Andament Group on infrastruktuuripalveluihin. konserni, joka toimii laajasti eri puolilla Suomea. Emoyhtiö on Kalajoella perustettu,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Andament Group on infrastruktuuripalveluihin. konserni, joka toimii laajasti eri puolilla Suomea. Emoyhtiö on Kalajoella perustettu,"

Transkriptio

1

2 Andament Groupin vahvuus kasvaa ihmisistä ja ihmisten välisestä yhteistyöstä. Yhdistämällä konsernissa työskentelevien ammattilaisten vahva ja korkeatasoinen infra-alan osaaminen, saadaan kullekin asiakkaalle rakennettua juuri oikeanlainen palvelu. Andament Group on infrastruktuuripalveluihin erikoistunut konserni, joka toimii laajasti eri puolilla Suomea. Emoyhtiö on Kalajoella perustettu, yksityis omistuksessa oleva perheyritys. Konserni on kasvanut voimakkaasti 2010-luvulla perustamalla tytäryhtiöitä sekä yritysostojen kautta. Andament Groupin toiminta on jaettu toimialoittain kuuteen tytär- ja osakkuusyhtiöön. Jokainen yhtiö on keskittynyt omaan ydinosaamiseensa, mutta ne tekevät jatkuvaa yhteistyötä ja toimivat saumattomasti yhteisissä hankkeissa. Member of Andament Group on merkki onnistuneista työmaista, vastuullisesta toiminnasta ja laadusta. Tutustu palveluihimme ja kysy, kuinka voimme palvella juuri Sinua!

3 SÄHKÖRATKAISUT HSK Sähkö on monipuolinen sähköurakoitsija. Yrityksen asentajat sähköistävät rakennuskohteita, asentavat talo tekniikkaa ja rakentavat sähköverkkoja kaikkialla Suomessa. Sähköasennukset Sähkösuunnittelu Sähköverkot Tievalaistukset Liikennevalot Pumppaamot

4 INSINÖÖRIRAKENTAMINEN Suomen Maastorakentajat Oy on vaativien kohteiden rakentajaksi profiloitunut yritys, jonka palveluvalikoima ulottuu tietöistä voimalaitoksiin ja siltaurakoista teollisuusrakentamiseen. Vesirakentaminen Siltarakentaminen Maarakentaminen ja kunnallistekniikka Teollisuus- ja liikerakentaminen Vesilaitokset Voimalaitokset Tuulivoima Tien rakenteen parantaminen

5 KIVIAINEKSET Morenialla on kattava verkosto kiviainesvarantoja, joista se louhii, murskaa ja jalostaa kiviaineksia niin suurten väylärakennushankkeiden kuin pientalorakentajienkin käyttöön. Kiviainekset OKTO-rakennustuotteet Murskauspalvelut

6 ÄLYKÄS LIIKENNE Nevia tekee liikenteestä turvallisempaa modernin tekniikan keinoin. Nevialaiset mittaavat liikennemääriä, analysoivat ruuhkapaikkoja ja tutkivat päällysteiden kuntoa. Liikennelaskenta Liikennevirtamittaus VAK-seuranta Palvelutasomittaus Tyhjätilamittaus

7 PÄÄLLYSTYS SL Asfaltti on yksi Suomen suurimmista valtakunnallisista päällystealan yrityksistä, jonka toiminnassa kohtaavat laatu, turvallisuus ja kestävä kehitys. Yritys päällystää kaikenkokoisia kohteita pihateistä lentokenttiin. Uudet päällysteet Uusiopäällysteet Urapaikkaukset Piha-asfaltoinnit Massanvaihdot Maisemointi

8 KONEPAJA Weldone Oy valmistaa konepajassaan monipuolisia teräsrakenteita ja kehittää ennakko luulottomasti parempia koneita ja laitteita vaativille asiakkaille. Tuotekehitys 3D-suunnittelu Konepajatyöt ja alihankinta Asennus Kokonaistoimitukset

9 Periaatteemme Ihmisläheisyys Perheyrityksen vahvuus kasvaa ihmisistä ja ihmisten välisestä yhteistyöstä. Yhteistyö Onnistutaan yhdessä! Haluamme toimia tiiviissä yhteistyössä asiakkaittemme ja kumppaniemme kanssa. Laatu ja turvallisuus Pyrimme jatkuvasti parempaan lopputulokseen ja asetamme henkilöstön työturvallisuuden etusijalle. Kestävä kehitys Pyrimme jatkuvasti parantamaan menetelmiemme ympäristöystävälli syyttä ja uusioraaka-aineiden käyttöä.

