Rauni Väätämöinen Arja Tiippana Sonja Pyykkönen Riitta Pylvänäinen Voitto Helander HYVÄN ELÄMÄN KESKUS

Transkriptio

1 Rauni Väätämöinen Arja Tiippana Sonja Pyykkönen Riitta Pylvänäinen Voitto Helander HYVÄN ELÄMÄN KESKUS IKÄ-keskus, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä ikääntyville -hankkeen loppuraportti Mikkelin ammattikorkeakoulu A: Tutkimuksia ja raportteja - Research Reports 27

2 Rauni Väätämöinen Arja Tiippana Sonja Pyykkönen Riitta Pylvänäinen Voitto Helander HYVÄN ELÄMÄN KESKUS IKÄ-keskus, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä ikääntyville hankkeen loppuraportti Mikkelin ammattikorkeakoulu A: Tutkimuksia ja raportteja - Research Reports 27 Etelä-Savon maakuntaliitto rahoittaa hanketta MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU Mikkeli 2007

3 MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULU A: Tutkimuksia ja raportteja - Research Reports PL 181, Mikkeli Puhelin (015) Tekijät ja Mikkelin ammattikorkeakoulu Kannen kuva: Tiia-Tuulia Tiippana ISBN (nid.) ISBN (PDF) ISSN Ulkoasu: Taktum Oy Kannen ja sisällön painatus: Interkopio Oy

4 LUKIJALLE Väestöennusteiden mukaan yksi keskeisin tulevaisuuden haaste koskee väestön ikärakenteen absoluuttista ja suhteellista muutosta kohti ikääntyvää Suomea. Ikääntymiseen liittyvät yhteiskunnalliset keskustelut ovat korostaneet monisukupolvisen yhteiskunnan uudenlaista ikätulkintaa, jossa vanhat eivät välttämättä ole hoitoa tarvitsevia kohteita, vaan edustavat mitä parhaimmalla tavalla elinikäistä oppijaa, kehittyjää ja kehittäjää. Ikääntyneillä on myös aiempaa enemmän voimavaroja, joita voidaan hyödyntää yhteiskunnan kehityksessä. Jotta elinvuosien lisääntyminen olisi positiivinen asia, on huolehdittava elinvuosien sisällöstä, terveydestä, toimintakyvystä ja osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista. Hyvä fyysinen ja psyykkinen terveys, hyvät sosiaaliset suhteet, turvattu taloudellinen asema, esteetön asunto ja asuinympäristö sekä mahdollisuudet nauttia kulttuurista, matkailusta ja erilaisista virikkeistä suojaavat ikäihmisiä toimintakyvyn vaikeuksilta ja enneaikaiselta palvelujen käytöltä. Toimintakykyyn on mahdollista vaikuttaa koko elämänkulun ajan, myös myöhemmällä iällä. Ennalta ehkäisevällä, voimavaroja ylläpitävällä ja vahvistavalla toiminnalla voidaan siirtää ikääntyvän väestön pahoinvointia sekä sairastumista, vaikuttaa hoito- ja hoivapalveluiden tarpeen kasvuun ja näin myös alentaa yhteiskunnalle koituvia kustannuksia. Toiminnan ohella tarvitaan toimintaa arvioivaa ja kehittävää, perustietoa tuottavaa ja käytännölle merkityksellistä tutkimuksen tekemistä. Tutkimustarve kohdistuu mm. kolmanteen ikään ja sen merkitykseen eräänlaisena uutena elämänkulullisena optiona. Tutkimusta tarvitaan aiempaa enemmän ikääntyvistä työntekijöistä, ikääntyvien arjesta ja arkiselviytymisestä sekä heidän selviytymisstrategioistaan. Myös kiinnostuksen kohteena tulisi olla yleinen hyvinvointipolitiikka, sen vaikutukset ja toimivuus. Yhteistyöllä ja verkottumisella voidaan löytää uusia toimijoita ja toimintatapoja ikääntyvän väestön voimavarojen ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi.

5 Toiminnan kehittämisessä keskeistä on uudenlaisen osaamisen haltuunotto ja tuottaminen. Kiinnostuksen tulisi kohdistua myös hyvinvointiyrittäjyyteen, palvelurakenteiden ja -prosessien kehittämiseen, hyvinvointiteknologiaan sekä uusien innovatiivisten toimintamallien luomiseen. Tämä kirja on tuotosta vuonna 2006 käynnistyneestä, Mikkelin ammattikorkeakoulun terveysalan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa toteuttamasta Ikä-keskus -hankkeesta. Siinä selvitettiin mahdollisuuksia synnyttää Etelä-Savoon ikääntyviä palveleva toiminta- ja kehittämisympäristö sekä luoda edellytyksiä ikääntyvään väestöön keskittyvälle toiminta-, tutkimus- ja kehittämiskeskukselle. Kiitokset Etelä-Savon maakuntaliitolle, jonka myöntämän rahoituksen turvin hankkeen toteuttaminen mahdollistui. Kaikki hankkeessa toimineet, niin projekti- kuin ohjausryhmäkin ansaitsevat työpanoksestaan lämpimät kiitokset. Erityiskiitos kuuluu projektipäällikkö Rauni Väätämöiselle. Monet yhteistyökumppanit, jotka osallistuivat haastatteluihin ja vastasivat kyselyihin, tuottivat hanketta rikastavan, arvokkaan aineiston. Kiitos siitä. Lopuksi vielä lämpimät kiitokset kirjan kirjoittajille mielenkiintoisista lukuhetkistä ja bibliografian laatijalle asiaa valaisevan aineiston kokoamisesta. Mikkelissä Anneli Jaroma, TtT Mikkelin ammattikorkeakoulu

6 SISÄLTÖ LUKIJALLE IKÄ-KESKUS, HYVINVOINTIA, TERVEYTTÄ JA TOIMINTAKYKYÄ IKÄÄNTYVILLE HANKE...1 Rauni Väätämöinen HYVINVOINTI, TERVEYS JA TOIMINTAKYKY...6 Riitta Pylvänäinen TYÖIÄSTÄ KOLMANTEEN IKÄÄN JA TUETTAVAAN VANHUUTEEN; ELÄMÄNKULUN UUDET VAIHEISTUKSET...18 Rauni Väätämöinen KOHTI AKTIIVISTA IKÄÄ ETELÄ-SAVOSSA - IKÄRAKENTEEN JA STEREOTYPIODEN MUUTTUMINEN...26 Arja Tiippana KOLMATTA IKÄÄ ELÄVÄT VAIKUTTAJINA...58 Voitto Helander SELVITYS YLI 45-VUOTIAIDEN TYÖIKÄISTEN JA KOLMATTA IKÄÄ ELÄVIEN HYVINVOINNIN, TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN YLLÄPITÄMISESTÄ JA EDISTÄMISESTÄ ETELÄ-SAVOSSA...72 Rauni Väätämöinen IKÄ-KESKUKSEN TOIMINTAMALLI Rauni Väätämöinen IKÄVERKKO VERKKOPALVELUA IKÄÄNTYVILLE JA IKÄÄNTYNEILLE Sonja Pyykkönen

7 KIRJOITTAJAT KIRJALLISUUTTA...150

8 1 IKÄ-KESKUS, HYVINVOINTIA, TERVEYTTÄ JA TOIMINTAKY- KYÄ IKÄÄNTYVILLE -HANKE Rauni Väätämöinen Etelä-Savossa asuu Suomen maakuntien vanhin väestö. Joka viides eteläsavolainen on nyt eläkeiässä. Ennusteiden mukaan vuonna 2020 on lähes joka kolmas eteläsavolainen eläkeikäinen. Väestömuutoksessa on kyse ennen kaikkea 65 vuotta täyttäneiden, mutta ei vielä hoitoa tarvitsevien määrän kasvusta. Lisääntyneistä elinvuosista voidaan tehdä myönteisiä huolehtimalla elämänsisällöstä, terveydestä, toimintakyvystä sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista. IKÄ-keskus -hankkeen tehtävänä oli selvittää mahdollisuuksia synnyttää Etelä-Savoon keski- ja seniori-ikäisiä (45+) palveleva toiminta- ja kehittämisympäristö. Samalla oli tavoitteena valmistella ja luoda toimintaedellytyksiä ikääntyvän väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävälle ja edistävälle toiminta-, tutkimus- ja kehittämiskeskukselle, IKÄ-keskukselle. Hankkeen toteutusaika oli , sitä rahoitti Etelä-Savon maakuntaliitto (EAKR), hallinnoi Mikkelin ammattikorkeakoulu ja koordinoi terveysalan laitos, Mikkeli. Hankkeen toiminnan ohjaamiseksi muodostettiin alueen ikääntyvästä väestöstä tulevaisuuden kuva, jonka mukaan: Etelä-Savon yli 45 -vuotiaat voivat paremmin, ovat terveempiä ja toimintakykyisempiä Kolmas ikä ja vanhuus tunnistetaan ja tunnustetaan arvokkaiksi elämänvaiheiksi muiden elämänvaiheiden rinnalla Kolmatta ikää ja vanhuutta elävät nähdään omaa elämäänsä hallitsevina ihmisinä, yhteisöjen jäseninä ja yhteiskunnallisina vaikuttajina Yli 45-vuotiaiden hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä parannetaan käytännön toiminnan, koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen keinoin.

9 2 Julkiset ja yksityiset organisaatiot sekä järjestäytynyt kansalaistoiminta toimivat yhteistyössä tavoitteellisesti ja jäsentyneesti yli 45 - vuotiaiden hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn parantamiseksi Etelä-Savossa oleva ikäosaaminen (hyvinvoinnin-, terveyden- ja toimintakyvyn edistäminen) tiedetään ja hyödynnetään, muu tarvittava osaaminen hankitaan Hankkeen tavoitteet Hankkeen toiminnallisina tavoitteina oli: 1. Selvittää mahdollisuudet synnyttää Etelä-Savoon ikääntyviä ja ikääntyneitä työikäisiä, kolmatta ikää eläviä ja vanhuksia (45+) palveleva toiminta- ja kehittämisympäristö. 2. Valmistella ja luoda toimintaedellytyksiä ikääntyvän väestön hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävälle ja edistävälle toiminta-, tutkimus- ja kehittämiskeskukselle, IKÄ-keskukselle. Hankkeen toimenpiteet ja tuotokset Ensimmäisiä hankkeen projektiryhmän tehtäviä oli vaiheistaa yli 45- vuotiaiden elämänkulkua aina elämän loppuun asti. Tarkoituksena oli löytää sellainen jäsennys, joka palvelisi tarkoituksenmukaisesti tätä ikäkautta elävien hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen tähtääviä toimia. Alan tutkimuksiin ja kirjallisuuteen perehtymisen pohjalta päädyttiin seuraavaan vaiheistukseen:

10 3 Ikävuodet Työikä Ikääntyvät työikäiset Ikääntyneet työikäiset Kolmas ikä 65 79? Tuettava vanhuus?80 Ikääntyvät työikäiset ja kolmatta ikää elävät olivat hankkeen ensisijaisia kohderyhmiä. Hankkeessa kartoitettiin haastattelemalla ja kyselyn avulla Etelä-Savon keskeiset yli 45-vuotiaiden hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä edistävät tahot, niiden tavoitteet, toimintamuodot, saavutetut tulokset, osaaminen ja asiantuntijuus. Hankkeen työmenetelmien valinnassa asetettiin etusijalle sellaiset ratkaisut, jotka mahdollistavat yhteistyökumppanien kuulemisen, monisuuntaisen vuorovaikutuksen ja osallistumisen. Kartoitus ulotettiin eri toimialoille ja elinkeinoelämään. Lisäksi selvitettiin näiden keskeisten tahojen käsityksiä siitä, millainen tutkimus-, koulutus- ja kehittämisyhteistyö sekä verkostoituminen palvelisi parhaiten alueen ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämistä. Kartoituksen tulokset raportoidaan tässä julkaisussa. Selvitys- ja kartoitustyön tuloksia hyödynnettiin verkkopalvelusuunnitelman laatimisessa sekä IKÄ-keskuksen toimintamallien rakentamisessa ja keskuksen tehtävien suunnittelussa. Kartoitukset ja selvitykset ovat aina myös interventioita. Tiedon kokoamisen lisäksi selvitys- ja kartoitustyön tavoitteena oli herättää yhteistä kiinnostusta Etelä-Savon ikääntyvän väestön hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen ja edistämiseen yhteisvoimin.

11 4 IKÄ-keskus-hankkeen projektiryhmässä ovat toimineet: Lehtori Pia Ahoranta, projektisuunnittelija, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Hyvinvointi (syksy 2006) Opintosihteeri Irja Haimilahti, projektisihteeri, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Terveysalan laitos, Mikkeli (vuosi 2007) Lehtori Riitta Pylvänäinen, projektisuunnittelija, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Terveysalan laitos, Mikkeli (vuosi 2007) Projektiasiantuntija Sonja Pyykkönen, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Terveysalan laitos, Mikkeli (vuosi 2007) Yliopettaja Arja Tiippana, projektisuunnittelija, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Terveysalan laitos, Savonlinna Lehtori, projektisuunnittelija Anne Ulmanen, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Terveysalan laitos, Mikkeli (vuosi 2007) Lehtori Rauni Väätämöinen, projektipäällikkö, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Terveysalan laitos, Mikkeli Hankkeelle asetettiin eri tahoja monipuolisesti edustava ja asiantunteva ohjausryhmä: Toimialajohtaja Anita Itkonen, Osuuskauppa Suur-Savo Projektipäällikkö Anneli Jaroma, Mikkelin ammattikorkeakoulu Ylihoitaja Ulla Kemppainen, Itä-Savon sairaanhoitopiiri Tutkija Aija Kettunen, Sosiaalitalouden tutkimuskeskus, DIAK, Pieksämäki Kauppatieteiden tohtori Markku Lahdenpää Aluejohtaja Heino Lipsanen, Etelä-Savon Liikunta ry Tulosaluejohtaja Marjo Nykänen, Mikkelin ammattikorkeakoulu Kuntoutuspäällikkö Tiina Riikonen, Kruunupuisto Oy

12 5 Koulutusjohtaja Salla Seppänen, Mikkelin ammattikorkeakoulu, Terveysalan laitos, Mikkeli Toimitusjohtaja Riitta Smolander, Kyyhkylän kuntoutuskeskus Tavaratalon johtaja Jukka Tuominen, Carlsson Kotihoidon esimies Ulla Yli-Karro, Mikkelin kaupunki Maakunta-asiamies Markku Aholainen, Etelä-Savon maakuntaliitto (rahoittajan edustaja) Hankepäällikkö Kai Andersin, Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK:n edustaja)

13 6 HYVINVOINTI, TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Riitta Pylvänäinen Artikkelissa tarkastellaan hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn käsitteitä aiheesta tehtyjen tutkimusten ja selvitysten pohjalta. Yleisesti hyväksyttyä yksiselitteistä määrittelyä ei näistä käsitteistä ole, vaan eri tutkimuksissa ja selvityksissä asioita lähestytään eri näkökulmista. Artikkelin lopussa on lähinnä STM:n ja Valtioneuvoston kanslian julkaisuihin perustuen esitetty keskeisiä haasteita suomalaiselle hyvinvointivaltiolle, joihin ainakin osittain myös IKÄ-keskus -hankkeella voidaan vastata. Hyvinvointi Hyvinvointi käsitteenä on monitahoinen ja sen täsmällinen määrittely on vaikeaa. Suhteellisena ja kulttuurisidonnaisena käsitteenä määritelmät ovat vaihdelleet eri aikoina ja eri yhteiskunnissa. Käsitettä voidaan lähestyä yhteiskunnan, yhteisön tai yksilön kautta ja siihen sisältyy fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Joillekin hyvinvointi tarkoittaa hyvää toimeentuloa, terveyttä, hyvää työuraa tai yhteiskunnallista asemaa tai tarkemmin erittelemättä vain hyvää elämää. Konun (2002) mukaan hyvinvoinnilla tarkoitetaan hyvää ja positiivista tai ainakin huonon ja negatiivisen puuttumista. Ylitalo (2005) määrittelee hyvinvoinnin perustaksi työn, toimeentulon, terveyden, toimintakykyisyyden, turvallisuuden sekä vahvan sosiaalisen verkoston. Hänen mukaansa hyvinvointi ilmenee tyytyväisyytenä elämään, onnellisuutena ja mahdollisuutena toteuttaa ja kehittää itseään. Useat tutkijat ovat hyvinvoinnin käsitteen yksiselitteisen määrittelyn vaikeuden vuoksi päätyneet siihen, että hyvinvoinnin puute on huomattavasti helpompi tunnistaa kuin määritellä, mitä hyvinvointi on. Hyvinvointi rinnastetaan usein onnellisuuteen, mutta myös onnellisen elämän määritteleminen on vaikeaa. Onnellisuus käsitteenä on subjektiivinen, ja siksi se on varmasti paljon enemmän ihmisen korvien välissä oleva asia kuin hyvinvointi.

14 7 Tutkimuksissa hyvinvointia arvioidaan joko tarveperusteisesti tai resurssiperusteisesti. Tarveperusteisessa lähestymistavassa ihmiset ovat hyödykkeiden passiivisia vastaanottajia. Resurssiperusteinen lähestymistapa taas tarkoittaa niitä resursseja, joilla yksilö voi tietoisesti ohjata ja hallita elinolosuhteitaan. Hyvinvoinnin käsite voidaan myös kytkeä niihin yhteiskunnan toimintamekanismeihin ja prosesseihin, joiden välityksellä vallitseva hyvinvointi suhteessa muihin kansalaisiin toteutuu (Ovaska 2003; Sauli & Simpura 2005). Erik Allardtin hyvinvointiteoriassa peruskäsitteitä ovat sekä resurssit että tarpeet. Hän toi v pohjoismaiseen elintasotutkimukseen aineellisten seikkojen (having) lisäksi sosiaaliset suhteet, yhteisyyden (loving) ja itsensä toteuttamisen (being), joista kaksi viimeksi mainittua muodostavat elämänlaadun (Sauli & Simpura 2005). Allardtille elintaso ja elämänlaatu ovat hyvinvoinnin erillisiä ja erilaisia osa-alueita. Nykyisin elämänlaatuun liitetään nämä kaikki kolme ulottuvuutta. Myöhemmin tarvetasoja on ryhmitelty eri tavoilla. Taloudellinen hyvinvointi on sitä, mitä ihminen tarvitsee elääkseen, kuten tulot, asuminen, koulutus, työllisyys ja terveys. Itsensä toteuttamiseen sisältyy esim. arvonanto, status, korvaamattomuus, poliittiset resurssit ja tekeminen. Yhteisyyssuhteita puolestaan ovat mm. ystävyys sekä perhe- ja paikallisyhteisyys. Näitä hyvinvoinnin osatekijöitä ei voida laittaa tarkkaan tärkeysjärjestykseen, vaan niiden merkitys vaihtelee ihmisen elinkaaren eri vaiheissa. (Kautto 2006.) Ihmisen tarpeet voidaan jakaa objektiivisiin ja subjektiivisiin tarpeisiin. Objektiiviset, mitattavissa olevat, tarpeet ovat niitä, jotka ulkoisten tekijöiden (tutkimukset, poliittiset päätökset) avulla on määritelty ihmisille välttämättömiksi. Subjektiiviset tarpeet ohjaavat keskeisimmin ihmisten käyttäytymistä, sillä ne ovat yksilön omia tuntemuksia tai tiedostamisia - puutteita tai vajauksia. Objektiiviset ja subjektiiviset tarpeet vaikuttavat toisiinsa eikä niitä voi aina erottaa toisistaan, joskaan subjektiiviset tarpeet eivät aina ilmene objektiivisina eivätkä objektiiviset subjektiivisina. Hyvinvointia tutkittaessa

15 8 subjektiivisten tarpeiden avulla yhteisiä mittareita on vaikea löytää. Yhteiskuntapoliittinen päätöksenteko perustuu pitkälti objektiivisten tarpeiden määrittelylle, sille mitä (poliittisesti) pidetään tarpeellisena ja/tai oikeana. Tämä edellyttää yhteiskunnassa jatkuvaa arvokeskustelua. (Roos 1998; Tuomi 2000.) Hyvinvointitutkimus oli 1960 ja luvuilla paljolti taloudellisiin tekijöihin painottuvaa elintasotutkimusta. Nyt määrittelemisen ja mittaamisen painopiste on siirtymässä aineellisen vaurauden korostamisesta elämisen merkityksellisyyden ja ihmissuhteiden arvostamiseen sekä huono-osaisuuden välttämiseen (Kajanoja 2005). Taloudellisen hyvinvoinnin antamaa perustaa ihmisen hyvinvoinnille tuskin kukaan voi väheksyä, mutta voidakseen hyvin, ihmisen täytyy saada tyydytettyä riittävän hyvin myös hänelle tärkeät ei-materiaaliset tarpeet kuten esim. itsekunnioittamisen, itsensä arvostamisen ja itsensä toteuttamisen tarpeet. Elintasoa oleellisempaa onkin puhua elämänlaadusta, jossa korostuu mm. ihmisen suhde luontoon ja luonnon saastumattomuuden merkitys ihmisen hyvinvointiin. Käsitteenä elämänlaatu on moniulotteinen, sitä on vaikea määritellä ja mitata, ja subjektiivisuutensa vuoksi se voidaan ymmärtää vain yksilön itsensä näkökulmasta. Yksilön elämänlaatu koostuu koko hänen elämästään: kulttuurista, ympäristöstä, sosiaalisista tilanteista, iästä - kaikesta siitä, mikä on vaikuttanut hänen näkemyksiinsä elämästä ja sen merkityksestä. Useissa tutkimuksissa elämänlaatu jaetaan, kuten Allardt esitti jo vuonna 1983, objektiiviseen (toimintakyky, elinolosuhteet) ja subjektiiviseen (hyvinvointi, onnellisuus, tyytyväisyys elämään, yksilön oma arvio elämästään) elämänlaatuun. Hyvinvointia lähellä olevia käsitteitä ovat edellä mainitun elämänlaadun lisäksi, elämäntapa, elämänhallinta ja elämänpolitiikka.

16 9 Elämäntapa -käsite kehittyi luvulla lähinnä metodiseksi vaihtoehdoksi perinteisen tarve- ja resurssiperusteisen hyvinvointitutkimuksen rinnalle. Elämäntavan tutkimuksessa on pyrkimyksenä yhdistää hyvinvoinnin subjektiivinen ja objektiivinen ulottuvuus sekä tutkia ja ymmärtää ihmisten toimintaa ja elämisen ehtoja kokonaisuutena eli kuvata sitä, miten ihmiset todella elävät, ja löytää sille yhteiskunnan muutoksesta johtuvia selityksiä. Käsitettä käytetään myös terveyteen liittyvissä tutkimuksissa. (Karisto 1984; Roos 1988). Jorma Sipilän (1979) määrittelyn mukaan elämäntapa on dynaaminen, toimintaa korostava, kaikki elämänalueet käsittävä, yksilöllisyyden, subjektiivisuuden, ajan kulumisen ja ajankäytön tavat huomioon ottava käsite, johon sisältyy myös moraalinen ulottuvuus. Elämänhallinta -käsite tuli elämäntavan käsitteen mukana ja alkoi korostua 1980-luvulla tutkimuksissa ja kehittämisprojekteissa. Keskeinen osa elämänhallintaa ovat yksilön voimavarat vaikeissa elämäntilanteissa. Nämä voimavarat voidaan jakaa kahteen pääluokkaan: sisäisiin voimavaroihin, joihin kuuluvat kognitiiviset ominaisuudet, elämänkokemukset ja tiedot sekä ulkoisiin voimavaroihin joihin kuuluvat esim. siviilisääty, taloudellinen tilanne, elinolosuhteet ja sosiaaliset verkostot. Elämänhallintaan liittyy aina ajatus valinnan mahdollisuuksista /valinnoista ja arvoista, jotka ohjaavat ja muovaavat pohjimmiltaan ihmisten elämäntapaa. (Ruth & Kenyon 1995.) Elämänpolitiikka oli uudissana 1990-luvun yhteiskuntatutkimuksessa. Käsite viittaa elämän ennustettavuuden vähentymiseen, elämäntilanteiden eriytymiseen, yksilöitymiseen, ihmisten omiin valintoihin, moraalisten kysymysten ajankohtaisuuteen ja siihen, että kaikki tämä tulee ottaa sosiaalipolitiikassa huomioon. Elämänpolitiikassa korostuu ihmisten yhtäaikainen vapaus ja pakko suunnitella omaa elämäänsä. Ihmiset joutuvat myös vastuuseen valinnoistaan. (Karisto 1988.)

17 10 Terveys Terveys ei ole erillinen asia vaan ihminen itse, mielen ja ruumiin harmoninen tasapaino (Pelkonen 2005). Terveys käsitteenä on monimutkainen eikä sitä pystytä yksiselitteisesti määrittelemään. Asiaa voidaan tarkastella eri tieteenalojen (biolääketieteen, sosiaalitieteen, hoitotieteen, psykologian, sosiologian, kasvatustieteen, käyttäytymistieteen, kansanterveyden ja ympäristötieteen) näkökohdista (Tuominen ym. 2005). Myös eri ihmisille terveys merkitsee eri asioita. Vaikka ihmiset yleensä pitävät terveyttä ensiarvoisen tärkeänä, ei se kuitenkaan aina näy heidän elämäntavoissaan (Karisto 1984). Terveys on keskeinen tekijä määriteltäessä ihmisen hyvinvointia, mutta terveys voidaan myös ymmärtää laajasti hyvinvointina, elämänhallintana, toimintakykynä ja tasapainona ympäristön kanssa. Kuten hyvinvointiin myös terveyteen kuuluu fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen puoli. Terveyden määrittelyn vaikeudesta johtuen se määritellään usein sairauden käsitteen kautta, joskaan sairauden määrittely ei välttämättä aina ole terveyden määrittelyä helpompaa (Karlsson 2005). Virallisena terveyden määrittelynä pidetään Maailman terveysjärjestön (WHO 1948) määrittelyä, jonka mukaan terveys ei ole vain sairauden puuttumista vaan täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Määrittelyn haittana on elämän lääketieteellistäminen, ja koska kenenkään elämä ei kulje aina myötätuulessa, kukaan ei voisi tämän määritelmän mukaan olla terve. (Kauhanen ym. 1988; Pelkonen 2005). Pelkosen (2005) mukaan terveys merkitsee eri ihmisille eri asioita, mutta kaikille se on hyvän kokemista ja elämänlaatua huonontavien fyysisten ja psyykkisten oireiden puuttumista tai ainakin niiden hallitsemista. Sairaalle ei

18 11 ole tärkeää vain se, mikä sairaudessa menetetään, vaan jäljellä oleva terveys ja toimintakyky, mahdollisuus toteuttaa itselleen tärkeitä asioita, olla itsenäinen ja tulla toimeen omin neuvoin. Terveys voidaan määritellä (Pelkonen 2005) myös niin, että terveen ihmisen tulee olla joka suhteessa mahdollisimman lähellä iänmukaista keskiarvoa, jolloin kaikki poikkeamat keskimääräisistä iänmukaisista tunnusmerkeistä merkitsevät sairautta. Rissanen (2000) määrittelee terveyden elämän tarkoituksen ja hyvän olon kautta. Hänen mukaansa fyysisten tarpeiden tyydyttäminen, sosiaaliset suhteet ja toimintakyky yhdessä koetun hyvän olon kanssa muodostavat terveyden kokonaisuuden. STM:n Terveyden edistämisen laatusuosituksessa terveys märitellään hyvinvointina, toimintakykyisyytenä ja tasapainoisena vuorovaikutussuhteena ihmisten ja ympäristön välillä. Laatusuosituksessa terveys tarkoittaa pääomaa, joka kasvaa yksilöiden ja yhteisöjen elämänhallinnan vahvistuessa ja johon voidaan vaikuttaa monilla arkielämän valinnoilla. Terveys vahvistuu tai heikkenee sekä ihmisten omien valintojen että lähiympäristöjen toiminnan seurauksena. Myös palvelujärjestelmän kyky vastata ihmisten terveystarpeisiin samoin kuin yhteiskunnassa tehtävät poliittiset päätökset tukevat tai heikentävät väestön terveyttä. Laatusuosituksen mukaan terveysvaikutukset ovat yhteisen toiminnan tulos: vastuu terveydestä kuuluu ihmisille itselleen, lähiyhteisölle ja yhteiskunnalle kaikille yhdessä. (STM 2006.) Terveys kansanterveysohjelman lähtökohtana on, että kansanterveys määräytyy suurelta osin varsinaisen terveydenhuollon ulkopuolelta tulevista tekijöistä. Terveys syntyy, sitä turvataan ja se voi heikentyä tai vahvistua ihmisten elämän olosuhteiden, elämäntapojen, vuorovaikutuksen ja heidän omien valintojensa seurauksena. Terveyteen vaikuttavat heidän elinympäristöjensä biologiset, psyykkiset, kemialliset, fysikaaliset ja sosiaaliset ominaisuudet. Lisäksi siihen vaikuttavat ihmisten keskinäinen sosiaalinen tuki, yh-

19 12 teenkuuluvuus ja huolenpito sekä ihmisten tiedot, taidot ja koulutus. (STM 2001.) Toimintakyky Ihmisen elämänlaatua määrittävänä ja siihen vaikuttavana tekijänä toimintakyky on hyvin keskeisessä asemassa. Hyvä toimintakyky on tärkeä osa terveyttä. Vakiintuneita ja vertailukelpoisia menetelmiä väestön toimintakyvyn arvioimiseksi ei kuitenkaan ole. Toimintakyvyn käsite voidaan määritellä eri tavoin, ja kuten hyvinvoinnista ja terveydestä, ei toimintakyvystäkään ole olemassa yleisesti hyväksyttyä yksiselitteistä käsitteistöä. Yleisimmin käytetty menetelmä toimintakyvyn arvioinnissa on päivittäisistä toiminnoista selviytyminen, mikä on edellytys itsenäiselle elämälle. Toimintakyky voidaan rinnastaa myös elämänhallintaan, siihen että henkilö tuntee riittävästi hallitsevansa omaa elämäänsä. Näin ollen toimintakykyyn kuuluvat yksilön toimintaan liittyvät fyysiset, psyykkiset, sosiaaliset, tiedolliset, taidolliset ja taloudelliset tekijät. Nämä tekijät yhdessä ja erillisinä muodostavat henkilön toimintaedellytykset ja mahdollisuudet yhteisössä (Karjalainen & Kivelä 1995). Fyysinen toimintakyky koostuu ihmisen elämää ylläpitävistä fysiologisista perustoiminnoista. Lisäksi siihen kuuluu esim. selviytyminen päivittäisistä toiminnoista, työnteko, kunto- ym. liikunta/urheilu jne. Psyykkinen toimintakyky sisältää sellaisia toimintoja kuin esim. havaitseminen, aistiminen, keskittymiskyky, oppiminen, muistaminen, ongelman ratkaisu, itsearvostus ja luovuus. Sosiaalinen toimintakyky tarkoittaa kykyä selviytyä elämässä. Siihen kuuluu muun muassa yksilön ja ympäristön välinen vuorovaikutus, tunteminen, perhe-elämä, ystävyys- ja yleensäkin ihmissuhteet, työelämä, järjestöissä toimimineen ja luova johtaminen. Psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä on välillä lähes mahdotonta erottaa toisistaan. (Rissanen 1999.)

20 13 Ikääntymisestä seuraa terveyden ja toimintakyvyn kannalta monenlaisia haasteita. Nämä haasteet ovat erilaisia eri elämän vaiheissa. Ihmisen pyrkimyksenä on säilyttää riittävä tasapaino elämisen kannalta keskeisissä asioissa: riittävä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky, tyydyttävä tasapaino sosiaalisissa suhteissa sekä riittävän esteetön fyysinen ympäristö (Heikkinen 2002, 31). Keskeistä tässä on heidän omien voimavarojensa hyödyntäminen itsehoidon toteuttamisessa (Heikkinen 2002). Valtioneuvoston kanslian Hyvä yhteiskunta kaikille -julkaisussa tähdennetään, kuinka eliniän pidentyessä on entistä tärkeämpää pitää huolta siitä, että hyvä ja täysipainoinen elämä on mahdollista kaikissa elämänvaiheissa ja että jokaisella on mahdollisuus kehittää kykyjään ja valmiuksiaan elämänsä eri vaiheissa. Terveyden ja toimintakyvyn vahvistaminen ja ylläpito ovat tärkeitä sekä yksityisten ihmisten jokapäiväisen hyvinvoinnin että koko yhteiskunnallisen kehityksen kannalta. Tämä edellyttää terveydenhuoltosektorilla yksityisen ja julkisen terveydenhuollon työnjaon selkiyttämistä siten, että palveluista saadaan muodostettua toimiva verkosto. (Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 27/2004). Sama selkiyttämisen tarve koskee varmasti yhtälailla myös muuta yksityisen ja julkisen sektorin toimintaa ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Haasteita suomalaiselle hyvinvointivaltiolle Väestön ikääntyminen on keskeinen väestönkehityksen piirre. Yhteiskuntarakenne muuttuu ja siinä samalla myös ihmisten arvostukset ja odotukset. Ikääntyvät ja ikääntyneet ovat keskimärin paremmin koulutettuja, vaativampia, tiedostavampia, aktiivisempia ja osallistuvampia kuin heitä edeltäneet sukupolvet. He vaativat laadukkaampia, monipuolisempia ja joustavampia palveluja ja pitävät tärkeänä, että heillä on valinnanvaraa ja että he itse saavat valita ja päättää, mitä tarjolla olevia palveluja käyttävät. Kaikkien kohdalla tilanne ei kuitenkaan ole näin hyvä. Pitää muistaa, että aina on olemassa myös joukko ihmisiä, jotka ovat arkoja, alistuvia, nöyriä, syrjäytyneitä tai syrjäytymisuhan alaisia passiivisia ihmisiä. He eivät joko osaa tai heillä ei ole

21 voimia itse hakeutua palvelujen piiriin. Myös heistä ja heidän hyvinvoinnistaan on (yhteisesti) kannettava vastuu. 14 Kansainvälistyminen, yhteiskunnan moniarvoistuminen ja työmarkkinoiden murros ovat suuria haasteita suomalaiselle hyvinvointivaltiolle. Kansainvälistyminen on lisännyt ihmisten tietoisuutta ja sillä on ollut myös vaikutusta heidän suhtautumiseensa suomalaiseen hyvinvointivaltioon. Suomi ei enää välttämättä ole ainoa mahdollinen paikka asua, ja vaikka hyvinvointivaltiota arvostetaan edelleen, siihen kohdistuvat vaatimukset ja odotukset ovat muuttuneet niin määrällisesti kuin laadullisesti. Väestön elintason ja eliniän nousu, moniarvoistuminen ja sekularisoituminen sekä yhteiskunnan juridisoituminen, medikalisoituminen ja pedagogisoituminen asettavat suomalaiselle hyvinvointivaltiolle uudenlaisia haasteita, joihin hyvinvointipolitiikan pitää pystyä vastaamaan. Hyvinvointipalvelujärjestelmän rakenteita ja toimintatapoja pitää muokata ja monipuolistaa ihmisten toimintakykyä, hyvinvointia ja itsenäistä selviytymistä tukevaksi. Sosiaaliturvaa on kehitettävä niin, että se mahdollistaa toimeentulon jatkuvuuden ja elämän suunniteltavuuden epävakailla työmarkkinoilla. Yhteiskunnan tehtävä on taata kaikille kansalaisille riittävä ja monipuolinen hoiva sekä turvattu toimeentulo kaikissa elämänvaiheissa. (STM 2006.) Väestön vanhetessa ja työvoiman vähetessä työelämän vetovoimaa on lisättävä. Suomi tarvitsee työntekijöitä ja jo senkin vuoksi ihmisten työuraa on saatava pidennettyä niin työn aloittamisen kuin työssä pysymisen osalta. Meillä työssäolomalli on tyyppiä joko/tai, välimuotoja työelämän ja eläkkeellä olemisen välillä ei juuri esiinny. Ikääntyneiden jaksamista töissä ja eläkeiän saavuttaneiden mahdollisuutta halutessaan osallistua aikaisempaa yleisemmin tuotantoon tai työelämään on parannettava. (Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 27/2004.) Valtioneuvoston kanslian julkiasusarjassa 27/2004 todetaan, että kolmannessa iässä olevien toiveista ja suunnitelmista on verraten vähän tietoa ja että juuri näiden ikääntyneiden ihmisten voimavarojen tukemiseen ja hyödyntä-

22 15 miseen, sukupolvien välisiin suhteisiin ja heidän merkitykseensä kansantaloudelle tulisi suunnata lisää tutkimusta. Kolmannessa iässä olevien kansalaisten tarvitsemien palveluiden kysyntä todennäköisesti lisääntyy varsinkin harrastusten ja vapaa-ajan tuotteiden, palveluiden, matkustamisen ja kulttuurin markkinoilla. Lisäystä tapahtunee myös erilaisten hyvinvointipalvelujen kysynnässä. (Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 27/2004.) Hyvinvointi ohjelman tavoitteissa aktiivisen ikääntymisen ja vanhuuden hoivan turvaamiseksi esitetään, että ikääntyvien ja vanhusväestön palvelujen tuottamisen tulee perustua julkisvastuuseen ja kumppanuusmalliin, jossa julkinen sektori, yksityiset ja järjestöt etsivät paikallisesti ja seudullisesti sopivan työnjaon. Järjestöjen osuutta lähimmäistyön organisoinnissa pitää vahvistaa nykyisestä. (Hyvinvointi 2015/2007.) LÄHTEET Allardt, E Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: WSOY. Allardt, E Sosiologia 1. Porvoo. Heikkinen, E Sairauksista toimintakykyyn. Teoksessa Heikkinen, E. & Marin, M. (toim.) Vanhuuden voimavarat. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy. Kajanoja, J Mitä on hyvinvointi?. Tilastokeskus. WWW-dokumentti. Luettu Karisto, A Hyvinvoinnin ja sairauden ongelma. Kansaneläkelaitoksen julkaisusarja M:46. Helsinki. Karisto, A Pirstoutuvan elämän politiikka. Teoksessa Roos, J. P. ja Hoikkala, Tommi (toim.) Elämänpolitiikka. Helsinki: Gaudeamus. Karjalainen, E. & Kivelä, S Iäkkäiden palvelutaloasukkaiden terveys, toimintakyky ja elämänlaatu. Oulun yliopisto. Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos. Sarja: Yleislääketiede. Tutkimus: 4/1995. Oulu.

23 Karlsson, H Milloin tunteet ovat sairaus? Teoksessa Imago Dei Jumalan kuva vai terveydenhuollon tuote. ETENE-julkaisuja 15. Valtakunnallinen terveydenhuollon eettisten asioiden neuvottelukunta. Sosiaali- ja terveysministeriö. Helsinki. Kauhanen, J., Myllykangas, M., Salonen, J. & Nissinen, A Kansanterveystiede. Porvoo: WSOY. Kautto, M. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi Stakes. Helsinki. Konu, A Oppilaiden hyvinvointi koulussa. Tampereen yliopistopaino Oy. Tampere: Juvenes Print. Ovaska, E Ongelma, idylli vai elämisyhteisö? Pienten kuntien sosiaalija terveyspalveluiden ja sosiaalisen pääoman tarkastelua. Väitöskirja. Turun ammattikorkeakoulu. Tutkimuksia 7. Pelkonen, R Terveys on monta asiaa. Tieteessä tapahtuu. 2;2005. Rissanen, L Vanhenevien ihmisten kotona selviytyminen.: Yli 65- vuotiaiden terveys, toimintakyky ja sosiaali- ja terveyspalvelujen koettu tarve. WWW-dokumentti. /x224.html. Luettu Rissanen, L Vanhenevien ihmisten kotona selviytyminen. Yli 65- vuotiaiden terveys, toimintakyky ja sosiaali- ja terveyspalvelujen koettu tarve. Kansanterveystieteen ja yleislääketieteen laitos. Oulun yliopisto. Oulu. Roos, J.P Elämäntavasta elämänkertaan elämäntapaa etsimässä 2. Tutkijaliitto. Helsinki. Roos, J.P. & Hoikkala, Tommi (toim.) Elämänpolitiikka. Helsinki: Gaudeamus. Ruth,J.-E. & Kenyon, G Biography in adult development and aging. Teoksessa J. Birren & G. Kenyon & J.-E. Ruth & J. F. F: Schroots & T. Svensson (Eds.), Aging and biography: Explorations in adult development. New York:Springer. Sauli, H. & Simpura, J Hyvinvoinnin käsite pohjoismaisen tilastollisen elinolotutkimuksen historiassa. Janus 2005 vol.13 (1). Sipilä, J Sosiaalisten ongelmien synty ja lievittäminen. Helsinki. STM Hyvinvointi 2015-ohjelma: Ikärakenteen muutos ja kansainvälistyminen hyvinvointivaltion suurimmat haasteet tulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveysministeriö. Tiedote 524/2006. WWW-dokumentti. emplate=print. Luettu

24 STM Hyvinvointi ohjelma. Sosiaalialan pitkän aikavälin tavoitteita. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007/3. Helsinki. STM Terveyden edistämisen laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2006:19. STM Valtioneuvoston periaatepäätös terveys 2015 kansanterveysohjelmasta. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 4. Helsinki. WWW-dokumentti. Luettu Tuomi, K Henkilöstön hyvinvointi tukee yrityksen menestymistä. WWW-dokumentti. /Verkkolehdet/Työterveiset/ /06.htm. Luettu: Tuominen, P., Savola, E. & Koskinen-Ollonqvist, P Terveyden edistämisen avainsisällöt kansalaisjärjestöjen terveyden edistämisen koulutuksen tukemiseen. Terveyden edistämisen keskus ry. Helsinki. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 27/2004. Hyvä yhteiskunta kaikenikäisille. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko väestökehityksestä, väestöpolitiikasta ja ikärakenteen muutokseen varautumisesta. Helsinki. Ylitalo, K Oulunkaaren seudullinen hyvinvointistrategia. PDF-dokumentti. /C9FBF7A3-7BD CF4-7232FF1653AC/0/Ylitalo pdf. Luettu

25 18 TYÖIÄSTÄ KOLMANTEEN IKÄÄN JA TUETTAVAAN VANHUU- TEEN; ELÄMÄNKULUN UUDET VAIHEISTUKSET Rauni Väätämöinen Etelä-Savon ja koko Suomen väestö ikääntyy nopeasti ja tässä tilanteessa uuden ikäpolitiikan tavoitteena on mahdollistaa ihmisille terve ja aktiivinen ikääntyminen. Hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävissä toimenpiteissä ja ratkaisuissa on kiinnitettävä nyt huomiota siihen, että eliniän lisääntyminen on tuonut lisävuosia vanhuuteen. Tätä elämänvaihetta on jäsennettävä uudella tavalla. Tavoitteena on pitää ikääntyneet työikäiset työelämän piirissä mahdollisimman pitkään. Tämän tavoitteiden saavuttamiseksi on panostettava myös edeltävässä elämänvaiheessa hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn ylläpitämiseen sekä työelämän laatuun. Ikääntyminen ja vanheneminen IKÄ-keskus -hankkeessa on selvitetty mahdollisuuksia synnyttää Etelä- Savoon toiminta- ja kehittämisympäristö, jonka tavoitteena on edistää ikääntyvien, yli 45-vuotiaiden, hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Olisiko kohderyhmäksi voitu nimetä vanhenevat, yli 45-vuotiaat? Ilmarinen (2006) esittää, että ikääntyminen ja vanheneminen tarkoittavat osittain eri asioita. Ikääntymisellä tarkoitetaan kronologista elinvuosien lisääntymistä, vanhenemisella taas vanhenemisen prosessia. Vanheneminen on yksilöllinen prosessi, johon vaikuttaa perimä ja elinympäristö. Jokainen vanhenee omassa aikataulussaan ja tavallaan ja sitä yksilöllisemmin, mitä enemmän ikää karttuu. Tutkimusten mukaan perimällä on vähäisempi vaikutus vanhenemiseen, kuin elin- ja työympäristöllä ja elintavoilla. Ympäristön ja elintapojen avulla voidaan hidastaa vanhenemisprosessia ja vaikuttaa sen laatuun. (Ilmarinen 2006.)

26 19 Elämänkaari ja elämänkulku Ihmisen elämää on vaiheistettu kautta aikain, eri kulttuureissa ja eri tieteenaloilla monin eri tavoin. Dunderfeldt (1997) käyttää elämänkaari-käsitettä silloin, kun tarkastellaan inhimillisen kehityksen yleisiä lainalaisuuksia, jotka koskevat laajoja ihmisryhmiä. Elämänkaariteorian keskeinen ajatus on, että ihmisen kehitys jatkuu koko elämänkaaren ajan. Elämänkululla Dunderfeldt tarkoittaa jokaisen ihmisen omaa, kokemuksellista elämänkertaa, joka on ainutlaatuinen versio oletetusta yleisestä kehityskertomuksesta. Koskisen (2004) mukaan elämänkulun käsite on monimerkityksellinen ja sen sisältöä määrää lähestymisnäkökulma, joka voi olla esimerkiksi biograafinen, tilastollinen, väestöllinen tai kulttuurinen. Elämänkulkuteorian oleellisin anti on, että sen avulla voidaan tarkastella vanhenemista sekä mikro- että makrotasolla. Tässä voidaan yhdistää psykologista, sosiaalista, historiallista, kulttuurista ja yhteiskuntarakenteellista kontekstia. (Koskinen 2004.) Vuosien saatossa elämänkulun teoriat ovat kehittyneet elämänkaari-metaforasta kaartelevasti etenevän viivan metaforaan (Ilmarinen 2006). Psykologian piirissä on mm. Erikson (1962) vaiheistanut klassisessa psykososiaalisen kehityksen teoriassaan ihmisen elämänkaarta seuraavasti: Vauvaikä (1 v.) Varhaislapsuus (2 3 v.) Leikki-ikä (3 6 v.) Kouluikä Nuoruus Varhainen aikuisuus Keski-ikä (35 65 v.) Vanhuus (65 v. -)

27 20 Dunderfeldtin (1997) esittämät elämänkaaren vaiheet ovat: Ihmisen kehityksen perusvaihe (0 20 v.) Jäsentymisen vaihe (20 40 v.) Yksilöllisten päämäärien vaihe (40 60/65 v.) Kypsyyden ikävaihe (60/65 v. -) Yleistä ja yhteistä erilaisille elämänkaaren vaiheistuksille on, että niissä nähdään oma merkityksensä lapsuudella ja nuoruudella, aikuisuudella ja työiällä sekä vanhuudella. Aiemmin on korostettu vahvemmin lapsuuden ja nuoruuden merkitystä ihmisen elämän suuntaajana, mutta ajatus ihmisen elinikäisestä kasvusta ja kehityksestä on saanut yhä merkittävämmän aseman. Lapsuuden ja nuoruuden jälkeenkin voi aikuisen elämänkulussa syntyä uusia kykyjä ja voimia (Dunderfeldt 1997). Vanhuudesta ja kypsyyden ikävaiheesta on olemassa paljon perusteellista ja tutkittua tietoa. Tästä huolimatta esimerkiksi psykologiassa ei ole kiinnitetty kovin suurta huomiota tässä elämänvaiheessa tapahtuvaa kehitystä kohtaan. (Tudor-Sandahl 2006.) Elämänkulkua ja elämänkaarta koskevissa tarkasteluissa on pitkää aikuisuuden ja työiän vaihetta tarkasteltu tähän ikävaiheeseen sisältyvien kehitystehtävien ja siirtymien jäsentämänä. Ilmarinen (2006) sisällyttää työelämän kulkuun seuraavia vaiheita ja tapahtumia: Siirtyminen koulutuksesta ja opiskelusta työelämään (18 25 v.) Perheen ja työn yhteensovittaminen (25 35 v.) Työtehtävien vaihdokset ja työpaikan muutokset (35 45 v.) Omien voimavarojen muutokset (yli 45 v.) Muutokset perhe- ja lähiyhteisöissä (yli 50 v.) Työ- ja eläkeasenteiden muutokset (yli 55 v.) Työstä luopuminen ja eläkkeelle siirtyminen (yli 60 v.)

28 21 Ikääntyvät ja ikääntyneet työikäiset Ikääntyvien työllistymisedellytyksien parantamista käsitelleessä komiteamietinnössä (Ikääntyvät työelämässä 1996) määriteltiin vuotiaat työikäiset ikääntyviksi työikäisiksi ja vuotiaat ikääntyneiksi työikäisiksi. Tätä samaa määrittelyä on sittemmin käytetty laajalti työelämää koskevassa tutkimuksessa, lainsäädännössä ja julkisessa keskustelussa. Myös lukuisissa EU:n tuottamissa ja julkaisemissa työikäisiä koskevissa raporteissa käytetään tätä jaottelua vuotiaiden ikäryhmän erottamista työiän kokonaisuudesta on perusteltu sillä, että tässä ikävaiheessa alkaa ilmetä erilaisia työkykyyn heijastuvia, konkreettisia terveyden ja toimintakyvyn muutoksia. Toimenpiteiden kohdistaminen näihin ikääntyviin työikäisiin on perusteltua myös siksi, että promotiiviseen terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen on vielä olemassa hyviä mahdollisuuksia. Ikääntyneillä työikäisillä, vuotiailla, esiintyy jo enemmän erilaisia kroonisia oireita, jotka voivat vaikuttaa työssä jaksamiseen, työkykyyn ja työssä jatkamiseen. Siksi tässä ikävaiheessa olevat työikäiset tarvitsevat jo erityisiä, toimintakykyä edistäviä toimenpiteitä ja työelämässä jatkamista tukevia joustavia ratkaisuja. Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn yksilölliset erot kasvavat ja siksi tarvitaan yksilöllisempiä ratkaisuja töiden organisointiin ja työtehtävien muunteluun. Erityisen huomion kiinnittäminen tähän ikäryhmään on tärkeää siksi, että Suomen uuden ikäpolitiikan tavoitteena on pitää ikääntyneet työikäiset työelämässä mahdollisimman pitkään. Työuran viimeiset vuosikymmenet vaikuttavat myös merkittävästi kolmannen iän, eli työelämää seuraavan elämänvaiheen laatuun. (Ilmarinen 2006.) Kolmas ikä ja vanhuus Vanhemmissa elämänkaarta ja elämänkulkua koskevissa tarkasteluissa on vanhuus jäsennetty noin vuoden iässä alkavaksi yhtenäiseksi elämänvaiheeksi. Väestön eliniän lisääntyessä on tämän elämänvaiheen kesto kasva-

29 22 nut niin, että työelämästä siirtymisen jälkeen ihmisellä onkin vielä edessään ikäjakso, jonka pituus vastaa monen elämässä lapsuuden ja nuoruuden elämänvaiheen kestoa. Pitkän iän oloissa syntyy uusia ikävaiheita ihmisen myöhempään elämään. Puhutaan esimerkiksi nuorista vanhoista ( vuotiaat), vanhoista vanhoista (75 84-vuotiaat) ja vanhoista vanhimmista (yli 84-vuotiaat). Samaan aikaan on alettu kiinnittää huomiota vanhenemisen ja vanhuuden erilaisuuteen, monikasvoisuuteen ja moniäänisyyteen. (Koskinen 2004.) Muuttunutta tilannetta heijastelee epätietoisuus siitä, millä nimellä työelämästä eläkkeelle siirtyneitä pitäisi kutsua. 65-vuotiaiden kutsumista vanhuksiksi pidetään nykyään epätarkoituksenmukaisena. On hämmentävää lukea julkaisua Lääninhallitusten keskeiset arviot peruspalveluiden tilasta 2006 (sisäasiainministeriö 2007), jossa useissa tarkasteluissa vanhuksiksi määritellään 65 vuotta täyttäneet. Vanhus nimike ei tunnu soveliaalta hiljattain vanhuuseläkeiän saavuttaneille, hyväkuntoisille ihmisille. Eläkeläinen ei myöskään ole kelvollinen, sillä työikäinenkin voi olla eläkeläinen. Ongelmalliseksi tämän ilmaisun tekee sekin, että eläkeläinen on vakiintunut tilastollisissa yhteyksissä eräänlaiseksi ammattinimikkeeksi, jolla kuvataan palkkatyön ulkopuolella olevaa ryhmää kotiäitien ja opiskelijoiden rinnalla. Ratkaisua on etsitty myös käsitteistä ikääntynyt, iäkäs ja ikäihminen. Tämän elämänvaiheen dynaamisuutta on nostettu esiin nimityksellä harmaat pantterit. Yhtenä ilmaisuna yli 60-vuotiaista on alettu käyttää termiä seniori tai seniorikansalainen ja tämä on hyväksytty etenkin nuorimpien vanhuuseläkeläisten keskuudessa (Helander 2006). Käsite kolmas ikä on tullut meille käyttöön Euroopasta ja se on osa perinteistä elämänkulun jäsennystä, jossa tyypilliseen ihmisen elämänkulkuun ajatellaan kuuluvan kolme toisistaan erottuvaa ikävaihetta: lapsuus ja nuoruus, keski-ikä ja vanhuus. Kolmas ikä muuttaa tämän jäsennyksen nelivaiheiseksi. Ensimmäisen vaiheen muodostaa lapsuus ja nuoruus, jolle on ominaista riippuvaisuus toisista ihmisistä, leikki, koulunkäynti ja opiskelu. Toinen ikävaihe on aikuisikä, joka erilaisten velvollisuuksien täyttämä työikää ja perheellis-

30 23 tymisen aikaa. Kolmas ikä seuraa työikää ja neljäntenä ikävaiheena on varsinainen vanhuus, jolloin riippuvuus muista ihmisistä ja ulkopuolisesta kasvaa ja autonomia kaventuu. (Karisto 2002.) Tämän ikäihmisten alaryhmittelyn perustana on käytetty toiminnalliseen kyvykkyyteen pohjautuvia kriteerejä ja tästä syystä ikärajaukset ovat liukuvia. On syytä kuitenkin huomata, että useat neljättä ikää elävät ihmiset ovat kykeneviä toimimaan itsenäisesti monilla elämän alueilla ja myös kansalaisina. (Helander 2006.) Kolmannella iällä tarkoitetaan eläkeiän alkuvaihetta, työiän ja varsinaisen vanhuuden välissä olevaa ikäjaksoa. Tässä vaiheessa ei olla enää työssä, mutta ollaan muuten vielä toimintakykyisiä ja aktiivisia. Kun työelämästä vetäydytään nykyään noin 60-vuotiaana ja pysyvän avun tarve kasvaa merkittäväsi vasta noin 80 vuoden iässä, on työiän ja tuettavan vanhuuden väliin tullut uusi ja merkittävä ikäjakso. Suomalaisten elämänkaari on venynyt juuri tästä kohdasta. (Karisto 2004; Vaarama 2004.) Tässä ei ole kyse vaivojen täyttämän vanhuuden venymisestä, vaan tutkimusten mukaan nämä lisäelinvuodet ovat suurimmaksi osaksi terveitä ja toimintakykyisiä vuosia (Martelin, Sainio & Koskinen 2004). Kolmatta ikää eläville on ominaista, että he voivat palkkatyön ja vanhemmuuden velvoitteiden vähenemisen jälkeen elää aktiivista, yhteiskunnan tukitoimista riippumatonta, suhteellisen hyväkuntoisen elämää. Sen katsotaan olevan myös omalle hyvinvoinnille omistettua aikaa. (Helander 2006.) Suuret ikäluokat tulevat tähän elämänvaiheeseen ennennäkemättömän laajoin joukoin, edeltäjiään paremmassa fyysisessä kunnossa, koulutetumpina ja vauraampina. Heistä yli puolet kokee itsensä ikävuosiaan nuoremmaksi ja he rinnastavat itsensä monessa suhteessa keski-ikäisiin. Heillä on kolmanteen ikään kohdistuvia uusia odotuksia, asenteita ja kulutustottumuksia. (Karisto 2004.) Kolmanteen ikään nyt siirtyvien ikäluokkien edellinen elämä, lapsuus, nuoruus ja työikä, on ollut monessa suhteessa erilainen kuin edeltävillä ikäluokilla. Sukupolvi- ja kulttuurierot toisen maailmansodan kokeneisiin ovat nähtävissä. Suuriin ikäluokkiin sisältyy myös omaleimaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia osaryhmiä. Tästä kaikesta seuraa se, että nyt työelämästä kol-

31 manteen ikään siirtyviä ei voi kohdata perinteisin vanhuutta ja eläkeikää koskevin käsityksin. 24 Helanderin (2006) mukaan suomalainen ikäpolitiikka ja siihen liittynyt tutkimus on tähän asti kohdistunut lähes pelkästään jo tuen ja avun tarpeessa olevaan vanhusväestöön. Tämä on ollut perusteltua ja välttämätöntä tämän väestönosan tarpeiden sekä heidän hyvinvointiinsa liittyvien yhteiskunnallisten velvoitteiden näkökulmasta. Vanhusväestön saaman huomion rinnalla ikäpolitiikan toinen suuri kohderyhmä, kolmatta ikää elävät seniorikansalaiset, on pitkään jäänyt yhteiskunnallisessa keskustelussa varjoon. Kolmatta ikää elävien voimavarat, tarpeet ja ongelmat ovat vielä paljolti näkymättömissä, mutta olemattomia ne eivät välttämättä ole. (Helander 2006.) Viimeistään suurten ikäluokkien jäämien eläkkeelle pakottaa kiinnittämään huomiota kolmanteen ikään yhteiskunnallisena, taloudellisena ja kulttuurisena ilmiönä (Karisto 2006). Karisto (2004) arvioi, että kolmas ikä -käsite edistää aikaisempaa myönteisempää käsitystä ja kuvaa vanhuudesta. Se kapinoi perinteistä elämänkaariajattelua vastaan, jossa elämän jälkipuolisko nähdään kaikkien elämän osaalueiden alamäkenä. Se avaa aikaisempaa optimistisemman näkökulman väestön ikärakennemuutosta koskevaan yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun ja suunnitteluun. Kolmannen iän näkökulma on tärkeä siksi, että se vahvistaa ikääntyvien ihmisten omaa toimijuutta ja tasa-arvoa. (Karisto 2004.) Kolmannessa iässä olevien määrä kasvaa ja väestö vanhenee kaikkialla Suomessa. Väestön ikärakenteessa ja sen muutosvauhdissa on kuitenkin paljon alueellista vaihtelua. Karisto kehottaa kohdistamaan katseen niihin kuntiin ja seutukuntiin, jotka käyvät muutoksessa edellä ja kannustaa pilotoimaan näillä alueilla uusia toimintatapoja. Näin voidaan hankkia uutta tietoa ja kokemuksia, joista muut voivat oppia. (Karisto 2004.)

32 25 LÄHTEET Dunderfeldt, T Elämänkaaripsykologia. Porvoo: WSOY. Erikson, E. H Lapsuus ja yhteiskunta. Jyväskylä: Gummerus Oy. Helander, V Seniorikansalainen voimavarana. Helsinki: Kuntaliitto. Ikääntyvät työelämässä Ikääntyvien työllistymisedellytysten parantamista selvittäneen komitean mietintö. Komiteamietintö 1996:14. Helsinki: Oy Edita Ab. Ilmarinen, J Pitkää työuraa! Ikääntyminen ja työelämän laatu Euroopan unionissa. Helsinki: Työterveyslaitos. Karisto, A Kolmannen iän käsitteestä ja sen käytöstä. Gerontologia 16, 3, Karisto, A Kolmas ikä uusi näkökulma väestön vanhenemiseen. Teoksessa Ikääntyminen voimavarana. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. Helsinki. Koskinen, S Ikääntyneitten voimavarat. Teoksessa Ikääntyminen voimavarana. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. Helsinki. Lääninhallitusten keskeiset arviot peruspalveluiden tilasta Sisäasiainministeriön julkaisuja 31/2007. Helsinki. Martelin, T., Sainio, P. & Koskinen, S Ikääntyvän väestön toimintakyvyn kehitys. Teoksessa Ikääntyminen voimavarana. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. Helsinki. Tudor-Sandahl, P Kolmas ikä. Helsinki: Kirjapaja Oy. Vaarama, M Ikääntyneiden toimintakyky ja hoivapalvelut nykytila ja vuosi Teoksessa Ikääntyminen voimavarana. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 33/2004. Helsinki.

33 26 KOHTI AKTIIVISTA IKÄÄ ETELÄ-SAVOSSA - IKÄRAKENTEEN JA STEREOTYPIODEN MUUTTUMINEN Arja Tiippana Artikkelissa luodaan katsaus Etelä-Savon väestön ikärakenteeseen ja sen ennusteisiin. Tilastoja verrataan keskimääräiseen tilanteeseen maassamme ja joiltain osin myös muitten maitten tilanteeseen. Aineistossa hyödynnetään Etelä-Savo lukuina -sivuston (Etelä-Savon TE -keskus ym. 2007) koottua tietoa sekä Terveys kansanterveysohjelman Terveys kannattaa sanoista tekoihin Etelä-Savon maakuntakierroksen aineistoja ( Yli 45 -vuotiaat eteläsavolaiset ovat kiinni työelämässä ja monet ovat uransa huipulla, mutta kohtaavat tuossa iässä myös monia työhön, perheeseen ja ympäristöön liittyviä muutoksia. Lisäksi suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle aiheuttaa ikäjohtamiselle haasteita. Käsitys eläkeläisestä tänä päivänä on hyvinkin erilainen verrattaessa eläkehistoriaan, jolloin Saksan teollisuustyöntekijöiden eläkkeelle siirtymisikä linjasi eri maiden eläkeikärajaa. Työvoiman turvaaminen on nostanut keskusteluja muuallakin kuin OECD:n linjauksissa eläkeikärajan kohottamisesta.. Aktiivit eläkeläiset ovat lisänneet paineita muuttaa stereotyyppisiä käsityksiämme ja asenteitamme eläkeläisiä, kolmasikäisiä ja heidän toimintakapasiteettiaan kohtaan. ETELÄ-SAVON JA VÄESTÖN KEHITYS Etelä-Savon toimialueella on 18 kuntaa. Kunnat ovat Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Kerimäki, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Punkaharju, Pieksämäki, Puumala, Rantasalmi, Ristiina, Savonlinna, Savonranta ja Sulkava (kuva 1).