5 vinkkiä. seniorin sairaalakierteen ehkäisemiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "5 vinkkiä. seniorin sairaalakierteen ehkäisemiseksi"

Transkriptio

1 5 vinkkiä seniorin sairaalakierteen ehkäisemiseksi

2 Johdanto Sairaalat pelastavat ihmishenkiä. Harva meistä kuitenkaan haluaisi viettää siellä yhtään ylimääräistä aikaa. Jokaisen ihmisen, ja erityisesti ikääntyneiden, tulisi tavoitella niin terveenä pysymistä, ettei tarvitse sairaalahoitoa. Vanhusten parissa työskentelevät hoitoalan ammattilaiset ovat havainneet, että sairaalahoitoon joutuessaan ikäihmiset harvoin palaavat kotiin täysivoimaisina, ja toisinaan he eivät palaa kotiin lainkaan. Sairaalahoitojakso voi aiheuttaa iäkkäälle ihmiselle useita mahdollisia riskejä ja jälkivaikutuksia. Haastattelimme 400 vanhusten hoitoon erikoistunutta hoitajaa*. Heidän mukaansa yleisin riski seniorin sairaalahoidossa on sairaalainfektion tarttuminen. Monet seniorit kokevat myös vaikeuksia rutiineihin palaamisessa, sekä yleiskunnon heikentymistä, sekavuutta, ja toimintakyvyn menettämistä. Jokainen ihmiskeho kokee ikääntyessään normaaleja muutoksia, kuten verenkierron heikentymistä ja lihasmassan vähenemistä. Sairaalahoito voi pahimmillaan olla pelkkää vuodelepoa. Tällöin kehossa alkaa tapahtumaan yleiskuntoon negatiivisesti vaikuttavia asioita, jotka voivat johtaa lopulta laitoshoitoon. Toisinaan sairaalahoito on välttämätöntä tervehtymisen kannalta. On kuitenkin olemassa paljon keinoja, joita voidaan hyödyntää jo ennen kuin tilanne vaatii sairaalahoitoa. Asiantuntijat ennustavat, että 48,5% senioreiden sairaalahoidoista voitaisiin välttää, jos asianmukaisiin ennaltaehkäiseviin toimiin ryhdyttäisiin ajoissa. 2

3 Tutkimuksen mukaan erityisesti eräs tekijä auttaa iäkkäitä pysymään pois sairaalasta: läheisten tuki. Lähes kaikki hoitajat olivat sitä mieltä, että perheellä on yhtä tärkeä rooli ikääntyneiden terveyden ylläpitämisessä ja sairaalan välttämisessä kuin hoitohenkilökunnallakin. Siitä huolimatta tutkimuksen mukaan vain alle puolella senioreista (48,6%) on lähellään perheenjäseniä, jotka auttavat heitä hoivaan liittyvien asioiden järjestämisessä. Tutkimustulosten perusteella olemme koostaneet viisi vinkkiä seniorin sairaalahoidon ehkäisemiseksi. Noudata lääkärin ohjeita Huomioi oireet ja varoitusmerkit Vähennä riskejä onnettomuuksille ja kaatumisille Pidä mieli ja kroppa aktiivisina Syö terveellisesti Olitpa perheenjäsen tai hoiva-alan ammattilainen, tästä oppaasta löydät ohjeita huomioitavista varoitusmerkeistä, sekä vinkkejä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, jotka voivat auttaa pitämään seniorin pois sairaalasta. Lisätietoja senioreiden hoivasta osoitteessa: HomeInstead.fi * Lisätietoja tutkimuksesta sivulla 15. Huomioithan, että tämän oppaan sisältö, ehdotukset ja vinkit eivät ole lääketieteellisiä ohjeita, eivätkä ne korvaa lääkärin diagnoosia tai hoito-ohjeita. Konsultoi aina lääkäriäsi, jos sinulla tai läheiselläsi on terveyteen liittyvää kysyttävää. Home Instead, Inc., Home Instead Senior Care franchise ja masterfranchise-ketju kieltävät kaiken vastuunalaisuuden tässä oppaassa mainittujen sisällön, ehdotusten ja vinkkien osalta. 3

4 Älä: Sivuuta tohtorin ohjeita Tee: Noudata lääkärin määräyksiä Varoitus! Yksi suurimpia syitä seniorin sairaalahoitoon joutumiselle on lääkärin määräysten noudattamatta jättäminen, toteavat vanhusten hoitoon erikoistuneet hoitajat. Tutkimuksesta nousi esille kolme syytä: haluttomuus muuttaa tapoja, terveysongelmien kieltäminen ja välinpitämättömyys. Kuinka voit vakuuttaa läheisesi siitä, että lääkärin ohjeiden noudattaminen olisi paras tapa toimia? Seuraa varoitusmerkkejä, auta ikääntynyttä läheistäsi hoivan järjestämisessä ja rakenna kattava tukiverkosto hänen ympärilleen. Merkit ja riskit Seuraavat merkit saattavat viitata siihen, että seniori ei noudata lääkärin määräyksiä tai niiden noudattaminen on muodostunut haasteelliseksi. Lääkärikäyntien väliin jättäminen Kuljetuksen puute tai hankaluus päästä lääkärikäynnille Terveystarkastusten lykkääminen Kroonisen sairauden kuten korkean verenpaineen, diabeteksen tai sydämen vajaatoiminnan paheneminen Alzheimerin tauti tai muu dementia, joka voi tehdä lääkärin määräysten noudattamisesta vaikeaa Käyttämättömät lääkkeet tai lääkemääräykset, joita ei ole noudettu apteekista Vähintään neljän lääkkeen syöminen, mikä voi aiheuttaa sekaannusta Välinpitämättömyys omaa terveyttä kohtaan Terveysasioissa auttavan tukihenkilön puute 4

5 99,5% hoitajista sanoo, että lääkärin määräysten noudattaminen auttaa senioria pysymään pois sairaalasta. Ratkaisu Tässä toimenpiteitä, joilla voit auttaa ikäihmistä noudattamaan lääkärin määräyksiä. 1. Varmista, että ikäihminen saa apua lääkityksen noudattamiseen omaiselta tai esimerkiksi Home Instead Seniorihoivan hoivanantajalta. 2. Tutustu mahdollisiin haittavaikutuksiin ja riskeihin, joita kroonisesti sairas seniori voi kohdata. Mitä enemmän olet perillä sairauden hoidosta, sitä paremmin pystyt pitämään sairauden hallinnassa. 3. Tee yhteistyötä läheisesi hoitohenkilökunnan kanssa pysyäksesi ajan tasalla varatuista tapaamisista ja voidaksesi kannustaa senioria menemään lääkärikäynneille. 4. Jos iäkkäällä ihmisellä ei ole kyytiä lääkäriin, ota avuksi sukulainen, ystävä, tai esimerkiksi Home Instead Seniorihoivan hoivanantaja. 5. Jos uskot, että seniori voi olla masentunut tai alakuloinen, ota yhteys lääkäriin keskustellaksesi eri vaihtoehdoista ja mahdollisesti kysy mielipidettä myös toiselta terveysalan ammattilaiselta. Mikäli mahdollista, osallistu lääkärikäynneille seniorin kanssa, tai ota yhteyttä esimerkiksi Home Instead Seniorihoivaan, josta voit tilata hoivanantajan ikääntyneen seuraksi ja tueksi. 5

6 Älä: Vähättele uusia vaivoja Tee: Huomioi oireet Varoitus! Sanotaan, että vanhuus ei tule yksin. Taas uusi särky ja vaiva, mutta nehän kuuluvat ikääntymiseen. Ehkä niin, mutta huonovointisuutta ei pidä jättää huomiotta. Eräässä sairaalassa seurattiin kotiin palanneiden ikäihmisten vointia yhdessä kotisairaanhoidon kanssa. Kotisairaanhoidon avustaja soitti seniorille kertoakseen, että hän on tulossa käymään iltapäivällä. Seniori kieltäytyi käynnistä, koska ei voinut hyvin. Seuraavana päivänä avustaja sai kuulla kyseisen henkilön joutuneen takaisin sairaalaan kunnon romahdettua. Parempi katsoa kuin katua. Ja soittaa lääkärille ajoissa. Merkit ja riskit Seuraavat seniorin hyvinvointiin liittyvät merkit voivat olla riskinä terveydelle: Oireiden huomiotta jättäminen, kuten rintakipu, hengenahdistus ja vatsakipu Vähittäiset muutokset, kuten hidastunut kävelynopeus, laahustaminen, toimettomuus, ruokahaluttomuus, painon vaihtelut, horjuminen Asuminen yksin tai ilman päivittäistä tarkkailua Vähintään kolme kroonista sairautta Aiempi sairaalahoitojakso lähiaikoina Haluttomuus muuttaa tapoja Liian pitkä odotus ennen lääkäriajan varaamista Terveystarkastusten lykkääminen Rahan puute 6

7 Liika viivyttely ennen lääkärin tarkastusta lisää seniorin riskiä sairastumiselle, toteaa 27,5 prosenttia hoitajista. Ratkaisu Seuraavat toimenpiteet voivat auttaa pysymään ajan tasalla läheisesi terveydestä. 1. Kysy yhdessä seniorin kanssa hänen lääkäriltään riskeistä, jotka voivat johtaa sairaalahoitoon. Terveysongelmien tiedostaminen ja ennakointi yhdessä lääkärin kanssa voi auttaa vähentämään riskiä sairastumiseen. 2. Hanki lisätietoa mahdollisista terveyttä uhkaavista riskeistä. 3. Muutos ruokahalussa tai painossa on varoitusmerkki siitä, että jotain voi olla vialla. 4. Auta ikäihmistä laatimaan lista terveyttä askarruttavista kysymyksistä ennen lääkärin tapaamista. 5. Jos seniori asuu yksin, varmista että joku tarkkailee häntä päivittäin ja auttaa järjestämään terveystarkastukset ja lääkärikäynnit. Voit pyytää apuja myös Home Instead Seniorihoivan hoivanantajalta. 7

8 Älä: Vaikene toistuvista kaatumisista Tee: Vähennä riskit onnettomuuksille Varoitus! Vaikka seniori vähättelisi kompurointiaan, voi alttius kaatumisille lisätä riskiä onnettomuuksille ja sairaalaan joutumiselle. Yli 65-vuotiaille suomalaisille sattuu vuosittain kaatumistapaturmaa, joista valtaosa tapahtuu kotona sisällä tai kotipihassa. Lähes kaatumistapaturmaa vaatii sairaalahoitoa. Vuonna 2012 American Journal of Preventative Medicine -julkaisussa esitelty tutkimustulos selvittää aiheen vakavuutta vielä selkeämmin: Joka kolmas yli 65-vuotiaista kaatuu vuosittain, mutta alle puolet heistä keskustelee asiasta hoitajansa kanssa. Vanhukset kaatuilevat, mutta he eivät halua puhua siitä. Kaatuminen on aina varoitusmerkki. Kyseessä voi olla oire jostain muusta terveyteen liittyvästä asiasta. Merkit ja riskit Seuraavat merkit voivat lisätä riskiä iäkkään ihmisen kaatumiselle ja sairaalahoitoon joutumiselle: Edelliset kaatumiset ja onnettomuudet Alzheimerin tauti tai muu dementia Alentunut aktiivisuustaso Eristyneisyys Kompastumisvaarat kotona, kuten räsymatot Tukikahvojen puute ja heikko valaistus Näkö- tai kuulo-ongelmat Hidastunut kävelyvauhti tai laahustaminen Ongelmat liikkuvuudessa 8

