Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2012"

Transkriptio

1 Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2012 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero Kumppani Raportoija Senegalin lutherilainen kirkko/ ELS (Église Lutheriénne du Sénégal) Niokhor Sène, kummityön vastuuhenkilö, Ndan Marrone, koulukotien vastuuhenkilö.kokoonpano ja käännös: Ann-Katrin Store, Senegalin OTO-tiedottaja. Kuvat: Séne, Marrone ja Store. Oppilaskoti- ja kummitoimman avulla kirkko taistelee köyhyyttä vastaan kohottamalla vähävaraisimpien lasten ja nuorten koulutustasoa. Kirkolla on kolme oppilaskotia: poikien oppilaskoti Saint- Louisissa, pohjois-senegalissa, sekä tyttöjen että poikien oppilaskodit Fatickissa. Tyttöjen oppilaskoti on omarahotteinen. Kummitoiminnalla varmistetaan 284 lapselle ja nuorelle koulunkäynti-ja opiskelumahdollisuus päiväkerhosta yliopistoon saakka. Tällä hetkellä kummitohjelmassa yksi opiskelij valmistelee tohtorin väitöskirjaa. Kummitoiminnan piiriin kuuluu myös kolme päiväkerhoa Mboukhotourin, Gandiayen ja Thiadiayen seurakunnissa. Vuonna 2011 aloitettu kummitoiminnan nuorten opetushanke on tarkoitettu vaikeissa olosuhteissa eläville tytöille ja nuorille naisille, jotka eivät ole saaneet ammattikoulutusta. Kirkko antaa hankkeelle toimitilat ja kirkon sosiaalitoimisto vastaa toiminnasta yhdessä kirkon naislikkeen Femmes pour Christ (Naiset Kristuksen puolesta). Koulutus joka on kolmevuotinen on avoin sekä muslimeille että kristityille. Oppilaskoti-toiminta Kirkon sosiaalitoimikunnan johtaja, pastori Moussa Marone johtaa oppilaskotityötä. Ndan Marrone on oppilaskotien vastuuhenkilö ja hoitaa kaikki käytännön asiat yhdessä oppilakotien vastuuhenkilöiden kanssa. Ndan Marrone käy säännöllisesti oppilaskodeissa ja pitää oppilaiden kanssa kokuksia. Oppilaskotien vastuuhenkilöt pitävät Ndaniin yhteyttä ja ilmoittavat jos kodeissa on puutteita tai ongelmia. Tyttöjen oppilaskodissa Fatickissa on oma vastuuhenkilö ja äitihahmona Anna Senghor. Hän työskentelee tiivisti Ndan Marronen kanssa joka on Annan esimiehenä. Tyttöjen oppilaskoti sijaitsee samalla tontilla missä kirkon koulutuskeskus nuorille naisille on rakenettu.

2 Vastuuhenkilö Ndan Marrone matkalla pohjois-senegaliin. Oppilaskodeissa oppilaille annetaan mahdollisuutta opiskella hyvissä olosuhteissa Jokaisessa kodissa on lukusali ja pieni kirjasto jotka auttavat kotitehtävissä. Oppilaskodit antavat nuorille mahdollisuutta oppia elämään yhdessä, erilaisuuksia kunnioittaen. Raportointiaikana 50 oppilasta on asunnut oppilaskodeissa, 16 poikaa Saint-Louissa, 20 poikaa poikien oppilaskodissa ja 14 tyttöä tyttöjen oppilaskodissa Fatickissa, kirkon keskuspaikka keski-senegalissa. 40 oppilasta ovat musliimeja, loput kristittyjä, heistä sekä lutherilaisia että katolilaisia. Opiskelijoita tyttöjen oppilaskodissa, Fatick.

3 Kauden aikana vastuuhenkilö Marrone on yhdessä kirkon sosiaalijaoston (DAS) kanssa tehnyt ehdotuksen oppilaskotien itserahoittamisesta Suomen Lähetysseuralle. Tällä hetkellä ainoastaan tyttöjen oppilaskoti Fatickissa on itserahoitteinen. Itserahoitus koostuu kirkon ostaman talon asuntojen vuokrista. Vastuuhenkilö on myös vastuussa näistä asunnoista ja niitten vuokrien saamisesta. Yhdyshenkilö seuraa oppilaskotien budjeettia yhdessä kirkon talousvastaavan kanssa. Kummityön toiminta Kummityötä johtaa kirkon sosiaalijaosto jonka johtaja on pastori Moussa Marone. Niokhor Séne on piktäaikainen kirkon kummityön vastuuhenkilö joka on tiivissä yhetistyössä lähetystyöntekijöiden Anna Tikumin ja Ann-Katrin Storen kanssa. Jokaisesta seurakunnasta on valittu kummityön yhdyshenkilö, heitä on tällä hetkellä 13 henkilöä. Dakarin seurakunnan pastori Moussa Marone hoitaa seurakuntansa yhdyshenkilön tehtävät. Maïmouna Faye toimii naisten koulutuskeskuksen johtajana, Waly Thiaw on vastuussa päiväkerhojen opetusmateriaalista. Päiväkerhojen vetääjinä toimivat Fatou Faye, Diame Senghor ja Antoine Diouf. Raporttikauden aikana toiminta vastuuhenkilö Niokhor Séne on yhdessä lähetystyöntekijöiden kanssa tehnyt lukuisia käynetjä sekä kummilasten kodeissa että kouluissa. Koulukäynnit ovat tärkeitä, silloin saamme tietoja miten oppilaimme pärjäävät kouluissa. Tapaamme aina ensin koulujen rehtorit tai vastuussa oleva opettaja. Näin syntyy hyvät yhteydet kouluihin ja kummitoimistoon otetaan herkästi yhteys jos ongelmia ilmestyy Paljon aikaa on mennyt uuteen kummityömuodon suunnitteluun, ikäihmisten kummityö. Kirkko nimitti pastori Pierre Thiamin, kirkon kehitysosastolta, pastori Ndeb Dioufin Mbourin seurakunnasta ja maallikot Marie Thiaréerin ja Pierre Latyr Sénen sunnittelemaan tätä työtä yhdessä kirkon sosiaalijaoston kanssa. Kevään aikana työryhmä sai suunnitelman valmiiksi, ja lähetti sen budjeettiehdotuksen kanssa kirkkohallitukselle jatkokäsittelyä varten. Tauko ikäihmisten kummiohjelman suunnittelutyössä. Vas. Ndan Marrone ja oik. pastori Moussa Marone. Keskellä selin maallikko Latyr Sene lukee päivän lehteä.

4 Kesäkuun alussa pidettiin yhdyshenkilöiden kanssa seminaarin joka tänä vuonna pidettiin Keur Moussa-nimisessa kylässä, katolilaisen veljesluostarin hostelissa. Seminarin aikana Suomen Lähetysseuran aluepäällikkö Tor-Erik Store piti raamattutunnin jossa aiheena oli perhe. Raamattutunnin pohjalata syntyi pitkä keskustelu kummilasten asemasta perheissä. Tuli ilmi että seurakuntien kummiyhdyshenkilöt ovat varsinaisia perhetyön työntekijöitä. He käyvät usein kun valvovat että lapset todella käyvät koulua ja että ei väärinkäyttöja synny. Oli liikuttavaa kunnella heidän kertomuksia. Joskus tapaamiset järjestyivät pitkien kävelymatkojen jälkeen. Seminaariin kuului myös vierailu veljesmunkkien luostarin puutarhassa. Olo oli kun paratiisissa. Kuivalla alueella munkit ovat perustaneet vehreän puutarhan josta saimme pomia greippihedelmiä, mangoja, mandariinejä ym. Kahden tunnin käynnin jälkeen saimme lahjaksi säkillininen greippihedelmiä. Muut hedelämsäkit olivat tarkoitettu lapsivangeille Thies-nimisen kaupungin vankilassa. Veli Eeli kertomassa kummiyhdyshenkilöille luostarin puutarhasta. Oik. mm SLS:n aluepäällikkö T-E Store. Koulukodeissa on asunnut 50 nuorta. Tänä vuonna meillä on 11 opiskelijaa jotka kirjoittavat ylioppilaaksi. Voimme myös mainita että yksi oppilas oli jättämässä koulukäyntiä koska hänellä ei ollut asuinpaikaa. Saimme hänelle järjestetty paikan koulukodissa ja hän pystyi kirjoittamaan ylioppilaaksi.

5 Kummityössä olemme raporttikaudenaikana tukeneet 284 oppilasta koulukäynnissä. Näistä 24 oppilasta ovat korkeakouluissa tai ammattikouluissa. 7 nuorta opiskelee Dakarin yliopistossa ja 3 Saint- Louisin yliopistossa. Naisten koulutuskeskussa on 30 naista osallistuneet ensimmäiseen koulutusvaiheeseen. Alkuvuodess oli jotain ongelmia poliittisten levottomuuksien takia ja koulu joutui sulkemaan muutamaksi päiviksi. Tilanne rauhoittui ja opetus jatkoi. Pyydämme teitä edelleen muistmaan meitä esirukouksissanne, sekä koulukotien että kummityön nuoria. Toivomme ja rukoilemme että suunitelmat itserahoituksesta toteutuisivat sekä kolukotien että kummityön kohdalla. Kiitämme teitä kaikkea teidän tuestanne Mirjam hakemassa Moosesta kaislikoista. Mboukhotourin seurakunnan päiväkerhossa pidettiin näytelmä Raamatunkertomuksista vieraille.

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)

Lisätiedot

Kirkon koulutyön nimikkoraportti 1/2014

Kirkon koulutyön nimikkoraportti 1/2014 1 Kirkon koulutyön nimikkoraportti 1/2014 Maa Hanke Hankenumero Kumppani Senegal Kirkon koulutyö SN430 Eglise Luthérienne du Sénégal /Senegalin luterilainen kirkko Hankkeen kuvaus Kirkon koulutyö käsittää

Lisätiedot

Kirkon koulutyö, Senegal

Kirkon koulutyö, Senegal 1 Sopimuskohderaportti 1/2015 Kirkon koulutyö, Senegal Kumppani Eglise Luthérienne du Sénégal /Senegalin luterilainen kirkko Hankkeen kuvaus Senegalin kirkon koulutyö käsittää Suomen Lähetysseuran taloudellista

Lisätiedot

Hyvät Senegalin lasten ja nuorten kummit!

Hyvät Senegalin lasten ja nuorten kummit! Kummikirje 1/2018 Toukokuu, 2018 Senegal Hyvät Senegalin lasten ja nuorten kummit! Kuva 1: Fatickin naisten ammattikoulun luokkahuoneita. Tervehdys Senegalista. Pääkaupunki Dakarin kevät on ollut poikkeuksellisen

Lisätiedot

RAKKAAT YSTÄVÄT. Moskeijoita ja rukouskutsuja. Dakar, uusi kotikaupunkimme

RAKKAAT YSTÄVÄT. Moskeijoita ja rukouskutsuja. Dakar, uusi kotikaupunkimme Nimikkokirje, Heinäkuu 2013 Teija ja Raimo Laine B.P.10416 Dakar-Liberté Senegal taksikuskin kanssa hetken eksyksissä, ennen kuin löysimme kotipihallemme. Oli hassu tunne, kun jouduimme toteamaan, että

Lisätiedot

Kirkon toiminnallisen ja taloudellisen omaehtoisuuden vahvistaminen

Kirkon toiminnallisen ja taloudellisen omaehtoisuuden vahvistaminen Kirkon toiminnallisen ja taloudellisen omaehtoisuuden vahvistaminen Yhteistyökumppani: Senegalin luterilainen kirkko, ELS Hankkeen kuvaus lyhyesti: Kirkon toiminnallisen ja taloudellisen omaehtoisuuden

Lisätiedot

Rakkaat Senegalin lasten ja nuorten kummit!

Rakkaat Senegalin lasten ja nuorten kummit! Kummityön uutiskirje Senegal, toukokuu 2017 Rakkaat Senegalin lasten ja nuorten kummit! Kuva 1: Tyypillistä Senegalia on kuivan ruskea akaasia- tai baobab-puiden täplittämä maisema, jossa kulkee aaseja

Lisätiedot

Laineiden nimikkokirje 3/2013 Senegalista

Laineiden nimikkokirje 3/2013 Senegalista Laineiden nimikkokirje 3/2013 Senegalista Lämpimät adventtiajan terveiset Senegalista! Joulujuhla, Jeesuksen syntymäjuhla, lähestyy. Sen lähestymisen täällä Dakarissa huomaa parhaiten kauppakeskusten ja

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Sopimuskohderaportti 1/2016

Sopimuskohderaportti 1/2016 Kirkon hengellinen työ, Senegal Kumppani Senegalin luterilainen kirkko Hankkeen kuvaus Senegalin luterilainen kirkko on köyhä, etupäässä maaseutuväestöstä koostuva pieni lähetystilanteessa oleva vähemmistökirkko,

Lisätiedot

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä

Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä 1 Inkerin kirkon Teologinen Instituutti, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon koulutuskeskus, joka kouluttaa kirkon tarpeisiin teologeja, lapsi- ja nuorisotyöntekijöitä,

Lisätiedot

Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla

Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla VANHEMPAINKYSELY 2015 Vanhemmille, joilla on lapsia peruskoulun 2., 5. ja 8. vuosikurssilla Taustakysymyksiä Lapseni on: tyttö poika Lisää seuraaville riveille koulun antama käyttäjänimi ja salasana: Käyttäjänimi:

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä

Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus, Venäjä Kumppani Inkerin kirkko Hankkeen kuvaus Inkerin kirkon Teologinen Instituutti sijaitsee Keltossa, Pietarin ulkopuolella Teologinen Instituutti on Inkerin kirkon

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

ELCJHL kummityö, Palestiinalaisalueet

ELCJHL kummityö, Palestiinalaisalueet 1 ELCJHL kummityö, Palestiinalaisalueet Kumppani Evangelical Lutheran church in Jordan and the Holy Land, ELCJHL Hankkeen kuvaus Jordanian ja Pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon (ELCJHL) kouluja (Hope

Lisätiedot

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen

Toimintatehtävä: Mene puhelimellasi osoitteeseen Missio Rasti 1. Kirkon uusi lähetyksen peruslinjaus on nimeltään Yhteinen todistus. Kuinka monta lähetysjärjestöä kirkossamme toimii? A. Kaksi B. seitsemän C. yhdeksän Mene puhelimellasi osoitteeseen www.sakasti.evl.fi/yhteinentodistus

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke

Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2013 Maa/alue Tansania, Njombe Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke Hankenumero 14616 Kumppani Raportoija

Lisätiedot

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA Leena Haanpää Nuoret ja vaikuttaminen seminaari Rauma 24.1.2013 NUORET LUUPIN ALLA Hankkeen tavoitteet: -

Lisätiedot

Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset.

Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset. Lähi-idän aluetta leimaavat levottomuudet ja väkivallan uhka. Eniten tilanteesta kärsivät lapset. Suomen Lähetysseuran työn keskiössä on lasten oikeuksien toteutuminen. Jokaisella lapsella on oikeus hyvään

Lisätiedot

ASKELMERKKI. suoritettu. - Koulunkäynnin intensiivinen tuki

ASKELMERKKI. suoritettu.  - Koulunkäynnin intensiivinen tuki ASKELMERKKI suoritettu - Koulunkäynnin intensiivinen tuki www.askelmerkki.fi suoritettu - Koulunkäynnin intensiivinen tuki Jokaisesta koulusta löytyy oppilaita, joilla on suuria vaikeuksia koulun läpäisemisessä.

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Keminmaan seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet Sopimus yhteydestä, esirukouksesta ja taloudellisesta tuesta Keminmaan seurakunnalla on maailman lähetyskentillä omia nimikkokohteita. Seurakunta on tehnyt

Lisätiedot

Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto. Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen Instituutti

Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto. Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen Instituutti Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2014 Maa/alue Hanke Hankenumero Kumppani Raportoija Venäjä Inkerin kirkon teologinen koulutus ja IK:n stipendirahasto RU410 ja RU411 Inkerin kirkko, Inkerin kirkon Teologinen

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Kauniainen, Kasavuori. Joulukuu 2013 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen, Kasavuori Joulukuu 0 Väittämät koko kunnan alueella Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen, n= KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN. Lapsellamme on

Lisätiedot

ARVIOI KOULUUN LIITTYVIÄ ASIOITA. OPPILAAT 1/13

ARVIOI KOULUUN LIITTYVIÄ ASIOITA. OPPILAAT 1/13 ARVIOI KOULUUN LIITTYVIÄ ASIOITA. OPPILAAT 1/13 1. Oppilaalla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten opiskellaan. N=4 ka=3,8 1 9 8 7 5 3 1 6 9 54 94 41 2. Opettaja päättää opiskelutavat. 9 8 7 5 3 1 9

Lisätiedot

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta Vapaa-ajan toiminnat 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja toimintaan, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin tehdä kaikkea. riittävästi aikaa toimintaan ja

Lisätiedot

Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten tukeminen

Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten tukeminen Sopimuskohderaportti 1/2018 Vaikeavammaisten ja sairaiden lasten ja nuorten Kumppani: Jokainen säätiö Hankkeen kuvaus: Kashdij säätiö (Jokainen säätiö) toimii Pietarin alueella ja tekee työtä vammaisten,

Lisätiedot

Sergei Radonezilainen -keppinukke

Sergei Radonezilainen -keppinukke Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala

Lisätiedot

Uralin rovastikunnan työn nimikkoraportti, Venäjä 1/2014

Uralin rovastikunnan työn nimikkoraportti, Venäjä 1/2014 1 Uralin rovastikunnan työn nimikkoraportti, Venäjä 1/2014 Kumppani Raportoija Kuvat Inkerin kirkko, Uralin rovastikunta ja sen seurakunnat Christina Heikkilä, KIT-koordinaattori Pekka Mikkola, Christina

Lisätiedot

sukupuoli a) poika b) tyttö c) muu d) en halua vastata luokka a) 7 b) 8 c) 9 B Viihtyvyys, turvallisuus ja koulun toimintakulttuuri

sukupuoli a) poika b) tyttö c) muu d) en halua vastata luokka a) 7 b) 8 c) 9 B Viihtyvyys, turvallisuus ja koulun toimintakulttuuri Tasa-arvokysely Tasa-arvotyö on taitolaji - Opas sukupuolen tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa. Opetushallitus. Oppaat ja käsikirjat 2015:5. www.oph.fi/julkaisut/2015/tasa_arvotyo_on_taitolaji Kyselyn

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014

Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky. Helsinki. Maaliskuu 2014 Pääkaupunkiseudun 8. luokkien palvelukyky Helsinki Maaliskuu 2014 Väittämät / Helsinki vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Helsinki=960: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Helsinki

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Kirkon srk-työn kehittäminen

Kirkon srk-työn kehittäminen Kirkon srk-työn kehittäminen Yhteistyökumppani: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko ELCT Lutheran Mission in Thailand LMT Hankkeen kuvaus: Thaimaan evankelisluterilainen kirkko on perustettu vuonna 1994.

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-2010

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-2010 Koulukokemusten kansainvälistä vertailua sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994- WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Professori Lasse Kannas, Jyväskylän yliopisto Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Luther Seminary in Thailand (LST)

Luther Seminary in Thailand (LST) 1 Luther Seminary in Thailand (LST) Kumppani Thaimaan ev.lut. kirkko Jumalanpalveluksen ydintä etsimässä evankelistat Hankkeen kuvaus Luther seminary in Thailand (LST) on Thaimaan luterilaisen kirkon teologinen

Lisätiedot

Inkerin kirkko nimikkoraportti, Venäjä 1/2014

Inkerin kirkko nimikkoraportti, Venäjä 1/2014 1 Inkerin kirkko nimikkoraportti, Venäjä 1/2014 Kumppani Raportoija Inkerin ev.lut kirkko Venäjällä KIT-koordinaattori: Christina Heikkilä Hankkeen kuvaus Inkerin kirkko perustettiin lähes 400 vuotta sitten

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018 Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) 1.1.2017- LUKUVUOSI 2017/2018 Mikä tasa-arvosuunnitelma on? Tasa-arvosuunnitelman tavoitteena edistää eri sukupuolten tasa-arvoa koulussamme Muodostetaan

Lisätiedot

Pulaarinkielinen Vanhan testamentin käännöstyö

Pulaarinkielinen Vanhan testamentin käännöstyö Pulaarinkielinen Vanhan testamentin käännöstyö JOOMIRAAƊO ko gaynaako am, mi waasataa hay huunde. (Jabuura 23:1) Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. (Psalmi 23:1) Toimipaikka- ja -aika:

Lisätiedot

Katsaus kuluvaan vuoteen

Katsaus kuluvaan vuoteen Katsaus kuluvaan vuoteen 2018 NNKY:ssä Liiton strategia 2019-2021. Nuorten naisten työpaja, tarkoituksena ideoiden tuottaminen strategiaan ja nuorilta nuorille. Työryhmien tilalle kehittäjäverkostot. Maailman

Lisätiedot

Kummityötä. Nimikkokirje 2/2013. Rakkaat ystävät ja lähettäjämme! Teija ja Raimo Laine B.P Dakar-Liberté Senegal

Kummityötä. Nimikkokirje 2/2013. Rakkaat ystävät ja lähettäjämme! Teija ja Raimo Laine B.P Dakar-Liberté Senegal Nimikkokirje 2/2013 Teija ja Raimo Laine B.P.10416 Dakar-Liberté Senegal +221 772586503 (Teija) +221770350148 (Raimo) etunimi.sukunimi@felm.org Suomen Lähetysseura Tähtitorninkatu 18, 00140 Helsinki puh.

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki

Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Alakoululaisten hyvinvointikysely 2017 Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0 3,19

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet:

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet: Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study).

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 1 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa 1994-1 WHO- Koululaistutkimus (HBSC- Study). Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tiedotustilaisuus 8.8.12, Opetushallitus Osaamisen

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Romanikielen oppimistulokset vuosiluokilla Mari Huhtanen

Romanikielen oppimistulokset vuosiluokilla Mari Huhtanen Romanikielen oppimistulokset 7. 9. vuosiluokilla 2015 Mari Huhtanen Arvioinnin toteuttaminen Romanikielen arviointi toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa. Arviointiin pyrittiin saamaan kaikki romanikieltä

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Oppilaskysely07 Hatsalan klassillinen koulu 0.4.07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Hyvä rehtori, luokanvalvoja tai oppilaanohjaaja sekä oppilaat ja huoltajat VUOKATTI-RUKA URHEILUAKATEMIAN VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS

Hyvä rehtori, luokanvalvoja tai oppilaanohjaaja sekä oppilaat ja huoltajat VUOKATTI-RUKA URHEILUAKATEMIAN VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS Hyvä rehtori, luokanvalvoja tai oppilaanohjaaja sekä oppilaat ja huoltajat VUOKATTI-RUKA URHEILUAKATEMIAN VALTAKUNNALLINEN YLÄKOULULEIRITYS Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa Suomen Olympiakomitean

Lisätiedot

Teija ja Raimo Laine Fatick, Senegal 2 / 2015 21.8.2015. Uusi äänitysstudio Senegalin luterilaisen kirkon musiikkityölle.

Teija ja Raimo Laine Fatick, Senegal 2 / 2015 21.8.2015. Uusi äänitysstudio Senegalin luterilaisen kirkon musiikkityölle. Teija ja Raimo Laine Fatick, Senegal 2 / 2015 21.8.2015 Rakkaat ystävät, Terveisiä Senegalista! Kevät ja kesä ovat olleet työntäyteisiä ja kiireisiä täällä Senegalissa. Näiden muutamien kappaleiden kautta

Lisätiedot

PITA Osallistava Opetus

PITA Osallistava Opetus PITA Osallistava Opetus Hankenumero: Yhteistyökumppani: TZ600 Tumaini University Makumira - Tansanian ev. lut. kirkon ylläpitämä oppilaitos Hankkeen kuvaus lyhyesti: PITA-hanke on pohjoistansanialaisen

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA

TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA KIRKON ULKOMAANAPU Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestö, joka tekee kehitysyhteistyötä, humanitaarista avustustyötä ja vaikuttamistyötä.

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus.

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus. ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so Lähtötilanne ALVA-toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden kunnan (Mäntsälä, Järvenpää,

Lisätiedot

Pulaarinkielinen Vanhan testamentin käännöstyö

Pulaarinkielinen Vanhan testamentin käännöstyö Pulaarinkielinen Vanhan testamentin käännöstyö JOOMIRAAƊO ko gaynaako am, mi ŋakkirtaake hay huunde. (Jabuura 23:1) Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. (Psalmi 23:1) Toimipaikka- ja -aika:

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

2018 Lempoisten koulu, vaativan erityisen tuen pienluokat. Sisäinen tarkastus, Tukipalvelukoordinaattori Mari Luosa

2018 Lempoisten koulu, vaativan erityisen tuen pienluokat. Sisäinen tarkastus, Tukipalvelukoordinaattori Mari Luosa 2018 Lempoisten koulu, vaativan erityisen tuen pienluokat Sisäinen tarkastus, Tukipalvelukoordinaattori Mari Luosa 1 Lähikuntien oppilaiden opiskelu vaativan tuen pienluokissa lähikunnissa OPPIAINEJAKOINEN

Lisätiedot

Pulaarinkielinen Vanhan testamentin käännöstyö

Pulaarinkielinen Vanhan testamentin käännöstyö Pulaarinkielinen Vanhan testamentin käännöstyö JOOMIRAAƊO ko gaynaako am, mi ŋakkirtaake hay huunde. (Jabuura 23:1) Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. (Psalmi 23:1) Toimipaikka- ja -aika:

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/

Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa. Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Kokemuksia lapsivaikutusten arvioinnista seurakunnissa Hanna Pulkkinen/ Seurakuntaopisto/ Lähtökohta Kirkkojärjestys 23 luku 3 Lapsen edun edistämiseksi kirkollisen viranomaisen on päätöksen valmistelussa

Lisätiedot

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille

Markkuun koulu. Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille Markkuun koulu Tärkeä sekä Tyrnävän kunnalle että Markkuun kyläläisille MAHDOLLISUUKSIEN MARKKUU V. 2025 VISIO SIITÄ MITÄ VOISI OLLA TYRNÄVÄN KALTAISESSA KUNNASSA, MARKKUUN KALTAISELLA KYLÄLLÄ, JOS LÖYTYY

Lisätiedot

Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014

Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014 1 Inkerin kirkon Teologisen Instituutin nimikkoraportti 2/2014 Kumppani Inkerin kirkko, Venäjä Hankkeen kuvaus Teologinen Instituutin uusi rakennus, Inkeri-talo sekä Inkerin kirkon vanhainkoti taustalla

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Melontarippikoulu

Melontarippikoulu Melontarippikoulu 25.6.-2.7.2018 Tervetuloa rippikouluun! Me opettajat Jyri Hakala, Sari Vikström-Kivioja ja Mika Savolainen toivotamme sinut tervetulleeksi Espoon tuomiokirkkoseurakunnan rippikouluun!

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka

Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka Suomi toisena kielenä - oppimistulosten arviointi: riittävän hyvää osaamista? Katri Kuukka Mitä arvioitiin? Mitä tarkasteltiin? Kielitaidon osa-alueet > hyvän osaamisen kriteeri B1.1-B1.2 kuullun ymmärtäminen

Lisätiedot

Suomen kielen itseopiskelumateriaali

Suomen kielen itseopiskelumateriaali Selma Selkokielisyyttä maahanmuuttajille (OPH) Suomen kielen itseopiskelumateriaali Nimi: Ryhmätunnus: Tutkinto: Tämä opiskelumateriaali liittyy alakohtaiseen lähiopetuspäivään. Kun olet osallistunut lähiopetukseen

Lisätiedot

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan Paras on edessä

Ohje esittelijälle sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan  Paras on edessä Ohje esittelijälle Tämän ohjaustekstin tarkoitus on auttaa sinua kertomaan lyhyesti ja vapaasti mitä valkokankaalla lukee. Tavoite on, että sinun ei tarvitse lukea jokaista diaa sanasta sanaan valkokankaalta

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!

Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi

Lisätiedot

Seurakunnat ja Lape. Jarmo Kokkonen

Seurakunnat ja Lape. Jarmo Kokkonen Seurakunnat ja Lape Jarmo Kokkonen 23.5.2018 Lähtökohta: Lapset ja nuoret ovat meille yhteistä lahjaa! Luterilaisen kirkon palvelut: * alueellinen kattavuus * maksuttomuus * matala kynnys * koulutettu

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot

Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot Ystavakirje 2012 Nepalia kannattavat seurakunnat ja yhteisot Namaste ja jaimasihi Nepalista kaikilta laheteiltamme seka kirkollisilta- etta kehitystyhteistyo kumppaneiltamme. Tama kirje on erityisesti

Lisätiedot

Tuuve ja Monni Online

Tuuve ja Monni Online tuuve.fi, monnionline.fi Tuuve ja Monni Online Tuettua verkko-opetusta erityistilanteissa 2016 2019 Johanna Sergejeff Esimerkki kotona opiskelun tukemisesta Opettajat laativat tehtäväpaketteja, jotka toimitetaan

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Helsinki. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Helsinki. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 0 Helsinki Maaliskuu 0 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015

Pääkaupunkiseudun 5. luokkien palvelukyky. Kauniainen. Tammikuu 2015 Pääkaupunkiseudun. luokkien palvelukyky Kauniainen Tammikuu 201 Väittämät / Kauniainen vs. koko pk-seutu Koulupaikka, oppimiskäsitys ja -ympäristö Kauniainen=8: Väittämien jakaumat Vuosivertailu Kauniainen

Lisätiedot

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja LÄHETYSTYÖN JOHTOKUNTA 2/ 2017 Aika 22.03.2017 klo 18 Paikka Paikalla: Seurakuntakeskus, Kahvion laajennus Kahvitus alkoi klo 17.45 Antila Veli-Matti Puheenjohtaja Koivisto

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Vantaa. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Vantaa. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 01 Vantaa Maaliskuu 01 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Matkalla-tukea maahanmuuttajanuorten vapaa-aikaan. Plan International Suomi/Terhi Joensuu

Matkalla-tukea maahanmuuttajanuorten vapaa-aikaan. Plan International Suomi/Terhi Joensuu Matkalla-tukea maahanmuuttajanuorten vapaa-aikaan Plan International Suomi/Terhi Joensuu 24.5.2016 Maahanmuuttajat Suomessa kokonaiskuva vuodesta 2015 1. oleskeluluvat Suomeen EU-kansalaisten rekisteröinnit

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Espoo. Maaliskuu 2016

Pääkaupunkiseudun 2. luokkien koulunkäyntikysely Espoo. Maaliskuu 2016 Pääkaupunkiseudun. luokkien koulunkäyntikysely 0 Espoo Maaliskuu 0 Tutkimuksen taustat Pääkaupunkiseudun opetustoimien palvelukykykysely perustuu kaupunkien yhteiseen voimassa olevaan koulutuksen arviointisuunnitelmaan.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot