Kehitysideasi tulevia KIVINET -tapahtumia ajatellen: Helsinki 3/2013:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehitysideasi tulevia KIVINET -tapahtumia ajatellen: Helsinki 3/2013:"

Transkriptio

1 Kehitysideasi tulevia KIVINET -tapahtumia ajatellen: Helsinki 3/2013: Standeille väljemmin tilaa. "Kansainvälistymisen mentorointiklinikka" olisi hieno, ei välttämättä massatilaisuutena tai vain yksittäisille yrityksille vaan pienille ryhmille, 6-8 henkilöä eri yrityksistä kiertämässä eri asiantuntijoiden juttusilla, jotta pääsisi hieman syvemmälle siitä miten kansainvälistymispalveluihin pääsee oikeasti mukaan ja missä järjestyksessä kannattaa edetä, eikä vain yleinen toteamus, että tällaista on olemassa, tehkää jotain. Olisi tärkeää luoda tunnelmaa siitä, että mikroyrityksetkin ovat tervetulleita näiden palveluiden pariin henkeä työllistävien yritysten luvatussa maassa olisi ehkä kannattavaa ottaa tilaisuuksiin mukaan myös näkökulmaa siitä miten pienen mittakaavan yritykset voisivat laajentaa toimintaa kansainväliseksi "pienessä mittakaavassa" hyödyntämällä esim. verkkoyhteyksiä, ilman massiivisia rahallisia ponnistuksia (toimistojen/kauppojen perustamista ulkomaille) ja ilman nopean kasvun tavoitetta, joka ihan tieteellisesti todistetusti ei ole mikään pitkäjänteisen menestyksen ultimaattiratkaisu. Kansainvälistä yritysyhteistyötä ja "jalkamiesagentteja". Jos kynnys käsittää potentiaalisena markkina-alueena pohjoismaat/eurooppa/maailma heti toiminnan alussa olisi matalampi, pienyrittäjyyden riski ei välttämättä tuntuisi niin ylitsepääsemättömältä, kuin ajatuksessa toimia vain kotimarkkinoiden varassa. Tällainen tarjoaisi esimerkiksi käsityön ja muotoilun saralla toimiville sekä spesiaalituotteita tekeville yrityksille merkittäviä uusia toimintamahdollisuuksia. Metaforisesti olisi hyvä jos alettaisiin istuttaa myös puita, ei vain metsiä. Voisiko tapahtuman järjestää Espoossa vaikkapa Barona areenalla? Standit saisi ollla eri tilassa kuin esitelmät. Kuuntelin pari esitelmää, mutta mielenkiintoisimmat standit jäi käymättä kun ne olivat seminaaritilassa. Ministeri Stubbin voisi jättää pois tapahtumista -> hokee vain vienninedistämismatkojen ihanuutta. Team Finland on suurimmaksi osaksi muuta. Pienemmät Pk yritykset esityksiin esim hlöä työllistävät joita on varmaan eniten.. Fintra ja muut pois pömpeleitten takaa juttelemaan yleisön kanssa. Esimerkkejä myös pk-yrittäjistä luovalla alalla, erityisesti muotoilu ja design kiinnostavat. Haluaisin saada jatkuvasti lisätietoa Kivinetin toiminnasta ja saada myös mahdollisuus osallistua aktivisemmin Kivinet-verkostoon. Pitäkää oikeat yrityscaset ohjelmassa, ovat hyviä ja mielenkiintoisia. Olisi voinut olla konkreettisemmin esitys Team Finland -ajattelusta Finpro, Finnvera ym toimesta, että miten he huolehtivat yhteisöllisestä ajattelusta konkreettisin toimin. "Tuotelähtöisyys" jylläsi siinäkin, eli miksi tahot aina tuodaan esiin organisaatioina? Miksi tuki ei olisi esillä asiakkaan huolen näkökulmasta, eli esim. otsikoilla "rahoitus, koulutus, paikallinen tuki jne." Tavoittelimme yrityskontakteja mutta suurin osa osallistujista oli järjestöjen jne. edustajia jotka eivät ole kohderyhmäämme. Lisäksi tilan pohjakartta oli muuttunut ja käytössä ei ollut ns. baarituolia joka ilmoitettiin kuuluvaksi pakettiin. Jatkossa siis enemmän aikaa osallistujien kontaktoinnille ja mielellään näytteilleasettajatila erilliseen tilaan kuin missä esitykset ovat. Pysykää vetovoimaisissa puhujissa. Käytännön tarinat ovat tehokkaimmat kaikkien osalta.

2 Voisiko ajatella "yritysklinikkaa" jossa asiantuntijan avulla löydettäisiin räätälöity kv-palvelu yritykselle? "Reuna-alueiden" kuten Lähi-Itä, Keski-Amerikka ja Pohjois-Afrikka erityisolot ja kaupankäynti siellä olisi hyvä aihe Teamille. olisiko ideaa saada esimerkkejä myös tiskin toiselta puolelta, eli ulkolaisista asiakkaista, jotka ovat hurahtaneet suomalaisiin tuotteisiin ja miksi? esim. Crate & Barrel mainittiin Marimekon pitkäaikaisena asiakkaana. Melko usein kuulee yritysten kommenttina sen, että erilaiset julkiset tukipalvelut löytyvät mukaan jo kansainväl.toimenpiteiden aloittamisen jälkeen ja silloinkin jotenkin vahingossa. Eli tiedottaminen/jakelu pitäisi varmaan hoitaa jotenkin toisin. Voisi olla yhteinen paneeli yrityksistä ja TEM toimijoista jotka saisivat heitellä toisilleen kommentteja, kysymyksiä, parannusehdotuksia ym. ja aikaa ainakin tunti. Voisiko näytteilleasettajilla olla edeltävä tilaisuus get together -teemalla Mielestäni tilaisuus oli jotenkin hengetön, yritys caset liian pitkiä ja pitkäveteisiä, punainen lanka puuttui. Kv-torin osalta ei yhtään uudistunut aiemmalta kierrokselta. Hyvä, että tapahtuma järjestettiin. Kiitos siitä. Kuulisin mielelläni pienten yritysten kansainvälistymisestä konkreettisia esimerkkejä IT / SW alalta. Lisäksi tavalla tai toisella mahdollisuus ajatustenvaihtoon. Selkeitä toimintatapahtumia suomalaisille yrityksille, jotta voimme säilyttää Suomessa työpaikkoja. Voitte myös tuoda ulkomaalaisia yrityksiä tahoja jotka haluaisivat importioida Suomalaista osaamista&brändejä omilla mailleen. Esim speed date:n merkeissä pystyisitte järjestemään Suomalaisia ja ulkomalaisia yrityksiä oma export/import interessien valossa Tilaisuudessa voisi olla TeamFinland -tiski, josta ohjataan tarvittavan toimijan puoleen. Ständejä, mainoksia, roll up:ja, ihmisiä, jotka halusivat tarjota jotakin, ym. oli liian paljon. Tilaisuus oli erinomainen, kiitos siitä! Ehkä tulevaisuudessa voisi tuoda esille esimerkkejä suomalaisten yritysten onnistuneesta kv-yhteistyöstä, vrt. Mika Ihamuotilan erinomaiseen esitykseen ja nimenomaan yhteistyöhön kannustamiseen. Hankintatoiminta kans.väl. markkinoilla, yhteistyökumppaneiden valinta ja sopimusasiat (import-asiat) Alahärmä Lisää yrittäjiä, jotta koko tapahtuma ei menetä uskottavuuttaan. kannustavia yritysesimerkkejä enemmän (kts esim. lehti Finpro in Front) - kvtorin osallistujien kesken voitaisiin järjestää erillinen tutustumistuokio jolla voitaisiin edistää yhteistyötä yritysten kansainvälistymisen edistämiseksi Enempi konkreettista apua, eikä ainoastaan lappujen jakoa. Edustajilta sai siis hyvää tietoa, mutta aikaa ei ollut riittävästi kunnon keskusteluun kaikkien kanssa. Johtuu tietysti osittain siitä että näytteille asettujia oli paljon. Yrityksiä oli paikalla hyvin vähän. Miksi yritykset eivät tule? Kutsuja lienee syytä toistaa ja mainostaa laajemmin. Tilaisuus oli sopivan mittainen ja esitykset hyviä, järjestelyissä ja sisällössä ei ole vikaa. Esitykset olivat hyviä, mutta yrityksiä vieraina aika vähän, toimisiko maakunnallinen tilaisuus paremmin yrityksiä vetävänä? Voi olla, että kolmen maakunnan yhteinen tapahtuma ei houkuttele yrittäjiä niin hyvin mukaan. nyt kaikkien kaupunkien Pietarsaari, Kokkola, Vaasa ja Seinäjoki, joutuivat lähtemään eri paikkakunnalle tarta vasten tapahtumaan. Mukana voisi olla myös selkeä, hyödyllinen luento jostain vientiin liittyvästä aiheesta esim.; millaisilla keinoilla ja mitä kulttuurellisia asioita on syytä ottaa

3 huomioon tietyllä markkina-alueella (yksi alue/tilaisuus), selkeä vientimyyntiluento, sopimukset on yleensä tylsiä, mutta välttämätön "paha" huomioitavaksi voisi olla yhden kerran aihe, alihankinta/ostaminen ulkomailta; mitä otettava huomioon? jne. Turku 8/2013 puheenvuorot tuntuivat yleisiltä yritysesittelyiltä. "Tori" -kuvio ei toiminut odottamallamme tavalla. Seminaariyleisö ei tullut sinne juuri lainkaan taukojen aikana. Hyvä tilaisuus ja erityisesti lopussa syntynyt keskustelu. Yritysesimerkkejä voisi opastaa niin, että eivät käyttäisi liikaa aikaa yrityksestään kertomiseen, koska se on aika epäolennaista. Esimerkit muuten hyviä, tosin kaksi niistä oli aika samankaltaisia. Kokemuksia sudenkuopista yritysten kansainvälistymisestä. Millaista yhteistyötä suomalaisilla yrityksillä on kansainvälistymisessä. Business-cafe voisi olla hyvä tapa saada paikalla olevat yritykset vaihtamaan kokemuksia ja ajatuksia Enemmän aikaa verkostoitumiseen ja toriin Vaihtevuutta yritysesimerkkeihin. Asiantuntijuusvienti on eri asia kuin tavaravienti Vahvempi viestintä PK-yrityksille, joita asiantuntijapalveluiden tarjoajat haluavat kontaktoida. Mikäli mahdollista, voisi olla hyödyllistä järjestää tapahtuma, jossa käsiteltäisiin ensin yleisesti Suomen kannalta isoja kohdealuekokonaisuuksia ja sen jälkeen ohjelma voisi eriytyä, esim. Venäjä ja CIS, Pohjos-Amerikka, jne. Tapahtuma olisi ollut uomattavasti hyödyllisempi jos ei olisi ollut minkäänlaista peruskäsitystä eri tahojen toiminnasta, mikäli näistä oli tietoa niin mielestäni anti jäi vähäiseksi. Tämä on tietysti täysin ymmärrettävää, mutta etukäteen ei voinut päätellä missä vaiheessa olevalle yritykselle/henkilölle tapahtuma oli suunnattu. Yritysesimerkit olivat sinänsä kivoja, mutta todellisen tiedon ja hyödyn valossa melko hyödyttömiä, ja ne olivat aika suuri osa tapahtumaa. Enemmän aikaa yrityksille asioida kv-torilla saamassa käytännön neuvoja ja konkreettisia toimintaohjeita jatkon varalle, esitelmiä/puheita lyhyemmiksi Hieman enemmän aikaa verkostoitumiselle, esim. 3minuutin tapaamisia speed dating tyyliin. Upeaa, että saatiin tapahtuma turkuun enemmän vielä yhteistyöyrityksiä kohdemaissa Team Finlandin jäsenten ja muiden ständejä ei pidä erottaa eri tiloihin. - Aikataulujen pitämisestä täytyy pitää kiinni. Esitelmät pitää keskeyttää jos ne venyvät annetun ajan yli, koska aikataulun venyminen kumuloituu päivän loppuun. - Enemmän aikaa verkottumiseen. Yritysesitykset, erityisesti Vahterus, olivat hyviä. Hyvää oli myös hyvä osallistujamäärä, etenkin yritysosallistujat. Kaikille tapahtumille tämä tori-idea, erittäin helppoa verkostoitua. Olisi hienoa, jos yleistä keskusteluaikaa voitaisiin varata enemmän, jopa lyhyitä tuokioita rauhallisessa tilassa, sopivien kumppanien kanssa käytäväksi. Enemmän aikaa kysymysten esittämiseen puhujille. Standikonsepti ei ole toimiva. Yrityksiä tulee paikalla liian vähän. Tilaisuus on ememmän näytteilleasettajien keskinäinen tilaisuus kuin aito asiakkaiden kohtaustapahtuma. Joensuu 9/2013

4 syytä herätä huomioimaan myös entistä tärkeämmiksi tulevat IP/IPR - asiat, etenkin kun ollaan menossa uusille markkinoille. Tämän osalta tarvitaan herättelyä niin yrityksissä kuin yrittäjien tukijoukoissakin. Puheenvuoroja oli 1-2 liikaa. Enemmän aikaa yritysesimerkeille, jotka olivat erittäin hyviä Saisikohan yrittäjiä paremmin paikalle viikonloppuisin? Mukana olleet yrityspuheenvuorot olivat erinomaisia, niitä tulee olla jatkossakin mukana! Team Finland -kontaktien saaminen käteen olisi ollut hyvä tai tieto, mistä ne löytyvät KV tori ei oikein toiminut, kahvistelu tauolla kiinnosti enemmän mutta sekin oli hyödyllistä. Team Finlandin esittelyä kannattaa jatkaa - eri alojen yritysten ceisejä ja onnistumisia - ehkä vähän enemmän aikaa vapaaseen tutustumiseen lisää kokeneitä yrittäjiä ja täsmämarkkinoiti potentiaalisille viejille - myös uusiin maihin - rohkaisua! Olisi hyvä, jos ihmisten nimilaput olisivat niin isoja, että niistä näkisi myös lukea helposti, ihmisen ja myös yritysten/organisaatioiden nimet. Hieman tiivistetympiä esityksiä, nyt meinasi joillakin mennä aikataulut pahasti pieleen eikä ihan kaikkia kalvoja kyllä jaksanut seurata Viennin rahoitusmallien ja esimerkkien läpikäynti Paikallinen Team Finland edustaja kannattaisi nostaa reilummin korokkeelle Kv-tori ei toimi. Kahvitauko menee tarjoilujen jonottamiseen ja nauttimiseen. Seminaariosuuden esitykset on pidettävä paremmin aikataulussa! Aika miettiä uusia formaatteja tai luopua tapahtumasta. Team Finland toimijat pitäisi esitellä alussa, jotta joku tulisi ständille. Ständillä Finnpartnership/Finnfund kävi noin 5 henkilöä, joista yksi oli yritys, jolle rahoituspalvelumme olisi ollut varteenotettava vaihtoehto. Kajaani 9/2013 Yritysten aktivointi saapumaan paikalle, nyt osallistuminen oli tosi heikkoa. Parempi tiedon kulku, mahdollisesti tapahtumaa varten luotu yksinkertainen verkkosivu. Yritysesimerkit ovat hyviä Muuttakaa nimi. Nimi on todella todella HUONO!!! Tapahtuman markkinointiin voisi satsata enemmän. Aikataulu hieman väljemmäksi. Liian tiukka aikataulu, vähemmän julkisen sektorin esityksiä, enemmän yrityscaseja Tapahtumassahan ei ollut yhtään kainuulaista kansainvälistyvää ja kasvavaa yritystä edustettuna - puhujayrityksiä lukuunottamatta. Eli ala-arvoinen suoritus tapahtuman markkinoinnin ja viestinnän näkökulmasta. Ja hävettää kainuulaisten yrittäjien puolesta, kun eivät ole käyttäneet tilaisuutta hyväkseen. Mistä tämä johtuu? - Tapahtuman nimi ei kerro mistä tapahtumassa on kyse ja miksi yrittäjän kannattaa tapahtumaan osallistua? - Kainuulaiset kasvuyritykset voidaan nimetä suoraan ja ne tunnetaan hyvin - oliko yrittäjiä kutsuttu tapahtumaan henkilökohtaisesti vai luotettiinko vain laiskasti sähköpostin voimaan? - Tapahtuman sisältö oli taas pakattu täyteen eri tahojen puheenvuoroja ja esityksiä - näitä juttuja on kuultu monet kerrat. Jos sisältöjä katsottaisiin ennemmin yritysten näkökulmasta ja tarpeista, niin saataisiin sisällöstäkin kiinnostavampi. Tapahtumassa oli parasta Lappsetin tarina sekä pelipoikien valmistellut ja asiantuntevat esitykset. Näistäkin olisi saatu enemmän vaikka pienemmällä yrittäjien porukalla toisia sparraten. Nyt tapahtumassa rahoittajien

5 ja valtiohallinnon edustajat puhuivat omista jutuistaan ja omasta näkökulmastaan toisilleen. Kahvit ja sämpylät oli ihan hyvät. Ennakkomarkkinointiin voisi panostaa enemmän. Tilaisuudessa oli valitettavan vähän yritysten edustajia. Myös tilaisuuden agendan muotoutuminen tapahtui aivan viime metreillä. vastaava lähinnä oman alueen voimin kerran vuodessa Osallistujalistan lähettäminen ennen tapahtumaa, antaa osallistujille mahdollisuus valmistautua paremmin itse tapahtumaan. Lahti Yritysesiintymiset ja aidot monenkeskiset keskustelut ovat näiden tilaisuuksien parasta antia. Yritysten omat kokemukset ovat aina kiinnostavia. Ehkä kuitenkin 20 minuuttia olisi parempi puheenvuorojen kesto, kuin 30. Olisi tiiviimpää asiaa. Muuten on aika vaikea antaa neuvoja, kun en tarkemmin tunne kyseisen yhteisön tavoitteita. Olen ollut muutamissa KIVINET-tapahtumissa ja kaikissa on korostunut mielestäni suurempien yritysten asiat. En ole kokenut että pk-yritysten ongelmia olisi osattu vieläkään käsitellä. Enemmän aikaa/taukoja verkostoitumiselle. Nyt tilaisuudessa oli 30 minuutin kahvitauko pienryhmäkeskustelujen välillä, joka käytettiin itse asiassa työryhmätyöskentelyyn. Muuten ohjelma oli erinomaisesti koottu. Vienti-ja maahantuontiyritysten aktivoimiseksi paikan päälle ei riitä sähköpostiviestit vaan telemarkkinointi. Enemmän aikaa ryhmäkeskusteluille Niitä voisi järjestää useammin.. Olin pettynyt koruntekijän luentoon. Anne Berlinin luento toisaalta korjasi tilanteen erinomaiselle tasolle. Nyt esim koruntekijä oli alle euron liikevaihtoa pyörittävä yritys, jonka markkinat eivät olleet maailmanlaajuisia. Esim meidän asiakkaat ovat kansainvälistä toimintaa ympäri maailmaa harjoittavia yrityksiä, uskon että jo niiden perusteella olisi voinut olla enemmän annettavaa. Pidin erikoisen harmillisena sitä ilmiötä, kuinka yrittäjä voi ampua jonkun yritystoiminnan niin alas kuin tämä samainen yrittäjä heitti lokaa mainostoimisojen ylle. Esimerkkinä mainittakoon että hän toi esille että mainostoimisto ottaa euroa nettisivujen tekemisestä. Olen ollut yrittäjänä 25 vuotta ja toiminut alalla yli 40 vuotta enkä ikinä ole voinut kuvitellakaan että kenellekään voisi laittaa mistään työstä euron laskua. Edes vuoden pituisesta projektista. MInusta esitys ei ollut hyvän tavan mukaista. Toivon että saisimme kutsun tulla yhdeksi luennoijaksi, jossa voisimme yrityksille avata ajattelavan mainostoimiston kokonaispalvelut. Eli kuinka mainostoimisto voi olla yrittäjän kehityskumppani myös kansainvälisillä markkinoilla. Ei vain pelkästään visualisti vaan paljon muuta. Esimerkkeinä mainittakoon asiakkaistamme mm. Glaston,Teknoware, Wipak, Dosetec... aikataulusta pitäisi pitää kiinni, puhujien esitykset pitäisi lopettaa jos venyy liikaa. Esitysten sisältö ei aivan vastannut otsikointia, oli vähän pettymys. Ryhmässä ei jäänyt keskusteluun aikaa, alustus/esitys vei lähes kaiken ajan. Työryhmissä hyvät asiantuntijat ohjaamassa/vetämässä, mutta tyhmätyöaika oli aivan lyhyt. ihan pintaraapaisu, joka ei näin toimi, kun kaikki eivät edes ehdi osallistua kunnolla keskusteluun. Jatkossa olisi mukavaa jos ko. tapahtuma olisi osana esimerkiksi messuja, itselleni tulee mieleen muovimessut Lahdesta hyvänä tilaisuutena yhdistää asioita Monet puheenvuoroista oli otsikoiltaan hyviä, mutta itse sisältö ei vastannut otsikkoa ollenkaan (esim. Ulkomaalaiset opiskelijat yrityksen voimavarana kansainvälistymisessä). a) puhujana oli SUOMALAINEN opiskelija, ei

6 ulkomaalainen. b) puheenvuorossa ei puhuttu mitään yrityksen kansainvälistymisestä. Lähinnä näistä pidetyistä messuista. - Miten toimia kehittyvillä markkinoilla Nygårdin viimeinen slide käsitteli kehittyviä maita, kun lähes koko puheenvuoro koski heidän liiketoimintaa Euroopassa. Puheenvuoro ei ollut kannustava esimerkki siitä, että kehittyviin maihin kannattaa lähteä vaan lähinnä pelokas esitys, kuinka vaikeaa sinne on lähteä jne. Valitettavan huono yritysesimerkki. - Aikataulutus. Eero Hintsanen puhui yli 15 min yli hänen puolen tunnin puheenvuorostaan (joka taisi vielä alkaa ennen klo 13) ja täten pienryhmissä tuli hieman kiire, kun aikataulussa kumminkin haluttiin pysyä. Loppupäivästä aikataulusta sitten pidettiin kiinni senkin edestä ja tilaisuus loppui puoli tuntia aikataulua ennen. Mielestäni noille pienryhmille olisi pitänyt antaa enemmän aikaa, koska niissä ne hedelmällisimmät keskustelut yleensä käydään.. - Lisäksi ihmetytti se, että Anne Bernerille ojennettiin kukat, mutta kellekään muulle puhujalle ei. Olivatko muut "vähempi arvoisia"? Monet tulivat Helsingistä ihan kuin Bernerkin, joten sekään ei selittäne tätä. Ryhmäkeskusteluille varattu aika voisi olla pidempi. Mielestäni ryhmätöiden purku voisi tapahtua tapahtuman jälkeen sähköisesti. Olisi jännä, jos tapahtuman ympärillä olisi sähköinen keskustelufoorumi. Caset voisivat olla mielenkiintoisempia. Esitykset olivat hyviä ja työryhmät oli hyvä toteutus. Ryhmässämme tuli paljon keskustelua annetusta aiheesta. Aika tuli kuitenkin vastaan liian nopeasti. Muutama kertoi, ettei kommenttejaan pystynyt jakamaan aikapulan vuoksi. Lappeenranta Voisi lähettää ennakkokysymyksiä Yleisten tilaisuuksien aika on valitettavasti ohitse. Tulevaisuudessa viestiä täytyy kohdistaa toimialakohtaisemmin. Eri toimijoiden palvelut ja roolit on myös saatava paremmin esiin esim. yhteiseen esitteeseen. Aloitus voisi olla hieman aikaisemmin ja aloittaa parilla esityksellä, minkä jälkeen pidemmpi verkottumistauko "kontaktitorilla" Pitää uudistua, ei saada tarpeeksi yrityksiä paikalle. Tehdään TED tyyppisiä ( tapahtumia eli muutama vuodessa isompia tapahtumia, ulkopuolisia puhujia ja videoidaan kaikki esitykset ja laitetaan ne verkkoon. Lisää konkreettisuutta ja yritystapauksia Enemmän markkinointia. Tilaisuuksiin pitäisi saada enemmän osallistua. Tälläkin kerralla näytteilleasettajia oli enemmän kuin yrityksiä. Kivinet kaltaistaja tapahtumia tarvitaan ja niistä täytyy informoida laajempi ja enemmän Yrityksiä huomattavasti enemmän mukaan Keskusteluille ja esimerkeille hieman enemmän aikaa. Ilmoitukset olivat hieman vaisuja. Kivinet tuo mieleen Ylämaan koruteollisuuden - Ilmoitus menee ehkä useimmilta ohi. Otsikoksi jotain kuvaavampaa ja tuo Kivinet oikeaan alanurkkaan :) Ehkä voisi selkeämmin avata koko kuvaa eri toimijoiden (Team Finland, ELYt, Finpro etc) toimenkuvista, vastuista sekä kuka toimija raportoi kenelle. Tämä jäi minulle edelleen hieman epäselväksi, jota yhdellä sivulla oleva organisaatiokaavio saattaisi paremmin avata. Enemmän yritysten edustajia mukaan Vahvempaa osallistumista ministeriöstä ja Helsingin virastoista Yrityksiä täytyy saada tapahtumiin enemmän mukaan, koska nyt viennin edistäjät keskustelevat vain keskenään.

7 Keskustelupaneeli ok, osanottajat toivat hyvin esille huomioitavia asioita - Vieläkin enemmän tulevaisuudessa painotusta siihen, kuka vastaa mistäkin rahoitus/tuki jne asioissa, hieman jä vielä sellainen kuva että paljon erilaisia palvelujen tarjoajia, mutta kuka lopulta tarjoaa ja mitä? Team Finlandin painotusta enemmän Kemi Asiaa olisi ollut koko päivän kestävään tapahtumaankin. Kansainvälistymiseen apua tarjoavien organisaatioiden edustajat esittelivät palvelun parilla lauseella, mutta useammalle heistä olisin toivonut pidempää esittelyä. Yritys-caset ovat todella hyviä, ja niitä kaipaan jatkossakin. Juontajan kannattaisi pitää aikatauluista kiinni. Puhujia kohtaan epäkunnioittavaa myöhästyä aikatauluista noinkin paljon ja sitten pyytää lyhentämään esitystä kesken kaiken... Keskusteluaikaa eikä esittelyaikaa jäänyt loppuun, vaan ihmiset poistuivat heti. Ohjelma oli erinomaisesti suunniteltu. Mukaan pitää saada suuria ja keskisuuria yrityksiä jotka jo mahdollisesti toimivat ulkomailla. Näiden kautta syntyy todellisia kontakteja pk yrityksille. Tilaisuus koostui aivan liian monesta esityksestä. Yrityscaset varsinkin tilaisuuden alkupäässä olivat hyviä ja asiallisia, jolloin aikataulu vielä pysyi kasassa. Ecca Nordicin esityksestä muodostui yrityksen markkinointitilaisuus ja varsinainen ohjelmaan merkitty aihe jäi käsittelemättä. Savagroupin edustajan puheenvuoro olisi ollut neutraalimpi ja antoisampi. Aika kv-toriin tutustumiseen jäi aika vähäiseksi. Paikat oli aika tiiviisti ja edusta ruuhkautui. Aikataulusta olisi hyvä pitää tiukemmin kiinni, että kaikki esittäisivät asiansa siihen varatussa ajassa. On epäkohteliasta syödä muiden aikaa. Enemmän yrityksen edustajia saatava houkuteltua mukaan. Ehkäpä esitelmää myös ulkomaisen tilaajaorganisaation edustajalta. Jotkut esitykset olivat niin virkakielisiä, että menivät suurelta osin ohi. Tulevia esiintyjiä voisi kouluttaa esiintymisessä. Kansainvälisen yhteistyötahon esitys (yhteistyön tuloksista) Hyvä konsepti jo nyt. Ehkä kv-torin hyödyntäminen vahvemmin mukaan ohjelmaan. Pohjois-suomi/ruotsi/norja akselin yhteistoimintaa. suomi toiminnan rinnalle. EU ja globaali markkinalla, meillä olisi noista naapureista enemmän hyötyä yhteistyöverkostona kuin kilpailijoina. ict/mobiili tekniikan tuomista perinteisille liiketoiminta-alueille. mobiiliratkaisujen esittämien kaivos, infra alueilla. Lisää tietoa Norjasta! Käyttäkää vähemmän aikaa viranomaisten itsensä esittelyyn (esim ELYkeskuksen organiosaatiouudituksen esittelyyn käytetty aika tällaisessa tilaisuudessa, johon sentään n 60 yrittäjää oli varannut aikaansa!!) - Pitäkää luvatusta aikataulusta kiinni. Alkupäivän esitykset menivät jaaritteluksi, loppupäivän mielenkiintoisimmat esitykset menivät jo yliajalle ja niitä sitten hoputettiin. tietoa oli paljon tarjolla mutta osaltaan 'hajallaan'. Jossain tapahtumassa voisi olla mielikuvitus yrityksen perustaminen joko Ruotsiin tai Norjaan tai molempaan jolloin tulisi aika hyvin esille minkä polun mukaisesti tulisi/kannattaisi edetä ja keneltä hakea apua. Pitäydytään ohjelmassa ja aikataulussa paremmin. Nyt tilaisuuden puheenjohtaja muutti sitä, minkä takia etukäteen mielenkiintoisin esitys jäi aikataulusyistä kuulematta. Enemmän aikaa keskustella asiantuntijoiden kanssa.

8 Eri paikkakunnilla olevien KIVINET tilaisuuksiisa pitäisi olla jokin yhteinen sabluuna. Mahdollisuus selvittää face-to-face tapaqamisiin (pituus 10-15min) Kuinka yritysten kontaktit kohdemaassa ovat edenneet käytännön toimeksiantoihin. Minkälainen elin kaari yhteydellä on ollut esim. projektin päätyttyä. Ehtyykö kuppanuustoiminta kun kotimarkkina taas "vetää"? Hieman pitempi aika (2 x 2-3 h) verkostoitumiseen ja kontaktien luomiseen, koska ihmiset eivät aina ole ennestään tuttuja. 2. Yritysten esityksiä voisi olla esim. 5 kpl x 20 min 3. Ulkomainen esiintyjä (esim. jonkin esiintyjäyrityksen asiakas) voisi pitää puheenvuoron asiakasnäkökulmasta. En osaa tarkemmin antaa vihjeitä, kyllä tuo tapahtuma oli hyvä; ei nyt heti tule mieleen, mutta yritysten yhteistyömahdollisuuksien kehittäminen olisi varmastikin tärkeä asia... kts seuraava kohta "muuta mieleen tulevaa" Voisiko paikalla olla myös kohdemaasta oleva asiantuntija, tarkoitan siis että ei pelkästään suomalaisia jotka työskentelevät esim. Norjassa, vaan myös paikallinen asiantuntija/yrityksen edustaja tai vastaava. Mikkeli yrityksiä pitäisi saada paikalle runsaammin, heiltä kuulee ajankohtaista tietoa, mikä yrityksiä arveluttaa ja millaisia suunnitelmia niillä on. Tapahtuma sellaisenaan ja kansainvälistymistori kaipaavat uudistumista. Ehkä voisi olla yksi yhteinen kaikkien toimijoiden valtakunnallinen tapahtuma tai alueellisia markkinakohtaisia tapahtumia. Yrittäjien omakohtaiset tarinat ovat aina kaikista kiinnostavimpia ja opettavaisimpia. Enemmän kiinnostavuutta kansainvälistymistoria kohtaan. Yrityscaset ovat mielenkiintoisia ja opettavaisia. Yritysesittelyssä voisi alussa selkeästi kuvata toimialan, tuotteet, liikevaihdon, henkilöstön lukumäärän, sijainnin ja yhteystiedot. Tämän vuotisen tapahtuman sisältö oli hyvä, joten jatkakaa samaan malliin. Toivoisin ainakin yhden luennon/casen matkailun alalta. Formaatti on kulunut eikä houkuttele tarpeeksi yrityksiä osallistumaan. Hyvin järjestetty ja verkostoinnillekin oli jätetty tarpeeksi aikaa. Ohjelma oli kattava ja hyvin vedetty. Miten saada ujot suomalaiset puhumaan tällaisessa tilaisuudessa? Jollain tavalla pitäisi saada alueen vientiyritykset paremmin paikanpäälle, ei vain yritysten ystäviä. Potentiaalisia asiakkaita ei juurikaan käynyt meidän pisteellä kv-torilla. Miten yritykset saisi osallistumaan tapahtumaan ja levitettyä sanaa kaikista toimijoista, jotka voivat auttaa yritystä kansainvälistymään? Menestystarinoiden lisäksi tulevaisuuden mahdollisuuksien avaamista. Esim Venäjä: löytyykö venäläistä osapuolta kertomaan kaavailuistaan (Pietarin projekteja tms)? Esimerkkiyritykset pitää valita PALJON huolellisemmin. Nyt esiintyneet yritykset eivät kestä tarkempaa tarkastelua ja pelkän katteettoman hypetyksen ja itsekorostuksen kuunteleminen ei kiinnosta. Tarvitaan kunnon substanssia jossa ammattilainen puhuu ammattilaiselle. Tapahtuman runko oli hyvin suunniteltu ja esitykset mielenkiintoisia. Ainoastan verkottuminen ja eri organisaatioiden tapaamisten koordinointi jäi hieman vajaaksi, joskin tapahtuman pienen koon ja osallistujamäärän ansiosta nekin suurin piirtein onnistuttiin toteuttamaan, vaikkakin niihin käytetty aika oli melko rajattu

9 Tapahtuman nimi tulisi ehdottomasti muuttaa sellaiseksi että jo siitä saa kuvan mistä on kyse. Nykynimellä esim. sähköposti jää helposti lukematta kun ei viittaa asiaan mitenkään. Tapahtumaväliä voisi harventaa. kansainvälistymistori ei vaan tunnu toimivan niin sanottu seminaariosuus oli hyvä ja antoisa Miten saadaan yrittäjät paikalle todellinen verkostoitumis / mätsäys tapahtuma saatava yrittäjille - mutta miten? Tämäntapaisissa tilaisuuksissa tapahtuman järjestäjähenkilöstön määrä suhteessa asiakkaisiin on liian pieni, jotta tilaisuudet olisivat tehokkaita. Toisaalta jos ei tehdä mitään vaikuttavuus on varmasti nolla. Kaikkien EU'n, valtion tai kunnan tuella järjestettyjen tilaisuuksien suhteen olisi ainakin seurantamielessä tärkeää laskea muuttuvien kustannusten asiakaspäälukusuhde. Järjestävän henkilöstön palkat eivät ole olennaisia, vaan nimenomaan muuttuvat, tilaisuuden järjestämisestä aiheutuvat kustannukset. Nehän voitaisiin vaihtotehtoisesti suunnata suoraan yritystukeen. Jos tällaista tilastoa kerättäisiin (ehkä jo kerätäänkin), voitaisiin tarveharkinta tehdä faktojen perusteella jo ennen kuin tilaisuuksien järjestäminen sälytetään järjestävien tahojen vuositavoitteisiin. Enemmän kohderyhmää paikalle, isompi alue Kuopio Kaikkiaan antoisa ja mielenkiintoinen tapahtuma. Mukavan rento tapahtuma, kiitos :) Yritykset puuttuivat! Vapaamuotoiselle keskustelulle olisi hyvä varata enemmän aikaa. Nyt sitä jäi todella niukasti, vaikka siihen olisi ollut tarvetta. Osallistujiin tulisi saada enemmän yrittäjiä ja yritysten edustajia. Tunnelmallinen tilaisuus, jossa oli hyviä näkökulmia. Ruusut: Hienoa kun järjestettiin! Kannattaa satsata kerran vuodessa laadukkaaseen Team Finland -tapahtumaan. Paikan päällä videoidut lyhyet pätkät oli hyvä idea. Olisi tietysti voinut haastatella kaikki "yritysten ystävät". Osa jäi ilman huomiota. Risut: Liian pitkät esitykset. 15 min olisi riittänyt. TeamTorin anti oli sekava. Ponsse on kiva firma, mutta ei paljoa osu pk-yrityksen maailmaan. Heillä on resursseja hoitaa asian viimeisen päälle ympäri maailmaa. Pari nasakkaa pk-esitystä olisi ollut poikaa. Tilaa olisi tullut lyhentämällä muita esityksiä. Ei mitään uutta. Ei mitään konkreettista. Työajan haaskausta. Viihdepuoli onnistui. Verkostoitumisen kannalta ok. Mielenkiintoinen tapahtuma! Opiskelijan näkökulmasta oli hienoa olla mukana tekemässä tapahtumaa, ruuat olivat hyviä, terveisiä tekijöille. Ikävää oli se, että musiikkikeskuksella ei voinut syödä lounasta. tilaisuus oli hienosti järjestetty ja kaikki toimi Yritysedustajia oli paikalla kuitenkin aika vähän. Toivottavasti meitä löytyisi savosta lisääkin... Aika pitkä päivä oli niin pienellä purtavalla, lämmin lounas/täytetty patonki tms. olisi kruunannut päivän!+ Enbuske oli todella hyvä valinta vetämään ko. tapahtumaa. Kari Voutila oli hyvä, mutta ei oikein yrityksen kansainvälistymiseen tullut eväitä. Rohkeutta ja rajojen rikkomistako? Aika viihteellinen tilaisuus, mutta asia-anti vähäinen. Liian opiskelijapainotteinen loppu ja kertausta. Missä yritykset????? Team Finlandin olisi voinút nopeamminkin ja käytännön esimerkein esitellä ei organisoitumista jne. Torilla olevista ei oikein kaikista selvinnyt kenen pöytä. Kiva että kansainvälisyydestä ei pidetty pönötyspuheita, vaan juttu saatiin

10 varsin hauskasti ja havainnollisesti (esim. Ponsse) esille. Tuomas Enbusken rooli moderaattorina oli myös hyvä ja ulkopuolisena sai aikaan hauskoja tilanteita, kun haastattelut tehtiin yllättäen (re. Savonia-yritys?). Opiskelijoiden rooli myös mahtava, ja hissipuheiden teko & videointi olivat erittäin hyödyllistä nähtävää kaikille. Suomalaisten markkinointitaidot eivät aina ole maailman parhaita. Tämä viestintäteema singahti upeasti esille koko ajan. JazzCafe ja tanssit tekivät ilmapiiristä varsin viihtyisän. Kivan rento tilaisuus, onnea järjestäjille! Hyvä tilaisuus. voisi järjestää vuosittain. mukava ohjelma, vähän liian pitkiksi venyneitä osa puheenvuoroista, lähinnä UM Juontajan tulisi tutustua esityksiin / esittelijöihin /aiheisiin tarkemmin ennen tapahtumaa. Missä oli se loppuyhteenveto "mitä tänään opittiin"? Osanottajissa olisi suonut olevan enemmän yritysten edustajia! Nyt osallistujaluettelon mukaan suuri osa eri järjestöjen ja julkisen sektorin edustajia... Seminaarin oli asiapitoinen, mutta asiat oli kivasti verhoiltu keveämmän ohjelman lomaan. Lisäksi Ponssen Hannu Vauhkonen sekä Anti festivaalien puhuja onnistuivat tekemään esityksestään mielenkiintoisen mutta asiaa sisältävän. Laittoi ajattelemaan omankin yrityksen toimintaa. Lyhyesti: Hyvä seminaari muttei raskas. Kiitos.