10 Andament Group Oy on kaikilla infra-alan osa-alueilla toimiva konserni. 6 yhtiötä liikevaihto (2014) yli 100 miljoonaa euroa henkilöstömäärä (2014) yli 300 henkilöä toimipisteitä yhteensä 17 paikkakunnalla Puh

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä.

Yhtiöt eivät julkista kauppahintaa, mutta se maksetaan kokonaisuudessaan käteisellä. Rakennuslehti 18.12.2012 EMC Talotekniikka myydään Hollantiin EMC Talotekniikka Oy myydään hollantilaiselle teknisten palveluiden toimittaja Royal Imtech N.V.:lle. EMC Talotekniikan nykyiset omistajat

Lisätiedot

Helmet Business Mentors Oy

Helmet Business Mentors Oy Helmet Business Mentors Oy Pääomasijoitusta suomalaisiin pk-yrityksiin vuodesta 1995 Suunnittelu- ja konsultointialan toimialakatsaus 20.11.2015 Toimiala pääomasijoittajan näkökulmasta Helmetin toimiala

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja

Peter Ström Asiakkuusjohtaja Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA

ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA ENERGIAYHTIÖ BIOKAASUTOIMIJANA MIKKO LIUKKONEN ETELÄ-SAVON ENERGIA OY Osakeyhtiö Mikkelin Sähkölaitos perustettiin 9.10.1900. Sähkölaitos eli valonsynnytyslaitos valmistui 23.10.1901 ja katuvalaistus sytytettiin

Lisätiedot

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi

Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Peter Ström Asiakkuusjohtaja 0400 508 057 peter.strom@talokeskus.fi Hallitusti korjaushankkeeseen Asiakkuusjohtaja Peter Ström www.talokeskus.fi SUOMEN TALOKESKUS -KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy

Lisätiedot

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA

TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA TUNNELMA TULEE OVISTA IKKUNOISTA Valtakunnan vaivattomin ovi- ja ikkunaremontti palveluasenteella ja maankuululla Kaskilaadulla. MATTI KASKI, TOIMITUSJOHTAJA HELPOSTI JA KERRALLA KUNTOON Ovi- ja ikkunaremontti

Lisätiedot

Ilmi ipilecom ja kokemuksia siitä YIT:llä. Betonipaaluseminaari 2013 28.11.2013 Tuukka Pasanen Ilmi Solutions Oy Henri Kiiski YIT Rakennus Oy

Ilmi ipilecom ja kokemuksia siitä YIT:llä. Betonipaaluseminaari 2013 28.11.2013 Tuukka Pasanen Ilmi Solutions Oy Henri Kiiski YIT Rakennus Oy Ilmi ipilecom ja kokemuksia siitä YIT:llä Henkilöiden esittely Henri Kiiski YIT:llä Vastaavana työnjohtajana 15 vuotta paalutuksen parissa Tuukka Pasanen Ilmi Solutions Oy:llä tuotantopäällikkönä 15 vuotta

Lisätiedot

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.

Yhteistyö kanssamme avain menestykseen. Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic. Yhteistyö kanssamme avain menestykseen Satmatic Oy Sammontie 9 28400 ULVILA 02 5379 800 etunimi.sukunimi@satmatic.fi www.satmatic.fi 15,5 milj. asukasta Olemme osa pörssiyhtiötä AS Harju Elekter Group,

Lisätiedot

TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä

TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä Logistiikkapäällikkö Markku Hirvonen BPW Kraatz Oy TRAILCONT - miehittämätön raskaan ajoneuvokaluston varaosamyymälä Sisältö: Yritysesittelyt

Lisätiedot

Mitä uutta 2011. talokeskus@talokeskus.fi www.talokeskus.fi

Mitä uutta 2011. talokeskus@talokeskus.fi www.talokeskus.fi Mitä uutta 2011 talokeskus@talokeskus.fi www.talokeskus.fi UUSI ILME 2011 2 SUOMEN TALOKESKUS - KONSERNI 4 SUOMEN TALOKESKUS - KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto

Lisätiedot

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö

POWEST OY. Omistusosuus 1000 keskimäärin Emoyhtiö POWEST vuosikatsaus 2004 Powest omistaa sellaisia yhtiöitä, joiden liiketoiminnat tukevat sen osakkaiden voimantuotantoa ja energian hankintaa. Lisäksi Powest panostaa kehitystoimintaan, joka on teknisesti

