HE 1/2007 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.
|
|
- Akseli Manninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 HE 1/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden naisjärjestöjen valtionavusta Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta. Ehdotetussa laissa mainittujen sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhteiskunnallista vaikuttamista edistävien naisjärjestöjen toimintaa varten otettaisiin vuosittain valtion talousarvioon määräraha. Valtionapuviranomaisena olisi opetusministeriö. Valtionavustuksiin sovellettaisiin muutoin valtionavustuslain säännöksiä. Asian vireillepano on tapahtunut eduskunnan 100-vuotisjuhlatoimikunnan toimesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tähän juhlatoimikuntaan kuuluvat puhemiehen ja varapuhemiesten lisäksi kaikkien eduskuntaryhmien puheenjohtajat. Esityksen eduskuntakäsittelyn aikataulu on suunniteltu siten, että lakiehdotus voidaan hyväksyä eduskunnan 100-vuotisjuhlallisuuksiin kuuluvassa juhlaistunnossa 23 päivänä toukokuuta Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta
2 2 HE 1/2007 vp YLEISPERUSTELUT 1 Nykytila Suomalaisen naisjärjestökentän, jonka tehtävänä on sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen edistäminen, keskeisen osan muodostavat Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y., jäljempänä Naisjärjestöjen Keskusliitto, ja Naisjärjestöt yhteistyössä Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry, jäljempänä NYTKIS. Naisjärjestöjen Keskusliitto toimii naisjärjestöjen valtakunnallisena yhdyssiteenä ja International Council of Womenin jäsenliittona Suomessa. Naisjärjestöjen Keskusliiton tarkoituksena on ihmisoikeuksien, erityisesti naisen aseman ja tasa-arvon edistäminen ottaen huomioon yhteiskunnan, perheen ja yksilön etu. Päämääränä on valtavirtaistaa tasaarvo yhteiskunnan rakenteisiin ja saavuttaa sukupuolten välinen tasa-arvo niin työ- kuin perhe-elämässä. Yhdistys harjoittaa julkaisuja tiedotustoimintaa sekä luento- ja kurssitoimintaa ja on yhteistyössä mainitun International Council of Womenin ja muiden vastaavien järjestöjen kanssa. Lisäksi yhdistyksellä on muun muassa projekteja lähialueilla. Naisjärjestöjen Keskusliitolla on jäseninä sekä valtakunnallisia että muita rekisteröityjä yhdistyksiä. Vuonna 2006 jäsenjärjestöjen määrä oli yhteensä 62 ja näissä oli yhteensä noin henkilöjäsentä. NYTKIS toimii jäsenjärjestöjensä yhteistyöelimenä kansallisissa ja kansainvälisissä asioissa, seuraa tasa-arvoon liittyviä kansainvälisten velvoitteiden toteuttamista lainsäädännössä, politiikassa ja käytännössä sekä edistää naisten yhteiskunnallista asemaa ja tasa-arvoa. Yhdistys työskentelee sukupuolten välisen tasa-arvon toteuttamiseksi, maailmanrauhan ylläpitämiseksi ja maailmanlaajuisen yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden toteuttamiseksi. Toiminnan tarkoituksena on myös lisätä naisten tietoisuutta kansainvälisistä asioista muun muassa Pohjoismaihin, Baltian maihin, Euroopan unioniin ja Yhdistyneisiin Kansakuntiin liittyvistä sopimuksista, toimenpiteistä ja kokouksista. NYTKIS on eurooppalaisen naisjärjestöjen kattojärjestön European Women's Lobbyn (EWL) jäsen NYTKIS harjoittaa tarkoitukseensa liittyvää julkaisutoimintaa ja tiedon välittämistä sekä järjestää opinto-, valmennus- ja koulutustoimintaa. NYTKIS tukee naisjärjestöjen, naistutkimuksen, tasa-arvopolitiikan ja valtion hallinnon välistä yhteistyötä ja toimii naisten yhteiskunnallisen osallistumisen ja kansalaistoiminnan lisäämiseksi. Yhdistyksen jäseninä ovat kahdeksan eduskunnassa edustettuna olevan puolueen rekisteröityä naisjärjestöä sekä kolme poliittisesti sitoutumatonta naisjärjestöä: Naisjärjestöjen Keskusliitto, Suomen Naistutkimuksen Seura ry ja Unioni, Naisasialiitto Suomessa ry. Naisjärjestöjen Keskusliitto ja NYTKIS saavat valtionavustusta valtion talousarvion momentilta (Valtionavustus järjestöille). Mainitun momentin määrärahat ovat harkinnanvaraisia valtionavustuksia ja ne on osoitettu sellaisille sivistys- ja neuvontajärjestöille, joiden rahoitus ei perustu lainsäädäntöön. Mainittujen naisjärjestöjen valtionavustukset on määrätty valtion talousarvion mainitun momentin selvitysosaan sisältyvässä käyttösuunnitelmassa. Kyseessä olevien valtionavustusten määrän kehitys on ollut seuraava: Naisjärjestöjen Keskusliitto ry (naisjärjestöille, -organisaatioille ja -projekteille) Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry
3 HE 1/2007 vp 3 Valtionavustukset myönnetään yleisavustuksina toimintaan. Naisjärjestöjen valtionavustuksien myöntämiseen ja avustuksen ehtoihin sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001). Valtionavustuslain mukaan valtionavustus ei saa ilman painavia perusteita kattaa toiminnasta aiheutuvien kokonaiskustannusten täyttä määrää. Naisjärjestöjen Keskusliiton ja NYTKIKSEN valtionavustuksissa on noudatettu kuten opetusministeriön edellä mainitulta valton talousarvion momentilta myönnetyissä vastaavissa valtionavustuspäätöksissä pääsääntöisesti 20 prosentin omavastuuosuutta. Eräissä tilanteissa vastuuosuudesta on käytännössä jouduttu poikkeamaan. Tähän saakka edellä mainittujen naisjärjestöjen avustaminen on ollut yksinomaan vuotuisten talousarviopäätösten varassa. Aloite mainittujen sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävien naisjärjestöjen toiminnan rahoituksen vakinaistamisesta lailla on tullut eduskunnasta. Avustusjärjestelmän vakinaistaminen on ollut esillä eri yhteyksissä myös aiemmin. Asiasta on muun muassa annettu vastaus kansanedustaja Nylanderin/r ym. kirjalliseen kysymykseen KK 329/2004 vp ja toimitettu selvitys valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostolle vuonna Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset Valtionavustusjärjestelmän vakiinnuttamisella on mahdollista turvata rahoituksen ja samalla järjestöjen toiminnan jatkuvuus nykyistä paremmin. Tämän vuoksi asiasta tulisi säätää erillinen laki, jolla luodaan oikeudelliset perusteet laissa mainittujen naisjärjestöjen valtionavustuksille. Vuosittainen avustuksen taso riippuisi kuitenkin edelleen valtion talousarviossa tarkoitukseen myönnettävästä määrärahasta. Lakiin sisällytettäisiin säännös, jonka mukaan valtionavustuksiin sovellettaisiin valtionavustuslain säännöksiä. Tarkoitus on, että järjestöillä tulisi myös edelleen säilymään omavastuuosuus, jonka suuruudesta päätettäisiin edelleen valtionavustuslain mukaisesti valtionavustuspäätöksessä. 3 Esityksen vaikutukset Esityksellä ei ole mainittavia valtiontaloudellisia vaikutuksia. Mainitut järjestöt ovat saaneet vuodesta 1991 lukien harkinnanvaraista valtionavustusta toimintaansa. Vuodesta 2001 lähtien avustusten määrä on ollut yhteensä euroa. Esityksen vaikutukset otetaan huomioon vuoden 2008 talousarvioesityksen valmistelussa. Sukupuolten välistä tasa-arvoa keskeisesti edistävien naisjärjestöjen rahoituksen vakiinnuttaminen luo järjestöjen toiminnan pitkäjänteiselle suunnittelulle nykyistä pysyvämmän pohjan. Toiminnan jatkuvuuden turvaamisen voidaan katsoa välillisesti edistävän sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien toteuttamista. 4 Valmistelu Aloite esityksessä tarkoitettujen järjestöjen valtionavustustoiminnan vakinaistamisesta lailla on tehty eduskunnan 100-vuotisjuhlatoimikunnassa. Eduskunnan puhemiehen pääministerille 24 päivänä elokuuta 2005 lähettämän kirjelmän mukaan eduskunnan satavuotisjuhlakaudella 23 päivänä toukokuuta 2007 pidettävässä toisessa juhlaistunnossa on tarkoitus tehdä päätös sukupuolten tasa-arvoa edistävien naisjärjestöjen toiminnan vakinaistamisesta lailla. Esitys on valmisteltu opetusministeriössä. Esityksestä on kuultu Naisjärjestöjen Keskusliittoa, NYTKISTÄ, valtiovarainministeriötä ja sosiaali- ja terveysministeriötä. Esitetyt kannanotot olivat pääsääntöisesti myönteisiä. Kommentit liittyivät lähinnä perustelujen teknisluonteisiin täsmennyksiin, jotka on otettu esityksessä huomioon. NYTKIS toi esille lisäksi tarpeen esitystä kokonaisvaltaisemmasta uudistuksesta, jossa esimerkiksi projektiavustuksin olisi mahdollista tukea myös muita kuin esityksessä tarkoitettuja tasa-arvoa edistäviä naisjärjestöjä.
4 4 HE 1/2007 vp YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1 Lakiehdotuksen perustelut 1. Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin yleisellä tasolla perusteista sekä menettelystä, joita noudatetaan myönnettäessä valtionavustusta eräille sukupuolten välistä tasaarvoa ja yhteiskunnallista vaikuttamista edistäville valtakunnallisille naisjärjestöille. Pykälän 2 momentissa yksilöitäisiin järjestöt, jotka kuuluvat lain piiriin. Naisjärjestöjen Keskusliitto ja NYTKIS ovat valtakunnallisia keskusjärjestöjä, joiden toiminnan tarkoituksena on sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen ja yhteiskunnallisen päätöksenteon edistäminen. 2. Avustettava toiminta. Avustus olisi kuten nykyisin luonteeltaan yleinen toimintaavustus. Avustus olisi lakisääteinen, mutta vuosittainen avustuksen taso riippuisi valtion talousarviossa tarkoitukseen myönnettävästä määrärahasta. 3. Valtionapuviranomainen. Valtionapuviranomaisena olisi opetusministeriö. 4. Valtionavustuksen myöntämisen edellytykset ja määräytyminen. Valtionavustus tulee käyttää järjestöjen sukupuolten välistä tasa-arvoa ja yhteiskunnallista vaikuttamista edistävään toimintaan. Valtionavustuksen myöntämisen kriteereitä olisivat toiminnan laatu, laajuus, taloudellisuus ja tuloksellisuus. Kriteerit ohjaavat paitsi päätöksentekoa myös valtionapuviranomaisen avustuksen käytön tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta koskevaa seurantaa. Asianomaisten naisjärjestöjen kanssa kehitetään edellä mainittuja seikkoja tarkemmin kuvaavat tunnusluvut. 5. Valtionavustuslain soveltaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että Naisjärjestöjen Keskusliiton ja NYTKIKSEN valtionavustuksiin sovellettaisiin muutoin valtionavustuslain säännöksiä. Sovellettaviksi tulisivat valtionavustuksen myöntämistä ja maksatusta (3 luku), käyttöä ja valvontaa (4 luku), palauttamista ja takaisinperintää (5 luku), tietojensaantia ja tietojen luovuttamista (6 luku) koskevat säännökset samoin kuin lain 7 luvun säännökset, jotka koskevat tiedoksiantoa, muutoksenhakua, täytäntöönpanoa, vaikutusten arviointia ja valtionapuviranomaisen tarkempia ohjeita. 2 Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan vuoden 2008 alusta. Ennen lain voimantuloa voitaisiin ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:
5 HE 1/2007 vp 5 Lakiehdotus Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään perusteista ja menettelystä, joita noudatetaan myönnettäessä valtionavustusta eräille sukupuolten välistä tasaarvoa ja yhteiskunnallista vaikuttamista edistäville valtakunnallisille naisjärjestöille. Naisjärjestöillä tarkoitetaan tässä laissa Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas Centralförbund r.y:tä ja Naisjärjestöt yhteistyössä Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry:tä. 2 Avustettava toiminta Valtion talousarvioon otetaan vuosittain määräraha 1 :n 2 momentissa tarkoitettujen naisjärjestöjen toiminnan tukemiseen. 3 Valtionapuviranomainen Valtionapuviranomainen tässä laissa tarkoitetuissa valtionavustuksissa on opetusministeriö. 4 Valtionavustuksen myöntämisen edellytykset ja määräytyminen Valtionavustus tulee käyttää järjestöjen 1 :n 1 momentissa tarkoitettuun toimintaan. Valtionavustusta myönnettäessä otetaan huomioon toiminnan laatu, laajuus ja tuloksellisuus. 5 Valtionavustuslain soveltaminen Tässä laissa tarkoitettuihin valtionavustuksiin sovelletaan muutoin valtionavustuslakia (688/2001).
6 6 HE 1/2007 vp 6 Voimaantulo Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 200. Helsingissä 13 päivänä huhtikuuta 2007 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Opetusministeri Antti Kalliomäki
HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki
HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672. Laki. N:o 663. eräiden naisjärjestöjen valtionavusta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 14 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 663 672 SISÄLLYS N:o Sivu 663 Laki eräiden naisjärjestöjen valtionavusta... 3219 664 Belgian kuningaskunnan, Saksan liittotasavallan,
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion
HE 62/2014 vp. sekä tutkintotilaisuuksiin. Esitys liittyy valtion vuoden 2014 ensimmäiseen
HE 62/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen
HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
Nuorisolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 219/2005 vp Hallituksen esitys nuorisolaiksi sekä laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä nuorisolaiksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.
HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan
1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä
HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN
HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen
HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista
HE 101/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi palosuojelurahastolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi palosuojelurahastolakia. Ehdotuksen mukaan palosuojelumaksun
HE 12/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia
HE 12/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 18 luvun 13 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslakia siten, että
HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tehtäviksi metsäkeskuksista
2) aktiivisella kansalaisuudella nuorten tavoitteellista toimintaa kansalaisyhteiskunnassa;
Annettu Helsingissä 27 päivänä tammikuuta 2006 Nuorisolaki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Tavoite Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen
HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.
HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
HE 105/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sotilasavustuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sotilasavustuslakia muutettavaksi siten, että asevelvollisille
HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.
HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista
HE 165/1998 vp PERUSTELUT
HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto
1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi
HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena
1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi
HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion
HE 1/2019 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien annettujen lakien voimaantulosäännösten ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
HE 234/2009 vp. osuuden rahoittaa työttömyysvakuutusrahasto.
HE 234/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
HE 134/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 134/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntien valtionosuuslain sekä kunnan talouden vakauttamisesta ja kuntaselvityksestä annetun lain 19 :n muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi
Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua
HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi
HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon
HE 58/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä yksityistettäessä opetusministeriön
HE 58/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräistä henkilöstön asemaa koskevista jätjestelyistä hallinnonalaan kuuluvia ammatillisia oppilaitoksia ja muodostettaessa yksityisiä ammattikorkeakouluja
Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen. Sidosryhmätilaisuus SYKE:ssä Erja Werdi
Valtion jätehuoltotyöjärjestelmän uudistaminen Sidosryhmätilaisuus 12.3.2018 SYKE:ssä Erja Werdi Nykyiseen sääntelyyn perustuva tehtävä Valtion lupa- ja valvontavirastoon HE 14/2018, annettu eduskunnalle
HE 272/2006 vp. 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset
HE 272/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 23 a ja 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta
HE 305/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain
HE 305/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 17 :n ja vakuutusoikeuslain 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin
1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
1994 vp - HE 187 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1994 vp - HE 187 Hallituksen esitys EduskunnaJJe laiksi valtionosuutta saavista liikunnan koulutuskeskuksista annetun lain 9 ja 21 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen
HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun
1992 vp - HE 297 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ
992 vp - HE 297 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanopistojen valtionavusta annetun lain ja 2 a :n, lastentarhanopettajaopistoista annetun lain ja 2 :n sekä musiikkioppilaitoslain :n muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö
1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain 13 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan työttömyysturvalakia muutettavaksi siten, että työssäoloehtoa koskevaa säännöstä peruspäivärahan osalta
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8
kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT
1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja
HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin
HE 242/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kansaneläkelakia
HE 242/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansaneläkelain 98 ja 103 :n sekä Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi
HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi omaishoidon tuesta annetun lain 4 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan omaishoitajan oikeutta lakisääteiseen vapaaseen lisättäväksi kahdesta vuorokaudesta kolmeen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta
HE 205/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia pian. Muutosta sovellettaisiin
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi perintö- ja lahjaverolain 14 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan perintö- ja lahjaverolakia muutettavaksi siten, että ensimmäidollisimman
HE 151/2012 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 151/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistötietojärjestelmästä ja siitä tuotettavasta tietopalvelusta annetun lain 7 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistötietojärjestelmästä
HE 245/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi verontilityslain ja tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yhteisöveron
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
HE 126/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta
HE 126/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 32/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle metallirahalain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan metallirahalakiin lisättäväksi säännös valtiovarainministeriön oikeudesta
HE 230/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnasta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkeasioiden
Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna
Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 126/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetunlain3 :nmuuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista annetun lain
HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin
HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,
HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin
HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansaneläkelain
HE 78/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkelain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
HE 6/2008 vp. sakon täytäntöönpanosta annettua lakia
HE 6/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ja siihen liittyväksi laiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sakon täytäntöönpanosta annettua
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta
Lausuntopyyntö OKM lausuntopyyntö valtioneuvoston asetusluonnoksesta valtionavustuksesta poliittisille ajatuspajoille
Lausuntopyyntö OKM/13/010/2013 12.03.2013 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM lausuntopyyntö valtioneuvoston asetusluonnoksesta valtionavustuksesta poliittisille ajatuspajoille Pyydämme lausuntoanne 12.4.2013
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 3 :n ja työttömyysturvalain 7 luvun 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan