipalkkaiset koululaiset ym. " "Estetiikkaa ei pidä unohtaa, mutta siihen käytetty rahasumma ei pidä kohota merkittävän suureksi. Fiksua näyttävyyttä mieluummin kuin kallista muotoilua."

Talousarviokysely. Lokakuu 2016

Talousarviokysely. Lokakuu 2016 Talousarviokysely Lokakuu 2016 1. Miten kunnan tulisi tasapainottaa talouttaan? (N=48) 0 5 10 15 20 25 veroja korottamalla palveluita karsimalla maksuja ja hintoja korottamalla 2. Mitkä ovat tärkeimmät

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009

Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista. Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Palvelusetelit raportti käyttäjä- ja käyttötarpeista Eija Seppänen Fountain Park 22.10.2009 Tavoitteena osallistaa kansalaiset palvelusetelin kehittämiseen Facebook/palveluseteli 1226 fania (2.10) Twitter/palveluseteli

Lisätiedot

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1

Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä. 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja. Järvenpään kaupunki 1 Miten onnistutaan palvelurakenteen keventämisessä 30.9.2010 Eeva Laine Kotihoidon johtaja 1 30.9.2010 Miksi tarvittiin palvelurakenteen keventäminen? Kaupunginhallitus päätti v. 2007, että kaikkien hoidon

Lisätiedot

Mikä huolettaa eniten, jos Maaninka ja Kuopio liittyvät yhteen?

Mikä huolettaa eniten, jos Maaninka ja Kuopio liittyvät yhteen? Maaningan kuntalaisillat Keskusta 12.3.2012 Terveydenhuolto ja perusturva (lääkäri, hammaslääkäri, kuntoutus, neuvolat, kouluterveydenhuolto, sairaalapalvelut, mielenterveystyö, päihdehoito, lapsiperhepalvelut,

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013

Kunnallis K t unnallis en t palvelujen palv ta t rjon a t rjon a t tulevaisuudessa Kys Ky e s l e y l markkinakadulla markkinak 2013 Kunnallisten palvelujen tarjonta tulevaisuudessa Kysely markkinakadulla 20 Kysely tehtiin Kajaanin markkinakadulla. 6.7.20 Kyselylomakkeita oli jaossa eri puolueiden markkinapaikoilla Kysely oli osittain

Lisätiedot

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2007 2020 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2007 2020 1 (4) JOHDANTO Kunnanvaltuusto hyväksyi Kärkölän kunnan strategian 2001 2010 22.10.2001. Kunnallinen toimintaympäristö

Lisätiedot

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN

Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Rakastu palveluseteliin seminaari Vaasa 28.9.2011 MAHDOLLISUUKSIEN PALVELUSETELI - KATSAUS TULEVAAN Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi Palvelusetelilain

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248

Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista. Kyselyaika Vastaajia yhteensä 248 Vaihtaa vai ei? Kysely Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista Kyselyaika 11. 22.5.2017 Vastaajia yhteensä 248 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 237 Nainen 81% Mies 19% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80%

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT KESÄKUU 2006 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 HAKEMISTO A sivu Apuvälineet 3 F Fysioterapia 3 H Hoitotarvikkeet 3 K Kotihoidon

Lisätiedot

Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään

Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään Yksityinen sosiaali- ja terveysala toimintaympäristön muutoksessa - missä ollaan, minne mennään HYVÄ -hankeryhmä Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM/HYVÄ Joensuu 23.1.2014 Sisältö Keskeiset muutokset

Lisätiedot

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka

Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Green Care- seminaarisarja 27.11.2012 Peruspalvelujohtaja Tarja Oikarinen-Nybacka Peruspalveluliikelaitos sosiaali- ja terveydenhuollon toimijana Vastannut Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho,

Lisätiedot

1. Kuinka kauan olet asunut Janakkalassa?

1. Kuinka kauan olet asunut Janakkalassa? KUNTALAISKYSELY 2019 Kysely lähetettiin 2000 satunnaisotannalla valitulle kuntalaiselle kirjeitse. Kirjeessä oli nettiosoite kyselyyn sekä kyselylomake myös paperisena yli 65-vuotiaille vastaanottajille.

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja 1 SAP-SAS, mitä se on? SAP (Selvitys, Arviointi, Palveluohjaus)

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot

SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016

SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 Peruspalvelultk 10.12.2015 Peruspalvelultk 5.4.2016 Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2016 1. Säännöllinen kotihoito Kotona annettavan palvelun kuukausimaksu Talouden koko

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut

Fiksulla kunnalla on. Oikeat kumppanit. parhaat palvelut Fiksulla kunnalla on Oikeat kumppanit & parhaat palvelut Fiksusti toimiva pärjää aina. Myös tiukkoina aikoina. Fiksu katsoo eteenpäin Kuntien on tuotettava enemmän ja laadukkaampia palveluita entistä vähemmällä

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3

Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut Perusturvaltk Liite 3 Perusturvan tarkistetut asiakasmaksut 1.1.2019 Perusturvaltk 18.12.2018 84 Liite 3 Nykyinen maksu Maksu 1.1.2019 Lakisääteinen/ Kunnan päätettävä Lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut Poliklinikan käyntimaksu

Lisätiedot

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011

Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Li 2 Ikla 15.12.2010 3 Omaishoidontuen toimintaohje, kriteerit ja palkkiot 1.1.2011 Yleiset perusteet Omaishoidon tuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön kotona tapahtuvaa säännöllisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut vuoden 2016 alusta alkaen Palveluasumisesta perittävä hoitomaksu hoitosuus/ravatar 0-2,5 2,51-3 yli 3,01 tuloraja 573 36% 40% 44% Palveluasumisesta peritään

Lisätiedot

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

PROSESSIKUVAUKSET 29.1.2014

PROSESSIKUVAUKSET 29.1.2014 PROSESSIKUVAUKSET 29.1.2014 PROSESSIEN KUVAAMISEN MERKITYS Kuvaa organisaation toiminnan ja toimintatavat Helpottaa kokonaisuuden hahmottamista Auttaa havaitsemaan prosessien vahvuudet, ongelmakohdat ja

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt

Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Jyväskylän kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Liite 2: Toimialojen kuntalaiskyselyt Yhdenvertaisuuden edistäminen, syrjintä ja osallisuus Perusturva (N=194)

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 LUKIEN TERVEYSPALVELUT. Maksut v. 2013 Maksut v. 2014 Joensuu/Kontiolahti/ Joensuu/Kontiolahti/

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 LUKIEN TERVEYSPALVELUT. Maksut v. 2013 Maksut v. 2014 Joensuu/Kontiolahti/ Joensuu/Kontiolahti/ 1 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2014 LUKIEN TERVEYSPALVELUT Maksut v. 2013 Maksut v. 2014 Terveyskeskuksen avohoidon maksut (A 7 ) Terveyskeskuslääkärin vastaanotto a) vuosimaksu b) käyntimaksu

Lisätiedot

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa

Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Selvitys palveluseteleiden käytöstä kuntien ja yhteistoiminta-alueiden sosiaali- ja terveyspalveluissa tilanne vuoden 2018 lokakuussa Anu Nemlander Mari Sjöholm Sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelusetelikysely

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

Kotona asumisen tukeminen vai palveluasuminen?

Kotona asumisen tukeminen vai palveluasuminen? Kotona asumisen tukeminen vai palveluasuminen? Kannattavuus asukkaan ja yhteiskunnan näkökulmasta Eve Niemenmaa Saimaan amk 19.11.2013 Hyvinvointia ja Energiatehokkuutta Asumiseen Johdanto Tavoitteena

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

YRITYKSEN KOMMENTTI Lasse Männistö Palvelujohtaja, Yhteiskuntasuhteiden johtaja Mehiläinen Oy

YRITYKSEN KOMMENTTI Lasse Männistö Palvelujohtaja, Yhteiskuntasuhteiden johtaja Mehiläinen Oy YRITYKSEN KOMMENTTI 5.9.2016 Lasse Männistö Palvelujohtaja, Yhteiskuntasuhteiden johtaja Mehiläinen Oy 2 5.9.2016 Mehiläinen MEHILÄISEN TEHTÄVÄ Hoitaa. Hoivaa. Huolehtii. Rakennamme SINÄ JA PERHEESI yhdessä

Lisätiedot

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta

Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Palveluseteli: hyötyä kunnalle ja yrittäjälle palveluiden joustoa, elinkeinojen elinvoimaisuutta, valinnan vapautta Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Kunta / Tuotannon arviointi Seuranta arviointi

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 10.12.2013 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2014 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj

Työsuhdesairaanhoitotyönantajan. vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj Työsuhdesairaanhoitotyönantajan velvollisuus vai mahdollisuus? Jan Schugk Johtava työterveyslääkäri Nokia Oyj 1 2005 Nokia Työsuhdesairaanhoito.ppt / 2005-09-29 / JS Käsitteen määrittely Työsuhdesairaanhoito

Lisätiedot

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki

Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla. Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Palveluseteli ja klemmari kuntapalveluja markkinamekanismilla Pekka Utriainen Apulaiskaupunginjohtaja Jyväskylän kaupunki Markkinoiden hyödyntäminen / hyvinvointipalvelut osa elinkeinopolitiikkaa Jyväskylän

Lisätiedot

Valtuustoseminaarin 22.4.2013 antia, yksilötehtävät ja ryhmätyöt

Valtuustoseminaarin 22.4.2013 antia, yksilötehtävät ja ryhmätyöt 1 LOIMAAN KAUPUNKI 25.4.2013 Valtuustoseminaarin 22.4.2013 antia, yksilötehtävät ja ryhmätyöt Yhteiset säästökohteet, konsernia koskevat kohteet Vuokra-asuntojen määrän hallittu alasajo. /määrän vähentäminen

Lisätiedot

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman,

Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Asiakasvastaavana terveyskeskuksessa sairaanhoitaja, asiakasvastaava Tiina Byman, Järvenpään kaupunki radanvarteen rakennettu asukkaita 41 000 kaksi terveysasemaa Asiakasvastaava täydennyskoulutus 30op

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta

Kotipalvelun ja kotisairaanhoidon kuukausimaksu, Palveluseteli Ylittävältä osalta Liite Peruspalvelulautakunta 11.12.2014 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos Jyta SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 2015 1. Säännöllinen kotihoito Henkilömäärä

Lisätiedot

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA

MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!

Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN

Lisätiedot

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018

Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4. Palveluseteli. ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:4 Palveluseteli ohjeita käyttäjälle SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1505-1 Painosmäärä: 10.000 kpl Taitto: AT-Julkaisutoimisto

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 11/2018

Asiakastyytyväisyyskysely 11/2018 N=892 3 % 1. Miten teit valinnan? 6% 68 % 24% Tyhjiä Julkisella terveysasemalla Yksityisen palveluntuottajan toimipisteessä Palse.fi-sivustolla portaalissa N=892 (tyhjiä 238) 2. Mikäli teit valinnan Palse.fi-sivustolla,

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Kolmannesvuosiraportti huhtikuu 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa

Lisätiedot

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus Lauritsalan pilotin tilannekatsaus 7.3.2014 Minna Lignell, Marja Kosonen, Ritva Simpanen, Satu Simolin Taustalla palveluverkkouudistus Eksoten johtoryhmä on määritellyt organisaation strategianmukaiset

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Asukas- ja henkilöstökyselyn tuloksia

Asukas- ja henkilöstökyselyn tuloksia Kymen Sotekuntayhtymän valmistelu Asukas- ja henkilöstökyselyn tuloksia 29.01.2018 Kyselyn taustat Kymenlaaksolaisille järjestettiin avoin kysely otakantaa.fi-palvelussa 14.12.2017-4.1.2018. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta

ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta ARTTU Kuntalaiskysely Lappeenranta Tulosten vertailu: 0,, 2.. Kko Kunnan palvelujen hoito koettu hyväksi Parantumista verrattuna 0/ Sairaan-/terveydenhoitajan vastaanotto Kouluterveydenhuolto Joukkoliikennepalvelut

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta

Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta Kuntalaiskyselyn tuloksia 2008 ja 2011 Karkkilan osalta ARTTU-Kuntalaiskyselyt syksyllä 2008 ja 2011 Marianne Pekola-Sjöblom, Kuntaliitto Kunnallisten palvelujen käyttö kyselyyn vastanneiden kuntalaisten

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Suomalaisten sote. Keskustan ratkaisu Suomen arvoisia tekoja

Suomalaisten sote. Keskustan ratkaisu Suomen arvoisia tekoja Suomalaisten sote 15.3.2019 Sisältö Tavoitteet Tie eteenpäin Tasa-arvoiset palvelut jokaiselle suomalaiselle koko Suomessa Kotikunta - maakuntamallin pohjalle Vanhuspalvelut osana sotea Tavoitteet: Tasa-arvoiset

Lisätiedot

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20.

HAKEMUS ASUMISPALVELUIHIN. Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat. Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20. Hakijan tiedot Sukunimi Henkilötunnus Ikäihmiset Mielenterveyskuntoutujat Päihdekuntoutujat Saapumispäivä: / 20 Käsittelypäivä: / 20 Etunimet Kotikunta Kotiosoite Puhelinnumero Siviilisääty naimaton naimisissa

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä

Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013. Palveluseteli valinnan välineenä Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.-15.8.2013 Palveluseteli valinnan välineenä Stiftelsen Ålderdomshemmet i Vasa Rauhankatu 11, Vaasa Johtaja Viveca Salminen Kotipalveluohjaaja Nina Koskela Kolme kotia

Lisätiedot

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan

Omaishoidon tuen yleiset myöntämisedellytykset omaishoitolain 937/2005 mukaan OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 Mitä omaishoidon tuki on? Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia määrärahojensa puitteissa. Omaishoidon

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI

ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Astmapotilaan hoidon aloitus ja hoitopolku Simon terveysasemalla ASTMAPOTILAAN HOITOPOLKU: HENGITYSHOITAJA/ASTMALÄÄKÄRI Terveyskeskuksessa on jo ennestään käytössä suhteellisen hyvin toimiva astmapotilaan

Lisätiedot

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet Väestön ikääntyminen, palvelut ja tarvittavat investoinnit Kansalainen, kuntalainen, asiakas Vanhusten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, eräissä kunnissa yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoden 2015 loppuun

Lisätiedot

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke

Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Lapin maakunnan palveluseteli-ilta Mikä ihmeen palveluseteli? 11.10.2016 Maija Valta Lapin Sote-Savotta -hanke Mikä ihmeen palveluseteli? Palvelusetelillä edistetään sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk

11-20 tuntia/kk. 5-10 tuntia/kk JUUPAJOEN KUNNAN SOSIAALIPALVELUIDEN ASIAKASMAKSUT 1.1.2015 (keltaisella merkityt muutoksia/tarkennuksia) Sosiaalihuoltolain (388/2008) mukaisista palveluista perittäviä maksuja, korvauksia ja vuokria

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017

Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Hyvinvointipalveluiden talousarvio 2017 Perusturvalautakunnan talousarvio 2017 1 000 euroa TP 2015 MTA 2016 HKE 2017 TA 2017 TA 17/16 TULOT 12 154 12 123 10 180 10 180-16,0 % MENOT 64 985 65 089 65 860

Lisätiedot

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä

Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä Palvelusetelin kehittäminen Jyväskylässä 30.11.2010 Riitta Pylvänen Projektipäällikkö, Astu hanke (Asiakas-tuottajamalli) riitta.pylvanen@jykes.fi Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö, Jykes Oy Palvelusetelin

Lisätiedot

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA

PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA PALVELUTARPEET TUTKIMUKSEN VALOSSA Neurologisesti pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten asumisen selvitys Alustavia tuloksia Sari Valjakka 2 Selvityksen kysymykset 1. Missä ja miten neurologisesti

Lisätiedot

Tasa-arvoa terveyteen

Tasa-arvoa terveyteen Tasa-arvoa terveyteen Perusterveydenhoito tarvitsee lisää voimavaroja. Sosialidemokraattien tavoitteena on satsaaminen terveyteen ennen kuin sairaudet syntyvät. Terveydellisten haittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.

Päätös voimaan Perusturvalautakunta Liite 8. KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3. Päätös voimaan 1.5.2013. Perusturvalautakunta 27.2.2013 Liite 8 KOTIHOIDON, PÄIVÄTOIMINNAN JA PALVELUASUMISEN ASIAKASMAKSUT 1.3.2013 alkaen (Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulaki ja asetus 17.11.2011)

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2016 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, Sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN MAKSUT. Avoterveydenhoidon maksut

TERVEYSPALVELUJEN MAKSUT. Avoterveydenhoidon maksut Perusturvalautakunta 65 19.12.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudet asiakasmaksut 1.1.2014 Ptltk 65 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuissa noudatetaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista

Lisätiedot

JYVÄ Julkisen ja yksityisen yhteistyö vaikuttavat toimintamallit sosiaali- ja terveyspalveluiden arvoverkostossa

JYVÄ Julkisen ja yksityisen yhteistyö vaikuttavat toimintamallit sosiaali- ja terveyspalveluiden arvoverkostossa JYVÄ Julkisen ja yksityisen yhteistyö vaikuttavat toimintamallit sosiaali- ja terveyspalveluiden arvoverkostossa Antti Peltokorpi 21.5.2014 Aalto-yliopisto/Oulun yliopisto/oulun AMK Miten hoito usein etenee

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa. Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari

Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa. Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari Valinnanvapaus Ruotsissa ja Tanskassa Johtaja Marko Silen Helsingin seudun kauppakamari Ruotsi Ruotsissa alkoi 1980-luvulla keskustelu julkisen sektorin tuottavuudesta ja kansalaisten osallisuudesta sekä

Lisätiedot

1990-2010. Yleislääketieteen erikoislääkäri. (Sidonnaisuudet: 31 vuotta terveyskeskustyötä, 3 kk yksityinen ammatinharjoittaja)

1990-2010. Yleislääketieteen erikoislääkäri. (Sidonnaisuudet: 31 vuotta terveyskeskustyötä, 3 kk yksityinen ammatinharjoittaja) Muutokset terveyskeskuksissa 1990-2010 Osmo Saarelma Yleislääketieteen erikoislääkäri (Sidonnaisuudet: 31 vuotta terveyskeskustyötä, 3 kk yksityinen ammatinharjoittaja) Mitä tapahtui kunnallisille lääkäreille

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi?

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? VALINNANVAPAUS sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? 1 VALINNANVAPAUS enemmän terveyttä samalla rahalla Sote-uudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot