Kuljetus5/15. Näkyvä brändi ja luotettava palvelu poikivat uusia töitä. Yrittäjä. BB Kuljetus Oy:n Patrik Björkman:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuljetus5/15. Näkyvä brändi ja luotettava palvelu poikivat uusia töitä. Yrittäjä. BB Kuljetus Oy:n Patrik Björkman:"

Transkriptio

1 Kuljetus5/15 Suomen ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenlehti Yrittäjä BB Kuljetus Oy:n Patrik Björkman: Näkyvä brändi ja luotettava palvelu poikivat uusia töitä Messut ja liittokokous Helsingissä Citylogistiikassa tilaa yhteistyölle ja uudelle tekniikalle Jari Mantila kuljettaa vaarallisia aineita Helsingissä ja nauttii siitä 1

2 Pääkirjoitus Kimi Räikkösen aivot Kukaan ei enää muista, kenen kuningasidea oli junailla messut ja liittokokous samoille päiville. Kun täyteen ladattu viikko juhlallisuuksineen koitti, sujui kaikki loppujen lopuksi onnellisesti, mutta sitä edelsi ennennäkemätön tohina. Seuraavalla viikolla SKAL:n toimistolla oli tavallista sanoa limoviikunalle huomenta ja juoksuttaa kahvi tyhjän suodatinpussin läpi. Näppäimistöillä kävi lomienaluspuserrukseen kuuluva ropina, ja joku juoksikin kiireessään. Jos olisimme urheilujoukkue, komentaisi valmentaja meille palautumisjuomaa, rauhoittavia hiilareita ja vapaapäivän. Kalenterissa lukikin tässä kohtaa taikasana juhannus. Sameisiin aivoihini syttyi lamppuna ajatus saunasta, jonka ikkunasta pilkottaa järven selkä. Sen laineissa on viileän sään tuomaa terävyyttä ja kevyttä vaahtopäätä, ja tuuli seisottaa paria lokkia ilmassa. Hyttysten inistessä sytytetään kokko, jonka hiillosta perhe tuijottaa rivinä vielä aamun sarastaessa. Kuikka huutaa kaislojen takaa. Lepopaikka. Eihän meitä kukaan ajanut ponnistelemaan. Jäsenyrittäjät tuskin osasivat kaivata uutta messuseinää, esitteitä ja samaan juoneen muokattuja liittokokousmateriaaleja. Me itse halusimme, että kaikki olisi niin täydellistä kuin näistä naisista ja miehistä irtoaa. Sitä paitsi laiskat töitään laskevat, jäsenemme eivät lainkaan. Kun pirautin vuoden SKAL Kuljetusyrityksen Mika Liimataiselle 19. toukokuuta ja kerroin palkinnon lähtevän Konnevedelle, Mika pohti ääneen, josko he toisivat palkitsemistilaisuuteen yritysvideonsa. Vielä silloin en tiennyt, että ensimmäistäkään ottoa ei ollut olemassa. Liimataiset käsikirjoittivat, tuottivat ja tallensivat filmin muutamassa viikossa, ja se esitettiin palkitsemistilaisuudessa Unohdin kysyä, millä ajalla se tarkalleen ottaen syntyi, koska Liimataiset tuntuivat pitävän moista produktiota normihommana. Uljas lopputulos kestää katselun, joten kurkatkaapa Normihommia ovat taajamien kuljetustehtävätkin tämän numeron yrittäjillemme. Heidän päivänsä ovat täynnä vilkkaita katuja ja liikennetilanteita, joissa ihmisiä, kotieläimiä ja ajoneuvoja singahtelee kuin ammuksia, ja kukin käyttää ympäristöään tismalleen ja vain omista lähtökohdistaan. Yksi juoksee salkku kädessä ratikkaan, toinen lenkkeilee korvalaput korvillaan, koululaislauma ja pyöräilijä aikovat ehtiä vielä tuosta välistä, ja pyörätuoli liukuu pysäköidyn auton takaa suojatielle. Miten kuorma-autolla tullaan tähän kaaokseen? Ajatukset vievät formulatähti Kimi Räikköseen, jonka kyky havainnoida ympäristöään ja reagoida siihen on poikkeuksellinen maailmassa. Kun Räikkönen kiihdyttää ajopelinsä 5 sekunnissa 200 kilometriin tunnissa, ei havaintojen tekemisen, johtopäätösten ja toimenpiteiden väliin voi jäädä sekunnin murto-osaa. En sentään vertaa maidonjakelua formuloihin, mutta näen etäistä samankaltaisuutta taajamien rekkamiehessä ja Räikkösessä. Hänethän on sitä paitsi tavattu kirkkonummelaisessa karaokebaarissa laulamassa Matti Eskon kappaletta. Ihmekös tuo. Räikkönen on julkisesti tunnustanut pitävänsä rekkamiehiä kovina kuskeina. Uurastuksessa ja siitä seuraavassa väsymyksessä on se mukava puoli, että ne unohtuvat nopeasti. Kun hopeinen konfettisade ryöppysi päällemme Konnekuljetus Oy:tä palkitessamme taputin tohkeissani kuin pikkulapsi. Iltajuhlassa tunnelma nousi kattoon ja kajautimme ilmoille SKAL niin että lasit helisivät. Toivon, että niillekin jäsenillemme, jotka eivät olleet mukana Helsingin messuilla tai liittokokouksessa, välittyy tunnelmia tämän lehden mukana. Ihanaa kesää ja rentouttavia löylyjä, PS. Messuperjantain rekkafestareilla jäsenyrittäjä vinkkasi, että Arttu Wiskarilta jäi Rekkamies laulamatta. Terveiseni kappaletta toivoneille, että ikävä kyllä sirkutukseni ei purrut Wiskariin. Kuljetus Yrittäjä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenlehti Julkaisija SKAL Kustannus Oy Toimitus päätoimittaja Heini Polamo toimituspäällikkö Anneli Similä varatoimituspäällikkö Ulla Eskelinen toimitus@skal.fi tai etunimi.sukunimi@skal.fi Toimituksen osoite Nuijamiestentie Helsinki puh. (09) fax (09) Vakituiset avustajat Jaana Sivén Sakari Kokkonen Laura Ristolainen (äitiyslomalla) Käännökset Olli Blomberg Ilmoitusmarkkinointi Reppumedia Eero Kaipainen Nuijamiestentie Helsinki puh eero.kaipainen@reppumedia.fi Ilmoitustrafiikki kuljetusyrittaja@faktor.fi Ulkoasu Faktor Oy / Anu Flinck Painopaikka Forssa Print keskimääräinen painos kpl KANNEN KUVA Ulla Eskelinen Aikakauslehtien liiton jäsen ISSN X heini.polamo@skal.fi Painotuote PEFC/ kuva: Kimmo Brandt 3

3 Heinä-elokuu 05 / 2015 taajamalogistiikka SKAL Kuljetusyritys 2015: Konnekuljetus Oy TÄSSÄ NUMEROSSA: Pääkirjoitus 3 Ajankohtaista juuri nyt 6 SKAL Kuljetusbarometri 2/ Toimitusjohtajalta 15 BB Kuljetus Porvoosta 22 tuntee Itä-Uudenmaan erilaiset taajamat Turussa luotiin 25 yhteiset pelisäännöt pysäköinninvalvontaan Ex tempore 61 Toimittaja Kirsi Alm-Siira mukana SKAL-tapahtumissa messuilla Profiili 66 Timo Koskinen Suomen Taksiliiton johtoon taajamalogistiikka Citylogistiikassa tilaa 16 yhteistyölle ja uudelle tekniikalle Mantilan Kuljetus Oy tarjoilee 18 raskasta taajamalogistiikkaa Liittokokous Helsingissä 26 sujui aurinkoisissa ja juhlavissa merkeissä SKAL Kuljetusyritys Konnekuljetus Oy Logistiikka Kuljetus messut 32 Digitalisaatio, älyliikenne ja kilpailukyky vahvasti esillä vakiot SKAL ajassa Onnea 60 Svensk resume

4 Ajankohtaista Juuri nyt Suomi keskustelee Porissa ja vähän muuallakin, ks. Satoi tai paistoi, ajantasainen tilannekuva liikenteestä: Kesäiset SKAL:n huvipuistoedut löydät sivuilta 40 ja 54. Olit lomalla tai töissä, Pidä huolta jaksamisestasi. Yrittäjä pitää keskimäärin kahden viikon kesäloman, mutta kaikki eivät voi lomailla senkään vertaa. SKAL:n menovinkkejä: Hirvi- ja haulikkoammunnan kisat Luumäellä SKAL Motoristit Savonlinnassa Power Truck Show Alahärmässä Twitteristä poimittua: #jakeluliikenne ei ole pelkästään tavarantiputtamista vaan siihen liittyy hyllytys- ja #sakkojatulee Timo SKAL arvostaa hallitusohjelman rohkeaa ja uudistushenkistä Ilkka Ensimmäinen naispuol. liikenneneuvos Kaija Taipale ja logistiikan vaikuttaja Mirja Moisio #jooliaikakin #kuljetusala Heini Suomi ottaa käyttöön raskaan liikenteen on mielissään #arjenhyvinvointia Hyvä tapaaminen kuljetusalan kanssa. Harmaan talouden torjunta peukalon alla #SKAL #rikos #road policing Kari : Kirjallisten kuljetussopimusten korkea määrä barometrivastauksissa positiivista. SKAL ry@skalry

5 i Ajankohtaista Uudenlaista otetta SKAL Kuljetusbarometriin Kolme kertaa vuodessa tehdyn SKAL Kuljetusbarometri -kyselyn tarkastelu on kehittynyt vuosien varrella jo lähes tieteelliseksi tutkielmaksi. Vastauksia on mahdollista tutkia alueellisesti ja kuljetuslajikohtaisesti ja sulkea pois muuttujia. Näitä taustaselvityksiä ei jaeta suurelle yleisölle. Käytämme niitä aineiston analyysiin. Heini Polamo KUVA Jaana Sivén Messuympäristöön tuodussa SKAL Kuljetusbarometri -tilaisuudessa ryyditimme perinteistä puhuva pää kuunteleva yleisö -asetelmaa keskustelevammalla otteella. Niinpä toimittaja Kirsi Alm- Siira keskeytti ajoittain Iiro Lehtosen esityksen kysymällä yksityiskohtia tai perusteluja jostakin barometrin kohdasta. Lopuksi puheenjohtaja Teppo Mikkola toi esiin yrittäjän näkökulmaa. Pian avajaisten perään esitelty barometrikysely sai runsaan yleisön. SKAL Kuljetusbarometri 2/2015: Kuljetusyritysten vaikutusmahdollisuudet ja kannattavuus parhaimmat pitkissä kuljetussopimuksissa Varovaista toiveikkuutta kannattavuuden kehityksestä SKAL Kuljetusbarometrin valossa kannattavuuden pohja on saavutettu ja suunta kääntymässä varovaiseen kasvuun. Kuljetusyrittäjät odottavat hallitusohjelman ripeää toimeenpanoa ja rakentamisen elpymistä, jotta vapaa kuljetuskapasiteetti saataisiin liikenteeseen. Pitkät asiakassopimukset ovat kuljetusyrityksille lyhyitä kannattavampia. Yrittäjät näkevät älyliikenteessä paljon potentiaalia, mutta myös huuhaata. Kuljetusyrittäjien ennuste kannattavuuden kehitykselle oli varovasti plussan puolella ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Runsas viidennes arvioi kannattavuuden heikkenevän. Joka neljäs yritys oli lisännyt liikevaihtoaan ja noin 40 prosenttia menettänyt alkuvuonna. Barometrin ajankohtaiskysymyksen perusteella 45 prosentilla kuljetusyrityksistä on polttoaineklausuulit sopimuksissaan, jolloin alentunut dieselin hinta näkyy myös niiden laskutuksessa. Tavaratonnit ja ajosuoritteet olivat suunnilleen viimekeväisellä tasolla. Alueellisessa tarkastelussa kuljetusyritysten liikevaihto kehittyi heikoimmin Kaakkois-Suomessa ja Helsingissä. Kaakossa yritysten kassavirta pienimuotoisesta Venäjälle suuntautuneesta liikenteestä on tyrehtynyt. Pääkaupunkiseudulla jakelukuljetusten volyymit ovat tippuneet kuluttajakysynnän hiipumisen vuoksi. Ulkomaanliikenteessä joka neljännen yrityksen liikevaihto kasvoi ja joka neljännen pysyi ennallaan. Tulos oli hieman viime vuotta parempi. Kuljetuslajeittain tarkasteltuna liikevaihto oli heikentynyt eniten maan- 8

6 rakennuskuljetuksissa. Tämä selittyy osin vähälumisella talvella, joka on vähentänyt lumensiirtotöitä. Rakennustyömaat aloittavat työt vasta tammi-huhtikuun tarkastelujakson jälkeen. Maa-aineskuljetusten kannattavuus kehittyi kuitenkin hieman viimevuotista suotuisammin. Kannattavuuden kasvua odotetaan eniten säiliökuljetuksissa sekä maanrakennus- ja vaihtolavakuljetuksissa. Pessimistisimpiä ovat tukki- ja kuitupuun kuljettajat, sillä vapaa kuljetuskapasiteetti alentaa katteita. Biotalousinvestoinnit eivät näy puukuljetusten kysynnässä vielä muutamaan vuoteen. Laitosten rakentaminen heijastunee kuljetuskysyntään huomattavasti nopeammin, mutta se ei vielä koske puukuljetuksia. Pitkälti kuljetuskaluston koon kasvun vuoksi kalustoyksiköiden määrä yrityksissä on hivenen laskenut. Kuljettajamäärissä ei ollut olennaisia muutoksia viime vuoteen nähden. Enemmistöllä hyvät tai tyydyttävät vaikutusmahdollisuudet asiakassopimuksissa Ajankohtaiskysymyksissä pureuduimme kuljetusyritysten asiakassopimuksiin. Vastanneista vajaa kolmannes teki suoria sopimuksia tavaran lähettävän yrityksen kanssa. Alihankintana kuljetti joka kuudes ja KTK-osakkaana joka kymmenes vastanneista. Vaikutusmahdollisuudet asiakassopimuksissa olivat hyvät tai tyydyttävät runsaalla 60 prosentilla vastanneista. Alle kolmannes koki asiakkaan sanelevan sopimusehdot. Lähes puolet kuvasi yritystoimintaansa kannattavaksi asiakassopimusten seurauksena, mutta lähes yhtä monella toiminta kannatti heikosti. Heikosti kannattavaa ja tappiollista liiketoimintaa oli erityisesti keikkapohjalta toimivilla yrityksillä. Toiminta oli tappiollista viidellä prosentilla kaikista vastanneista. Suullisia asiakassopimuksia on edelleen joka kolmannella kuljetusyrityksellä. Kun tehtävät sovitaan puhelimessa, jäävät sopimusehdot todennäköisimmin määrittelemättä. Yritysten kannattaisikin solmia puitesopimuksia tuttujen asiakkaiden kanssa, jotta tien päällä sovittaviin kuljetustehtäviin olisi määritelty ehdot. Kirjallisia sopimuksia teki 70 prosenttia yrittäjistä. Pitkät sopimukset olivat todennäköisimmin kirjallisia ja niissä kuljetusyrittäjän vaikutusmahdollisuudet keskimäärin paremmat kuin lyhyissä. Tämä näkyi myös liiketoiminnan korkeampana kannattavuutena. Kyselyn valossa kirjalliset kuljetussopimukset eivät kuitenkaan takaa tasapuolisia sopimusehtoja. Suurin osa eli kaksi kolmesta kuljetusyrittäjästä arvioi, että asiakas noudattaa tavaraliikennelain kuljetuspalveluiden ostajan vastuuta. Joka kymmenes arvioi asiakkaan laiminlyövän velvoitteitaan. Näistä vastaajista runsas neljäsosa arveli, että asiakas ei tunne lakia ja yhtä moni, että asiakas luottaa kuljetuspalveluiden tarjoajaan. Tahallista laiminlyöntiä epäili tästä vastaajajoukosta 42 %, mikä vastaa noin 4 prosenttia kaikista kyselyyn vastanneista. Älyliikenteessä nähdään potentiaalia mutta myös huuhaata Yli puolet vastanneista arvioi älyliikenteen tuomia mahdollisuuksia myönteisesti. Joka kymmenes oli ehdottoman varma, että älyliikenne parantaisi yrityksen toimintamahdollisuuksia tulevaisuudessa ja 46 prosenttia vastasi samaan kysymykseen mahdollisesti. Avoimissa palautteissa älyliikenteeseen uskovat korostivat kannattavuuden ja seurannan paranemista. Toisaalta he ilmaisivat huolta sovellusten käytettävyydestä ja teknisestä toimintavarmuudesta. Kielteisesti suhtautui 17 prosenttia vastanneista. Heistä suurin osa piti älyliikennettä huuhaana, joka sisältää riskejä ja lisäkustannuksia kuljetusyrityksille. Vuoden 2015 toiseen kuljetusbarometriin vastasi 768 jäsenyrittäjää. Kuljetusbarometri toteutetaan kolme kertaa vuodessa. Kyselyllä selvitetään kuljetusyritysten taloudellista tilannetta ja lähitulevaisuuden näkymiä. Kysely lähetetään noin jäsenyrittäjälle. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alueyhdistyksiä ja erikoisjärjestöjä sekä toimialoja. Kysely toteutettiin

7 Toimitusjohtajalta Pullat uunissa Tuoretta hallitusohjelmaa lukiessa tulee hyvälle tuulelle. Liikenneverkon korjausvelkaa vähennetään 600 miljoonalla eurolla kolmen vuoden aikana. Lisäksi Suomi ottaa käyttöön raskaan liikenteen tienkäyttömaksun, joka koskee myös ulkomaalaisia tienkäyttäjiä. Samalla hallitus sitoutuu kompensoimaan vinjetistä aiheutuvat kustannukset EU-maksimin mukaisesti ammattiliikenteelle. Pitkään olemme tätä vaatineet ja nyt se on hallitusohjelmaan kirjattu! Hallituksen strategiapaperin muokkaaminen käytännön toimenpiteiksi käynnistettiin pääministeri Sipilän johdolla välittömästi Valtioneuvoston linnassa. Myös SKAL:n edunvalvontatyö on jatkunut vaalien yli. Korjausvelan lyhentämisessä pääpainon on oltava tieverkolla ja vinjettimaksutkin on syytä korvamerkitä tiestön parannukseen. Maanteiden tavaraliikenne on ylivoimaisesti tärkein kuljetusmuotomme, ja tämän tulee näkyä myös korjausvelan hoidossa. Vaikutamme myös tiemaksujen kompensaatiokeinoihin. Polttoaineveron palautusjärjestelmää tarvitaan ja mahdollisesti muitakin keinoja, jotta kilpailukykymme todella kohentuisi. Monet ennusmerkit viittaavat parempaan huomiseen, niin myös uusin SKAL Kuljetusbarometri. Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen useampi kuljetusyrittäjä arvioi kannattavuutensa kohenevan kuin laskevan neljän seuraavan kuukauden kuluessa. Talouskuopan pohjalta on toki pitkä matka päivänvaloon. Kuopan syvyydestä saa käsityksen tavarankuljetustilastoista. Viime vuonna kuoma-autoilla kuljetettiin 274 miljoonaa tavaratonnia, mikä on 26,5 prosenttia vähemmän kuin keskimäärin vuosina Viimeiset seitsemän laihaa vuotta ovat siis syöneet kuormasta järkyttävät 99 miljoonaa tonnia. Suomi on saatava jaloilleen vaikka matokuurilla. Hallitusohjelmassa vannotaan digitaalisuuden ja kokeilujen nimeen. Tähtäimessä on logistinen tehokkuus sähköisen liiketoiminnan avulla. Se on tavoitteena myös liittokokouksessamme Helsingissä esitellyssä SKAL:n logistiikkastrategiassa. Tavoittelemme niinikään tason nostoa liiketoimintaosaamisessa sekä yrityksen ja ihmisten johtamisessa. Lisäksi haluamme nostaa logistiikan arvostuksen yhteiskunnassa: maanteiden tavaraliikenne on matkalla kuluerästä asiakkaalle lisäarvohyötyjä tuottavaksi palveluksi. Linjaukset parempaa huomista kohden on tehty niin Suomessa kuin SKAL:ssa. Seuraavaksi on tekojen ja toiminnan paikka. Näiden linjausten pohjalta voi hypätä vaikka tulisten miekkojen ja pystyyn sojottavien teräsnaulojen yli, vaikka se hirvittäisi ja saattaa kirpaistakin. Nyt ovat pullat uunissa. iiro lehtonen 15

8 Stadin citylogistiikassa tilaa yhteistyölle ja uudelle tekniikalle Jatkuvasti kasvavassa Helsingissä lisääntyy tarve entistä toimivammalle jakeluliikenteelle ja jätehuollon kuljetuksille. Sekä kaupunkisuunnittelijoilta että kuljetusyrityksiltä vaaditaan yhteistyöhalua kaupunkilaisia palvelevan citylogistiikan saavuttamiseksi. Myös älyliikenteestä toivotaan parannusta tilanteeseen. Jaana Sivén Suurimpia kipupisteitä Helsingin kantakaupungin jakelu- ja huoltoliikenteessä ovat liikenneruuhkat, ahtaus, pysähtymis- ja pysäköintialueiden puute ja tavaroiden vastaanottotilojen sekä lastaus- ja purkupaikkojen ongelmat. Kuormaukseen soveltuvat pysäköintipaikat on usein varattu muuhun kuin lastaus- tai purkutoimintaan. Jakeluautoja seisotetaan ja pysäköidään runsaasti jalkakäytävillä ja pyöräteillä, sillä kuormauspaikoista on huutava pula. Pysäköinninvalvonta hyvä vai paha? Pysäköinninvalvonnasta on kuljetusyrityksille hyötyä ja haittaa. Valvonta auttaa siihen, että kuormauspaikkoja pidetään avoimina jakeluautoille. Toisaalta, koska paikkoja on hyvin rajallisesti, joutuvat jakeluajoneuvot toimimaan jalkakäytävillä ja kevyen liikenteen väylillä. Se on nykylain mukaan sallittua, jos kuormausmahdollisuutta ei ole lastauspaikan muodossa tai ajoradalla. Näissä tilanteissa pysäköinninvalvonta kuitenkin sakottaa herkästi. Kuljetusyrityksillä ei aina riitä ymmärrystä pysäköinninvalvonnan sakotuskäytännöille. Lämpösäädellyissä kuljetuksissa sekä anastusherkkää tavaraa kuljetettaessa on jakeluauton perälauta suljettava hetkellisestikin autolta poistuttaessa. Joissain kohteissa kuljettajalla voi olla useita toimituskohteita tai niin paljon toimitettavaa, että Helsingin seisottamisen aikarajaksi määrittämä 15 minuuttia täyttyy nopeasti. Pysäköinninvalvoja tulkitsee tilanteen lainvastaiseksi pysäköinniksi ja sakottaa. Helsingin kaupungilta muistutetaan, että pysäköintisakko on hallinnollinen päätös, johon voi hakea oikaisua. Pysäköinninvalvojien koulutuksella pyritään lisäksi parantamaan sakotuksen oikeudenmukaisuutta. Citylogistiikkaa toivotaan kehitettävän ennemmin parannusten kuin rajoitusten kautta yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Citylogistiikan toimenpideohjelma Helsingin kaupungin citylogistiikan toimenpideohjelmassa listataan useita ehdotuksia tilanteen kehittämiseksi: Kaavoituksella ja liikennesuunnittelulla halutaan parantaa pysäköintijärjestelyjä katualueilla. Tieliikennelain kokonaisuudistuksen yhteydessä aiotaan vaikuttaa siihen, että jalkakäytävälle ja pyöräteille pysäköinnistä tulisi kokonaan kiellettyä, mikä pätee myös lyhytaikaiseen seisottamiseen. Tästä pysäyttämiskiellosta olisi kuitenkin jatkossakin mahdollista poiketa liikennemerkein osoittamalla, että alue on varattu erityisellä jakeluliikenteen pysäköintitunnuksella varustetuille ajoneuvoille. Työryhmissä on myös pohdittu erityisen lastausmerkin perustamista ja sen käyttämistä ajoradan reunassa. SKAL:n asiantuntijapalveluiden päällikkö Petri Murto ei näe hyvänä ratkaisuna poistaa nykyisin tieliikennelaissa olevaa mahdollisuutta seisottaa ajoneuvoa jalkakäytävällä kuorman purkamisen ja lastaamisen aikana. Nykylain mukaan jalkakäytävällä tai pyörätiellä saa ajoneuvoa seisottaa vain silloin, kun läheisyydessä ei ole käytettävissä muuta pysäyttämiseen sopivaa paikkaa ja pysäyttämiseen on pakottavia syitä. Pysäytetty ajoneuvo ei myöskään saa kohtuuttomasti haitata jalkakäytävällä ja pyörätiellä kulkemista. Murron mukaan nykyinen säädös on hyvä ottaen huomioon sekä jakeluliikenteen että kevyen liikenteen tarpeet. Jakeluliikenteen ohjaaminen kokonaan ajoradalle kuorman purkamisen ajaksi aiheuttaisi suuria ongelmia muun liikenteen sujumiselle. Helsingin kaupungin edustajien mukaan esimerkiksi Tanskassa ja Ruotsissa ei juurikaan seisoteta tai pysäköidä ajoneuvoja jalkakäytävillä. Kuljetusyrittäjien mielestä tähän päästäisiin Helsingissä ainoastaan lastauspaikkojen määrän selvällä lisäämisellä. Jätekuljetusten aikarajoituksia väljentämällä voitaisiin jätteitä noutaa myös öisin. Keskustan huoltotunnelia tulisi kehittää paremmin Aleksanterinkadun liikkeisiin ulottuvaksi. Lisäksi älyliikenteen ratkaisuilla voitaisiin kehittää jakeluliikenteen pysähtymispaikkojen tunnistamista ja varaamista. Jakelun älypilotista apua? Älyliikenne mahdollistaa monenlaisia ratkaisuja kantakaupungin jakeluliikenteen sujuvoittamiseen. Ennakoiva tilannetieto ruuhkista, liikennevalo-ohjaus, pysäköintipaikkojen tilatieto ja varaaminen sähköisesti, sekä pollareiden ja vaihtuvien liikennemerkkien käyttö ovat esimerkkejä monista jakelukuljetuksia helpottavista ratkaisuista. Citylogistiikan toimenpideohjelmassa 16

9 kuva: helsingin kaupunki ehdotetaan erityistä jakelun älypilottia jakelupaikan älytunnistukseen ja -varaukseen. Mobiilipalvelu tiedottaisi vapaasta paikasta, jonka voisi varata sähköisesti tietyksi ajaksi. Älypilottia on tarkoitus kehittää yhdessä liikennöitsijöiden kanssa. Toiveena olisi myös vuorovaikutteisuus jakeluyritysten ja kaupungin välillä. Älypilotilla jakelukuljettajat saavat tietoa kaupungilta, mutta kuljetuksista saatava tieto esimerkiksi navigaattoreiden kautta hyödyttäisi myös muuta käyttäjäkuntaa ja älypilotin kehittäjiä. Yhteistyöllä eteenpäin Paitsi citylogistiikan toimenpideohjelmassa myös yrittäjien keskuudessa painotetaan yhteistyötä julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä. Helsingin kaupunki, Yleinen Teollisuusliitto, SKAL ja keskustan yritykset järjestävät keskustelu- ja koulutustilaisuuksia yhteistyön kehittämiseksi. Citylogistiikkaa toivotaan kehitettävän ennemmin parannusten kuin rajoitusten kautta yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Koko logistisen ketjun pitää toimia yhdessä. Helsingin Seudun Kuljetusyrittäjät ry järjesti koulutus- ja keskustelutilaisuuden Helsingin kantakaupungin jakelu- ja huoltoliikenteestä. Tilaisuuteen osallistui Helsingin kaupungin edustajia, helsinkiläisiä kuljetusyrittäjiä sekä suurempien asiakasyritysten edustajia. Teksti pohjautuu tilaisuudessa käytyihin keskusteluihin. 17

10 Mantilan Kuljetus Oy tarjoilee Raskasta taajamalogistiikkaa 18

11 Vaarallisia aineita taajama-alueilla kuljettavan Mantilan Kuljetus Oy:n Jari Mantila näkee pääkaupunkiseudun taajamalogistiikassa useita kehittämisen paikkoja. Kuljetuspäällikkö nauttii kuitenkin antoisan työn ja perheyrittämisen iloista. Jaana Sivén Helsinkiläinen Mantilan Kuljetus Oy toimii Lassila & Tikanoja Oyj:n (L&T) sekä Ekokem Oy:n yhteistyökumppanina. L&T:n toimeksiantamana he kuljettavat erilaisia jäteöljyjä sekä kappaletavara- ja nestejätteitä. Ekokemin sopimukseen kuuluvat touko-elokuisin pääkaupunkiin saapuvien loistoristeilijöiden jäteöljyjen tyhjennykset ja kuljetukset. Laivatyhjennysten siirryttyä jokin aika sitten L&T:ltä Ekokemille jatkoi Mantilan Kuljetus työtä Helsingin Sataman suosituksesta ja L&T:n suostumuksella. Yrityksen toiminta sijoittuu pääosin Inkoon ja Imatran-väliselle rannikolle rajoittuvalle alueelle, toisin sanoen Suomen tiheimmin asutulle alueelle pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan kuntien keskuksiin, teollisuus- ja omakotialueille sekä aivan Helsingin kantakaupunkiin. Loistoristeilijät liikennöivät Katajanokalle, Etelä- ja Länsisatamaan sekä Hernesaareen. Vaarallisia jätteitä monipuolisella kalustolla Mantiloiden kuljettamat aineet ovat pääosin vaarallisia aineita ja jätteitä, kuten akkuja, paristoja, lääkejätteitä, raskasmetalleja, maali-, sähkö-, ja elektroniikkajätteitä, laboratoriojätteitä, öljyisiä vesiä, liuotinjätteitä, happo- ja emäsjätteitä, litiumjätteitä sekä käytettyjä voiteluöljyjä. Risteilijöiden jäteöljy, sludge oil, on separoitua kevytpolttoöljyä, jota imetään noin litraa kerrallaan. Sanomattakin on selvää, että työ vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta. Jarin mukaan osa laivayhtiöistä noudattaa tarkempaa protokollaa ja korkeampaa vaatimustasoa kuin toiset. Laivojen tyhjennyksessä toimitaan risteilymatkustajien läheisyydessä. Satamahäkit, joissa tyhjennys tapahtuu, ovat hyvin ahtaita, ja työ vaatii kuljettajalta kokemusta. Taajama-alueella liikkuminen tuo vaarallisten aineiden kuljettamiseen ja varovaisuuteen erityismausteensa, sillä nesteillä on omat erityispiirteensä, kuten ominaispainot. Esimerkiksi litium kuljetetaan varta varten suunnitelluissa kuljetusastioissa. Vajaat litiumpakkaukset tehdään liikkumattomiksi, koska aineen hölskyminen saattaa aiheuttaa erittäin rajun räjähdyksen. 19

12 On aina ilo pystyä auttamaan kanssakulkijoita. Kalustona Mantilalla on neljä muunneltavaa ajoneuvoa; säiliötäysperä- ja säiliöpuoliperävaunuyhdistelmät, 12-metrinen cityrekka ja niin sanottu MEPA-auto eli meno-paluukuljetuksiin tarkoitettu ajoneuvo, jossa on sekä säiliö- että kappaletavaraosastot samassa ajoneuvossa. Tällä autolla kuljetetaan myös terminaalien välisiä runkokuljetuksia, jotta auton ei tarvitse ajaa osaa matkasta tyhjillään. Jos säiliöihin ei riitä kuljetettavaa, voi kyytiin ottaa vaikkapa käytettyjä loisteputkia. Välillä ahtaus ahdistaa Mantilat kuljettavat tiheään asutuissa taajamissa, mutta kalusto ei edusta perinteistä taajamalogistiikan mallia. Sekä kalusto että kuljetettavat aineet tuovat työhön lisähaasteita. Ensinnäkin alueilla liikkuu paljon ihmisiä ja muuta liikennettä. Lisäksi taajamissa ja kantakaupungissa on voimassa erilaisia VAK-rajoituksia. Ajojärjestely on Jarin mukaan aikaa vievää ja vaativaa VAK- sekä paino- ja korkeusrajoitusten vuoksi. Muun muassa Helsingin ydinkeskustassa on 12 metrin pituusrajoitus. Kauppakeskusten kansilla ja lastauspaikoilla on myös usein tiukat painorajoitukset ja runsaasti säntäileviä ihmisiä. Autokorjaamojen ahtaisiin pihoihin ajettaessa on riskinä, että pihoilla seisovia asiakkaiden arvokkaita autoja kolhiintuu. Lönnrotinkadulla ja Bulevardilla päänsärkyä aiheuttavat pysäköidyt ajoneuvot ja raitiovaunut. Jalkakäytävälle ei mahdu lastaamaan ja raitiovaunuliikennettä ei voi seisauttaa lastaamisen ajaksi. Mutta näistäkin haasteista selvitään, Jari sanoo. Herttoniemessä puolestaan asiakkaat jättävät autojaan autoliikkeiden pihoissa ja niiden lähistöllä usein vääriin paikkoihin, eikä kulku autoliikkeen pihaan onnistu. Ymmärrystä raskaan ajoneuvon kuljettajalle ja toiminnalle ei aina löydy kaupunkilaisilta, vaan välillä kohtaamiset voivat olla ikäviäkin. Joskus keskisormi nousee ja sanan säilä heiluu. Kuljettajia syytetään kiusanteosta, Jari harmittelee. Liikennesuunnittelulle kritiikkiä Jari kaipaa kaupunkien liikennesuunnittelulta enemmän näkemystä toimenpiteiden vaikutuksista raskaan liikenteen työhön. Moniin paikkoihin, joissa pitäisi työskennellä, ei ole asiaa raskailla ajoneuvoilla. Sillä yrittäjiin ei aina olla yhteydessä suunnitteluvaiheessa, vaan ongelmia korjataan jälkikäteen. Muun muassa risteilijäsatamaan rakennettiin liikenneympyröitä, kanttikiviä ja kukka-asetelmia, joiden takia pitkät kuljetukset eivät päässeet liikkumaan. Onneksi ongelma kuitenkin saatiin korjattua, kun se nostettiin esiin, Jari kertoo. Myös ajaminen kantakaupungin sisällä voisi olla raskaammalle liikenteelle sujuvampaa. Satamien välillä ajava yritys on kesäkaudella usein tilanteessa, jossa esimerkiksi Katajanokan satamaan on saapunut pikaista tyhjennystä tarvitseva risteilijä, mutta tyhjennyskalusto onkin vielä Hernesaaressa. Reitti Hernesaaresta Katajanokalle on lyhyt, mutta ei raskaalle ajoneuvolle, jonka täytyy kiertää yli tunnin kestävä matka Kehä I:n kautta. Jarin mukaan Helsingin kaupungin kahden eri viraston välinen byrokratia on tähän mennessä estänyt asian kehittymisen parempaan suuntaan. Mantilan Kuljetus Oy Musiikkimies ammentaa iloa työstään Haasteita siis riittää, mutta työtään Jari ei vaihtaisi. Ihmisten keskuudessa toimiminen on antoisaa. Hän muistaa tapauksen, jossa pystyi auttamaan autollaan kadunposkeen jäänyttä, liikuntaesteistä henkilöä. Kyse ei ollut sen kummemmasta kuin puhelimen lainaamisesta kuljetusavun saamiseksi, mutta on aina ilo pystyä auttamaan kanssakulkijoita, Jari toteaa. Myös ajojärjestely ja kuljetuskeikkojen hallinta kaikessa mutkikkuudessaan on Jarin mielestä mukavaa ja mielenkiintoista palapeliä. Hän tuntee yrityksensä kuljetusreitit tarkkaan ja tietää kuljetettavien aineiden ominaisuudet pitkästä kokemuksesta. Toimiihan hän myös yrityksensä ADR-turvallisuusneuvonantajana. Tietenkin myös hyvä asiakaspalaute sekä kuljetusasiakkaiden toisilleen antamat suositukset Mantilan Kuljetuksen palveluista lämmittävät mieltä. Työn vastapainona Jarille toimii musiikki. Hän laulaa ja soittaa koskettimia Sedätnimisessä kokoonpanossa, jonka soittolistaan kuuluu jopa 150 musiikkikappaletta lukujen rockia ja poppia. Yhtyeellä on myös omaa tuotantoa. Lassila & Tikanoja Oyj:n ja Ekokem Oy:n sopimuskuljetuksia Kuljettaa vaarallisia nesteitä ja jätteitä Perustettu vuonna 2004 Kotipaikka Helsinki Perheyritys; liikenteestä vastaavana henkilönä toimii Susanna Mantila, Jari Mantila on kuljetuspäällikkö. Mukana toiminnassa ovat myös Jarin pojat Ville ja Niko Mantila. Lisäksi kaksi ulkopuolista, vakituista kuljettajaa. Yrityksellä tytäryhtiönä kuntosali. 20

13 BB Kuljetus näkyy Itä-Uudellamaalla Jakeluliikennettä Porvoossa ja sen lähikunnissa perinteisesti hoitanut Kuljetusliike Bo Björkman on nyt BB Kuljetus Oy. Erityyppiset taajamat ovat voimakkaasti kasvaneen yrityksen perustoiminta-aluetta. Ulla Eskelinen Tapaamispaikallamme Porvoon Linja-autoasemalla BB Kuljetus Oy:n autot ovat päivittäinen näky. Yrityksen toimitusjohtaja Patrik Björkman kertoo, että Matkahuollon hyvin pienellä pysäköintialueella tulee ahtauden vuoksi kalustoon usein pieniä peltivaurioita. Osassa autoista on vielä yrityksen vanha nimi. Kaikkea ei ehdi järjestää heti, joten nimi muutetaan sitä mukaa, kun kalustoa uusitaan. Pienellä kierroksella kaupungin keskustassa Patrik esittelee kaupungin tekemiä ja suunnittelemia uudistuksia keskustakortteleiden väylille. Porvoon kaupunkia halutaan muokata kävely- ja pyöräilyliikenteelle ystävällisemmäksi. Risteyksissä ydinkeskustassa on ajokaistoja kavennettu kiveyksillä molemmilta puolilta. Raskaan liikenteen ajoneuvojen on nyt erittäin vaikea kääntyä niissä. Ajoneuvoa joutuu kääntämään viereisen kaistan puolelta, Patrik kertoo. Hyvänä uutisena Patrik pitää sitä, että kaupungin kuntatekniikan vastuuhenkilöt ovat tulevissa uudistuksissa huomioimassa myös raskaan liikenteen toiveita. Piispankatua ollaan kaventamassa oleellisesti. Siitä tulee yksikaistainen ja jalkakäytävät levenevät, mutta huoltoliikenteelle on sentään suunniteltu huoltotaskuja kuormien purkamista ja lastaamista varten. Kauppakeskuksessa Linja-autoaseman kupeessa jakeluliikenteen ongelmana on vain yksi ovi huoltoliikenteelle. Sekin on linja-autojen käyttämän pääväylän puolella. Toimintaa kolmella tontilla BB Kuljetuksen logo on tuttu näky Porvoossa. Lyhyellä ajelullamme keskustassa logo osuu silmiin useampaan otteeseen. Olemme Porvoon keskustan jakeluliikennettä palvelevista yrityksistä suurimpia. Näkyminen on hyvä asia. Meidät huomataan ja saamme uusia asiakkaita sen ansiosta, Patrik tuumaa. Kuljetusliike Bo Björkmanin yhtiömuoto muutettiin osakeyhtiöksi syyskuussa Kaikkiin ajoneuvoihin ei ole vielä ehditty edes muuttaa BB Kuljetuksen nimeä, mutta omistajien, eli isän ja kolmen pojan käsivarsiin on tatuoitu BB-logo. Tapaamme yrityksen perustajan Bo Björkmanin alle 10 minuutin ajomatkan päässä Tarmolan yritysalueella, jossa sijaitsevat saman kadun varrella yrityksen 500 m 2 :n terminaali, toimistorakennus ja pysäköintitilat perävaunuille sekä henkilökunnan autoille. Toimintamme on kolmella eri tontil- 22

14 BB Kuljetus Oy kuuluu Porvoon suurimpiin nuorison työllistäjiin. Töihin otetaan sekä Puolustusvoimissa kuljetusjoukoissa pätevöityneitä että ammattikoulusta työharjoittelun kautta tulleita nuoria. 23

15 Patrik Björkman (oik.) kävi alkuvuodesta SKAL:n liikenneyrittäjäkoulutuksen. Nyt Bo voi irrottautua firman talousjohtajan hommista vähitellen. Yksittäisiä pitkiä kuljetuksia hän tulee ajamaan mielellään tarvittaessa. la, koska Porvoosta ei tällä hetkellä löydy meille sopivaa yhtenäistä terminaalipaikkaa. Nykyinen terminaalimme on alun perin rakennettu huoltohalliksi eikä siinä ole lastauslaituria. Joudumme purkamaan ja lastaamaan trukeilla, Bo kertoo. Bo on kuljetusyrittäjän poika, jonka isoisäkin toimi alalla. Oman yhden auton yrityksensä Bo perusti vuonna 1979 jakeluliikenteeseen. Vuonna 2002 autoja oli kolme. Patrik, joka oli valmistunut liikunnanopettajaksi, palasi silloin armeijasta. Töitä olisi ollut liikunnankin parissa, mutta koska kuljetusyritykselle oli juuri tarjottu tuntuvasti lisää töitä, Patrik teki hetken mietittyään päätöksen jäädä yritykseen. Kasvuvuodet Björkmanit kertovat etteivät ole etsineet aktiivisesti uusia asiakkaita. Vanhat asiakkaat ovat tarjonneet koko ajan lisää töitä. Kymmenen viimeistä vuotta on ollut todella voimakasta kasvun aikaa. Käytössä on nyt 30 omaa autoa ja saman verran yhteistyökumppaneiden ajoneuvoja. Jakeluautojen rinnalle on hankittu myös ajoneuvoyhdistelmiä runkokuljetuksiin. Luotettava palvelu on paras myyntivalttimme. Asiakkaat ovat antaneet hoidettavaksemme aina vain isompia kokonaisuuksia. Vanhimmat asiakassuhteemme ovat parinkymmenen vuoden takaa, Partik toteaa. Patrikin isoveli Marcus työskentelee perheyrityksessä kesäisin. Talvet hän pyörittää omaa ravintolaa Teneriffalla. Kesät ovat kuluneet kuljettajien lomien tuuraajana. Yrityksen voimakas laajentuminen tuo hänenkin toimenkuvaansa nyt muutoksia. Tänä kesänä hän auttaa terminaalista vastaavaa nuorinta veljeään Sebastiania ja aloittaa lisäksi kuljetusten laatutarkkailun. Täysillä kuormilla Bo on joutunut perääntymään ajatuksesta, ettei yritys laajenisi yli kymmenen auton kokoiseksi, eikä koskaan hankittaisi yli 18-tonnisia ajopelejä. Runkokuljetuksissa on nyt kolme yhdistelmää. Niiden pääkaupunkiseudulta kuljettamat eri logistiikkaasiakkaiden kuormat siirretään Porvoon ja Kotkan terminaaleissa jakeluautoihin. Kuormiin lisätään vielä paikalliset kuljetukset, ja vasta sitten täyteen lastatut autot lähtevät eteenpäin. Vajailla kuormilla ei ajeta. Vanha kaupunki ja saaristoliikenne BB Kuljetus palvelee erityyppisiä taajamia. Porvoon idyllinen vanha kaupunki on jakeluliikenteen kannalta ihan oma lukunsa. Kapeat kadut ovat turistisesongissa täynnä ihmisiä. Kuormat on kannettava kadulta suoraan liikkeisiin. Itä-Uudenmaan tiet maaseutukuntiin ovat paikoin ahtaita ja huonokuntoisia. Saaristoreiteillä on huomioitava jonotukset losseille. Kesäperjantaisin lossit ovat niin ruuhkaisia, että BB Kuljetus ei silloin hoida saariston jakelua. Tänä kesänä BB Kuljetuksen autot näkyvät myös monissa alan tapahtumissa: Piakon osastolla Logistiikka Kuljetus-messuilla, Riverside Porvoo Truck meetingissä, Power Truck Showssa ja Truck Lily Music Festivaleilla Liljendalissa. Bo ja Patrik ovat molemmat aktiivisesti mukana Porvoon Kuljetusyrittäjät ry:n toiminnassa. Bo on ollut yhdistyksen hallituksen jäsen parikymmentä vuotta. Patrik tuli aikanaan mukaan nuorisojaoston puheenjohtajaksi. Miehet osallistuivat tietysti myös tänä kesänä järjestetyn yhdistyksen 70-vuotisjuhlan järjestelyihin. Se oli vuoden mittainen isohko projekti. Voit lukea lisää yhdistyksen juhlista sivulta 51. Kotikunta: Porvoo Osakkaat ja omistussuhteet: Bo 10 %, Marcus 15 %, Patrik 60 %, Sebastian 15 % Toiminta-alue: Uusimaa, Kymenlaakso Palvelut: kappaletavara-, kuriiri-, pika- ja sopimuskuljetukset sekä runkokuljetukset Terminaalit: Porvoossa ja Kotkassa Kalusto: 30 omaa autoa ja 30 yhteistyökumppanien autoa päivittäisajossa Henkilökunta: 50, josta reilut 40 kuljettajia 24

16 Kuvakertomus SKAL:n liittokokous Yksi kesän ensimmäisistä lämpimistä päivistä osui SKAL:n liittokokouspäivälle, joka oli lauantai Kokouspaikkana oli Helsingin Messukeskuksen avara Kokoustamo. Päivä sujui perinteisissä juhlavissa tunnelmissa. Kolmestatoista aloitteesta nuijittiin läpi kahdeksan hallituksen esityksen mukaisesti. Heini Polamo, kuvat Kimmo Brandt Länsi-Suomesta Maarit Hellsberg, Pasi Oranta, Tero Siitonen ja Ralf Hellsberg odottelemassa avajaisten alkua. Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen kättelee kansanedustaja Arto Satosta, etualalla apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Ensimmäisenä ilmoittautui SKAL Pohjanmaa - Österbottenin Staffan Molander. Staffan nähtiin aiemmin myös messujen puolella, jossa hän kirjoitti tiestöä koskevan kannanoton vaikuttamisseinällemme. Messujen ja liittokokouksen samanaikaisuus oli erityisen mukava juttu kauempaa tuleville, jotka saivat kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Liettuan sisarjärjestön varapuheenjohtaja Julius Misiūnas, Teppo Mikkola ja Iiro Lehtonen SKAL-mediaseinän edustalla. 26

17 Järjestöpäällikkö Jari Pietilä avasi liittokokouksen perinteisin menoin. Puheenjohtaja Teppo Mikkolan puhe käsitteli kulunutta vuotta järjestössä, edunvalvonnan ajankohtaisia teemoja ja jäsenkentän kuulumisia. Arto Satonen Pekka Sauri Nauru herkässä liittokokousväellä. Ansiomitaleita luovuttivat Arto Satonen, Iiro Lehtonen ja Teppo Mikkola. Johtaja Pasi Moisio sai Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkin. Kaikkien palkittujen nimet löytyvät sivulta 30. Vuoden SKAL Kuljetusyrityksen Konnekuljetus Oy:n palkitseminen sai yleisön hyvälle tuulelle. Konfettisade oli uutta palkitsemisseremoniassa. 27

18 Helsingin Seudun Kuljetusyrittäjien puheenjohtaja Eero Hakala luotsasi varsinaista liittokokousta jämäkästi. Iiro Lehtonen esitteli järjestön toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman sekä taloudellisen tilanteen. Talouskatsauksen pylväsrivit kertoivat tiukentuneesta tilanteesta, johon oli reagoitu kiristämällä kukkaron nyörejä. Henkilöstön vähentäminen veti kokousväen ilmeet vakaviksi. Jäsenpalvelusta ei kuitenkaan aiota tinkiä. Seuraava liittokokous pidetään Porissa. Länsi- Suomen Kuljetusyrittäjät ry:n Ralf Hellsberg ja Petri Hämäläinen kiidättivät puheenjohtajan pärekorissa kohti Porin torrii. Kokousaineisto käytiin läpi kannesta kanteen. Illallisella riitti naurua ja hyvää seuraa. Keskellä Vantaan Rahtikeskuksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Haavisto. Suomen Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilammen puoliso Tuula Jokilampi, Jykin toimitusjohtaja Aki Sirén ja Taksiliiton toimitusjohtaja Lauri Säynäjoki. Koskinen-Yhtiöiden sisarukset Marjut Koskinen ja Minna Ruponen päät yhdessä. Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjien Pekka Nyman, Timo Immonen ja Kari Puranen Iiro Lehtosen juhannusjuttu nauratti kaikkia, myös Iiroa itseään. Elintarvikealan Kuljetusyrittäjien pöydässä rouvat Sirpa Finnilä, Leena Piikkilä ja Pirjo Markkanen. Käsi pystyssä Viron sisarjärjestön puheenjohtaja Einar Vallbaum, hänen oikealla puolellaan Mika Liimatainen ja Taksiliiton puheenjohtaja Jari Lemmetyinen. 28

19 Palkitut perheyrittäjät vasemmalta Anu, Mika, Juha ja Martta Liimatainen. SKAL Kuljetusyritys 2015 on Konnekuljetus Oy Vuoden 2015 SKAL Kuljetusyritys on Konnekuljetus Oy Konnevedeltä. Kyseessä on vuonna 1987 perustettu sympaattinen perheyritys, joka kuljettaa muun muassa haketta, sellua ja sahatavaraa metsäteollisuuden yrityksille. Yrityksen myönteinen, ratkaisulähtöinen ja lämpimän palveleva asenne sekä toiminnan korkea laatu ratkaisivat tiukan kilvan Konnekuljetuksen hyväksi. SKAL Kuljetusyrityksen valintalautakunta haki yritystä, jonka hyvä maine ja asenne heijastuisivat myönteisesti koko toimialaan. Kuvaukseen sopiva yritys löytyi Keski-Suomesta Konnevedeltä. Konnekuljetus on isän ja pojan hyvässä yhteishengessä pyörittämä 10 ajoneuvon ja 30 kuljettajan perheyritys. Pitkäikäisimmät asiakkaat Metsä Group aiemmin Metsäliitto ja Taimen Oy ovat olleet mukana perustamisvuodesta lähtien. Yrityksen perustaja Juha Liimatainen aloitti maa-ainesten kuljetuksen yhdellä sora-autolla jo vuonna Konnekuljetus Oy syntyi vuonna Ajaessaan maa-aineksia kalanviljelynlaitoksen perustuksia varten Juha Liimatainen tuli mukaan elävien kalojen kuljetukseen. Kalustoksi soveltui puuauto, jonka päällirakenteet vaihdettiin keväisin kalankuljetussäiliöiksi. Konnekuljetus Oy ajoi viimeisen pöllikuorman vuonna 2003, luopui puuautoista ja vaihtoi seuraavana vuonna rahtiautotkin hakeautoiksi. Juhan poika Mika tuli mukaan toimintaan vuonna 2004 suoritettuaan Puolustusvoimien kuljettajakoulutuksen, ja toimii nyt hallituksen puheenjohtajana. Mikan puoliso Anu huolehtii taloushallinnosta. Vuodesta 2007 asti Konnekuljetus Oy on kasvanut keskimäärin yhden yhdistelmän ja kolmen kuljettajan vuosivauhdilla, terveellä taloudenpidolla. Toimintamalli salli johdonmukaisen laajenemisen. Vuonna 2010 ajoneuvoihin hankittiin mobiilisovellukset kuljetusten seurantaan. Ne korvattiin varsinaisilla ajoneuvopäätteillä vuonna 2013, ja laskutus siirtyi kokonaan sähköiseksi. Yritykselle räätälöity toiminnanohjausjärjestelmä on parhaillaan käyttöönottovaiheessa. Se ja ajojärjestelijän palkkaaminen alkuvuodesta 2015 kertovat, että yritys on valmis vielä maltilliseen kasvuun. Voimme kasvaa edelleen, mutta haluamme pitää päätökset omissa käsissä ja säilyttää toiminnan maaseutumaisuuden, Mika Liimatainen kuvailee. Asiakkaat yhdistivät yritykseen sekä määreen lupsakka että ei yhtään virhettä. Juhan ja Mikan asenne heijastuu myös kuljettajiin. He ovat ylpeitä hyvästä yhteishengestä, joka on leimannut toimintaa erityisesti laajentumisesta lähtien. Rekrytointistrategiana on vinkata nykyisil- le kuljettajille avautuvasta tehtävästä. Sitä kautta yritykseen löytyy ammattitaitoista väkeä, jonka asenne on kohdallaan. Yhteenkuuluvuutta vahvistetaan koulutuksilla ja virkistyspäivillä. Hyvä henki välittyy asiakkaille. Asiakkaat korostavat myönteisen asenteen ohella Konnekuljetuksen ja sen henkilökunnan vastuullisuutta ja muuntautumiskykyä. Pääsuoritteidensa ohella yritys lupaa savolaisen lupsakkaasti kuljettaa melkein mitä vain. SKAL Kuljetusyritys on valittu vuosittain vuodesta 1989 alkaen. Palkittava kuljetusyritys saa upean kiertopalkinnon ja patsaan. Palkinnon lahjoittaa Neste Oyj. SKAL Kuljetusyrityksen valintalautakunta 2015: Kansliapäällikkö Harri Pursiainen, Liikenne- ja viestintäministeriö (puheenjohtaja) Toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen, Liikenneturva Myyntipäällikkö Mikko Laiterä, Neste Oyj Asiantuntijamyynti Jari Kemppinen, A-Vakuutus Oy Poliisiylitarkastaja Risto Lammi, Poliisi Toimittaja Arja Vartia, Kauppalehden Logistiikka-extra Puheenjohtaja Teppo Mikkola, SKAL Viestintäpäällikkö Heini Polamo, SKAL (sihteeri) 29

20 Liittokokouksessa käsiteltiin jäsenyhdistysten tekemät aloitteet: 1. EU:n asetus ja määräys viikkolevosta 2. Kuljettajan eri korttien yhdistäminen 3. Liikenteen valvonnan tilannekuvan kartoitus 4. Minimitaso kuljetusketjun vastuusäännöksiin EU:ssa 5. Yrittäjän perheenjäsenen yhdenvertainen asema sosiaaliturvasäädöksissä 6. Palkka vai työkorvaus verotuksessa 7. Koulutuspäivien ja ns. pekkasten yhdistäminen 8. Vakuuksien yhdistäminen luvanvaraisen liikenteen osalta 9. Sairauslomapäiviin omavastuu 10. Laaja liittokokous vain joka toinen vuosi 11. Liittokokouskustannukset alueyhdistyksille ja erikoisjärjestöille 12. SKAL:n jäsenmaksun maksaminen useammassa erässä 13. Liittokokousaloite -käytännön lopettaminen Kokouksessa luovutettiin seuraavat kunnia- ja ansiomerkit Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkki Pasi Moisio Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi Jorma Papinaho Jukka Siili Tapio Ylisuvanto Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi Juha Finnilä Jarmo Kivistö Kari Noroaho Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein Arto Löppönen Ahti Torkkola Ammattiautoliiton kultainen ansioristi Ismo Viitanen SKAL ry:n julkilausuma 2015: Suomen kilpailukyvyn nousu ei jää kiinni logistiikasta Suomen hallitus on linjannut liikennepolitiikkaa kansallinen kilpailukyky kärkenään. 600 miljoonan euron liikenneverkon korjausvelkapaketti ja tienkäyttömaksut palautusjärjestelmineen sekä päätös olla korottamatta polttoaineveroa luovat maantielogistiikasta kilpailukykyä. Linjaukset eivät yksinään riitä nostamaan Suomea taantumasta. Me maantielogistiikan toimijat odotamme hallitukselta toimenpiteiden ripeää toteutusta sekä oikeaa kohdentamista. Myös harmaan talouden nujertamisessa on vielä työsarkaa. Me kuljetusyrittäjät edellytämme, että leijonanosa infrarahoituksesta kohdistetaan nykyisen tieverkon ylläpitoon ja parannuksiin. On varmistettava, että voimistuva teollinen tuotanto päätyy markkinoille kapasiteetiltaan riittävällä kuljetuskalustolla turvallisia ja kantavia väyliä pitkin. Myös alempiasteinen tieverkko tarvitsee vahvistusta siellä, missä on tuotantoa. Jännevirran sillan kaltaiset pullonkaulat eivät saa muodostua säännöiksi. Vastaavat ongelmakohdat tulee korjata ripeästi, ja niistä aiheutuvien kiertoreittien talvihoitoluokitukset tulee korottaa vahinkojen minimoimiseksi. Kasvu ei saa perustua vilpille. Kuljetusalan reilut kilpailuehdot on varmistettava ja harmaa talous nujerrettava vahvalla viranomaisvalvonnalla ja koko toimitusketjun yhteistyöllä. Meillä on EU:n vahvin lainsäädäntö laittoman kabotaasin torjuntaan ja ainutlaatuinen kuljetuspalveluiden ostajan vastuu. Lain käytännön voima on varmistettava jämerällä valvonnalla, jossa avainasemassa ovat poliisi ja tulli. SKAL:n rooli Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen Road Policing -hankkeessa on askel valvonnan tehostamiseksi yhteistyöllä, mutta valvovat viranomaiset tarvitsevat aitoja henkilötyövuosia todelliseen tieliikenteen valvontaan. Kuljetusyritykset ovat investoineet lähes kuorma-auton tai ajoneuvoyhdistelmän kokonaispainojen korottamiseen asetusmuutoksen mukaisesti. Pitkän taantuman aikana kuljetusyritykset ovat käyneet läpi kovan kuurin. Jäljellä olevilla on hyvät edellytykset kasvaa ja menestyä. Niiden kannattaa ripeästi ottaa käyttöön sähköisen liiketoiminnan työkalut. Kasvupotentiaalimme vahvistuu, jos pystymme palvelemaan koko toimitusketjua digitaalisesti. Suomen maantiekuljetusjärjestelmä on kansainvälisessä vertailussa toimiva ja luotettava. Meillä on ainoana EU-maana 76-tonniset ajoneuvoyhdistelmät. Vahvuutemme pääsevät oikeuksiinsa, kun ne saavat tuekseen vankan tieverkon ja terveet kuljetusmarkkinat. Suomen kilpailukyky ei todellakaan jää kiinni logistiikasta! Julkilausumatoimikunnan jäsenet: Håkan Stara (pj.), Harri Sandell, Ville Mäkinen, Iiro Mäkinen, Veli-Pekka Hämäläinen, Pekka Aalto, Hannu Lamminen, Riku Vainio ja Heini Polamo (siht.) 30

SKAL Kuljetusbarometri 2/2015 vakiokysymykset: Varovaista toiveikkuutta kannattavuuden kehityksestä

SKAL Kuljetusbarometri 2/2015 vakiokysymykset: Varovaista toiveikkuutta kannattavuuden kehityksestä vakiokysymykset: Varovaista toiveikkuutta kannattavuuden kehityksestä 2 3 4 5 Liikevaihto: tarkastelu jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne liikevaihto viimeisen neljän kuukauden aikana (tammi-huhtikuu)

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2016

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2016 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2016 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2016 SKAL ry:n vuoden 2016 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 690 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2017

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2017 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2017 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2017 SKAL ry:n vuoden 2017 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 497 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2017

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2017 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2017 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2017 SKAL ry:n vuoden 2017 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 546 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019 www.skal.fi SKAL SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 481 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja.

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2018

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2018 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2018 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2018 SKAL ry:n vuoden 2018 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 363 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2015

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2015 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2015 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2015 SKAL:n vuoden 2015 toiseen kuljetusbarometriin vastasi 768 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019 www.skal.fi SKAL SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 535 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja.

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2013

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2013 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2013 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2013 SKAL:n vuoden 2013 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 966 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2017

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2017 SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2017 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2017 SKAL ry:n vuoden 2017 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 582 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n

Lisätiedot

SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2012

SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2012 Kuljetusbarometri 3/2012 SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2012 SKAL:n vuoden 2012 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi 810 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä sekä

Lisätiedot

KULJETUSYRITTÄJIEN ASENTEET TYÖURIEN PIDENTÄMISEEN

KULJETUSYRITTÄJIEN ASENTEET TYÖURIEN PIDENTÄMISEEN SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2013 KULJETUSYRITTÄJIEN ASENTEET TYÖURIEN PIDENTÄMISEEN www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2013 SKAL:n vuoden 2013 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 966 jäsenyritystä.

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2013

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2013 SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2013 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2013 SKAL:n vuoden 2013 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi 694 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

Kuljetusbarometri 2/2009

Kuljetusbarometri 2/2009 KULJETUSBAROMETRI 2/2009 Kuljetusbarometri 2/2009 SKAL:n vuoden 2009 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yli 550 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja suoritealayhdistyksiä sekä toimialoja.

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2015

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2015 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2015 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2015 SKAL:n vuoden 2015 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 664 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2016

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2016 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2016 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2016 SKAL ry:n vuoden 2016 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 479 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009 KULJETUSBAROMETRI 1/2009 SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009 SKAL:n vuoden 2009 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 510 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja suoritealayhdistyksiä

Lisätiedot

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009

SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009 KULJETUSBAROMETRI 1/2009 SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2009 SKAL:n vuoden 2009 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 510 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja suoritealayhdistyksiä

Lisätiedot

SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2012

SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2012 Kuljetusbarometri 2/2012 SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2012 SKAL:n vuoden 2012 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 684 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä sekä

Lisätiedot

SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2011

SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2011 Kuljetusbarometri 2/2011 SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2011 SKAL:n vuoden 2011 toiseen kuljetusbarometriin vastasi 582 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue ja erikoisjärjestöjä sekä toimialoja.

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2014

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2014 SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2014 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2014 SKAL:n vuoden 2014 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi 677 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2018

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2018 SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2018 www.skal.fi SKAL Kuljetusbarometri 3/2018 SKAL ry:n vuoden 2018 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 493 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL Liikenneturvallisuus- palkinto 2012

SKAL Liikenneturvallisuus- palkinto 2012 SKAL Liikenneturvallisuus- palkinto 2012 Pro VT 13 -liikkeelle tuloksekkaasta työstä valtatie 13:n parantamiseksi. Suomen logistinen kilpailukyky Suomi vertailussa sijalla 3 logistisena toimijana (Logistics

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 1/2019: Kuljetusalan odotukset kääntyivät laskuun Kuljettajan työ säilyy ja monipuolistuu

SKAL Kuljetusbarometri 1/2019: Kuljetusalan odotukset kääntyivät laskuun Kuljettajan työ säilyy ja monipuolistuu : Kuljetusalan odotukset kääntyivät laskuun Kuljettajan työ säilyy ja monipuolistuu 23.1.2019 Ennusteet tulevasta keväästä 10 Ennusteet kevätkaudelle 2010-2019 5 0 1/2010 1/2011 1/2012 1/2013 1/2014 1/2015

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 1/2014: Tieverkon rajoitukset syövät hyötyjä suuremmasta kuljetuskalustosta Tierakentaminen pistäisi vauhtia koko

SKAL Kuljetusbarometri 1/2014: Tieverkon rajoitukset syövät hyötyjä suuremmasta kuljetuskalustosta Tierakentaminen pistäisi vauhtia koko SKAL Kuljetusbarometri 1/2014: Tieverkon rajoitukset syövät hyötyjä suuremmasta kuljetuskalustosta Tierakentaminen pistäisi vauhtia koko elinkeinoelämään Barometrin viisarit arvio toteutuma ennuste 3 4

Lisätiedot

Citylogistiikan toimenpideohjelman päivitys

Citylogistiikan toimenpideohjelman päivitys Citylogistiikan toimenpideohjelman päivitys Nykyinen citylogistiikan toimenpideohjelma Helsingin nykyinen citylogistiikan toimenpideohjelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 23.3.2015 Tavoitteena oli

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Huomisen tiennäyttäjä. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Huomisen tiennäyttäjä Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry 82-vuotias SKAL kuuluu Suomen vanhimpiin elinkeinopoliittisiin edunvalvojiin Helsinki - Bryssel Palvelemme jäseniämme ja valvomme maanteiden

Lisätiedot

Mitta- ja massamuutosten vaikutukset kuljetusyrityksiin. Jäsenkysely 16.-19.11.2012 Vastaajia (N) =1075

Mitta- ja massamuutosten vaikutukset kuljetusyrityksiin. Jäsenkysely 16.-19.11.2012 Vastaajia (N) =1075 Mitta- ja massamuutosten vaikutukset kuljetusyrityksiin Jäsenkysely 16.-19.11.2012 Vastaajia (N) =1075 Taustaa Valtioneuvoston ministerityöryhmä on esittänyt kuorma-autojen ja ajoneuvoyhdistelmien korkeuden

Lisätiedot

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille 18.5.2016 Liikennekaari-vaikutusarviointi Kysely lähetettiin noin 4 350 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n

Lisätiedot

Kuljetusliike Taipale Oy. SKAL Kuljetusyritys 2012

Kuljetusliike Taipale Oy. SKAL Kuljetusyritys 2012 Kuljetusliike Taipale Oy On strategisesti merkittävää, että liikennöitsijällä on oma liiteri. Kaija Taipale Jyväskylän terminaali Vuoden Kuljetusliike Taipale Oy on suomalainen perheyritys, joka on toiminut

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 1/2017

SKAL Kuljetusbarometri 1/2017 SKAL Kuljetusbarometri 1/2017 Biotalouden investoinnit ruokkivat kuljetusten kysyntää; energiatehokkuutta kuljetuskaluston optimoinnilla, varovaista kiinnostusta yhdistelmäpituuden kasvattamiseen @SKALry

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

-ORGANISAATIO. Jäsenyritykset. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry. Logistiikkajäsenet. Liitännäis -jäsen. Veteraanijäsenet.

-ORGANISAATIO. Jäsenyritykset. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry. Logistiikkajäsenet. Liitännäis -jäsen. Veteraanijäsenet. -ORGANISAATIO Jäsenyritykset Suoritealayhdistykset Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät Metsäalan Kuljetusyrittäjät Suomen Säiliöautoliitto Ulkomaan- ja Sopimusliikenteen Kuljetusyrittäjät USL SKAL Kustannus

Lisätiedot

Kuljetusbarometri 1/2008

Kuljetusbarometri 1/2008 KULJETUSBAROMETRI 1/2008 Kuljetusbarometri 1/2008 Ensimmäiseen uudentyyppiseen SKAL Kuljetusbarometriin vastasi 448 SKAL:n jäsenyritystä. Vastaajat edustivat kaikkia SKAL:n alue- ja suoritealayhdistyksiä

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 1/2018: Maantiekuljetukset noususuhdanteessa Kuljettajapula torjuttava joustavilla koulutusratkaisuilla

SKAL Kuljetusbarometri 1/2018: Maantiekuljetukset noususuhdanteessa Kuljettajapula torjuttava joustavilla koulutusratkaisuilla : Maantiekuljetukset noususuhdanteessa Kuljettajapula torjuttava joustavilla koulutusratkaisuilla 2 3 Kuljetusmäärän kehitys jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne kuljettama tonnimäärä neljän edellisen

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2018: Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6.

SKAL Kuljetusbarometri 2/2018: Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6. : Kuljetusalalla vahva noususuhdanne Tieverkon ongelmat hillitsevät yhdistelmäpituuden kasvattamista 7.6.2018 2 Kuljetusmäärän kehitys jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne kuljettama tonnimäärä neljän

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2017: Kuljetukset kasvussa SKAL Kuljetusbarometri osoittaa myötäiseen

SKAL Kuljetusbarometri 2/2017: Kuljetukset kasvussa SKAL Kuljetusbarometri osoittaa myötäiseen : Kuljetukset kasvussa SKAL Kuljetusbarometri osoittaa myötäiseen 2 3 Kuljetusmäärän kehitys jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne kuljettama tonnimäärä neljän edellisen kuukauden aikana (tammi-huhtikuu

Lisätiedot

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Yhteistyössä: Kuljetusala.com Kuljetusala pitää Suomen pyörät pyörimässä Kuljetusala liikuttaa kaikkea Suomessa ja ulkomailla

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2014: Tiestön kunnon merkitys yrittäjille ja havainnot harmaasta taloudesta kasvaneet

SKAL Kuljetusbarometri 2/2014: Tiestön kunnon merkitys yrittäjille ja havainnot harmaasta taloudesta kasvaneet : Tiestön kunnon merkitys yrittäjille ja havainnot harmaasta taloudesta kasvaneet Barometrin viisarit arvio toteutuma ennuste 3 4 5 6 Alueellinen tarkastelu N=554 Onko yrityksenne liikevaihto edellisen

Lisätiedot

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015

Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Esa Mettälä, valvontapäällikkö / 5.11.2015 Valvonta on oleellinen osa toimivaa liikennejärjestelmää Valvonnan tarkoitus ja tavoite on osaltaan edistää turvallista ja sujuvaa liikennettä kaduilla. Yhteiset

Lisätiedot

SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI. Yrittäjä SKAL. Kuljetusyritys. Pasi Oranta Ky, Pertteli: Tunnustus yllätti iloisesti

SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI. Yrittäjä SKAL. Kuljetusyritys. Pasi Oranta Ky, Pertteli: Tunnustus yllätti iloisesti Kuljetus5/13 SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI Yrittäjä SKAL Kuljetusyritys 2013 Pasi Oranta Ky, Pertteli: Tunnustus yllätti iloisesti 441 612 Painotuote PEFC/02-31-162 Kuljetus Yrittäjä

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta

Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta Liikenne- ja viestintävaliokunta 14.2.2019 Ari Herrala Johtava asiantuntija, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL

Lisätiedot

Toimialan näkymät kääntymässä myötäiseen Merkittävää kasvunvaraa sähköisten järjestelmien hyödyntämisessä

Toimialan näkymät kääntymässä myötäiseen Merkittävää kasvunvaraa sähköisten järjestelmien hyödyntämisessä Toimialan näkymät kääntymässä myötäiseen Merkittävää kasvunvaraa sähköisten järjestelmien hyödyntämisessä 2 3 N=585 Ajosuoritteen kehitys: tarkastelu jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne ajosuorite

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 3/2013:

SKAL Kuljetusbarometri 3/2013: SKAL Kuljetusbarometri 3/2013: Kuljetusten kysyntä laahaa, kuormaautokauppa vilkastunut - Kolmannes yrityksistä tunnistaa kuljettajapulan, alalla työllistytään tuttujen välityksellä Tiedotustilaisuus 4.9.2013

Lisätiedot

Pysäköinninvalvonta ja pysäköintipalvelut

Pysäköinninvalvonta ja pysäköintipalvelut Pysäköinninvalvonta ja pysäköintipalvelut Jakelu- ja kuljetusliikenteen ympäristöasiat -seminaari 7.11.2018 Kaija Kossila Kunnallinen pysäköinninvalvoja Tehtävät 1(2) Valvonta Pysäköintivirheiden ja joutokäynnin

Lisätiedot

Logistiikan tilanne Suomessa Logistiikkaselvitys 2012 -raportin valossa

Logistiikan tilanne Suomessa Logistiikkaselvitys 2012 -raportin valossa 1 Logistiikan tilanne Suomessa Logistiikkaselvitys 2012 -raportin valossa Logistiikka-Kuljetus 2012, Helsinki Erikoistutkija Tomi Solakivi 10.5.2012 LOGISTIIKKASELVITYS 2012 2 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin. Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin. Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Harmaa talous ei saa estää lakeja ja sopimuksia noudattavan kuljetusyrityksen

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Turun kaupunki Lausunto 12.04.2017 LVM/417/03/2013 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto Voitte kirjoittaa lausuntonne

Lisätiedot

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field> Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin enojen, serkkujen ja lasten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta Alaotsikko: Terrafamen kaivokselle tilauksen saanut

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi 1 (6) 22.9.2015 Liikenne- ja viestintäministeriö kirjaamo@lvm.fi eija.maunu@lvm.fi kirsi.miettinen@lvm.fi Asia: Lausuntopyyntö ehdotuksiin traktoria kuljettavan ajokortti- ja ammattipätevyysvaatimuksiksi

Lisätiedot

Pakettiautot tukkivat kadut, pyörätiet ja jalkakäytävät Miten tavarat kauppoihin ja koteihin Helsingin ruuhkaisessa keskustassa?

Pakettiautot tukkivat kadut, pyörätiet ja jalkakäytävät Miten tavarat kauppoihin ja koteihin Helsingin ruuhkaisessa keskustassa? Pakettiautot tukkivat kadut, pyörätiet ja jalkakäytävät Miten tavarat kauppoihin ja koteihin Helsingin ruuhkaisessa keskustassa? Ulla Tapaninen Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 23.4.2014 tausta asukasmäärät

Lisätiedot

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ?

MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? MIKSI MAANTIEKULJETUKSET OVAT KILPAILUKYKYISIÄ? Luosto Classic Business Forum LIIKENNE JA LOGISTIIKKA Sodankylä 7.8.2015 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Sakari Backlund SKAL ja maanteiden tavaraliikenne

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi

SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005. Etelä-Suomi SKAL:n kuljetusbarometri 2/2005 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat jo keväästä 2004 alkaen olleet Etelä- Suomessa huonompia kuin koko maassa

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

Laadukkaita kuljetuksia 30 vuoden kokemuksella

Laadukkaita kuljetuksia 30 vuoden kokemuksella Laadukkaita kuljetuksia 30 vuoden kokemuksella Arto Järvimäki on ollut kuljetusalalla vuodesta 1964. Kuljetusosaamista vuodesta 1987 Kuljetus Arto Järvimäki Oy on pääkaupunkiseudulla ja tarvittaessa muuallakin

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 1/2016 vakiokysymykset: Kuljetusyritysten talous irronnut vuoden takaisesta pohjakosketuksesta

SKAL Kuljetusbarometri 1/2016 vakiokysymykset: Kuljetusyritysten talous irronnut vuoden takaisesta pohjakosketuksesta vakiokysymykset: Kuljetusyritysten talous irronnut vuoden takaisesta pohjakosketuksesta 2 3 Ajosuoritteen kehitys: tarkastelu jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne ajosuorite neljän edellisen kuukauden

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Huomisen tiennäyttäjä

Huomisen tiennäyttäjä Huomisen tiennäyttäjä 75 huomisen tiennäyttäjä HUOMISEN TIENNÄYTTÄJÄ SKAL on jäsentensä näköinen ja arvostat niitä. Järjestömme valvoo kokoinen, maanteiden tavaraliikenteessä toimivien yritysten ja kuljetusyrittäminen

Lisätiedot

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja SUOM EN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Tilastotietoa kuljetus- ja logistiikka-alalta SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki www.skal.fi, sähköposti

Lisätiedot

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua

Kultainen Nuija 2014. Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija 2014 Huomionosoitus yritykselle, jossa hyvällä hallitustyöskentelyllä on saavutettu merkittävää arvonnousua Kultainen Nuija Palkinto jaetaan PK-yritykselle, joka on ollut menestyksekäs

Lisätiedot

Kuljetusbarometri 1/2012: Kovat hinnankorotuspaineet ja kannattavuusremontti vuonna Tiedotustilaisuus

Kuljetusbarometri 1/2012: Kovat hinnankorotuspaineet ja kannattavuusremontti vuonna Tiedotustilaisuus Kuljetusbarometri 1/2012: Kovat hinnankorotuspaineet ja kannattavuusremontti vuonna 2012 Tiedotustilaisuus 13.1.2012 Vuosi 2011 kuljetus- ja logistiikka alalla Käänteet ja kohokohdat 2011 1.1. 2011 Helmikuu.

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 3/2017: Kuljetusyritysten liikevaihto kerätään kotimaassa Parhaat kuljetusalan suhdannenäkymät 7 vuoteen

SKAL Kuljetusbarometri 3/2017: Kuljetusyritysten liikevaihto kerätään kotimaassa Parhaat kuljetusalan suhdannenäkymät 7 vuoteen : Kuljetusyritysten liikevaihto kerätään kotimaassa Parhaat kuljetusalan suhdannenäkymät 7 vuoteen 2 3 Kuljetusmäärän kehitys jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne kuljettama tonnimäärä neljän edellisen

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi

SKAL Kuljetusbarometri 2/2006. Alueellisia tuloksia. Liite lehdistötiedotteeseen. Etelä-Suomi 1 SKAL Kuljetusbarometri 2/2006 Alueellisia tuloksia Liite lehdistötiedotteeseen Etelä-Suomi Kuljetusalan yleiset näkymät ovat kuluvan vuoden aikana selvästi parantuneet. Viime vuoden syksyllä vain 17

Lisätiedot

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko

Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Kuljetuselinkeino ja kunnallinen päätöksenteko Elokuu 2012 * Puolue, jota edustan: Kansallinen Kokoomus Suomen Sosialidemokraattinen Perussuomalaiset Suomen Keskusta Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2019: Kuljetusalan odotukset syöksyivät tiehankkeilla piristystä talouteen

SKAL Kuljetusbarometri 2/2019: Kuljetusalan odotukset syöksyivät tiehankkeilla piristystä talouteen : Kuljetusalan odotukset syöksyivät tiehankkeilla piristystä talouteen 6.6.2019 Ennusteet tulevasta kesästä (touko-elokuu) % 35 30 25 20 15 10 5 0-5 2/2010 2/2011 2/2012 2/2013 2/2014 2/2015 2/2016 2/2017

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjän talousromahdus ja -pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 17.2.2015 Laaja valtakunnallinen otanta Kyselyyn vastasi lähes 1700 kauppakamarien jäsenyritystä eri

Lisätiedot

Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys. 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen

Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys. 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys 29.4.2008 Kotka Loppuseminaari Tutkimuspäällikkö Markku Haikonen 1 Kotka Sillamäe Kotka Rahtipotentiaalin selvitys Tutkimusotos: suuret huolinta- ja kuljetusyritykset

Lisätiedot

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA

JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Pidä pelivaraa JALAN JA PYÖRÄLLÄ LIIKENNETURVA Sisältö 3 Jalan ja pyörällä 4 Omilla teillä 5 Ajo pyöräkaistalla 6 Risteyksissä tarkkana 6 Opettele väistämissäännöt 7 Liikennemerkin mukaan 8 Kääntyvä väistää

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ tutkimus KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2009 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien maaliskuun 2009 lopussa tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä lomista ja lomatoiveista

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 2/2016 Rakentaminen heijastuu myönteisesti kuljetusmarkkinoihin

SKAL Kuljetusbarometri 2/2016 Rakentaminen heijastuu myönteisesti kuljetusmarkkinoihin Rakentaminen heijastuu myönteisesti kuljetusmarkkinoihin 2 3 N=479 Ajosuoritteen kehitys: tarkastelu jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne ajosuorite neljän edellisen kuukauden aikana (tammi-huhtikuu

Lisätiedot

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy

Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy Markkinoinnin ulkoistamisella liiketoiminnalle arvoa. CASE Tampereen Rakennustiimi Oy + Toimiala: Rakentaminen ja remontointi Yritys: Tampereen Rakennustiimi Oy Olemme saaneet Fonectalta selkeää näyttöä

Lisätiedot

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus

Kävijäkysely 6.-7.9.2007. Helsingin Messukeskus Kävijäkysely 6.-7.9.2007 Liikelahjat-messut t Helsingin Messukeskus Business to Business Mediat Oy Kävijäkysely Liikelahjat-messut 6.-7.9.2007, Helsingin Messukeskus Vastaajia 242 Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 1/2015: Öljyn hinnanlaskun vaikutus laimea kuljetusyrityksille Levähdysalueiden riittävyys ja turvallisuus taattava

SKAL Kuljetusbarometri 1/2015: Öljyn hinnanlaskun vaikutus laimea kuljetusyrityksille Levähdysalueiden riittävyys ja turvallisuus taattava : Öljyn hinnanlaskun vaikutus laimea kuljetusyrityksille Levähdysalueiden riittävyys ja turvallisuus taattava Barometrin viisarit arvio toteutuma ennuste 3 4 5 6 Tarkastelu jäsenyhdistyksen mukaan N=664

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1

KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 KESÄTYÖNTEKIJÄT JA LOMAT PK-YRITYKSISSÄ 2008 1 Tiivistelmä Yrittäjien lomat Suomen Yrittäjien huhtikuussa 2008 tekemässä jäsenkyselyssä tiedusteltiin yrittäjiltä

Lisätiedot

Kuljetus. Yrittäjien sitoutumiseen voi luottaa. Yrittäjä. -numero. kuntavaali SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI 7/12

Kuljetus. Yrittäjien sitoutumiseen voi luottaa. Yrittäjä. -numero. kuntavaali SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI 7/12 Kuljetus Yrittäjä SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA SKAL RY:N JÄSENLEHTI 7/12 kuntavaali -numero Yrittäjien sitoutumiseen voi luottaa 441 612 Painotuote PEFC/02-31-162 SERTIFIOITU ORGANISAATIO ISO 14001 Kuljetus

Lisätiedot

Logistiikkaselvitys 2009

Logistiikkaselvitys 2009 Logistiikkafoorumi Logistiikkaselvitys 2009 Professori Lauri Ojala Tutkija Tomi Solakivi Turun kauppakorkeakoulu - Logistiikka Lauri.ojala@tse.fi Tomi.solakivi@tse.fi 1 Logistiikkaselvitys 2009 Liikenne-

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nostetta kuormankäsittelyyn

Nostetta kuormankäsittelyyn Kuormausnosturit Vaihtolavalaitteet Ajoneuvotrukit Takalaitanostimet Puutavara- ja kierrätysnosturit Nostetta kuormankäsittelyyn www.hiab.com Hiab tuntee kuormankäsittelyn toimialat ja niiden erityispiirteet.

Lisätiedot

Citylogistiikan toimenpideohjelma 24.3.2014. Ulla Tapaninen Kaupunkisuunnitteluvirasto

Citylogistiikan toimenpideohjelma 24.3.2014. Ulla Tapaninen Kaupunkisuunnitteluvirasto Citylogistiikan toimenpideohjelma 24.3.2014 Ulla Tapaninen Kaupunkisuunnitteluvirasto Tausta asukasmäärät kasvavat liikennemäärät kasvavat, ellei tehdä mitään lisätään kaupungin asumisviihtyvyyttä yritysten

Lisätiedot

Logistiikkaselvitys 2014: Julkistaminen ja keskeiset tulokset

Logistiikkaselvitys 2014: Julkistaminen ja keskeiset tulokset 1 : Julkistaminen ja keskeiset tulokset Turun Liikennepäivä 2014 Professori Lauri Ojala 19.11.2014 LOGISTIIKKASELVITYS 2014 2 Liikenneviraston toimeksianto Tietojen keruu suoritettu keväällä 2014 Toteutettu

Lisätiedot

Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa

Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa Metsäteollisuuden näkökulma raskaiden ajoneuvojen uudistukseen Suomessa Lapin metsätalouspäivät, Levi, 7.2.2013, logistiikkapäällikkö, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuus Suomessa Ala työllistää noin

Lisätiedot

KULJETUSSUORITE ASUKASTA KOHTI EU-MAISSA

KULJETUSSUORITE ASUKASTA KOHTI EU-MAISSA 1836 2557 383 1947 3326 292 1512 1618 1828 1176 617 187 495 1646 1596 294 3835 2882 139 1198 5289 245 1512 1131 1338 1 2 3 4 5 6 Belgia Britania Espanja Hollanti Irlanti Italia Itävalta Kreikka Kypros

Lisätiedot

Tikli-projektin avausseminaari

Tikli-projektin avausseminaari Tikli-projektin avausseminaari Toiminnanohjaus 16.9.2008 Salla Brunou, Severa Luennon sisältö 1. Annetut aiheet 2. Omia kokemuksia Severa Oyj Severa -Kasvanut vuodesta 2003 yli 20 hengen yritykseksi -Asiakaskunta:

Lisätiedot

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA

PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA PALAUTEYHTEENVETO KUMPPANUUSFOORUMI 26.2.2009 KERAVA Osallistujia Kumppanuusfoorumiin oli 16, joista 14 vastasi palautelomakkeeseen. Vastausprosentti on 87,5 %. 1. Edustan (Vastaajia: 14) Edustan 14,3

Lisätiedot

Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani 2.10.2012 Pasi Korhonen, QTeam

Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani 2.10.2012 Pasi Korhonen, QTeam Puuta liikkeelle Kainuusta seminaari Kajaani 2.10.2012 Pasi Korhonen, QTeam QTeam verkosto ja sen palvelut Toimitusketjun tehostaminen laajavastuinen yrittäjyys kuljetusväylät informaatiovirtojen hallinta

Lisätiedot

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon

Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Nopean toimitusketjun kaista Äimärautioon Avaa ovet varasto- ja logistiikkatilaan osoitteessa Äimäkuja 6, Oulu. TERMINAALIT 2,5 KM KESKUSTA 3,5 KM ORITKARIN SATAMA 1 KM LIMINGANTIE 700 M POIKKIMAANTIE

Lisätiedot

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000

XV SKAL TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 9.9.2006. Auto. Ford Connect 1,980 13,86 5,051 2,551 1,000 Sija. Luokka 1 Pakettiautot enintään 2000kg I 1. 3. Käyttöauto Oy Jyväskylä Risto Vainio Ilkka Mansala 2. 18. Markku Lehisto Jaakko Riikonen Raimo Alm 3. 9. Markku Lehisto Markku Lehisto Juha Tammisto

Lisätiedot

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Suomen Tilintarkastajat ry 26.9.2018 18.9.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti Suomen Tilintarkastajat ry:n toimeksiannosta sidosryhmäkyselyn

Lisätiedot

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO

YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO YRITTÄJÄTESTIN YHTEENVETO Alla oleva kaavio kuvastaa tehdyn testin tuloksia eri osa-alueilla. Kaavion alla on arviot tilanteestasi koskien henkilökohtaisia ominaisuuksiasi, kokemusta ja osaamista, markkinoita

Lisätiedot

Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja tulevaisuudessa

Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja tulevaisuudessa Kuljetusalan vastuullisuus nyt ja Vastuulliset kuljetukset muuttuvilla markkinoilla 10.1.2017 Petri Murto Johtaja, asiantuntijapalvelut Kuorma-autoliikenne on Suomessa merkittävin kuljetusmuotomme Kotimaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Suomen logistinen kilpailukyky

Suomen logistinen kilpailukyky 1 Suomen logistinen kilpailukyky -Liikennepoliittisen selonteon selvitysmiesryhmä* ja Logistiikkaselvitys 2012 Väylät & Liikenne 2012 Erikoistutkija Tomi Solakivi 30.8.2012 *Jyrki Paavola (pj.), Antti

Lisätiedot

Eroon pyörätiepysäköinnistä. Petri Sipilä Jyväskylä

Eroon pyörätiepysäköinnistä. Petri Sipilä Jyväskylä Eroon pyörätiepysäköinnistä Petri Sipilä Jyväskylä 20.4.2016 TLL 27 Ajoneuvoa ei saa pysäyttää eikä pysäköidä sellaiseen paikkaan eikä siten, että siitä aiheutuu vaaraa tai että liikenne tarpeettomasti

Lisätiedot

Jakeluliikenteen pysäköintitunnus

Jakeluliikenteen pysäköintitunnus Jakeluliikenteen pysäköintitunnus 7.11.2018 Lähtökohtia 2 Nykyisiä haasteita Kaupunkikeskustan ruuhkautuminen ja ahtaus. Kilpailu jalkakäytävän tilasta. Kävelijät ja pyöräilijät kokevat jakeluliikenteen

Lisätiedot