E S K I M O T. 2 0 v u o t t a - J U H L AT I E D O T E 20 VUOTTA ESPOOLAISTA MELONTAA

Transkriptio

1 R E T K I M E L O N TA S E U R A E S P O O N E S K I M O T RY: N J Ä S E N L E H T I E S K I M O T 2 0 v u o t t a - J U H L AT I E D O T E 20 VUOTTA ESPOOLAISTA MELONTAA

2 ESKIMOTIEDOTE 4/06 JOHTOKUNTA 2007 Puheenjohtaja Jouko Kaaja puheenjohtaja(at)espooneskimot.fi Kuva Mirkka Kaaja Vpj, taloudenhoitaja, avaimet, avokanoottimelonta Leena Arpiainen rahastonhoitaja(at)espooneskimot.fi Sihteeri, uudet jäsenet ja jäsentiedotus Hanna Marttila sihteeri(at)espooneskimot.fi Postiosoite: Poste Restante Espoo Pankkiyhteys: Nordea Vajan osoite: Rullaniementie 8, Espoo Kansikuva: Jef Maion Seuraava Eskimotiedote ilmestyy keväällä 2007 Melontakurssit ja koulutusasiat Elina Kokkonen kurssit(at)espooneskimot.fi Vaja, kanoottipaikat Olaf Frauenberger vaja(at)espooneskimot.fi Kalusto, allasvuorot, koskimelonta Ilkka Lariola kalusto(at)espooneskimot.fi Tiistaimelonnat Leo Rongonen time(at)espooneskimot.fi Retket Mika Pullinen retket(at)espooneskimot.fi Onnea Eskimoille toivoo AEL Suomen suurin tekniikan ammattilaisten lisäkouluttaja Juhlajulkaisun painotyöt AEL. E S K I M O T 2 0 v. J U H L AT I E D O T E JOULUKUU 2006 Muita yhteystietoja: Tiedotteen toimitus: eskimotiedote(at)espooneskimot.fi Yhteystiedot 2 Melanveto 3 Eskimot perustettiin 4-5 Suomi meloo vuodesta Suomi meloi Pohjois-Karjalassa 8 Eskimouutisia 9 Koski tarjoaa rajattomasti opittavaa Eskimovesien historiaa Eskimoita ja inkkareita Pitkä meriretki Uudistunut talkoopistekäytäntö 19 2 Päätoimittaja: Heidi Korva Ulkoasu ja taitto: Mirkka Kaaja Webbisivujen ylläpito ja sähköpostilista Jyri Heilimo webbisivut(at)espooneskimot.fi, eskimotowner(at)egroups.com Osoitteenmuutokset, jäsenrekisteri Anu Leino jasenrekisteri(at)espooneskimot.fi

3 M E L A N V E T O Onneksi olkoon Eskimot! - Juhlava kausi Melontakausi huipentui lokakuun puolivälissä ruskaretkeen Inkoon saaristossa merikotkan kaarrellessa taivaalla ihmettelemässä retkikuntaamme. Paljon ehtikin tapahtua laiturin laskun ja noston välillä. Jo ennen kevättalkoita MS Ruovi purjehti laiturirantaan ja kauhoi jo kuuluisuutta keränneen kiven kavereineen mantereelle. Tuntui tosiaan kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä, kun rannan ruoppaus kaiken paperiviidakon jälkeen viimein toteutui. Laituri tuntuikin kesän mittaan miltei oudon avaralta, kun sen molemmat kyljet olivat käytettävissä ja kaislikkokin oli vetäytynyt metrien päähän melojista. Joxin kuvasi Tekniikka-Timessä Mirkka Kaaja VANHAT VAJAKIRJAT KERTOVAT Vanhat vajakirjat osoittautuivat yllättävän antoisiksi selattaviksi. Vanhoja vajakirjoja löytyy vajalta, yläkerran hyllystä. Hauskaksi lukemisen tekivät retkikohde/ huomioita -palstalle kirjatut pikkukommentit. Tänä kesänä päästiin hieman yli 2000 melontamerkintään, Esim. vuodelta 2001 kirjassa on 2635 merkintää. Kausi 2000 oli paitsi runsasmelontainen (2192 merkintää), myöskin pitkä, sillä joulukuussa käytiin Stora Brändöllä (Erkki Kangasmäki), melottiin Suvisaariston ympäri (Kimmo Kontio ja Marjaana Nieminen) sekä harjoiteltiin puolieskimoa Rövargrundetin läheisyydessä (Petri Mäkeläinen). Ja onpa melottu jouluaattonakin Arto Katajamäki kirjasi jouluaaton huomiona: Jäätä, muuten keli hyvä. Joskus melontakausi on alkanut aikaisin. Vuonna 2002 huhtikuulta on jo 67 merkintää, ensimmäiset 1.4. (Leena Arpiainen ja Olaf Frauenberger). MK KIRJOITTAKAA IHMEESSÄ VAJAKIRJAAN, JOS RETKELLÄNNE SATTUI JOTAIN IKIMUISTOISTA TAI MERKILLE PANTAVAA. Vaikka melonta onkin Eskimolle pääasia, sai heimo kesän mittaan aikaan paljon muutakin kuin melan vetoja. Vanhan vajan perustukset korjattiin joukolla kuntoon, uuden vajan varustelua parannettiin ja siivouksen helpottamiseksi alakerran lattia sai uutta maalia pintaansa. Vanhan puolen yliset saivat puolestaan syyskesällä kokonaan uuden lattialaudoituksen uutterien eskimonikkarien toimesta. Kalustopilttuissa kuhisi enemmän kuin moniin vuosiin. Pitkään palvelleiden alkeis-caribejen tilalle hankittiin uusia, peruskoulutuksen lisäksi monipuolisempaankin käyttöön soveltuvia muovikajakkeja. Syyskesällä tarjoutui lisäksi tilaisuus hankkia HeMen yhteishankinnan yhteydessä maineikkaita NDK-kajakkeja suoraan tehtaalta Englannista. Myös inkkarikalustoa uusittiin. Ahkera käyttö on aina myös kuluttavaa, joten aika ajoin kalustoa joutuu telakalle. Rampautunutta kalustoa hoidettiinkin kuntoon talkoovoimin suositulla korjauskurssilla elokuun lopulla. Kesäkuussa vuoden pisin ilta keräsi yli 60 eskimoa Ison Vasikkasaaren Gula Villaniin ihmettelemään yötöntä yötä ja saariston kalakeiton koostumusta. Ehdittiinpä ennen kotiin melomista vielä tanssahdellakin kesäillassa. Keskikesän juhlasta olisi hauska tehdä jokavuotinen perinne! Pian on käsillä seuramme varsinainen merkkipäivä; kokoontuivat ensimmäiset Espoon Eskimot perustamaan seuraa, joka 20 vuoden aikana on saanut paljon aikaan. Sunnuntaina kokoonnutaan juhlimaan 20-vuotiasta eskimoheimoa. 3

4 ESKIMOTIEDOTE 4/06 E S P O O N E S K I M O T perustettiin melonnan tukikohdaksi Espooseen Teksti ja kuva Tapio Linna Espoon Eskimot perustettiin vuonna 1986 elvyttämään melontaharrastusta Espoossa. Seuraan liittyi heti sen ensimmäisenä toimintavuotena lähes sata jäsentä, joten uusi melontaseura syntyi todelliseen tarpeeseeen. Risto Hannukainen toimi keskeisenä puuhamiehenä seuraa perustettaessa ja hänet valittiin seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Riston melontaharrastus on jo lapsuusaikojen peruja Tampereelta, mutta uudestaan hän innostui melonnasta 1970-luvulla. Risto työskenteli Helsingin liikuntavirastossa ja hänet pyydettiin mukaan tutustumaan Helsingin Merimelojien toimintaan. Sitä kautta hän nopeasti innostuikin melonnasta ja erityisesti meri- ja retkimelonnasta. - Suomessa melontaharrastus ja -osaaminen oli tuolloin vuotta jäljessä verrattaessa esimerkiksi Saksaan ja Englantiin, Risto kertoo. Lähdimme laatimaan yhdessä Kanoottiliiton kanssa ohjeistusta turvalliseen melontaan ja erityisesti merimelontaan. Minä olin keskittynyt merimelontaan ja retkimelontaan, jossa kaikki piti opetella kantapään kautta, Risto kertoo melonnan arkipäivästä 70- ja 80-luvuilla. Tärkeitä oppeja ja vaikutteita Suomeen tuli erityisesti Englannista, josta kävi täällä melontaoppaita pitämässä kursseja 1980-luvun alkupuolella. Samoihin aikoihin englantilaiset olivat myös mukana käynnistämässä Arctic Canoe Race -kilpailua. Helsingin Merimelojien kautta Risto Hannukainen päätyi toimimaan aktiivisesti Suomen kanoottiliitossa, jossa hän oli myös retki- ja merimelontavastaava. Samaan aikaan Risto osallistui hankkeeseen, jossa laadittiin selkeää ohjeistusta turvallisen melonnan edistämiseksi Suomessa. Hän myös itse veti pelastautumiskursseja. Myöhemmin Kanoottiliitossa laadittiinkin kattava turvallisuusohjeistus seurojen käyttöön. Eskimot ideoitiin Kanoottiliitossa 1980-luvun puolessa välissä Kanoottiliitossa virisi ajatus melontaharrastuksen elvyttämisestä Suomessa. Risto Hannukainen oli asunut Espoossa jo vuodesta lähtien ja hän ryhtyi puuhamieheksi perustamaan seuraa Espooseen. - Tuolloin Espoossa toimi jo Canoa-seura, mutta se ei vastannut yleis- ja retkiseuran tarpeeseen, Risto kertoo. Halusimme Espooseen uuden melonnan tukikohdan ja tarjota espoolaisille mahdollisuuden kanoottimelontaan. Nopeasti seuran perustamisen ympärille kasaantui ydinporukka, Risto Hannukainen joka otti asian omakseen. Keskeisiä henkilöitä olivat mm. Merimelojien entinen puheenjohtaja Olli Välttilä, Suvisaaristossa asunut Alexander Federlöf ja toimittajana sekä kanoottikirjallisuuden maahantuojana toiminut Simo- Pekka Reponen. Myöhemmin mukaan tulivat mm. Risto Vilkki ja Risto Mutikainen. Myös suomalaisen retkikanootin White Ladyn kehittänyt ja patentoinut Björn Lehtinen oli mukana Eskimoissa alkuaikoina. Eskimoiden ensimmäiseen hallitukseen saatiin mukaan kaupunginhallituksen jäsen Ritva Korhonen, jonka kautta saatiin hyvät yhteydet Espoon päättäjiin. Myös Espoon liikuntaviraston johtaja suhtautui hankkeeseen myönteisesti. Myöhemmin Eskimoiden toimintaan liittyi mukaan Kaj Lång, josta tuli sittemmin yhdistyksen seuraava puheenjohtaja. Risto Hannukainen kertoo mielenkiintoisia tarinoita seuran kotisataman etsinnästä. Yhdessä arkkitehti Hannu Pyykösen kanssa he kävivät kaikki Espoon rannat läpi ja etsivät sopivaa sijaintipaikkaa toimintapisteeksi. Tarkoituksena oli löytää lähellä rantaa oleva tontti, jonne oli helppo kulkea ja josta oli helppo lähteä vesille. Espoon kaupungin kanssa päästiinkin sitten nopeasti sopimukseen tontin vuokraamisesta Hyljelahden Rullaniemestä. - Meillä oli ajatuksena myös Villa Rulluddin vuokraaminen, mutta siihen pääsi toinen yhdistys väliin ennen meitä, Risto Hannukainen kertoo. Vuokraamamme tontin etuna oli se, että siellä sijaitsi jo valmiina lato, joka

5 soveltui kanoottien säilytykseen. Eskimoiden vanhana vajana toimiva lato on siis vanha heinälato, jossa on säilytetty aikoinaan myös polttopuuta ja ilmeisesti myös hevosrattaita. Lato on suojeltu rakennus, kuten Villa Rulluddkin. Koko niemi oli aikoinaan ollut Kihlmannin suvun hallussa ja niemellä sijainneet eri rakennukset periytyvät tältä ajalta. - Ilmo Haapalan avustuksella saatiin seuran ensimmäinen laituri, Risto Hannukainen kertoo. Laituri saatiin SOK: n lahjoituksena ja se haettiin Inkoosta. Ensimmäisenä kesänä hankittiin seuralle myös kanoottitraileri. Eskimoiden toiminnan käynnistyttyä kaupunki korjasi ladon katon ja seura kunnosti talkootöinä itse ladon. Se oli käytössä heti ensimmäisenä toimintakesänä ja on siitä lähtien uskollisesti palvellut eskimoiden tukikohtana. Toiminta käyntiin jo ensimmäisenä kesänä Seuralle hankittiin heti kalustoa, jonka avulla saatiin melontakurssit käyntiin. Risto Hannukainen kertoo itse olleensa aktiivisesti mukana kurssituksessa. Kursseja pidettiin myös Tapiolan keskusaltaalla, kanootit olivat säilössä uimahallin vintillä. Keskusaltaalla järjestettiin myös vesipooloturnauksia. Espoon kaupunki oli tukena nuorten kurssitoiminnassa ja kustansi espoolaislasten ja nuorten osallistumisen Eskimoiden kursseille, Risto kertoo. Seura järjesti myös Espoonlahden seurakunnan kanssa rippikoululeirejä, joita oli yleensä yksi kesässä. Kaluston hankintaa varten otettiin pankkilaina. Jo ensimmäiseksi kesäksi hankittiin 20 polyeteenikanoottia, jotka soveltuivat hyvin kurssitustoimintaan ja niin lapset kuin aikuisetkin pystyivät käyttämään samoja kanootteja. Samalla hankittiin melat ja liivit. Seuran toiminta oli ideoitu aika pitkälle valmiiksi, kun se perustettiin, kertoo Risto Hannukainen. Paljon ideoita ja toimintamalleja otettiin suoraan Merimelojilta, esimerkiksi tiistaimelonta tuli mukaan toimintaan tätä kautta. Myös seuran säännöt kopioitiin melkein suoraan Merimelojilta, tietenkin luvan kanssa. Eskimot harrastivat myös retkitoimintaa, Lohjanjärvi oli yksi retkikohde, Hannukainen muistelee. Suomi meloo -kanoottiviestiin osallistuttiin myös, joskin Risto Hannukainen ei itse ollut mukana näissä porukoissa. Koskitoiminta oli innokasta ja Eskimot osallistuivat myös koskien kunnostukseen, erityisesti Vantaanjoella. - Eskimoiden toiminta käynnistyi vilkkaana heti ensimmäisenä kesänä, kesän aikana mukaan liittyi jo 100 jäsentä, Risto Hannukainen kertoo. Osalla mukaan tulleista oli jo oma kanootti, mutta osa oli myös täysin uusia melontaharrastajia luvun lopulle tultaessa jäsenmäärä oli vakiintunut parinsadan tienoille. Risto Hannukainen itse jättäytyi 1990-luvun alussa pois Eskimoiden toiminnasta muiden kiireiden viedessä ajan. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina. Vielä pitänee lisätä, että Risto kutsuttiin vuonna 1991 seuran kunniapuheenjohtajaksi. Yhdistys perustettiin Espoossa. Sopimuskirjan allekirjoittivat Anne-Marie Federlöf-Laaksonen Simo-Pekka Reponen Risto Hannukainen PUHEENJOHTAJAT: Risto Hannukainen Kaj Lång Risto Vilkki Risto Mutikainen Milla Seppälä Jyri Heilimo Jouko Kaaja Risto Hannukainen nimitettiin seuran kunniapuheenjohtajaksi vuonna VARAPUHEENJOHTAJAT: Simo-Pekka Reponen 1989 lsmo Haapala 1990 Kaj Lång Risto Vilkki Jyrki Tuppurainen Simo Järvilehto Maarit Laakkonen Sami Hiltunen Leena Arpiainen

6 ESKIMOTIEDOTE 4/06 S U O M I M E L O I P o h j o i s - K a r j a l a s s a Teksti ja kuvat: Tapio Linna Suomi Meloo -retki suuntautui tänä kesänä Pohjois- Karjalaan. Retki lähti liikkeelle lauantaina 10. kesäkuuta Ilomantsista ja päättyi perjantaina 16. kesäkuuta Joensuuhun. Matkan kuluessa kuljettiin pitkin seudun suuria järviä Koiteretta ja Pielistä sekä tutustuttiin järviä yhdistäviin vesireitteihin sekä seudun nähtävyyksiin. Eskimoiden joukkueeseen kuului viisi melojaa ja apukuski. Suomi Meloo -ensikertalaisia oli joukossa yksi. Muut melojat olivat mukana neljättä-kuudetta kertaa - ja olihan mukana myös Antero Kajava, varsinainen Suomi Meloo-reissujen veteraani. Itselleni suurin kannustus lähteä mukaan jokavuotiselle retkelle on se, että Suomi meloo suo tilaisuuden tutustua eri melontareitteihin sekä vesistöihin. Eikä tämänkään vuoden reissu tuottanut pettymystä. Sää oli mitä kaunein ja matkalla tulivat tutuksi niin Petkeljärven kansallispuisto, Kolin maisemat kuin Ilomantsin ja Joensuun väliset jokireititkin. Viimeinen päivä huipentui koskenlaskuun Joensuun keskustassa. Pohjois-Karjalan vesistöt tutuksi Järjestäjät kutsuivat kesän 2006 Suomi Meloo-retkeä maakuntakierrokseksi. Edellisistä vuosista poiketen nyt ei lähdetty valloittamaan koko maata joko poikittain tai pitkittäin, vaan keskityttiin tutustumaan yhteen maakuntaan ja sen vesistöreitteihin. Samalla oli kiinnitetty tavallista enemmän huomiota maakunnan nähtävyyksiin. Retken kuluessa oli mahdollisuus osallistua retkelle Ruunaan koskille, tutustua Eva Ryynäsen ateljeeseen sekä tietenkin Kolin kansallispuistoon. Retken yksi päivä koostui tyypillisesti noin viidestä osuudesta, joiden keskipituus oli 20 kilometriä. Jokaisella etapilla järjestettiin yksi rantautumistauko, joskin lyhyimmillä matkoilla tai aikataulun pettäessä tauot jäivät väliin. Koko reitin lyhin reissu oli yhdeksän ja pisin 34 kilometriä. Entiseen tapaan pisimmät matkat olivat yöosuuksia; lähtö oli yleensä keskiyöllä ja perille tultiin noin kuudelta aamulla. Sää suosi tämänvuotista retkeä, sadepäiviä oli vain muutama. Retken isoin puhuri osui kuitenkin koko reissun vaativimmalle osuudelle, kun ylitettiin Pielinen Lieksasta Paalasmaalle. Tuuli yltyi osuudella suhteellisen navakaksi ja Vilskeen Heikki kertoikin joutuneensa melomaan yksiköllä suhteellisen rivakasti, ettei olisi jäänyt muusta porukasta jälkeen. Saman iltapäivän osuus peruttiin kokonaan, koska säätiedotuksessa varoitettiin, että Keski-Suomessa esiintynyt trombimyrsky saattaisi osua Pieliselle. Lopulta myrsky kiersi Pielisen. Suomi Meloo -retkillä on turvallisuus aina otettu vakavasti. Tänäkin vuonna mukana seurasi jatkuvasti perämoottorilla varustettu kumivene. Pielisellä laivueen turvana oli myös järvipelastuslaiva. Suunnistuksesta ja vauhdinpidosta vastaa aina johtokanootti, sama, jo useamman vuoden retkillä uskollisesti palvellut keltainen kaksikko. Kaksikossa on äänentoistolaitteet, radio ja tietenkin GPS-laite. Itse jaksan aina ihmetellä retken vetäjien ammattitaitoa ja kestävyyttä. Johtokanootin matkanteosta vastaa neljä viisi johtomelojaa, jotka jatkuvasti vuorottelevat eri osuuksilla, vuorokauden ympäri. He osaavat myös pitää melontavauhdin äärimmäisen tasaisena. Yleensä kanoottilautta etenee tasaisesti noin kuuden kilometrin tuntivauhtia, joskin aikataulun muuttuessa voidaan meloa rivakammin tai pitää pitempiä taukoja matkan varrella. Reitin varrella sattunutta Eskimot lähtivät reissuun jo perjantai-iltana vajalta. Matkassa oli mukana kaksi henkilöautoa sekä asuntoauto. Ensimmäinen yöpyminen tapahtui Joensuun lähellä grillihuoltoaseman pihalla. Sieltä oli aamulla helppo käydä pienen lammen rannassa aamu-uinnilla ja siitä jatkaa Suomi Meloo -lähtöpaikalle Ilomantsin Ruhkarantaan. Lähdimme ensimmäisen päivän reissuille kaksikolla, mutta seuraavina päivinä jatkoimme yksiköillä, jolloin kullekin eskimolle kertyi päivittäin sopivasti yksi osuus melottavaksi. Ensimmäisen päivän reitti kulki Ilomantsista Ruhkarannan lomakeskuksesta järviä ja jokia pitkin Petkeljärven kansallispuistoon. Yollä sitten palattiin samaa reittiä takaisin Ilomantsiin. 6

7 Petkeljärveä voi hyvillä mielin suositella retkikohteena. Kansallispuistoon on hyvä tutustua patikkareittejä pitkin, mutta alueen järviin ja kapeikkoihin on oivallinen tutustua myös kanootin avulla. Ja jos haluaa päästä vilkaisemaan rajavyöhykettä, niin sekin onnistuu. Kävimme Suomi Meloo -kanoottilautan kanssa tiirailemassa rajavyöhykettä ja näimmekin horisontissa pilkottavan tarkkailutornin. Arvailun varaan jäi, oliko torni suomalaisten vai velivenäläisten. Ilomantsista matka jatkui kohti Koiteretta, joka on reissun järvistä toiseksi suurin. Ylitimme Koitereen tuuliseksi tiedetyn selän kaksikolla, ja siitä matka jatkui jokireittejä pitkin Pieliselle. Se on Suomen viidenneksi suurin järvi ja tietenkin kuuluisa Kolin maisemistaan. Tiistaihin mennessä oli ehditty Vuonislahteen, perinteikkääseen kylään vastapäätä Kolia Pielisen vastarannalla. Vuonislahdelta lähdettäessä melontareitti vietiin Eva Ryynäsen ateljeeasunnon kautta, jossa pysähdyttiin nauttimaan kahvit ja tutustuttiin ateljeekodin näyttelyyn. Tiistai-iltana rantauduttiin Lieksaan hotelli Puustellin rantaan. Tiistain perinteenä on järjestää retken yhteinen juhlailta, melajuhla. Tänä vuonna puitteet olivat tavallista juhlavammat, kun käytössä oli hotelli Puustelli ja sen juhlatilat sekä tanssilattia. Seuraavana aamuna luvassa oli uusi kokemus Suomi Meloo -osanottajille. Niillä, joille ei osunut aamun melontavuoro, oli tilaisuus lähteä retkelle Ruunaan koskille. Retkellä laskettiin Lieksanjoen pärskyvät kosket. Matkaa tehtiin kahdella perämoottorilla varustetulla isolla puuveneellä ja jokimatkaa kertyi yhteensä noin 20 kilometriä. Torstaina olikin jo ehditty Pielisen toiselle rannalle Kolin maisemiin. Siitä matka jatkui Pielisen rantaa pitkin ja lopulta Pielisjokea Joensuuhun asti. Joensuun leirintäalueella järjestettiin Suomi Meloo -reissun loppujuhla diplomien jakoineen. Tänäkään vuonna Suomi Meloo ei pettänyt ja kotiinvietäväksi jäi monia mukavia muistoja. Itse olin jo aikaisemmin tutustunut Pohjois-Karjalaan, joten maakuntakierros ei ehkä minulle antanut paljon uutta, mutta sitäkin enemmän sain mukavia melontakokemuksia. Ja alueen vesireitit olivat monipuolisia ja mielenkiintoisia. Tulevia retkiä silmälläpitäen voi todeta, että jos melojia on mukana alle viisi, ei retkelle ehkä kannata lähteä. Olin varautunut siihen, että jättäisimme joitakin osuuksia melomatta, mutta porukkamme halusi meloa kaikki. Tästä kaikille suuri kiitos - ja etenkin Heikki Vilskeelle, joka huolehti retken haastavimmista osuuksista. Jälleen kerran myös koko retken mukana seurannut apukuski osoittautui kultaakin kalliimmaksi: suuri kiitos Maurille osallistumisesta. Johtokanootti on varustettu kovaäänisellä, radiolla ja GPS-laitteella. Virtaa saadaan aurinkopaneelista. 7

8 ESKIMOTIEDOTE 4/06 Suomi on melonut vuodesta 1985 Teksti ja kuvat: Tapio Linna Ensimmäistä Suomi Meloo -kanoottiviestiä melottiin vuotta ennen kuin Espoon Eskimot perustettiin. Kanoottiviesti ideoitiin 1980-luvun alussa, jolloin Kanoottiliitossa alettiin elvyttää melontaharrastusta koko maassa. Samoihin aikoihin tai jo vähän aikaisemmin oli jo aloitettu Suomi juoksee- ja Suomi pyöräilee -viestit. Suomi Meloo -viestin alkusanat liittyvätkin kiinteästi Suomi juoksee -viestiin. Innokas liikuntaihminen Jouko Isometsä loukkasi polvensa vuoden 1982 Suomi juoksee -viestissä, eikä enää pystynyt juoksemaan. Jotakin piti saada tilalle, ja näin syntyi ajatus Suomi Meloo - viestistä. Kanoottiliitto ja Suomen Latu ottivat monien yhteistyötahojen kanssa vastuulleen ensimmäisen viestin järjestämisen. Ensimmäisen viestin reitti johti Iisalmesta Kotkaan, ja sille osallistui 35 joukkuetta. Melojia oli yhteensä 390. Seuraavana vuonna viestiin lähti jo tuplasti enemmän osanottajia, reitti oli osapuilleen sama kuin edellisenä vuonna, joskin Savonlinnan jälkeen oli tehty joitakin muutoksia. Viestin organisaatiota oli hiottu ja se oli jo toisessa viestissä suunnilleen nykymuotissaan. Vuonna 1987 perustettiin Suomi Meloo ry, joka otti vastuulleen viestin järjestämisen. Kanoottiliitto ja Suomen Latu tukevat edelleen tapahtumaa. Kanoottiviestin tavoitteena on edistää melontaharrastusta Suomessa ja tehdä tunnetuksi maamme erinomaisia melontaja vesiretkeilymahdollisuuksia. Turvallisuuteen on panostettu alusta alkaen. Ensimmäiseen kanoottiviestiin koulutettiin erityinen turvaryhmä Lahdessa ja sen jälkeen on jokaisen viestin mukana seurannut oma turvallisuudesta vastaava ryhmä. Eskimoiden Suomi Meloo -joukkue Kuvasta puuttuu Antero Kajava. Suomi Meloo kanoottiviestit : Iisalmi - Kotka , yht. 700 km 1986: Iisalmi - Kotka , 644 km 1987: Kesälahti - Kangasala , 639 km 1988: Iisalmi - Kotka , 654 km 1989: Lappeenranta - Pori , 627 km 1990: Pielavesi - Lahti , 533 km 1991: Iisalmi - Ruotsinpyhtää , 678 km 1992: Lappeenranta - Pori , yht. 570 km 1993: Ilomantsi - Jyväskylä , 640 km 1994: Iisalmi - Kotka , 658 km 1995: Pielavesi - Lahti , 627 km 1996: Ähtäri - Tammisaari , 617 km 1997: Ilomantsi - Imatra , 535 km 1998: Kiuruvesi - Kouvola , 655 km 1999: Saarijärvi - Korpilahti , 603 km 2000: Mikkeli - Helsinki , 588 km 2001: Nilsiän Tahkovuori - Kolovesi - Imatran kylpylä , 617 km 2002: Hämeenlinna - Kokkola , 621 km 2003: Pieksämäki - Heinola , 612 km 2004: Iisalmi - Kotka , 640 km 2005: Lohja - Rauma : Ilomantsi - Joensuu , 538 km Lähteet: Jorma Honkala: Suomi Meloo -kanoottiviestin 15-vuotisjuhlakirja Taija Leppäkoski ja Zsuzsanna Sundberg lähtöpäivän tunnelmissa.

9 E S K I M O U U T I S I A SYYSKOKOUS 2006 Seuran syyskokous järjestettiin keskiviikkona Pöytäkirja julkaistaan seuran kotisivuilla. Alla syyskokouksen keskeisimpiä päätöksiä: Uudistetut säännöt: Seuran sääntöihin edellisissä syys- ja kevätkokouksissa hyväksytyt muutokset on virallisesti rekisteröity PRH:n yhdistysrekisteriin. Säännöt kokonaisuudessaan kotisivuilla. Jäsenmaksut 2007: Jäsenmaksu: 60 euroa Talkoojäsenmaksu: 25 euroa Nuorisojäsenmaksu (alle 15v): 15 euroa Kanoottipaikkamaksu vanhan vajan uudella puolella ja vanhan osan alakerrassa: 35 euroa Kanoottipaikka vanhan vajan yläkerrassa 25 euroa Vierasmelotus 5 euroa/kerta Kanoottivuokra yli 24h käytöstä 5 euroa/vrk Kurssimaksut kaudella 2007: Aikuisten melontakurssit: 100 euroa (sisältää liittymismaksun) Lasten ja nuorten kurssi: 50 euroa (sisältää liittymismaksun) Liittymismaksu koemelotuksesta: 70 euroa - Seuran tilintarkastajiksi valittiin Riitta Kangasniemi ja Pentti Kangasniemi, varatilintarkastajiksi valittiin Jaakko Mäkikylä ja Arto Mynttinen. - Koskimelontaseura Kohina Ry:n tekemää Kymijoen tukikohtayhteistyöehdotusta selvitetään ja Kohina Ry: n kanssa neuvotellaan budjettiin tehdyn varauksen puitteissa. Ehdotus jatkotoimenpiteistä valmistellaan ja tuodaan kevätkokouksen käsiteltäväksi. SYYSTALKOOT Eskimovaja on taas siisti ja hyvässä järjestyksessä, laituri nostettuna, tukikohta on valmiina talvehtimaan. Lauantain kylmä tuuli ja sade eivät eskimoita pelottaneet! Koiranilmasta huolimatta syystalkoissa oli jopa kevättalkoita enemmän reipasta eskimoporukkaa, lähes 30 käsiparia touhusi tukikohdan kimpussa. Kiitos kaikille syystalkoolaisille! SUOMI MELOO 2007 KUHMOSTA OULUUN Vuoden 2007 Suomi Meloo -kanoottiviesti melotaan kesäkuuta täysin uudella reitillä Kuhmosta Ouluun. Mukaan odotetaan jälleen noin sataa joukkuetta eli arviolta tuhatta melonnan ystävää 5-15 hengen joukkueissa viettämään mukavaa melonta- ja lomailuviikkoa. Suomi Meloo -melontaviikko koostuu ensi kesänä 27 osuudesta, joiden pituus vaihtelee alle 8 kilometristä yli 35 kilometriin. Matkan varrella on mahdollisuus meloa niin Oulujärvellä kuin Oulujoellakin sekä tutustua reitin varren maisemiin ja nähtävyyksiin. Edellisvuosien tapaan Espoon Eskimot keräävät jälleen porukan mukaan viestiin. Suomi Meloo sopii kaikenikäisille ja -kokoisille. Retkestä tiedotetaan lisää lähempänä kesää. Lisätietoja: RUSKARETKI BARÖSUNDIIN Ruskaretki toteutui, retkelle lähti kymmenkunta reipasta eskimoa. Sää oli pilvinen ja lämpötila n.+5c, mutta Barösundin suojaisat vedet tarjosivat upeat puitteet syysretkelle. Saimme mm.ihailla lounastauolla merikotkan liitelyä. Kesäaikaan vilkkaat väylät olivat nyt vapaat melojien rauhassa katsella maisemia. ALLASHARJOITUKSET Lauttasaaren uimahallissa: pvm klo KEVÄÄN 2007 ALLASHARJOITUSTEN PITOPAIKKAA EI VIELÄ TIEDETÄ. Asiasta ilmoitetaan sähköpostilistalla ja nettisivuilla. 9

10 ESKIMOTIEDOTE 4/06 Aalto Ugandassa Petteri Kuuskoskea haastatteli Heidi Korva. Kuvat Petterin arkistosta. Petteri Kuuskoski, yksi Eskimoiden aktiivisimmista koskimelojista, kertoo, miksi koski kiehtoo enemmän kuin meri. Selvitimme myös missä on koskimelojan paratiisi. Mikä on koskimelonnan historia Eskimoissa? Oma historiani Eskimoissa ulottuu vuoteen 1990 asti. Koskimelontaa olen harrastanut vuodesta Tiedän, että Eskimoissa Vilkin Risto ja Arpiaisen Leena ovat laskeneet koskea jo minua aiemmin. Varsinkin Risto on aloittanut jo joskus 80-luvulla. Ripa oli jo silloin, kun minä aloitin, ollut mukana Artic Canoe Racessa ja sillä oli Saksasta ostettua kalustoa. Ihan ensimmäisillä seuran retkillä olivat mukana Ripa, yksi toinen kaveri, Leena ja minä. Silloin melottiin MI 415:lla, jotka olivat oikeita ruumisarkkujen ruumisarkkuja. Mutta hauskaa oli. Miten koskimelojien määrä on kehittynyt seurassa vuosien varrella? Kappalemääräisesti koskimelojien lukumäärä on jonkin verran lisääntynyt. Tällä hetkellä meitä on yhteensä noin kolmekymmentä miestä, naista ja lasta. Kymmenkunta eskimoa käy säännöllisesti Kymijoella ja tekee joka kesä jonkun koskimelontaretken. Miksi juuri koskimelonta? Koskessa pääsee olemaan enemmän veden sisällä. Virta on elävä organismi, jossa ihminen vain ihmettelee ja leikkii. Koskessa puljatessa saa turvallisin mielin taantua lapsen tasolle, leikkiä ja kokeilla. Ja laji tarjoaa rajattomasti opittavaa. 10 KESÄJUHLAT VASIKKASAARESSA Ugandassa Valkoisella Niilillä

11 Koskimelojat taitavat viihtyä kesäisin enimmäkseen Kymijoella, kun heitä ei juuri vajalla näy? Kyllä. Kymijoki on maailman paras paikka. Piste. Siellä pystyy suomalainen koskimeloja opettelemaan kaiken sen, mikä tarttee osata. Olen alkanut arvostaa Kymen alajoen koskia sitä enemmän mitä enemmän olen nähnyt jokia ja koskia ulkomailla. Sieltä löytyvät kaikkien pääkaupunkiseudun koskimelojien juuret. Miten Eskimoiden toimintaa pitäisi parantaa koskimelojien kannalta? Minusta Eskimot on ottanut kohtuullisen hyvin eri alalajien harrastajat huomioon. Tietysti seuraan pitäisi saada vähän modernimpaa koskikalustoa. Voisi myydä vanhempaa kalustoa pois ja hankkia tilalle nykyistä lyhyempää ja freestylepainoitteisempaa. Vaikka harrastajat yleensä hankkivat omat releensä aika nopeasti, niin kursseja varten olisi hyvä olla parempaa kalustoa. Näin vasta-alkajille jää kivempi kuva lajista. Paatit kehittyvät tosi nopeasti ja uudemmat ovat paitsi turvallisempia niin myös mukavampia käyttää. Kerro joku sattumus eskimokoskimelojien historiasta! Voi niitä on paljon! Kaikkein älyttömimpiä ei voi edes laittaa tiedotteeseen. Yksi hauskimmista tapauksista sattui Imatrankoskella. Oltiin liikkeellä Kokkosen Pepen kanssa, ja sillä oli hyvin pieni squirtti. Päätettiin, että Pepe rohkeampana välttää vartijat ja sitten laskee kosken ensin, mä kuvaan rannalta. Luukut aukenivat ja kosken uoma täyttyi vedestä. Juoksutus tuli ja meni, mutta miehestä ei näy mitään. Hmmm? Kansa kyllä tuijotti tiukasti sillalta ylävirtaan päin, eli jotain siellä oli menossa. Ajattelin, että nyt se on jäänyt kiinni, siis vartijoille. Kun kaikki on ohi, mies kävelee vastaan polulla kajakin kanssa ja selvästi uitettuna. Mysteeri ratkeaa vasta, kun hän kertoo koko tarinan. Käy ilmi, että ranta oli väärä. Vasemmalta ei pääsekään lossaamalla päävirtaan, vaan sen sijaan patoluukkujen alle Kaikenlaista sattuu tekevälle. Itse olen kerran lyönyt pään kiveen stopparissa ja meinannut hukkua pari kertaa, joista toinen oli vähän vakavampi. Paljon on tullut uinteja ja välillä on sattunut selkään. Kuulostaa hurjalta. Uskaltaako tässä enää kysyäkään, että mitä terveisiä lähettäisit sileämelojalle, joka miettii, että pitäisikö lähteä kokeilemaan myös koskiin? Sanoisin aloittelijalle, että jos haluaa lisätä melontaharrastukseen atleettisen elementin, jossa voi käyttää kroppaa monipuolisemmin, niin freestylen perusteita Mela lentää voi harjoitella tosi turvallisesti. Aloittelijalle homma on hauskinta, koska alussa kehittyy nopeasti. Koskimelonnassa oppiminen leikin ohella on mielenkiintoisinta. Eskimoissa on yleensä yritetty järjestää yksi koskiperuskurssi kesässä. Sellaiselle kannattaa lähteä mukaan, jos laji kiinnostaa. Tai sitten talvella voi harjoitella altaalla perusasiat kuntoon - eskimot ja freestylen alkeet ja sitten kesällä kasata 2-3 samantasoista kaveria ja etsiä Kymijoelta helpon virtakohdan, jossa on syvää. Sitten vain reskutetaan toinen toista ja pidetään maalaisjärkeä mukana. Yksin aloittelijan ei pidä koskeen lähteä. Koskissa yksin meneminen vaatii kokemusta, näkemystä ja luottamista omiin kykyihin, eli vaatii paljon rutiinia. Millainen on koskimelojan paratiisi? Suomalainen kansallismaisema. Aurinko joka paistaa mäntykangasharjun läpi, niin että männyt saavat kauniin kullan värin. Vieressä virtaa graniittikanjonissa kirkas ja puhdas joki. Heräät teltassa linnun lauluun ja mietit, että mitähän tänään. Onko paikka oikeasti olemassa? On niitä paikkoja täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. Suomessa vähemmän, mutta esim. Ruotsissa neljä isoa jokea. Itselleni Vindel-joki Västerbottenissa on kaikkein läheisin. Siellä on isoja koskia, pieniä koskia ja pitkiä suvantoja. Ja kuulemma paljon kalaa. 11

12 ESKIMOTIEDOTE 4/06 E S K I M O V E S I E N H I S T O R I A A Heidi Korva Paula Korhonen Eskimovajan lähivesien ja -rantojen historiaan mahtuu monta mielenkiintoista tarinaa. Keisarin vierailu, virolaisten radistien koulutus, viinan salakuljetus ja toisen maailmansodan ilmavalvonta kaikkea tätä, ja paljon muuta, on ehtinyt tapahtua eskimoiden melontareittien varrella. Kotivesiemme historiasta on kerrottu joka kesä järjestetyissä kotiseutu-timeissä. Historia kiinnostaa eskimoita, sillä retki-iltoina vajan lauteet ovat kirjaimellisesti huutaneet tyhjyyttään. 1 Amiraalisatama Soukka oli vuonna 1540 kahden talon kokoinen kylä. Vuosisadan loppua kohden kylän asutus kuitenkin kasvoi, ja Soukan asukkaat saivat elantonsa maanviljelyksestä, kalastuksesta ja merenkulusta. Soukan suurimmat talot kävivät myös kauppaa Tallinnan porvareiden kanssa. Tallinnassa oli tuolloin asukasta luvun lopulla Soukan väkimäärä romahti. Syynä olivat katovuodet, Baltian uskonpuhdistus, liikaväestön aiheuttama köyhyys ja sodat. Asukasluku elpyi vasta 1700-luvulla, jolloin torppien perustaminen vapautui. Alueelle muutti asukkaita myös Virosta, Ahvenanmaalta ja Ruotsista luvun loppupuolella Soukka sai arvovieraita, kun Venäjän keisari Aleksanteri III vieraili puolisoineen Espoonlahdessa. Vieraat saapuivat Espooseen kolmen höyrylaivan ja kahden sotalaivan kera. Matkansa aikana keisari piipahti myös Soukanniemessä amiraali Oscar von Krämerin Amiraalihuvilalla. Vierailusta kertova muistokivi on edelleen paikallaan Amiraalisataman tuntumassa. Soukka sai kansainvälisiä vieraita myös ennen ensimmäistä maailmansotaa, kun alueella oli runsaasti kiinalaisia linnoitustöissä. Tuosta ajasta muistuttaa nyt soukkalainen kadunnimi: Kiinalaisten polku, joka yhdistää Soukansalmentien ja Vesiniityn. 2 Amiraalihuvila ja Villa Frosterus Amiraalihuvila ja Villa Frosterus ovat Soukanniemessä sijaitsevia puuhuviloita. Amiraalihuvila (eli Villa Fridhem) on huviloista huomattavasti suurempi ja prameampi. Se valmistui vuonna 1881 Emily Cedercreutzille. Myöhemmin huvilassa asuivat Cedercreutzin tytär Sophie ja tämän aviomies, amiraali Oscar von Krämer. Villa Frosterus puolestaan rakennettiin heidän tyttärensä Emmin ja tämän miehen, arkkitehti Sigurd Frosteruksen käyttöön ja se valmistui Villa Frosterusta kutsutaan myös Pikkuhuvilaksi. Se sijaitsee nykyisellä Kauniaisten kaupungin virkistysalueella. Soukanniemen huvilat olivat 1800-luvun loppupuolella osa Tukholmasta Karjalan kannakselle asti yltänyttä huvilavyöhykettä. Espoon ensimmäinen huvila valmistui Tallholmenille jo vuonna Alueen merkitys oli alkanut pikkuhiljaa kasvaa vuodesta 1812 lähtien, jolloin Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki. Höyrylaivaliikenne saaristossa oli vilkasta, ja liikenteen kulta-aika ajoittui vuosiin Huviloilla oli myös omia purjeveneitä. Matka Helsinkiin kesti purjelaivalla tuulista riippuen 2 7 tuntia! Höyrylaivat kuljettivat paitsi saariston ja huviloiden asukkaita, myös viiliä ja muita maataloustuotteita Helsinkiin myytäviksi. 12

13 3 Staffans Staffansin saarella toimi vuosina useita puuseppämestareita kisälleineen ja oppipoikineen. Paikkaa kutsuttiin jopa Espoon yliopistoksi. Staffansin puusepät ovat tehneet muun muassa Espoon tuomiokirkon penkit. Sodan aikana 1941 Staffansilla koulutettiin virolaisia vakoojiksi ja radisteiksi. Koska operaatio ERNA oli huippusalainen, virolaiset, joita oli yhteensä 14, esittivät kuuromykkiä, jottei hanke olisi paljastunut. Porkkalan parenteesin aikana syyskuusta 1946 tammikuun loppupuolelle 1956 Staffans oli rajavyöhykettä ja vesillä liikkuminen oli erittäin rajoitettua. Pohjoiseen päin mentäessä Klobbenin hiekkarannan tuntumassa sijaitsee Villa Miniato, joka on luokiteltu arkkitehtuurisesti Espoon arvokkaimmaksi asuinrakennukseksi. Kansallisromanttinen huvila valmistui 1904 ja nimensä se sai Italiassa San Miniaton kaupungissa sijaitsevan kappelin mukaan. 4 Kasavuori Pentalan pursiseuran kerhorakennus Paven on vuodelta 1913 ja se on arkkitehti Sigurd Frosteriuksen suunnittelema. Kieltolain aikaan Pentalan ja muiden Espoon saarien kautta virtasi Suomeen pirtua Virosta. Saaret tarjosivat salakuljettajille hyvän suojan, sillä veneiden oli helppo puikkelehtia saarten välistä Suomeen pirtulasteineen. Espoon kaupunki omistaa Pentalan saaresta noin puolet, yhteensä 80 ha. Saareen ollaan avaamassa saaristolaismuseota kesällä Samalla alkanee myös reittiveneliikenne Pentalaan. Loppuun vielä teemaan sopiva tietokilpailukysymys. jonka vastauksen kaikki kotiseutu-timeihin osallistuneet eskimot jo tietävätkin. Missä sijaitsee Espoon eteläisin järvi? Kyllä! Pentalan saaressa! Paula Korhonen on vetänyt Eskimoiden kotiseutuhistoriasta kertovia tiistaimelontoja neljänä perättäisenä kesänä. Paula itse on kuulunut Eskimoihin vuodesta Hänen tietonsa historiasta ovat peruja Soukka-seurassa toimimisesta ja tietysti omakohtaisesti kiinnostuksesta asiaan. Historian tunteminen antaa melontaharrastukselle uudenlaista perspektiiviä, Paula toteaa. Se joka on pysähtynyt eväskahveille Kasavuorella, on varmasti ihaillut kukkulan komeaa graniittia. Sana Kasavuoren graniitista oli 1800-luvun loppupuolella kantautunut Pietariin saakka. Soukka-seuran puheenjohtajan Benita Åkerlundin isovanhemmat saivat tuolloin yllättäviä vieraita: venäläisiä liikemiehiä, jotka tarjoutuivat ostamaan Kasavuoren graniitin katukiviksi Pietariin. Kauppoja ei syntynyt. Sodan aikana Kasavuorella oli vartiotorni, josta lotat valvoivat taivasta neuvostoliittolaisten pommikoneiden varalta. Tornin kiinnitysjälkiä löytää Kasavuorelta vieläkin. 5 Pentala Pentalan alueen arvellaan olleen 1300-luvulla hansakauppiaiden satamana. Tästä vihjaa myös Pentalan ja Pikku Pentalan välissä sijaitsevan salmen nimi: Kuggsund. Hansakauden lastipurjelaivoja kutsuttiin nimellä kugg (kogga). Virolaiset kalastajat asuttivat Pentalan 1700-luvulla ja 1800-luvulla saarelle muutti asukkaita Ahvenanmaalta. Kalastajakylät ovat säilyneet näihin päiviin saakka saaren koillis- ja lounaisosissa. Vanhin rakennus on saaren koillisosassa ihan rannan tuntumassa sijaitseva kalastajamökki, jonka vanhimmat osat ovat peräisin 1700-luvun lopulta. Kuva: Heidi Korva 13

14 ESKIMOTIEDOTE 4/06 I N K K A R E I T A J A E S K I M O I T A Kuvassa Olaf Frauenberger ja kivi, joka vaihtoi paikkaa. Kuva: Joxi Kaaja Teksti: Leena Arpiainen Oma urani inkkarimelojana alkoi jokseenkin nolosti. Olin lukujen taitteessa töissä VTT:llä, missä työkaverit houkuttelivat eräänä keväänä mukaan kanoottiretkelle Keski-Suomeen. Pylkönmäellä meitä odottelivat tulvivat kevätjoet ja vuokrattu tasapohjainen lasikuituinkkari. Siihenpä sitten kaksi noviisia pariksi, niin senhän tietää, mitä seuraa: näyttävä kaatuminen ensimmäiseen metsätiesiltaan, joka oli paalutettu läpipääsemättömästi jokeen. Kylmät kylvyt eivät loppuneet vielä siihen, vaan seuraavassa koskessa sattui jo pahemmin, vesilastissa oleva kanootti rymisteli jalkani yli. Muistan kivun ja jääkylmän veden shokkivaikutuksen vieläkin. Selvisin kuitenkin aloittelijan tuurilla parin viikon keppiköpöttelyllä. Päätin kuitenkin tuolla retkellä opetella melomaan, sen verran otti jatkuva uiminen päähän! Parinani olleella työkaverilla melontaretket jäivät tuohon kertaan. Siitä alkoi uusi harrastus ja liityin muistaakseni vuonna 1991 Espoon Eskimoihin, jonka jäseniä oli ollut muutama tuolla ensiretkelläni mukana. Espoon Eskimot oli perustettu muutamaa vuotta aiemmin vuonna 1986, ja seura oli vielä pieni, noin 50 jäsentä. Vajakin Eskimoilla oli, mutta vain kaikkein vanhin osa (1/4 nykyisestä rakennuskannasta) oli tuolloin pystyssä. Seuralla oli kalustoa merimelontaan: vielä nykyisinkin käytössä oleva Seestern-kajakkikaksikko ja Orion- sekä Eskimo-kuitukajakkeja, 4-5 kumpaakin. Lisäksi vajassa asustelivat nuo 6 pooloa, joita nykyisin käytetään altaalla, sekä muutamia yksityisten kajakkeja. 14 Koska minulla oli kokemusta seuratoiminnasta yleisurheilussa, pääsin Eskimoissakin nopeasti hallintohommiin. Jäsenmappi oli alkuvuosina kokoelma sekalaisia lippuja ja lappuja, joilla ihmiset olivat ilmoittautuneet jäseniksi seuraan, ja kirjanpidon kuitit ja tiliotteet säilytettiin klassiseen tapaan kenkälaatikossa. Hommat hoituivat kuitenkin hyvässä yhteisymmärryksessä byrokratiaa minimoiden ja sama tekemisen ote, mikä näkyy seurassamme tänäänkin, oli osa eskimokulttuuria jo tuolloin. Jo seuraa perustettaessa oli ilmeisesti sovittu siitä, että Eskimoissa harrastetaan sekä inkkarointia että kajakkimelontaa. Asiasta ei ole koskaan tarvinnut tässä seurassa käydä periaatteellista keskustelua, koska moni alkuaikojen aktiiveista meloskeli jo valmiiksi kummallakin kanoottityypillä. Aloitin kuitenkin itse vakavamman melonnan harrastamisen koskikajakilla, koska sain sellaisen helpoiten lainaksi. Pian hankin vanhan Europan, jolla sitten meloin tosi paljon myös sileää vettä ensimmäisinä vuosina. Inkkari kuitenkin kiinnosti jo alussa enemmän, koska siihen sai reilusti tavaraa ja koirankin mukaan. Inkkarimaihinnousu Knapperskäriin. Kuva: Joxi ja Mirkka Kaaja

15 Tuolloin 90-luvun alussa Eskimoissa ei ollut järjestettyä kurssitoimintaa, vaan aktiiviporukat kävivät keskenään melomassa. Koska Keski-Suomen retkellä tapaamani Eskimot harrastivat koskimelontaa, ajauduin mukaan samaan porukkaan. Näin tutustuin mm. Vilkin Ristoon ja Kuuskosken Petteriin, joilta sain paljon apua ja neuvoja alussa. Inkkari-innostus lähti kunnolla seurassa liikkeelle vasta hieman myöhemmin. Vilkin Ripa ja Vilppaan Make olivat loistavia inkkaristeja jo tuolloin, ja koska kaksikko oli inkkaroinut kaksi ACR-kisaa suuremmitta haavereitta, kaikki katsoivat heitä ylöspäin. Meillä muilla oli siis esimerkkejä ja opettajia omassa seurassa. Päädyin itsekin Risto Vilkin inkkariin keulamieheksi ACR:ään Voi sanoa, että tuolla reissulla opin melomaan, 537 kilometrin ja 7 vuorokauden taival rajajokea pitkin Kilpisjärveltä Tornioon oli varsin tehokas tapa aloittelijan hioa perustekniikkaa. Totuuden nimessä on sanottava, että isot kosket tuli kyllä uitua suurimmaksi osaksi, mutta siitäkin karttui osaltaan kokemusta. saimme sitten Mad River Duck Hunter- kaksikon jo käytettynä seurallekin. Nykyisin kanoottivalikoima on monipuolistunut Suomenkin markkinoilla ja netistä saa sen, mitä maahantuojilta ei vielä löydy. Nuo 90-luvun alkuvuodet olivat siis sysäys inkkaritoiminnan vireytymiselle Eskimoissa. Kesäretket pohjoisen joille kehittivät osaltaan monipuolista inkkariosaamista ja kiinnostus lajiin oli muutenkin nousussa. Lapin-retkeläisistä muotoutui Eskimoihin aktiivinen inkkariporukka. Opettelimme ensin asiat itse kirjoista ja videoilta sekä kokeneempien opastamina. Vähitellen aloimme kouluttaa muita. Olimme pitkään pääkaupunkiseudun ainoa seura, joka antoi opetusta inkkarimelonnassa. Kun Avokanoottiyhdistys perustettiin vuonna juuri EsEs-inkkariaktiivien toimesta! - alkoi harrastus levitä tehokkaasti muuallekin. Nykyään jo lähes kaikissa pääkaupunkiseudun seuroissa harrastetaan myös avokanoottimelontaa, mutta inkkarikaluston säilytys on monin paikoin edelleen ongelma. Nyt kun olen harrastanut melontaa yli 15 vuotta ja hallitustyötä alkaa Eskimoissakin olla kymmenen vuotta plakkarissa, on mukava katsella välillä taaksepäin. Monet ovat kysyneet, että miksi inkkari? Varmaan siihen alun perin vaikuttivat järkisyyt; halusin koiran ja hyvät eväät retkille mukaan. Laji kiehtoo kuitenkin edelleen. Siinä ei tule koskaan valmiiksi, vaan jokainen kerta vesillä on erilainen ja opettaa aina jotain. Kuvassa Risto Vilkki Aloimme pikkuhiljaa retkeillä inkkareilla isommassa porukassa kevätretkien lisäksi myös kesällä Lapissa. Aluksi vuokrasimme kaluston paikallisilta ja meloimme mm. Ivalojoella tasapohjaisilla lasikuitukanooteilla. Eräänä kesänä oli Juha Forsströmillä kuitenkin Lapissa mukana vuokrattu Mad River Duck Hunter -inkkari, johon kaikki ihastuivat. Tuon kesän jälkeen alkoivat innokkaimmat investoida omaan kalustoon ja vajaan alkoi ilmestyä Madejä enemmänkin, ensin kaksikoita, myöhemmin soolojakin. Samalla alkoivat pääkaupunkiseudun inkkaristit kerääntyä hiljalleen Eskimoihin, koska meillä mahtui vajaan kanootteja. Itse ostin oman punaisen Mad River Independence sooloni vuonna 1994 ja se on edelleen käytössä. Oli juhlahetki, kun pääsi koiran kanssa ensi kertaa retkelle omalla kanootilla. Muutaman vuoden päästä Paljon on melomattomia vesiä toivottavasti vielä edessä, mutta on niitä takanakin, mm. kaikki Lapin isot joet, muutamat jo moneenkin kertaan. Muistan myös, kun 90-luvun lopulla aloimme meloa inkkarilla mm. Suomi Meloossa. Tähän liittyy muuten yksi historiallinen teko: Eskimot taitaa olla edelleen ainoa joukkue, jolta on koskaan ollut urakastaan kunniakkaasti inkkarilla selviytynyt naismiehistö Suomi Meloon pitkällä yösafarilla (40-50 km). Monet alkuaikojen eskimotuttavuuksista kuuluvat melontakavereihini edelleen ja uusia inkkaristeja on tullut porukkaan matkan varrella. Alkuvuosien retkikaverikoira on sekin on vielä tolpillaan, joskin Lapin-reissut kuuluvat sillä jo menneisyyteen. On kiva todeta, että olen saanut toimia seurassa, joka ei ole kasvaessaankaan menettänyt mutkatonta otettaan yhteisten asioiden hoitoon tai sortunut ylimääräiseen byrokratiaan. Tätä kirjoittaessani meillä on 462 jäsentä ja olemme moderni, erinomaisen kaluston ja hyvät toimintaresurssit omaava melontaseura, johon on edelleen kiva kuulua - niin inkkaristien kuin kajakistienkin. 15

16 ESKIMOTIEDOTE 4/06 P I T K Ä M E R I R E T K I H E L S I N K I - P E L L I N K I - K O T K A Teksti ja kuvat Mirkka Kaaja Eskimoiden pitkät meriretket ovat perinteisesti suuntautuneet joko Hangosta vajalle tai Saaristomerelle. Kesän 2006 pitkä meriretki melottiin poikkeuksellisesti itäisellä Suomenlahdella, Vuosaaresta Kotkaan. Retki oli jaettu kahteen etappiin: lauantaista sunnuntaihin Vuosaaresta Pellinkiin ja sunnuntai-illasta keskiviikkoon Pellingistä Kotkaan. Matkalle lähti 11 melojaa, joista seitsemän meloi Kotkaan saakka. Hienoa, että saatiin kuljetukset järjestymään! Retki alkoi, kuten tavallista, valmisteluilla jo päiviä ennen retkeä. Kumma kuinka alkukesän yönyliretkille valmistautuminen vaatii aina enemmän aivojumppaa kuin kesän myöhemmät retket. Varmuuden vuoksi kaivoin jopa vanhan Eskimotiedotteen esiin, sen missä on varustelista. Kyllä ryhmässä retkeileminen tuo turvaa. Jos ei itseltä löydy kaikkea tarvittavaa, voi luottaa siihen että joltakin muulta löytyy. Hyvin me saimme Joxin kanssa pariskuntana retkivarustuksemme survottua kahteen Sardiniaan, ruoanlaitto- majoittumisvarusteissa ja työkaluissa kimpasta on selvää etua, kun varusteita 16

17 voi jakaa. Koko viiden päivän reissulle olisi luultavasti tarvittu lisää vain ruokaa, parit sukat ja kalsarit sekä tuore käsi. Jotkut kaipailivat auringonkestävämpää nahkaa. Lähtöaamulla kajakit pakattiin traileriin ja autojen katoille ja nupit käännettiin kaakkoon, kohti Itä-Helsingin IHME: ttä, joka on Itä-Helsingin melojien tukikohta Vuosaaren Kallvikin niemen kupeessa. Toinen varsinainen ihme nähtiin kun autoista slipille siirretty tavaraläjä hävisi kajakkien uumeniin. Hyvin laaditusta retkisuunnitelmasta kertoo se, että pääsimme vesille viisi minuuttia etuajassa, viittä vaille kaksitoista. Sää lupaili hyvää. Aurinko helotti ja merituuli viilensi kuumaa päivää. Ryhmämme meloi Helsingistä kohti Sipoota reippaaseen tahtiin enimmäkseen muiden kuin nimettyjen vetäjien perässä, niin että muutamia jo hirvitti. Keulilla meloneilla kun ei ollut karttoja. Aiemmin kesällä melotut mailit näkyivät joidenkin, ainakin Jorin ja Jyrin, melonnassa silmiinpistävänä ja kadehdittavana melomisen vaivattomuutena. Rantauduimme Sipoon saaristossa Östholmeniin lounastauolle. Toiset kaivoivat esille trangiat, jotkut termospullot tai kylmät eväät. Pasta ei kuulemma pysy termoksessa aamulla valmistettuna al dentenä, sanoi Jyri. Riisit ja nuudelit toimivat paremmin. Matkamme jatkui maatauon jälkeen kohti Onaksen porttia. Tuuli hiljeni iltapäivän tunteina ja kuoli illaksi tykkänään. Jos kahden saaren välissä on vettä, siitä päässee kajakilla. Ainakin asiasta on saatava täysi varmuus. Tällä kertaa vettä oli reitin varrella Rågskärin ja Flakaskärin välissä sen verran ohuesti, että läpi pääsi vain kajakkia uittamalla. Osa joukosta jätti kapeikon suosiolla koestamatta ja meloi saaren toiselta puolen. Enemmän tai vähemmän uupunut joukko silmäili vihdoin Onaksen lounaiskärjen Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen kallioita leiripaikan toivossa. Suurin osa rantautui ja ehti tyhjentää tavarat kajakeista, kun me vielä Joxin kanssa jatkoimme katsomaan löytyisikö vähän edempää leiripaikka, jossa voisi paistaa lettuja ilta-auringossa. Perillä olimme vakuuttuneita siitä, että muutkin pitää saada paikalle. Noin parikymmenminuuttisen, puhelimitse tapahtuneen suostuttelun ja demokraattisen äänestyksen jälkeen äänin 6-5 päätettiin leiriytyä iltaaurinkoon letuille. Ei muuta kuin tavarat uudestaan kajakkiin ja siirtymään kohti leiritulia. Toivottavasti letut edes palkitsivat vaivan. Eskimoilla on nyt kaksi avotulelle tarkoitettua lettupannua. Niitä saa lainata vajalta, kunhan muistaa pidellä hyvin. Puiset kahvat saa irti kajakkiin mahduttamisen helpottamiseksi. 17

18 ESKIMOTIEDOTE 4/06 Iltanuotiolla virisi keskustelu melontaretkestä Viroon ja Riianlahdelle. Jos jollakulla on kokemusta melontaetkistä Viroon, ottakaa yhteyttä retkivastaava-mikaan. Jos innostusta löytyy, retken voisi järjestää esimerkiksi ensi kesänä. Tavoitteena oli päästä liikkeelle aamulla ennen kymmentä, ja näin myös kävi. Tuulikin saatiin vähitellen hereille ja se oli jälleen reippaanlainen, mutta meidän onneksemme lähes myötäinen. Kävimme matkalla morjenstamassa tuttuja, nostalgisia muistoja herättäneitä saaria, sukeltajien alusta sekä surffailemassa kohtalaisessa aallokossa. Sipoon saaristo on upea. Veneitä näytti olevan liikkeellä paljon vähemmän kuin Helsingin länsipuolella. Vasta Porvooseen menevällä väylällä alkoi olla vilkasta. Aamupäivällä nousimme maihin lyhyelle tauolle Haxalön paljaille kallioille. Pellingissä Britas Cafessa meitä odotti Seija ja traileri. Neljä melojaa minä mukaanlukien jäimme loppuretkestä paitsi. Pitkällä retkellä on kiistatta eduksi, jos on paljon melontakokemusta. Silti koko mukana ollut ryhmä jaksoi kilometrin päivämatkat hyvin. Myös me, joilla melottuja maileja ei niin hirveästi vielä ollut takana. Ehkä konkarit voivat painaa päänsä telttapatjaan hieman vähemmän uupuneina ja lihakset vähemmän särkien kuin me muut? Tällä kertaa pääsin osallistumaan vain retken ensimmäiselle etapille, toivottavasti tulevina kesinä retken alusta loppuun saakka. Loppuretki sujui polttavan auringon alla muuten suunnitelmien mukaan, paitsi että Kotkan Haapasaari jäi näkemättä kovan tuulen takia. Selkäystävällinen tapa siirtää painavaksi lastattua retkikajakkia. 18

19 TALKOOPISTEET 2007 Talkoopistekäytäntö uudistuu Eskimoiden talkoopistekäytäntö muuttuu. Ensi kaudesta alkaen talkoopisteitä kerätään aina seuraavaa kautta varten eikä enää kuluvaa kautta varten, kuten tähän asti. Näin tiedetään aina jo kauden alussa, ketkä jäsenistä ovat oikeutettuja talkoojäsenmaksuun ja kaikille jäsenille voidaan postittaa oikealla maksusummalla oleva jäsenmaksulappu heti kauden alusta. Kausi 2007 on siirtymäkausi, jolloin huomioidaan kausina 2005 ja 2006 kerätyt talkoopisteet. Ne eskimot, jotka ovat joko kaudella 2005 tai 2006 keränneet talkoojäsenmaksuun oikeuttavat talkoopisteet, maksavat kaudella 2007 talkoojäsenmaksun (25 ). Myös muille perheenjäsenille kerätyt talkoopisteet huomioidaan samoin. Muut jäsenet maksavat kaudella 2007 normaalin jäsenmaksun (60 ). Talkoojäsenmaksun raja on jatkossakin kuusi talkoopistettä. Talkoojäsenmaksu ja talkoopisteet alkaen 1. TALKOOJÄSENMAKSU Talkoojäsenmaksu kaudella 2007 on 25. Talkoojäsenmaksun tarkoitus on innostaa ja aktivoida jäseniä mukaan seuran toimintaan. 2. KUKA VOI MAKSAA TALKOOJÄSEN- MAKSUN? Talkoojäsenmaksun voi maksaa eskimo, joka on kerännyt edellisen kauden aikana vähintään 6 talkoopistettä (siis koko six-packin ). Mikäli oma talkoopistetili on täynnä, pisteitä voi kerätä muille samassa taloudessa asuville eskimojäsenille. Seuran hallitus käsittelee kauden päättyessä kaikki kauden aikana suoritetut talkoopisteet ja rahastonhoitaja huomioi ne valmiiksi seuraavan kauden jäsenmaksujen laskutuksessa. Talkoopisteitä voi käyttää vain talkoojäsenmaksun maksamiseen. 3. MITEN TALKOOPISTEITÄ KERÄTÄÄN? Talkoopisteitä voi kerätä osallistumalla aktiivisesti seuran toimintaan, esim. seuraavin tavoin: - Kevättalkoot 2 pistettä, syystalkoot 2 pistettä, kuukausitalkoot 1 piste/talkookerta - Melontakurssin pääkouluttajana toimiminen (kouluttajana koko kurssin ajan) 6 pistettä - Seuran melontaretken vetäjänä toimiminen 6 pistettä. - Seuran melontaretken apuvetäjä 4 pistettä - TiMen päävetäjänä toimiminen: ensimmäinen TiMe = 2 pistettä + toinen TiMe 4 pistettä = yht. 6 pistettä) - TiMe-apuvetäjänä toimiminen: 1. TiMe = 1 piste + 2. time = 2 pistettä, 3. time = 3 pistettä = yht. 6 pistettä) - Tekniikkaharjoitusten ohjaaminen altaalla 3 pistettä/ harjoituskerta - Eskimo-tiedotteen postitus 2 pistettä/kerta - Eskimotiedotteen juttujen kirjoittaminen, valokuvaus tiedotteeseen ja/tai Eskimo-kalenteriin (1-6 pistettä laajuuden mukaan) - Kanoottikuljetukset seuran tapahtumiin, esim. allasvuoroille, retkille jne. 1-6 pistettä - Vajatiimissä toimiminen 1-6 pistettä, aktiivisuuden mukaan - Seuran kokousten yms. jäsentapahtumien kahvitus ja muu tarjoiluapu 1-4 pistettä/tilaisuus - Hallitustyö, Eskimotiedotteen toimitus, kotisivujen ylläpito, jäsenrekisterin hoitaminen, 6 pistettä/koko kausi Lisäksi hallitus voi harkintansa mukaan antaa talkoopisteitä myös muista seuran toimintaan liittyvistä tehtävistä. Talkoopisteistä on AINA sovittava etukäteen asianomaisen hallituksen jäsenen kanssa. Talkoopisteet tarkistetaan eri tapahtumissa olevien talkoonimilistojen mukaan. Lisäksi kukin hallituksen jäsen pitää pisteistä kirjaa oman vastuualueensa osalta. Jäsenten tulee aina varmistaa, että he ovat kirjanneet osallistumisensa talkoisiin ja/tai informoineet ao. hallituksen jäsentä suorittamistaan tehtävistä. 19

20 ESKIMOTIEDOTE 4/06 JOS VASTAANOTTAJAA EI TAVOITETA, LEHTI PALAUTETAAN OSOITTEESEEN: ESPOON ESKIMOT RY Poste Restante Espoo ESKIMOTIEDOTTEEN JAKELU MUUTTUU Vuonna 2007 Eskimoille postitetaan kotiin Eskimo-kalenteri ja vuoden ensimmäinen tiedote. Muut tiedotteet laitetaan jakoon vajalle, josta jäsenet voivat hakea omansa. Kaikki tiedotteet netissä Sää suosi eskimoita kesäjuhlissa Ison Vasikkasaaren Gula Villanissa. Paikalle saapui 70 eskimoa. Kuva: Irma Salminen 20