Päivi Roivas & Sari Vierimaa EROTUKEMINEN - HAASTE TUKIVERKOSTOILLE

Transkriptio

1 Päivi Roivas & Sari Vierimaa EROTUKEMINEN - HAASTE TUKIVERKOSTOILLE Opinnäytetyö KESKIPOHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma Maaliskuu 2008

2 TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYS 1 JOHDANTO TUTKIMUKSEEMME LIITTYVÄT AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET TUTKIMUSPROSESSI Tutkimusongelmat Tutkimuskohde Tutkimusmenetelmät Tutkimuksen kulku Aineiston analyysi Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys EROT SUOMALAISESSA YHTEISKUNNASSA Erojen historiaa ja nykytila Eroon liittyviä käytännön asioita Erotukemisen määrittelyä ja historiaa EROPROSESSI Eroprosessin vaiheet Eron syyt Eron vaikutukset Erosta selviäminen EROAVIEN TUKIJÄRJESTELMÄ Oma tukiverkosto Palvelujärjestelmä Erotukemisen työmenetelmiä TUTKIMUSTULOKSET Eronneiden erotuesta esiin tuomat seikat Eronneiden tarvitsemat tukimuodot Eronneiden neuvot eroamassa oleville ja tukijoille JOHTOPÄÄTÖKSET POHDINTA LÄHTEET LIITTEET

3 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Ylivieska Aika Maaliskuu 2008 Koulutusohjelma Sosiaalialan koulutusohjelma Työn nimi Erotukeminen haaste tukiverkostoille Työn ohjaaja Kaija Koivusaari Asiasanat Avioero, avoero, tukeminen Tekijä/tekijät Päivi Roivas & Sari Vierimaa Sivumäärä 72+3 Opinnäytetyömme aiheena oli erotukeminen. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaista tukea avo- ja avioerossa tarvitaan ja mitä kehittämistarpeita nykyisissä käytännöissä on. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa siitä, miten eroavia voidaan paremmin auttaa ja tukea. Tutkimusongelmia oli kolme; millaisia seikkoja eronneet tuovat esille erotuesta, millaista tukea eroava tarvitsee sekä millaisia neuvoja eronneet antavat eroprosessissa parhaillaan oleville ja tukijoille. Tutkimus tehtiin kvalitatiivisella menetelmällä teemahaastattelemalla seitsemää avioeron ja neljää avoeron kokenutta. Haastattelutilanteissa kaikki haastateltavat vastasivat jokaiseen kysymykseen ja vastaus kaikkiin tutkimusongelmiin saatiin. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisesti. Tutkimustulosten esittämisessä käytettiin suoria lainauksia. Tutkimustulosten mukaan kaikki eroavat tarvitsevat jonkunlaista erotukea. Erotuen tarve on kuitenkin yksilöllistä. Yksilöllisyys näkyy siinä millaista tukea, missä vaiheessa, kuinka paljon, keneltä ja miten pitkään eroava tukea tarvitsee. Tutkimuksen mukaan eroavien tärkeimpiä tukijoita ovat ystävät ja muu oma tukiverkosto, mutta eroprosessissa tarvitaan myös palvelujärjestelmän tukea. Eroavat tarvitsevat sosiaalista tukea sen kaikissa muodoissa. Tutkimuksestamme ilmeni, että nykyisissä tukemiskäytännöissä on kehitettävää. Kehittämistarvetta nähtiin lähinnä palvelujärjestelmän tarjoamassa tuessa. Kehittämistarpeiksi nähtiin yksilöllisyyden huomioiminen, tasapuolinen kohtelu, riittävän pitkä tukeminen lisäksi toivottiin ero-opasta ja selkeää erotilanteen ensipaikkaa. Parhaillaan eroamassa olevia eronneet kehottivat hoitamaan lasten asiat sovussa ja käsittelemään omat tunteensa. Tutkimus hyödyttää sekä eroavia että heidän tukijoitaan. Tutkimus antaa auttajille tietoa siitä, miten eroavaa voidaan auttaa ja tukea. Eroavat saavat tutkimuksen kautta monenlaista tietoa eroprosessista ja erotukemisesta sekä vertaistukea eronneiden kokemuksista.

4 ABSTRACT CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Ylivieska Date March 2008 Degree programme Social science Name of thesis Separation support a challenge for the social networks Instructor Kaija Koivusaari Author Päivi Roivas & Sari Vierimaa Pages 72+3 The subject of this thesis was researching the support given to people after a separation. The aim of the research was to find out, what kind of support people need in case of a divorce or cohabitation separation and also to clarify the needs of development in the current practice. The aim of the research was to provide information about how to help and support people in a separation situation better. There were three research questions that were considered; what points do people amidst a divorce or separation want to bring out, what kind of support a person amidst a separation needs and what advice would already separated people give to those amidst a separation and to their supporters. The research was carried out by using a qualitative method. Seven divorced couples and four separated non-married couples were interviewed. All the people who were interviewed answered all questions and answers for all research questions were found. The data was analyzed inductively. Quotations were used presenting the data. According to the results of the research, all separating couples need some type of separation support. The need of separation support is, however, individual. The issue of individuality comes across in the type and amount of support one needs, in which point, and from whom it is received and for how long. According to the research, the most important supporters of the people amidst a separation process are one s friends and the rest of one s social network, although the support of the service organization is also needed in the separation process. People amidst a separation process need social support in all its forms. It was found out that the current methods need to be developed. The need of development was seen mainly in the support offered by the service organization. The objects that were seen to need developing were equal treatment, taking into account one s individuality and a long enough period of support. A separation guide and a clear place of premiere habitation were also wanted. Already separated people adviced to those amidst a separation process to take care of the issues of children in peace and to process ones feelings. The research is of use to both people who are separating from their partners and to their supporters. It gives information to helpers, of how a person going through a separation process can be helped and supported. People who are in thee middle of separation process gets lots of different kind of information on the separation and separationand peer support. Key words Divorce, non-marital separation, support

5 1 1 JOHDANTO Avio- ja avoeroista on tullut osa nykypäivää. Lehdet, netti ja muu media uutisoivat viikoittain eroihin liittyvistä riidoista tai kertovat julkkisparien eroista. Lähes jokaisella on ystävä- tai tuttavapiirissään eronneita. Yleisen asennemuutoksen ja uuden avioliittolain myötä eroista on tullut hyväksytty asia. Vaikka ero on nykyään juridisesti helppo toimenpide, on se useimmille pitkä ja vaikea henkinen prosessi. Usein erosta selviämiseen tarvitaan monenlaista apua ja tukea sekä lähipiiriltä että ammattiauttajilta. Meidän opinnäytetyömme käsittelee eroavien tarvitsemaa tukea ja käytämme työssämme siitä nimitystä erotukeminen. Erotukemisella tarkoitamme kaikkea sitä tukea ja apua, jota eroavat omalta tukiverkostolta ja palvelujärjestelmältä tarvitsevat. Oma tukiverkosto tarkoittaa työssämme perhettä, ystäviä, sukulaisia, työkavereita ja muita ihmisiä, jotka eronnut kokee läheisikseen. Palvelujärjestelmällä tarkoitamme yhteiskunnan toimijoita. Kun puhumme työssämme erosta, tarkoitamme sekä avo- että avioeroja, jos emme toisin mainitse. Eroprosessi tarkoittaa työssämme eron eri vaiheita, jotka teoriaosassa myöhemmin määrittelemme. Kiinnostuimme tutkimaan erotukemista, kun saimme eroavilta ja heidän läheisiltään palautetta siitä, että erotuki ei vastaa eroavien tarpeita. He eivät kuitenkaan osanneet määritellä, mitä erotukeen kuuluu ja miten sitä pitäisi kehittää. Kun keskustelimme asiasta ammattiauttajien kanssa, ilmeni että myös ammattiauttajat kokevat erotukemisen vaikeana asiana. Niin sosiaalitoimiston, perheneuvolan kuin kirkon työntekijätkin kannustivat meitä tutkimuksen tekemisessä ja he vahvistivat käsitystämme siitä, että tutkimuksemme aihe on todella ajankohtainen. Vaikka työmme ei ole varsinainen tilaustyö, on työelämä ollut siinä vahvasti mukana kannustamassa sekä antamassa omaa näkemystään asioista. Työmme tarkoituksena on selvittää, millaista tukea avo- tai avoerossa tarvitaan ja miten nykyisiä erotukemiskäytäntöjä voidaan kehittää. Työmme tavoitteena on selvittää, miten eroavia voidaan paremmin auttaa ja tukea. Tätä selvitimme kolmen tutkimusongelman avulla. Ensimmäiseksi selvitimme, millaisia seikkoja eronneet tuovat esiin erotuesta. Toiseksi tutkimme, millaista tukea eroava tarvitsee. Lopuksi annoimme eronneille mahdollisuuden välittää neuvoja eroprosessissa parhaillaan oleville ja tukiverkostoille.

6 2 Tutkimuksemme ideavaiheessa mietimme, mistä tai keneltä saisimme parhaiten vastauksen tutkimusongelmaamme. Pohdittuamme asiaa tulimme siihen tulokseen, että parhaan vastauksen saamme eron kokeneilta. Tutkimuksemme on tehty eronneiden näkökulmasta. Tarkoituksenamme on tutkia erotukemista eronneiden hyvinvoinnin kannalta. Opinnäytetyömme tarkoituksena ei ole ottaa kantaa eroihin. Emme ole eroja vastaan, emmekä puhu niiden puolesta. Tutkimuksemme taustalla on ajatus siitä, että erot ovat osa toisten ihmisten elämää. Olemme sitä mieltä, että sekä palvelujärjestelmän että oman tukiverkoston täytyy auttaa kaikin keinoin eroprosessissa olevia. Toteutimme tutkimuksen kvalitatiivisella menetelmällä. Teimme teemahaastattelun neljälle avoeron ja seitsemälle avioeron kokeneelle. Haastattelujoukkomme oli laajalta alueelta. Valitsimme haastateltavaksemme sellaisia eronneita, joiden erosta on kulunut sen verran aikaa, että he kokivat selvinneensä erosta. Rajasimme kohderyhmämme tällä tavalla sen vuoksi, että erostaan selvinneet pystyivät näkemään erotukemisen realistisesti. Teoriaosassa teemme ensin katsauksen erojen historiaan ja nykytilaan sekä eroon liittyviin käytännön asioihin sekä määrittelemme erotukemisen. Seuraavaksi käsittelemme eroprosessin vaiheita, syitä, vaikutuksia sekä erosta selviytymistä. Teoriaosan lopuksi esittelemme eroamassa olevien tukijärjestelmän sekä muutamia työmenetelmiä, jotka mielestämme soveltuvat erittäin hyvin erotukemiseen. Tutkimustulokset esittelemme pääluvussa Tutkimustulokset. Johtopäätökset otsikon alla kerromme omat johtopäätöksemme keskeisistä tutkimustuloksista ja perustelemme niitä aikaisempien tutkimusten ja teorian avulla. Pääluvussa Pohdinta esitämme tutkimuksemme pohjalta omia näkemyksiämme erotukemisesta ja sen kehittämisestä. Uskomme, että tutkimuksemme hyödyttää sekä eroprosessissa olevia että tukiverkostoissa toimivia auttajia. Opinnäytetyömme voi toimia eroprosessissa oleville eräänlaisena erooppaana, sillä työhömme on koottu monenlaista tietoa sekä eroprosessista että eroauttamisesta. Lisäksi työmme sisältää arvokkaita vertaistukikokemuksia eroprosessista ja erotukemisesta, jotka voivat osaltaan auttaa eroprosessissa olevia. Ammattiauttajat puolestaan saavat tuoretta tietoa siitä, millaista tukea eroprosessissa olevat todella tarvitsevat ja millaisia tukemiskeinoja me tuoreina ammattilaisina tuomme työssämme esille. Näiden tietojen pohjalta jokainen auttaja voi kehittää omaa tukemistyötään.

7 3 2 TUTKIMUKSEEMME LIITTYVÄT AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET Avioeroa on tutkittu paljon, mutta erotukeminen on jäänyt tutkimuksissa vähemmälle huomiolle. Etenkään viime aikoina erotukemista ei ole juurikaan tutkittu. Löysimme kuitenkin muutamia tutkimuksia, jotka käsittelevät erotukemista. Näiden perusteella muodostimme omat tutkimusongelmamme. Mannerheimin lastensuojeluliitto on toteuttanut vuonna 1986 alkaneen Avioeroauttamisen keinot, -kokeilu ja tutkimusprojektin, jonka tarkoituksena on ollut erotukemisen kehittäminen. Näkökulmana projektissa on ollut lapsen edun toteutuminen. Mikko Makkonen on tehnyt projektille kaksi tutkimusta, joissa tutkitaan erotukemista. Vuonna 1988 tekemässä tutkimuksessa Käynti oli erittäin positiivinen, suosittelen kaikille. Avioeroasiakkaiden mielipiteitä Espoon sosiaalivirastolta ja oikeusaputoimistolta saamista palveluista Makkonen selvittää, millaisia kokemuksia avioero asiakkailla on lastenvalvojilta ja oikeusaputoimiston juristeilta saamasta tuesta Espoossa. Tutkimuksessa ilmeni, että eronneet olivat tyytyväisiä juristeilta ja lastenvalvojilta saamaansa tukeen. Tutkimuksessa tuli kuitenkin esille, että eronneet olivat tarvinneet tukea myös muilta tahoilta. Tutkimuksessa havaittiin myös, että erotuen tarve on yksilöllistä. (Makkonen 1988.) Me halusimme omassa tutkimuksessamme selvittää laajemmin, keneltä tai miltä tahoilta eroavat tukea tarvitsevat sekä ovatko he tyytyväisiä saamaansa tukeen. Toisessa tutkimuksessaan Avioeroauttamisen keinot -avioeroauttajien työstä ja kehittämismahdollisuuksista Makkonen kuvaa avioeroauttamisen menetelmiä ja esittää kehittämismahdollisuuksia. Tutkimusaineistona hänellä on ollut alan kirjallisuus ja kolmen paikkakunnan avioeroauttajien näkemykset. Makkosen tutkimuksesta kävi ilmi, että erotukemisessa ei ole yhtenäistä käytäntöä, vaan jokainen ammattikunta tekee työtä oman mallinsa mukaan ja käytänteet vaihtelevat paikkakunnittain. Tutkimuksen mukaan ammattiauttajat eivät myöskään tunne muiden auttajien työtä, eikä heillä ole näkemystä avioeron kokonaisuudesta. Tutkimuksen mukaan ammattiauttajat myös ohjailevat merkittävästi asiakkaiden asioiden hoitoa. Erotukemisen kehittämiseksi Makkonen esitti kehittämisideoita sekä auttajille että palvelujärjestelmälle. Makkosen mukaan ammattiauttajien täytyisi suhtautua eroon neutraalisti ja tarjota asiakkaille sitä tukea, jota he tarvitsevat. Palvelujärjestelmän kehittyminen vaatii Makkosen mukaan selkeää ensipaikkaa erotilanteeseen ja perheasioiden sovittelun kehittämistä. Lisäksi Makkonen

8 4 esitti räätälöityjä menetelmiä ja perhetuomioistuimen perustamista. Me halusimme omassa tutkimuksessamme selvittää, mikä on eronneiden näkemys kehittämistarpeista. (Makkonen 1991, 57 58, , ,152.) Pirjo Paajanen on vuoden 2003 Perhebarometrissa selvittänyt eronneiden henkisen tuen saantia ja sen riittävyyttä. Tutkimuksesta ilmeni, että erotilanteessa henkistä tukea saadaan eniten ystäviltä, seuraavaksi omilta sukulaisilta, ammattiauttajilta ja työtovereilta. Ammattilaisten tukea oli haettu eniten parisuhdeterapeuteilta, psykologeilta, kirkon työtekijöiltä, sosiaalityöntekijöiltä ja terveyden- ja sairaanhoitajilta. Tutkimuksen mukaan naisista kaksi viidestä ja kolmasosa miehistä oli tyytyväisiä saamaansa tukeen, mutta 23 % naisista ja 29 % miehistä ei ollut löytänyt sopivaa ammattiauttajaa. Hälyttävintä tutkimuksen tuloksissa oli, että 4 % naisista ja 10 % ei ollut löytänyt ketään, jonka kanssa keskustella parisuhdeongelmistaan. (Paajanen 2003, 90.) Koska Paajasen tutkimus käsittelee vain henkistä tukemista, me halusimme selvittää, mitä muuta tukea eroavat tarvitsevat. Myös teologian maisteri Jouko Kiisken väitöskirjassa Rakkaus lamassa tuli esille, että ystävät ja muu lähipiiri ovat eronneiden tärkeimpiä tukijoita. Kiisken tutkimuksesta ilmeni kuitenkin, että eronneet tarvitsevat myös palvelujärjestelmän tukea. Kiisken tutkimusjoukkona olivat kirkon perheasiainkeskuksen asiakkaat, mikä osaltaan vaikutti tutkimustulokseen. (Kiiski 2002, 35, ) Me halusimmekin omassa tutkimuksessamme selvittää, tarvitsevatko kaikki eroamassa olevat palvelujärjestelmän tukea. Tämän vuoksi emme rajanneet tutkimustamme pelkästään lähipiirin tarjoamaan tukeen, emmekä halunneet ottaa tutkimusjoukkoamme minkään virallisen organisaation kautta. Vaikka aikaisemmat tutkimukset on tehty eron kokeneiden näkökulmasta, niiden tutkimusjoukko on koostunut ainoastaan avioeron kokeneista. Me halusimme ottaa tutkimukseemme mukaan myös avoeron kokeneet, sillä ero on mielestämme samanlainen henkinen prosessi parisuhdemuodosta riippumatta. Usein eroa on tutkittu lapsen edun kannalta. Se onkin tärkeä näkökulma erotilanteessa, mutta mielestämme eroa on tärkeää tutkia myös eroamassa olevien omien toiveiden ja tarpeiden mukaan. Siksi meidän tutkimuksemme on tehty eroavien oman hyvinvoinnin kannalta katsottuna.

9 5 3 TUTKIMUSPROSESSI 3.1 Tutkimusongelmat Tulevina palveluohjaajina halusimme tehdä opinnäytetyömme jonkun sosiaalialan asiakasryhmän näkökulmasta. Sattumalta eroprosessissa olevat ihmiset antoivat meille opinnäytetyön aiheen ja päädyimme tekemään kvalitatiivisen tutkimuksen erotukemisesta. Tutkimuksessa selvitämme erotukemista eronneiden kokemana. Toteutimme tutkimuksen haastattelemalla yhtätoista avio- tai avoeron kokenutta. Vaikka tutkimuksemme ei ole varsinainen työelämän tilaustyö, on se kuitenkin vahvasti työelämälähtöinen. Tutkimusidea syntyi asiakkaiden tarpeesta ja työelämän edustajat ovat tukeneet ja kannustaneet meitä tutkimuksen toteuttamisessa. Tutkimuksemme tarkoituksena on selvittää, millaista tukea avo- tai avioerossa tarvitaan ja mitä kehittämistarpeita nykyisissä tukikäytännöissä on. Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää, miten eroavia voidaan paremmin auttaa ja tukea. Tutkimuksemme tarkoituksena ei ole uusien työmenetelmien kehittäminen, vaan tiedon antaminen. Tarkoituksenamme on tuoda esille eroavien oma näkökulma siitä, millaista tukea, missä vaiheessa ja keneltä eroava tarvitsee. Lisäksi haluamme tuoda esille, millaisia kehittämistarpeita he erotuessa näkevät. Uskomme, että tutkimuksestamme on hyötyä sekä eroprosessissa oleville ihmisille että erotukijoille. Tukijat saavat tutkimuksestamme todellista tietoa siitä, miten eroavaa voidaan auttaa ja tukea. Tutkimustiedon avulla erotukijat voivat halutessaan kehittää omaa työtään ja auttamistaan. Eroprosessissa oleville opinnäytetyömme voi toimia eräänlaisena ero-oppaana, sillä työhömme on koottu monenlaista tietoa sekä eroprosessista että erotukemisesta. Etsimme tutkimuksellamme vastauksia seuraaviin tutkimusongelmiin? 1. Millaisia seikkoja eronneet tuovat esiin erotuesta? 2. Millaista tukea eronneet ovat tarvinneet? 3. Millaisia neuvoja eronneet antavat eroamassa oleville ja tukijoille?

10 6 Ensimmäisen tutkimusongelman avulla on tarkoitus selvittää, mitä asioita eronneet mieltävät erotukemiseksi ja millaisia kokemuksia heillä erotukemisesta on. Toisen tutkimusongelman avulla pyrimme selvittämään, millaista tukea eroava tarvitsee. Kolmannen tutkimusongelman tarkoituksena on nostaa esiin tärkeimmät asiat, joissa tukea tarvitaan. Kysymyksen tarkoituksena on myös selvittää, voivatko eroavat itse vaikuttaa erosta selviämiseen ja mitä he erityisesti toivovat tukijoiden tekevän. 3.2 Tutkimuskohde Etsimme vapaaehtoisia haastateltavia tutkimukseemme suusanallisesti tuttaviemme, sukulaisiemme sekä puolituttujen kautta. Tutkimusjoukko löytyi helposti. Valintakriteereinämme oli avio- tai avoeron kokeminen sekä siitä selviäminen ainakin sillä tasolla, että näkee erotilanteen ja tuen realistisesti. Kriteeriemme pohjalta tutkimuskohteeksemme rajautui yhdentoista vapaaehtoisen haastateltavan muodostama edustava tutkimusjoukko. Saimme tutkimukseemme mukaan sekä avio- että avoeron kokeneita. Tutkimusjoukostamme seitsemän on kokenut avioeron ja neljä avoeron. Myös kumpikin sukupuoli on tutkimuksessa edustettuna, sillä naisia haastateltavista oli kymmenen ja miehiä yksi. Tutkimusjoukkomme edustaa myös monen ikäisiä eronneita, sillä haastateltavamme olivat olleet erohetkellä vuotiaita. Tutkimusjoukkomme edustaa myös maantieteellisesti laajaa aluetta. Haastateltavamme asuvat ympäri Suomea ja erot ovat tapahtuneet maantieteellisesti välillä Pohjois-Suomi- Etelä- Suomi. Suurin osa eroista on koettu pienillä paikkakunnilla. Yksi ero on koettu keskisuuressa ja yksi isossa kaupungissa. Saimme tutkimukseemme mukaan monessa eri elämäntilanteessa olevia ihmisiä. Haastatteluhetkellä haastateltavistamme kahdeksan oli vakituisessa työsuhteessa, kaksi sairaslomalla ja yksi opiskelemassa. Haastatteluhetkellä neljä eli avoliitossa, yksi avioliitossa ja kuusi sinkkuna. Suurin osa haastateltavistamme oli lähivanhempia, mutta joukossa oli muutama etävanhempi. Puolella haastateltavistamme lapset olivat yhteishuollossa ja toisella puolella yksinhuollossa. Kaikki erot oli hoidettu sovussa. Kaikilla haastateltavillamme oli vain yksi ero takanaan. Haastateltaviemme liitot olivat kestäneet keskimäärin 12 vuotta. Eroista oli haastatteluhetkellä kulunut 1,5-12 vuotta. Kaikki haastateltavamme kokivat selvinneensä erostaan, ainakin siinä määrin, että katsoivat pystyvänsä vastaamaan kysymyksiimme realistisesti. Haastateltavistamme

11 7 seitsemän oli ollut erossa lopullisen eropäätöksen tekijä, kolmessa erossa päätös oli tullut puolison taholta ja yhdessä erossa lopullinen eropäätös oli tehty yhdessä. Haastateltaviemme liitot olivat päättyneet eroon monista eri syistä. Eroihin oli liittynyt monia syitä, mutta lopullisiksi eron syiksi haastateltavamme listasivat uskottomuuden, alkoholiongelman ja siihen liittyvät muut ongelmat sekä erilleen kasvun. Tutkimusjoukkomme edustaa monenlaisia lapsiperheitä. Haastateltaviemme lapset olivat olleet eron hetkellä leikki-ikäisiä kahdessa erossa, kouluikäisiä kuudessa erossa, sekä koulu- että leikki-ikäisiä kahdessa erossa. Yhdessä erossa lapset olivat olleet täysi-ikäisiä ja asuneet muualla. 3.3 Tutkimusmenetelmät Toteutimme tutkimuksemme kvalitatiivisella eli laadullisella menetelmällä. Meille oli alusta asti selvää, että käytämme kvalitatiivista menetelmää, sillä tutkimuksemme tarkoituksena on selvittää eroprosessin läpi käyneiden kokemuksia ja mielipiteitä erotukemisesta. Parhaiten tämä tavoite saavutetaan kvalitatiivisella tutkimusmenetelmällä, sillä kvalitatiivisen tutkimuksen avulla pyritään ymmärtämään yksilön kokemuksia ihmisenä elämisestä. (Vilkka 2005, 97.) Tutkimuksemme tavoitteet ja lähtökohdat vastaavat muutenkin kvalitatiiviselle tutkimukselle ominaisia piirteitä. Kvalitatiivisen tutkimuksen lähtökohtana on todellisen elämän kuvaaminen. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa pyritään kohteen mahdollisimman kokonaisvaltaiseen tutkimiseen ja tutkimus suoritetaan luonnollisissa oloissa. Kvalitatiivisen tutkimuksen tavoitteena ei ole löytää totuutta tutkittavasta asiasta, vaan pikemminkin paljastaa tutkijan omien tulkintojen avulla uusia seikkoja tutkittavasta ilmiöstä. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa suositaan ihmistä tiedon keruu instrumenttina. Kvalitatiiviselle tutkimukselle on ominaista, että tutkija luottaa enemmän omaan havainnointiin ja keskusteluihin tutkittavien kanssa kuin mittausvälineillä hankittuun tietoon. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2007, 157, 160; Raudaskoski 2006; Vilkka 2005, ) Kvalitatiivisessa tutkimuksessa tutkimussuunnitelma parhaimmillaan elää tutkimuksen edetessä. Tämä tarkoittaa osin sitä, että kvalitatiivisilla menetelmillä saavutetaan ilmiöiden prosessiluonne. Toiseksi avoin tutkimussuunnitelma korostaa tutkimuksen eri vaiheiden; aineiston keruun, analyysin tulkinnan ja raportoinnin- kietoutumista yhteen.

12 8 Kvalitatiivisessa tutkimuksessa tulkinta kulkee mukana koko tutkimusprosessissa, eikä tutkimusprosessia ole aina helppoa pilkkoa toisiaan seuraaviin vaiheisiin. Kvalitatiivisen tutkimuksen ominaispiirteisiin kuuluu vahvasti myös se, että tutkimussuunnitelmaa ja tutkimusongelman asettelua saatetaan joutua tarkistamaan aineistonkeruun kuluessa ja tutkielman kirjoittaminen saattaa vaatia palaamista alkuperäiseen aineistoon. (Eskola & Suoranta 1998, ) Mekin jouduimme tutkimusprosessin aikana tarkistamaan tutkimussuunnitelmaa ja tutkimusongelmien asettelua. Yleisimmin kvalitatiivisen tutkimuksen aineisto kerätään haastattelemalla. (Eskola & Suoranta 1998, 86.) Myös me koimme, että tutkimuksemme tarkoitusta ja tavoitteita ajatellen saamme parhaan tutkimusaineiston haastattelemalla. Haastattelu on yhdenlaista keskustelua, jonka tavoitteena on selvittää haastateltavan mielipiteitä. Tavallisesta keskustelusta haastattelu eroaa siinä, että keskustelussa osapuolet ovat tasavertaisia, mutta haastattelussa haastattelija ohjaa keskustelun kulkua tavoitteensa mukaisesti. (Hirsjärvi ym. 2007, 202) Haastattelu on myös etukäteen suunniteltu ja haastattelijan aloitteesta lähtevä keskustelutilanne. Haastattelulle on tyypillistä, että haastattelija joutuu haastattelun aikana motivoimaan haastateltavaa ja pitämään haastattelua yllä. Haastatteluun kuuluu myös se, että haastattelija tuntee roolinsa ja haastateltava oppii sen haastattelun aikana. Haastateltavan on voitava luottaa haastattelun luottamuksellisuuteen. Haastattelija on vaitiolovelvollinen haastattelun aikana kuulemistaan ja näkemistään asioista. (Eskola & Suoranta 1998, 86.) Tutkimusmetodiksemme valitsimme teemahaastattelun, koska teemahaastattelu on hyvä metodi tukittaessa arkoja ja vähän tunnettuja asioita. Teemahaastattelussa ihmistä voidaan tutkia kokonaisvaltaisesti. Siinä huomioidaan ihmisen kokemukset ja ajatukset ja nämä ovat tutkimuksen kohde. Näiden avulla tutkittavien ääni saadaan kuuluville. Teemahaastattelu on puolistrukturoitu menetelmä, jossa haastattelu rakentuu samojen teemojen varaan. Kysymykset ovat kaikille samat, mutta niitä voidaan esittää eri järjestyksessä. Teemahaastattelussa tutkija voi haastatella tutkittavia tarpeen mukaan useampaan kertaan ja hän voi itse määritellä kuinka paljon hän tutkittavaa aineistoa käsittelee. (Hirsjärvi ym. 2007, ; Tuomi & Sarajärvi 2002, ) Teemahaastattelun teemoiksi ei voi kuitenkaan ottaa mitä teemoja tahansa, vaan niiden on vastattava tutkimuksen tavoitteita ja tarkoitusta. (Eskola & Suoranta 1998, 86.) Me

13 9 valitsimme haastatteluumme neljä teemaa ja laadimme kysymysrungon (Liite 3), jonka tarkoituksena oli tukea haastattelun kulkua. Haastattelumme ensimmäisenä teemana oli erotilanne. Erotilanteen kartoittamisella pyrimme saamaan pohjatietoa, siitä vaikuttaako erotilanne, jotenkin erotukemiseen. Haastattelun toisena teemana oli eroprosessissa saatu tuki. Tämän teeman avulla oli tarkoitus selvittää millaisia asioita eronneet tuovat esiin erotukemisesta. Kolmantena teemanamme oli tarvittava tuki. Sen avulla oli tarkoitus selvittää, millaista tukea eroprosessissa tarvitaan. Haastattelun neljäntenä teemana olivat terveiset. Tämän teeman välityksellä annoimme eron kokeneille mahdollisuuden antaa neuvoja eroprosessissa oleville ja kehittämisideoita erotukijoille. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa keskitytään usein pieneen määrään tapauksia ja pyritään analysoimaan niitä mahdollisimman perusteellisesti. Laatu onkin kvalitatiivisessa tutkimuksessa tärkeämpi kriteeri kuin määrä. Kvalitatiivisessa tutkimuksessa ei pyritä tilastollisiin yleistyksiin, vaan ymmärtämään tiettyä toimintaa, kuvaamaan jotain tapahtumaa tai antamaan mielekäs tulkinta jostain ilmiöstä. Tutkimusjoukko valitaan usein harkinnanvaraisella poiminnalla. Mikä tarkoittaa sitä, että ennen tutkimusaineiston keräämistä päätetään tutkimusongelman ja tavoitteiden kannalta valintakriteerit, joihin perustuen tutkimusaineisto kerätään. (Eskola & Suoranta 1998, 18, 61; Raudaskoski 2006; Vilkka 2005, ) 3.4 Tutkimuksen kulku Saimme idean opinnäytetyöhömme loppuvuodesta Juuri samaan aikaan, kun mietimme opinnäytetyön aihetta, useat eroprosessissa olevat ihmiset ja heidän läheisensä kertoivat, etteivät eroprosessissa olevat ole tyytyväisiä saamaansa erotukeen. He eivät kuitenkaan osanneet kertoa, millaista apua tai tukea eroprosessissa olevat tarkalleen tarvitsisivat. Mielenkiintomme asiaa kohtaan heräsi ja aloimme miettiä, olisiko erotukeminen opinnäytetyömme aihe. Lopullisen päätöksen aihevalinnasta teimme, kun juttelimme asiasta useissa eri tilanteissa ammattiauttajien kanssa. Sosiaalityöntekijät, perheneuvolan ja seurakunnan työntekijät kokivat erotukemisen vaikeana, mutta erittäin tärkeänä asiana. He kannustivat meitä ottamaan erotukemisen opinnäytetyömme aiheeksi. Vaikka työmme ei ole suoranaisesti tilaustyö, työllemme tuntui olevan tilaus niin

14 10 ammattiauttajien kuin asiakkaidenkin taholta. Voimme perustellusti sanoa, että opinnäyteyömme aihe on erittäin ajankohtainen. Työmme eteni ideatasolta sitoutumisvaiheeseen vuoden 2007 helmikuussa. Silloin esitimme tutkimussuunnitelmamme oppilaitoksemme opettajista koostuvalle AMKsosiaalialan tiimille ja saimme tutkimuksellemme virallisen luvan. Saatuamme aiheen hyväksytyksi kävimme kyselemässä asuinpaikkakuntamme sosiaalityöntekijöiltä ja perheneuvolan psykologilta, mitä he haluaisivat työnsä puolesta tietää eroprosessissa olevien tukemisesta. Heidän mielipiteidensä avulla tarkensimme tutkimusongelmamme ja teemahaastattelurungon. Saimme ammattilaisilta myös jonkin verran alan kirjallisuutta, joka käsittelee eroa. Aloimme paneutua tutkimuksen tekemiseen varsinaisesti vasta kesällä 2007, kun muu opiskelu vähän helpottui. Koska emme tienneet eroprosessista, emmekä erokäytännöistä juuri mitään, tutustuimme aluksi eroa ja erotukemista käsittelevään kirjallisuuteen sekä aikaisempiin tutkimuksiin. Erosta löytyi paljon kirjallisuutta ja tutkimuksia, siitä huolimatta koimme lähdemateriaalin hankkimisen vaikeana prosessina. Materiaalia löytyi paljon, mutta tarvittavan tiedon rajaaminen oli todella iso urakka. Samalla kun luimme kirjallisuutta, kirjoitimme jo alustavasti opinnäytetyömme teoriaosaa. Saatuamme riittävästi teoriatietoa, aloimme suunnitella tutkimusaineiston hankintaa. Olimme jo aikaisemmin päättäneet hankkia tutkimusaineiston haastattelemalla, mutta emme olleet päättäneet haastattelun muotoa. Puntaroimme pitkään lomakehaastattelun ja teemahaastattelun välillä. Luettuamme metodioppaita päädyimme teemahaastatteluun, koska teemahaastattelu on sopivin vaihtoehto, kun kohderyhmä on pieni ja halutaan selvittää arkoja sekä vähän tunnettuja asioita. Teemahaastattelu mahdollistaa lisäkysymysten esittämisen sekä antaa myös haastateltavalle mahdollisuuden selventää kysymyksiä. Teemojen avulla keskustelu myös pysyy aiheessa eikä turhaa aineistoa kerry litteroitavaksi. (Hirsjärvi & Hurme 1988, ) Lomakehaastattelu olisi mielestämme ohjaillut liikaa vastausvaihtoehtoja, eikä se näin ollen olisi antanut todellista kuvaa asioista. Käytimme teemahaastattelun suunnittelemiseen runsaasti aikaa, sillä halusimme saada mahdollisimman hyvän tutkimusaineiston. Saadaksemme näkemystä oman haastattelun toteutukseen, tutustuimme toisten toteuttamiin teemahaastatteluihin. Tämän lisäksi luimme

15 11 metodioppaita. Oppimamme pohjalta valitsimme haastatteluun neljä teemaa ja laadimme kysymysrungon, jonka tarkoituksena oli tarvittaessa tukea haastattelutilannetta. Koska haastattelukäytännöt on hyvä testata etukäteen, (Eskola & Suoranta. 1998, 89.) testasimme teemojen ja kysymysten toimivuutta kahdella koehaastattelulla. Toisen niistä myös nauhoitimme. Koehaastatteluiden perusteella totesimme teemat ja kysymykset toimiviksi. Lopullisia haastatteluja varten jouduimme muokkaamaan vain muutamaa kysymystä. Tutkimuksen suunnitteluvaiheessa meillä oli tiedossa eräs itsenäisesti kokoontuva vertaistukiryhmä, jonka kanssa meidän oli tarkoitus tehdä yhteistyötä haastattelujen suhteen. Loppujen lopuksi yhteistyöstä ei tullut mitään ja hankimme haastateltavat tuttaviemme sekä itse luotujen kontaktiemme kautta. Haastateltavat löytyivät, kun kerroimme opinnäytetyöstämme ja sen aiheesta tuttaville ja tuntemattomillekin, aina kun siihen oli tilaisuus. Haastateltavien saaminen onnistui helposti, sillä monet kokivat tutkimuksemme olevan oivallinen mahdollisuus tuoda esiin omat mielipiteet. Yhteistyöstä kiinnostuneet välittivät yhteystietonsa meille tuttaviensa kautta ja me otimme heihin yhteyttä. Olimme etukäteen päättäneet, että opinnäytetyömme laajuuteen nähden kymmenen haastattelua tuottaa riittävän aineiston. Loppujen lopuksi haastateltavista naisista oli ylitarjontaa, vain mies haastateltavia olisimme toivoneet saavamme mukaan enemmän. Lopullisiin haastatteluihin osallistui kymmenen naista ja yksi mies. Haastattelut teimme elo-syyskuussa Tutkimustamme varten emme tarvinneet virallista tutkimuslupaa mistään organisaatiosta, koska haastateltavat eivät olleet ohjautuneet minkään virallisen tahon kautta. Halusimme kuitenkin varmistaa, että haastateltavamme tietävät mihin sitoutuvat, joten pyysimme heiltä kirjallisen luvan (Liite1) haastattelun käyttöön tutkimusaineistona. Teimme haastattelut yksin emmekä parina, sillä mielestämme kahden haastattelijan läsnäolo olisi voinut tehdä haastattelutilanteista luonnottoman. Toinen meistä haastatteli viittä ja toinen kuutta eronnutta. Jotta haastattelutilanne olisi mahdollisimman miellyttävä ja luonnollinen, haastateltavat saivat itse valita haastattelupaikan. Viisi haastateltavaa valitsi haastattelupaikaksi oman kotinsa ja viisi meidän kotimme. Yksi haastateltava valitsi haastattelupaikaksi työpaikkansa. Ennen varsinaisen haastattelun alkamista määrittelimme haastateltaville eroprosessin ja täytimme taustatietolomakkeen (Liite 2). Haastattelut sujuivat häiriöttä, sillä haastattelun aikaan paikalla ei ollut muita ihmisiä. Mielestämme haastattelutilanteet muotoutuivat miellyttäviksi ja luottamuksellisiksi. Kaikki

16 12 haastateltavat olivat motivoituneita haastatteluun. Uskomme, että haastateltavat kertoivat näkemyksensä ja kokemuksensa totuudenmukaisesti. Haastattelut kestivät puolesta tunnista tuntiin. Haastattelun kesto ei vaikuttanut mitenkään saatuun aineistoon. Nauhoitimme kaikki haastattelut, jotta tutkimusaineisto olisi mahdollisimman luotettava. Analysoimme tutkimusaineiston loka-marraskuussa Aineiston analyysin jälkeen tammikuussa 2008 aloitimme varsinaisen tekstin tuottamisen keräämämme teoriaa ja aineistoa yhdistäen. Lopulliseen muotoonsa tutkimuksemme hioutui maaliskuussa 2008 ja loppuseminaarin pidimme kuun lopussa. Koko tutkimusprosessin jälkeen tuhosimme kerätyn aineiston, niin haastattelut, lupalaput kuin taustatietolomakkeetkin asianmukaisesti. IDEATASO loppuvuosi 2006 SITOUTUMISVAIHE esitys AMK-tiimille helmikuu 2007 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Teoriaan tutustuminen kesä 2007 Haastatteluiden suunnittelu elokuu 2007 Haastattelut elo-syyskuu 2007 Aineiston analysointi loka- marras kuu 2007 OPINNÄYTETYÖN KIRJOITTAMINEN tammi-maaliskuu 2008 Kuvio 1. Työn kulku ja aikataulu

17 Aineiston analyysi Analysoinnin tarkoituksena on jollakin tapaa tiivistää ja järjestää aineistoa. Ei ole olemassa mitään mekaanista kaavaa, jonka mukaan kvalitatiivisen tutkimuksen analyysin voisi suorittaa. Metodioppaiden mukaan juuri aineiston analyysi on hyvin ongelmallista laadullisessa tutkimuksessa. Toisaalta se on myös haasteellista, sillä vain tutkijan luovuus ja mielikuvitus ovat analysoinnin rajana. (Eskola & Suoranta. 1998, 138; Vilkka 2002; Raudaskoski 2006.) Myös meille analysointi tuotti päänvaivaa. Aluksi meille oli selvää vain se, että analysoimme tutkimuksemme induktiivisesti eli aineistolähtöisesti. Koska tutkimuksemme aineistona olivat haastattelut, analysointimme ensimmäinen vaihe oli litteroida aineisto. Kumpikin meistä litteroi omat haastattelunsa. Pyrimme litteroimaan aineistomme sanatarkasti Word-tekstinkäsittelyohjelmalla, koska jouduimme luovuttamaan nauhurin eteenpäin, eikä meillä ollut mahdollisuutta kuunnella nauhoituksia uudelleen. Litteroitua tekstiä kertyi 42 sivua. Litteroituamme haastattelut tutustuimme kumpikin koko aineistoon. Seuraavaksi aloimme miettiä analysoinnin jatkotoimenpiteitä. Tarkoituksenamme oli aluksi tehdä jokaisesta haastattelusta oma tarinansa, mutta pohdittuamme asiaa hylkäsimme idean. Tulimme siihen tulokseen, että tarinat eivät olisi taanneet haastateltaviemme anonymiteettia riittävän hyvin. Koska tutkimuksemme aihe on niin arkaluontoinen, emme halunneet ottaa pienintäkään riskiä haastateltaviemme tunnistamiseen. Luettuamme metodioppaita päädyimme analysoimaan haastattelut teemoittelemalla. Tässä vaiheessa tiivistimme aineistomme poistamalla sieltä ylimääräiset hyminät ja muut merkityksettömät sanat. Seuraavaksi aloimme etsiä aineistosta vastauksia tutkimusongelmiin. Luimme läpi litteroitua tekstiä ja keräsimme koko aineistosta vastauksia jokaisen kysymyksen alle teemoittain. Teemoittelimme aineiston Wordtekstinkäsittelyohjelman leikkaa ja liimaa toiminnolla kahta asiakirjaa auki pitäen. Tämän jälkeen jatkoimme aineiston lukemista. Samalla, kun luimme aineistoa läpi, tummensimme kohdat, jotka olivat mielestämme merkityksellisiä tutkimusongelmiimme nähden. Lisäksi kirjasimme omia ajatuksiamme ja tulkintojamme ylös myöhempää käyttöä varten. Tässä vaiheessa tarkistimme myös tutkimusongelmiamme ja jouduimme rajaamaan niitä. Tutkimusongelmien tarkastamisen jälkeen luimme aineistoa ja pyrimme löytämään vastaukset tutkimusongelmiin. Käytännössä oleellisimmat asiat löytyivät aikaisemmassa vaiheessa tummentamistamme kohdista. Ensimmäisen tutkimusongelmamme alle

18 14 löysimme seuraavanlaisia teemoja: tuen tarve, tuen määrä, tuen pituus, tyytyväisyys ja tukijat. Toisen tutkimusongelman alle löysimme tarvittavaksi tukimuodoiksi: henkisen tuen, taloudellisen tuen, neuvot, käytännön avun, sovittelun ja terapiatuen. Eronneiden neuvoissa eroamassa parhaillaan oleville nousi teemoiksi lasten asiat ja tunteiden käsittely. Tukijoiden neuvojen alle löysimme yksilöllisyyden, neuvot, sovittelutilanteet, erotilanteen ensipaikan ja lapsen edun toteutumisen. Teemojen löytymisen jälkeen kirjoitimme tutkimustulokset ja teimme niiden perusteella johtopäätökset. Johtopäätöksiä perustelimme omien tulkintojemme lisäksi aikaisemmilla tutkimuksilla ja teoriatiedolla. Tutkimustulosten ja johtopäätösten kirjoittaminen oli pitkä prosessi. Jouduimme hiomaan tekstiä moneen kertaan ennen lopullisen version syntymistä. 3.6 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys Kaikissa tutkimuksissa pyritään välttämään virheiden syntymistä, mutta todellisuudessa tutkimustulosten luotettavuus vaihtelee. Tämän vuoksi jokaisessa tutkimuksessa on arvioitava tehdyn tutkimuksen luotettavuutta. Kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuutta ei mitata kvantitatiivisesta tutuin validiteetilla ja reliabeliteetilla, vaan laadullista tutkimusta arvioidaan kokonaisuutena. (Hirsjärvi ym. 2007, ; Tuomi & Sarajärvi 131, 133.) Kvalitatiivisen tutkimuksen luotettavuutta lisää tutkijan tarkka selostus tutkimuksen toteuttamisesta. Tarkkuus koskee tutkimuksen kaikkia vaiheita, aineiston keruun olosuhteita ja tulostentulkintaa. (Hirsjärvi ym. 2007, 227.) Tutkimuksemme luotettavuuden lisäämiseksi olemme pyrkineet kertomaan tutkimuksen eri vaiheet tarkasti ja totuuden mukaisesti. Lisäksi olemme huolellisesti selostaneet, mitä olemme tutkimassa ja miksi. Olemme myös kuvailleet haastattelupaikat ja olosuhteet. Lisäksi olemme olleet tarkkoja tulosten tulkinnassa ja päätelmien perusteluissa. Koska laadullisessa tutkimuksessa tutkijalla on erittäin suuri rooli, erityisesti tulosten analysoinnissa ja tulkitsemisessa luotettavuutta lisää se, että tutkijoita on kaksi. (Hirsjärvi ym. 2007, 228.; Raudaskoski 2006.) Me olemme tehneet tulosten analysoinnin ja tulkinnan yhdessä. Molempien näkemykset ja mielipiteet pääsivät esille kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Tämä lisää osaltaan tutkimuksemme luotettavuutta. Emme myöskään tunteneet ennestään haastateltaviamme, joten tulokset ja johtopäätökset on tehty puolueettomasti, ilman ennakkokäsityksiä. Kaksi haastateltavaamme on myös lukenut työmme ja todennut sen

19 15 asianmukaiseksi. Luotettavuutta lisää myös se, että olemme käyttäneet tulososassa suoria lainauksia. Olemme miettineet myös työmme eettisyyttä, sillä tutkimustuloksia, jotka liittyvät kokemustodellisuuteen, voidaan pitää kelvollisina, jos ne ovat eettisesti hyväksyttäviä. Tutkija on eettisesti vastuussa tekemisistään tieteelle, lukijoille ja luonnollisesti tutkimuskohteilleen. (Hirsjärvi ym. 2007, 23 24; Tuomi & Sarajärvi 2002, ) Koska aiheemme on arkaluontoinen ja käsittelee henkilökohtaisia asioita korostuu tutkimuksessamme eettisyys etenkin haastateltavia kohtaan. Olemme pyrkineet tutkimuksemme luotettavuuteen säilyttämällä haastateltavien anonymiteetin. Emme kerro työssämme kenenkään nimiä, emmekä asuinpaikkakuntaa. Emme myöskään käyttäneet tulososassa kovin pitkiä suoria lainauksia, jottei ne paljastaisivat kenenkään henkilöllisyyttä. Haastattelunauhat, litteroidut haastattelut ja lupalomakkeet olemme tuhonneet. Haastateltavilla on oltava selkeä käsitys siitä, miten tutkija käyttää aineistoaan. (Hirsjärvi ym. 2007, 25.) Haastateltavamme ovat suostuneet haastatteluun vapaaehtoisesti ja tiesivät jo siinä vaiheessa mihin tarkoitukseen haastatteluja tullaan käyttämään. Tutkimuksen eettisyyteen liittyy myös rehellisyys lähteiden käytön suhteen. (Hirsjärvi 2007, 26 27; Raudaskoski 2006.) Olemme pyrkineet asianmukaisiin lähdemerkintöihin.

20 16 4 EROT SUOMALAISESSA YHTEISKUNNASSA 4.1 Erojen historiaa ja nykytila Suomessa avioerot ovat yleistyneet 1900-luvulta lähtien. Vuosisadan alkupuolella erojen määrä pysyi kuitenkin pienenä, sillä avioeroja ei hyväksytty ja yhteiskunta pyrki rajoittamaan niitä lainsäädännön avulla. Avioeron sai vain lakisääteisin syin ja ero oli perusteltava. Suurten avioeromäärien historia alkoi maassamme sota-aikana ja heti sen jälkeen syntyneestä muutoksesta. Suomessa koettiin muiden sotaa käyneiden maiden tapaan avioeronneisuuden ennennäkemätön huippu 1945, jolloin avioeroja oli (Makkonen 1991, ) Seuraavaksi erojen määrä alkoi kohota vasta 1960-luvun lopulla tasaantuen noin eroon vuodessa. Suomen avioerohistoriaa mullistava seikka koettiin vuonna 1987, jolloin vuoden 1929 avioliittolakia uudistettiin. Uudistuksen myötä avioero muuttui täysin vapaaksi puolisoiden väliseksi asiaksi, eikä eron syitä enää tarvinnut oikeudessa esittää. Lakiuudistuksen myötä myös suhtautuminen eroihin muuttui ja eroista tuli hyväksytty asia. (Makkonen 1991, 39.) Vuoden 1988 avioliittolain myötä erojen määrä kuitenkin kohosi hetkellisesti, mutta tasaantui 1990-luvulta lähtien vuosittaiseen noin eroon. Nykyisin avioeroja laitetaan vireille noin vuodessa ja niistä toteutuu. (Litmala 2001.) Uusimman tilaston mukaan vuonna 2006 avioeroon päättyi avioliittoa. (Tilastokeskus 2006.) Nykyisen kehityksen jatkuessa noin joka toinen avioliitto päättyy eroon. Suomi on erotilastojen kärjessä EU:n alueella yhdessä Ruotsin kanssa. (Litmala 2002 a, 8.) Avioliittojen rinnalle epäviralliseksi yhteisasumisen muodoksi ovat yleistyneet avoliitot luvulta lähtien. Nykyisin joka viides parisuhde on avoliitto. Avoliittojen hajoamisesta ei tilastoida systemaattisesti, eikä niistä ole saatavilla juuri muutakaan tutkimustietoa. Jotain tietoja avoeroista kuitenkin löytyy. Näiden tietojen perusteella voidaan todeta, että avoliitot purkautuvat suhteellisesti useammin kuin avioliitot. Lapsiperhe, jossa vanhemmat elivät avoliitossa, hajosi kuusi kertaa useammin kuin vastaava avioliitoperhe 1980-luvun lopussa. Vastaavasti 1990-luvulla avoliittolapsiperhe hajosi viisi kertaa herkemmin kuin avioliittolapsiperhe. Avoliittojen eroherkkyyttä kuvaa myös viitetieto 1990-luvun lopulta. Tuolloisten tietojen mukaan vanhempien eron koki

21 17 yhdeksän prosenttia avoparien lapsista, kun vastaava avioparien lasten luku oli kaksi prosenttia. (Litmala 2002 a, 10, ) Tilastojen mukaan eroava nainen oli vuonna 2001 keskimäärin 40-vuotias ja mies 43- vuotias. Tilastojen valossa erityisen riskialttiita vuosia ovat avioliiton toinen, kolmas ja neljäs vuosi, mutta avioeron todennäköisyys vähenee vasta kymmenen avioliittovuoden jälkeen. (Paajanen 2003, 11.) Eroon päättyneiden avioliittojen keskipituus on noin 12 vuotta, mikä ei tue yleisesti vallitsevaa käsitystä siitä, että seitsemäs avioliittovuosi olisi erityisen kriisiherkkä. (Määttä 2002, 3.) Vuoden 2003 perhebarometrin mukaan noin kolmasosalla eronneista oli kaksi lasta, viidesosalla yksi lapsi ja 16 prosentilla oli kolme lasta tai enemmän. Lapsettomista liitoista puolestaan 31 % päätyi eroon. (Paajanen 2003, 19.) Tilastojen mukaan kaksi kolmasosaa avioeroista tapahtuu naisen aloitteesta niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. (Määttä 2002, ) Myös Paajasen tutkimuksessa nainen oli ollut aloitteentekijänä kahdessa kolmesta avioerosta ja puolet eronneista vastaajista ilmoitti naisen myös tehneen lopullisen eropäätöksen. Kolmasosalla eronneista eropäätös oli ollut yhteinen. (Paajanen 2003, 67.) Suurin osa eroista onnistuu sopien. Tilastojen mukaan vain 4 % eroista on ns. riitaisia eroja, jotka käsitellään tuomioistuimessa. Tilastot kertovat myös, että yleensä huoltomuodoksi valitetaan yhteishuolto. Stakesin tilaston mukaan vuonna 2006 vain 5 % eroista päätyi yksinhuoltoon. (Stakes 2006.) 4.2 Eroon liittyviä käytännön asioita Erotilanteessa täytyy hoitaa monia käytännön asioita, kuten eron hakeminen ja omaisuuden ositus. Nykyisin eron hakeminen on juridisesti helppoa. Avioero käsitellään oikeudessa pelkkänä hakemusasiana. (Pettilä & Yli-Marttila 1999, 33.) Hakemuksen voi tehdä joko toinen puoliso yksin tai molemmat yhdessä. Hakemus toimitetaan oman asuinkunnan käräjäoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti tai postitse. Erohakemuksen jättämisen jälkeen alkaa kuuden kuukauden mittainen harkinta-aika, jonka jälkeen avioero myönnetään, jos ainakin toinen puolisoista sitä haluaa. Lopullista eroa on haettava uudella hakemuksella viimeistään vuoden päästä hakemuksen jättämisestä tai ero raukeaa. Toinen mahdollinen tapa saada avioero, on sen hakeminen kahden vuoden yhtäjaksoisen erillään asumisen perusteella. (Avioliittolaki 411/1987.) Avopuolisoiden erotessa virallista suhteen

22 18 lopettamista ei tarvita, koska liittoa ei ole virallisesti vahvistettu. (Cacciatore, Heinonen, Juvakka, Reinholm 2005, 18.) Eron yhteydessä puolisoiden täytyy jakaa omaisuutensa. Aviopuolisoiden omaisuuden jakamista määrittelee avioliittolaki (411/1987.) Pääsääntöisesti aviopuolisoiden omaisuus jaetaan puoliksi, mutta jos avioliiton aikana on tehty avioehto, menetellään sen sanelemien ehtojen mukaan. Käytännössä omaisuuden jakaminen voi tapahtua monella eri tavalla. Puolisot voivat yhdessä sopia omaisuutensa jaosta tai he voivat pyytää apua esimerkiksi asianajajalta. Riitatilanteissa omaisuuden jakamista voidaan hakea tuomioistuimelta. (Avioliittolaki 411/1987.) Avopuolisoilla ei ole laillista oikeutta toisensa omaisuuteen. Eron tullessa kumpikin avopuoliso saa pitää omissa nimissä olevan omaisuuden. Hankaluutta avoeroissa aiheuttaa yhteisomistuksessa oleva omaisuus, josta ei päästä yksimielisyyteen. Riitatilanteissa avopuolisot voivat hakea ratkaisua tuomioistuimelta. (Pettilä & Yli-Marttila 1999, 95.) Parisuhteen päättyessä eroparin täytyy keskinäisten asioiden lisäksi hoitaa myös monia lapseen liittyviä asioita, kuten lapsen asuminen, huoltajuus, elatus ja tapaaminen. Vanhemmat voivat tehdä lapseen liittyvät ratkaisut ja sopimukset itse, mutta virallisia ne ovat vasta sosiaalitoimen tai tuomioistuimen vahvistuksen jälkeen. (Litmala 2002 b, 41.) Viranomaisilla tulee olla hyvin perusteltu lapsen etuun liittyvä syy, jotta he voivat puuttua vanhempien sopimuksiin. (Taskinen 2001, 11.) Eron yhteydessä ensimmäisiksi asioiksi tulee huoltajuuden ja asumisen uudelleen miettiminen. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (704/1975) mukaan yleisenä periaatteena on, että lapsen etua ajatellen on parasta, että vanhemmilla säilyy yhteishuoltajuus. Huoltajuus voidaan järjestää myös rajoitettuna yhteishuoltona tai yksinhuoltona. (Laki lapsen huollosta ja elatuksesta 704/1975.) Yhteishuolto tarkoittaa sitä, että vanhemmat yhdessä päättävät lasta koskevista tärkeistä asioista esimerkiksi kasvatuksesta, terveyden- ja sairaanhoidosta sekä matkustamisesta. Vaikka vanhemmilla olisi yhteishuolto, lapsi voi virallisesti asua vain toisen vanhemman luona. Vanhempaa, jonka luona lapsi virallisesti asuu, kutsutaan lähivanhemmaksi. Lähivanhempi päättää lapsen päivittäisistä asioista. Muualla asuvaa vanhempaa nimitetään etä- tai tapaajavanhemmaksi. Yhteishuollossa molemmilla vanhemmilla on myös oikeus saada lasta koskevia tietoja viranomaisilta. Yhteishuollosta huolimatta lähivanhempi saa

23 19 lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen ja elatusavun tai tuen. Lapsen huolto voidaan uskoa myös pelkästään toiselle vanhemmalle, vaikka molemmat vanhemmat soveltuisivat huoltajiksi. (Taskinen 2001, ) Ellei lapsen huoltajuudesta tehdä eron yhteydessä päätöstä tai sopimusta, huolto jatkuu, kuten ennen eroa. (Litmala 2002 b, 41.) Kun vanhemmat ovat saaneet sovittua lapsen asumisen ja huoltajuuden, on sovittava lapsen tapaamiset. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (316/1983) turvaa kummallekin vanhemmalle oikeuden pitää yhteyttä lapseen ja säilyttää suhteet erosta huolimatta. Tapaamisoikeus on laissa kirjattu nimenomaan lapsen, ei vanhemman oikeudeksi. Tapaamisoikeuden toteutuminen on kummankin vanhemman vastuulla. Molempien on pidettävä huoli sovituista asioista ja noudattava annettuja määräaikoja. Lasta ei saa käyttää kiistakapulana. eikä tapaamisia ei saa pyrkiä syyttä estämään. (Taskinen 2001, 36.) Eron yhteydessä määritellään myös elatusvelvollisuus. Lapsen elatuksesta annetun lain (704/1975) mukaan vanhempi velvoitetaan maksamaan elatusapua lapselleen, jos hän ei muulla tavoin huolehdi riittävästi lapsen elatuksesta tai jos lapsi ei pysyvästi asu hänen luonaan. Elatusavun määrä ja suoritustapa vahvistetaan sopimuksella tai riitatilanteissa tuomioistuimen päätöksellä. Yleensä elatusapu maksetaan kuukausittain etukäteen. Elatusavun määrästä ei ole lakitasoisia säädöksiä. Yleensä elatusapu määritellään ottamalla huomioon lapsen elatus tarve ja vertailemalla vanhempien nettotuloja ja maksukykyä. Elatusapua korotetaan elinkustannusten noustessa. Jos elatusvelvollinen laiminlyö elatusavun maksamisen, turvaa kunta lapsen elatuksen maksamalla elatustukea. Elatusvelvollinen on kuitenkin velvollinen korvaamaan elatustuet kunnalle. (Taskinen 2001, ) 4.3 Erotukemisen määrittelyä ja historiaa Erotukeminen määritellään monella eri tavalla määrittelijästä riippuen. Yhteiskunta määrittelee erotukemisen voimassaolevan lainsäädännön avulla. Vaikka lainsäädäntö ei tunnekaan erotukemista termiä, on useissa nykyisissä laeissa säädöksiä, jotka velvoittavat viranomaiset tukemaan eroavia. Avioliittolaissa (411/1987) kunnat velvoitetaan järjestämään perheasioiden sovittelua ja tukemaan sopuisaa eroa sekä yhteishuoltajuutta. Sosiaalihuoltolain (710/1982) mukaan kunnan on järjestettävä alueellaan sosiaalityötä,

24 20 kasvatus- ja perheneuvontaa ja kotipalveluja. Lain mukaan kunnan tulee myös tarjota lastenvalvojan palveluita, jotka sisältävät muun muassa elatusavun turvaamisen perheasioiden sovittelun, lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevan päätöksen täytäntöönpanon toimenpiteineen. (Sosiaalihuoltolaki 710/1982.) Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) antaa molemmille vanhemmille oikeuden lapsen tapaamiseen. Oikeusapulaki määrää, että kunnan on järjestettävä oikeusapua muun muassa perheoikeudellisissa asioissa. (Oikeusapulaki 257/2002.) Lisäksi lastensuojelulaki (417/2007) velvoittaa kaikki lasten ja nuorten kanssa tekemisissä olevat viranomaiset tukemaan perheitä ongelmatilanteissa. Lisäksi laki velvoittaa viranomaisia tukemaan myös perheiden sosiaalisia verkostoja. (Lastensuojelulaki 417/2007) Myös kirkkolaki (1054/1993) määrittelee erotukemista. Kirkkolain mukaan Suomen evankelisluterilaisen kirkon on autettava jokaista, myös kirkkoon kuulumatonta, hänen yksityisongelmissaan, parisuhteessa ja perheasioissa. (Kirkkolaki 1054/1993.) Mikko Makkonen käyttää erotukemisesta käsitettä eroauttaminen. Hänen mukaansa eroauttaminen tarkoittaa eron toteutuksessa auttamista. Makkosen näkemyksen mukaan eroauttajan ei pidä pyrkiä estämään eroa, eikä hän saa myöskään moralisoida eroratkaisua. Makkonen korostaa, että eroauttamisen lähtökohtana on oltava ajatus siitä, että on oikein auttaa eropäätöksen tehneitä ihmisiä eroamaan. (Makkonen 1991, 40.) Eronneet itse määrittelevät erotukemisen laajemmin. He pitävät erotukemisena kaikkea sitä apua ja tukea, jota he tarvitsevat eroprosessinsa läpikäymiseen. Suurin osa eronneista pitää erotukijoinaan sekä omaa läheisverkostoaan että palvelujärjestelmän ammattiauttajia. Kiisken tutkimuksen mukaan eronneet pitävät erotukena tukiverkostoilta saamaansa sosiaalista tukea. (Kiiski 2002, 221, ) Koska erotukeminen määritellään monella eri tavalla, on vaikea sanoa, milloin erotukemistyö on varsinaisesti alkanut. Jos erotukeminen määritellään Makkosen määritelmän mukaan, voidaan erotukemistyön historian katsoa alkaneen vasta luvulla. Kun erosta tuli uuden avioliittolain myötä hyväksytty asia, myös eroauttaminen alettiin nähdä hyväksyttävänä ja tarpeellisena asiana. (Makkonen 1991, 40.) Yhteiskunnan määritelmän mukaista erotukemista on tehty koko avioerohistorian ajan. Aiempaa erotukemistyötä on kuitenkin leimannut avioerojen rajoittaminen. Koska aikaisemmin lainsäädäntö määritteli ne perusteet, joilla ero oli mahdollinen, erotukeminen suuntautui