Konesalien rakentamisen suomalaisen kilpailukyvyn kehittäminen. Markkinanäkymät Vesa Weissmann

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Konesalien rakentamisen suomalaisen kilpailukyvyn kehittäminen. Markkinanäkymät 12.5.2014 Vesa Weissmann"

Transkriptio

1 Konesalien rakentamisen suomalaisen kilpailukyvyn kehittäminen Markkinanäkymät Vesa Weissmann

2 Sisällysluettelo 1) Mitä ollaan tekemässä ja miksi 2) Globaalit datakeskusinvestoinnit 3) Markkina-ajureita 4) Kehitystrendejä 5) Kiinnostusta Suomeen 6) Yhteenveto Gearshift Group Oy 2

3 Mitä ollaan tekemässä ja miksi? Suomeen tarvitaan uutta teollista toimintaa. Datakeskusten suunnitteluun, rakentamiseen ja operointiin liittyvä toiminta on yksi varteenotettava vaihtoehto. Toimialan volyymi ja ammattihenkilöstön tarve kasvavat maailmalla >10% vuodessa. Suomessa on ainutlaatuisia ja kestäviä kilpailutekijöitä, uskottavia toimijoita ja osaamista. Tuleva tietoliikennekaapeli Saksaan ja konesalien sähköveron alennus parantaa entisestään kilpailukykyämme. Invest in Finlandin ja muiden alueen toimijoiden myyntityö tuottaa kandidaatteja Suomeen, mutta Konesali-ekosysteemin toimijat, keskeiset viestit sekä kyky uskottavasti kommunikoida asiaa potentiaalisille ostajille on sirpaloitunutta ja jäsentymätöntä. Gearshift Group Oy 3

4 Datakeskus investoinnit 2013 globaalisti 110 Mrd Global Source: DCD intelligence, 2013 Census Report, Global data center investments Gearshift Group Oy 4

5 Pohjoismaissa 1,1 Mrd, kasvu 17% Globaalisti Eurooppa Pohjoismaat 110 Mrd 35 Mrd 1,1 Mrd Source: DCD intelligence, 2013 Census Report, Global data center investments Esimerkkejä Pohjoismaiden MW -luokan hankkeista; - Google, Hamina - Facebook, Luulaja - Yandex, Mäntsälä - Telecity, Helsinki - Digiplex, Oslo - Digiplex, Tukholma - Green Mountain, Stavanger - Verne Global, Keflavik Gearshift Group Oy 5

6 Investointiesimerkkejä Pohjoismaissa Global Source: PwC Itämeren merikaapeli Gearshift Group Oy 6

7 Suomen konesalimarkkinat MarketVisio Gartnerin tekemän Konesalit Suomessa tutkimuksen mukaan Suomessa on noin konesaliksi laskettavaa tilaa. Näistä yli viiden megawatin suuruisia konesaleja on luokkaa 5 1,25 5 megawatin konesaleja luokkaa 30 Pieniä noin 350 kilowatin konesaleja luokkaa 90 alle 100 kilowatin laitetiloja luokkaa Konesalien yhteenlasketun sähkönkulutuksen vuonna 2014 arvioidaan olevan luokkaa 100 megawattia. (Arvioon ei sisälly Googlen ja Yandexin sähkönkulutusta) Vertailun vuoksi Suomen it-palveluiden markkinoiden arvo 2013 oli 3,2 miljardia euroa, kasvua noin kolme prosenttia. Tästä pilvipalvelumarkkinat olivat noin 170 miljoonaa euroa ja kasvua luokkaa 20%, josta osa on pois jostakin muusta. Gearshift Group Oy 7

8 Markkina-ajureita Teknologian kehittyminen kaikki mitä voidaan siirretään verkkoon mikä lisää palvelinkeskusten tarvetta. Pilvipalvelut, tietojenkäsittely ja tallennuskapasiteetti vuosittainen liikennemäärän kasvu globaalisti yhteensä 300%. Kaikesta yritysten käyttämästä sekä yksityisestä tietojenkäsittelystä 70% tapahtuu pilvessä Sosiaalinen media vaatii kapasiteettia (esim. US markkinoilla tarvitaan 2 datakeskusta pelkästään valokuvia varten sekä Facebook (I vaihe 35MW) Luulajassa). Yrityksillä globaalisti jatkuva tarve pienentää sekä toimintansa pääoma- että käyttökustannuksia. NSA:n toiminnan paljastaminen ohjaa kysyntää konesalipalveluille toteutettuna EU toimijoiden toimesta ja EU:n rajojen sisällä. Gearshift Group Oy 8

9 Kasvuesimerkkejä Vuonna 2000 US markkinoilla rakennettiin 30 kappaletta yli 50 megawatin datakeskusta vuonna 2020 niitä arvioidaan rakennettavan yli 100 kappaletta. Datakeskusten investointien kasvu Vuonna US 4,3 Mrd 12 Mrd Globaalisti 11 Mrd 60 Mrd Globaalit investoinnit konesaleihin (ilman IT investointeja) lisääntyvät vuositasolla yli 10% vuosina Gearshift Group Oy 9

10 Kehitystrendejä Globaalit, usean toimijan datakeskusten (wholesale colocation/ kauppakeskus ) markkinoiden odotetaan kasvavan keskimäärin 9% vuodessa (TechNavion). Colocation markkinoiden odotetaan kasvavan Euroopassa keskimäärin 17% vuosivauhtia seuraavien 5 vuoden ajan (Colt). Euroopan isot markkinat Englanti, Saksa, Hollanti ovat osin kypsyneet ja sijoittajien tuotot ovat pienentyneet parempaa tuottoa ollaan valmiita hakemaan esimerkiksi Pohjoismaista. Isojen toimijoiden taholla ollaan valmiita ostamaan isoja operaatioita joilla on valmista kassavirtaa konsolidointi on monelle liian hidas tapa. Gearshift Group Oy 10

11 Kiinnostusta Suomeen maailmalla Pohjoismaat datakeskusten sijoittamispaikkana ovat nousseet kiinnostuksen kohteena viimeisen vuoden kuluessa Hankkeissa usein pitkä aikaperspektiivi ja monta sidosryhmää: Muutama vuosi etukäteen tutkitaan ja varmistetaan yleiset toimintaedellytykset datakeskuksen rakentamiseen ja operoimiseen maassa ja potentiaalisilla alueilla. Noin 12 kk etukäteen ollaan etsimässä kriteerit täyttävillä alueilla parasta paikkaa omien business kriteerien pohjalta Kun päätös tehdään, ollaan jo aikataulusta jäljessä Hankkeita ja kyselyjä kannatta koordinoida keskitetysti Invest in Finlandin kautta, isoja toimijoita on vaikea saada tulemaan Suomeen vain yhtä kohdetta katsomaan. (Hankkeet ovat aina luottamuksellisia) Henkilökohtainen odotusarvo on, että kyselyjen määrä kasvaa kun tieto edullisesta sähköverosta ja tulevasta merikaapelista saavuttaa vähitellen laajempaa tietoisuutta Gearshift Group Oy 11

12 Yhteenveto Konesalien rakentamisen ja palvelutuotannon markkinat ovat olemassa ja kasvavat tulevina vuosina. Suomi ja Pohjoismaat seuraavat markkinoiden kehitystä muutaman vuoden viiveellä. Itämeren merikaapeli lähentää Suomea Eurooppaan ja mahdollistaa toisaalta uudenlaista palvelutoimintaa alan toimijoille Suomesta käsin ja toisaalta parantaa Suomen asemaa isona tietoliikenteen solmukohtana Kaukoidän ja Euroopan välillä. Tietoisuutta Suomen tarjoamista mahdollisuuksista kannattaa levittää Invest in Finlandin lisäksi kaikkien alan toimijoiden kautta. Ostaminen pitää tehdä helpommaksi myös kertomalla mitä ja miten voimme tarjota palvelua tänne tuleville datakeskus toimijoille. Gearshift Group Oy 12

13 Kysymyksiä? Vesa Weissmann Gearshift Group Ltd. Kaisaniemenkatu 1C FI Helsinki, Finland Mobile Web Gearshift Group Oy Page 13

[Investing in the Data Center Business]

[Investing in the Data Center Business] [Investing in the Data Center Business] Toukokuu 8 2019 Vesa Weissmann, Senior Advisor +358 50 500 2120 vesa.weissmann@gearshiftgroup.com Aihealueita 1. Datakeskukset sijoituskohteena 2. Liiketoimintaympäristö

Lisätiedot

Suorat ulkomaiset investoinnit maailmalla ja Suomessa 2014

Suorat ulkomaiset investoinnit maailmalla ja Suomessa 2014 Suorat ulkomaiset investoinnit maailmalla ja Suomessa 2014 FDI vuonna 2014 Globaali katsaus Globaali FDI 2014 - ennakkotiedot Globaalit investointivirrat kaukana huippuvuosista 2014 laskua 8 % (1260 mrd

Lisätiedot

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017

KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen, Finpro 24.2.2015 Team Finland kasvuohjelmat ja rahoitus Team Finland Pk-yritysten kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen suunnattuja - toteutetaan

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio Yhtiökokous 2015 Vuosi 2014 kohti kasvua Strategian toteutus jatkuu suunnitellusti Hyvä kehitys IT-palveluissa Vakaa kehitys kohti 10 %:n liikevoittomarginaalia Palveluja

Lisätiedot

Suomen metsäsektorin tulevaisuus globaalissa kehityksessä

Suomen metsäsektorin tulevaisuus globaalissa kehityksessä Suomen metsäsektorin tulevaisuus globaalissa kehityksessä Kansantaloudellinen yhdistys ja Metsäekonomistiklubi Töölönkatu 11A 00100 Helsinki, Finland olli.haltia@indufor.fi www.indufor.fi Indufor Oy 2004

Lisätiedot

Pilivipalavelut Cloud Business 2012 Parempaa paikallista pilveä

Pilivipalavelut Cloud Business 2012 Parempaa paikallista pilveä Pilivipalavelut Cloud Business 2012 Parempaa paikallista pilveä 29.11.2012 Petri Hyyppä Me kaikki olemme pilvessä Parempaa paikallista pilveä / Petri Hyyppä 29.11.2012 2 Kun puhumme pilvipalveluista, tarkoitamme

