Raketin nopeudella 1/ vuotta. ratkaisevat Tekniikka Kampiakseli koneistuksen valioliiga Tekniikka Onko kotiläksyt tehty?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raketin nopeudella 1/14. 10 vuotta. ratkaisevat Tekniikka Kampiakseli koneistuksen valioliiga Tekniikka Onko kotiläksyt tehty?"

Transkriptio

1 sandvik coromant bisnes- ja tekniikkalehti W MWW 10 vuot 10 vuotta 1/14 Indonesia: Heräävä jättiläinen Raketin nopeudella Tältä näyttää maailman nopein auto ja hieno tapa esitellä nuorille tulevaisuuden osaajille teknologiateollisuutta. Profiili Robottien hartioilla Ruotsi Pieni auttaa isoa Saksa Kun luotettavuus ja joustavuus ratkaisevat Tekniikka Kampiakseli koneistuksen valioliiga Tekniikka Onko kotiläksyt tehty? Intia Uskon hyppy Tekniikka Vaativaa syväporausta

2 pääkirjoitus klas forsström president sandvik coromant Muuttuva maailma Maailmanlaajuisesti toimivan yrityksen johtajana saan käydä hyvin monenlaisissa paikoissa. Yhteyksiä kollegoihin ja asiakkaisiin on hyvä hoitaa myös kasvokkain ja samalla pääsee aistimaan jatkuvasti kehittyvän teollisuuden uusimpia tuulia. On hienoa innostua ja oppia uutta. Olen viimeisten kymmenen vuoden aikana käynyt Intiassa parikymmentä kertaa. Joka kerta huomaan, että jotain on muuttunut. On isoja ja pieniä muutoksia: uusi lentokenttäterminaali, uusi tehdas lentokentältä keskustaan vievän tien varressa, alueen infrastruktuuri kehittyy tai jonnekin on ilmestynyt rakennustelineitä, ja voi vain arvailla, mitä niiden alta aikanaan paljastuu. Kaikki merkkejä nopeasti kehittyvästä maasta ja tasaisesta kasvusta. Jokainen Intiassa käynyt tietää myös, että se on vastakohtien maa. Saman kadun varrella voi toimia monikansallinen suuryritys ja vaatimaton yhden miehen paja, jolla on yksi ainoa sorvauskeskus. Kummallekin riittää markkinoita. Olen aina pitänyt Intiaa teknologiateollisuuden kannalta upeana markkina-alueena ja arvokkaana tiedonlähteenä. Tämän huomaa niin tehtaan lattialla kuin kokouskabineteissa. Hyvä esimerkki on Punessa toimiva Kirloskar Pneumatics (sivu 8). Yritys otti ennakkoluulottomasti käyttöön uutta hammaspyörien jyrsintäteknologiaa, jolla saavutettiin merkittäviä parannuksia ja etuja. Prosessimuutos oli yhtiölle uskon hyppy, joka onnistui loistavasti. Matkustipa sitten Intiassa, Euroopassa tai Brasiliassa, nykyään on älypuhelinten ja tablettien ansiosta paljon helpompaa pitää yhteyttä kollegoihin ja perheeseen tai vaikka vain lukea uutisia. Olen oppinut hyödyntämään kaikenlaisia luppohetkiä vaikkapa taksin kyydissä tai lentokentällä, kun tilaisuus yhteyksien hoitoon ja uutisten lukemiseen vain tarjoutuu. Sivulta 6 voit lukea, miten voit helpottaa omaa työpäivääsi ja saada siihen lisätehoa ja tuloksia Sandvik Coromantin sovelluksilla. Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpinä mainittakoon, että kädessäsi on 10-vuotisjuhlanumeromme. Virstanpylvästä juhlistetaan läpi vuoden niin painetun kuin sähköisen lehden sivuilla. Hauskoja lukuhetkiä. Klas Forsström President, Sandvik Coromant Metalworking World on bisnes- ja tekniikkalehti, jota kustantaa AB Sandvik Coromant, SE Sandviken, Ruotsi. Puh: +46 (26) Metalworking World ilmestyy kolme kertaa vuodessa seuraavilla kielillä: englanti (amerikan- ja brittienglanti), espanja, hollanti, italia, japani, kiina, korea, portugali, puola, ranska, ruotsi, saksa, suomi, tanska, thai, tšekki, unkari ja venäjä. Lehti on ilmainen kaikille Sandvik Coromantin asiakkaille. Julkaisija: Spoon Publishing, Tukholma, Ruotsi. ISSN Ruotsin julkaisulain alainen vastuuhenkilö: Björn Rodzandt. Päätoimittaja: Mats Söderström. Yhteyspäällikkö: Christina Hoffmann. Toimittaja: Henrik Emilson. Graafinen suunnittelija: Niklas Thulin. Tekniset toimittajat: Börje Ahnlén, Martin Brunnander.Toimitussihteeri: Valerie Mindel. Yhteyshenkilö: Lianne Mills. Kieliversioiden yhteyshenkilö: Sergio Tenconi. Suomennokset: Traduct Oy. Kieliversioiden ulkoasu: Louise Holpp. Prepress: Markus Dahlstedt. Kansikuva: Adam Lach. Pidätämme oikeuden olla julkaisematta aineistoa, jota ei ole tilattu. Lehdessä julkaistun materiaalin jäljentämiseen tarvitaan lupa. Lupaa tulee tiedustella Metalworking Worldin toimituksesta. Toimituksellinen materiaali ja lehdessä ilmaistut mielipiteet eivät välttämättä vastaa Sandvik Coromantin tai julkaisijan näkemyksiä. Lehteä koskevat yhteydenotot ovat tervetulleita. Osoite: Metalworking World, Spoon Publishing AB, Rosenlundsgatan 40, Stockholm, Ruotsi. Puh: +46 (8) Sähköposti: Osoitteenmuutokset ja lisätilaukset: Painettu Ruotsissa Sandvikens Tryckerissä Papyrus AB:n toimittamille papereille MultiArt Matt 115 g ja MultiArt Gloss 200 g. Papereiden valmistajalla on EMAS-rekisteröinti ja valmistus vastaa ISO standardia. Coromant Capto, CoroMill, CoroCut, CoroPlex, CoroTurn, CoroThread, CoroDrill, CoroBore, CoroGrip, AutoTAS, GC, Silent Tools ja ilock ovat Sandvik Coromantin rekisteröimiä tavaramerkkejä. Tilaa oma Metalworking World lähetä osoitetietosi osoitteeseen Metalworking World on Sandvik Coromantin asiakas- ja tiedotuslehti, jonka sisältö on yleisluontoista. Lehden tietoja ei tule käsittää neuvoina tai käyttää päätöksenteon pohjana. Informaation hyödyntäminen on käyttäjän omalla vastuulla; Sandvik Coromant ei ole velvollinen korvaamaan Metalworking World -lehdestä saadun tiedon käytöstä aiheutuneita suoria, satunnaisia, välillisiä tai epäsuoria vahinkoja. 2 metalworking world

3 Sisältö 38 Loppukaneetti Aurinkovoimalla maailman ympäri. 10 Voith Turbo patentoi uuden menetelmän. 8 Intia Hammaspyörien jyrsintää isosti 22 Saksa Asialistalla prosessin varmuus ja joustavuus Profiili: Tutustu uuteen kollegaan Ohimennen: Uutisia maailmalta Haastattelu: Liikkuvuus ja sovellukset Hatusta kiinni: Ajelu vuoristoradalla Näkökulmia: Indonesia nousee Ruotsi: Kokonaispalvelua suurasiakkaalle 16 Innovaatio Luodin nopeudella. Tekniikka Syvien vesien poraushaasteet Kotiläksyt ensin Geneerinen työkaluluokitus Kammetaan tuottavuus ylös Miten tukea öljy- ja kaasuteollisuuden koneistustarpeita, kun tuotanto siirtyy syville merialueille? Saatko koneinvestoinnille minimaalisen takaisinmaksuajan ja maksimaalisen tuottavuuden pienillä ja keskisuurilla volyymeillä? Lue, miten se tapahtuu. Sandvik Coromant rakentaa yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa merkkiriippumatonta ohjelmistoa työkalujen luokitukseen. Kampiakselin valmistus on autoteollisuuden koneistustöiden valioliiga metalworking world 3

4 Ohimennen teksti: Henrik emilson kuva: doron gild katse tulevaisuudesta Rethink Roboticsin perustaja Rodney Brooks ja Baxter-robotti. Tervehdi uutta kollegaa Robotiikka Robotit ovat paiskineet töitä liukuhihnoilla jo yli puoli vuosisataa, mutta niiden ja ihmisten välille on aina jätetty reilu turvaväli. Kunnes kuvaan astui Baxter, bostonilaisen Rethink Roboticsin adaptiivinen robotti, joka on suunniteltu työskentelemään turvallisesti konepajan lihaa ja verta olevien työkavereiden rinnalla. Toisin kuin tavanomaiset teollisuusrobotit, Baxter pystyy toimimaan järkevästi, aistimaan ympäristönsä ja mukautumaan siihen ja tehtäväänsä. Baxter ei vaadi esiohjelmointia, ja linjatyöntekijät voivat helposti opettaa sen suorittamaan toistuvia tehtäviä, joita on yleensä vaikea automatisoida. Muiden seuraavan sukupolven teollisuusrobottien tapaan Baxteria ei tarvitse laittaa häkkiin. Sen järjestelmä havaitsee törmäykset ihmisiin ja minimoi törmäyksen voiman. Baxter viestii myös kasvonilmein. Vitsien kertominen tai drinkkien sekoittaminen firman juhlissa ei kuitenkaan vielä onnistu. 4 metalworking world

5 Ohimennen Numero: Kaktusjalat on valmistettu alumiinista. 90 Tesla-sähköauton tyhjän akun vaihtoon kuluva aika sekunteina. Tölkkihuonekaluja Kierrätys Sãopaulolainen suunnitteluyhteisö Studio Swine on luonut huonekalusarjan, joka on valmistettu lähes yksinomaan kaduilta kerätyistä alumiinitölkeistä. Raakaaineen Studio Swine hankki yhteistyössä köyhien jätteidenkerääjien (catadores) kanssa. Projektin kaikki vaiheet ovat kestävän kehityksen mukaisia. Tölkkien sulatuksessa ja valussa käytetään yksinkertaista menetelmää. Tulevaisuudessa catadoresit pystyvät valmistamaan omia alumiinituotteita. Kelluvia voimaloita Merituulivoimalat eivät enää vaadi kiinteää perustusta. Tiesitkö? Työtä auringosta Aurinkoenergiateollisuus työllistää Kaliforniassa nykyään enemmän ihmisiä kuin elokuva-ala. Uusi energia Useat maat tutkivat mahdollisuutta pystyttää merituulivoimaloita yli 30 metrin syvyyksiin. Tällöin voimaloita ei tosin voida enää perustaa merenpohjaan. Mainen yliopiston edistyneiden rakenteiden ja komposiittien tutkimuskeskus pystytti hiljan betoni-komposiittirakenteisen kelluvan tuulivoimalan prototyypin. Vastaavia hankkeita on vireillä myös Euroopassa. Avomerellä tuulet puhaltavat tasaisen vahvasti, ja sidosryhmiä ja maisemahaitoista aiheutuvia ristiriitoja on vähemmän. Numero: Hyundai tuo Yhdysvaltain markkinoille vetykäyttöistä Tucson-citymaasturia 2015 lähtien. metalworking world 5

6 Ohimennen SWATCH: ON TIME WITH THE MIRACLE WATCH METALWORKING A BUSINESS AND TECHNOLOGY MAGAZINE FROM SANDVIK COROMANT # USD 15 BILLION TO SAVE ARE YOU GETTING YOUR SHARE? TOTAL CHIP CONTROL WITH COROCUT XS TAKE UP THE CHALLENGE AND DO IT RIGHT WORLD REAPING GLOBAL SUCCESS AGRICULTURAL GIANT JOHN DEERE IN PARTNERSHIP FOR GROWTH 10-vuotisjuhla Juhla Tammikuussa 2004 julkaistun, kaikkien aikojen ensimmäisen Metalworking World -lehden etusivun pääotsikko oli Reaping global success. Itse jutussa käsiteltiin John Deere -yhtiön menestystä. Mitenkään kerskumatta sama otsikko kelpaisi nyt kymmenen vuotta myöhemmin lehteämme käsittelevän jutun otsikoksi. Lehteä julkaistaan 19 kielellä, ja sillä on neljännesmiljoona lukijaa noin 40 markkina-alueella. Lukijatutkimuksemme mukaan lehteämme arvostetaan: sen lukemiseen käytetään keskimäärin 25 minuuttia, ja se rankataan yleisesti alan viiden parhaan lehden joukkoon. Haluamme kiitää teitä tuestanne ja lupaamme jatkaa hyvää työtä! Kuulumisia... Christian Fredriksen, Sandvik Coromantin globaali mobiilispesialisti. K: Mitkä yhtiön lukuisista mobiililaitesovelluksista ovat osoittautuneet suosituimmiksi? Eniten on ladattu koneistukseen liittyviä monia laskinsovelluksiamme, mikä ei ole yllätys, sillä näillä on kaikista suurin kohderyhmä. Julkaisimme hiljattain kuitenkin yritysjohdolle suunnattuja, toimituksellisempia sovelluksia, joista saa sekä alaa koskevaa yleistietoa että yksityiskohtaisempaa tietoa. Sovellusten suosio kasvaa jatkuvasti. Natrium antaa virtaa uudelle digitaalipillerille. Ihmispatteri Lääketiede Tutkijat ovat askeleen lähempänä syötäviä digitaalisia pillereitä elektronisia laitteita, jotka niellään ja jotka lähettävät tietoa ihmisen terveydestä sisältä käsin. Yksi ongelmista on ollut ollut virran saanti. Ratkaisu saattaa löytyä Carnegie Mellonin yliopiston tutkijoiden kehittämästä nieltävästä patterista. Se toimii kuten tavanomainen patteri, mutta se on valmistettu kokonaan ihmisen kehosta muutenkin löytyvistä biohajoavista materiaaleista. Mikä on patterin salaisuus? Siinä on käytetty pattereissa yleisen litiumin sijaan natriumia. Uusi tuottavuuskeskus Singaporeen Sandvik Coromant avasi hiljan uuden tuottavuuskeskuksen Singaporeen. 28. tuottavuuskeskuksen sijainti kertoo Singaporen merkityksestä liiketoiminnan kasvulle Kaakkois- Aasiassa. Muiden keskusten tapaan Singaporen tuottavuuskeskus on varustettu uusimmilla koneilla ja tuotteilla, ja se tarjoaa huippuluokan koulutuspalveluita asiakkaille. Kyberteräs QuestTek Innovations on kehittänyt kaksi uutta ruostumatonta terässeosta, jotka eivät tarvitse myrkyllistä kadmiumpinnoitusta korroosionestoon. Kehitystyössä käytettiin termodynaamista tietokonemallinnusta. K: Mitä sovellusrintamalla on meneillään juuri nyt? Laskinsovellusten päivitykset, jotka tarjoavat entistä enemmän tietoa ja ominaisuuksia, sekä verkkotarjontaamme tukevat, aikaisempaa interaktiivisemmat sovellukset, etenkin liiketoimintatiedon ja journalistisen sisällön alueella. Q: Mikä on mobiilitarjontaa koskeva visionne? Verkkosivustomme on huippumoderni, todennäköisesti alan edistynein, ja mietimme jatkuvasti, miten mobiililaitteet voivat tukea verkkotarjontaa ja päin vastoin. Nyt keskitymme lähinnä kahteen alueeseen. Ensinnäkin haluamme jalkauttaa mobiilistrategian, joka tehostaa organisaatiotamme entisestään, hyödyntää mobiililaitteiden etuja ja lujittaa ja nopeuttaa asiakasviestintäämme. Toiseksi haluamme kehittää perinteiseen tekniseen osaamiseen liittyvää mobiilitarjontaamme sisällöllä, joka vetoaa laajalti sekä olemassa oleviin että potentiaalisiin asiakkaisiin. Siihen sisältyy ajatuksia herättävää liike-elämän tietoa, jonka avulla asiakkaat voivat käyttää hyödyksi myös pieniä luppohetkiä kiireen lomassa. Q: Kerrotko vähän lisää? Tarkoitan lyhyitä joutohetkiä, taukoja, odotuksia lentokentällä tai ravintolassa, jolloin on hyvä tilaisuus käyttää vaikkapa Manufacturing Economics -sovellusta. Tiedot syöttää alle minuutissa, ja sovellus kertoo, miten paljon tuotto voi kasvaa lisäämällä koneiden käyttöastetta Haluatko tutustua tarkemmin sovelluksiimme? Vieraile Lataa-sivullamme osoitteessa 6 metalworking world

7 Ohimennen teksti: HENRIK EMILSON kuvitus: peter grundy Wing Over Drop, Camelback ja Immelman ovat Yhdysvaltain Ohion osavaltiossa sijaitsevan Cedar Point -huvipuiston Gatekeeper-vuoristoradan osioita. 32 matkustajaa vetävien junien istuimet on sijoitettu radan viereen eikä sen päälle. Rata on laatuaan pisin maailmassa, ja siinä on myös kaikista vuoristoratatyypeistä pisin pudotus. Teräsrakentamisen huippua edustava laite maksoi 30 miljoonaa dollaria. 2 minuuttia ja 40 sekuntia kestävälle kierrokselle uskaltautuvaa kieputetaan silmukoissa ja pyöritetään pituusakselin ympäri 360 astetta ennen päästämistä turvallisesti takaisin maan kamaralle. Saa kirkua. Pystysuora pudotus: 51 metriä Nostokorkeus: 53 metriä Istuimia: neljä/vaunu Radan pituus: metriä Nostomäen kulma: 40 astetta Vaunuja: kahdeksan/juna Junia: kolme 32 matkustajan junaa Rakenne: lasikuitu- ja teräsvaunut, monipisteturvavyöt Kesto: 2 minuuttia 40 sekuntia Rakenne: Teräsputkirata Valmistaja: Bolliger & Mabillard Kapasiteetti: n matkustajaa/tunti Huippunopeus: n. 108 km/h Cedar Point metalworking world 7

8 teksti: R.F. Mamoowala kuva: Ashesh Shah Uskon hyppy Pune, Intia. Kirloskar Pneumatic vauhditti paikoilleen jämähtänyttä hammaspyöräbisnestä uudella kääntöteräisellä jyrsimellä. Tuottavuus parani satoja prosentteja.

9 Kirloskar Pneumaticin johtaja Debashish Chakravarty kasvatti tuotantoa ottamalla käyttöön uutta kääntöteriin perustuvaa jyrsinteknologiaa.

10 [1] [2] 10 metalworking world

11 [1] Uusi kääntöteräinen jyrsin osoittautui heti kättelyssä nappivalinnaksi. [2] Nyt Kirloskar Pneumaticilla on käytössä 14 Sandvik Coromantin jyrsintä. Debashish Chakravartyn sanoin tilanne oli kriittinen hänen aloittaessaan vuonna 2010 Kirloskar Pneumatic Co Ltd:ssä (KPCL) Punessa Intian rautateille vetohammaspyöriä valmistavan vaihteistoyksikön johtajana. Hammaspyörien ja pinioneiden tilaukset olivat ruuhkautuneet pahoin, toimitukset olivat myöhässä ja asiakas oli erittäin tyytymätön. CNC-vierintäjyrsinkoneita oli tasan yksi kappale; loput konekannasta oli manuaalista. Yhdessä vuorossa saatiin valmiiksi vain yksi hammaspyörä tai parhaassa tapauksessa kaksi. Kuukausituotanto oli vain 190 hammaspyörää, Chakravarty muistelee. CNC-koneen kapasiteetti oli iso, mutta vierintäjyrsimet olivat vanhentuneita. Sitten Chakravarty luki netistä Sandvik Coromantin kääntöterätyökaluista ja nopeista kiekkojyrsimistä. Hän kertoi pomoilleen haluavansa vaihtaa kääntöteräisiin jyrsimiin, koska uusi tekniikka lyhentäisi lastuamisaikaa merkittävästi, ja tarvitsevansa toisen CNC-koneen. Koska Sandvik Coromantin jyrsin oli seitsemän kertaa tavanomaista kalliimpi, kukaan ei Chakravartyn mukaan halunnut ottaa riskiä. Hän uskoi kuitenkin vakaasti, että uusi tekniikka purkaisi tilaussuman ja auttaisi divisioonan uuteen nousuun. Hammaspyörien valmistajat ovat nihkeitä muuttamaan tapojaan, ja päätös oli KPCL:lle uskon hyppy. Kaikki olivat epäilevällä kannalla, Chakravarty sanoo. Kun uusi CNC-kone ja Sandvikin kääntöteräinen jyrsin sitten asennettiin, tulosta alkoi syntyä heti. Nyt vuorossa saatiin valmiiksi kaksi tai jopa kolme hammaspyörää. Chakravarty lähti tyytyväisenä kotiin. Myöhään illalla hän sai kauhukseen puhelun ja kuuli, että koneistaja oli rikkonut jyrsimen. Se oli paha järkytys työkalu oli tosi kallis, Chakravarty sanoo. Tuotanto pysäytettiin, ja Sandvik Coromantin edustajat riensivät paikalle heti aamulla. Onneksi jyrsin oli vain vääntynyt, ja se toimitettiin korjattavaksi Sandvik Coromantin tehtaalle Saksaan. Epäilevien tuomasten seuratessa sivusta Chakravarty Kukaan ei voinut uskoa sitä. Kirloskar Pneumaticsin Dabashish Chakravarty onnistuttuaan lyhentämään hammaspyörän koneistusajan 6,5 tunnista 45 minuuttiin. metalworking world 11

12 Kirloskar Pneumatic Co Ltd Merkittävä intialainen ilmakompressorien, jäähdytys- ja ilmastointilaitteiden valmistaja KPCL valmistaa hammaspyöriä ja pinioneita Intian rautateille 80 prosentin markkinaosuudella. Menestyksen takana ovat yrityksen ydinarvot innovatiivinen teknologia, sitoutuneisuus, asiakaslähtöisyys ja eettinen liiketoiminta. Riskejä pelkäämätön yritys antaa 1000:lle työntekijälleen vapaat kädet innovointiin ja muutosten ajamiseen. sai Sandvik Coromantilta välittömästi toisen jyrsimen tilalle veloituksetta. Sillä saatiin erinomaiset tulokset, hän sanoo. Alkuperäinen jyrsin tuli takaisin neljä viikkoa myöhemmin, ja Chakravartylla oli jonkin aikaa käytössään kaksi jyrsintä. Hammaspyörätuotanto hyppäsi 190 kappaleesta 450:een kuukaudessa, ja Sandvik Coromantiin alettiin luottaa. Ensimmäisen vuoden jälkeen hammaspyörän koneistusaika oli lyhentynyt 6,5 tunnista 45 minuuttiin. Kukaan ei voinut uskoa sitä, Chakravarty toteaa. Kääntöteräisiin jyrsimiin siirryttiin muidenkin junakomponenttien koneistuksessa, ja nykyisin Sandvikin jyrsimiä on käytössä 14. Kannattavuus on tuplaantunut. Sandvik Coromantin edustajat ovat mukana ja tekevät tarvittaessa muutoksia. Heiltä saa kokonaisratkaisuja, ja he ovat luotettavia ja avoimia. Jos jokin ei onnistu, he sanovat sen suoraan, hän toteaa. Nyt Chakravartylla on työn alla vielä nopeampi Sandvik Coromantin kääntöteräinen vierintäjyrsinratkaisu. Hammaspyörätuotanto hyppäsi 190:stä 450:een kuukaudessa. Kirloskar Pneumaticin hammaspyörän koneistusaika lyheni 6,5 tunnista 45 minuuttiin. 12 metalworking world

13 tekniikkapala Ketjureaktio Vierintäjyrsintä on Intiassa perinteinen hammaspyörien koneistusmenetelmä, jota myös Kirloskar Pneumatic käytti vuoteen 2010 asti. Perinteiset vierintäjyrsimet vaativat kuitenkin aikaa vievää teroitusta ja uudelleenpinnoitusta, sanoo Debashis Chakravarty, jonka divisioona valmistaa isoja hammaspyöriä Intian rautateille. Autoinsinööri Chakravarty ei tyytynyt tilanteeseen, vaan siirtyi Sandvik Coromantin kääntöteräisiin jyrsimiin. Hammaspyörätuotanto hyppäsi 190:stä 450:een kuukaudessa. Luottamus menetelmään poiki uusia ratkaisuja. Kun lämpökäsittely ruuhkautui, Chakravarty hankki uusia laitteita, hioi prosessia ja lisäsi kapasiteettia. Sitten hän kavensi reikien hionnan toleransseja ja kasvatti hiontakapasiteettia. Löysimme uusia ratkaisuja joka vaiheeseen, hän toteaa. Nyt koneistus sujuu vauhdilla ja kapasiteettia jää myös uusiin töihin: yritys valmistaa Sandvikin teknologialla myös teräs- ja sementtitehtaille toimitettavia vaihteita. Chakravarty iloitsee erityisesti siitä, että yrityksen osuus Intian rautateiden toimituksista on noussut tasaisesti vuosien vaatimattomasta 45 prosentista 60 prosenttiin seuraavana vuonna ja sitä seuraavana 86 prosenttiin. Tänä vuonna se on 100 prosenttia, hän sanoo ylpeänä. Kirloskar Pneumatic on toiminut noin 120 vuotta. Yrityksellä on noin työntekijää. metalworking world 13

14 tekniikka Teksti: Elaine McClarence Kuva: borgs Haaste: Miten tukea öljy- ja kaasuteollisuuden koneistustarpeita, kun tuotanto siirtyy syville merialueille? Ratkaisu: Sovelletaan hyviksi todettuja, tehokkaita, vahvoja ja kestäviä työkaluja. Syvien vesien poraushaasteet Öljy- ja kaasuteollisuus kohdistaa katseensa valtameriin uusien esiintymien toivossa. Syvän meren äärimmäiset olosuhteet edellyttävät yhä useammassa tapauksessa esimerkiksi kehittyneitä erikoisporaustekniikoita. Suuntaporaus syvissä vesissä kaukana rannikosta vaatii monimutkaista kalustoa, joka kestää syvän meren lämpötiloja ja painetta. Tuotantokaivo voidaan porata joko vaaka- tai pystysuoraan, ja aloituskohta saattaa olla usean kilometrin päässä öljy- tai kaasulähteestä. Suuntaporaus on tekniikka, jolla öljyn ja kaasun tuottajat pystyvät poraamaan eri kulmissa eikä pelkästään pystysuoraan, jolloin esiintymiin päästään paremmin käsiksi saman reiän kautta ja tuotantoa voidaan optimoida, voidaan hyödyntää vaikeastikin saavutettavia esiintymiä ja ympäristövaikutukset minimoituvat. Poraletkaan kuuluu porakruunu, jossa on yleensä kaksi tai kolme teräskartiota ja kovasta materiaalista, kovametallista tai synteettisestä tai luonnon timantista valmistettua teräpalaa. Mutta on muutakin: ohjauslaitteet, moottorit sekä tarvittavat anturit ja tiedonsiirto- ja tallennuslaitteet. Paremmat anturit ja GPS-tekniikka ovat kehittäneet valtavasti suuntaporausteknologiaa. Porausletkan ohjausmekanismi ja mittausjärjestelmät on sijoitettu ohjausyksikön kaulukseen, joka suojaa näitä välttämättömiä osia äärimmäisen kuormittavassa ympäristössä. Sandvik Coromantin haasteena on auttaa öljy- ja kaasuteollisuudessa toimivia asiakkaitaan valmistamaan tarkkoja porakomponentteja haastavista materiaaleista kuten Inconelista, titaanista ja ruostumattomasta teräksestä. Prosessilta edellytetään luotettavuutta, pitkää terien kestoikää ja hyvää pinnankarheutta. Yleisiä öljyn ja kaasun etsintä- ja tuotantokaluston valmistuksessa käytettäviä koneistusmenetelmiä ovat syvän reiän poraus ja avarrusporaus. Sandvik Coromant tarjoaa kumpaankin erikoisratkaisuja, kuten CoroDrill 801- ja CoroDrill 818 -työkalujärjestelmät. Reikien avauksessa ja avarruksessa vaaditaan ennen muuta varmaa lastuamista koko työkappaleen pituudelta ja ylipäänsä luotettavaa koneistusprosessia. Porausvaiheessa on saatava aikaan tarkasti keskitetty reikä seuraavia avarrusvaiheita varten. CoroDrill 801 on erittäin hyvä ratkaisu vaikeasti lastuttavien materiaalien, kuten superseosten ja ruostumattomien terästen koneistukseen. Poran tukeva malli sekä uusin terä- ja tukilistateknologia takaavat prosessivarmuuden ja erinomaisen lastunhallinnan isoillakin halkaisijoilla. CoroDrill 818 perustuu avarrusporauskonseptiin, jonka etuna on hyvä prosessivarmuus johtuen erikoismallisesta terästä (TXN) ja erittäin tukevasta ilock-teränlukituksesta. Työkalu on tukeva, helppokäyttöinen ja monipuolinen, kiitos ison, lähes kaksi kertaa aiempaa suuremman halkaisijan säätövaran. Samalla terällä voidaan avartaa sekä työntämällä että vetämällä. Erityisen hyvin se sopii öljynporauskalustossa esiintyvien vaikeiden muotojen koneistukseen. CD818:n terien vahva geometria- ja laatuvalikoima antaa edellytykset kaikkien materiaalien koneistuksen optimointiin. 14 metalworking world

15 Asiakastapaus: Noin 10 metriä pitkän, ei-magneettisesta ruostumattomasta teräksestä valmistetun ohjausyksikön kauluksen koneistus on vaativaa. Tärkeintä on hyvä pinnankarheus, halkaisijatoleranssi ja tarkasti samankeskiset poraukset. Ohjausyksikön kaulus:jopa 10 metriä pitkä Materiaali: ei-magneettinen ruostumaton teräs Kone: syväporauskone Avarrusporaus CoroDrill D078.00S14B Lastuamisarvot: v c : 70 m/min (210 jalkaa/min) f n : 0,24 0,28 mm/kierr. (0,010 0,011 tuumaa/kierr.) Tehontarve ja nestevirta: P: 5 kw (7 hv), Ff: 1,7 kn (380 lbs) p: 19 bar (275 psi) ja q: 350 l/min (93 gallonaa/min) Prosessin varmuuden ohella avarrusporauksen etuja ovat erittäin hyvä reiän suoruus ja laaja halkaisija-alue. Reiän avaus CoroDrill D0680 Lastuamisarvot: v c : 70 m/min (210 jalkaa/min) f n : 0,20 0,24 mm/kierr. (0,008 0,010 tuumaa/kierr.) Tehontarve ja nestevirta: P: 20 kw (27 hv), Ff:15,8 kn (3550 lbs) p: 21 bar (305 psi) ja q: 306 l/min (81 gallonaa/min) Prosessin etuja ovat hyvä varmuus ja tuottavuus sekä erinomainen pinnankarheus. Menetelmä on monipuolinen ja sopii isolle halkaisija-alueelle. Tiivistelmä Suuntaporaus on öljy- ja kaasuteollisuudessa yleistyvä menetelmä vaikeapääsyisten ja hankalasti hyödynnettävien esiintymien saavuttamiseen. Sandvik Coromantin kehittämillä erikoistyökaluilla kehittyneisiin porausjärjestelmiin voidaan koneistaa elintärkeitä metalliosia. metalworking world 15

16 teksti: Geoff Mortimore kuvat: Bloodhound Project Luodin nopeudella Innovaatio. Bloodhound on revolverin luotiakin nopeampi, mutta sen tarkoituksena ei ole pelkästään rikkoa autojen nopeusennätystä. Tavoitteena on myös houkutella uusia lahjakkuuksia teknisille aloille. Kiinnittäkää turvavyöt.

17 Bloodhound pauhaa jopa nousukiidossa olevaa jumbojettiä äänekkäämmin. Kuva Rolls Roycen testitiloista Isosta-Britanniasta.

18 Auton voimanlähteinä toimivat hybridiraketti ja Rolls-Roycen EJ 200 -suihkumoottori, joka pystyisi imaisemaan keskikokoisen talon tyhjäksi ilmasta kolmessa sekunnissa. Tilavuusvirta on litraa sekunnissa. Bloodhound kehittää hevosvoimaa enemmän kuin risteilyalus Queen Elizabeth II. Keskipakovoima kierr./min pyörivän vanteen ulkokehällä on G. Näissä olosuhteissa sokeripala painaisi kahden miehen verran. Erikoisosaamista Auto, joka kulkee yli äänennopeudella eli nopeammin kuin Magnum.357:n luoti ja taittaa varttimailin yhdessä sekunnissa, ei todellakaan jää huomiotta. Bloodhoundprojektin brittitiimi yrittää rikkoa maalla ajetun nopeusennätyksen ja samalla haamunopeuden mailia tunnissa (1 609 km/h). Projekti saattaa samalla osaltaan auttaa ratkomaan brittiläisen konepajateollisuuden tulevaisuutta uhkaavan ongelman: työvoimapulan. Haastetta riittää molemmissa suhteissa, mutta projektin vetäjä Richard Noble ja kuljettaja/hävittäjälentäjä Andy Green ovat kohdanneet kovia haasteita ennenkin. Green teki voimassa olevan maanopeusennätyksen 763 mailia tunnissa (1 228 km/h) Bloodhoundin edeltäjällä, Thrust SSC:llä, vuonna Hän on varma, että ennätys rikkoutuu. Auto koostuu periaatteessa neljään renkaaseen pultatusta hybridiraketista ja Rolls-Roycen suihkumoottorista, ja sen uumoillaan saavuttavan kilometrin tuntinopeuden 20 kilometriä pitkällä radalla, jota valmistellaan käsityönä Hakskeen Panissa Etelä-Afrikassa. Auton kaksi moottoria tuottavat 180:tä F1-autoa vastaavan tehon. 14 metriä pitkän auton ohjaamoon ja sen ulkopuolelle kiinnitetyt kuusitoista kameraa tallentavat ennätysyritysten jokaisen hetken. Greenin ja tiimin keskustelut lähetetään verkkoon reaaliajassa todennäköisesti miljoonapäiselle yleisölle. Sandvik Coromantin spesialistit ovat koneistaneet Bloodhoundin osia yhteistyössä Nuclear Advanced Manufacturing Research Centren (Nuclear AMRC) kanssa. Osat on suunniteltu yhdessä Nuclear AMRC:n ja Bloodhoundin kanssa, sillä koneistuksessa oli otettava huomioon lukuisia asioita, kuten työkappaleen kiinnitys, muodot ja tukevuus sekä työstökoneen rakenne, kertoo Sandvik Coromantin koneistusmenetelmien kehitysspesialisti Jon Clarke. Tiimi valmistaa auton takaosan apurungon osat, joihin kiinnittyvät rakettimoottori, lattiapaneelit, jousituksen osat sekä muita alustan osia. Kaikki osat koneistetaan erittäin lujasta alumiiniseoksesta. Me tuomme projektiin vaativien, tarkasti toleroitujen ja virheettömien kappaleiden koneistamiseen liittyvää kokemusta ja erikoisosaamista, Clarke sanoo. Tunnemme materiaalit, koneistusmenetelmät sekä työkappaleen koneistukseen sopivat työkalut ja koneet. Lisäksi vakiotyökalumme auttavat pysymään tiukassa aikataulussa. Yksi Bloodhoundin apurunkoon liittyvistä koneistustöistä oli tukivarren kiinnitys. Kaikki koneistetut osat ovat uniikkikappaleita, joiden koneistuksessa käytettyihin työkaluihin lukeutuvat mm. CoroMill 390 -kulmajyrsin, CoroMill 790 -jyrsin alumiiniseoksille, CoroDrill 860-NM -pora sekä täyskovametalliset Plura-varsijyrsimet maaliskuussa CoroPak 13.1:ssä lanseerattuun CoroChuck 930 -hydrauli-istukkaan kiinnitettynä. Bloodhound-projektiin on liittynyt kuitenkin kosolti ongelmia, etenkin suunnitteluvaiheessa. Näissä nopeuksissa toimivan muodon suunnittelu kesti kaksi vuotta odotettua pidempään, Green muistelee. Ratkaisu oli lopulta arkijärjen vastainen. Parhaiten nimittäin toimi yksinkertaisempi, tylpempi ja vähemmän aerodynaaminen muoto. Rahoituksen hankkiminen oli yhtä haasteellista, vaikkakin projekti sai vauhtia, kun Rolls-Royce päätti tarjota projektille sekä taloudellista että teknologista tukea. Rolls-Roycella ymmärrettiin projektin yhteiskunnallinen arvo. Ilmailuteollisuuden nopeasti kasvaviin vaatimuksiin vastaaminen edellyttää :n uuden insinöörin kouluttamista Britanniassa. Siksi projektin merkitys koulutushankkeelle on tuntuva, Noble kertoo. Britannia hallituksen uuden hankkeen tavoitteena on kouluttaa uutta insinööriä vuoteen 2018 mennessä, ja Bloodhoundprojektille myönnetyn 1,2 miljoonan euron avustuksen on tarkoitus tukea hallituksen hankkeen menestystä. Onnistumista ei mitata vain huippunopeutena. Tämä investointi auttaa osoittamaan maamme nuorisolle, miten palkitsevaa tieteen ja tekniikan parissa työskentely voi olla, totesi Ison-Britannian 18 metalworking world

19 Auton nimi tulee Bloodhound S2A -ohjuksesta, jonka auton aerodynamiikasta vastaava Ron Ayers aikoinaan kehitti. Auton etuosassa on kilpa-autoista tuttu hiilikuituinen monokokkirakenne, kun taas takaosa metallirunkoineen muistuttaa lentokonetta. tiedeministeri David Willets Bloodhoundin pääkonttorin virallisissa avajaisissa Bristolin liepeillä. Suuren yleisön kiinnostuksen herättäminen ei ole ollut vaikeaa, sillä autoa on kierrätetty koulutusohjelman puitteissa ympäri Britanniaa, kaikkiaan noin koulussa. Kuulin projektista ensimmäisen kerran 13-vuotiaana. Se kuulosti tosi jännältä, ja mitä enemmän ajattelin sitä, sitä enemmän mieleeni nousi kysymyksiä. Siitä heräsi niin kova kiinnostus tekniikkaan, että lopulta raivasin tieni Rolls-Roycen oppisopimuskoulutukseen, johon hyväksyttiin 12 opiskelijaa, kertoo Portisheadin lähellä asuva 16-vuotias Jess Herbert. Tiimi aloittaa testauksen Etelä-Afrikassa ensi vuonna. Ensiksi Bloodhound kiidätetään suihkumoottorin voimalla noin kilometriin tunnissa. Tuon jälkeen Green yrittää rikkoa oman autojen nopeusennätyksensä. Tiedot analysoidaan, ja autoon tehdään tarvittavat muutokset. Hybridiraketti asennetaan vuonna 2016, jolloin tiimin tavoitteena on saavuttaa noin km/h:n nopeus. Projekti kuulostaa siltä kuin se olisi suoraan seikkailukirjan sivuilta, mutta sen merkitys Greenille ja Bloodhound-tiimille on valtava. Kun aloittaa tyhjältä paperilta suunnittelemaan parasta mahdollista muotoa kiinnostavimpaan kuviteltavissa olevaan tieteelliseen ja teknologiseen haasteeseen alansa parhaimpiin kuuluvien ihmisten kanssa, tunnetta ei voi sanoin kuvailla, Green hehkuttaa. Se kiehtoo minua niin matemaatikkona kuin hävittäjälentäjänäkin, ja lisäksi pääsen ajamaan maailman nopeinta autoa. Miten siitä voisi olla pitämättä? Bloodhound-projektin hiilijalanjälki vastaa 4,1:tä lypsylehmää. AIKAISEMPIA AUTOJEN NOPEUSENNÄTYKSIÄ Nykyinen ennätys on 1 227,985 km/h mailin matkalla. Sen teki Andy Green vuonna 1997 autolla Thrust SSC. Muita kuuluisia nopeusennätyksen haltijoita: 1983 Thrust II, kuljettaja: Richard Noble 1 019,470 km/h 1970 The Blue Flame, kuljettaja: Gary Gabelich 1 014,496 km/h 1965 Spirit of America, kuljettaja: Craig Breedlove 966,574 km/h 1964 Bluebird, kuljettaja: Donald Campbell 648,730 km/h 1935 Blue Bird, kuljettaja: Malcolm Campbell 484,620 km/h 1929 Golden Arrow, kuljettaja: Henry Segrave 327,340 km/h metalworking world 19

20 tekniikka Teksti: Christer Richt Tuliko kotiläksyt tehtyä? Työstökoneet suunnitellaan yhä useammin siten, että niillä voidaan koneistaa mahdollisimman joustavasti erityyppisiä työkappaleita. Sorvauskeskusten ja monitoimikoneiden ominaisuudet mahdollistavat usein kappaleen koneistuksen yhdellä asetuksella ja aiempaa nopeammin. Christer Richt: Mikä on työstökoneinvestoinnin oikeaoppinen lähtökohta? Chris Mills: Uskon että jokaisen yrityksen on ensinnäkin syytä tarkastella kokonaisuutena koneen suorituskykyä ja käyttöastetta. Näin tuottavuus- ja takaisinmaksulaskelmille saadaan vankat perusteet. Konepajojen tulisi myös tiedostaa selkeästi, mikä niiden nykytilanne on ja mihin suuntaan halutaan kehittyä ja miten. On valtavan tärkeää investoida oikeanlaiseen koneeseen ja kalustaa se järkevästi. Meillä on tästä myös näyttöä. Jos konekantaa on ennestään, pitää kysyä itseltään Miksi ostin juuri tämän koneen, miksi jätin tuon option ja sen mahdollisuudet pois? Olosuhteet sanelevat aina omat rajoituksensa, mutta mieti kuitenkin tarkkaan, miten vanhasta kalustosta saataisiin enemmän irti. Jos valintana on silti uusi kone, se on tuhannen taalan tilaisuus saada reilu tasokorotus sekä kapasiteettiin että kannattavuuteen. Todella tuntuvia tuottavuusparannuksia saadaan analysoimalla huolellisesti tavoitteet, vaatimukset ja johtamalla niistä käsin tarvittava investointi ja optiot. Työkalujen osalta pystymme tarjoamaan paljon muutakin kuin pelkän terän. Christer Richt: Mutta jos konepajalla on jo vuosia hyvin toiminut ratkaisu, miksi muuttaa sitä? Chris Mills: Jos pitäydytään totuttuihin koneisiin, välineisiin, prosesseihin, työkaluihin, ohjelmiin ja menetelmiin, eikä hyödynnetä uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia kiristää tahtia, jäädään väistämättä kehityksestä jälkeen. Ei ole mikään luonnonlaki, että sorvauskeskus lastuaa vain 65 prosenttia työajasta. Yli-investointeja ja turhia rajoituksia on myös syytä varoa. Oikeisiin, kilpailukykyisimpiin ratkaisuihin päästään vain aloittamalla yhteistyö eri osapuolten kesken jo koneinvestoinnin alkuvaiheessa. Uskomme, että paras kokonaisratkaisu saadaan tekemällä kaikki kerralla oikein. Eliminoimalla turhat rajoitteet asiakkaalle saadaan maksimaalinen lisäarvo. Sisäiset ja ulkoiset sidosryhmät tulee analysoida huolellisesti, jotta kaikki oleelliset vaatimukset tulevat otetuksi huomioon. Christer Richt: Mitä sanot koneistuksen optimointimahdollisuuksista pienillä ja keskisuurilla volyymeillä? Chris Mills: Monitoimikoneet ovat ilman muuta lyhentäneet huimasti asetusaikoja, ja tätä etua hyödynnetään erityisesti lyhyiden ja keskipitkien sarjojen koneistuksessa. Korostaisin, että kaikkiin optioihin kannattaa perehtyä huolellisesti, jotta kaikesta saadaan irti maksimaalinen hyöty. 20 metalworking world

21 Kuinka koneinvestoinnille saadaan lyhyt takaisinmaksuaika ja miten tuotantoaika voidaan maksimoida pienillä ja keskisuurilla tuotantovolyymeillä? Metalworking Worldin tekninen toimittaja Christer Richt keskusteli Sandvik Coromantin koneintegroinneista vastaavan johtajan Chris Millsin kanssa. Sorvauskeskuksiin on nykyisin saatavissa tehokkaita pyöriviä työkaluja, joilla voidaan y-liikettä hyödyntäen hoitaa suurin osa 3-akselisista jyrsintä- ja poraustarpeista. Asetusaika kannattaa aina minimoida pikavaihtotyökalujen avulla. Eniten aikasäästöä tuovista ominaisuuksista makasiinin koko, korkea nestepaine, suorituskykyinen postprosessointi, pitkän sorvauspuomin kiinnitys syviä reikiä varten ei kannata tinkiä. Usein liian vähälle huomiolle jäävät vanhojen sorvaus- ja koneistuskeskusten modernisointimahdollisuudet, joilla koneiden tuottavuutta voidaan tuntuvasti parantaa. Sorvauskeskuksiin on nykyisin saatavissa todella tehokkaita pyöriviä työkaluja, joilla voidaan y-liikettä hyödyntäen hoitaa suurin osa 3-akselisista jyrsintä- ja poraustarpeista. Y-akselioption pois jättämistä kannattaa harkita todella tarkkaan, sillä se lisää myös sorvausasemia ja lyhentää siten asetusaikoja. Pikavaihtotyökaluja tai automaattista työkalunvaihtoa tulee myös harkita, koska asetukset vievät ison osan sorvin koneajasta. Työkalut tulee pyrkiä esiasettamaan koneen ulkopuolella sorvin käydessä. Koneistuskeskuksissa taas käyttöaste vaihtelee todella dramaattisesti riippuen siitä, onko koneessa paletti vai ei. Kokemukseni mukaan lisäinvestointi kannattaa lähes aina, ja taaskin suosittelen riittävän isoa makasiinia, johon mahtuvat kaikki tarvittavat komponentit tai sisartyökalut. Korkeapaineinen nestepumppu on lisäksi yleinen prosessivarmuutta parantava ratkaisu, jolla vihreä valo pysyy kauemmin päällä. metalworking world 21

22 Varmuus on PARAS teksti: tomas lundin kuva: adam lach Maulburg, Saksa. Unohda tuottavuuden metsästys. Sveitsiläinen Saksassa toimiva mittauslaitevalmistaja Endress+Hauser valmistaa jokaista tuotettaan keskimäärin miljoonana eri varianttina. Prosessivarmuus ja joustavuus ovat ratkaisevia tekijöitä varsinkin katkaisussa, osavalmistuksen viimeisessä, kriittisessä vaiheessa. Endress+Hauser löysi luotettavan menetelmän yhdessä kumppaninsa kanssa.

23 Armin Nüssle vannoo vakaiden, luotettavien prosessien nimeen työkalu ei saa kulua loppuun tai pahimmassa tapauksessa pilata kalliita osia, joista valmistetaan lähes ääretön määrä enimmäkseen räätälöityjä tuotteita. Tämä mittauslaite on tyypillinen esimerkki, Endress+Hauserin Etelä-Saksassa sijaitsevan Maulburgin päätehtaan tuotantopäällikkö sanoo. Hänen esittelemänsä instrumentti mittaa tutkan avulla vedenpinnan korkeutta valtavissa säiliöissä, joissa muutaman millimetrin sadasosan heitto voi merkitä kymmeniä tuhansia litroja. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, me valmistamme tätä tuotetta yli kahtena miljoonana varianttina. Jokaisella asiakkaalla on omat tarpeensa ja spesifikaationsa, hän selittää. Menestystarina sai alkunsa 60 vuotta sitten Etelä-Saksassa Lörrachissa, 10 kilometriä pohjoiseen Sveitsin Baselista. Insinööri George H Endress ja pankkiiri Ludwig Hauser toivat mittaustekniikkaa Englannista, työstivät tuotteita edelleen ja myivät ne prosessiteollisuudelle. Yritys syntyi ennen digitaalista aikakautta alueella, jossa riitti terävä-älyisiä keksijöitä ja itsepäisiä, maailmanmarkkinoille halajavia yrittäjiä. Uusia tuotteita ja omia keksintöjä kehitettiin tiuhaan tahtiin. Tänään George Endressin pojan Klaus Endressin johtama perheyritys Endress+Hauser on maailman johtavia mittausteknologian ja prosessiautomaation valmistajia, jolla on globaalisti yli työntekijää ja yli 1,7 miljardin euron liikevaihto. Yritys hakee vuosittain yli 200 patenttia. Lukemattomina variantteina valmistettavia tuotteita käytetään laajasti mm. vaarallisissa kemianteollisuuden sovelluksissa ja tiukat hygieniavaatimukset asettavissa tuotantoympäristöissä, kuten elintarviketeollisuudessa. Niitä löytyy öljynporauslautoilta, kunnallisista vedenkäsittelylaitoksista ja maidontuotannosta. Jotkut mittaavat pinnankorkeutta ja toiset virtauksia tai lämpötilaa. Kaikilla tuotteilla on kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä: ne valmistetaan lähes poikkeuksetta kalliista erikoisteräksestä, mikä edellyttää tuotannolta vakautta materiaalihukan välttämiseksi. Katkaisu on erityisen herkkä vaihe. Siinä lähes valmis tuote katkaistaan irti aihiosta. Siinä on monta vaaranpaikkaa, ja olemme jo hyvän aikaa etsineet uusia ratkaisuja, Nüssle sanoo. Tässä kuvaan tulee Sandvik Coromant. Vuoden 2010 lopulla Sandvik oli juuri käynnistänyt tutkimuksen 15 globaalin valmistajan keskuudessa ymmärtääkseen paremmin asiakkaiden uudelle katkaisusorvausjärjestelmälle asettamia vaatimuksia. Endress+Hauser Maulburgin edustajat olivat erittäin avoimia ja osasivat selittää tarkkaan omat vaatimuksensa ja odotuksensa, muistelee Sandvik Coromantin katkaisutuotespesialistina Saksassa toimiva Theo Jörissen. Emme aina päässeet helpolla. Vaatimukset olivat melko kovia. Ideoiden kehittelyryhmään kuului myös Ralf Hübner työkalujen myyntiyhtiö Hengst-Kessleristä. Projekti oli pitkälti yhteistyötä, jossa Torsten Enderwitz on ollut Endress+Hauserilla töissä 23 vuotta. Moana Deissillä on menossa toinen oppisopimusvuosi. Dimitri Eckard asettaa sorvia. metalworking world 23

24 [1] [1] Endress+Hauserilla on ikää 60 vuotta ja työntekijöitä yhteensä [2] Koneistaja Dimitri Eckard ja tuotantopäällikkö Armin Nüssle (oik.). [3] Tuotantopäällikkö Armin Nüssle (vas.) ja Theo Jörissen Sandvik Coromantilta keskustelevat katkaisusorvausprosessista. [4] Vuonna 2012 Endress+Hauser antoi Sandvik Coromantille tilaisuuden testata Corocut QD:n prototyyppiä. [2] [3] [4] kaikki toivat pöytään jotain uutta, hän sanoo. Endress+Hauserin päävaatimus oli, että prosessivarmuutta piti parantaa. Noin 30 sorvissa valmistettavat osat maksavat euroa, ja niiden valmistus kestää keskimäärin viisi minuuttia. Periaatteessa osat ovat valmiita, kun ne katkaistaan jopa 60 mm paksusta tankoaihiosta. Jos tämä vaihe menee pieleen, osa romutetaan ja prosessi on aloitettava alusta. Tällainen vahinko yleensä rikkoo myös työkalun ja pilaa koneen asetukset. Se taas vaatii koneistajan toimenpiteitä, ja kallista aikaa hukkaantuu. Tätä taustaa vasten meille on yhdentekevää, vaikka katkaisu kestäisi muutaman sekunnin kymmenesosan kauemmin, Nüssle sanoo. Tärkeintä on prosessin luotettavuus. Vuonna 2012 Endress+Hauser antoi Sandvik Coromantille tilaisuuden testata Corocut QD -työkalun prototyyppiä. Yhteistyön tuloksena syntyi lopullinen versio, jota Endress+Hauser testasi tiiviisti vuoden 2013 aikana. Nüsslen päätä ei kuitenkaan niin vain käännetty. Totta puhuakseni olin ensin varsin skeptinen. Mutta sitten näin tulokset, ja ne ylittivät odotuksemme, hän kertoo. Uudet työkalut kestävät keskimäärin viisi kertaa entisiä pitempään ja parantavat prosessivarmuutta uuden materiaalin, parannetun mallin ja optimoidun nesteensyötön ansiosta. Ne myös säästävät raaka-ainetta, koska niissä on pienemmät terät, jotka puolestaan lastuavat kapeamman uran. Prosessin luotettavuuden ohella Endress+Hauser asetti toisenkin vaatimuksen: se halusi yhden yleistyökalun eikä vinoa pinoa erikoisratkaisuja. Halusimme eroon epävarmuudesta ja virhemahdollisuuksista, Nüssle sanoo. Kaiken pitää olla yksinkertaista ja selkeää. Se on meidän periaatteemme. Sandvik Coromantin vastaus oli helppo plug-and-play-ratkaisu, jossa ei ole johtoja tai putkia eikä monimutkaisia kahvoja; teräyksikkö vain kiinnitetään paikalleen ja kone käynnistetään. Terälaatuja on vain yksi, mikä pienentää varastoja ja alentaa kustannuksia. Vanha tekniikka on elänyt aikansa Endress+Hauserilla. Kun nykyiset työkaluvarastot on käytetty loppuun, yritys siirtyy Sandvikin Corocut QD:hen, mutta varmuuden vuoksi käynnistysvaiheessa on mukana toinenkin työkaluvalmistaja. Kilpailevien työkalujen testauksessa mukana ollut koneistaja Dimitri Eckard pitää päätöstä hyvänä, mutta lisää, että hänen mielestään Sandvik Coromantin järjestelmä on vakain. 24 metalworking world

25 Corocut QD on Sandvik Coromantin uusi katkaisusorvausratkaisu. Sandvik Coromantin Saksassa toimiva tuotespesialisti Theo Jörissen valottaa sen etuja. Millä tavoin uusi ratkaisu eroaa vakiintuneista katkaisutekniikoista? Olennainen etu on suoraan terän rinta- tai päästöpintaan suunnattu nestesuihku, joka mahdollistaa syvän katkaisun tai suhteellisen leveät urat, jotka ovat muuten hankalia. Mitkä ovat tärkeimmät ominaisuudet? Suunnattu nesteensyöttö jäähdyttää lastuavaa särmää ja antaa mahdollisuuden koneistaa vaativampaa materiaalia suuremmalla nopeudella tai pidentää terän kestoikää. Mikä on insinöörin silmiin parasta? Plug-and-play-ratkaisumme on todellinen helmi. Siinä ei ole ikäviä letkuja tai putkia. Endress+Hauserilla voidaan myös koneistaa kaikkia materiaaleja 3 milliä leveällä katkaisulehdellä käyttäen CM-geometriaa ja laatua Eli yksi geometria, yksi työkalu ja yksi laatu riittää. Theo Jörissen, Sandvik Coromant Millaisia tuloksia Corocut QD:llä on saatu? Työkalun kestoikä on keskimäärin viisinkertainen vanhoihin malleihin verrattuna. Meillä on asiakkaita, jotka ovat säästäneet työkalukustannuksissa prosenttia. metalworking world 25

26 tekniikka Teksti: turkka kulmala Kuva: borgs Haaste: Miten luoda automaattinen digitaalisten työkalutietojen siirtojärjestelmä? Ratkaisu: Perusteet antaa merkkiriippumaton luokittelujärjestelmä GTC. DC LPR LB LU OAL GTC: geneerinen työkaluluokitus Tieto on valtaa Sekä teollisuus että työkalu- ja ohjelmistotoimittajat tarvitsevat yhä kipeämmin digitaalisia työkalutietoja. Useimmilla työkalutoimittajilla on ollut omat järjestelmänsä, joiden välinen tiedonvaihto on ollut käytännössä mahdotonta. Ainoa mahdollisuus on ollut syöttää isoja tietokantoja valmistusjärjestelmiin manuaalisesti. Se vie aikaa ja altistaa virheille. Eräs autonvalmistaja ilmoittaa käyttäneensä viime vuosina kymmeniä tuhansia työtunteja työkalutietojen käsittelyyn. Kaikille osapuolille tarjoutuu isoja etuja, kun työkalutietojen esittämistä ja vaihtoa koskevan ISO standardin työkaluluokat ja -ominaisuudet yhdistetään toimittajista riippumattomaan luettelorakenteeseen. ISO 13399:n täysimittaisesti omaksuneet Sandvik Coromant ja Siemens PLM Software ovat kehittäneet ensimmäisen version uudesta luettelorakenteesta nimeltä Generic Tool Classification (GTC), jonka ylläpitäjäksi tulee toimittajariippumaton organisaatio. GTC:n tarkoituksena on täydentää standardia merkkiriippumattomalla ja helposti omaksuttavalla luokitusjärjestelmällä. GTC helpottaa työkaluluokkien ja parametrien valmistelua vastaanottavan järjestelmän mukaisiksi. Navigointia ja hakuja helpottaa geneerinen ja hierarkkinen luettelorakenne. Käyttäjä voi lisätä manuaalisesti luokittelemattomia tai itse määrittelemiään työkaluja. GTC tukee keskeisiä formaatteja, kuten STEP 3D -mallit, 2D-piirustukset ja mittapiirustukset. Sen merkittävä etu on parempi yhteensopivuus CAM-järjestelmien kanssa. 3D-valmius helpottaa solidimallien käyttöä NC-ohjelmoinnissa, esiasetuksissa ja simuloinnissa. CAM-toimittajien mukaan tuloksena voi olla jopa 20 prosentin tuottavuusparannus. Sandvik Coromant ja yhteistyökumppani TDM Systems kehittävät lisäksi ISO 13399:n ja GTC:n pohjalta omaa työkalunhallintaohjelmistoa nimeltä Adveon. Normaalisti CAM-järjestelmään integroitava Adveon pystyy ottamaan vastaan minkä tahansa työkaluvalmistajan tuotetietoja. Tuotetiedoilla täydennettynä Adveon antaa käyttäjälle vapaat kädet luoda vaativia työkalukokoonpanoja, joita voi hyödyntää CAM-järjestelmässä mm. ohjelmointiin ja törmäystarkasteluihin. Maailmassa on arviolta CAM-työasemaa, ja määrä kasvaa jatkuvasti. GTC ja Adveon tarjoavat koko teollisuudelle merkittäviä säästömahdollisuuksia. 26 metalworking world

27 DCON Asiakastapaus Ilmailuteollisuudessa koneistetaan usein erittäin kalliita osia, mikä korostaa CAM-ohjelmistojen simulointiominaisuuksien merkitystä. Eräs asiakas investoi 25 henkilövuotta tarvitsemansa työkalukirjaston kokoamiseen. Kirjastoa käyttää 36 CAM-ohjelmoijaa, ja sitä pitää yllä kaksi päätoimista työntekijää. Asiakkaan oman arvion mukaan Adveon olisi säästänyt vähintään 23 henkilövuotta eli 92 % työajasta, ja ylläpitotyön tarve poistuisi kokonaan. Lisäksi kaikkien 36 CAM-ohjelmoijan työaikaa vapautuisi arviolta %. GTC-luokitus nivoo yhteen ISO standardin työkaluluokat ja toimittajasta riippumattoman luettelorakenteen. Tuloksena on parempi yhteensopivuus CAM-järjestelmien kanssa. Tiivistelmä Sandvik Coromant kehittää yhteistyössä Siemens PLM Softwaren kanssa avointa, merkkiriippumatonta ISO standardin sovellusta, joka tarjoaa merkittäviä etuja ja säästömahdollisuuksia työkalutietojen käsittelyyn. metalworking world 27

28 Indonesia nousee Indonesia. Aikahyppy vajaat 20 vuotta eteenpäin: Indonesia ja sen 135 miljoonaa maksukykyistä kuluttajaa voivat hyvinkin muodostaa maailman seitsemänneksi suurimman kansantalouden. Juna lähtee, lippuja varataan, eikä kyydistä kannata jäädä. Savusumu ja pöly värjäävät pahasti saastuneen Jakartan aamuilmaa. BKT:n vuosikasvu (%) , , , ,25¹

29 Teksti: Tomas Lundin Indonesia on Kaakkois-Aasian suurin kansantalous. Indonesian menestystarina on jäänyt Kiinan varjoon, sanoo BNP Paribas Investment Partnersin Aasian markkinointijohtaja Mark te Riele. Monen mielikuvia hallitsevat ylikorostuneesti kielteinen mediahuomio ja luonnonkatastrofit. Indonesia kärsi 1990-luvulla ankarasti Aasian talouskriisistä. Bruttokansantuotteen (BKT) kasvu hyytyi 4,7 prosentista (1997) pakkasen puolelle 13,6 prosenttiin (1998). Tammikuussa 1998 rupian arvo romahti viidessä päivässä alle puoleen. Pankit sulkivat ovensa, ja maasta vuoti pääomia. Tilanne rauhoittui vasta Kansainvälisen valuuttarahaston elvytyspakettien, veristen mellakoiden ja lopulta presidentti Suharton eron jälkeen. Siitä lähtien Indonesian talous on kasvanut vuosittain 4 6 prosenttia. Inflaatio laskee, samoin valtion velka, ja demokratia on vakiintunut Suharton 31-vuotisen sotilasdiktatuurin jälkeen. Indonesia on nykyisin Kaakkois-Aasian suurin kansantalous ja maailman neljänneksi väkirikkain maa. Kaikkien kansantalouksien joukossa se on sijalla 17. Konsulttiyritys McKinsey arvioi Indonesian nousevan vuoteen 2030 mennessä seitsemänneksi, kun kärkeen kohonnee Kiina ennen USA:ta ja Intiaa. OECD:n pitkän aikavälin ennusteessa Indonesia on vain 20 vuotta myöhemmin maailman neljänneksi suurin kansantalous. Huima kehitys perustuu valtaviin kotimaan markkinoihin ja kasvavaan keskiluokkaan. McKinseyn optimistisimman skenaarion mukaan Indonesiassa on vuoteen 2030 mennessä 90 miljoonaa uutta maksukykyistä kuluttajaa. Kuluttajapalveluiden, maa- ja kalatalouden ja energia- ja koulutusalojen arviolta 1,8 biljoonan dollarin liikevaihto houkuttanee laajalti koti- ja ulkomaisia sijoittajia. Indonesian uskotaan kohoavan vuoteen 2025 mennessä kehittyneiden maiden joukkoon. Valtion pitkän aikavälin kasvuohjelma tavoittelee kansalaisten vuotuisen keskitulon kasvua nykyisestä dollarista dollariin. Kansantalouden tasolla kasvua kertyisi 878 miljardista dollarista lähes 4,5 biljoonaan dollariin. Strategisille aloille kaavaillaan miljardi-investointeja. Näitä ovat raaka-aineiden ja elintarvikkeiden tuotanto, kuljetukset, matkailu ja infrastruktuuri valituilla väylillä. Yksi niistä on kilometriä pitkä Trans-Sumatran moottoritie, joka yhdistää vuonna 2025 luonnonvaroiltaan rikkaan Sumatran saaren 10 provinssia toisiinsa. Toinen suurhanke on 27 kilometrin pituinen ja vähintään 10 miljardin dollarin arvoinen maayhteys Jaavan ja Sumatran välisen Sundasalmen yli, mukaan lukien maailman suurin riippusilta. Näkymät ovat huimaavia. Mutta tie maatalousvaltaisesta raaka-aineiden tuottajasta korkean jalostusarvon teollisuus- ja palvelutalouteen on täynnä vaaroja. Isoimpia haasteita on koulutusjärjestelmä. Lentokentti- Indonesian taloudellinen kasvuohjelma Talouskäytävät Lyhenteellä MP3EI tunnetun kasvuohjelman keskeinen osa on ns. talouskäytävien kehittäminen eri alueiden mahdollisuuksien ja vahvuuksien mukaan. Kunkin pääsaaren potentiaalin ja strategisen roolin perusteella on määritelty seuraavat kuusi talouskäytävää: Sumatra Tuotannon ja luonnonvarojen jalostuksen keskus, kansakunnan energiareservi Jaava Teollisuuden ja palveluiden kehityskeskus Kalimantan Kaivos- ja energiateollisuuden tuotanto- ja jalostuskeskus Sulawesi Maatalouden, plantaasien, kalastuksen, öljyn- ja kaasuntuotannon ja kaivosteollisuuden tuotanto- ja jalostuskeskus Bali Nusa Tenggara Matkailun ja elintarvikehuollon pääväylä Papua Molukit Elintarviketuotannon, kalastuksen ja energia- ja kaivosteollisuuden keskus metalworking world 29

CoroMill 390 Varsijyrsimet teräkoolla 07 Teräslaatu GC1130

CoroMill 390 Varsijyrsimet teräkoolla 07 Teräslaatu GC1130 CoroMill 390 Varsijyrsimet teräkoolla 07 Teräslaatu GC1130 Uudet, halkaisijaltaan pienet varsijyrsimet teräkoolla 07 tuovat CoroMill 390 -jyrsimen hyväksi todetun suorituskyvyn tarjolle töihin, joissa

Lisätiedot

Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin

Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin Mietitkö uuden koneen hankkimista? Seuraavat 60 sekuntia voivat säästää Sinulta pitkän pennin Alusta alkaen oikein Viisaat päätökset, hyvät tulokset Alusta alkaen järkevästi ja huolellisesti harkittu työstökoneinvestointi

Lisätiedot

Lentokoneen runko Fokuksessa porausratkaisut

Lentokoneen runko Fokuksessa porausratkaisut Lentokoneen runko Fokuksessa porausratkaisut Komposiitit alumiini titaani ruostumaton teräs Uusiin korkeuksiin Ilmailuteollisuus kehittyy jatkuvasti. Toleranssit tiukkenevat, koneistusprosessit mutkistuvat

Lisätiedot

Luotettavuutta syviin pistoihin

Luotettavuutta syviin pistoihin Luotettavuutta syviin pistoihin Käyttäjien vaatimukset... syvässä pistosorvauksessa olivat uuden työkalukonseptin kehitystyön lähtökohta heti alusta alkaen. Perusteet antoi laaja yhteistyö teollisuuden

Lisätiedot

Koneinvestoinnit. Alusta alkaen oikein. Selvitetään yhdessä, miten koneinvestointisi maksaa itsensä takaisin. Paljon nopeammin.

Koneinvestoinnit. Alusta alkaen oikein. Selvitetään yhdessä, miten koneinvestointisi maksaa itsensä takaisin. Paljon nopeammin. Koneinvestoinnit Alusta alkaen oikein Selvitetään yhdessä, miten koneinvestointisi maksaa itsensä takaisin. Paljon nopeammin. 12 minuuttia voi säästää 12 kuukautta Jos harkitset uuden työstökoneen hankkimista,

Lisätiedot

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi

Meidän visiomme......sinun tulevaisuutesi Meidän visiomme... Asiakkaittemme akunvaihdon helpottaminen...sinun tulevaisuutesi Uusia asiakkaita, lisää kannattavuutta ja kehitystä markkinoiden tahdissa Synergy Battery Replacement Programme The Battery

Lisätiedot

Lastuavat työkalut - Sandvik Coromant. Pyörivät työkalut JYRSINTÄ PORAUS AVARRUS TYÖKALUJÄRJESTELMÄT 2012

Lastuavat työkalut - Sandvik Coromant. Pyörivät työkalut JYRSINTÄ PORAUS AVARRUS TYÖKALUJÄRJESTELMÄT 2012 Lastuavat työkalut - Sandvik Coromant Pyörivät työkalut YRSINTÄ AVARRUS TYÖKALUÄRSTLMÄT 2012 Sopivan poran valinta ROT - IN Sopivan poran valinta 1 Määritä reiän halkaisija ja poraussyvyys tsi taulukossa

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

HYBRIDIEN INVAASIO. Tutkimus Euroopan liikkuvan työvoiman laitevalinnoista

HYBRIDIEN INVAASIO. Tutkimus Euroopan liikkuvan työvoiman laitevalinnoista HYBRIDIEN INVAASIO Tutkimus Euroopan liikkuvan työvoiman laitevalinnoista Hybridit horjuttavat kannettavien tietokoneiden valta-asemaa Euroopassa Tablet-laitteisiin kohdistuneista odotuksista huolimatta

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj

RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj RAHAPÄIVÄ 20.9.2011 Megatrendien hyödyntäminen Matti Alahuhta Toimitusjohtaja, KONE Oyj Agenda Taloudellinen kehitys Johtaminen megatrendejä hyödyntäen Johtaminen tämän päivän epävarmassa ympäristössä

Lisätiedot

Sopivan poran valinta

Sopivan poran valinta pdrilling Content Sopivan poran valinta Sopivan poran valinta 1 Määritä reiän halkaisija ja poraussyvyys tsi taulukossa lueteltujen porien halkaisija-alueet ja poraussyvyydet. 2 Valitse poramalli Valitse

Lisätiedot

Inveio Uni-directional crystal orientation. GC4325 tehty kestämään. Pitkäkestoista teräksen sorvausta

Inveio Uni-directional crystal orientation. GC4325 tehty kestämään. Pitkäkestoista teräksen sorvausta Inveio Uni-directional crystal orientation tehty kestämään Pitkäkestoista teräksen sorvausta Luotettavat teräsärmät Sandvik Coromantin spesialistien haasteena oli kehittää teräksen sorvaukseen terälaatu,

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA 2.4.2011 Petteri Pihlajamäki Executive Vice President, Pöyry Management Consulting Oy Esityksen

Lisätiedot

Valkoinen kirja. Valjasta lastuamisnesteen edut katkaisussa ja uransorvauksessa

Valkoinen kirja. Valjasta lastuamisnesteen edut katkaisussa ja uransorvauksessa Valkoinen kirja Valjasta lastuamisnesteen edut katkaisussa ja uransorvauksessa Katkaisu ja uransorvaus ei perinteisesti ole ollut koneistajien suosikkitöitä. Kapean terän ja pitimen sekä toisaalta vaativien

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari 23.5.2013, Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT 2 Liuskekaasua Eurooppaan? Forsström & Koljonen 2013. Arvioita liuskekaasun

Lisätiedot

GHG-Control: Kasvihuonekaasupäästöjen mittauksella laskentaa tarkempiin tuloksiin

GHG-Control: Kasvihuonekaasupäästöjen mittauksella laskentaa tarkempiin tuloksiin YLEISTIETOJA GHG-Control: Kasvihuonekaasupäästöjen mittauksella laskentaa tarkempiin tuloksiin Ainutlaatuinen in-situ-ratkaisu kasvihuonekaasupäästöjen hallintaan Suora mittaus laskennan sijaan: Säästä

Lisätiedot

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012

Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä. Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Uusien kanavien haasteet ja mahdollisuudet mediaviestinnässä Kasper Stenbäck Johtaja, verkko ja teknologiat Cocomms Oy 30.5.2012 Cocomms lyhyesti Vahvuuksiamme ovat yritys-, talous-, terveys- ja lääke-

Lisätiedot

PAREMPI TERÄS PAREMPI TULEVAISUUS. Yritysesittely 2015

PAREMPI TERÄS PAREMPI TULEVAISUUS. Yritysesittely 2015 PAREMPI TERÄS PAREMPI TULEVAISUUS Yritysesittely 2015 Saanko esitellä: Ovako Kehittää teknologisesti korkeatasoisia koneenrakennusteräksiä Asiakkaina maailmanlaajuisesti johtavia laakeri-, konepaja- ja

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät?

Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Markku Ollikainen Ympäristöekonomian professori Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastonmuutos, ilmastopolitiikka ja talous mitkä ovat näkymät? Helsingin seudun ilmastoseminaari 12.2.2015 1. Vihreä talous

Lisätiedot

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE

Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE Lämpöputkilämmönsiirtimet HPHE LÄMMÖNTALTEENOTTO Lämmöntalteenotto kuumista usein likaisista ja pölyisistä kaasuista tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden energiansäästöön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen

Lisätiedot

AVOIMEN TUOTTEEN HALLINTAMALLIT. Kunnassa toteutettujen tietojärjestelmien uudelleenkäyttö. Yhteentoimivuutta avoimesti 2.12.2011

AVOIMEN TUOTTEEN HALLINTAMALLIT. Kunnassa toteutettujen tietojärjestelmien uudelleenkäyttö. Yhteentoimivuutta avoimesti 2.12.2011 AVOIMEN TUOTTEEN HALLINTAMALLIT Kunnassa toteutettujen tietojärjestelmien uudelleenkäyttö Yhteentoimivuutta avoimesti 2.12.2011 Erikoistutkija, MSc. Tapio Matinmikko, Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Esittäjästä

Lisätiedot

...ILMAN KOMPROMISSEJA!

...ILMAN KOMPROMISSEJA! ...ILMAN KOMPROMISSEJA! MODUULIRAKENNE Kentällä laajennettavissa yksittäisillä venttiilipaikoilla Venttiilimäärä valittavissa aina 16 paikkaan asti Saatavana laadukkaita lisätarvikkeita Kaksi eri kokoa

Lisätiedot

WSX445. Uuden sukupolven tasojyrsimellä kaksipuoleisilla kääntöterillä

WSX445. Uuden sukupolven tasojyrsimellä kaksipuoleisilla kääntöterillä WSX445 kevyttä koneistusta Uuden sukupolven tasojyrsimellä kaksipuoleisilla kääntöterillä DOUBLE-Z geometria 1. Matalat lastuamisvoimat 2. SOPII KAIKenlaisiin KONEISIIN 3. ERINOMAINEN lastunpoisto 4. Lastu

Lisätiedot

WSX445 KEVYTTÄ KONEISTUSTA UUDEN SUKUPOLVEN TASOJYRSIMELLÄ KAKSIPUOLEISILLA KÄÄNTÖTERILLÄ

WSX445 KEVYTTÄ KONEISTUSTA UUDEN SUKUPOLVEN TASOJYRSIMELLÄ KAKSIPUOLEISILLA KÄÄNTÖTERILLÄ WSX445 KEVYTTÄ KONEISTUSTA UUDEN SUKUPOLVEN TASOJYRSIMELLÄ KAKSIPUOLEISILLA KÄÄNTÖTERILLÄ Uusi kaksipuolinen Z -geometria, jossa yhdistyvät positiivisen ja negatiivisen kääntoterän parhaat ominaisuudet.terävä

Lisätiedot

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia

Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.

Lisätiedot

Green Means -esimerkkejä. Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta

Green Means -esimerkkejä. Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta Prima Power Green Means kestävästi tuottavaa tulevaisuutta Prima Power -tuoteohjelman jatkuvalla kehittämisellä on pitkät perinteet. Päämäärinä ovat olleet suurempi joustavuus ja parempi käyttötalous,

Lisätiedot

Apollo SPEEDY Syöttölaite

Apollo SPEEDY Syöttölaite Perkkoonkatu 5 Puh. 010 420 72 72 www.keyway.fi 33850 Tampere Fax. 010 420 72 77 palvelu@keyway.fi Apollo SPEEDY Syöttölaite PLC - Ohjaus Askelmoottori Syöttö pituus : 1 12 m Vahva, alumiini rakenne Moottori

Lisätiedot

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja

Boliden Kokkola. vastuullinen sinkintuottaja Boliden Kokkola vastuullinen sinkintuottaja Sinkkiteknologian edelläkävijä Luotettavaa laatua Boliden Kokkola on yksi maailman suurimmista sinkkitehtaista. Tehtaan päätuotteet ovat puhdas sinkki ja siitä

Lisätiedot

Jabro Tools tuotevalikoima

Jabro Tools tuotevalikoima Tervetuloa! Jabro Tools tuotevalikoima Koodiavain nimityksille Jabro VHM Yleiskäyttö Työkalumerkintä alkaa J Esim: J40 Jabro Tornado Suurnopeusjyrsintä High Speed Machining Työkalumerkintä alkaa JH Esim:

Lisätiedot

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist

Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Tulevaisuuden tehdas 2020 Petri Laakso, Senior Scientist Global Factory Tulevaisuuden tehdas on toimiva ja kilpailukykyinen yritysverkosto, jolla on toimintoja niin halvan

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori

Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle. Antti Jääskeläinen Matti Vuori Testauksen tuki nopealle tuotekehitykselle Antti Jääskeläinen Matti Vuori Mitä on nopeus? 11.11.2014 2 Jatkuva nopeus Läpäisyaste, throughput Saadaan valmiiksi tasaiseen, nopeaan tahtiin uusia tuotteita

Lisätiedot

Uudet työkalut ja ratkaisut 2015.1

Uudet työkalut ja ratkaisut 2015.1 Uudet työkalut ja ratkaisut 2015.1 Tervetuloa! Tällä kertaa julkaisemme ylpeänä kaksi täysin uutta jyrsinkonseptia: Raskaaseen koneistukseen tarkoitetut CoroMill Plura -varsijyrsimet asettavat mittapuun

Lisätiedot

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta 29.1.2014 Leena Mörttinen/EK Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomella edessä oma rankka rakennemuutos samalla,

Lisätiedot

Sijoittamisen trendit

Sijoittamisen trendit Sijoittamisen trendit Suvi Tuppurainen myynti- ja markkinointijohtaja, Nordnet Suomi 16.10.2013 Naisten ilta Pörssissä 1. Kehittyvien markkinoiden merkitys maailman taloudessa kasvaa Aasian osuus maailman

Lisätiedot

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Rahapäivä 14.9.2010 Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi Matti Alahuhta Toimitusjohtaja Sisältö Vuosi on alkanut hyvin KONEen kilpailukyvyn kehittäminen Miten KONE on kehittynyt

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Maailman johtava kehittyneiden materiaalien toimittaja

Maailman johtava kehittyneiden materiaalien toimittaja Uusi Outokumpu 02 Maailman johtava kehittyneiden materiaalien toimittaja Kaupungit kasvavat, ihmiset matkustavat entistä enemmän ja väestönkasvu tuo uusia vaatimuksia tavaroita ja palveluja tuottaville

Lisätiedot

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen

Canon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.

Lisätiedot

MACHINERY on laadunvarmistaja

MACHINERY on laadunvarmistaja MACHINERY on laadunvarmistaja Mitä tapahtuu huomenna? entä jos omaisuudelle tapahtuu jotain? entä jos kalustolle tapahtuu jotain? entä jos sinulle tapahtuu jotain? MACHINERY ennakoi, ennaltaehkäisee ja

Lisätiedot

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin

Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin Esittelyssä AutoDome Easy Täydellinen keskikokoisiin kohteisiin PTZ-kamera, joka on suunniteltu sopimaan täydellisesti kaikkialle Kun kiinteä minidome-kamera ei riitä, mutta perinteinen PTZ-kamera on turhan

Lisätiedot

Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA

Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Ammattitaitoisia KONEISTAJIA SAATAVILLA Usein kuultu väite on, ettei ammattitaitoisia koneistajia ole riittävästi Osaamista on mahdollista parantaa asiantuntevalla koulutuksella. Koulutamme koneistajista

Lisätiedot

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT

OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX vesileikkuujärjestelmät voivat leikata laajalti erilaisia materiaaleja. Hioma-aineella varustetut vesileikkurit voivat käytännössä leikata kaikkia materiaaleja, sisältäen

Lisätiedot

ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager

ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager ENEMMÄN VAI FIKSUMMIN? - ÄLÄ TAPA UUSIA BISNESMAHDOLLISUUKSIA TEHOTTOMALLA TYÖLLÄ! Anssi Tikka, Business Unit Manager Näin saat palvelun laadun, nopeuden ja kannattavuuden kohtaamaan varastoissa ja logistiikkakeskuksissa.

Lisätiedot

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013

Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä. Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Kokemuksia keksimisestä, yrittäjyydestä ja verkostoitumisen tärkeydestä Aulis Kärkkäinen Technopolis Business Breakfast 22.8.2013 Vastantekoa sarjatuotantona pakollinen työharjoittelujakso kesällä 1962

Lisätiedot

Optim erikoisluja teräs. Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön. www.ruukki.fi

Optim erikoisluja teräs. Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön. www.ruukki.fi Optim erikoisluja teräs Nostureiden uusi sukupolvi - teoriasta käytäntöön www.ruukki.fi Paremmin, korkeammalle Nosturivalmistuksessa suunnittelupöydän ja edistyksellisen lopputuotteen välinen kuilu kapenee

Lisätiedot

II Voitto-seminaari Konseptointivaihe 01.04.04

II Voitto-seminaari Konseptointivaihe 01.04.04 II Voitto-seminaari Konseptointivaihe 01.04.04 08.45-09.00 Kahvi Voitto II seminaariohjelma 01.04.04 09.00-09.15 Tuotekonseptoinnin haasteet/ VTT Tiina Apilo 09.15-09.30 Konseptoinnin eri tasot/ TKK Matti

Lisätiedot

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI

ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL YHDESSÄ VAHVEMPI ASCOM MIRATEL LUONTEVA YHDISTYMINEN Suomalaisen terveydenhuollon alalla nimi Miratel tarkoittaa samaa kuin laadukkaat viestintätuotteet, -ratkaisut

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Porausta tehdään erilaisilla työstökoneilla niin sorvissa, porakoneissa kuin koneistuskeskuksissa.

Porausta tehdään erilaisilla työstökoneilla niin sorvissa, porakoneissa kuin koneistuskeskuksissa. Poraus Tampereen Teknillinen Yliopisto Heikki Tikka Porausta tehdään erilaisilla työstökoneilla niin sorvissa, porakoneissa kuin koneistuskeskuksissa. Porausta ovat: poraus ydinporaus väljennys kalvinta

Lisätiedot

Konsultointialan tulevaisuuden näkymät ja haasteet. 12.5.2016/Matti Mannonen

Konsultointialan tulevaisuuden näkymät ja haasteet. 12.5.2016/Matti Mannonen Konsultointialan tulevaisuuden näkymät ja haasteet 12.5.2016/Matti Mannonen M Suunnittelu- ja konsultointiyritykset kasvavat ja työllistävät Suomessa erittäin haastavassa toimintaympäristössä 250 225 200

Lisätiedot

BE STRONGER WITH BE.

BE STRONGER WITH BE. BE STRONGER WITH BE. FI BE GROUP YHDESSÄ ENEMMÄN ETUJA ASIAKKAALLE BE Group Oy Ab on osa Pohjois- Euroopan johtavaa teräksen, ruostumattoman teräksen ja alumiinin kauppaan ja tuotantopalveluihin erikoistunutta,

Lisätiedot

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa

Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Miten Suomen käy? Kansantaloutemme kilpailukyky nyt ja tulevaisuudessa Matti Pohjola Kilpailukyky Yhteiskunnan kilpailukyky = kansalaisten hyvinvointi aineellinen elintaso = tulotaso = palkkataso työllisyys

Lisätiedot

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

uusia päämääriä Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Rio+20 Lisää tähän ja otsikko kestävä kehitys tuloksia ja uusia päämääriä Johtaja, EK Säteilevät Naiset seminaari Rion ympäristö- ja kehityskonferenssi 1992 Suurten lukujen tapahtuma 180 valtiota, 120

Lisätiedot

TALOUS TUTUKSI koulutus 4.9.2013. Kasvuyritys esittäytyy. Alphaform Nordic. KTM Dan Björklöf Toimitusjohtaja

TALOUS TUTUKSI koulutus 4.9.2013. Kasvuyritys esittäytyy. Alphaform Nordic. KTM Dan Björklöf Toimitusjohtaja TALOUS TUTUKSI koulutus 4.9.2013 Kasvuyritys esittäytyy Alphaform Nordic KTM Dan Björklöf Toimitusjohtaja Alphaform Euroopan johtava 3D tulostuksen osaaja Alphaform on sovelluslähtöinen teknologiayritys

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto SAIKA-tutkimusprojekti 1.11.2009-31.12.2011) Professori Pirjo Ståhle Tulevaisuuden tutkimuskeskus,

Lisätiedot

Tuulivoiman ympäristövaikutukset

Tuulivoiman ympäristövaikutukset Tuulivoiman ympäristövaikutukset 1. Päästöt Tuulivoimalat eivät tarvitse polttoainetta, joten niistä ei synny suoria päästöjä Valmistus vaatii energiaa, mikä puolestaan voi aiheuttaa päästöjä Mahdollisesti

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Ympäristövastuu Ruukin teräspaalutuotteissa

Ympäristövastuu Ruukin teräspaalutuotteissa Ympäristövastuu Ruukin teräspaalutuotteissa Minna Salmi Ruukin Teräspaalupäivä 26.1.2012 Ympäristövastuu terästuotannosta teräspaalutuotteisiin Luotettava paalun valmistusketju RR- ja RD-paalujen edut

Lisätiedot

Uutta erikoisterästä: Taloudellinen Viega Sanpress -putki 1.4521

Uutta erikoisterästä: Taloudellinen Viega Sanpress -putki 1.4521 Uutta erikoisterästä: Taloudellinen Viega Sanpress -putki 1.4521 Suunnittelu ja kustannuslaskenta taloudellisiksi: Viega Sanpress 1.4521 -putki Viegan vastaus epävakaisiin erikoisterästen hintoihin Erikoisteräksestä

Lisätiedot

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen

Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut. Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi. KHT Antti Ollikainen Kasvuun ohjaavat neuvontapalvelut Deloitten menetelmä kasvun tukemiseksi KHT Antti Ollikainen 23.9.2010 Johdanto: miksi yrityksen pitäisi kasvaa? Suuremmalla yrityksellä on helpompaa esimerkiksi näistä

Lisätiedot

Mirkan kokonaisratkaisut. rakentamiseen ja remontointiin

Mirkan kokonaisratkaisut. rakentamiseen ja remontointiin Mirkan kokonaisratkaisut rakentamiseen ja remontointiin RAKENTAMINEN JA REMONTOINTI Mirkan tuotteet rakentamiseen ja remontointiin Tervetuloa pölyttömän hionnan uuteen maailmaan. Mirkan kokonaisratkaisu

Lisätiedot

Teollinen Internet. Tatu Lund

Teollinen Internet. Tatu Lund Teollinen Internet Tatu Lund Suomalaisen yritystoiminnan kannattavuus ja tuottavuus ovat kriisissä. Nokia vetoinen ICT klusteri oli tuottavuudeltaan Suomen kärjessä ja sen romahdus näkyy selvästi tilastoissa.

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas

Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden energiaratkaisut? Jyrki Luukkanen/Jarmo Vehmas Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian kehitys Ympäristöpolitiikan kehitys 19.4.2010 2 Globaali

Lisätiedot

KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT. hyvinvoinnin maailma...

KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT. hyvinvoinnin maailma... KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT hyvinvoinnin maailma... Hygieniaa ja mukavuutta yksinkertaisesti 1 Keskuspölynimuri 2 PVC-putket 3 Äänenvaimennin 4 Imurasia Kuvat ovat suuntaa-antavia. KESKUSPÖLYNIMURIJÄRJESTELMÄT

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Se ei ole vain porakone

Se ei ole vain porakone Se ei ole vain porakone Me olemme Bosch. Rakennamme turvallisempaa ja kestävämpää kehitystä. Rakennamme ihmisläheisempää ja energiatehokkaampaa tulevaisuutta. Seuraavilta sivuilta löydät esimerkkiratkaisujamme

Lisätiedot

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi

Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia. Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Energia tulevaisuudessa Epävarmuutta ja mahdollisuuksia Jyrki Luukkanen Tutkimusprofessori jyrki.luukkanen@tse.fi Tulevaisuuden epävarmuudet Globaali kehitys EU:n kehitys Suomalainen kehitys Teknologian

Lisätiedot

Refecor Oy. Jyrki Portin. Sensoriverkot Massamarkkinoille Suunnittelun ja valmistuksen haasteita

Refecor Oy. Jyrki Portin. Sensoriverkot Massamarkkinoille Suunnittelun ja valmistuksen haasteita Refecor Oy Jyrki Portin Sensoriverkot Massamarkkinoille Suunnittelun ja valmistuksen haasteita Esittelyni 11 vuotta suunnittelukokemusta RF, antennit ja radioteknologiat Systeemisuunnittelu Elektroniikka,

Lisätiedot

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön

People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön People. Passion. Performance. Hydrauliset RX-iskuvasarat kovaan käyttöön KULJETUSAJONEUVOON KIINNITETTÄVÄT VANKKATEKOISET HYDRAULISET LUOTETTAVAT CHICAGO PNEUMATIC -ISKUVASARAT ON RAKENNETTU KESTÄMÄÄN.

Lisätiedot

maailmaa Renkaat pyörittävät

maailmaa Renkaat pyörittävät Sinun Juuri nyt maailmassa rullaa miljardeja renkaita Joka päivä valmistetaan satoja tuhansia uusia renkaita renkaanjälkesi Millaisen renkaanjäljen sinä jätät? Renkaat pyörittävät maailmaa Kaikki ympärilläsi

Lisätiedot

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry 2.10.2014 Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry Kaikki asiakkaastasi! Sen lisäksi, että sahat tuottavat trendikästä tuotetta,

Lisätiedot

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ

www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ www.ruukki.fi/flex RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ JA ALUMIINIA TOIVEIDESI MUKAAN Ruukki FLEX Ruostumaton teräs ja alumiini juuri sinun mittojesi mukaan Ajattele ratkaisua, jossa saat yhden kontaktin palveluna juuri

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat

Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat Suhdanteet ja rahoitusmarkkinat J uhana B rotherus Ekonomis ti 26.11.2014 Talouskasvu jäänyt odotuksista 2 USA kohti kestävää kasvua Yritykset optimistisia Kuluttajat luottavaisia 3 Laskeva öljyn hinta

Lisätiedot

Kahvittelusta tositoimiin

Kahvittelusta tositoimiin Kahvittelusta tositoimiin Vierailut ja delegaatiot Aaltoon osana kansainvälistymisstrategiaa Toukokuu 2012 Leena Plym-Rissanen Aalto University - Where Science and Art meet Technology and Business A merger

Lisätiedot

Avarrus. Teoriaa F 4. Valintaprosessi F 9. Valikoiman yleisesittely F 14. Käyttö F 21. Ongelmanratkaisu F 25 F 3

Avarrus. Teoriaa F 4. Valintaprosessi F 9. Valikoiman yleisesittely F 14. Käyttö F 21. Ongelmanratkaisu F 25 F 3 2 on menetelmä, jossa pyörivällä työkalulla suurennetaan reikiä, jotka on valmistettu esim. koneistamalla, valamalla, takomalla, ekstruusiolla tai polttoleikkaamalla. Teoriaa 4 Valintaprosessi 9 Valikoiman

Lisätiedot

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely

Business Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,

Lisätiedot

REFERENSSIT Laserhitsatut levyt - ainutlaatuisia ratkaisuja

REFERENSSIT Laserhitsatut levyt - ainutlaatuisia ratkaisuja REFERENSSIT Laserhitsatut levyt - ainutlaatuisia ratkaisuja www.ruukki.fi 1 Laserhitsauksen monipuoliset mahdollisuudet Ruukin laserhitsausprosessin avulla voidaan tuottaa ohuita ja erittäin leveitä levyjä,

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Toukokuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti

Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti Talouden näkymät ja riskit Reijo Heiskanen Pääekonomisti Maailmantalouden kasvuennusteessa pientä laskupainetta, mutta iso kuva pitkälle ennallaan Maailmantalouden kasvu uhkaa jäädä hieman aiempia arvioita

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,

Lisätiedot

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle?

mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? artikkeli WWAN-verkko WWAN-verkko: mikä sen merkitys on liikkuvalle ammattilaiselle? Nopeiden, saumattomien yhteyksien merkitys minkä tahansa yrityksen menestykseen sekä liikkuvan ammattilaisen tehokkuuteen

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille

Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Lehdistötiedote 18.11.2011 Klippanin kätevä suomalainen turvaistuin kaiken ikäisille lapsille Klippanin uusi lasten turvaistuin Triofix on markkinoiden monipuolisin: pienin säädöin se muuntuu sopivaksi

Lisätiedot

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto

yhteiskuntana Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Suomi palkkatyön yhteiskuntana Harri Melin Sosiaalitutkimuksen laitos Tampereen yliopisto Nopea muutos Tekninen muutos Globalisaatio Työmarkkinoiden joustot Globalisaatio ja demografinen muutos Jälkiteollisesta

Lisätiedot

Erikoistyökalut pikana.

Erikoistyökalut pikana. Erikoistyökalut _WALTER XPRESS Erikoistyökalut pikana. Poraus, avarrus, upotus ja jyrsintä Walter_Xpress_8_page_2013_FIN_WNO.indd 1 2013-04-18 10:11:21 PALVELU Walter Xpress Ideasta pikakelauksella valmiiksi

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Infopankki.fi neuvonnan työkaluna

Infopankki.fi neuvonnan työkaluna Infopankki.fi neuvonnan työkaluna ALPO Oikeilla neuvoilla, oikeaan paikkaan 28.4.2014 Eija Kyllönen-Saarnio Suomi sinun kielelläsi - Finland in your language Финляндия на твоём языке www.infopankki.fi

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Vuodesta 1946. Tynnyri- ja konttipumput Tiivisteettömät keskipakopumput

Vuodesta 1946. Tynnyri- ja konttipumput Tiivisteettömät keskipakopumput Vuodesta 1946 Tynnyri- ja konttipumput Tiivisteettömät keskipakopumput Lutz - ammattilaisen turvallinen valinta Lutz pumput ovat ammattilaisen turvallinen valinta pumpattaessa tynnyreistä, konteista tai

Lisätiedot

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND Touch -SOVELLUS Jotta saisit kaiken irti BEYOND: Two Souls -pelikokemuksesta, suosittelemme pelaamaan peliä langattomalla DUALSHOCK 3-ohjaimella. Jos kuitenkin

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa

Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Olin kansainvälisessä työssäoppimisjaksossa Ranskassa luokkalaiseni sähköalaa opiskelevan Eemeli Kemppaisen ja samassa koulussa datanomiksi opiskelevan Samuli Satopään

Lisätiedot

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa 24.9.2013 Pääekonomisti Jukka Palokangas Maailmantalouden kasvunäkymät vuodelle 2014 (ennusteiden keskiarvot koottu syyskuussa

Lisätiedot