R A N U A N K U N N A N H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "R A N U A N K U N N A N H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö"

Transkriptio

1 1 R A N U A N K U N N A N H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty Voimaan Valtuusto muilta osin, paitsi LUKU 7/Palkkiot ja korvaukset astuu voimaan luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä, hallinnon ja talouden tarkastuksesta sekä luottamushenkilöiden palkkioista. Toimielimellä tarkoitetaan tässä säännössä kunnanhallitusta ja lautakuntia sekä henkilöstöllä kunnan virka- ja työsuhteessa olevia. Hallintosäännön ohella kunnan hallintoa ohjataan seuraavilla valtuuston hyväksymillä johtosäännöillä: valtuuston työjärjestys konserniohje. 2. luku Organisaatio 2 Luottamushenkilöorganisaatio ja ratkaisuvalta Toimielimen yleisenä tehtävänä on suunnitella, ohjata ja valvoa tehtäväalueensa palvelujen järjestämistä ja ratkaista toimialalleen kuuluvat asiat. Lisäksi toimielimet valmistelevat toimialansa palvelustrategian, painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä talousarvion ja kolmea tai useampaa vuotta koskevan taloussuunnitelman hyväksyvät toimialansa käyttösuunnitelmat ja tavoitteet vastaavat siitä, että palvelut järjestetään valtuuston hyväksymien tavoitteiden, palvelun järjestämistä koskevien periaatteiden ja määrärahojen puitteissa

2 2 arvioivat ja seuraavat jatkuvasti palvelutarpeita ja tuotantoa palveluiden kehittämisen sekä taloudellisen ja toiminnallisen tehokkuuden turvaamiseksi laativat toimialansa toimintakertomuksen ja hyvinvointikertomuksen vastaavat kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista toimialansa palveluiden järjestämisessä vastaavat toimialallaan sisäisestä valvonnasta, riskienhallinnasta ja tietoturvallisuudesta vastaavat toimialallaan henkilöstön työhyvinvoinnista, työssä jaksamisesta ja työssä jatkamisesta. Lautakuntien toimialojen ulkopuolelle jäävistä asioista ja tehtäväjaon yksityiskohdista päättää kunnanhallitus. Kunnanhallitus voi antaa päätösvallan siirtämiseen ja siirretyn päätösvallan käyttämiseen liittyviä ohjeita ja määräyksiä. Toimielimen päätösvallan siirtämistä koskevista päätöksistä on pidettävä luetteloa, jonka on oltava yleisesti saatavilla. 1. Kunnanhallitus Kunnanhallituksessa on yhdeksän (9) jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Kuntalain (365/1995) 23 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta valvoo kunnan etua ja edustaa kuntaa sekä käyttää sen puhevaltaa antaa tarvittaessa ohjeita kuntaa eri yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden hallintoelimissä edustaville henkilöille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin. Kunnanhallituksen toimialaan kuuluu kunnan eri palvelutoimintojen yhteensovittaminen, maankäytön suunnittelusta vastaaminen, elinkeinopolitiikan kehittämisestä vastaaminen, kunnan ohjausvallan käyttäminen kuntakonsernissa, kuntien välisen yhteistoiminnan ja kunnan kansainvälisen vuorovaikutuksen kehittäminen sekä eläinsuojelulain mukaisten talteen otettujen eläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä vastaaminen. Kunnanhallitus ratkaisee muualla säädettyjen ja määrättyjen asioiden lisäksi asiat, jotka koskevat kunnan omistamien maa-alueiden vuokraamista ja maa-alueiden vuokraamista kunnalle kunnan etuosto-oikeutta kunnassa sijaitsevan kiinteistön kaupassa etuostolain (608/1977) mukaisesti vahingonkorvauksen myöntämistä ja henkilöstön vahingonkorvausvastuuta selityksen antamista valtuuston päätöksestä tehtyyn valitukseen kunnanhallituksen voidessa yhtyä valtuuston päätökseen

3 3 henkilöstöhallinnon periaatteita, viestinnän periaatteita, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteita, hankintaohjeita sekä tietohallintoa ja -tietoturvaperiaatteita virka- ja työehtosopimusten tulkintaa ja soveltamista koskevien neuvottelujen käymistä, virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpanoa sekä paikallisten virka- ja työehtosopimusten hyväksymistä maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamia maankäyttösopimuksia johtavassa asemassa olevien viranhaltijoiden määrittämistä kunnan edustajien nimeämistä niihin yhteisöihin, joissa kunnalla on puhevalta sekä tarvittavien toimiohjeiden antamista vapautuksen tai lykkäyksen myöntämisestä kunnallisveron sekä kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksun suorittamisesta siten kuin siitä on säädetty kunnan omistamien kaavoitettujen rakennuspaikkojen myymisestä, mikäli valtuusto on vahvistanut rakennuspaikkoja koskevat myyntiehdot vesihuoltolain 8 :n mukaista vesihuoltolaitosten toiminta-alueista päättämistä eri toimielinten välisten tehtävien ja toimivallanjaon yksityiskohdista tehtävien kuuluessa useammalle toimielimelle taikka tehtävien ja toimivallanjaon ollessa epäselvä. Kunnanhallituksen päätösvaltaan kuuluvat seuraavat maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) tarkoittamat asiat: - 7 : kaavoituskatsaus - 53 : rakennuskiellon määrääminen ja pidentäminen yleis- tai asemakaavan vireillä ollessa - 60 : asemakaavan ajanmukaisuuspäätös - 79 : erillisen tonttijaon hyväksyminen - 97 : rakentamiskehotuksen antaminen ja luettelointi : maanomistajalle maksettavaksi määrättävä katualueen korvaus : päätös kehittämisalueeksi nimeämisestä ja 38 : toimenpiderajoituksen määrääminen yleiskaavan laatimista varten : erillinen suunnittelutarveratkaisu : poikkeamislupa : valittaminen kaavaa tai rakennusjärjestystä koskevasta hallinto-oikeuden kumoamis- tai muuttamispäätöksestä : valittaminen AYK:n poikkeamispäätöksestä : valituksen tekeminen erillisestä tonttijaosta. Kunnanhallitus voi siirtää ratkaisuvaltaansa alaisilleen viranhaltijoille. Maaseutuhallinnon järjestämisestä kunnissa (210/2010) annetun lain mukaisten tehtävien hoidosta lakisääteisellä yhteistoiminta-alueella on sovittu Tervolan kunnan kanssa erillisellä yhteistoimintasopimuksella. 2. Perusturvalautakunta Perusturvalautakunnassa on yhdeksän (9) jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Perusturvalautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

4 4 Perusturvalautakunta vastaa seuraavien lakien ja niiden nojalla annettujen asetusten mukaan kunnalle kuuluvista tehtävistä: 1. sosiaalihuoltolaki (710/1982) 2. laki valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmevuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta (644/2003) 3. laki omaishoidon tuesta (937/2005) 4. laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000) 5. lastensuojelulaki (417/2007) 6. laki kehitysvammaisten erityishuollosta (519/1977) 7. päihdehuoltolaki (41/1986) 8. isyyslaki (700/1975) 9. laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) 10.laki lapsen elatuksesta (704/1975) 11.laki toimeentulotuesta (1412/1997) 12.laki kuntouttavasta työtoiminnasta (189/2001) 13.laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987) 14.elatustukilaki (580/2008) 15.kansanterveyslaki (66/1972) 16.erikoissairaanhoitolaki (1062/1989) 17.mielenterveyslaki (1116/1990) 18.tartuntatautilaki (583/1986) 19.raittiustyölaki (828/1982) 20.työterveyshuoltolaki (1383/2001) 21.laki yksityisestä terveydenhuollosta (152/1990) 22.laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta (603/1996) 23.laki raskauden keskeyttämisestä (239/1970) 24.steriloimislaki (283/1970) 25.laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) 26.laki kuolemansyyn selvittämisestä (459/1999) 27.lääkelaki (395/1987) 28.lääkkeiden velvoitevarastointilaki (402/1984) 29.laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista (629/2010) 30.laki lääketieteellisestä tutkimuksesta (488/1999) 31.laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta (733/1992) 32.laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista (734/1992) 33.laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä (559/1994) 34.laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (272/2005) 35.laki kuntoutuksen asiakasyhteistyössä (497/2003) 36.laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007) 37.laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009) 38.kotikuntalaki (201/1994) 39.laki rintamaveteraanien kuntoutuksesta (1184/1988) 40.laki eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta (1039/1997). Perusturvalautakunta ratkaisee kunnalle edellä mainittujen lakien mukaan kuuluvat asiat, jollei lautakunta ole päättänyt siirtää ratkaisuvaltaansa alaisilleen viranhaltijoille.

5 5 Perusturvalautakunta antaa lausunnon vaikutuksiltaan merkittävien asemakaavojen ja asemakaavojen muutosten hyväksymisen sosiaalilista ja terveydellisistä vaikutuksista. Ympäristöterveydenhuollon tehtävien hoitamisesta yhteistoiminnassa Rovaniemen kaupungin ja Ranuan kunnan kesken on sovittu erillisellä yhteistoimintasopimuksella siten, että Rovaniemen kaupunki toimii kuntalain 76 :n 2 momentin mukaisena isäntäkuntana 3. Sivistyslautakunta Sivistyslautakunnassa on yhdeksän (9) jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Sivistyslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Sivistyslautakunta vastaa seuraavien lakien mukaan kunnalle kuuluvista tehtävistä: 1. perusopetuslaki (628/1998) 2. lukiolaki (629/1998) 3. laki lasten päivähoidosta (710/1982) 4. laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta (1128/1996) 5. laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998) 6. laki taiteen perusopetuksesta (633/1998) 7. laki vapaasta sivistystyöstä (632/1998) 8. kirjastolaki (904/1998) 9. laki kuntien kulttuuritoiminnasta (728/1992) 10.museolaki (729/1992) 11.liikuntalaki (1054/1998) 12.nuorisolaki (72/2006) 13.laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009) 14.asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) 15.laki ylioppilastutkinnon järjestämisestä (672/2005) 16.laki kuorma- ja linja-auton kuljettajan ammattipätevyydestä (273/2007). Sivistyslautakunta ratkaisee kunnalle edellä mainittujen lakien mukaan kuuluvat asiat, jollei lautakunta ole päättänyt siirtää ratkaisuvaltaansa alaisilleen viranhaltijoille. Sivistyslautakunta antaa lausunnon vaikutuksiltaan merkittävien asemakaavojen ja asemakaavojen muutosten hyväksymisen vaikutuksista tehtäväalueittensa palvelujen näkökulmasta. 4. Tekninen lautakunta Teknisessä lautakunnassa on yhdeksän (9) jäsentä ja heillä henkilökohtaiset varajäsenet. Teknisen lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

6 6 Tekninen lautakunta vastaa seuraavien lakien mukaan kunnalle kuuluvista tehtävistä: 1. maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) lukuun ottamatta asioita, joista päättää valtuusto tai kunnanhallitus 2. laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 3. laki kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastamisesta (603/1977) 4. maantielaki (503/2005) 5. laki yksityisistä teistä (358/1962) 6. tieliikennelaki (267/1981) 7. laki ajoneuvojen siirtämisestä (828/2008) 8. jätelaki (646/2011) 9. laki asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista (1184/2005) 10.laki omistusasuntojen korkotuesta (1204/1993) 11.väestönsuojeluun liittyvät tehtävät, pelastuslaki (379/2011) 12.joukkoliikennelaki (869/2009) 13.kiinteistönmuodostamislaki (554/1995) 14.vesilaki (587/2011). Tekninen lautakunta ratkaisee kunnalle edellä mainittujen lakien mukaan kuuluvat asiat, jollei tässä säännössä ole toisin määrätty tai ellei lautakunta ole päättänyt siirtää ratkaisuvaltaa alaisilleen viranhaltijoille. Teknisen lautakunnan päätösvaltaan kuuluvat seuraavat maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukaisen ojitusasian ratkaiseminen sekä seuraavat asiat: - 21 : rakennusvalvontaviranomaisena toimiminen - 84 : kadunpidon antaminen ulkopuolisille - 85 : kadun rakennussuunnitelman hyväksyminen - 86 : kadunpitopäätös ja kadunpidon lopettamispäätös - 89 : hyväksymispäätös laitteiden siirtopaikasta - 90 : muun yleisen alueen kuin kadun toteuttamissuunnitelma : lupa- ja valvontamaksutaksa ja maksun määrääminen yksittäistapauksessa. Tekninen lautakunta hyväksyy toimialaansa kuuluvat vakuudet urakka- ja hankintasopimuksissa. Tekninen lautakunta päättää kunnan omistamien toimitilojen vuokraamisesta sekä toimitilojen vuokraamisesta kunnalle. Tekninen lautakunta antaa lausunnon vaikutuksiltaan merkittävien asemakaavojen ja asemakaavojen muutosten hyväksymisen vaikutuksista kaava-alueen rakentamisen näkökulmasta. Ympäristönsuojelun tehtävien hoitamisesta yhteistoiminnassa Rovaniemen kaupungin ja Ranuan kunnan kesken on sovittu erillisellä yhteistoimintasopimuksella siten, että Rovaniemen kaupunki toimii kuntalain 76 :n 2 momentin mukaisena isäntäkuntana. Jätehuollon viranomaistehtävien hoitamisesta yhteistoiminnassa Rovaniemen kaupungin ja Ranuan kunnan sekä muiden sopijakuntien

7 7 kesken on sovittu erillisellä sopimuksella siten, että Rovaniemen kaupungin teknisen lautakunnan asettama jätehuoltojaosto toimii kuntalain 77 :n tarkoittamana yhteisenä toimielimenä ja jätelain 23 :n mukaisena kunnan jätehuoltoviranomaisena. 5. Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnassa on 5 jäsentä. Tarkastuslautakunnan tehtävistä säädetään kuntalaissa ja tämän säännön 5. luvussa. 6. Keskusvaalilautakunnasta, vaalilautakunnista ja toimikunnista on säädetty erikseen. 3 Henkilöstöorganisaatio Konsernijohto Konsernijohdon muodostavat kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Osastojako Kunnan henkilöstön tehtäväalueisiin pohjautuva osastojako on seuraava hallinto-osasto perusturvaosasto sivistysosasto tekninen osasto Osastoa johtaa osaston päällikkö. Kunnanhallitus määrää osastopäälliköt toimikaudekseen. Osastot jakautuvat tulosalueisiin ja/tai tulosyksiköihin. Valtuusto päättää tulosaluejaosta ja vastuuhenkilöistä talousarvion ja -suunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Toimielimet päättävät tulosyksikköjaosta ja niiden esimiehistä. Kunnanjohtaja toimii viraston päällikkönä. Johtoryhmä Kunnanviraston johtoryhmään kuuluvat kunnanjohtajan lisäksi pysyvinä jäseninä osastopäälliköt sekä johtava lääkäri. Johtoryhmä kokoontuu kunnanjohtajan kutsusta ja hänen puheenjohdollaan. Henkilöstöllä on oikeus nimetä johtoryhmän kokouksiin yksi edustaja ja kunnanjohtaja voi tarvittaessa kutsua johtoryhmän kokouksiin myös muita viranhaltijoita tai työntekijöitä. Johtoryhmä työskentelee kunnan toiminta-ajatuksen ja päämäärien mukaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

8 8 Henkilökunta Henkilökunta on koko kunnan palveluksessa. Tehtäväkuvauksessa määritellään henkilön asema, avaintehtävät, keskeiset tehtävät ja vastuut ja niiden mukaiset tavoitteet. Tehtäväkuvauksen valmistelee lähin esimies yhteistyössä ao. henkilön kanssa. Tehtäväkuvaukset tarkistetaan vuosittain kehityskeskustelun yhteydessä tai henkilöstö- tai tehtävämuutosten yhteydessä. 4 Henkilöstökokoukset Kunnanjohtaja kutsuu koolle virastopalaverin, kun tavoitteiden saavuttaminen tai tiedottaminen sitä edellyttävät. Osastopäällikkö kutsuu koolle osastopalaverin, tulosalueen esimies tulosaluepalaverin ja tulosyksikön esimies työpaikkapalaverin, kun työn yhteinen kehittäminen tai tiedottaminen sitä edellyttävät. Virasto- ja osastopalavereita sekä tulosalue- ja työpaikkapalavereita tulee pitää säännöllisesti ja niihin voidaan kutsua asiantuntijoita. 5 Kunnanjohtajan vastuualueet Kunnanjohtaja johtaa kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa kunnanhallituksen alaisuudessa. Kunnanjohtajan vastuualueeseen kuuluu myös toiminnan tuloksellisuuden kehittäminen, säännöllinen raportointi toiminnan ja talouden kehityksestä sekä kuntakonsernin johtaminen ja valvonta. Kunnanjohtajalla on oikeus käyttää puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta. Kunnanhallitus määrittää toimikaudekseen kunnanjohtajan avaintehtävät. 3. luku Kunnan talous 6 Talousarvion täytäntöönpano Valtuusto hyväksyy talousarviossa toimielimelle tehtäväkohtaiset ja hankekohtaiset toimintatavoitteet, määrärahat ja tuloarviot. Kunnanhallitus tai lautakunta hyväksyy talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat. Nämä toimielimet voivat siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille. 7 Talousarvion muutokset Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion

9 9 muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen talousarvion muutosehdotusta ei voida valtuustolle tehdä. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita tai tuloarvioita koskevassa muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin. 8 Sisäinen valvonta Kunnan toiminnot on järjestettävä ja toimintaa on johdettava niin, että kaikilla organisaation tasoilla ja kaikissa toiminnoissa on riittävä sisäinen valvonta. Johtamansa toiminnan sisäisestä valvonnasta vastaa toimielin ja sen alainen johtava viranhaltija. Kunnanhallitus vahvistaa erikseen yleisohjeen sisäisestä valvonnasta ja hallintosäännön taloutta koskevien määräysten täytäntöönpanosta. 9 Käyttöomaisuuden myynti Käyttöomaisuuden myynnistä päättää valtuusto tai kunnanhallitus silloin, kun valtuusto on hyväksynyt käyttöomaisuuden myynnissä noudatettavat perusteet. Irtaimen omaisuuden sekä osakkeiden ja osuuksien myynnissä kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille. Käytöstä poistetun irtaimen omaisuuden ja kaluston myynnistä ja romuttamisesta päättää hallitsemansa omaisuuden osalta kukin lautakunta. 10 Poistosuunnitelman hyväksyminen Suunnitelmapoistojen perusteet hyväksyy valtuusto. Käyttöomaisuuden perusparannusmeno lisätään poistamattomaan hankintamenoon, jollei erilliseen poistosuunnitelmaan ole erityistä syytä. Valtuuston hyväksymien suunnitelmapoistojen perusteiden pohjalta kunnanhallitus hyväksyy hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat. Kunnanhallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan. 11 Rahatoimen hoitaminen

10 10 Valtuusto päättää lainan ottamista sekä lainan antamista ja muuta sijoitustoimintaa koskevista periaatteista. Talousarvion ja -suunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muutoksista. Muista rahoitukseen liittyvistä asioista päättää kunnanhallitus. Kunnanhallitus voi siirtää lainan ottamisen, tilapäislainan antamisen konserniyhtiöille sekä sijoitustoimintaa koskevaa toimivaltaansa edelleen muille toimielimille tai viranhaltijoille. 12 Maksujen määrääminen Valtuusto päättää maksujen yleisistä perusteista. Maksujen yksityiskohtaisista perusteista ja maksuista päättää kukin toimielin tehtäväalueensa osalta. 13 Riskienhallinta Kunnanhallitus vastaa riskienhallinnan toteuttamisesta ja yhteensovittamisesta sekä päättää kunnan omaisuuden ja vastuiden vakuuttamisesta. Kunnanhallitus voi siirtää toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille. 4. luku Toimivalta henkilöstöasioissa 14 Luvun määräysten soveltaminen Niistä virkasuhteeseen ja viranhaltijaan liittyvistä asioista, joista on säädetty kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/03) tai muussa laissa, päättää kunnanhallitus, ellei laissa ole toisin säädetty tai hallintosäännössä muuta määrätty. 15 Toimivalta viran tai toimen perustamisessa ja lakkauttamisessa Valtuusto päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi. Toistaiseksi voimassa olevan työsopimussuhteen (toimen) perustamisesta palvelutoimintaa varten ja sen lakkauttamisesta sekä asetettavista kelpoisuusvaatimuksista päättää kunnanhallitus ao. toimielimen esityksen pohjalta. 16 Viran ja toimen haku

11 11 Viran ja toimen julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viran-/toimenhaltija avoimena olevaan virkaan/toimeen. Viran, johon valtuusto valitsee viranhaltijan, julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus. 17 Henkilöstön kelpoisuusehdot Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa. Virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää henkilön ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 :n 2 momentin mukaisesti. 18 Henkilöstövalinnat ja koeajasta määrääminen Valtuusto päättää seuraavien viranhaltijoiden valinnasta: kunnanjohtaja, hallintojohtaja, perusturvajohtaja, johtava lääkäri, sivistystoimenjohtaja ja tekninen johtaja. Kunnanhallitus ja lautakunta päättävät muiden vakinaisten alaistensa viran- ja toimenhaltijoiden valinnasta. Kunnanjohtaja, osastopäällikkö ja johtava lääkäri päättävät tilapäisen henkilöstön (tilapäinen henkilöstö hoitaa tilapäisiä tehtäviä ilman, että niitä varten on perustettu virkaa tai tointa) valinnasta ja väliaikaisen henkilöstön (sijaiset ja avointen virkojen/toimien hoitajat) valinnasta yli vuoden kestävissä tehtävissä. Valinta edellyttää, että henkilöstön palkkaamiseen on käytettävissä määrärahat ja määräaikaisen henkilöstön palkkaamiselle on laissa säädetty peruste. Vastuualueen/tulosyksikön esimiehet päättävät väliaikaisen henkilöstön (sijaishenkilöstön ja avointen virkojen/toimien hoitajat) valinnasta enintään vuoden ajaksi. Valinta edellyttää, että henkilöstön palkkaamiseen on käytettävissä määrärahat ja määräaikaisen henkilöstön palkkaamiselle on laissa säädetty peruste. Koeajan määräämisestä tai siitä sopimisesta ja koeajan pituudesta päättää se, joka ottaa palvelussuhteeseen. 19 Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen Viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa päättää kunnanhallitus tai se viranomainen, joka päättää molempiin virkasuhteisiin ottamisesta. 20 Virka- ja työvapaa sekä virka- ja työmatkamääräykset

12 12 Virka- ja työvapaan myöntämisessä ja virka- ja työmatkamääräyksen antamisessa noudatetaan 23 :n (jäljempänä) määräyksiä kuitenkin siten, että kunnanhallitus päättää aina yli kuusi kuukautta koskevista harkinnanvaraisista virkavapauksista ja työlomista sekä kaikista viran- ja toimenhaltijoiden ulkomaanmatkoista. Sijaisen määrää tarvittaessa se viranomainen, joka myöntää virka- ja työvapaan. Kunnanhallituksen päätösvaltaan 1 momentissa kuuluvien virka- ja työvapaiden sekä virka- ja työmatkamääräysten osalta sijaisen määrääminen tapahtuu 18 :n ja 23 :n mukaisesti. Odottamattoman esteen vuoksi on jokaisella kunnan henkilöstöön kuuluvalla ilman eri määräystä velvollisuus tilapäisesti huolehtia omien tehtäviensä ohella sen henkilön tehtävistä, jonka sijaisena hänet on tehtävänkuvauksessa tai muussa määräyksessä määrätty yleensä toimimaan. Soveltamisohje: Opetushenkilöstöön kuuluvan tulee enintään kolmena työpäivänä kerrallaan huolehtia toisenkin opettajan tehtävistä, milloin tämä odottamattoman esteen takia ei voi antaa opetusta eikä muuta sijaista saada. Muun kuin opetushenkilöstöön kuuluvan tulee ilman eri määräystä huolehtia toisenkin viranhaltijan/työntekijän tehtävistä enintään kahden viikon ajan. Tämän ylimenevästä ajasta tehdään erillinen päätös. 21 Sivutoimilupa Sivutoimiluvan myöntämisestä sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä päättää kunnanhallitus tai ao. lautakunta. 22 Palvelussuhteen päättyminen ja lomauttaminen Palvelussuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. 23 Viranhaltijoiden ratkaisuvalta henkilöstöasioissa Kunnanjohtaja, osastopäällikkö, johtava lääkäri, tulosalueen esimies ja tulosyksikön esimies ratkaisevat alaisiaan koskevat seuraavat henkilöstöasiat: 1) vahvistavat vuosiloman 2) myöntävät sellaisen virkavapauden ja työloman, jonka saamiseen viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön tai virka- ja työehtosopimuksen nojalla ehdoton oikeus 3) antavat alaiselleen viranhaltijalle ja työntekijälle kotimaan matkoja koskevan virka- tai työmatkamääräyksen

13 13 4) määräävät tarvittaessa henkilöstön lisä-, yli-, lauantai- ja sunnuntaityöhön sekä varallaoloon 5) päättävät terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä. Lisäksi kunnanjohtaja, osastopäällikkö tai johtava lääkäri 6) myöntävät oman auton käyttöoikeuden 7) myöntävät harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman enintään kuudeksi kuukaudeksi, mikäli harkittavaksi ei tule virkavapauden tai työloman ajalta maksettavan palkan määrä 8) päättävät sivutoimi-ilmoituksista Lisäksi tulosalueen ja tulosyksikön esimiehet 9) myöntävät harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman enintään kolmeksi kuukaudeksi, mikäli harkittavaksi ei tule virkavapauden tai työloman ajalta maksettavan palkan määrä. Palkka-asiamies päättää 10)työkokemuksen perusteella maksettavan työkokemuslisän tai vastaavan myöntämisestä 11)sijaisten, palkkatuella palkattujen ja muun tilapäisen ja väliaikaisen henkilöstön palkkauksen vahvistamisesta soveltaen kunnassa yleisesti noudatettua palkkauspolitiikkaa. Kunnanjohtaja päättää 12)työntekijän sijoittamisesta eri työpisteisiin tai työtehtäviin osastojen välillä. Ennen päätöksen tekemistä kunnanjohtajan on kuultava kyseisten osastojen päälliköitä sekä asianomaista työntekijää. 24 Neuvottelu- ja yhteistoimintajärjestelmä Kunnanhallitus päättää virka- ja työehtosopimusten tulkintaa ja soveltamista koskevien paikallisneuvotteluiden käymisen periaatteista ja työnantajaa edustavien neuvottelijoiden määräämisestä. Kunnanhallitus päättää paikallisneuvottelujen neuvottelutulosten vahvistamisesta. Yhteistoimintamenettely järjestetään työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain (449/2007) mukaisesti. 5. luku Hallinnon ja talouden tarkastus 25 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja kuntalain ja tämän säännön mukaisesti.

14 14 Sisäinen valvonta on johtamisen ja riskienhallinnan apuväline ja se jakaantuu seuraavasti: sisäinen tarkkailu, josta vastaavat ensisijaisesti esimiesasemassa olevat toimivan johdon alaisuudessa tehtävä sisäinen tarkastus ja luottamushenkilöiden suorittama seuranta. Sisäisen valvonnan järjestämisestä vastaa kunnanhallitus, joka antaa siitä erilliset ohjeet. 26 Tarkastuslautakunnan kokoonpano Lautakunnassa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kolme (3) muuta jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. Tarkastuslautakunnan muiden jäsenten tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. 27 Tarkastuslautakunnan kokoukset Lautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus. Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on velvollisuus olla läsnä lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä. Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa lautakunnan kokouksiin. Kokousmenettelyssä noudatetaan luvun 6 määräyksiä. Esittelijästä päättää lautakunta. 28 Tarkastuslautakunnan tehtävät Sen lisäksi, mitä kuntalain 71 ja 75 :ssä säädetään, lautakunnan on 1) seurattava tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin seurattava tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tehtävä tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi, 2) huolehdittava siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa, sekä 3) tehtävä aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen valvonnan tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. 29 Tilintarkastajan valinta Valtuusto valitsee tarkastuslautakunnan esityksestä hallinnon ja talouden tarkastamista varten JHTT-yhteisön. Vastuullisen tilintarkastajan ja varatilintarkastajan tulee olla JHTT-tilintarkas-tajia.

15 15 30 Tarkastuslautakunnan antamat tehtävät Tarkastuslautakunta voi antaa vahvistettujen määrärahojen puitteissa toimeksiantoja lautakunnalle kuuluvista tehtävistä. Tilintarkastaja voi ottaa lautakunnalta toimeksiantoja lautakunnan käsiteltävien asioiden valmisteluun ja täytäntöönpanoon liittyvien tehtävien suorittamisesta, mikäli ne eivät ole ristiriidassa hyvän tilintarkastustavan kanssa. 31 Tilintarkastajan ilmoitukset Tilintarkastaja ilmoittaa tarkastussuunnitelman toteutumisesta ja tarkastushavainnoistaan tarkastuslautakunnalle sen määräämällä tavalla. Kuntalain 73 :n 3 momentin tarkoittamat ilmoitukset lautakunnalle tehdään kirjallisina lautakunnan puheenjohtajalle. Kunnanhallitukselle annettavat ilmoitukset tehdään kirjallisena kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle. 32 Tilintarkastuskertomus Tilintarkastuskertomuksessa on kuntalain 75 :ssä mainitun lisäksi esitettävä lausunto 73 :n 1 momentin mukaisista asioista. Kertomuksessa esitetään myös muut tilintarkastajan tarpeellisiksi katsomat asiat. 33 Tarkastuslautakunnan valmistelu valtuustolle Lautakunta antaa valtuustolle vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna. Lautakunta esittää arvionsa myös tilintarkastuskertomuksessa tehdyistä muistutuksista sekä asianomaisten niistä antamista selityksistä ja kunnanhallituksen lausunnosta. Lautakunta esittää valtuustolle ehdotuksen toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu ja tilintarkastuskertomus antavat aihetta. 6. luku Kokousmenettely 34 Luvun määräysten soveltaminen

16 16 Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta kunnan toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus- ja katselmusmiesten kokouksissa. 35 Kokousaika ja paikka Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. 36 Kokouksen koollekutsuminen Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. 37 Jatkokokous Jos kokousasioita ei ole saatu siinä kokouksessa käsitellyiksi, asiat voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille on kuitenkin pyrittävä antamaan tieto jatkokokouksesta. 38 Varajäsenen kutsuminen Toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotain asiaa kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä voi toimittaa kutsun varajäsenelle. 39 Kokouksen pitäminen Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden. Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, ellei toimielin toisin päätä.

17 17 Toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa. 40 Kokouksen johtaminen Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä sekä pitää huolta järjestyksestä toimielimen kokouksessa. Puheenjohtaja saa varoituksen annettuaan määrätä poistettavaksi henkilön, joka käyttäytyy sopimattomasti. Jos syntyy epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous. 41 Tilapäinen puheenjohtaja Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja. 42 Läsnäolo toimielinten kokouksissa Kunnan eri toimielinten kokouksissa on jäsenten lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksen kokouksessa valtuuston puheenjohtajalla ja varapuheenjohtajalla muun toimielimen kokouksessa kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla lautakunnan kokouksessa ao. osastopäälliköllä lautakunnan kokouksessa nuorisovaltuuston nimeämällä 15 -vuotta täyttäneellä edustajalla julkisten asioiden käsittelyn osalta. Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää asianomainen toimielin. Kunnanhallituksen edustuksesta valtuuston kokouksessa määrätään valtuuston työjärjestyksessä. 43 Kunnanhallituksen edustus muissa toimielimissä Kunnanhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtaja. 44 Esittely Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt

18 18 päätöksen asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on peruutettu, asia on poistettava esityslistalta, jollei toimielin toisin päätä. Esittelijästä päättää toimielin. Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen toimii esittelijänä hänen sijaisekseen määrätty. Toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. 45 Esteellisyyden toteaminen Toimielimen puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys ratkaistavaksi. 46 Äänestys ja vaalit Äänestyksestä ja vaalin toimittamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä valtuuston työjärjestyksessä määrätään. 47 Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aikaisemmin on ilmoitettu. Toimielimen pöytäkirjaan merkitään: 1) järjestäytymistietoina toimielimen nimi kokouksen alkamis- ja päättymisaika sekä kokouspaikka läsnä ja poissa olleet ja missä ominaisuudessa kukin on ollut läsnä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2) asian käsittelytietoina asiaotsikko selostus asiasta päätösehdotus esteellisyys tehdyt ehdotukset ja onko niitä kannatettu äänestykset: äänestystapa, äänestysjärjestys, äänestysesitys sekä äänestyksen tulos vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos päätöksen toteaminen eriävä mielipide 3) laillisuustietoina oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus

19 19 puheenjohtajan allekirjoitus pöytäkirjanpitäjän varmennus merkintä pöytäkirjan tarkastuksesta merkintä nähtävänä pidosta, mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä Pöytäkirjaan liitettävissä oikaisuvaatimusohjeissa annetaan tarpeelliset ohjeet oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Pöytäkirjaan liitettävässä valitusosoituksessa on mainittava valitusviranomainen, valitusaika ja mitä valituskirjaan on liitettävä. Päätökseen, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä valitusta, on liitettävä tästä ilmoitus ja samalla mainittava mihin lain tai asetuksen kohtaan kielto perustuu. Mitä edellä on määrätty, noudatetaan soveltuvin osin viranhaltijan ja luottamushenkilön tekemiin päätöksiin. 48 Kunnanhallituksen ja lautakunnan otto-oikeus Asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi osastopäällikkö tai lautakunnan esittelijä, milloin osastopäällikkö ei toimi esittelijänä. 49 Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen Kunnan viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kunnanhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä päätöksistä, jotka voidaan ottaa kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. 7. luku Palkkiot ja korvaukset 50 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä sekä kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon järjestämisestä tai muusta vastaavasta syystä, sekä matkakustannusten korvausta ja päivärahaa tämän palkkiosäännön mukaan. 51 Kokouspalkkiot Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: a. Valtuusto ja sen valiokunta sekä kunnanhallitus 70 euroa/kokous

20 20 b. Lautakunnat 60 euroa/kokous c. Toimielinten asettamat toimikunnat ja työryhmät 50 euroa/kokous d. Nuorisovaltuusto 25 euroa/kokous. Puheenjohtajalle tai kokouksessa puheenjohtajana toimivalle varapuheenjohtajalle suoritetaan kokouspalkkio, joka vastaa asianomaisen toimielimen jäsenen 1 momentissa mainittua kokouspalkkiota korotettuna 50 %:lla. Valtuuston puheenjohtajalle tai varapuheenjohtajalle, joka osallistuu kunnanhallituksen kokoukseen, samoin kuin kunnanhallituksen puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja jäsenelle, joka osallistuu valtuuston kokoukseen tai muiden hallintoelinten kokouksiin kunnanhallituksen puheenjohtajana tai muutoin määrätylle edustajalle suoritetaan kokouspalkkio samojen perusteiden mukaan kuin asianomaisen hallintoelimen jäsenelle. Nuorisovaltuuston edustajalle lautakunnassa suoritetaan palkkio nuorisovaltuuston palkkion mukaisena. 52 Samana päivänä pidetyt kokoukset Yli kolme tuntia kestävästä kokouksesta suoritetaan 50 :n 1 momentissa mainitun kokouspalkkion lisäksi 50 % sanotun kokouspalkkion määrästä. Jos toimielin pitää samana kalenterivuorokautena useamman kuin yhden kokouksen, katsotaan ne kokouspalkkiota laskettaessa yhdeksi kokoukseksi, ellei kokousten välinen aika ole yli kaksi tuntia. 53 Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan palkkio Vaalilautakunnan puheenjohtajalle ja jäsenelle sekä vaalitoimikuntaan kuuluvalle maksetaan kultakin vaalitoimituspäivältä palkkiota, johon samalla sisältyy korvaus vaalitoimituksen päätyttyä suoritettavasta laskentatyöstä seuraavasti: a. puheenjohtajalle 120 euroa b. jäsenelle 80 euroa 54 Vuosipalkkiot Valtuuston, kunnanhallituksen ja alempana mainittujen lautakuntien puheenjohtajalle suoritetaan em. lisäksi puheenjohtajan tehtävistä palkkiota vuosittain seuraavasti: a. valtuuston puheenjohtajalle euroa b. valtuuston varapuheenjohtajille 700 euroa c. kunnanhallituksen puheenjohtajalle euroa d. kunnanhallituksen varapuheenjohtajille 700 euroa e. perusturvalautakunnan puheenjohtajalle 700 euroa f. sivistyslautakunnan puheenjohtajalle 700 euroa g. teknisen lautakunnan puheenjohtajalle 500 euroa h. tarkastuslautakunnan puheenjohtajalle 500 euroa i. keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle vaalivuosilta 400 euroa

21 21 Mikäli puheenjohtaja on estynyt hoitamasta tehtäviään, lakkaa hänen oikeutensa vuosipalkkioon, kun este on jatkunut yhdenjaksoisesti kuukauden. Tästä alkaen maksetaan varapuheenjohtajalle kutakin kalenterikuukautta kohden vuosipalkkion 365:s osa siihen saakka, kunnes puheenjohtaja pala hoitamaan tehtäviään. 55 Luottamushenkilösihteerin palkkio Toimielimen sihteerinä toimivalle luottamushenkilölle suoritetaan 50 :n 1 momentissa mainittu kokouspalkkio 50 %:lla korotettuna, jollei hän saa tehtävästään vuosi-, kuukausi- tai muuta eri palkkiota. 56 Katselmus, neuvottelu, toimitus Katselmuksesta, neuvottelusta tai muusta toimituksesta, johon kunnan toimielimen jäsen osallistuu toimielimen päätöksen perusteella ja josta laaditaan pöytäkirja tai muistio, maksetaan palkkiota 50 euroa. Yli kolme tuntia kestävän, edellä 1 momentissa mainittuun katselmukseen, neuvotteluun tai toimitukseen sovelletaan, mitä edellä 51 :ssä on määrätty. Toimielimen päättämiin koulutustilaisuuksiin ja seminaareihin osallistumisesta maksetaan 50 euron palkkio yli 4 tuntia kestävän tilaisuuden osalta ja 30 euron palkkio 4 tuntia tai sen alle kestävän tilaisuuden osalta. 57 Edustajainkokoukset Kuntien edustajainkokouksiin valittujen luottamushenkilöiden palkkiosta on voimassa mitä edellä 50 :ssä on määrätty valtuuston jäsenten palkkiosta. Valtuuston kokouksen pöytäkirjantarkastajille suoritetaan pöytäkirjan tarkastuksesta 30 euron palkkio. 58 Erityistehtävät Sellaisista luottamustehtävistä, joita ei ole mainittu tässä säännössä, kunnanhallitus määrää tarvittaessa palkkiot erikseen. 59 Ansionmenetyksen korvaus 1. Luottamushenkilölle suoritetaan korvausta säännöllisen työajan ansionmenetyksestä ja luottamustoimen vuoksi aiheutuvista 49 :ssä tarkoitetuista kustannuksista kultakin alkavalta tunnilta, ei kuitenkaan enemmältä kuin kahdeksalta tunnilta kalenterivuorokaudessa. Tuntikorvauksen enimmäismäärä on 30 euroa. Enimmäismäärää korotetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisen kulloisenkin prosentuaalisen yleiskorotuksen määrällä.

22 22 2. Saadakseen korvausta työansiomenetyksestä luottamushenkilön tulee esittää työnantajan todistus siitä. Todistuksesta on myös käytävä ilmi, että luottamustoimen hoitamiseen käytetty aika olisi ollut hänen työaikansa ja että hänelle ei makseta siltä ajalta palkkaa. 3. Luottamushenkilön, joka tekee ansio- tai muuta työtä olematta työsuhteessa taikka virka- tai muussa julkisoikeudellisessa toimisuhteessa, tulee esittää kirjallisesti riittävä selvitys ansionmenetyksestään. 4. Edellä 2 ja 3 kohdissa tarkoitettua todistusta tai selvitystä ei vaadita, jos tuntikorvauksen enimmäismäärä on 15 euroa. Enimmäismäärää korotetaan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisen kulloisenkin prosentuaalisen yleiskorotuksen määrällä. 5. Saadakseen korvausta kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon järjestämisestä tai muusta vastaavasta syystä, luottamushenkilön tulee esittää kirjallisesti riittävä selvitys tällaisista kustannuksista. Kustannusten enimmäismäärään noudatetaan mitä edellä 1 kohdassa on määrätty. 60 Vaatimuksen esittäminen Ansionmenetyksen ja kustannusten korvaamista koskeva vaatimus on esitettävä kolmen kuukauden kuluessa sille henkilölle, jolle voimassa olevien määräysten mukaan laskun hyväksyminen kuuluu. 61 Erinäisiä määräyksiä Tässä säännössä mainitut palkkiot maksetaan seuraavasti: kokouspalkkiot ja ansionmenetykset vähintään joka toinen kuukausi vuosipalkkiot ja valtuuston pöytäkirjantarkastajien palkkiot vuosittain joulukuussa. Luottamushenkilöiden kokousmatkoista ja muista luottamustoimen hoitamiseksi tehdyistä matkoista suoritetaan matkakustannusten korvausta, päivärahaa, ateriakorvausta, majoittumiskorvausta, yömatkarahaa ja kurssipäivärahaa soveltuvin osin kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Matkakustannuksia ei kuitenkaan suoriteta alle 5 km:n yhdensuuntaisista kokousmatkoista. 8. luku Muut määräykset

23 23 62 Tiedottaminen Kunnan tiedottamista johtaa kunnanhallitus, joka hyväksyy tarvittaessa yleiset ohjeet kunnan tiedottamisen periaatteista ja päättää tiedottamisesta vastaavista kunnan viranhaltijoista. 63 Kunnan asukkaiden aloitteet Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun. Kunnanhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueilla tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä tiedot kunnanhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä tavalla. 64 Kunnan nimenkirjoitus ja asiakirjojen allekirjoittaminen Kunnan puolesta tehtävät sopimukset ja annettavat sitoumukset allekirjoittaa kunnanhallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai kunnanjohtaja ja varmentaa hallintojohtaja tai asianomaisen osaston päällikkö, jollei kunnanhallitus ole valtuuttanut toisia henkilöitä. Kunnanhallituksen toimituskirjat ja kirjelmät allekirjoittaa kunnanjohtaja ja varmentaa hallintojohtaja tai asianomaisen osaston päällikkö tai kunnanhallituksen määräämä muu viranhaltija. Toimielimen puheenjohtaja tai pöytäkirjanpitäjä voi yksin toimielimen määräämissä rajoissa allekirjoittaa toimielimen päätökseen perustuvat asiakirjat. Toimielimen hallinnassa olevista asiakirjoista annettavat otteet ja jäljennökset voi toimielimen pöytäkirjanpitäjä yksin todistaa oikeaksi. Valmistelua koskevat asiakirjat allekirjoittaa valmistelija. 65 Asiakirjoista perittävät lunastukset ja niiden antamisesta julkisuudesta annetussa laissa säädetyllä tavalla perittävät maksut Kunnanhallitus päättää asiakirjoista perittävistä lunastuksesta ja lähettämisestä sekä niiden antamisesta perittävistä maksuista seuraavien periaatteiden mukaisesti: a. Tavanomaisen tiedon antamisesta pöytäkirjasta, kopiosta tai muusta tulosteesta peritään sivukohtainen maksu. b. Erityistoimenpiteitä vaativan tiedon antamisesta asiakirjasta, kopiosta tai muusta tulosteesta peritään kiinteä perusmaksu, joka voidaan tarvittaessa porrastaa tiedonhaun vaativuuden mukaan.

24 24 Perusmaksun lisäksi peritään sivukohtainen maksu. c. Jos asiakirja ei ole yksilöitävissä ja löydettävissä viranomaisen julkisuuslain mukaisesti pitämästä asiakirjarekisteristä ja tiedonhaun erityistoimenpiteitä vaativa tieto asiakirjasta annetaan suullisesti tai antamalla asiakirja viranomaisen luona luettavaksi tai jäljennettäväksi taikka lähettämällä se sähköpostin välityksellä, aiheutuneita kustannuksia vastaavana maksuna peritään vain kiinteä perusmaksu tarvittaessa tiedonhaun vaativuuden mukaan porrastettuna. d. Asiakirjan antamisesta viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 9 ja 11 :ien nojalla ei peritä maksua kun ko. lain 34 :n mukaiset edellytykset täyttyvät. 9. luku Voimaantulo Tämä hallintosääntö astuu voimaan lukien muilta osin, paitsi LUKU 7/Palkkiot ja korvaukset astuu voimaan lukien. Tällä hallintosäännöllä kumotaan valtuuston hyväksymä hallintosääntö.

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

Hallintosääntö. Ylöjärven kaupunki. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 (8) Ylöjärven kaupunki Hallintosääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt x.x.2014 Voimaantulo 01.01.2015 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä

Lisätiedot

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)

(KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ

SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 3.9.2012 SIUNTION KUNNAN HALLINTOSÄÄNTÖ 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kunnan päätöksenteko- ja kokousmenettelystä.

Lisätiedot

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1.

Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot. 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset. Voimaantulo 1.1. Pornaisten kunnan LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.1.2019 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

MERIJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ MERIJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 1.3.2017 4 Voimaantulopäivämäärä 1.6.2017 (8 29.3.2017) 1 Soveltamisala 1. Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkioita luottamustoimen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Valtuusto 29.5.2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty:..2017 Voimaantulo: 1.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 1.2.2010 Valtuusto 17.2.2010 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala.. 1 Palkkiot 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

MARTTILAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

MARTTILAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ MARTTILAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 29.5.2017 Voimaantulopäivämäärä 1.6.2017 MARTTILAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 29.5.2017 Voimaantulopäivämäärä

Lisätiedot

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ PUNKALAITUMEN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA 1 2 KOKOUSPALKKIOT.1 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET.2 4 VUOSIPALKKIOT..2 5 MUUN PALKKION MAKSAMINEN.3

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ IIN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 2.5.2017 Kunnanvaltuusto 15.5.2017 2 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö 1 SUONENJOEN KAUPUNKI P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.06.2017 67 Voimaantulo: 1.6.2017 1 Soveltamisala Tätä sääntöä sovelletaan kaupungin luottamustehtävissä toimiviin henkilöihin

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KÄRSÄMÄEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KÄRSÄMÄEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 18.12.2012 ( 148) Voimaantulopäivämäärä: 21.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 1. Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34

PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus / 204 Kunnanvaltuusto / 34 PARIKKALAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 6.11.2012 / 204 Kunnanvaltuusto 15.11.2012 / 34 2 Sisällys 1... 3 Soveltamisala... 3 2... 3 Kokouspalkkiot... 3 3... 3 Samana päivänä

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄRANNAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 9.12.1996, muutos 15.12.1997, muutos 31.1.2005, muutos 15.11.2010, muutos 14.11.2011, muutos 23.6.2014 Voimaantulopäivämäärä 1.1.1997,

Lisätiedot

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Savitaipaleen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.3.2019 5 Voimaantulo 1.4.2019 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala...3 2 Kokouspalkkiot...3 3 Samana päivänä pidetyt

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ

YLITORNION KUNNAN LUOTTAMUSHENKI- LÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä sekä kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 1.12.2008 279 Valtuusto 16.12.2008 73 2 UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo

MÄNTYHARJUN KUNTA Kh Kv liite 3. Palkkiosääntö. Kvalt hyväksynyt Voimaantulo MÄNTYHARJUN KUNTA Kh 10.12.2012 Kv 30.1.2013 liite 3 Palkkiosääntö Kvalt hyväksynyt 30.1.2013 25 Voimaantulo 1.2.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHÄJOEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 14.11.2016 Valtuusto 14.12.2016 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 2 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite Kvalt 17.12.2012 JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa Voimaantulo 1.1.2013 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksyjä Valtuusto 25.8.2017 Laatija Hallitus 11.8.2017 1 Sisällys 1. Päätöshistoria ja voimaantulo... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Kokouspalkkiot... 2 4. Samana päivänä

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ

MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ MERIKARVIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- SÄÄNTÖ Valtuuston 17.12.2012 76 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PYHÄRANNAN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOT VALTUUSTOKAUDELLA 2017-2021 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNNAN. PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA. Hyväksytty: Kvalt Muutos: Kvalt

KIVIJÄRVEN KUNNAN. PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA. Hyväksytty: Kvalt Muutos: Kvalt 1 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT ja KORVAUKSET LUOTTAMUSTOIMEN HOITAMISESTA 1.6.2017 Hyväksytty: Kvalt 22.05.2017 8 Muutos: Kvalt 18.12.2017 63 2 KIVIJÄRVEN KUNNAN PALKKIOT JA KORVAUKSET LUOTTAMUSTOI- MEN

Lisätiedot

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

VEHMAAN KUNTA. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö VEHMAAN KUNTA Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö Valtuuston 11.11.2013,.. hyväksymä. 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Seinäjoen kaupungin hallintosääntö I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko- ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella

Lisätiedot

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Palkkiosääntö 1 Liite JOUTSAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 2017 Voimaantulo 1.6.2017 alkaen 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 5.6.2017 ( 48) Voimaantulo 15.6.2017 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan Kuntalain (410/2015, 82 ) mukaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Espoon kaupungin hallintosääntö 1.6 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuusto 8.12.2008 Voimaan 1.1.2009 Valtuusto 24.5.2010 Voimaan 1.1.2011 Viimeksi muutettu Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.3.2012 21 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

valtuusto, kunnanhallitus ja konsernijaosto 80 eur 100 eur muut toimielimet lautakunnat (pl. vaalilautakunnat), niiden jaostot

valtuusto, kunnanhallitus ja konsernijaosto 80 eur 100 eur muut toimielimet lautakunnat (pl. vaalilautakunnat), niiden jaostot V OSA Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 17 luku Palkkiot ja korvaukset 135 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ

Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Rautavaaran kunta LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALK- KIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 20.10.2014 250 Kunnanvaltuusto 17.11.2014 44 Kunnanhallitus 9.12.2014 307 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 60 Voimaantulo 1.1.2015 2 PALKKIOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo:

HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous Yhtymäkokous (muutos 46) Voimaantulo: Sivu 1/8 VAALIJALAN KUNTAYHTYMÄ HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Yhtymäkokous 2.11.2011 Yhtymäkokous 7.11.2012 (muutos 46) Voimaantulo: 1.1.2012 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen Hallintosäännössä

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4)

LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4) LAIHIAN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 (4) Kunnanvaltuuston hyväksymä 15.12.2008 125 Voimaantulopäivämäärä 01.01.2009 Muutos vuodeksi 2014 Kv 16.12.2013 102 Muutos vuodeksi 2015 Kv 10.11.2014

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Muonion kunta Sääntö 1 (6) Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty x) Voimaantulo 1.1.2013 x) Hyväksytty 20.9.1993 ja tarkistettu 29.1.1999, 25.2.2002, 12.12.2005, 26.1.2009 ja Muonion kunta Sääntö

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6.

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6. 1 TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 20.03.2017 Kunnanvaltuusto 29.05.2017 37 Voimaantulo 1.6.2017 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto 15.6.2009 112 Voimaantulopv 21.7.2009 (3 ja 6 ) Valtuusto 22.11.2010 124 Voimaantulopv 1.1.2011 (3 ja 6 ) Valtuusto 7.12.2010

Lisätiedot

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä Kunnanhallitus 12.12.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 21.11.2017 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301

Lapuan kaupunki. Hallintosääntö. Nro 301 Lapuan kaupunki Hallintosääntö Nro 301 Hyväksytty Kv 7.6.2010 6 Voimaantulo 1.8.2010 Muutettu 14.1.2013 9, 1.1.2013 alkaen Sisällysluettelo Sivu 1. luku Yleiset määräykset 1 2. luku Kokousmenettely 1 3.

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kunnanvaltuusto 28.2.2006 5. Muutettu 9.12.2008 12 ja 9.11.2010 :t 7 ja 12 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala..2 2 Kokouspalkkiot 2 3 Samana

Lisätiedot

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty valtuusto 11.4.2011 Voimaantulo 1.5.2011 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Kvalt 3.12.2012 ( 62) Voimaantulo 1.1.2013 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulopäivä 1.6.2017 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Kurikan kaupungin hallintosääntö

Kurikan kaupungin hallintosääntö Kurikan kaupungin hallintosääntö Hyväksytty 20.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011 1 Luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään päätöksenteko- ja

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 02 HENKILÖSTÖASIAT LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA 2013 MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuusto 18.6.2012/36 Voimaantulo 1.1.2013

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.6.2017 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 30.1.2017 5 Sisällys 1... 3 SOVELTAMISALA... 3 2... 3 KOKOUSPALKKIOT... 3 3... 4 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET... 4

Lisätiedot

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Karstulan kunta. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.6.2019 Kunnanhallitus 6.5.2019 135 Kunnanvaltuusto 20.5.2019 28 Voimaantulo 1.6.2019 1 1.1.2018 - sisällysluettelo Sisällysluettelo 1.6.2019 alkaen... 1 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely

II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely Espoon kaupungin hallintosääntö 2017 1 (5) II Hallinto, päätöksenteko ja kokousmenettely 1 Kokousmenettely Tämän luvun 2-11 :ien kokousmenettelyä koskevia määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuun ottamatta

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus

Lisätiedot

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE

ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE ILOMANTSIN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ VALTUUSTOKAUDELLE 2017-2021 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 KANNUKSEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 12.12.2012 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 1 SOVELTAMISALA Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen):

2 Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan jäsenille palkkiota seuraavasti (palkkio sisältää sähköisen kokoushallinnan kulukorvauksen): NURMIJÄRVEN KUNNAN KOKOUSPALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 31.5.2017 48, voimaantulo 1.6.2017 1 SOVELTAMISALA 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta ja korvausta

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7)

POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN 1 (7) Valtuuston 15.12.2003 hyväksymä ja 1.1.2004 voimaan tuleva - päivitys 23.10.2006 - päivitys 9.6.2014 HALLINTOSÄÄNTÖ 1. LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön

Lisätiedot

Luottamustointen palkkiosääntö. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa

Luottamustointen palkkiosääntö. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa Luottamustointen palkkiosääntö Hyväksytty kaupunginvaltuustossa LUOTTAMUSTOINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä

Lisätiedot

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa.

Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Riihimäen kaupunki SÄÄNNÖT RIIHIMÄEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty 9.12.2013 Voimaantulo 1.1.2014 1 luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2 luku Kokousmenettely

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulo 1.6.2017 1 SIIKAJOEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto on hyväksynyt: Voimaantulo: 1.6.2017 1

Lisätiedot

KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ KITTILÄN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kvalt 8.4.2013 37 Voimaantulo: 1.5.2013 1 SOVELTAMISALA Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta,

Lisätiedot

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto,

Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö. Salon kaupunginvaltuusto, Salon kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiosääntö Salon kaupunginvaltuusto, 20.5.2013 83 698/01.02.01/2013 2(6) Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala 3 2 Kokouspalkkiot 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset

Lisätiedot

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA

PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA Järjestelytoimikunnan hyväksymä 16.9.2008 Valtuuston vahvistama 12.11.2008 Astuu voimaan 1.1.2009 Valtuusto muuttanut 17.6.2009 Valtuusto muuttanut 12.12.2012 Valtuusto

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 12.4.2007 23 Voimaantulo 1.4.2007 2 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymän hallitus 28.4.2006 50 ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN HALLINTOSÄÄNTÖ 1. luku TOIMINTAA OHJAAVA SÄÄNNÖSTÖ 1 Kuntayhtymän hallinnon järjestämisessä noudatetaan tämän säännön määräyksiä, jollei muualla

Lisätiedot

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö. (KV hyväksynyt Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN H A L L I N T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 12.6.1995. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ

KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) PALKKIOSÄÄNTÖ KITEEN KAUPUNGIN KITEEN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2 (5) Hyväksytty KV 16.12.2013 126 Voimaantulo 1.1.2014 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3 ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.10.2005 Voimaantulo: 1.1.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN

Lisätiedot

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Haapajärven kaupunki. Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Haapajärven kaupunki Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginhallitus, Kaupunginvaltuusto 14.11.2011 66 1.11.2011 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Luottamushenkilölle suoritetaan

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. valtuustokaudelle

HANKASALMEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. valtuustokaudelle HANKASALMEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ valtuustokaudelle 2017-2021 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.5.2017 1 Soveltamisala 1. Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty

Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Hyväksytty Juupajoen kunta PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty 29.10.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 4 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 102 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta sekä korvausta ansionmenetyksestä ja

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Voimaantulopäivä Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 29.5.2017 53 1.6.2017 1 Soveltamisala Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö

VÖYRIN KUNTA. Palkkiosääntö VÖYRIN KUNTA Palkkiosääntö Hyväksytty kunnanvaltuustossa 4.10.2012, 58 Astuu voimaan 1.1.2013 VÖYRIN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 2 1 SOVELTAMISALA Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI. Palkkiosääntö. Khall x Kvalt xx.xx.2017 x

HAAPAVEDEN KAUPUNKI. Palkkiosääntö. Khall x Kvalt xx.xx.2017 x HAAPAVEDEN KAUPUNKI Palkkiosääntö Khall 10.4.2017 x Kvalt xx.xx.2017 x I LUKU 1 Soveltamisala 2 Maksaminen II LUKU 3 Kokouspalkkiot Yleistä Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö

Seinäjoen kaupungin hallintosääntö 1 Seinäjoen kaupungin hallintosääntö Valtuuston 18.2.2013 22 hyväksymä. Tarkennukset 27.10.2014 106 15.12.2014 141 16.2.2015 17 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja johtosäännöt

Lisätiedot

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 3 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Seutuhallitus 3.12.2009 205 Seutuvaltuusto 11.12.2009 31 1 Soveltamisala 1) Tätä sääntöä sovelletaan a) yhtymävaltuuston jäseniin b) yhtymähallituksen jäseniin c) tarkastuslautakuntaan

Lisätiedot

Peimarin koulutuskuntayhtymä PALKKIOSÄÄNTÖ. voimaan Täydennetty 4 / Muutettu 2 / Täydennetty 8 / 1.1.

Peimarin koulutuskuntayhtymä PALKKIOSÄÄNTÖ. voimaan Täydennetty 4 / Muutettu 2 / Täydennetty 8 / 1.1. Liite 6 Yhtymävaltuusto 18.6.2019 11 Peimarin koulutuskuntayhtymä PALKKIOSÄÄNTÖ voimaan 1.1.2011 Täydennetty 4 /1.1.2014 Muutettu 2 / 1.1.2019 Täydennetty 8 / 1.1.2019 Voimaan 1.1.2011 Yhtymähallitus 19.4.2011

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö. valtuustokaudelle

Hankasalmen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö. valtuustokaudelle Hankasalmen kunnan luottamushenkilöiden palkkiosääntö valtuustokaudelle 2013 2016 Hyväksytty kunnanvaltuustossa 10.12.2012 1 1 Soveltamisala 1. Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hall. 15.11.2016 Valt. 23.11.2016 Voimassaolo: valtuustokausi 2017-2021 1 1 Soveltamisala Kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO-JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO-JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 56 ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO-JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 1.6.2017 Voimaantulo 1.6.2017 57 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot Itä-Savon koulutuskuntayhtymän

Lisätiedot

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 )

TARKASTUSSÄÄNTÖ JOKIOISTEN KUNTA. Hyväksytty Jokioisten kunnan valtuusto Muutos Jokioisten kunnan valtuusto (muutettu 2 ) Tarkastussääntö 1 JOKIOISTEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ 2 VALVONTAJÄRJESTELMÄ 2 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta 2 TARKASTUSLAUTAKUNTA 2 2 Lautakunnan kokoonpano 2 3 Lautakunnan kokoukset 2 4 Lautakunnan tehtävät

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 17.6.2013 Voimaantulopäivä 1.8.2013 I LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt Hallintosäännössä määrätään

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 10.12.2012 355 Kunnanvaltuusto 17.12.2012 93 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET Sipoon kunnan hallintosääntö V OSA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET 18 Luku Palkkiosääntö 157 Säännössä tarkoitetut palkkiot ja korvaukset Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 26.11.2012 Voimaantulo 1.1.2013 Sisällysluettelo: ORIVEDEN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala...3

Lisätiedot

1. Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiot seuraavasti: A. kaupunginvaltuusto, - hallitus ja sen jaostot sekä tarkastuslautakunta 45

1. Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiot seuraavasti: A. kaupunginvaltuusto, - hallitus ja sen jaostot sekä tarkastuslautakunta 45 NIVALAN KAUPUNKI LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 17.12.2008 48 Voimaantulopäivä: 1.1.2009 1 SOVELTAMISALA 2 KOKOUSPALKKIOT Kaupungin luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä.

Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä. Hallintosääntö Kuopion kaupungin HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU, YLEISET MÄÄRÄYKSET Kaupungin hallinto ja johtosäännöt Tässä hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto 9.12.2014 62 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 2 3 Yli kolme tuntia kestävät ja samana päivänä pidettävät kokoukset

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan tämän säännön mukaisesti palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista,

Lisätiedot

1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Valtuuston hyväksymä

1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Valtuuston hyväksymä 1 (5) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston 14.9.1990 hyväksymä 1 Palkkiot

Lisätiedot

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA

SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA 1.2 HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuuston 12. päivänä marraskuuta 2008/23 hyväksymä ja valtuuston 11. päivänä marraskuuta 2013/38 tarkastama I LUKU YLEISET

Lisätiedot

Alajärven kaupunki. Alajärven kaupungin hallintosääntö. Hallintosääntö. 1. luku. Yleiset määräykset

Alajärven kaupunki. Alajärven kaupungin hallintosääntö. Hallintosääntö. 1. luku. Yleiset määräykset Alajärven kaupunki Kvalt 29.10.2012 70 Hallintosääntö Voimaantulo 1.11.2012 1 Alajärven kaupungin hallintosääntö 1. luku Yleiset määräykset 1 Hallintosäännön soveltaminen ja kaupungin johtosäännöt 2. luku

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

Liite 6 Valtuusto 12.12.2014 ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: ULVILAN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Voimaantulo: 1.1.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU.. 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 1 HALLINTOSÄÄNNÖN SOVELTAMINEN JA KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT. 1 2. LUKU 1 KOKOUSMENETTELY....

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 1. HALLINTOSÄÄNTÖ 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 6. HUITTISTEN

Lisätiedot