NURMIJÄRVEN KOULUPIHOJEN KARTOITUS JA KEHITTÄMINEN - KOULUPIHASTA LÄHILIIKUNTAPAIKAKSI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NURMIJÄRVEN KOULUPIHOJEN KARTOITUS JA KEHITTÄMINEN - KOULUPIHASTA LÄHILIIKUNTAPAIKAKSI"

Transkriptio

1 Nurmijärven kunta Liikuntatoimi Nuori Suomi ry NURMIJÄRVEN KOULUPIHOJEN KARTOITUS JA KEHITTÄMINEN - KOULUPIHASTA LÄHILIIKUNTAPAIKAKSI Pirjo Suhonen 2007

2 NURMIJÄRVEN KOULUPIHOJEN KARTOITUS JA KEHITTÄMINEN - KOULUPIHASTA LÄHILIIKUNTAPAIKAKSI Nurmijärven liikuntatoimi käynnisti keväällä 2007 hankeen koulupihojen nykytilanteen kartoittamiseksi. Kartoituksen ja muutossuunnitelmien tekijänä toimi maisemasuunnittelun opiskelija Pirjo Suhonen Hämeen ammattikorkeakoulusta. Hanke toteutettiin yhteistyössä Nuori Suomi ry:n kanssa. Tehdyssä kartoituksessa havainnoitiin piha-alueiden toimivuutta, toiminnallisuutta, viihtyisyyttä, liikuntaolosuhteita ja turvallisuutta sekä havainnoitiin kiinteistönhoidon kannalta ongelmallisia seikkoja. Lisäksi selvitettiin koulupihojen soveltuvuutta lähiympäristön eri-ikäisiä asukkaita palvelevaksi lähiliikuntapaikaksi. Selvityksen perusteella koulupihoista on esitetty korjaus- ja muutosehdotuksia sekä välinehankintaehdotuksia edellä mainittujen seikkojen kehittämiseksi. Piha-alueen käytettävyyttä sekä liikuntatuntien aikana että välituntiliikuntaan ja omaehtoiseen liikkumiseen pyritään parantamaan. Lisäksi tavoitteena on saada koulupihat palvelemaan entistä paremmin lähiympäristön eri-ikäisiä asukkaita myös ilta- ja viikonloppukäytössä. Raportti sisältää yhteenvedon Nurmijärven koulupihojen nykytilanteesta, koulukohtaiset kartoitustulokset muutos- ja korjausehdotuksineen sekä arvion koulupihojen soveltuvuudesta lähiliikuntapaikoiksi. Lisäksi raportissa on ehdotus Nurmijärven koulupihojen lähiliikuntapaikkarakentamisen toteutusjärjestyksestä. Osana raporttia on Nurmijärven Yhteiskoulun pihaalueen kunnostussuunnitelma. Nurmijärvellä Antero Lempiö Liikuntapäällikkö Nurmijärvi Pirjo Suhonen Maisemasuunnittelun opiskelija Hämeen ammattikorkeakoulu

3 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO Hankkeen tausta, tarkoitus ja tavoitteet Selvityksessä kartoitetut koulut Käytetyt tutkimusmenetelmät KARTOITUSKYSELYN TULOKSET Pihojen koulutyön ulkopuolinen käyttö Koulupihojen liikuntapaikat Koulupihojen leikkivälineet KOULUKOHTAISET KARTOITUSTULOKSET Haikalan koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Harjulan koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Isoniitun koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Karhunkorven koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Kivenpuiston koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito... 63

4 3.5.5 Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Klaukkalan koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Klaukkalan yläaste Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Lepsämän koulu Perustiedot Paikoitus- liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Lukkarin koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Länsikaaren koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Maaniitun koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Metsäkylän koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito

5 Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Mäntysalon koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Nukarin koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet: Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Nummenpään koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Nurmijärven Yhteiskoulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Palojoen koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Rajamäen koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Rajamäen yläaste ja lukio Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito

6 Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Röykän koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Suomiehen koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Syrjälän koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Uotilan koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista Valkjärven koulu Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista YHTEENVETO KOULUPIHOJEN MUUTOS- JA KORJAUSTARPEISTA Yleistä Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet KOULUPIHASTA LÄHILIIKUNTAPAIKAKSI Lähiliikuntapaikan määritelmä Arvio Nurmijärven koulupihojen soveltuvuudesta lähiliikuntapaikoiksi Lähiliikuntapaikkasuunnitelmat vuosille

7 6 NURMIJÄRVEN YHTEISKOULUN SUUNNITELMA Muutosehdotuksia Nurmijärven yhteiskoulun pihan suunnitelmaan Väline- ja kaluste-ehdotuksia Istuimet: Muurialtaat ja tukimuurit Aita Pyörätelineet Välinealue LÄHTEET: LÄHTEET LIITE 1 LIITE 2 LIITE 3 LIITE 4 Nurmijärven koulupihakartoitus -lomake Kartoituksen havainnointilomake Karhunkorven koulupihan kunnostussuunnitelmat Nurmijärven yhteiskoulun piha-alueen kunnostussuunnitelma

8 1 JOHDANTO 1.1 Hankkeen tausta, tarkoitus ja tavoitteet Tässä raportissa on selvitetty Nurmijärven kunnan koulupihojen olosuhteita liikuntamahdollisuuksien, turvallisuuden, toimivuuden, toiminnallisuuden ja viihtyisyyden osalta. Lisäksi on pyritty kartoittamaan kiinteistönhoidon kannalta ongelmalliset seikat. Selvityksen perusteella koulupihoista on esitetty korjaus- ja muutosehdotuksia sekä välinehankintaehdotuksia edellä mainittujen seikkojen kehittämiseksi. Suurin osa esitetyistä muutoksista on pienehköjä, helposti toteutettavia korjauksia ja hankintoja. Piha-alueen käytettävyyttä sekä liikuntatuntien aikana, että välituntiliikuntaan ja omaehtoiseen liikkumiseen pyritään parantamaan. Lisäksi tavoitteena on saada koulupihat palvelemaan niiden lähiympäristön eri-ikäisiä asukkaita entistä paremmin myös ilta- ja viikonloppukäytössä. Selvitystyön tulosten perusteella on tehty ehdotus Nurmijärven koulupihojen lähiliikuntapaikkarakentamisen toteutusjärjestyksestä. Kesän 2007 aikana tehtiin Nurmijärven yhteiskoulun piha-alueen kunnostussuunnitelma, joka on esitetty kappaleessa Selvityksessä kartoitetut koulut Kartoituksessa tutkittiin 24 koulupihaa, joista 15 sijaitsee kunnan asutuskeskuksissa ja yhdeksän on kyläkouluja. Koulut ja niiden luokka-asteet on taulukoitu alla. Erityiskouluja on merkitty E-kirjaimella ja lukioita L- kirjaimella. Koulujen sijainnit näkyvät kuvassa 1. Kartoitetut koulut ja niiden luokka-asteet: 1. Haikalan koulu Harjulan koulu Isoniitun koulu Karhunkorven koulu Kivenpuiston koulu 1.-9.E 6. Klaukkalan koulu Klaukkalan yläaste Lepsämän koulu Lukkarin koulu Länsikaaren koulu Maaniitun koulu Metsäkylän koulu Mäntysalon koulu Nukarin koulu Nummenpään koulu Nurmijärven Yhteisk L 17. Palojoen koulu Rajamäen koulu 1.-6.(E) 19. Rajamäen yläaste ja l L 20. Röykän koulu Suomiehen koulu Syrjälän koulu Uotilan koulu Valkjärven koulu

9 Rajamäen koulu Rajamäen yläaste ja lukio Länsikaaren koulu Nurmijärven Yhteiskoulu Kivenpuiston koulu Maaniitun koulu Suomiehen koulu Nukarin koulu Lukkarin koulu Röykän koulu Nummenpään koulu Uotilan koulu Valkjärven koulu Lepsämän koulu Haikalan koulu Syrjälän koulu Isoniitun koulu Karhunkorven koulu Palojoen koulu Metsäkylän koulu Mäntysalon koulu Klaukkalan koulu Klaukkalan yläaste Harjulan koulu KUVA 1 Nurmijärven koulujen sijainnit. 2

10 1.3 Käytetyt tutkimusmenetelmät Tutkimusmenetelminä käytettiin koulujen rehtoreille lähetettyä sähköistä kyselylomaketta, kohteissa tehtävää havainnointia ja valokuvausta sekä koulujen henkilökunnan ja oppilaiden haastatteluja. Yhteistyössä Nuori Suomi Ry:n kanssa toteutetulla kyselyllä kartoitettiin mm. koulupihojen tämänhetkistä kuntoa, turvallisuutta, välineistöä ja pihan tarjoamia liikuntamahdollisuuksia. Lomake lähetettiin rehtoreille toukokuussa 2007 ja vastaus saatiin kaikilta koululta. Kyselylomake on liitteessä 1 ja saatuja vastauksia on käsitelty kappaleessa 2. Toukokesäkuussa kouluille tehtiin ensimmäinen kartoituskäynti, jolloin myös haastateltiin henkilökuntaa ja oppilaita. Toisella kartoituskäynnillä valokuvattiin ja kirjattiin havaintoja kartoituslomakkeeseen. Havainnoinnin tukena käytettiin liitteessä 2 olevaa lomaketta. Kartoituslomakkeeseen kirjattiin ylös havainnot koulupihan liikennejärjestelyjen sujuvuudesta ja turvallisuudesta. Liikennejärjestelyjä tarkasteltiin saatto- ja taksiliikenteen, huoltoajon, paikoituksen ja jalankulku- ja pyöräliikenteen osalta. Samalla havainnoitiin tilan riittävyyttä ja alueen kuntoa henkilökunnan paikoitusalueella ja koululaisten pyöräpaikoitusalueella. Koulutontin lähiympäristöä havainnoitiin mm. turvallisuuden ja liikennemelun kannalta. Koulupihan kalusteiden, valaistuksen, jäteastioiden ja pinnoitteiden kunto ja puutteet kirjattiin ylös. Kiinteistönhoidon osalta kiinnitettiin huomiota huoltoajon sujuvuuden ja jäteastioiden lisäksi mahdollisiin vesien ohjauksessa oleviin ongelmiin ja routavaurioihin. Välituntipihan tilan riittävyyttä ja välineiden kuntoa ja määrää arvioitiin. Samalla huomioitiin toimintojen sijoittelua ja kirjattiin ylös mahdollisia muutosehdotuksia välituntipihan uudelleen jäsentelylle. Kasvillisuuden havainnoinnissa tarkasteltiin niiden kuntoa ja määrää sekä käytettävissä olevan luonnontilaisen alueen että istutettujen kasvien osalta. Koulupihalla ja sen lähiympäristössä olevat liikuntapaikat kartoitettiin. Niistä havainnoitiin pelikentän kuntoa sekä kokoa ja yleisurheilun suorituspaikkoja. Haastattelemalla selvitettiin talviliikunnan suoritusmahdollisuuksia luistelun, hiihdon ja rinnelaskun osalta. Välituntipihasta ja liikuntaolosuhteista tehtyjen havaintojen perusteella on tässä raportissa esitetty muutos- ja korjausehdotuksia sekä välinehankintaehdotuksia. Myös mahdolliset jonkin osa-alueen laajemmat suunnittelutarpeet on tuotu esiin. Kartoituksen koulukohtaisesti eritellyt tulokset korjaus- ja muutosehdotuksineen on kappaleessa 3 sekä yhteenveto kappaleessa 4. 3

11 2 KARTOITUSKYSELYN TULOKSET 2.1 Pihojen koulutyön ulkopuolinen käyttö Koulupihojen käyttöä kouluajan ulkopuolella selvitettiin lomakkeen osassa kaksi neljällä kysymyksellä. Vastaus saatiin 23 koululta. Tuloksien yhteenveto on esitetty taulukossa 1. TAULUKKO 1 Koulupihan käytön vastausjakauma. Toimiiko koulun yhteydessä aamu- tai iltapäiväkerhoja, jotka käyttävät koulun piha-aluetta? Käytetäänkö koulun pihaaluetta urheiluseuratoimintaan? Onko koulun piha-alueella jotakin muuta koulutyön ulkopuolista organisoitua Arvioikaa koulun piha-alueen kouluajan ulkopuolista, organisoimatonta käyttöä (esim. lapsia leikkimässä tai pelailemassa). Kyllä 9 39 % Ei % Kyllä 5 22 % Ei % Kyllä 9 39 % Ei % Paljon % Jonkinv % Vähän 2 9 % Vastausten perusteella pääosa koulutyön ulkopuolisesta piha-alueen käytöstä on organisoimatonta toimintaa, kuten lasten omaehtoista leikkimistä ja pelaamista. Koulupiha onkin lähialueen lapsille tuttu ja helposti saavutettava leikkipaikka. Toisen käyttäjäryhmän muodostaa aamu- ja iltapäiväkerholaiset. Tämä tulos on hyvin samansuuntainen, kuin Nuori Suomi ry:n tekemän, koko Suomen laajuisen koulupihatutkimuksen tulos [1]. Ala-asteikäisten elinpiiri on vielä aika pieni, kotoa ei yleensä kuljeta muutamaa sataa metriä pidemmälle. Kaikkien koulupihojen tulisikin tarjota lapsille virikkeellistä toimintaa turvallisessa ympäristössä. Koulupihojen kunnostamisella monipuolisemmaksi ja turvallisemmaksi leikki- ja liikun- 4

12 tapaikaksi luodaan paremmat edellytykset sekä välituntiliikkumiselle että eri-ikäisten lasten ja nuorten vapaa-ajan liikkumiselle. 2.2 Koulupihojen liikuntapaikat Koulupihojen tarjoamia liikuntamahdollisuuksia ja niiden tasoa selvitettiin kaavakkeen kolmannella osiolla. Rehtorit arvioivat liikuntapaikkojen ja välineiden tasoa valitsemalla kutakin välinettä tai aluetta parhaiten kuvaava väittämä seuraavista: 1. Kyseistä liikuntapaikkaa tai liikuntamahdollisuutta ei koulupihaalueella ole 2. Kyseinen liikuntapaikka on, mutta se on tasoltaan huono. 3. Kyseinen liikuntapaikka on ja se on tasoltaan tyydyttävä. 4. Kyseinen liikuntapaikka on ja se on tasoltaan hyvä. Liikuntapaikan tason arviointi tarkoitti tässä yhteydessä arviota kunnosta, toimivuudesta, käytettävissä olevan tilan riittävyydestä ja välineiden määrän riittävyydestä. Arvioitavat kohteet on lueteltu alla. 1. Pelikentät ja alueet: Pallokenttä (jalka ja pesäpallo yms.) Koripallokenttä tai paikka Lentopallokenttä Laidoitettu monitoimiareena Tenniskenttä Sählypelikenttä tai paikka Palloseinä Muut pallopelipaikat 2. Talviliikuntapaikat: Jääkiekkokaukalo Luistelualue Pihalatu Pihahiihtomaa Pulkka- tai liukumäki 3. Yleisurheilupaikat: Pituushyppypaikka Korkeushyppypaikka Kuulantyöntöpaikka tai rinki Juoksusuora Juoksurata, pururata tms. 4. Muut liikunta- ja leikkipaikat Liikunnalliset pihamaalaukset 5

13 Rullalautailu tai luistelupaikka Vapaata leikkitilaa Käytettävissä olevaa luontoa Taulukkoon 2 kerätyt tulokset kuvaavat Nurmijärven koulupihojen liikuntavälinetilannetta kokonaisuudessaan. Taulukossa 3 on puolestaan esitetty välineiden tasoarviot koulukohtaisesti. TAULUKKO 2 Nurmijärven koulupihojen liikuntavälineiden tasoarvio. Pallokenttä (jalka- ja pesäpallo yms.) Koripallokenttä tai paikka Lentopallokenttä Laidoitettu monitoimiareena Tenniskenttä Sählypelikenttä tai paikka Palloseinä Muut pallopelipaikat Jääkiekkokaukalo Luistelualue Pihalatu Pihahiihtomaa Pulkka- tai liukumäki Pituushyppypaikka Korkeushyppypaikka Kuulantyöntöpaikka / -rinki Juoksusuora Juoksurata (pururata tms.) Liikunnalliset pihamaalaukset Rullalautailu tai luistelupaikka Vapaata leikkitilaa Käytettävissä olevaa luontoa 17 % 17 % 48 % 17 % 39 % 43 % 95 % 91 % 96 % 83 % 13 % 35 % 22 % 35 % 78 % 17 % 86 % 26 % 22 % 43 % 61 % 22 % 13 % 91 % 52 % 22 % 17 % 52 % 30 % 17 % 96 % 73 % 18 % 78 % 17 % 87 % 59 % 23 % 14 % 91 % 27 % 55 % 14 % 27 % 18 % 32 % 23 % Välinettä tai aluetta ei ole. Väline tai alue on, mutta sen kunto tai toiminnallisuus on huono. Väline tai alue on ja sen kunto tai toiminnallisuus on tyydyttävä. Väline tai alue on ja sen kunto tai toiminnallisuus on hyvä. 6

14 TAULUKKO 3 Nurmijärven koulupihojen liikuntavälineiden tason koulukohtainen erittely. Haikalan koulu Harjulan koulu Isoniitun koulu Karhunkorven koulu Kivenpuiston koulu Klaukkalan koulu Klaukkalan yläaste Lepsämän koulu Lukkarin koulu Länsikaaren koulu Maaniitun koulu Metsäkylän koulu Mäntysalon koulu Nukarin koulu Nummenpään koulu Nurmijärven Yhteiskoulu Palojoen koulu Rajamäen yläaste ja lukio Rajamäen koulu Röykän koulu Suomiehen koulu Syrjälän koulu Uotilan koulu Valkjärven koulu Pallokenttä (jalka- ja pesäpallo Koripallokenttä tai paikka L entopallokenttä Laidoitettu monitoimiareena Tenniskenttä Sählypeliken ttä tai p aikka Palloseinä Muut pallopelipaikat Jääkiekkokaukalo Luistelualue Pihalatu Pihahiihtomaa Pulkka- tai liukumäki Pituushyppypaikka Korkeushy ppypaikka Kuulantyöntöpaik ka / -rinki Juoksu suora Juoksurata (pururata tms.) Liik unnalliset pihamaalaukset Rullalautailu tai luistelupaikka Vapaata leikkitilaa Käytettävissä olevaa luontoa Välinettä ei ole Väline on, mutta sen kunto tai toiminnallisuus on huono. Väline on ja sen kunto tai toiminnallisuus on tyydyttävä. Väline on ja sen kunto tai toiminnallisuus on hyvä. Ei vastausta. 7

15 Liikunnan perusalueet, kuten pallokentät, vapaat leikkialueet ja luistelualueet, ovat vastausten perusteella suhteellisen hyvällä tasolla. Neljällä koululla ei ole omaa pallokenttää, mutta näiden koulujen välittömässä läheisyydessä on käytettävissä oleva kenttä. Pallokentällä tarkoitetaan tässä yhteydessä yleensä sorapintaista, jalkapallon ja pesäpallon pelaamiseen soveltuvaa aluetta. Kyselyn tuloksista käy ilmi, että vaikka pallokenttä on lähes jokaisella koululla, vain kuudella koululla kentän toiminnallisuutta ja kuntoa arvioidaan hyväksi. Muihin pallopeleihin, kuten lento- ja koripallon pelaamiseen sopivia alueita ei juuri ole. Lentopallokenttä löytyy yhden koulun pihalta ja sen kunto ja toiminnallisuus on arvioitu huonoksi. Koripallotelineitä piha-alueilla on jonkin verran, mutta niiden määrä ei aina ole riittävä, tai ne sijaitsevat sorapintaisilla alueilla. Koripallon pelaamisen kannalta asfaltoitu alue olisi sopivampi. Kolmellatoista koululla on jonkinlainen mahdollisuus koripalloiluun, mutta vain yksi koulu vastanneista ilmoitti koripallokentän tai paikan kunnon ja toiminnallisuuden olevan hyvä. Kymmenen koulua kolmestatoista ilmoitti koripallopaikan kunnon ja toiminnallisuuden olevan huonon. Pituushyppypaikka on alle puolella kouluista (11) ja kuularinki kuudella koululla. Korkeushyppypaikka löytyy yhdeltä koululta. Talviliikuntapaikoista luistelualue löytyy lähes kaikista koulupihoista. Vain yksi koulu arvioi luistelualueen hyväksi. Pihahiihtomaa tai pihalatu on vain muutamalla koululla. Laidoitettu monitoimiareena on tällä hetkellä yhdessä koulupihassa. Sählyn pelaamiseen on paikka vain yhdellä koulupihalla. Vapaata luontoa on pääosin hyvin tarjolla. Kuudella koulupihalla ei ole vapaasti käytettävissä olevaa luontoa ollenkaan. Vapaata leikkitilaa on yhtä koulua lukuun ottamatta kaikilla koulupihoilla. Kolmeltatoista koululta puuttui kokonaan liikunnalliset pihamaalaukset. Näistä kouluista kolme on yläkouluja ja lukioita. 8

16 TAULUKKO 4 Yhteenveto kyselytuloksista koulupihojen liikuntaolosuhteiden ja ongelmakohtien osalta. Huonosti Tyydyttävästi Hyvin Liikunnan opetuksen tarpeet Välituntiliikunnan tarpeet Yleisarvosana Haikalan koulu 6 X X Harjulan koulu 8 Isoniitun koulu 7 X X Karhunkorven koulu 7 X X X Kivenpuiston koulu 8 X Klaukkalan koulu 8 X Klaukkalan yläaste 6 X Lepsämän koulu 8 X Lukkarin koulu 7½ X Länsikaaren koulu 7½ X Maaniitun koulu 8 X Metsäkylän koulu 6 X X Mäntysalon koulu 7½ X X Nukarin koulu 7 X Nummenpään koulu 9 Nurmijärven Yhteiskoulu 5 X X X Palojoen koulu 7 X Rajamäen yläaste ja lukio 4 X X Rajamäen koulu 7 X X X Röykän koulu 5 X X X X X Suomiehen koulu 8 X X Syrjälän koulu 7 X X Uotilan koulu 8½ X Valkjärven koulu 7 X Piha-alue liian pieni Välineitä liian vähän Välineet huonokuntoisia Urheilupaikkoja liian vähän Ankea piha-alue Pintamateriaalit huonokuntoisia Vilkkaan tien läheisyys Välineet eivät vastaa kaikkien ikäryhmien tarpeita Keskiarvo: 6,9 Kuinka hyvin koulupihaalueen liikuntaolosuhteet sekä lähiympäristön liikuntatarjonta vastaavat koulun liikunnan opetuksen tarpeisiin? Kuinka hyvin koulupihan liikuntaolosuhteet vastaavat välituntiliikunnan tarpeisiin? Mitkä ovat suurimmat puutteet koulun pihalla liikunta- ja leikkipaikkojen osalta? 9

17 2.3 Koulupihojen leikkivälineet Koulupihakyselyssä tiedusteltiin leikkivälineiden tasoa niiden kunnon, toimivuuden ja välineiden riittävyyden osalta. Lisäksi kartoitus- ja havainnointikäynneillä kirjattiin välineiden lukumäärät kunkin koulun osalta. Tasoarvion tulokset ovat taulukossa 4, johon on lisätty myös välineiden kappalemäärät. Keinujen ja kiipeilytelineiden osalta on taulukoissa 5 ja 6 laskettu koulukohtaisesti eriteltynä oppilasmäärät käytettävissä olevaa välinettä kohti. KUVA 2 Lukkarin koulupihan uusi kiipeilyteline. 10

18 TAULUKKO 5 Leikkivälineiden tasoarvion tulokset ja kappalemäärät Kiipeilytelineet Rekkitanko Muut riipuntavälineet Tasapainoilupaikat Keinut Liukumäet Muuta Harjulan koulu Haikalan koulu Isoniitun koulu Karhunkorven koulu Kivenpuiston koulu Klaukkalan yläaste Klaukkalan koulu Lepsämän koulu Lukkarin koulu Länsikaaren koulu Maaniitun koulu Metsäkylän koulu Mäntysalon koulu Nukarin koulu Nummenpään koulu Nurmijärven Yhteiskoulu Palojoen koulu Rajamäen yläaste ja lukio Rajamäen koulu Röykän koulu Suomiehen koulu Syrjälän koulu Uotilan koulu Valkjärven koulu Keinut Kiipeilytelineet Tasapainoilupaikat Muut Välinettä ei ole Väline on, mutta sen kunto tai toiminnallisuus on huono. Väline on ja sen kunto tai toiminnallisuus on tyydyttävä. Väline on ja sen kunto tai toiminnallisuus on hyvä. Ei vastausta. 11

19 TAULUKKO 6 Koulupihojen keinupaikat oppilasmääriin suhteutettuna. Yläkoulut ja lukiot: Oppilasta / Oppilaita Keinuja keinu Nurmijärven Yhteiskoulu Rajajmäen yläaste ja lukio Klaukkalan yläaste Mäntysalon koulu Isoniitun koulu Alakoulut: Haikalan koulu Rajamäen koulu Lepsämän koulu Syrjälän koulu Lukkarin koulu Maaniitun koulu Mäntysalon koulu Klaukkalan koulu Röykän koulu Metsäkylän koulu Harjulan koulu Palojoen koulu Länsikaaren koulu Isoniitun koulu Nukarin koulu Valkjärven koulu Kivenpuiston koulu Uotilan koulu Suomiehen koulu Karhunkorven koulu Nummenpään koulu

20 TAULUKKO 7 Koulupihojen kiipeilytelineet oppilasmääriin suhteutettuna. Yläkoulut ja lukiot: Kiipeily- Oppilasta / Oppilaita telineitä teline Nurmijärven Yhteiskoulu Rajajmäen yläaste ja lukio Klaukkalan yläaste Mäntysalon koulu Isoniitun koulu Alakoulut: Maaniitun koulu Rajamäen koulu Syrjälän koulu Haikalan koulu Klaukkalan koulu Isoniitun koulu Lukkarin koulu Lepsämän koulu Metsäkylän koulu Röykän koulu Harjulan koulu Mäntysalon koulu Kivenpuiston koulu Länsikaaren koulu Nukarin koulu Karhunkorven koulu Palojoen koulu Uotilan koulu Suomiehen koulu Valkjärven koulu Nummenpään koulu

21 3 KOULUKOHTAISET KARTOITUSTULOKSET Tässä kappaleessa on sekä kyselykaavakkeen että ennen kaikkea kartoituskäyntien, havainnoinnin ja haastattelujen perusteella saadut tulokset esitetty koulukohtaisesti eriteltyinä. Tulokset on jaettu seuraavien otsikoiden alle: Perustiedot Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Välituntipiha Kiinteistönhoito Liikuntaolosuhteet Kartoitustulosten perusteella on esitetty korjaus- ja muutosehdotuksia sekä välineiden lisäysehdotuksia heti kunkin kohdan nykytilanteen analyysin jälkeen. Muutosehdotuksien löytämisen helpottamiseksi niiden taustavärinä on käytetty vaaleankeltaista. Tällä tavalla jäsenneltynä havaittu korjaus- tai muutostarve sekä siihen esitetty ratkaisuehdotus on helposti tarkasteltavissa yhtenä kokonaisuutena. Toisaalta koulukohtaisen suunnittelun helpottamiseksi kunkin koulun kaikki muutosehdotukset on kerätty yhteen omaksi kappaleekseen Yhteenveto muutos- ja korjausehdotuksista. Tiettyjen ongelmien tai puutteiden havaittiin toistuvan useilla kouluilla. Nämä havainnot on vielä koottu yhteen kappaleessa 4. Yhteenvetojen avulla koulupihojen tilanteen tarkastelu koko kunnan tasolla helpottuu. 3.1 Haikalan koulu Perustiedot Osoite: Professorintie Klaukkala Rakennusvuosi: 1980, 2001 Oppilasmäärä: 190 Koulu sijaitsee Haikalan omakotialueella Klaukkalassa luvulla rakennettu koulu sijaitsee asuinalueen keskellä Professorintie ja Ojaniityntien välissä. Koulun vieressä on päiväkoti, ja ympärillä oleva astus on melko tiiviisti rakennettua pientaloaluetta. Koulun ohitse kulkevilla teillä ei ole häiritsevää liikennettä ja koululaisten kävely- ja pyöräilyreitit koululle ovat suhteellisen turvallisia. Koulupihalla oleva pelikenttä rajoittuu kahdelta sivultaan metsään. 14

22 KUVA 3 Satelliittikuva Haikalan koulun piha-alueesta ympäristöineen [2]. Koulussa on vuosiluokat Ylemmille luokille siirrytään läheiselle Mäntysalon koululle. Haikalan koulun piha-alueen tulee olla suunnattu erityisesti alaluokkien oppilaille. Lisäksi läheisestä päiväkodista käydään koulun pelikentällä leikkimässä ja pelaamassa Paikoitus- ja liikennejärjestelyt Saatto- ja taksiliikennettä varten ei ole erillistä kääntöpaikkaa, vaan oppilaat tuodaan henkilökunnan paikoitusalueelle ja myös haetaan sieltä. Paikoitusalue on ahdas, ja siihen ajava saatto- ja taksiliikenne aiheuttavat vaaratilanteita ja tukkivat liikennettä. Koulun henkilökunnan lisäksi aluetta käyttävät viereisen päiväkodin henkilökunta ja hoitolasten vanhemmat. Paikoitusalue vaatii kokonaisuudessaan uudelleenjäsentämistä liikenteen sujumiseksi. Koululaisten kuljetuksia varten tulee osoittaa erillinen kääntöpaikka tai levennysalue, mikäli mahdollista. Muutos- ja korjausehdotukset: Koulupihan liikennejärjestelyt suunnitellaan toimiviksi huomioiden saatto- ja huoltoliikenne, sekä paikoitus. 15

23 Koulun ja päiväkodin yhteinen paikoitusalue on nykyisellään ahdas. Autopaikkoja on riittämätön määrä henkilökunnalle ja niistä puuttuvat lämmitystolpat. Lisäksi osa viereisen taloyhtiön asukkaista käyttää luvatta koulun paikoitusaluetta. Koululle tuleva kirjastoauto ajaa paikoitusalueelle. Paikoitusaluetta tukkii aamuisin ja iltapäivisin koululaisten ja päiväkotilasten saatto- ja taksiliikenne. Välituntipihalle pääsee liian esteettömästi ajamaan. Pihalle on ajokieltomerkki, jota eivät kaikki noudata. Huoltoajoreittiä lukuun ottamatta kaikille sisäänkäynneille toivotaan esimerkiksi betoniporsaita estämään luvatonta autoilua. Polkupyörätelineet ovat koulurakennuksen pelikentän puoleisessa päädyssä. Pyöräpaikoitusalue jää suunnitteilla olevan laajennusosan alle. Koulumatkan kulkeminen pyörällä on sallittu kolmannen luokan oppilaille. Muutos- ja korjausehdotukset: Paikoitusalue jäsennetään uudelleen. Suunnittelussa huomioidaan riittävä autopaikkojen ja lämmitystolppien määrä, kirjastoauton ja huolto- ja saattoliikenteen sujuminen. Liikennemerkein tai muilla tarvittavilla toimenpiteillä pyritään estämään viereisten talojen asukkaiden pysäköinti alueella. Luvaton ajo välituntipihalle estetään betoniporsailla. Laajennuksen alle jäävä pyöräpaikoitusalue sijoitetaan uuteen paikkaan nykyisiä välituntialueita pienentämättä Välituntipiha Koulun oppilaat käyttävät kahta sisäänkäyntiä. Ensimmäisen luokan oppilaat kulkevat sisään vanhan koulurakennuksen päädystä. He viettävät välitunnit enimmäkseen koulun päädyn ja paikoitusalueen väliin jäävällä alueella. Alueen pinnoitteena on pääasiassa asfaltti, johon on maalattu muutamia hyppyruudukoita. Maalaukset ovat kuluneita ja kaipaavat uusimista. Asfalttialueen reunalla pensasistutuksen edessä on kaksi selkänojallista penkkiä. Vanhan koulun päädyssä olevalla välituntialueella on pieni luonnontilainen metsäalue käytettävissä. Metsäalueen vieressä on vanha kiipeilyteline, jonka alustana on puutukeilla reunustettu turvahiekka-alue. Toisen ja kolmannen luokan oppilaat käyttävät uuden koulurakennuksen puoleista ovea. He viettävät välituntinsa enimmäkseen pelikentällä ja sen laidoilla olevilla leikkivälinealueilla. Alueen pinnoitteena on sisäänkäynnin edessä betonikiveys ja muualla enimmäkseen sora tai turvahiekka. Huoltopihan vieressä on asfalttialue, johon on mahdollista perustaa katukoripallokenttä. 16

Täyttöprosentti. Oppilasennuste (vuosiluokat

Täyttöprosentti. Oppilasennuste (vuosiluokat Tekninen Sisäinen Täyttöprosentti Oppilasennuste Hyötyala kunto 21 vuokra 21 Maksimilapsi Oppilaita (vuosiluokat Koulun nimi Rakennusvuosi (hm 2 ) (1 ) ( /hum 2 ) määrä 21 /21 21 yht.) 21 226 Hm 2 /lapsi

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN ALUEEN KOULUJEN OHR- TILAT

KIRKONKYLÄN ALUEEN KOULUJEN OHR- TILAT KIRKONKYLÄN ALUEEN KOULUJEN OHR- TILAT Karhunkorpi Kivenpuisto Lukkari Maaniittu Nummenpää Paikalla 2 h/joka toinen viikko, Paikalla pv/joka toinen vko, Paikalla,5 pv/vko, yhteinen tila kuraattorin ja

Lisätiedot

Koulupihat kuntoon. Imatra Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Koulupihat kuntoon. Imatra Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Koulupihat kuntoon Imatra 15.4.2016 Kristian Åbacka, ylitarkastaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Lähiliikuntapaikka Liikuntapaikkarakentamisen painopisteenä vuodesta 2000 Korotettu valtionavustusmahdollisuus

Lisätiedot

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS 29.01.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/5 YLEISTÄ Sito

Lisätiedot

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project South-East Finland Russia ENPI CBC (European Neigbourhood and Partnership Instrument, Cross-Border Cooperation), 2007-2013 Päiväkotipilotti Vanhempien kysely

Lisätiedot

TULOSLIITE JULKAISUUN

TULOSLIITE JULKAISUUN TULOSLIITE JULKAISUUN Tuija Tammelin, Jouni Kallio, Katja Rajala, Harto Hakonen ja Kaarlo Laine. Muutoksia Liikkuvissa kouluissa 0 0. Oppilaat liikkujina ja koulun ak!vitee"en suunni#elijoina. LIKES-tutkimuskeskus

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

Palveluverkkotoimikunnan esitys Nurmijärven palveluverkon tiivistämiseksi. Palveluverkkotoimikunnan raportin tiivistelmä

Palveluverkkotoimikunnan esitys Nurmijärven palveluverkon tiivistämiseksi. Palveluverkkotoimikunnan raportin tiivistelmä Palveluverkkotoimikunnan esitys Nurmijärven palveluverkon tiivistämiseksi Palveluverkkotoimikunnan raportin 29.2.2016 tiivistelmä Nurmijärven palveluverkon tiivistäminen: yhteenveto Lähtökohtana ehdotuksille

Lisätiedot

Kaaren kautta leikkiin

Kaaren kautta leikkiin Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu ehdotus: Kaaren kautta leikkiin havainnekuva leikkialueelle saapumisesta etelän suunnasta 1/5 nykyinen suunnitelma/ tilanne: suunnitelma: suunnitelma:

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS

VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS kate 2.11.2016 71 liite 25 PROJEKT KUUBIS OÜ VIHDIN YHTEISKOULU, LÄHILIIKUNTAALUE SELOSTUS ALUSTAVA Nietoinkuja 1, 03400 Vihti Arkkitehti: Projektinjohtaja: Katrin Männik Jarmo Nikland 07.10.2016 Tatari

Lisätiedot

Mertala, Nätki ja Kellarpelto

Mertala, Nätki ja Kellarpelto SAVONLINNAN KOULUPIHOJEN LIIKENNETURVALLISUUSTARKASTELU Mertala, Nätki ja Kellarpelto 6.5.2008 OULUN KAUPUNGIN ESTEETTÖMYYSSTRATEGIAN LAATIMINEN SISÄLTÖ 1 TYÖN KUVAUS JA TAVOITTEET 3 2 KOULUPIHOJEN JA

Lisätiedot

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki

Seinäjoen koulutoimen kysely syksy Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Seinäjoen koulutoimen kysely syksy 2007 Analyysit Kodin ja koulun yhteistyö Edufin, Simo Pokki Koko kysely (3 kpl) Normaali koulukohtainen tulos karkealla tasolla: henkilöstö on tyytyväisintä ja vanhemmat

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN

KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN 11.4.2016 1 Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään Keskuspuiston eteläpään uudistamiseen. - VE1 Kehitetään puistoa perinteisenä puistona; oleskelu ja levähdyspaikkana. Valaistusta

Lisätiedot

Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma

Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013. Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 Mikkelin seudun viisaan liikkumisen suunnitelma Mäntyharjun esteettömyyskierros 21.10.2013 klo 13.00 Osallistujat: Hannu Lakka, Mäntyharjun kunta Kyllikki Komulainen,

Lisätiedot

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA TAHINIEMEN PÄIVÄKOTI Päiväkotimme sijaitsee Tahiniemessä, Pieksäjärven rannalla, rauhallisella omakotialueella. Lähistöllä on uimaranta ja metsikköä,

Lisätiedot

FSD2536 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: vanhemmat

FSD2536 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: vanhemmat KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2536 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: vanhemmat Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA

JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA JYRÄNGÖN KOULU HEINOLA -LIIKUTTAVAN HYVÄ KOULU- www.liikkuvakoulu.fi JYRÄNGÖN KOULU 1,5 sarjainen alakoulu Oppilaita noin 200 Opettajia ja avustajia n. 15 henkilöä Koulussa panostettu koululiikunnan kehittämistoimintaan

Lisätiedot

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS 15.2.2017 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2. Aikaisemmat suunnitelmat ja päätökset ja työt 3 1.3. Tavoitteet ja lähtökohdat 3 2. SUUNNITELMAN

Lisätiedot

Liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, liikuntapaikkojen, puistojen sekä kiinteistöjen piha-alueiden kunnossapito

Liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, liikuntapaikkojen, puistojen sekä kiinteistöjen piha-alueiden kunnossapito ASIKKALAN ALUEURAKKA Liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, liikuntapaikkojen, puistojen sekä kiinteistöjen pihaalueiden kunnossapito LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELOT 1. YLEISTÄ URAKKAAN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä

JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä JYVÄSKYLÄ Kärrynpyörä Tori muuntuu "kärrynpyöräksi" Sata vuotta sitten nykyisen kauppatorin paikalla oli hevostori, jonne kokoontui hevoskulkuneuvoillaan liikkuvaa väkeä ympäröivästä maakunnasta. Nykyisin

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus

Liikkuva koulu hanke. Seminaari Helsinki Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Liikkuva koulu hanke Ttki Tutkimustuloksia tlki Seminaari Helsinki 5.10.2011 Tuija Tammelin tutkimusjohtaja LIKES tutkimuskeskus Pilottihankkeiden tutkimus ja seuranta Tavoitteena on selvittää miten hanke

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011

KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE. Kirjekysely ja verkkokysely 2011 KYSELYTUTKIMUS HELSINGIN KATU- JA VIHERALUEIDEN KÄYTTÄJILLE Kirjekysely ja verkkokysely 2011 Kesä 2011 JOHDANTO Tässä raportissa on tulokset helsinkiläisille kohdistetusta kyselytutkimuksesta, jonka katu-

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus: 1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle

Lisätiedot

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa

Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa Liikkuva koulu - nykytilan arviointi Lappeenrannassa LIKES-tutkimuskeskus 5.11.2015 Arvioinnin täyttäneet koulut, yhteensä 18 Myllymäen koulu Kesämäenrinteen koulu Joutsenon koulu Voisalmen koulu Ravattilan

Lisätiedot

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010

KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto. Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 KYSELY: Kivistön alueen katuverkoston nykykunto Katukohtaiset asukaspalautteet 15.4-15.5.2010 Kannistontie 1/3 Tiessä on keväisin routavaurioita hulevesiviemäreiden kohdalla. Routavauriot aiheuttavat sietämättömän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 155 13.08.2014. 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (1) 155 Asianro 1298/08.00.00/2012 Niiralankadun katusuunnitelmamuutoksen hyväksyminen Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Taustaa

Lisätiedot

KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus

KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus Työryhmä: Kirsi Kiemunki Sonja Korte Oulun ammattikorkeakoulu KAUKOVAINIO Pohjanpuisto, suunnitelmaselostus Yleiskuvaus Tavoitteena on kehittää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 13.06.2013 Sivu 1 / 1 2359/10.03.01/2013 34 Olarinniityn ulkoilukeskuksen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa Peltonen, puh. (09) 816 52111 Tapio Taskinen, puh. (09) 816 52118 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet

Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet Liite Sivut Merkkinä liikenteessä 1-20 Tienkäyttäjänä liikenteessä (2 liitettä) 21-22 Pyörällä liikenteessä (6 liitettä) 23-28 Polkupyörän varusteet

Lisätiedot

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu

Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Pekankatu kävelypainotteisena liikennetekninen tarkastelu Seuraavissa kuvissa on esitetty liikennetilanne, jossa nykyisiä liikennevirtoja on korotettu kauttaaltaan 20 % ja uusien pysäköintilaitosten käyttö

Lisätiedot

Oppimisympäristö, Rehtorit, koulunjohtajat ja opettajat

Oppimisympäristö, Rehtorit, koulunjohtajat ja opettajat Oppimisympäristö, Rehtorit, koulunjohtajat ja opettajat 20.4 8.5.2009 Vastaajamäärät Vastauksia yhteensä 343. Rehtorit ja koulunjohtajat 33 Opettajat 31 45 40 35 30 29 25 20 15 10 5 23 21 16 15 14 13 9

Lisätiedot

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012

Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Sipoo Hangelby-Box mt. 170:n parantamisalueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: FINNMAP Infra Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 4 Vanhat

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011

Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011 1 Urjala Naurismonlahti mt. 230 parannusalueen ja suunnitellun kevyen liikenteen väylän alueen muinaisjäännöskartoitus 2011 Hannu Poutiainen Tapani Rostedt Timo Sepänmaa Timo Jussila Kustantajat: Pirkanmaan

Lisätiedot

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ARPPEN LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

KITEEN KAUPUNGIN ARPPEN LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN KITEEN KAUPUNGIN ARPPEN LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN 1. YLEISTÄ Kiteen kaupungin Arppen koulukeskus sijaitsee Kiteen keskustassa osoitteessa Koulutie 3, 82500 KITEE. Kiteen kaupungin Arppen koulukeskusta

Lisätiedot

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU

A. Asutteko Helsingissä? 1 Kyllä ---à JATKA 2 Ei à LOPETA HAASTATTELU Hyvää päivää / iltaa. Olen Oy:stä. Teemme parhaillaan tutkimusta 18-74 vuotta täyttäneiden Helsinkiläisten suhtautumisesta kaupungin liikenneolosuhteisiin. Voinko esittää Teille muutamia kysymyksiä? Tämä

Lisätiedot

FSD2535 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: lapset ja nuoret

FSD2535 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: lapset ja nuoret KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2535 Lähiliikuntapaikkojen arviointi 2005: lapset ja nuoret Kyselylomaketta hyödyntävien tulee

Lisätiedot

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä

KOULULAISET. Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä KOULULAISET Liikkuuko Pieksämäki? projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Koululaiset saivat vastata sähköiseen kyselyyn vapaa-ajallaan tai tiettyjen luokkaasteiden kohdalla kouluajalla.

Lisätiedot

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-

Lisätiedot

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu

lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

a) pienissä yrityksissä Omistajan tai vastaavan johtajan kanssa (henkilö, joka vastaa koko toimipisteestä).

a) pienissä yrityksissä Omistajan tai vastaavan johtajan kanssa (henkilö, joka vastaa koko toimipisteestä). Pyydän saada puhua. a) pienissä yrityksissä Omistajan tai vastaavan johtajan kanssa (henkilö, joka vastaa koko toimipisteestä). b) isoissa yrityksissä toimitusjohtajan, varatoimitusjohtajan tai jonkun

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA 2013 Selvityksen tarkoitus Liito-oravaselvityksessä oli tarkoitus löytää selvitysalueella mahdollisesti olevat liito-oravan

Lisätiedot

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2

Viher-Nikkilä. A-36.1152 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa2 Viher-Nikkilä 00 A-36.115 Yhdyskuntasuunnittelun perusteet, MaKa SELOSTUS Suunnittelemamme alueen valintaan vaikuttivat monet tekijät. Päädyimme alueeseen, joka sijaitsee lähellä Nikkilän keskustaa ja

Lisätiedot

Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi

Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi Ohje 1 (3) 23.4.2014 Liittymiskaapelin suojaus- ja maadoituselektrodi Yleistä Liittymiskaapelityyppinä käytetään omakotitalojohdoissa AMCMK 3 x 25 + 16 ja suuremmissa poikkipinnoissa AXMK -maakaapeleita.

Lisätiedot

Uusia mahdollisuuksia lasten LUISTELUALUEIDEN. toteuttamiseen

Uusia mahdollisuuksia lasten LUISTELUALUEIDEN. toteuttamiseen Uusia mahdollisuuksia lasten LUISTELUALUEIDEN toteuttamiseen 1 Lisää luistelupaikkoja! Lasten perinteiset talviliikuntamahdollisuudet ovat supistumassa pakkaspäivien vähentyessä. Valtakunnalliset jääurheiluliitot

Lisätiedot

Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen )

Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen ) Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen ) Tarkennuksia palveluverkkoselvitykseen 26.8.2016 Kaupungininsinööri Lassi Nurmi Riskienhallintapäällikkö Aki Pihlaja

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Pyhtään asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 39 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia 31

Lisätiedot

LEPOLAN LIIKUNTAHALLI JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA 2010 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY

LEPOLAN LIIKUNTAHALLI JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA 2010 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY LEPOLAN LIIKUNTAHALLI JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI TONTINKÄYTTÖSUUNNITELMA 2010 ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY 47 50 47 ATU 5 43.9 44.2 6 9 44.0 43.9 43.8 43.9 44.0 44.1 kt 44.1 44.0 44.1 44.0 44.0 44.1

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo 1. Perus ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Ramsinniemi, Vuosaari Helsinki Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo, maisema-arkkitehtuurin

Lisätiedot

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE

TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE TOLKKISTEN ELINKAARIHANKE SIVISTYSLAUTAKUNTA Kaupunginhallitus valitsi kokouksessaan 5.10.2015 ( 281) Lemminkäinen talo Oy:n elinkaarihankkeiden palvelutuottajaksi. Palvelusopimus Porvoon kaupungin ja

Lisätiedot

TARKASTUSRAPORTTI. Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi. Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus

TARKASTUSRAPORTTI. Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi. Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus TARKASTUSRAPORTTI Vesilahti, Kirmukarmu (922010022) Käynnin päivämäärä 28.09.2011 Kävijän nimi Kirsi Luoto Käynnin tyyppi tarkastus Muistioteksti Pirkanmaan maakuntamuseon arkeologi Kirsi Luoto teki tarkastuskäynnin

Lisätiedot

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään liikkumisen ohjauksen valtionapuhanke Tulosten esittely 15.5.2014 Marja-Terttu Sikiö / Destia Oy HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään kaupunki haki valtionavustusta liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2011 1 (5) 430 Lausunto Tarja Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee Siltamäen liikuntapuiston parkkipaikan laajentamista HEL 2011-000931 T 08 01 03 Päätös päätti

Lisätiedot

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V1 12.7.2010 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU HARJU- SOINI KY Ympäristösuunnittelu Harju-Soini Ky Sivu 1/7 YLEISTÄ Suunnittelun

Lisätiedot

Studio Puisto Arkkitehdit Oy. 5.4.2016 Karhunkaatajan työpajavisio. Studio Puisto

Studio Puisto Arkkitehdit Oy. 5.4.2016 Karhunkaatajan työpajavisio. Studio Puisto Studio Puisto Arkkitehdit Oy 5.4.2016 Karhunkaatajan työpajavisio Studio Puisto Tausta: Osana Laiturin Ratikka- näyttelyä päätettiin järjestää Karhunkaatajan alueeseen liittyvästä Viilarintiestä työpaja.

Lisätiedot

Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä

Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä Tulokset syksyllä 2012 toteutetusta Sipoonkorven kansallispuiston kehittämiseen liittyvästä pehmogis-kyselystä 1 Kyselyn y sisältö 1. Etusivu, jolla tietoa alueen suunnittelusta ja kyselystä 2. Taustatiedot

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 Kunta: Varkaus Päivämäärä: 13.12.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU

NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 43 NÄSIJÄRVEN RANTA VÄLI SAHANTERÄNKATU - ENQVISTINKATU 44 Kevyen liikenteen reittitarkastelu välillä Sahanteränkatu Enqvistinkatu 1. Työn sisältö ja tarkoitus Reitti alkaa Sahanteränkadun päästä ja päättyy

Lisätiedot

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT

KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT KOULUVERKKOSELVITYS 2016 KOULUJEN VANHEMPAINYHDISTYSTEN SWOT-ANALYYSIT SYLVÄÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS KIIKAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS MARTTILAN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS TYRVÄÄNKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy c/o Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2

Helsingin Kaupungin Asunnot Oy c/o Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2 HANKESELOSTUS 1 (13) Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2 HANKESELOSTUS 2 (13) Yleistä Sijainti Tontti 36110 / 12 Henrik Lättiläisenkatu 12, Viikki 00560 Helsinki Tontin koko

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

Liite 9 kohtaiset suunnitelmataulukot 1/3 kuvioiden perustiedot 1/10 1 0,0563 2 04 1 32 20 29 91 Omakotitalotonttien välinen lähimetsä. Komea vanha männikkö, alla kuusikko 2 0,0356 3 04 1 26 20 25 114

Lisätiedot

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille!

HARAVA kyselyn tulokset. Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! HARAVA kyselyn tulokset Pyöräilystä ja kävelystä potkua Mikkelin kulmille! Vastaajat Vastaajat Yhteensä 252 vastausta Vastaajista 68 % naisia, 32 % miehiä Suurin osa vastaajista oli 18 64 vuotiaita, työikäisiä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014

Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset. Kevät 2014 Varhaiskasvatuspalvelujen laatukyselyn tulokset Kevät 2014 Laatukysely 2014 Rovaniemen varhaiskasvatuspalveluissa laatua arvioitiin uudistetun laatukyselyn avulla. Kyselyn uudistamisella haluttiin kohdentaa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus

Sivistyslautakunta. Talousarvio. Investoinnit. Perusopetus Sivistyslautakunta Talousarvio Investoinnit Perusopetus LOMAKE 2 INVESTOINTIOSA INVESTOINTIRAJA 8.409 euroa Vastuuhenkilö: Onni Heikkinen perusopetuksen esimies HANKKEEN / Kustannus- Ed. vuosien Suunnitelmavuodet

Lisätiedot

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä

Työpaja I : Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Prosessin aikataulu Työpaja I 24.4.2014: Toiveet Vehmaisten koulun ja kentän toiminnallisuudesta ja yhteiskäytöstä Hankesuunnitelman jatkotyöstäminen Työpaja II 26.5.2014: Hankesuunnitelman esittely ja

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ 1. 1. JOHDANTO 5 1.1 Tausta ja tavoitteet 5 1.2 Työn sisältö ja toteutustapa 5

TIIVISTELMÄ 1. 1. JOHDANTO 5 1.1 Tausta ja tavoitteet 5 1.2 Työn sisältö ja toteutustapa 5 Kirkkonummen peruskoulujen liikenneturvallisuusselvitys 2011 TIIVISTELMÄ Kirkkonummen peruskoulujen liikenneturvallisuusselvityksen tavoitteena oli kartoittaa kunnan peruskoulujen lähiympäristöjen liikenneturvallisuuspuutteet

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä

Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Kirjastoautopalvelujen asiakaskysely 2012 Yhteenveto yhteisöasiakkaiden kyselystä Sisältö 1 Kirjastoautopalvelujen asiakaskyselyn toteutus...2 2 Kirjastopalveluiden käyttö...3 2.1 Kirjastoautossa ja pää-

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016

Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Perusraportti Kysely Kauppakadun pihakatumuutoksesta kaupunkilaisille 2016 Kysely toteutettiin Webropol kyselytyökalun avulla ajanjaksolla15.8.-1.9.2016. Vastaajia oli 311. 1. Vastaajan sukupuoli 2. Vastaajan

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE. Asemakaava nro Lapinniemi, Petsamo korttelit 977,

RAKENTAMISTAPAOHJE. Asemakaava nro Lapinniemi, Petsamo korttelit 977, Asemakaava nro 8568 Lapinniemi, Petsamo korttelit 977, 1270-1273 Rakentamistapaohje on asemakaavan liiteasiakirja, jossa annetaan kaavamääräyksiä täydentäviä ohjeita, ehtoja ja suosituksia. Rakentamistapaohjeen

Lisätiedot

Pihakatuhanke keskustassa

Pihakatuhanke keskustassa Pihakatuhanke keskustassa Kuva: Jyväskylän kaupunki Keski-Suomen liikennefoorumi 26.1.2016 Saara Aavajoki, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy 26.1.2016 Saara Aavajoki 1 Tausta ja tavoitteet Jyväskylän keskustan

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

Liikkuva koulu hankkeen ensimmäinen toimintavuosi. 12.6.2011 Ketolanperän koululla, Ala-Rautalahti Tapio

Liikkuva koulu hankkeen ensimmäinen toimintavuosi. 12.6.2011 Ketolanperän koululla, Ala-Rautalahti Tapio Liikkuva koulu hankkeen ensimmäinen toimintavuosi 12.6.2011 Ketolanperän koululla, Ala-Rautalahti Tapio Hankkeen tavoite Lv 2010-2011: Liikkuva koulu hankkeen päätavoitteena on toimintakulttuurin kehittäminen

Lisätiedot

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna

Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna Kysely koulukuljetusten järjestelystä lukuvuonna 2014-2015 Taustaa: Koulukuljetuksen piiriin kuuluu noin 760 Kajaanin kaupungin peruskoulun oppilasta. Joka lukuvuoden alussa toteutettavan tuntirajakyselyn

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI

TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kehittämisyhdistys Kalakukko ry RAKE-hanke Juankoskentie 7A 73500 Juankoski TIIVISTELMÄ KYLÄKYSELYSTÄ SEKÄ KYLÄPÄIVYSTYKSESTÄ KANGASLAHTI Kyselylomake postitettiin 13.2.2009 Kangaslahden kylän maanomistajille,

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015

Voiko olla elämää ilman metsiä? Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 "Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 Laaja-alainen oppimiskokonaisuus Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 korostaa:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Ympäristömelu Raportti PR3231 Y01 Sivu 1 (11) Plaana Oy Jorma Hämäläinen Turku 16.8.2014 YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Mittaus 14.6.2014 Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä

IKÄÄNTYNEET. Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä IKÄÄNTYNEET Liikkuuko Pieksämäki projektin väliraportin tiivistelmä MIHIN TIEDOT PERUSTUVAT? Seniorikyselyyn vastasi 89 yli 65-vuotiasta pieksämäkeläistä. Vastaajiksi on valikoitunut liikunnallisesti erittäin

Lisätiedot

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE

SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE 4.8.2015 SIPOON MASSBYN RATSASTUSKESKUKSEN JA OMAKOTIALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS, LIIKENNE LIIKENNE Tarkastus 01 Päivämäärä 4/8/2015 Laatija Mari Kinttua Tarkastaja Jukka Räsänen Hyväksyjä Tuomas Lehteinen

Lisätiedot

Esteettömyyskartoitus Tarjouksesta toteutukseen

Esteettömyyskartoitus Tarjouksesta toteutukseen Esteettömyyskartoitus Tarjouksesta toteutukseen Hyvä Ikä 2016 tapahtuma Esteettömyyskartoittajien tapaaminen Johanna Hätönen, Kynnys ry Esteettömyyskartoitus Tarjouksesta toteutukseen Tilaajan yhteydenotto

Lisätiedot