- khall kvalt khall khall khall khall

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "- khall kvalt khall khall khall khall"

Transkriptio

1 PAIMION KAUPUNKI 1 (14) SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall kvalt Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla paikallisten viranomaisten monialainen ohjaus- ja yhteistyöverkosto. Valtuusto on hyväksynyt kaupunginhallituksen aloitteen johdosta antaman lausunnon valtuutettua ja varavaltuutettua Kaupunginvaltuuston kokousten internet-lähetykset - khall khall khall khall Kaupunki teki sopimuksen v loppuun asti kokousten videoinnista (3 kpl) Creatix Oy:n kanssa ja ensimmäinen videointi toteutettiin valtuuston kokouksessa Videointeja jatkettiin v loppuun. Talousarvion 2015 käsittelyn yhteydessä päätettiin ettei videointeja jatketa, eikä määrärahoja niiden toteutukseen varattu Perussuomalaisten Ksylitolipastillin tai -puristeen antaminen koululaisille ruokailun jälkeen - khall koulutusltk khall khall koulutusltk koulutusltk khall Vistan koulun oppilaskunnan ja koulujen kanssa tehdyn selvityksen perusteella todettiin, että lasten hammashuollon perusta luodaan kotona ja lasten hampaiden pesu, hammasvälien puhdistaminen sekä ksylitolipastillien käyttö kuuluvat huoltajien velvollisuuteen.

2 PAIMION KAUPUNKI 2 (14) Perussuomalaisten Katujen ja teiden tonttien liittymiin syntyvä valli on harmillinen ja hälytysajoneuvoja ajatellen vaarallinen este liikenteelle - khall tekninen ltk khall Paimion kaupungilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia ottaa vastuulleen tontinomistajille kuuluvaa velvollisuutta kunnossapitää tontille johtavaa kulkutietä aurausvallien poiston osalta Perussuomalaisten Vuokra-asuminen Paimiossa - khall khall kvalt Kunta-asunnot Oy on ryhtynyt toimenpiteisiin vuokra-asuntojen kysynnän ja tarjonnan tasapainottamiseksi. Yhtiö luopuu lähitulevaisuudessa osasta pääsiassa huonokuntoisemmasta ja matalammalla käyttöasteella toimivasta asuntokannasta. Tällä pyritään saamaan vuokratalot mahdollisimman asutetuiksi ja korkeille käyttöasteille, jolloin myös paine vuokrankorotuksiin vähenee Perussuomalaisten Tuulivoimasta maksettava yhteisövero - khall khall Suomen Kuntaliitto on antanut aloitteeseen lausunnon , jonka mukaan tuulivoimaloiden kiinteistöverotuksen osalta on eduskunnan käsittelyssä hallituksen esitys, joka v:sta 2014 lisää kuntien kiinteistöverotuloja tuulivoimaloista ikäalennusten leikkausten kautta. Valtiovarainministerin vero-osastolle lähetettyyn tiedusteluun ei toistaiseksi ole tullut vastausta.

3 PAIMION KAUPUNKI 3 (14) Ville Valkonen, Kok. Pormestarimalliin siirtymisestä mahdollisen kuntaliitoksen yhteydessä - khall ei ota kantaa aloitteen esitykseen. Mikäli kuntarakennelain mukaiset selvitykset johtavat sellaiseen Turun kaupunkiseutua koskevaan kuntaliitokseen, jossa Paimio on mukana, määrittävät kaupunginvaltuusto ja hallitus kaupungin neuvottelu- ja liitostavoitteet. Siinä yhteydessä määritetään kanta myös esitettyyn pormestarimalliin Vasemmistoliiton Työhyvinvointia lisäämällä motivoituneempi ja tuottavampi työyhteisö - khall yty-ryhmä khall Yhteistyöryhmä on todennut, että henkilöstön työhyvinvointiin liittyvää työtä jatketaan ja edelleen kehitetään kaupungin johdon, työterveyshuollon ja työsuojelun organisaation sekä henkilöstöhallinnon yhteystyönä ja katsoi ettei tarvetta uuden työryhmän tai toimielimen perustamiselle ole valtuutettua Paimiossa tarvitaan lisää puistonpenkkejä - khall tekninen ltk khall Syksyn 2013 aikana asennettiin penkit Jokipellontien ja Jokitien risteyksen läheisyyteen sekä Pussitien päästä lähtevän kevyen liikenteen väylän varteen. Lisäpenkkien sijoitustoiveista kysyttiin vanhusneuvoston kantaa. Tekninen toimi lisää ja ylläpitää puistonpenkkejä kulkuväylien varsilla resurssiensa mukaan.

4 PAIMION KAUPUNKI 4 (14) Kristillisdemokraattinen Ns. Motellin alueen sekä sen lähialueen kaavatarkastelun aloittamiseksi, jotta alueelle voidaan jatkossa sijoittaa hyvät liikenneyhteydet hyödyntävää yritystoimintaa - khall ympäristöltk khall Motellin alueen asemakaavan muutossuunnitelmat ja alueen kaavoitustyö aloitetaan, kun kaavan pohjakartta on saatu ajan tasalle sekä alueen maanomistajien kanssa on käyty neuvotteluja heidän omista tavoitteistaan Keskustan Perussuomalaisten ja Vasemmistoliiton t Oinilan alueen uudelleenkaavoittaminen Ilta- ja viikonloppupäivystyksen palauttaminen Paimion terveyskeskukseen - khall Aloite on lähetetty ympäristölautakunnalle tiedoksi ja huomioitavaksi tulevien talousarvioiden suunnitelmissa polkureitistön ja virkistyskäytön kehittämisen osalta. - khall Paimion terveyskeskuksen virka-ajan ulkopuolinen päivystys siirtyi yhteispäivystykseen Turkuun. Toiminnan ja palvelun laatua sekä sen kehittymistä seurataan Paimion-Sauvon ktky:ssä sekä kaupungin sosiaali- ja terveystoimessa Asko Mäentaka, SDP Liikenneturvallisuuden parantaminen Vistalla - khall tekninen ltk khall Tekninen lautakunta on pyytänyt Turun seudun esteettömyysasiamieheltä lausunnon aloitteessa esitetyistä asioista. Asiaan palataan, kun lausunto on saatu. Erillistä määrärahaa ei ole käytettävissä korjaustoimenpiteisiin Vistantien Ylä-Vistan osuudella, vaan mahdolliset reunakivien poistot/madaltamiset tultaisiin suorittamaan aikanaan muiden korjaustöiden yhteydessä.

5 PAIMION KAUPUNKI 5 (14) Perussuomalaisten Aloite kuntaliitos-selvityksestä - khall Valtuusto päätti , että Paimion kaupunki osallistuu erityisen kuntajakoselvityksen laatimiseen Turun kaupunkiseudun kuntakokouksen esityksen mukaisesti. Päätöksen jälkeen ei ole tullut sellaista uutta tietoa tai tarvetta, jonka johdosta Paimion kaupungin pitäisi aloittaa em. päätöksen lisäksi toinen kuntajakoselvitys Kaarinan tai Turun seudun itäisten kuntien kanssa Kristillisdemokraattinen Perussuomalaisten Paimion Lämpöyhtiön todellisen taloudellisen hyödyn selvittäminen ja tunnustelujen tekeminen yhtiön myynnistä v talousarvion laadintaohjeen ilmestymiseen mennessä Kuntalais- ja valtuustoaloitteiden käsittelyn vaiheista tiedottaminen esim. kaupungin internet-sivuilla - khall katsoi ettei kaupunginvaltuuston päätösten mukaista pitkäjänteistä ja kestävää omistajapoliittista linjaa ole aihetta muuttaa. - khall Kaupungin internet-sivuille on lisätty osoitteeseen: valtuusto- ja kuntalaisaloitteille oma alasivu Aloitteet, josta löytyvät ajankohtaiset luettelot aloitteiden käsittelytilanteista Perussuomalaisten Tarkennusten pyytäminen CPC Finland Oy:ltä tuulivoimayhtiön esittämistä kaupungille koituvista hyödyistä - khall khall kvalt CPC Finland Oy:n toimitusjohtaja Erik Trast on toimittanut vastaukset valtuustoaloitteessa esitettyihin kohtiin.

6 PAIMION KAUPUNKI 6 (14) valtuutettua Föliin eli seudulliseen joukkoliikenteeseen liittyminen - khall khall khall on pyytänyt Turun joukkoliikennelautakunnalta selvitystä Föliin liittymisen vaikutuksista, kustannuksista ja mahdollisesta liittymisaikataulusta Perussuomalaisten Perussuomalaisten Perussuomalaisten Tuulivoimahankkeen toteuduttua valtuustolle esitetään miten lupaukset työllisyydestä toteutuivat. Kaupunki osoittaa 20 % tuulivoimapuistosta saamistaan kiinteistöverosta ja yhteisöveron kuntaosasta kaavaalueen kehittämiseen Tuulivoimapuiston toteuduttua kaupunki järjestää alueen kiinteistöissä melumittauksia - khall Tuulivoimapuiston konkreettisen rakentamisen ajankohdasta ei ole tietoa, joten aloite ei ole ajankohtainen. Aloitteessa mainittuihin asioihin voidaan palata kun se on mahdollista ja ajankohtaista. - khall Verotulot ovat yleiskatteellisia ja ne käytetään kaupungin palvelutuotannon rahoittamiseen, eikä niitä kohdenneta yksittäisiin hankkeisiin tai kohteisiin. - khall Tuulivoimapuiston rakentamisen ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, joten aloitteessa mainittujen asioiden selvittäminen ei ole nyt ajankohtaista eikä mahdollista. Aloitteessa mainittuihin asioihin voidaan palata kun se on mahdollista ja ajankohtaista Perussuomalaisten Selvitetään mahdollisuudet todellisen käytön mukaiseen laskutukseen päivähoidossa ja vastaavissa kaupungin toiminnoissa - khall koulutusltk Koulutuslautakunta lähetti aloitteen viranhaltijoille valmisteltaviksi Aloitteen käsittely on kesken.

7 PAIMION KAUPUNKI 7 (14) Perussuomalaisten Paimion kaupunki muuttaa ns. Paimiolisän suuruudeksi 300 euroa - khall koulutusltk kvalt Paimiolisästä päätettiin osana vuoden 2016 talousarviota: Paimiolisä loppui Perussuomalaisten Paimion kaupunki muuttaa ns. Paimiolisän maksuajaksi kolme vuotta - khall koulutusltk kvalt Paimiolisästä päätettiin osana vuoden 2016 talousarviota: Paimiolisä loppui Perussuomalaisten Paimion kaupunki ryhtyy maksamaan lisäkorvausta perhepäivähoitajille 100 euroa kuukaudessa jokaisesta hoidossa olevasta lapsesta - khall koulutusltk kvalt Ehdotettu lisäkorvaus ei sisälly vuoden 2016 talousarvioon Keskustan, Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien t ISO ympäristönjohtamisjärjestelmän käyttöönotto Paimiossa - khall ympäristöltk khall Ympäristöhallintajärjestelmän käyttöönotto kaupungin organisaatiossa on kannatettava ajatus, mutta sitä ei kuitenkaan nykyisellä ympäristönsuojelun henkilöstöresurssilla ole mahdollista lähteä laatimaan, kun varsinaiset ympäristönsuojelun viranomaistehtävätkin ruuhkautuvat jatkuvasti kasvavan työmäärän vuoksi Kristillisdemokraattien Kaupungin ostolaskujen julkistaminen taannehtivasti v:sta 2012 asti ja jatkossa vähintään kerran kalenteri- - khall khall Kaupungin internet-sivuille Päätöksenteon Talous -osioon on lisätty alasivu Ostolaskut, josta löytyvät tiedot Paimion kaupungin ostoista vuosina Taulukkoon on

8 PAIMION KAUPUNKI 8 (14) vuodessa lisätty luokittelutietoja, jotka mahdollistavat lautakuntien hankintojen (ostojen) tarkastelun toimittaja- ja tiliryhmätasoilla. Suodattamalla taulukon tietoja voidaan vertailla ostojen toteutumia erilaisten tietojen perusteella. Tiedot kaupungin ostoista päivitetään internet-sivuille kerran vuodessa Perussuomalaisten asettaa työryhmän valmistelemaan kuntaliitosselvitys ehdotuksen tekemistä Kaarinan kaupungille - khall khall päätti olla asettamatta työryhmää valmistelemaan liitosselvityksen tekemistä, koska kuntaliitosselvitykset eivät ole erityisen ajankohtaisia tällä hetkellä Turun seudulla tai muuallakaan. Nyt kuntakentällä valmistaudutaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koskeviin ratkaisuihin, jotka toteutuessaan muuttavat perusteita myöten kuntien toimintaa. Kuntaliitoskysymykset saattavat ajankohtaistua näiden ratkaisujen jälkeen myöhempinä vuosina valtuutettua Tuntiperusteisen päivähoitomaksun käyttöönottaminen Paimiossa v alusta - khall khall Päivähoidon tuntiperusteisen asiakasmaksun ja porrastetun päivittäisen hoitoaikaan perustuvan asiakasmaksun kokeilua seurataan, mutta tässä vaiheessa ei ole perusteita lähteä kokeilemaan uusia toimintatapoja. Asiasta hankitaan tarkempaa tietoa ja koulutuslautakunta palaa asiaan talousarvion 2017 yhteydessä.

9 PAIMION KAUPUNKI 9 (14) Vihreiden, Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten t Kalatien rakentaminen Askalan voimalaitokselle - khall ymp.ltk khall Periaatteessa vaellusesteiden poistaminen Paimionjoessa kalojen kulun helpottamiseksi on kannatettavaa. Ennen kuin kalatietä tai ohitusuomaa voidaan alkaa käytännössä suunnitella on kuitenkin syytä selvittää millaiset mahdollisuudet vaelluskaloilla on elää ja lisääntyä Paimionjoen voimalaitospatojen yläpuolisessa vesistössä. Em. selvitystyötä tehdään parhaillaan Paimionjoki-yhdistys ry:n toimesta. Selvitystyön tuloksena saadaan tärkeää perustietoa, joka on välttämätöntä pohdittaessa kalojen vaellusesteiden mahdollista ohittamista tai poistamista tulevaisuudessa. Kalan kulun helpottamisen Paimionjoessa voidaan kuitenkin katsoa olevan tärkeä pitkän aikavälin tavoite, jota ei ole syytä unohtaa jatkossakaan SDP:n Koulunkäyntiavustajien nimikemuutos koulunkäynninohjaajaksi - khall koulutusltk khall muutti koulunkäyntiavustajan nimikkeen alkaen koulunkäynninohjaajaksi. Nimikemuutoksella ei ole vaikutusta koulunkäynninohjaajien palkkaukseen Vihreiden ja Vasemmistoliiton t Aurinkopaneelien asentaminen kaupungin kiinteistöihin - khall tekninen ltk khall tekninen ltk khall Tekninen lautakunta teetti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy:llä aurinkosähkön tuotantopotentiaalikartoituksen kaupungin viidestä kiinteistöstä: Paimion lukio, kirjasto- ja kaupungintalo, terveyskeskus, Vistan yläkoulu ja entinen kurssikeskus. Ra-

10 PAIMION KAUPUNKI 10 (14) portin mukaan ilman mahdollisia energiatukia aurinkosähköjärjestelmien takaisinmaksuaika on n vuotta. Työ- ja elinkeinoministeriö voi myöntää aurinkosähkölle 25 %:n tuen, jolloin takaisinmaksuaika lyhenee 2-5 vuotta. Aurinkosähköjärjestelmien yleistyessä ja tarjonnan kasvaessa investointikustannukset sekä hyötysuhteet todennäköisesti tulevat kehittymään edukseen. Myös mahdollisiin yhteishankintoihin osallistuminen voi tuoda kustannussäästöjä. Jatkossa tekninen lautakunta huomioi tämän tulevia peruskorjauksia ja energiansäästötoimenpiteitä suunniteltaessa Sari Murto (Kok.) Suojaetäisyys tuulivoimaloiden ja asutuksen välille - khall ympäristöltk khall Tuulivoiman osalta maankäyttö- ja rakennuslaki, valtioneuvoston voimaan tullut asetus tuulivoimamelun ohjearvoista, tuulivoimarakentamisen erillisopas sekä muu viranomaisohjeistus riittävällä tavalla ohjaavat yleiskaavoitusta. Osalliset voivat YVA- ja kaavaprosessien aikana antaa palautetta normaalisti. Tuulivoimaloiden etäisyydet asuinrakennuksista ja lomaasuinrakennuksista tutkitaan hankekohtaisesti eri vaiheissa (YVA, yleiskaava, mahdollinen ympäristölupa ja rakennuslupa) muun muassa melu- ja välkemallinnoksilla.

11 PAIMION KAUPUNKI 11 (14) SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden t Lapsiystävällisen kaupungin statuksen vahvistaminen - khall koulutusltk khall Vaikeasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta kaupunki on panostanut varhaiskasvatukseen palkkaamalla kiertävän erityislastentarhanopettajan ja ryhtymällä toimenpiteisiin päiväkotiverkoston uudistamiseksi. Yhteistyön lisääntyminen alkuopetuksen, oppilashuollon ja muun sivistyspalvelun kanssa on lisääntynyt. Suunnitteilla ei ole subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista Paimion Kokoomuksen Junaliikenteen tilannekatsauksen ja vaikuttamissuunnitelman laatiminen Paimion osalta - khall katsoi, että kaupungin tulee jatkossakin pyrkiä vaikuttamaan aktiivisesti sekä suoraan ao. toimijoihin että välillisesti maakunnallisten toimijoiden kanssa siihen, että junien pysähtymisen myös Paimiossa mahdollistuu Sari Murto (Kok.) Suojaetäisyys tuulivoimaloiden ja asutuksen välille - khall ympäristöltk khall khall Varsinais-Suomen ELY-keskus on aloitteen johdosta antamassa lausunnossaan todennut, että maankäyttöja rakennuslaissa on säädetty tyhjentävästi rakennusluvan käsittelyssä sovellettavista luvan myöntämisen edellytyksistä. Lupa on myönnettävä niiden täyttyessä. Tämän vuoksi kunnan jälkikäteen päättämiä vähimmäis- tai suojaetäisyyksiä ei voida ottaa huomioon tuulivoimaloiden lupaharkinnassa.

12 PAIMION KAUPUNKI 12 (14) Keskustan Perhepuiston rakentaminen Sahanrantaan/Jokipuistoon - khall tekninen ltk koulutusltk sivistys- ja vapaa-aikaltk merkitsi tiedoksi teknisen, koulutus- ja sivistys- ja vapaa-aikalautakuntien antamat selvitykset, kannanotot sekä ideat ja pitää kannatettavana Saharannan/Jokipuiston hyödyntämistä määrärahojen puitteissa kaupungin toiminnassa ja kaupunkilaisten virkistyskäytössä Keskustan Snapchatin paikallisen geofiltterin perustaminen Paimioon - khall khall Tietohallinto on tehnyt kaupungille yhden ja kirjastolle yhden paikallisen geofiltterin. Aloite on lähetetty tiedoksi lukiolle, jotta nuoret tekisivät geofilttereitä itse. Kuka tahansa voi tehdä paikallisia geofilttereitä, sillä niiden tekeminen on maksutonta Keskustan Suomi 100-vuotta tapahtumavuoden ohjemaksi itsenäisyysmetsän perustaminen - khall tekninen ltk khall Itsenäisyysmetsikkö istutetaan teknisen lautakunnan ja Paimion Suomi 100vjuhlavuoden koordinaatiotyöryhmän suunnitelmien mukaisesti Kaaripuiston alueelle, pääosin sen eteläosaan. Viheraluemestari on avustanut metsikön suunnittelussa. Toiveena ja tavoitteena on, että istuttavat tahot ottaisivat omat taimet myös hoitoonsa (esim. Lempilän Leopardeilla olisi oma taimi, ryhmän nimikkotaimi). Siinä mielessä Kriivari koetaan hieman syrjäisenä useimpia ja metsään tutustumistakin ajatellen.

13 PAIMION KAUPUNKI 13 (14) Perussuomalaisten Joulukuun kaupunginvaltuustokokouksen palkkioiden osoittaminen vähävaraisten paimiolaislasten opiskelun tukemiseen - khall Valtuutetut voivat halutessaan vastata aloitteessa esitettyyn haasteeseen. Paimion kaupungilla on Mauri Perkonojan rahasto, joka jakaa opiskelustipendejä vähävaraisille paimiolaisille opiskelijoille. Stipendin hakuaika on parhaillaan meneillään ja päättyy Lisäksi Paimion Pelastakaa Lapset ry. jakaa Eväitä elämälle ohjelman kautta vuosittain euroa oppimateriaali- ja harrastustukena vähävaraisille paimiolaisille nuorille Kokoomuksen Paimioon harrastustakuu jokaiselle lapselle vähintään yksi harrastus - khall Aloite on lähetetty sivistys- ja vapaaaikalautakunnalle valmisteltavaksi. Aloitteen käsittely on kesken Jarmo Toivonen (PS) Paimio perustaa erillisen tilin tai vastaavan mahdollisuuden seurata maahanmuuttajien kaupungille aiheuttamia kuluja ja vastaavasti saatavia avustuksia, jotta kokonaistilanne voidaan hallita - khall totesi, ettei aloite aiheuta toimenpiteitä Keskustan Elinvoimastrategian laatiminen Paimioon vuosille Aloite odottaa käsittelyä.

14 PAIMION KAUPUNKI 14 (14) Vasemmistoliiton Talousarvion käsittelyjärjestyksen ja aikataulun muuttaminen Aloite odottaa käsittelyä.

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 PAIMION KAUPUNKI 1 (9) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla paikallisten

Lisätiedot

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58

Jättöaika Tekijä Aloite Käsittelyvaihe Toimenpide. - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 PAIMION KAUPUNKI 1 (10) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (17) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (16) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

- khall kvalt khall khall khall khall

- khall kvalt khall khall khall khall PAIMION KAUPUNKI 1 (17) 28.2.2013 SDP:n Nuorisotakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustaminen - khall 20.3.2013 134 - kvalt 25.4.2013 58 Aloitteen mukaisiin toimiin on ryhdytty mm. perustamalla

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6.

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6. PAIMION KAUPUNKI 1 (6) 18.3.2013 Eläkeliiton Paimion yhdistys ry:n hallitus Av- ja karaokelaitteet Tillintuvalle - khall 20.3.2013 132 - sivistys- ja vapaa-aikaltk 18.4.2013 30 Kartoitetaan kokonaistarpeet

Lisätiedot

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6.

- khall sivistys- ja vapaa-aikaltk khall tekninen ltk khall 5.6. PAIMION KAUPUNKI 1 (6) 18.3.2013 Eläkeliiton Paimion yhdistys ry:n hallitus Av- ja karaokelaitteet Tillintuvalle - khall 20.3.2013 132 - sivistys- ja vapaa-aikaltk 18.4.2013 30 Tehdyn kokonaistarvearvioinnin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 OAS 1 (6) 15.10.2013 Kirkonkylän asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KULAJOEN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 11.9.2012 tark. 15.10.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh.

Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valmistelu: kansliajohtaja Jukka Vilen puh. Kaupunginhallitus 92 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 38 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 valtuustoaloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 21/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017 92 Valmistelu:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta

Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 65 19.06.2017 Tekninen lautakunta 79 31.08.2017 Arviointikertomus vuoden 2016 toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta Kaupunginvaltuusto 19.06.2017 65 TARK.LTK

Lisätiedot

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys

Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Varkauden seudun kuntarakenneselvitys Demokratiatyöryhmän pohdintoja ja linjauksia 13.8.2014 9.10.2014 Page 1 Uudistuksen tavoitteita Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen Poliittisen johtamisen

Lisätiedot

Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Loppuunkäsitelty 590/ /14 TORI ELÄVÄKSI KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Loppuunkäsitelty 590/ /14 TORI ELÄVÄKSI KEHITTÄMISSUUNNITELMA 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET L:\hallintopk\hallinto\KV LOIMAA\2017 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Vasemmistoliiton 16.06.2014 Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 249-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 12.5.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Tekla 2.2.2017 3, liite 1 Tekla 24.5.2017 27, liite 4 OAS 1 (4) ONKIVEDEN NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 14.10.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet Valtiovarainvaliokunta, liikennejaosto Jenni Eskola 19.10.2017 Esityksen sisältö 1. Joukkoliikennerahoituksen tilanne

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 262/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Kaupunginhallitus 37 29.1.2018 11 Asianro 262/00.02.00/2018 Valtuustoaloitteet vuodelta 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 29.1.2018 37 Hallintosäännön 126 :n

Lisätiedot

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE

Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE Paimion Sosialidemokraatit kuntavaaliohjelma 2017 Inhimillisyyttä ja turvaa Palveluja järjestettäessä tulee ottaa huomioon yksin asuvien, eläkeläisten, perheiden ja erityistä tukea tarvitsevien tilanne.

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lappeenrannan kaupunki RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Rakennusjärjestys Rakennusjärjestys on maankäyttö- ja rakennuslakia sekä

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS Khall 18.01.2016

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 167-AK1501 PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus PAIMION KAUPUNKI VALTATIE 1:N ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.3.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja

Lisätiedot

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440

Auvaisten asemakaavan laajennus A3440 Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT. Siuntio Johtaja Seija Vanhanen

KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT. Siuntio Johtaja Seija Vanhanen KAUPUNKISEUTU- SUUNNITELMAT Siuntio 9.10.2007 Johtaja Seija Vanhanen 2 MAL-SUUNNITTELU Maankäyttö- ja rakennuslaki Vapaaehtoinen suunnittelu Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAAHEN KAUPUNKI T E K N I N E N P A L V E L U K E S K U S Akm 221 KALKANKANKAAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Raahen kaupungin 37. kaupunginosan korttelit 3702 ja 3713 sekä niihin liittyvät

Lisätiedot

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus

lisäksi varmistetaan, että kaikista poliittisista ryhmittymistä on edustus Kunnanhallitus 10 18.01.2016 Kunnanhallitus 120 13.06.2016 Kunnanvaltuusto 31 20.06.2016 Kunnanhallitus 242 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 75 22.12.2016 PELKOSENNIEMEN JA SAVUKOSKEN KUNTIEN KUNTALIITOSSELVITYS-KILPAILUTUS

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) TUUSNIEMEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.9.2017 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1. KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2016 jätetyt

VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2016 jätetyt 1 VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2016 jätetyt Valtuusto 14.12.2016 1.Jari Ojala ym. Aloite tuulivoimahankkeiden keskeyttämiseksi tuulivoimaloiden terveysvakutusten selvittämisen ajaksi. Jari

Lisätiedot

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite

Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1 TORNION KAUPUNKI KESKUSHALLINTOPALVELUJEN ALOITELUETTELO 14.4.2016 Edellisen luettelon jälkeen tulleet lisäykset ja asiat tummennetulla. Vuonna 2008 jätetty keskeneräinen aloite 1008 Jan-Mikael Hakomäen

Lisätiedot

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281

Lisäksi päätettiin tehdä katselmus kaava-alueelle. Lisätietoja antaa kaavoitusinsinööri Juha Suominen, p.02.4745281 Ympäristölautakunta 36 23.04.2013 Ympäristölautakunta 89 24.09.2013 Kaupunginhallitus 370 02.10.2013 Ympäristölautakunta 79 23.09.2014 Kaupunginhallitus 308 01.10.2014 HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.

Lisätiedot

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa.

Olemme halukkaita tulemaan esittelemään tarkemmin hanketta se kä keskustelemaan hankkeesta kaavoitukseen liittyvissä asioissa. Kunnanhallitus 138 07.11.2012 Kunnanvaltuusto 39 12.11.2012 Kunnanhallitus 9 21.01.2013 Kunnanhallitus 74 15.04.2013 Kunnanhallitus 156 04.11.2013 Kunnanhallitus 4 07.01.2014 Kunnanvaltuusto 4 13.01.2014

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Lausunto saatu. 18.9.2014 21.10.2014 Kaavat 1-4 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4. 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4

Lausunto saatu. 18.9.2014 21.10.2014 Kaavat 1-4 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4. 18.9.2014 17.10.2014 Kaavat 1-4 RAUTJÄRVEN KUNTA KAAVOJEN EHDOTUSVAIHEESEEN LIITTYVÄT LAUSUNNOT Lausuntopyyntö kaavaehdotuksesta 1 SIMPELE-ÄNKILÄ OSAYLEISKAAVAN MUUTOS / TIILIRUUKKI OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN, KONKAN- MÄKI 2 TIILIRUUKIN

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) NILSIÄN KAUPUNKI Tahkovuori ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 124 ja 125 (osa) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 5.5.2011 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Kirismäen asemakaava ja asemakaavan muutos A24100

Kirismäen asemakaava ja asemakaavan muutos A24100 Kaarinan kaupunki Kirismäen asemakaava ja asemakaavan muutos osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys

TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA Sisällys TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNNASSA KÄSITELLYT ASIAT AJALLA 5.9.2016 31.5.2017 Sisällys Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta, kokous 28.9.2016... 1 Tampereen kaupunkiseudun

Lisätiedot

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI 111 Sosiaalilautakunta 38 Ote pöytäkirjasta 02. 11.2015 21. 04.2016 Uudenkaupungin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän valtuustoaloite: Virkistys / kulttuuriseteli eläkeläisille

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) 8.5.2013 Haukiveden Haapaselän rantaosayleiskaavan muutos RANTASALMEN KUNTA HAUKIVEDEN HAAPASELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.5.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 10:136 KIVENKOLO Kaavaselostus 5.9.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 28.2.2012 31 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta 18.9.2012

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Vuonna 2015 saapuneet aloitteet, jotka on lähetetty valmisteluun/käsittelyyn

Vuonna 2015 saapuneet aloitteet, jotka on lähetetty valmisteluun/käsittelyyn Vuonna 2015 saapuneet aloitteet, jotka on lähetetty valmisteluun/käsittelyyn Vuosi 2015 Pvm Tekijä Asiasisältö Valmistelu Käsittely 24.2.2015 Valtuutettu Erkki Aho Tuulivoiman rakentamisessa on hyvä noudattaa

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu Lahden yleiskaavan 2025 ehdotuksesta

MRL 66 :n mukainen viranomaisneuvottelu Lahden yleiskaavan 2025 ehdotuksesta Yleiskaavatyö 2013-2016 Lahden läntisten osien osayleiskaava Y-202 Yleiskaavaehdotus 2016 D/318/10.02.02.00.04/2015 KV 13.6.2016 Liite 8 Tekninen ja ympäristötoimiala Maankäyttö ja aluehankkeet Pöytäkirja

Lisätiedot

ULVILA, FRIITALA, NAHKURI NAHKURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELIN 517 TONTTIA 1

ULVILA, FRIITALA, NAHKURI NAHKURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELIN 517 TONTTIA 1 ULVILA, FRIITALA, NAHKURI NAHKURIN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELIN 517 TONTTIA 1 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 517 TONTIT 1 JA 3 ULVILASSA 1.3.2013 MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Luonnos 24.2.2017 Valtioneuvoston asetus maankäyttö- ja rakennusasetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maankäyttö- ja rakennusasetuksen 31 ja 34 :n 2 momentti, sellaisena

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ)

TARHARANNANTIE (TILA JA SEN YMPÄRISTÖ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVATYÖ TARHARANNANTIE 18 26 (TILA 404-8-348 JA SEN YMPÄRISTÖ) Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 205 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 RAKENNUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 19.12.2001 (muutos KV 26.1.2005 5) Voimaatulo 01.01.2002 1 Toimiala, kokoonpano ja vastuualue Rakennuslautakunnan yleisenä tehtävänä on rakennustoiminnan ja

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 15 20.1.2014 Asianro 188/07.02.01/2014 69 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (5) 187 Lainan myöntäminen Tapanilan jalkapalloareena Oy:lle Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää Tapanilan jalkapalloareena Oy:lle urheilu-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS. AsOy Snellmanin kartano ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS AsOy Snellmanin kartano 2 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS / ASUNTO OY SNELLMANINKARTANO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 9. kaupunginosan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄ- VÄT MAKSUT

KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄ- VÄT MAKSUT 1 KAJAANIN KAUPUNGISSA KAAVOITUKSESTA JA MUISTA KAAVOITUKSEEN LIITTYVISTÄ VIRANOMAISTEHTÄVISTÄ PERITTÄ- VÄT MAKSUT Hyväksytty ympäristöteknisessä lautakunnassa 30.9.2015 71 Voimassa 23.10.2015 alkaen.

Lisätiedot

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde:

PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(8) TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 6.6.2012 1(8) PUUSKA 2 RÖYTTÄ: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 17. Röyttän kaupunginosan

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa

NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS Hyväksytty kaupunginhallituksessa NAANTALIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2008 Hyväksytty kaupunginhallituksessa 04.02.2008 53 YLEISKAAVOITUS Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus on käynnistynyt keväällä 2005. Työn tavoitteena

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502

LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita

Lisätiedot

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)

Lisätiedot

Aloitteiden käsittelyprosessit

Aloitteiden käsittelyprosessit Aloitteiden käsittelyprosessit Huomioitavaa eri aloitemuodoista 1. Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessit Valtuutetun aloitteeseen vastaa kaupunginhallitus Mikäli aloitteen on allekirjoittanut 15 valtuutettua

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS, joka koskee 16. päivänä toukokuuta 2014 päivättyä ja 6.10.2014 muutettua (lausunnot) asemakaavakarttaa. Lampuodintie (19/2013) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavanmuutos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 22.4.2013/LSa, VLe OAS 1 (10) JUANKOSKEN KAUPUNKI KESKUSTAAJAMA-ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 22.4.2013 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1501 SAUVON KUNTA NUMMENPAKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 116 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Suunnittelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) Suunnittelualue

Lisätiedot

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta

Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen

Lisätiedot