HYVIN SUUNNITELTU ONKIN JO TEHTY

Transkriptio

1 HYVIN SUUNNITELTU ONKIN JO TEHTY Välityömarkkinat itäsuomalaisten työmarkkinatoimijoiden näkökulmasta Anita Mattila

2 Toimitus: Anu Tiilikainen-Tervaniemi, Riikka Jumppanen ja Katariina Saarela Taitto: Keski-Suomen Painotuote Oy ISBN (sid.) ISBN (PDF) Kopijyvä Oy Jyväskylä 2007

3 Sisällysluettelo TIIVISTELMÄ JOHDANTO AKTIIVINEN JA OHJELMALLINEN TYÖVOIMAPOLITIIKKA Paikalliset työmarkkinat Vaikeasti työllistyvien henkilöiden työttömyys VÄLITYÖMARKKINASELVITYKSEN SUORITTAMINEN VÄLITYÖMARKKINAT SEUDULLISISSA, PAIKALLISISSA TAI KUNNALLISISSA TYÖLLISYYSSTRATEGIOISSA Välityömarkkinat rakenteena Työllistymisen edistäminen VÄLITYÖMARKKINAT ITÄ-SUOMEN YHTEISÖJEN, SOSIAALISTEN YRITYSTEN JA YRITYSTEN NÄKÖKULMASTA YHTEENVETO JA POHDINTA KIRJALLISUUS KUVIOT KUVIO 1. Paikallinen hanke- ja strategiatyöskentelyn ohjausjärjestelmä KUVIO 2 Välityömarkkinat KUVIO 3. Työllistymistä tukevat tavoitteet KUVIO 4. Työelämän suhteet ja töiden luonne KUVIO 5. Järjestöjen suhde yksityiseen, julkiseen ja kolmanteen sektoriin KUVIO 6. Sosiaalisen integraation ja työllisyyden mallit TAULUKOT TAULUKKO 1. Paikallisten työmarkkinoiden rakenne TAULUKKO 2. Vaikeasti työllistyvien palvelut ja tukitoimet TAULUKKO 3. Itä-Suomen alueen yhdistysten, sosiaalisten yritysten ja yritysten tavoitteet välityömarkkinoiden kehittämisessä ja työllisyyden edistämisessä LIITTEET LIITE 1. Kysely Itä-Suomen yhteisöille, sosiaalisille yrityksille ja yrityksille LIITE 2. Välityömarkkinatselvityksen kohdejoukko... 50

4

5 TIIVISTELMÄ Tässä selvitystyössä välityömarkkinoita ja välityömarkkinoiden kehittämistä tarkastellaan Itä-Suomen alueella toimivien yhteisöjen, sosiaalisten yritysten ja yritysten näkökulmasta. Välityömarkkinoiden kehittämistä analysoidaan toiminnan tavoitteiden, sisältöjen ja menettelytapojen näkökulmasta. Selvitystyössä käytetään työpolitiikan tutkimuskirjallisuutta ja työpolitiikan ohjelmia sekä Itä-Suomen alueen työmarkkinatoimijoilta kerättyä aineistoa. Selvitystyö sisältyy Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n hallinnoimaan ESR/ Equal -rahoitteiseen 3Points -kehittämiskumppanuuden StartPoint -projektiin. Välityömarkkinoiden käsite on poliittis-hallinnollinen eikä sillä ole yksiselitteistä vastinetta yhteiskuntatieteellisessä kirjallisuudessa. Välityömarkkinoiden käsitettä käytetään väljästi sekä kokoavana metakäsitteenä että työllisyystoimintaa suuntaavana ja kehittävänä instrumentaalisena käsitteenä. Välityömarkkinat toimivat alueellisessa ja paikallisessa kontekstissa työttömyyden ja työllisyyden välissä ja rajapinnoilla. Välityömarkkinoilla viitataan työmarkkinoiden rakenteelliseen kehitystyöhön, jossa on yhä selvemmin korostettu jakoa välittäviin ja siirtymätyömarkkinoihin, mikä saattaa syventää sosiaalisia jakoja. Käsitteen ongelmana on sen abstraktisuus, määritelmällinen rajattomuus ja heikko status. Työllisyysohjelmissa ja -strategioissa korostetaan välityömarkkinoiden rakenteen kehittämistä pysyväksi osaksi alueiden työmarkkinoita. Avoimeksi jää, miten ja mitkä alueelliset tai paikalliset ominaispiirteet tai indikaattorit otetaan suunnittelutyön pohjaksi. Tähän selvitykseen vastanneet työmarkkinatoimijat ovat osallistuneet varsin vähän oman alueensa työllisyysstrategiseen suunnitteluun. Miten siis paikalliset tarpeet ja paikallistalouden kehittämisen näkökulmat otetaan huomioon laajemmissa suunnitelmissa? Millä tavalla ESR-ohjelmat ovat kunta- ja palvelurakenneuudistusten tukena? Itä-Suomen alueella toimivien yleishyödyllisten yhdistysten suunnitelmissa korostuvat osallistuminen yhteiseen hankkeeseen, jonka kautta on mahdollista saada tukea myös johtamiseen ja työsuhteiden laadun kehittämiseen. Omaksi vahvuudekseen yhdistykset nostavat esiin haasteellisten ryhmien työllistämiseen ja sosiaaliseen kuntouttamiseen liittyvän erityisosaamisen. Yhdistykset korostavat toisaalta yleishyödyllisen toiminnan kehittämisen tärkeyttä toisaalta miettivät palvelujen tuottamisen mahdollisuutta. Sosiaalisten yritysten tavoitteena on vahvistaa taloudellisesti kannattavaa toimintaa ja omaa työmarkkina-asemaa tuomalla esiin myös toiminnan sosiaalisia ominaispiirteitä. Vahvuutenaan sosiaaliset yritykset pitävät liiketaloudellista ja työnantajuuteen liittyvää osaamista sekä työhön valmennuksen osaamista, jonka avulla työntekijöitä autetaan työllistymään myös muissa yrityksissä avautuviin työpaikkoihin. Sosiaaliset yritykset osallistuvat yhdistyksiä useammin alueensa työllisyysstrategiseen suunnitteluun. Yritykset näkevät omat mahdollisuutensa pitkäaikaistyöttömän työllistämisessä tilanteessa, jossa henkilön toiminta- ja työkykyä on vahvistettu palveluprosessin kuluessa. Yritysten mukaan on tärkeä pidentää työvoimapoliittisten toimenpiteiden kestoa ja parantaa niiden vaikuttavuutta. Työvoiman saannin turvaamiseksi tulee edistää työperäistä

6 maahanmuuttoa ja tiivistää yhteistyötä oppilaitosten kanssa työelämälähtöisen koulutuksen kehittämiseksi. Yrittäjäjärjestöt ovat osallistuneet alueellisten ja seudullisten työllisyysohjelmien valmisteluun. Välityömarkkinoiden kehittämishankkeet käynnistyvät Suomessa tilanteessa, jossa työttömyys on laskenut jo pitkään ja työvoiman eläkkeelle siirtyminen on alkanut kiihtyä. Mainittua taustaa vasten välityömarkkinoiden kehittämishankkeet käynnistyvät myöhässä. Tämä saattaa johtaa toimenpiteiden uudelleenarviointiin ja -suuntaamiseen, mikäli välityömarkkinoiden kehittämistyön tuloksena muodostuvat toimintatavat ja rakennelmat ovat riittävän joustavia. Välityömarkkinoiden kehittämisessä huomiotta ovat jäämässä työvoiman kysyntään vaikuttavat uudistukset, jolloin olisi puututtava kilpailukykyä (ja työkykyä) korostavan yhteiskunnan ja talousjärjestelmän keskeisiin paradigmoihin. Toinen kriittinen kysymys liittyy kuntien ja alueviranomaisten mahdolliseen alibudjetoinnin problematiikkaan eli siihen korvataanko välityömarkkinoiden kehittämishankkeilla sellaisia mekanismeja, jotka lähtökohtaisesti kuuluvat muille toimijoille.

7 1 JOHDANTO Vaikka työllisyysaste on viime vuosina tasaisesti noussut, se on edelleen alempana mitä täystyöllisyys ja hyvinvointiyhteiskunnan kestävä rahoitus edellyttäisi. Kohentunut työllisyys on aiheutunut sekä alentuneesta työttömyydestä että kasvaneesta työvoiman tarjonnasta. Viime vuosina huomio on kiinnittynyt työttömyyden rakenteellisiin piirteisiin, joilla on tarkoitettu työvoiman tarjonnan ja kysynnän kohtaantoon liittyviä kysymyksiä sekä alityöllisyyden aiheuttamiin haasteisiin. Suotuisan työllisyyskehityksen peruskysymykseksi on noussut työvoiman kysynnän ja tarjonnan nykyistä parempi vastaavuus. Työministeriö on asettanut tavoitteeksi rakenteellisen työttömyyden poistamisen välityömarkkinoita kehittämällä vuoteen 2011 mennessä, mikä on tärkeää, sillä vuoden 2010 jälkeen työikäinen väestö alkaa vähentyä ja työvoiman kysyntä kiihtyä. Vallitsevaa työttömyystilannetta luonnehtivat työttömyyden keston pitkittyminen, ikääntyvien työnhakijoiden määrän nouseminen ja työttömyyden alueellisten ja paikallisten erojen korostuminen. Samaan aikaan työpaikkarakenteen muutokset, kasvavat työn vaativuustekijät ja tuotannollisten odotusten kasvu hankaloittavat ikääntyvän työntekijän, työkyvystä osan menettäneen työntekijän, vammaisen tai vajaakuntoisen työntekijän, vanhentuneen tai alhaisen ammattitaidon omaavan työntekijän pysymistä tai palaamista työmarkkinoille. Välityömarkkinoiden kehittämisessä on kysymys pitkäaikaisempien työllistämisratkaisujen löytämisestä ja työn mukauttamisessa työntekijän toimintakykyä vastaavaksi sekä rakenteellisen työttömyysongelman ratkaisemisesta. Aktiivisen työvoimapolitiikan eräänä tavoitteena on ollut työttömän työnhakijan sitouttaminen työllistymistä tavoitteleviin toimiin. Vaikka tulokset ovat olleet enimmäkseen myönteisiä vain joka viides aktiivisiin toimenpiteisiin osallistunut työnhakija on työllistynyt avoimille työmarkkinoille kolmen kuukauden kuluttua työvoimakoulutuksesta tai tukityöllistämisjaksosta. Tällöin tukityöllistetyistä on ollut työttöminä % ja työvoimakoulutuksen suorittaneista 53 % (Hämäläinen 1998; Räisänen 1996; Välityömarkkinat apuna rakenteellisen työttömyyden alentamisessa 2007). Työllistymisosuudet ovat olleet korkeimmat Etelä-Suomen työvoimapiireissä ja matalimmat Pohjois- ja Itä-Suomen työvoimapiireissä. On kysytty, millaisia menetelmiä on käytetty ja millaisia tuloksia on saavutettu nimenomaan pitkäaikaistyöttömien aktivoinnissa. Ovatko käytetyt toimenpiteet olleet relevantteja työmarkkinoilla tapahtuviin muutoksiin nähden? Millaisiin työpaikkoihin ja minkä laatuisiin työtehtäviin työttömiä henkilöitä työllistetään? Työhallinnon tavoitteena on työllisyysasteen nostaminen 72 %:iin ja työttömyyden alentaminen 4 %:iin vuoteen 2011 mennessä. Työmarkkinoiden alueellisen eriytymisen jatkuessa on yhä tärkeämpää parantaa työhallinnon aluelähtöisyyttä yhdessä paikallisten työmarkkinatoimijoiden kanssa. Paikallisuudesta on tullut 1980-luvulta lähtien myös sosiaali- ja työpoliittisen tutkimuksen kohde. Välitason eri käytännöt ovat herättäneet kiin-

8 nostusta esimerkiksi Saksassa ja Pohjoismaissa. Empiirisillä tutkimuksilla on haettu käytännön ratkaisuja huolenpitoon ja työllistämiseen, jotka rakentuivat paikallisten verkostojen, yhteisöjen ja itseorganisoituvien projektien varaan (ks. Cronberg 1985). Julkisen ja yrityssektorin välitasoa kutsutaan useilla osin rinnakkaisilla osin päällekkäisillä käsitteillä. Käytettyjä käsitteitä ovat kolmas sektori, vapaaehtoissektori, sosiaalitalous, yhteisötalous ja kansalaisyhteiskunta (ks. esim. Helander 1998). Hyyryläinen ja Kangaspunta (1999, 11) nimittävät järjestöjä, säätiöitä ja osuuskuntia yhteisötaloudeksi paikallistalouden näkökulmasta. Työllisyysstrategisen suunnittelun tavoitteena on alueellisten ja paikallisten välityömarkkinoiden kehittäminen. Välityömarkkinoiden avulla kuvataan työmarkkinoiden ominaispiirteitä; rakennetta, tilaa ja työmarkkinatoimijoita ja niiden sijaintia ja tehtäviä suhteessa toisiinsa. Välityömarkkinoiden avulla parannetaan työllisyyttä. Välityömarkkinoilla tarkoitetaan avoimien työmarkkinoiden ja työttömyyden välissä olevia tuettuja palveluita, aktiivitoimenpiteitä ja niihin sisältyviä työtilaisuuksia. Tässä selvityksessä tarkastellaan välityömarkkinoiden käsitettä eri teorioiden valossa, politiikkaohjelmissa sekä paikallisten toimijoiden näkökulmasta. Tällöin huomio kohdistuu yhteisöihin, sosiaalisiin yrityksiin ja yrityksiin keskeisimpinä välityömarkkinoiden toimijoina ja työttömien työnhakijoiden työllistäjinä. Selvitystyön rakenne Välityömarkkinoiden käsitteellä viitataan työttömyyden ja työllisyyden väliin jäävään tilaan ja rakenteeseen. Käsitettä on mahdollista tarkastella monesta suunnasta ja rinnakkaisesta käsitteestä käsin. Tässä selvityksessä tarkastelu etenee teoreettisista luonnehdinnoista yksittäisten toimijoiden käsityksiin, jolloin työn painopisteeksi muodostuu Itä- Suomen alueen toimijoiden näkemykset välityömarkkinoiden kehittämisestä suhteessa oman työllistävän toiminnan tavoitteisiin. Tarkastelu etenee seuraavasti: Luvussa 2 luonnehditaan lyhyesti aktiivisen työvoimapolitiikan teoriaa ja siihen sisältyviä toimintamenetelmiä ja niiden vaikuttavuudesta nousseita kysymyksiä pitkäaikaistyöttömien näkökulmasta. Luvussa pohditaan myös ohjelmallisen työvoimapolitiikan oletuksia ja muotoutumista, minkä jälkeen siirrytään kuvaamaan paikallisten työmarkkinoiden teoriaa. Luvussa 3 esitellään kysymykset ja menetelmät, joilla tässä työssä haetaan vastauksia sekä kuvaillaan selvitystyön etenemisen prosessi. Luvuissa 4 ja 5 kuvataan selvitystyön tulokset. Luvussa 4 tarkastellaan työvoimapolitiikan strategisessa suunnittelussa välityömarkkinoiden kehittämiselle asetettuja tavoitteita. Suunnittelun tasoja edustavat kansallisen, seudullisen ja paikallisen tason työpolitiikan linjaukset. Tämän jälkeen välityömarkkinoita määritellään yhteisöjen, sosiaalisten yritysten ja yritysten teoreettisen tarkastelun avulla, jolloin kiinnitetään huomiota toiminnan tavoitteisiin ja sisältöihin. Luvussa 5 välityömarkkinoita kuvataan Itä-Suomen toimijoiden näkökulmasta. Luvun tiedot perustuvat yhteisöjen, sosiaalisten yritysten ja yritysten välityömarkkinoita ja työllistämistyön kehittämistä koskevaan kyselyyn. Luku 6 tiivistää keskeiset tulokset, niihin liittyvät pohdinnat ja avoimeksi jääneet kysymykset.

9 2 AKTIIVINEN JA OHJELMALLINEN TYÖVOIMAPOLITIIKKA Rehnin ja Meidnerin kehittämän aktiivisen työvoimapolitiikan mallin mukaan työvoimapolitiikan tavoitteisiin kuuluu työmarkkinoiden stabilisaatio-, allokaatio- ja tulonjakopoliittisia sekä valikoivia työllisyyspoliittisia tavoitteita. Lisäksi mallissa on korostettu aktiivisia toimia työmarkkinoiden toimivuuden parantamiseksi. (Sihto 1994.) Työvoimapolitiikan teoria ja käytännön toteuttamisen muodot ovat kuitenkin vaihdelleet taloudellisten ja poliittisten tilanteiden mukaan. Viime vuosina aktiivisen työvoimapolitiikan strategia on ymmärretty yhä enemmän työvoiman tarjontaan vaikuttamisena (Koistinen 1999, 326, 340). Suomessa harjoitettavaan työvoimapolitiikkaan vaikuttavat Ruotsin työpolitiikan linjaukset ja kokemukset, OECD:n suositukset sekä EU:n työvoimapoliittiset ohjelmat. Työvoimapoliittiset uudistukset ovat edenneet eri tavoin ja eri tahdissa, mutta kaikissa OECD-maissa suunta on ollut yhteneväinen; byrokratian vähentäminen, tulosjohtamisen korostaminen, palvelujen kilpailuttaminen ja palvelutarjonnan hajauttaminen siten, että julkiset ja yksityiset toimijat asettuvat rinnasteiseen asemaan. 1 Ohjelmallisesta ohjauksesta huolimatta EU:n politiikoissa on kuitenkin korostettu työvoima- ja sosiaalipolitiikan kuulumista subsidiariteetti-periaatteen mukaisesti kansalliselle ja enenevästi alueelliselle ja paikalliselle vastuulle. Työvoimapolitiikan tavoitteena tukea talouden kehitystä, edistää työmarkkinoiden toimivuutta ja tukea inhimillisen pääoman kehitystä ja käyttöönottoa. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden valikoima on laaja (Skog&Räisänen 1997). Aktiivinen työvoimapolitiikka käsittää työvoimapalvelut, liikkuvuuden edistämisen sekä työllistämistukiin perustuvan työllistämisen ja työvoimakoulutuksen. Tukityöhön, harjoitteluun, työvoimakoulutukseen ja vastaaviin toimenpiteisiin sijoittumisen laajuus kuvaa aktivointiastetta, mikä on viime aikoina ollut keskimäärin %. Aktiivisia työvoimapoliittisia toimenpiteitä on kritisoitu niiden heikon vaikuttavuuden vuoksi. Toisaalta työttömien henkilöiden osallisuuden lisääntymistä ja työllistymisen edellytysten säilyttämistä syrjäytymistä ehkäisemisellä on pidetty toimenpiteiden positiivisina joskin vaikeasti todennettavissa olevina vaikutuksina. 1 Jessopin (2002) mukaan keynesiläinen kansallisen hyvinvointivaltion malli sopii huonosti nykyiseen innovaatioita korostavaan globalisoituneeseen ja verkostoituneeseen talouteen. Mainittu malli onkin korvautumassa schumpeterian workfare postnational regiimillä, jossa hyvinvoinnin korostamisesta siirrytään työkyvyn tuottamiseen sekä positiivisten että negatiivisten sanktioiden avulla.

10 Projektit työvoimapoliittisten ohjelmien toteutuksessa Hyvinvointivointi- ja työvoimapalvelut ovat kehittyneet verkostomaisempaan ja yksilöllisempään suuntaan. Työllistämisohjelmat ja niihin sisältyvät työllistämisprojektit ovat syntyneet tähän tilanteeseen. Erityisesti Euroopan sosiaalirahasto on tehnyt pitkäaikaistyöttömiä aktivoivista projekteista näkyviä toimijoita paikallisissa hyvinvointiverkostoissa. Työllistämishankkeiden rahoitukseen käytetään myös kansallista rahoitusta esimerkiksi työhallinnon työllisyyspoliittisia projektitukia, jolloin painopiste on ollut kolmannen sektorin ja yhdistysten työllistäjäroolin kehittämisessä. Tavoite- ja puiteohjelmista johdetut hankkeet sijoittuvat paikallisten viranomaisten ja muiden toimijoiden välimaastoon ja ovat siinä mielessä toiminnallisesti joustavia, välittäviä rakenteita. Hakijoina saattavat olla julkisyhteisöt, tutkimus- ja oppilaitokset, yritykset, yhdistykset tai näiden tilapäiset yhteenliittymät eli konsortiot. (Sbarcea&Martins 2003.) Ohjelmien mukaisten työllisyys- ja toimintamallien väitetään edustavan uutta ja arvokasta hyvinvointipalvelua. Ne kehittävät omalla toimintarakennelmallaan ja työntekijäjoukollaan ideoita, käsitteitä, palveluita, toimintatapoja tai toimintamenetelmiä. Ne luovat uudenlaisia yhteistyönmuotoja, ylittävät sektoreita ja yhdistelevät erilaisia voimavaroja. Projektit tarjoavat työntekijöille ja työyhteisöille toisintoimimisen areenoita ja asiakkaille vahvempaa osallisuutta. (Aho ym ) Ohjelmista, rahastoista, sopimuksista, projekteista ja arvioinneista on muodostunut uudenlaista poliittis-hallinnollista käsitteistöä, jota on tutkittu vain vähäisessä määrin ja jolla on niukasti vastineita tieteellisissä teorioissa ja tutkimuskirjallisuudessa (Koistinen 1999). Keskeinen organisaatio on projekti ja sen juridinen ydin on sopimus. Projekteja rahoitetaan määräaikaisena ja määrärahoilla (ei siis kiinteillä budjettivaroilla), jonka syntyminen edellyttää hallintasuhteena sopimusta ja valvonta arviointia. Sopimuksen ja arvioinnin tavoitteiden määrittelemiseksi tarvitaan ohjelma, minkä resurssit turvataan rahastoilla (Rantala&Sulkunen 2006). Projektiyhteiskunnan hallinnan ydin on sopiminen hallintajärjestelmän kaikissa vaiheissa päätöksenteossa, tavoitteenasetteluissa, hankeasiakirjoissa, kumppaneiden ja viranomaisten kesken ja kansalaisten välillä. Sitouttaminen korostaa myös vähäosaisten toimijuutta. Projektitoiminnan kehittymisen myötä on syntynyt yleistaitoisten projektiammattilaisten ryhmä, jonka saattaa olla vaikea omaksua aatteellisten yhdistysten arvoja hankkeiden lähtökohdiksi (Sulkunen 2006, 17 38). Toisaalta voidaan kysyä, miten vapaasti aatteelliset yhteisöt ylipäätään saavat toimia toteuttaessaan ulkopuolisten rahoittajien projekteja. Paikalliset toimijat ovat keskeisessä asemassa määriteltäessä palvelujen paikallista ja alueellista tarvetta. Valtakunnallista sosiaalipolitiikkaa ei siis ole traditionaalisessa merkityksessä, vaan on lukematon määrä paikallisia ja alueellisia mahdollisuuksia. Hanke- ja strategiarahoitus mahdollistavat lakisääteisten julkisten palvelujen kehittämisen. Esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys ja Euroopan unionin rahastot on suunnattu nimenomaan perustoiminnan kehittämiseen paikallisella tasolla tunnistettavien tarpeiden mukaisesti. Keskusvallan vetäytyminen kuntien toiminnan normiohjauksesta on antanut tilaa paikalliselle ja alueelliselle sosiaalipolitiikalle. Yleiset tavoitteet on määritelty, mutta palveluiden järjestämisen tapa on jäänyt kuntien harkittavaksi. Paikallista sosiaalipolitiikkaa onkin rajoituttu ohjaamaan ennaltaehkäiseväksi ja työllistäväksi sekä yritykset että kol- 10

11 mannen sektorin toimijat mukaan ottavaksi (ks. esim. Lehto 2001; Hallituksen strategiaasiakirja 2004). KUVIO 1. Paikallinen hanke- ja strategiatyöskentelyn ohjausjärjestelmä (Lähde: Alavaikko 2006, 39 55) Paikallisiin lähtökohtiin ja asiakkaiden tarpeisiin perustuvien työllisyyttä ja osallisuutta edistävien mallien kehittämistyössä pyritään ottamaan huomioon niihin osallistuvien henkilöiden koulutus- ja työhistoria, elämäntilanne, henkilökohtaiset voimavarat ja tulevaisuuden suunnitelmat. Samoin on korostettu asiakkaiden tarvetta suojeluun, turvallisuuteen, selviytymisen tukemiseen sekä heidän omiin mahdollisuuksiin luottamiseen. 2 Työllistämisprojektien toimivuutta arvioidaan niiden muutosten suhteen, joita ne aikaansaavat asiakkaiden osallisuudessa, elämän- ja työllisyystilanteessa. Varsinkin kansalaisyhteiskunnan työllistäjäroolia edistävissä projekteissa yhdistyvät eettiset ja ekonomi- 2 Työllistämistä painottavat projektit korostavat yksilön aktivointia. Hankkeissa usein sovellettujen empowerment tai kulttuurisen innostamisen teorioiden mukaan yksilön tulee olla aktiivinen subjekti. Retorinen tavoite saattaa olla hyvin etäällä yksilön todellisuudesta ja realistisista mahdollisuuksista esimerkiksi silloin, kun hankkeiden asiakkaina ovat pitkälle syrjäytymisprosessiin ajautuneet henkilöt (Rantala 2006, ). 11

12 set tavoitteet, mikä osaltaan saattaa johtaa työn käsitteen ja projektien työllisyystavoitteiden nykyistä avarampaan määrittelyyn. Matthiesin (1999, 40 60) mukaan eettisten arvojen yksipuolinen korostaminen saattaisi johtaa idealisoivaan ja subjektiiviseen käsitykseen kansalaisyhteiskunnan toimintamahdollisuuksista ja ekonomisten arvojen korostaminen puolestaan talouden ja objektiivisen mitattavuuden korostamiseen. Elämänhallinnallisten taitojen lisääntyminen tukee projekteihin osallistuvien työttömien tulevia työmarkkinapolkuja, joita suunniteltaessa on realistisesti huomioitava erilaiset työmarkkinat ja niiden työntekijöilleen asettamat vaatimukset. Kaikkia työnhakijoita ei ole mahdollista kouluttaa tai työllistää esimerkiksi pitkää kouluttautumista edellyttäville ammattialoille, mutta monille löytyy ammattitaitoa vaativa, mielekäs ja haasteellinen työ pehmeämmiltä toissijaisilta työmarkkinoilta, joita nykyisin on ryhdytty määrittelemään välityömarkkinoiden käsitteellä. 2.1 Paikalliset työmarkkinat Työmarkkinat ovat yhtäältä kansainvälistyneet yhtäältä kiinnittyneet paikallisiin konteksteihin. Taloustieteet ja muut yhteiskuntatieteet tutkivat työmarkkinoiden alueellisia ja paikallisia rakenteita omista lähtökohdistaan. Taloustiede näkee alueelliset työllisyysja työttömyyserot kohtaanto-ongelmana tai rakennemuutos- ja suhdanneongelmana. Niinpä alueellisten työllisyyserojen voidaan katsoa aiheutuvan siitä, että työnhakijat ovat toisella alalla kuin avoimet työpaikat sekä siitä, että suhdannekehitys etenee eri tavoin ja eri tahdissa tuotantorakenteeltaan eriytyneissä aluetalouksissa. Paikallisia työmarkkinoita voidaan luonnehtia myös pelkästään sosiaalisten suhteiden instituutioita rakenteistavana järjestelmänä, jopa taloudesta riippumatta. Paikalliset työmarkkinat vaihtelevat kooltaan erilaisissa yhteiskuntakonteksteissa ja niiden rajat työvoiman ammatti- ja sosiaaliryhmän ja sukupuolen mukaan. Paikallisuutta hämärtävistä tekijöistä huolimatta voidaan paikallisten työmarkkinoiden käsitteen avulla tarkastella rajoja, joiden puitteissa työvoimaan kuuluvat ryhmät liikkuvat ja mieltävät omat työllistymismahdollisuutensa. Toisaalta tämä arkisen kokemuksen taso määrittää yhteiskunnallisia toimintoja vaikuttamalla esimerkiksi koulutus- ja työvoimaviranomaisten toimintaan. (Koistinen 1999, ) Näin palkkatyöhön osallistumista, työmarkkinoiden rakennetta ja toimintaa ohjaavat yhteiskunnan, alueen, sosiaalisen ryhmän ja yksilön arvot, tavoitteet, sosiaalinen asema ja hyvinvoinnin taso. Työllisyysjärjestelmä on työmarkkinoita laajempi käsite ja se tarjoaa työmarkkinoiden käsitettä kattavamman mahdollisuuden työmarkkinoiden prosessien, käytäntöjen ja ohjauksen tarkastelulle. Christiansen, Koistinen ja Kovalainen (1999, 433) määrittelevät työllisyysjärjestelmän produktiivisen ja reproduktiivisen työn järjestelmänä, joka sisältää myös erilaiset palkkatyön ja palkattoman työn muodot. Työllisyysjärjestelmän käsite tukee siten työmarkkinoiden artikulointia sosiaalisena järjestelmänä. Sosiaalisena järjestelmänä työmarkkinat käsittävät seuraavat ulottuvuudet: toimijat (työnantajat, työntekijät, yhteiskunnalliset instituutiot), sosiaaliset rakenteet (sosiaaliturva- ja koulutusjärjestelmät) ja toimintaympäristön (globaalit, kansalliset, paikalliset suhteet) (Koistinen 1999). Seuraavassa taulukossa mainittuja ominaisuuksia on täydennetty muutoksia aiheuttavien tekijöiden mukaan ottamisella. 12

13 TAULUKKO 1. Paikallisten työmarkkinoiden rakenne Paikallisten työmarkkinoiden rakenteelliset tekijät Väestö ja työvoima Tuotannolliset rakenteet Sosiaaliset rakenteet Alueellinen ulottuvuus Hyvinvointijärjestelmä ja -palvelut Keskeiset toimijat Dynaamiset elementit Rakenteellisten tekijöiden kuvaus Väestörakenne Työvoiman rakenne: ikä, sukupuoli, koulutus, ammatti Yritysrakenne Työllisen työvoiman sijoittuminen työnantajasektoreittain ja toimialoittain Perhejärjestelmä Sukupuolten tasa-arvo Sosiaaliset kerrostumat Alueellinen työnjako Alueelliset erot Globaalit, kansalliset ja paikalliset suhteet Paikallisten työmarkkinoiden rajaus Sosiaaliturvajärjestelmä Koulutusjärjestelmä Palvelut Työnantajat Työntekijät Yhteiskunnalliset instituutiot Syntyvyys, kuolleisuus ja muuttoliike Eri ikäryhmien asema työmarkkinoilla Työvoiman ammatillinen liikkuvuus Sukupuolten mukainen eriytyminen ammateittain ja toimialoittain Toimialojen kehityssuunnat Muutokset työsuhteissa (kesto, työaika) Työllisyyden ja työttömyyden taso (Lähde: Jolkkonen 2007) Paikallisia työmarkkinoita on kuvattu työssäkäyntialueiden ja pendelöinnin avulla. Työvoiman liikkuvuuden tukeminen sisältyy aktiivisen työvoimapolitiikan toimenpiteisiin. Liikkuvuutta lisäävä sosiaaliturva nojaa neljään elementtiin: joustaviin ja dynaamisiin työmarkkinoihin, korkeaan ja pitkäkestoiseen työttömyysturvaan, oikeuteen ja velvollisuuteen osallistua aktivointitoimiin tai työhön, jota tarjotaan työllisyyspolitiikan piirissä sekä työmarkkinapolitiikan alueellistamiseen. (Hyvinvointiohjelma ) Pendelöintiä analysoivissa tutkimuksissa on todettu pitkäaikaistyöttömyyden ja alhaisen koulutustason vähentävän halukkuutta hakeutua työhön toiselle paikkakunnalle. 13

14 Paikallinen osaaminen Pluralistisen hyvinvointiyhteiskunta-ajattelun mukaisesti yhteiskunnan toteutusvastuu on vähitellen eriytymässä useille toimijoille. Idealistisesti ajatellen järjestelmien tulisi ohjautua paikallisten tarpeiden mukaan. Valtiollisen kontrollin vähetessä arvellaan vapautuvan voimavaroja, jotka synnyttävät uusia toimintamalleja ja innovaatioita. Verkostoituminen nähdään alueellista kehitystä edistävänä ja uudistavana toimintamallina (Ståhle&Sotarauta 2003, 55). Paikallisten yhteisöjen tuottamalla sosiaalisella pääomalla katsotaan olevan yhteyttä ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn jopa enemmän kuin henkilökohtaisilla tiedoilla, taidoilla ja ominaisuuksilla (Hyyppä 2002). Napapiet ja Ghoshal (1998, ) jakavat sosiaalisen pääoman kolmeen komponenttiin eli strukturaaliseen, relationaaliseen ja kognitiiviseen. Ensimmäinen kuvaa verkostomaisia suhteita relationaalisen viitatessa niiden toimivuuteen. Kognitiivinen sosiaalinen pääoma realisoituu verkostosuhteissa toimivien yhteisenä kielenä ja koodeina, mikä tekee mahdolliseksi kollektiivisen oppimisen. Alueellisen oppimisprosessin suhteen puhutaan usein niin kutsutusta hiljaisesta tietotaidosta ja muista immateriaalisista voimavaroista, joiden välittymisen mekanismia edustavat paikalliset työmarkkinat ja ihmisten henkilökohtaiset yhteydet. Kansalaisjärjestöt ovat taloudellisesti merkittäviä toimijoita ja tuovat paikalliseen ja alueelliseen toimintaan varoja mm. EU:n rakennerahastoista. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa Hyvinvointi 2015-ohjelmassa (2007, 8; ks. myös Järjestöt sosiaali- ja terveyspolitiikan toimijoina Kansalaisjärjestötoiminnan strategia 2003) todetaan julkisen vallan luovan sääntelyn ja voimavarojen uudelleenjaon kautta edellytykset sille, että perhe-, työ- sekä lähi- ja paikallisyhteisöt ja kolmas sektori voivat kantaa osuutensa ihmisten hyvinvoinnista koskevasta yhteisvastuusta. Järjestöjen merkitystä ja roolia on viime vuosina korostettu erityisesti työllistäjänä. Paikallisille tasoille onkin muodostunut monikanavainen hyvinvointia ja työllisyyttä edistävä palvelumalli, jolloin yhtenäisen hyvinvointipolitiikan toteuttaminen ei ole enää mahdollista lisääntyneestä yhteistyöstä huolimatta. Toimiva kansalaisyhteiskunta ja järjestöt: Tuottavat sosiaalista pääomaa ja antavat tilaa altruismille Tarjoavat mahdollisuuden sosiaalisen identiteetin jäsentämiselle ja muodostamiselle ja sosiaaliselle koheesiolle Tarjoavat väyliä osallisuuden ja yhteisösuhteiden lisäämiselle ja tukevat myös marginalisoituneisiin tilanteisiin ajautuneita ihmisiä ja ihmisryhmiä Mahdollistavat sosiaalisten innovaatioiden luomisen. (Möttönen&Niemelä 2005, ) Kansalaisyhteiskunnan toimijoita luonnehditaan myös yhteisötalouden käsitteillä. Yhteisötalous on osuuskuntien, keskinäisten yhtiöiden, yhdistysten ja säätiöiden harjoittamaa taloudellista toimintaa, jonka tavoitteena on demokraattisen yhteistyön avulla edistää jäsenten ja ympäröivän yhteisön sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää hyvinvointia (Immonen 2006, 12). Yhteisötalouden tarve on ilmaistu painottamalla kansalaisten omatoimisuutta ja yhteistoimintaa paikallisyhteisöissä. Yhteisötalouden edistäminen on kirjattu EU:n ohjelma- 14

15 asiakirjoihin ja se on sisällytetty uusimpiin strategiasuunnitelmiin, joissa yhteisötalouden merkitys nähdään uusia työllistämisen ratkaisuja rakentavana (ks. esim. Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma vuosille ; Tampereen kaupunkiseudun työpoliittinen toimintaohjelma ; Kuopion seudun työllisyysohjelma ). 2.2 Vaikeasti työllistyvien henkilöiden työttömyys Pitkäaikaistyöttömät ja muut vaikeasti työllistyvät ovat palvelullisesti vaativassa tilanteessa. Pääosin hyvinvointivaltion laajentumisen kaudella rakennettu sektoroitunut palvelumalli ja nykyiset aktiivisen työvoimapolitiikan keinot auttavat vain osaa heistä. Vähätalon (1998) mukaan pitkäaikaistyöttömyys on merkinnyt usein pysyväksi muodostunutta tilapäisyyttä; satunnaisten työsuhteiden, työttömyyden, työhallinnon tukitöiden ja työvoimakoulutuksen vuorottelua. Työhallinnon ennusteiden mukaan vuonna 2004 alkanut työllisyyden kohentuminen jatkuu aiempaa hitaampana. Aikavälillä työllisyys ei kohene, koska eläkkeelle siirtymisen poistuma vähentää työvoiman tarjontaa eikä vapautuvia työpaikkoja vastaavasti täytetä. Työttömyyden ennustetaan laskevan edelleen. Tavoitteeksi on asetettu pitkäaikaistyöttömyyden ratkaiseminen vuoteen 2012 mennessä. (Työhallinnon toimintaja taloussuunnitelma vuosille , ) Työvoiman vähentymisen ei arvioida johtavan määrälliseen työvoimapulaan. Laadulliseen työvoimapulaan pyritään vastaamaan työvoiman osaamista ja liikkuvuutta edistämällä. Vuonna 2006 työvoimatoimistoissa oli noin työtöntä työnhakijaa, joista rakenteelliseen työttömyyteen luettavia oli noin henkilöä (Välityömarkkinat apuna rakenteellisen työttömyyden alentamisessa 2007, 1). 3 Kuluvan vuoden maaliskuussa työttömyysaste oli 7,7 % (Työllisyyskatsaus 2007). Työvoimakehitykseen vaikuttavat työn tuottavuuden ja sen ala- ja ammattikohtaisen hajonnan kehitys sekä tuottavuuserot eri osaamistasoilla ja ikäryhmissä. Tällä on merkitystä työvoiman palkkakehitykseen ja yleensä työllistymiseen. Rakennemuutoksen myötä työn tuottavuuden kasvu tulee olemaan hitaampaa kuin aikaisemmin. (Manner-Suomen ESR-ohjelman asiakirjaesitys 2007, ) Kolmannes työttömistä ja aktiivisiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistuneista on vaikeasti työllistyviä. Heidän lukumääränsä ei ole juurikaan pienentynyt luvun aikana. Suuri osa vaikeasti työllistyvistä päätyy aktiivisen työvoimapolitiikan mukaisesti johonkin toimenpiteeseen tai työvoiman ulkopuolelle. Tilanteen haastavuutta kuvaa se, että vaikeasti työllistyvien henkilöiden työttömyyttä puretaan kahden päättyneen ESR-ohjelmakauden jälkeenkin edelleen tehokkaimmin työkyvyttömyyseläkkeillä (Kankare 2006, ). 3 Työvoiman palvelukeskusten suorittamien arviointien mukaan noin % asiakkaista on sellaisia, joiden tilanteeseen palveluskeskusten toimenpiteet eivät tarjoa ratkaisuja. Pitkittyneet palveluprosessit johtuvat mm. sosiaalisesta työkyvyttömyydestä, vaikeudesta työllistyä tuetun työllistämisen jälkeen ja palvelukeskusten vaikeudesta päättää tuloksettomia asiakasprosesseja. (Välityömarkkinat apuna rakenteellisen työttömyyden alentamisessa 2007, 2). 15

16 Rakenteellisen työttömyyden lisäksi esiintyy vajaatyöllisyyttä. Tähän ryhmään kuuluvilla henkilöillä on usein alhainen tai vanhentunut koulutus ja toimintakyvyn menetyksiä, jotka eivät kuitenkaan oikeuta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen. Samalla tarkastelujaksolla vuonna 2005 työvoimaan kuulumattomien piilotyöttömien määräksi arvioitiin henkilöä. Itä-Suomen suuralueeseen kuuluvat Etelä-Savon, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois- Savon maakunnat. Alueen keskeiset haasteet ovat jo pitkään liittyneet työikäisen väestön vähenemiseen alueelta muuton seurauksena, korkeaan työttömyyteen ja matalaan työllisyyteen. Työttömyysaste oli vuonna 2005 noin 14,2 %. Ikääntyvien ja vaikeasti työllistyvien määrän arvioidaan kasvavan lähivuosina. Samoin vajaakuntoisten työnhakijoiden määrän arvellaan kasvavan työnhakijoiden keski-iän noustessa (Manner-Suomen ESR-ohjelman asiakirjaesitys 2007, 48.) Ammatillisen osaamisen nostamisen lisäksi tarvitaan yhä enemmän toiminta- ja työkyvyn kartoituksia ja kuntouttavia toimenpiteitä työnhakijoiden työmarkkinavalmiuksien edistämiseksi. Näiden toimenpiteiden lisäksi tarvitaan niin kutsuttuja matalan teknologian työpaikkoja. Seuraavissa luvuissa tarkastellaan, mitä välityömarkkinoiden käsitteellä tarkoitetaan työllisyysstrategioissa ja miten käsite liittyy aktiivisen työvoimapolitiikan teoriaan ja paikalliseen työvoimapolitiikkaan. Tämän jälkeen analysoidaan lähemmin välityömarkkinoiden käsitteen sisältöjä ja toimenpiteitä. Tarkastelu tiivistyy luvussa 5 siihen, miten välityömarkkinoita määrittelevät erityyppiset toimijat. 16

17 3 VÄLITYÖMARKKINASELVITYKSEN SUORITTAMINEN Selvityksen tavoitteena hahmottaa käsitystä välityömarkkinoista erityyppisten työmarkkinatoimijoiden näkökulmasta. Ensi sijaisena tavoitteena ei ole tuottaa universaalia tietoa vaan kuvata kolmanteen sektoriin paikallistuvien työllistävien toimijoiden käsityksiä tarkasteltavasta aiheesta. Selvitys pyrkii kuvaamaan välityömarkkinoiden teoreettista sisältöä ja eri toimijoiden sille antamia määrittelyjä vastaamalla seuraaviin kysymyksiin: 1 Mitä välityömarkkinoiden käsitteellä tarkoitetaan? Tarkentavia kysymyksiä ovat: Miten välityömarkkinoiden kehittäminen on otettu huomioon valtakunnallisissa, seudullisissa tai kunnallisissa työllisyysstrategioissa? Mitkä ovat välityömarkkinoiden kehittämisen tavoitteet, sisällöt, menetelmät ja keitä ovat keskeiset toimijat? Millaiseen osaamiseen välityömarkkinoiden kehittäminen perustuu ja miten osaamista kasvatetaan? 2 Mitä välityömarkkinoiden käsite tarkoittaa Itä-Suomen yhteisöjen, sosiaalisten yritysten ja yritysten näkökulmasta? Tarkentavia kysymyksiä ovat: Millaisiin paikallisiin, alueellisiin ja seudullisiin ratkaisuihin ja millaiseen yhteistyöhön välityömarkkinoiden kehittämisessä sitoudutaan? Mitä lisäarvoa välityömarkkinoiden kehittämisen arvellaan tuottavan nykyiseen työvoimapoliittiseen toimintajärjestelmään ja vallitseviin käytäntöihin? Selvitystyö sisältyy Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n (KYT) hallinnoimaan 3Points -kehittämiskumppanuuden (ESR/Equal) StartPoint -projektiin. Selvitystyö perustuu kirjallisiin aineistoihin ja sen tukena käytetään syksyllä 2006 Itä-Suomen alueella Keski-Suomen yhteisöjen tuki ry:n hallinnoimassa StartPoint -hankkeessa yhdistysten toimihenkilöiltä kerättyä teemahaastattelun tuloksena muodostunutta aineistoa. Pääaineistona käytetään tätä selvitystä varten vuonna 2007 kerättyä kyselyaineistoa (kyselylomake liite 1). Kysely kohdistettiin 27:lle Itä-Suomen alueella toimivalle yhteisölle, sosiaaliselle yritykselle ja yritysten edustajalle. Osa toimijoista on osallistunut Keski- Suomen Yhteisöjen Tuki ry:n hallinnoimaan StartPoint -projektiin. Näille toimijoille suunnatussa kyselyssä pyydettiin nimeämään tärkeimmät yhteistyötahot, joille niin 17

18 ikään lähetettiin lomake. Näin saatiin koottua paikallisten toimijoiden joukko, josta kukin organisaatio vastasi kyselyyn omasta näkökulmastaan (tiivistelmä 14:sta kyselyyn vastanneesta organisaatiosta liite 2). Lisäksi käytiin puhelinkeskustelu EK:n Kuopion aluetoimiston koulutus- ja työvoimapolitiikan asiantuntijan ja henkilöstövalmennusta tuottavan Anakom-yhtiön toimitusjohtajan kanssa. 18

19 4 VÄLITYÖMARKKINAT SEUDULLISISSA, PAIKALLISISSA TAI KUNNALLISISSA TYÖLLISYYSSTRATEGIOISSA Euroopan unionin jäsenmaat ovat sitoutuneet työllisyysstrategioissaan edistämään täystyöllisyyttä, parantamaan työnlaatua ja tuottavuutta sekä vahvistamaan sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja osallisuutta. EU:n työllisyysohjelmat tukevat kansallisten työllisyystavoitteiden saavuttamista. Rakennerahastokaudella vuosina Suomi kuuluu alueellista kilpailukykyä ja työllisyystavoitetta toteuttavan työllisyystavoitteen piiriin. Ohjelma jakautuu valtakunnalliseen ja alueellisiin osioihin. Ohjelmakauden painopisteet ovat: Työorganisaatioiden, yritysten ja työllisen työvoiman kehittäminen Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen tukeminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Jäsenvaltioiden ja alueiden välisen yhteistyön lisääminen (Työhallinnon toimintaja taloussuunnitelma vuosille , 10). 4 Vuosille tavoitteeksi on asetettu uuden työpaikan luominen, 72 %:n työllisyysasteen saavuttaminen, työn tuottavuuden lisääminen, työllisyyden paraneminen ja työttömyyden laskeminen kaikissa maakunnissa. Työvoimapolitiikan aktivointiaste pyritään nostamaan 40 %:iin. Tällöin toimenpiteisiin osallistuisi vuosittain noin henkilöä. Työpolitiikan päätavoitteina on aikaansaada toimivat työmarkkinat. Tämä edellyttää työvoiman yli- ja alitarjonnan ratkaisemista ja työvoiman rekrytoinnin kehittämistä Toiseksi työpolitiikan tavoitteeksi on asetettu työelämän laadun ja tuottavuuden kehittäminen. (Työhallinnon toiminta- ja taloussuunnitelma ,12.) Aktiiviseen työvoimapolitiikkaan sisältyvät toimenpiteet tavoittavat kuitenkin kerrallaan vain osan vaikeasti työllistyvien henkilöiden joukosta, sillä rakennetyöttömyyden luonteeseen sisältyy vaikeus työllistyä uudelleen esimerkiksi alueellisista ja työpaikkarakenteista aiheutuvista syistä tai työvoiman ikärakenteen muodostamista syistä. Rakenteellisista tekijöistä aiheutuviin ongelmiin pyritään vastaamaan rakenteellisin ratkaisuin, mikä tarkoittaa työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon parantamista välityömarkkinoita kehittämällä. Esitettyä taustaa vasten välityömarkkinoiden kehittymiseen vaikut- 4 EU:n komission mukaan Suomen työllisyyshaasteet liittyvät rakenteellisen työttömyyden alentamiseen, ikääntyvien työntekijöiden työllisyysasteiden kohottamiseen ja pienentyvien nuorisoikäluokkien työvoiman tarjonnan vähentymiseen. Komission mukaan Suomessa tulee helpottaa nuorten, vammaisten ja maahanmuuttajien integroitumista työmarkkinoille. 19

20 tavat voimakkaasti alueiden ja työvoiman ominaisuuksien dynaamiset kysymykset. Hyvinvointi ohjelman (2007) mukaan aktiivinen ja motivoiva palkatonkin toiminta (mukaan lukien vapaaehtoistoiminta) nähdään elämänhallintaa edistävänä ja mielekkyyttä ja merkityksellisyyden tunnetta vahvistavana. Vuonna 2006 on laadittu välityömarkkinoiden kehittämissuunnitelmia ja täsmennetty valtionavustusjärjestelmiä. TE-keskusten myöntämä omatoimisuusavustus ja työpoliittinen projektituki yhdistettiin työllisyyspoliittiseksi avustukseksi. Työpoliittista avustusta voidaan myöntää viideksi vuodeksi ja sitä on mahdollista saada myös selvittämis- ja kehittämishankkeisiin. Palkkatuen myöntämisen kriteereitä muutettiin siten, että se mahdollistaa tuella palkatun henkilön edelleensijoittamisen. Lisäksi sosiaalisille yrityksille myönnettävää investointitukea korotettiin. Vuonna 2007 pyritään toteuttamaan seuraavia toimenpiteitä: Työvoiman palvelukeskusten toiminnan ja asiakkuuksien profiloiminen yhteistyössä työvoimatoimistojen kanssa Avoimien työmarkkinoiden näkökulmasta laadukkaiden työtehtävien tarjoaminen Tässä suhteessa tarkastellaan palkkatuen myöntämisedellytyksiä henkilöstöpalveluyrityksille ja sosiaalisille yrityksille sekä pyritään kehittämään työnantajayhteistyötä. Työvoimapoliittisten toimenpiteiden vaikuttavuuden parantaminen ammatillista koulutustarjontaa lisäämällä sekä työn ja koulutuksen rinnakkaisilla kytkennöillä. Samalla pyritään lisäämään koulutuksellistesti haasteellisten ryhmien osuutta ammatillisessa koulutuksessa. Työvalmennuksen lisääminen Ylläpitokorvausten tason korottaminen Kuntouttavan työtoiminnan työpaikkojen määrän lisääminen. (Kerminen, henkilökohtainen tiedonanto ) Välityömarkkinoiden kehittämisohjelma sisältyy ohjelmakauden Manner- Suomen ESR-ohjelman toimintalinjaan numero 2. Työministeriön johtaman valtakunnallisen koordinointihankkeen tarkoitus on alueellisten hankkeiden yhteistyön koordinointi ja seuranta. Kehittämisohjelmaan sisältyy seuraavat osahankkeet: kolmannen sektorin työllistämisvalmiuksien kehittäminen, YTY Suomi-projekti (eli ympäristönhoidon työllisyystöiden projekti), työhönvalmennus- ja työnetsijäpalveluiden kehittäminen ja lisääminen sekä sosiaalisten yritysten määrän lisääminen. (Välityömarkkinat apuna rakenteellisen työttömyyden alentamisessa 2007, 4.) Välityömarkkinoiden kehitystyö käynnistyy TE-keskusten johdolla. Vuoden 2007 aikana TE-keskukset valmistelevat hankkeina välityömarkkinoiden kehittämissuunnitelmat, minkä tuloksena laaditaan maakunnalliset välityömarkkinastrategiat vuosille ohjaamaan sosiaalisen työllistämisen yhteistyökäytäntöjä ja resursointia. 5 5 Työvoimanpalvelukeskuksille suunnatussa kyselyssä selvitettiin, mitä asiakkaiden työllistymisen edistämiseksi tulisi tehdä. TYP:ien vastauksissa korostuivat seuraavat toimenpiteet: sosiaalisen työkyvyttömyyden hyväksyminen työkyvyttömyyseläkkeen perusteeksi, 20