Lisätiedot

Sähköverkkotoimiala myrskyn silmässä - seminaari Miten tästä selvitään. Toimitusjohtaja Raimo Härmä Kymenlaakson Sähköverkko Oy

Sähköverkkotoimiala myrskyn silmässä - seminaari Miten tästä selvitään. Toimitusjohtaja Raimo Härmä Kymenlaakson Sähköverkko Oy Sähköverkkotoimiala myrskyn silmässä - seminaari Miten tästä selvitään. Toimitusjohtaja Raimo Härmä Kymenlaakson Sähköverkko Oy Kymenlaakson Sähkö Perustettu 1918 13 kaupungin ja kunnan omistama sähköyhtiö

Lisätiedot

Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011

Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011 Night People Finland Graafinen Ohjeistus 10.5.2011 Night People konserni tarjoaa asiakkaille parhaita mahdollisia elämyksiä kustannustehokkaasti turvallisessa ja laadukkaassa ympäristössä. NIGHT PEOPLE

Lisätiedot

Automaatioratkaisuja yli

Automaatioratkaisuja yli Automaatioratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella 1 Asiakaslähtöisiä tuotantoautomaation ratkaisuja yli 40 vuoden kokemuksella Vuonna 1976 perustettu Sermatech Group on n. 70 henkilöä työllistävä monipuolinen

Lisätiedot

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ Pohjolan Voima vahvistaa asiakkaidensa kilpailukykyä yhdistämällä innovatiivisesti voimavaroja ja tuottamalla tehokkaita

Lisätiedot

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä

Suomen teollisuuden kunnossapitäjä Suomen teollisuuden kunnossapitäjä PEPT Oy Ab on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT Oy Ab tarjoaa teollisuudelle

Lisätiedot

Se ei ole vain porakone

Se ei ole vain porakone Se ei ole vain porakone Me olemme Bosch. Rakennamme turvallisempaa ja kestävämpää kehitystä. Rakennamme ihmisläheisempää ja energiatehokkaampaa tulevaisuutta. Seuraavilta sivuilta löydät esimerkkiratkaisujamme

Lisätiedot

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa.

Netel -yritysesittely. Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. Netel -yritysesittely Netel on tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen rakentaja ja ylläpitäjä pohjoismaissa. 2017 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tietoliikenne- sekä

Lisätiedot

(Suomen virallinen tilasto (SVT) 2010) 100 % 75 % 50 % 25 % 0 % kyllä ei Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - julkinen sektori (34) Pääasialliset asiakkaat kansainvälisesti - kuluttajat (35) Pääasialliset

Lisätiedot

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Suomi tarvitsee uutta energiaa. Juha Miikkulainen

Suomi tarvitsee uutta energiaa. Juha Miikkulainen Suomi tarvitsee uutta energiaa Juha Miikkulainen 23.5.2018 Rakennustilavuus 1 Mm 3 Betonia 500.000 m 3 Terästä 50.000 t Huoneita 3.000 Kaivuu ja louhinta 2 Mm 3 Rakennuksia 100 Dokumentaatio 50 hylly-km

Lisätiedot

Karakortteli; Etelän viertotie 1 Torikatu 16, 10 530 m2. Riihimäki KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Karakortteli; Etelän viertotie 1 Torikatu 16, 10 530 m2. Riihimäki KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI LISÄTIEDOT, MYYNTI- JA VUOKRAUSNEUVOTTELUT: Erkki Pursiainen, LKV gsm 050 595 9715 erkki@sadepisara.fi Rainer Sourander, LKV

Lisätiedot

Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen

Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen Vesi ja Energia synergiaako? Reijo Kolehmainen 21.5.2015 Konsernin rakenne Lappeenrannan kaupungin 100 % omistama energiayhtiö. Lappeenrannan Energia -konserni hankkii ja myy kaukolämpöä, maakaasua, sähköä

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Suomen Erillisverkot 10/2015

Suomen Erillisverkot 10/2015 Suomen Erillisverkot 10/2015 Yhteiskunnan turvallisuuden mestari 2 Turvaamassa yhteiskunnan kriittistä johtamista ja tietoyhteiskunnan palveluja - Suomen Erillisverkot -konsernin tehtävänä on turvata yhteiskunnan

Lisätiedot

RAKENNUSYRITYSTEN TILINPÄÄTÖSTIEDUSTELU Korjausrakentamista koskevat kysymykset

RAKENNUSYRITYSTEN TILINPÄÄTÖSTIEDUSTELU Korjausrakentamista koskevat kysymykset RAKENNUSYRITYSTEN TILINPÄÄTÖSTIEDUSTELU Korjausrakentamista koskevat kysymykset Lakisääteinen kysely, tiedot luottamuksellisia Tilastolaki 280/2004 ( 12, 14 ja 15) Tiedustelu koskee tilikautta, joka päättyi

Lisätiedot

Teline- ja eristystöiden ammattilainen

Teline- ja eristystöiden ammattilainen Teline- ja eristystöiden ammattilainen PEPT on vuonna 1992 perustettu perheyritys, jonka merkittävintä osaamista ovat teollisuuden eristys- ja telinetyöt sekä LVI-eristäminen. PEPT tarjoaa teollisuudelle

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Millä Tampere lämpiää?

Millä Tampere lämpiää? Millä Tampere lämpiää? Puuenergiaa päästöillä vai ilman UKK-instituutti 4.3.2013 Toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotanto Oy Vahva alueellinen toimija Tampereen Sähkölaitos on vahvasti

Lisätiedot

Tempo lämpölattia.

Tempo lämpölattia. Tempo lämpölattia www.tempolampolattia.fi Huomaamaton luksusta Jos patteri ei mielestäsi ole sisustuselementti ja lattia voi olla persoonallinen ilman ääntäkin, on valintasi Tempo lämpölattia. Tempo lämpölattiassa

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri II/2014. Marraskuu 2014

Pirkanmaan yritysbarometri II/2014. Marraskuu 2014 Pirkanmaan yritysbarometri II/214 Marraskuu 214 Taustatiedot Vastausajankohta vko 44 Vastausprosentti = 18 18 Vastaajat toimialoittain, N 16 157 14 Vastaajat henkilöstömäärän mukaan 12 1 36 4 Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Aina Group -konserni

Aina Group -konserni Aina Group -konserni Suomalainen AINA GROUP ICT Aina Group konserni on yritysten viestintäratkaisujen toimittaja, jolla on kaksi liiketoiminta-aluetta: media ja ICT. Konsernin emoyhtiö on Aina Group Oyj.

Lisätiedot

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE

Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE Sepelitie 15 40320 Jyväskylä Puh. 020 798 9210 Fax 020 798 9219 www.stancon.fi PARASTA LAATUA AMMATTILAISILLE TIIMIMME PALVELEE SINUA KOKONAISVALTAISESTI Stancon Oy on vuodesta 1994 toiminut yritys, joka

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-31.8.2018 Kymenlaakson Sähkö -konsernin sähkön myynti oli katsauskaudella 734 miljoonaa kilowattituntia ja jakelualueella käytettiin sähköä 883 miljoonaa kilowattituntia. Myynti kasvoi

Lisätiedot

Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa. Tiedotustilaisuus 15.2.2007

Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa. Tiedotustilaisuus 15.2.2007 Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa Tiedotustilaisuus 15.2.2007 Esityksen sisältö Ulkomaiset tytäryhtiöt Suomessa -tilasto Konsernirekisteri Tilastokeskuksen tilastotietoja ulkomaisten tytäryhtiöiden toiminnasta

Lisätiedot

Infra-alan aktiivinen vaikuttaja

Infra-alan aktiivinen vaikuttaja Infra-alan aktiivinen vaikuttaja 2 Suomalaisen kilpailukyvyn puolesta Infra-alan yrittäjäyhdistysten tehtävänä on parantaa jäsenyritystensä toimintaedellytyksiä ja rakentaa perustaa Suomen kilpailukyvylle

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014 Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin.

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Talousjohtamisen uusi rooli

Talousjohtamisen uusi rooli 1 25.4.2013 Author / Subject Talousjohtamisen uusi rooli - case Ponsse Oyj Petri Härkönen, Ponsse Oyj 25.4.2013 Sanomatalo, Helsinki 2 Ponsse Oyj Talousjohtamisen muuttunut ja täydentyvä rooli Talousjohtaminen

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0)

Monipuolista hienomekaniikkaa. Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI Järvenpää. Tel (0) Monipuolista hienomekaniikkaa Copyright 2013 Mecsalo Oy Minkkikatu 10-12, FI-04430 Järvenpää. Tel. +358 (0) 9 836 6070. www.mecsalo.com Liiketoiminta Valmistamme edistyksellisiä tuotteita vaativiin sovelluksiin

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT. 15.3.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa

PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT. 15.3.2013 2013 3 Step IT Group / Palvelukulttuuri / Artti Aurasmaa PALVELUKULTTUURIN JA MINDSETIN KEHITTÄMINEN 3 STEP IT 1 Päivän kolme kysymystä Miksi, miten mitä? Mitä? Miten? Mitä? 1. 3 Step IT 3 minuutissa 2. Työntekijät ensin 3. Arvoista asenteeseen 4. PPPP -> SAVE

Lisätiedot

Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut,

Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut, Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut, sairaalat, toimisto- ja liiketilat, logistiikkarakennukset

Lisätiedot

OYS-Rejlers yritystapaaminen

OYS-Rejlers yritystapaaminen OYS-Rejlers yritystapaaminen 6.2.2018 Rejlers Group insinööritoimisto vuodesta 1942 pörssiyhtiö vuodesta 2003 alkaen konsernissa yli 2100 työntekijää yli 80 toimistossa toimintaa Suomessa, Ruotsissa ja

Lisätiedot

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ

POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ POHJOLAN VOIMA ON VOIMAVAROJEN YHDISTÄJÄ Pohjolan Voima on voimavarojen yhdistäjä, joka lisää asiakkaidensa kilpailukykyä tuottamalla tehokkaita ja innovatiivisia

Lisätiedot

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1 Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet 1. Tee esisuunnitelma - sähköistystarpeista - lämmitysjärjestelmästä 2. Ota yhteyttä Tornion Energiaan - saadaksesi neuvoja sähköistyksen toteuttamiseksi - saadaksesi

Lisätiedot

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kemijärven lämpö ja vesi Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kaukolämpö tuotetaan paikallisesti kotimaisilla polttoaineilla. Kattavat palvelut asiantuntemuksella Kemijärven lämpö ja vesi Oy aloitti toimintansa

Lisätiedot

Verkostoitumalla mukaan ydinvoimahankkeisiin

Verkostoitumalla mukaan ydinvoimahankkeisiin Verkostoitumalla mukaan ydinvoimahankkeisiin ValNet Työpaja 3.9.2014 Juha Miikkulainen Kehityspäällikkö Fennovoiman omistuspohja Omistajilta lopullinen sitoumus Voimaosakeyhtiö SF ja RAOS Voima Oy tekivät

Lisätiedot

Kotkan Energia energiamurroksen edelläkävijänä?

Kotkan Energia energiamurroksen edelläkävijänä? Kotka 2025: elinvoimainen kestävän kehityksen mallikaupunki. Merikeskus Vellamo 23.8.2018 Kotkan Energia energiamurroksen edelläkävijänä? Sami Markkanen Tekninen johtaja Kotkan Energia Oy Kotkan Energia

Lisätiedot

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista -

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista - Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista - 1. Mieti sähköistystarpeesi ja lämmitysjärjestelmäsi Jyväskylän Energian neuvontaa ja esitteitä palvelupisteessämme: Hannikaisenkatu

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset

Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset Neomarkka Oyj Uusi strategia: teolliset sijoitukset SijoitusInvest 08 Sari Tulander Neomarkka Oyj, Aleksanterinkatu 48 A, 00100 Helsinki Neomarkka lyhyesti Neomarkka Oyj:n on sijoitusyhtiö, joka sijoittaa

Lisätiedot

Suuntautumisseminaari Stadiassa 11.10.2007

Suuntautumisseminaari Stadiassa 11.10.2007 Suuntautumisseminaari Stadiassa 11.10.2007 Rakennesuunnittelutoimisto työpaikkana 1 Mitä on rakennesuunnittelijan työ? Rakennuksen tulee kestää sille kohdistuvat kuormat ja ympäristörasitukset koko rakenteen

Lisätiedot

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista -

Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista - Pientalorakentajan sähköistyksen vaiheet - rakentajan muistilista - 1. Mieti sähköistystarpeesi ja lämmitysjärjestelmäsi Apuna voit käyttää sähköyhtiön neuvoja ja esitteitä. 2. Ota yhteys Jyväskylän Energiaan

Lisätiedot

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 1(5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-syyskuussa 58,9 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla 61,3 milj. euroa). Liiketulos oli

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Tuulivoimakatsaus Page 1

Tuulivoimakatsaus Page 1 Tuulivoimakatsaus 29.5.2019 Page 1 St1/Tuuliwatti Oy Hannu Kemiläinen Suunnittelupäällikkö Sami Piippo Suunnittelupäällikkö Hankekehitys ja luvitus 29.5.2019 Page 2 Puhuri Oy Tuomas Ylimaula Tuulivoimapäällikkö

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (1-37) 12 Rakentaminen (4) 13 21 Kauppa (-2) 22 24 Palvelut (, 6-63, 7-74, 9-93) 37 42 Muut 6 13 2 3 4 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 9 1 Rakentaminen (F) 13 12 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 46 Muut 13 13 1 2 3 4 6 7 8 9 1 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 12 Rakentaminen (F) 13 14 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 4 42 Muut 13 13 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön

Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön 1950 Hankkija toi Suomeen ensimmäisen itsekulkevan leikkuupuimurin. Tämä Massey-Harris puimuri aloitti merkittävän yhteistyön Massey-Ferguson yhtiön kanssa. Suosituimmaksi puimurimalliksi Suomessa tuli

Lisätiedot

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN

UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN UUDET KH-OHJEET MÄÄRITTÄVÄT HYVÄN KUNTOARVIOTAVAN 10.10.2012 Asiakkuusjohtaja Peter Ström, Suomen Talokeskus Oy Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto Liikevaihto 13 milj. Henkilöstö

Lisätiedot

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus

Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Hanhikivi 1 -hankkeen tilannekatsaus Oulun Kauppakamari 4.10.2013 Pekka Ottavainen Hallituksen puheenjohtaja Fennovoima esittää omistajilleen investointipäätöstä Rosatomin laitoksesta Fennovoima ja venäläinen

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 1 1 Rakentaminen (F) 11 13 Kauppa (G) 2 22 Palvelut (H, I, K, O) 42 42 Muut 13 17 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 % Lokakuu 26 Syksy 26 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN

Lisätiedot

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA 1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA Teollisuus (D) 7 Rakentaminen (F) 8 13 Kauppa (G) 22 21 Palvelut (H, I, K, O) 42 53 Muut 13 12 2 3 4 5 6 7 8 9 % 2. HENKILÖKUNNAN MÄÄRÄN MUUTOSODOTUKSET SEURAAVAN

Lisätiedot

Saaristomeren talvitapaaminen. Suomen Lauttaliikenne -konserni Viestintäpäällikkö Jutta Valkeinen

Saaristomeren talvitapaaminen. Suomen Lauttaliikenne -konserni Viestintäpäällikkö Jutta Valkeinen Saaristomeren talvitapaaminen Suomen Lauttaliikenne -konserni Viestintäpäällikkö Jutta Valkeinen Minkä vesi erottaa, Finferries yhdistää Valtion omistama varustamokonserni Emoyhtiö Suomen Lauttaliikenne

Lisätiedot

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008 Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnator vuonna 2007..Tietotekniikkamarkkinoilla hyvä kasvu, kilpailu kuitenkin kireää.tietoenator kasvoi markkinoita

Lisätiedot

Netel -yritysesittely. Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000.

Netel -yritysesittely. Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000. Yritysesittely 2019 Netel -yritysesittely Tietoliikenne- ja sähkönsiirtoverkkojen asiantuntija Skandinaviassa vuodesta 2000. 2019 Netel lyhyesti Mitä teemme Netel suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää tele-

Lisätiedot

INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY

INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY INTOHIMOINEN OMISTAJUUS KANSALAISKYSELY 22.6.2016 15.6.2016 15706 Intohimoinen omistajuus Johdanto Tämän tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Suomalaisen työn liiton toimeksiannosta. Tutkimuksen

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2006

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2006 TIEDOTE 1(6) 22.5.2006 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2006 Konserni Aina Group konsernin liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 20.713.670 euroa (vuonna 2005

Lisätiedot

Ylä-Karjalan Koneraivaus Oy

Ylä-Karjalan Koneraivaus Oy Nro 684 voimassa 31.12.2016 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Ylä-Karjalan Koneraivaus Oy Y-tunnus 1033682-7 kotipaikka

Lisätiedot

Seppo Kolkka, Hämeen Kuljetus Oy

Seppo Kolkka, Hämeen Kuljetus Oy Seppo Kolkka, Hämeen Kuljetus Oy Helpottaa tekovaiheessa, kun asiat ovat tuoreena muistissa, mutta Ulkopuolisten lausunnot ja mielipiteet sekavia, koska eivät oikein tiedä kumpaan haluavat antaa palautetta

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri I/2015

Pirkanmaan yritysbarometri I/2015 Pirkanmaan yritysbarometri I/215 Huhtikuu 215 Markus Sjölund Taustatiedot Vastausajankohta vko 44 Vastausprosentti = 18 18 Vastaajat toimialoittain, N 16 157 14 Vastaajat henkilöstömäärän mukaan 12 1 36

Lisätiedot

Laatu kertoo tekijän

Laatu kertoo tekijän Laatu kertoo tekijän Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-,

Lisätiedot

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI

Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon OHUTLEVY- JA JOUSITUOTEKUMPPANISI PARTNERSHIP POWER Ohutlevy- ja jousiosaamista proto tyypistä volyymi tuotantoon Meconet on johtava jousi-, meisto- ja syvävetotuotteiden valmistaja. Tarjoamme asiakkaillemme ylivoimaisen palveluketjun

Lisätiedot

Digitaalisten ekosysteemien rakentaja

Digitaalisten ekosysteemien rakentaja Digitaalisten ekosysteemien rakentaja Digia Oyj:n tilinpäätösesitys 2018 8.2.2019 Tilinpäätösesitys 1 2 3 4 5 Yhteenveto Vuosi 2018 Strategian toteutus Markkinakehitys Tulevaisuuden näkymät Vahvan kasvun

Lisätiedot

INSTA GROUP TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄN OSAAMISTARPEET. Henkilöstöjohtaja Annamaija Mäki-Ventelä 14.2.2006

INSTA GROUP TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄN OSAAMISTARPEET. Henkilöstöjohtaja Annamaija Mäki-Ventelä 14.2.2006 TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄN OSAAMISTARPEET Henkilöstöjohtaja Uusi Insta Perinteikäs perheyhtiö Instrumentointi Oy muutti nimensä Insta Group Oy:ksi ja yhtiöitti toimialansa 1.1.2006. Liikevaihto: yli 50 milj.

Lisätiedot

KIINTEISTÖKOHTAINEN KOHTAINEN INTI. Viivi Virta, projektipäällikkö MVR-palvelukeskus Onninen Oy

KIINTEISTÖKOHTAINEN KOHTAINEN INTI. Viivi Virta, projektipäällikkö MVR-palvelukeskus Onninen Oy KIINTEISTÖKOHTAINEN KOHTAINEN PAINEVIEMÄRÖINTI INTI Viivi Virta, projektipäällikkö MVR-palvelukeskus Onninen Oy Onninen Oy PERUSTETTU 1913 TOIMINTAA 9 MAASSA HENKILÖST STÖÄ 3 000 LIIKEVAIHTO 1,4 MILJARDIA

Lisätiedot

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN

Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN Pidämme huolen P IDÄ M ME HUOLEN 2 Inergia on monipuolinen energia-alan ammattilainen läheinen, inhimillinen ja lappilaisten tarpeita aidosti ymmärtävä Alkusanat Inergian toiminta-ajatus on selkeä: Inergia-konserni

Lisätiedot

Sähköliittymä ja työmaasähkö

Sähköliittymä ja työmaasähkö Sähköliittymä ja työmaasähkö Rakentajailta Keskiviikko 23.3.2011 Juha Viherjälaakso 1 17.3.2010 Suunnitteluvaihe Onnistunut talon sähköistys alkaa hyvästä suunnittelusta koskee myös ä. Rakennuksen suunnitteluvaiheessa

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1(5) 29.8.2005 Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2005 Aina Group- konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 30.181.495 euroa. Liikevaihto kasvoi 10,5 %

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

Masor Works Masor Works

Masor Works Masor Works Luotettava kumppanisi teollisuuden asennus- ja kunnossapitotöihin Masor Works Masor Works Palvelemme niin suuria kunnallisia konserneja kuin pieniä yksityisiä yrityksiä aina samalla tehokkuudella ja palveluasenteella.

Lisätiedot

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN

HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN www.pakrak.fi Kokonaisvaltaista osaamista Pakrak Group Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua asuin-, teollisuus- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Konserniyhtiöt

Lisätiedot

Quality. Telatek Quality (TE-Coating Oy) on erikoistunut laadunvarmistukseen ja projektinjohtamiseen. Telatek Quality kuuluu Telatek Groupiin.

Quality. Telatek Quality (TE-Coating Oy) on erikoistunut laadunvarmistukseen ja projektinjohtamiseen. Telatek Quality kuuluu Telatek Groupiin. Quality Telatek Quality (TE-Coating Oy) on erikoistunut laadunvarmistukseen ja projektinjohtamiseen. Telatek Quality kuuluu Telatek Groupiin. Telatek on perustettu 1977, jolloin Raahessa aloitettiin huolto-

Lisätiedot

Sijoitus Invest Gofore sijoituskohteena

Sijoitus Invest Gofore sijoituskohteena Sijoitus Invest 2018 Gofore sijoituskohteena 22.11. 2018 Petteri Venola TALOUSJOHTAJA @PetteriVenola @GoforeGroup Agenda 1 Yhtiöstä 3 Strategiasta 2 2018 H1 4 Ohjeistus Muutoksen tahti kiihtyy Teknologiat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

LASKUAUTOMAATIORATKAISUIDEN VERSIOPÄIVITYS ICT-STRATEGIA LIIKETOIMINNAN KEHITYKSEN YTIMESSÄ 2011 KERKKO KÄMÄRÄINEN

LASKUAUTOMAATIORATKAISUIDEN VERSIOPÄIVITYS ICT-STRATEGIA LIIKETOIMINNAN KEHITYKSEN YTIMESSÄ 2011 KERKKO KÄMÄRÄINEN LASKUAUTOMAATIORATKAISUIDEN VERSIOPÄIVITYS ICT-STRATEGIA LIIKETOIMINNAN KEHITYKSEN YTIMESSÄ SISÄLTÖ 01 Ramboll yleisesittely 02 ICT-strategia 03 Valmistautuminen päivitykseen 04 Versiopäivityksen hyödyt

Lisätiedot

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019

Pirkanmaan yritysbarometri I/2019 Pirkanmaan yritysbarometri I/19 Toukokuu 19 Markus Sjölund Taustatiedot Kyselyajankohta: 3.5. -15.5.19 Vastanneita 364, vastausprosentti 19 % Vastaajat yrityskoon mukaan: 1-9 44.1% - 49 31.9% - 249 17.4%

Lisätiedot

Salpakangas Keskuskatu 6, 10 200 m2. Hollola KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI

Salpakangas Keskuskatu 6, 10 200 m2. Hollola KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Salpakangas Keskuskatu 6, 10 200 m2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Salpakangas Keskuskatu 6, 10 200 m2 KESKUSKATU 6, HOLLOLA Kolme asuinkerrostaloa kohoaa

Lisätiedot

TUOTEVALIKOIMA. Laadukkaat asiakaskohtaiset ratkaisut

TUOTEVALIKOIMA. Laadukkaat asiakaskohtaiset ratkaisut TUOTEVALIKOIMA Laadukkaat asiakaskohtaiset ratkaisut 2 LAPP CONNECTO Lapp Connecto valmistaa kaapeli- ja johdinsarjoja vaativiin kone- ja laiterakennuksen tarpeisiin. Yhtiön palveluvalikoimaan kuuluvat

Lisätiedot

CASE SLO. Logistiikkaan tehokuutta raportoinnilla Asmo Tapaninen

CASE SLO. Logistiikkaan tehokuutta raportoinnilla Asmo Tapaninen CASE SLO Logistiikkaan tehokuutta raportoinnilla Asmo Tapaninen Esityksen sisältö Yhtiön tausta Projektin lähtötilanne Projektin tarkoitus ja tehtävä Käytetyt tuotteet ja palvelut Aikataulut ja resurssit

Lisätiedot

PK konepaja digitalisaation pyörteissä

PK konepaja digitalisaation pyörteissä PK konepaja digitalisaation pyörteissä Teollisuus ja digitalisaatio -seminaari 3.9.2015 Technopolis Hermia. Harri Jokinen Toimitusjohtaja Nomet Oy Alihankintakonepaja, liikevaihto 8,2 M, 52 osaajaa ja

Lisätiedot

Teitä, katuja, piha-alueita, parkkipaikkoja, satama-alueita, terminaaleja, lentokenttiä, jätehuoltoalueita

Teitä, katuja, piha-alueita, parkkipaikkoja, satama-alueita, terminaaleja, lentokenttiä, jätehuoltoalueita NCC ROADS SUOMESSA Tuotteet ja palvelut Ydinliiketoimintaamme ovat kiviainesliiketoiminta, asfaltintuotanto, päällystysurakointi sekä tienhoito. Maa- ja vesirakentaminen tukee muita liiketoimintojamme.

Lisätiedot

Energia - ja sähköalan näkökulma - TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEISTA JA NÄKYMISTÄ ENNAKOINTIKAMARI LVIS

Energia - ja sähköalan näkökulma - TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEISTA JA NÄKYMISTÄ ENNAKOINTIKAMARI LVIS Energia - ja sähköalan näkökulma - TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEISTA JA NÄKYMISTÄ TO 17.11.2009 ENNAKOINTIKAMARI LVIS Johanna Aholainen HELEN KONSERNI esittely Helen konserni on energia-alan osaaja, joka

Lisätiedot