11 Muuta mieleen tulevaa kansainvälistymispalvelujen edistämiseksi: Helsinki: Kannustan kehittämään yhden luukun mallia entisestään konkreettisemmaksi ja helpoksi. Itsekin rahoitusapua saaneena tiedän, kuinka haastava hankehakemuksen tekeminen voi olla. Lisäksi tuntuu, että käytännön tason ongelmista ja erityisesti aikataulusta, jolla suomalainen PK-yritys pääsee kiinni ulkomaisiin asiakkuuksiin tuntuu rahoittajapuolella olevan huomattavasti reaalimaailmaa optimistisemmat käsitykset. Edelleen peräänkuulutan mikroyrittäjien ja pienyrittäjien markkinointiyhteistyötä vetävänä, että tuemme kaikilla toiminnoilla isojen yritysten voimaantumista. On kuitenkin vääjäämätön tosiasia, että heillä ON JO paljon valmiuksia mennä kansainvälisille markkinoille. Mihin tässä hetkessä tulisi herätä on UUDET ideat kansainvälistymiseen ja miten mikroyrittäjistä kasvatetaan tiimeissä vaikka tuplakoko? Täten mahdollistuisi yli työpaikkaa. Olen ollut yrittäjänä yli 20 vuota ja oman yritystoimintani ohessa tukenut, kouluttanut ja sparrannut pienyrittäjiä, jotka tarvitsevat tänä päivänä sekä enemmän mahdollisuuksia että kannustavampaa lainsäädäntöä, joka mahdollistaisi oman erikoisalan kasvattamisen kansainvälisille markkinoille. Joten peräänkuulutan "muita TEAM FINLAND-projekteja", joissa asetetaankin tavoitteeksi kerätä vaikka pienyrityksen joukko kouluttautua ja kansainvälistää. Se on jotain, mistä tässä maassa todellisesti on puute. Kuitenkin tulevaisuuden trendi on vastuullisuuden, joustavuuden jatkuva lisääntyminen - ja tähän joustavan ratkaisun tarjoaa juuri joukko pienyrittäjiä. Tätä Suomen voimavaraa tulisi lisätä ja se vaatii uudenlaista asennetta ja täysin uudenlaisia toimintatapoja, jotta saamme pienet yritykset kasvamaan ja kansainvälistymään. Itse rakennan mikroyrittäjien verkostoa ja koen, että yritykseni toiminta on yhteiskunnallista, jota juuri Team Finlandprojektissa pitäisi tehdä. Nyt teen sitä omarahoitteisesti. Olisi hienoa löytää yhteistyön muotoa, joka tulisi mikro-ja pienyrittäjien tueksi. ( Mielenkiintoista olisi saada paikalle myös ulkomaalaisia puhujia kertomaan minkälaisia kumppanuuksia maailmalla Suomelta toivotaan nyt ja avaamaan niitä syitä miksi aikaisemmin on valittu yhteistyö Suomalaisen yrityksen kanssa. Kansainvälistymistori oli aivan liian täyteen ahdettu. On syytä valita tarpeeksi suuri sali tapahtuman pääpuhujien kuulemiseksi. Nyt ulkopuolelle jäi valtava määrä ihmisiä. Mielestäni tämä oli iso Jos ei tällaista vielä ole, tarvitaan "kansainvälistymisen vaihde"; joku jolla on kokonaiskäsitys kaikista team finlandin alaisuudessa olevista mahdollisuuksista ja joka osaa pitchin perusteella ohjata oikeaan suuntaan. Vähän niinkuin työvoimatoimiston työlinja.. PK-yrityksille selkeä toimitantatapa eli vaikka 10 steppiä miten idean kanssa lähestyä oikeeta luukkua. Team Finland -ajattelu on mielestäni aivan loistava juttu! Ajatus siitä, ettei se ole "valtiovallan organisaatioiden projekti" vaan "meidän kaikkien maailmalla kulkevien yhteinen oma juttu" on tämän ydin! Teen parhaani omalta osaltani aiheessa. Kauppakamarien ja Finpro vientiedistämismatkat ovat olleet perinteisesti erittäin kalleita pk-yrityksen näkökulmasta. Kokemuksemme heidän kanssa on osoittanut, että oikea alaamme asiantuntemus ja markkinatuntemus siellä puuttuvat.

12 Matkaille yleensä on otettu tutut pörssiyhtiöt, kenellä on jo ollut edustustoja ko. alueella, ja heille on järjestetty face-to-face tapaamiset. Muut joutuvat tyytymään yleisluonteiseen ympäripyöreään yhteistilaisuuteen. Ilman järkevästi järjestettyä (valtion)tukea pk-yrityksillä ei ole mitään mahdollisuuksia saada mitään projektia vientiedistämismatkojen jälkeen. Kyllä vastaanottaja ilomielellään imee kaikki tiedot suomalaisesta osaamisesta ja antaa lupaukset. Todellakin one-stop-shop olisi aivan huippujuttu yrittäjälle. Näkisin että matkailu on helppo/kevyt silta maiden välillä ja me voimme tukea ja antaa tietoa Helsingin matkailullisesta imagosta materiaalipankkimme; kuvien ja videoiden sekä 11 kieliversio Matkailjan Opaamme kanssa. Antaa tavallaan kv yritykselle tausta mistä maast/kaupungista tullaan ja samalla toivottaa mahdolliset yrityksen yhteistyökumppanit, koulutukseen tulevat tms tervetulleiksi Helsinkiin. Matkailu on kaikille yhteinen intressi ja avaa keskusteluita helposti. Haluan olla kuulolla ja valmiina tarttumaan mahdollisuuksiin. Joskus jopa ehkä osallistumaan myynninedistämismatkalle? Mediaan tarinoita, joista muut saa intoa ja ideoita. yhden lippuluukun käytäntä tulikin jo eilen tapahtumassa käsiteltyä, mutta vielä selkeämmin: markkinoidaan Team Finland -nimellä, jotta yritykset osaavat kansainvälistymiskynnyksellään mennä tälle yhdelle luukulle ja kysyä, mitä palveluita ja apuja on tarjolla. Luukulla osataan sitten kertoa kaikki vaihtoehdot kuhunkin vaiheeseen. Vaati myös ammattitaitoisen luukulla työskentelijän. Onneton viisuminhakupolitiikka! Kun Irakista Suomeen kutsuttava korkean tason businessedustaja joutuu hakemaan viisumin Ankarasta! Pitääkö siellä odotella pari viikkoa viisumin myöntämistä? Miksei neuvotella yhteispohjoismaisesta viisumijärjestelystä ja -hausta Bagdadissa? yhden luukun palvelu jää edelleen isoksi kysymysmerkiksi? Yritys-Suomi ei vakuuttanut. Eri toimijoiden välinen yhteistyö on todella hyvä asia. Näkyminen yhtenä rintamana selkeyttää kuvaa yritysten näkökulmasta. Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry voisi olla mukana mentoriroolissa näiden palvelujen edistämisessä sähköposti listat eri yhteistyöprojekteille TE-toimistojen rooli palvelutiedottamiseen ja -jakeluun pitäisi hyödyntää. Toimistoja on helposti löydettävinä kohtuullinen määrä ja siellä jo jonkin verran koulutettua henkilöstöä markkinoimaan ja esittelemään niin Finpron, Finnveran, Tekesin ym. palveluita yrityksille. Olisi tärkeää, että olisi yhden luukun malli, jos saisi kaikki tarvittavat palvelut eikä niin, että pitää itse tietää ja löytää kaikki maholliset palvelun/tuen/avun tarjoajat Yhden luukun periaatetta on viety eteenpäin ja toivon ensiaskelten jälkeen, että sitä kehitettäisiin vahvasti eteenpäin. Pienen yrityksen edustajan en voi käyttää kaikkea aikaa tiedon etsimiseen. Lisäksi vaikka olemme kasvuväylässä mukana ja meille on luvattu esimerkiksi hakemusten nopeat käsittelyajat. Tällä hetkellä avustushakemuksen jätöstä on on neljä kuukautta ja vielä ei ole kuulunut maksua tai lisäselvityspyyntöä. Olen erittäin tyytyväinen tukimalleihin, mutta käytännön toimenpiteet on hitaita. Tilaisuudessakin mainittu "yhden luukun palvelu" kansainvälistyville yrityksille on mielestäni kehittelyn arvoinen idea. Yhteisiä hankkeita maakohtaisesti esim. näyttelyitä, muotinäytöksiä, tapahtumia. Lisää Mika Ihamuotila&PremiX tyylisiä menestys tarinoita ja sen avulla viedä enemmän Suomalais osaamisen viemistä ulkomaille Kansainvälistymispalvelujen tarjoajia on runsaasti: julkisia, puolijulkisia ja yksityisiä. Sen vuoksi olisi hyvä, että TeamFinlandin yhteydessä

13 mainittaisiin myös muut kuin suoraan valtion ohjauksessa olevat toimijat. Muussa tapauksessa "oman kuopan" kaivaminen jatkuu, vaikka pitäisi lisätä toimijoiden yhteistyötä eikä aiheuttaa suurempaa kuilua toimijoiden välille. team Finlandin toimitamalli ja tapahtumat jäivät epäselviksi Olen tehnyt paljon töitä kartoitukseen ja hämmästelen vähättelyä mikro-ja pienyrittäjien osalta. Kaikki tukimuodot eivät ole suunnattuja heille - ainakaan realistisesti. Alahärmä: Kv-rahoitus olisi muutettava etupainotteiseksi - yhden luukun periaate on kannatettava myös muiden kuin team-finlandin asiantuntijoiden kesken. Katso esim. Jokaiselle alueelle, otetaan esimerkkinä vaikka Etelä Pohjanmaa tulisi perustaa yhteistyöverkosto kv-yrityksille. Näen paljon potentiaalia Etelä Pohjalaisissa yrityksissä, alkuun on vain vaikea päästä yksin jos on pieni toimija. Todellinen käytäntö yritysten rahallisessa tukemisessa ja maksatusten järjestämisessä on kaukana tästä hyvästä ja harkitusta KIVINET tai Team Finland -kokonaisuudesta. On vähän sama epäuskoinen tunne, jos yrityksen kokonaispalvelu ja asiakaspalvelukokemus ei tue markkinointia. Loppujen lopuksi yritysten tukemisessa oleellista on raha tai sitä kautta saatava tuki, vain se hyödyttää. Yrityksemme aikaisempien kokemusten mukaan ELY-keskusten kautta maksatukset ovat hyvin hankalasti järjestetty jolloin haluaisimme toteuttaa mieluummin hankkeemme ilman niitä. ELY-keskuksen maksatuksissa olisi hyvä ottaa käytäntöä esimerkiksi Verohallinnon käytännöistä. On vaikea ymmärtää että asiointi ELY-keskuksien kanssa on monimutkaisempaa kuin asiointi verohallinnon kanssa. Yhden luukun kautta saatava hommat vietyä läpi Yritykset näkevät edelleen hyvin hajanaisen ja suuren joukon kansainvälistymisauttajia, edelleen tuntuu siltä, että yhden luukun periaate ei ole tunnettu. Pitää siis jatkaa tätä työtä ja samalla auttajakunnan yhteenpelaamista pitää kehittää (ja vaatia). Vaikuttaa myös siltä että Team Finlandia ei yritykset osaa käyttää. Jotka tarvitsisivat meitä, eivät ehdi hakea meitä esiin. Pitää siis tehdä jalkatyötä yrityksissä jotta näkyvyytemme parantuu. Lisää kokonaisvaltaista viestintää, esim. onnistuneista kansainvälistymishankkeista Turku Tiedän, että monilla pienillä yrityksillä olisi kiinnostusta kansainvälistyä, mutta niillä ei ole riittävästi taloudellisia eikä henkilöstöresursseja kansainvälistymiseen. Yhteistyö Turun AMK:n kansainvälistymistä edistävien tahojen/henkilöiden kanssa B2B- ja erilaiset match making tapahtumat eri kohdemaissa Maakunnallinen taso puuttuu tilaisuuksista ja TeamFinlandista, se on kuitenkin lähinnä pk-yrityksiä ja kuulee herkällä korvalla varovaistenkin yritysten toiveita kansainvälistymisestä. Isot yritykset kyllä osaavat käyttää FinProa ja TeamFinlandin vienninedistämismatkoja, mutta jos viennistä halutaan tukijalka Suomen nousuun niin ne pienet pitää saada mukaan. Team Finland voisi tarvita syväosaajia eri sektoreille auttamaan asiaksyrityksiä. Niitä julkinen organisaatio harvoin pystyy omista joukoistaan tarjoamaan. Yhteistyö yksityisten palveluntarjoajien kanssa voisi olla tarpeen asiakkaiden todellisten tarpeiden löytymiseksi. Balttian liiketoimintaa voisi edistää vielä tehokkaammin.

14 Palveluyrityksellä on oma ongelmatiikkansa kansainvälistymisessä, kun ei ole tarjottavana konkreettista tuotetta. Tarjonnan kohdistamisessa ja tuotteen profiloinnissa tarvitaan kunkin kohdealueen kohdalla erityistietoutta siitä, mitä ja miten palvelut kannattaa tarjota ja mitä konkreettisia toimenpiteitä voisi tehdä. Myös esimerkiksi miten hoidetaan maksuliikenne ja henkilöstön rekrytointi olis hyödyllistä tietoa. Kaikki hallintoon liittyvä lainsäädännön tuntemus eri kohdealueilta edesauttaisi yritystä jo suunnitteluvaiheessa. Pienen yrityksen ja hieman speciaalin toimialan edustajana jolla on "mahtipontiset" suunnitelmat törmää liian usein siihen että ei niistä tarjottavista palveluista sitten oikeasti oikein löydy mitään meille sopivaa. Esimerkiksi kun Team Finland osuudessa tuli Fin Prosta, niin minulle tuli sellainen olo että heiltä löytyy juuri sitä apua mitä tarvitsen. Tämä oli siis se "juhlapuhe" osuus, kun sitten menin edustajan kanssa puhumaan, niin hän itsekin totesi että ei heidän palvelut oikein meitä auta. Olisiko siis syytä saada sitä ketteryyttä sinne palveluihin. Nyt on aika usein niin että jos kyseessä on tietynlainen yritys jolla on tietynlaiset "standardi" tarpeet, niin silloin apua löytyy, mutta jos näin ei ole niin ainoa vahtoehto on sitten kömpelösti yrittää sitä palvelua jotenkin siihen tarpeeseen sovittaa. Muiden yritysten kansainvälistymiscaset kiinnostavia, toivottavasti näitä puheenvuoroja on jatkossakin! otetaan huomioon myös muita aloja kuin laivanrakennus, teollisuus jne. PK-yritysten mahdollisuuksia kansainvälistymiseen pitää vauhdittaa. Suuryritysten kansainvälistyminen on vain "pois Suomesta " malli, joka ei ole kansantaloudellisesti hyvä asia. Mahdollisesti olisi hyvä myös esitellä LYHYILLÄ tietoiskuilla (ryhmämuotoinen esittelytuokio) organisaatiokohtaisesti mitä kullakin on tarjota kansainvälistymisen edistämiseksi, yrityksen elinkaaren eri vaiheissa (rahoitus, työnvälitys, kehittämispalvelut, vienninedistämiskuviot, kumppanien etsintäapu, markkinatutkimukset, koulutus, jne) Joensuu Jos käsitin oikein, Kivinetin tarkoitus on saada kaikki julkiset kv-toimijat samalle luukulle. Olisiko syytä käsitellä asiaa toisestakin näkökulmasta, eli miettiä mitkä nykyisistä julkisista kv-toimijoista voisi lopettaa / yhdistää? On vähintäänkin arveluttavaa että Suomen kokoisessa maassa julkinen kv-toiminta tarvitsee Team Finland-tyyppisen kattojärjestön ohjaajakseen. Hyötysuhde ja toimintojen tehokkuus mietittäväksi! Lisää yrityksiä pitäisi saada kansainvälistymisprosesseihin. Uusia toimintatapoja tarvitaan. Nuoret, kielitaitoiset osaajat mikro- ja pienyrityksiin tekemään edullisin kustannuksin kv-työtä. avoimien ovien yrityspäiviä niille, jotka haluavat sitä tarjota Team Finland hengessä aina painottaa sitä, mistä saa apua - kansainvälityminen on aina pitkä prosessi, nopeita tuloksia ei yleensä saa - hyvät esitteet kohdemaan kielellä, yrityksessä oltava hyvä ao. kielen taito ja ylistettävä myytävää tuotetta/palvelua Venäjälle viennin haasteellisuus, eikö kauppahuometoiminta voisi olla pienten yritysten paras tuki? Yrityksiä tulisi saada mukaan kuulijoiksi. Se on haaste, mutta ehkä jotenkin ratkaistavissa. Ehkä kansainvälistymispalvelujen pitäisi mennä sinne missä yritykset ovat eikä yrittää saada yrityksiä tulemaan erillisellä ajalla itse määrittämäänsä paikkaan ja aikaan. Esim. messutapahtumat, jotka vetävät runsaasti yrityksiä johtajatasoa

15 myöten kuten Tampereen Alihankintamessut. Mikä olisi tällainen Pohjois-Karjalan alueella? Uusia suoraan pk-yritystyksille osoitettavia rahoitukseen ja vientitalouden tukemiseen kohdennettavia toimintamalleja kaivataan. Kaikki raha palaa nyt näissä julkisen sektorin pyörittelyissä ja ministerimatkoissa. Kajaani Yritysten edustajien ottaminen mukaan tapahtuman suunnitteluun (riittävän aikaisessa vaiheessa). Kansainvälistymispalveluja tarjoavia tahoja on niin monta, että olisi hyvä, jos joku todella kokoaisi yhteen pakettiin ko. tahot ja niiden periaatteet, joten yritysten olisi helpompi löytää apuja tästä "kaaoksesta", kun me toimijatkaan emme aina tiedä kaikesta kaikkea... Jo toimivia yrityksiä on hankala saada tilaisuuksiin. Pitäisikö painopiste kohdistaa yritystoimintaa aloittaville, nuorille yrityksille, start_upeille ja vastaaville. Toki mukaan saa tulla kokeneemmatkin yritykset. Lisää yritysesimerkkejä. Pitäkää tämäntasoiset puhujat! Tosi hyviä puhujia ja heillä kerrottavaa! Jatkossa voisi olla vaikka parempi idea eri valtionhallinnon virkamiesten Kainuuseen lennättämisen sijaan koota Kainuusta vaikka yrittäjän ryhmä ja viedä heidät johonkin kansainväliseen seminaariin tai tapahtumaan verkostoitumaan asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin. Näin saataisiin suoraan toimintaa ja tuloksia aikaan kalvojen katselun sijaan julkishallinnon organisaatioiden henkilöstölle, jotka ovat tiedottamisvastuussa, enemmän tietoa Lahti Kenties jakoa eri markkina& liiketoimintaa-alueisiin/tilaisuus Nykyisin on tarjolla paljon apua asiaan, eikä sitä ole edes kovin vaikea löytää. Ihan hyvä näin, pääasia, ettei ruveta hirveästi korjaamaan toimivia menetelmiä. Yrityscaset ovat aina kiinnostavia, samoin kuin opiskelijoiden saavutukset, kiitos. Valtiovalta on kyllä täysillä mukana, että vienti lähtee taas vetämään. Todella hienoa! Nykyinen vientirengaskonsepti on aikansa elänyt ja vanhanaikainen. Yhteisvientipäällikön pitää saada myyntiin perustuvan bonuksen. Finpro ry:n suosiminen vientirenkaiden rahoituksen osalta pitää purkaa ja yksityisille pitää myös antaa mahdollisuus. Isojen linjojen parempaa purkua käytännön tason toimiksi esimerkiksi esimerkki caseja esitellen Rahoitusasioita voisi selvittää tarkemmin. Mistä haetaan, miten haetaan, mitä vaihtoehtoja on ja miten poikkeavat toisistaan. Case-esimerkkejä kohdemaissa toimivilta osaajilta. Miten saisi konseptin sellaiseksi, että yrityksillä olisi mahdollisuus tavata Team Finland -organisaatioiden edustajia kasvokkain? Esim. netitipalvelu, jossa voisi sopia 15 min tapaamisia? törmäsin asiaan sattumalta, jotenkin markkinointi ei minua tavoittanut Enemmän markkinointinäkökulmaa ja käytännön tekemistä esille. Lappeenranta Yrittäjille enemmän tietoa keneen voi ottaa yhteyttä.

16 Verkostoitumista pitäisi korostaa. Team Finlandin on saatava mukaan kaikki elinkeinoyhtiöt mukaan lukien. Jokaiselle on löydyttävä oma rooli toimijoiden kentässä, kaikkia on kuunneltava. Finpro uudistuu ja omalta osaltaan haluaa uudistaa vienninedistämiseen tähtäävää kenttää. Yksityinen konsultointiverkko aluekohtaisesti kuntoon sekä tarvittaessa maanlaajuinen yhteistyö käyntiin. Päällekkäisyydet pois alueellisissa yrityskehittämöissä, "kivijalkaan" ei enää rahoituksessa. Vastaavin tapahtumin voidaan kutsua venäläiset yrittäjät, jotka asuvat ja tekevät työtä Suomessa. Lähikontaktit purkavat ennakkoluuloja ja antaa lisää arvoa tapahtumille, koska Suomessa olevat venäläisten perustamia yrityksiä / avainhenkilöitä / voivat auttaa Suomalaisten yrityksen luomaan esim. kontakteja ja vinkkiä. Käytännön esimerkkejä ja kokemuksia Team Finland tuntuu olevan yrityksille oikeansuuntaista apua, jossa teamin sisältä pyritään löytämään oikea taho itse kunkin asian eteenpäin viemiseksi Toimijat ovat ehkä hieman kaukana käytännöstä. Jotain uutta pitää keksiä, jos halutaan muitakin kuin palvelualan yrityksiä. Kemi Ammattiopisto Lappia aloittaa ruotsinkieliset ammattitutkintokoulutukset ihan sen takia,että yritysten toimintaympäristöissä on tapahtunut muutoksia. Tilaisuuden osallistujamäärä tukee ajatusta. jollakin aikavälillä voisi miettiä pohjoisen yhteistyön kehittämistä. Tuntuu, että Oulusta (Kemistä) on lyhyempi matka Helsinkiin, kuin Helsingistä tänne. Luleåssa ja Tukholmassa on sama juttu, luultavasti myös Oslo - Tromssa akselilla on samoja asioita. Suomi-Ruotsi-Norja voi kolmestaan perustaa eu-hankkeen ja voisi olla mielenkiintoista jos tehdään kokonaisuudessaan tässä napapiirin ympäristössä. Arktisuus olisi ainakin assetti. Apua kontaktien saamiseen. Tällä tavalla tulee helposti "infoähky", kun niin monta toimijaa koittaa saada asiaansa läpi niin lyhyessä ajassa. 'muistilista' mitä/mihin yritys laajentuessaan ulkomaille tarvitsee ottaa/olla yhteyttä. Paljon on palveluja mutta tuntuu että osaltaan jotkin ovat päällekkäisiä/'kilpailevia'; aika on hyvin monesti rajallista ja silloin haluaa hoitaa asioita mahdollisimman tehokkaasti Seuraavaava tapaaminen, työpaja - miten eteenpäin esimerkiksi. Mukana yrittäjät Norjasta ja Lapista - Oulusta ja yrittäjyyden kehittäjät. Norjalaiset avaisivat heidän tarpeitaan ja näihin rakennettaisiin ratkaisumallit. Ehkä tämmöisiä onkin eri messujen muodossa, mutta järjestelyt voisivat olla nopeita ja joustavia. Pohjoiskalotin Rajaneuvonta on Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoittama palvelupiste. Rajaneuvonta keskittyy toiminnassaan Ruotsin ja Suomen välisten raja-asioiden tiedottamiseen ja neuvontaan. Tärkeimpänä tehtävän on reagoida rajaesteistiin ja tiedottaa niistä ministeriöitä sekä Ruotsissa että Suomessa. Pohjoiskalotin Rajaneuvonta toimii kiinteässä yhteistyöverkostossa kolmen muun rajapalvenun kanssa Öresunddirekt (Ruotsi-Tanska), Grensetjesten Morokulien (Ruotsi-Norja) ja Skibotn (Suomi-Norja). On hyvä, kun saadaan yrittäjiä yhtäaikaa koolle, olisi hyvä jos yritykset pääsisi enempi yhteistyöhön, tällöin voitasiin toimittaa kokonaispaketteja maailmalle. Paikakunnalta löytyy jokseenkin kaikki suunnittelulajit mitä koknaistoimituksissa tarvitaan: - laitossuunnittelu - rakennussuunittelu - arkkitehtisuunnittelu - konesuunnittelu - putkitosuunnittelu - LVI suunnittelu - sähkösuunnittelu - automaatiosuunnittelu - energiansäästön suunnittelu - energiatodistukset -

17 rakentamisen valvonta ja työmaiden hoito - varsinkin kaivossuunnittelu osaamista löytyy paikkakunnalta - lisäksi hoidetaan sammutusjärjestelmien hankinat kuhunkin kohteeseen. Mikkeli Alueellinen TF yhteistyö on lisääntynyt, mutta silti kilpailevia ja päällekkäisiä palveluja ja tapahtumia on edelleen. ELY, KK:t, Finpro, paikallisten kehitysyhtiöiden sekä yksityisten palveluntarjoajien roolitus olisi varmaan hyvä tehdä. Jos yritys haluaa julkisrahoitteisia palveluja, pitäisi hakuprosessit luoda mahdollisimman sujuviksi ja palvelutarjonta konkreettisesti Team Finlandperiaatteen mukaan toteutetuksi. Minulle kolahti jonkun case-yrittäjän ajatus siitä että pitää luoda ensin selkeä toimintamalli / runko mitä tehdään... onko tällainen malli mahdollista tuoda esiin?? Oma kokemukseni on vähäinen kansainvälistymisestä, mutta asia kiinnostaa. Focus jollain tavalla käynnistymisvaiheessa oleviin projekteihin joihin mahtuu vielä uusia osallistujia Nuorkauppakamarin valitsema vientitykki-yritys oli pohjanoteeraus: holtittomasta taloudenpidosta tehtiin hyve. Tuo yritys ei ole enää olemassakaan 2 vuoden kuluttua, ellei meno kohene. Ei tuollaisista yrityksistä saa tehdä kannustavia esimerkkejä! Tietoa ja käytännön esimerkkejä ei ole koskaan liikaa. Vientiverkostotoiminta on todella hyvä palvelu pk-yrityksile ja sitä pitäisi edistää

SEMINAARIPALAUTE. Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus

SEMINAARIPALAUTE. Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus Kokemuksia kansainvälistymisestä.11.1 SEMINAARIPALAUTE Vastauksia yhteensä 7 kappaletta 1. Seminaari oli kiinnostava kokonaisuus Muut ideat, kehitysehdotukset, terveiset, risut ja ruusut: Esiintyjiä muutama

Lisätiedot

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys

Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Verkkokaupan kasvuohjelma tavoitteena globaali pk-yrittäjyys Kari Pokkinen, Finpro 16.4.2015 2 Finpro Export Finland yritysten kansainvälistäjä Export Finland on suomalaisten yritysten kansainvälistäjä,

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S PAIKALLA OLI ASIANTUNTIJOINA TOIMENSA PUOLESTA PAIKALLA OLIVAT HELI MANTILA A- KLINIKKA, TERO RÖNKKÖ

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset

Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset 25.3.2015 Maija Pirvola, Yrityssalo Yrityssalo Oy 25.3.2015 Tässä esityksessä Yritysten kehittämispalvelut (ELY) Team Finland palvelut verkossa

Lisätiedot

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena

Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Team Finland kansainvälisen kasvun tukena Viennin rahoitusjärjestelyt Oulu, 14.4.2016 Juha Pulkkinen & Pauli Berg Sisältö Team Finland: Mikä, miksi, kenelle Mitä Team Finland tarjoaa viennin tueksi? Yritysten

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista

Lisätiedot

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa.

Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia investointeja sekä maakuvaa. Taustatekijät 1. Maailmantalouden

Lisätiedot

LIIKE- Seminaari, Sastamala 20130208 Jaakko Taitonen

LIIKE- Seminaari, Sastamala 20130208 Jaakko Taitonen 1 V. 2010 toteutetussa selvityksessä kysyttiin yritysten tärkeimmistä kehittämis-, ja osaamishaasteita kansainvälisessä kaupassa seuraavan 5 vuoden aikana. 2 Yhteenveto kommenteista, joiden suhteen toivottiin

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

TKI-päivät 2012. Palautekysely

TKI-päivät 2012. Palautekysely TKI-päivät 2012 Palautekysely Kyselyn toteuttaminen Kysely toteutettiin ajalla 22.2. 2.3.2012 Kysely lähetettiin sähköpostitse 244 seminaariosallistujalle Vastauksia saatiin 95 kpl Vastausprosentti 39

Lisätiedot

Team Finland pähkinänkuoressa

Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yrityksille suunnatut valtiorahoitteiset kansainvälistymispalvelut Tarjolla on palveluita neuvonnasta rahoitukseen ja yhteiskuntasuhteiden

Lisätiedot

Team Finland toiminta Oulu

Team Finland toiminta Oulu Team Finland toiminta 25.05.2018 Oulu Juha Elf, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin Team Finland kokoaa

Lisätiedot

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio

Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / muistio Neuvontapalvelut pilottityöpaja 4 / 24.4. muistio Parasta ja hyödyllistä hankkeessa on ollut Tapaamiset. On tutustuttu toisiimme ja eri kaupunkien matkailutiloihin. Muiden tekemisen peilaaminen omaan toimintaan

Lisätiedot

Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa

Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa Alueorganisaation rooli kansainvälisessä matkailumarkkinoinnissa Matkailun alueorganisaatiot Suomessa Matkailun alueorganisaatioiden tärkein tehtävä on koota alueen yritykset yhteistyöhön Alueorganisaatio

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016

Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland

Team Finland ajankohtaiskatsaus. Marko Laiho, TEM Team Finland Team Finland ajankohtaiskatsaus Marko Laiho, TEM Team Finland Tekesin Serve-ohjelman tutkimusbrunssi 16.12.2013 TEAM FINLAND: TAUSTAA JA TARKOITUS Team Finland -verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita?

Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita? 1 Miten tukea pienten yritysten kansainvälistymisen haasteita? Yritysrakenne Suomessa 0,2 0,2 Suuryritykset: Suuryritykset 623 (250- hlöä) 623 0,9 Keskisuuret yritykset: 2 479 5,7 Pienyritykset: 15 175

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus Yritysten osaamisen kehittäminen PALKO ensimmäinen vaihe Mukana kehittämässä: Helsinki Business College Oy Suomen ympäristöopisto SYKLI Tampereen aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684

kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Vauhtia kansainväliseen liiketoimintaan 16.8.2013 #1027684 Kasvuväylä Kotimarkkinoilta kansainväliseen kasvuun Kasvuun ja kansainvälistymiseen parhaiten sopivat julkiset palvelut ja rahoitus

Lisätiedot

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä + Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2014 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tuntematon yritysrahoitus Jyväskylä 5.3.2018 Team Finland-verkosto maailmalla yritysten tukena Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä

Lisätiedot

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA

Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? MALLI: OPPIJOIDEN OSALLISTAMINEN AIKUISOPPIJAN VIIKON TOTEUTTAMISESSA Oppijan osallistamisen malli Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa Miksi oppijoiden osallistamista Aikuisoppijan viikon toteuttamisessa tarvitaan? Aikuisoppijoiden osallistuminen Aikuisoppijan viikon (AOV)

Lisätiedot

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen 7.9.2018 Toiveet kokoontumisten määrästä, puitteista, ajankohdista Seitsemän palautetta 2+2 -tapaamismäärän puolesta Verkostoitumisaamukahvit Toivoisin pienverkostolle

Lisätiedot

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään.

Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta osaaminen olisi nähtävissä tuotteena. Aluksi jako neljään. 28.12.2007 HN Palvelun tuotteistaminen, palvelutuote Miksi on oltava tuote? Jotta olisi jotain myytävää! Voiko osaaminen olla tuote? Tässä keskitymme palveluiden kehittämiseen ja niistä viestimiseen jotta

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015. Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella 5.6.2015 Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin! Hienoa nähdä täällä näin paljon osanottajia. Päivän teemana on Kuohuntaa

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Alaskasta Antarktikselle Team Finland-tilaisuus Kuopio Neuvoja bisnekseen Yhdysvalloissa. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Alaskasta Antarktikselle Team Finland-tilaisuus Kuopio Neuvoja bisnekseen Yhdysvalloissa. Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Alaskasta Antarktikselle Team Finland-tilaisuus Kuopio 29.8.2017 Neuvoja bisnekseen Yhdysvalloissa Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Viennin mahdollisuudet Yhdysvaltoihin (1): Mantereen kokoinen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014

Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiajot, Vaasa 28.-29.10.2014 Auditointiverkoston haastattelut Haluttiin selvittää mallin nykyistä käyttöä ja kehittämistarpeita panostaminen oikeisiin kehittämiskohteisiin Haastattelut touko-elokuussa

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Team Finland -esittely

Team Finland -esittely Team Finland -esittely Arktisuus elintarvikeviennin mahdollisuutena 16.11.2016 Kirsi Kosunen Etelä-Savon Team Finland koordinaattori 14/11/2016 Team Finland -viestintä, syyskuu 2016 2 Team Finland pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes

Ruotsi-klinikka Lahti Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Ruotsi-klinikka Lahti 22.1.2016 Heli Flink, Asiantuntija/ TF-koordinaattori Häme, Tekes Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Team Finland vie Suomea

Lisätiedot

3. Arvot luovat perustan

3. Arvot luovat perustan 3. Arvot luovat perustan Filosofia, uskonto, psykologia Integraatio: opintojen ohjaus Tässä jaksossa n Omat arvot, yrityksen arvot n Visio vie tulevaisuuteen Osio 3/1 Filosofia Uskonto 3. Arvot luovat

Lisätiedot

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,

Lisätiedot

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille

Vauhtia Venäjänliiketoimintaan. Palvelut yrityksille Vauhtia Venäjänliiketoimintaan Palvelut yrityksille Oikeita vastauksia oikeisiin kysymyksiin Suomalais-Venäläinen kauppakamari auttaa yrityksiä onnistumaan kaikissa Venäjän-liiketoiminnan elinkaaren vaiheissa.

Lisätiedot

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija

Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Suomalais-ruotsalainen kauppakamari: Ruotsin markkinoiden asiantuntija Mari Huupponen, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari BUUSTIa kansainvälistymisestä, Lahti 9.4.2015 Aiheitamme tänään 1. Ruotsin markkinat

Lisätiedot

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna

Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke Hämeenlinna Matkalla kasvuun yhteistyöhanke 1.9.2016 31.12.2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Hämeestä! Ke 22.3.2017 Hämeenlinna Hankerahoitus Hankkeen kokonaisbudjetti 450 000 Hämeen ELY-keskus, 70 %, 315 000

Lisätiedot

Team Finland palvelut yrityksille

Team Finland palvelut yrityksille Team Finland palvelut yrityksille Team Finland 29.5.2018 Jari Kauppila, Team Finland koordinaattori ELY-keskus Varsinais-Suomi Team.Finland.fi TeamFinland Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.

Lisätiedot

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?

YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? Kehittämistehtävä (AMK) Hoitotyö Terveydenhoitotyö 3.12.2012 Elina Kapilo ja Raija Savolainen YHTEISTYÖSTÄ LISÄVOIMAA YHDISTYKSILLE -MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN? -Artikkeli julkaistavaksi Sytyn Sanomissa keväällä

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Team Finland / Business Finland yrityspalvelut. Joensuu Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs

Team Finland / Business Finland yrityspalvelut. Joensuu Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Team Finland / Business Finland yrityspalvelut Joensuu 20.4.2018 Juha Markkanen / UM Vientisuurlähettiläs Tavoitteenamme on pk-yritysten viennin tuplaaminen vuoteen 2020 mennessä Mikä Team Finland? Kyse

Lisätiedot

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009 Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla Lähtökohta (2005) Teknologiayritysten toimintaympäristö

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä

Lisätiedot

TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012

TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012 TAITAJAMÄSTARE 2012 YRITTÄJYYS Semifinaalit Joensuu/ Helsinki / Seinäjoki/ Rovaniemi 18.1.2012 Päivämäärä Lajin vastuuhenkilöt: Tea Ruppa, lajivastaava, Jyväskylän ammattiopisto Semifinaalikoordinaattori:

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Palaute Nyytin ja SPR:n Hengailuillasta 4.11.2011 Yhteenvetoraportti Osallistujia 31, joista 8 miestä. Palautteita 24 Sukupuoli Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% 1. Nainen 16 66,67% 2. Mies

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

IDEASTA ETEENPÄIN. Tästä kyse. Miten muut ovat pulman ratkaisseet? Mitä muuta saat?

IDEASTA ETEENPÄIN. Tästä kyse. Miten muut ovat pulman ratkaisseet? Mitä muuta saat? IDEASTA ETEENPÄIN Tästä kyse Saat osaamista ja näkemystä oman ideasi edistämiseksi kohti markkinoita. Teemoina ovat; idean kypsyyden arviointi, idean jalostaminen tuotteeksi tai palveluksi, keksintöjen

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva

Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Kokeile Uudistu Kansainvälisty Kasva Tekesin rahoitus Tekesin rahoitus Rahoitamme yritysten kehitysprojekteja, jotka tähtäävät kasvuun ja liiketoiminnan uudistamiseen tai työelämän kehittämiseen.

Lisätiedot

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!

Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

Keski-Karjalan maaseutupalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 1 (5) Yhteenvetoraportti N=107 Julkaistu: 10.12.2012

Keski-Karjalan maaseutupalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 1 (5) Yhteenvetoraportti N=107 Julkaistu: 10.12.2012 Keski-Karjalan maaseutupalveluiden asiakastyytyväisyyskysely 1 (5) Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Millä tavoin haluaisit saada ajankohtaista tietoa maaseutupalveluista? Laita järjestykseen, mikä tavoittaa

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Innovaatioseteli. Kokemuksia/Ajatuksia Seppo Hoffrén. 31 August Name of Event Seppo Hoffrén Consultancy

Innovaatioseteli. Kokemuksia/Ajatuksia Seppo Hoffrén. 31 August Name of Event Seppo Hoffrén Consultancy Innovaatioseteli Kokemuksia/Ajatuksia 30.8.2017 Seppo Hoffrén 31 August 2017 Innovaatioseteli Kenelle Innovaatioseteli on tarkoitettu vakiintunutta liiketoimintaa harjoittaville pk-yrityksille, jotka haluavat

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki.

Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Mikä? Soteuttamo on sosiaali- ja terveysalan uudistamisen ja verkostojen kehittämisen työkalupakki. Soteuttamot ovat avoimia tapahtumia, joissa yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajat

Lisätiedot

Ulos toimistosta. Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015. Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto

Ulos toimistosta. Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015. Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto Ulos toimistosta Mikkelin kesäpäivä 11.-12.06.2015 Pasi Patrikainen Johtaja, Pohjois-Savon TE-toimisto Esityksen sisältö TE-palvelut Suomessa Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimistoksi 2013 Virkamiehestä

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt

Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 03/2017 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Russia Business Point -hanke

Russia Business Point -hanke Russia Business Point -hanke 1.9.2015 31.8.2017 Hankkeen budjetti ja kohderyhmä Kokonaisbudjetti 220.000 Rahoittajana Hämeen liitto (EAKR), hallinnoijana Linnan Kehitys Oy Hankkeessa mukana yhteistyökumppaneina:

Lisätiedot

28.10.2013 Ari Hiltunen

28.10.2013 Ari Hiltunen 28.10.2013 Ari Hiltunen Kaupunginhallituksen kokous 28.10.2013 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Mitattavuus ja vaikuttavuus Välittömät vaikutukset eli mitä tehdään ja välilliset tulokset muiden toimijoiden

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi

Lisätiedot

Miten muut ovat pulman ratkaisseet?

Miten muut ovat pulman ratkaisseet? IDEASTA ETEENPÄIN Saat osaamista ja näkemystä oman ideasi edistämiseksi kohti markkinoita. Teemoina ovat; idean kypsyyden arviointi, idean jalostaminen tuotteeksi tai palveluksi, keksintöjen suojaaminen,

Lisätiedot

Vientiagentin kanssa maailmalle!

Vientiagentin kanssa maailmalle! Vientiagentin kanssa maailmalle! Vienti ei ole pelkästään sanana mutta myös konkreettisina toimina ollut yhtä ajankohtainen ja tärkeä kuin nyt. On erittäin hieno asia, että vientiä on alettu vahvasti tukea

Lisätiedot