Turun Seudun Vanhustuki ry:n jäsenlehti nro 1, helmikuu 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turun Seudun Vanhustuki ry:n jäsenlehti nro 1, helmikuu 2013"

Transkriptio

1 TUKIVIESTI Turun Seudun Vanhustuki ry:n jäsenlehti nro 1, helmikuu 2013 Päämäärämme on vanhusten hyvinvoinnin edistäminen ja arvokkaan vanhenemisen turvaaminen. Toimimme vapaaehtoisvoimin poliittisesti sitoutumattomina. Elämän iloa ja ystävän tukea

2 PUHEENJOHTAJA Pirjo Immonen-Räihä HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ! Kun katsoo Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen Turusta ja koko maasta keräämiä tietoja miltä kantilta vaan, koetaan yksinäisyyttä ja turvattomuutta eniten niillä alueilla, missä on eniten syrjäytymistä. Turkulaisista 75-vuotiaista miehistä 15 % ja naisista 27 % ei ole saanut koti - ja pihatöissä apua, vaikka olisi sitä tarvinnut. Syrjäytyminen tuo yksinäisyyden ja toivottomuuden tunteen. Yksinäinen kaatuukin useammin. Turussa asuu paljon enemmän 65 vuotta täyttäneitä yksin, kuin muissa Suomen suurissa kaupungeissa. Yksin asuminen ei merkitse sitä, että ihminen olisi myös yksinäinen. Ihminen tarvitsee toista ihmistä, oli minkä ikäinen vaan. Ystävyys muuttaa muotoaan ihmisen ikääntyessä. Lapsuuden värssykirjassa on monia osuvia runosia: Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on taskussa avain ja lukko. Sillä se sitoo ystävät yhteen niin kuin maamies pellolla lyhteen. Viel' on sulla leikin aika, aika armas lapsuuden. Loistaa sulle taivaan tähdet, siintää saaret satujen. Vuosikymmenet ovat kuitenkin kuluneet, lapsuudenkoti vaihtunut omaan kotiin, on paljon työtä ja elämistä monissa eri paikoissa. Joka paikasta on tullut uusia ystäviä. Lapsuuden ja nuoruuden ystävät ovat niitä rakkaimpia. Birgit-mummon sivuilta löytyi värssy: Tekee arjesta juhlan tää, kun muistaa hyvää ystävää. Eihän erota välimatka meitä, vaikka kuljemme arjen teitä. Hetki taas kun kohdataan, saa välimatkat haihtumaan. Juuri tällainen ystävä, rakas ystäväni Espoossa asuva Paula, jonka kanssa olen jakanut vuosikymmenien ajan elämän isot ja pienet ilot ja surut. Lapsuuden ystäväni Tiinan kanssa Kotkassa opettelimme aikoinaan yhdessä hiihtämään ja uimaan. Nyt Tiina on päässyt eläkkeelle ja opettelemme vanhenemisen taitoa. Vanheneminen on muuten upeaa, mutta on kuitenkin surullista, että jos elää hyvin vanhaksi, on ystävä toisensa jälkeen siirtynyt rajan taa. Uusia ystäviä voidaan saada ja oppia kulkemaan elon taivalta heidän kanssaan. Elämän iloa saamme, kun tapaamme toisiamme ja iloitsemme yhdessä olemisesta, kun suomme hymyn ystävällemme ja myös tuntemattomalle. Ketään ei saa jättää yksin. Sitä pidetään kiusaamisena. Vanhoja ihmisiä, jotka eivät enää pääse pois kodeistaan itse, ei saa jättää yksinäisyyteen, vaan kaikille tulee järjestää mahdollisuus toisten tapaamiseen. Tukiystävä on todella ystävä! Vanhustuen värssy kuuluu Elämän iloa ja ystävän tukea. Kukkia poimin, kukkia kannan, kauneimman niistä Sinulle annan! Hyvää ystävänpäivää ystävämme! 2

3 Turun Seudun Vanhustuki ry VUODEN 2013 TYÖRYHMÄT HALLITUS Pirjo Immonen-Räihä, puheenjohtaja Risto Kapari, I varapuheenjohtaja Mirja Kautonen, II varapuheenjohtaja Minna Löppönen Terttu Raitanen Olavi Salmi Sirpa Vaitinen Varajäsenet: Pirjo Varvikko Marjatta Sinervo Jenny Oldenburg-Tiitto, sihteeri EDUNVALVONTARYHMÄ Risto Kapari, vastaava Seija Loponen, varavastaava Pirjo Immonen-Räihä Terttu Junninen Arja Järvinen Minna Löppönen Mirja Kautonen Jenny Oldenburg-Tiitto Pirjo Rinne Liisa Timgren, muistion laatija OHJELMATYÖRYHMÄ Seija Loponen, vastaava Eira Tähtinen, varavastaava Erja Armio Seppo Grönlund Antero Lehtonen Tuula Mäkiö Jenny Oldenburg-Tiitto Sirkku Salomaa, varalla muistion laatija Anja Söderman Liisa Timgren, muistion laatija Osmo Vaitinen Sirpa Vaitinen SYKE-RYHMÄ Sirkku Salomaa, vastaava Seija Loponen, varavastaava Tuula Mäkiö, varalla muistion laatija Jenny Oldenburg-Tiitto Marjatta Sinervo Anita Sorsimo, muistion laatija Lisäksi kaikki yleisötilaisuuksien käytännön järjestelyihin osallistuvat vapaaehtoiset TIEDOTUSRYHMÄ Jenny Oldenburg-Tiitto, vastaava Soile Nurmi Terttu Raitanen Anna-Liisa Raunio Maarit Rintala Liisa Timgren, muistion laatija Markku Varnila Pirjo Varvikko Tiina Wåg Yhteystiedot saat toimistolta numerosta TOIMINTOJEN VASTAAVAT TUOTEMYYNTI Tuula Mäkiö, vastaava Sirkka Räsänen, varalla IKÄYSTÄVÄT Ritva Ilmanen, vetäjä JUTTUTUOKIO Riitta Vasenkari, vetäjä Irja Tiikkainen, varalla KÄSITYÖKERHO VAKKA Terttu Raitanen, vetäjä RITUN RIIMIT Riitta Aro, vetäjä TUOLIJUMPPA Anneli Virta, vetäjä 3

4 KUTSU YHDISTYKSEN KEVÄTKOKOUKSEEN Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona kello 18 alkaen Ruusukorttelin Hyvinvointikeskuksessa, Puistokatu 11, Turku. Mikäli haluat tuoda esille jonkin asian kokouksessa, pyydämme sen kirjallisena mennessä osoitteella tai postitse toimitettuna yhdistyksen osoitteeseen. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Kannattavilla jäsenillä on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta. Muista ottaa jäsenkorttisi mukaan! Tervetuloa! Turun Seudun Vanhustuki ry:n hallitus Välittömästi kevätkokouksen jälkeen aloitamme jäsentilaisuuden, jossa on mahdollisuus kahvikupin ääressä keskustella yhdistyksen toimintaan liittyvistä asioista ja tutustua toisiin yhdistyksemme jäseniin. Turun Seudun Vanhustuki ry:n kevätkokous 2013 Aika Paikka Asiat keskiviikko kello alkaen Ruusukorttelin Hyvinvointikeskus, Puistokatu 11, Turku 1. Kokouksen avaus 2. Kokousvirkailijoiden valitseminen a. Puheenjohtaja b. Sihteeri c. 2 pöytäkirjantarkastaja ja ääntenlaskijaa 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Asialistan hyväksyminen 5. Yhdistyksen toimintakertomuksen hyväksyminen vuodelta Yhdistyksen tuloslaskelman ja taseen hyväksyminen vuodelta Tilintarkastajien lausunnon toteaminen 8. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen vastuuvelvollisille 9. Huomionosoitukset 10. Muut esille tulevat asiat 11. Kokouksen päättäminen 4

5 EDUNVALVONTARYHMÄ Yhdistyksemme edunvalvontaryhmä kokoontuu kuukausittain. Viime vuoden aikana ryhmältä lähtenyt useita kirjoituksia lehtiin. Osan kirjoituksista julkaisemme myös Tukiviestissä. Kotisivuillamme on myös suora linkki lehdissä julkaistuihin kirjoituksiin. Yhdistyksen syyskokouksessa hyväksytty julkilausuma Perhehoito ei ole vaihtoehto vanhusten pitkäaikaishoidossa on lähetetty Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan sekä peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille. Kannanotto Sähköiset palvelut monen ikäihmisen saavuttamattomissa lähetetty Ihmisoikeusvaltuuskuntaan. VANHUKSEMME ANSAITSEVAT ARVOSTUKSEMME Turkulainen Nyt tarvitaan yhteistyötä ja elämänmyönteistä asennetta vanhusten hyväksi. Tähän yhteistyöhön haastamme niin nuoret perheet, vanhusten omaiset, päiväkodit, koulut, eläkeläis- ja vanhusjärjestöt kuin vanhusten parissa työskentelevät henkilötkin. Tämän haasteen meistä jokainen voi halutessaan ottaa vastaan. Yhdessä me olemme vahvempia. Arvostamalla vanhuksia, usein omia isovanhempia tai lähisukulaisia, läheisinä ihmisinämme, antamalla heille rakkautta, inhimillistä huolenpitoa ja aikaamme, olemme omalta osaltamme turvaamassa heille onnellisempaa vanhuutta. Asennemuutos on kiinni meistä jokaisesta. Vapaaehtoistyöllä autetaan paljon. Tukiystäviä ja auttavia käsiä vanhusten arkielämän tilanteissa tarvitaan lisää. Jokainen voi omassa lähiympäristössään ottaa vanhukset huomioon. Yksinäistä naapuria voi auttaa vaikkapa kauppareissulla tai talviliukkaalla pihamaalla roskapussin viemisessä. Kerrostalon naapurin kanssa voi ystävällisesti keskustella ja samalla kysyä hänen vointiaan. Jos naapuria ei pariin kolmeen päivään ole näkynyt, voi sopivalla tavalla ottaa yhteyttä ja varmistaa, että kaikki on hyvin. Suomessa elämän perusturva ja ihmisistä huolehtiminen on arkipäivän todellisuutta. Vai unohtuuko tämä asia? Harva meistä pystyisi kulkemaan sen tien, jonka sotavuosien kovan koulun käyneet veteraanit ja vanhukset ovat joutuneet kulkemaan. Siihen aikaan ihmisten välinen kanssakäyminen ja vähempiosaisista huolehtiminen kuului jokapäiväiseen elämään, vaikka monesti omasta elämästä selviytyminen tuotti suuria vaikeuksia. Veljeä, siskoa tai omia lähiomaisia ei jätetty yksin. Vanhukset tarvitsevat erityisesti lisää lähimmäisen rakkautta ja huolenpitoa. Nykyisen vanhusväestön kohdalla aikaa asenteiden korjaamiseen on vähän. Heidän ikäpolvensa on tottunut vähään, eikä usein kehtaa vaatia itselleen kuuluvia oikeuksia. Tahdotko sinä pitää huolta apua tarvitsevista lähimmäisistäsi? Myönteinen asenne ja ystävällisyys muita ihmisiä kohtaan ei maksa mitään ja tuottaa usein hyvää mieltä ja iloa myös antajalleen. Yhteiskunnan hyvinvointiin kuuluvat kaikkien kansalaisten yhdenvertaiset oikeudet ja tasa-arvoinen kohtelu. Pidetään huolta niin nuorista kuin vanhuksista. Voisitko tervehtiä samassa pihapiirissä tai talossa asuvia vanhuksia? Voisivatko päättäjät huolehtia, että jokainen apua tarvitseva saa sitä silloin, kun hän on todellisessa hädässä. Yhteisön turvaverkon tulee toimia ja verkon aukot paikata. Apua, turvaa ja peruspalveluja tulee saada ajoissa. Jos apu tulee liian myöhään, on vanhuksen kunto usein heikentynyt ja elämäntilanne huonontunut niin, ettei hän enää selviydy omatoimisesti kotonaan edes autettuna. Luodaan yhdessä mahdollisuus turvalliseen vanhuuteen, jonka jokainen ikäihminen on ansainnut. Vanhukset ovat rikkaus. Kohdelkaamme heitä niin kuin toivomme itseämme kohdeltavan, kun olemme heidän iässään ja toisten ihmisten avun tarpeessa. Sotiemme veteraaneilla on hyvä tunnuslause: Kaveria ei jätetä. Ketään meistä ei saisi jättää yksin. Tämä ajattelu ja asenne toimii nykypäivänäkin. Positiivinen asenne vanhuksiin ja oman lähinaapurin auttaminen on hyvä alku. Turun Seudun Vanhustuki ry, Edunvalvontaryhmä/puolesta Risto Kapari 5

6 96-VUOTIAS VALMA VÄLIINPUTOAJA Turkulainen Tämä kirjoitus kertoo tositarinan turkulaisesta vanhuksesta, jota kutsumme Valma väliinputoajaksi. Valma makaa sängyssä kotonaan pienessä vuokrayksiössä. Hänet on kotiutettu sairaalasta pitkän kuntoutuksen jälkeen. Valma kaatui viime kevättalven liukkailla keleillä ja hänen lonkkansa murtui. Lonkka leikattiin ja alkoi pitkä sairaalakierre. Ensin TYKS, sitten kaupunginsairaala ja kuntoutusosasto. Valman korkeasta iästä huolimatta kuntoutus onnistui niin, että Valma pääsi omin voimin ylös sängystä ja kykeni itse menemään vessaan muutaman askeleen päähän. Valma on koko ikänsä elänyt ja elättänyt itsensä yksin. Hän pääsi nuorena tyttönä tehtaaseen töihin pienellä palkalla. Hän asui vuokralla, koska palkka ei riittänyt enempään. Hän teki työnsä ahkerasti, eli säntillisesti ja nuukasti ja oli tyytyväinen elämässään. Hän käveli kaikki työ- ja vapaa-aikamatkansa. Kunto pysyi hyvänä ja hän eli terveenä. Valma pääsi täysinpalvelleena vaatimattomalle eläkkeelle. Hän oli tyytyväinen, kun sai asua omassa vuokra-asunnossaan ja sai riittävän elannon. Kun Valma tuli korkeaan ikään hänen kuntonsa huononi ja hän pääsi kotipalvelun asiakkaaksi. Yli 90-vuotiaalla Valmalla se tarkoitti kolmea kotihoitokäyntiä vuorokaudessa. Valma tunsi olonsa turvalliseksi ja osasi iloita pienistä asioista. Kun 96-vuotiaan lonkkaleikkauspotilaan, Valman kuntoutus oli onnistunut niin pitkälle, että hän pääsi kuntoutusosastolla vaivoin itse WC:hen, tehtiin kuntoarvionti, jonka perusteella hänet kotiutettiin omaan vuokra-asuntoonsa. Perusteiksi riitti se, että Valma väliinputoaja on järjissään ja elää tässä päivässä ja kykenee omin voimin menemään vessaan asunnossaan. Valman omat sanat Pelkään kotiinmenoa ja kaatumista, en pärjää yksin kotonani eivät auttaneet. 6 Valman oli palattava kotiinsa. Hän ei uskalla yhtään liikkua yksin kotonaan, koska pelkää uutta kaatumista. Hänelle annettu kuntoutus on mennyt hukkaan. Liikuntakyky heikkenee nopeasti. Kotihoito hoitaa rutiinit: Aamutoimet ja pukeminen aamulla, päivällä lämmitetään Valmalle ruoka ja illalla autetaan sänkyyn. Ja tietenkin huolehditaan käyntien aikana lääkkeiden ottamisesta. Valma elää päivästä toiseen yksin ja avuttomana peläten kaatumista ja sairaskohtausta. Valman kotona pärjääminen on pelkkää olemista ja sängyssä makaamista. Hänellä ei ole varaa yksityiseen palvelukotiin ja kunnalliseen vanhainkotiin tai hoitopaikkaan hän on liian hyväkuntoinen. Haluatko itsellesi tai läheisillesi Valman kohtalon? Turun Seudun Vanhustuki ry Edunvalvontaryhmä /puolesta Risto Kapari RUNOKILPAILU Yhdistyksen syyskokouksessa julistettiin Runokilpailu. Runokilpailun aiheena Elämänkokemus. Runot pyydetään toimittamaan mennessä toiminnanjohtajallemme Jenny Oldenburg-Tiitolle osoitteella: Turun Seudun Vanhustuki ry, Läntinen Pitkäkatu 33, Turku. Palkintona voittajalle 1 vrk juhlapäivä Ruissalon kylpylässä kahdelle hengelle tai 120 lahjakortti Stockmannille. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 30 lahjakortti Stockmannille. Oikeus runojen käyttöön tulee Turun Seudun Vanhustuki ry:lle ja parhaat julkaistaan Tukiviestissä ja voidaan julkaista myös kirjasena.

7 ELÄMÄN TILKKUTÄKKI Sinä minä muut Aika etsii, siirtelee, kuvat koostuvat Kertyvät palat elämän - Eila Kivikk aho- Synnyin Eurajoella, Irjanteen kylässä vuonna Isäni suku on lähtöisin Eurajoelta, äitini taas Lappi TL:stä. Vanhempieni avioiduttua vuonna -36, he ostivat oman tilan huutokaupasta Kaupin Papalta, Irjanteelta. Papan koti oli siinä lähellä tien toisella puolella. Hän oli kovin lapsirakas ja oli opettanut minut kävelemäänkin - Sisu-pastillien avulla kuulemma. Äidille hän oli sanonut, että minut saa viedä aina heille tarpeen vaatiessa. Ensimmäinen oma muistikuvani onkin heiltä. Kamarin sängyssä makasi nuori, sairas tyttö. Istuin jakkaralla sängyn päässä ja kampasin hänen hiuksiaan. Kukaties Papa oli tuolloin jo kuollut, muistilokeroistani ei löydy minkäänlaista kuvaa hänestä. Hajumuistissani on sodan ajalta paha haju. Se tuli mustista pimennysverhoista, jotka iltaisin vedettiin ikkunoiden eteen. Myöhemmin opin tietämään, että ne olivat tervapaperia. Äiti oli saanut serkkutyttönsä apulaisekseen, isän töitä hoiteli naapurista vanha mies Albert Tähtivuori. Hänellä oli tarvittaessa apunaan nuori poika nimeltään Veikko Tamminen. Niinpä äiti pääsi silloin tällöin käymään lapsuuskotiinsa Lappiin. Varmasti helpotti, kun sai kertoa äidille ja isälle kaikki omat murheensa ja ikävänsä. Minä olin aina matkassa mukana, meni hän sitten polkupyörällä, tai hevosella. Kerran hän olikin lähtenyt linja-autolla ja juuri kun Raumalle saapuessamme piti vaihtaa autoa, alkoivat hälytys-sireenit ulvoa. Aseman viereisessä kalliossa oli onneksi pommisuoja. Kovassa tungoksessa minulta olikin pudonnut kenkä, mutta eräs mies oli tullut äidiltä kysymään: "Onk tämä popo teijä?" No olihan se, äiti vasta huomasi kengän pudonneen. Aikanaan "vaara ohi" merkki oli tullut ja pääsimme jatkamaan matkaa. Nämä tapahtumat eivät olisi näin selvinä omassa muistissani, mutta äiti on niitä kertoillut. Isäni palveli merivoimissa muun muassa miinanlaskijana, äiti oli kotirintamalla muonituslottana. Meidänkin tuvassa lotat leipoivat paljon leipiä sotarintamalle lähetettäviksi. Joskus harvoin isän tullessa lomille, pienestä tytöstä tuntui, että hän on joku vieras mies. Kerran hän toi tullessaan kumisen merimiespukuisen poikanuken. Sen jälkeen olin usein kysellyt, että koska isä tulee. Nukke oli iso aarre. Vielä nuoremmat siskonikin, Soili ja Heljä saivat leikkiä nukella, vaikka se varmasti oli jo aika haalistunut ja rosoinen. Ehkä isä oli silloinkin lomilla, kun varhaismuistissani on kuva kesä retkestä Pinkkijärvelle. Järvi sijaitsee muutaman kilometrin Irjanteelta Poriin päin. Polkupyörät olivat lepikossa, filtti nurmikolla ja sen päällä eväskori. Minä sain polskutella mielin määrin rannan matalikossa. Sota-aika toi meillekin Karjalan evakoita. Ensin olivat Pöntyset Säkkijärvelta, heistä itselläni ei ole muistikuvia. Myöhemmin tulivat Reposet, Johanneksen pitäjästä, heidät muistan jo hyvin. Isä - Taavi, Äiti - Hulda ja lapset Rauha ja Tenho. Tenhosta jäi mieleen kepposeni, kun hän oli pihalla pienimässä halkoja. Ihan vaan kiusallani heitin kiven hänen sormilleen! Meni monta päivää ennen kuin uskalsin mennä lähellekään häntä. Enkä tainnut kertoa siitä vanhemmillenikaan... Ritva Aron muistelmat jatkuvat seuraavassa numerossa 7

8 TAIDEKERHO Syyskuussa alkoi taiteen eri osa-alueita sisältävä Taidekerho, jonka tavoitteena oli keskustelujen, tarinoiden, musiikin ja kuvallisen työskentelyn avulla synnyttää mielikuvia eletystä elämänkaaresta. Ryhmä kokoontui Varsinais- Suomen Kuvataidekeskuksessa kerran kuukaudessa. Vetäjänä toimi Eira Tähtinen ja kuvataideosuuden opettajana kuvataiteilija Sanna Peuri. Aloitustyönä oli Elämänpuun piirtäminen. Seuraavalla kerralla muovasimme savea. Savityöt kävivät polttouunissa, jonka jälkeen ne vielä maalattiin. Joulukuussa saimme käsiimme vesivärisiveltimet ja jouduimme toteamaan akvarellimaalauksen vaikeudet. Havaitsimme olevamme ankaria itsekritiikin suhteen, vaikka Georg Christoph Lichtenberg on on sanonut: Taiteiden rajamailla tavataan aina ihmeellisimmät luomukset. Hauskaa meillä oli ja terapeuttinen käsillä tekeminen jatkuu. Teksti ja kuva: Anna-Liisa Raunio Keskittyminen huipussaan. Pirkko Kilpinen, Sanna Peuri, Maarit Rintala, Eira Tähtinen ja Pirjo Varvikko luovuuden tunnelmissa. VUODEN 2013 KORJAUS- JA ENERGIA-AVUSTUKSET Haettavissa olevat avustukset: Tarveharkintaiset pientalojen energia-avustukset (tulorajat) (lomake ARA 36d) Vanhusväestön ja vammaisten asunnon korjaustoimintaan sosiaalisin perustein (lomake ARA 35 + ARA 35L) Vanhusväestön vuoden 2013 tulorajat: 1 henkilö 1410 /kk/brutto ja 2 henkilöä 2355 /kk/brutto, 3 henkilöä 3145 /kk/brutto sekä 4 henkilöä 4005 /kk/brutto ja aina yksi henkilö lisää niin korotus on 875 /kk:ssa Rintamaveteraanien tai rintamaveteraanien leskien asunnon korjaustoimintaan sosiaalisin perustein (lomake ARA 35 + ARA 35L) Rintamaveteraanit/-leski 2013 tulorajat: 1 henkilö 1835 /kk/brutto, 2 henkilöä 3060 /kk/brutto, 3 henkilöä 4090 /kk/brutto sekä 4 henkilöä 5210 /kk/brutto sekä joka lisähenkilö 875 /kk:ssa. Terveyshaitan tai kosteusvaurioiden korjaamiseen, korjaustoimenpiteiden laajuuden sekä hakijaruokakunnan vaikean taloudellisen tilanteen vuoksi (lomake ARA 35 + ARA 35L) Edellytykset avustuksen myöntämiselle: 1. Asuinrakennuksen tai asunnon on oltava ympärivuotisessa asuinkäytössä. Ko. toimenpiteitä ei ole aloitettu ennen kuin avustuspäätös on annettu tai toimenpiteiden tarkoituksenmukaisuus hyväksytty, ellei avustuksenmyöntäjä erityisestä syystä toisin päätä. Korjaus- ja energia-avustusten hakuaika päättyy Hakemukset ja lähempiä tietoja korjausavustusten hakemisesta: Korjausneuvoja, Puolalankatu 5, puh , ma to ja pe Hakemuslomakkeita saa myös 8

9 IKÄYSTÄVÄT Ikäystävät Ruusujen aikaan Ruusukorttelin Hyvinvointikeskuksessa oli ruusujen aika, vaikka ulkona oli kylmää ja pimeää. Illan teeman mukaisesti esiintyjät olivat pukeutuneet lumoaviksi ruusuiksi ihan päähineitä myöten. Laulettiin tulipunaruusut, keltaruusut, villiruusut ja valkoiset ja mustat ruusut. Itse kukin sai vuorollaan esittää oman soolo-osansa. Lauluja oli paljon, tanssia valssin sävelten siivittäminä, sketsejä ja näytelmä maajussista emäntää etsimässä. Mystiikkaa toivat tatuoitu ruusu ja tuoksun huuma. Pitää myös muistaa, että kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävin. Tanssia esittivät viisihenkinen paritanssiryhmä. Välillä parketti oli vapaa myös yleisölle ja tanssipareja kyllä ilmaantui lattialle. Kaikki nauttivat tanssin mahdollisuudesta. Yhteislauluina laulettiin raikuvasti Miljoona, miljoona ruusua ja Kultainen nuoruus. Häihin ja häävalssiin ruusut kuuluvat ehdottomasti - siispä laulettiin Morsiusvalssi Valkearuusu ja Uralin pihlaja. Päivän politiikka katsauksessa käsiteltiin kunnallisvaalien tulosta ja alhaista äänestysprosenttia, USA:n presidentinvaalien vaalikampanjaa ja ulkomaalaisten kieliongelmaa hoitotyössä. Ylitse muiden oli maatalouslomittajan haku näytelmä. Emännätön maajussi poikamies, Ruusu-lehmä ja kaupunkilaisneitokaiset, jotka eivät ymmärtäneet navetasta mitään. Siellä kun haisee niin. Emännäksi kyllä haluttiin, eikäpä ne kaupunkilaiset maalle jääneet. Ohjelma oli erittäin piristävä. Se toi iloa ja valoa marraskuun pimenevään iltaan. Ruusuja kaikille ikäystävien ohjelmissa esiintyville ja vapaaehtoisille kahvittajille. Lähdimme kotiin oikein hyvillä mielin ja virkistyneinä. Ikäystävien Itsenäisyyspäivä juhla Koko Ruusukorttelin juhlasali oli koristeltu: pöydillä olivat sinivalkoiset lasikynttilät, liinat, Suomenliput näyttämön edessä. Marimba-ryhmän esiintyjien juhla-asut olivat myös sinivalkoiset. Juhlavieraina lauloivat NMKY:n veteraanikuorolaiset Heikki Rainion johdolla. Yleisöä oli paikalla koko sali täynnä. Kahvit juotiin alkajaisiksi. Ilta aloitettiin Kotimaani ompi Suomi yhteislaululla. Erja Armio ojensi kukat Ritva Ilmaselle ja lausui kiitokset Marimba-ryhmälle koko vuoden hyvästä yhteistyöstä ja ystävyydestä. Kevyen alkuosan jälkeen siirryttiin isänmaallisiin aiheisiin. Suomen 95-vuotisen itsenäisyyden ajan tapahtumiin ja lauluihin. Muisteltiin sota-aikaa Eila ja Ritva muistelivat evakkojen taipaletta sodan jaloista Länsi-Suomeen uuteen asuinpaikkaan. Juhlapuheen piti Sirkku Salomaa kertoen Suomen historian vaiheista, niin Ruotsin, kuin Venäjänkin vallan alaisuudessa. Pirkko Rannikko lauloi kauniisti Karjalan kunnailla. NMKY:kuoro esitti moniäänisesti ensin kolme laulua : Nouse laulu, kaiu maine, Sua lähde kaunis katselen ja Yön tuikkivien tähtien alla. Lopuksi vielä Kotimaani ompi Suomi, Suomen laulu ja Finlandia. Mahtava äänivyöry, kun 26 jäseninen mieskuoro laulaa täysin rinnoin. Viimeisenä kaikki yhdessä laulettiin seisaallaan Veteraanin iltahuuto. Kyyneleet nousivat monelle silmiin, kun tämä oikein herkisti mielet. Tilaisuus oli erittäin juhlallinen ja puhutteleva, että muistaisimme menneet ja eläisimme niin, että meillä kaikilla olisi hyvä olla ja asua tässä maassa. Terttu Raitanen 9

10 YHDISTYKSEMME TARVITSEE UUSIA JÄSENIÄ! Turun Seudun Vanhustuki ry on vuonna 2002 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on vanhusten etujen valvonta, psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edistäminen sekä arvokkaan vanhenemisen turvaaminen. Työmme perustuu vapaaehtoisuuteen ja on poliittisesti sitoutumatonta. Kotipaikkamme on Turku ja toiminta-alueemme Turun seutukunta. Toimintaamme: Vanhusten edun ajaminen, yhteyksien ottaminen sekä aloitteiden ja esitysten tekeminen päättäjille, niin kuntatasolla, kuin valtakunnallisestikin. Kaikille avoin, maksuton toiminta. Ruusukorttelissa: Ikäystävät; toiminnallisia ja sosiaalisia kokoontumisia kuukausittain Tietoiskut; infotilaisuuksia ikääntyviä ja heidän omaisiaan koskettavista aiheista Tuolijumppa; maksuton ja kaikille avoin viikoittainen liikuntatuokio ikäihmisille Toimistolla: Käsityökerho Vakka; mukavaa yhdessäoloa käsitöiden merkeissä. Kaikille avoin. Juttutuokio; mukavaa yhdessäoloa keskustelun merkeissä. Kaikille avoin. Yleisötilaisuudet ikääntyviä kiinnostavista ja koskettavista aiheista Viihdekonsertit Turun Seudun Vanhustuki ry Läntinen Pitkäkatu 33, Turku puh S-posti Studia Generalia -luennot mielenkiintoisista aiheista yhteistyössä Turun kaupunginkirjaston ja Suomen Senioriliikkeen kanssa. Retkeilemme ja käymme teatterissa muutaman kerran vuodessa Tukiystävätoiminta välittää tukiystäviä kotona asuvien, yksinäisten vanhusten seuraksi Turun alueella. Koulutamme uusia tukiystäviä. Tervetuloa vapaaehtoiseksi tukiystäväksi iloiseen joukkoomme! Lisätietoja puhelin Yhteistyön tekeminen muiden vanhusten asioita ajavien toimijoiden kanssa. TERVETULOA MUKAAN KAIKKI VANHUSTEN HYVINVOINNISTA KIINNOSTUNEET! Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö tai yhteisö, joka toimii yhdistyksen toiminta-ajatuksen ja tarkoitusperien hyväksi. Hakiessasi yhdistyksen jäsenyyttä: Täytä jäsenhakemuslomake ja leikkaa se irti. Postita toimistomme osoitteeseen. Voit myös soittaa numeroon tai ilmoittautua netin kautta vanhustuki.fi. JÄSENHAKEMUS varsinaiseksi jäseneksi 10 /vuosi kannatusjäseneksi vähintään 50 /vuosi Etunimet Sukunimi Syntymävuosi Lähiosoite Postinumero ja -toimipaikka Puhelin Sähköposti Hyväksyn Turun Seudun Vanhustuki ry:n toiminnan tavoitteet. Päivämäärä Allekirjoitus 10

11 JÄSENEDUT VUONNA 2013 Hoitola Aika Kosmetologi Katri Mattila. Humalistonkatu 15 a (katutaso), Turku. Jäsenkorttia näyttämällä jalkahoito 45 (norm. hinta 55 ). Hoito sisältää jalkakylvyn, kynsien hoidon, kovettumien poiston, jalkahieronnan ja halutessa lakkauksen. Lisää etuja! Holiday Club Caribia Teemakylpylän käyttö ma - to, ei aikarajoitusta, 6 / hlö pe - su, 3 h aikaraja, 13 / hlö Hinnat eivät ole voimassa koulujen lomaaikoina (vko 8,42 ja 52) eikä arkipyhinä. Kuntosali ja vesijumppa 33 / 10 kerran kortti (sarjakortista 7 korttimaksu) Edut koskevat yhdistyksen jäseniä ja edellyttävät mainintaa jäseneduista sekä jäsenkorin esittämistä. Jäsenetuhinnat voimassa vuoden 2013 loppuun. Instrumentarium Instru optiikka Oy Tarjous Optiikan tuotteista ja palveluista jäsenkorttia näyttämällä! 1. SILMÄLASIT. Nettohinnoiteltujen linssien yhteydessä myönnämme 20 % alennuksen normaalihintaisista kehyksistä. Ei koske muita tarjouksia tai nettohinnoiteltuja silmälaseja. 2. NÄÖNTARKASTUS. Optikon suorittama näöntarkastus ja silmälasimääräys AURINKOLASIT. Normaalihintaiset aurinkolasit - 20 %. Ei koske Oakley-aurinkolaseja. 4. TERVEYDENHOITOTUOTTEET. Normaalihintaiset terveydenhoitotuotteet - 10 %. Tarjouksessamme mainitut alennusprosentit eivät koske kulloinkin voimassa olevia myymälöiden tarjouksia. Tarjous on voimassa toistaiseksi kaikissa Instrumentariumin myymälöissä. Lisätietoja saa myymälöistä ja Merja Ruokojärveltä, puh JP-Vaate / Marilyn Humalistonkatu 13, Turku Jäsenillämme on mahdollisuus saada normaalihintaisista naisten vaatteista 20 % alennus jäsenkorttia näyttämällä. Käsityö-Kaisa Ky Hämeenkatu 3 A, Turku. Puh Avoinna ma-pe klo Jäsenkorttia näyttämällä kaikista tuotteista alennusta 10 %. Nummen Pyörä Hämeentie 44, Turku. Avoinna ark , la Normaalihintaisista apukulkuvälineistä alennusta 5 % ja muista tuotteista 10 % jäsenkorttia näyttämällä. Etu ei koske tarjoushintaisia tuotteita. Parturi-Kampaamo ART Maariankatu 5, Turku, puh Jäsenetuhinnat, jäsenkorttia näyttämällä: Naisten hiusten leikkaus 22 (norm.25 ). Miesten hiustenleikkaus 18 (norm.20,50). Permanentti+leikkaus+muotoonkuivaus alk.74. Värjäys+leikkaus+muotoonkuivaus alk.62,50. Raidat+leikkaus+muotoonkuivaus alk.70,50. Sävy+leikkaus+muotoonkuivaus alk.52. Ruissalon Kylpylä Allasosaston käyttö 6 /hlö. Etu on voimassa toistaiseksi. Turun Huoltoexpertit Jorma Puttonen Työmiehenkatu 1 A, Turku, puh Avoinna arkisin klo Korjaamme digiboxit, tv:t sekä muut viihde-elektroniikkalaitteet. Jäsenetuna tarjoamme korjaustyöt, varaosat -15% normaalihinnoista sekä kotikäynnit 15% normaalihinnoista jäsenkorttia näyttämällä. Etu voimassa vuoden 2013loppuun. Uusi! Hoitohuone Hyvinvointia ja elämäniloa Luontaishoitaja Sari Tammikivi-Suominen, Kärsämäentie 18,Turku (vastapäätä Turun Akk), puh , www. hyvinvointiajailoa.com Jäsenkorttia näyttämällä: Vyöhyketerapia/refleksologia 1 h / 42 Koko kehon hermoratahieronta 2 h / 64 Myös lahjakortit. Maksu käteisellä. Tervetuloa! 11

12 HUOLESTUTTAAKO MUISTI? Kirjoitatko muistilappuja, mutta unohdat, mihin olet ne laittanut? Jokainen unohtelee joskus asioita ja tavaroita. Nimet katoavat mielestä ja avaimet eteisen pöydän kulmalta, mutta ne palautuvat paikoilleen jonkin ajan kuluttua. Asioiden muistaminen vaikeutuu väsyneenä ja kiireessä ja kun muistettavaa on paljon. On lohdullista tietää, että aikuisväestöstä 80% unohtaa joskus ihmisten nimiä ja 60%:lta häviää puhelinnumerot päästä. Tutkimusten mukaan 34% kanssakulkijoistamme unohtaa tulla sovittuun tapaamiseen ja 49% puhuu jo kerrotun asian uudelleen. Jopa esineiden nimissä on hakemista n. 60%:lla ihmisistä. Muistin virstanpylväät Oletko etsinyt jotain tiettyä tavaraa ja kun löydät sen, olet jo unohtanut miksi esine piti löytää? Muistot ovat sidoksissa ympäristöön. Tietoja ja tunnelmia ei muisteta erillisinä, vaan osana sitä ympäristöä, jossa tieto alun perin omaksuttiin. Jos hakeudumme ajatuksissamme tai käytännössä ympäristöön, esimerkiksi lapsuuden pihapiiriin, muistimme herää ja voimme palauttaa mieleen monia unohduksiin vaipuneita muistoja. Elämän tärkeät tapahtumat kuten avioliiton solmiminen, lapsen syntymä tai ensimmäinen työpaikka ovat muistin virstanpylväitä, joiden yhteyteen voi kytkeä muita nuoruusmuistoja. Myös esineet esim. vihkisormus tai valokuva voivat palauttaa elävästi mieleen tärkeät tapahtumat. 12 Muisti ja ikääntyminen Teetkö kolmea asiaa yhtä aikaa, mutta unohdat mitä ne kaksi muuta olivatkaan? Muistissa tapahtuu lieviä muutoksia jo 40 ikävuoden jälkeen. Ensimmäisenä vaikeutuu nimien muistaminen ja mieleen painaminen hidastuu. Asioiden muistista palauttaminen muuttuu työläämmäksi. Toimintakyky heikkenee ponnistelua ja tehokkuutta vaativissa tehtävissä. Väsyneenä ja stressin vaikutuksen alaisena ajatukset usein takkuilevat, eikä muisti toimi yhtä kirkkaasti kuin yleensä. Myös kiireen ja monien asioiden samanaikaisen tekemisen johdosta sattuu helposti muistilipsahduksia. Tätä sanotaan hajamielisyydeksi. Pysähtyminen, kunnon lepo ja jonkin mieluisan asian kanssa puuhaaminen auttavat kokoamaan ajatukset. Muistamattomuus on harmitonta, kun unohtuneet asiat ja nimet palaavat jonkin ajan kuluttua mieleen ja kadoksiin joutuneet tavarat löytyvät. Jos henkilö pystyy suoriutumaan samanlaisista tehtävistä, kuin aiemminkin ei ole syytä huoleen. Joskus opitut tiedot ja taidot säilyvät. Uuden oppimiskyky ja vihjeisiin perustuva ja tunnistava palautus pysyvät. Esimerkiksi polkupyörällä ajamisen taito ei muistista katoa. Muistamisen tarkkuus ja täsmällisyys ovat kovin yksilöllisiä. Kaikkia eivät kiinnosta samat asiat, jolloin saman elokuvan nähneille muistiin tarttuu hyvin erilaisia kuvia. Tärkeää on, että virkeänä ollessaan muistaa oman laatunsa mukaisesti normaalisti. Huolehdi muistista Oletko huomannut miten ennen vanhaan sattui ja tapahtui: nykyään ei tapahdu juuri mitään, mutta joka paikkaan sattuu? Muisti paranee käytössä, siksi aivoja kannattaa vaivata. Myös tunnetut terveyttä vaalivat keinot ovat hyväksi: terveellinen ravinto, liikunta ja sosiaalisen verkoston ylläpitäminen. Uskotaan, että aivoja monipuolisesti käyttämällä ehkäistään muistihäiriöitä ja dementiaa. Tiedetään, että musiikkia kuunneltaessa aivojen verenkierto vilkastuu. Toisille taas kirjat tai taidenäyttelyssä käynti merkitsevät pääkopan virkistymistä. Aivot kaipaavat toimintaa ja vaihtelua. Ne pitävät virikkeistä ja uusista kokemuksista sekä monenlaisista harmittomista seikkailuista. Opiskelu kannattaa aina, sillä muisti paranee käytössä. Kyky oppia säilyy koko iän. Markku Varnila

13 MUISTITUTKIMUKSISTA Ollessasi huolestunut omasta tai läheisesi muistista, on siitä hyvä heti kertoa omalle terveyskeskuslääkärille tai kunnan/kaupungin muistihoitajalle. Muistihoitaja kartoittaa henkilön oireet ja tekee ns. Cerad- kognitiivisen tehtäväsarjan. Cerad on Suomessa laajasti käytössä oleva tehtäväsarja, joka on tarkoitettu muistisairauden varhaisvaiheen arviointiin. Sen avulla voidaan helposti erottaa normaaliin ikääntymiseen liittyvät muutokset mahdollisen alkavan muistisairauden oireista. Sen avulla voidaan myös tunnistaa ne henkilöt, joilla on myöhemmin riski sairastua muistisairauteen. Ceradin tarkoituksena on ohjata varhaisvaiheen muistisairautta sairastavat henkilöt mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tarkempiin muistitutkimuksiin. Testin tekeminen kestää n. puoli tuntia ja siinä kartoitetaan mm. henkilön lähimuistia, keskittymiskykyä, tarkkaavaisuutta, hahmottamista, toiminnanohjausta ja kielellistä sujuvuutta. Jos Cerad-testauksessa esiintyy poikkeavuutta, lisätutkimuksiksi tarvitaan yleensä laboratoriokokeet, neurologinen tutkimus, aivokuvaus sekä mahdollisesti neuropsykologinen tutkimus. Ceradista voi tulla myös normaali löydös, jolloin tutkittava saa varmuuden siitä, että muistisairauden olemassaolo on hyvin epätodennäköistä. Muistitutkimusten käynnistäminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa on tärkeää siksi, että sopivan lääkehoidon aloittaminen, sekä muiden tukimuotojen selvittely lisäävät itsenäisen selviytymisen vuosia merkittävästi. Tieto mahdollisen muistisairauden olemassaolosta voi jo sinänsä helpottaa omaa sekä läheisten oloa antamalla selvyyden epäselviin oireisiin. Samalla se antaa mahdollisuuden järjestää omaa elämää koskevia asioita ja hakea apua esim. vertaistukiryhmistä tai vaikkapa asiaan perehtyneeltä perheterapeutilta. Muistisairauden etenemistä voidaan hidastaa monin eri keinoin, joista esim. liikunta ja oikeanlainen ravitsemus ovat merkittävimpiä asianmukaisen lääkehoidon lisäksi. Muistisairaudenkin kanssa voi elää täysipainoista ja onnellista elämää itsenäisesti kotona monia, monia vuosia. Katriina Pihlava Psykoterapeutti, erityistason perheterapeutti, terveydenhoitaja, Katriinan Kammari p ETSINTÄKUULUTUS Turun Seudun Vanhustuki ry:n tiedotusryhmä pohti marraskuun palaverissaan yhdistyksen toiminnan näkyvyyden lisäämistä. Yhtenä ajatuksena tuli esiin yhdistyksemme mainosten ja Tukiviestin saattaminen jäsenistömme lisäksi muidenkin kansalaisten luettavaksi. Meillä on hieno lehti. Tukiviesti ilmestyy kolme kertaa vuodessa postitettuna jäsenille. Monet tiedotusryhmän jäsenet ovat oma-aloitteisesti jakaneet Tukiviestiä oman asuin- ja vaikutuspiirinsä alueella sijaitseviin yleisiin laitoksiin, kuten kirjastoihin ja terveyskeskuksiin. Olemme nyt laajentamassa tätä toimintaa ja luomassa jakeluverkostoa tätä tehtävää suorittamaan. Etsimme henkilöitä, jotka voisivat toimittaa Tukiviestiä ja yhdistyksen toimintojen mainoksia toimintaympäristönsä julkisiin toimintatiloihin. Paikkoihin, joissa ihmisillä on mahdollisuus tutustua lehteemme ja sitä kautta järjestömme toimintaan. Voisitko sinä osallistua tähän tekemiseen, jonka kautta yhdistyksemme saisi uusia jäseniä ja myös lisäisi kanssakulkijoidemme tietoisuutta tekemästämme tärkeästä vapaaehtoistyöstä? Jos haluat olla yksi näistä sanansaattajista, ilmoittaudu Turun Seudun Vanhustuki ry:n toimistoon puh tai kotisivujen kautta 13

14 TEATTERIMATKA KAARINAAN "EI ITSESÄÄLIÄ" Tuo repliikki toistui monta kertaa Kaarinateatterissa marraskuussa. Vanhustuen jäsenet ja ystävät vierailivat teatterissa, joka kesällä oli remontoitu taidokkaasti vanhaa säästäen ja kunnioittaen. 30-vuotisjuhlanäytelmä "Kvartetti" oli hävyttömän hauska, sydämellinen ja ajatuksia herättävä komedia. Teatterin perustajajäsenet Ulla Taimila, Seija Grön, Mikko Lehto ja Markku Jokelainen esittävät ammattitaidolla vanhainkodissa asuvia, rooliensa vangeiksi jääneitä entisiä oopperadiivoja. Hyväluontoinen ja aina avulias Cissy, härskejä puhuva kunnon Wilfred, sivistyneesti käyttäytyvä sisimpänsä kätkevä Reggie sekä "ollako vai eikö olla" Jean. Elämä vanhainkodissa soljuu pientä kapinointia olosuhteita ja henkilökuntaa vastaan sekä keskenään kähinöiden. Kaikilla on vaikeus nähdä todellisuus sellaisena kuin se nyt on. Kerran vuodessa vietettävän juhlan harjoitus saa heidät oivaltamaan onnellisen elämän salaisuuden: on hyvä päästää irti menneestä sekä hyväksyä ja rakastaa itseään juuri sellaisena kuin nyt on. Jos ei aina yksin pärjää, niin yhdessä vähän vippaskonstejakin käyttäen se onnistuu. Tämän kvartetti meille moniäänisesti lopussa todisti. Joskus jos oikein ahdistaa, niin Cissyn sanoin: "Aina voi päästää vähän saumoista". NUKKEKOTIELÄMÄÄ Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen ala-aulan vitriinissä maaliskuun 2013 aikana. Lämmin kiitos järjestäjille! Meillä kaikilla oli mukava ilta. Arja Järvinen PS. Vanhustuella ja Kaarina-teatterilla on yhteistä: harrastuspohjalla toimitaan ammattimaisesti. Järjestäjänä Nukkekoti Ladyt ja mukana myös pikku ladyt. 14

15 UUSI KASVO TOIMISTOLLA Olen Tuula Nuutinen, paljasjalkainen Turkulainen. Aloitin yhdistyksen toimistolla yhdistystyöntekijänä Odotan innolla uusia haasteita, ystäviä ja työtovereiden kanssa mukavia hetkiä työn parissa. Heti aloittaessani toimistolla oli lämmin mukava ilmapiiri. Viihdyn luonnossa, käsityöt, puutarhanhoito ja vesijuoksu pitävät mieleni ja kuntoni hyvänä. Myös läheiset ja ystävät tärkeä osa elämääni. Tutustutaan toimistolla ja yhdistyksen tapahtumissa. Mukavaa kevään odotusta kaikille uusille ystävilleni! Tuula Nuutinen VINKKI? Ohjelmatyöryhmä kaipaa ideoita ja vinkkejä tilaisuuksien sisällöksi, ohjelmien esittäjiksi, luentojen aiheiksi ja retkikohteiksi. Kerro ideasi ohjelmatyöryhmän vastaavalle Seija Loposelle, puh tai sähköpostilla LASTEN AJATUKSIA ISOVANHEMMISTA On kivaa että on mummo. Silloin on joku kenestä tykätä. Mummo on kiltti. Se käyttää meitä kävelyllä ja pitää meidät terveinä. Vanhukset ovat hyviä hemmottelemaan lapsia, pelaamaan pelejä ja ottamaan hampaat suusta. Isovanhemmat lämmittävät sydäntä, ja se tarkoittaa sitä, että niistä tykkää. Minusta tuntuu, että monet vanhukset käyvät rokkikonserteissa. Niillä on korvassa sellainen väännettävä juttu, joten ne voivat itse päättää onko se hiljaisella vai kovalla. Päähän tulee ryppyjä joka kerta kun hymyilee tai tekee läksyjä. Vanhana ne sitten jäävät paikoilleen. Tekstit lainattu Grethe Dirckinck-Holmfeldin kirjasta Lasten ajatuksia isovanhemmista 15

16 YHDISTYKSEN 10-VUOTISJUHLAT Sunnuntaina juhlittiin Ruusukorttelin Hyvinvointikeskuksessa Turun Seudun Vanhustuen 10-vuotisjuhlaa. Jo hyvissä ajoin paikalle kerääntyi runsas joukko yhdistyksen jäseniä ja yhteistyökumppaneita. Tilaisuuden aluksi esittivät Markku Kujanpää ja Oscar Vaitinen Jääkukkia valssin. Tilaisuuden juontajana toimi Sirpa Vaitinen, joka on yhdistyksen II varapuheenjohtaja ja hän myös lausui avaussanat. Sitten olikin vuorossa yhdistyksen puheenjohtajan Pirjo Immonen-Räihän puheenvuoro. Hän tuntee hyvin koko yhdistyksen historian, koska on ollut puheenjohtajana koko yhdistyksen toimiajan, aluksi varapuheenjohtajana ja nyt vuosia yhdistyksen puheenjohtajana. Juhlapuheen piti sosiaalineuvos Virpa Puisto. Tämän jälkeen olikin huomionosoitusten aika. Yhdistyksen ensimmäiselle puheenjohtajalle ja perustajajäsenelle, professori emerita Sirkka-Liisa Kivelälle myönnettiin yhdistyksen kunniapuheenjohtajuus. Sen jälkeen olikin vuorossa Marimba-ryhmän esitys. Runoja lausui Riitta Vasenkari. Tauon aikana juhlakahvit saatiin juoda erinomaisen kakunpalan kera, ei haitannut vaikka sulakkeetkin paloivat keittiöstä. Kukaan ei hermostunut, koska hetkeksi kahvi loppui kesken. Humoristisen katsauksen saimme kuulla Siviä Raittiinan esittämänä, Eira Tähtinen lauloi. Runoja esitti Irmeli Rytkönen. Musiikkiesityksen takasivat Sirpa ja Oscar Vaitinen. Lopuksi kaikki esiintyjät ja yleisö lauloivat yhteislauluna Vanhustuen valssin. Tilaisuus sai osallistujilta runsaasti kiitoksia. Kaikki tilaisuuden esiintyjät olivat yhdistyksen omia vapaaehtoisia. Juuri tällainen lämminhenkinen tilaisuus kuuluu yhdistyksen 10-vuotisjuhlan olla. Lämmin kiitos kaikille esiintyjille, tilaisuuden järjestäjille ja kahvituksen sponsorille Terveystalo Pulssille sekä erityisesti runsaslukuiselle yleisölle. Te teitte juhlastamme juuri oikeanlaisen! 16

17 Turun Seudun Vanhustuelle tarvittavien toimenpiteiden kartoitus ja toimenpiteiden esittäminen eri tahoille sekä yksittäisten syrjintää kokeneiden tai sitä epäilevien iäkkäiden ohjaus. Maassamme on tehty mittavasti toimia monien syrjittyjen ryhmien syrjinnän ehkäisemiseksi, mutta iäkkäiden syrjinnän ehkäisemiseen on kiinnitetty vain vähän huomiota. Myöskään omaishoidon kehittämisestä ei ole määräyksiä lakiehdotuksessa. Tiedän, että vanhusasiamiehen toimiston saaminen maahamme ja omaishoidon kehittäminen mm. omaishoitajien psyykkisen, sosiaalisen, fyysisen ja taloudellisen tuen osalta kuuluvat Turun Seudun Vanhustuen tavoitteisiin. Jatketaan yhdessä työtämme vanhusasiamiehen toimiston saamiseksi ja omaishoidon inhimillisen ja taloudellisen kehittämisen puolesta. Kiitän lämpimästi Turun Seudun Vanhustukea päätöksestä kutsua minut kunniapuheenjohtajaksi. Arvostan kunniapuheenjohtajuutta ja pyrin toimimaan Turun Seudun Vanhustuen toiminnan edistämiseksi ja Vanhustuen esittämien tavoitteiden saavuttamiseksi. Olen pahoillani siitä, että minulla ei ole mahdollisuutta osallistua juhlaamme. Toivotan Hyvää Joulua ja menestyksellistä Uutta Vuotta kaikille Turun Seudun Vanhustuen jäsenille! Helsingissä, marraskuun 25. päivänä Sirkka-Liisa Kivelä emeritaprofessori Olen viime vuosien ajan seurannut Vanhustuen toimintaa ja iloinnut yhdistyksen aktiivisesta käytännön toiminnasta iäkkäiden hyväksi ja julkisista kannanotoista vanhusten aseman ja hyvinvoinnin parantamiseksi. Toivotan yhdistyksen hallitukselle ja aktiivisille jäsenille jaksamista ja rohkeutta työssään. Lisäksi toivon, että aktiivinen ja myönteinen toimintanne tuottaa yhdistykselle taloudellista tukea. Vanhusten oikeuksien puolustajilta vaaditaan rohkeutta. Maassamme on paljon vanhuksia, jotka eivät pysty puolustamaan itseään. He tarvitsevat teitä. TUKIVIESTI 3/2012 RISTIKON RATKAISU Vanhuspalvelulakiehdotus on edennyt Eduskunnan käsittelyyn. Olette tehneet mittavasti työtä tämän lain saamiseksi. Valitettavasti lakiehdotus ei sisällä määräystä vanhusasiamiehen toimiston perustamisesta. Vanhusasiamiehen toimisto on tarpeellinen. Vanhusasiamiehen tehtäviin tulisi kuulua mm. vanhuspalvelulain voimaanpanon seuraaminen, iäkkäiden syrjinnän seuranta, iäkkäiden syrjinnän ehkäisemiseen 17

18 VANHUSTYÖN TUKEMISEEN PERINTEISET HYVÄN TUULEN ILTAMAT - KUIN SILLOIN ENNEN - Lauantaina klo Ruusukorttelin Hyvinvointikeskus, Puistokatu 11, Turku Juontajina Eira Tähtinen ja Arto Nuotio Ohjelmassa mukana viihteen alalta tuttu Arto Nuotio säestäjineen, Portsan poika Niilo Rantala ja Siviä Raittiina. Luvassa iloa ja tunnelmaa hyvän musiikin, laulun, tanssin, täytekakkukahvien ja hyvien ystävien seurassa! Lopuksi tanssia. Arpajaiset Pääsymaksu 10, jäsenet 8 Tervetuloa viihtymään kanssamme! Tilaisuuden järjestää Turun Seudun Vanhustuki ry 18

19 HYVINVOINTILOMAT RY:N JÄRJESTÄMÄT TUETUT LOMAT Hyvinvointilomat ry järjestää taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisin perustein myönnettäviä lomia Raha-automaattiyhdistyksen tuella lähes henkilölle vuodessa. Lomaa hakiessa ei ole määrättyä tulorajaa. Hakulomakkeita saa myös Turun Seudun Vanhustuen toimistosta. Hakulomakkeen tulee olla täydellisesti täytetty, puutteellisesti täytettyjä hakemuksia ei käsitellä. Tuettua lomaa voi saada enintään joka toinen vuosi. Tuettu loma kestää aina 5 vuorokautta. Vuoden 2013 kesän tuettujen lomien hakuaika on maaliskuu. Hakuaikana saa sivuilta täytettyä joko sähköisen hakemuksen tai voi myös tulostaa hakulomakkeen ja täyttää sen ja palauttaa postitse Hyvinvointilomat ry:lle, osoitteeseen Hyvinvointilomat ry, Haapaniemenkatu 14, Helsinki. Tarkemmat lomakohteet on tiedossa hakuaikana. Lomia koskevat tiedustelut ma pe klo 9-12, puh Hinnat lomakodeissa 20 vrk eli vrk. Hotelleissa, urheiluopistoissa ja lomakeskuksissa 22 vrk eli vrk ja kylpylähotelleissa 25 vrk eli vrk. Matkakuluista lomalaiset vastaavat itse. Hyvinvointilomat ei ole vakuuttanut lomalaisia tapaturmien varalta, vaan jokainen halutessaan ottaa oman matkavakuutuksen. 19

20 LÄÄKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSISTA IKÄÄNTYNEILLÄ Ylilääkäri Ismo Räihä keräsi paljon yleisöä ajankohtaisesta aiheesta Turun kaupungin kirjaston Studia Generalian Senioreille luennolle viime marraskuussa. Ylilääkäri Ismo Räihä toteaa, että lääkeohjeiden noudattamiseen vaikuttaa sekä lääkäri, joka määrää lääkkeen, että potilas, joka päättää käyttääkö hän lääkettä vai ei. Yllättävää on, että jopa 20 50% lääkäreistä ei noudata annettuja hoitokäytäntöohjeita. Tämä johtuu mm. siitä, hoitokäytäntöohjeet sopivat toisinaan huonosti ikääntyneiden ja monisairaiden potilaiden hoitoon. Lisäksi lääkäreillä on paljon hoitosuhteeseen vaikuttavia tapoja, joita he ovat omaksuneet uransa aikana. Puhutaan niin sanotusta hiljaisesta tiedosta. 50 %:lla potilaista hoitotasapaino on ihanteellinen. Kuitenkaan 30 40% potilaista ei noudata saamiaan hoitoohjeita. Monia iäkkäitä mietityttää varmasti kysymys siitä, miksi käytettävien lääkkeiden lista vain pitenee. Tämä johtuu osaltaan hoitomahdollisuuksien paranemisesta, mutta siihen vaikuttavat myös mm. lääkärin, potilaan ja omaisten asenteet. Myös suuret erot paikallisessa tavassa hoitokäytäntöjen suhteen vaikuttaa. Tehokkaan markkinoinnin vuoksi uusia lääkkeitä otetaan usein liian nopeasti käyttöön. Potilastietojärjestelmät ovat edelleen kehittymättömiä, josta seuraa, että tieto kulkee huonosti. Hoidon yhteistyössä on usein ongelmia, ja kokonaishoitovastuu potilaasta puuttuu. Kiireen vuoksi reseptit uusitaan usein potilasta näkemättä. Kokonaisnäkemys hoidosta puuttuu ja hoitosuositukset toteutetaan mekanistisesti. Nykytrendi näyttää olevan se, että keskitytään liikaa diagnoosiin, vaikka kokonaisuuden hallinta vaatisi muunlaisen lähestymistavan. Ismo Räihä korostaa, että olennaista ikääntyneiden lääkehoidossa on tasapaino lääkkeen 20 haitan ja hyödyn suhteen. Tärkeää on muistaa, että ikääntyneet henkilöt ovat erityisen herkkiä lääkkeen haitoille johtuen lääkkeen erilaisesta vaikutustavasta elimistössä nuoreen ihmisen verrattuna. Lääke voi mm. estää joidenkin vitamiinien imeytymistä. Tutkimusten mukaan esimerkiksi happosalpaajat voivat vaikuttaa B12- vitamiinin imeytymiseen ja epilepsialääkkeet voivat vaikeuttaa kalsiumin, D- ja K- vitamiinin sekä foolihapon imeytymistä. Erittäin tärkeää on myös muistaa, että greippimehu aiheuttaa lääkkeiden kanssa voimakkaan yhteisvaikutuksen, mikä lisää lääkkeen veripitoisuutta. Nyrkkisääntö onkin, että mitään lääkkeitä ei pidä ottaa greippimehun kanssa. Imeytymisongelmia saattaa ilmaantua myös maidon ja lääkkeen yhteisvaikutuksesta. Varfariini ja K- vitamiini saavat aikaan yhteisvaikutuksen elimistössä siten, että K - vitamiini estää varfariinin (Marevan-lääke) vaikutusta. K-vitamiinia on runsaasti vihreissä vihanneksissa kuten pinaatissa, lehtikaalissa, lantussa, kukkakaalissa, parsakaalissa, ruusukaalissa ja muissa vihreissä vihanneksissa. Kasvirohdoksilla (esim. mäkikuisma) on todettu yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa. Kannattaakin katsoa lääkkeeseen liittyviä ohjeita lääkepakkauksessa olevasta tuoteselosteesta ja kysyä tarkempia neuvoja lääkkeen käytöstä lääkealan asiantuntijalta farmaseutilta apteekista. Lääkkeitä, joiden kanssa alkoholia on vältettävä ovat mm. uni- ja rauhoittavat lääkkeet, keskushermostoon vaikuttavat särkylääkkeet (opioidit), neuroleptit, epilepsialääkkeet sekä vanhat antihistamiinit.

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT

MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT MEMO OHJELMA MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ 2015 Inkeri Vyyryläinen (toim.) SELKOESITE MUISTI JA MUISTIN HÄIRIÖT SELKOKIELELLÄ Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muistiliiton esite Selkokielimukautus:

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista MUISTI JA MUISTIHÄIRIÖT Muisti on tapahtumasarja, jossa palautetaan mieleen aiemmin opittuja ja koettuja asioita sekä opitaan uutta. Kun muisti

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE Sanasto ja lämmittely Perhe-alias YKSIN ISOÄITI ERONNUT RASKAANA SINKKU ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista

Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista Miten se nyt olikaan? Tietoa muistista ja muistisairauksista HAE apua ajoissa www.muistiliitto.fi Muistiliitto on muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä järjestö. Liitto ja sen jäsenyhdistykset

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä

Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Miten se nyt olikaan? tietoa muistista ja muistihäiriöistä Hae apua ajoissa! www.muistiliitto.fi Muistaminen on monimutkainen tapahtumasarja. Monet tekijät vaikuttavat eri-ikäisten ihmisten kykyyn muistaa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet Sanoista tekoihin tavoitteena turvalliset, elinvoimaiset ja hyvinvoivat alueet seminaari 16.-17.2.2011 Tutkimuksen puheenvuoro Arjen turvaa kylissä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus HARRASTUKSET Selitä sana. harrastus harrastaa + mitä? kiinnostunut+ mistä? tykätä + mistä? mitä tehdä? pitää + mistä? mitä tehdä? säännöllisesti joka viikko päivittäin joka toinen päivä soittaa + mitä

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Lapsiperheen arjen voimavarat

Lapsiperheen arjen voimavarat Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin

Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Taideopintoja, historian tutkimusta, kävelylenkkejä uuden elämän askelin Posted on 18.12.2013 by Eeva-Liisa Viitala 2 Helsingin yliopiston kirjaston keväällä 2013 eläkkeelle jäänyt ylikirjastonhoitaja

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Ikäihmisten Palvelutorin palveluohjaaja tavattavissa klo Kaupungin palveluohjaajan kanssa voit keskustella asioistasi myös kahden kesken.

Ikäihmisten Palvelutorin palveluohjaaja tavattavissa klo Kaupungin palveluohjaajan kanssa voit keskustella asioistasi myös kahden kesken. torstaina 17.1.2019-16 teemana Mielenhyvinvoinnin aakkoset: Miten sinä pidät huolta itsestäsi? Luento: Mielenhyvinvoinnin aakkoset (n. 60 minuuttia) Kuntoutussuunnittelija Pirjo Metsäranta Mielenterveyden

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

PROFESSORI ANTTI HERVONEN MUUTAMA OMANTUNNON KYSYMYS SINULLE

PROFESSORI ANTTI HERVONEN MUUTAMA OMANTUNNON KYSYMYS SINULLE PROFESSORI ANTTI HERVONEN MUUTAMA OMANTUNNON KYSYMYS SINULLE Oletko huomannut, että Olet alavireinen ja väsähdät nopeammin kuin ennen? Olet tullut stressiherkemmäksi, hermostut aikaisempaa herkemmin? Olet

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Borlänge kommun 781 81 Borlänge Tel: 0243-740 00 kommun@borlange.se www.borlange.se Kun tarvitset apua tai tukea Kun tarvitset apua arkiaskareisiin voit hakea

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke

Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Kuva- ja äänivälitteinen palvelu ikääntyneiden kotona asumisen tukena Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa - Pieni piiri-hanke Anna-Liisa Niemelä Erityissuunnittelija, FT Kehittämisen ja toiminnan

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA - Ikääntyneiden näkemyksiä vastuutyöntekijyydestä Sari Mutka Helsingin yliopisto Sosiaalityön käytäntötutkimus Helmikuu 2015 Tutkimustehtävä: Miten vastuutyöntekijä voi

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Vanhemmuussuunnitelma

Vanhemmuussuunnitelma Vanhemmuussuunnitelma Yhteinen lapsemme on / Yhteisiä lapsiamme ovat: Kunnioitamme toisiamme vanhempina, hyväksymme toistemme merkityksen lastemme elämässä ja toimimme yhteistyökumppaneina lastemme kasvattamisessa.

Lisätiedot

Huolehdi muististasi!

Huolehdi muististasi! Huolehdi muististasi! HUOLEHDI MUISTISTASI Sinun voi olla joskus vaikea muistaa asioita. Muistisi toimintaa ja keskittymistäsi haittaavat monet asiat. Muistin toimintaan vaikuttavat esimerkiksi: väsymys

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet

Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet Oikeus (laki sanoo, että saa tehdä jotakin) Suomen uusi perustuslaki tuli voimaan 1.3.2000. Perustuslaki on tärkeä laki. Perustuslaki kertoo, mitä ihmiset saavat

Lisätiedot

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA 28 Töissä Ollaan kuin kotona Sairaanhoitaja Anja Halonen irrottautui hallinnollisista töistä ja perusti kotiinsa ikäihmisten perhehoitopaikan. Vain yksi asia on kaduttanut: ettei aloittanut aikaisemmin.

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot