Liukuporttien ja pyöröovien sekä savunpoistolaitteistojen turvallisuus unohtuu usein

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liukuporttien ja pyöröovien sekä savunpoistolaitteistojen turvallisuus unohtuu usein"

Transkriptio

1 7 Liukuporttien ja pyöröovien sekä savunpoistolaitteistojen turvallisuus unohtuu usein Kiinteistöistä voi löytyä yllättäviä riskejä. Esimerkiksi liukuporttien, pyöröovien ja savunpoistolaitteiden huoltoon ja tarkastukseen ei usein kiinnitetä riittävästi huomiota. Liukuportit ja pyöröovet ovat yleisiä monenlaisissa rakennuksissa. Niiden turvallisuus voi kuitenkin olla kyseenalaista, sillä esimerkiksi lainsäädäntö ei edellytä säännöllistä tarkastusta tai huoltoa. Jopa uudisrakennuksien ovet ja portit voivat olla hengenvaarallisia. Liukuporteissa havaittavat puutteet liittyvät yleensä puristus- tai leikkautumisvaaraan: sulkeutuvan aukon suojalaitteet eivät toimi riittävän herkästi tai ne puuttuvat kokonaan. Käytäntö on osoittanut, että yleensä tarkastus tilataan uuden portin tai oven oston yhteydessä. Ostajalla saattaa olla epäilyjä turvallisuudessa, ja hän haluaa kolmannen osapuolen arvioin tilanteesta. Vanhemmissa porteissa tarkastustilauksen syynä ovat yleensä käyttöhäiriöt tai turvallisuusongelmat. Vaikka tarkastukset eivät ole lakisääteisiä, on turvallisuusvaatimukset määritelty tarkasti eurooppalaisissa EN-standardeissa, eli vaatimukset ovat porteissakin tiukat. Toimivat savunpoistojärjestelmät ennaltaehkäisevät henkilövahinkoja Tulipaloissa eniten henki- lövahinkoja aiheutuu savun leviämisestä rakennuksen sisällä. Kiinteistöjen savunpoistojärjestelmillä on siksi palonilmaisimien ja sammutuslaitteistojen ohella tulipalotilanteessa ratkaiseva rooli, sillä ne ohjaavat tappavan myrkylliset savukaasut ulos rakennuksesta. Suoritetuissa tarkastuksissa on kuitenkin havaittu, että 85 %:ssa tarkastetuista järjestelmistä löytyy eritasoisia puutteita, joista 20 %:ssa puutteet ovat vakavia. Esimerkkeinä vakavista puutteista ovat kuumuutta kestämättömien kaapeleiden käyttäminen, savunpoistoluukkujen ruuvaus kiinni kattorakenteisiin tai se, ettei järjestelmää ole yli kymmeneen vuoteen huollettu, testattu tai tarkastettu kertaakaan. Vakavimmat puutteet löytyvät, kun savupoistojärjestelmän ylläpito, huolto ja testaus on laiminlyöty. (Usein asianmukainen huolto, testaus ja tarkastus jätetään tilaamatta tietämättömyyden tai kustannusten vuoksi. On kuitenkin hyvä muistaa, että järjestelmien toimintakunnon varmistus on häviävän pieni kulu verrattuna mahdollisiin palovahinkoihin ja toiminnan keskeyttämiseen liittyviin kustannuksiin. Unohtaa ei sovi myöskään tulipalojen yritykselle aiheuttamia imagohaittoja, Marko Mettälä toteaa.) Puolueeton arviointi auttaa keskittymään turvallisuuden parantamiseen Kuten muissakin laitteissa, myös liukuporteissa ja savunpoistojärjestelmissä osa tarkastettavista laitteista toimii moitteettomasti ja osa ei. Vaaran paikkoja ei kuitenkaan tunnisteta tai löydetä yhtä helposti sellaisissa laitteissa, joita ei tarkasteta tai valvota systemaattisesti. Kiinteistöteknisten laitteiden huolto ja ylläpito ovat kiinteistön omistajan ja toiminnan harjoittajan yhteisvastuulla. Huolto- ja ylläpitopalvelut ostetaan pääsääntöisesti ulkopuoliselta yritykseltä. Ulkopuolisen, riippumattoman tarkastuslaitoksen roolina on tarkastaa järjestelmät sekä raportoida tarkastuksella havaituista asioista kiinteistön omistajalle ja toiminnanharjoittajalle. Tarkastuksessa tarkastetaan huollon ja ylläpidon laatu, kohteen turvallisuus sekä suunnittelun ja toteutuksen toimivuus. Hanna Harjula Inspecta Viemärihuollon ja korjauksen osaaja Tommy Rissanen, puh , - Nykyaikaiset sukitusmenetelmät - Huolto, pesu ja aukaisu, kuntoraportit, videokuvaukset - LVI-työt - Palvelut kaikenkokoisille kiinteistöille, luotettavasti Luotettava kumppani linjasaneeraukseen! Meiltä saat asuntorakentamiseen kylpyhuonemalliston, jonka tuotteissa yhdistyvät laatu, edullinen hinta ja hyvä saatavuus. Tarjoamme yksilöllisen muutostyöpalvelun sekä toimivan logistiikan. LAATTAPISTE KYLPYHUONEET rovaniemi Teollisuustie 13, Eteläkeskus. Puh. (016) Ark. 9-17, la suljettu.

2 8 OPTIMOI VALAISTUS MAKSIMOI ENERGIANSÄÄSTÖ Energiansäästö jopa 82% MINIMOI KUSTANNUKSET Vaihda elohopeahöyrylamppujen tilalle korvaavat keraamiset monimetallilamput Energiansäästö jopa 44% Isännöinti huolehtii, että osakkaat tekevät tarvittavat linjaukset ja päätökset ajallaan. Kuva: Isännöinti on vaativaa tiimityötä Tero Heikkilä toimitusjohtaja Isännöitsijöistä tulee lähiaikoina pulaa. Ammattiin ei ole tunkua, koska mielikuva isännöinnistä ei vastaa totuutta. - Ammatti on äärimmäisen vaativa, ja isännöinnillä on suuri merkitys monen suomalaisen arkeen, Isännöintiliiton toi- mitusjohtaja Tero Heikkilä sanoo. Tulevaisuudessa isännöinti on yhä kokonaisvaltaisempaa. - Isännöintiyritys ottaa selkeän vastuun taloyhtiön asioiden hoidosta. Isännöinti tulee johtamaan taloyhtiötä omistajien yhdessä määrittelemien tavoitteiden mukaisesti, Heikkilä sanoo. Isännöintipalveluiden kehittämisen lähtökohdaksi tulee ottaa asukkaiden ja osakkaiden tarpeiden kuunteleminen. Toisaalta hyvä palvelu on myös osattava ostaa. - Isännöintiyritysten on kuunneltava palautetta herkällä korvalla ja pyrittävä kehittämään entistä asiakaslähtöisempiä ratkaisuja, Patentti- ja rekisterihallitus valmistelee muutosta, jolla isännöintiyritys voidaan rekisteröidä taloyhtiön isännöitsijäksi. Muutoksen ansiosta isännöinti ei enää henkilöidy, jolloin isännöintipalvelun kattavuus tulee paremmin esiin myös asiakkaille. - Muutos auttaa isännöintiyritysten asiakkaita ymmärtämään, että hankkiessaan isännöintipalvelua he ostavat tiimityötä, Tilaa energiakartoitus alue-edustajaltasi Päivitä olemassa olevat valaisimet nykyaikaisiksi Led-valaisimiksi! Jorma Peltoniemi Lappi Jukka Laaksonen Oulu Joni Laaksonen Pohjois-Pohjanmaa lakkapaa.com ROVANIEMI Teollisuustie 13 Puh Avoinna: ma-pe 7-19, la 9-16, su Eipä niin suurta surua, ettei ilo voita, eikä niin pitkää pimeää, ettei aamu koita.

