KARHU III/2014. Satakunnan Reserviupseeripiiri ry:n ja Satakunnan Reserviläispiiri ry:n tiedotuslehti. Puolustusvoimat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KARHU III/2014. Satakunnan Reserviupseeripiiri ry:n ja Satakunnan Reserviläispiiri ry:n tiedotuslehti. Puolustusvoimat"

Transkriptio

1 KARHU Satakunnan Reserviupseeripiiri ry:n ja Satakunnan Reserviläispiiri ry:n tiedotuslehti III/2014 Puolustusvoimat

2 2 KARHU Pienet vihreät miehet Puola haluaa liittolaisiltaan maahan lisää joukkoja ja keskimatkan ohjuksia. Valtio P tietää, missä on Länsi-Euroopan heikoin lenkki. Tiedotusvälineet kertovat, että Suomi kohtelee P-valtion kansalaisia kaltoin ja runsaasti ilkivaltaa kohdistuu heidän liikemiestensä omistamiin runsaslukuisiin kiinteistöihin, joita on Suomesta viime vuosina kiihtyvään tahtiin hankittu. Suomeen täytyy lähettää turvamiehiä suojelemaan kiinteistöjä ja kansalaisia. Heitä kutsutaan pieniksi vihreiksi miehiksi, vaikka joukossa on tosi kookkaitakin tyyppejä. Heillä on vihreän sävyiset maastopuvut. He vuokraavat ympäri Suomen asuntoja ja ruokakaupassa maksavat ostoksensa viidenkymmenen euron seteleillä. Miehet ostavat ja vuokraavat autoja ja käyvät vapaa-aikanaan sienessä ja puolukassa. Yksi porukka osallistui Huoviretkeen. Tietenkään heillä ei ole aseita. Energiapoliittisen painostuksen alainen Suomen hallitus hyväksyi viisumivapauden. Pian tilanne kiristyi. P-valtion media kertoi, että ennusteiden mukaan Suomessa fasistipuolue on saamassa syksyn eduskuntavaaleissa lähes 90 prosentin kannatuksen. Pari päivää myöhemmin P-valtion ainoan uutiskanavan aamuyön uutisissa valitettiin pilkun siirtymistä, sillä todellinen luku oli 0,9% (jonka jälkeen suomalainen pienpuolue SKP ihmetteli heidän leimaamistaan fasisteiksi). Oudot terroriteot horjuttivat lähes kaikkien suomalaisten arkea. Yli miljoona kansalaista oli pitkään ilman sähköä suurjännitelinjoille kaatuneiden puiden takia ja sadattuhannet sairastuivat vesijohtoverkon saastuttua monissa suurissa kaupungeissa. P-valtion tiedustelulähteet todistivat syyllisiksi yhteistyötä tekevät yhdysvaltalaiset erikoisjoukot ja suomalaiset fasistiterroristit. Tilanne kärjistyi entisestään, kun Lappeenrannan Lidlissä naamioituneet miehet tulittivat p-valtiolaisia turisteja ja samaan aikaan useita p-valtiolaisten omistamia taloja ja liikehuoneistoja poltettiin. Silloin alkoi maahan virrata lomailevia sotilaita läheisistä merijalkaväki- ja maahanlaskuprikaateista. Ensin heitä tuli turistibusseilla ja risteilyaluksilla. Myöhemmin yhä enemmän myös avustuskuljetuksilla, joita järjestettiin maassa oleskelevien p-valtiolaisten ja suomalaisten nälkäänäkevien köyhien auttamiseksi. P-valtion ulkoministerin laajasti maailmalle televisioidussa puheessa hän oli syvästi huolissaan Suomen sekasortoisesta tilanteesta ja kertoi, että USA:n ja NATO:n tukemat sekalaiset aseistetut joukot uhkaavat P-valtion ja heidän kansalaistensa koskemattomuutta. Ainakin lapsia oli kidutettu ja naisia raiskattu. Muutamassa päivässä pienille vihreille miehille ja lomaleville sotilaille ilmaantui aseita. Joensuuhun tehtiin useita ilmaiskuja ja viikonlopun aikana kaupungin keskusta kärsi pahoin tykistökeskityksistä. P-valtio todisteli satelliittikuvin syylliseksi Suomen puolustusvoimat. Suomalaisten vastaavia todisteita syytettiin tietokonepelin ruutukaappauksiksi. Puolustustusvoimat yritti eristää vihreiden miesten haltuunottamia alueita, mutta tehtävä oli hyvin vaikea, koska ne sijaitsivat usein evakuoimattoman siviiliasutuksen sisällä. Puhuttiin myös ihmiskilpien käytöstä. Varusmiehiä ei voinut käyttää taistelutehtävissä. Vähäiset sopimussotilaat eivät mitenkään riittäneet kymmeniin kriisipesäkkeisiin. Reserviläisten kutsumista viivyteltiin. Lopulta, kun päätös osittaisesta liikekannallepanosta tehtiin, vain harva saapui paikalle. Tietoliikenne- ja puhelinyhteydet toimivat vain satunnaisesti ja niitä häirittiin aktiivisesti. Palvelukseenastumismääräyksiä kuljettavat postimiehet joutuivat systemaattisesti vihreiden miesten pahoinpitelemiksi ja ryöstämiksi. Lopulta vain harvat käskyt saapuivat perille. P-valtio syytti Suomea hyökkäysjoukkojen kokoamisesta ja imperialistisista pyrkimyksistä. Pohjois-Korea paheksui Suomen ja USA:n toimia. Ennen vuodenvaihdetta NATO ja P-valtio pääsivät sopimukseen aselevosta viikkoa aiemmin aloittamissaan neuvotteluissa. Suomea ei kumpikaan halunnut neuvottelupöytään. EU vaati taloussuhteiden normalisointia ja NATO perui aikomuksensa lisätä lähettää joukkoja Puolaan. Vähitellen pienet vihreät miehet poistuivat Suomesta. Osa lähti avustusrekkojen kyydissä ja osa Suomesta ostamillaan autoilla. (Keksin tämän mielikuvitustarinan, kun kirjoitustilaa tuli yllättäen tavallista enemmän.) Juhani Lukka, Päätoimittaja juhani@lukka.fi Tervetuloa vuosikokoukseen Tervetuloa vuosikokoukseen Harjavaltaan, jossa kokouksia ennen luennoi opetusneuvos Erkki Hautamäki. Lehdessä on aiheesta erillinen artikkeli, joka korvaa tällä kertaa pääkirjoitukseni. Suosittelen ehdottomasti saapumaan kokoukseen mielenkiintoisen aiheen vuoksikin. Pekka Elomaa puheenjohtaja Satakunnan Reserviupseeripiiri ry Maanpuolustuksen uhkakuvista rakentaviin ratkaisuihin Ukrainan kriisi on horjuttanut sinisilmäistä ajatusta, että Euroopassa ei enää käytäisi sotia. Se heikentää harhakuvaa, että kansakunnat olisivat viisastuneet ja tulleet moraalisesti niin kehittyneiksi, etteivät ne tarttuisi aseeseen. Niin yksilön kuin joukonkin tasolla ihminen on käyttäytymisessään kuitenkin hyvin arvaamaton. Toisen maalimansodan keskitysleirikokemukset kertovat kuinka sinne juuri vangeiksi tuodut, hyvin sivistyneet, ns. hyvän kasvatuksen saaneet kulttuuri-ihmiset saattoivat vuorokaudessa muuttua toisiaan kohtaan villipedoiksi, vailla säälin tai empatian tunteita. He pystyivät pidäkkeettömästi tappamaan leipäpalan takia. Kun Ukrainan sota loppuu, saamme melko varmasti jälleen todistaa joukkohautoja ja vastaavia, ja itseään sivistysihmisinä pitäneiden eurooppalaisten syyllistyneen käsittämättömiin julmuuksiin ja hirmutekoihin. Valtiot ja kansakunnat voivat hetkessä muuttua vihamielisiksi esimerkiksi taloudellisten ja poliittisten ym. levottomuuksien takia. Mahdollinen Suomea kohtaava hyökkäys ei tulisi sekään olemaan silkkihanskoin tapahtuva. Onkin kiihkotta, realistisesti, sievistelemättä ja mihinkään suuntaan kumartamatta kysyttävä: Olemmeko todella valmiit sodan mahdollisuuteen? Puolustuskykyämme kavennetaan ja uhkana on, että järjettömän miinakiellon allekirjoittamisen myötä alkanutta alasajoa vahvistetaan. Paraikaa varuskuntia lopetetaan ja varmuusvarastoja vähennetään. Pahin tilanne olisi palkka-armeijaan siirtyminen. Se olisi kooltaan tuskin pääkaupungin puolustamiseen riittävä. Menettäisimme määrältään varteenotettavan, erikoisosaajien ja koko kansaa, muun muassa sen etiikkaa edustavan armeijan. Tilalle saisimme kansasta vieraantuneen, ainekseltaan kyseenalaisen palkkasoturijoukon. Vahingollinen ajatusloukku piilee myös niissä perusteluissa, että sotilaan sodanajan joukko riittää, koska yleisen suuntauksen mukaan lännessä armeijoita supistetaan. Onko järkevää verrata joukkojamme Ruotsin emämunaukseen ja monien NATOmaiden merkityksettömiksi pienennettyihin tynkäarmeijoihin, paperitiikereihin? Ei ole viisasta olla hyödyntämättä maanpuolustustahdoltaan vahvan ja sodan ajan tehtäviin valmista, taitavaa ja suurta reserviläisten joukkoa. En usko sotamenestyksen olevan pelkästään kiinni korkeasta teknologiasta. Olisi perusteellisesti tarkasteltava keinoja järjestää suuremmalle reserville riittävä perusvarustus ja koulutus kärkijoukon ulkopuolisiin tehtäviin. Edellä mainittujen uhkien tulisi olla yksi vapaaehtoisen maanpuolustustyön suurimmista haasteista. Suomen on ensisijaisesti pyrittävä perinteisellä sovittelupolitiikallaan heijastamaan rauhaa ja yhteisymmärrystä ympäristöönsä. Yhtä vakuuttavasti sen on maanpuolustuksellisilla ratkaisuillaan viestitettävä, että maahamme hyökkäävällä on vastassaan tahdonluja, sotaan varautunut, sitkeä ja suuri kansanarmeija. Sitä ei enää silloin ukrainalaisten lailla tarvitse tuhoisien supistuspäätösten takia, keskellä sotaa, suuren uhrimäärän kustannuksella yrittää epätoivoisesti pikakouluttaa ja aseistaa. Maanpuolustuksellista toivottaen syksyä Jyrki Aikko 2.varapuheenjohtaja Satakunnan Reserviläispiiri ry Karhu Satakunnan Reserviupseeripiiri ry:n ja Satakunnan Reserviläispiiri ry:n tiedotuslehti Päätoimittaja Juhani Lukka, p Toimituskunta Pekka Elomaa, Harri Grönroos, Taina Mäkitalo Toimisto Taina Mäkitalo p Eteläkauppatori 4A 5. krs PORI sat.respiirit@dnainternet.net Painopaikka Westpoint, Rauma Sivunvalmistus Viestintätoimisto nytheti Materiaali osoitteeseen: juhani@lukka.fi Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Seuraavan lehden viimeinen aineistopäivä on 20. marraskuuta. Osoitteenmuutokset ja jäsenasiat: RUL Virpi Kukkonen, RES Päivi Ruusuvuori Tietojen muutoksen voi tehdä myös liittojen kotisivuilla. Yhdistyksiin voi liittyä myös liittojen internet-kotisivujen välityksellä.

3 KARHU 3 Tapaa apulaiskomentaja yhteistyössä tai tatamilla Sotilasläänien lakkauttamisen seurauksena joukko-osastojen tehtävät ja vastuut lisääntyvät ensi vuoden alusta alkaen. Uudistuksen yhteydessä puolustusvoimissa otetaan käyttöön maavoimien joukko-osaston apulaiskomentajan tehtävä. Eversti Petri Kosonen on määrätty apulaiskomentajaksi Porin prikaatiin ja hän on aloittanut tehtävässään 1. syyskuuta alkaen. Apulaiskomentaja tukee joukko-osaston komentajaa tämän vastuulla olevan kokonaisuuden hoitamisessa. Uudistuksen myötä sotilasläänit lakkautetaan ja aluetoimistot organisoidaan osaksi joukko-osastoja, jotka siirtyvät suoraan Maavoimien esikunnan alaisuuteen. Ensi vuoden alusta apulaiskomentajan ohjauksessa aluetoimistot Turussa ja Vaasassa hoitavat yhteistoimintaasioita eri viranomaisten, kuntien, seurakuntien ja järjestöjen sekä monien muiden maakunnallisten toimijoiden kanssa, Kosonen kertoo uudesta tehtävästään. Puolustusvoimauudistuksessa Porin prikaatiin liitetään Niinisalossa toimiva Tykistöprikaati ja Keuruulta suojelun valtakunnallinen osaamis- ja koulutuskeskus. Samalla prikaatiin liitetään Lounais-Suomen aluetoimisto Turusta ja Pohjanmaan aluetoimisto Vaasasta. Porin prikaatin vastuualue on hyvin laaja, joka ulottuu Länsi-Suomessa aina Salosta Kokkolaan. Prikaatista tulee varusmiesmäärältään Suomen suurin joukko-osasto ja sen toiminta-alue tulee kattamaan 5 maakuntaa ja 92 kuntaa. Näiden lisäksi pidämme yhteyttä kahteen aluehallintovirastoon ja viiteen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen, poliisi- ja pelastusviranomaisiin sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöihin, Kosonen kertoo. Hän uskoo, että Puolustusvoimauudistuksen mukanaan tuomat muutokset organisaatiossa, eivät aiheuta mitään suuria kompastuskiviä yhteisten asioiden hoidossa. Uskon, että uudistuksesta huolimatta eri yhteistyötaho- Heinäkuun alkupäivänä avattiin RES:n uusi jäseneksi liittymislomake liiton nettisivuille sekä Facebook-sivuilla osoitteeseen: Myös yhdistysten ja piirien nettisivuilla olevat liittymislinkit ja -toiminnot tulee ohjata em. osoitteeseen. Tätä kautta tulevat liittymiset esitarkastetaan liitossa, jonka jälkeen niistä tulee tieto asianomaisille yhdistyksille sähköpostilla. Samalla jäsenyydet tulevat näkyviin jäsenrekisteriin. Em. lomake on tarkoitettu vain kokonaan uu- Liikunta on lähellä apulaiskomentaja, eversti Petri Kososen sydäntä, mihin varuskunnan erinomaiset liikuntatilat ja lenkkipolut antavat erinomaiset puitteet. Kosonen kertoo viihtyvänsä myös tatamilla, sillä hän on harrastanut kamppailulajeja pikkupojasta asti. jen kanssa löydetään hyvät toimintatapamallit. Olemme nyt jo pitäneet info-tilaisuuden kuntiin kuuluvien toimijoiden kanssa. Yhteistyötä hiotaan lisää Wanaja 14-sotaharjoituksessa Länsi- Suomen alueella, jossa prikaatin toimijat tapaavat yhteistyökumppaneita laajalti. Harjoitus on Kososen mukaan Puolustusvoimien suurin reservin kertausharjoitus tänä vuonna. Tulevina vuosina kertausharjoitukset lisääntyvät. Kasvava harjoitusmäärä osaltaan kohottaa myös maanpuolustushenkeä. Kosonen odottaa paljon myös yhteistoiminnalta Maanpuolustuskoulutus ry:n kanssa, joka prikaatin tukemana toteuttaa eri järjestöjen vapaaehtoispohjaista sotilaskoulutusta. Kunniakansalaisia, veteraanien harvenevaa joukkoa ei Kososen mukaan unohdeta. Veteraanijärjestöjen työtä tuemme ja tässä työssä varmasti on mukana myös prikaatin komentaja. Kaiken kaikkiaan omasta puolestani odotan yhteydenottoja kaikilta yhteystyötahoilta. Me Porin prikaatissa olemme valmiina tekemään töitä maanpuolustuksen parhaaksi. Eversti Kososelle Porin prikaati ja kansainvälinen rauhanturvatehtävät ovat tuttuja, sillä hän on palvellut vuosina Satakunnan jääkäripataljoonan komentajana ja vuonna 2011 Suomalaisen Kriisinhallintajoukon komentajana Afganistanissa. Porin prikaatin apulaiskomentajaksi hän siirtyi erityistehtävästä pääesikunnan suunnitteluosastolta. Kososella on vakituinen asunto Helsingissä, mutta Jaana-puolison kanssa on sisustettu huoneistoa myös Huovinrinteellä. SAMULI VAHTERISTO RES:n, RUL:n ja MPKL:n yhteisen Maanpuolustusrekisterin kehittäminen on loppusuoralla sille jäsenille. Liittymislomake esivalitsee aiempaan tapaan mahdolliset yhdistykset henkilön antamien tietojen pohjalta. Toiminto on RES:ssä tarpeellinen, koska yhdistysten jäsenyysehdot vaihtelevat. Vanhojen jäsenten tietomuutokset tulee mieluiten ilmoittaa jo jokin aika sitten avatun easioinnin kautta, joka toimii osoitteessa Osoitteenmuutoksia ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa, sillä ne tulevat jäsenrekisteriin suoraan Itellasta. Puolustukseen lisää rahaa Reserviläisliiton hallitus vaatii puolustusbudjetin korotusta ja kertausharjoitusten lisäystä. Vuoden 2015 puolustusbudjettiin esitetään 63 miljoonaa euron leikkausta. Reserviläisliiton hallitus tuomitsee esityksen ja vaatii puolustusmenoihin tuntuvaa tasokorotusta. Liitto vetoaa Eduskuntaan, että se palauttaisi määrärahat uskottavan puolustuksen turvaamiseksi. Lisärahoitus on tarpeen muun muassa Puolustusvoimien lähivuosina vanhenevan kaluston uusimiseksi. Merkittävä osa alueellisten joukkojemme sotamateriaalista vanhenee 2020-luvun alkuun mennessä eikä sen korvaaminen nykyisellä rahoitustasolla ole mahdollista. Ilman lisärahoitusta sodan ajan vahvuutta joudutaan leikkaamaan voimakkaasti eikä koko maan puolustaminen ole enää mahdollista. Lisärahoitustarpeeksi on Puolustusvoimissa laskettu jo ensi vuonna 50 miljoonaa ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa indeksikorotusten lisäksi. Pari viikkoa sitten valmistuneessa budjettiesityksessä hankintamäärärajoja esitetään kuitenkin leikattavaksi 24 miljoonalla eurolla. Vantaalla tänään kokoontunut Reserviläisliiton hallitus pitää esitystä käsittämättömänä varsinkin tilanteessa, jossa sotilaallinen jännitys Suomen lähialueilla on kasvanut. NATO:n sekä Venäjän sotilaallinen aktiivisuus ja harjoittelu ovat Ukrainan konfliktin seurauksena lisääntyneet merkittävästi. Osa harjoittelusta on tapahtunut aivan lähialueillamme ehdoton minimi Budjettikorotuksen lisäksi Reserviläisliitto vaati kertausharjoitusten välitöntä lisäystä. Ensi vuonna on kaavailtu noin reserviläisen kutsumista kertaamaan, mitä Reserviläisliitto pitää ehdottomana miniminä. Reserviläisliiton hallituksen mukaan jokaisen reserviläisen tulisi päästä kertaamaan viiden vuoden välein, jolloin todellinen tarve kertausharjoituksille olisi yli kaksinkertainen. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuus on henkilöä, joista yli 95 prosenttia on vasta valmiutta kohotettaessa palvelukseen kutsuttavia reserviläisiä. Riittävä kertausharjoituskoulutus sekä sitä tukeva vapaaehtoistoiminta ja -koulutus ovat olennaisia puolustuskykymme ja sen uskottavuuden ylläpitämisessä. (RES) Neuvottelukunta toivoo Nato -keskustelua Suomen Reserviupseeriliiton neuvottelukunnan syyskokouksessa toivottiin lisää asiallista ja hyvin perusteltua keskustelua Suomen mahdollisesta Nato -jäsenyydestä. Toiveissa on, että asia nousisi esille myös tulevissa eduskuntavaaleissa. Neuvottelukunta piti kokouksensa Museo Militariassa Hämeenlinnassa. Neuvottelukunnan uusi puheenjohtaja Tapio Peltomäki kertoi neuovttelukunnan kokouksen avauspuheessaan kannattavansa sitä, että Nato-jäsenyyden hakeminen kirjattaisiin seuraavan hallituksen ohjelmaan. Kantaansa Peltomäki perusteli uhkakuvalla, Suomelle parhaalla turvallisuusratkaisulla sekä taloudellisilla seikoilla. Liitolla ei virallista Nato kantaa RUL:n puheenjohtaja Mikko Halkilahti sanoi, että liitolla ei ole virallista Nato kantaa, mutta RUL toivoo asiallisen ja analyyttisen keskustelun mahdollisesta jäsenyydestä jatkuvan ja syventyvän. Halkilahti muistutti, että liiton jäsenten mielipiteet jakautuvat Nato -jäsenyyden kohdalla. Yksi jäseniä huolestuttava asia mahdollisen jäsenyyden kohdalla olisi sen vaikutukset yleiseen asevelvollisuuteen. (RUL) JÄÄKÄRIPATALJOONA 27:n PERINNEYHDISTYS ry Satakunnan osasto KOKOUSKUTSU Osaston toimintasuunnitelma- ja vaalikokous pidetään maanantaina, klo Porin Suomalaisen Klubin Nordman-kabinetissa.(Kahvitarjoilu klo , jotta esitelmä ja kokous voidaan aloittaa ilmoitettuna aikana.) Klo ennen kokousasioiden käsittelyä esitelmä aiheesta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta, Eurooppa, EU ja Nato. Esitelmän pitää eversti Kari-Pekka Rannikko Pääesikunnan ulkomaanosastolta. Esitelmätilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille. Tervetuloa! Johtokunta

4 4 KARHU Yksilösuorituksena arvioitiin partioiden jäsenten toimintaa rakennetussa ympäristössä, jossa nopeat suoritteet ja tarkat laukaukset olivat avainasemassa. Grenadier 2014 nelipäiväinen sotilastaitokilpailu Itävallan Alpeilla Bundesheer metriin merenpinnasta. Aamun yhteislähdön jälkeen yltynyt sade muutti maaston mutaiseksi ja liukkaaksi, mikä toi liikkumiseen vuorenrinteellä omat haasteensa ja vaaransa. Kilpailu jouduttiin jopa hetkeksi keskeyttämään, kun kilpailujärjestäjät pohtivat marssin jatkamisen turvallisuutta. Säästä huolimatta marssia kuitenkin jatkettiin ja keskipäivällä aurinkokin pääsi pilvien lomasta lämmittämään kastuneita marssijoita. Edellisvuodesta poiketen, kaikki marssille osallistuneet onnistuivat tällä kertaa suoriutumaan tehtävästä annetussa aikamääreessä. Viimeisenä kilpailupäivänä partiot ottivat mittaa toisistaan kranaatin pituus- ja tarkkuusheitossa. Yksilösuorituksena arvioitiin partioiden jäsenten toimintaa rakennetussa ympäristössä, jossa nopeat suoritteet ja tarkat laukaukset olivat avainasemassa. Vangiksi joutumistakaan ei voinut viimeisenä päivänä välttää, mutta kilpailijoiden onneksi pakoreitti yli muurien ja talon kattojen oli suunniteltu valmiiksi ei tarvinnut kuin suorittaa. Grenadier-sotilastaitokilpailu on loistava paikka mittauttaa ja kehittää omia sotilastaitoja, sekä saada kansainvälistä perspektiiviä oman taitotason arviointiin. Tehtävien aikana kilpailijat ovat sekä fyysisen että psyykkisen paineen alla, mutta mikään supersotilas ei tarvitse olla tehtävistä selviytyäkseen. Suosittelen lämpimästi osallistumista Grenadier-sotilastaitokilpailuun kaikille reserviläisille, mikäli tilaisuus vain kohdalle tarjoutuu. Reserviläisjärjestöt ja puolustusvoimat tukevat varmasti mahdollisuuksien mukaan kilpailutoimintaa, mikäli vain kiinnostusta omien sotilastaitojen ylläpitämiseen reserviläiseltä itseltään löytyy. Kiitos kaikille mukana olleille ja avustaneille tahoille. EEMELI LAPPALAINEN Satakunnan tuorein alppijääkäri Glainach. Vuosittain järjestettävä kansainvälinen Grenadier-sotilastaitokilpailu järjestettiin tänä vuonna elokuuta. Kilpailuun osallistui yli 60 ammattisotilasta, poliisia ja reserviläistä kymmenestä eri maasta. Kilpailu suoritettiin 3 hengen partioissa. Itävallan omien partioiden lisäksi, mukana olivat edustettuina Saksa, Tanska, Englanti, Tšekki, Ruotsi, Alankomaat, Suomi, Sveitsi ja Yhdysvallat. Suomalaiset olivat tänä vuonna edustettuina kolmen partion voimin ja Satakunnastakin oli yksi taistelija löytänyt tiensä mukaan allekirjoittanut. Suomalaisten läsnäolosta kieli myös harjoitusalueen laitamille ennen kilpailun alkua noussut telttasauna, joka saavutti suuren suosion sekä kilpailijoiden että kilpailun toimitsijoiden keskuudessa. Saunaan tultiin aina mahdollisuuden tullen rentoutumaan kilpailun rasituksista ja luomaan suhteita muiden maiden ammattisotilaiden ja reserviläisten kanssa. Itse kilpailussa keskityttiin arvioimaan osallistujien yleisiä sotilastietoja ja -taitoja, eikä aselajikohtaisista knoppitiedoista ollut juurikaan hyötyä. Fyysistä kuntoa koeteltiin etenkin vuoristomarssiosuuksilla. Ripeä reagointi muuttuviin tilanteisiin ja hyvä kielitaito olivat annettujen tehtävien suorittamisessa keskeisiä menestystekijöitä. Kilpailun lomassa myös perehdytettiin osallistujia kalustoon ja taitoihin, joita kilpailun edetessä tultaisiin tarvitsemaan. Aivan kaikkea ei siis tarvinnut osata ennalta. Kilpailun yhtenä kohokohtana oli alppimarssi, jonka annetussa aikamääreessä hyväksytysti suorittaneille kilpailijoille myönnettiin vuoristojääkäreiden Edelweiss-merkki. Alppimarssin ajankohdaksi oli tällä erää valittu kolmas kilpailupäivä. Marssia ennen kilpailijoilla oli siis hyvin aikaa väsyttää itsensä kilpailutehtävien parissa, joissa mitattiin muun muassa partion ensiapu-, suunnistus- ja taistelutaitoja, johtamistaktiikkaa ja kaluston tuntemusta. Haasteita tarjosivat myös vuoristopunkkerin vyörytystehtävä, viholliskohteen tiedustelu yön pimeydessä, sekä kanjonin ylitys köysien varassa. Päivää ennen alppimarssia suoritettu lämmittelymarssi antoi esimakua tulevasta koitoksesta ja kartan korkeuskäyrien syvällinen merkitys alkoi hahmottua partion jäsenille. Tänä vuonna alppimarssin kohteena oli Kosiak-vuoren huippu, joka kohoaa peräti 2024 Kilpailutehtävissä mitattiin muun muassa partion ensiapu-, suunnistus- ja taistelutaitoja, johtamistaktiikkaa ja kaluston tuntemusta. Bundesheer Toiminnallista yhteistyötä Eura-Säkylä-Köyliö -akselilla Euran reserviupseerikerho ja Säkylä-Köyliön reserviupseerikerho ovat järjestäneet yhdessä useina vuosina ammuntatapahtumia. Pienille kerhoille on mielekästä yhdistää voimiaan ja järjestää tekemisiä yhdessä. Olemme järjestäneet yhteisvoimin ammuntoja sekä tutustumis- matkoja Puolustusvoimien erilaisiin kohteisiin. Olemme vierailleet mm. Turussa laivastoasemalla sekä Parolannummella panssariprikaatissa sekä tietenkin Porin prikaatin tiloissa. Olemme pitäneet järjestämämme tilaisuudet avoimina myös maanpuolustuksesta kiinnostuneille perheenjäsenille. Usein on helpompaa lähteä aktiviteetteihin kun mukaan voi ottaa perhettäänkin. Viimeisimpänä tapahtumana järjestimme ammunnan Porin prikaatin ampumaradalla. Käytössämme oli RK:n lisäksi kiväärinä Ukko-Pekka sekä käsiaseina 44.magnum ja.357 revolverit, Glock.357 ja.22 S&W automaattipistoolit. Mukavaa ja aktiivista syksyä! MIKA KORELIN Euran Reserviupseerikerho, puheenjohtaja Tuomas Korelin ampuu magnum 44 revolverillä.

5 KARHU 5 Pihlus öljyntorjuntaharjoitus osoitti Kolmas sektori valmiina töihin Pihlus 2014 Selkämeren öljyntorjuntaharjoitus Raumalla elokuussa testasi johtamista, huoltoa ja logistiikkaa. Harjoituksen johtanut kapteeniluutnantti res. Kai Tuominen ja Satakunnan pelastuslaitoksen palomestari Ari Joelsson ovat tyytyväisiä elokuuta pidetyn harjoituksen tuloksiin. Selkeä tarve, täsmällinen tehtävänanto, tavoitteellinen vapaaehtoisorganisaatio ja innostunut tekemisen meininki. Siinä ovat ydinkohdat ns. kolmannen sektorin toimintakyvystä viranomaisten apuna. Viranomaiset ovat yksimielisesti huolissaan siitä, että Suomi elää merialueiden öljyturvallisuuden suhteen jo yliajalla. Suunnitelmia ison öljyonnettomuuden varalta on tehty, mutta varautumisen valmisteluissa ja harjoittelussa on vielä pahoja puutteita. Esimerkiksi Rauman merialueen ja rantaviivan osalta ei ollut valmiina BORIS2-järjestelmän mukaisia karttoja. Ne piti tehdä. Tähän työhön osallistuivat kiitettävästi mm. Rauman reserviläiset MPK:n Meripuolustustuspiirin organisaation riveissä, kertoo Kai Tuominen. Pihlus 2014 harjoitusviikonvaihteen huipentumaa Raumalla edelsi kahden vuoden suunnittelu ja valmistavat kurssit sekä sektoriharjoitukset. Tulokset ylittivät odotukset. Pihlus 2014-harjoituksessa Kirkkovenesoutua ja melontaa kes kityttiin erityisesti joukkojen kuljetuksiin ja huoltoon ja vapaaehtoisten väliseen yhteistyöhön. Tilannekuvan ylläpito johtokeskuksessa toteutettiin paikantavin Virve-puhelimin ja BORIS2-järjestelmän mukaisella vahinkokartoituksella. Kuljetukset mantereelta Nurmesluotoon ja takaisin tapahtuivat henkilöstön osalta pääosin D-luokan aluksilla, joiden liikkeet näkyivät koko ajan Rauman seurakunnan Meriristin toimintakeskukseen sijoitetun harjoitusesikunnan (TASO) tilannekuvassa. Alukset olivat Rauman, Luvian ja Merikarvian VPK:den kalustoa ja operoimia. Aluksia kuljettivat myös MPK:n kouluttamat vene- ja kansimiehet. Harjoitusta varten oli Saaristomeren Merivartioston kilta merkinnyt ja poijuttanut useita reittejä sekä maalle että merelle. VAPEPA:n partiot tiedustelivat vahinkoalueen ensimmäisenä harjoitusiltana. Suunnistajat osoittivat taas kykynsä, sanoo Kai Tuominen. Pihlus harjoituksen huolto toimi hyvin. Ruokahuollosta vastasi sopimuksella Rauman seurakunta, ensiavusta Rauman seudulta koottu SPR:n earyhmä, autokuljetuksista sekä Länsi-Euran että Rauman VPK:n ryhmät. Maanpuolustuskouluksen eli MPK:n Meripuolustuspiirin Rauman meriosaston henkilöstö hoiti mönkijäkuljetukset Nurmesluodossa. Reitit oli valittu siten, että suojelualueen luonto ei vahingoitu, ja kaupungilta oli haettu asiaankuuluvat luvat. WWF:n vapaaehtoiset demonstroivat harjoituslauantaina öljyn keräämistä Nurmesluodon Lemmenpuhtista rakkolevän eli raumalaisittain haurun avulla. Käytössä oli skimmereitä ja manuaalisia harjakeräimiä. Rahkeet riittävät tuhanteen henkilöön Pihlus harjoitukseen osallistui nyt vähän yli sata henkeä, mukaan luettuna 32 hengen WWF:n kokoama rantapuhdistajien joukkue kenttäkoordinaattori Teemu Niinimäen johdolla. Tarpeen vaatiessa organisaatio olisi johtamisen ja huollon puolesta kasvattaa jopa tuhanteen henkeen. MPK:n Meripuolustuspiirin piiripäällikkö Henrik Nystenin mukaan MPK:n rahkeet yhteistyössä muiden vapaaehtoisjärjestöjen kanssa riittävät tähän. Harjoituksen suunnittelussa ja toteutuksessa vahvaa roolia vetäneen Saaristomeren Merivartioston killan jäsenet vahvistavat myös vapaaehtoisten innostuksen. Pihlus öljyntorjuntaharjoitukseen valmistautuminen sisälsi yhteistyössä eri viranomaisten kanssa MPK:n Meripuolustuspiirin paikallisvoimin toteuttamia kursseja. MPK koulutti tehtävää varten vuonna 2013 hieman yli sata henkeä 20 kurssilla. Kurssit sisälsivät esikuntatyöskentelyä, harjoitusjoukkojen perustamista, saastuneen alueen tiedustelua, veneenkuljetuskoulusta, vartiointia ja kohteensuojausta, ensiapua, joukkomuonitusta, mönkijän käsittelyä, Virve- ja muuta viestikoulutusta, kaaritelttojen pystytystä jne. Samalla testattiin palomestari Ari Joelssonin mukaan, minkä tyyppisistä koulutuksista ja kursseista saadaan paras hyöty mahdollista tosi tilannetta varten. Satakunnan pelastuslaitokselle on annettu tehtäväksi varautua 5000 tonnin öljyvahingon torjuntaan ja sen mukaisesti noin 50 kilometrin mittaiseen rantojen puhdistukseen. Palomestari Ari Joelsson muistuttaa, että merellä tapahtuvan öljyvahingon hoitamisessa ei rantojen puhdistuksella ole tulenpalavaa kiirettä. Jossain vaiheessa öljy kuitenkin ajautuu rantaan, ja se on sieltä kerättävä asianmukaisesti pois. Kyse voi olla jopa kahden viikon armonajasta, jolloin vapaaehtoiset saadaan käskytettyä, kalusto koottua ja henkilöstö pikaisesti kertausharjoitettua. Ydinjoukko Rauman seudulla on nyt kuitenkin koossa ja peruskoulutettuna. Ja MPK:n huoltoviirikkö on valmiina johtamaan, kuljettamaan ja huoltamaan yhteistyökykyisiä vapaaehtoisia. Suunnitelmissa on pitää kari kertaa vuodessa Rauman huoltoviirikön syventävä kurssi teemoina öljyn ja palontorjunnat. Toimintavalmiuden on jatkuttava, Kai Tuominen ja Ari Joelsson toteavat. HERKKO VÄHÄMÄKI Esa Urhonen Noormarkun Seudun Maanpuolustusnaisten ja Noormarkun Seudun Reserviupseerikerhon puuhakkaat järjestivät kauniin kesän kunniaksi souturetken Pomarkun upeissa kesämaisemissa. Matka eteni hymyssäsuin Pomarkun hienoissa kesämaisemissa. Elokuun toisena päivänä pirteä porukka kokoontui Pomarkun Kylänlahden rantaan. Siellä jo odotteli Kerttu parin kaverinsa kanssa. Kerttu sai ryhmäänsä kahdeksan innokasta soutajaa ja Kertun kaksi kaveria neljä melojaa. Kerttu siis on Ulvilasta, monet soudut nähnyt kirkkovene. Kertulla oli matkassa mukana oma, kokenut perämies. Kertun kaksi vedenkestävää kaveria olivat kanootteja, jotka olivat lainassa paikalliselta eräyrittäjältä. Soutumatka aloitettiin yhteislähtönä Kylänlahdelta, jokea pitkin soutaen ja meloen kohti Isojärveä. Menomatkaksi arset, mutta kanoottimme ei rantautuessaan löytänyt, kumma kyllä, yhtään kivikosketusta. Kirkkovene isompana jokusen kivikolauksen kohtasi. Kaffipaussin, uinnin, jutustelun ja hauisten lepuuttelun jälkeen suuntasimme kokat kohti lähtösatamaa. Paluumatkan ajaksi toinen kanooteista nostettiin Kertun kyytiin, jolloin kirkkovene sai vioitiin 10 kilometriä. Kanoottisoutajille saattoi matkaksi kertyä enemmänkin, kun menoväline saattoi toisinaan luovia jokea puolelta toiselle - ja tämä vain siksi, että molemmin puolin jokea maisemat olivat niin kauniita. Kerttu eteni soutajien tasatahtivedoilla voimallisen vakaasti perämiehen tahdittamalla veeetoookomennolla. Kauniin rauhallinen maalaismaisema ihastutti kaikkia veneretkeilijöitä. Kurjet huutelivat aivan jokitörmän takana viereisellä pellolla. Salaa muilta nousin kanootissa seisomaan, nähdäkseni lähellä huutavat kurjet. Niitä en nähnyt, ja onneksi en kaatanut kanoottiammekaan. Isojärvi on nimensä veroinen iso. Sää suosi matkaajia: aurinko paistoi lämpimästi, tuuli oli lempeä, eikä puskenut vastaan. Soutelimme ja meloimme järven yli mökille, missä odotti makoisat kahvit kera särvinten. Järvi ja sen rannat ovat erittäin kiviyhden soutuparin lisää. Tämänkö vuoksi kirkkovene saavutti lähtösataman ennen kanoottia? Järven selällä sivutuuli sai kanootin kulkemaan hieman omalaatuisen mutkikkaasti. Syynä tähän ei tietenkään ollut peräpäänmeloja, eli tarinankertoja itse. Vaan eipä pienet mutkittelut haitanneet, kun mieliala oli korkealla, hymy herkässä ja nauru raikui. Soutumatkan pituudeksi kertyi 20 kilometriä, kanootilla jopa vähän pidempikin. Koko retki oli erittäin onnistunut, sää erinomainen ja seura mitä parhain. Tästä pitää tehdä perinne. Matkalla mukana TARJA LAHTINEN

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta

MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta MPK tiedottaa kevään koulutustarjonnasta AJOLUPAKURSSI 10.2.2014 Ajolupakursseille haluaa moni. Nyt se on taas mahdollista. Seuraava B-ajolupakurssi järjestetään maanantaina 10.2.2014. Kurssi on henkilökunnan

Lisätiedot

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta

Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja

Lisätiedot

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK

Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa

Lisätiedot

Kuva: Tuomas Kaarkoski

Kuva: Tuomas Kaarkoski Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. Kuva: Kari Virtanen RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS

TALVISODAN TILINPÄÄTÖS TALVISODAN TILINPÄÄTÖS Talvisota 30.11.1939 13.3.1940 I. Sotasuunnitelmat 1930- luvulla II. Sotatoimet joulukuussa 1939 III. Etsikkoaika tammikuu 1940 IV. Ratkaisevat taistelut helmi- ja maaliskuussa 1940

Lisätiedot

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot

Maavoimien muutos ja paikallisjoukot j~~îçáã~í= Maavoimien muutos ja paikallisjoukot Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi Maavoimien SA-joukkojen määrän muutos 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000

Lisätiedot

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet

MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA. Info-tilaisuus Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet MPK:N OSUUS ÖLJYNTORJUNNASSA Info-tilaisuus 20.8.2015 Henrik Nysten Piiripäällikkö/Distriktschef Meripuolustuspiiri/Sjöförsvarsdistriktet 7 Tehtävät Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen julkisena hallintotehtävänä

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015

IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070

Lisätiedot

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli

Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli Pohjois-Suomen maanpuolustuspiiri Pyhätunturi 31.1.2019 PSMPP:n apulaispiiripäällikkö Antti Tölli mpk.fi Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Maanpuolustuskoulutusyhdistys perustettu vuonna 1993 valtakunnallinen

Lisätiedot

Julkaisuvapaa klo 12.30

Julkaisuvapaa klo 12.30 Julkaisuvapaa 24.3.2013 klo 12.30 Reserviläisliiton puheenjohtajan Mikko Savolan tervehdys Kymenlaakson Reserviläis- ja Reserviupseeripiirin yhteisessä maanpuolustusjuhlassa 24.3.2013, Valkeala Kunnioitetut

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016

Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016 Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

Aseet ja reserviläistoiminta

Aseet ja reserviläistoiminta Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013

Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013 Reserviläisliitto - Jäsentutkimus 2013 ETTA PARTANEN MEIJU AHOMÄKI SAMU HÄMÄLÄINEN INNOLINK RESEARCH OY TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Reserviläisliiton 2013 tutkimusraportti. Tutkimuksella selvitettiin

Lisätiedot

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet

Suomen sota päättyy. Vaaran vuodet Suomen sota päättyy Vaaran vuodet Vaaran vuodet nimitystä on käytetty Suomessa toisen maailmansodan jälkeisestä epävarmasta ajanjaksosta, jolloin Suomen pelättiin muuttuvan kommunistiseksi valtioksi joko

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018

NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke 2018 NUKU RAUHASSA Kokonaisturvallisuuden yhteistyöhanke Opettaja - sinä jos kuka, voit auttaa nuoria päivittämään käsityksensä kokonaisturvallisuudesta

Lisätiedot

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011

Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa

Lisätiedot

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja.

Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja. Sivistystoimen johdon varautumisja valmiuspäivä 9.11.2017 Puolen Suomen vapaaehtoiskouluttaja 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) tehtävät Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo

Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo Julkaisuvapaa 7.10.2017 kello 15.00 Julkaisuvapaa 7.10.2017 klo 15.00 Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa 7.10.2017, Järvenpään maanpuolustustalo

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä

Naiset turvallisuuden eturivissä Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 10 naisten maanpuolustustyötä

Lisätiedot

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010

KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit.

KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI RY PIIRIKIRJE 2/2011 Gummeruksenkatu 7 40100 Jyväskylä reserviupseeripiiri@ksrespiirit.fi www.ksrespiirit. www.ksrespiirit.fi 1 (5) 1.11.2011 KESKI-SUOMEN RESERVIUPSEERIPIIRI TIEDOTTAA Arvoisat reserviupseerit Syksy on käynnistynyt erikoisissa merkeissä. Koskaan ei valtakunnassamme ole käyty näin lyhyessä ajassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15

Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15 Reserviläisliitto Reserviläisliiton jäsenkysely 2015 13.11.15 Suomen suurin maanpuolustusjärjestö - 36.500 henkilöjäsentä - 18 reserviläispiiriä - 344 paikallista yhdistystä 178 avointa reserviläisyhdistystä

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO

Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry NAISTEN VALMIUSLIITTO Naiset turvallisuuden eturivissä Naisten Valmiusliitto ry Naisten Valmiusliitto ry Valtakunnallinen yhteistyöjärjestö perustettu vuonna 1997 yhdistää 11 naisten maanpuolustustyötä tekevää ja tukevaa järjestöä

Lisätiedot

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet Tavoitteena : 1. Suomen sotilaallisesta puolustuskyvystä huolehtiminen 2. Pysyvät kustannussäästöt Kiinteistömenot Henkilöstökulut Materiaalihankinnat

Lisätiedot

Eisernes Kreutz. Rautaristin suunittelija Karl Friedrich Schinkel

Eisernes Kreutz. Rautaristin suunittelija Karl Friedrich Schinkel Eisernes Kreutz Rautaristin synty ulottuu vuoteen 1813, jolloin Preussi keisari Friedrich Wilhelm III:n johdolla julisti sodan Ranskalle 13.maaliskuuta. Ristin suunnitteli arkkitehti Karl Schinkel ja se

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle

Syyrian tilanne. Kyllä Ei osaa sanoa Ei. Suomen tulisi lisätä humanitaarista apua alueelle Syyrian tilanne "Syyriassa on käyty sisällissotaa jo parin vuoden ajan. Miten kansainvälisen yhteisön ja Suomen tulisi mielestänne toimia tilanteen ratkaisemiseksi?" Kyllä Ei Kuva Suomen tulisi lisätä

Lisätiedot

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö Puhe Reserviläisliiton valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa Joensuussa 16.11.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö Puhe Reserviläisliiton valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa Joensuussa 16.11. 1 Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö Puhe Reserviläisliiton valtakunnallisessa maanpuolustusjuhlassa Joensuussa 16.11.2014 klo 13 Arvoisat sotiemme veteraanit reserviläiset hyvä juhlayleisö!

Lisätiedot

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja

Kaiken varalta. harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja Kaiken varalta harvinaisempien turvallisuustarpeiden saavuttamisessa. Naisten voimavarojen ja taitojen hyödyntäminen suunnitelmallisesti normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa tukee yhteiskunnan

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ

MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKOT KÄSITTEESTÄ MAAKUNTAJOUKKO on puolustusvoimien sodan ajan vahvuuteen kuuluva joukko. ESIMERKIKSI vartiokomppania sissikomppania sotilaspoliisikomppania Ilmavalvontakomppania Ilma-/merivoimien

Lisätiedot

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa

RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Kehnosti: 1 0 % % % % Hyvin: %

Kehnosti: 1 0 % % % % Hyvin: % Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot Postitse jäse1 Sähköpostin1 Savon Vasa1 Yhdistyksen i1 Kuulumalla W1 Postitse jäsenkirjeellä 11.8 % Sähköpostin kautta jäsenkirjeellä tai tiedotteella 1 % Savon

Lisätiedot

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus

Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Saksan ja Neuvostoliiton sopimus Elokuun 23. päivä 1939 Neuvostoliitto ja Saksa ilmoittivat kirjottaneensa hyökkäämättömyysopimuksen Moskovasta jota koko Eurooppa hämmästyi. Sopimuksen tekeminen perustui

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti

Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti 42 Muonituslotta Martta Vähävihun muistivihko aikansa arvokas dokumentti (koonnut FM Paavo Jäppinen) Hankkiessaan aineistoa Joroisten lottamatrikkeliin työryhmä sai haltuunsa lottajärjestön Joroisten paikallisosaston

Lisätiedot

Kevätretki Tykistöprikaatiin

Kevätretki Tykistöprikaatiin Pirkan Viesti Kesäkuu 3/2009 Teksti : Ilkka Mäntyvaara Kuvat: Jorma Hautala Tykkiä 155K98 laitetaan ampumakuntoon. Kevätretki Tykistöprikaatiin Pirkanmaan Maanpuolustusyhdistys ja Tampereen Reserviupseerien

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät, hyvät naiset ja herrat, 1 MTS:n 40-vuotisjuhlaseminaari 22.11.2016 Kansallismuseon auditorio MTS:n puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman Arvoisa herra pääministeri, arvoisat MTS:n entiset ja nykyiset jäsenet sekä MTS:n ystävät,

Lisätiedot

Sotilassosiologinen Seura

Sotilassosiologinen Seura Sotilassosiologinen Seura Paikallispuolustus ja yhteiskunta 23.4.2015 Helsinki 1 2 Reserviläinen Reserviläinen on PV:n tuote PV vastuussa omasta tuotteesta Korkea MP-tahto -> johtuu monesta asiasta, mutta

Lisätiedot

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä.

Kokous todettiin päätösvaltaiseksi. Paikalla oli puheenjohtajan lisäksi 16 piirihallituksen jäsentä. PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/12 ( Uusi piirihallitus ) Aika: 15.12.2011 klo 19.35 19.49 Paikka: Luonetjärven varuskuntakerho 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Jouko Hyppönen avasi kokouksen klo 19.35. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00

Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla alkaen klo 10.00 Muistio E-P Senioripoliisien helmikuun tapaamisesta Kauhavan Lentosotakoululla 16.2.2010 alkaen klo 10.00 Erittäin sumuisena helmikuun kolmannen tiistain aamupäivänä ajeli runsaslukuinen senioripoliisijoukko

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. TOIMINTASÄÄNNÖT 1(6) I Seuran nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet. 1 2 Seuran kotipaikka on Porin kaupunki Länsi-Suomen läänissä

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Varsinais-Suomi ry. Sen kotipaikka on Turun kaupunki ja toimintaalueena Varsinais-Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU SAUNASEURA 1.10.2014 1/11 5. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Ti 9.9. - Su 14.9. 2014 PAIKKA: Pulmankijärvi, Nuorgam ja Pykeijä, Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

AVAK-malli Keski-Uudellamaalla. Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta

AVAK-malli Keski-Uudellamaalla. Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta AVAK-malli Keski-Uudellamaalla Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta Kunnan alueellinen valmiuskeskus Kunnan alueellinen valmiuskeskus on paikka/kiinteistö, jonne kunta on varannut tilat häiriötilanteiden

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Körpäkkäsanomat 2/2007

Körpäkkäsanomat 2/2007 Körpäkkäsanomat 2/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana

Lisätiedot

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula

Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.

Lisätiedot

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet. Tervehdyssanat lipun naulaustilaisuudessa Askaisten kirkossa 28.5.2016 1 Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja veteraanisukupolven edustajat. Arvoisat kutsuvieraat, arvoisa nuoriso, hyvät naiset ja miehet.

Lisätiedot

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016

LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 TIEDOTE 1 (3) Laivaston Sukeltajakilta ry Tapani Korhonen 28.1.2016 LAIVASTON SUKELTAJAKILLAN TIEDOTE 1-2016 Tervehdys hyvät kiltaveljet! Killan 31. toimintavuosi on pyörähtänyt vauhdilla käyntiin. Tämän

Lisätiedot

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:

Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake: Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun www.rul.fi oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä jarjesto@rul.fi).

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön

RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta

Lisätiedot

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta

Lisätiedot

Millainen on tämänhetkinen suhteenne Suomeen yleisellä tasolla? Hyvä Huono En osaa sanoa

Millainen on tämänhetkinen suhteenne Suomeen yleisellä tasolla? Hyvä Huono En osaa sanoa LIITE 1: Taulukot Millainen on tämänhetkinen suhteenne Suomeen yleisellä tasolla? 6 22 Hyvä Huono Miten luonnehtisitte Venäjän ja Suomen välisiä suhteita tällä hetkellä? Normaalit, rauhalliset 2 Hyvät,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat

Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat Allan Kardecin opin ystävät ry - Yhdistyksen päämäärät ja toimintatavat Lisätietoja Yhdistys kunnioittaa kaikkia uskontoja ja oppeja sekä arvostaa kaikkia hyvän harjoittamisen yrityksiä. Yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto

SAVONLINNAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 sivu Enonkosken kappelineuvosto Kokousaika maanantai 22.1. klo 18.00 19.25 Paikka Enonkosken seurakuntatalo Läsnä Riitta Parttimaa-Redsven - puheenjohtaja Pekka Auvinen x aluekappalainen, puheenjohtajana kokouksessa Touko Ahokas x jäsen

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

RL Nuorisotyöryhmän avoinkokous 3/12

RL Nuorisotyöryhmän avoinkokous 3/12 Aika 27.05.12 klo: 09:30 Paikka Siikaranta Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen 4. Osastojen

Lisätiedot

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova

UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA. Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova UKRAINAN KRIISI JA MEDIASOTA Marja Manninen, Yle Uutiset, Moskova MISTÄ KAIKKI ALKOI? JA MIKSI? Taustalla syvä tyytymättömyys korruptioon ja taloustilanteeseen Lähtölaukauksena EU sopimuksen kariutuminen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan 10.11.2014 LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on tukea maanpuolustusta

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten

Lisätiedot