9 Varmistamalla kodin vapaaksi vaaroista voit parhaiten auttaa senioria pysymään terveenä ja pois sairaalasta. Ratkaisu Tässä muutamia vinkkejä, joiden avulla voit tunnistaa mahdollisia kaatumisriskejä ja ratkaisuja. 1. Auta senioria testaamaan hänen tasapainonsa. Selvittämällä alkutilanne voidaan arvioida riskit kaatumiselle, sekä ohjata ikäihmistä tekemään harjoituksia, jotka vahvistavat tasapainoa. 2. Tarkastele ikääntyneen läheisesi asuinympäristöä arvioidaksesi riskit kaatumiselle. 3. Seniorin kodissa kannattaa toteuttaa tarvittavat parannustyöt, jotka auttavat häntä asumaan kotonaan turvallisesti. Kattavan tarkistuslistan löydät sivuiltamme: HomeInstead.fi 4. Kannusta senioria tekemään yksinkertaisia fyysisiä harjoituksia, jotka auttavat parantamaan kuntoa. 5. Varmista, että joku seuraa ikääntyneen läheisesi vointia päivittäin, jos hän asuu yksin. Selvitä mahdollisuudet turvarannekkeeseen tai muuhun turvallisuusvälineeseen. Voit myös pyytää apuja tilanteen arvioimiseen ja tarvittaviin hoivapalveluihin esimerkiksi Home Instead Seniorihoivasta. 9

10 Älä: Laiskistu sohvaperunaksi Tee: Pidä keho ja mieli aktiivisena Varoitus! Sairastuminen ja aiempi sairaalahoito voivat jättää seniorin fyysisesti epäaktiiviseksi ja lamaantuneeksi. Hoitajien havaintojen mukaan iäkkäät potilaat nousevat sairaalasängyistään ylös päivän aikana keskimäärin vain 30 minuutin ajaksi. Olipa kyseessä sairaalahoito tai sairaus, liikkumattomuus voi pahentaa seniorin kroonisia sairauksia entisestään ja johtaa jopa masennukseen. Toisaalta tutkimukset ovat osoittaneet, että mitä pidempään ihminen pysyy elämässään aktiivisena tehden mieleisiään asioita, sitä vähemmän aikaa hänen toimintakykynsä on alentunut elämän loppuvaiheessa. Merkit ja riskit Seuraavat merkit voivat viitata siihen, että seniorin passiivisuus tekee hänestä alttiimman sairaalahoidolle: Aiempi sairaus tai sairaalahoito Puolison tai muun läheisen menetys Huono ruokahalu tai muutokset painossa Ajokyvyttömyys ja kuljetuspalveluiden puute Ystävien menetys Seuran puute aterialla Masennus Ongelmat ruoanlaitossa ja kodin siisteydessä Harrastusten puuttuminen, eristäytyminen ja muutokset käyttäytymisessä 10

11 96% hoitajista sanoo, että seniorin eristäytyminen on vakava riski, joka voi mahdollisesti johtaa sairaalahoitoon. Ratkaisu Tässä muutamia keinoja, joiden avulla voit auttaa ikäihmistä pysymään aktiivisena ja pirteänä. 1. Voit virkistää seniorin mieltä esimerkiksi pelaamalla hänen kanssaan muistia aktivoivia pelejä. 2. Jos ikääntynyt läheisesi aterioi yksin, kannusta häntä vuorovaikutukseen muiden kanssa ehdottamalla esimerkiksi ruokailua läheisessä senioreiden palvelukeskuksessa. 3. Mikäli seniori ei pääse poistumaan kotoaan, voit järjestää mieleistä toimintaa myös kotiin, kuten esimerkiksi elokuvaillan. 4. Vaikka läheisesi asuisi palvelutalossa, voit silti kannustaa häntä osallistumaan aktiivisesti yhteisön tapahtumiin. 5. Tutustu paikallisen senioreiden palvelukeskuksen tarjoamiin tapahtumiin ja virikkeisiin. Voit myös ottaa yhteyttä Home Instead Seniorihoivaan kuullaksesi, minkälaisia virkistyspalveluita hoivanantajamme tarjoavat. 11

12 Älä: Korvaa kunnon ruokaa suklaalla Tee: Syö terveellisesti Varoitus! Huono ruokavalio on yksi suurimmista terveysriskeistä. Ruokatapoihin vaikuttavat monet tekijät, kuten sairastumisen myötä heikentynyt ruokahalu, tai esimerkiksi lääkitys, joka voi muuttaa ruuan makua. Eri tekijät voivat estää ikäihmistä valmistamasta ja syömästä ravitsevia aterioita. Ruokavalion lisäksi myös ruokaseuralla on merkitystä. Syöminen yhdessä muiden kanssa kasvattaa ruokahalua ja piristää mieltä. Jos iäkäs ihminen asuu yksin eikä pysty valmistamaan terveellisiä aterioita, saattaa hänen ruokavalionsa olla epätasapainossa. Tämä on yksi suurimmista riskeistä, joka voi lähettää ikäihmisen sairaalaan. Merkit ja riskit Seuraavat merkit voivat viitata siihen, että seniorin ravitsemus on huonoa, mikä voi johtaa ennen pitkää sairastumiseen. Alzheimerin taudin tai muun dementian aiheuttama sekavuus Uudet lääkkeet tai lisääntyneet lääkemäärät Kyvyttömyys päästä ruokakauppaan Ei apua ruuanlaitossa Yksinäisyys, joka vaikuttaa negatiivisesti ruokahaluun Ymmärryksen puute oikeasta ravinnosta Ruokaseuran puute Painon vaihtelut 12

13 93% hoitajan mielestä ruokahaluttomuus on vakava merkki siitä, että seniori voi olla vaarassa joutua sairaalahoitoon. Ratkaisu Tässä esimerkkejä muutamista keinoista, joiden avulla voit varmistaa, että seniorin ruokavalio on kohdallaan: 1. Etsi läheisellesi seuraa ruokailuun ja ruokaostoksiin esimerkiksi vierailemalla paikallisessa senioreiden palvelukeskuksessa. 2. Muistuta ikäihmistä perheen suosikkiresepteistä, ja valmista niitä yhdessä. 3. Perehdy huonon ravinnon merkitykseen iäkkäiden painonhallinnassa 4. Uudista seniorin ruokavalintoja etsimällä uusia reseptejä ja ideoita sekä kannustamalla häntä kokeilemaan uusia ruokalajeja. Harkitse aterioiden valmistamista yhdessä Home Instead Seniorihoivan hoivanantajan kanssa tai mieti yhteyden ottamista paikalliseen ateriapalvelujen toimittajaan. 5. Jos läheiselläsi on Alzheimerin tauti tai muu dementia, konsultoi lääkäriä hänelle sopivasta ravinnosta. 13

14 14 Muistiinpanoja

15 Tutkimuksesta Tässä oppaassa esitetyt tulokset perustuvat Home Insteadin toteuttamaan tutkimukseen, jossa haastateltiin puhelimitse 400 vanhusten parissa työskentelevää hoitajaa Pohjois-Amerikassa. Hoitajat valittiin satunnaisotoksella. Heistä 300 oli Yhdysvalloista ja 100 Kanadasta. Tutkimuksen asiantuntijana toimi tunnettu gerontologiaan ja terveelliseen ikääntymiseen perehtynyt tohtori Carolyn Clevenger Atlantan Emoryn yliopistosta. Clevenger on valittu gerontologiaan erikoistuneiden lähihoitajien järjestön GAPNA:n (Gerontological Advanced Practice Nurses Association) puheenjohtajaksi. Lisätietoa tutkimuksen tuloksista löydät sivuiltamme: HomeInstead.fi. Tutkimuksen alkuperäiset tulokset osoitteessa PreventSeniorHospitalizations.com Home Instead Seniorihoiva Home Instead on maailman laajin ikääntyneiden ei-sairaanhoidollisia hoivapalveluja tuottava yritysketju. Ketjuun kuuluu yli 1000 yksityisesti omistettua ja johdettua franchise-toimistoa 17 eri maassa, mm. Yhdysvalloissa, Kanadassa, Japanissa, Saksassa, Itävallassa, Isossa-Britanniassa ja Irlannissa. Ei-sairaanhoidolliseen kotihoivaan kuuluu henkilökohtainen avustaminen, seuranpito, aterioiden valmistus, lääkemuistutukset, kevyet kotityöt, pyykkihuolto ja asioilla avustaminen. Home Instead Seniorihoiva -ketjulla on maailmalla yli luotettavaa hoivanantajaa. Heidät on koulutettu ja vakuutettu yhtiön toimesta. Home Instead Seniorihoivan hoivatyöntekijä palvelee asiakasta tämän kotona tai hoitolaitoksessa muutaman tunnin ajan viikossa tai jopa 24 tuntia vuorokaudessa, viikon jokaisena päivänä, myös loma-aikoina. Koulutamme hoivanantajamme omassa koulutusohjelmassamme, johon sisältyy tietoa mm. ikäihmisten sairauksista, kodin turvallisuudesta, viriketoiminnasta, ikääntyvien itsenäisyyden ylläpitämisestä ja tukemisesta sekä vuorovaikutuksesta ja stressinhallinnasta. Suomessa Home Instead Seniorihoivan toiminta on kuntien valvomaa ja hyväksymää sosiaalihuoltopalvelua. Sitä ohjaa asiakkaan yksilöllinen hoito- ja palvelusuunnitelma sekä palvelusopimus. Palvelu kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin. Sinun on tärkeää löytää luotettavaa hoivaa ikääntyvälle läheisellesi. Meille on tärkeää tuottaa korkealaatuista hoivapalvelua, joka täyttää perheesi tarpeet. Ota yhteys lähimpään Home Instead Seniorihoivan toimistoon osoitteesta HomeInstead.fi 15

16 HomeInstead.fi Jokainen Home Instead Seniorihoiva franchise -toimisto on yksityisesti omistettu ja johdettu. Home Instead Finland Oy VinkSair 2/15

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Espoon parhaat potilaat Kivenlahti-Stensvik ry. Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema

Espoon parhaat potilaat Kivenlahti-Stensvik ry. Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema Espoon parhaat potilaat 17.5.16 Kivenlahti-Stensvik ry Apulaisylilääkäri Sanna Mustonen Vastaava hoitaja Tiia Palanne Kivenlahden terveysasema Happy or not 18.5.2016 2 Meidän potilaat Aktiivisia Yhteistyökykyisiä

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Muokkaa opas omaksesi

Muokkaa opas omaksesi Xeplion Opas on tarkoitettu avuksi potilaille, joille on määrätty Xeplion -valmistetta. Päiväys: September 2017 Janssen-Cilag Oy Vaisalantie 2, FI-02130 Espoo, Finland, Tel +358 20 7531 300, jacfi@its.jnj.com,

Lisätiedot

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet

Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet

Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet Ympärivuorokautista apua tarvitsevan iäkkään palvelutarpeet Harriet Finne-Soveri, ikäihmisten palvelut - yksikön päällikkö 2010-05-20 Esityksen nimi / Tekijä 1 Sisältö Miten näemme palvelut ja niiden tarpeen

Lisätiedot

Diabetes. Diabetespäiväkirja

Diabetes. Diabetespäiväkirja Diabetes Diabetespäiväkirja Diabetespäiväkirja Omat hoitotavoitteet Jos sairastat tyypin 2 diabetesta, sinun on tärkeä löytää oikea tasapaino asianmukaisen hoidon, säännöllisen liikunnan ja terveellisen

Lisätiedot

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja.

Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Vaikuta rintojesi terveyteen. Tee oikeita valintoja. Rintojen terveys on tärkeää Rintasyöpä on naisten yleisin syöpä. Suomessa rintasyöpään sairastuu vuosittain noin 5000 ja kuolee lähes 900 naista. Aktiivinen

Lisätiedot

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas

Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Hoitopolkutarinoita Kotihoidon asiakas Outi Iharvaara Rai- seminaari 3.4.2013 Asiakkaan taustatiedot 78- vuotias yksin asuva mies, jolla todettu lievä Alzheimerin tauti. Aivoinfarkti x 2 Vaimo kuollut

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta

1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta Tarkkailuharjoitus 4..4. Tarkkailu- harjoitus Tarkkailuvihkotekniikka Alla on kuvattu askel askeleelta etenevät ohjeet siitä, kuinka kuluttajien tarpeita voidaan paljastaa. Tämä metodi auttaa sinua tekemään

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

FIKSUJA KYSYMYKSIÄ FIKSUJA KYSYMYKSIÄ. Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta

FIKSUJA KYSYMYKSIÄ FIKSUJA KYSYMYKSIÄ. Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta FIKSUJA Sairaanhoidolle ikäihmisten lääkehoidosta 1 Fiksut kysymykset on tarkoitettu sinulle, joka olet ikäihminen ja käytät lääkkeitä. Ikääntyessä on yhä yleisempää tarvita lääkkeitä. Joidenkin kohdalla

Lisätiedot

Käytä tätä erityisesti myeloproliferatiivista sairautta (MPN) varten suunniteltua oiremittaria kirjataksesi, kuinka oireet vaikuttavat sinuun ajan

Käytä tätä erityisesti myeloproliferatiivista sairautta (MPN) varten suunniteltua oiremittaria kirjataksesi, kuinka oireet vaikuttavat sinuun ajan 21 63 89 47 5 Käytä tätä erityisesti myeloproliferatiivista sairautta (MPN) varten suunniteltua oiremittaria kirjataksesi, kuinka oireet vaikuttavat sinuun ajan mittaan. Keskustele siitä lääkärisi kanssa

Lisätiedot

Kotihoidon. Ratkaisu

Kotihoidon. Ratkaisu Kotihoidon Ratkaisu Ei-sairaanhoidollinen hoivapalvelu auttaa senioreita asumaan kotonaan Opas parhaista vaihtoehdoista senioreille ja heidän läheisilleen Kotihoidon Ratkaisu Opas parhaista vaihtoehdoista

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002

FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja toipumisesta 2002 FSD1296 Elämä masentuneena 2002 1 of 8 19.7.2011 8:42 KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoituja tutkimusaineistoja FSD1256 Masennuskysely 2002 FSD1293 Kokemukset masennuksen hoidosta ja

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

Muistisairaana kotona kauemmin

Muistisairaana kotona kauemmin Muistisairaana kotona kauemmin Merja Mäkisalo Ropponen Terveystieteiden tohtori, kansanedustaja Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Nykytilanne Suomessa sairastuu päivittäin 36 henkilöä muistisairauteen.

Lisätiedot

Hoitotyö terveysasemalla

Hoitotyö terveysasemalla Hoitotyö terveysasemalla Turun terveysasemien asiakasraati 20.9.2017 Eva Antero-Jalava Terveydenhoitaja, TtM Terveysasematyö ja hoitohenkilökunta Terveysasemalla työskentelee sairaanhoitajia, terveydenhoitajia

Lisätiedot

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio

Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Kaatumista ehkäisemässä: IKINÄ-malli ja RAI-integraatio Anne Heikkilä, hoitotyön vastaava, ikääntyneiden palvelut 2 Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat Yleisin suomalaisten ikäihmisten tapaturmatyyppi

Lisätiedot

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana

Asiakas oman elämänsä asiantuntijana Asiakas oman elämänsä asiantuntijana RAI -seminaari 29.3.212 28.3.212 Teija Hammar / IIPA Teija Hammar, erikoistutkija, Ikäihmisten palvelut -yksikkö, THL 1 Esityksen sisältö: Asiakkaan äänen voimistuminen

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla

Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy liikunnan avulla Erikoistutkija, KaatumisSeula-hankkeen projektipäällikkö Saija Karinkanta KAATUMINEN ON YLEISTÄ 1 joka kolmas yli 65-vuotias kaatuu vuosittain näistä puolet

Lisätiedot

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus

Kotihoito. Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoito Mervi Lehikoinen Sairaanhoitaja HelppiSeniori Idän asiakasohjaus Kotihoidon tehtävänä on vanhusten, yli 18- vuotiaiden vammaisten, toipilaiden ja pitkäaikaissairaiden hoito ja palvelut niin,

Lisätiedot

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen

KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA. Varhainen havaitseminen ja tukeminen KUNTOUTUSOHJAAJA OMAISHOITOPERHEEN TUKENA Varhainen havaitseminen ja tukeminen Ihminen tarvitsee toista» Mutta me pohojalaaset... OMAISHOIDON TUKEMISEN ALKUTAIVAL v. 2009 alkoi "Yhdessä tehden- Ajoissa

Lisätiedot

Kaatumisten ennaltaehkäisy Keski-Suomessa

Kaatumisten ennaltaehkäisy Keski-Suomessa Kaatumisten ennaltaehkäisy Keski-Suomessa Petri Salo Kliinisen fysioterapian asiantuntija, TtT Kaatumisten ennaltaehkäisy ksshp:ssä Petri Salo Kliinisen fysioterapian asiantuntija, TtT 1 Laki asiaa Terveydenhoitolain

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

TERVETULOA KOTIKAAREEN

TERVETULOA KOTIKAAREEN TERVETULOA KOTIKAAREEN TUETTU IKÄIHMISTEN ASUMINEN Tuettu ikäihmisten asuminen on kotihoitoon rinnastettavaa palvelua niille asiakkaille, jotka eivät enää selviydy kotonaan kotiin annettavien palveluiden

Lisätiedot

Miten asiakkaan äkillinen sekavuus näkyy RAI-järjestelmässä?

Miten asiakkaan äkillinen sekavuus näkyy RAI-järjestelmässä? Tiedosta hyvinvointia 1 Miten asiakkaan äkillinen sekavuus näkyy RAI-järjestelmässä? Erikoissuunnittelija Satu Vihersaari-Virtanen 13.3.2008 Tiedosta hyvinvointia 2 Vanhuksen sekavuusoireyhtymä Sekavuuden

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta

Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen. POPmaakunta Sote ammattilainen ennaltaehkäise ja toimi asiakasta kuullen Harrastukset Aikaa on Mielekäs tekeminen Edullisia harrasteita Työhistoria /voimavara Toimivan arjen kannalta uusien taitojen opettelu Ikäyliopisto

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

PALVELUT. Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Kuinka tulla asiakkaaksi?

PALVELUT. Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Kuinka tulla asiakkaaksi? PALVELUT Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Olemme pieni suomalainen perheyritys. Tarjoamme ammattitaitoista kotiterveydenhoitoa, - sairaanhoitoa, hoiva-, virkistys- ja kotipalveluja.

Lisätiedot

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA

TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA TOIMINTAA RUUAN VOIMALLA Ruoka vaikuttaa monella tapaa toimintakykyysi: päivittäisistä toiminnoista, kotitöistä ja liikkumisesta suoriutumiseen muistiin, oppimiseen ja tarkkaavaisuuteen elämänhallintaan

Lisätiedot

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Vanhuksia on moneksi Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Itsenäisesti kotona asuvat, mutta jotka ovat haurastumisen riskissä Hyväkuntoiset eläkeläiset

Lisätiedot

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi

Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus. Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi Ikääntyneen muistisairaan ravitsemus Ravitsemuksen erityispiirteitä ja keinoja hyvän ravitsemuksen ylläpitämiseksi 2015 1 Ravitsemustilan merkitys ikääntyneelle Ylläpitää terveyttä, toimintakykyä ja lihaskuntoa

Lisätiedot

HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS

HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS ENSIN - NÄKYMÄ POTILASTURVALLISUUS SILMÄLASIEN KAUTTA Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot (STESO) ry VERKOSTOTAPAAMINEN 14.3.2017 Tuula Saarikoski, Potilasturvallisuuskoordinaattori,

Lisätiedot

HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY

HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY HOIVA-ASUMISPALVELUN ASIAKASPALAUTEKYSELY 15.9. 31.10.2015 TAUSTAA Vanhuspalvelulaissa (2013) ja sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa laatusuosituksissa (2013, 2008) korostetaan, että eri palveluissa

Lisätiedot

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista

Kysely kotona asuvien vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista Valitse kohde. 1 (13) 28.3.2014 Kysely kotona asuvien 15-35 -vuotiaiden vammaisten henkilöiden asumisen tarpeista A. Taustatiedot Syntymävuosi? Sukupuoli? nainen mies Äidinkieli? suomi ruotsi muu Postinumero?

Lisätiedot

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö

Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö Palvelutarve- ja asiakasrakenneluokitus tarkempaa tietoa asiakkaista? Anja Noro, THT, Dosentti, Tutkimuspäällikkö Johdattelua Palvelutarveluokitus (MAPLe) vs. asiakasrakenneluokitus ( RUG-III/23) kotihoidon

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan

Lisätiedot

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK)

AKTIIVINEN VANHENEMINEN. Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) AKTIIVINEN VANHENEMINEN Niina Kankare-anttila Gerontologian ja kansanterveyden kandidaatti Sairaanhoitaja (AMK) Luennon sisältö: Suomalaisten ikääntyminen Vanheneminen ja yhteiskunta Aktiivinen vanheneminen

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KOTIHOIDON KRITEERIT IKÄIHMISTEN SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN ASUMIS- JA HOIVAHOITOPALVELUJEN

Lisätiedot

Kuntien keinot ikääntyneiden kotona asumisen tukemiseksi

Kuntien keinot ikääntyneiden kotona asumisen tukemiseksi Kotihoidon asiakkaiden ravitsemus haasteena johtajille Helena Soini, johtava kehittämiskonsultti, Vanhusten palvelujen vastuualue, sosiaalivirasto, Helsingin kaupunki Kuntien keinot ikääntyneiden kotona

Lisätiedot

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka

Lisätiedot

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä

Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotiutuskäytännöt Kokemäellä Kotihoidon näkökulmia kotiutukseen Kokemäen nykytilanteesta Vuonna 2013 alkuvuodesta ollut viimeksi tk sairaalassa pitkäaikaisia potilaita Tk sairaalassa keskim. 10 kokemäkeläistä

Lisätiedot

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18 Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista HAE apua ajoissa www.muistiliitto.fi Muistiliitto on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestö. Liitto ja sen jäsenyhdistykset

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT

JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Oheismateriaali ltk 20.10.2015 JÄRVI-POHJANMAAN KOTIHOIDON TUKIPALVELUT Alajärvi, Vimpeli, Soini 1 SISÄLTÖ 1. KOTIHOIDON TUKIPALVELUT... 3 2. Ateriapalvelu... 3 3. Kauppapalvelu... 4 4. Kylvetyspalvelu...

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI

DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI 4.3.2010 4.3.2010 Fyysinen agressiivisuus Levottomuus Kielellinen agressiivisuus Huutelu Häiritseminen Sylkeminen Ulosteilla sotkeminen Pahantuulen puuskat Epäluuloisuus Vaeltelu/eksyminen

Lisätiedot

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Lääkärin rooli toimintakykyä tukevan ja edistävän työn korostamisessa Kunnon Hoitaja koulutus kaipaa tuekseen laajan organisaation tuen

Lisätiedot

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki

Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Merja Karjalainen Miia Tiihonen Sisä-Savon terveydenhuollon kuntayhtymä, Suonenjoki Valmistelut: Alueen omahoitaja: Terveyskeskuksen lääkelista, tekstit, laboratoriotulokset Hoivakodin hoitaja: Talon lääkelista,

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90

ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90 1 Yli 65-vuotias ARVIOI ALKOHOLIN KÄYTTÖÄSI 90 85 80 Mittari alkoholin käytön itsearviointiin 75 70 65 2 Tämän mittarin tarkoituksena on auttaa Sinua arvioimaan alkoholin käyttöäsi. Alkoholin käyttöä olisi

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa.

Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen. voimavarojen käyttöä ja päätöksentekoa kotihoidossa. Kotihoidon id myöntämisen perusteet 1.4.2014 alkaen - Rovaniemi Lähtökohta: Myöntämisperusteet ohjaavat kotihoidon palvelujen kohdentumista t (oikea-aikaisuus, i saavutettavuus), tt varattujen voimavarojen

Lisätiedot

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni,

Sydän- ja verisuoni sairaudet. Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, Sydän- ja verisuoni sairaudet Tehnyt:Juhana, Sampsa, Unna, Sanni, - Yli miljoona suomalaista sairastaa sydän-ja verisuoni sairauksia tai diabetesta. - Näissä sairauksissa on kyse rasva- tai sokeriaineenvaihdunnan

Lisätiedot

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta. 1 Ikääntymisen ennakointi Vanhuuteen varautumisen keinot: Jos sairastun vakavasti enkä

Lisätiedot

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 23.11.2011/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista?

Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista? Oireiden arviointi puhelimitse kätevää vai vaarallista? Päivi Rautava Ehkäisevän terveydenhuollon professori Turun yliopisto Puhelin +35850 3005846 Sähköpostit rautava@utu.fi tai paivi.rautava@tyks.fi

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista MUISTI JA MUISTIHÄIRIÖT Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

Vanhuksen monilääkityksen väylät ja karikot Paula Viikari LT, Geriatrian erikoislääkäri Turun kaupunginsairaala

Vanhuksen monilääkityksen väylät ja karikot Paula Viikari LT, Geriatrian erikoislääkäri Turun kaupunginsairaala Vanhuksen monilääkityksen väylät ja karikot 15.3.2017 Paula Viikari LT, Geriatrian erikoislääkäri Turun kaupunginsairaala Lääkityksen tavoite (Koti ympärivuorokautinen tehostettu palveluasuminen) Hoitopäätösten

Lisätiedot

WHODAS 2.0 WORLD HEALTH ORGANIZATION DISABILITY ASSESSMENT SCHEDULE 2.0

WHODAS 2.0 WORLD HEALTH ORGANIZATION DISABILITY ASSESSMENT SCHEDULE 2.0 kysymyksen versio, läheisen tekemä arvio Tällä kyselylomakkeella selvitetään sinun näkemystäsi sinulle läheisen henkilön kokemista terveydentilasta johtuvista vaikeuksista. Voit vastata läheisen henkilön

Lisätiedot

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT

Puhe, liike ja toipuminen. Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe, liike ja toipuminen Erityisasiantuntija Heli Hätönen, TtT Puhe liike toipuminen? 2.9.2014 Hätönen H 2 Perinteitä ja uusia näkökulmia Perinteinen näkökulma: Mielenterveyden ongelmien hoidossa painotus

Lisätiedot

Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä

Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä Lääkehoidon kokonaisarviointi iäkkäillä Paula Timonen Proviisori LHKA paula.timonen@prodosis.fi Turvallinen lääkehoito Vaatii tietoa, ammattitaitoa, asennetta, suunnitelmallisuutta, sitoutumista ja seurantaa

Lisätiedot

Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa. TPA Tampere ravitsemus

Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa. TPA Tampere ravitsemus Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa Perustieto Määritelmä Yleisyys Syyt Havainnointi Hoito Syventävä tieto Seuraukset Ravintoaineet Ravitsemus tehostetussa palveluasumisessa Virheravitsemus: ravinnonsaanti

Lisätiedot

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden?

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.11.2012 Matti Mäkelä 8.11.2012 Vanhuspalvelulaki / Matti Mäkelä 1 Vanhuspalvelulaki:

Lisätiedot

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.

VANHUSPALVELULAKI. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10. VANHUSPALVELULAKI Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista Seminaaripäivä 3.10.2013 Lain tarkoitus ( 1 ) IKÄÄNTYNYTTÄ VÄESTÖÄ KOSKEVAT TAVOITTEET

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto

VeTe Vetovoimainen ja terveyttä edistävä terveydenhuolto Ravitsemusterapeutti Mari Salminen VeTe terveillä 65 v täyttäneillä esiintyvyys 5-8 % 80 v täyttäneillä esiintyvyys 10-20 % sairaalahoidossa olevilla vanhuksilla 32-50 % pysyvässä laitoshoidossa olevilla

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi saapumispäivä HOIDETTAVAA KOSKEVAT TIEDOT Henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Tiedot hoitosuhteesta Hoidettava on hoitajan puoliso/avopuoliso

Lisätiedot

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen

HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN. 25.5.2010 Mari Kärkkäinen HOITOTAHDON JA HOITOLINJAUSTEN MÄÄRITTÄMINEN JA NOUDATTAMINEN HOITOLINJAUS Tavoitteena on, että potilas saa oikean hoidon oikeaan aikaan oikeassa paikassa. HOITOLINJAUS JA HOITOTAHTO Hoitolinjauksen teko

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito

Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Sodankylä Muistisairaan ihmisen vähälääkkeinen hoito Kotihoidon palveluohjaaja, muistihoitaja Tuula Kettunen 17.2.2014 2014 DEMENTIAINDEKSI Sodankylässä geriatri 2005 2013, muistineuvolatoiminta aloitettiin

Lisätiedot

Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen?

Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen? Kuuluuko yksinäisyys vanhuuteen? Marja Jylhä Yhteiskuntatieteiden tiedekunta ja Gerontologian tutkimusyksikkö (GEREC) Tampereen yliopisto Parasta aikaa tapahtuma 25.10 2018 Mitä kaikkea (ainakin) voi

Lisätiedot

Ikäneuvo Työryhmä kokous

Ikäneuvo Työryhmä kokous Ikäneuvo Työryhmä 2 12.4.2017 kokous 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka eivät selviydy kotona arkielämän toiminnoissa itsenäisesti, omaisten tuella

Lisätiedot

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet

Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet 21.12.2018 Kotihoidon, kotihoidon tukipalvelujen ja asumispalvelujen myöntämisperusteet Sotela 18.12.2018 KOTIHOITO 21.12.2018 2 ATERIAPALVELU 21.12.2018 3 21.12.2018 4 KAUPPAPALVELU 21.12.2018 5 KULJETUSPALVELU

Lisätiedot

Turvallisuus osana hyvinvointia

Turvallisuus osana hyvinvointia Turvallisuus osana hyvinvointia Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi 12.5.2009 Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@helsinki.fi Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi ja turvallisuus Hyvinvointi =

Lisätiedot

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen

Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Bolujem od dijabetesa tip 2 Olen saanut tyypin 2 diabeteksen Kysymyksiä ja vastauksia Pitanja i odgovori Mitä diabetekseen sairastuminen merkitsee? On täysin luonnollista, että diabetekseen sairastunut

Lisätiedot

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti

Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista. Tutkimusraportti Eloisa mieli -gallup Suomalaisten mielipiteet ikäihmisten mielen hyvinvoinnista Tutkimusraportti Tutkimuksen toteutus Tämän tutkimuksen tilaajina ovat Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -ohjelmakoordinaatio

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan)

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ( alkaen asteittain voimaan) Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (1.7.2013 alkaen asteittain voimaan) Vanhuslain toimeenpano Espoossa Story 16.9.2014 5 Kunnan tulee laatia

Lisätiedot

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä

Healthy eating at workplace promotes work ability. Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Healthy eating at workplace promotes work ability Terveellinen ruokailu työpaikalla edistää työkykyä Jaana Laitinen Dosentti, Team Leader Työterveyslaitos, Suomi Finnish Institute of Occupational Health

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi

Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen? riittävästi liian vähän en lainkaan, miksi OSALLISUUS OMAN ARJEN SUUNNITTELUUN Oletteko osallistunut oman hoito- ja palvelusuunnitelmanne tekemiseen?, miksi Onko hoito- ja palvelusuunnitelmanne tavoitteet määritelty yhdessä teidän kanssanne? lainkaan

Lisätiedot

WDC2012 ja hyvinvointi-design. 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design

WDC2012 ja hyvinvointi-design. 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design WDC2012 ja hyvinvointi-design 1. Elämä-design 2. Palvelu-design 3. Ympäristö-design Juha Metso 28.06.2011 1 1. Elämä-design Rakkautta Hoivaa Turvaa Tunteiden jakamista Oppimista Vapaa-aikaa Leikkiä Sääntöjä

Lisätiedot