Lemmikkilinnut. Kaijuli ry 1

Transkriptio

1 KAIJUTIN 2013 Lemmikkilinnut Kaijuli ry 1

2 Kaijutin 2013 Päätoimittaja & taitto: Jarmo Tuutti Kielentarkistus: Hanna Miettinen Kaijutin-logo: Essi Laavainen Nuorisotiimin logo: Ida-Emilia Kaukonen Paino: Vammalan Kirjapaino Oy Kansikuva: Jarmo Tuutti (kuvassa amazonianamatsoni) Lemmikkilinnut Kaijuli ry:n hallitus 2013 Kaukonen, Ida-Emilia Kurkela, Laure Leppänen, Jarkko Niemi, Mia Pohja, Anni Räinä, Maarit Stenroth, Jonne Torikka, Tiina (puheenjohtaja) Tuutti, Jarmo Sisältö Pääkirjoitus 4 Puheenjohtajan puheenvuoro 6 ELL Palsta: Lintujen ensiapu, mitä omistaja voi tehdä? 8 <lentojuttu> Kun opittu toimintamalli katoaa Kunnollisten orsien merkitys Papukaijojen värigenetiikan perusteet Viiriäiset lemmikkilintuina Papukaijabongausta Costa Ricassa Valkovatsa-aratteja Ruotsista Haastattelussa uusi eläinsuojeluasiamies xx xx xx xx xx xx xx Yhdistyksen näkymätön toiminta 58 Nuorisosivut

3 Pää- kirjoitus Tiedätkö lintusi alkuperän -kampanja oli esillä myös Lemmikkimessuilla. Nyt on taas hyvä aika kokeilla jotain uutta: Kaijutin saa ensimmäisen varsinaisen pääkirjoituksensa. Kyyninen henkilö voisi kommentoida, että on keksitty taas yksi tapa venyttää lehden pituutta. Mutta toisaalta allekirjoittaneella tuntuu riittävän sanottavaa enemmän kuin kukaan jaksaa kuunnella. Noin viikko ennen lemmikkimessuja aloimme foorumin hallituksen osiossa päivittelemään sitä, miten ihmiset edelleen ostavat isojakin papukaijoja kaupan hyllyltä, ilman papereita tai muuten vain huonoilta kasvattajilta, vaikka asiasta on jaksettu kouhkata enemmän kuin tarpeeksi. Jostain syystä tieto ei vain tunnu tavoittavan niitä henkilöitä, jotka sitä tietoa eniten tarvitsisivat. Osittain taustalla lienee lemmikkilintuharrastuksen hajautuneisuus: ei ole yhtä kanavaa saada harrastajia kiinni ja joskus uusi harrastaja tulee yhdistyksen piiriin liian myöhään, jotta häntä voitaisiin neuvoa linnun hankinnassa. Tästä sitten saimme ajatuksen ja noin viikossa oli monipuolinen, tämän kirjoittamisen hetkellä pyörivä kampanja käynnissä nimellä Tiedätkö lintusi alkuperän? Valjastimme mukaan mm. nettisivut ja Facebookin sekä toimme julisteita ja esitteitä Lemmikkimessuille. Valitettavasti Helsingin Sanomiin lähetetty mielipidekirjoitus ei mennyt läpi. Tietenkään tällaisella 0-budjetilla toteutetulta kampanjalta ei voi odottaa liikoja. Käytännössä suurin osa web-puolen asioista voidaan tehdä laadukkaasti, mutta esimerkiksi julisteet oli pakko printata kotona A3-kokona ja laminoida. Kampanjan aikana olen itsekin alkanut ihmettelemään sitä, miksi hyväksymme papukaijoilla asioita, jotka kissojen ja koirien kohdalla ovat nostaneet suuren kohun. Osittain taustalla on tietenkin harrastuksen pienuus: ketään ei oikein tunnu kiinnostavan, ja Kaijuleiden kaltaisen, hieman yli 300 hengen yhdistyksen huutelu ei ylitä mediakynnystä missään suunnassa. Valitettavasti kuitenkin on liian yleisesti hyväksyttyä, että eläinkauppa ostaa ison papukaijan lintutukusta (ajatuskin lintujen tukkumyynnistä puistattaa) tietämättä sen alkuperiä riittävän hyvin. Linnulle ei ole tiedossa ostajaa, joten se tulee istumaan kaupan hyllylle pieneen häkkiin, ilman seuraa tai virikkeitä. Joskus tämä häkkikomennus venyy useaan kuukauteen. Tosin pientenkään lintujen kohdalla asiat eivät aina ole ihan täydellisesti. Säännöllisesti tulee vastaan eläinkauppoja, joissa on useita neitokakaduja yhdessä puolen neliömetrin häkissä. Mutta näille olisi sentään mahdollista tarjota riittävän iso lentohäkki eläinkaupankin tiloihin; sekä seuraa ja virikkeitä. Isoille papukaijoille käytännössä ei. Entä miten moni ostaa lintunsa näkemättä kasvattajan tiloja tai linnun emoja? Suomessa papukaijojen poikastehtailu ei ole niin yleistä, mutta vastaan on tullut muutamia tapauksia, jotka ostavat ja myyvät jatkuvasti lintuja miten sattuu, ja joilla pesivät parit on pienissä häkeissä ilman mahdollisuutta ulkoiluun. Tällainen toiminta ei ole mitenkään hyväksyttävää, vaikka kasvattajalla olisikin paljon pesiviä pareja. Jos tilat eivät ole riittävät, ne eivät ole riittävät. Harrastuksen hajanaisuus on iso ongelmana: jos ostaja löytää ensiksi jonkin lipeväpuheisen myyjän, ei hän välttämättä koskaan tule etsineeksi tietoa muualta. Ainoa lääke tähän on tiedon jakaminen, mutta se ei ole helppoa. Yhdistyksen kampanjat eivät juurikaan ylitä mediakynnystä tai lähde leviämään harrastajalta toiselle (edes siinä muodossa, että kutsuttaisiin muitakin tykkäämään kampanjan Facebook-sivusta), joten aina jää paljon ihmisiä tavoittamatta. Joskus turhautumista lisää myös se, että kaikki luvut ovat pieniä (kuten kampanjasivulla vierailut) sekä mistään ei kuule palautetta, että kampanjalla olisi tavoitettu ketään. Valitettava totuus tietenkin on se, että aktiiviharrastajien ulkopuolella nämä asiat eivät kovin montaa kiinnosta. Mutta koska asia on tärkeä, ei auta kuin purra hammasta ja yrittää keksiä uusia ideoita ja tapoja tavoittaa ihmisiä. Jarmo / päätoimittaja Ps. Jos et ole vielä kampanjaan tutustunut ja haluat auttaa, vieraile alla olevassa osoitteessa, levitä tietoa ja kutsu ihmisiä myös tykkäämään kampanjan Facebook-sivuista. Kuvattavana Lemmikkimessuilla Ylen Aamu-TV:n Luonto lähellä -sarjaan. 4 5

4 Puheenjohtajan puheenvuoro Tätä kirjoittaessani on syksy jälleen pitkällä ja voin vain ihmetellä, mihin se kesä taas meni; kuten ihmettelen näköjään joka syksy. Toisaalta on mukavaa, kun jälleen alkaa tapahtumaosioon ilmestymään eri tapahtumia ja näkee jälleen yhdistyksen porukka. Syksy polkaistiinkin vauhtiin hulvattoman hauskalla mökkiviikonlopulla kokouksineen Jyväskylässä. Puheenvuoroa aloitellessani mietin, mistä ihmeestä tällä kertaa kirjoitan. Tuntuu, että viimeisen lähemmäs kymmenen vuoden aikana, on tullut jo kirjoitettua kaikki, mitä kirjoitettavissa on. Toisaalta ei koskaan voida liikaa korostaa lintujen hyvinvointia ja niiden virikkeellistämistä sekä terveellistä ruokavaliota. Joskus tuntuu, että toistan itseäni näillä ihmettelyillä, mutta lisäksi ihmettelen sitä, että kun näistäkin asioista on jo vuosia puhuttu ja ihmisiä informoitu, aina vaan niitä tulee vastaan. Onneksi määrä on sentään laskeva, joten uskon, että yhdistyksemme on sentään aika paljon saanut hyvää aikaiseksi. Informaation lisääminen on kuitenkin edelleen ajankohtaista. Sitä pystytäänkin helposti jakamaan lintupäivillä, messuilla ja muissa tapahtumissa. Messut ovatkin olleet jo vuosia yksi hyvä keino yhdistyksen esille tuomiseen ja lintujen hyvinvoinnin edistämiseen. Helsingissä messut ovat kahdesti vuodessa ja nyt Turussa ollaan messuiltu kahteen kertaan kahden vuoden välein vietettävillä suurmessuilla. Itse sanon jälleen ISO KIITOS kaikille, jotka tätä yhdistystä pitävät pystyssä, siihen kuuluu tietysti yhdistyksen kaikki aktiivit, mutta myös kaikki rivijäsenet. Oikein mukavaa talvea, toivottavasti tavataan erilaisissa tapahtumissa Tinttu / puheenjohtaja Yhdistyksen osasto Lemmikkimessuilla En jaksa myöskään milloinkaan lopettaa sellaisten kommenttien ihmettelyä, kun lintua esimerkiksi ruokitaan väärin ja siitä joku nätisti mainitsee, jolloin vastaukseksi saa: näin se on syönyt jo kymmenen vuotta ja on edelleen hengissä. Hengissä oleminen kun ei ole todiste hyvinvoinnista, eläähän Suomessakin osa ihmisistä esimerkiksi köyhyysrajan alapuolella ja ovat silti hengissä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he voisivat hyvin. Yhdistykselle tulee myös sijoitusrinkiin välillä äärimmäisen surullisia tapauksia. Toinen ihmettelyn aihe itselleni onkin se, että jos linnusta ei pystytä tai jakseta huolehtia, miksi se pitää tunkea johonkin pimeään huoneeseen yksin, ilman virikkeitä ja parhaassa tapauksessa vasta vuosien jälkeen laitetaan se myyntiin. Joskus voi käydä niin, että nuo vuosien traumat on tehneet niin pahaa jälkeä, ettei linnusta ole enää lemmikiksi, kun se olisi voitu välttää sillä, että olisi ajoissa myönnetty, ettei resurssit enää riitä ja linnusta pitää luopua. Myös luopuminen on joskus suurinta välittämistä. Pieniä lintupäiviä eri liikkeissä pyritään järjestämään taas enenevissä määrin. Niihin ovat kaikki jäsenet tervetulleita, oli paikkakunta mikä hyvänsä. Yhdistyksessä tapahtuu kulissien takana mahdoton määrä kaikenlaista. Jäsenistölle asiat kuitenkin tulevat eteen vasta, kun joku asia on valmis ja siitä kerrotaan julkisuuteen. Haluaisin jälleen kerran kaikkien muistavan, että kaikki aktiivihenkilöt toimivat yhdistyksessä vapaaehtoisina ja ilman korvauksia, tai siis korvauksena on lähinnä hyvä mieli ja tekemisen into. Joiltain se vaan joskus unohtuu ja palaute on sen mukaista. Toivoisin, että jäsenistönkin keskuudessa muistettaisiin silloin tällöin sana kiitos, pieni sana, mutta riittää monesti pelastamaan jonkun päivän. 10v-juhlat ja mökkiviikonloppu Aurinkoaratteja Teneriffalta 6 7

5 ELL Palsta Lintujen ensiapu Mitä omistaja voi tehdä? ELL Einar Eriksson Useimmat omistajat ovat varmasti miettineet tai joutuneet tilanteeseen jossa lintu yllättäen tarvitsee apua. Todennäköisesti tämä tapahtuu virka-ajan ulkopuolella ja voi olla vaikeaa tavoittaa eläinlääkäriä heti. Tässä artikkelissa ei voida käsitellä kaikkia mahdollisia ongelmia mutta yleisimmät ongelmaryhmät ja niihin liittyvät lyhyet neuvot. Sinulla olisi hyvä olla ensiapupakki valmiina ennen ongelmia. Milloin sinun pitäisi huolestua lintusi voinnista? Osa luetelluista ovat selviä onnettomuuksia, mutta saaliseläimenä lintu pyrkii piilottelemaan oireitaan mahdollisimman pitkään. Näin omistajan valppaus on ensiarvoisen tärkeää, jos kaikki eivät vaikuta olevan kohdallaan. Sinun tulisi tuntea lintusi ja tietää, mikä on sen normaali käytös - energinen ja utelias lintu, joka istuu pörröllään kahdella jalalla, silmät melkein ummessa ja jonka pyrstö heiluu hengityksen tahdissa ei varmasti ole terve. Useammat potilaat ovat kuitenkin tietoisia katseestasi, joten seuraa niitä kauempaa, aivan kuin ohimennen, tai käytä jopa nettikameraa tai muita teknisiä ratkaisuja. Ongelmia ryhmittäin Ikkunaan tai muuhun esineeseen törmääminen Seurauksena erilaiset pehmytkudostraumat, mahdolliset luunmurtumat ja pahimpana kallovammat (silmät, nokka..) ja etenkin aivotärähdys, joka voi aiheuttaa nopeasti vakavia ongelmia. Vaikka lintu vaikuttaisi olevan kunnossa, niin siirrä se hämärään ja rauhalliseen häkkiin ja seuraa ainakin tunnin ajan mahdollisen aivotärähdyksen seurausten varalta. Jos tajunnan tasossa esiintyy muutoksia tai häiriöitä, ota yhteyttä eläinlääkäriin. Jos lintu on hetken ollut tajuton tai ainakin kunnolla pökerryksissä, seuraa samaa ohjetta, ja ellei löydy murtumia tai vastaavia, laita lintu sairashäkkiin ILMAN lisälämpöä (joka pahentaa mahdollista aivovauriota) seurantaan korkeintaan tunnin ajan. Ellei ole siihen mennessä taas oma itsensä, toimi kuten edellä. Tehostettua seurantaa kannatta jatkaa vielä pari vuorokautta. Tappelut tai kiinnijääminen esineisiin aiheuttavat puremahaavoja ja kynsivaurioita sekä murtumia, verenvuotoa, venähdysvammoja. 1 sääntö - ÄLÄ PAHENNA TILANNETTA Siisti suljettu murtuma voi muuttua kontaminoituneeksi avomurtumaksi. Tämä voi tapahtua helposti, koska lintujen nahka on ohuempaa eikä jousta yhtä hyvin kuin nisäkkäillä. Siipien kärkiosia peittävä lihasmassa on pieni ja lisäksi jotkut yksilöt vahingoittavat itseään entisestään räpistellessään tai jopa nokkiessaan aluetta. Tämän takia voi olla parempi siirtää lintu pienen häkkiin / kuljetusboksiin varovasti (pyyhkeeseen käärittynä), kuin yrittää väkisin lastoittaa murtunutta siipeä puolivillillä vahvalla yksilöllä. Joissain tapauksissa on hyvä sitoa repsottava siipi paperiteipillä (Micropore) vartaloon JOS tiedät, mitä olet tekemässä. Muuten ensimmäinen sääntö astuu voimaan. Voit myös käyttää sopivan kokoista sukkaa, josta varvaskärki on leikattu pois, ja pujottaa se linnun päälle - mallia kotelomekko. Tämä antaa linnun hengittää normaalisti, mutta tukee kuitenkin murtuma-aluetta. KAIKISTA TÄRKEIN ASIA - älä paina rintalastaa - lintu tukehtuu sekunneissa ellei se pysty liikuttamaan rintakehäänsä. Perusrengasote pään alapuolella kaulan ympäri estää lintu puremasta sinua tutkimuksen aikana. Verenvuoto voi olla vaarallista, riippuen menetetyn veren määrästä. Selvitä, mistä kohtaa lintu vuotaa verta, ja yritä arvioida menetetyn veren määrää, jos mahdollista. Esimerkiksi kynsivammat vuotavat paljon, joten yritä selvittää onko vain kynnen sarveinen vahingoittunut vai myös kynsinauha ja alla olevat kudokset. Puhdista varovasti viileällä vedellä ja koita painaa varvasta lateralipinnoilta (sivusyrjiltä). Tämä hidastaa verenvuotoa, jolloin saat sen paremmin tyrehtymään. Voit käyttää perunajauhoa, maissijauhoa, styptic powder -lemmikkikaupasta tai kaliumpermanganaattia apteekista. Voit myös hillitä vuotoa laittamalla alueelle hetkeksi jotain kylmää (lumi tai sekavihannespussi, jonka päälle ohut pyyhe). Kuivaa alue varovasti ja tämän jälkeen käytä jotain edellä mainittua. Mainittakoon erikseen, että kaliumpermaganaatti on tehokasta, mutta värjää tekstiiliä pysyvästi, eikä sitä saa mennä suuhun, silmiin tai limakalvoille (kauluri voi olla tarpeen). Murtuneet verisulat ovat toinen yleinen syy verenvuotoon. Kun olet paikallistanut vuotokohdan voit laitta hieman edellä mainittuja hyytymistä edistävää ainetta katkenneen sulan vuotokohtaan ja tämän jälkeen nipistää sulkaa, kunnes vuoto lakkaa. Jos vuoto ei asetu ja tiedät varmasti mitä olet tekemässä, sulan voi myös vetää follikelista tietenkin kasvusuuntaansa. Kohtalaisen suuren vaurioriskin takia suosittelen tekniikan opettelemista jonkun kokeneen kanssa ja sen jälkeenkin jokaista tapausta on harkittava ennen toimenpidettä. Paras vaihtoehto on usein eläinlääkäri, joka poistaa vaurioituneen sulan narkoosissa, koska kipua voi verrata pahimmillaan kynnen vetämiseen omistajalta. Sulan poisto voi myös vauriottaa follikelia pysyvästi. 8 9

6 Muut vuotokohdat on myös hyvä yrittää löytää ja puhdistaa paikallisesti tai sitten käyttää potilasta eläinlääkärillä. Jos lintu on huonossa kunnossa, eikä haava tunnu vuotavan enää, anna linnun olla rauhassa kuljetuslaatikossaan kunnes saat sen hoitoon. Ruokaa ja vettä tarjolle. Riippuen useasta tekijästä jotkut haavat voidaan ommella tai paikata kudosliimalla. Toisinaan riittää paikallispuhdistus, toisinaan tarvitaan abkuuri. Haavavoiteita ei yleensä käytetä paikallisesti, koska sulat menevät pilalle. Palovammat Jäähdytä palanutta aluetta viileässä vedessä tarpeeksi pitkään, kudostuho jatkuu vielä minuttia palamisen jälkeen. Ota välittömästi yhteys eläinlääkäriin. Myrkytykset Teflon, aerosolit (hyönteismyrkyt, liuotinpitoiset maalit, tupakka...): ensiapuna siirrä lintu puhtaaseen raikkaaseen ilmaan. Jos lintu syö jotain myrkyllistä, selvitä onko se varmasti syönyt sitä eikä vaan hajottanut pakkausta ympäri huonetta, minkälaisia määriä se olisi mahdollisesti niellyt, mikä/mitkä vaikuttavat aineet ovat kyseessä sekä mahdolliset oireet. Soita omalle/ päivystävälle eläinlääkärille tai yliopistolliselle eläinsairaalalle josta saat mahdolliset jatkohoito-ohjeet. Äkilliset hengitystiesairaudet tai hengitystieoireiden äkillinen paheneminen Lintu sairashäkkiin ja puhelimella yhteys eläinlääkäriin. Kerää oleellinen tieto, kuten mitä oireita, kauan ne ovat kestäneet sekä mahdolliset aiemmat lääkitykset. Sisäelinogelmat Oireet voivat olla hyvin moninaiset, ruokahaluttomuudesta erilaisiin kramppeihin. Lisävihjeitä voi saada pohjapaperilta: Ruoansulatuskanava: vierasesineet, maksavika, loiset. Ulosteen väri ja koostumus saatavat muuttua. Munuaiset: polyuria (eli ulosteen vesifarktio suurenee huomattavasti - omistajat luulevat usein ripuliksi). Reproduktio: retained egg - egg yolk peritonitis - naaras häkin pohjalla yrittää munia tuloksettomasti - HÄTÄTAPAUS Verta ulosteessa tai virtsassa joskus viemärisuolesta pullottaa jotain (papillomat prolapsit jne.): pidä ulospursunut kudos kosteana ja ota yhteyttä eläinlääkäriin. Tärkein hoitomuoto: Sairashäkki orret matalalalle, ruoka ja vesi helposti saataville. Tarjoa lämpögradientti, jotta lintu voi itse valita sopivaksi kokemansa lämpötilan. Tällöin elimistön ei tarvitse tuottaa lämpöä vaan voi keskittyä paranemiseen. Syömätön lintu on kohta kuollut lintu. Sen takia tuki- ja/tai pakkoruokinta on välttämätöntä. Käsinkasvatetut yksilöt ovat usein helpompia ruokkia koska, ne ovat tottuneet siihen poikasina. Siinä vaiheessa kun lintu ei syö ollenkaan, melkein kaikki keinot ja herkut ovat sallittuja, jopa auringonkukansiemenet. Lisäksi erilaiset vauvojen hedelmäsoseet ja vastaavat voivat olla avuksi, niissä on nestettä ja sokereita. Sinun kannattaa selvittää lintusi mieltymykset silloin kun se on vielä terve, jotta voit auttaa sitä sairaana. Muita tärkeitä asioita on säännöllinen punnitseminen sekä eritteiden laadun ja määrän seuraaminen. Toisinaan höyryhengitys tai jopa lisähappi ovat avuksi. Muista myös linnun oma RAUHA! jotta se saa levätä ja toipua. Mitä voisi olla valmiina ensiapupakkauksessa? Mikä olisi hyvä paikka pitää tarvikkeita, esim pieni muovinen pakki lintuhuoneessa tai muussa helposti tavoitettavissa olevassa paikassa. Perustarvikkeet hyvä valolähde: taskulamppu tai suunnistajan lamppu (molemmat kädet vapaana) pinsetit tai pienet nokkapihdit pienten esineiden poistamiseksi parit kunnolliset sivuleikkurit tai hohtimet, jolla saat ketjut ja renkaat poikki jos lintu on onnistut takertumaan metalliseen esineeseen. tavalliset hyvät sakset lankojen, siimojen ja narujen katkaisuun. taitoksia ja topsy-tikkuja haavojen puhdistamiseen Mikropore tai vastaavaa laastaria sitomiseen (käy myös laastarina omiin sormiin) Betadine (vihreä) paikallispuhdistukseen laimennettuna (1:10-1:100) (Septidine tai muut kirvelemättömät valmisteet käy myös) "styptic powder" vuotavien kynsien tai murtuneiden verisulkien hoitoon lääkehiili tai kaolin-savi myrkytysten hoitoon eläinlääkärin neuvojen mukaan nutrosal-, osmosal tai vastaavaa veteen sekoitettavaa jauhetta, jos kuivumisen oireita purkki vauvan hedelmämössöä / muuta vastaavaa varalle pari puhdasta ja ehjää pyyhettä linnun kiinniottoon potilaan terveystiedot yksissä kansissa tarpeellisten puhelinnumeroiden kera Lisäluettelo, mitä kaikkea muuta hyödyllistä voi hankkia luuppilasit suurennus 2-4x, harjoittele käyttöä jo ennen ongelmia; ovat hyvä lisäapu havannoidessa pieniä yksityiskohtia mikroskooppi (perusmalli), kun luupin tehoa loppuu (ulkoloiset, ulostenäytteet) jokunen hieno viila ( kynsi / timantti) vaurioituneiden kynsien ja nokkien särmien pyöristämiseen kudosliimaa pienten ihovaurioiden korjaamiseen JOS tiedät mitä olet tekemässä pakkoruokintatarvikkeet "keskoskaappi" lämpölähteineen, ja ehkä jopa mahdollisuus lisähappeen (jos lintuja on isompi määrä) karanteenitila / sairashuone potilaan eristämiseksi muista linnuista 24/7 videoseuranta

7 Kun opittu toimintamalli katoaa Barbara Heidenreich: When Parrot Behavior Breaks Down Käännös: Laure Kurkela Kuvat: Jarmo Tuutti Kouluttajilla on termi sille, kun eläin ei enää suorita toimintaa jota se ennen teki. Kutsumme sitä käyttäytymisen katoamiseksi (breakdown). Suurimmalle osalle ammattikouluttajista termi ei herätä mitään tunteita; ei syytöstä tai tuomitsemista. Se on yksinkertaisesti toteamus. Tämä on tärkeä näkökulma eläinten kouluttamiseen, sillä tunteet voivat joskus olla ratkaisun esteenä. Olen saanut lukemattomia kertoja kuulla lauseen, usein lausuttuna epätoivoiseen sävyyn: Mutta kyllä se ennen osasi!. Miten surullista se onkin, kun eläin ei juuri tällä hetkellä osoita haluttua toimintaa. Toimintoa ei tuo takaisin ruikutus tai valitus. Onnistunut koulutussessio tai muutama sen sijaan voi toimia! Toinen usein kuultu kommentti on Kyllä se tietää miten tämä tehdään., vihjauksena siitä, että eläin on vain itsepäinen, laiska tai yrittää manipuloida omistajaansa. On mahdollista, että eläin osaa tämän pyydetyn asian, mutta sillä hetkellä muut tekijät vaikuttavat eläimen suorituskykyyn, kuten esimerkiksi häiritsevä ympäristö tai motivaation puute riittämättömän vahvisteen vuoksi. Olen myös usein kuullut lauseen Haluan vain mussukkani takaisin. Tämän esittää yleensä ihminen, jonka lintu ei ole enää se hellittävä vauva, joka se joskus aiemmin oli. Tämä toteamus on hieman sydäntäsärkevämpi, sillä kuten tiedämme, eläimen ja ihmisen välinen suhde voi olla todella vahva ja tunteet voivat loukkaantua jonkin mentyä pieleen. On vaikeaa ottaa askel taaksepäin ja katsoa käyttäytymisongelmaa täysin objektiivisesti. Tämä on kuitenkin tärkeää, jotta ongelman ydin löydetään ja siihen voidaan puuttua. Se voi olla vaikeaa, mutta ongelman tarkkaileminen objektiivisesti auttaa. Mikä toimintamalli katosi? Todellinen ongelmanratkaisu voi alkaa papukaijan omistajan päästettyä irti tunnetasolla. On tärkeää tunnistaa toiminta, jota ei enää esiinny. Oliko se kädelle astuminen? Eikö lintu enää anna ihmisen rapsuttaa päätään? Eikö lintu lennä enää pyynnöstä luokse? Esittääkö lintu pelkoreaktiota tietyn perheenjäsenen astuessa huoneeseen? Onko lintu lopettanut sen söpön laulun laulamisen, jota rakastit niin paljon? 12 13

8 Tavoitteena on olla hyvin pikkutarkka. Sen sijaan että sanoisi Se oli ennen niin hellittävä, ehkä tarkempi ja parempi kuvaus olisi se nojaa poispäin, kun tuon käteni sen päätä tai ruumista kohti koskeakseni siihen. Olemalla objektiivinen ja kuvailemalla ongelmaa auttaa itseään ymmärtämään, mikä koulutustavoite tulee olemaan. Kannattaa myös pohtia mitkä tekijät ovat voineet vaikuttaa toimintamallin katoamiseen. Huomio kannattaa kiinnittää myös luotaantyöntäviin asioihin, jotka lintu voi yhdistää aikaisempaan vastaavaan tilanteeseen. Kouluttajan tehtävänä on eliminoida toimintaan haitallisesti vaikuttavat tekijät. Talossani oli vastikään kuvausryhmä. He halusivat kuvata sinikurkkuaraani Blu Luta maalaamassa. Blu Lun historia kameroiden kanssa on ollut miellyttävä. Tänä päivänä kuitenkin kameramies liikutti kameran liian yhtäkkisesti lähelle lintua. Tämä aiheutti pelkoreaktion ja Blu Lu lensi pois. Tämän epämiellyttävän tilanteen johdosta käyttäytymismalli katosi. Jopa ilman kameroita Blu Lu ei halunnut maalata viikkoon. Kun linnun käyttäytymistä muistelee ennen toimintamallin katoamista, pitää muistaa tutkia myös tarjottua vahvistehistoriaa. Jos toimintaa ei ole vahvistettu, on vain täysin loogista, että se katoaa. Toiminnan sammuminen sisältää aiemmin käytetyn vahvisteen poistamisen käytöksestä. Se palaa vahvistamista edeltäneelle tasolla. Käytämme tätä taktiikkaa usein epätoivotun toiminnan vähentämiseen. Linnunomistajat kuitenkin usein käyttävät epähuomiossa tätä taktiikkaa myös toivotun toiminnan sammuttamiseen. Uusi aloitus Kun päämäärä tietylle toimintamallille on tunnistettu ja on oivallettu, mikä toimintaa alunperin vähensi, voidaan keskittyä sen kouluttamiseen uudelleen. On tunnistettava, mitä lintu tekee, joka on lähimpänä toivottua toimintaa. Esimerkiksi jos joskus hellittävä kakadusi nyt nojaa poispäin aina kun viet kätesi sen päätä kohti linnun istuessa orrella, ehkä se sallii sinun seistä vierellään kun kätesi ovat kyljissäsi kiinni. Päämääränäsi on, että lintusi on rentoutunut ja tuntee olonsa turvalliseksi. Tämä on yksi kriteereistä koko koulutusprosessille. Tässä esimerkissä voisi ajatella, että rapsutukset toimisivat vahvisteena. Mutta kuten ongelmatilanteessa esitettiin, lintu nojaa poispäin, kun kättä kohotetaan lintua kohti. Tämä tarkoittaa, ettei rapsutuksia voi käyttää vahvisteena tilanteessa. Sen sijaan on keskityttävä johonkin vahvisteeseen, johon lintu yhä reagoi positiivisesti, kuten herkkuihin. Käyttämällä ruokaa vahvisteena voidaan lintua palkita rauhallisesta ja ryhdikkäästä asennosta, kun kättä liikutetaan hiljalleen kohti linnun päätä. Tavoitteena on opettaa linnulle, että käden läsnäolo johtaa toivottuihin tapahtumiin. Niin kauan, kun lintu osoittaa rauhallista elekieltä nojaamatta poispäin - edes hiukan voi käsi lähestyä yhä lähemmäs ja lähemmäs, kunnes päästään kosketusetäisyydelle. Ensimmäisen kosketuksen tulisi olla hyvin herkkä ja ajallisesti hyvin lyhyt. Vähitellen kosketuksen painetta ja kestoaikaa voidaan lisätä. Tässä vaiheessa rapsutteluista nauttiva papukaija saattaa reagoida pörhistämällä päänsä höyheniään. Tämä on hyvä merkki ja kertoo, että lintu on vastaanottava kosketukselle. Usein ennen rapsutuksista tykännyt lintu, joka on ottanut tämän kanssa yhtäkkiä takapakkia, on saanut huonon kokemuksen käsistä. Kosketus itsessään ei ole ongelma, mutta lähestyvä käsi voi vaikuttaa pelottavalta tai uhkaavalta. Tämän takia koulutuksessa keskitytään yleensä opettamaan lintu hyväksymään lähestyvä käsi. Kun lintu osoittaa positiivisen reaktion itse kosketukseen, voi vahvisteen vaihtaa ruoasta kosketukseen. Oli kadonnut toimintamalli mikä tahansa, on tavoitteena sen uudelleenkoulutus. Jos tämä on opetettu muotoilulla (shaping), tarvitsee yleensä vain palata pari askelta taaksepäin ja jatkaa toimintamallin rakentamista siitä. Tämä voi tapahtua hyvin nopeastikin. Kanini Loretta on opetettu juoksemaan agilityrata päästä päähän. Tämä vaatii esteradan kaivamisen kaapista, joten emme harjoittele tätä järin usein. Taannoisiin tv-kuvauksiin päätettiin, että kani demonstroisi tätä toimintaa. Viikkoa ennen kuvaamista otin esteradan ulos kaapista. Muutamalla ensimmäisellä yrityksellä Loretta hyppäsi vain parin esteen ylitse. Nähdessäni sen kaipaavan hieman uudelleenkoulutusta poistin esteistä puomeja, ja vähitellen lisäsin puomeilla esteiden korkeutta ja vaikeustasoa aina kun edellinen kerta oli mennyt 14 15

9 nappiin. Yhden koulutussession jälkeen Loretta osasi jälleen hyppiä esteradan täydellisesti. Käyttäytymismallit, joita harjoitellaan harvoin, joskus murtuvat. Jos asia oli alunperin koulutettu nappaamalla (capture), kuten laulaminen tai puhuminen pyynnöstä, prosessi on hieman erilainen. Tässä tapauksessa on hankala palata takaisin vain yhtä askelta. Sen sijaan kannattaa luoda ympäristö, joka kannustaa lintua laulamaan tai puhumaan, ja sen niin tehdessä palkita runsaasti. Esimerkiksi DVD:lläni Train your parrot to talk keltaniska-amatsonini Delbert oppi aivastamaan pyynnöstä. En pyytänyt sitä aivastelemaan paljoa DVD:n teon jälkeen, joten se lopetti tämän. Tässä tilanteessa, jotta voisin napata tuon toiminnan uudelleen, minun pitäisi saada Delbert kiinni laulamasta ja puhumasta. Delbert laulaa helpommin, jos ympärillä on jokin äänenlähde, kuten imuri tai musiikkia. Se tykkää myös laulaa aamuisin ennen aamiaista. Jos imuroin taloa aamulla, on todennäköisempää kuulla Delbertin laulavan ja matkivan. Tämä antaa taas minulle oivan tilaisuuden vahvistaa tiettyjä ääniä, kuten aivastamista, ja saada se taas tapahtumaan pyynnöstä. Yksi suurimmista syistä toiminnan katoamiseen on se, että ihmiset eivät vahvista haluttua toimintaa. tehdä päivittäin. Monet terveydelliset toimenpiteet kuuluvat tähän kategoriaan, kuten kynsien leikkaus tai linnun pyyhkeeseen kääriminen. Jotta tällaiset toimintamallit pysyisivät hallussa, on tärkeää harjoitella niitä säännöllisesti ja vahvistaa niitä voimakkaasti, jotta ne tosipaikan tullen ovat hyvässä muistissa. Kun lintu unohtaa oppimansa toimintamallin, oli se sitten luotaantyöntävistä syistä, vahvistamisen puutteesta tai tuntemattomista syistä, ei saa vaipua epätoivoon. Sitä tulee lähestyä objektiivisesta näkökulmasta. Tunnista päämäärä käytöksen suhteen ja kouluta se uudelleen. Käytös on täysin korjattavissa! Kadonneen toimintamallin palauttaminen: Poista tunnelatauksesi tilanteesta Tunnista tietty kadonnut toimintamalli Tunnista tekijät jotka vaikuttivat ongelmaan, kuten esim. pelottavat asiat, vahvisteen puute jne. Korjaa ne! Havainnoi, mitä lintu tekee tällä hetkellä Muista vahvistaa! Yksi suurimmista syistä toiminnan katoamiseen on se, että ihmiset eivät vahvista haluttua toimintaa. Usein vain oletamme lemmikkiemme tottelevan meitä. Lintua tulee vahvistaa aina kun se tekee pyydetyn asian, oli se sitten kädelle astuminen, häkkiin meneminen, vilkuttaminen jne. Vahvistaminen lisää käytöstä, tai vähintäänkin ylläpitää sitä. Se ei ole moraalinen kysymys, se on luonnonlaki. Voimme käyttää tätä lakia hyödyksemme ylläpitääksemme linnun mallikasta käyttäytymistä. Suunnittele toimintasuunnitelma käytöksen muotoilulle shapingin avulla Uudelleenkouluta toimintamalli Ylläpidä tätä vahvistamalla säännöllisesti Joissain tapauksissa vahvisteen tarjoamisen historia on hyvin epäsäännöllinen. On olemassa paljon toimintamalleja, joita lemmikkilintujen ei tarvitse 16 17

10 Kunnollisten orsien merkitys Mikään lemmikkilintujemme päivittäin käyttämä häkin varuste, tuoretta ruokaa ja vettä lukuun ottamatta, ei ole niin merkittävä kuin orret. Mieti sitä hetki. Missä suurin osa lemmikki- ja kasvatuslinnuista viettää suurimman osan hereilläolo- ja nukkumisajastaan? Orsillaan tietenkin! Suo tämän vuoksi hieman ajatusta lintujemme herkkien jalkojen ja varpaiden rakenteelle: monella lintulajilla on todella pienet jalat ja varpaat kannattelemassa niiden koko ruumiin painoa. Meidän tehtävämme tunnollisina linnunpitäjinä on tarjota ihanteellisin mahdollinen ympäristö näille herkille jaloille. Oletko koskaan viettänyt puolta päivää tai enemmänkin kävellen ja seisoen ostoskeskuksen kovilla käytävillä tai betonilattialla? Muistatko, kuinka väsyneiltä pohkeesi, nilkkasi ja jalkateräsi tuntuivat jälkikäteen? Tai oletko viettänyt muutamia päiviä muoviputkien tai PVC-kehikkojen kanssa työskennellessä? Niiden materiaali on kovaa, joustamatonta sekä liukasta kosteana ja se voi aiheuttaa ihoärsytystä. Silti molempia näistä materiaaleista käytetään usein lintuhäkeissä. Suosimme orsien kanssa kahden ohjenuoran seuraamista: 1. Tarjoa niin laaja valikoima orsia kuin mahdollista ja 2. Jäljittele luontoa muotojen ja materiaalien suhteen. Artikkeli: E.B. Cravens Käännös: Hanna Miettinen Kuvat: Jarmo Tuutti Luonnonorret tarjoavat linnulle parhaan vaihtelun, sillä jokainen niistä on erilainen. Kun laitat ne häkkiin, älä revi kaikkia tuoreita lehtiä niistä pois. Riittää, että tarjoat hyvän istumapaikan. Anna lintujen hoitaa loput. Seuraavien viikkojen aikana saatamme poistaa lehden tai pari kerrallaan hienosäätääksemme paljasta tilaa sen mukaan, miten lintumme sitä käyttävät, mutta innokkaasti nakertavien papukaijojen kohdalla tätä vaaditaan hyvin harvoin. Huomioi, että jotkut oksat kuivuvat nopeasti ja pudottavat lehtensä, toiset sen sijaan kuivuvat, mutta säilyttävät kippuraiset ruskeat lehdet viikkojen ajan. Jälkimmäisten etuna on, että ne tarjoavat linnuille yksityisyyttä paljon pidempään ennen kuin ne vaihdetaan uusiin. Pidämme erityisesti monimutkaisesti haarautuneista oksista, sillä ne ovat mielenkiintoisia ja tarjoavat erilaisia istumapaikkoja. Eri paksuiset orret ovat tarpeen, jotta linnun jaloille tulee vaihtoehtoja. Kuten ihmiset, jotka voivat uuvuttaa sormiensa ja käsivarsiensa lihakset väärän kokoisella tennis- tai golfmailalla, voivat kaiken aikansa saman paksuisilla orsilla viettämään pakotetut linnut kärsiä. Paksut orret ovat olennaisia kylmässä säässä, sillä lintujen jalat lepäävät kokonaan niiden päällä ja näin jalat ovat lämpöisessä höyhenten seassa linnun nukkuessa. Ohuet, jäntevät oksat ovat parhaita opettamaan nuoria lintuja laskeutumisessa ja tiukasti kiinni tarttumisessa. Aseta osa orsista hieman tai jyrkästi alaviistoon, joksikin ajaksi, esimerkiksi kuukaudeksi vasemmalle päin ja sen jälkeen oikealle. Näin linnut eivät ole pakotettuja pysymään aina horisontin suuntaisesti. Jotteivat linnut tulisi aina liikkuneeksi vanhojen kaavojen mukaan, vaihdamme orsien sijainteja joka kerta, kun tuomme tuoreita oksia häkkiin. Ainoa poikkeus tulee säännöllisesti käytetyn uniorren kanssa. Normaalisti jätämme sen koskemattomaksi todella Mikään lemmikkilintujemme päivittäin käyttämä häkin varuste, tuoretta ruokaa ja vettä lukuun ottamatta, ei ole niin merkittävä kuin orret. Mieti sitä hetki. Missä suurin osa lemmikki- ja kasvatuslinnuista viettää suurimman osan hereilläolo- ja nukkumisajastaan? Orsillaan tietenkin! 18 19

11 Suo tämän vuoksi hieman ajatusta lintujemme herkkien jalkojen ja varpaiden rakenteelle: monella lintulajilla on todella pienet jalat ja varpaat kannattelemassa niiden koko ruumiin painoa. Meidän tehtävämme tunnollisina linnunpitäjinä on tarjota ihanteellisin mahdollinen ympäristö näille herkille jaloille. Oletko koskaan viettänyt puolta päivää tai enemmänkin kävellen ja seisoen ostoskeskuksen kovilla käytävillä tai betonilattialla? Muistatko, kuinka väsyneiltä pohkeesi, nilkkasi ja jalkateräsi tuntuivat jälkikäteen? Tai oletko viettänyt muutamia päiviä muoviputkien tai PVC-kehikkojen kanssa työskennellessä? Niiden materiaali on kovaa, joustamatonta sekä liukasta kosteana ja se voi aiheuttaa ihoärsytystä. Silti molempia näistä materiaaleista käytetään usein lintuhäkeissä. Suosimme orsien kanssa kahden ohjenuoran seuraamista: 1. Tarjoa niin laaja valikoima orsia kuin mahdollista ja 2. Jäljittele luontoa muotojen ja materiaalien suhteen. Meidän tehtävämme tunnollisina linnunpitäjinä on tarjota ihanteellisin mahdollinen ympäristö näille herkille jaloille. Luonnonorret tarjoavat linnulle parhaan vaihtelun, sillä jokainen niistä on erilainen. Kun laitat ne häkkiin, älä revi kaikkia tuoreita lehtiä niistä pois, sen verran riittää, että tarjoat hyvän istumapaikan. Anna lintujen hoitaa loput. Seuraavien viikkojen aikana saatamme poistaa lehden tai pari kerrallaan hienosäätääksemme paljasta tilaa sen mukaan, miten lintumme sitä käyttävät, mutta innokkaasti nakertavien papukaijojen kohdalla tätä vaaditaan hyvin harvoin. Huomioi, että jotkut oksat kuivuvat nopeasti ja pudottavat lehtensä, toiset sen sijaan kuivuvat, mutta säilyttävät kippuraiset ruskeat lehdet viikkojen ajan. Jälkimmäisten etuna on, että ne tarjoavat linnuille yksityisyyttä paljon pidempään ennen kuin ne vaihdetaan uusiin. Pidämme erityisesti monimutkaisesti haarautuneista oksista, sillä ne ovat mielenkiintoisia ja tarjoavat erilaisia istumapaikkoja. Erilaiset paksuudet oksissa ovat tarpeen, jotta linnun jaloille tulee vaihtoehtoja. Kuten ihmiset, jotka voivat uuvuttaa sormiensa ja käsivarsiensa lihakset väärän kokoisella tennis- tai golfmailalla, voivat ne linnut kärsiä, jotka ovat pakotettuja viettämään aikansa saman paksuisilla orsilla. Paksut orret ovat olennaisia kylmässä säässä, sillä lintujen jalat lepäävät kokonaan niiden päällä ja näin jalat ovat lämpöisessä höyhenten seassa linnun nukkuessa. Ohuet, jäntevät oksat ovat parhaita opettamaan nuoria lintuja laskeutumisessa ja tiukasti kiinni tarttumisessa. Aseta osa orsista hieman tai jyrkästi alaviistoon joksikin aikaa, esimerkiksi kuukaudeksi vasemmalle päin ja sen jälkeen oikealle. Näin linnut eivät ole pakotettuja pysymään aina horisontin suuntaisesti. Jotta linnut eivät tulisi aina liikkuneeksi vanhojen kaavojen mukaan, vaihdamme orsien sijainteja joka kerta, kun tuomme tuoreita oksia häkkiin. Ainoa poikkeus tulee säännöllisesti käytetyn uniorren kanssa. Normaalisti jätämme sen koskemattomaksi. Lintumme saattavat muuttaa nukkumapaikkojaan syistä, joita tuskin ymmärrämme. Siksi valinnanvapaus on niille parasta. Ulkotiloissa olevissa kasvatusaviaarioissa tulisi olla orsia, joissa voi ottaa sadekylpyjä. Paras ympäristö tarjoaa näkymän nousevaan ja laskevaan aurinkoon sekä kuuhun. Ja kun keskitytään nuoren ja kokemattoman parin ponnisteluihin parittelussa, on hyvä tarjota lähelle pesäkoloa laaja valikoima orsia, joista voi pitää tiukasti kiinni. Yksi huonoimmista mahdollisista tilanteista millekään linnulle on se, että häkissä on niin arkipäiväiset orret, että lintu viettää kohtuuttoman osan ajastaan kiipeillessään verkkoa pitkin. Tämä ei rohkaise hyppimään orrelta toiselle, vaikuttaa epäsuotuisasti nokan ja kynsien kulumiseen ja pitää linnun nokan ja jalat kontaktissa epäterveellisten metallipintojen kanssa jopa tuntikausia joka päivä. Jos huomaat jonkun linnuistasi nukkuvan korkealla verkosta roikkuen, älä oleta, että se on paikka, jossa lintu oikeasti tahtoo nukkua. Sen sijaan on todennäköistä, ettei linnulla ole orsipaikkaa, joka olisi tarpeeksi houkutteleva tai turvallinen sille. Sellainen tulee tarjota. Parasta on laittaa keskipaksu oksa lähelle sitä paikkaa, missä lintu nukkuu ja sitten tarkkailla kelpaako se. Jos lintu lentämisen sijaan kiipeilee verkkoa pitkin paikasta toiseen, ripusta pitkä, paksu keppi näiden kahden paikan välille. Lintu alkaa yleensä kävellä tätä pitkin ja näin pysyy poissa verkosta. Lentokyvyttömiä lintuja kuntouttaessa laita orret juuri linnun nokan ulottumattomiin toisistaan. Tämä rohkaisee lintua aloittamaan lyhyet hypyt päästäkseen orrelta toiselle. Tahdomme ajatella lintuhäkkiemme orsia niiden elinympäristön huonekaluina. Niin kauan kun ne pysyvät uutena, monipuolisena ja mielenkiintoisena, tahtovat linnut käyttää niitä kaikkia. Tämä lisää niiden mukavuutta, liikunnallisia taitoja ja yleistä hyvinvointia

12 Papukaijojen värigenetiikan perusteet Valkokasvoinen SF-dominoiva hopea. Valkokasvon saa aikaan sininen geeni (bl), mutta vielä on epävarmaa, onko dominoiva hopea mottle (Mo), marbled (mb) tai kenties jotakin aivan muuta. (Kuva: George Steinz) Teksti: Ida-Emilia Kaukonen Piirrokset: Laure Kurkela Kiitos myös Mia Niemelle Genetiikka pähkinänkuoressa Kaikki elävät olennot koostuvat soluista, joista löytyy kromosomeja. Kromosomit koostuvat DNA:sta, joka puolestaan sisältää geenejä. Geenit sisältävät perinnöllistä tietoa. Niiden tehtävä on ohjailla solujen toimintaa. Genetiikka, eli perinnöllisyystiede, tutkii sitä, miten eri ominaisuudet periytyvät jälkikasvulle. Suuri osa ominaisuuksista on sellaisia, ettei niitä voi silmämääräisesti havaita. Toisaalta myös kaikki se, mitä linnussa päällepäin näemme, on linnun emoiltaan perimien geenien vaikutuksen tulosta. Kaikki periytyvät ominaisuudet eivät ole kuitenkaan aina hyviä, minkä vuoksi erityisesti kasvattamisesta haaveilevien on hyvä osata genetiikan perusteet. Perinnöllisyystiede on aiheena hyvin laaja. Koska linnusta havaitaan yleensä ensimmäisenä väri ja koska värien periytyminen on kohtuullisen tutkittu aihe, tämä artikkeli rajautuu nimenomaan värigenetiikan perusteisiin. Ennen kuin voi ymmärtää värien periytymistä, on ymmärrettävä joitain pieniä perusasioista myös siitä, kuinka perinnöllisyys oikeastaan tapahtuu ja minkälaisia yksikköjä liittyy ominaisuuksien siirtämiseen emolta jälkeläiselle. DNA ja kromosomit Genetiikan perusteet ovat eliöillä paljolti samat. Elävät olennot koostuvat soluista. Solujen pientä keskusta kutsutaan nimellä tuma. Tuma on pieni paketti, joka sisältää periytymisen perusainekset, kromosomit. Kromosomit koostuvat yhtäjaksoisesta DNA-rihmasta. DNA on lyhenne ja tulee sanoista deoxyribonucleic acid eli deoksiribonukleiinihappo. DNA on tärkeä aine, sillä se sisältää ohjeen solujen tarvitseman proteiinin tuottamiseen. Solun tuottamat proteiinit voisi ajatella ikään kuin DNA:n antaman käskyn toimeenpanijoina. Kromosomit ovat siis DNA:sta koostuvia nauhoja, jotka sijaitsevat eliön soluissa. Linnuilla ne sijaitsevat useimpien muiden elävien olentojen tapaan tarkemmin ottaen juuri solun keskuksessa, eli tumassa. Kun sukusolut, eli munasolut ja siittiöt, muodostuvat, kromosomit asettuvat pareiksi. Tällöin kromosomit ovat muodoltaan rusettia tai X-kirjainta muistuttavia rihmoja ja juuri tällaisina X-kirjaimen mallisina patukoina moni onkin tottunut näkemään kromosomit kirjoissa tai muissa kuvallisissa lähteissä. Tällaisen kromosomikuvion puolikkaita kutsutaan kromatideiksi. 1. Soluja 2. Solun keskus on 3. Tuma sisältää 4. Kromosomit koostuvat 5. DNA-kaksoiskierre tuma kromosomit DNA-rihmasta sisältää geenit 22 23

13 Kromosomit voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan. Sukupuolikromosomeiksi sanotaan kahta kromosomia, jotka määräävät papukaijan sukupuolen. Muita kromosomeja kutsutaan autosomeiksi. Sukupuolikromosomien ja autosomien erottaminen on erityisen tärkeää, sillä se, millaisessa kromosomissa geeni sijaitsee, vaikuttaa geenin periytymiseen huomattavasti. Sukupuolikromosomit Sukupuolikromosomit määräävät lintujen sukupuolen. Siinä missä muut kromosomit esiintyvät samanlaisina pareina, sukupuolikromosomit voivat esiintyä joko samanlaisina tai erilaisina. Jos linnulla on kaksi samanlaista sukupuolikromosomia, se on koiras. Jos taas kaksi erilaista, se on naaras. Lintujen sukupuolikromosomeja nimetään kirjaimilla Z ja W. Koiraalla on kaksi Z-kromosomia, naaraalla yksi Z ja yksi W. Vertailun vuoksi naispuolisella ihmisellä on kaksi sukupuolikromosomia, jotka on nimetty kirjaimella X. Miehellä puolestaan on yhden X-kromosomin lisäksi myös toinen, nimeltä Y. Voisi siis ajatella, että ihmisillä ja linnuilla on hyvin samankaltaiset sukupuolikromosomit, mutta ne vain esiintyvät toisin päin eri sukupuolilla. Usein voikin törmätä artikkeleissa siihen, että Z:sta käytetään ihmisten tapaan nimeä X ja W:stä käytetään nimeä Y. Tässä artikkelissa pitäydymme oikeaoppisissa nimissä Z ja W. Poikasen sukupuolen määräytyminen Hedelmöitynyt munasolutyyppi määrää poikasen sukupuolen. Jos koiraan sukusolu, joka siis sisältää kromosomin Z, hedelmöittää naaraan munasolun, joka sisältää sukupuolikromosomin W, syntyy ZW-kromosomipari, jolloin tsygootista (eli hedelmöitynyt munasolu) kehittyy naaraspuolinen poikanen. Jos taas Z-tyypin munasolu hedelmöityy, syntyy ZZ-kromosomisto, ja poikasen sukupuoleksi määräytyy koiras. Eli: Kaikkea sitä, mikä yksilössä aiheutuu pelkästään geenien vaikutuksen vuoksi, sanotaan yhteensä genotyypiksi. 1) Koiraan sukusolu, joka sisältää sukupuolikromosomin Z hedelmöittää naaraan munasolun, joka sisältää kromosomi W:n - Syntyy ZW-kromosomipari - Poikanen on naaras. 2) Koiraan sukusolu, joka sisältää sukupuolikromosomin Z hedelmöittää naaraan munasolun, joka sisältää kromosomi Z:n - Syntyy ZZ-kromosomipari - Poikanen on koiras. Yllä: Koiraan hedelmöitys. Alla: Naaraan hedelmöitys. Geenit, alleelit ja lokus Geenit ovat tiettyjä jaksoja DNA:ssa. Geenit määräävät sen, millaista proteiinia solu alkaa valmistaa. Geenit määräävät paljolti esimerkiksi ulkonäköön, luonteenpiirteisiin ja terveyteen liittyviä asioita. Geenit sijaitsevat DNA:ssa, joka puolestaan muodostaa kromosomin. Kaikkea sitä, mikä yksilössä aiheutuu pelkästään geenien vaikutuksen vuoksi, sanotaan yhteensä genotyypiksi. Genotyyppi tarkoittaa siis yksilön perimää, eli kaikkia sen geenejä. Fenotyypiksi kutsutaan puolestaan genotyypin ja ympäristön yhteisvaikutusta, eli yksilön ilmiasua kaikkea sitä, mikä yksilössä näkyy ulospäin. Esimerkiksi piileväksi jäänyt väri on osa genotyyppiä, eikä siihen liity ympäristön vaikutusta. Sen sijaan se, kuinka suureksi lintu kasvaa tai miltä väri näyttää, riippuvat geenien lisäksi myös ympäristötekijöistä, kuten ravinnosta, ja ovat näin osa fenotyyppiä. Jokaisessa kromosomissa on tietyn tyyppiselle geenille oma sijaintipaikkansa, lokus. Lokus on ikään kuin geenin koti, eikä geeni voi asua muissa lokuksissa kuin omassaan. Kromosomeja on aina vastaparit, eli kutakin lokusta on kaksi - joten samaa geenityyppiä voi olla yhdellä yksilöllä kaksi. Jos geenissä tapahtuu mutaatio, geenistä saattaa syntyä uusi versio, alleeli. Alleeli on siis geenin muunnos ja sijaitsee aina samassa lokuksessa kuin alkuperäinenkin geeni. Alleeleita voi olla useita ja niillä on toisiinsa vaikuttava periytymissuhde, eli jokin alleeli voi jyrätä toisen: dominoida toisen geenin ja häivyttää sen alleen. Esimerkiksi turkoosin sävyn aikaansaava parblue-geeni ja sinisen aikaansaava blue-geeni ovat toistensa alleeleita. Sekä blue että parblue ovat alkuperäisen luonnontyypin alleeleita - joskin huomioon on otettava, että evoluution myötä myös se, mitä pidämme nyt alkugeeninä ja luonnontyyppinä, on itsekin alunperin ollut mutaation tulosta. Kaikki samaan geeniperheeseen kuuluvat alleelit sijaitsevat samassa lokuksessa. Koska kromosomit ovat pareittain, koska lokuksia näin ollen on kaksi ja koska kuhunkin lokukseen mahtuu yksi geeni kerrallaan, voi linnulla olla yhdestä geeniperheestä vain kaksi alleelia. Jos linnulla on kaksi samanlaista alleelia, vaikkapa kaksi blue-alleelia, lintu on geenin suhteen homotsygoottinen. Jos geeniparissa on kaksi erilaista alleelia, vaikkapa yksi parblue ja yksi blue, sanotaan linnun olevan näiden tekijöiden suhteen Lokus heterotsygoottinen. Termi heterotsygoottinen on se, mitä yleensä haetaan maallikkotermillä piilogeeni. Esimerkiksi resessiivin harlekiinin luonnontyyppi - se alkuperäinen geeni, josta harlekiini mutatoitui - dominoi harlekiinialleelin ylitse. Jos linnulla on lokuksessa luonnontyyppi ja harlekiinimutantti, on lintu harlekiinin suhteen heterotsygootti. Puhekielessä olemme tottuneet kuitenkin sanomaan, että linnulla on harlekiini piilogeeninä. Mistä syntyy väri? Erilaiset värit syntyvät riippuen siitä, minkälaista väripigmenttiä lintu tuottaa sekä siitä, minkälainen rakenne sulissa on. Melaniini Pigmentti, joka vaikuttaa tummiin väreihin. Höyhenpuvun lisäksi melaniinin vaikutus on havaittavissa myös jaloissa, nokassa ja silmissä. Esimerkiksi lutino-värimuodon silmät ovat punaiset, sillä silmissä ei ole melaniinia. Tällöin verisuonet pääsyvät näkyviin värin alta, ja tuloksena on punertava hehku. Melaniini voidaan jakaa eumelaniiniin ja feomelaniiniin: Eumelaniini vaikuttaa tummiin värisävyihin mustasta ruskeaan ja harmaaseen sekä näiden sekoituksiin, feomelaniini taas käsittää ruosteiset, punaiset ja kellertävätkin sävyt. Papukaijat Tiesitkö...että monista väreistä käytetään eri nimityksiä hieman riippuen mantereesta, lajista tai joskus jopa eri yhdistysten näkemyksistä. Eri nimitykset voivat joskus sotkea paljonkin. Esimerkiksi aqua-turkoosista voidaan käyttää myös nimityksiä Seagreen, Seablue tai Apple green. Toisinaan poikkeavan nimen käyttäminen johtuu siitä, että jollakin lajilla värimuodon ilmiasu ei olekaan sitä, mitä se yleensä olisi muilla lajeilla. Esimerkiksi neitokakadujen valkokasvo on itse asiassa se, mitä muilla lajeilla kutsumme siniseksi! Laji ei vain voi muodostaa sinistä väriä, joten värin nimenä käytetään sitä, mikä kuvaa sen ulkoasua paremmin. Näin ollen myös lajin pastellikasvo, kermakasvo ja kultaposki ovat itse asiassa erilaisia parblueja!

14 kykenevät tuottamaan lähinnä eumelaniinia, joten artikkelissa puhuttaessa melaniinista tarkoitetaan automaattisesti eumelaniinia. Psittasiini - Pigmentti, joka vaikuttaa keltaiseen ja punaiseen väriini sekä kaikkiin näiden sekoituksiin ja sävyvaihteluihin. Psittasiini on uniikki pigmenttityyppi papukaijoilla, kuten papukaijoihin (Psittacidae) viittaava nimikin kertoo. Melaniinista poiketen psittasiinin vaikutus tapahtuu suoraan sulissa. Värin sijoittuminen sulassa Jotta ymmärrettäisiin värien näkymistä, on tarkasteltava itse sulkaa, tarkemmin sanottuna höytyliistakkeita - niitä pieniä väkäsiä, jotka pitävät sulan höydyn kasassa. Jos papukaijalinnun höytyliistakkeeseen tehtäisiin läpileikkaus, muistuttaisi se puun oksaa, mehupilliä tai vaikkapa donitsia. Siitä voidaan erottaa seuraavat osat: Korteksi (Cortex): Uloin rengas, joka sisältää psittasiinipigmentit Sienimäinen alue, eli ilmakerros (Spongy Zone): Keskimmäinen kerros, joka saa auringon kanssa toimiessaan aikaiseksi sinisiä ja violetteja sävyjä. Medulla (Medulla): Keskusosio, jossa sijaitsee mustat ja ruskeat eumelaniinipigmentit, ympäröiden pieniä reikiä, joita nimitetään vakuoleiksi. Värien periytymistyypit Geenit suhtautuvat toisiinsa hieman eri tavoin. Se, mikä alleelien suhde on toisiinsa nähden, vaikuttaa siihen, tuleeko alleelin säätelemä ominaisuus näkyväksi. Jotkut alleelit voivat dominoida toisen alleelin, jolloin dominoivan alleelin ominaisuus tulee näkyviin ja tämä jalkoihin jäänyt alleeli ikään kuin väistyy. Toisinaan myös sillä, mitä sukupuolta lintu on, on väliä värin periytymisen kannalta. Dominoiva Dominoiva merkitsee sitä, että geeni vallitsee itseään heikompien geenien yli. Tarvitaan vain yksi alleeli toiselta vanhemmista, jotta saadaan väri Jos papukaijalinnun höytyliistakkeeseen tehtäisiin läpileikkaus, muistuttaisi se puun oksaa näkymään poikasella. Dominoivat värit eivät voi koskaan olla piileviä....ellei jokin toinen alleeli ole vielä dominoivampi! Yhteisvallitseva Joskus lintu voi ilmentää fenotyypissään samanaikaisesti resessiivin ja dominoivan alleelin ominaisuutta. Tällöin puhutaan, että alleelit ovat yhteisvallitsevia, eli ko-dominantteja. Jos poikanen saa toiselta vanhemmistaan dominoivan geenin, sanotaan, että poikasella on yksinkertainen tekijä (single factor). Jos geenistä on molemmat kopiot, poikanen on kaksinkertainen tekijä (double factor.) Ilmiötä voi verrata vaikkapa kahvikuppiin: jos maitoa kaataa tilkan, kahvi vaalenee. Jos kaataa kaksi tilkkaa, kahvi vaalenee kaksin verroin. Resessiivi Resessiivi merkitsee väistyvää. Resessiivi alleeli on sellainen, joka vain yhtenä kopiona esiintyessään väistyy dominoivamman alleelin alle, eikä siksi tule näkyväksi. Jotta lokuksessa ei olisi mitään, mikä voisi dominoida resessiivin alleelin, täytyy resessiivisti periytyviä alleeleita olla lokuksessa kaksi. Eli jotta resessiivi väri tulee näkyviin, geenin on esiinnyttävä homotsygoottina. Resessiivejä värejä ovat esimerkiksi kirjava, sininen ja diluutiot. Sukupuolisidonnainen Jos sanotaan, että väri periytyy sukupuolisidonnaisesti, tarkoittaa se sitä, että värin aikaansaava geeni sijaitsee sukupuolikromosomi Z:ssa. Kuten aiemmin mainittiin, koiraalla on kaksi Z-kromosomia, naarailla yksi Z ja yksi W. Koska Z-kromosomi kantaa sukupuoleen sidonnaisen mutaation, voi naaraalla olla siis vain yksi kopio tällaisesta alleelista. Tämän vuoksi naaras ei voi kantaa piilogeeninä sukupuoleen sidonnaista mutaatiota. Käytännössä tämä merkitsee siis sitä, että mikäli naaras ei kanna SF-violetti-sininen naamiokaijanen sekä vihreä nsl-ino- ja sininen viktoriankaijanen. (Kuva: Mia Niemi) jonkin tällaisen mutaation tuntomerkkejä ulkoisesti, ei sillä ole niitä perimässään ollenkaan. Samalla se toisaalta merkitsee sitä, että naaraalla ei ole paikkaa myöskään toiselle alleelille, joka voidi dominoida värin yli. Näin ollen se merkitsee sitä, että naaras tarvitsee vain yhden kappaleen geeniä, ja väri tulee näkyväksi. Koiras tarvitsee kaksi. Mikäli vain naaras kantaa sukupuoleen sidonnaista mutaatiota, se periytyy koiraille vain piilogeeninä, ei milloinkaan näkyvänä. Naaraspuolisille poikasille se ei periytyisi ollenkaan. Mikäli vain koiras kantaa sukupuoleen sidonnaista mutaatiota näkyvänä, periytyy mutaatio näkyvänä jokaiselle naaraspoikaselle, mutta koiraat voivat saada sen vain piilogeeninä. Jotta väri saataisiin koiraillekin näkyväksi, tarvittaisiin geeni isän lisäksi myös äidiltä - jolla väri voi olla vain näkyvänä. Eli: Mikäli äidillä ei ole haluttua sukupuoleen sidonnaista geeniä, pari ei mitenkään voi saada koiraspoikasia, joilla olisi näkyvänä sukupuoleen sidonnainen värimutaatio. Tunnettuja sukupuolisidonnaisia värejä ovat esimerkiksi ino, kaneli ja pallid. Tiesitkö...että myös neitokakaduilla on oma NSL-ino, eli ei sukupuolisidonnaisesti periytyvä lutino! Tämä resessiivisti periytyvä lutinoväritys oli alkujaankin kuitenkin harvinainen ja vaikeasti tuotettava, ja nykyisin neitokakadujen NSL-ino on lähestulkoon kadonnut....että munkkiarattien harmaa ei ole oikeastaan pelkästään harmaa, vaan yhdistelmä, jossa väritykset viherharmaa ja sininen ovat samaan aikaan esillä linnussa....että monilla isommillakin papukaijoilla on värimuotoja, joskin ne ovat usein hyvin harvinaisia. Esimerkiksi amatsoneilla ja aroilla tavataan muun muassa inoa, sinistä ja kirjavaa. Myös harmaapapukaijoilla on oma kirjavuustekijänsä sekä lisäksi kiehtova väri, jossa punaisen värin katoamisen myötä pyrstö on puhtaanvalkea

15 Intermediaarinen Intermediaarinen tarkoittaa sitä, että värit periytyvät välimuotoisesti. Eli jos kaksi alleelia esiintyy lokuksessa heterotsygoottina (eli kumpaakin alleelia on vain yksi), on näkyvä tulos jonkinlainen välimuoto siitä, mitä kumpainenkin alleeli saisi aikaan ollessaan homotsygootti. Esimerkkinä tästä toimii kaijasilla tavattu oranssikasvo (orange face = OF). Mikäli geeni esiintyy homotsygoottina, väri näkyy täysinäisenä. Mikäli lokuksessa on yksi luonnotyyppi ja yksi OF-tekijä, kasvot ovat oranssin ja punaisen välimuoto. Pigmenttimuutoksia Diluutio (dil) Melaniinipigmentin muutos, joka vaikuttaa vain sulkiin. Sana dilute merkitsee laimeaa, ja värityypin ominaisuutena voidaankin pitää nimenomaan tummien värien vähenemistä. Joillakin lajeilla on erikseen suoraan diluutio-nimeä kantava resessiivinen värimuoto, mutta diluutioita on myös moni sellainen väri, joka on nimetty toisin. Nimitys viittaakin pikemminkin värityyppiin ja melaniinin käyttäytymiseen kuin vain yksittäiseen väriin. Tiesitkö...että kun samalla linnulla on yhtä aikaa blue ja ino näkyvillä, syntyy albiinon kaltainen lintu. Ino poistaa melaniinin, blue psittasiinin. Jäljelle ei siis jää värejä, mikä näkyy valkeana sulkapukuna, punaisina silminä ja vaaleanpunaisena nokkana sekä jalkoina. Sen sijaan yhden mutaation tuloksena syntyvä aito albiino on hyvin harvinainen yksittäinen ilmiö....että esimerkiksi mustalakkiarattien pallid ei ole värimuoto, vaan alalaji (Pionites melanocephala pallida). Onkin oltava tarkkana, milloin jokin englanninkielinen sana kuvailee linnun ulkomuotoa ja milloin kyseessä on jotakin genetiikkaan liittyvää. Albinismi Melaniinipigmentin muutos, jonka vaikutus yltää sulkien lisäksi myös ihoon ja silmiin. Ilmiö johtuu siitä, että albinistiset tekijät estävät melaniinin valmistamiseen tarvittavan tyrosinaasientsyymin muodostumisen. Albinistiset tekijät ovat yleensä resessiivejä ja ne voivat saada aikaan eriasteista vaaleutta. Varsinaisesta albiinosta puhutaan silloin, kun albinismi on johtanut teknisesti täydelliseen melaniinittomuuteen. Selkein esimerkki albinismista on lintujen ino-tekijä eri muotoineen. Leukismi Pigmenttimuutos, joka aiheuttaa tummemman värin puuttumisen joko osittain tai kokonaan. Leukismi eroaa albinismista siten, että siinä missä albinismi vaikuttaa vain melaniiniin, leukismi voi vaikuttaa myös muihin pigmentteihin. Esimerkki leukistisesta väristä on kirjava. Melanismi Melaniinipigmentin muutos, jossa melaniinin määrä lisääntyy. Melanismi koskee vain sulkia. Sen voisi ajatella ikään kuin diluution vastineeksi. Diluutiossa melaniini vähenee, melanismissa sen määrä kasvaa. Lähteet: lovebirds Sanastoa Seuraava sanasto esittelee useammille lintulajeille yhteisiä värejä ja tekijöitä. Lista ei ole kaikenkattava, sillä erilaisia värejä ja tekijöitä on lukuisia. Lista kuitenkin esittelee yleisempiä, monille lajeille yhteisiä termejä. Kirjava: Kuviointi. Kirjava, joka tunnetaan toisiaan myös nimellä harlekiini on yleinen tekijä eri lintulajeilla ja voidaan laskea kuvioinniksi. Kirjavan englanninkielinen nimi pied tulee etenkin nisäkkäillä käytetystä nimestä piebald. Kuviointi on yleensä enemmän tai vähemmän epäsymmetrinen, eikä noudata säännöllisyyttä. Kirjavuus voi esiintyä dominoivana (Pi, Pb) tai resessiivinä (s). Kirjavuutta voi aiheuttaa myös monenlaiset muut tekijät, joten saatat törmätä esimerkiksi termeihin mottle (Mo) ja marbled (mb). Mottle (Mo): Kuviointi, jossa kirjavuus on progressiininen, eli vaikutus lisääntyy sulkasato toisensa jälkeen. Syynä värin syntyyn on oikeastaan vitiligo, eli myös valkopälvin nimellä tunnettu pigmenttihäiriö, joka aiheuttaa melanosyyttien paikallisen kuoleman. Häiriö ei aiheuta terveydellisiä haittoja. Valkopälviä tavataan myös ihmisillä. Marbled (mb): Kuviointi, jossa melaniini toimii normaalisti lähinnä sulkien reunoilla, kun taas sulan keskemmällä olevat osat jäävät haaleammiksi. Näin syntyy marmorimainen kuviointi (marbled = marmoroitu ). Vaikutusalue keskittyy lähinnä lentosulkiin ja siipien peitinsulkiin, siinä missä esimerkiksi rintakehä jää kokonaisuudessaan haaleaksi. Reunoihin keskittyvän suuremman melaniinipitoisuuden ja muun sulan haaleamman värin vuoksi marbled tunnetaan myös nimellä edged dilute. Spangle (Sp): Kuviointi, jossa pigmentti tukahtuu sulkien keskiosasta. Yleensä kyseessä on autosomaalinen dominoiva tekijä, eli tekijä ilmenee yksinkertaisena (SF) ja kaksinkertaisena tekijänä (DF). Kuviointi näkyy lähinnä SF-spangleilla, siinä missä DF-spanglet muistuttavat silmiä lukuun ottamatta miltei inoja. Opaliini (op): Kuviointi joka keskittyy sulkiin. Siinä missä kirjava tekijä voi muodostaa kehokohtaisia kuvioalueita epäsymmetrisesti, opaliini vaikuttaa psittasiinin määrään ja/tai sijaintiin ja yleisimmin saa aikaan sulkiin yhteneväistä kuviointia. Opaliini on sukupuolisidonnainen: se sijaitsee sukupuolikromosomissa Z ja periytyy luonnontyyppiin nähden väistyvästi. Opaliinin geeni kulkee useimmiten samalla nimellä kuin itse väri. Huomioitavaa kuitenkin on, että opaliinin vaikutus poikkeaa hyvin paljon ulkoisesti eri lajeilla. Esimerkiksi vihreillä ruusukaijasilla tekijä ei aiheuta kuviointia, vaan punaisten alueiden laajenemisen. Neitokakaduilla opaliinia kutsutaan nimellä pearl, eli suomeksi hieman väärin käännetysti helmiäinen. Roselloilla opaliini saa aikaan punaisen värimuodon, paimenruohokaijoilla vaaleanpunaisen rosy -värin. Rubino: Punaisen ja inon yhdistelmäväri niillä linnuilla, joilla opaliini saa aikaan punaisen värimuodon - esimerkiksi roselloilla. SL Ino (ino): Geeni. Ino on yleinen albinistinen tekijä, joka muuntelee olemassaolevaa väriä poistamalla melaniinin. Lyhenne SL tulee sanoista sex-linked, eli ino periytyy sukupuolisidonnaisesti. Inon seurauksesta syntyy muun muassa albiino ja lutino. Se vaikuttaa sulkien lisäksi myös silmiin ja ihoon. Vihreästä inon muuntelemasta undulaatista tulee keltainen, eli lutino, ja sinisestä undulaatista puolestaan täysin valkea - albiino. Tärkeää on tietää, että inon vaikuttaessa ihoon, vaikuttaa se myös vahanahan väriin. Tästä johtuen koirasundulaatilla ei vahanahka olisikaan sininen, vaan enemmän tumman lihan värinen. Neitokakaduilla ei sinistä väriä muodostu, joten ino saa yksinään aina aikaiseksi keltaisen linnun punaisilla silmillä. NSL-ino (a): A-lokuksessa sijaitseva geeni, joka saa aikaan inoa vastaavan ulkoasun, mutta ei periydy sukupuolisidonnaisesti. Lyhenne NSL tulee sanoista non-sex-linked, eli kirjaimellisesti ei-sukupuolisidonnainen. Tekijästä kuuleekin puhuttavan myös nimellä resessiivi ino. NSL-inon kohdalla puhutaan niin sanotusta tyrosinaasi-negatiivisesta albiinosta, sillä värin aiheuttaa tyrosinaasientsyymin puutos. NSL-inoon liittyy monilla lajeilla jonkin verran heikkoutta ja kasvatuksen haastavuutta. Fallow (f, pf, rf): Fallow on melaniinia vähentävä albinistinen värimuoto, mikä näkyy punaisina silminä sekä vaaleampina jalkoina ja nokkana. Linnuilla tiedetään ainakin kaksi eri fallow-lokusta ja nämä lokukset ovat tärkeässä asemassa melaniinijyvästen tuotannossa. Nimi fallow tarkoittaa kirjaimellisesti kellanruskeaa tai kesantoa ja värimuoto saakin usein aikaan lämpimämmän sävyn höyhenpukuun. Fallowin nimeä käytetään usein virheellisesti. Esimerkiksi kauluskaijojen fallow on mitä ilmeisimmin todellisuudessa dominoiva edged dilute, neitokakaduilla taas kyseessä on bronze fallow. Fallowit voidaankin jakaa karkeasti seuraavan listan mukaan, joskin huomattava on, että nämä eivät ole välttämättä toistensa alleeleita: Bronze fallow (a bz) - Musta melaniini muuttuu ruskeaksi. Pronssi kellanruskea on albinistinen resessiivisti periytyvä geeni, joka saa aikaan tyrosinaasientryymin puutosta. Tekijä sijaitsee a-lokuksessa ja on näin ollen itse asiassa NSL-inon alleeli, mutta erotuksena NSL-inoon melaniinia on kuitenkin jonkin verran. Pigmenttiä katoaa tasaisesti koko linnun kehosta, minkä vuoksi myös linnun silmät ovat yleensä punaiset ja jalat sekä nokka vaaleammat. Puhutaan siis tyrosinaasi-negatiivisesta albinismista

16 Pale fallow (pf) - Musta melaniini muuttuu vaaleanruskeaksi. Kalpea kellanruskea on albinistinen resessiivisti periytyvä väri, jonka yksi tunnusmerkeistä on erityisen kirkkaanpunaiset silmät. Lokus vaikuttaa ilmeisesti melaniinin pigmenttirakeiden kasvualustaan. Pale fallow voidaan löytää mm. kaijasilta ja paimenruohokaijoilta. Dun fallow - Musta melaniini muuttuu harmaanruskeaksi. Dun merkitseekin suoraan käännettynä harmaanruskeaa. Dun fallowin määritelmä on vielä uupuva, eikä sitä ole tunnistettu kovin monella lajilla. Ashen fallow - Musta melaniini muuttuu vaaleanharmaaksi. Tuhkanharmaa kellanruskea on albinistinen resessiivisti periytyvä geeni, joka tunnetaan myös nimellä smokey fallow. Ashen fallow on kyetty ilmeisesti tunnistamaan vain punaruohokaijoilla sekä neitokakaduilla, joilla väri tunnetaan nimellä resessiivi hopea. Se, onko ashen fallow todella fallow, on vielä kyseenalaista. Parino: Geeni. Parino tulee sanoista partial ino, eli osittainen ino. Kyseessä on termi sellaisille ino-perheen alleeleille, joiden johdosta melaniini häviää vain osittain. Parinoita ovat esimerkiksi pallid ja esimerkiksi kaijasilla pastel. Pallid (ino pd): Tekijä. Pallid tarkoittaa valjua, kelmeää tai vaisua. Pallid on sukupuolisidonnainen ja kuuluu sukupuolisidonnaisen inon multialleelien sarjaan. Eli toisin sanoen sukupuolisidonnainen ino ja pallid ovat toistensa alleeleja. Erona on se, että pallid kadottaa vain osan melaniinista. Pallid-väri on siis geneettiseltä termiltään parino. Huomattavaa periytymisessä on se, että vain koiraat voivat kantaa sekä pallidia että inoa samanaikaisesti, jolloin yhdistelmää kutsutaan pallidinoksi. Naarailla on vain yksi Z-kromosomi, joten sillä on tilaa vain yhdelle ino-perheen alleelille, jollainen pallid (parino) on. Neitokakaduilla pallidia voi verrata platinaan, ja koiras, joka kantaa platinan lisäksi myös lutinon, ilmentää värin intermediaarisesti, eli välimuotoisesti, ja on nimeltään platino. Pastelli: Väri. Pastellin nimeä käytetään usein enemmän tai vähemmän epämääräisesti. Kaijasilla kyseessä on sukupuolisidonnaisen inon alleeli, jossa noin puolet melaniinista jää näkyville höytyliistakkeiden väkästen ytimessä. Tällöin päivänvaloa absorboituu vähemmän, ja sienimäisessä alueessa muodostuva sininen jää vaaleammaksi, ja korteksi heijastaa vähemmän sinistä valoa, jolloin silmä erottaa värin haaleana, pastellisena. Punaruohokaijoilla taas kyseessä on resessiivi väri, joka aiheuttaa diluutiota koko linnun sulkapuvussa, vaikuttamatta silmiin. Ecuadorinarasilla pastellilla tarkoitetaan Eurooppalaista keltaista, joka periytyy resessiivisti ja saa aikaan jokseenkin laikukkaankeltaisen sulkapuvun. Neitokakadujen pastellikasvo on puolestaan todellisuudessa parblue. Kaneli (cin): Väri tai tekijä, joka on yleinen useilla lintulajeilla. Se on albinistinen, eli melaniinia sulista, pehmytkudoksesta ja silmistä vähentävä. Kanelin synnystä teknisesti on vastuussa tyrosinaasientsyymi TRP-2, joka vaikuttaa lämpimämpiin melaniinisävyihin. Näin ollen kanelin ominaispiirteenä on linnun tummuuden kevyt väheneminen ja sävyn lämpeneminen. Kaneleilla on usein myös melaniinipuutetta silmissään, muttei yhtä paljon, kuin esimerkiksi inolla tai fallowilla (myös albinistisia), vaan kanelin silmät ovat lajista riippuen tyypillisesti joko tummanpunaiset tai tummat, jotka voivat heijastaa salamavalossa punertavampaa sävyä. Tyypillistä on, että poikasten silmät ovat kirkkaammanpunaiset, esimerkiksi roselloilla. Kanelista kuulee käytettävän joskus, esimerkiksi raita-arattien kohdalla, myös epävirallisempaa nimeä Isabel. Faded (fd): Autosomaali resessiivinen diluutio, jossa melaniinia vähentyy hivenen. Fadedin tominnasta tiedetään toistaiseksi melko vähäisesti. Se muistuttaa albinistisia, punasilmäisiä falloweita, mutta eroaa siten, että vaikka faded syntyy yleensä punasilmäisenä, silmät tummuvat jonkin verran. Täysin luonnontyyppiä vastaavaksi fadedin silmien väri ei silti koskaan muutu. Faded-värimuoto löytyy esimerkiksi undulaateilta, neitokakaduilta ja tasmaniankaijoilta. Sininen (bl): Värigeeni, joka vastaa papukaijojen sinisestä värimuodosta ja on perimältään autosomaali resessiivinen. Sininen ei varsinaisesti kuitenkaan synnytä sinistä väriä itsessään, vaan poistaa muita värejä tieltä niin, että sininen pääsee esiin. Sininen poistaa nimittäin psittasiinin, eli punaiset ja keltaiset sävyt, täydellisesti. Näin vihreästä jää jäljelle sininen ja punainen, oranssi ja keltainen muuttuu valkeaksi. Par-blue: Ryhmä sellaisia sinisen geenin alleeleita, jotka eivät vaikuta aivan yhtä voimakkaasti kuin itse blue. Par-blue tulee sanoista partial blue, osittain sininen. Näin syntyy tuloksina sellaisia sinisen värin muunnoksia, joissa väri taittuu pikemminkin eriasteisiin sinivihreisiin. Parblue -värejä ovat esimerkiksi aqua ja turkoosi. Blue-tekijän tapaan par-bluet ovat resessiivejä, mutta koska nämä ovat toistensa alleeleja, siniset muodostavat keskenään myös erilaisia periytymissuhteita, joissa useimmiten parblue dominoi bluen, jos kumpikin tekijä löytyy lokuksen geeniparista (jossa yhdellä linnulla tilaa on siis kaikenkaikkiaan vain kahdelle alleelille.) Siksi vihreä lintu ei voi kantaa sekä nimitekijä bluea että vaikkapa aquaa samaan aikaan piilevänä, vaan aqua tulisi näkyväksi. Eikä lintu, jolla on kaksi tekijää blue-geeniä, voi kantaa enää muita blue-geeniperheen alleeleita, koska siihen ei yksinkertaisesti ole kromosomin lokuksessa tilaa. Aqua (bl aq): Blue-geeniperheen väri, jossa psittasiinin määrä on vähentynyt noin 50%. Aquasta saattaa joskus kuulla myös sen vanhemman eurooppalaisen nimen seagreen, merenvihreä. Turkoosi (bl tq): Blue-geeniperheen väri, jossa psittasiinin määrä on vähentynyt noin 20%:een. Linjasta ja lajista riippuen määrä voi olla korkeampi. Aquaturkoosi (bl tq/bl aq): Myös nimellä applegreen tunnettu väri, joka on aquan ja turkoosin risteymä ja periyttää joko aquan tai turkoosin. Skyblue: Väri. Skyblue, eli taivaansininen on luonnontyyppi, jolla ei ole lainkaan psittasiinia. Skyblue on vaalein sinisen muoto ja sitä tavataan esimerkiksi undulaateilla. Single factor ja double factor: Single factor ja double factor, eli yksinkertainen ja kaksinkertainen tekijä, ovat nimityksiä, joita käytetään yhteisvallitsevista väreistä. Single factor tarkoittaa sitä, että lokuksessa toinen alleeli on dominoiva mutanttialleeli ja toinen luonnontyyppiä. Double factor tarkoittaa, että molemmat alleelit ovat mutanttityyppiä. Tyypillisesti käytetään lyhenteitä SF ja DF ja nämä lyhenteet kirjoitetaan oikeaoppisesti välittömästi ennen dominoivaa väriä linnun fenotyyppiä ilmoitettaessa, esimerkiksi SF dominoiva hopea. Jos kyseessä on dominoiva sukupuolisidonnainen tekijä, lisätään sukupuolisidonnaisuuden merkintä SL (SL=sex-linked) eteen, esim. SL SF tai SL DF. Dark factor - Tummuustekijä (D): Rakenteellinen väri. Geeni ei varsinaisesti vaikuta pigmentteihin, vaan sulan rakenteeseen ja saa sulkapuvun heijastamaan valoa eri tavalla, mikä näkyy ihmisen silmille syvempänä ja tummempana värinä. Tummuustekijä on erityisen suosittu yhdistettynä muihin väreihin, sillä se mahdollistaa muiden värien ulkonäön varioinnin. Jos linnulla on yksi tummuustekijä, käytetään lyhennettä D. Jos taas kaksi tummuustekijää, käytetään lyhennettä DD. Tummanvihreä / jade - Väri. D vihreä, eli vihreä lintu, jolla on yksi tummuustekijä. Oliivi - Väri. DD vihreä, eli vihreä lintu, jolla on kaksi tummuustekijää. Koboltti - Väri. Lintu, jolla ei ole psittasiinia, minkä lisäksi sillä on yksi tummuustekijä. Kulkee myös nimellä D sininen tai SF dark blue. Mauve / Malva - Väri. Lintu, jolla ei ole psittasiinia, minkä lisäksi sillä on kaksi tummuusekijää. Kulkee myös nimellä DD sininen tai DDF dark blue. Tuloksena on tumma, jopa tunkkainen harmaansininen. Slate - Väri. Mauven tavoin lintu, jolla ei ole psittasiinia, mutta sillä on kaksi tummuustekijää. Esimerkiksi undulaateilla slate muistuttaa vaikutukseltaan paljolti violettia, mutta luo harmahtavan tai sinisemmän sävyn. Slaten ja mauven suhteen tulee olla tarkkana lajikohtaisesti: esimerkiksi kaijasilla slate ja mauve merkitsevät samaa asiaa, mutta undulaateilla se on oma tekijänsä. Dominoiva harmaa (G): Rakenteellinen väri/tekijä, jossa tekijä vaikuttaa medullassa sekä tukahduttamalla liistakkeen sienimäisen kudoksen, joka vastaa sinisen ja violetin synnystä. Harmaata värimuotoa tavataan monilla lajeilla. Etenkin monilla parakiiteilla harmaa on täysin dominoiva, eli single factorin ja double factorin välilläkään ei ole mitään eroa. Sen sijaan muihin väreihin yhdistettäessä voi harmaa synnyttää moniakin erilaisia sävyjä. Vihreästä linnusta tulee vihreäharmaa (grey green) ja sinisestä linnusta harmaa. Dominoivaa harmaata tekijää ei tule sekoittaa sellaisiin lintuihin, joiden höyhenpuku on muuttunut harmaan väriseksi sinisen ja tummuustekijän vaikutuksesta. Resessiivi harmaa (g): Rakenteellinen väri/tekijä, joka muuntelee joko osittain tai kokonaan höytyliistakkeiden rakennetta. Yleisimmin kyseessä on osittainen muunteleminen, jolloin tekijä vaikuttaa nimenomaan medullassa. Vihreästä linnusta tulee viherharmaa (grey green) ja sinisestä linnusta harmaa (grey). Resessiivejä harmaita tekijöitä ei tule sekoittaa sellaisiin lintuihin, joiden höyhenpuku on muuttunut harmaan väriseksi sinisen ja tummuustekijän vaikutuksesta. Violetti (V): Rakenteellinen väri tai tekijä, joka usein rikastaa ja tummentaa linnun sävyä vaikuttamalla sulan sienimäisessä alueessa. Violetin esilletulo kirjaimellisesti nimenomaan violettina vaatii yleensä sen, että lintu on myös jotakin muuta väriä. Parhaiten violetti tulee esiin sinisissä linnuissa, joilla on vielä yksi tummuustekijä. Dark Eyed Clear (DEC/a dec): Väri. Tummasilmäinen valkoinen tai keltainen lintu, jolla ei ole minkäänlaista kuviointia tai muita merkkejä sulkapuvussaan. Ilmiö muistuttaa inoa, mutta punaisen sijaan silmät ovat mustat. Riippuu hieman lajista, mikä on genetiikka värin takana. Undulaateilla kyseessä on ns. Hollannin kirjavan ja resessiivin kirjavan kombinaatio. Valkoinen: Valkoinen lintu syntyy silloin, kun sulissa ei ole mitään väriä

17 Viiriäiset lemmikkilintuina On tärkeää muistaa, että kaikki viiriäislajit kuuluvat viranomaisten silmissä siipikarjaan ja niiden pito vaatiikin rekisteröitymistä siipikarjanpitäjäksi. Rekisteröityminen siipikarjanpitäjäksi > eläimet > eläinsuojelu ja eläinten pito> merkitseminen ja rekisteröinti > siipikarja. Siniviiriäinen aviaarion pohjalla (kuva: Jarmo Tuutti) Teksti: Anni Pohja Kanat ja muut maatilalinnut viehättävät myös monia lemmikkilintuharrastajia. Erilaiset kotikanalat yleistyvät myös lintupiirien ulkopuolella jatkuvasti esimerkiksi eettisemmän munatuotannon toivossa. Monella ei ole mahdollisuutta ottaa kanoja esimerkiksi kaupunkiasunnon vuoksi, mutta erilaisten viiriäisten pito onnistuu usein myös sisälläkin. Esimerkiksi siniviiriäisistä on tullut toivottuja lisiä monen lintuharrastajan aviaarioihin, sillä ne on helppo asuttaa samaan häkkiin vaikkapa peippojen tai neitokakadujen kanssa. Lemmikkinä yleisemmin pidettyjä viiriäislajeja on kaksi; pienenpieni siniviiriäinen (Coturnix chinensis) ja myös teollisemmin kasvatettava japaninviiriäinen (Coturnix japonica). Näiden lisäksi tässä jutussa kerrotaan hieman harvinaisemmasta, mutta melko kysytystä kaliforniantupsuviiriäisestä (Callipepla californica), jonka hauska ulkonäkö viehättää ja huvittaa monia. On tärkeää muistaa, että kaikki viiriäislajit kuuluvat viranomaisten silmissä siipikarjaan ja niiden pito vaatiikin rekisteröitymistä siipikarjanpitäjäksi. Tämä onnistuu kuitenkin helposti valmiilla lomakkeella. Siniviiriäinen Siniviiriäinen on helppohoitoinen ja hauska pieni lemmikki, joka on kokonsa ja sopuisuutensa puolesta helppo lisä aviaarioihin, joissa on pieniä, sopuisia lintuja. Siniviiriäisiä on turvallisinta pitää pareittain, mutta kukko ja useampi kana voi toimia isossa tilassa, jossa linnuille on tarjolla riittävästi piilopaikkoja. Keskimääräinen elinikä kanoilla on 3-4 vuotta ja kukoilla 4-5 vuotta, mutta 9 vuoden ikäänkin tiedetään joidenkin yksilöiden päässeen. Siniviiriäisen kylmänkestävyys ei ole kummoinen, eli se on kuitenkin parasta pitää vain sisälemmikkinä. Siniviiriäisillä on paljon värimuotoja, joista Suomessa villivärisen lisäksi tapaa melko usein esimerkiksi kanelia, hopeaa, kultaa ja sininaamiota, eli suklaata. Muihinkin väreihin saattaa toisinaan törmätä, mutta yhtä yleisiä ne eivät ole. Lentävistä lemmikkilinnuista siniviiriäisen pito poikkeaa merkittävimmin häkin sisustuksen puolesta. Sisustus muistuttaakin enemmän jyrsijän kuin linnun asumusta. Säikähtäessään ylöspäin pyrähtävä siniviiriäinen tarvitsee kuitenkin sen verran korkean häkin, ettei se pääse iskemään päätään kattoon. Aviaario-olosuhteissa tätä ongelmaa ei toki ole, mutta jos ne majoitetaan omassa asumuksessaan, tarvitsee se riittävästi korkeutta tai esimerkiksi kankaisen katon. Ruokintansa puolesta siniviiriäinen on helppo lemmikki. Laadukas, monipuolinen siemenseos, kalkki ja sopiva valmisrehu ovat hyvä pohja ruokinnalle. Yrttejä, salaatteja, pieniä ituja ja muuta helppoa tuoreruokaa olisi myös hyvä tarjota. Ruoansulatushiekan tarpeellisuus on viiriäistenkin kohdalla melko kiistelty asia, mutta jonkinlaista puhdasta hiekkaa viiriäiset kuitenkin tarvitsevat kylpemistä varten. Raikasta vettä tulee luonnollisesti olla aina tarjolla. Koska siniviiriäisen luontaiseen ruokavalioon kuuluu toisinaan myös hyönteiset, tulisi niitä tai muita eläinproteiineja tarjota myös välillä. Jauhomadot, maustamaton kana tai kala keitettynä tai esimerkiksi kananmuna on oiva proteiinilisä siniviiriäisen ruokavalioon. Siniviiriäiskana munii pieniä, vihertäviä tai ruskeita munia. Munat ovat myös ihmisravinnoksi kelpaavia, kuten muillakin viiriäisillä, vaikka ne ovatkin pikkuruisia. Keittoaika munille on lyhyt, noin 2-3 minuuttia, minkä lisäksi ne tietysti käyvät kaikkiin sellaisiin ruokiin, mihin kananmunaakin voi käyttää. Yhtä reseptissä tarvittavaa kananmunaa kohden tarvitset kuitenkin 7-10 siniviiriäisen munaa, mikä kannattaa ottaa huomioon. Säilyvyysaika munilla on kuitenkin muutamia viikkoja, eli niitä voi pidemmältäkin ajalta kerätä jääkaappiin odottelemaan. Hajusta on helppo päätellä munan käyttökelpoisuus. Japaninviiriäinen Japaninviiriäinen on melko yleisesti muna- ja lihatuotannossakin pidetty viiriäislaji. Se on tämän lisäksi yleinen harrastajakanaloissa, sekä jopa sisälemmikkinä. Monet harrastajat kuitenkin mainitsevat japaninviiriäisen omaavan tietynlaisen ominaishajun, johon lienee hyvä käydä tutustumassa harrastajan luona ennen kuin näitä vipeltäjiä asuntoonsa hankkii. Japaninviiriäisillä on hyvin paljon kauniita värimuotoja, joita on meillä Suomessakin melkoisesti

18 Japaninviiriäisiä pidetään usein niinsanotuissa haaremeissa, eli monta kanaa yhtä kukkoa kohden. Tässäkin kannattaa kuitenkin pitää huoli, ettei parvikoko kasva liian suureksi, tilaa on tarpeeksi ja lintujen väliset kemiat toimivat, sillä muuten aggressiivisuutta voi ilmetä kohtalokkainkin seurauksin. Ruokinnaltaan japaninviiriäinen ei merkittävästi poikkea siniviiriäisestä. Niille on hyvä tarjota sopivaa kananrehua, sekä kasvaessa poikasrehua. Kylmänkestävyys japaninviiriäisillä on melko hyvä ja niitä voikin pitää myös ulkoaitauksissa kesäkauden. Tällöin tulee kuitenkin huomioida, että linnuilla on tuulen- ja sateensuojaa, eikä lämpötila saa tippua liian matalalle. Talvella lämmitys esimerkiksi lämpölampun avulla on kuitenkin välttämätöntä, mutta pääsyn ulos voi säilyttää vuoden ympäri, sillä linnut osaavat kyllä itse arvioida milloin sinne on liian kylmä mennä. Sisustus toteutetaan samalla tavalla kuin siniviiriäisellekin toteutettaisiin, myös häkin korkeuden tai katon suhteen. Sen tulee olla joko riittävän matala tai miltei huonekorkeuden, jotta ne eivät taita niskaansa pyrähtäessään. Myös japaninviiriäisiä näkee toisinaan samoissa aviaarioissa pienten papukaijojen kanssa, mutta varovaisuutta tulee noudattaa lajeja yhdistäessä. Japaninviiriäinen on melko voimakas lintu ja saa pahaa jälkeä aikaiseksi, jos esimerkiksi resursseista tai tilasta on pulaa. Aivan pienten lintujen kanssa niitä ei ehkä kannata majoittaa. suviiriäinen Pohjois-Amerikasta, kuten nimestäkin voi aavistella. Kaliforniantupsuviiriäinen poikkeaa muista lemmikkiviiriäisistä paitsi ulkonäöltään, myös tilantarpeeltaan - laji nimittäin viihtyy myös orsilla. Laji on yllättävän taitava lentäjä, mitä ei ruumiinrakenteesta ehkä uskoisi. Päivät kaliforniantupsuviiriäinenkin viihtyy maassa, mutta illan tullen se siirtyy viimeistään orsille nukkumaan. Havupuut ovat paitsi kauniita koristeita, myös suosittuja turvapaikkoja tupsujen häkissä. Laji on usein hieman muita viiriäisiä säikympi, eli piilopaikka on tarpeen turvallisuudentunteen säilyttämiseksi. Lajilla on monien harrastajien mukaan taipumusta aggressiivisuuteen esimerkiksi pesimäaikana, joten yhdistämistä muiden lajien kanssa tulee harkita tarkoin. Tupsuja näkee usein esimerkiksi neitokakadujen kanssa samoissa aviaarioissa, mutta varuillaan yhdistelmästä kannattaa silti olla ja lintuja tulee pitää silmällä. Jos aggressiivista käytöstä alkaa ilmetä, on kaliforniantupsuviiriäinen turvallisin majoittaa omilleen. Sama koskee myös toisten tupsujen kanssa asumista ja vaikka pesimäajan ulkopuolella sekaparvi usein toimiikin, saattaa pesimäaikana jokaiselle pariskunnalle tarvita oman häkin. Lajin kylmänkestävyys on melko hyvä jopa pienille pakkasille, mutta talven yli nekin tarvitsevat lämmitetyn sisätilan. Ulospääsymahdollisuuden voi niillekin silti jättää. Monet kuitenkin pitävät tupsuja myös täysin sisälemmikeinä. Luonnossa kaliforniantupsuviiriäinen syö siemeniä, marjoja ja hyönteisiä, mikä toimii myös hyvänä pohjana niiden ruokavaliolle lemmikkiolosuhteissa. Pääpiirteittäin ruokinta ei kuitenkaan merkittävästi poikkea muistakaan viiriäisistä. Kalkki on tärkeä lisä munivalle kanalle. Lisäksi tarjolla tulee luonnollisesti olla myös raikasta vettä koko ajan. Kaliforniantupsuviiriäisen muna on samaa kokoluokkaa japaninviiriäisen kanssa, ehkä jopa aavistuksen suurempi. Myös tupsujen munat ovat syötäviä ja säilyvät hyvin. Kaliforniantupsuviiriäinen ei kuitenkaan yleensä ole lajina aivan yhtä ahkera munija kuin Coturnix-suvun lajit. Lajista riippumatta viiriäiset ovat viehättäviä lemmikkejä ja tuovat uusia ulottuvuuksia lintuharrastukseen, sekä esimerkiksi antavat tarkalle kuluttajalle mahdollisuuden vaikuttaa käytettyjen munien alkuperään - mikä sen eettisempää kuin itse hyvien olojen ja tilojen tarjoaminen linnuille. Maalaiselämää haikailevaille ne ovat myös oiva tapa tuoda pieniä maaseudun elementtejä esimerkiksi kaupunkiasuntoon naapurisopua järkyttämättä tai eläinten hyvinvoinnista tinkimättä. Japaninviiriäisen munat ovat syötäviä, minkä lisäksi niitä pidetään toisinaan myös lihan vuoksi. Munan säilyvyyttä koskee samat säännöt kuin siniviiriäistenkin munia. Kooltaan japaninviiriäisen muna on noin viidenneksen keskikokoisesta kananmunasta. Japaninviiriäisiä ostettaessa kannattaa olla tarkkana siitä, että saa varmasti haluamaansa lajia, sillä myynnissä on myös paljon lihaviiriäisiä tai ns. vironviiriäisiä, jotka ovat japaninviiriäistä suurempia viiriäishybridejä. Hoidollisesti nämä kaksi eivät kuitenkaan eroa toisistaan merkittävästi. Kaliforniantupsuviiriäinen Ehkä hauskimman näköinen lemmikkiviiriäisistä on kaliforniantupsuviiriäinen, jonka kukolla ja kanalla on molemmilla veikeä tupsu keskellä otsaa. Siinä missä Coturnix-sukuun kuuluvat siniviiriäinen ja Kaliforniantupsuviiriäinen luonnossa japaninviiriäinen elävät Aasiassa, on kaliforniantup- kuva: rollingroscoe / Morgue File 34 35

19 Papukaijabongausta Costa Ricasssa Teksti ja kuvat: Sanna Pitkäranta Kirjoittaja on aikoinaan viettänyt vaihto-oppilasvuotensa Costa Ricassa ja vieraili maassa saman perheen luona vuorotteluvapaasta nauttimassa. Costa Ricassa on tavattu 894 (lähde: Wikipedia) lintulajia joista papukaijoja on 18. Papukaijoista tavataan siis: Smaragdiara (sotilasara) (Ara militaris) Panamanara (Ara ambigua Vulnerable) Puna-ara (Ara macao) Costaricanaratti (Aratinga finschi) Asteekkiaratti (Aratinga nana) Termiittiaratti (Aratinga canicularis) Keltasiipiaratti (Pyrrhura hoffmanni) Raita-aratti (Bolborhynchus lineola) Epolettiaratti (Brotogeris jugularis) Punaotsa-aranen (Touit costaricensis) Meidän kotikaupungissamme elää ainakin n. 100 arattia, pääosin ne nukkuvat kirkkopuistossa, missä lintujen lisäksi elää liskoja, oravia ja aikoinaan myös laiskiaispariskunta. Puistoa hoidetaan kastelemalla ja se on viidakkomainen muihin kirkkopuistoihin maassa. Siksi jotkut matkanjärjestäjät poikkeavat turistibussin kanssa puistoon; erityisesti suuret iguaanit, jotka eivät arastele ihmisiä ovat turisteille mieluista kuvattavaa Palmares Vihdoinkin muutaman viikon läheisen talon pihapuissa pyörineet aratit antoivat kuvata itseään läheltä. Oli pilvistä, eikä valo oikein riittänyt mutta sainpas muutaman lentokuvan niistä! Punakorva-aratti (Pionopsitta haematotis) Siniaratti (Pionus menstruus) Meksikonaratti (Pionus senilis) Valko-otsa-amatsoni (Amazona albifrons) Punaotsa-amatsoni (Amazona autumnalis) Amazonianamatsoni (Amazona ochrocephala) Keltaniska-amatsoni (Amazona ochrocephala auropalliata) Jauhoamatsoni (Amazona farinosa) 36 37

20 3.3. Naranjon kaupunki Lähdimme isän ja äidin kanssa sukulaisia tapaamaan naapurikaupunkiin. Kävimme ensin syömässä kodissa, missä oli todella upea puutarha. Oli hiukan pilvistä ja sen takia yleensä lintuja täynnä oleva puutarha oli tyhjä. Pyörin pihalla ja kuuntelin ääniä. Sitten näin ne, muutama costaricanaratti (Aratinga finschi) ja termiittiaratti (Aratinga canicularis) kävivät pyörähtämässä pihapuussa. Lähdimme kirkolle päin ja matkalla näin parven costaricanaratteja. Kirkon pihalla niitä oli useita ja ne jopa yrittivät kirkon torneihin sisään. Paikalliset ihmettelivät pienten papkaijojen perässä juoksentelua, näitähän on täällä enemmän kuin puluja nämä metelöivät pienet vihreät otukset eivät kiinnitä kenenkään huomiota normaalissa elämässä Seuraavalla viikolla matka kulki tädin luona käymään Florencian kaupungissa. Nousimme autosta ja isä kysyi, että enkö ota kameraa mukaan. Sanoin, että käyn ensin tervehtimässä tätiä ja isä sanoi että täällä pyörii paljon periquitos eli pieniä papukaijoja. Sanoin isälle, että pieniä papukaijoja ehtii kuvaamaan myöhemminkin ja isä painoi auton ovet kiinni ja meni sisälle.samalla hetkellä talon yli lensi 4 puna-araa. Niistä ei siis ole kuvaa tältä vierailulta. Ne eivät tosin ole aivan villejä, vaan jonkun lemmikkejä. Ne pääsevät aamuisin ulos häkistä ja kiertävät laaksoa päivän ja palaavat hämärän tullessa kotiin Menin ystävälleni kylään Arenal tulivuoren juurelle, Fortunan kaupunkiin. Siellä minut herätti joka aamu kaksi kalkattavaa amatzonia. Koska ne kuuluivat läheiseltä laitumelta asti, mutta kameran putki ei riittänyt tässä tilanteessa laisinkaan varsinkin koska satoi, valoa ei ollut tarpeeksi Caño Negro Ystäväni lähetti minut päivän kestävälle retkelle lähelle Nicaraguan rajaa. Jokiajelulla oli paljon nähtävää, mutta bongasin siellä myös erikoisen papukaijan, minkä lajia en ole saanut selvitettyä. Kuvassa sillä näyttäisi olevan ainakin musta nokka. Samassa paikassa tapahtui seuraavaa: Puussa istui pieni ruskea haukka. Katseli ymparilleen ihan rauhallisen oloisena kunnes joen yli lensi YKSI piipittävä aratti; ehkä puolet haukkaa pienempi. Samalla hetkellä haukka ottaa siivet alleen ja ajattelin et nyt saa haukka arattipaistia...viela mitä, se perhanan piipittavä otus lähti ajamaan sita haukkaa takaa ja sinne havisivat horisonttiin. Ymmärtäisin jos niitä aratteja olisi ollu useampi mutta ei, yksin mennään ja suoraan päin näköä. Mika ihme saa jopa luonnonvaraisen elikon toimimaan nain? Ja olivat siis alun perin eri puolilla jokea. Haukka parka Kiirastorstai Lähdin ystäväni kanssa pienelle kotiseutu-tutuksi -aamukävelylle; matkaa kertyi 7 km ja korkeuseroa 497m. Alkumatkasta kuuntelin noustessani mäkeä ylös, että nyt on jossain lähellä papukaijoja. Ja siinähän ne olivat, pään yläpuolella työn yli levittäytyneessä puussa. Kolme meksikonarattia, ilmeisesti vanhemmat ja jälkeläinen edellisestä pesinnästä. Yleensä sitä ihminen katselee lintuja hiiren hiljaa, mutta jotenkin papukaijat ovat niitä, mille pitää puhua. Niin mä sitten pysähdyin juttelemaan noillekin. Yksi niistä, ilmeisesti perheen isäpappa ei mun jutteluthetkestä ollut ollenkaan mielissään, vaan alkoi uhittelemaan ihan kunnolla. Näiden näkeminen muutaman kilometrin päästä kotoa oli ihan huippua teiden 1 (Pan American Highway/ Carrera Interamericana) ja 18 risteys, Plaza Limonal Eräs perhe omistaa tässä risteyksessä sijaitsevan ravintolan, kahvilan ja turisti-kaupan, mutta niissä ei sinänsä ole mitään nähtävää, vaan ravintolan takana, puisssa ja perheen pihalla (aidattu, ei saa mennä). En tiedä kuinka monta araa heillä on lemmikkinä, mutta olen eräällä vierailukerralla nähnyt niitä n. 20. Muihin lemmikkinä papukaijoja pitäviin he eroavat siitä, että aroilla ei ole häkkejä. Ne lentävät vapaina ja on niillä ollut joskus pönttökin pihan mangopuussa. Puna-arojen lisäksi heillä on pari sinikeltaa, ainakin yhden valko-otsa-amatsonin olen pihalla nähnyt ja sitten on muita lintuja