3 9 Energia on asukkaiden ja DASin yhteinen asia Domus Arctica säätiö (DAS) on yleishyödyllinen opiskelija-asuntojen vuokraaja Rovaniemellä ja DASilla on 32 asuinkerrostalossa koti opiskelijalle. Lähes 80 % asukkaista opiskelee Lapin yliopistossa ja Rovaniemen ammattikorkeakoulussa. Kiinteistöt ja asukkaat kuluttavat energiaa ja säätiön kiinteistöhoitokustannuksista reilu 37 % meneekin energiamaksuihin. Säätiö toimii aktiivisesti yhdessä asukkaiden ja asukastoimikuntien kanssa energiakustannusten nousun hallitsemiseksi. Kulutussäästöjä on aikaansaatu aktiivisella asukastiedottamisella, energiansäästö-kilpailuilla ja yhteisillä ympäristöpäivillä, joissa alantoimijat ovat esitelleet uusia ja käyttökelpoisia ratkaisuja. Kaikkiin kohteisiin on rakennettu kiinteistöautomaatio. Erilaisilla taloteknisillä ratkaisuilla sekä yhteistyökumppaneiden kanssa toteutetuilla huoltoja energiasäästötoimilla on saatu kulutussäästöjä aikaiseksi. Viimeisen 5 vuoden aikana kokonaisenergiankulutuksessa on saatu aikaan yli 10 % säästö. Säätiön kaikki kohteet ovat kaukolämmössä ja lämmityskustannukset peritään vuokrissa asukkailta. Lämmityskustannukset ovat noin puolet kaikista energiakustannuksista. Kohteiden tilausvesivirrat on tarkistettu ja lämpökäyriä seurataan kiinteistöautomaatiossa. Asuntoihin on asennettu säätiön toimesta lämpömittarit, joiden avulla asukkaat voivat seurata asunnon lämpötilaa. Säätiön talot ovat pääsääntöisesti vesikiertoisessa patteri- järjestelmässä, ainoastaan kaksi uusinta taloa ovat lattialämmityksessä. Asukasohjeissa kerrotaan mm. pattereiden ilmaamiskäytännöistä ja siitä miten paksut verhot ja huonekalut suoraan pattereiden edessä vaikuttavat asunnon lämpöön. Asukkaita neuvotaan myös tuulettamaan nopeasti ristivedolla. Vesi- ja jätevesikustannukset ovat noin neljänneksen kaikista säätiön energiakuluista ja ne peritään osin vuokrassa ja osin erillisellä käyttömaksulla. Erillisen käyttömaksun tavoitteena on entistä tietoisempi kulutuskäyttäytyminen. Asuntojen vesikalusteet huolletaan ja korjataan kuuden vuoden välein. Vesisuuttimet ja WC-pöntöt ovat mahdollisuuksien mukaan säästötoimisia. Keskimääräinen vedenkulutus 92 l/as/vrk on alan keskiarvojen alapuolella ja siihen vaikuttavat toteutettujen säästötoimien ja valistuneiden asukkaiden kulutuskäyttäytymisen lisäksi kesäajan asuntojen suurempi tyhjäkäyttö. Kiinteistöautomaatio mahdollistaa jatkuvan seurannan ja sen myötä poikkeamiin reagoiminen on nopeaa ja tehokasta. Kulutusmääriin vaikuttaa myös se, että opiskelija-asunnoissa ei ole huoneistokohtaista mittausta ja he käyttävät muita kerrostaloasukkaita enemmän yhteisiä pesuloita ja oma astianpesukonekin on vielä harvinaisempi. Pesulalaitteet vaihdetaan uusiin energiatehokkaisiin laitteisiin neljän vuoden välein kovan kulutuksen vuoksi. Huoneistokohtaisia saunoja ei ole, vaan yhteisiä saunavuoroja ohjataan kiinteistöautomaatiolla. Sähkökustannukset muodostavat viimeisen neljänneksen säätiön energiakustannuksista ja ne peritään vuokrassa sekä käyttömaksussa. Opiskelijat käyttävät keskimääräiseen kerrostaloasukkaaseen verrattuna enemmän tietokoneita ja tässä käytössä tietoisella kulutuskäyttäytymisellä voidaan saavuttaa huomattaviakin säästöjä. Säätiön asukkaita ohjeistetaan täysin sammuttamaan tietokone, eikä jättämään valmiustilaan. Säätiö huolehtii siitä, että asunnoissa on energiatehokkaat ja toimintakuntoiset sähkölaitteet ja asukkaan vastuulla on niiden oikeat käyttötavat sekä puhtaanapito, joista on erillisiä ohjeita. Valaistukseen kuluu merkittävä määrä sähköä ja säätiön rappukäytävät ja yhteiset tilat ovat varustetut liiketunnistukseen perustuvalla järjestelmällä. Vuosittainen hehkulamppujen vaihto on suuri urakka huollossa ja pikkuhiljaa ollaan siirtymässä energiansäästö- ja LED-valaisimiin, kun niiden tuotekehitys etenee ja kustannustaso tulee kohtuulliselle tasolle. Autojen esilämmitys on ympäristöteko ja säätiöllä on mahdollista lämmittää moottori, mutta sisätilalämmittimen käyttö on kielletty. Säätiön asukkaat ovat pääsääntöisesti valistuneita energia- ja ympäristöasioissa ja hyvä yhteistyö on tuottanut hedelmää. Erilaiset vikailmoitukset esim. lämpötilaa ja vesikalusteita koskien on kätevä tehdä netissä ja huoltomiehet seuraavat huollonhallintaohjelmaa lähes reaaliaikaisesti.. Kirsti Saviaro www. lapinisannoitsijat.fi Talon vanha asukas, tottumaton alkoholinkäyttäjä, kyseli viinakaupassa viinilaatuja. asiantunteva myyjä ilmoitti kaupasta löytyvän kaikenlaisia hienoja viinejä. Punaviinejä liharuokien ja valkoviinejä kalaruokien kanssa. Minkäs ruoan kanssa Te aiotte nauttia viiniä? En minä ruoan, vaan talonmiehen kanssa. Sitten valitaan kaksi pulloa Vinettoa.

4 10 Polygon Finland Oy:n palvelut Lapissa Vuodonpaikannus Vesivahinkokartoitus Rakenteiden kosteusmittaukset Vesivahinkokuivaus, rakennekuivaus ja kosteudenhallinta VOC-, materiaali-, huoneilma ja kuitunäytetutkimus Putkistotähystys tallentavalla värikameralla Putkisto ja kaapelipaikannus lämpökameralla Hajunpoisto Desinfiointi 24 / 7 päivystys p P Jukka Kosunen toimipaikan päällikkö PKM p Mika Marttala kosteuskartoittaja PKM, talo- ja energiatekniikan insinööri p Jari Särkelä kosteuskartoittaja PKM ja VTT p Ari Rintamäki kosteuskartoittaja PKM, rakennusinsinööri p Jari Savela kosteuskartoittaja PKM, rakennusmestari, sisäilmatutkimukset p (Kuopion yliopiston rakennusten terveellisyyteen liittyvien asiantuntijoiden 1,5 vuoden koulutusohjelmassa). Henkilöstöllämme on suoritettu ja lisäpäivin voimassapidetty PKM / VTT sertifikaatti. PKM. Pätevöitynyt kosteudenmittaaja. Koulutuksen ja tentin järjestää Kiinteistöalan koulutussäätiö. Polygon Finland Oy on Vakuutusalan Teknisten Tarkastajien, Suomen Isännöintiliiton, Suomen Kiinteistöliiton, Suomen Paloinsinööriyhdistyksen, Suomen Palopäällystöliiton, Finanssialan Keskusliitto ry:n sekä Suomen JVT -ja Kuivausliikkeiden Liiton edustajista koostuvan Vahinkoalan Auktorisointiryhmän hyväksymä vahinkoalan urakoitsija. SFS-EN ISO 9001:2000 standardin mukainen sertifikaatti, jonka voimassaolon voi tarkastaa osoitteesta

5 11 Kaukolämpö palvelee ja lämmittää asiakkaitaan Nordea Pankki Suomi Oyj Rovaniemen kaupungin alueella on kaukolämpö lämmittänyt asukkaita yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Vuosikymmenten aikana tämä keskitetty lämmitysmuoto on kehittynyt asiakkaiden tarpeiden muutosten myötä. Tänä päivänä kaukolämmön toimintavarmuus ja ympäristöystävällisyys ovat Rovaniemen Energian tärkeitä kaukolämmön teemoja ja investointikohteita. Ympäristöystävällisyys taataan käyttämällä polttoainevalikoimassa kotimaisia ja paikallisia polttoaineita, joiden osuus kokonaiskäytössä kasvaa koko ajan. Investoinneilla pyritään vaikuttamaan sekä päästöjen pienenemiseen, mutta myös energiatehokkuuteen. Yksi tällainen aloitettiin viime kesänä, kun Suosiolan voimalaitokseen investoidaan savukaasupesuri, joka ottaa savupiippuun menevistä savukaasuista lämpöenergian talteen ja siirtää sen kaukolämpöön. Lämmön talteenoton lisäksi savukaasupesuri puhdistaa ja vähentää ilmaan pääseviä päästöjä. Tämän päivän asiakas odottaa ja olettaa, että tietoa on saatavilla kellon ympäri. Eikä se ole mitä tahansa tietoa, sillä sen pitää olla ajankohtaista ja luotettavaa, mutta myös hyödyllistä. Tässä yhteydessä kaukolämpö ei ole enää pelkästään lämmitysmuoto. Kuva Arktikumin edustalla, kun Pilkkeeseen tehtiin talojohtoa. Kuva Arto Springare. Asiakkaamme voivat käydä katselemassa omia kulutustietojaan Online- palvelun kautta milloin itse haluavat. Tällä hetkellä omien tietojen tarkastelu on mahdollista kuukausitasolla, mutta tulevaisuudessa se on paljon tarkempaa, sillä energian mittauksia ja energiakulutusraportteja kehitetään jatkuvasti. Tämän mahdollistavat nykyaikainen asiakkuuden hallintajärjestelmä sekä etäluettavat energiamittarit. Parhaillaan isompien kiinteistöjen mittareita varustetaan tuntiluennan mahdollistavilla energiamittareilla, jolloin kiinteistöjen energiankulutusten seuranta on vielä tarkempaa. Tämä puolestaan laajentaa edelleen palveluamme. Tulevaisuudessa asiakkaamme saavat kiinteistön tehontarpeen mittauksen automaattisesti, mikä määrittää sopimuksen ja kiinteän maksun suuruuden. Jos kaukolämpö palveluna kehittyy koko ajan, niin kehittyvät myös kaupungit. Rovaniemellä kaukolämpöverkostoa on yli 200 kilometriä, joka laajenee 4-5 kilometrin vuosirakennusvauhdilla. Uusia rakennusalueita on noussut eri puolille kaupunkia. Erityisesti keskikaupunki on tiivistymässä uudisrakentamisen myötä ja tulevana kesänä kaukolämpöverkosto laajenee Pöykkölän suuntaan rakennettavalla runkojohdolla, joka yhdistää Pöykkölän keskusta-alueen kaukolämpöverkkoon. Kaukolämpöverkosto laajenee kaupungin kehittymisen myötä ja jatkossa sopimusehdot liittymiselle muuttuvat siten, että asiakkaalle voidaan tarjota liittymistä aikaisempaa etäämmältä kaukolämmön runkoverkosta. Kristian Gullsten Tee asuntohaaveestasi totta Toteuta asuntohaaveesi ja valitse itsellesi hyvä asuntolaina, joka tarjoaa turvaa elämän yllätyksiin ja joustaa omistajansa tarpeiden muuttuessa. Tutustu nyt Nordean kattaviin asuntolainaratkaisuihin ja kokoa sinulle sopivin laina osoitteessa nordea.fi/ asuntolaina. Teemme sen mahdolliseksi Rovaniemi Rovakatu nordea.fi PELASTUSSUUNNITTELU TURVALLISUUSJÄRJESTELMÄSUUNNITTELU Olli Tiainen, turvallisuusasiantuntija PL 27, Rovaniemi Puh Kuka kävi viimeksi katolla? Vesikaton: Huolto Tarkastus Korjaus Soita heti www. lapinisannoitsijat.fi

6 12 Ota tämä tämä au AMMATTI-ISÄNNÖINTIÄ LÄÄNISSÄ KIINTEISTÖHUOLTOA ROVANIEMELLÄ ROVANIEMI AUKTORISOITU ISÄNNÖINTIYHTEISÖ DK-ENORMI OY, ISA Hallituskatu 20 A 3. krs gsm ISÄNNÖINTI TT OY Valtakatu 20 A / Taru Tornberg EERO LANTTO Hallituskatu 26 p , gsm JES OY Maakuntakatu A gsm LAUHA KY Lapinkävijäntie 1 p Rovakatu 10 p , fax KIINTEISTÖTAHKOLA Rovakatu A p fax kiinteistotahkola.fi OVENIA-ISÄNNÖINTI OY Hallituskatu 26, 4.krs p , ovenia.fi REALIA ISÄNNÖINTI OY Rovakatu 36 p ISA- Yritysauktorisoitu KEMI JP LOUSTE OY Valtakatu 21-23, Kemi p. isännöitsijä p. toimisto pp.inet.fi OVENIA-ISÄNNÖINTI OY Keskuspuistokatu Kemi p KUUSAMO ISÄNNÖINTIKUUSAMO Auktorisoitu isännöintiyhteisö ISA Maaseläntie 5, Kuusamo KIINTEISTÖTAHKOLA Kelantie 2, Kuusamo p fax kiinteistotahkola.fi SODANKYLÄ Ostoskuja Sodankylä REALIA ISÄNNÖINTI OY Jäämerentie Sodankylä p SAARISELKÄ Kelotie 1, Saariselkä KITTILÄ Mariankuja 6, Levi ALLTIME OY Vaihdekatu 2 Päivystys: Toimisto: NN KIINTEISTÖTYÖ OY Aronrinne Rovaniemi, Puh KIINTEISTÖPALVELU LINTULA KY Hallituskatu 20 B 2 krs. Puh kiinteistopalvelulintula.fi Rovaniemen Rappusiivous Ky Veitikantie 40 Puh JARKAT KY / Kati Vuorinen Lehtotie Rovaniemi Puh T:mi Kukkola Marja-Terttu Kämpäntie 4 C Rovaniemi Puh HUOLTOPALVELU Kiviniementie Rovaniemi Puh KIINTEISTÖHUOLTO JA MAANRAKENNUS MARTIN OY Evakkotie 47, Rovaniemi Puh / martinoy.inet.fi SIIVOUSLIIKKEITÄ ROVANIEMELLÄ PAAVON PUHDISTUSPALVELU Kallioniementie 2 A Rovaniemi Puh SIIVOUS- JA ASIOINTIPALVELU Elina Autio Isoaavankatu Rovaniemi Puh Palavan tavaran säilytys Taloyhtiön paloturvallisuuden takia käytävissä ei saa säilyttää juuri mitään tavaraa. Näin säilytät oikein. Maaleja, tärpättejä ja liimoja saa säilyttää asunnossa korkeintaan 25 litraa. Asukkaiden verkkovarastoissa tai kellarikopeissa niitä ei saa säilyttää. Taloyhtiön mahdollisessa yhteisessä erillisvarastossa näitä saa pitää yhteensä korkeintaan 100 litraa. Autonrenkaisiin ei ole suoria säiltysmääräyksiä. Pelastusviranomaiset ovat yleisesti tulkinneet niin, että omassa häkkikomerossa saa säilyttää yhden rengaskerran. Taloyhtiöillä voi kuitenkin olla omat säännöt siitä, saako kerrostalon häkkivarastossa säilyttää auton renkaita, ja järjestyssäännöt voivat jopa kieltää renkaiden varastoimisen. Nestekaasua saa säilyttää asunnossa tai ajoneuvon polttoainesäiliössä korkeintaan 25 kiloa. Sitä ei saa säilyttää kellarissa tai ullakolla edes häkkikomerossa eikä lähellä rakennusta. Ilotulitteita saa pitää kotona lukitussa kaapissa enintään 5 kiloa, asuinrakennuksen erillisessä varastotilassa 5 kiloa. Grillihiiliä ja sytytysnestettä sekä muita syttyviä nesteitä, joiden leimahduspiste on yli 55 astetta, saa olla kotona korkeintaan 50 litraa. Muualla niitä ei saa säilyttää. Bensakanisteria saa säilyttää kotona ja omassa varastossa tyhjänä. Jos kanisterissa on bensaa, katso yllä syttyvien nesteiden säilytys. Veneen moottoria ja mopoa saa sisätiloissa säilyttää vain autotallissa. Lastenrattaat tulee säilyttää kotona tai rakennuksen erillisessä lastenvaunuvarastossa, ei ikinä porraskäytävässä. Rollaattori on säilytettävä asunnossa, ei porraskäytävässä. Invamopo säilytetään asunnossa tai ulkosuojassa, ei porraskäytävässä. Kynnysmattoja ei saa pitää porraskäytävässä esimerkiksi huoneistojen ovilla, koska ne ovat tuhopolttoriski. Ne voivat myös hankaloittaa poistumista hätätilanteessa, jos ne ryttääntyvät oven eteen. Kukkaruukkuja ei saa laittaa porrashuoneeseen. Ulko-oven ulkopuolelle saa. Lähteet: Tukes, sisäasiainministeriön pelastusosasto, Pelastuslain (379/2011) 9 ja10 Palovaroitin paikalleen ja kotivakuutukset kuntoon Tero Heikkilä toimitusjohtaja Kotivakuutus korvaa yleensä irtaimistovahingot ja sijaisasunnon esimerkiksi tulipalon sattuessa. - On ehdottoman tärkeää, että kotivakuutus on kunnossa. Tämä on asia, jonka puolesta isännöinti on puhunut jo pitkään, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Tero Heikkilä sanoo. Maanantaina Helsingin Punavuoressa Pursimiehenkadulla syttynyt tulipalo aiheutti miljoonaluokan vahingot, joiden korjaustöissä voi kestää kuukausia. Helsingin Sanomien (21.5.) mukaan kaikille asukkaille ei ollut lainkaan selvää, miten poikkeuksellisessa tilanteessa pitäisi toimia. - Taloyhtiön hallituksen ja isännöinnin sekä mahdollisen turvallisuuspäällikön on opastettava asukasta onnettomuustilanteessa, Taloyhtiön hallitus ja isännöinti huolehtivat yhdessä siitä, että talon turvallisuusjärjestelyt ovat lain edellyttämällä tasolla ja että taloyhtiössä on laadittu pelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelma sisältää toimintaohjeet myös onnettomuustilanteiden varalle. - Taloyhtiön hallituksen on huolehdittava siitä, että asukkaille tiedotetaan pelastussuunnitelmasta, Pelastuslain mukaan asukkaan on hankittava vähintään yksi palovaroitin jokaista 60 asuinneliötä kohden. - Toimiva palovaroitin on halpa turva tulipalon varalta,

7 keama talteen... Jätteet ja roskat pois pöntöstä Vesi- ja viemärilaitosyhdistyksen (VVY) ja vesilaitosten Pytty-kampanja on koonnut verkkoon tietoa siitä, mitä wc-pyttyyn ei sovi laittaa. Esimerkiksi hygieniatuotteiden tai biojätteiden laittaminen pönttöön voi aiheuttaa kalliin ja kiusallisen tukoksen kotisi putkistossa tai viemäriverkossa. Kemikaalien kaataminen viemäriin puolestaan aiheuttaa hajuja, haittaa jätevesien puhdistusta ja lisää vesistön kuormitusta. Älä heitä pönttöön: vanupuikkoja tai -tyynyjä kondomeja muovikääreitä, terveyssiteitä, tamponeja tai vaippoja ruoantähteitä, vanhentuneita elintarvikkeita käytettyjä öljyjä tai rasvoja hedelmien, vihannesten, juuresten tai kananmunien kuoria kahvin tai teen poroja talouspaperia tai lautasliinoja tupakantumppeja hiekkaa kotieläinten häkkien siivousjätteitä kukkamultaa kasvinosia tai kuihtuneita kasveja lääkkeitä maaleja, liimaa tai lakkoja liuotinaineita (asetoni, tärpätti, tinneri) emäksisiä pesuaineita kasvinsuojelu- tai torjunta-aineita Näin testaat ilmanvaihdon ja vessanpöntön vesivuodon Kodin kunnossa oloa voi testata yksinkertaisin konstein. Apuvälineiksi riittävät vessapaperi ja paperiarkki. 1. Wc-pöntön vessapaperitesti Vuotava wc-pönttö voi helposti jäädä huomaamatta. Pitemmän päälle loriseva pönttö paitsi rasittaa hermoja myös tulee kalliiksi. Ompelulangan kokoinen vuoto kuluttaa vuorokaudessa 36 litraa vettä ja maksaa noin 10 senttiä, mutta harjanvarren kokoinen vesivuoto maksaakin jo 30 euroa päivässä. Vuotaako oma pönttö? Sen voi selvittää vessapaperitestillä. Aseta vessapaperinpala pöntön sisäpuolen takaseinämälle ja seuraa, kastuuko se. Jos kastuu, pönttö vuotaa. Soita kiinteistönhuol- toon, jos wc-pönttö tai hana vuotaa. 2. Ilmanvaihdon aanelosarkkitesti Toimiva ilmanvaihto pitää sisäilman riittävän raikkaana ja pöpöt poissa. Liian kova ilmanvaihto puolestaan aiheuttaa vedon tunnetta. Ilmavaihtoventtiilin asetuksiin ei pidä itse koskea eikä venttiiliä saa peittää, tai muuten ilmanvaihto saattaa mennä sekaisin. Poistoilmanvaihtoventtiilin toimimisen voi testata aanelosarkkitestillä. Aseta venttiilin päälle paperiarkki. Jos se pysyy venttiilissä kiinni, venttiili toimii tarpeeksi hyvin. Jos ilmanvaihto ei toimi kunnolla tai olet vahingossa muuttanut sen säätöjä, ota yhteyttä kiinteistönhuoltoon. Kranssit eivät ole kiellettyjä rappukäytävässä Asuntojen ulko-oviin kiinnitettävät joulukranssit ovat sallittuja koristeita rappukäytävässä. Toisin kuin YLE uutisoi asiasta aiemmin päivällä, kerrostalon rappukäytävässä pidettävän joulukranssin pitäminen huoneiston ulko-ovessa ei ole kielletty. Ovikoristeet eivät ole paloturvallisuusriski, eikä niiden käyttöä voida siksi kieltää lailla. Porraskäy- 13 tävissä ei kuitenkaan saa pelastuslain mukaan säilyttää mitään muuta tavaraa. Esimerkiksi lastenvaunujen säilyttäminen porraskäytävissä on kielletty. Myöskään huoneistokohtaisten kynnysmattojen pitäminen porrashuoneessa ei ole sallittua. Marina Furuhjelm lakiasiantuntija, OTM KIINTEISTÖVISA Asunto-osakeyhtiön iv-kanavat suositellaan puhdistettavaksi a) 5-vuoden välein b) 10-vuoden välein c) 15-vuoden välein 2. Missä laitteessa voi olla juoksuputki? a) wc:n vesisäiliössä b) uima-altaassa c) vesihanassa 3. Mistä taloyhtiön paperista löytyy määräys hallituksen koosta a) taloyhtiön veroilmoituksesta b) yhtiöjärjestyksestä c) kaupparekisteriotteesta 4. Jos olet aikeissa vaihtaa tapetit osakehuoneistosi makuuhuoneeseen tarvitset luvan a) taloyhtiön hallitukselta b) naapurilta c) tapettien vaihtoon ei tarvitse lupaa 5. Taloyhtiön yhtiöjärjestysmuutoksesta päättää a) taloyhtiön hallitus b) yhtiökokous c) ylimääräinen yhtiökokous 6. Wc-istuimen korjaus/huoltovastuu kuuluu a) osakkaalle b) taloyhtiölle 7. Vuokralaisella on oikeus saada taloyhtiön osakeluettelo a) kyllä, koska se on julkinen asiakirja b) ei, koska osakeluettelo on salassa pidettävä asiakirja 8. Voiko hallituksen puheenjohtajan puoliso, joka on ekonomi koulutukseltaan, mutta ei ole hallituksen jäsen, toimia puheenjohtajan sijaisena, kun puheenjohtaja matkansa vuoksi on estynyt osallistumasta hallituksen kokoukseen a) kyllä, koska hänellä on tehtävään vaadittava koulutus b) ei voi, koska ei ole hallituksen jäsen Vastaukset: s. 19 Viisi vinkkiä kylpyhuoneen siivoukseen Marina Furuhjelm lakiasiantuntija, OTM Kylpyhuoneen ilmanvaihtoventtiilit ja lattiakaivo täytyy puhdistaa riittävän usein. Näin kylpyhuone kuivuu käytön jälkeen nopeasti, eikä viemäri ala haista. - Asukkaan vastuulla on huolehtia itse siitä, että ilmanvaihtoventtiilit ja lattiakaivo puhdistetaan säännöllisesti, Isännöinti- liiton lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm sanoo. Siivotessa asukkaan kannattaa samalla tarkkailla kylpyhuoneen kuntoa, kuten esimerkiksi sitä, että muovimatto ja laatat ovat kiinni alustassaan. - Kun asukas ilmoittaa esimerkiksi vuotavasta hanasta tai tukkeutuneesta viemäristä heti, tieto saadaan ajoissa ja taloyhtiö voi välttyä kalliilta vesivahingolta, Furuhjelm jatkaa. Puhdista säännöllisesti Nykyinen asunto-osakeyhtiölaki on ollut voimassa yli kolme vuotta. Laki toi mukanaan useitakin aika merkittäviä muutoksia taloyhtiöiden toimintaan, esim. hallituksen viiden vuoden kunnossapitotarveselvityksen ja osakkaiden laajan ilmoitusvelvollisuuden huoneistoon suunnitelluista korjaus- tai muutostöistä. Laissa korostetaan myös asukkaiden velvollisuutta ilmoittaa huoneiston sisällä ilmenevistä, taloyhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvista vioista ja toisaalta 1. Pesuhuoneen katto ja lattia sekä seinät. Valitse pesuaine pintamateriaalin mukaisesti ja varo hankaamasta laattojen välisiä saumoja liian kovaa. Muista myös kuivata lattia pesun jälkeen. 2. Käsienpesualtaan roskasihti. Jos allas ei vedä kunnolla, kaada altaaseen viemärinavausainetta. Älä heitä roskia altaaseen, jotta ne eivät tuki viemäriä. 3. Pesukoneen sisällä oleva suodatin eli nukkasihti. Nukkasihti puhdistetaan laitteen käyttöohjeen mukaisesti. Puhdista vähintään kaksi kertaa vuodessa 4. Lattiakaivo ja sen sisäosat. Irrota lattiakaivon kansi ja puhdista siihen kertynyt lika harjalla. Vedä hajulukko varovasti ulos ja poista kaivosta likakertymät, kuten hiukset. Suihkuta kaivoon lopuksi vettä. Muista laittaa hajulukko tiiviisti takaisin paikalleen. Lattiakaivoon voi hankkia verkon tai suodattimen, jonka avulla hiukset on helppo kerätä pois. 5. Ilmanvaihtoventtiilit. Venttiilit puhdistetaan imuroimalla tai pyyhkimällä. Jos venttiilit saa irti, ne voi myös pestä miedolla pesuaineliuoksella. Kun kierrät venttiilit takaisin paikalleen, varo koskemasta venttiilin keskellä olevan kannen säätöihin. Kokemuksia asunto-osakeyhtiölaista Lapin Isännöitsijät ry ilmoituksen laiminlyönnin aiheuttamasta vahingonkorvaus-vastuusta. Nyt oikeusministeriö pyytää kokemuksia ja mielipiteitä miten laki on käytännössä toiminut. Jokainen joka haluaa kertoa mielipiteensä laista, voi tehdä sen esimerkiksi isännöintiliiton sivulla, Siellä on erikseen omat kyselyt osakkaille, hallituksen jäsenille ja isännöitsijöille.

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

Energiankulutus ja kiinteistökierroksen tulokset Syksy 2014. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiankulutus ja kiinteistökierroksen tulokset Syksy 2014. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiankulutus ja kiinteistökierroksen tulokset Syksy 2014 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 3.12.2014 Lauri Penttinen 2 Kulutuskäyrästöt talon iän mukaan

Lisätiedot

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari

Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Korjaus- ja kunnossapitovastuun jakautuminen osakkaan muutostöissä Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Yhtiö, vanha osakas ja uusi osakas Yhtiö Vahingonkorvaus Kunnossapitovastuu Vanha Uusi osakas Asuntokauppa

Lisätiedot

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiöiden energiailta 07.10.2015, Jyväskylän kaupunginkirjasto DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Tarjolla tänään Lähtötilanteen haltuun otto Arkisia, mutta tärkeitä

Lisätiedot

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala

3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista. Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala 3t-hanke Tunnista, tiedosta, tehosta energiatehokkuus osaksi asumista Energianeuvontailta Pornaisissa 21.9.2011 Jarkko Hintsala Esityksen sisältö 1. Energiansäästö, energiatehokkuus ja asuminen 2. Vinkkejä

Lisätiedot

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE

ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE ENERGIAN- SÄÄSTÖVINKKEJÄ LOGISTIIKKA- JA TUOTANTOTILOILLE KIINTEISTÖN ENERGIA- TEHOKKUUTTA LUODAAN JOKA PÄIVÄ Kiinteistöjen tehokas energiankäyttö on fiksua paitsi ympäristön kannalta, myös taloudellisesta

Lisätiedot

Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy

Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy Kiinteistöjen energiatehokkuus ja hyvät sisäolosuhteet Ajankohtaista tietoa patteriverkoston perussäädöstä sekä ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien energiatehokkuudesta Kirsi-Maaria Forssell, Motiva

Lisätiedot

K-S Tili ja Isännöinti Oy

K-S Tili ja Isännöinti Oy K-S Tili ja Isännöinti Oy Asunto Oy:n valvontavastuu huoneiston kunnossapito- tai muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakas on velvollinen ilmoittamaan kirjallisesti taloyhtiölle kaikista huoneistonsa

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohje HEATEX lämmöntalteenottokaivolle

Asennus- ja huolto-ohje HEATEX lämmöntalteenottokaivolle Asennus- ja huolto-ohje HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1. Asennus a. Kaivon asennus betoni lattiaan : a.1 Kaivon asennus - Kaivo on kiinnitettävä tukevasti ennen valua. Kaivo kiinnitetään ympärillä olevaan

Lisätiedot

Energia vie % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä?

Energia vie % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä? Energia vie 30-40 % hoitomenoista mitä asialle on tehtävissä? Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 06.04.2016, Helsingin Messukeskus DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto l As Oy kerrostalot, 2014, koko maa l 100 % 90

Lisätiedot

Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa

Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa Kulttuuriympäristöseminaari 24.10.2013 Johanna Rinne - johanna.s.rinne@turku.fi ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Esityksen sisältö

Lisätiedot

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto

Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys Pekka Luoto OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Hallituksen Kunnossapitotarveselvitys 3.3. 2011 Pekka Luoto Uusi asunto-osakeyhtiölaki tuli voimaan 1.7 2010 Muun muassa: Kunnossapitotarveselvitys

Lisätiedot

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi

VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi VIILEÄMPI KOTI ON MUKAVAMPI Hanki kaukojäähdytys taloyhtiöösi KODISTA MUKAVAMPI JA TERVEELLISEMPI JÄÄHDYTYKSELLÄ ASUINMUKAVUUTTA JA PAREMPIA YÖUNIA Toimistot ja ostoskeskukset pysyvät kaukojäähdytyksen

Lisätiedot

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA

OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS MUUTOSTYÖN HYVÄKSYNTÄ MUUTOSTYÖN VALVONTA ILMOITUKSEN TOIMITTAMINEN, KULUT JA LUPA-ASIAT NEUVONTA MUSTIKKAHAAN HUOLTO OY Versio 2016 OSAKKAAN ILMOITUSVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiölaki 5. luku 2, osakkeenomistajan on ilmoitettava muutostyöstä etukäteen kirjallisesti hallitukselle tai isännöitsijälle,

Lisätiedot

KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo

KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo KUNTOTARKASTUKSEN OHJE ja SISÄLTÖ Omakoti- tai paritalo OHJE Tarkastukseen on hyvä varata aikaa 3-4 tuntia. Kylpyhuoneessa ei saisi kastella lattiaa ja seiniä 2 päivää ennen tarkastusta. Mikäli on amme

Lisätiedot

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle

Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1 Asennus- ja huolto-ohjeet HEATEX lämmöntalteenottokaivolle 1. Asennus a. Kaivon asennus betoni lattiaan : a.1 Kaivon asennus - Kaivo on kiinnitettävä tukevasti ennen valua. Kaivo kiinnitetään ympärillä

Lisätiedot

Liite 1. KYSELYLOMAKKEET

Liite 1. KYSELYLOMAKKEET Liite 1. KYSELYLOMAKKEET Lomake 1: Käyttäjäkysely 1. Kuinka kauan olette työskennelleet tässä rakennuksessa? 2. Missä huonetilassa työskentelette pääasiallisesti? 3. Työpisteenne sisäilman laatu: Oletteko

Lisätiedot

TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli

TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli TARMOn energiaekspertti ilta 1 Tausta ja ekspertin rooli Emilia Olkanen & Lauri Penttinen TARMO Asuinalueiden viihtyisyys Asumisen mukavuus Yhteisöllisyys Rakennusten toiminnallisuus Energiatehokkuuden

Lisätiedot

PIENTALOJEN OMAVALVONTA

PIENTALOJEN OMAVALVONTA Omavalvonnan lakitausta Omavalvonta on pelastuslain 379/2011 78 mukaista valvontaa. Tämän omavalvontalomakkeen täyttäminen ja palauttaminen annettujen ohjeiden mukaisesti on velvoittavaa. Pelastuslaitos

Lisätiedot

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 Uudistunut Asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan 1. heinäkuuta 2010. Valvontayrityksen näkökulmasta uusi laki selkeyttää alan pelisääntöjä, ja se luonnollisesti

Lisätiedot

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu.

Tukimateriaaliin on koottu opetusvideoiden sisältämät opetukset, jotka tulee käydä keskustelunomaisesti läpi, aina kun video on katsottu. Opetusvideoiden tukimateriaali Turvapaikanhakijoille ja maahanmuuttajille tarkoitetut opetusvideot on tarkoitettu katsottavaksi ohjatusti. Ilman tukimateriaalia saattaa videoiden sanoma jäädä epäselväksi.

Lisätiedot

Uloskäytävät ja lukitukset

Uloskäytävät ja lukitukset 2014 Uloskäytävät ja lukitukset Päijät-Hämeen pelastuslaitos 25.11.2014 Sisältö 1. Yleistä... 2 2. Uloskäytävien vähimmäisleveys... 2 3. Kulkureitin pituus... 3 4. Uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen...

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Koy Pikipruukki,

Lisätiedot

LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN. Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös. VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä.

LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN. Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös. VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. LAV90 Etna 3000 HÖYRYPUHDISTIN Käyttöohje Alkuperäisten ohjeiden käännös VAROITUS! Lue käyttöohjeet huolellisesti ennen laitteen käyttöä. Maahantuoja: ISOJOEN KONEHALLI OY Keskustie 26, 61850 Kauhajoki

Lisätiedot

KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen

KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ. Ympäristöasiat Kuopiossa Tapio Kettunen KOHTI TEHOKKAAMPAA ENERGIANKÄYTTÖÄ Ympäristöasiat Kuopiossa 10.4.2014 Tapio Kettunen Toimenpide Säästö vuodessa Vuotavan wc-istuimen tai hanan korjaaminen 100-900 Huonelämpötilan laskeminen yhdellä asteella

Lisätiedot

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kukkola Timo Räjähteiden säilytys räjähdeturvallisuussäädöksissä

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kukkola Timo Räjähteiden säilytys räjähdeturvallisuussäädöksissä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kukkola Timo 13.-14.10.2016 Räjähteiden säilytys räjähdeturvallisuussäädöksissä Rankkaa säädöstekstiä louhintaräjähteiden säilytyksestä Räjähteiden turvallisuussäädökset

Lisätiedot

UUDISTALO HALTUUN. Taloyhtiön Osakas Hallitus Isännöitsijä. Copyright Raimo Kivari

UUDISTALO HALTUUN. Taloyhtiön Osakas Hallitus Isännöitsijä. Copyright Raimo Kivari UUDISTALO HALTUUN Taloyhtiön Osakas Hallitus Isännöitsijä Copyright Raimo Kivari Esityksen sisältö Oma esittely Referenssit Ketkä osallistuvat tarkastuksiin; hallinnan luovutus ja takuutarkastus Valmistautuminen

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014. 215 TOAS PEKOLA 27 >ASUNTONI MINKÄLAISIA LAITTEITA KEITTIÖSSÄNI ON? Keittiössä on vakioliesi ja jää-/pakastinkaappi. Lieden yläpuolella on liesikupu, joka on yhdistetty talon koneelliseen ilmanvaihtojärjestelmään

Lisätiedot

PUUKERROSTALO - TALOTEKNIIKKA - - Lämpö, Vesi, Ilmanvaihto. Tero Lahtela

PUUKERROSTALO - TALOTEKNIIKKA - - Lämpö, Vesi, Ilmanvaihto. Tero Lahtela PUUKERROSTALO - TALOTEKNIIKKA - - Lämpö, Vesi, Ilmanvaihto Tero Lahtela MALLIKERROSTALO TILAELEMENTTIMÄRKÄTILA TALOTEKNISET VALINNAT LVIS-pystyhormien sijoittaminen porrashuoneeseen ääni- ja paloteknisesti

Lisätiedot

Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa?

Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa? Miksi hallitustyöskentelyyn pitää ja kannattaa panostaa? - Hallitus on keskeisessä roolissa päätöksenteossa ja sen valmistelijana - Hallitukselta odotetaan hyviä ja oikeudenmukaisia ratkaisuja - Hallitukselta

Lisätiedot

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA

ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA ASUINTALON PELASTUSSUUNNITELMA Kaupunki / kunta: Alavus Kiinteistön / taloyhtiön nimi: Alavuden Vuokra-asunnot Oy, kiinteistöt eritelty luetteloon Laatimispäivämäärä: 6.7.2011/10.10.2011/3.11.2014/24.11.2015

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 10.10.2016 Ilari Rautanen 10.10.2016 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy

Lisätiedot

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA

PALOTURVALLISUUTTA KOTONA TURVALLISEEN HUOMISEEN PALOTURVALLISUUTTA KOTONA Kunta/kaupunki: Katuosoite: Ovikoodi: Asukkaan puhelinnumero: HÄTÄNUMERO: 112 Säilytä tämä lehtinen näkyvällä paikalla. 1 Palovaroitin Kiinnitä palovaroitin

Lisätiedot

Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin. Energianeuvoja Tommi Tuomi

Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin. Energianeuvoja Tommi Tuomi Ajankohtaisia energia-asioita taloyhtiöihin Energianeuvoja Tommi Tuomi Kymenlaakson energianeuvonta Energianeuvoja Tommi Tuomi 020 615 7449 tommi.tuomi@kouvola.fi Sähköposti ja puhelin neuvontaa, neuvonta

Lisätiedot

40700 Jyväskylä etunimi.sukunimi@prosolve.fi

40700 Jyväskylä etunimi.sukunimi@prosolve.fi 1(5) KOSTEUSMITTAUSTARKASTUS ASUNTOKAUPPAA VARTEN 2(5) 1 YLEISTIETOA TARKASTUKSESTA Kohde Pienkerrostalohuoneisto Osoite Rakennusvuosi 1989 Käyttötarkoitus Asuinhuoneisto Tarkastuksen tilaaja(t) Tarkastuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely ja varastointi myymälässä

PÄÄTÖS Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely ja varastointi myymälässä sivu 1 / 5 Vastaanottaja Kimmo Tuominen Kärsämäentie 3 23 TURKU Tarkastuskohde Talouspörssi Paimio Jokipellontie 2 2153 PAIMIO Viite Ilmoituksenne 22.1.215 Asia Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 14.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Keihäänkärjentie 11, 90410 Oulu Oulu Kaakkurinkangas Kiinteistötunnus: 564-27-33-4 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Pinta-ala: Omakotitalo

Lisätiedot

WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET

WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET Sivu 1/8 WENDA-30kW KAMIINAN ASENNUS- JA KÄYTTÖOHJEET Puh: 02-4870258, Web: www.wenda.fi, E-Mail: sales@wenda.fi Sivu 2/8 Kamiinan perustiedot: Kamiina on valmistettu merivettä kestävästä alumiinista,

Lisätiedot

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Asumisen energiailta - Jyväskylä 13.10.2010 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Keski-Suomen Energiatoimisto Perustettu 1998 jatkamaan Keski-Suomen liiton

Lisätiedot

KERROSTALOHUONEISTON KOSTEUSKARTOITUS

KERROSTALOHUONEISTON KOSTEUSKARTOITUS KERROSTALOHUONEISTON KOSTEUSKARTOITUS Mäkikatu 5-7 B12 76100 Pieksämäki 1 1. LÄHTÖTIETOJA KOHTEESTA: Omistaja: - Kohteen osoite: Toimeksianto: Mäkikatu 5-7 B12, 76100 Pieksämäki Kosteuskartoitus myyntiä

Lisätiedot

t.6 s.102 Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta /481.

t.6 s.102 Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta /481. t.6 s.102 Lähtökohtana on olemassa oleva vuokrasopimus Mikäli alivuokralaisen ottaminen ei tuota omistajalle kohtuutonta hankaluutta, alivuokralaisen ottaminen on mahdollista. Laki asuinhuoneistojen vuokrauksesta

Lisätiedot

Malli ZB06-25A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI.

Malli ZB06-25A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI. Malli ZB06-25A T Ä R K E Ä Ä T U R V A L L I S U U S T I E T O A LUE KAIKKI KÄYTTÖOHJEET ENNEN PÖLYNIMURIN KÄYTTÖÄ. KÄYTÄ VAIN OHJEIDEN MUKAISESTI. KÄYTTÖOHJE SISÄLTÖ TÄRKEITÄ TURVATOIMIA... 1-3 MUISTIINPANOJA:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖASIAA KIINTEISTÖNHOIDOSSA Kiinteistönhoidon ympäristöpäivä Ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen

YMPÄRISTÖASIAA KIINTEISTÖNHOIDOSSA Kiinteistönhoidon ympäristöpäivä Ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen YMPÄRISTÖASIAA KIINTEISTÖNHOIDOSSA Kiinteistönhoidon ympäristöpäivä 15.11.2016 Ympäristönsuojelupäällikkö Jari Leinonen YMPÄRISTÖNSUOJELUMÄÄRÄYKSET JA KIINTEISTÖNHOITO 11 Ajoneuvojen, koneiden, veneiden

Lisätiedot

Energiaekspertiksi omassa taloyhtiössä. Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy 6.4.2016, Taloyhtiö 2016

Energiaekspertiksi omassa taloyhtiössä. Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy 6.4.2016, Taloyhtiö 2016 Energiaekspertiksi omassa taloyhtiössä Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy 6.4.2016, Taloyhtiö 2016 Energiaekspertti taloyhtiössä Aktiivinen, talonsa tunteva asukas Isännöinnillä ja kiinteistöhuollolla ei

Lisätiedot

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa

Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Energiansäästö kerros- ja rivitalojen korjauksissa Arttu Niemikorpi Korjausrakentamisen asiantuntija 3.2.2017 Sisältö Energiansäästöpotentiaali kerros- ja rivitaloissa Mitä laki sanoo energiatehokkuudesta?

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5

KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 KK-Kartoitus RAPORTTI 601/2016 1/5 Kohde: Homesojantie 4 as. 5 60800 Ilmajoki Tilaus 5.1.2016: Laskutusosoite: Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto / Peltoniemi Pasi Etelä-pohjanmaan ulosottovirasto Rivitalo

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. 215 TOAS PEKOLA 31 >MUUTTO MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. MISTÄ JA KUINKA SAAN AVAIMET? Asunnon avaimet voit noutaa perjantaista 30.5.2014 alkaen asuntotoimistostamme,

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto. Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 4.11.2015 Lauri Penttinen Hoitokuluista energiaan ja veteen

Lisätiedot

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä

Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen kokemukset Eero Nippala lehtori ja rakennetun ympäristön tutkimusalueen vetäjä Tampereen ammattikorkeakoulu, Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2016

Lisätiedot

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa

Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kemijärven lämpö ja vesi Paikallista energiaa ja vesihuoltoa Kaukolämpö tuotetaan paikallisesti kotimaisilla polttoaineilla. Kattavat palvelut asiantuntemuksella Kemijärven lämpö ja vesi Oy aloitti toimintansa

Lisätiedot

Vesipihi kerrostalo. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi

Vesipihi kerrostalo. Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi Vesipihi kerrostalo Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Taustaa: vesi Jyväskylässä Kantakaupungin, Palokan ja Vaajakosken alueelle talousvesi toimitetaan

Lisätiedot

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Oy Vaasan

Lisätiedot

TURVALLISUUSKARTOITUS

TURVALLISUUSKARTOITUS TURVALLISUUSKARTOITUS Turvallisuus - Asuintalot Hämeenlinnan Seurakuntayhtymä - kiinteistötoimisto Verhonkatu 25-27, 13130, Hämeenlinna Raporttipäivä: 19.02.2013 Tarkastuspäivä: 28.01.2013 Muokkauspäivä:

Lisätiedot

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. ITÄINEN RANTAKATU 50, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 2-3h+k (yhtiöjärjestyksen mukaan 4h+k), 76 m, 335 000 Vastaava välittäjä Annika Virtanen KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, PARTNER 050 540 4524 annika@bolkv.fi

Lisätiedot

Asunnon terveyshaitan selvittäminen

Asunnon terveyshaitan selvittäminen 2.10.2015 Asunnon terveyshaitan selvittäminen TUTUSTUKAA TÄHÄN ENNEN LOMAKKEEN TÄYTTÄMISTÄ! Mikäli epäillään, että asunnossa esiintyy terveyshaittaa, on ensin otettava yhteys kiinteistön omistajaan (isännöitsijä,

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA

PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA VERCON OY Yli 30 vuoden kokemuksella ja tinkimättömällä palvelulla olemme saavuttaneet asiakkaidemme luottamuksen ja markkinajohtajuuden Suomessa Vertolla on

Lisätiedot

Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus 1(13) Tiedote 4.12.2010, Jouko Aho, Martti Remes

Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus 1(13) Tiedote 4.12.2010, Jouko Aho, Martti Remes Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus 1(13) Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus 2(13) Asunto Oy Rudolfintie 15, kylpyhuoneiden ja keittiöiden saneeraus

Lisätiedot

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen

Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit. Ilari Rautanen Taloyhtiön ja taloyhtiöasukkaan energiatehokkuuden askelmerkit Ilari Rautanen Esityksen sisältö Kodin ja taloyhtiön energiankulutus Rakenteiden, huollon ja ihmisten vaikutus Turha kulutus pois asumismukavuudesta

Lisätiedot

HS- JÄTEVEDENPUHDISTAMON HOITO

HS- JÄTEVEDENPUHDISTAMON HOITO Tämän hoito-ohjeen tiedot on tarkoitettu puhdistamon hoidon lisäksi puhdistamoiden suunnittelu, asennus, tarjous ja lupakäsittelyihin (mm. rakennusluvan liitteeksi). Kaikki mallimme ovat suojatut mallisuojin

Lisätiedot

Ääni- ja kosteusteknisesti hyvä sekä käyttökustannuksiltaan edullinen betonikerrostalo

Ääni- ja kosteusteknisesti hyvä sekä käyttökustannuksiltaan edullinen betonikerrostalo Ääni- ja kosteusteknisesti hyvä sekä käyttökustannuksiltaan edullinen betonikerrostalo Yli 30 vuoden asuntorakennuttamisen kokemus. 1 RATKAISU Ulkoseinät eps-eristeisiä, ohutrapattuja betonielementtejä

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Julkisten rakennusten energiatehokkuuden parantaminen -hanke etenee

Julkisten rakennusten energiatehokkuuden parantaminen -hanke etenee 10.2.2014 Julkisten rakennusten energiatehokkuuden parantaminen -hanke etenee Kuuma-kunnissa käynnistyi huhtikuussa -13 kaksivuotinen Julkisten rakennusten energiatehokkuuden parantaminen -hanke. Se on

Lisätiedot

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo

Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE. omakotitalo rivitalo kerrostalo palvelutalo 1 Kelan kehittämishanke: Aivohalvauspotilaiden tehostetun käden käytön kuntoutus KOTIKÄYNTILOMAKE Pvm Kuntoutujan nimi: Sos.turvatunnus: Palveluntuottaja Kurssinumero: Kunta: Kotikäynti nro Kohdat 1-4

Lisätiedot

Kuntokartoitus. Sivuja:1/24. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson. Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 16.10.

Kuntokartoitus. Sivuja:1/24. Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson. Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa. Tutkimus pvm: 16.10. Sivuja:1/24 Vastaanottaja: Länsi-Uudenmaan Ulosottovirasto Gun Adamsson Kuntokartoitus Kohde: Tammisaarentie 8, 10300 Karjaa Tutkimus pvm: 16.10.15 Raportointi pvm: 25.10.15 Läsnä olleet: Omistajat sekä

Lisätiedot

AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS

AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS AS OY UNTO TURVALLISUUSTARKASTUS TARKASTETTAVA KIINTEISTÖ Kiinteistön postiosoite Agricolankatu 13 / Kaarlenkatu 1 Kaupunki Helsinki Kaupunginosa Kallio Kiinteistössä tarkastettuja rakennuksia 1 Tämä tarkastusraportti

Lisätiedot

Kerrostalon yleisten tilojen palovaroittimet

Kerrostalon yleisten tilojen palovaroittimet 2016 Kerrostalon yleisten tilojen palovaroittimet Päijät-Hämeen pelastuslaitos MOk 31.3.2016 Sisältö 1 Yleistä... 1 2 Määritelmiä... 1 3 Palovaroittimien sijoittaminen... 2 4 Palovaroitinjärjestelmän asentaminen...

Lisätiedot

Taloyhtiöiden korjaukset ja energia

Taloyhtiöiden korjaukset ja energia Taloyhtiöiden korjaukset ja energia Rakennusfoorumi 13.12.2016, Rakennustietosäätiö, Helsinki DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Nykytila 2 1 l As Oy kerrostalot, 2014, koko maa l 100 % 90 % 80 % 70 % 60

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus Osa 4 VESI. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus Osa 4 VESI. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus Osa 4 VESI Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 13.10.2011 Lauri Penttinen Sisältö Ryhmätöiden läpikäynti Taustaa: vesi ja jätevesi

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA

ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA ENERGIANSÄÄSTÖ TYÖPAIKALLA Energiansäästö työpaikalla Miksi energiaa kannattaa säästää? Mistä työpaikan energiankulutus muodostuu? Miten töissä voi säästää energiaa? Lämmitys Jäähdytys Sähkö Valaistus

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus Osa 4 VESI. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus Osa 4 VESI. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus Osa 4 VESI Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Sisältö Jätteiden synnyn ehkäisy, lajittelu ja kierrätys (Japa ry) Vesi: mihin kuluu

Lisätiedot

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO

TALOYHTIÖN VASTUUJAKOTAULUKKO 1 (8) TALOYHTIÖN VASTUUNJAKOTAULUKKO Vastuunjaon yleistiedot ja kohdistus Taloyhtiön nimi Y-tunnus Osoite Kunta Kaupunginosa Laadintapäivämäärä Rakenteet Vesikatto Ylä-, ala-, välipohja Ulko- ja sisäseinät

Lisätiedot

YLEINEN TURVALLISUUS KÄYTTÖTURVALLISUUS

YLEINEN TURVALLISUUS KÄYTTÖTURVALLISUUS KÄYTTÖOHJE PVK-26 TÄRKEÄÄ! Lue tämä käyttöohje ennen asennusta ja käyttöä. Näin vältytään mahdollisilta vahingoilta tai laitteen rikkoutumiselta. Tämän ohjeen asennustyöt saa suorittaa vain ammattitaitoinen

Lisätiedot

Sisältö. Energiaviisas taloyhtiö -koulutus Viisas energiankäyttö ja huolto Energiaviisas korjausrakentaminen

Sisältö. Energiaviisas taloyhtiö -koulutus Viisas energiankäyttö ja huolto Energiaviisas korjausrakentaminen Taloyhtiön nykytila Oppaan taustalla on Pääkaupunkiseudun kuluttajien energianeuvonta, joka on Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien sekä HSY:n rahoittama hanke. Sisältö Energiaviisas taloyhtiö -koulutus

Lisätiedot

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito

RAKENNUSTEN. Käyttö ja ylläpito RAKENNUSTEN ENERGIATEHOKKUUS Käyttö ja ylläpito Mikko Peltokorpi Toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Matinkylän Huolto Oy Käyttäjän ja ylläpitäjän näkökulma matalaenergiarakentamiseen Hyvän asumisen perusedellytyksistä

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Lining pumppaamot Käyttö- ja perushuolto-ohje

Lining pumppaamot Käyttö- ja perushuolto-ohje Lining pumppaamot Käyttö- ja perushuolto-ohje REVISIO 6.8.2012 sivu 2 Onnittelumme! Laadukas ja varmatoiminen Lining pumppaamo on nyt asennettu ja ammattimiesten suorittamat sähkö- ja putkiasennukset on

Lisätiedot

,... SAAPUNUT RAPORTTI , I:LI" -' "'!]~I'IMAAN ULOSOTTOVIIlASTO KOSTEUS-/KUNTOKARTOITUS MYYNTIÄ VARTEN 19.2.

,... SAAPUNUT RAPORTTI , I:LI -' '!]~I'IMAAN ULOSOTTOVIIlASTO KOSTEUS-/KUNTOKARTOITUS MYYNTIÄ VARTEN 19.2. - KOSTEUSKARTOITUS JUHASYRJ.ÅMÅKI,... 0500",263 722... ~ SAAPUNUT 2 7-02- 2015 RAPORTTI 11072..., I:LI" -' "'!]~I'IMAAN ULOSOTTOVIIlASTO KOSTEUS-/KUNTOKARTOITUS MYYNTIÄ VARTEN 19.2.2015 TEORANTIE 9A3 KOSTEUSKAR"rOITUS.JUHA

Lisätiedot

Eri lämmitysmuotojen yhdistelmät. Ilkka Räinä, Johtava LVI-insinööri Rakennusvalvonta Oulu

Eri lämmitysmuotojen yhdistelmät. Ilkka Räinä, Johtava LVI-insinööri Rakennusvalvonta Oulu Eri lämmitysmuotojen Ilkka Räinä, Johtava LVI-insinööri Rakennusvalvonta Oulu 26.9.2016 Mikä lämmitysjärjestelmä on sopiva juuri meidän taloon? Esisijaisesti suositellaan kaukolämpöön liittymistä aina

Lisätiedot

Korjausrakentamisen turvallisuus

Korjausrakentamisen turvallisuus Sisältö 1. Turvaohjeen tarkoitus... 1 2. Turvaohjeen velvoittavuus... 1 3. Paloturvallisuus... 1 3.1 Palo-osastointi ja palokuorma... 1 3.2 Uloskäytävä ja pelastustie... 1 3.3 Tuhopolttojen torjunta...

Lisätiedot

Laadukkaampaa asumista

Laadukkaampaa asumista Isännöitsijän opas Laadukkaampaa asumista Hissi auttaa arjessa, olipa kyseessä sitten koiran ulkoiluttaminen, vauvanrattaiden kanssa liikkuminen tai muutto uuteen kotiin. Pääset häkkivarastollesi vaivattomasti,

Lisätiedot

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne

Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Pelastustoimen lainsäädännön uudistustilanne Kirsi Rajaniemi Palonehkäisyn perinnepäivät, 25.-26.5.2011 Padasjoki 25.5.2011 1.7.2011 voimaan tulevat asetukset VN asetus pelastustoimesta (407/2011) VN asetus

Lisätiedot

ASUNTO-OY REVONTULENTIE 4 1 (5) Yhtiökokouksen 10.11.2016 hyväksymä versio HOITOMENOJEN TALOUSARVIO AJALLE 1.7.2016-30.6.2017 ================================================== KIINTEISTÖN TUOTOT Hoitovastikkeet

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 23.08.16 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Tiedonkaari 15 A, 90570 Oulu Oulu Syynimaa Pinta-ala: n. 145 m² Kokonaisala: n.170 m² Rakennusoikeus:

Lisätiedot

PÄÄTÖS 4.3.2013 13740/31/2011. A-Louhinta Oy. Rinnetie 70 21840 KARINAINEN. Hakemuksenne 23.12.2011

PÄÄTÖS 4.3.2013 13740/31/2011. A-Louhinta Oy. Rinnetie 70 21840 KARINAINEN. Hakemuksenne 23.12.2011 A-Louhinta Oy Rinnetie 70 21840 KARINAINEN Hakemuksenne 23.12.2011 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Räjähteiden pysyvä varastointi, laajennuslupa A-Louhinta Oy Kyrö (Pöytyä),

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ HÄMEENKYRÖSTÄ kem 2

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ HÄMEENKYRÖSTÄ kem 2 MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ HÄMEENKYRÖSTÄ 2.440 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Hämeenkyrössä osoitteessa Sivutie 11, 39200 Hämeenkyrö sijaitseva teollisuuskiinteistö. Kiinteistön vieressä on K-Supermarket ja Tokmanni

Lisätiedot

Asukaspalautekysely Tulosraportti

Asukaspalautekysely Tulosraportti Asukaspalautekysely Tulosraportti As Oy Liusketie 19 vertailuraportti 5. - 28.3.2008 Raportin vastaajaryhmä: Kaikki vastaajat Vertailtavat vastaajaryhmät: As Oy Liusketie 19 Sisällys Osio 2: Kiinteistön

Lisätiedot

Tørr. Dehumidifier. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual DH-10

Tørr. Dehumidifier. Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual DH-10 Tørr Dehumidifier Bruksanvisning Bruksanvisning Brugsanvisning Käyttöohje Instruction manual Ugit officia porem et ent, inctorem resent volorumqui bearum corestota et ut am quo magnihitae. DH-10 S. 2 DH-10

Lisätiedot

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos

Lisätiedot

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO JA MUUTOSTYÖSTÄ

ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO JA MUUTOSTYÖSTÄ 1 ILMOITUS HUONEISTON KUNNOSSAPITO JA MUUTOSTYÖSTÄ 1. TALOYHTIÖ (osakas täyttää) Yhtiön nimi Rakennuksen sijaintiosoite Isännöitsijän nimi Osoite Puhelin Sähköpostiosoite 2. OSAKAS (osakas täyttää) Nimi

Lisätiedot

TIETOJA HUONEISTOSTA TIETOJA AUTOPAIKASTA TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ JA TALOYHTIÖSTÄ

TIETOJA HUONEISTOSTA TIETOJA AUTOPAIKASTA TIEDOT KIINTEISTÖSTÄ JA TALOYHTIÖSTÄ 02.06.16 1 TIETOJA HUONEISTOSTA Osoite: Kaupunki: Kaupungin osa: Talotyyppi: Huoneet: Huoneluku yhtiöjärjestyksessä: Osakkeet: Liinankuja 10 A 3, 90800 Oulu Oulu Herukka Luhtitalon alakerta 3h(2mh+oh)+k+kh+s+et

Lisätiedot

STIHL AK 10, 20, 30. Turvallisuusohjeet

STIHL AK 10, 20, 30. Turvallisuusohjeet { STIHL AK 10, 20, 30 Turvallisuusohjeet suomi Sisällysluettelo Alkuperäisen käyttöohjeen käännös Painettu kloorittomalle paperille. Painovärit sisältävät kasviöljyjä, paperi on kierrätyskelpoista. 1

Lisätiedot

Kiinteistön kuntotodistus

Kiinteistön kuntotodistus Kiinteistön kuntotodistus Remontti-ilta Pekka Luoto 2.11.2006 Idean liikkeelleläht htö Oulun läänin kiinteistöyhdistyksen hallitus teki 20.12.2004 Suomen Kiinteistöliitolle aloitteen tutkimushankkeen käynnistämiseksi

Lisätiedot

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa 8.00 Lähtö keskustorilta 8.45 Aamupala 9.15 Seminaarin avaus 9.25 Katsaus VTS:n asukastoimintaan 10.00 Uudet tavat viestiä ja pitää yhteyttä Timo Albert Hintsa, tutkija, VTT Verkkomedia 12.00 Musiikkia,

Lisätiedot

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS V A R M I S T A S Ä H K Ö T U R V A L L I S U U S K Ä Y T Ä A S E N N U K S I S S A A M M A T T I L A I S T A VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS KÄYTÄ ASENNUKSISSA AMMATTILAISTA Kiinteitä sähköasennuksia saavat

Lisätiedot

Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta.

Ennen mahdollista uusintakaivua on hankittava ajan tasalla oleva kartta. KAUKOLÄMPÖ-, KAUKOJÄÄHDYTYS- 1(5) JA KAASUJOHDOT YLEINEN OHJE 3 115-1 Luotu 16.12.2013 Korvaa ohjeen 10.02.2012 Voimassa toistaiseksi 1 Yleistä Sähkölaitoksen sijaintikartoilla on esitettynä maahan asennettuja

Lisätiedot

KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 1/7

KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 1/7 KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 1/7 Virttoontie 64, 62170 Lakaluoma Vapaa-ajan asunnon kuntokatselmus 8.3.2016 klo 13.00 KK-Kartoitus RAPORTTI 903/2016 2/7 Tilaus: Laskutusosoite: Etelä-Pohjanmaan ulosottovirasto

Lisätiedot

VTS-kotien palveluhinnasto 1.5.2016 alkaen

VTS-kotien palveluhinnasto 1.5.2016 alkaen VTS-kotien palveluhinnasto 1.5.2016 alkaen Seinäpinnat Asukas saa materiaalit (maalit, tapetit ja lisätarvikkeet) remontoimattomaan asuntoon x Asukas tekee itse luvan saatuaan ohjeiden mukaan omakustanteinen

Lisätiedot

Energiatehokkuuspäivä LapinAMK, Toni Semenoja

Energiatehokkuuspäivä LapinAMK, Toni Semenoja Energiatehokkuuspäivä LapinAMK, 15.02.2016 Toni Semenoja Mitä hyötyä on energiatehokkuudesta? Energian järkevä, tehokas ja taloudellinen käyttö on niin asiakkaan kuin energiayhtiönkin etu. Energia-alan

Lisätiedot