Lisätiedot

A n ttoni Ke r k ko n e n Ke s k i s u o m a l a i n e n O y j

A n ttoni Ke r k ko n e n Ke s k i s u o m a l a i n e n O y j Monikanavainen markkinointi A n ttoni Ke r k ko n e n Ke s k i s u o m a l a i n e n O y j Markkinoinnin karkkikauppa Mikä minun yritykselle sopii parhaiten Potentiaalisten asiakkaiden määrä Konversiohinta

Lisätiedot

PALVELINBISNES - VIILEÄN SUOMEN VALTTI DataCenter Finland Oy Ilmari Vallo (CEO)

PALVELINBISNES - VIILEÄN SUOMEN VALTTI DataCenter Finland Oy Ilmari Vallo (CEO) PALVELINBISNES - VIILEÄN SUOMEN VALTTI DataCenter Finland Oy Ilmari Vallo (CEO) ERIKOISTUMALLA JA MUKAUTUMALLA voi kiinnittyä pilvipalveluiden maailmanluokkaan PALVELINBISNES Mihin suuntaan markkina

Lisätiedot

Sopimusten Verkkopankki

Sopimusten Verkkopankki Sopimusten Verkkopankki & pilvipalvelun edut ja haasteet Sopima Oy Hiilikatu 3, FI-00180, Helsinki, Finland info@sopima.com, www.sopima.com 1 Sisältö Sopima Oy lyhyesti Sopimusten Verkkopankki Miksi ja

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio, toimitusjohtaja Yhtiökokous Finlandia-talo, Helsinki 2.3.214 Olemme sitoutuneet kehittämään yrityksiä ja yhteiskuntaa informaatioteknologian avulla Palvelumme tukevat

Lisätiedot

Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D

Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen. #SoneraB2D Sonera perustaa Helsinkiin Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Sonera perustaa Suomen suurimman avoimen datakeskuksen Perustamme Suomen suurimman kaikille yrityksille palveluja tarjoavan datakeskuksen

Lisätiedot

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.

Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes. RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

Teleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana

Teleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana Teleyritysten rooli älykkään infran mahdollistajana Verkostomessut, Tampere 23.1.2019 Elina Ussa, FiCom ry FiCom ry FiCom on ICT-alan suomalainen edunvalvoja, jonka tavoitteena on edistää jäsentensä liiketoimintamahdollisuuksia

Lisätiedot

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni

Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Climbus-päättöseminaari 9.6.2009 Jorma Eloranta Toimitusjohtaja, Metso-konserni Voiko teknologia hillitä ilmastonmuutosta? Esityksen sisältö: Megatrendit ja ympäristö

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13

Teollisuuden kriittiset menestystekijät. Tuotanto-automaation. automaation haasteet. Answers for Industry. Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Tuotanto-automaation automaation haasteet Answers for Industry Page 1 / 13 Teollisuuden kriittiset menestystekijät Strategisen suunnittelun merkitys kasvaa Markkinoiden

Lisätiedot

Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa

Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa Sähkö ja kilpailukyky Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Säteilevät Naiset -seminaari Sähkö ja kilpailukyky kolme näkökulmaa Sähkö tuotannontekijänä Sähkö tuotteena Sähköön liittyvä cleantech-liiketoiminta

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita 3 BLOGI Fintech-yritykset tuovat markkinoille uudenlaisia rahoituspalveluita

Lisätiedot

pilvipalvelu tarkoittaa?

pilvipalvelu tarkoittaa? Virtuaalipilvet tietotekniikassa: mitä pilvipalvelu tarkoittaa? Keijo Heljanko Tietotekniikan laitos Perustieteiden korkeakoulu Aalto-yliopisto keijo.heljanko@aalto.fi 18.1-2014 1/14 Pilvipalvelut Kun

Lisätiedot

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat

EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki. Kansainväliset koulutusmarkkinat EK-SYL Kansainväliset koulutusmarkkinat, uhkia ja mahdollisuuksia Seminaari 25.9.2012 Helsinki Kansainväliset koulutusmarkkinat Seppo Hölttä Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Higher Education Group

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

1. Tutustu koulutuksen sisältöön seuraavien linkkien kautta. http://kamk.fi/fi/hakijalle/amk-tutkinto-nuoret/tradenomi,-tietojenkasittely

1. Tutustu koulutuksen sisältöön seuraavien linkkien kautta. http://kamk.fi/fi/hakijalle/amk-tutkinto-nuoret/tradenomi,-tietojenkasittely Tradenomi (AMK), tietojenkäsittely Pääsykokeen ennakkoaineisto 2016, motivaatio-osa 1. Tutustu koulutuksen sisältöön seuraavien linkkien kautta http://kamk.fi/fi/hakijalle/amk-tutkinto-nuoret/tradenomi,-tietojenkasittely

Lisätiedot

Vastuullinen Sijoittaminen

Vastuullinen Sijoittaminen Vastuullinen Sijoittaminen Mikko Koskela 3/2018 Agenda Mitä vastuullisuus tarkoittaa? Vastuullisuuden valintoja Ovatko trendit sijoittajalle uhkia vai mahdollisuuksia? 2 Mitä vastuullisuus on? Jostakin

Lisätiedot

Ficolo Oy COLOCATION - KONESALI-PALVELUT - (PILVI)PALVELUALUSTAT

Ficolo Oy COLOCATION - KONESALI-PALVELUT - (PILVI)PALVELUALUSTAT Ficolo Oy COLOCATION - KONESALI-PALVELUT - (PILVI)PALVELUALUSTAT Internap 23.7.2013: Amazon price cuts still no match for bare-metal cloud economics and performance A true bare-metal cloud offers better

Lisätiedot

Robert Olander Markkinointijohtaja Teknologiakeskus Merinova. Alueelliset kehitysnäkymät seminaari 6.3.2013

Robert Olander Markkinointijohtaja Teknologiakeskus Merinova. Alueelliset kehitysnäkymät seminaari 6.3.2013 Robert Olander Markkinointijohtaja Teknologiakeskus Merinova Alueelliset kehitysnäkymät seminaari 6.3.2013 EnergyVaasa Lähtökohta Pohjoismaiden suurin energiaklusteri Yksi puhtaamman maailman tekijöistä,

Lisätiedot

Rajattomat tietoverkot ja niiden rooli pilvipalveluissa. Jukka Nurmi Teknologiajohtaja Cisco Finland

Rajattomat tietoverkot ja niiden rooli pilvipalveluissa. Jukka Nurmi Teknologiajohtaja Cisco Finland Rajattomat tietoverkot ja niiden rooli pilvipalveluissa Jukka Nurmi Teknologiajohtaja Cisco Finland Verkon avulla voidaan kehittää monia toimintoja Kauppa Urheilu / Viihde Käyttäjä Energiankulutus Koulutus

Lisätiedot

NEWSECIN MARKKINAKATSAUS SYKSY 2015

NEWSECIN MARKKINAKATSAUS SYKSY 2015 NEWSECIN MARKKINAKATSAUS SYKSY 2015 TULEVAISUUSSEMINAARI 11.09.2015, KANSALLISSALI, HELSINKI JUHANI REEN, TOIMITUSJOHTAJA NEWSEC ADVICE OY ISO KUVA Sijoituspääomaa lisää kiinteistöallokaatioon, joka on

Lisätiedot

EKOSYSTEEMIT INVEST IN TYÖKALUNA?

EKOSYSTEEMIT INVEST IN TYÖKALUNA? EKOSYSTEEMIT INVEST IN TYÖKALUNA? Mitä Invest in -tapahtumat ovat? M&A T&K&I toimintaa GREEN FIELD Jackpot Pääomasijoitus Tutkimus -rahaa Grants Uusi tuotannollinen yritys suomeen Green Field Yritysosto

Lisätiedot

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana

Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teollisuuden uudistuminen - innovaatiot uuden nousun mahdollistajana Antti Vasara, toimitusjohtaja Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy Joensuu 7.2.2017: Älyä

Lisätiedot

ONNISTU NORJASSA - Miljardien markkinat pohjalaisille yrityksille

ONNISTU NORJASSA - Miljardien markkinat pohjalaisille yrityksille ONNISTU NORJASSA - Miljardien markkinat pohjalaisille yrityksille klo 12.00 alkaen Ilmoittautuminen ja kahvi 13.00 Avauspuhe: Mikä on 17 17 17 ja tuoretta tietoa Norjan markkinoista, Lasse Pohjala, Senior

Lisätiedot

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA

E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA E-OPPIMINEN/ VIRTUAALISUUS LIIKETOIMINTA- STRATEGIASSA Oppiminen ja oppimisympäristöt 8.3.2004 Merja Eskola, Senior Executive Consultant, 16.3.2004 1 Talent Partners Oy Sisältö Liiketoimintastrategia Kilpailukyky

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Valtteri Pihlajaniemi Key Account Manager Meltwater Group 0 Sisältö @MeltwaterFIN I. PARI SANAA MELTWATERISTA II. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA

Lisätiedot

NetNordic 365. Tietoverkko- ja viestintäratkaisujen luotettava kumppani P I L V I P A L V E L U O P E R O I N T I TUKI KONSULTOINTI

NetNordic 365. Tietoverkko- ja viestintäratkaisujen luotettava kumppani P I L V I P A L V E L U O P E R O I N T I TUKI KONSULTOINTI 365 Tietoverkko- ja viestintäratkaisujen luotettava kumppani P I L V I P A L V E L U O P E R O I N T I TUKI KONSULTOINTI Olemme asiakkaidemme «Best Companion» Tämä tarkoittaa parhaiden ratkaisujen toimittamista

Lisätiedot

Dell Fluid Data TM solutions

Dell Fluid Data TM solutions Dell Fluid Data TM solutions Älykästä tallennuksen virtualisointia Dell Compellent Juha_Ekstrom@dell.com 2.11.2011 Virtualisointi & Älykkyys Virtualisointi tarkoittaa tietojenkäsittelyssä tekniikkaa, jolla

Lisätiedot

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink

Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi. Artem Daniliants / LumoLink Aloittelijasta Internet markkinoinnin sankariksi Artem Daniliants / LumoLink CEO at LumoLink Verkkokauppa & Web teknologian asiantuntija 13+ vuotta kokemusta Internet liiketoiminnasta 10+ vuotta kokemusta

Lisätiedot

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina

Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Globalistoituva kauppa - verkkokauppa kasvun moottorina Pasi Ketonen, pasi.ketonen@posti.com Linked: fi.linkedin.com/pub/pasi-ketonen/0/40a/590/en @ KetonenPasi 1 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT

Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND LTD Teknologiasta liiketoimintaa - case VTT KOLSTER IPR INSIGHT, 5.4.2017 Sanna Häikiö, Senior Legal Counsel, VTT VTT-konsernin organisaatio 1.1.2017 06/04/2017

Lisätiedot

Luomuviljan hinnan määräytyminen Suomessa / Euroopassa. Luomuviljan markkinanäkymät

Luomuviljan hinnan määräytyminen Suomessa / Euroopassa. Luomuviljan markkinanäkymät Erkki Pöytäniemi Luomuviljan hinnan määräytyminen Suomessa / Euroopassa. Luomuviljan markkinanäkymät Luomulla nousuun -päivä 22.1.2018 Erkki Pöytäniemi: my background MSc. Agronomy involved in organics

Lisätiedot

Porotalouden tukipolitiikka Pohjoismaissa

Porotalouden tukipolitiikka Pohjoismaissa Porotalouden tukipolitiikka Pohjoismaissa Kaija Saarni Elinkeino- ja yhteiskuntatutkimus Porotalouden tuotannon ja markkinoinnin kehittäminen MTT taloustutkimus, RKTL Sisältö 1. Tukipolitiikan tavoitteet

Lisätiedot

Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille

Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille Sähköntuotanto ja ilmastonmuutoksen hillintä haasteet tuotannolle, jakelulle ja varastoinnille Seppo Valkealahti Electrical Energy Engineering Tampere University seppo.valkealahti@tuni.fi 1 Energian kokonaisvaranto

Lisätiedot

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist Global Factory Tulevaisuuden tehdas on toimiva ja kilpailukykyinen yritysverkosto, jolla on toimintoja niin halvan

Lisätiedot

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet. Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori

Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet. Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori Ruotsin markkinoiden mahdollisuudet Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Antti Vuori Miten Suomalais-ruotsalainen kauppakamari voi auttaa kansainvälistymisessä Suomalais-ruotsalainen kauppakamari Perustettu

Lisätiedot

Leipomosektori- Kasvua naapurimaista

Leipomosektori- Kasvua naapurimaista Leipomosektori- Kasvua naapurimaista Leipää ja Lähiruokaa - toimialapäivä Säätytalo, Helsinki 8.12.2015 1 Elintarvikkeiden viennin taustaa Suomen elintarvikevienti on kasvussa ja sen arvo on tällä hetkellä

Lisätiedot

TURVALLISET KONESALIPALVELUT SUOMESTA

TURVALLISET KONESALIPALVELUT SUOMESTA TURVALLISET KONESALIPALVELUT SUOMESTA Telia Colocation Palvelimesi saavat meiltä luotettavan ja toimintavarman ympäristön. Kotimainen datakeskuksemme tarjoaa sinulle nopean ja turvallisen yhteyden tärkeisiin

Lisätiedot

Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013

Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013 Suomalainen pilvimaisema Yhteenveto Liikenne- ja viestintäministeriön selvityksestä 2013 Seppo Kalli Digital Media Finland Selvitys Suomalainen pilvimaisema Liikenne- ja viestintäministeriö Julkaisuja

Lisätiedot

KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA

KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA KUUSI POINTTIA BRÄNDIN ERILAISTAMISESTA Markkinan polarisoituminen on uhka yleisbrändeille + Markkinoilla on menossa kehitys, jossa pärjäävät sekä lisäarvolla erottuvat ykkösbrändit että edullisella hinnalla

Lisätiedot

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja peruste

4. Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus ja peruste Northern Lights Ry:n jäsen- ja yhteistyökumppanirekisterin tietosuojaseloste Laatimispäivä: 27.01.2019 1. Rekisterinpitäjä Northern Lights Ry Y-Tunnus: 0829302-0 puheenjohtaja@northernlights.fi 2. Rekisteriasioiden

Lisätiedot

ICT apuna yhteiskunnan dematerialisoinnissa

ICT apuna yhteiskunnan dematerialisoinnissa ICT apuna yhteiskunnan dematerialisoinnissa 2009 Tieto Corporation Jouni Backman Executive Advisor Tieto, Public Industry jouni.backman@tieto.com Tietoyhteiskunta Etenee usean askelman kautta Automatiikka:

Lisätiedot

TAMMI-KESÄKUU Heikki Malinen, toimitusjohtaja

TAMMI-KESÄKUU Heikki Malinen, toimitusjohtaja TAMMI-KESÄKUU 21 22.7. 21 Heikki Malinen, toimitusjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT Katsaus vuoden 21 ensimmäiseen vuosipuoliskoon Katsaus liiketoimintaryhmittäin Konsernin taloudellinen asema Vuoden 21 näkymät

Lisätiedot

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa

Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa Indeksiosuuksien (ETF) edut ja haitat hajautuksessa 20.9.2007 Taru Rantala, maajohtaja Nordnet Pankki Indeksiosuus (ETF) Indeksiosuusrahastot (Exchange Traded Fund, ETF) ovat kuin sijoitusrahastoja Osuuksilla

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Miehikkälän taloustarkastelu Kotka Haminan seudun kuntarakenneselvitys Ohjausryhmän kokous 13.10.2014 Riitta Ekuri

Miehikkälän taloustarkastelu Kotka Haminan seudun kuntarakenneselvitys Ohjausryhmän kokous 13.10.2014 Riitta Ekuri Miehikkälä Hamina Pyhtää Kotka Virolahti MML, 2012 Miehikkälän taloustarkastelu Kotka Haminan seudun kuntarakenneselvitys Ohjausryhmän kokous 13.10.2014 Riitta Ekuri Kuntatalouden trendiennusteen lähtötiedot

Lisätiedot

Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä. 19.9.2015 Turku

Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä. 19.9.2015 Turku Valmet Automotiven kilpailukyky globaalissa toimintaympäristössä 19.9.2015 Turku Kilpailukyky? On usean tekijän summa Kustannustehokkuus Innovatiivisuus Toimitusketjun hallinta Koulutetun työvoiman saatavuus

Lisätiedot

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014 Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.214 Ruotsin suunnitelma 214 225 perusteet hallituksen päätökselle Tavoitteena: kansantalouden kannalta tehokas, kansainvälisesti

Lisätiedot

Energiayhtiön näkökulma aurinkoenergialiiketoimintaan

Energiayhtiön näkökulma aurinkoenergialiiketoimintaan Energiayhtiön näkökulma aurinkoenergialiiketoimintaan globaalisti ja Suomessa Aurinkoenergiaseminaari 11.2.2013, Wanha Satama Petra Lundström Vice President, Solar Business Development, Fortum Oyj Sisältö

Lisätiedot

Helmet Business Mentors Oy

Helmet Business Mentors Oy Helmet Business Mentors Oy Pääomasijoitusta suomalaisiin pk-yrityksiin vuodesta 1995 Suunnittelu- ja konsultointialan toimialakatsaus 20.11.2015 Toimiala pääomasijoittajan näkökulmasta Helmetin toimiala

Lisätiedot

Tietoliikenneyhteydet pohjoisen alueen kehityksen moottorina

Tietoliikenneyhteydet pohjoisen alueen kehityksen moottorina Tietoliikenneyhteydet pohjoisen alueen kehityksen moottorina Kainuun Datakeskus -ekosysteemi: Kainuun liitto, Kainuun Etu Oy, CSC Tieteen tietotekniikan keskus, Kainuun Puhelinosuuskunta, Herman IT Oy,

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Kaicell Fibers Kainuun Biotalouden Tulevaisuusfoorumi Kajaani Jukka Kantola

Kaicell Fibers Kainuun Biotalouden Tulevaisuusfoorumi Kajaani Jukka Kantola Kaicell Fibers Kainuun Biotalouden Tulevaisuusfoorumi 25.4.2016 Kajaani Jukka Kantola Taustaa Biotuotetehtaan esiselvitys laadittiin vuoden 2015 aikana Lopullinen tehdaskonsepti tarkentuu hankkeen aikana

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Yhtiökokous 2018 Kimmo Alkio @kalkio Digitaalinen vallankumous etenee uuden datan avulla Rajaton kapasiteetti Autonomisuus Tekoäly Kyberturvallisuus Digitaaliset hankintaketjut

Lisätiedot

Norja kutsuu! Pk-yritysten mahdollisuudet ja konkreettiset askelmerkit markkinoille menoon Lapin KIVINET Tapahtuma 6.11.2013

Norja kutsuu! Pk-yritysten mahdollisuudet ja konkreettiset askelmerkit markkinoille menoon Lapin KIVINET Tapahtuma 6.11.2013 Norja kutsuu! Pk-yritysten mahdollisuudet ja konkreettiset askelmerkit markkinoille menoon Lapin KIVINET Tapahtuma 6.11.2013 Finpro Oslo Antti Mäkikyrö Suuri ja mahtava Norja BKT-kasvu 3,5 % vuodesta 2011

Lisätiedot

KASVAVAN KYBERTURVAMARKKINAN PELINTEKIJÄ

KASVAVAN KYBERTURVAMARKKINAN PELINTEKIJÄ KASVAVAN KYBERTURVAMARKKINAN PELINTEKIJÄ Petri Kairinen, CEO (twitter: @kairinen) Lupaavat pörssiyhtiöt tilaisuus 3.3.2015 3.3.2015 Nixu 2015 1 PIDÄMME DIGITAALISEN YHTEISKUNNAN TOIMINNASSA. 3.3.2015 Nixu

Lisätiedot

STRATEGIAPÄIVITYS OSAVUOSIKATSAUS Q QPR Software

STRATEGIAPÄIVITYS OSAVUOSIKATSAUS Q QPR Software STRATEGIAPÄIVITYS OSAVUOSIKATSAUS Q3 2018 PÄIVITETTY STRATEGIA KASVUA KANSAINVÄLISESTÄ OHJELMISTOLIIKETOIMINNASTA JA SUOMEN KONSULTOINTILIIKETOIMINNASTA Liikevaihdon kasvutavoitteemme on keskimäärin 15-20%

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-9/28 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 29.1.28 Itävalta Latvia Liettua Norja Puola Romania Ruotsi Saksa Suomi Tanska Tshekki Unkari Venäjä

Lisätiedot

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1

Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys. Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Vientimarkkinointia verkossa: Asiakasymmärrys Workshop 13.11.2014 17/11/14 1 Agenda tänään 1. Digitaalisuus, Some ja Verkkokauppa 2. Asiakasymmärrys KATI SAARI Strategi Kati Varhee (MS ECON) on toiminut

Lisätiedot

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin?

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin? Maailman sähkönnälkä on loppumaton Maailman sähkönkulutus, biljoona KWh 31,64 35,17 28,27 25,02 21,9 2015 2020 2025 2030 2035 +84% vuoteen

Lisätiedot

MARKET OPPORTUNITIES

MARKET OPPORTUNITIES MARKET OPPORTUNITIES Markkinaoivalluksista liiketoimintaa Autamme yrityksiä tarttumaan markkinoiden kysyntään nyt ja tulevaisuudessa. Valjastamme Team Finlandin globaalin verkoston markkinaosaamisen suomalaisten

Lisätiedot

Valtakunnallisten raideyhteyksien merkitys liikennejärjestelmälle ja elinkeinoelämälle. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy

Valtakunnallisten raideyhteyksien merkitys liikennejärjestelmälle ja elinkeinoelämälle. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Valtakunnallisten raideyhteyksien merkitys liikennejärjestelmälle ja elinkeinoelämälle Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Rautatieliikenne vastaa useaan megatrendiin Ilmastonmuutos EU:n

Lisätiedot

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ?

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? Luosto Classic Business Forum LIIKENNE JA LOGISTIIKKA Sodankylä 7.8.2015 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Sakari Backlund SKAL ja maanteiden tavaraliikenne

Lisätiedot

Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii. 17.3.2015 Julkinen - Public

Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii. 17.3.2015 Julkinen - Public Kasvua verkkokauppaan kansainvälisyydestä Jukka Miiluvaara ecom Posti Group twitter: @jukkamii 1 17.3.2015 Euroopassa verkkokaupan kasvu on nopeinta idässä Faktoja ja trendejä Venäjästä 146 M ihmistä,

Lisätiedot

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars

Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Cleantech-klusteriyhteistyö Itämeren alueella Case BSR Stars Riku Rikkola Kehittämispäällikkö EU toiminnot ja partneriverkostot Finnish Cleantech Cluster Sisältö Finnish Cleantech Cluster BSR Stars lippulaivaohjelma

Lisätiedot

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?

Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.

Lisätiedot

Jäävuoremme sulavat. Voimmeko rakentajana vaikuttaa?

Jäävuoremme sulavat. Voimmeko rakentajana vaikuttaa? Jäävuoremme sulavat. Voimmeko rakentajana vaikuttaa? Tero Kiviniemi DI, Executive MBA Toimialajohtaja Suomen rakentamispalvelut 9.9.2010 1 Energia ja ympäristö Globaali megatrendi Kansainväliset ja EU-tasoiset

Lisätiedot

TEAM FINLAND KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017. Tuomo Airaksinen Finpro ry

TEAM FINLAND KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017. Tuomo Airaksinen Finpro ry TEAM FINLAND KAIVOSTEOLLISUUDEN KASVUOHJELMA 2015-2017 Tuomo Airaksinen Finpro ry 8.12.2014 Team Finland kasvuohjelmat Mikä on uusi Finpro? Invest in Finland services for international companies Data

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

Yksi pankki - monta maata Menestyksellinen integraatio yli rajojen

Yksi pankki - monta maata Menestyksellinen integraatio yli rajojen Yksi pankki - monta maata Menestyksellinen integraatio yli rajojen Uudista ja Uudistu 2007 Pekka Nuuttila Varatoimitusjohtaja Nordea Pankki Suomi Oyj 27.9.2007 Nordea Pohjoismaiden johtava pankki Nordean

Lisätiedot

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla

Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla @MeltwaterFIN Sosiaalisen median mahdollisuudet matkailualalla Maria Sundström Managing Director Meltwater Group 0 Agenda @MeltwaterFIN MELTWATER I. SOSIAALISEN MEDIAN SEURANTA JA RAPORTOINTI Sosiaalisen

Lisätiedot

ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet

ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet Sosiaalinen netti ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet Antti Leino Digital director / Omnicom Media Group @anttileino Kirjat: Dialogin aika (2010) Sosiaainen netti ja menestyvän pk-yrityksen mahdollisuudet

Lisätiedot

Kohti toimialan parasta kannattavuutta. Martin Lindqvist, toimitusjohtaja

Kohti toimialan parasta kannattavuutta. Martin Lindqvist, toimitusjohtaja Kohti toimialan parasta kannattavuutta Martin Lindqvist, toimitusjohtaja Turvallisuus etusijalla tavoitteena nolla tapaturmaa SSAB:n tavoitteena on olla yksi maailman turvallisimmista teräsyhtiöistä Joissakin

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Tuulivoiman integraatio Suomen sähköjärjestelmään - kommenttipuheenvuoro

Tuulivoiman integraatio Suomen sähköjärjestelmään - kommenttipuheenvuoro Tuulivoiman integraatio Suomen sähköjärjestelmään - kommenttipuheenvuoro Sanna Uski-Joutsenvuo Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Tuulivoiman fyysinen verkkoon liityntä Laajamittainen tuulivoima Suomessa

Lisätiedot

Itämeren tietoliikennekaapeli. Lisätiedot: Juha Parantainen,

Itämeren tietoliikennekaapeli. Lisätiedot: Juha Parantainen, Itämeren tietoliikennekaapeli Lisätiedot: Juha Parantainen, Juha.Parantainen@lvm.fi Itämeren tietoliikennekaapeli YHTEENVETO Nykyisin Suomen yhteydet ulkomaille kulkevat yhtä reittiä Ruotsin ja Tanskan

Lisätiedot

Miltä Genomikeskus näyttäytyy yritystoiminnan näkökulmasta? , STM. Toimitusjohtaja Laura Simik, Sailab MedTechFinland ry

Miltä Genomikeskus näyttäytyy yritystoiminnan näkökulmasta? , STM. Toimitusjohtaja Laura Simik, Sailab MedTechFinland ry Miltä Genomikeskus näyttäytyy yritystoiminnan näkökulmasta? 10.6.2019, STM Toimitusjohtaja Laura Simik, Sailab MedTechFinland ry Mitä on terveysteknologia? Terveysteknologialla tarkoitetaan lääketieteelliseen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla

Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla Data-analytiikan osaamiskeskittymä Satakunnan kilpailukyvyn, innovaatiotoiminnan ja vetovoimaisuuden edistäjänä Tulevaisuuden kuljetus ja varastointi data-analytiikalla TkT Timo Ranta Projektipäällikkö

Lisätiedot

Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh. Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö

Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh. Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö Datakeskusinvestoinnin merkitys kunnan näkökulmasta case: Hetzner Gmbh Marko Kauppinen, elinkeinopäällikkö Tuusulalla on keskeinen sijainti Tuusula on yksi pääkaupunkiseudun kehyskunnista eli KUUMA-kunnista

Lisätiedot

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki Matti Pennanen, kaupunginjohtaja Oulu, Finland Esittelyvideo >> KOILLISVÄYLÄ (NORTHERN SEA ROUTE) MURMANSK RUOTSI SUOMI OULU ARKANGELI NORJA OSLO HELSINKI TUKHOLMA PIETARI

Lisätiedot

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Sijoittajatapaaminen 6.9.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Keskeiset asiat 1-6/2011 Suunnittelupalveluiden kysynnän kasvu jatkui. Liikevaihto jatkoi kasvuaan. Liikevoitto oli vertailukauden tasolla

Lisätiedot

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous Kari Stadigh Konsernijohtaja

Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous Kari Stadigh Konsernijohtaja Sampo Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2016 Kari Stadigh Konsernijohtaja Hyvä tulos kaikilla liiketoiminta-alueilla Milj. 2 000 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0-200 Sampo-konsernin tulos ennen

Lisätiedot

Sähkömarkkinavisio vuosille 2030-2050

Sähkömarkkinavisio vuosille 2030-2050 Sähkömarkkinavisio vuosille 2030-2050 Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari, 7.10.2010 Satu Viljainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tutkimushanke: Sähkömarkkinavisio 2030-2050 Tavoite: sähkömarkkinavisio

Lisätiedot

Mennäänkö pilveen? 26.02.2015 Klo 08-10

Mennäänkö pilveen? 26.02.2015 Klo 08-10 Mennäänkö pilveen? 26.02.2015 Klo 08-10 Liiketoimintamallit muuttuvat radikaalisti Mikä on yksinkertaistettuna yrityksen työntekijän tarve IT:n näkökulmasta? Työntekijälle on saatava pääsy Pääsy palveluihin

Lisätiedot

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

seminaari TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Pohjoinen kasvukäytävä TEM:n rooli ja mahdollisuudet Pohjoisella kasvukäytävällä Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä kä ällä seminaari Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa

Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa Click to edit Master title style Click to edit Master text styles Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Erkki Kunnari Tuulivoimapäällikkö 1 Taaleritehdas

Lisätiedot

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009

TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009 TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.4.29 Päätutkimuskysymys Minkälaisia lisäarvopalveluja Suomen transitoliikenteessä on käytössä ja millaiset ovat lisäarvopalvelujen

Lisätiedot

Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut?

Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut? Aurinkoenergiahankkeiden rahoittaminen mitä SolarCity on opettanut? FinSolar seminaari: Aurinkoenergian kotimarkkinat kasvuun 13.11.2014 Juha Ollikainen / GreenStream Network Oyj GreenStream lyhyesti Energiatehokkuushankkeiden

Lisätiedot

Euroopan investointipankki lyhyesti

Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan investointipankki lyhyesti Euroopan unionin rahoituslaitoksena tarjoamme rahoitusta ja asiantuntemusta terveen liiketoiminnan edellytykset täyttäviin kestävällä tavalla toteutettaviin investointihankkeisiin,

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 26.8.2011 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden kollegoiden kanssa tieto-

Lisätiedot

CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009

CIO Forum. Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 CIO Forum Tietohallintojohtajat muutosjohtajina Säästöjä vai uusia valloituksia? Johan Sandell CIO Forum 3.6.2009 Tervetuloa Taloudellisen tilanteen haasteet voidaan kääntää mahdollisuuksiksi vahvalla

Lisätiedot