Vetoomukseni Amerikkaan sata vuotta sitten

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vetoomukseni Amerikkaan sata vuotta sitten"

Transkriptio

1 2 RAKEITA H A G E L B E R G - R A E K A L L I O N S U K U S E U R A Joulu 2004 SUKUTAPAAMINEN LEVILLÄ Vetoomukseni Amerikkaan sata vuotta sitten muuttaneiden sukulaistemme jäljittämiseksi on tuottanut tulosta. Serkkuni Taimo Tuomi löysi yllättäen Internetistä Suanne Tuomen viestin, jossa tämä etsi Yhdysvaltoihin 1904 saapuneen isoisoisänsä T. Emil Tuomisen suomalaisia sukulaisia. Näin löytyi se Toivo Emil Tuomi (sukukirjassamme Eemil Toivo Ahlbom myöh. Tuomi), niin minun kuin Taimonkin isoisän Onni Aleksanteri Tuomen veli, jonka olin neljä vuotta sitten löytänyt passiluettelosta nimellä Eemil Tuominen ja arvellut olevan isosetäni. Osmo Tuomi sukututkimustyöryhmästämme kertoo toisaalla lehdessämme lisää näistä Toivo Emil Tuomen lukuisista Yhdysvalloissa asuvista jälkeläisistä. Jotta pystyisitte hahmottamaan oman sukulaisuutenne tähän joukkoon, kerrottakoon, että Toivo Emil Tuomen äiti oli Virtain lukkarin tytär Hilma Alexievna Hagelberg. Onnellinen sattuma oli, että Suanne Tuomi käyttää isänsä Theodore Tuomen sukunimeä. Theodore Tuomen isä oli Ed Tuomi, ja Ed Tuomen isä oli Toivo Emil Tuomi. Näiden iloisten uutisten lisäksi on kerrottavana myös surullista: sukuseuramme perustajajäseniin kuulunut setäni lehtori Onni Tuomi kuoli vuotiaana. Vaikuttavassa siunaustilaisuudessa Käppärän hautausmaan isossa kappelissa oli läsnä lähisukulaisten lisäksi suuri joukko Onni Tuomen entisiä oppilaita Porin suomalaisesta yhteislyseosta. Sukuseuramme oli mukana Sukuseurojen Keskusliitto ry:n pidetyssä 25-juhlanäyttelyssä Kansallisarkistossa, jossa oli vitriineissä esillä jäsenseuroista kertovaa aineistoa. Teos Hagelberg-Raekallion suku v.v , pöytästandaari ja valikoima Rakeita-lehden numeroita olivat meidän osuutemme tähän tapahtumaan. Sukuviesti-lehden juhlavuoden kirjoituskilpailussa Minä ja sukuni tuli kunniamaininta Yrjö Räikkälälle. Parhaimmat onnittelut Ykille! Seuraava sukukokouksemme on päätetty pitää Hotelli Levitunturissa Sirkan kylässä lauantaina Kokousta valmistelee ohjelmatoimikunta, johon kuuluvat Antti Ahtola, Hanna Leskinen ja Turkka Tuomi. Samoin kuin Jyväskylän kokouksessa 2003 yritämme saada nuorten majoitus- ja muut kustannukset niin pieniksi, että osallistuminen on mahdollista ja houkuttelevaa. Toivotan kaikille sukuseuramme jäsenille ja RAKEITAlehden lukijoille ympäri maailmaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2005! Turkka Tuomi

2 2. UUSI HAARA SUKUUN... Lyhyt kuvaus Raevuoren suhteesta Hagelberg- Raekallion sukuun: On selvitetty, että Hagelberg-Raekallion sukuun kuuluu eräs Raevuori-niminen sukuhaara. Aila Suhonen (os. Raevuori) on itse ottanut yhteyttä ja antanut tietoja sukuyhteydestä. - Koska sukujen vaiheet ovat monesti varsin mutkikkaat, ei kaikilla aina ole isovanhemmista eteenpäin harmainta aavistustakaan. Mutta usein aikaa myöten uteliaisuus herää. Kesällä 1996 Aila oli sisarensa Annin kanssa käynyt Virtain srk:n kirkonkirjoja mikrokorteilta tutkimassa saadakseen tietoja Raevuoren suvusta isoisästään taaksepäin. He löysivät merkinnän, että Yrjö Raevuoren äiti on lukkarin tytär Helga Josefina Vilhelmina Hagelberg (klockare Hagelbergs dtr, kuten merkintä kirkonkirjassa oli). Myöhemmin Kauno Vuorenpää oli mukana toimittamassa kirjaa Virrat Kirjan taitossa ja ladonnassa Parkanon kirjapainossa oli mukana myös Ailan sisar Anni. Kauno Vuorenpää kysyi sattumoisin Annilta, onko hän sukua Veikko Raevuorelle, johon nimeen hän oli törmännyt kirjan aineistoa kasatessaan. Anni vastasi olevansa Veikon tytär. Kauno Vuorenpää kertoi viettävänsä muutenkin nyt aikaansa srk:n arkistoissa, joten hän voisi kaivaa Veikostakin tietoja esiin. Hänen lyhyt sukututkimuksensa vahvisti sisarusten aiemmat löydökset. Aila Suhonen miehensä kanssa ovat asuneet kohta 25 vuotta ruotsinkielisellä Itä-Uudellamalla, nyt Liljendalissa. Aila isänsä Veikko Valentin Raevuoren kanssa v Virroilla Koillis-Satakunnan Sähkön rivitalon pihalla. Veikko toimi yhtiön linjamiehenä. I. Karl Herman Hagelberg, lukkari, s , k puoliso Cecilia Alexievna, os. Forsgård, s , k Karl ja Cecilia Hagelbergin tytär: I.1. Helga Josefina Vilhelmina, s Muutti Tampereelle Helgan lapsia: I.1.1. Annimma, s I.1.2. Ilmari, s I.1.3. Yrjö Johannes, s , k Rippikirjassa vv sukunimi Yrjön kohdalla on muuttunut nimeksi Raevuori. Yrjön poika Veikko Valentin Raevuori (s Weikko Waltter, myöh. Walentin) Veikon lapset: Veli Tenho Ensio Raevuori, s Virroilla Aila-Maija Suhonen, os. Raevuori, s Virroilla. pso: Eero Suhonen Anni-Sisko Raevuori, s Virroilla. pso: Heimo Yliruusi Antti Juhani Raevuori, s Virroilla. avop: Pirkko Kahila AUNE AIRISTO os. HAGELBERG myöh. RAEKALLIO (T100) Aune Airisto kuoli vuoden iässä. Aune oli mukana sukuseuramme toiminnassa aivan alusta Porin kokouksesta 1977 lähtien sairastumiseensa saakka. Viimeiseksi kokoukseksi Aunelle jäi Kangasalan Urku-hotellissa pidetty tapaaminen. Hän ennätti toimia useissa tehtävissä Hagelberg-Raekallion sukuseurassa: sukuluettelon laatijana ja sen pitäjänä, hallituksessa varapuheenjohtajana ja myös arkistonhoitajana. Hän oli myös sujuvakynäinen kirjoittaja ja niinpä moniin hänen suvusta kertoviin tarinoihinsa olemme saaneet tutustua RAKEITA lehden palstoilla. Aune paneutui nuorena kielten opiskeluun. Varsinkin ranskan kieli ja kulttuuri olivat hänelle sydäntä lähellä. Niinpä häntä pyydettiinkin usein Ranskaan suuntautuvien matkojen oppaaksi ja tulkiksi. Siihen aikaan matkoja tehtiin etupäässä vielä linja-autoilla. Aune oli myös vuoden 1952 Helsingin olympialaisissa Yleisradion avustajana. Aviomiehensä Pentin kanssa he tekivät useita matkoja kulkien omalla autolla ympäri Ranskan maaseutua. Pentillä oli aina Peugeot-auto alla, hän oli ns. Peugeotmies. Heillä oli Vihdissä oma kesäpaikka, missä viihtyivät kesäkaudet Aunen hoidellessa rakkaita kukkiaan ja pensasaitaa. Mukana oli myös aina mäyräkoira Roope. Roopen kanssa Aune teki kaupungissa ollessaan pitkiä kävelylenkkejä. Fredrikinkadultahan oli lyhyt matka niin Punavuoreen kuin Hietalahteenkin. Saunaseuraan kuuluminen saunomisineen kerran viikossa ja uiminen oli hänelle rakas harrastus vuosikymmeniä. Mieheni Sulo kenkkäri kertoi miten hienostuneen sydämellistä kohtelua hän sai osakseen asuessaan muutaman viikon alivuokralaisena Airistoilla 70-luvun lopulla Tampereelta Helsinkiin muuttotouhujemme aikana. Tuosta ajasta Aune kertoi, ettei ollut koskaan syönyt niin paljon hyviä leivonnaisia, pullia ja kakkuja, kun Sulo toi joka päivä isot pussilliset tuliaisia koeleipomolta. Niitä sitten oli maisteltu päivän päätteeksi keskustellen maailman tapahtumista tai kirjallisuudesta, mikä oli myös Aunen ja Pentin yhteinen harrastus (sen myöskin näki heidän valtavasta kirjastostaan). Aunen viimeinen leposija on Helsingin Hietaniemen hautausmaalla Pentin vieressä Airistojen sukuhaudassa. Vuokko Auvinen

3 Vuosi 2005 on sukuseurassamme erityinen vuosi. Nimittäin Hagelberg- Raekallion suku ja siipeilijät kokoontuvat lauantaina Levillä, Sirkan kylässä Hotelli Levitunturissa. Lisätietoja voi hakea internetistä osoitteesta tai sekä Lisäksi esitteitä on saatavilla hyvin varustetuista matkatoimistoista ja junaasemilta. 3. SUKUTAPAAMINEN LEVILLÄ Sukulaisia Amerikassa Seurassamme on pitkään yritetty löytää tietoja Amerikkaan muuttaneista sukumme jäsenistä. Vihdoin tänä vuonna internetin välityksellä löytyi sukulainen, jonka välityksellä olemme saaneet lisätietoja. Kyseessä on Hilma Aleksievnan klaaniin kuuluvista henkilöistä. Hilma Aleksievnan (T20) Virroilla syntynyt poika Emil Toivo Tuomi muutti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Yhdysvaltoihin v Löytämämme henkilö, Suanne Tuomi, on Emil Toivon pojanpojan tytär, joka asuu Uudessa Meksikossa. Hän on kiinnostunut sukututkimuksesta ja on jopa ottanut takaisin tyttönimensä. Hän oli pitkään hakenut tietoa suomalaisista juuristaan, mutta kirjoitti olleensa jo melkein luopunut toivosta löytää täältä yhteyksiä. Olemme nyt toimittaneet hänelle sukukirjan ja muuta materiaalia, joista hän oli hyvin kiitollinen. Kuten usein ensimmäisten siirtolaispolvien aikana niin myös Emil Toivo löysi suomalaisen puolison, Kaisa Jussilan Alavudelta. Samoin Suannen isoisä, jo Suomessa syntynyt Onni Edward Tuomi, avioitui suomalaisen naisen kanssa. Tämä oli Jämijärveltä kotoisin oleva Suoma Lahdensuu (Pukarolammi). Heille syntyi kaksi lasta, Theodore ja Dorothy, joista edellinen siis on Suannen isä. Täti Dorothy puhuu vielä suomea, Suanne ei sitä enää osaa. Perheen tie on vuosikymmenten aikana kulkenut Michiganista Illinoisiin ja nyt siis Uuteen Meksikoon. Emil Toivon perheellä oli maatila, Onni Edward työskenteli maanviljelijänä ja metsätöissä ja hänestä tuli puuseppä. Theodore osallistui Toiseen MaailmansotaanYhdysvaltain joukoissa. Sodan jälkeen hän toimi useissa ammateissa perustaen mm. autokorjaamon. Suanne itse toimii liikealalla henkilöstöpuolella, hänen sisarensa Ruth on sisustussuunnittelija. Suannen lapset, poika ja tytär, ovat opiskelijoita. Tämä selostus kertoo mielestäni lyhyydestään huolimatta paljon siitä, millaisia vaiheita ja kohtaloita Suomesta saapuneet siirtolaiset ovat suuressa maassa kokeneet. Olemme nyt saaneet paljon tietoa muistakin Emil Toivo Tuomen jälkeläisistä ja heidän kohtaloistaan. Osmo Tuomi

4 4. AU VOLEUR, AU VOLEUR!!! Eletään 70-luvun alkupuolta pohjoisessa Afrikassa. Marokko on vielä melkoisen alkukantainen maa. Ollaan kuitenkin jo saatu kosketuspintaa nykyaikaiseen eurooppalaiseen kulttuuriin ja sen vaikutuksiin, muun muassa turismiin. Agadir Marokon länsirannikolla kuhisee elämää. Kaupungin basaarikaduilla voi kuumana päivänä aistia koko arabikulttuurin kirjon. Ilmassa tuoksuvat paistettavan ruuan, kahvin, mausteiden ja suitsukkeiden lisäksi vähemmän kutkuttavat hajut. Melu on korviahuumava, sillä kauppaa tehdään ja äänekkäästi. Tuhannen ihmisen täytyy myös päästä yhtä aikaa kulkemaan samaa kapeaa kauppakujaa. On kuuma. Kaksi vanhempaa naisturistia kulkee pitkin basaarikatua, kun takaa tuleva mopedimies aivan yllättäen katkaisee toisen naisen olkalaukun veitsellä, napaten sen mukaansa Edellä oleva katkelma on kuin seikkailuromaanista, mutta mennäänpä tapausten alkuun. Paria kuukautta aikaisemmin oli Laina Hagelberg, eläkkeellä oleva postivirkailija soittanut Noormarkusta siskolleen, äidinäidilleni Viivi Valanteelle. Lainatäti, josta Yrjö Räikkälä niin loistavasti on tässä julkaisussa aikaisemmin kirjoittanut, esitti määrätietoiseen sävyyn: Kuules Viivi. Olen varannut meille matkan Marokkoon, että pääset lomalle sieltä Maijan perheestä piikomasta. Viivi-mammahan oli muuttanut muutama vuosi aikaisemmin leskeksi jäätyään meidän huusholliin. Mamman luonteeseen kuului touhuta joka päivä. Mielenterveytensäkin takia hän halusi passata meitä. Lainan mielestä se oli jotain vallan muuta. Vielä varmemman vakuudeksi Laina antoi yksityiskohtaiset ohjeet mukaan otettavista tavaroista: Muista sitten, ettet ota mitään tarpeetonta kannettavaa. Kahvia pitää kuitenkin ottaa Sikajuhlat turisteille Agadirissa. Sittemmin surullisen-legendaarideksi muodostunut pakollinen rituaali, ei vielä 70-luvun puolivälissä kovin tunnettu ilmiö. Itse asiassa edes paikalliset asukkaatkaan eivät tienneet possujuhlista, kunnes keksittiin auvoisa elinkeino, matkailu. Sitäpaitsi olihan Allah kieltänyt kunnon muslimilta possun syönnin. Hulluille suomalaisille nyt kelpasi mikä vain alkuperäisenä etnisenä ilmiönä. Kuvassa välittömästi possun jälkeen vasemmalla hyväntuulinen Laina-täti ja vastapäätä mietteliäs Viivi, meidän mamma (yr.) kotimaasta, sillä paikallista ei saa alas millään. Samoin leipää, mutta konjakki ostetaan vasta tax freesta. Lähtöaamu koitti. Isäni Matti vei sisarukset Porin rautatieasemalle. Sieltä he matkustivat Helsinkiin ja lentoasemalle. Agadirissa Mamma joutui noudattamaan Lainan, suuren maailmanmatkaajan, tarkkaa päiväjärjestystä. Aamulla, kun itse keitetyt kahvit ja voileivät oli nautittu, lähdettiin rannalle. Uinnin ja aurinkokylvyn jälkeen palattiin takaisin hotellille. Hotellissa nautitun lounaan jälkeen tutustuttiin paikkakunnan nähtävyyksiin. Matkanjärjestäjän järjestämiin retkiin osallistuttiin tottakai. Illalla osallistuttiin vielä illanviettoihin, kuten porsasjuhliin, joita paikalliset järjestivät eurooppalaisille turisteille. Vauhti oli siis suorastaan hengästyttävä kun kysymys on yli seitsemänkymmentävuotiaista eläkeläisistä. Mamma yritti toppuutella Lainaa, mutta turhaan. Hänen oli parasta vain seurata energiatädin perässä. Nyt tulemme alkuosan tapahtumiin. Viivi-mamma siis menettää yllättäen olkalaukkunsa, jossa on muun muassa hänen rahansa, passinsa ja lääkkeensä. Laina-täti ryntää samassa mopon perään ja huutaa raivoisasti: Au voleur! Au voleur! Ottakaa varas kiinni! Sattumoisin lähistöllä oleva santarmi kuulee huudot ja tajuaa mistä on kysymys. Väkijoukon avulla varas saadaan pussitettua ja olkalaukku palautettua omistajalleen (leikattu hihnakin tuli ihmeteltäväksi, toim.huom.). Paluumatka sujuikin sitten suuremmitta häiriöittä, paitsi että isäni ei Lainan mukaan osannut hakea heitä oikeasta paikasta junalta. Mammani nauroi minulle makeasti kertoessaan tätä tarinaa ja lisäsi vielä saaneensa Lainalta sapiskaa, koska ei ollut etukäteen tajunnut pujottaa teräslankaa (!) laukkunsa olkahihnan vuoriin... Hannu Räikkälä

5 Lehtori Onni Tuomi Sukuseuran nettisivujen osoite muuttuu vuodenvaihteessa osoitteeseen: Me nettitoimittajat olisimme kovasti kiitollisia ideoista, aineistosta, kuvista jne. sivuston kehittämiseksi. Sehän on nyt junnannut paikoillaan ja melkein yhtä kuin Suomen Natokeskustelu... Nettitoimittajillemme voi lähettää ehdotuksia: Lehtori Onni Tuomi kuoli 7. kesäkuuta Porissa 98 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 18.toukokuuta 1906 Virroilla. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Jyväskylässä ja tuli ylioppilaaksi Jyväskylän Koeyhteislyseosta vuonna Filosofian kandidaatiksi hän valmistui Helsingin Yliopistosta vuonna Jatkettuaan vielä kasvatusopin opintoja ja auskultoituaan hän toimi Kauhajoen Yhteislyseon ruotsin ja saksan kielen lehtorina vuosina Syyslukukauden alkaessa vuonna 1937 hän siirtyi Porin Suomalaiseen Yhteislyseoon ruotsin kielen lehtoriksi. Ensimmäinen Onni Tuomen valvoma ylioppilas-luokka valmistui vuonna Luokka järjesti luokkakokouksia säännöllisin välein ja vielä viime vuonna he kokoontuivat luokanvalvojansa johdolla viettämään ylioppilaiksi valmistumisensa 65-vuotisjuhlaa. Onni Tuomi osallistui sekä talvi- että jatkosotaan satakuntalais-joukoissa. Talvisodassa hän oli Summassa ja jatkosodan alkuvaiheessa 15. Divisioonan riveissä Itä-Kannaksella. Asemasotavaiheessa hänet lomautettiin hoitamaan siviilitointaan, mutta kutsuttiin sodan loppuvaiheessa vielä kolmannen kerran rintamalle, jossa hän toimi sairasautokomppanian vääpelinä rauhan solmimiseen asti. Sotilasarvoltaan hän oli ylikersantti. Opetustyö oli Onni Tuomelle omien sanojensa mukaan kutsumusammatti. Entiset oppilaat, joita 32:n opettajavuoden aikana kertyi huomattava määrä, muistavat hänet vaativana mutta asiallisena ja erittäin täsmällisenä opettajana. Jäätyään eläkkeelle vuonna 1969, Onni Tuomelle riitti puuhaa hänelle niin rakkaan kesämökin parissa Siikaisissa Valkjärven rannalla. Hän oli myös Valkjärven Kalastusseuran perustajajäsen, ja kalastus kuului yhtenä hänen harrastuksiinsa. Aiempina vuosina hän harrasti myös postimerkkien keräilyä ja myöhemmin ristisanojen ratkaisemista. Vuonna 1992 Pori-Seura valitsi hänet vuoden porilaiseksi vanhukseksi. Onni Tuomi säilytti viimeiseen asti terävän älynsä ja hyvän muistinsa, ja asui omassa taloudessaan Presidentinpuistokadulla. Ehtipä hän vielä kaksi päivää ennen kuolemaansa ennakkoäänestää EU-vaaleissa. Alpo Tuomi Pyydämme anteeksi!!! Nimittäin maksumuistutuksista, jotka epähuomiossa lähetettiin myös yli 80- vuotiaille. Selityksemme: osoiterarrojen tulostusvirhe, eli tietokoneet, siis emme me... SUKU-UUTISIA Onnittelut: Mirja Ekström 90 v Laila Puro 85 v Kirsti Saarinen 85 v v. Kauko Kanto Eila Lehto Anna-Liisa Pylkkönen Britt-Marie Raunnos 8.2. Birger Fogelholm v. Unto Raekallio Irma Savo v. Reino Kivinen Eino Kolkka Merja Kaapola Pentti Raekallio v. Merja Almonkari Leena Vaittinen Ari Aunio pian. Matti Raekallio Aarne Tommila i n m e m o r i a m : Onni Tuomi, Aune Airisto, Hilkka Saarioinen, Uudet jäsenet: Laura Tuomi Pia Iso-Tryykäri Syntynyt: Paavo Tapani, Jarno ja Leena Raekalliolle Sukuseuran hallitus kokoontuu klo 12 Turkka Tuomen luona Toivomme, että voisimme pitää tätä palstaa ajantasalla - niin että olisimme kyllä kiitollisia kaikista ilmoituksista muuttuneista osoitteista lähtien muihin tärkeisiin tietoihin. Edellyttäen tiestysti, että asianomaiset eivät kiellä sitä... 4.

6 6. Hilkka Saarioinen Farmaseutti Hilkka Saarioinen, Hagelberg-Raekallion sukuseuran aktiivinen jäsen, poistui joukostamme Hänet on haudattu Savonlinnan Talvisalon hautausmaalle. Hilkka Marja Tellervo syntyi Vehmaalla rovasti Karl Edvard Hagelbergin tyttären Rauhan ja Johannes Saarioisen toisena lapsena. Käytyään Ikaalisten keskikoulun hän aloitti apteekkialan opinnot tätinsä Lempi Hagelbergin toisen aviopuolison Uuno Hirvisen apteekissa Kaavilla. Farmasianalan tutkinnon Hilkka Saarioinen suoritti vuonna 1934 ja toimi sen jälkeen edelleen Kaavilla parikymmentä vuotta farmaseuttina luvun puolivälissä hän muutti Savonlinnaan ja sai teknillisen apulaisen toimen Savonlinnan keskussairaalan lääkevarastosta. Farmaseutin paikan avauduttua hänet nimitettiin sairaalan farmaseutiksi vuonna Tässä toimessa hän oli eläkeikään saakka. Hiihto, pyöräily ja uinti olivat aktiivisen liikkujan lajeja. Varsinaisena vapaa-ajan harrastuksena Hilkalla oli kuitenkin monipuolinen ja ansiokas toiminta Savonlinnan-Säämingin seurakunnassa. Erikseen on mainittava hänen panoksensa seurakunnan lähetysraamattupiirissä. Hilkka piti Savonlinnan keskussairaalan henkilökunnan lapsille pyhäkoulua. Seurakunnan ja Ev.-lut. Pyhäkouluyhdistyksen toimesta hänelle myönnettiin tästä uskollisesta palvelusta kirkon lapsityössä pyhäkoulunopettajan 30-vuotisansiomerkki vuonna Vuosikymmenien työ kirkon piirissä toi Hilkalle paljon ystäviä. Hän oli pidetty puhuja seurakunnan eri tilaisuuksissa, joissa hän kertoi kuulijakunnalleen Raamatun hyvää sanomaa. Hilkka oli myös empaattinen tuki menetyksen kokeneille ja vaikeuksissa oleville. Niinpä häntä oli saattamassa suuri joukko surevia ystäviä. Niin kauan kuin terveys salli, Hilkka osallistui sukukokouksiin ja oli kiinnostunut kaikista suvun tapahtumista. Hän myös vieraili lomillaan sukulaisten luona eri puolilla Suomea. Tämän vaatimattoman ja muille uhrautuvan sukulaistädin muistavat monet suvun jäsenet. Hilkka Saarioinen testamenttasi omaisuutensa Suomen Lähetysseura ry:lle ja Suomen Raamattuopiston Säätiölle. Mauri Lietkari ja Pälvi Teppo HERKKO TUULENTUVAN ITSENÄISYYSPÄIVÄ Renki Herkko Tuulentupa kärvisteli tuvassaan. Oli itsenäisyyspäivä ja kartanolla oli itsenäisyyspäivän illalliset meneillään. Pehtoori Hagelsberg oli komentanut hänet noutamaan hevospelillä pari pariskuntaa kylältä, nimismies ja eräs vauras talollinen rouvineen. Herkko ei juuri herroista perustanut, eikä tehtävä hänelle ollut mieleen. Oikeastaan harva tehtävä oli hänelle mieleen. Eipä hän juuri itsenäisyyspäivästäkään perustanut. Oli hän tosin ollut itsekin sitä varmistamassa rintamalla, vaikka hän oli kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin pyrkinyt sitä välttämään. Oli kutsunnoissa yrittänyt esittää jalkavikaista ja kun se ei mennyt läpi, oli toisella lääkärillä määkinyt ja ammunut. Huonolla menestyksellä. Sodat hän oli selvittänyt naarmuitta, kun hänellä ei ollut kiirettä pahimpiin paikkoihin. Kiire hänellä kyllä oli niisät poispäin. Hän ei katsonut itsenäisyydestä olevan hänelle juurikaan hyötyä. Maaorja, mikä maaorja (Herkko oli kylläkin ihan tavallinen palkollinen, sattumoisin maataloustöissä, muttei maa- eikä muukaan orja). Sitä Herkko ei voinut tietää, että joskus vuosien kuluttua hänkin veteraanina saisi Koivistolta kutsun presidentinlinnaan itsenäisyyspäivän kunniaksi, ja että siellä hän pyrkisi etulinjaan Kartanon salissa isäntäpariskunta, nimismies vaimoineen, parin lähitalon pariskunnat sekä pehtoori Hagelsberg rouvineen olivat päättäneet ateriointinsa ja siirtyivät salonkiin, jossa oli jälkiruokakahvit tarjolla. Siellä jutustellessaan he saivat päähänsä juhlistaa itsenäisyyttä menemällä tarjoamaan punssit kartanon palvelusväelle. Olihan itsenäisyys kaikkien suomalaisten yhteinen asia, ja kartanon palvelusväellä rintamakokemustakin; pehtoori Hagelsberg oli toiminut huoltovääpelinä, renki Tuulentupa oli ollut jalkaväessä ja keittäjä Alma Hiidenoja lottana. Isännät ja nimismies olivat tietysti olleet komppanianpäälliköitä. Herkko lähti mökistänsä palvelusväen ruokatuvalle päin katsomaan, josko siellä olisi vielä jotain suuhunpantavaa jäljellä. Hän kävellä rohjusteli vastasataneessa lumessa pääraksennuksen sivuitse. Hän mulkaisi nyreänä salin ikkunoihin päin. Sisällä loisti kristallikruunu. -Siellähän ne itselliset ja itsenäiset nyt porskuttaa Hän ajatteli ja sisimmässään huomaamatta kuvitteli itsensäkin kartanonherraksi. Herkko tuli sisään taloon ja kuuli hyväntuulista naureskelua tuvasta. -Päevätä talohon! Herkko huusi tullessaan sisälle ja porstuassa ulkopomppaa riisuessaan mesosi: Onkos täällä vielä meitä itsepäisiä? Eikä kaikki sentään herrojen persuksia pyyhkimässä. Siellä ne nyt nauraa, pieree ja possua poskeen pistää ja kaikki hyvin on Toista se meitillä maaorjilla vaan on Onkos siellä jotain silakan rääppeitä vielä jälellä -Kai panitte merkille sen nimismiehen emännän, heh onpa siinä muutama silavansiivu ja kräämikakunpalanen tienny paikkansa, heh-heh, ja se Aalmannin isäntä, on hänkin ollut pöydässä eikä pellolla ruoka-aikaan semmosta itsenäisyyttä herras- ja vallasväellä Herkko sai pomppansa naulaan ja lähti tuvan ovelle päin. -Ja se Hakelsperin perkules, sekin siellä sitä sakkia hännyst Herkon lause jäi kesken, kun hänen edessään seisoi kartanon pehtoori Hagelsberg ja hänen takanaan koko muu itsenäisyyspäivän juhlijaväki. y.r. Hagelberg - Raekallion sukuseura ry HELSINKI RAKEITA Joulu 2004 puheenjohtaja: Turkka Tuomi (09) Isokaari 38 D, Helsinki sihteeri: Leena Lehtiniemi Kylä-Aakkulantie Kangasala puh: (03) taloudenhoitaja: Hanna Leskinen Koskenmäentie 3 as Anjalankoski arkistonhoitaja: Matti Raekallio Maistraatink. 2 F 49, Helsinki puh: (09) RAKEITA -lehti ja www-sivut: Yrjö Räikkälä Kellahden kylätie 250, Pori, puh: (02) , fax: (02) , yhdistyksen nettisivu: (uusi:

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN

MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN MARIA MARGARETHA JA EVA STINA KATAINEN Tämä tarina on kertomus kahdesta sisaresta. Sisarukset syntyivät Savossa, Pielaveden Heinämäellä. Heidän isänsä nimi oli Lars Katainen ja äitinsä etunimi oli Gretha.

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A.

Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011. Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 1(56) Kuvat, photos Jorma A. 1(56) Vesteristen kesäretki Rautalammilla 1-3.7.2011 Photos from Vesterinen's summerhappenings 2011 Kuvat, photos Jorma A. Vesterinen Sukuseuramme lippu liehui Korholan kartanon lippusalossa koko kesätapahtumamme

Lisätiedot

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa

KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA. Historiaa KITEEN HURSKAISTEN SUKUSEURA TOIMINUT 10 VUOTTA Historiaa Kymmenen vuotta sitten Korpiojan Hurskaiset päättivät perustaa Juho ja Maria Hurskaisen jälkeläisten sukuseuran. Samaan aikaan oli jo keskusteltu

Lisätiedot

RAKEITA HAGELBERG - RAEKALLION SUKUSEURA Joulu 2005

RAKEITA HAGELBERG - RAEKALLION SUKUSEURA Joulu 2005 2 RAKEITA HAGELBERG - RAEKALLION SUKUSEURA Joulu 2005 Sukukokouksemme Levillä viime kesänä onnistui yli odotusten. Etukäteen ohjelmatoimikunnassa ajateltiin, että lähinnä pitkän matkan takia Etelä-Suomesta

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha

Tehtäviä. Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha Saraleena Aarnitaival: Kirjailijan murha JULKAISIJA: Oppimateriaalikeskus Opike, Kehitysvammaliitto ry Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puh. (09) 3480 9350 fax (09) 351 3975 s-posti: opike@kvl.fi www.opike.fi

Lisätiedot

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit!

Tärkeät paikat. Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! LUONNOS Sukumuistelupeli Tärkeät paikat Jaa muistoja yhdessä sukulaisen tai ystävän kanssa. Kerro lapsuutesi tärkeistä paikoista. Leikkaa tästä kysymyskortit! Voit myös keksiä itse lisää kysymyksiä! Jokainen

Lisätiedot

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa!

TIEDOTE 2/2007. Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! TIEDOTE 2/2007 Silvastien sukuseura ry:n kokous Savonlinnassa 12.8.2007. Ravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4 Tervetuloa! Sukuseuramme kokous pidetään 12.8.2007 Savonlinnassa. Ennakkoilmoituksesta poiketen

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo

NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo NUORMAA RUOTSALAINEN (SUKU) Arkistoluettelo SISÄLLYSLUETTELO A Kirjeenvaihto Aa Severi Nuormaahan liittyvä kirjeenvaihto 1 Ab Sirkka Ruotsalaisen kirjeenvaihto 2 Ac Jouko Ruotsalaisen kirjeenvaihto 3 Ad

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto 12.5.2009 Hyvät sukuseuran jäsenet ja muut sukuun kuuluvat! Lähestymme TEITÄ näin ensimmäisellä sukuseuratiedotteella. Tiedotteessa

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla

Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla Nimien yleisyys Väestörekisterikeskuksen mukaan 2000-luvulla (M = miehiä, N = naisia, S = Suomessa, Ulk. = ulkomailla; Nyk. = nykynimenä, Ent. = entisenä nimenä, Kuoll. = kuolleita po. nimisiä) Nämä yleisyysluvut

Lisätiedot

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta.

2. kappale ( toinen kappale) P ERHE. sisko. Hän on 13 vuotta. 2. kappale ( toinen kappale) P ERHE 2.1. Fereshte ja Anna katsovat kuvaa. Fereshte: Tämä on minun perhe. Anna: Kuka hän on? Fereshte: Hän on minun äiti. Äidin nimi on Samiya. Tämä olen minä. Tämä on minun

Lisätiedot

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007

Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Hyvä Pasman sukuseuran jäsen! Jäsenkirje 2007 Sukuseura valmistautuu vireään kesään 2007, jolloin järjestetään 6. sukujuhlat 30.6. 1.7. Kolarin Nuottavaarassa sekä julkaistaan uusi, täydennetty ja korjattu

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Kanneljärven Kuuterselkä

Kanneljärven Kuuterselkä Kanneljärven Kuuterselkä Se vetää puoleensa joka kesä siellä päivänvalon nähneitä ja meitä heidän lapsiaan ja lastenlapsiaan sekä puolisoitamme ja ystäviämme. Tänä kesänä matkasimme 10.-12.6.2013 ja tiistai

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA 25.-26.7.2015 Toivasten Sukuseura ry oli taas kutsunut jäseniään ja muitakin Toivasia ja Toivas-mielisiä kokoontumaan Kuopion Hotelli Atlakseen seuraamaan seuran

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015

1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA. Matti Niemi 4.7.2015 1765-2015 TUORINIEMEN SUKU 250 VUOTTA Matti Niemi 4.7.2015 Suvun juuret Eliaksen vanhemmat isä Niilo Niilonpoika oli Sammallahden vävy ja DNA-testin perusteella kotoisin Virolaisen talosta äiti Reetta

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926.

Pauli Holmlund. Pauli, Varma ja Else Holmlund n. 1926. Pauli Holmlund Pauli Johansson Holmlund syntyy 17.10.1904 Porissa ja käy siellä koulunsa. 16- vuotiaana hän lähtee vapaaehtoisena vapauttamaan Karjalaa. Sisaret naureskelevat, kun Pauli luulee ottavansa

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ

PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ 2. Suvun kantaisä Karl Herman Hagelberg syntyi 200 vuotta sitten 11. syyskuuta 1808 Teiskossa, jossa hänen äitinsä oli sotaa paossa. Suomen sota oli alkanut 1808. Sota päättyi 1809. Samana vuonna päättyi

Lisätiedot

2.12.2011. Titta Hänninen

2.12.2011. Titta Hänninen 2.12.2011 Titta Hänninen Kotitehtävätekstit! Palauta viimeistään, viimeistään, viimeistään ensi viikolla (koska meillä on viimeinen tunti)! OHJE JEŠTĔ JEDNOU: 1. Etsi internetistä jokin suomenkielinen

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote. Lokakuu 2013

ARMO. Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote. Lokakuu 2013 ARMO Hattulan Kotikirkon kuukausitiedote Lokakuu 2013 Uusia seurakuntaisia Jyrki ja Saija Alanko Jyrki Alanko on aloittanut osaaikaisena pastorina Hattulan Kotikirkossa 1.8.2013. Hän on syntynyt v.1963

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s.

Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. Liperi_4 29.8.2014 TAULU 1 I Maria Laakkonen, s. 1694 Liperin Heinoniemi, k. 29.4.1765 Liperi. Puoliso: 8.8.1736 Liperi Petter Mustonen, s. 1711 Liperin Vaivio, Mustola, k. 29.3.1781 Liperi. Pehr peri

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa. Jylhän Sukuseura Pöytäkirja (tlz) Aihe: Sukukokous Aika 25.7.2015 klo 15.00-16.28 Paikka Finlaysonin Palatsi, Tampere Läsnä 26 sukuseuran jäsentä (liite 1) 1. Kokouksen avaus Sukuseuran puheenjohtaja Jarmo

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. Kososten Sukuseura ry:n SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kososten sukuseura ry. ja sen kotipaikkana on Savonlinnan kaupunki. 2. Yhdistyksen tarkoituksena on: 1) ylläpitää yhteyttä Kososten suvun jäsenten

Lisätiedot

Margaretha Mannerheim kertoi ennen muuttoaan HS:lle, kuinka raskasta tunteita herättävän sukunimen kantaminen voi olla.

Margaretha Mannerheim kertoi ennen muuttoaan HS:lle, kuinka raskasta tunteita herättävän sukunimen kantaminen voi olla. Kreivi Gustaf Mannerheim on kuollut. 50-vuotias Mannerheim menehtyi pitkäaikaisen sairauden seurauksena sairaalassa 26. elokuuta, kertoo asiasta ensimmäisenä uutisoinut Svenska Yle. Gustaf Mannerheim oli

Lisätiedot

SUVUN TILALLISET KULKKILA

SUVUN TILALLISET KULKKILA SUVUN TILALLISET KULKKILA Heikki Hermanni Myllylän äidin Greta Liisan äidin Margareetan äiti Anna antintytär on Vähä-Kulkkilan ensimmäisen isännän Antti Simonpojan tytär. Kullkilan tila jaettiin vuonna

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina

Tästä se alkoi Tiinan talli. 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina Tästä se alkoi Tiinan talli 8.6.1985 BLACK EDITION - tum0r Tiina 2 Tässä se kauan odotettu kirjoitus, mitä joskus vuosia sitten lupasin ja itse asiassa jo aloitinkin. Eli mistä kaikki alkoi. Vuosi -85

Lisätiedot

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.

Lisätiedot

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Suomi toisena kielenä tehtäviä 2.-4. -luokkalaisille: Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku. 1. Kirjoita sanat oikein: turku Iso vai pieni alkukirjain? Essi Järvelä/Nummen koulu/turku Iso alkukirjain seuraaviin: nimet, maat, kaupungit Pieni alkukirjain seuraaviin: viikonpäivät, kielet, kuukaudet 1. Kirjoita sanat oikein: turku

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

'flaittisten tiedote 2008/2

'flaittisten tiedote 2008/2 'flaittisten tiedote 2008/2 Puheenjohtajan palsta Hyvä sukutiedotteen lukija. Olen toiminut sukuseuramme puheenjohtajana koko sen toiminta-ajan, vuodesta 1996 alkaen. Hallitus on parhaansa mukaan yrittänyt

Lisätiedot

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa 30.5.2015. Riemuylioppilaat 2015 Keväällä 1965 silloisesta Haapaveden

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) 1(6) Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu 6.9.2003 Tertin Kartanossa Mikkelissä) Sukuseuran hallitus Hallituksen jäsenet ovat edellisestä sukukokouksesta 30.07.2005 alkaen:

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi

bab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Jarmo kertoo: Se oli mielenkiintoista työtä. Tunsin kaikki vankilat ja rikollisten säilöpaikat kuin omat taskuni.

Jarmo kertoo: Se oli mielenkiintoista työtä. Tunsin kaikki vankilat ja rikollisten säilöpaikat kuin omat taskuni. Jarmo Sivusaari Jarmo Erkki Sivusaari syntyi 19.7.1933 Vaasassa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan Yhteiskoulusta 1954 ja suoritti merkonomin tutkinnon Vaasan Kauppaopistossa. Sitä ennen, jo 16-vuotiaana,

Lisätiedot

Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15. Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan

Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15. Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan Julkaisuvapaa 4.3.2009 klo 15 Äitisemme Vuokkiniemi on matka matriarkkojen maahan Vuokkiniemi on pieni mutta kuuluisa kylä Vienan Karjalassa suuren Venäjän läntisellä laidalla. Äitisemme Vuokkiniemi on

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu

Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 24.4.2014 1/13 SM 54. JÄSENRETKI Saunaseura SaunaMafia ry:n saunaretki keväiseen Berliiniin. AIKA: To 10. - Su 13.4.2014 PAIKKA: Berliini, BRD Meidän jäsenet, maalla, merellä ja ilmassa eli

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Kuljen muistojen tietä

Kuljen muistojen tietä Kuljen muistojen tietä Vanhempieni tarina Kerttu Kuotola - s. 5 Sotapäiväkirja Stm Kaino Järvinen - s. 37 Minun tarinani Kerttu Kuotola - s. 91 Kotijärvi Kerttu Kuotola - s. 191 z Janakkala 2007 Alkusanat

Lisätiedot

Äitini Inarin Koskisen (s. 1927) vanhemmat olivat Aino Salmiranta ja Ilmari Koskinen.

Äitini Inarin Koskisen (s. 1927) vanhemmat olivat Aino Salmiranta ja Ilmari Koskinen. Esipolvitutkimuksen tuloksia Tässä kirjoittaa Karkisen Katri (s. 1960). Laadin MyHeritage-nimiseen sukututkimusohjelmaan noin 250 henkilön taulukon esivanhemmistani. Tärkein mutta nuorin osa sitä ovat

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

1 ( 6 ) Lista 2013-06-17. Oulu toimitukset

1 ( 6 ) Lista 2013-06-17. Oulu toimitukset 1 ( 6 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22) 23) 24) K1 Ahonen Anna Liisa Oikeudenomistajat K2 Alakiuttu Erkki Juhani K3 Alakiuttu Kalle Johannes K4 Aalto Jorma

Lisätiedot

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915

Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen

Lisätiedot

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi

Nettiraamattu. lapsille. Jaakob, petturi Nettiraamattu lapsille Jaakob, petturi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Kerr; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011 Bible

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013

Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Asteriski ry Pöytäkirja Sivu 1 Asteriski ry:n hallituksen kokous 9/2013 Aika 26.2.2013 Paikka Asteriski ry:n toimisto, ICT-talo Läsnä Pauliina Anttila (Poistui kohdassa 12) Toni Hämäläinen Toni Haikkari

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Majoitus oli järjestetty tasokkaissa huviloissa, joissa emme ehtineet tietenkään kovin paljon aikaa viettää, koska oli paljon tärkeää ohjelmaa.

Majoitus oli järjestetty tasokkaissa huviloissa, joissa emme ehtineet tietenkään kovin paljon aikaa viettää, koska oli paljon tärkeää ohjelmaa. Orbinskin sukuseuran 20-vuotisjuhlan (14. kesäkuuta 2014) kaunis pitopaikka oli Rantasalmella Lomakeskus Järvisydämessä, joka sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä yhteisen esi-isän Repomäen kartanon

Lisätiedot

Savonlinnassa 1987. Sarin ja Pentin kotiin saapui vierailulle hyvä uskonystävä Anne. Illan mittaan keskustelu kääntyi uniin ja ilmestyksiin.

Savonlinnassa 1987. Sarin ja Pentin kotiin saapui vierailulle hyvä uskonystävä Anne. Illan mittaan keskustelu kääntyi uniin ja ilmestyksiin. Savonlinnassa 1987 Sarin ja Pentin kotiin saapui vierailulle hyvä uskonystävä Anne. Illan mittaan keskustelu kääntyi uniin ja ilmestyksiin. Pentti kertoi, kuinka jo vuosia hän oli unissa käynyt aina samassa

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot