kristillisyyttä työntekijät esittäytyvät häpeän teologiaan Kohti arjen Sivu 8 Hiippakunnan lähtevät ja tulevat Sivu 26 Syyllisyydestä Sivu 18

Transkriptio

1 TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN LEHTI Kohti arjen kristillisyyttä Sivu 8 Syyllisyydestä häpeän teologiaan Sivu 18 Hiippakunnan lähtevät ja tulevat työntekijät esittäytyvät Sivu 26

2 TAMPEREEN HIIPPAKUNNAN LEHTI ISSN Julkaisija Tampereen Hiippakunnan Tuomiokapituli Toimituksen osoite Hiippakuntalehti Eteläpuisto 2 C, Tampere Puh. (03) Faksi (03) Päätoimittaja Mikko Sulander s-posti: mikko.sulander@evl.fi Kannen kuva Tanja Mikkola/Creastock Ulkoasu Mainostoimisto Precis Oy Taitto Oriveden Kirjapaino Paino Oriveden Kirjapaino Painosmäärä 6000 kpl Hiippakunnan työntekijöiden yhteystiedot sekä ajankohtaiset tapahtumat ja asiat löydät hiippakunnan nettisivuilta: Sisällys PIISPAN PALSTA Outous voi vaihtua osallisuuteen PÄÄKIRJOITUS Uusi Kumppani AJANKOHTAISTA... 5 KONTEKSTUAALISUUS Kohti arjen kristillisyyttä Namibia sai uudet piispat... 9 OPISKELIJAILLASSA Kädet ristiin ja ahdistumaan JOHANNA SUMIALA Pyhä, kirkko ja markkinavoimat MESSUSSA 13 vuoden tauon jälkeen HÄPEÄ Syyllisyydestä häpeän teologiaan Normaali heittäköön ensimmäisen kiven JUHA KAUPPINEN Jäsenkatoa ei oteta tosissaan Uusi mediakulttuuri KOKOUSKULTTUURIA Työtä tutkimaan ja hengellisyyttä ravitsemaan Esimerkkejä soveltamista varten RIITTA SANDBERG 8 kysymystä uudelle hiippakuntasihteerille LIISI HAAVISTO Näköalapaikalla yli 40 vuotta LEEVI HÄIKIÖ Kirkon tärkein tehtävä ei ole julkishallinto Suurten muutosten vuosikymmen P.S. Totuus ennen kaikkea Pirkko-Liisa Kastari Kumppani

3 Outo Jeesus Lieneekö Jeesus Suomessa kuin kotonaan? Vai viihtyykö hän paremmin jossain muualla? Ehkä hän on joka paikassa yhtä vieras. Ihmisen Pojallahan ei ole paikkaa, mihin päänsä kallistaisi (Matt. 8:20). Jeesus tilitti suomalaisessa Raamatussa outouden kokemustaan Mikael Agricolan käännöksestä alkaen: Minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne. Kreikan sana ksenos tarkoittaa vierasta ja tuntematonta. Viimeisin raamatunkäännös kuitenkin katkaisi perinteen ja laati selittävän käännöksen: Minä olin koditon ja te otitte minut luoksenne. (Matt. 25:35). Koditon ilmaisee, ettei Jeesuksella eikä häntä seuraavilla ole pysyvää sijaa. Kaikki on vain väliaikaista. Mikään ei ole pysyvästi ihmisen omaa, ei koti, kylä eikä kansa. Muukalaisvihamielisyys, ksenofobia, on kristityille sopimaton pahe. Heidän tehtävänsä on osoittaa vieraanvaraisuutta, filoksenia (esim. Room. 12:13). Outous on enemmän kuin majapaikan puutetta. Kyse on perinpohjaisesta vieraudesta, omaan kontekstiinsa kuulumattomuudesta. Onko ihminen vain heitetty maailmaan kokemaan ahdistusta, kuten eksistentialisti Martin Heidegger filosofoi? Onko jokainen yksin vastuussa oman elämänsä merkityksen löytämisestä, vaikka ihminen aina kuuluukin johonkin itseään suurempaan kokonaisuuteen? Kristillinen kirkko on yhteisö. Se koostuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastetuista, jotka ovat tulleet osallisiksi yhteisestä elämästä. Kirkko on Paavalin vertauskuvan mukaan elävä ruumis, jossa jokaisella jäsenellä on tehtävä. Seurakunnissamme syntyy kuitenkin usein yhteyden sijasta erillisyyden kokemus. Aina ei Jumalan rakkaus välity ihmisten sanoissa eikä teoissa. Outous voi vaihtua osallisuuteen, kun vieraat otetaan vastaan ja tehdään perheenjäseniksi. Muukalaisuus voi muuttua, maailmaan heitetyistä tulla maailmaa palvelevia. Näin tapahtuu, kun koditon Jeesus asettuu taloksi. Matti Repo Tampereen hippakunnan piispa Kumppani

4 Pääkirjoitus Uusi Kumppani Kirkon leirikesä 2011 sujui käsitykseni mukaan hyvin ja turvallisesti. Tietooni ei tullut yhtään vakavaa onnettomuutta, ylilyöntiä tai vaaratilannetta. Se tieto tuskin kuitenkaan parantaa kenenkään mieltä, niin paljon Norjassa nuorten leirillä tapahtunut joukkomurha järkytti jokaista. Järkyttävä tragedia ei saa kelvata keppihevoseksi minkään aatteen tai asian puolustamiseen saatikka omahyväiseen itsekorostukseen. Se tarkoitus ei ole myöskään itselläni, kun kiitän teitä kaikkia, jotka käsittelitte asiaa lasten, nuorten ja aikuisten kanssa kesän leireillä ja tapahtumissa. Kiitos myös avoimista kirkonovista ja hartaushetkistä. Olimme omalla paikallamme ja teimme järkytyksen keskellä sen työn, joka meille kuuluu. Tämän lehden teemana on kontekstuaalisuus ja kontekstuaalinen teologia. Teologiaa ei tehdä tyhjiössä, vaan aina jossakin ajassa ja paikassa. Kontekstin eli toimintaympäristömme tutkiminen on edellytys teologian tekemiselle ja myös edellytys onnistuneelle seurakuntatyölle. Teologiaa ei tehdä sen itsensä takia, vaan Raamattua ja uskoa tuodaan todeksi juuri tämän ajan ihmisille. Toimintaympäristön tarkkailun on oltava jatkuvaa, mikäli haluamme pitää edelleen kirkon kylän keskellä ja sanomamme ymmärrettävänä ja uskottavana. Ilman pysähtymistä ja ympärille katselua kirkko on vaarassa museoitua riittien ja kummallisen kielen perinneyhdistykseksi. Kirkko on aina elänyt muutoksessa ja kasvanut vastaamaan kunkin ajan ja kulttuurin kysymyksiin. Se on vaatinut välillä kipeitäkin keskusteluja ja kasvamista näkemään asioita uudelleen ja uudella tavalla. Sillä ei ole mitään tekemistä ajan hengen myötäilyn kanssa, vaikka sen varjolla kasvaminen usein kyseenalaistetaan. Ilman kontekstinlukutaitoa jäämme vastailemaan kysymyksiin, joita kukaan ei enää kysy, saarnaamaan asioista, jotka eivät kosketa, tai puhumaan kieltä, jota kukaan ei ymmärrä. Mikäli olet jo huomannut, hiippakuntalehti on vaihtanut nimeään ja ulkoasuaan. Saman ulkoasun muutoksen näet syksyn aikana muissa painotuotteissamme sekä nettisivuillamme. Lehden nimi on nyt ja jatkossa Kumppani. Uudistuneen nimen, ulkoasun ja sisällön kautta haluamme viestittää vahvemmin tavoitteitamme. Johtajuuden tukeminen, työn kehittäminen, matkakumppanuus ja hengellisyyden vahvistaminen ne ovat jatkossakin työllemme keskeisiä asioita. Kuuntelen mielelläni palautetta lehden sisällöstä ja ulkoasusta. Mielelläni otan vastaan myös juttuehdotuksia tulevia lehtiä varten. Mikä sinusta olisi aihe, joka erityisesti kaipaisi käsittelyä? Toivotan sinulle antoisia lukuhetkiä uuden Kumppanisi kanssa. Mikko Sulander hiippakuntasihteeri päätoimittaja 4 Kumppani

5 Ajankohtaista KUVA: Hannu Laukkonen KUVA: Maria Pitkäranta Ansioituneita työntekijöitä muistettiin kapitulin istunnossa Hämeenlinnassa Johtamisen foorumissa tutkittiin johtajuutta ja hengellisyyttä. Kuvan paneelissa Airi Raitaranta, Hannu Ullner ja Jussi Holopainen. KUVA: Erja Saarinen Jussi Holopaisen jäädessä elokuussa virkavapaalle pastoraalitoimen hiippakuntasihteerinä toimii Juha Mattila asti. Leevi Häikiön jäädessä eläkkeelle uutena lakimiesasessorina aloittaa varatuomari Jorma Juutilainen. Hän on työskennellyt aikaisemmin Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymän palveluksessa ja asuu perheineen Tampereella. Lapsityönohjaajien ja -teologien neuvottelupäiviä vietettiin Aulangolla Teemana oli Elä ihmeessä! KUVA: HSL:n arkisto Kumppani

6 Kontekstuaalisuus: kohti arjen kristillisyyttä Tamperelainen Hanne von Weissenberg työskentelee Helsingin yliopiston eksegetiikan osastolla tutkijatohtorina. 6 Kumppani

7 TEKSTI: Ari Hukari KUVAT: Tanja Mikkola/Creastock Konteksti tarkoittaa tapahtumaympäristöä. Evankeliumi ei liiku tyhjiössä vaan se on aina sidoksissa aikansa kieleen ja kulttuuriin. Raamatun tapahtumilla oli oma historiallinen viitekehyksensä. Samoin nyt, kun Raamattua luemme, tulkitsemme ja sovellamme elämäämme, teemme sitä oman elämänkokemuksemme läpi. Kun kysymme, miten kirkon oppi tai Raamatun sana elää ihmisten omien elämänkysymysten keskellä, teemme kontekstuaalista teologiaa. Etsimme Tampereen hiippakunnassa uusia ja tuoreita tapoja toimia kontekstilähtöisemmin. Siksi haastattelin kahta pappiamme oppiakseni ymmärtämään paremmin, miten voisimme vahvistaa kontekstuaalista työotetta seurakunnissa. Tamperelainen Hanne von Weissenberg työskentelee Helsingin yliopiston eksegetiikan osastolla tutkijatohtorina. Hanne, mitä kontekstuaalisen teologian tekeminen mielestäsi tarkoittaa? Olet korostanut teologiaa tekemisenä ja sitä, että kaikki osallistuvat teologian tekemiseen. Mitä tarkoitat? Kontekstuaalisen teologian lähtökohta on tavallinen elämä ja pyrkimys yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen. Teologia on teonsana. Kristinusko on käytännöllistä ja arkista. Kristinusko ei ole teoriaa vaan toimintaa. Kaikkien osallistuminen teologian tekemiseen merkitsee sitä, että pappi ei ole kirkollisen hierarkian huipulta totuuksia julistava asiantuntija. Papin tehtävä on tehdä tilaa pohdinnalle, jossa yhdessä syntyy ymmärrys siitä mitä tarkoittaa olla kristitty tässä ajassa ja paikassa. Miten sinä innostuit kontekstuaalisuudesta? Seurakuntien toimintaympäristö on nopeassa muutoksessa. Olemme havahtuneet siihen, että kirkon sanoma kuulostaa monen suomalaisen korvissa oudolta ja käsittämättömältä. Kun koetamme maastouttaa sanomaamme tai toimintatapaamme sellaiseksi, että se vastaisi läheisemmin ihmisten omaa arkista elämänkokemusta, puhumme kontekstuaalisuudesta. Yksi innostava kokemus oli Kari Latvuksen seminaari Raamatun köyhyyden ja oikeudenmukaisuuden teksteistä, sekä Karin teos Arjen teologia. Toinen oli aika, jonka asuin Manchesterissä. Kotiseurakuntamme jäsenet tulivat monista eri maista ja uskonnollisista liikkeistä, osa oli varakkaita, osa valtavan köyhiä. Oli inspiroivaa nähdä miten kristinuskoa sanoitettiin ja jumalanpalvelus toteutettiin ymmärrettävästi ihmisille, joille ei välttämättä ollut yhteistä kieltä tai jaettua kokemusmaailmaa. Olet raamatuntutkija ja puhut Raamatun kontekstuaalisesta käytöstä. Millaista se on käytännössä? Raamatun tulkinnassa lähdetään liikkeelle raamatunlukijoiden arjesta. Pappina minun tulisi olla valppaana kuulemaan kaikkia kysymyksiä ja ääniä eikä kaapata Raamatun tulkintaoikeutta itselleni. Toisaalta se tarkoittaa Raamatun tekstien oman kontekstisidonnaisuuden hyväksymistä. Tekstit eivät syntyneet tyhjiössä. Joskus se voi myös tarkoittaa arjen kokemuksista nousevaa raamattukritiikkiä. Olemme opetelleet ystävyyshiippakuntamme Manchesterin kanssa kontekstuaalisen teologian tekemistä. Mikä siinä on ollut sinulle merkityksellistä? Olen oppinut sen, että kirkolla ja teologialla voi olla tärkeää sanottavaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kristinuskosta voi puhua ymmärrettävästi ja ilman teknisiä termejä, jotka vaativat vuosikausien opiskelua avautuakseen. Olet toiminut nuorten pappien kouluttajana hiippakuntamme raamattutiedon pastoraalikursseilla. Mitä olet oppinut niissä prosesseissa kontekstuaalisen teologian tekemisestä? Arjesta lähtevä tapa tehdä teologiaa, tulkita Raamattua ja olla pappi on monille hyvin luontevaa ja tuttua. Emme ole keksimässä pyörää uudestaan, vaan rohkaisemassa ihmisiä toteuttamaan jotain, joka jo valmiiksi tuntuu oikealta. Miten näet kontekstilähtöisen työskentelyn tulevaisuuden? Mitä toivoisit tapahtuvan seurakunnissamme ja työyhteisöissämme? Toivoisin että jyrkät jakolinjat uskon ammattilaisten ja harrastelijoiden välillä voisivat hävitä. Haaveilen kirkosta, joka vastoinkäymisistä lannistumatta kulkee rukouksen tietä ja väsymättä tavoittelee oikeudenmukaisuutta. Karoliina Löytty toimii seurakuntapastorina Nokian seurakunnassa. Karoliina, mitä sinulle merkitsee kontekstuaalinen ajattelu? Ihmisen elämä otetaan kokonaisuudessaan todesta. Kun puhutaan Jumalasta, ei leijailla jossain kaukana vaan lähestytään aihetta siitä käsin, mitä ihmisellä tai yhteisöllä on meneillään normaalissa elämässään. Afrikkalainen teologi Kä Mana toteaa, että kontekstuaalisuus on todellista sa- Kumppani

8 Karoliina Löytty toimii seurakuntapastorina Nokian seurakunnassa. nan lihaksi tulemista. Raamattua voidaan lukea suoraan ihmisen omasta näkökulmasta ja antaa Jumalan puhutella. Parhaimmillaan se alkaa vaikuttaa saman tien toimintana. Miten innostuit kontekstuaalisuudesta? Asuin vanhempieni kanssa teinityttönä Senegalissa ja sieltä tarttui mukaan ajatus ihmisestä Luojan luomana kokonaisuutena. Minusta tuntuu vieraalta ajatukselta jakaa ihminen kahtia ruumiiseen ja henkeen. Ihmisen kaikki kokemukset ja olosuhteet on otettava huomioon teologian tekemisessä. Jumalasta puhumisen pitää olla aitoa, sen pitää koskettaa niitä asioita, jotka muutenkin elämässä koskettavat meitä. Senegalissa ihmiset puhuvat uskonasioista sekä elämän oikeasta ja väärästä luontevasti. Heillä on myös tietoisuus siitä, että ylipäänsä hengissä selviäminen riippuu niistä realiteeteista, jotka Jumala meille antaa. Usko ei kosketa ainoastaan jotain ihmisen hengellistä osa-aluetta vaan koko elämää. Jumala vaikuttaa afrikkalaisessa uskossa konkreettisesti ja yhteisöllisesti. Pelastus on myös kaikkea sitä, mikä saa yhteisön toimimaan yhteiseksi hyväksi. Tässä meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa. Miten arvioisit oppimaasi hiippakunnan pastoraalikursseilla? Antoivatko ne jotakin uutta ideaa kontekstuaalisuuden suuntaan? Pastoraalikurssilla opin toteuttamaan kontekstuaalisen raamatuntulkinnan periaatteita käytännössä. Sain paljon hyviä vinkkejä ja ajatuksia siitä, miten ihmiset voi ottaa mukaan vuorovaikutukseen ja itse keskustelemaan uskon sisällöistä. Ihmiset pitää saada tekemään meidän työntekijöiden kanssa, pohtimaan ja tulkitsemaan yhdessä. Silloin Sana avautuu aivan uudella tavalla Mitä mahdollisuuksia näet arjen teologialle seurakuntatyössä? Kaiken teologiamme pitäisi olla arjen teologiaa. Esimerkit tavallisesta ihmiselämästä, kielen elävyys ja vuorovaikutuksellisuus merkitsevät paljon. Kontekstia voi tuoda esiin papin työssä esineillä, mielikuvilla ja monenlaisella luovuudella. Samastumalla ihminen kokee hartauden uudella tavalla. Kaikkein tärkeintä on oma kontekstilähtöinen asenne. Se tarkoittaa sisäistä keskustelua elämässä, omassa ympäristössä, kaikissa ajan ilmiöissä ja näiden huomioiden tuomista vuorovaikutukseen Raamatun ja kristinopin kanssa. Kontekstuaalisuus on ennen kaikkea omaa ajattelua vaativaa työtä. Mitä esteitä tai rajoitteita näet kontekstuaalisen teologian harjoittamiselle seurakuntapappina? Esteet kontekstuaalisuudelle ovat ensisijaisesti oman pään sisällä. Jumalalla on jotain sanottava ihan joka tilanteeseen, meidän pitää vain tavoittaa se. Toinen rajoittava tekijä on aika. Jos ei ole aikaa, töitä tehdään helposti samalla vanhalla kaavalla eikä ole mahdollisuutta miettiä asiaa uudelta kantilta. Eniten tarvittaisiin vain läsnäoloa, kuuntelua ja ajattelua. Millaisesta kontekstuaalisuudesta unelmoit? Unelmoin siitä, että osaisimme olla seurakuntatyössä luovempia. Kontekstuaalisuus vapauttaa päästämään irti tavoista, jotka eivät ole tätä aikaa. Tarkoitan turhaa pönötystä ja jäykkyyttä, mikä kirkollisissa tilanteissa usein vallitsee. Ei tarvitse piiloutua roolien tai totuttujen toimintatapojen taakse, vaan Sana voi alkaa tuottaa aivan uudenlaista vapautta, rakkautta ja yhteyttä. Lopuksi Kun kuuntelen näiden kahden papin puhetta, tunnistan itsessäni kaipauksen elämänmakuisempaan ja yhteisöllisempään, arkisempaan ja yhteiskunnallisempaan ajatteluun. Ainakin olemme vapautumassa työntekijäkeskeisyydestä ja pappien ylivallasta. Olemme lukeneet pyhät tekstimme hyvin, mutta osaammeko lukea kontekstia? Ari Hukari

9 Namibia sai uudet piispat Kuvassa vasemmalta Namibian johtava piispa Shekutamba V.V. Nambala, Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo, ja läntisen hiippakunnan piispa Josafat Shanghala. TEKSTI: Sampo Kujala KUVA: Ari Koivulahti Kolmisen tuhatta ihmistä oli saapunut paikalle Namibian kirkon (ELCIN) läntisen hiippakunnan kurssikeskuksen alueelle Ongwedivassa. Alueelle oli viritetty telttakatoksia ja alttarina palveleva esiintymislava piispojen vihkimystilaisuutta varten maaliskuussa Paikalle oli saapunut pappeja, diakoneja, kuorolaisia ja eri-ikäisiä seurakuntalaisia joka puolelta maata. Juhlaan osallistui myös maan presidentti Pohamba, ministereitä sekä kirkollisia vieraita naapurimaista, Saksasta, Slovakiasta ja Suomesta. Uusien piispojen puheissa korostui kirkon toiminta erityisesti köyhien ja unohdettujen puolesta sekä taisteleminen epäoikeudenmukaisuutta ja korruptiota vastaan yhteiskunnassa. Presidentti ilmoitti toimivansa samojen periaatteiden puolesta, antoi tunnustusta kirkolle sen osuudesta itsenäisyystaistelussa sekä koulujen ja sairaaloiden perustamisesta syrjäseuduille. Presidentti kiitti myös Suomen valtiota ja kirkkoa kaikesta siitä, mitä vuosien varrella on tehty Namibian hyväksi. Matkan yhteydessä käytiin myös ns. pyöreän pöydän yhteistyöneuvottelu kirkkojen ja muiden toimijoiden kesken. Suomen Lähetysseuran Namibian budjetti on parina viime vuonna ollut vuosittain lähes miljoona euroa ja Diakonissalaitoksen noin euroa. Tampereen hiippakuntien seurakunnilla on Lähetysseuran kanssa 24 Namibiaan kohdistettua kannatussopimusta. Suurin tämän hetkinen projekti on Onandjokwen sairaalan peruskorjaus, johon tutustuttiin neuvottelujen päätyttyä arkkitehti Jarmo Lehtisen johdolla. Tampereen hiippakunta seurakuntineen on ollut erityisen aktiivinen sairaalahankkeen tukija. (Katso lisää info). Maassa, jossa on suuret maansisäiset tuloerot kirkon itsekannattavuus ei näytä toteutuvan. Ongelmana on raha, jota köyhillä seurakuntalaisilla ei ole. Näyttää siltä, että vielä useamman vuoden ajan namibialaiset tarvitsevat rahallista tukeamme. RT neuvotteluissa kysyttiin Do you hear us?. Tulevaisuudessa näemme varmaan vieläkin namibialaisemman kirkon. Sampo Kujala kappalainen, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta Kumppani

10 Kädet ristiin ja ahdistumaan TEKSTI ja KUVAT: Laura Kuivalahti Maria astuu ulos seurakunnan opiskelijaillasta hämmentyneenä. Paha ihminen oli illan vetäjä sanonut. Eikä hän ollut liittänyt sitä pedofiileihin tai massamurhaajiin vaan ihmisiin, jotka eivät tarpeeksi intensiivisesti ajattele Jumalan luomistyötä. Ensimmäistä kertaa opiskelijaillassa vierailleelle se oli liikaa. Tämä oli kaikkea sitä, minkä näen uskonnossa negatiivisena. Tällä tavoin kirkko minulle lapsena näyttäytyi: tiukka pyhäkouluopettaja osoittelemassa tavallisten ihmisten vikoja ja vääriä tekoja, vaikkeivät nämä olisi edes valinneet niin sanotusti väärin. Maria on tavallinen suomalainen nuori mitä uskontoon tulee. Rippikoulu on käyty, mutta seurakunta ei lopulta imaissut häntä mukaan toimintaansa kovinkaan tiukasti. Viime vuosina Maria on käynyt vain sukulaisnuorten konfirmaatioissa ja osallistunut seurakunnan kuorotoimintaan. Pari vuotta sitten menin joulukirkkoon, onhan se todella tunnelmallinen tilaisuus. Siellä pappi saarnasi, ettei Jumala kuullut keskitysleireillä olleita. Seurakunnan opiskelija-aktiivit saapuvat viikoittaiseen opiskelijailtaan hymyssä suin. Tiivis yhteisö ja yhteinen usko toivottavat tervetulleeksi jo ulko-ovella. Mutta miltä tuntuvat rukoilu, ylistyslaulut sekä kristillinen opetus seurakunnan toiminnan ulkopuolisten silmin? Maria ja Niina (nimet muutettu) kävivät seurakunnan opiskelijailloissa kokeilemassa, miltä tuntuu olla ulkopuolinen sisäpuolella. Mitä muuta tällainen voi minulle muka tarjota? Maria pohtii, etteivät tavalliset sunnuntaisaarnat tarjoa nuorille juuri mitään. Papit ovat harvoin parikymppisiä, ja kuulijakuntakin koostuu suurimmaksi osaksi eläkeläisistä. Ei mikään ihme että nuorille läheisiä elämän teemoja ei saarnoissa käsitellä. Painostus ei tuntunut hyvältä Opiskelijailta oli Marialle ahdistava kokemus. Iltaan tullessaan hän odotti hengähdyshetkeä arjen keskelle, yleistä rauhallisuutta. Sitä hän ei saanut, vaan illan tunnelma oli ahdistava, tuomitseva. Ihmisiä oli paikalla vain muutama ja illan vetäjät olivat sen verran Mariaa vanhempia, etteivät heidän elämäntilanteensa enää kohdanneet tämän kanssa. En oikein tiennyt mistä vetäjä loppujen lopuksi puhui, hän hyppi niin paljon asiasta toiseen. Olin tullut vain katselemaan ja kuuntelemaan, mutta vetäjät alkoivat heti kysellä koska tulen uudestaan. Painostus ei tuntunut hyvältä. 10 Kumppani

11 Ensikertalaisena hän odotti käytännönläheistä opetusta. Illan vetäjän pöydälle nostama paperipinkka tieteen ja uskonnon vertailusta nosti kylmän hien pintaan. Myös pienen yhteisön ongelmat leimasivat ilmapiiriä, joka Marian mielestä oli suvaitsematon. Kyllä minua harmittaa, ettei ilta herättänyt minussa kysymyksiä vaan enemmän ahdistusta. Jo etukäteen toivoin, että saisin olla mukana vain sen verran kun tuntuu hyvältä, mutta pienessä ryhmässä kaikkia painostettiin juttelemaan. Maria arvelee viihtyvänsä paremmin opiskelijoiden itsensä järjestämässä illassa. Ylipäätään hän toivoisi kirkolta mahdollisuutta paeta kiireistä arkea ja paikkaa, jossa voisi tuntea olonsa hyväksytyksi. Tärkein katoaa Tuntuu että nykyisin täytyy olla kaikesta jotain mieltä. Uskovaiset kiistelevät homoseksuaalien vihkimisestä ja naispappeudesta. Ne uskonnon tärkeimmät asiat hautautuvat näiden kiistojen alle. Maria toivoisi kirkolta ja etenkin sen pienemmiltä yhteisöiltä suvaitsevaisuutta, ettei kenenkään tarvitsisi puolustella olemassaoloaan. Nuorten on vaikea tulla mukaan toimintaan jos lähtökohtaisesti heidän teoissaan on jotain väärää. Nyt mietitään, pitäisikö homoliitot siunata. Suurempi kysymys mielestäni on, mikseivät kaikki ole samanarvoisia, miksei kaikilla voisi olla hyvä olla. Maria ihmettelee, miten kirkko suunnittelee säilyttävänsä kilpailukykynsä nuorten keskuudessa, jos se ei tarjoa mitään nykyaikaista. Internet nostaa nykyään maan valtauskonnon rinnalle äärettömästi vaihtoehtoja. Aatteitaan ei tarvitse myydä kadulla puoleen hintaan, mutta täytyy osata sopeutua. Rukoilu vain itselle Opiskelijailta päätettiin rukoukseen. Illan vetäjä kehotti opiskelijoitakin rukoilemaan ääneen. Mariaa rukoilu ahdisti, hän ei halunnut sanoa mietteitään ääneen. Lisäksi vetäjän rukous tuntui liian henkilöivältä, osoittelevalta. En ristinyt käsiäni, mutta painoin katseeni alas. En halunnut loukata muita, muttei tällainen minulle sovi ollenkaan. Yleisesti Maria pitää rukoilua ihan hyvänä tapana. Jokainenhan meistä rukoilee. Rukous on tavallaan asioiden jäsentelyä. Se mitä rukoilusta ajattelee, antaa sille merkityksen. Samalla tavalla nekin jotka eivät usko miettivät asioitaan päässään ja toivovat toisille hyvää. Kumppani

12 ulkopuoliseksi, kaikki tuntuivat olevat tuttuja jo entuudestaan. Seurakunnan tavat aina rukoilusta lähtien olivat vieraita, ja Niinasta tuntui kuin hänen olisi täytynyt esittää osaavansa ja tietävänsä kaiken. Vuosia sitten tunnettu ulkopuolisuus palasi Niinan mieleen ja purkautui ennen seurakunnan tiloihin astumista ahdistuksena. Mitä jos joku kysyy minulta jotain? Mitä jos minun pitää sanoa tai tehdä jotain? Ehkä sitä pitäisi käydä jotkut perusopinnot aiheesta, jotta tietäisi mitä pitää tehdä. Pelkäsin koko ajan, että joku vetää huomion minuun. Välillä teki vain mieli juosta karkuun. Osa-aika uskovainen Mua ahdistaa, Niina kuiskaa. Ovi Niinan edessä aukeaa ja sulkeutuu, kun opiskelijoita virtaa tasaiseen tahtiin seurakunnan opiskelijailtaan. Niina astuu sisään ja istuu vapaalle penkille. Hän ei tunne lauluja, joita ympärillä istuvat nuoret laulavat. Kun tulee aika rukoilla ryhmissä, Niina pudistaa päästänsä naapurin kysyvälle katseelle ja sanoo vain kuuntelevansa. Niina on ulkopuolinen sisäpuolella. Välillä haluaisi juosta karkuun Niina ei ole koskaan kuulunut kirkkoon, mutta muuttaessaan uudelle paikkakunnalle opintojen perässä viisi vuotta sitten, hän kävi muutamissa seurakunnan opiskelijailloissa. Kirkko on minusta kaukainen instituutio ja laitos. Se on kerho, johon en ole koskaan kuulunut. Opiskelijailloissa Niina tunsi olonsa Sisäistä valoa etsimässä Opiskelijaillat eivät kuitenkaan olleet Niinalle pelkkää ahdistusta. Ensimmäisessä tällaisessa illassa näin, että monella uskovaisella loisti ikään kuin valo kasvoissa ja silmissä. Se oli omituista ja hienoa. Kuin Jumala tai ajatus Jumalasta olisi saanut sen aikaan. Sellainen elämä on varmasti kauhean onnellista ja mielenkiintoista. Niina ei ole varma, voiko hän koskaan itse saavuttaa uskovaisten kasvoilla näkemäänsä loistetta. Lähes koko Niinan lähipiiri koostuu ateisteista, eikä heiltä tipu tukea uskon etsimisessä. Opiskelijaillassa Niinasta tuntui hyvältä katsoa, kuinka nuoret luottivat toisiinsa ja Jumalaan. Harvoin normaalielämässä on tilanteita, joissa ihmiset ovat hyviä, enemmän se pahuus paistaa läpi. Tuolla rukoiltiin toisten puolesta, sen vieressä istuvan. Niina pohtii, että hänen uskovissa näkemänsä rauhallisuus ja varmuus vaatisivat jatkuvaa ruokkimista. Ateisteista koostuva lähipiiri tukahduttaa hänen sisäistä valoaan, kun taas muut uskosta kiinnostuneet vahvistaisivat sitä. Niina kaipaa ympärilleen samojen asioiden kanssa kamppailevia ihmisiä. Liikun paljon ihmisten kanssa, joiden mielestä hyvää ajanviettoa on kertoa mitä on lukenut tai mitä Kafka tai joku muu filosofi on sanonut. Se kyllästyttää minua suurimman osan ajasta. Sitten äkkiä olenkin tilanteessa, jossa 12 Kumppani

13 ihmiset itkevät ja avautuvat toisilleen ja jokainen saa olla mitä on. Se tuntui hyvin kotoisalta. Freelancer-kristitty Opiskelijailta, jossa Niina vieraili, koostui pääosin laulusta, rukouksista sekä pienistä puheenpätkistä. Niinasta juuri nuorien oma-aloitteisuus oli illan parasta antia. Kaikki olivat mukana vapaaehtoisesti, eivät pakotettuina tuntipalkan juostessa. Minuakin nuoremmat puhuivat ja he osasivat asiansa, jos tässä nyt voi jotain osata. Heillä oli se tunne, usko sisällään. Ei siinä tarvita vanhaa miestä liperit kaulassa saarnaamaan, tämä toimi minulle paremmin. Niina on ollut mukana myös opetuksellisessa opiskelijaillassa. Koska Raamattu ei ole Niinalle kovin tuttu, hän nautti uuden oppimisesta. Kuunteleminen antoi hänelle myös mahdollisuuden jäädä istumaan taka-alalle ilman pelkoa huomion keskipisteeksi joutumisesta. Yleisesti tunnelma opiskelijailloissa on Niinan mielestä ollut lämmin ja vastaanottava. Uusia kohdeltiin lempeästi ja heidän saapumisestaan iloittiin. Niina myöntääkin ahdistuneisuutensa johtuvan pääosin hänen omasta ujoudestaan. Paljon on vielä opittavaa. Niina ei vielä tiedä, aikooko hän jatkossa osallistua seurakunnan toimintaan. Toisaalta uskonto ja Jumala kiehtovat häntä, mutta ujoudesta kärsivä opiskelija tarvitsisi ystävän, jonka kanssa voisi mennä iltoihin yhdessä. Suuri askel olisi myös ateistisen lähipiirin ennakkoluulojen unohtaminen. Ainakaan kirkkoon Niina ei ole lähiaikoina liittymässä, omaa paikkaa uskossa täytyy vielä etsiä. En sano olevani uskovainen. Olen sellainen freelancer-kristitty. En halua tunnustaa mitään klubia tai väriä, omat ajatukseni ovat vielä niin hajallaan. Toisaalta olen miettinyt, ettei sitä ehkä tarvitse edes päättää kenen kerhon säännöillä pitäisi pelata. Ei sillä loppujen lopuksi ole väliä. Kumppani

14 Pyhä, kirkko ja markkinavoimat TEKSTI: Mikko Sulander KUVAT: Erja Saarinen Minua kiinnostaa ymmärtää sitä, mikä milloinkin on pyhää, kertoo Sumiala niistä syistä, miksi hän on valinnut yhdeksi tutkimusaiheekseen juuri pyhän ja pyhyyden. Ajattelunsa pohjana hänellä on ranskalaisen sosiologi Emilé Durkheimin teoria, jonka mukaan pyhä on yhteisön elämänydin asia, joka lopulta liittää ihmiset yhteisöön. Tästä syystä väite, että pyhä on menettänyt merkityksensä, ei Sumialan mukaan pidä paikkaansa. Minun Durkheimilainen lähtökohtani on, ettei mikään yhteisö ole mahdollinen, missä ei ole jotakin pyhää ydintä, toteaa tutkija. Tämä tekeekin tutkijan näkökulmasta kirkon tilanteen mielenkiintoiseksi. Minua kiinnostaa tutkia sitä, miten yksilö liittyy tai on liittymättä yhteisöön, jonka ytimessä on pyhä. Pyhä ei kuitenkaan ole pysyvä, eikä sitä voida hallita oppilauseilla. Kirkon pyhyyttä voidaan katsella opin näkö- Pyhyys ei ole kadonnut minnekään, vaikka helposti teemme sellaisen tulkinnan ajastamme. Näin toteaa dosentti, filosofian tohtori ja Tampereen sekä Helsingin yliopistojen tutkija Johanna Sumiala. Monesta kirkollisesta seminaarista sekä mm. Pyhä media -nimisestä kirjastaan tuttu tutkija nostaa esille ajatuksia pyhyydestä, kirkosta ja mediasta. kulmasta, mutta se ei ole koko totuus pyhyydestä. Sumialan mukaan kirkon oppi ja käytännöt eivät välttämättä kerro samasta pyhyydestä. Pyhyyttä voidaan katsoa myös käytäntöjen näkökulmasta. Silloin kirkon pyhyys voi asettua eri kohtaan kuin se, mitä kirkko opillisesti sanoo olevansa. Pyhät markkinavoimat Kysymykseen siitä, mikä määrittelee tämän ajan pyhää, Sumiala antaa mielenkiintoisen vastauksen. Se on vähän tylsä vastaus, mutta kyllä se minusta tuolta rahan maailmasta löytyy, toteaa Sumiala kysymyksekseen tämän päivän pyhästä. Hänen mukaansa talouteen ja markkinavoimiin liittyvä puhe ja varsinkin Minua kiinnostaa tutkia sitä, miten yksilö liittyy tai on liittymättä yhteisöön, jonka ytimessä on pyhä. 14 Kumppani

15 Onko kirkon painoarvo vähentynyt vai tarkoittaako itse asiassa se, että näistä asioista keskustellaan paljon sitä, että keskustelu vahvistaa kirkon merkitystä? ne asiat joista ei puhuta, ovat huomionarvoisia. Rahan ja talouden valta on saanut mystisiä ulottuvuuksia. Tarkastelemme käyriä, jotka menevät ylös ja alas. Pelkäämme ottaa esille asioita, jotta markkinavoimat eivät häiriintyisi. Kukaan ei oikein tiedä, missä ne markkinat ovat. On asioita, joita ei saa sanoa koska markkinat voivat reagoida siihen ikävästi. Samaan aiheeseen liittyy Sumialan mukaan huomiotalouden logiikka, joka hänen mukaansa on valunut jo päiväkoteihin asti. Kun katsoo ympärille, näyttää siltä joskus, että kaikki haluavat olla vain Idols-tähtiä ja haluavat saada kuuluisuutta. Solidaarisuus tai se, että kaikki ovat samanarvoisia, ei ole enää kauheassa kurssissa, toteaa Sumiala ja huomaa samalla itsekin käyttävänsä talouden termistöä. Onko kirkolla merkitystä? Pyhä yhteys suomalaisuuden ja luterilaisuuden välillä on murtunut viimeisten vuosikymmenten aikana, hän toteaa. Sumialan mukaan tähän liittyy ajatus siitä, ettei yhtenäiseen kertomukseen luterilaisuudesta ja suomalaisuudesta haluta enää liittyä. Se on ollut kirkolle suuri haaste. Kristillisyys ja pyhyys elävät hänen mukaansa koko ajan ja saavat toisenlaisia muotoja. Tämä voi osaltaan aiheuttaa tulkintaa siitä, että kirkossa on luovuttu pyhästä. Keskustelussa kirkon asemasta ja paikasta Sumiala näkee kaksi puolta. Yhtäältä voi tehdä selkeän havainnon siitä, että kirkko ei ole enää samalla tavoin keskellä kylää kuin vielä vuosikymmeniä sitten. Toinen näkökulma liittyy taas kirkon painoarvoon ja siihen, jakavatko ihmiset enää kirkon arvomaailmaa. Vaikka yhteiskunnan moniarvoistumisesta puhutaan paljon, ei se välttämättä yksin selitä kirkon muuttunutta sijaintia pois kylän keskeltä. Puhe moniarvoistumisesta ei välttämättä hänen mukaansa selitä tätä. Onko koskaan ollut sellaista aikakautta, jolloin kaikki ihmiset ovat jakaneet saman arvomaailman? Sumiala kyseenalaistaa käsitystä moniarvoistumisesta. Jonkinlainen viesti kirkon asemasta nyky-yhteiskunnassa on myös kirkon liepeillä herännyt keskustelu esimerkiksi seksuaalisuudesta. Sumialan mukaan siinä voidaan nähdä kirkon merkitystä korostava argumentaatio. Onko kirkon painoarvo vähentynyt vai tarkoittaako itse asiassa se, että näistä asioista keskustellaan paljon sitä, että keskustelu vahvistaa kirkon merkitystä? Kirkko ja media Kirkkoon kuuluu hyvin moniääninen joukko ihmisiä. Kun toisessa päässä ajatellaan, että vain me pelastumme, pelastuvat toisessa päässä kaikki. Jos kirkko Sumialan mukaan haluaa säilyttää kansankirkon luonteensa, sen olisi rohkeasti pystyttävä puolustamaan sitä. Kirkkoon kuuluu ristiriitainen joukko. Pitäisi enemmän sanoa ääneen sitä, että kirkko on moniääninen ja se kuuluu kirkon ideaan. Julkisuutta ei tutkijan mukaan voi juurikaan hallita, mutta sen ongelman sijaan hän herättelee kysymystä siitä, onko kirkko tehnyt kaiken tarpeellisen. Jos kirkossa ollaan sitä mieltä, ettei seksuaalisuus ei ole se tärkein teema, niin miksi kirkko ei sitten itse nosta esille muita teemoja? Tai jos se nostaa, miksi se ei saa läpi niitä julkisuudessa? Samalla hän kuitenkin sanoo ääneen Johanna Sumiala on mediatutkija Tampereen ja Helsingin yliopistoissa. Hän on vieraillut useissa kirkollisissa seminaareissa ja julkaissut kirkkoa ja mediaa käsittelevän Pyhä media kirjan. Jos kirkossa ollaan sitä mieltä, ettei seksuaaisuus ei ole se tärkein teema, niin miksi kirkko ei sitten itse nosta esille muita teemoja? sen totuuden, että julkisuuteen nousee asioita jotka ovat myyviä. Seksuaalisuus ja kirkko muodostavat hänen mukaansa yhtälön, joka yksinkertaisesti on myyvä. Kirkon ei kuitenkaan pidä alistua tähän. Se, mistä julkisuudessa keskustellaan, on median agenda, ja kirkko joutuu vain reagoimaan eikä toimi proaktiivisesti, toteaa Sumiala ja haastaa kirkkoa tutkimaan omia toimintatapojaan ja viestintäänsä. Kumppani