SAVITAIPALEEN KUNTA Terveisiä kunnantuvalta! 2/2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAVITAIPALEEN KUNTA 040 158 6542 www.savitaipale.fi, kunta@savitaipale.fi Terveisiä kunnantuvalta! 2/2013"

Transkriptio

1 SAVITAIPALEEN KUNTA Terveisiä kunnantuvalta! 2/2013 Eksoten rooli ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat herättäneet keskustelua sekä varmasti myös turhautumista ja epävarmuutta työntekijöissä vuodeosastoilla ja terveysasemalla. Keskittämissuunnitelmat olivat ensimmäisen kerran julkisuudessa jo vuosi sitten, jolloin karttaharjoitusten merkitys kiistettiin jyrkästi. Samanlaisia näkyi tänä keväänä Eksoten hallituksen papereissa. Vaihtelevasti näitä pidetään joko vain suunnitelmina tai sitten ohjenuorina, johon kaikki Eksoten sisäisen toiminnan suunnittelu tähtää. Palataan ensin perusasioihin, että voidaan asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Alkuperäisen ajatuksen mukaan Eksoten piti hoitaa yhdistetty perus- ja erikoissairaanhoito sekä sosiaalitoimi entistä tehokkaammin ja paremmin. Enimmäkseen totta on, että kustannusnousu on ollut jollain tavalla hallinnassa, tosin vertailua ei itse asiassa ole tehty kunnolla missään kunnassa tai kaupungissa. Käytännön työn tasolla joissakin asioissa on edistytty ja jopa saavutettu kustannussäästöjä, tosin usein näiden kääntöpuolen vaikutukset kokevat osuvimmin työntekijät ja omaiset. Eksoten ongelma on, että perussopimus ei pakota osakkaita maksamaan kaikkia maksuja vaan osa Eksotelta ostetuista palveluista on jätetty maksamatta. Tässä kunnat ovat joutuneet seuraamaan suurimman osakkaan, Lappeenrannan, esimerkkiä, koska perussopimuksessa ei ole sovittu alijäämien syntymistilanteista mitään. Keskittämissuunnitelmien laskelmat perustuvat kahteen pääkohtaan. Maakunnassa halutaan säilyttää päivystävä keskussairaala, mikä johtaa siihen, että tähän keskusyksikköön on investoitava toiminnan jatkamiseksi. Toimintaa ei voida tehostaa kovin paljoa, ellei koko keskussairaalan sisäistä toimintaa ja logistiikkaa, jota kutsun yksinkertaistetusti potilaiden kärräämiseksi ja henkilökunnan juoksenteluksi ympäri sairaalaa, saada tehostettua. Tämä puolestaan vaatii miljoonan euron investointeja. Luku tuntuu suurelta ja on kertainen esim. Savitaipaleen kouluinvestointiin verrattuna, mutta on kuitenkin vain puolet siitä koko maakunnan väkilukuun suhteutettuna. Nyt näiden suurien investointien aiheuttama kustannuspaine on yritetty kompensoida keskittämällä lähes koko toiminta samaan paikkaan, minkä takia on esitetty mm terveysasemien korvaamista hyvinvointiasemilla. Eksoten nykyisten suunnitelmien sisältö ei vastaa Savitaipaleen tarpeita. Esitetyt säästöt eivät pysty toteutumaan esitetyn suuruisina, koska lääkärissä tai hoitajalla käynnin yksikkökustannus ei juurikaan muutu, tehdäänpä hoito missä tahansa. Seinistä ei paljoa pysty säästämään, sellaiset tarvitaan Lappeenrannassakin. Lisäksi esim. lasten hammashoidon ja auttamiskuntoisten vanhusten lääkärissä ja hoitajilla käynnit vaatisivat paljon enemmän saattajia, jolloin teoreettiset muutamien henkilötyövuosien säästöt kuluvat taksissa istumiseen. Vertailujen tunnuslukujen perusteella lasketut keskittämissäästöt toisivat pienessä kunnassa ehkä 5-15 henkilötyövuoden säästöt. Kunnan asukkaille tulevat lisäkustannukset palvelujen hakemisesta kauempaa, puhumattakaan muista seurannaisvaikutuksista, ovat oleellisesti suuremmat kuin tämä vielä siedettävissä ja maksettavissa oleva lisäkustannus. Mitä sitten tehdään? Valtion epämääräinen, mutta poukkoileva linja sote- ja kuntauudistuksessa ei helpota yhtään asioiden suunnittelua varsinkin kun näköpiirissä on seuraavan eduskunnan aikana tapahtuva uusi ja iso linjanmuutos samoissa asioissa. Kunnassa lienee siis viisasta katsoa asiaa omankin edun kannalta, ei sitä kukaan muukaan tee. Jos katsotaan sote-historiaa taaksepäin, voidaan todeta, että kunta on hoitanut terveyskeskusta omana toimintana 40 vuotta. Jos katsotaan ympärillemme, voidaan todeta, että joissakin kunnissa koko sote-toiminto erikoissairaanhoitoineen ostetaan yksityiseltä yritykseltä. Nykyinen tilanne hyvine ja huonoine puolineen on kaikkien tiedossa. Jos katsotaan tulevaisuuteen, voidaan todeta, että ratkaisuja on useita. Kunnanhallitus ja valtuusto päättävät mikä valitaan. Väistämätön tosiasia on, että kunnan palvelujen maksamiseen tarvitaan lisää rahaa kahdesta syystä. Palveluja tarvitaan entistä enemmän ja valtionosuuksista rahaa tulee entistä vähemmän. Joudutaan siis kunnallisveron korotukseen tai palvelut karsitaan olemattomiin ja ihmiset maksavat samat palvelut omasta pussistaan loppupelissä joko veroina tai muina kustannuksina. Muitakaan maksajia ei ole. Jukka Vuorinen, kunnanhallituksen puheenjohtaja

2 Kuntarakennelaki ja Savitaipale Kuntarakennelaki tuli voimaan Lain mukaan kunnan tulee ilmoittaa ministeriölle viimeistään , minkä kunnan tai kuntien kanssa se selvittää yhdistymistä. Selvityksen tavoitteena on valmistella esitys kuntien yhdistymisestä ja yhdistymissopimuksesta. Sevitystyöhön osallistuminen ei sido kuntia kuntaliitoksiin. Samanaikaisesti on valmisteilla sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä laki. Yhdistymisesitysten määräaika tulee päättymään kuusi kuukautta tämän SoTe lain voimaantulon jälkeen. Tämä ajankohta on hallituksen näkemyksen mukaisesti vuoden 2014 loppupuolella. Selvitysvelvollisuuden lähtökohta on, että selvitys koskee sitovasti Lemiä ja Taipalsaarta työssäkäyntivelvoitteen pohjalta. Savitaipale on mukana hallituksensa evästyksen perusteella. Valtuusto tulee tekemään mukana olosta päätöksen ennen määräajan päättymistä. Savitaipaleen intressi tässä asiassa on ennen kaikkea saada näkemyksiä kuntien välisen yhteistyön mahdollisuuksista ja yhteistyön lisäämisestä. Savitaipaleen valtuusto on nykytilanteessa vahvasti sitoutunut itsenäisenä kuntana säilymiseen. Perustuslaissa sanotaan yksiselitteisesti seuraavaa: Suomi jakaantuu kuntiin, joiden hallinnon tulee perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Tämä tarkoittaa yksiselitteisesti sitä, että selvityksen valmistuttua kunnanvaltuusto päättää tulokset nähtyään mihin se johtaa, vai ei mihinkään. Tapio Iso-Mustajärvi kunnanjohtaja, p LEADER -KUULUMISIA Ohjelmakauden viimeisimmät Leader-hankkeet Savitaipaleen kylissä ovat käynnissä. Ensi vuonna kirkonkylällä pelataan jalkapalloa tekonurmella ja remontoidaan Pettilän kyläkeskusta. Rakentamisen ja oman väen viihtymisen ohella kylille tavoitellaan laajempaakin piristysruisketta. Leader jatkuu myös ohjelmakaudella Länsi-Saimaan kehittämisyhdistys ry:n toiminta-alueena ovat jatkossakin Lappeenrannan seudun maaseutualueet. Hakuprosessi on tällä kertaa kaksivaiheinen: Paikalliset kehittämisyhdistykset ovat lähettäneet Leader-strategiansa Maaja metsätalousministeriöön viime kesäkuussa. Toisen vaiheen virallisen haun aikataulu ei ole vielä tiedossa. Se riippuu valmistelutyön etenemisestä EU:ssa ja näyttää siirtyvän vuoden 2014 puolelle. Leader -hankerahoitus saataneen siten valintaprosessien jälkeen käyttöön vasta vuonna Paikallisten asukkaiden sitoutuminen ja yhdistyksen jäsenmäärä ovat hakuprosessissa plussaa! Jäseneksi voi liittyä maksamalla 10 e (henkilöjäsen) tai 20 e (yhteisöt/yritykset) tilille Liitä mukaan yhteystiedot. Maaseutuohjelmarahoituksen ja sen osana Leader -rahoituksen merkitys korostuu tulevaisuudessa, koska muun Euohjelmarahoituksen määrä pienenee aiempaan verrattuna. Ohjelmakausien välistä aikaa voi hyödyntää ideoiden jalostamiseen ja suunnitelmien laatimiseen. Paras tilanne on silloin, kun ohjelmakauden käynnistyessä Leader -toimiston pöydältä lähtee heti pino valmiita hakemuksia eteenpäin. Syksyllä Länsi-Saimaan kehittämisyhdistys on järjestänyt asukkaille asiantuntijakoulutuksia mm. yritys- ja yhteisöverotuksesta sekä kaavoituksesta. Kansainvälisyys Leader-toiminnassa korostuu tulevaisuudessa. Yhdistys on mukana Grundtvig- ja Leonardo-projekteissa, joiden kautta saamme ensi vuonna Lappeenrannan seudulle kansainvälisiä vieraita. Yhteistyökumppanit Skotlannista, Hollannista, Saksasta, Itävallasta ja Puolasta tulevat tutustumaan alueeseemme, maaseudun yhteisöihin, yrityksiin ja palveluihin. Järjestämme kesäkuussa mm. kaikille avoimen asiantuntijaseminaarin alueimagosta sekä alue-ja paikallismarkkinoinnista. Luvassa on mukavia ja varmaan molemmin puolin myös hyödyllisiä kohtaamisia. Terveisin, Sirpa Onttinen, Länsi-Saimaan kehittämisyhdistys ry

3 Pidä sinäkin oma paloharjoitus Paloturvallisuusviikko Paloturvallisuusviikko ja Pohjoismainen palovaroitinpäivä järjestetään toista kertaa Suomessa marraskuun viimeisellä viikolla. Paloturvallisuusviikon teemana ovat tänä vuonna palovaroittimet ja poistuminen. Paloturvallisuusviikon Oma paloharjoitus haastaa koko Suomen kodit, taloyhtiöt, koulut ja oppilaitokset, päiväkodit, työpaikat sekä kauppakeskukset ja ravintolat tekemään paloharjoituksen marraskuussa Paloturvallisuusviikolla. Paloharjoitus kannustaa parantamaan paloturvallisuutta sekä tutustumaan oman kodin tai työpaikan poistumisreitteihin sekä harjoittelemaan poistumista. Valtakunnallinen Paloturvallisuusviikko avataan koko perheen Päivä Paloasemalla tapahtumalla. Tapahtumaa vietetään lauantaina paloasemilla ympäri Suomen myös Savitaipaleen paloasemalla klo Viikko päättyy Pohjoismaiden yhteiseen Pohjolassa piippaa - palovaroitinpäivään Tarkempia tietoja kampanjasta sekä siihen liittyvää materiaalia saa osoitteesta Peijonsuon jäteaseman talviajan aukioloajat muuttuvat marraskuun 2013 alusta alkaen ja asema palvelee jatkossa seuraavasti: Kesällä ( ): ma klo to klo ja la klo Talvella ( ): to klo Haja-asutusalueiden vanhojen talousjätevesijärjestelmien kunnostamisen taka-aikaraja lähestyy uhkaavasti Viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla tapahtuvasta talousjätevesien käsittelystä on annettu VN:n asetus 209, joka velvoittaa kunnostamaan vanhan jätevesijärjestelmän tai rakentamaan uuden jätevesijärjestelmän kiinteistölle, jonka talousjätevesijärjestelmät eivät täytä asetuksen vaatimuksia. Asetuksessa asetettu velvoittava päivämäärä on , johon mennessä jätevesijärjestelmien kunnostaminen tai uudelleen rakentaminen tulee olla tehty. Poikkeuksena ovat kiinteistöjen toimintakuntoiset talousjätevesijärjestelmät, joiden kiinteistöllä vakinaisesti asuva haltija tai haltijat ovat täyttäneet mennessä 68 vuotta. Edellytyksenä poikkeamisen soveltamiselle on, että kiinteistön talousjätevesistä ei aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Haja-asutusalueen talousjätevesien käsittelyyn liittyvät yhteydenotot pyydetään tekemään Savitaipaleen kuntaan tai Lappeenrannan seudun ympäristötoimeen. Savitaipaleen kunnassa asiaan liittyvää neuvontaa antaa rakennustarkastaja Jaakko Nopanen ja Lappeenrannan seudun ympäristötoimessa ympäristötarkastaja Jarmo Karhula. Yhteystiedot: * Jaakko Nopanen p jaakko.nopanen@savitaipale.fi Savitaipaleen kunta, Kirkkotie 6, 5480 Savitaipale * Jarmo Karhula p jarmo.karhula@lappeenranta.fi Lappeenrannan seudun ympäristötoimi, PL 302, Lappeenranta (käyntios. Pohjolankatu 14)

4 TERVEYSASEMA ENNEN JA NYT ENTÄ TULEVAISUUDESSA? Kansanterveyslain tultua voimaan v Suomeen rakennettiin laaja terveyskeskusten verkosto. Huoli väestön terveydestä ja terveyspalveluiden saatavuudesta oli valtion erityisen huomion kohteena. Oman terveyskeskuksen saaminen 35 vuotta sitten Savitaipaleelle paransi oleellisesti kuntalaisten mahdollisuuksia saada terveyden- ja sairaanhoitoa. Käytettävissä oli röntgen, laboratorio, vuodeosasto, fysioterapia, neuvola, hammashoitola ja lääkäreiden ja eri alojen hoitajien vastaanottoja. Potilaskäyntejä oli paljon, koska palveluja pyrittiin tarjoamaan kysynnän mukaan kuutena päivänä viikossa ja terveydenhuoltohenkilöstö sai keskittyä terveydenhuollon tehtäviin juridisen sääntelyn ja tilastoinnin tarpeiden ollessa nykyistä vähäisempiä. Vuosikymmenten kuluessa lähes kaikki on muuttunut. Lääketieteen suomat keinot parantaa vaikeitakin sairauksia ovat kehittyneet huimalla vauhdilla. Suurin osa terveydenhuollon muutoksista onkin tapahtunut hyvään suuntaan, mutta uusiakin ongelmia on tullut. Tietotekniikasta hyötyä ja harmia Tietotekniikka on mahdollistanut tuoreen lääketieteellisen tiedon saamisen lääkärin ja hoitajan ulottuville pienelläkin terveysasemalla ja yhteinen tietojärjestelmä sairaalan kanssa helpottaa tiedon kulkua avoterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Kangertelevat ja katkeilevat yhteydet ja ohjelmien huono käytettävyys hidastavat kuitenkin monella tavalla työntekoa. Yhteyden saaminen terveysasemalle puhelimitse ei myöskään ole aina ollut ongelmatonta eikä tieto ongelman syystä ole välittynyt potilaalle. Terveyskeskuksesta terveysasemaksi mitä seuraavaksi? Enää Savitaipaleella ei ole omaa terveyskeskusta, vain terveysasema, mikä kuuluu Etelä-Karjalan terveyskeskukseen.oman terveysasemamme vahvuutena on ollut pitkäaikainen ja työhönsä ja sen kehittämiseen sitoutunut henkilöstö, jonka näkynä ja toiminta-ajatuksena on ollut palvella kuntalaisia ja tarjota heille tarkoituksenmukaisia terveyspalveluita kulloinkin käytettävissä olevien voimavarojen mukaan. Millaiset nuo voimavarat tulevaisuudessa ovat, jää nähtäväksi ja muiden päätettäväksi. Rahan jakamiseen liittyy aina eettisiä valintoja. Avoterveydenhuollon ydintä ovat terveyden edistäminen, pitkäaikaiset hoitosuhteet, aito kohtaaminen, potilaan terveyshuolen kuunteleminen, potilaan tutkiminen ja asianmukaisen hoidon suuntaaminen oikealle reitille, avoterveydenhuoltoon tai erikoissairaanhoitoon. Perusprosessin hyvä toimivuus tuo aina kustannussäästöjä ilman vahinkoa, kun taas liiallinen hoidon saatavuuden tai saavutettavuuden vaikeuttaminen voi joko aiheuttaa merkittäviä terveyshaittoja tai lisätä hallitsemattomasti erikoissairaanhoidon käyttöä. Leena Saramies TERVEYSASEMAN uusia asioita Terveysasemalla on otettu käyttöön sähköinen ilmoittautuminen. Laite on tuloaulassa. Kaikki lääkärin, hammaslääkärin tai suuhygienistin vastaanotolle tulijat ilmoittautuvat sähköisesti. Laite tunnistaa henkilön KELA-kortin tai ajokortin avulla, joten kortti on hyvä olla mukana. Jos sitä ei ole, voi laitteeseen syöttää itse omat henkilötietonsa. Myös laboratoriossa käytetään KELAkorttia nopeuttamaan asiointia. Hyvis.fi sähköisten palvelujen laajempi käyttöönotto on aikataulusta myöhässä. Tutustua voi jo sivustolla. Jatkossa palvelu tulee mahdollistamaan monipuolisen sähköisen asioinnin terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Voit antaa palautetta toiminnastamme sähköisesti tai aulassa olevaan palautelaatikkoon. Palaute on meille tärkeä kehittämisen työkalu. Eksoten organisaatioita uudistetaan jälleen vuoden 2014 alusta ja jatkossakin muutoksia, joista ei ole vielä tarkempaa tietoa, on odotettavissa, mutta ei kuitenkaan ihan lähiaikoina. Myös valtakunnan tasolla sosiaali- ja terveydenhuollon uudelleen järjestely on vireillä. Vuoden 2014 alusta terveydenhuoltolaki mahdollistaa sen, että potilas voi valita itselleen terveysaseman, millä haluaa asioida, mistä tahansa Suomesta. Potilas voi valita myös erikoissairaanhoitoa antavan julkisin varoin ylläpidetyn sairaalan yhteisymmärryksessä lähettävän lääkärin tai hammaslääkärin kanssa. Poikkeuksena on yliopistosairaala.

5 LÄÄKÄREIDEN VASTAANOTTO Soita aina ensin! Yleisnumero klo 8-16, pe 8-15 Puhelimeen vastaa ammattitaitoinen sairaanhoitaja, jolta voi saada ohjausta omahoitoon ja tilanteen vaatiessa sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanottoajan. Yleisnumeroon voi jättää kohdistamattoman soittopyynnön, jos puhelin on ruuhkautunut eikä hoitaja pysty välittömästi vastaamaan. Kuuntele viesti loppuun asti, jotta numerosi jää varmasti tiedostoon! Puheluihin vastataan mahdollisimman pian, viimeistään kyseisen työpäivän kuluessa. Varsinkin terveysaseman palveluja usein tarvitsevien kannattaa soittaa omahoitajalle sekä päivystys- että muissa asioissa, jolloin asiointi on puolin ja toisin helpompaa ja nopeampaa.. Omahoitajat ALUE 1: Sh Eeva Ukkonen, puh postinumeroiden Välijoki, Solkei, Laksiainen, Pettilä, sekä Savitaipale Savitaipaleentien itäpuolella ja Valtatie 13 eteläpuolella ja Tuohikotintien itäpuolella asuvat Lemi (vain Savitaipaleen kunnan puolella asuvat) ALUE 2: Sh Ilona Hänninen puh postinumeron Heituinlahti, kirkonkylällä Savitaipale Savitaipaleentien länsipuolella ja Valtatie 13 pohjoispuolella ja Tuohikotintien länsipuolella ja Suomenniemi (Savitaipaleen puolella) asuvat Klo 8-9 Päivystysajanvaraukset Klo muut ajanvaraukset, laboratoriovastausten kyselyt ym. Tarkoitus on edelleenkin parantaa VCC-puhelinjärjestelmän toimivuutta niin, että jatkossa myös omahoitajan numeroihin voi jättää soittopyynnön. Päivystysvastaanotto on tarkoitettu potilaille, joiden sairaus on alkanut äkillisesti ja jotka tarvitsevat nopeata kannanottoa sairauden pahenemisen estämiseksi. Sairaanhoitaja voi kirjoittaa äkillisissä infektiotaudeissa, kuten ripulissa ja flunssassa, tarvittaessa sairauslomaa 1-3 (5) pv Lääkäreille sovitut soittopyynnöt ajanvarauksella omahoitajan kautta. Tullessanne lääkärin vastaanotolle, ottakaa mukaan kaikki käytössänne olevat vielä paperiset reseptit ja lääkeluettelo (annosteluohjeet), koska kaikki lääkkeet, esimerkiksi työterveyshuollossa määrätyt, eivät välttämättä näy terveyskeskuksen tietokannassa. Vastaanotolla käydessäsi huolehdi varsinkin käsihygieniastasi. Käsidesinfektio on tärkein infektioiden estossa. Käsidesinfektioainetta on saatavilla jo ulko-ovella. Jos Sinulla on flunssa, voit ottaa myös suusuojuksen odotustilan vasemmalla seinällä olevalta hyllyltä. Vastaanotolta lainattavat apuvälineet: Verenpainemittareita voi lainata 2 viikon ajaksi. Muista palauttaa! Avannepotilaidenhoitovälineiden jakelu: ajanvaraus omahoitajan kautta, perushoitaja Liisa Kilpi. RESEPTIEN UUSINNASTA Sähköinen resepti voidaan uusia joko apteekin kautta tai soittamalla terveysasemalle. Paperiresepti joko apteekin kautta tai toimittamalla terveysasemalle. Reseptiä uusittaessa varmistutaan usein myös potilaan hoitotasapainosta ja arvioidaan kontrollin tarve. Esimerkiksi verenpaineen kotiseurannan tulokset voidaan kirjata ylös. Resepti uusitaan yleensä siinä avohoidon yksikössä, missä potilas on hoidossa MALLU-AUTO Mallu auto kiertää tällä hetkellä Pettilässä ja Kuivasessa. Tarkemmat aikataulut ilmoitetaan lehdissä ja internetsivustolla TERVEYSKESKUSMAKSUT - Lääkärin vastaanotolla 27,50 / kalenterivuosi. Jos asiakas ei suorita vuosimaksua, peritään 13,80 :n käyntimaksu käyntikerroista riippumatta. - Veteraanitunnuksen omaaville ja alle 18- vuotiaille maksuton - Hoitoon liittymätön lääkärintodistus 33,80. Maksuttomista todistuksista on erikseen säädetty. - Ajokorttitodistus 40,90 LABORATORIO * Ajanvarausnumero laboratoriotutkimuksia varten klo 8-15 p Vastauksia voi kysyä omahoitajilta tai diabeteshoitajalta, mikäli terveysasemalta ei ole jo soitettu tai lähetetty kirjettä tai varattu aikaa hoitajalle tai lääkärille

6 RÖNTGEN Savitaipale röntgen ajanvaraus P klo ma-to Röntgen on avoinna Savitaipaleella tiistaisin ja perjantaisin sekä parillisen viikon keskiviikkona - Vastauksia kysytään lääkäriltä puhelinajalla tai omahoitajalta keskimäärin viikon kuluttua, kun lääkäri ja röntgenlääkäri ovat ehtineet katsoa kuvat ja tehdä tarvittaessa jatkosuunnitelman.. MIELENTERVEYSTOIMISTO Esh Eeva-Riitta Sinkko p Puhelinaika ma-pe klo 8-9. Tarvittaessa keskukseen voi jättää soittopyynnön, puhelimeen tekstiviestin tai sähköpostiviestin: eeva-riitta.sinkko@eksote.fi Päihdeasiat: esh Eeva-Riitta Sinkko, ajanvaraus ma-pe klo 8-9. HALLINTOASIAT Ylilääkäri Leena Saramies, puh Osastonhoitaja Toini Sokkanen, puh NEUVOLATOIMINTA * Äitiys- ja perhesuunnitteluneuvola/ lastenneuvola Terveydenhoitaja Pirjo Alaoutinen p Ajanvaraus/ puhelintunti klo Myös tekstiviestit ja viestit vastaajaan. Th Pirjo Alaoutinen toimii myös reumahoitajana Neuvolan perheohjaajana toimii Anu Simpura; yhteydenotot neuvolan kautta. KOULUTERVEYDENHOITO Kouluterveydenhuolto Kouluterveydenhoitaja Johanna Munne on tavattavissa Savitaipaleen koulukeskuksessa ma-pe. Heituinlahden koululla joka kuukauden 1. ja 3. torstai. Kouluterveydenhoito on ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa sisältäen mm. oppilaiden vuosittaiset terveystarkastukset ja terveysneuvontaa. Kouluilla ei ole varsinaista sairasvastaanottoa, sairauksien tutkiminen ja hoito tapahtuu terveysasemalla. Puh johanna.munne@eksote.fi MUU EHKÄISEVÄ TERVEYDENHUOLTO * Verenpaineenmittauksen itsepalvelupiste Terveyskeskuksessa on mahdollisuus mitata itse verenpaine. Paikka on neuvolan käytävän päädyssä (pääovesta vasemmalle). - Tulppa-ryhmä aloittaa, kun ilmoittautuneita on riittävästi. Ryhmä on tarkoitettu valtimotautia sairastaville ja sairastumisriskissä oleville. Omahoitaja ja diabeteshoitaja ottavat ilmoittautumisia vastaan ympäri vuoden. - Painonhallintaryhmä Tiedustelut omahoitajan kautta, ellei ryhmän alkamisesta ole ilmoitettu erikseen Aikuisrokotukset, aikuisten kuulontutkimukset, matkailijoiden terveysneuvonta ja rokotukset sekä yleinen terveysneuvonta: AIKA VARATTAVA etukäteen omahoitajan kautta. Sh/th Tuija Viiru Kausi-influenssa-rokotuksista ilmoitetaan paikallislehdessä. DIABEETIKOT Diabeteshoitaja huolehtii diabeetikoiden hoitosuunnitelman mukaisesta pitkäaikaisseurannasta yhdessä potilaan ja hoitavan lääkärin kanssa. Diabeteshoitaja Marja Lavikka : Vastaanotto ajanvarauksella p Puhelinaika ma-pe klo > puhelinajalla kysytään diabeteshoitajan pyytämien laboratoriokokeiden vastaukset. Diabeetikkojen hoitotarvikejakelu maanantaina klo ja torstaina klo 8-9. TYÖTTÖMIEN TYÖTERVEYSHUOLTO Terveysasema järjestää työttömille lakisääteisiä terveystarkastuksia. Tavoitteena on kartoittaa terveysriskejä ja jäljellä olevaa työkykyä ja etsiä yhdessä asianomaisen kanssa keinoja mahdollisimman hyvän terveydentilan säilyttämiseksi.. Sh/th Tuija Viiru, ajanvaraus omahoitajan kautta MUISTIHOITAJA Muistihoitajan palveluita tarvitsevia pyydetään ottamaan yhteyttä joko Ritva Havoon puh tai vastaanotolle omahoitajaan, yhteystiedot edellä FYSIOTERAPIA Fysioterapian ja apuvälinelainaamon keskitetty ajanvaraus TERVEYSKESKUKSEN LIIKUNTARYHMÄT: Suvannon ryhmät ti 1.10 alkaen: - saliryhmä tasapainoharjoituksia , - allasryhmä ja - ke 2.10 alkaen: allasryhmä , - saliryhmä Myös muita ryhmiä pidetään tarpeen mukaan esimerkiksi alaraajaryhmä ja olkaryhmä.

7 Ryhmäkäyntejä ennen fysioterapeutin arviointi, jossa on tarkoitus testata ja arvioida ryhmäsoveltuvuutta sekä ohjata yksilöllisesti tarvittaessa. Ryhmät loppuvat ti ja ke Ryhmämaksu 22,50 ja yksilökäynti 7,50. Fysioterapian ajanvaraukset vain keskitetystä numerosta Myös apuvälineasioille suositellaan varamaan aika. Apuvälinepalautukset fysioterapian oven taakse niille varatulle paikalle, jätä yhteystietosi! Fysioterapiaan voi hakeutua kaikki ohjausta ja neuvontaa tarvitsevat myös ilman lääkärin lähetettä. Tutustu myös hyvis.fi sivustoille joissa paljon hyvää tietoa eri-ikäisten terveyden hoidosta! Fysioterapeutin alaselkävastaanotto Ajanvaraus lääkäreiden vastaanoton hoitajan kautta tietyt kriteerit täyttäville potilaille, joiden ei ole tarpeen tulla lääkärin vastaanotolle. Tarkoituksena on jo varhaisessa vaiheessa ohjata potilas omatoimiseen kuntoutukseen ja ehkäistä sairauden ja työkyvyttömyyden pitkittymistä. Fysioterapeutit on koulutettu määrittelemään myös lyhytaikaisen sairausloman tarvetta (tavallisesti 1-3 pv, joissakin tapauksissa jopa 5 pv) ja he opastavat myös käsikauppalääkkeiden oikeassa ja mahdollisimman turvallisessa käytössä. Alaselkävastaanotoilla arvioidaan tilanne tapauksesta riippuen 1-3 käynnillä, pitempää ulkopuolista tukea tai hoitoa tarvitsevat neuvotaan jatkossa käyttämään paikkakunnan muuta monipuolista hoito- ja liikuntatarjontaa TERVEYSKESKUKSEN VUODEOSASTO Vuodeosaston puhelinnumerot: * Osastonhoitaja Marja Matilainen p (vuor.vapaalla ) * Vs. osastonhoitaja alkaen Tiina Tuuva p * Hoitajat p * Kanslia, terveyskeskusavustaja p * Potilaat p Vuodeosastolla voi vierailla päiväaikaan lähes rajoituksetta - hoitotoimenpiteiden aikana pyydämme vieraita ystävällisesti odottamaan tapaamista. Vierailija: käytä käsihuuhdetta! Savitaipaleen KOTIHOIDON puhelinnumerokorjauksia: Ikääntyvien palveluopas 2013 / Lemi, Luumäki, Savitaipale sisältää sivulla 11 Savitaipaleen kotihoitokeskuksen alla vääriä puhelinnumeroita. Puh on diabeteshoitaja Marja Lavikan numero, eikä kotisairaanhoidon numero. Kotisairaanhoidon voimassa olevat numerot: 1. sh puh sh puh sh puh puh kotihoidon auto päivisin, Valkaman yöhoitajalla öisin. Palveluohjaaja puh Osastonhoitaja puh Puh Tehostettu palveluasuminen, Valkama SUUN TERVEYDENHUOLTO Suun terveydenhuollon keskitetyn ajanvarauksen numero on (05) , ma-pe klo Hoitoajan peruminen on tehtävä viimeistään edellisenä päivänä: sähköisessä ajanvarauksessa klo mennessä tai puhelimitse klo mennessä. Sähköinen palvelu suun terveydenhuollossa: Hammashoitoaikoja voi peruuttaa tai unohtunutta aikaa voi tiedustella Internetin kautta tai tekstiviestillä ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä. Asiointi Internetissä: hammas.eksote.fi tai kännykän tekstiviestillä. Tekstiviestin lähettäminen: - lähetä viesti numeroon kirjoita viestiin: ESA välilyönti viestisi (nimesi, asia, varattu aika, hammashoitola) - saat viestiisi kuittauksen paluuviestinä - uusi aika tai vastaus tekstiviestinä lähetetään puhelimeesi myöhemmin. Hammaslääkärin arkipäivystys ma-pe omassa hammashoitolassasi. Hammaslääkärin viikonloppupäivystys lauantaisin klo Viikonloppupäivystykseen ei ole ajanvarausta. Lokakuu 2013 Mansikkalan hammashoitolassa Imatralla (Kauppakatu 7) ja marras- ja joulukuussa 2013 keskushammashoitolassa Lappeenrannassa (Pohjolank. 14) Tarkemmat tiedot Länsi-Saimaassa kerran kuussa ja Eksoten kotisivuilla: Palvelut Hammashuolto Jonotilanne hammashoitolassa: Tällä hetkellä meillä ei ole jonoa.

8 Monipuolista nuorisotyötä Savitaipaleella Savitaipaleen Nuorison Tukiyhdistys on tehnyt Savitaipaleella työtä nuorten hyväksi jo vuodesta Vuonna 1998 kunta päätti antaa yhdistyksen järjestettäväksi koko kunnan nuorisotyön. Silloin sovittiin että urheilu- ym. järjestöt tarjoaisivat nuorille erilaisia harrastusmahdollisuuksia ja yhdistys keskittyisi nuorten elämänlaatua tukevaan toimintaan ja tarjoaisi kaikille nuorille turvallisen ja päihteettömän kokoontumispaikan ja mahdollisuuden saada työtä nuorten työpajalta. Vapaaehtoistyö on ollut alusta alkaen tärkeä osa nuorisotyötä ja on edelleen. Vapaaehtoistyö nuorten hyväksi on antanut aikuisille tilaisuuden tutustua nuorten maailmaan ja nuorille aikuisen tuen. Yhdistyksen järjestämää nuorisotyötä tehdään nuorten työpajalla, kaikille nuorille tarkoitetussa nuorisokahvilassa, nuorten vuokra-asuntotoiminnassa, järjestämällä nuorten vanhemmille mahdollisuuden vapaaehtoistoimintaan, etsivän nuorisotyön, erityisnuorisotyön, leirien ja tapahtumien sekä monikulttuurisen toiminnan kautta. Nuorten työpaja tarjoaa vuotiaille, ilman ammattia tai työtä oleville nuorille työkokeilujaksoja tai määräaikaista työtä ja tukea nuoren tavoitteiden saavuttamiseksi. Työpajalla olo tarkoittaa käytännön työn tekemistä ja työelämän vaatimusten ja työyhteisössä olemisen harjoittelua. Työn ohessa saa apua oman koulutuksen suunnitteluun, arjen hallintaan ja työpaikan etsintään. töihin ja olivat leireillä sekä Ei yksin -kerhossa apuohjaajina. Viime kesänä reippaita kesätyöntekijöitä oli 16. Nuorisokahvila Nuorisokahvila/tila on aikuisen valvoma päihteetön ja savuton nuorten kokoontumispaikka. Päävastuuohjaajana toimii nuorio- ja vapaa-ajan ohjaaja Silja Vainikka. Lisäksi paikalla voi olla etsivän nuorisotyön työntekijä tai vapaaehtoisvalvoja. Nuorten käytössä on kaksi tietokonetta, biljardi, pingis, televisio, musiikkilaitteet, bändisoittimet, Xbox 360, erilaisia pelejä sekä kahvio, jossa on myynnissä kahvia, limsaa, pullaa, sämpylää ja muuta pientä purtavaa edulliseen hintaan. Nuorisokahvila on talviaikaan auki tiistaista perjantaihin: tiistaisin klo 14-18, keskiviikkoisin klo 15-20, torstaisin klo ja perjantaisin klo 18-21/23 (klo 23 asti, jos vähintään kaksi valvojaa). Klo 16 jälkeen alaikärajasuositus on 12 vuotta. Tapahtumista, poikkeusaukioloajoista ja muusta tiedotettavasta ilmoitetaan facebookissa (Snty Monitoimikeskus Morova), nettisivuilla ( sekä nuorisotilan ulko-ovessa. Kävijöitä nuorisotilalla on ollut keskimäärin 12 /aukiolopäivä. Tänä syksynä on pidetty jo yksi pizzakurssi, joka toi paikalle yli 30 kävijää. Mopopajatoiminta alkaa syksyllä Yhdistys pyrkii kehittämään toimintaa nuorten tarpeisiin mahdollisuuksiensa ja nuorten toiveiden mukaan. Tänä vuonna uutena toimintana on aloittamassa mopopaja, joka tarjoaa nuorille tilan ja välineitä korjata ja huoltaa omia mopojaan ja pyöriään. Mopopajan perustamiseen yhdistys on saanut tukea Länsi-Saimaan kehittämisyhdistykseltä/ely-keskukselta ja nuorten toimintaan Antti Matikan säätiöltä. Nuorten työpaja Savitaipaleella nuorten työpajalla tehtäviä töitä ovat esimerkiksi kiinteistöjen ulkoalueiden huoltoa, ruohonleikkuuta ja muita pihatöitä, lumitöitä, remonttiapua, polttopuun tekoa ja sekalaisia aputöitä. Työpajalla voi halutessaan osallistua myös puu- ja tekstiilitöihin. Työpajalle nuori tulee te-toimiston tai työvoiman palvelukeskuksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan. Vuosittain nuorten työpajalla on nuorta eripituisia jaksoja. Kesällä työpaja työllistää kunnan kesätyötuen avulla vähintään 10 nuorta. Kesätyöntekijät osallistuivat kaikenlaisiin työpajan Pizzan leivontaa nuorisokahvilassa Suunnitteilla on disko myöhemmin syksyllä sekä mopopajan avajaistilaisuus syyslomalla Esiintymään tulee Halavatun papat. Ensi vuoden alkuun on suunnitteilla ainakin bänditapahtuma ja muuta toimintaa, joista lisätietoa myöhemmin. Vapaaehtoistyö Vapaaehtoistyötä tehdään nuorisokahvilan valvonnassa, aikuisena leireillä ja matkoilla. Vapaaehtoisille järjestetään vuosittain yhteinen tapah-

9 tuma pienen koulutusosion kera. Tämänsyksyisessä tilaisuudessa Piilipuussa klo 18 on keskustelussa mukana koulumme kuraattori Katja Aalto. Ilmoittautumiset mennessä Riikka Kylliäiselle. Vanhat ja uudet vapaaehtoiset ovat tervetulleita. Etsivä nuorisotyö Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tavoitteena on olla läsnä nuorten parissa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin nuoren sitä halutessa. Etsivän nuorisoyön kohderyhmään Savitaipaleella kuuluvat vuotiaat koulunsa keskeyttäneet, ilman opiskelu- tai työpaikkaa olevat tai elämänhallinnassaan tukea tarvitsevat nuoret. Toiminnan lähtökohtana on nuoren kuunteleminen, tukeminen ja neuvonta sekä ohjaus nuoren tarvitsemien palveluiden piiriin, tarvittaessa mukana kulkien. Tavoitteena on on nuoren voimavarojen ja oman paikan löytäminen elämässä. Täksi syksyksi tai ensi kevääksi on suunnitteilla, että etsivä nuorisotyö olisi mukana alan opiskelijan opinnäytetyössä, jossa nuoria osallistuisi voimaannuttavaan valokuvaukseen. Leirit, kerhot, kesätyö nuorille Nuorisontukiyhdistys osallistuu vuosittain varhaisnuorten leirien järjestämiseen yhdessä Savitaipaleen seurakunnan kanssa palkkaamalla leireille nuoria kesätyöntekijöitä apuohjaajiksi. Kaikkiaan yhdistys palkkasi kesällä 2013 yhteensä 16 nuorta 2-6 viikoksi leiri- ja kerho-ohjaustehtäviin sekä työpajatöihin. Yhdistyksellä on Lapissa oma leirimökki, jota käytetään leiritoimintaan ym. Vapaaehtoiset sekä yhteistyökumppanit ja muut voivat vuokrata mökkiä. Ei yksin kotona kerho Kesäkuussa järjestettiin monitoimikeskus Morovassa toisen kerran Ei yksin kotona -kerho vuotiaille lapsille. Tavoitteena on koulun lomien alkaessa tarjota turvallinen paikka lapsille, jotka vanhempien työssä ollessa tarvitsevat paikan ja toimintaa. Kerhossa pelailtiin, leikittiin, luettiin, soiteltiin, leivottiin, askarreltiin ja retkeiltiin. Kerhossa toimi vastaavan ohjaajan lisäksi nuoria kesätyöntekijöitä apuohjaajina. Nuorten vuokra-asunnot Yhdistyksellä on 11 vuokra-asuntoa vuotiaille. Asunnot ovat 33,5 ja 40 -neliöisiä ja niihin on jatkuva haku siten että hakija voi jäädä asuntojonoon. Monikulttuurinen toimintaan Yhdistys on järjestänyt vuosien varrella useita yhdistettyjä työharjoittelu- ja kulttuurimatkoja nuorille sekä lähialueelle että kauemmas. Tavoitteena on jatkaa toimintaa edelleen. Savitaipaleen Nuorison Tuki ry Monitoimikeskus Morova Hallitie 3, Savitaipale Toimisto puh Sähköposti snty.morova(at)pp.inet.fi Facebook: Snty Monitoimikeskus Morova Leena Hyvärinen, kehittämissuunnittelija Etsivä nuorisotyö, puh Sähköposti nuorisontuki.leena(at)pp.inet.fi Riikka Kylliäinen, projektityöntekijä Etsivä nuorisotyö, puh Sähköposti nuorisontuki.riikka(at)pp.inet.fi Facebookissa: Riikka Etsivä nuorisotyö Savitaipale Nuorisotila, Silja Vainikka, nuorio-ohjaaja puh tai Riikan tai Leenan puhelin Syksyn toimintaa nuorille -kysele, vieläkö mukaan mahtuu! Savitaipaleen Tennisseuran Junnuvalmennusryhmät: syyskausi sekä kevätkausi Ikäryhmä 8-18 v. Ohjatut ryhmät: minitennis 5-8 v; harrasteryhmä, tehovalmennus ja kilpavalmennus. Lisätiedot ja hinnat p sekä Shukokai Karate kurssi Kirkonkylän koulun salissa ma ja ke Sopii niin lapsille kuin aikuisillekin. Lisätietoja: p Järj. Suomen Shukokai Karate Liitto ry StU:n Salibandykerho v syntyneille tytöille ja pojille ke klo liikuntahallissa js syntyneille perjantaina klo Savitaipaleen palokunnan nuoriso-osaston uusi varhaisnuorten ryhmä aloitti paloasemalla klo 18. Kaikki kiinnostuneet ja halukkaat mukaan (ei alle kouluikäisille)! Savitaipaleen Naisvoimistelijoilla mm. ma klo Sporttibic, ti klo Tanssiteemat, to Jumppakoulu 6-9 v. ym. Ks. Savitaipaleen Samoilijoiden partiotoiminta käynnistyi syksyllä- tule mukaan toimintaan ja kysy lisää: Ilse Aalto p Suvannossa mm. Koko perheen vesileikkikoulu tiistaisin klo P Savitaipaleen Musiikkikoulu, p Savitaipaleen lasten ja nuorten kuvataidekoulu: kuvispajat, perusopetusta ja syventävän opetuksen ryhmä 5-16 vuotiaille. Lisätiedot Paula Kouki, p tai p.a.k.osalla@gmail.com.

10 SIRKUSTYÖPAJAT lauantaina Kirkonkylän koulun salissa: Hei aikuinen/isovanhempi oletko aina halunnut sirkustella? - Ota mukaan omat tai kummilapset tms. nyt pääset sinäkin kokeilemaan sirkustaitojasi yhdessä lapsen kanssa perhesirkustyöpajassa! Klo Perhesirkustyöpaja: Perhesirkustyöpajaan mahtuu maks. 20 perhettä: aikuisen mukana voi olla 1-2 lasta, iältään 4-12 vuotta. Perhesirkustyöpaja aloitetaan yhdessä leikkien ja lämmitellen. Pajassa harjoitellaan akrobatia- ja tasapainoilutaitoja sekä jongleeraustaidoista tärkeimpiä eli heittämistä ja kiinniottamaista. Jokainen pääsee kokeilemaan sirkusvälineitä ja harjoitukset tehdään niin, että harjoittelua voi jatkaa turvallisesti yhdessä myös kotona. Varaa mukaan sisäliikuntaan sopivat vaatteet ja ota mukaan myös juomapullo. Sirkusvälineet tulevat Taidekoulu Estradilta. Ohjaajina Taidekoulu Estradin sirkuslinjan opettaja Petra Mäki- Neuvonen ja ohjaaja Heidi Nurkka.Työpajan hinta 10 /perhe (aik+1-2 lasta). Perhesirkuspajan järjestää kulttuuritoimisto, tiedustelut ja ilmoittautumiset viimeistään p /Helena Hjerppe tai helena.hjerppeavitaipale.fi. Maksu kerätään paikan päällä. Kuvataidekoulun oppilailla on omat ryhmäpajat: klo (5-7 vuotiaat) ja klo (8-16 vuotiaat). Tiedustelut: Paula Kouki, p tai p.a.k.osalla@gmail.com - > Jos innostut aamun pajoista, voit jatkaa perhesirkustyöpajassa! Sapassi Savitaipaleella ensi kesänä 20. kerran ! Mitä ohjelmaa sinun yhdistykseesi tai ryhmäsi järjestää tulevan kesän Sapassiin? Tulossa mm. * Hakamäki PIKNIK klo 16 alkaen * jalkapallotapahtuma Kerro ideasi/varaa tapahtumapäiväsi kulttuuritoimistosta: helena.hjerppe@savitaipale.fi tai p Savitaipaleen kirjasto liittyi Heili -kirjastokimppaan: Kirjasto on suljettu Heili-kimpassa ovat mukana Savitaipaleen lisäksi seuraavat kirjastot: Imatra, Lappeenranta, Lemi, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti ja Taipalsaari. Uusi, koko kimpan yhteinen kirjastojärjestelmä otetaan käyttöön joulukuussa. Järjestelmänvaihdoksen vuoksi Savitaipaleen kirjasto on kiinni Kiinnioloajalle ei tule eräpäiviä. Lokakuun lainoille tulee normaalia pidemmät laina-ajat. (Huom! Muista palauttaa tai uusia jo lainassa oleva aineistosi ennen marraskuun alkua!) Aineistoa voi palauttaa palautusluukkuun myös kirjaston ollessa kiinni. (Huom! Palautukset käsitellään vasta 4.12.) Verkkokirjasto ei ole käytössä kiinnioloaikana. Lainoja ei voi uusia eikä tehdä varauksia. Kirjastokortit vaihdetaan avaamisen jälkeen uusiin Heili-kortteihin. * Varaa ensimmäiselle kirjastokäynnille mukaan henkilöllisyystodistus! Ensimmäinen kortti on ilmainen. Kortilla voi lainata kaikista kimpan kirjastoista. * Aineiston saa palauttaa mihin tahansa kimpan kirjastoon. Kirjastojen käyttösäännöt ja maksut yhtenäistetään. Heili-kimpan kirjastojen maksut ( alkaen) * Myöhästymismaksu 0,20 /vuorokausi/laina, enintään 6,00 /laina. Myöhästymismaksu peritään kaikilta kalenteripäiviltä, myös juhlapyhät mukaan lukien. * Lasten aineistot pidetään kokonaan myöhästymismaksuttomina. * Ei sakottomia päiviä. * Varausmaksu 1,00, ei lastenaineistosta. * Huomautusmaksu 0,50 /huomautus, peritään myös lastenaineistosta. * Laskutuslisä 5,00 /lasku, peritään myös lastenaineistosta. * Kirjastokortin uusiminen 2. Savitaipaleen kunnankirjasto, Keskustie 2 (PL 22), SAVITAIPALE p / asiakaspalvelu p / kirjastotoimenjohtaja Tiina Toivanen, sähköposti: kirjasto@savitaipale.fi PS: Katso tapahtumakalenterista kierrätyskirjapäivä tule myymään ja ostamaan!

11 Kansalaisopistossa loka-marraskuussa alkavia kursseja: IKIPIPARKAKKU- JA JOULULAHJAKURSSI pe klo 17 Kirkonkulman keramiikkapajalla. KOKEILE KERAMIIKKAA la klo Kirkonkulman keramiikkapajalla. PARITANSSIKURSSI la klo Kirkonkylän koulun salissa. TIETOTEKNIIKAN JATKOKURSSI ti klo Koulukeskuksen ATK-luokassa 233. HUOPATUOTTEITA PUKINKONTTIIN to klo Koulukeskuksen tekstiililuokassa 234. POSLIININMAALAUKSEN VIIKONLOPPU- KURSSI uusi aika la klo 9.00 Heituinlahden koululla. KÄSITYÖKURSSI la klo Koulukeskuksen tekstiililuokassa 234. UUSIA LEIVONTAKURSSEJA MINTTUSUKLAAHYYDYKE- KAKKU JA PURSOTUS- SEKÄ SPRITSAUSMARATONI ti klo ja ke klo Kurssilla valmistetaan hyydykekakku käyttämällä reunakalvoa apuna koristelussa. Lisäksi opetellaan pikeerin valmistus ja opetellaan käyttämään sitä kakkujen ja pipareiden koristeluun. Opetellaan myös kuumamarengin valmistus ja tehdään marenkivoikreemi. Harjoitellaan erilaisia pursotustyylejä mm. kaksiväripursotuksia. Opettajana kondiittori Tanja Ahonen. Ilmoittaudu kurssille mennessä. SUKLAARASIOITA JA PIPARILYHTYJÄ ti klo ja ke klo Kurssilla valmistetaan kaulittava suklaamassa ja tehdään siitä suklaarasioita. Piparitaikinasta taiotaan kauniita kynttilälyhtyjä joulupöytään ja tutustutaan kondiittorin sokerin käyttöön piparileivonnassa. Valmistetaan pikeeriä pipareiden koristeluun ja värjätään sitä pastaväreillä. Kurssille mukaan 500 g valmista piparitaikinaa ja kakkukupu, jotta saat kuljetettua luomukset ehjinä kotiin. Opettajana kondiittori Tanja Ahonen. Ilmoittaudu kurssille mennessä. Tarkempaa tietoa kursseista saat nettisivuiltamme Lisätietoja ja ilmoittautuminen kursseille p UUSIA KASVOJA kunnantuvalla ja koululla Sivistystoimen ja kansalaisopiston palvelusihteerinä aloitti elokuun puolesta välistä alkaen tradenomi Hanna Nokkala. Hän työskentelee sekä kunnantalolla (Kirkkotie 6) että Europaeuksen koululla (Koulutie 7). Hannan tavoittaa sähköpostitse: hanna.nokkala@savitaipale.fi tai puhelimitse Savitaipaleen koulukeskus aloitti syksyllä kokonaan valmiissa kiinteistössä. Elokuun lopulla vietettiin isojen pihalle valmistuneen lähiliikuntapaikan avajaisia. Käyttö on ollut vilkasta sekä kouluaikana että myös sen jälkeen. Lähiliikuntapaikka on avoin kaikille käyttäjille niin lapsille, aikuisille kuin vanhemmallekin väelle. Koulukeskuksessa toimii Europaeuksen koulu (peruskoulun luokat 1-9), Savitaipaleen lukio ja Savitaipaleen kansalaisopiston toimistot. Iltaisin koulukeskuksessa on runsaasti kansalaisopiston kursseja. Savitaipaleen musiikkikoulu toimii myös koulukeskuksen tiloissa. Tilat ovat myös kohtuulliseen hintaan muiden käyttäjien vuokrattavissa. Loppusyksyn ja alkukevään tapahtumia Syysloma Koululaiskonsertti esi- ja peruskoululaisille SiCi&Boogie Brothers /kulttuuritoimisto jakso päättyy Ysit TET:ssä Kasien jatkokoulutukseen valmentava vanhempainilta AHAA-teatteri yläkoululaisille ja lukiolaisille Katso päin yhteistyössä kulttuuritoimiston kanssa Lukion kakkoset ja abit Studiamessuilla Helsingissä Itsenäisyyspäivävapaa Lukion kulttuurimatkatyöpäivän korvaava vapaapäivä Syyslukukausi päättyy - koulujen joulujuhlat Kevätlukukausi 7.1. Kevätlukukausi alkaa Ysien yhteishakuvanhenpainilta Kodin ja koulun päivä Koko lukion vanhempainilta YO-kuuntelut/tekstitaito Penkkarit Vanhojen päivä jakso päättyy Valinnaisainevanhempainilta Luistelutapahtuma/talvitapahtuma Talviloma

12 Liikuntatoimen kuulumisia Liikkuvasta Koulusta Savitaipaleen Liikuttaviksi Kouluiksi Valtakunnallinen Liikkuva Koulu -hanke on päättynyt keväällä 2012 ja muuttunut Liikkuva Koulu -ohjelmaksi. Tähän ohjelmaan on valittu uudet koulut eri puolilta Suomea. Savitaipaleen hanke jatkuu Liikuttavat Koulut -nimisenä ja tähän on saatu ELY-keskukselta valtionapua lukuvuodelle Liikuttavia Kouluja ovat Heituinlahden koulu sekä Europaeuksen koulu. Tämän lukuvuoden keskeinen tavoite on vakiinnuttaa kouluissamme kolmen hankevuoden aikana hyviksi koetut käytänteet sekä tiedottaa Liikkuva Koulu hankkeen tuloksista. Tavoite 1. Jokainen oppilas liikkuu vähintään tunnin jokaisena koulupäivänä. 2. Kouluihin vakiintuu fyysisesti aktiivinen ja oppilaiden mielipiteet huomioon ottava toimintakulttuuri. 3. Oppilas kokee itsensä tärkeäksi kouluyhteisön jäseneksi, jonka mielipidettä kuunnellaan ja arvostetaan. Liikuttavat Koulut -käytänteitä lukuvuonna Oman hyvinvoinnin kerho Liikuntaa harrastamattomille oppilaille on koulussamme kehitetty oma kustukerho. Näitä oppilaita kutsutaan kirjeitse "oman hyvinvoinnin kerhoon". Koulussa toimii sekä tyttöjen että poikien hyvinvointikerho. Suurin pudottaja" -kisa Kestävyysliikuntaan motivoiva kisa, jossa jokaisella oppilaalla on mahdollisuus vaikuttaa luokan tulokseen. Lukuvuoden Suurin Pudottaja -kisan lenkkinä suoritetaan melko tasaisessa maastossa kulkeva ns. Selkäkankaan 7,8 km:n lenkki. Liikuntaolosuhteet Liikuntaolosuhteita on parannettu mm. hankkimalla kolme ulkopingispöytää, rakentamalla koulun alakerran väestösuojaan taukoliikuntatila (mm. pingispöytä, biljardi, XBOX kinetic pelikonsoli) Merkittävin parannus olosuhteisiin on kuitenkin koulun uusi lähiliikuntapaikka, joka mahdollistaa aktiivisen välituntiliikunnan Liikuntavälitunnit Maanantaista torstaihin klo pitkällä välitunnilla oppilaalla on mahdollisuus pelata ja liikkua lähiliikuntapaikan alueilla. Lähiliikuntapaikka on käytössä niin pitkälle syksyyn ja talveen kuin mahdollista. Lumisimpana ja kylmimpänä aikana otetaan liikuntatalo välituntikäyttöön. Välitunteja ohjaa 2-3 hengen välkkäriliikuttajien ryhmä. Lajeina on nopeasti toimen pantavat pelit, mm. pehmopallosota, norsupallo, salibandy ja ohjattu jumppa. Oppilaat suunnittelevat ja vetävät nämä välitunnit. Europaeuksen koulun lisäksi myös Heituinlahden alakoululla toimii välkkäriliikuttajatoiminta. Koulutetut 5. ja 6. -luokan oppilaat ohjaavat nuorempien oppilaiden välituntiliikuntaa. Uusia välkkäriliikuttajia on koulutettu syksyllä Näiden toimintojen lisäksi koulun oppilaat osallistuvat lukuisiin kilpailuihin ja tempauksiin, mm. salibandyturnauksiin Taipalsaarella, Lemillä ja Savitaipalella, välituntimaratoniin sekä KLL:n viestihiihtokisaan Lappeenrannassa ja alakoulun Hese-yleisurheilukisaan, valtakunnalliseen yläkoulujen Taisto-kisaan, Miljoona koppia - välituntitempaukseen, Liikuntaseikkailuun maapallon ympäri sekä alakoulujen leikkimielisiin olympialaisiin. Lähiliikuntapaikka Savitaipaleen yhtenäiskoulun lähiliikuntapaikka on valmistunut ja kaikkien ja kaikenikäisten käytettävissä. Vihkiäiset pidettiin Alueelle rakennetaan vielä syksyn aikana pieni varastorakennus koulun liikuntavälineiden säilytykseen. Varaston katoksen suojissa voi myös pelata pingistä. Pelialueet, kuten monitoimiareena ja salibandykaukalo onkin jo kiitettävästi otettu käyttöön. Iltaisin ja viikonloppuisin paikalla on nuorisoa pelaamassa ja viihtymässä keskenään. Peliareenoiden lisäksi liikuntapaikalla voi pelata beachvolleyta, koripalloa ja pöytätennistä sekä keinua erilaisissa keinuissa. Lisäksi iäkkäämmille ihmisille on oma kuntoilu- ja tasapainoalue. Lähiliikuntapaikka on arkipäivisin pääsääntöisesti koululaisten välitunti- ja liikuntatuntikäytössä. Toki esim. yksittäisiä lapsiperheitä ja ohjattuja senioriryhmiä mahtuu liikuntapaikalle koulupäivänkin aikana. Iltaisin ja viikonloppuisin alue on vapaasti kaikkien käytettävissä. Pelivälineet täytyy tuoda itse mukanaan. Alueen liikuntapaikat: koripallokenttä * salibandykaukalo * monitoimikaukalo * beachvolleykenttä * parkouralue * Senior Sport * ulkokuntolaitealue*keinualue

13 Matkaluistelua Savitaipaleella Ensi talven retkiluistelutapahtuma Kuolimon matkaluisteluradalla pidetään Talvinen luisteluelämys luonnonjäälle auratulla matkaluisteluradalla on ollut mahdollista Savitaipaleella jo vuodesta Savitaipaleen Urheilijat ry:n luistelujaosto on organisoinut yhdessä savitaipalelaisten yhdistysten ja seurojen kanssa Kuolimolle tapahtuman, joka on noussut yhdeksi talvimatkailun kärkitapahtumaksi maakunnassa. Luisteluelämys ei rajoitu pelkästään viikonlopun tapahtumaan, vaan rataa pidetään luistelukunnossa koko lopputalven niin pitkään kuin mahdollista. SUVANNON JÄRJESTÄMÄT LIIKUNTARYHMÄT SYKSY 2013 Liikuntasaliryhmät: MA Seniori-ikäisten salijumppa KE Kuntojumppa KE Zumba TO Tanssillinen jumppa Uimahalliryhmät: MA Syväallasvesijuoksu Ohjattu juoksu KE Seniori-ikäisten allas KE Tules-allas (tuki- ja liikuntaelin) TO Syväallasvesijuoksu, ohjattu juoksu LA Vauvauinti TI Koko perheen vesileikkikoulu Ilmoittautumiset ja lisätietoa ryhmistä fysioterapeuteilta Erjalta p. (05) tai Annastiinalta p. (05) ; fysioterapia@toimintakeskus-suvanto.fi Kuolimon ja nieriän suojelu on noussut tärkeäksi keskustelunaiheeksi kunnassa. Sen vuoksi ensi kevään luistelutapahtumaan suunnitellaan yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa järven ja sen kalakannan suojeluun liittyviä teemoja työnimellä: Nieriäluistelu Tapahtuman ja luisteluradan nettisivut: Hyppää linjurin kyytiin! Kunnan tilausliikenteenä kilpailuttama linja-autovuoro kulkee koulupäivinä Heituinlahden suunnalla. Tätä vuoroa voivat käyttää myös muut kuntalaiset maksamalla normaalin linja-autolipun. Aikataulu ajalla koulupäivinä: Reiponen 7.35 Savitaipale 15.00, Elomäentie x Säänjärvi x Torniontie x Heituinlahti Lämpösentie x Purtoismäki x Hämäläisentie x Simola x Hämäläinen th x Laari x Laari x Hämäläinen thx Simola x Hämäläisentiex Purtoismäki x Lämpösentie x Heituinlahti 8.20 Torniontie x Säänjärvi x Elomäentie x Savitaipale 8.50 Reiponen UIMAHALLIN YLEISÖVUOROT: ma, pe klo ti, to klo ke klo la klo Lippujen hinnat: aikuiset lapset alle 12v. Kertalippu 4,50 2,50 Sarjalippu (10) Perhelippu 2 aikuista+2 lasta 12 Ryhmälippu 1 ½ h 100 Lapset alle 5v. ilmaiseksi. Alle kouluikäiset vanhempien seurassa. Lisätiedot ja varaukset fysioterapiasta p tai fysioterapia@toimintakeskus-suvanto.fi Huom! VESIDISKO uimahallissa lauantaina klo Kaikille uimataitoisille lapsille ja nuorille! Tule mukaan!

14 Voimaa vanhuuteen Savitaipaleella Liikunta on meidän kaikkien yhteinen asia - iästä ja kunnosta riippumatta! Savitaipaleen kunta on päässyt mukaan Voimaa vanhuuteen terveysliikuntaohjelmaan. Se on alkanut kunnassamme jo vuonna Valtakunnallisen Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelman päämääränä on edistää kotona asuvien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) itsenäistä selviytymistä ja elämänlaatua terveysliikunnan avulla. Toimintakyvyn heikkoudella tarkoitetaan tässä esimerkiksi ennakoivia liikkumisongelmia, alkavia muistisairauksia tai lievää masennusta, jotka voivat johtaa liikkumisen rajoittumiseen ja avun tarpeen lisääntymiseen. Terveysliikunta on osoitettu tehokkaaksi ja edulliseksi tavaksi edistää iäkkäiden ihmisten hyvinvointia laaja-alaisesti. Savitaipaleella koulutettiin viime syksyn ja alkutalven aikana joukko VertaisVetureita, jotka tahoillaan ohjaavat ryhmiä hyödyntäen koulutuksessa saamaansa tietoa. Tällaisia ryhmiä kokoontuu esimerkiksi Liikuntatalon kuntosalilla tiistaina ja torstaina klo Vetäjänä toimii Arja Pylkkö ja apuohjaajina on VertaisVetureita. Jos kiinnostuit ryhmistä ja jalkavoimasi kaipaavat parannusta, ole yhteydessä Arjaan p Kaikille halukkaille on tarjolla koulutusta, joten tyhjin käsin ei tarvitse hommaan alkaa. Toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen eikä sitouta sinua mihinkään. Järjestämme muutaman kerran vuodessa tapaamisia, joissa kertaamme asioita ja vaihdamme kuulumisia. Jos olet kiinnostunut vertaisohjaajaksi ryhtymisestä, ota yhteys Anna Karppiseen, p Lisätietoa Voimaa vanhuuteen ohjelmasta myös internetissä: Savitaipaleen vanhusneuvosto Jäsen - varajäsen Mikko Kouvo, pj. - Pekka Hatakka (Pj. puh , kouvo.mikko@gmail.com) Jussi Siltamaa - Riitta Kylliäinen Esko Simonen - Raimo Helikoski Liisa Koistinen - Alli Kauppi Jenny Lyijynen - Taru Vartiainen Tuula Jäkälä - Tuula Kauppi Paavo Kallio - Karoliina Laari Tiina Kaita - Marita Kemppi Marja Hjerppe - Pirjo Heinikainen Kristiina Pihlajamäki, sihteeri (siht.p , kristiina.pihlajamaki@luumaki.fi) Keskeisiä käsiteltäviä asioita tällä hetkellä ovat esim. uuden vanhuspalvelulain tuomat muutokset sekä mahdollisesti alkava hanke, jonka tarkoituksena on kysyä ikä-ihmisiltä itseltään heidän toiveitaan, liittyen esim. kunnan palveluihin ja kulkumahdollisuuksiin. Vertais Veturit testasivat koulukeskuksen liikuntapaikan. Tunnelmia viime syksyn kuntosaliryhmästä (Kuva: Anna Karppinen) Voimaa vanhuuteen -ohjelman avulla sinun on savitaipalelaisena mahdollisuus osallistua esimerkiksi ryhtymällä vertaiseksi ulkoiluun tai vertaisohjaajaksi esimerkiksi kuntosalille.

15 TAPAHTUMAKALENTERI 2013 Savitaipale - Katso ajankohtaiset tiedot: LOKAKUU Lastentapahtuma koulukeskuksessa: Tatun ja Patun Suomi Linnateatterin lastennäytelmä koulukeskuksen auditoriossa klo Liput 6. Järj. kulttuuritoimisto. Klo MLL:n lastentarvikekirppis ja arvontaa. Puffetti ja ratsastusta Jaska-aasilla! p Länis-Saimaan kehittämisyhdistyksen järjestämä maksatuskoulutus klo 17 kunnantalolla Maaseutuväen kirkkopyhä ja kiitospäivä syksyn sadosta. Messu klo10 ja kirkkokahvit Klo 8 alkaen Hautausmaiden siivoustalkoot Klo Reilu kahvitauko seurakuntakodissa, arvontaa Lasten elokuvat Kivikoulun esikoulun sali klo 10. Vapaa pääsy, järj. kultt.tsto 25.10, Kansallisten Senioreiden teatteriretki Mikkeliin, klo 13 näytökseen Vadelmavenepakolainen. Ilm. Marjatalle p to mennessä Klo Perhesirkustyöpaja Kirkonkylän koulun salissa: maks. 20 perhettä. Aikuisen mukana voi olla 1-2 lasta, iältään 4-12 vuotta. Pajassa harjoitellaan akrobatia- ja tasapainoilutaitoja sekä jongleeraustaidoista tärkeimpiä eli heittämistä ja kiinniottamista. Jokainen pääsee kokeilemaan sirkusvälineitä ja harjoitukset tehdään niin, että harjoittelua voi jatkaa turvallisesti yhdessä myös kotona. Varaa mukaan sisäliikuntaan sopivat vaatteet ja ota mukaan myös juomapullo. Sirkusvälineet tulevat Taidekoulu Estradilta. Ohjaajina Taidekoulu Estradin sirkuslinjan opettaja Petra Mäki-Neuvonen ja ohjaaja Heidi Nurkka. Työpajan hinta 10 /perhe (aik+1-2 lasta). Perhesirkuspajan järjestää kulttuuritoimisto, tiedustelut ja ilmoittautumiset viimeistään p /Helena Hjerppe tai helena.hjerppeavitaipale.fi. Maksu kerätään paikan päällä. Kuvataidekoulun oppilailla on omat ryhmäpajat: klo (5-7 vuotiaat) ja klo (8-16 vuotiaat). Tiedustelut: Paula Kouki, p tai p.a.k.osalla@gmail.com Retki Helsinkiin ja/tai Vantaan Ikeaan (tai esim. Messukeskuksen Kirja- ja musiikkimessuille). Auto lähtee Sahramin edestä klo 7.00 ja palaa n, klo 21. Ajamme Heituinlahden kautta. Hinta 30. Kysy vapaita paikkoja Taina/p Modern Nordic Walking kurssi klo liikuntakeskuksen ketnällä. Opi sauvakävelyn tekniikka ja saat lisää tehoa liikkumiseen sekä vältyt ikäviltä vammoilta. Kurssihinta 40 menee 4AjaB luokkien leirikoulurahastoon. Kurssin ohjaajana Taina Valsi, p Klo 18 Matkavirsiä -konsertti kirkossa, Esa Ruuttunen, laulu. Ohjelma 10 e SiCi & The Boogie Brothers koululaiskonsertti peruskoululaisille ja eskareille, klo 9-12, kolme konserttia. Järj. kulttuuritoimisto Klo 18 Rippikoulun aloitus seurakuntakodissa. Lisätiedot p MARRASKUU Pyhäinpäivän messu klo 10 ja muistoilta klo 18 kirkossa Klo 16 Esitelmä- ja keskustelutilaisuus seurakuntakodissa: Mikko Katila (syntymästä 150v), virsirunoilija, kirkonrakentaja ja myrskyajan seurakuntapappi. Kahvitarjoilu ja kanttori Mikko Kallion läksiäiset. Virsimessu klo 18 kirkossa Soppa ja soitto torstaituvassa klo Isänpäivän Method Putkisto kurssi klo MP kurssi isille ja isoisille: Kehon liikkuvuuden parantaminen syvävenytyksillä ja syvien ryhtiä ylläpitävien lihasten vahvistaminen. Hinta- ym. tiedot Taina Valsi p METKAT viikot Etelä-Karjalassa Lasten elokuvat Kivikoulun esikoulun sali klo 10. Vapaa pääsy, järj. kultt.tsto Nuorten Retki Maata Näkyvissä festareille Turkuun. Tiedustelut ja ilmoittautuminen Saaralle viimeistään ke mennessä, p , saara.mrcela@evl.fi Vesidisko uimataitoisille lapsille ja nuorille klo Suvannon uimahallissa Marrasmarkkinat Partakoskella, Veikkolan kotieläinpihalla, Uusi-Kärnäntie 79. Tule talkooporukkaan tai myymään omia tuotteitasi! Ota yhteys Heliin p tai heli.karna@gmail.com. Poro, pörrökarvaisia villasikoja, kaneja sun muita kavereita! Välijoen maa- ja kotitalousnaisten järjestämä kaikille avoin retki Kädentaitomessuille Tampereelle. Lähtö torilta klo 7, Monola Ilmoittautumiset klo viimeistään Kaijalle. Matkan hinta 35, sis. pääsylipun Kansanlähetyksen päivät: su klo 10 messu kirkossa ja kirkkokahvit+lähetystilaisuus srkkodissa.ma klo 18 raamattutunti, kahvi- ja iltatilaisuus seurakuntakodissa Ahaa teatterin esitys yläkoululle ja lukiolle liikuntatalossa. Kulttuuritoimisto ja koulu

16 R - Itella Oyj. Julkinen tiedote, jaetaan kaikkiin Savitaipaleen talouksiin. Lähettäjä: Savitaipaleen kunta, Kirkkotie 6, Savitaipale. P Keskustien kulmalla tapahtuu 23.11: Method-Putkisto salin avoimet ovet klo Keskustie 1. Tutustu saliin; paikalla myös fysioterapeutti, osteopaatti, homeopaatti sekä Aloe Vera myyjä. 6.luokan oppilaiden puffetti. Kahvin ja herkkujen lisäksi villasukkien ja ulkoroihujen myyntiä sekä leivonnaisia kotiin ostettavaksi. P Kierrätyskirjapäivä kirjastossa ja muuta ohjelmaa! Keskustie 2 klo Tule kirjastoon myymään omat kirjasi, jotka haluat kiertoon myyntipöytiä n kpl (maksuton). Kirjasto on suljettu ohjelmistouudistuksen vuoksi, joten nyt voit lukea kuukauden aikakauslehdet ja viimeisen viikon sanomalehdet! Lainaus ei onnistu, mutta voit palauttaa kirjoja ja tutustua uusiin kirjastokortteihin sekä saada tietoa uusista kirjastotuulista! Pientä ohjelmaa myös lapsille! Tied.p Päivä Paloasemalla klo Tutustu paloautoihin ja toimintarasteihin ym. Savitaipaleen paloasemalla, Kievarintie 2. P Sanan ja kiitoslaulujen ilta klo 18 kirkossa Lasten joulutempaus klo Koulukeskuksessa. Jouluaskartelua, piparien paistoa ym. touhupisteitä. Järj. kulttuuritoimisto ja tukioppilaskerho. Joulupassi, jolla pääsee kaikkiin työpajoihin (aikuiset ilmaiseksi). Klo Nukketeatteri PikkuKulkurin näytelmä Siilin joulu. Joulunäytelmälippu 2 kaikilta. (järj. kultt.tsto) Lähetysmyyjäiset klo seurakuntakodissa. JOULUKUU Joulun avaus klo 12-17: Pitäjäntuvan, Tuliniekan ja Kirkonkylän kulman käsityöläisten tapahtuma tarjoaa taontanäytöksen, joulukoristeiden tekoa, tonttuja, käsityötarvikkeita ja uusia tuotteita joulupukin konttiin. Pientä purtavaa, onnenpyörä ym. Tule tunnelmaan! Tule laulamaan Hoosiannaa: adventin perhejumalanpalvelus kirkossa klo Soppa ja soitto torstaituvassa klo Vanhusten adventtihartaus kirkossa klo 10; puurot ja kahvit seurakuntakodissa Itsenäisyysjuhla koulukeskuksessa Joulukonsertti klo 18 kirkossa: Marko ja Jaana Lundberg Lasten elokuvat Kivikoulun esikoulun sali klo 10. Vapaa pääsy, järj. kultt.tsto Lasten joululaulelot kirkossa klo Nuorten adventtivalvojaiset ja joulujuhla klo17 alk. seurakuntakodissa Välijoen kyläläisten yhteiset pikkujoulut Männistössä. valijoki@gmail.com Kauneimmat joululaulut kirkossa klo Päivähoitoväen jouluhartaus kirkossa to klo Erätuli -tapahtuma Savitaipaleen liikuntatalon maastossa.järj.nuorten Eräakatemia Klo 14 Jouluaaton perhejumalanpalvelus kirkossa ja klo 16 sanajumalanpalvelus Klo 7 Joulupäivän sanajumalanpalvelus kirkossa Klo 10 Tapaninpäivän messu kirkossa tapahtumia: Savitaipaleen kirkko 90 vuotta juhlavuosi: Soppasunnuntai ja kastepukunäyttely. Tied. Irma Vainikka Laskiainen: soppasunnuntai ja laskiaistapahtuma yhteisvastuukeräyksen hyväksi Savitaipaleen kirkko 90 vuotta: Juhlajumalanpalvelus, saarnaa piispa (emeritus) Voitto Huotari Retkiluistelutapahtuma Kuolimolla SAPASSI-viikko, p Hakamäki PIKNIK klo 16 alkaen ILMOITA tapahtumasi kulttuuritoimistoon = saat tiedot sekä eri pisteissä jaettaviin tapahtumakalentereihin että nettikalenteriin kaikkien tiedoksi - ilmaiseksi! Kerro mielipiteesi kuntatiedotteesta! helena.hjerppe@savitaipale.fi,

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk

Terveyspalvelut. Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Terveyspalvelut Yhteiskunnalliset l uennot Momentti /sk Sisältö 1. Suomen terveydenhuolto 2. Terveys 3. Terveyskeskus 4. Keskussairaala 5. Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) 6. Hoitoon hakeutuminen

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1.

Terveysasemien toimistot ovat avoinna normaalisti klo 8.00-15.00. Yhteystiedot liitteessä 1. TERVEYSKESKUKSEN TOIMINTA KESÄLLÄ 2008 Hämeenlinnan kaupungissa, Hauholla, Parolassa, Kalvolassa ja Rengossa terveysasemat ovat auki koko kesän. Pappilanniemen terveysasema on suljettu 23.6.- 3.8.2008.

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2015 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2015 1 Vanhusneuvosto Aika Paikka 12.05.2015 klo 10:00-12:00 Toimintakeskus Suvanto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus Lauritsalan pilotin tilannekatsaus 7.3.2014 Minna Lignell, Marja Kosonen, Ritva Simpanen, Satu Simolin Taustalla palveluverkkouudistus Eksoten johtoryhmä on määritellyt organisaation strategianmukaiset

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Palveluja pyörillä - Mallu-auto

Palveluja pyörillä - Mallu-auto Palveluja pyörillä - Mallu-auto 22.5.2014 Marika Wikström-Koikkalainen, koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Me olemme Eksote Vastaamme alueemme sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta

Lisätiedot

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ K A R V I A I S E N TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. Tiedot on koottu Karviaisen 27.4.2010 päivittämästä palveluoppaasta.

Lisätiedot

Terveisiä uudesta koulukeskuksesta!

Terveisiä uudesta koulukeskuksesta! SAVITAIPALEEN KUNTA 040 158 6542 www.savitaipale.fi, kunta@savitaipale.fi 2/2011 Terveisiä uudesta koulukeskuksesta! Perusopetus ja lukio ovat siirtyneet kokonaisuudessaan alkuopetusta ja musiikkia lukuun

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

14.4. 2015 Mai-Brit Salo

14.4. 2015 Mai-Brit Salo 14.4. 2015 Mai-Brit Salo Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Alueellinen liikunnan ja urheilun järjestö, toimimme 18 kunnan alueella Päijät-Hämeessä Olemme yksi 15 aluejärjestöstä Autamme urheiluseuroja

Lisätiedot

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012

Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Ajankohtaista Pukinmäen terveyspalveluista ja Malmin sairaalan tilanteesta 17.4.2012 Pukinmäen terveysasema- ja neuvolapalvelut Malmin terveysasema 19 lääkärin terveysasema, jossa hyvä työvoimatilanne

Lisätiedot

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema

Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema Mallu kylillä ja rajalla Mallu liikkuva hyvinvointiasema 6.2.14 Satu Simolin Palvelupäällikkö Etelä-Karjalan sosiaali-ja terveyspiiri, terveysasemien vastaanotot Me olemme Eksote! Vastaamme alueemme sosiaali-

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2017 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT

MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe

Lisätiedot

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs. 2.10.2018 r LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Seniorihanke Lpr:n liikuntatoimessa Kärkikuntana 1.8.2017 lähtien. Liikuntatoimeen palkattiin liikunnanohjaaja

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

Perheiden liikuntaneuvonta/ liikuntaan aktivointi Salon Liikuntapalvelut, Varhaiskasvatus, Neuvola ja Kouluterveydenhuolto.

Perheiden liikuntaneuvonta/ liikuntaan aktivointi Salon Liikuntapalvelut, Varhaiskasvatus, Neuvola ja Kouluterveydenhuolto. Perheiden liikuntaneuvonta/ liikuntaan aktivointi Salon Liikuntapalvelut, Varhaiskasvatus, Neuvola ja Kouluterveydenhuolto 1.10.2018 Liikuntapalvelut Tavoitteena saada huonokuntoiset, ylipainoiset, riittämättömästi

Lisätiedot

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17.

Jaksovinkit 6. Rehtori. Ainevastaavat. Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on varmimmin tavattavissa ma to klo 10.00 17. Jaksovinkit 6 Iltaopetus 7.4. 13.5. Iltaopetuksen kokeet 6. jaksossa: B-koodi: 14.5. D-koodi: 19.5. C-koodi: 15.5. E-koodi: 20.5. Kokeiden palautus: 21.5. Rehtori Panu Kela puh. 044-7039 388 Rehtori on

Lisätiedot

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT

KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT L I I T E KOTIHOIDON YHTEYSTIEDOT A S K A I N E N - L E M U - M A S K U - M E R I M A S K U - M Y N Ä M Ä K I - N A A N T A L I - N O U S I A I N E N - R Y M Ä T T Y L Ä - R U S K O - V A H T O - V E L

Lisätiedot

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM

MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa. 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM MOVE! työkaluna kouluterveydenhuollossa 24.3.2015 Anne Ylönen, kehittämispäällikkö, TtM SUOMEN TERVEYDENHOITAJALIITTO RY Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf on terveydenhoitajien

Lisätiedot

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita?

Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita? Kuinka käytät Lieksan terveyskeskuksen poliklinikan palveluita? Päivystys Aika päivystykseen varataan aina ensisijaisesti puhelimitse. Hoidon tarpeen arvioinnin suorittaa aina sairaanhoitaja, joka ohjaa

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT

KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT Esitteen kuvat Tiina Laukkanen 2 KEMIN KAUPUNGIN TERVEYDENHUOLLON PALVELUT KEMIN KAUPUNGIN VASTAANOTTOPALVELUT LÄÄKÄRIEN JA SAIRAANHOITAJIEN VASTAANOTOT Avoinna

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla.

Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Pellon ikäihmisten palvelut Liikuntatoimi: Tiistaisin Maksuton jumppa varttuneille vanhalla koululla. Kansalaisopisto: Eri kursseja mm. Joogan senioriryhmä vanhalla koululla, sekä musiikillinen viriketoiminta

Lisätiedot

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

KEVÄÄN 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Sovellettu kuntosali klo. 10-11. Terveyskeskuksen jatkoryhmä, ilmoittautuminen. Kuntosaliryhmä klo. 13-14, ei Tasapainoryhmä klo. 14:45-15:45. Monipuolista tasapaino- ja lihasvoimaharjoittelua. Ei Paikka:

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Leinolan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Leinolan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO

PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ KARVIAINEN TYÖTERVEYSHUOLTO TYÖTERVEYSHUOLLON TAVOITTEET Työterveyshuollon tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, työhön liittyvien sairauksien ja tapaturmien ehkäisy

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen

Jokaiselle sairastuneelle laaditaan hoitosuunnitelma. Järjestetään yhteistyössä OYS:n ja Oulun seudun muistiyhdistyksen Muistipolku Tämä esite on tarkoitettu muistisairaille ja heidän läheisilleen. Esitteeseen on kirjattu palveluita, joita sairastunut voi tarvita sairautensa eri vaiheissa. Esite auttaa valitsemaan jokaiselle

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen

Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi. 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Puhelinpalvelu ja sähköinen asiointi 26.5.2015 Piia Niemi Mustonen Espoon neuvolatoiminta Asiakkaat raskaana olevat naiset sekä alle kouluikäiset lapset perheineen Synnytykset 3523/vuosi (2013) n. 6600

Lisätiedot

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville

TE-toimiston ohjeita/vinkkejä ammattiin 2019 valmistuville 1) TYÖNHAKUUN LIITTYVÄÄ: - aloita työnhaku ajoissa ENNEN valmistumista (noin ½ v. ennen valmistumista) - hanki itsellesi riittävät hyvät työnhakuvalmiudet eli selvitä kuinka tehdään vapaamuotoisia hakemuksia

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa.

NYKYTILA/TOIMINTA JA TOIMIJAT/AIKATAULU. PHSOTEY: tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa. IKÄÄNTYVIEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT PALVELUT/ KEHITTÄMISTARPEET Sosiaali- ja terveyspalvelut Nastolassa on lääkärin ja hoitajan vastaanottopalvelut, sekä suun terveydenhuollon vastaanottopalvelut. Kehittämiskohteet:

Lisätiedot

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus

KEVÄT 2018 SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ. Jyväskylän Kansalaisopisto. Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus KEVÄT 2018 Jyväskylän Kansalaisopisto Gradia Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Jyväskylän Yliopiston Kielikeskus Monikulttuurikeskus Gloria Huhtasuon asukasyhdistys Jyvälän Setlementti ry SUOMEA JYVÄSKYLÄSSÄ

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli Taru Vartiainen

Mikkelin seudun Muisti ry. Porrassalmenkatu Mikkeli   Taru Vartiainen Mikkelin seudun Muisti ry Porrassalmenkatu 26 50100 Mikkeli www.mikkelinseudunmuisti.fi Taru Vartiainen 16.5.2018 Valtakunnallinen kattojärjestö, johon kuuluu 44 paikallisyhdistystä Mikkelin alueen paikallisjärjestö

Lisätiedot

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä

Uudet toimintamallit käyttöön yhteistyössä asiakkaiden ja henkilöstön kanssa Ylä-Savon SOTE kuntayhtymässä ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Uudet toimintamallit käyttöön

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti Vanhusneuvoston kokous 2/2015 Aika Tiistai 21.4.2015 kello 9.00 11.30 Paikka Läsnä Poissa Puheenjohtaja Sihteeri Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Toivo Ruohonen, Eläkeliiton Ruokolahden yhdistys

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014 Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut abeille

TE-toimiston palvelut abeille TE-toimiston palvelut abeille Tukea koulutusvalintaan Pohjois- Karjalan TE-toimisto psykologi Mirja Kuiri 1 22.1.2016 Lukiosta muihin opintoihin siirtyminen on suuri muutos nuoren elämässä>vapausasteet,

Lisätiedot

Varhaiskasvatus. Päivähoidonohjaaja

Varhaiskasvatus. Päivähoidonohjaaja Toimintaa ja tukea arkeen lapsille, nuorille ja perheille 2015-2016 Varhaiskasvatus Päivähoidonohjaaja Katri Kopponen (opintovapaalla, sijainen Kirsi Valkama-Viitanen) Päivähoitopaikkojen myöntäminen,

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

A P U A VÄ K I VA LTA A N

A P U A VÄ K I VA LTA A N Ensiapu Annitädintie Vanhankylänniemessä Ajanvaraus: 09-2719 3360 Hyvinkään sairaalan päivystys (klo 22-08): 019-4587 5700 Hätätapauksessa 112 Kerro, kuuntele, välitä. Me autamme sinua. Löydät yhteystietomme

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 4/2015 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Vanhusneuvosto Aika Paikka 24.11.2015 klo 10:00-12:00 Toimintakeskus Suvanto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Kehittämishanke Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:22.9.2015 Perustiedot Hankesuunnitelma Kustannus ja rahoitus Tavoitteet Allekirjoitus ja lähetys Hakija N

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015

Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 Hallitus 91 06.05.2015 Muutokset ja toiminnan rajaukset Kainuun soten palvelupisteissä kesällä 2015 H 91 1. Terveyden ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden ja riippuvuuksien hoito:

Lisätiedot

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Valmistaudu tuleviin opintoihin!

Valmistaudu tuleviin opintoihin! Valmistaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2017 2018 Oletko vailla opiskelupaikkaa? Ei hätää, tarjolla on useita mahdollisuuksia! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

1. Ilmoitus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Etelä-Karjalan sosiaali- terveyspiiri) Kotisivu Sähköposti Puhelin

1. Ilmoitus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Etelä-Karjalan sosiaali- terveyspiiri) Kotisivu Sähköposti Puhelin ILMOITTAUTUMINEN EKSOTEN YKSITYISET PALVELUT-SIVUSTOLLE 1. Ilmoitus Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä (Etelä-Karjalan sosiaali- terveyspiiri) Uusi ilmoitus Toiminnan muutos, mikä?

Lisätiedot

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen Kysymyksiä ja vastauksia (muutokset mahdollisia) Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA

TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA KIRKONKYLÄN KOULUN TIEDOTE LUKUVUODELLE 2017-2018 TIEDOTE KIRKONKYLÄN KOULUN OPPILAIDEN HUOLTAJILLE LUKUVUONNA 2017-2018 KOULUN TYÖAIKA alkaa päättyy Syyslukukausi ti 15.8.2017 pe 22.12.2017 Kevätlukukausi

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2015 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 3/2015 1 Vanhusneuvosto Aika Paikka 25.08.2015 klo 10:00-12:15 Toimintakeskus Suvanto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö 2005-2014 Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa 2010-2014 Pirkko Mattila Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö VOIMAA VANHUUTEEN HÄMEENLINNASSA HÄMEENLINNA

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö

Monialainen yhteistyö Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä KESKEISET PALVELUT KOULUILLE Mentorointi Koulutukset Kampanjat (VALO ry) Opintomatka Mikkelin liikkuviin

Lisätiedot

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI

LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Luustotiedon ajankohtaispäivät 27.11.2013 Helsinki LUUSTOINFON JA ASKO-KURSSI Pirjo Hulkkonen, Etelä-Karjalan keskussairaala, EKSOTE Iiris Salomaa, KAAOS-klinikka, Lahden kaupunki Pauliina Tamminen, Suomen

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO

TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO TYÖIKÄISEN KESKISUOMALAISEN TYÖKYKY JA TERVEYDENHOITO Irja Korhonen Työterveys Aalto Anne Onkila Valmet työterveys Esa Leppänen JYTE Jari Ylinen KSSHP Visa Kervinen Terveystalo työterveys Laajavuori 16.6.2017

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot