Maarit Karhula & Terttu Laitala KOKEMUKSIA SUOMEN PUNAISEN RISTIN YSTÄVÄPALVELUSTA

Transkriptio

1 Maarit Karhula & Terttu Laitala KOKEMUKSIA SUOMEN PUNAISEN RISTIN YSTÄVÄPALVELUSTA Opinnäytetyö KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma Tammikuu 2009

2 TIIVISTELMÄ OPINNÄYTETYÖSTÄ Yksikkö Keski Pohjanmaan AMK Aika Tammikuu 2009 Koulutusohjelma Sosiaalialan koulutusohjelma Työn nimi Kokemuksia Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelusta Työn ohjaaja Kaija Heikkinen Työelämäohjaaja Heli Halttunen Tekijä/tekijät Maarit Karhula & Terttu Laitala Sivumäärä Suomen Punaisen Ristin organisoima ystäväpalvelutoiminta on ihmisten jokapäiväisen hyvinvoinnin kannalta hyvin tärkeää toimintaa. Toiminnan tavoitteena on tukea ihmisten omatoimista selviytymistä arjessa ja eri elämäntilanteissa sekä lievittää yksinäisten ihmisten eristyneisyyttä. Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia uudelleen virinnyttä ystävätoimintaa Ylivieskan alueella. Vapaaehtoisia tutkittavia ei löytynyt tarpeeksi Ylivieskasta, joten tutkimusta laajennettiin Alavieskaan ja Kalajoelle. Ystävätoimintaa tutkittiin asiakkaan näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää asiakkaiden kokemuksia Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelusta ja sen vaikutuksista heidän elämäänsä. Kokemusten perusteella toimintaa on tarkoitus myöhemmin kehittää haluttuun suuntaan. Tutkimusongelmat olivat: 1) Miten ystäväpalvelu vastaa asiakkaiden tarpeisiin? 2) Miten ystäväpalvelun asiakkaat haluaisivat palvelua kehitettävän? Tutkimus toteutettiin teemahaastattelun avulla ja tutkimustapa oli kvalitatiivinen tutkimus. Tutkimusaineisto koostui yhdeksästä ystäväpalvelun asiakkaasta, joista nuorin oli alle 30- ja vanhin yli 90- vuotias. Tutkimusaineisto kerättiin keväällä Haastateltavien elämäntilanteet ja tarpeet poikkesivat suuresti toisistaan. Tulokset osoittivat, että ystäviin oltiin tyytyväisiä. Ystäväntarpeeseen oli vastattu nopeasti, ja ystävä koettiin myös sopivaksi: oli onnistuttu luomaan luotettava ystävyyssuhde. Ystävää tavattiin keskimäärin kerran viikossa. Ystävävälityksen palvelu koettiin asialliseksi. Tutkimuksen mukaan ystäväpalvelusta pitäisi tiedottaa enemmän. Tällä hetkellä suurin osa ystävinä toimivista on keski-ikäisiä tai iäkkäitä naisia. Myös nuorille ihmisille ja miehille olisi ystävätoiminnassa tarvetta. Tiedottamalla toiminnasta enemmän voitaisiin ehkä saada mukaan myös heitä. Tiedottamalla myös ystävää tarvitsevat tulisivat tietoisiksi mahdollisuudesta saada itselleen ystävä. Asiasanat ystäväpalvelu, ystävyys, voimaantuminen, vapaaehtoistoiminta

3 ABSTRACT CENTRAL OSTROBOTHNIA UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Ylivieska Unit, Department of Social Services Date January 2009 Author Maarit Karhula & Terttu Laitala Degree programme Degree Programme of Social services Name of thesis Experiences of The Friendly Visitor Program of Finnish Red Cross Instructor Pages Kaija Heikkinen Supervisor Heli Halttunen The Friendly Visitor Program of Finnish Red Cross is a very important activity for people s daily welfare. The goal of the activity is to support people s independent coping with everyday life and with various situations in life as well as to relieve the isolation of lonely people. The purpose of this thesis was to research the restarted Friendly Visitor Program in Ylivieska. There were not enough voluntary persons for research in Ylivieska, and therefore the research was expanded to include also Alavieska and Kalajoki. The Friendly Visitor was researched from a customer s point of view. The aim of the research was to find out customers experiences of The Friendly Visitor Program of Finnish Red Cross and its influence on their life. The aim is to develop the program on the basis of the experiences the activity so that it would meet the customers needs better. There were two research questions: 1) How does The Friendly Visitor Program respond to customers needs? 2) In what ways would the customers want to develop the service? The research was carried out by using a theme interview and the research method was qualitative. The subjects of the research were nine customers of The Friendly Visitor Program: the youngest was under 30 and the oldest over 90 years old. The data was collected in spring The interviewees situation in life and their needs differed greatly from each other. The results showed that customers were satisfied with their friends. Their need for a friend was met quickly, and customers felt that their friends are suitable for them: They had succeeded in forming a reliable friendship. They met their friend once a week. The service of the friend agency was considered to be competent. According to the research people should be informed more about the Friendly Visitor Program. At the moment most of persons who act as a friend, are middle-aged or elderly women. There is a need also for young people and men in Friendly Visitor Program. Perhaps they could participate in it more if they were informed about the activity more. Through giving information also people who need a friend would become aware of the possibility to have a friend. Key words Friendly Visitor Program, friendship, empowerment, voluntary work

4 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO VAPAAEHTOISTOIMINTA YLEISTÄ VAPAAEHTOISTOIMINNAN MUODOT JA PERIAATTEET VAPAAEHTOISJÄRJESTÖT JA VAPAAEHTOISET TOIMIJAT YSTÄVÄPALVELUN LÄHTÖKOHDAT IHMISEN TARPEET YKSINÄISYYS YSTÄVYYS VOIMAANTUMINEN SUOMEN PUNAISEN RISTIN YSTÄVÄPALVELU SUOMEN PUNAISEN RISTIN HISTORIAA SUOMEN PUNAISEN RISTIN NYKYPÄIVÄÄ YSTÄVÄTOIMINNAN LAATUPROJEKTIHANKE JA AIKAISEMMAT TUTKIMUKSET SUOMEN PUNAISEN RISTIN YSTÄVÄPALVELU YLIVIESKASSA, ALAVIESKASSA JA KALAJOELLA SUOMEN PUNAISEN RISTIN YSTÄVÄPALVELU YLIVIESKASSA SUOMEN PUNAISEN RISTIN YSTÄVÄPALVELU KALAJOELLA SUOMEN PUNAISEN RISTIN YSTÄVÄPALVELU ALAVIESKASSA TUTKIMUSPROSESSIN VAIHEET TUTKIMUSONGELMAT JA TUTKIMUSMENETELMÄT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS JA EETTISYYS TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS TUTKIMUSTULOKSET ELÄMÄNTILANNE YSTÄVÄN TAVOITTAMINEN KOKEMUS YSTÄVÄPALVELUSTA TULEVAISUUS JOHTOPÄÄTÖKSET POHDINTA...46 LÄHTEET LIITTEET

5 2 1 JOHDANTO Yhteiskunnassamme tapahtuneet muutokset ovat saaneet aikaan tarvetta erilaisille vapaaehtoistoiminnan muodoille. Muutokset ovat ajaneet vapaaehtoisjärjestöt järjestämään erilaisia tukipalveluita, jotta suomalaiset saisivat monipuolisia palveluita oman arkensa hyvinvointiin. Suomen Punaisen Ristin josta käytämme jatkossa lyhennettä SPR organisoima ystäväpalvelutoiminta on vuosien mittaan lunastanut paikkansa tärkeänä toimintana ihmisten jokapäiväisen hyvinvoinnin kannalta. Toiminnan tavoitteena on tukea ihmisten omatoimista selviytymistä arjessa ja eri elämäntilanteissa sekä lievittää yksinäisten ihmisten eristyneisyyttä. Idea tälle tutkimukselle syntyi helmikuussa 2007, kun kolme Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun silloisen kolmannen vuoden sosionomiopiskelijaa järjesti tiedotustilaisuuden Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelusta Ylivieskassa perhekeskus Apilassa. Riitta Ylikauppila, Annika Korpela ja Päivi Ojala olivat opintoihinsa kuuluvana projektityönä tutkineet ja kehittäneet paikallista katkoksissa ollutta ystävätoimintaa. Tarkoituksemme olikin tutkia uudelleen virinnyttä ystävätoimintaa nimenomaan Ylivieskan alueella. Emme kuitenkaan saaneet tarpeeksi tutkittavia Ylivieskasta, joten laajensimme tutkimustamme Alavieskaan ja Kalajoelle. Tässä työssä käytämme käsitettä asiakas, kun puhumme ystävää tarvitsevasta henkilöstä. Ystävä on henkilö, joka toimii vapaaehtoisena tukena asiakkaalle. Ystävävälitys on taho, jonka puoleen asiakas kääntyy tarvitessaan ystävää. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää asiakkaiden kokemuksia SPR:n ystäväpalvelusta. Kokemusten perusteella toimintaa on tarkoitus myöhemmin kehittää haluttuun suuntaan. Tutkimus toteutettiin teemahaastattelun avulla. Haastattelimme yhdeksää ystäväpalvelun asiakasta. Teoriaosuudessa kerromme vapaaehtoistyöstä yleensä sekä järjestöistä, jotka tekevät vapaaehtoistyötä. Käsittelemme ystäväpalvelun tarvetta lähtien liikkeelle ihmisen perustarpeista sekä yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Tulosten analysoinnin yhteydessä huomasimme ystävyyssuhteen lisäävän asiakkaan voimavaroja, joten lisäsimme teoriaosuuteen tietoa

6 3 myös voimaantumisesta. SPR:n ystäväpalvelun historiaa ja nykypäivää tuomme esiin sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Opinnäytetyössämme olemme kuvanneet asiakkaiden kokemuksia ystäväpalvelusta sekä sen merkityksestä heidän elämäänsä. Tutkimustulosten käsittelyn yhteydessä käytämme asiakkaiden omia kommentteja ilmaisemaan tutkittavien ajatuksia mahdollisimman luotettavasti. Lähdekirjallisuudesta haluamme nostaa esille erityisesti ystävätoiminnan laatuprojektihankkeen raportin. Se avarsi näkemystämme tutkittavasta aiheesta sen eri näkökulmista. Raportti auttoi meitä haastattelurungon suunnittelemisessa ja teemahaastattelussa esittämiemme kysymysten pohtimisessa. Aikaisemmat tutkimukset etenkin Liisa Viljarannan Avun mosaiikki ja Jenni Kuusiston Ikääntyneiden kokemuksia Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelusta, heidän sosiaaliset verkostonsa ja arki ovat näyttäneet suuntaa työllemme. Niistä saimme jo etukäteen jonkinlaisen käsityksen siitä, mihin olimme ryhtymässä. Aikaisemmat tutkimukset olivat hyödyllisiä myös mallina siitä, miten tutkimus etenee ja miten tuloksia voidaan analysoida. Mielestämme ystävätoiminta kuitenkin lopulta perustuu ihmisen perustarpeisiin. Näitä muistellessamme etsimme käsiimme jo sosiologian kurssilta tutun kirjan, Erik Allardtin Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Kirjassa kerrotaan kolmesta hyvinvoinnin tasosta, joista sosiaalisen ja henkisen tason tarpeet ovat ystävätoiminnassa keskeisiä sekä asiakkaan että toimijan kannalta.

7 4 2 VAPAAEHTOISTOIMINTA 2.1 Yleistä Vapaaehtoista tuki- ja auttamistoimintaa on ollut aina koko ihmisyhteisön olemassaolon ajan, joten se on osa ihmisyhteisön historiaa. Toiminnan ilmenemismuoto ja organisoitumisen aste sekä siitä käytettävä nimitys ovat vaihdelleet aikojen kuluessa. Nykyinen yhteiskunta on tunnustanut vapaaehtoistoiminnan osaksi welfare mix -ajattelua. Se tarkoittaa palvelurakenteiden monipuolistumista, ja asian parissa työskentelevien sekä ammattilaisten että vapaaehtoisten työllä saavutettua parasta mahdollista tulosta. Suomalaisille vapaaehtoisille sosiaali- ja terveysorganisaatioille onkin luonteenomaista olla läheisessä yhteistoiminnassa julkisen sektorin kanssa. Melkein kaikki suomalaiset sosiaali- ja terveysjärjestöt toimivat yhteistyössä, ei vain julkisen sektorin, vaan myös muiden vapaaehtoisjärjestöjen ja yksityisen sektorin kanssa. Yhteenliittyminen on tärkeää toimintojen tehokkuuden lisäämiseksi sekä päällekkäisten palvelujen karsimiseksi. (Nylund 2000, 76; Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 12.) Vapaaehtoistoiminnan paikkaa auttamisjärjestelmässämme kuvaa seuraava kuvio, joka muodostuu kolmesta eri komponentista. Julkinen Vapaaehtoinen Henkilökohtainen Ammattiapu Järjestöt Yhdistykset Seurat Ryhmät Perhe Suku Ystävät Naapurit Yleisvastuu Yhteisvastuu Luonnollinen vastuu KUVIO 1. Vapaaehtoistoiminnan sosiaalipoliittinen asema. (mukaillen Haberman & Parsby 1987, 50; Lehtinen 1997, 11.)

8 5 Virallinen verkosto koostuu julkisista palveluista, eli ammattiavusta. Luonnollinen verkosto koostuu luonnollisesta avusta, johon kuuluu perhe, ystävät ja sukulaiset. Näiden kahden verkoston väliin jää vapaaehtoisuuden verkosto. Vapaaehtoistoiminnan tulisi olla lenkkinä virallisen ja luonnollisen verkoston välillä. Silloin se muodostaa yhteisvastuullisen alueen julkisen sektorin virallisen vastuun ja perheen erityisvastuun välissä. (Lehtinen 1997, 11; Lehtinen 1994, 13.) Keskeisin edellytys vapaaehtoistoiminnan onnistumiselle on siinä, että ihmiset välittävät muistakin ihmisistä kuin itsestään ja lähiomaisistaan. Silloin he ovat valmiita käyttämään aikaansa ja voimavarojansa auttaakseen myös itselleen vieraita ihmisiä. Vapaaehtoistoiminta on ihmisten välistä tasa-arvoista ja vastavuoroista toimintaa, josta kaikki osapuolet saavat iloa. Tukea tarvitsevalla ihmisellä on oikeus itse määrätä oman elämänsä suunta ja tehdä itse päätöksensä myös tukensa tarpeesta ja laadusta. Näitä päätöksiä vapaaehtoisen tulee kunnioittaa. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 11; Särmäkari 1995,7 11.) Vapaaehtoistoiminnan tehtävänä on ihmisten välisen vuorovaikutuksen ja omaehtoisen osallistumisen edistäminen sekä vaikuttaminen yhteiskunnan palvelujen kehittämiseen ihmisten tarpeita vastaaviksi. Vapaaehtoistoiminta on prosessi, jonka avulla ihmiset yhdessä ryhtyvät parantamaan elämänlaatuaan ja voittamaan vaikeuksiaan. Omaishoidon, naapuriavun, itseavun sekä järjestöjen ja seurakuntien vapaaehtois- ja palvelutoiminnan merkitys hyvinvointipalvelujen tuottajana ja julkisia palveluja täydentävänä tulee tulevaisuudessa kasvamaan. Näillä keinoilla saadaan myös henkistä apua ja tukea sinne, mihin viralliset organisaatiot eivät yllä. Lähtökohtana voidaan pitää ajatusta, että vapaaehtoinen ei koskaan korvaa ammattityötä, vaan että hän tuo oman lisänsä yhteiseksi hyväksi. Vaikka vapaaehtoistoiminta tarkoituksenmukaisesti tuettuna pitkällä aikavälillä vaikuttaa alentavasti julkisen avun tarpeeseen, ei ole eettisesti oikein pitää sitä välineenä karsittaessa kuntien sosiaali- ja terveysmenoja. (Lehtinen 1997, 17, 19 20; Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 20.) Vapaaehtoistoiminta voidaan jakaa vapaaehtoiseen tukitoimintaan, vapaaehtoistoimintaan yhteisöissä ja laitoksissa, muuhun vapaaehtoistoimintaan sekä avoimeen vapaaehtoistoimintaan. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 12.)

9 6 2.2 Vapaaehtoistoiminnan muodot ja periaatteet Vapaaehtoinen tukitoiminta tarkoittaa yksilökohtaisissa vapaaehtoispalveluissa suoraan henkilöltä toiselle annettavaa apua tai tukea. Toiminta voi olla myös vertaistukea, eli esimerkiksi samaa sairautta sairastavien keskinäistä tukemista. Tukihenkilötoiminta on yksilöllisempää kuin muu vapaaehtoinen auttamistoiminta, sitä leimaa muita enemmän arkielämä ja sitoutuminen. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 12 14; Lehtinen 1997, ) Tukitoiminnan perusmuotoja ovat esimerkiksi ystävä- ja tukihenkilötoiminnat, turvapuhelimen päivystys, saattoapu vanhuksille tai vammaisille, tilapäisapu pitkäaikaispotilaan hoitamisessa, lukupalvelu näkövammaiselle sekä rikosuhripäivystys. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, ) Itse tukeminen tapahtuu kolmen prosessin kautta; keskustelun ja vuorovaikutuksen, yhdessä tekemisen ja näiden yhdistelmän kautta. Sanattomalla vuorovaikutuksella ja yhdessä tekemisellä on varsin suuri merkitys etenkin mielenterveysongelmista kärsiville tuettaville. (Lehtinen 1997, 53.) Yhteisöissä ja laitoksissa tapahtuvan vapaaehtoistoiminnan tavoitteena on laitosten asukkaiden ja henkilökunnan eläminen jatkuvassa vuorovaikutuksessa lähiympäristön kanssa. Lastenkodeissa asuvat lapset ja heidän naapurinsa vierailevat toistensa luona. Vanhusten omaiset ja lähitienoon asukkaat ovat mukana vanhainkodin toiminnoissa. Päiväkodin lähistöllä asuvat vanhukset voivat vierailla päiväkodissa, ja näin toimia päiväkodin lasten mummoina ja vaareina. Tällä pyritään saamaan laitoksissa asuvien elämää viihtyisämmäksi ja asuinympäristöä kodinomaisemmaksi. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, ) Järjestetystä vapaaehtoistoiminnasta voidaan edellisten lisäksi mainita kouluissa toimivat tukioppilaat ja kummiluokat, vanhempaintoiminta, sairaalakummit kaukana kotoa hoidettaville lapsille, lastenkotikummit sekä ulkoiluttajarenkaat. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, )

10 7 Asuinalueilla voidaan vapaaehtoistoimintaa toteuttaa eri-ikäisten ja eri ryhmiin kuuluvien ihmisten yhteistyönä. Naapurusten (tai kyläläisten) kesken voidaan järjestää erilaista naapuriapua (lasten hoitoa, kaupassa käyntiä), kerhoja, yhteisiä lapsenvahtirenkaita, talkoita ja juhlia. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, ) Muuta vapaaehtoistoimintaa edustaa esimerkiksi 48 järjestön yhteenliittymä Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa). Suomen Punainen Risti toimii Vapepan yhdysjärjestönä ja koordinoi toimintaa yleisen vapaaehtoisen pelastustoiminnan osalta. Vapaaehtoisen pelastuspalvelun tehtävänä on tukea viranomaisia erityisesti paljon pelastushenkilöstöä vaativissa tehtävissä. Se toimii korvaamattomana apuna erilaisissa hälytystehtävissä huolehtien esimerkiksi ensiavusta ja erilaisista etsintätehtävistä. Sen piirissä järjestetään myös ensiapupäivystystä ja tiepalvelua. Pelastuspalvelun lisäksi muuhun vapaaehtoistoimintaan luetaan avustaminen öljyntorjunnassa ja metsäpalojen sammutuksessa viranomaisten pyytäessä, tapaturmien ennaltaehkäisy, kehitysyhteistyö ja rauhantyö. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, ) Suomalaisen yhteiskunnan nykyisessä kehitysvaiheessa on syntynyt tilaus myös uudenlaiselle vapaaehtoistoiminnalle. Yhteisöllisyyden, yhteisvastuun ja ihmisen arjen parantamiseksi on syntynyt useita erilaisia avoimia vapaaehtoistoiminnan keskuksia. Asukastuvat vapaaehtoistoiminnan tärkeänä toimintamuotona ovat levinneet ympäri Suomea, suurimmissa kaupungeissa niitä on useita. Niiden tavoitteena on olla alueidensa ihmisten yhteisiä kohtaamispaikkoja, joissa vietetään aikaa yhdessä, tutustutaan ja voidaan saada kanssaihmisiltä tukea. Keskukset tiivistävät vapaaehtoisavun ja ammattiavun yhteistyötä ja pyrkivät edistämään vastuullista elämäntapaa. Tunnetuin ja vanhin näistä on Tampereen seurakuntien diakoniatyön Mummon Kammari. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, ) Vapaaehtoistoiminnan periaatteet voidaan jaotella kolmeen osaan. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä kaikista on toimijan oman halu osallistua toimintaan. Itsemääräämisen periaatteen on toteuduttava niin auttajan kuin autettavankin osalta. (Lehtinen 1997, 20; Spring 2005, 7.) Toinen tärkeä periaate on palkattomuus (pyyteettömyys). Koska toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, ei siitä makseta kenellekään palkkaa eikä palkkioita. Toiminnasta aiheutunei-

11 8 ta kuluja voidaan vapaaehtoiselle korvata, vaikka käytännössä tätä mahdollisuutta harvoin käytetään. Työttömien osallistumiselle se saattaa olla kuitenkin usein ehdoton edellytys. (Lehtinen 1997, 20; Spring 2005, 7.) Kolmas periaate on toimiminen tavallisen ihmisen ehdoin ja taidoin. Jokaisella ihmisellä on taitoja ja kykyjä, ja jokaiselle löytyy hänelle sopiva tehtävä. Ammattityöntekijät voivat olla apuna tätä omaa tehtävää etsittäessä. Elämänkokemus on yksi vapaaehtoistoiminnan tärkeimmistä resursseista. (Lehtinen 1997, 20; Spring 2005, 8.) 2.3 Vapaaehtoisjärjestöt ja vapaaehtoiset toimijat 1990-luvun alun lama korosti niin sanotun kolmannen sektorin ja vapaaehtoistoiminnan merkitystä. Kun julkisia palveluita vähennettiin, järjestöjen tekemää vapaaehtoistyötä alettiin jälleen arvostaa. Nykyään vapaaehtoistoiminnan merkitys nähdään oleellisena osana toimivaa kansalaisyhteiskuntaa. (Yeung 2001, 11.) Suomessa erilaiset järjestöt ja kirkolliset yhteisöt tuottavat perinteisesti vapaaehtoispalveluja. Järjestöt sijoittuvat palvelujen tuottajina julkisen ja yksityisen sektorin väliin muodostaen niin sanotun kolmannen sektorin. Järjestöt eivät tavoittele voittoa, vaan niiden toiminnalla on ideologiset perusteet. Järjestöjen keskeiset vahvuudet ovat asiantuntijuus, luotettavuus ja joustavuus palvelujen tuottamisessa sekä suorat yhteydet kansalaisiin. (Lehtinen 1997, 9; Viljaranta 1994, 86.) Järjestöt ovat aikojen kuluessa olleet aktiivisesti mukana kehittämässä uusia kotipalvelun työmuotoja, joten niiden aktiivisuus kotipalvelujen alueella ei ole mikään uusi ilmiö. Mannerheimin Lastensuojeluliitto käynnisti 1930-luvun alussa kotipalvelutoiminnan lapsiperheitten hyväksi. Väestöliitto aloitti vastaavan kotipalvelutoiminnan 1940-luvun puolivälissä. Vanhustyön keskusliitto ja Suomen Punainen Risti lähtivät puolestaan vastaaman vanhusten kotipalvelujen tarpeisiin 1950-luvun alussa. Nykyisin järjestöjen tarjoamat kotipalvelut ovat varsin monimuotoisia. Osassa hankkeista on kysymys perinteisistä kotipalvelun muodoista, kuten siivouksesta, pyykinpesusta, lastenhoidosta ja niin edelleen. Näiden hankkeiden tavoitteena on kuntien palvelutarjonnan

12 9 lisääminen. Osassa hankkeista on kyse kunnallisten palvelujen ajallisten ja alueellisten aukkojen täyttämisestä ja osassa kokonaan uudenlaisten palvelumuotojen kehittämisestä. (Viljaranta 1994, 89.) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry. teetti vuonna 2001 Taloustutkimuksella kyselyn suomalaisten osallistumisesta vapaaehtoistoimintaan. Vuosina 2000 tai 2001 Suomen vuotiaasta väestöstä runsas kolmannes (37 %) oli osallistunut johonkin vapaaehtoistoimintaan, ja niistä, jotka eivät olleet toimineet vapaaehtoisina, peräti joka toinen halusi tulla mukaan. (Yeung 2001, 24.) Ihmisillä on monenlaisia motiiveita hakeutua mukaan vapaaehtoistoimintaan. Osa heistä haluaa lisää tekemistä, koska heillä on paljon vapaa-aikaa omassa elämässään. Osa kaipaa uusia sosiaalisia suhteita samanhenkisistä ihmisistä, joten heidän motiivinsa on halu kuulua ryhmään. Jotkut hakeutuvat vapaaehtoistoimintaan humanitaarisista ja ideologisista syistä ja auttamisen halusta, heillä vapaaehtoistyön motiivit liittyvät arvomaailmaan. Kokeilunhalu ja omaan persoonallisuuteen tai kiinnostuksen kohteisiin perustuvat motiivit voivat niin ikään ohjata ihmisen tekemään vapaaehtoistyötä. (Spring 2005, 9 10.) Suosituin suomalaisen vapaaehtoistoiminnan alue on urheilu ja liikunta. Siinä on mukana kolmannes vapaaehtoistoimintaan osallistuvista henkilöistä. Liikunnan lisäksi suomalaiset toimivat runsaasti myös terveys- ja sosiaalialan vapaaehtoistoiminnassa sekä lasten ja nuorten työmuodoissa. Seuraavaksi yleisin vapaaehtoistoiminnan sarka on uskonnollinen vapaaehtoistoiminta. Edellä mainittujen lisäksi noin joka kymmenes suomalainen vapaaehtoinen on toiminut mukana joko oman asuinalueensa toiminnassa tai kulttuurin ja taiteen parissa. (Yeung 2001, )

13 10 3 YSTÄVÄPALVELUN LÄHTÖKOHDAT 3.1 Ihmisen tarpeet Ihmisistä ja heidän tarpeistaan on tehty useita tutkimuksia. Tunnetuimpia niistä ovat ehkä Abraham Maslowin ja Erik Allardtin teoriat. Maslowin tarvehierarkia (1943) on psykologinen teoria ihmisten perustarpeista. Se kuvaa ihmisen käyttäytymistä ja selittää sisäisiä riippuvuussuhteita. Ihmisten tarpeet voidaan jakaa: fysiologisiin (ruoka, juoma, lämpö) tarpeisiin, turvallisuuden tarpeisiin, yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeisiin, arvonannon tarpeisiin sekä itsensä toteuttamisen tarpeisiin. Näistä ensimmäinen on perustavin ja viimeinen korkein tarve. Maslowin mukaan perustarpeiden tyydyttämisen jälkeen ihminen alkaa etsiä tyydytystä korkeammille tarpeilleen. Tarpeiden tyydytys tapahtuu monissa arkipäivän askareissa ja rooleissa; työntekijänä, kuluttajana, perheenjäsenenä, sukulaisena, ystävänä, harrastajana, kansalaisena sekä julkisen sektorin asiakkaana. (Lehtovaara 1986, 337.) Erik Allardt esitti kirjassaan Hyvinvoinnin ulottuvuudet, että on kolme hyvinvoinnin tasoa: aineellinen, sosiaalinen ja henkinen. Aineellisesta tasosta käytetään kirjassa nimitystä Elintaso (Having), sosiaalisesta tasosta nimitystä Yhteisyyssuhteet (Loving) ja henkisestä tasosta nimitystä Itsensä toteuttamisen muodot (Being). (Allardt 1976, 38.) Aineellinen taso käsittää ravinnon, lämmön ja turvallisuuden. Sen tarkka määrittely on riippuvainen kulloinkin käytettävästä näkökulmasta. Jokainen yksilö ja jokainen yhteisö määrittelee peruselintasoon tarvittavat elementit oman mittapuunsa mukaan. Jokaisella yksilöllä tulee olla peruselintaso kunnossa, ennen kuin hän voi toteuttaa itseään seuraavilla tarpeiden tasoilla. (Allardt 1976, ) Sosiaaliseen tasoon kuuluu ihmisen solidaarisuuden ja toveruuden tarve sekä tarve yleensäkin kuulua jäsenenä sosiaalisten suhteiden verkostoon, jossa toisistaan pitäminen ja välittäminen ilmaistaan. Ihminen, jonka yhteisyyssuhteet ovat kunnossa, voi olla varma, että muut ihmiset hyväksyvät hänet ja hoivaavat häntä, jos hän ei itse siihen jostakin syystä pystyisi. Tämä varmuus antaa hänelle mahdollisuuden käyttää energiaansa seuraavan tason

14 11 tarpeiden tyydytykseen. Yhteisyyden puutteesta koituu suoria seurauksia yksilölle. Allardtin mukaan kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet monien neuroosien ja psykoosien aiheutuneen siitä, että yksilö on syrjitty tai yhteisyyden ulkopuolella. (Allardt 1976, ) Henkinen taso käsittää ihmisen mahdollisuudet toteuttaa itseään. Sen osatekijöitä ovat: tulla kohdelluksi ainutkertaisena ja tärkeänä yksilönä, saada osakseen arvonantoa ja kunnioitusta, saada osallistua mielekkäisiin harrastuksiin sekä päästä halutessaan osallistumaan politiikkaan, ja sitä kautta vaikuttamiseen omassa elämässään. (Allardt 1976, ) Määritelläänpä ihmisen tarpeita miten tahansa, voidaan todeta, että kun perustarpeet on tyydytetty, tarvitsee ihminen ympärilleen muita ihmisiä voidakseen hyvin ja viihtyäkseen elämässään. Jokaiselle ihmiselle on tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin suurempaan kokonaisuuteen ja näin tuntea olevansa osa jostakin yhteisöstä ja jostakin kokonaisuudesta. (Sosiaaliturvan Keskusliitto 1996, 28.) 3.2 Yksinäisyys Yksinäisyys-käsite voidaan mieltää eri tavoin. Sillä voidaan erottaa ainakin yksinäisyyden kokeminen ja yksin oleminen. Vaikka ihminen olisi muiden ihmisten ympäröimänä, hän voi kokea olevansa henkisesti yksinäinen. Yksin olemisella tarkoitetaan fyysistä yksinäisyyttä. Yksinäisyys voidaan myös jakaa positiiviseen ja negatiiviseen yksinäisyyteen. Lisäksi voidaan puhua emotionaalisesta ja sosiaalisesta yksinäisyydestä. Edellinen merkitsee läheisyystunteen puuttumista ja jälkimmäinen sosiaalisten suhteiden riittämättömyyttä. (Viljaranta 1995, 49.) Jokainen kokee joskus ohimenevästi yksinäisyyden tunteita. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko ihmisellä seuraa. Ihminen voi olla yksinäinen vaikka hänellä olisi paljon ystäviä. Yksinäisyys on aina yksilön subjektiivinen tuntemus. Yksinäisyyden kokemus liittyy yksilön sosiaalisten suhteiden odotuksiin. Vain henkilö itse voi kertoa yksinäisyyden kokemuksestaan tai tunteestaan. (Mielenterveyden Keskusliitto 2007.)

15 12 Yleensä yksinäisyys koetaan negatiivisena ja epämiellyttävänä. Siihen yhteydessä olevia tekijöitä voi olla masentuneisuus, leskeys, pessimistinen elämänasenne, tarpeettomuuden tunne, heikentynyt terveydentila tai toimintakyky. Ympärillä oleva kulttuuri vaikuttaa myös yksinäisyyden kokemukseen. Yksinäisyys voi olla myös positiivinen kokemus silloin kun se on yksilön oma valinta. Toivottu yksin oleminen voi olla hyvää, rauhoittavaa ja luovaa. Se voidaan nähdä mahdollisuutena toteuttaa itseään esimerkiksi harrastamalla itseä kiinnostavia asioita. (Mielenterveyden Keskusliitto 2007.) Yksinäisyyden eräs ratkaisematon peruskysymys on suuri halu saada olla lähellä toista ihmistä ja samalla pelko siitä, että lähellä oleminen sitoo liiaksi toiseen tai herättää kipeitä muistoja hylätyksi tulemisesta. Yksinäisyys syntyy torjutuksi tulemisen pelosta: pelätään kiintyä kehenkään, jotta ei petyttäisi uudelleen. Kauan aikaa yksinäisyydestä kärsineillä ihmisillä on usein heikko itsetunto, he voivat tuntea itsensä hermostuneiksi sosiaalisissa tilanteissa. Heidän voi olla vaikeaa solmia ystävyyssuhteita ja tulla toimeen muiden ihmisten kanssa. Nämä ongelmat saattavat johtua sekä ympäristöstä että perimästä. Lisäksi ne saattavat sekä aiheuttaa yksinäisyyttä että olla sen seurausta. Yksinäisillä ihmisillä on erilaisia keinoja tulla toimeen ongelmansa kanssa. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi nukkuminen pitemmän aikaa päivästä kuin olisi tarpeen, ylensyönti, rauhoittavien lääkkeiden käyttö, television katselu ja yksin juominen. Myönteiset toimet ongelman voittamiseksi, kuten ystävälle soittaminen tai jonkun kutsuminen vierailulle, ovat luonnollisesti ratkaisevan tärkeitä. Tällaisessa tilanteessa on kuitenkin muistettava, että on tärkeää viestiä muille ihmisille olevansa kiinnostunut heistä ja karsia mielestään liiallinen kriittisyys. Siten voi tuntea saavansa yksittäisistä vuorovaikutustilanteista enemmän tyydytystä ja muut ihmiset vaikuttavat miellyttävimmiltä ja vähemmän uhkaavilta. (Porio & Porio 2002, 21; Marsh, Gilmour, Campbell & McCready 1990, ) Yksinäisyyden taustalla saattaa olla paikkakunnalta muutto, kuolema, avioero tai muu vastaava kokemus. Useimmiten tällainen yksinäisyys voidaan voittaa kun elämään saadaan muuta sisältöä ja uusia sosiaalisia kontakteja. Yksinäisyyden helpottamiseksi on perustettu erilaisia sosiaalisia palveluita, kuten SPR:n ystäväpalvelutoiminta. Muita vastaavaa toimintaa harjoittavia tahoja ovat esimerkiksi Helsinki-missio, Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiritoiminta sekä Seurakuntien diakoniatyö. (Mielenterveyden Keskusliitto 2007.)

16 Ystävyys Kaikki ihmiset tarvitsevat ystäviä, koska ilman ystävyyssuhteita elämämme ei ole onnellista. Ihminen kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä. Meillä on tarve tuntea olevamme jollekin tärkeä ja tarve tuntea toinen ihminen läheiseksi ja tärkeäksi. Ystävyys tuo iloa ja tyydytystä kummallekin osapuolelle. (Aristoteles 1989, 146; Porio & Porio 2002, 11.) Aristoteles määrittelee ystävyyden vastavuoroiseksi kummankin ystävyyssuhteen osapuolen tiedostamaksi julkisesti ilmaistuksi hyvän tahtomiseksi toiselle. Hyväntahtoisuus on ystävyyden alku. Ihmisten ei ole mahdollista tulla ystäviksi, jos he eivät ole tunteneet hyväntahtoisuutta toisiaan kohtaan. Hyvät tekomme kohdistuvat parhaimmillaan juuri ystäviimme, ja aito ystävyyssuhde perustuu pikemmin ystävyyden osoittamiseen kuin sen vastaanottamiseen. (Aristoteles 1989, , 260.) Ystävyyden arvo on antamisessa ja siinä, että ihminen pystyy ystävyyden avulla tuntemaan itsensä paremmin kuin hänelle muuten olisi mahdollista. Läheisyys ja lämpö sekä myönteinen ymmärtäminen tiukassakin tilanteessa ovat aidon ystävyyden tunnusmerkkejä. Ystävälle on ominaista, että hän tuntee sekä empatiaa että sympatiaa ystäväänsä kohtaan. Kun toinen kärsii menetyksestä, toinen kärsii hänen kanssaan, vaikka menetys ei sinänsä olisi suoranaisesti koskettanut häntä. Surevan olo huojentuu jo pelkästä ystävän läsnäolosta. On myös miellyttävää huomata, että ystävälle tuottaa mielihyvää itseä kohdannut menestys. Ystävyyden suuri merkitys niin ilossa kuin erilaisissa murhetiloissakin on kokemuksen jakaminen. Ihmisellä on kaipuu keskustella hänelle tärkeistä henkisistä asioista: mitata niitä, saada varmuus jostakin ja hankkia uusia näkökulmia. Läheiset ihmissuhteet tyydyttävät niitä tarpeita, jotka ovat ominaisia meille itsellemme. Hyvät ystävykset saavat toisensa tuntemaan, että he suhtautuvat elämään niin kuin pitääkin. Lisäksi he tukevat toistensa epäilyksiä ja huolenilmauksia puhuessaan asioista, joista eivät ehkä tohtisi puhua muille ihmisille. (Marsh ym. 1990, 163; Vakkuri 2004, 91 91; Aristoteles 1989, 183.) Ihminen elää yhteydessä toisten ihmisten kanssa, tiiviissä ykseydessä muihin. Kun pyrkii antamaan itsestään enemmän muille ja vahvistamaan toisia, silloin vahvistuu myös itse. Ystävän tehtävä on kannustaa toista lisäämään itsetuntoaan. Toisen luottamus ja kannustus ovat olennaisia tekijöitä ihmisen vahvistumisprosessissa. Erilaiset ihmissuhteet tukevat

17 14 persoonallisuutemme eri puolia: yksi pitää yllä itsetuntoamme, toisen kanssa voimme pitää hauskaa. Yhteiset ilot ja molemminpuolinen luottamus ovat yleensä ystävyyssuhteen antoisimpia puolia. Tietyt tarpeemme tyydyttävä ystävä ei välttämättä ole ihanteellisin jossakin toisessa suhteessa. Jopa läheisimpiä ystävyyssuhteita on täydennettävä muilla sosiaalisilla suhteilla. (Marsh ym. 1990, 163; Vakkuri 2004, 91 91, 121.) Aristoteleen mielestä on epätodennäköistä, että kenelläkään voisi olla monia hyviä ystäviä. Hän ajattelee, että ystävälle on tyypillisempää auttaa ystäviä vastoinkäymisissä ja tehdä heidät osallisiksi omista myötäkäymisistä kuin odottaa samaa toiselta. (Aristoteles 1989, 264.) Ystävyys on kumppanuutta, joka perustuu samanvertaisuuteen ja samanlaisuuteen. Ystävyyssuhteessa pitää olla sekä vapautta että jatkuvuutta. Ihminen yksilönä tarvitsee vapautta. Uskaltaakseen vaatia vapautta omalle kehitykselleen ihmisen on tunnettava turvallisuutta. Turvallisuutta taas ei pysty tuntemaan jos on jatkuvasti epävarma suhteen jatkuvuudesta. Ystäviä ei kuitenkaan voi omistaa, vaan on vain luotettava ystävän pysyvän mukana elämässä. Siihen voi vaikuttaa pyrkimällä itse olemaan mahdollisimman hyvä ystävä. Eräs tärkeä piirre ystävyydessä on tunteiden näyttäminen avoimesti. Ystävien väliset erimielisyydetkin lopulta lujittavat suhdetta, kunhan erimielisyydet selvitetään avoimesti. (Aristoteles 1989,156, 184; Vakkuri 2004, 10, 53.) Täydellinen ystävyys vaatii paljon aikaa kehittyäkseen; keskinäinen luja ja vakaa luottamus syntyy vain ajan mittaan ystävysten oppiessa tuntemaan toisensa läpikotaisin. Ystävyys pysyy yllä, mikäli vaihtosuhde on molempia tyydyttävä. Aristoteleen mukaan muutoksille alttiit hyötyyn tai nautintoon perustuvat ystävyydet ovat herkkiä päättymään niitä ylläpitävän syyn ehtyessä, kun osapuolet eivät enää saa riittävästi hyötyä tai nautintoa toisiltaan, tai he eivät enää ole tyytyväisiä vaihdantasuhteeseen. Luottamukseen ja toisen luonteen arvostukseen pohjaava ystävyys on puolestaan laadultaan pysyvää. (Aristoteles 1989, 149.)

18 Voimaantuminen Ihmisillä on syvä luontainen tarve tuntea itsensä arvokkaaksi. Vähäiselläkin tämän tunteen lisäämisellä voi olla yksilöön uudistava vaikutus, ja se voi tuottaa valtavia energiamääriä oppimiseen ja kasvuun. Voimaantuminen on siten ihmisestä itsestään lähtevä prosessi, joka on yhteydessä ihmisen omaan haluun, omien päämäärien asettamiseen, luottamukseen omiin mahdollisuuksiinsa sekä näkemykseen itsestään ja omasta tehokkuudestaan. Käsitteellä voimaantuminen tarkoitetaan lähinnä vahvaksi tulemista. Voimaantunut ihminen on löytänyt omat voimavaransa. Hän on itse itseään määräävä ja ulkoisesta pakosta vapaa. (Siitonen 1999, 85, 88, 93, ) Itseä ja omia mahdollisuuksia koskevat uskomukset rakentuvat keskeisiltä osin sosiaalisessa kanssakäymisessä. Vaikka voimaantuminen on henkilökohtainen prosessi, siihen vaikuttavat toiset ihmiset, olosuhteet ja sosiaaliset rakenteet. Toisen ihmisen voimaantumista voidaan yrittää tukea monilla tavoilla. (Siitonen 1999, ) Ihmiselle on tärkeää tuntea pystyvänsä vaikuttamaan oman elämänsä kulkuun. Elämänhallinnan tunne on erityisesti koetuksella muutos- ja kriisitilanteissa, kuten työpaikan rakenneuudistuksissa, irtisanomistilanteissa, avioerossa tai eläkkeelle jäädessä. Muutos aiheuttaa ihmisessä aina epävarmuuden tunnetta ja tulevaisuuden pelkoa. Tällaisissa henkisesti kuormittavissa tilanteissa on sosiaalisen tuen etsiminen hyväksi havaittu keino stressistä selviämiseen. Sosiaalisen tuen saaminen voimistaa ihmisen tunnetta siitä, että hän on yksi suuremmasta joukosta. Hän kestää arjen aiheuttamat paineet paremmin saadessaan tukea toisilta kuin joutuessaan kestämään paineet yksin. Tämän lisäksi sosiaalinen tuki parantaa itsetuntoa ja elämänhallinnan tunnetta, mikä puolestaan edistää jaksamista. (Puolakka 2005, 18 20; ) Sosiaalisella tuella tarkoitetaan yhteisöstä saatavissa olevaa käytännöllistä ja henkistä apua ja tukea sekä arvostusta. Sosiaalisen tuen osa-alueita ovat myönteinen ja rakentava palaute, jaettu tietämys ja vastuu, konkreettinen apu, tunnepitoinen tuki sekä huumori. (Puolakka 2005, 41,47.) Tunnepohjaisessa tuessa on kyse verbaaliseen kommunikointiin perustuvasta tuesta, jossa puhalletaan samaan hiileen. Tunnetuki on välittämistä: toisen kuuntelemista, huolenpitoa

19 16 sekä kunnioittamista ja arvostamista. Hyvä kuuntelija yrittää ymmärtää puhujan näkökulmasta tämän tarinaa mahdollisimman hyvin ja tarkasti. Hän ei tyrkytä omia mielipiteitään, vaikka olisikin eri mieltä asioista. (Hokkanen & Astikainen 2001, 15; Katajainen, Lipponen & Litovaara 2003, ; Puolakka 2001, 43.) Ihminen, jolla on myönteinen käsitys itsestään, suhtautuu optimistisesti tulevaisuuteensa ja asettaa itselleen realistisia päämääriä tulevaisuutta varten. Minäkäsitys on voimaantumisen kannalta merkityksellinen myös siitä syystä, että ihminen arvioi ympäristöään minäkäsityksensä kautta. Ihmisen minäkuva kehittyy sosiaalisessa vuorovaikutuksessa saadun palautteen avulla. Palaute lisää yksilön itsetuntemusta. Kun ihminen luottaa itseensä, hän uskaltaa ottaa vastaan haasteita elämässään, mikä puolestaan tarjoaa mahdollisuuden onnistumisen ja työnilon kokemuksiin. (Puolakka 2005, 61; Siitonen 1999, 130, 133.) Itsearvostus ja itseluottamus ovat voimaantumisen rakentumisessa merkityksellisiä. Vähäinen itsearvostus ja itseluottamus ilmenevät usein masennuksena. Luottamus omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin voi laskea melkein huomaamatta. Toisen ihmisen voimaantumisprosessia voi yrittää hienovaraisesti tukea toimenpiteillä, jotka pyrkivät mahdollistamaan ihmisen itsensä arvostamista ja itseensä luottamista. Vuorovaikutuksen tulisi olla sellaista, että se antaa mahdollisuuden avoimeen ja rehelliseen mielipiteiden vaihtoon. Itsetuntemuksen tukemisen kannalta ilmapiirin turvallisuus ja luottamuksellisuus ovat merkityksellisiä. Päämääränä tulisi olla vahvuuksien löytäminen. Kannustava palaute ja reflektiota tukeva vuorovaikutteisuus ovat voimaantumisen kannalta tärkeitä. Sosiaalinen tuki edistää jaksamista vain silloin, kun se on ilmaistu positiiviseen sävyyn. Itsensä tunteminen antaa perusteita itsearvostukselle ja itseluottamukselle. Asiakkaan voimaantuminen on tärkeä päämäärä myös vapaaehtoistoiminnassa (ystäväpalvelu). (Katajainen ym. 2003, 72; Puolakka 2001, 39; Siitonen 1999, 93, 138.)

20 17 4 SUOMEN PUNAISEN RISTIN YSTÄVÄPALVELU 4.1 Suomen Punaisen Ristin historiaa 1950-luvun alkuvuosina alettiin Suomessa kiinnittää huomiota vanhusten ja vammaisten avohuollon kehittämiseen. Siitä johtuen Suomen Punaisessa Ristissä aloitettiin ystävätoiminnan kokeilu. Vuosikymmenen loppupuolella Keski-Euroopasta ja Norjan Punaisesta Rististä alkoi kantautua tietoja toisen maailmansodan jälkeisellä miehityskaudella alkaneesta "potilaan ystävä" -toiminnasta. Tällöin oli amerikkalaisia sotilaita sijoitettuna ympäri Eurooppaa. Sairaita sotilaita tarkkailtaessa havaittiin, että ne joilla oli perheet mukana ja ystäviä lähellä, paranivat nopeasti, kun taas muilla ei ollut parantumisen halua. Havainnon seurauksena toisten potilaiden omaiset ryhtyivät vierailemaan myös yksinäisten potilaiden luona. Punainen Risti aloitti vierailutoiminnan Norjassa, jossa harmaaseen univormuun pukeutuneet "grey ladies" saivat nuorukaisten elämänhalun heräämään ja parantuminen alkoi edistyä. "Potilaan ystävä" -toiminta laajeni pian moniin sairaaloihin, kun havaittiin, miten tärkeää toisen ihmisen vierailu ja tuki sairaalle on. Suomen Punainen Risti alkoi myös pitää kursseja potilaan ystäville ja tarjota heitä sairaaloille. Ensimmäinen ystävätoiminnan kurssi järjestettiin Helsingissä keväällä Tästä ajankohdasta järjestö katsoo ystävätoimintansa alkaneen. (Suomen Punainen Risti 2007; Särmäkari 1995, 7 11.) Yhteiskunnalliset muutokset heijastuivat 1960-luvulla voimakkaasti ystävätoiminnan muotoutumiseen. Esimerkiksi yksin asuvien vanhusten naapuriavun tarve korostui sitä mukaa kun työikäinen väestö siirtyi työn perässä kaupunkeihin. Ikäihmisistä tulikin ystäväpalvelun ylivoimaisesti suurin käyttäjäryhmä, lisäksi ystävät kävivät tapaamassa sairaita ja vammaisia. Vankilamuurien sisäpuolelle ystävät astuivat ensimmäisen kerran Oulussa keväällä luvun alussa järjestössä kiinnitettiin huomiota myös mielenterveysongelmien yleistymiseen. Vuosikymmen myöhemmin psykiatrisista potilaista oli tullut toiseksi suurin autettavien ryhmä. Myös autettavien moniongelmaisuus yleistyi. Yhteistä kaikille autettaville oli kuitenkin yksinäisyys. (Hytönen 2002, 173; Suomen Punainen Risti 2007.)