4/2011 Äänestyspaikkojen esteettömyys Tietoa liiton vertaistuesta RAY:n tuetut lomat uudistuvat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4/2011 Äänestyspaikkojen esteettömyys Tietoa liiton vertaistuesta RAY:n tuetut lomat uudistuvat"

Transkriptio

1 Yhdistystiedote 4/2011 Äänestyspaikkojen esteettömyys Tietoa liiton vertaistuesta RAY:n tuetut lomat uudistuvat

2 Vuosi 2011 alkaa kääntyä kohti loppuaan. Kuluneena vuonna on vietetty eurooppalaista vapaaehtoistoiminnan vuotta. Vuosi nostaa esiin vapaaehtoistoimijat ympäri Euroopan. Teemavuoden tavoitteena on tuoda esiin vapaaehtoistoiminnan merkitystä, lisätä vapaaehtoistoiminnan arvostusta sekä saada uusia vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Vuoden aikana on myös kiitetty vapaaehtoisia sekä esitelty erilaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja ja tarinoita niiden takana. Myös Invalidiliitto on huomioinut vapaaehtoisten panoksen omassa toiminnassaan. Invalidiliitto on laajan palvelutoimintansa myötä suuri työnantaja, mutta valtakunnallisena kansalaisjärjestönä ja vammaisia kokoavana yhteisönä liiton toiminta erityisesti paikallisella tasolla perustuu sitoutuneiden vapaaehtoisten vahvaan työpanokseen. Paitsi jäsenyhdistysten hallinnossa, vapaaehtoispanos näkyy myös vertaistukitoiminnassa. Tässä yhteydessä onkin syytä antaa iso kiitos niille sitoutuneille vertaistukihenkilöille, jotka ovat jakaneet omaa kokemustietoaan vammautuneille, sairastuneille tai vammaisen lapsen saaneille perheille. Keskustelu samaa kokeneen ja siitä selviytyneen kanssa auttaa jaksamaan. Muutenkin on ollut ilo huomata se tekemisen meininki, jolla yhdistyksissämme on oltu mukana vapaaehtoistoiminnan vuoden teemassa. Yhdistysten jäsenten ja ulkopuolisten vapaaehtoisten välille on luotu uusia ja innovatiivisia yhteyksiä. Hyvä esimerkki on Invalidiliiton ja Suomen Lions -liiton yhteistyöpilotti, jossa paikallisia invalidiyhdistyksiä ja Lions-klubeja kannustetaan yhteistyöhön. Loppusyksyn aikana toimintamallia on markkinoitu Lions-liiton jäsenkentällä. Toivotaan, että mahdollisimman moni yhdistys löytää tätä kautta uutta vapaaehtoisenergiaa. Vanhan sanonnan mukaan vuodet eivät ole veljiä keskenään. Yleensä sillä lienee viitattu sään vaihteluihin, mutta sanontaa voi soveltaa myös järjestötoimintaan. Vuosi 2012 tuo tullessaan uusia tuulia Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaan sosiaaliseen lomatoimintaan, jota myös Invalidiliitto on toteuttanut. Ensi vuoden alusta alkaen Raha-automaattiyhdistys ohjaa lomatoiminnan avustukset suoraan erityisille lomajärjestöille eikä Invalidiliittokaan enää saa lomatoiminnan järjestämiseen avustusta. Liiton jäsenkunta pääsee kuitenkin jatkossakin virkistäytymään Raha-automaattiyhdistyksen tukemille lomille korkealaatuisiin lomakohteisiin. Lomat toteuttaa Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry. Vuoden 2012 lomat hakuohjeineen on julkaistu vuoden viimeisessä IT-lehden numerossa. Ennen uuden vuoden uusia kujeita on kuitenkin aika hengähtää hetki ja nauttia joulunpyhistä. Haluankin vielä kiittää teitä kaikkia hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana ja toivottaa hyvää ja rauhallista joulua! Anssi Kemppi 2

3 YT ilmestyy neljä kertaa vuonna Tiedotteen toimittaa Invalidiliiton järjestö- ja vaikuttamistoimintaosasto sekä viestintäosasto. 4/2011 Vastaava toimittaja Sinikka Rantala Taitto Emmi Laitinen INVALIDILIITTO ry Mannerheimintie Helsinki Järjestö- ja vaikuttamistoimintaosasto Järjestöpäällikkö Anssi Kemppi, Jäsenrekisteri Kaija Heikkilä, Toimistosihteeri Tarja Lukjanov, Koulutussuunnittelija Auli Tynkkynen, Kansainvälisten asioiden koordinaattori Laura Poussa, Lakimies Vesa Erkkilä (sij.), maanantaisin klo Henrik Gustafsson, maanantaisin klo Vammaispoliittiset suunnittelijat Terttu Manelius, Anne Mäki, Rea Konttinen, Kirsi Kosonen, Järjestötyön suunnittelijat Markku Lohikoski, Tarja Honkanen, Mirva Kiiveri, Aila Peräjoki, Järjestöpäälliköltä 2 Jäsenluettelon palauttaminen 4 RAY:n tuetut lomat uudistuvat 5 Invalidiliiton vertaistuesta 6 Kehitetään yhdessä jäsenneuvontaa 7 Pääsetkö äänestämään? 8 Tunnelmia Vinkkejä viestintään -kurssilta 10 Naistyöryhmä tiedottaa! 12 Varainhankinta 13 VAU 14 Viestintä Viestintäpäällikkö Sinikka Rantala, Tiedottajat Kirsi Maunula (sij.), Kaija Pulli, (ma-ke) Viestinnän suunnittelijat Seppo Kankaantähti, Janne Kettunen (sij.), Graafinen suunnittelija Johanna Paulin, Viestintäassistentti Emmi Laitinen, Liitteet: Jäsenluettelo Yhteyshenkilöiden tarkistuslista Luottamushenkilöiden luettelo Yhdistyksen muistilista 3

4 Jäsenluettelo Tarkistakaa jäsenluettelo huolella ja tehkää siihen tarvittavat korjaukset. Yhdistyksen jäseniä koskeva luettelo on tämänhetkisen tilanteen mukainen. Pyydämme yhdistyksiä tarkistamaan siinä olevien jäsenten tiedot ja korjaamaan virheelliset ja lisäämään kaikki puuttuvat tiedot: nimi, syntymäaika, osoite ja liittymispäivä. Vuoden aikana kuolleen, eronneen tai erotetun nimen kohdalle tulee merkitä poistumisen syytä ilmaiseva sana (tilastointia varten). Yhdistysten tulee ilmoittaa oleva varsinaisten ja kannatusjäsenten määrä. Liittomaksu peritään varsinaisten jäsenten luvun mukaan. Korjatut luettelot tulee palauttaa Invalidiliittoon Kaija Heikkilälle tammikuun loppuun mennessä. Luottamushenkilöt ja toimikuntien vastaavat Luottamushenkilöistä tulee merkitä mahdolliset muutokset ja lisäykset esim. puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsenet ja toimikuntien vastaavat. Toimikuntien vastaavia ovat esimerkiksi naisvastaava, nuorisovastaava ja liikuntavastaava. Mikäli vastaavan nimeä ei ole lomakkeessa valmiina, voitte lisätä sen itse. Tarkistuslomake tulee täyttää huolella. Palautus tammikuun loppuun mennessä. Näiden tietojen perusteella postitamme mm. Yhdistystiedotteen (YT) sekä kohdennamme tiedotusta toimenkuvien mukaan. Yhdistysten tulee toimittaa myös toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012 tammikuun loppuun mennessä. Jäsenmaksupalvelu Yhdistykset, jotka haluavat mukaan keskustoimiston organisoimaan jäsenmaksupalveluun, tilatkaa sopimuslomake, joka tulee hyväksyä johtokunnassa. Sopimuksia saa Kaija Heikkilältä. Tammikuun 2012 jälkeen emme hyväksy uusia yhdistyksiä jäsenmaksupalveluun. Jäsenmaksupalvelussa mukana olevat yhdistykset jatkavat automaattisesti palvelussa, ellei sitä kirjallisesti erikseen pureta. 4

5 Rekisteriseloste Rekisterinpitäjän oikeudesta kerätä ja tallettaa, käyttää sekä muutoin käsitellä henkilötietoja säädetään lailla. Rekisterinpitäjäksi sanotaan sitä, joka kerää henkilötietoja rekisteröidäkseen ne jotain tiettyä käyttötarkoitusta varten. Näin siis jokainen paikallisyhdistys jäsenrekisterin/kortiston ylläpitäjänä on rekisterinpitäjä. Rekisteriseloste on pidettävä jokaisen saatavilla yhdistyksen toimistossa tai rekisterinpidosta vastaavan yhdistyksen edustajan luona eli siellä, missä jäsenrekisteri ym. yhdistyksen henkilörekisterit sijaitsevat. Lisätietoja Yhdistykset, joilta rekisteriseloste puuttuu, voivat tilata lomakkeen Invalidiliitosta Kaija Heikkilältä. RAY:n tuetut lomat uudistuvat 2012 Raha-automaattiyhdistys uudistaa tuettujen lomien eli ns. sosiaalisen lomatoiminnan avustuskriteereitä vuoden 2012 alusta alkaen. Jatkossa Raha-automaattiyhdistys keskittää sosiaalisen lomatoiminnan avustukset varsinaisille lomatoimintaa toteuttaville järjestöille. Vammais-, potilas-, lastensuojelu- ja eläkeläisjärjestöille ei avustusta enää myönnetä, vaan niiden on toteutettava jäsenkunnalleen tuettuja lomia yhteistyössä lomajärjestöjen kanssa. Myös Invalidiliiton lomatoiminnalle uudistus merkitsee muutosta aiempaan. Vuonna 2012 Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry järjestää yhteensä 12 eri teemojen ympärille rakennettua tuettua lomaa Invalidiliiton jäsenkunnalle. Tarkemmat tiedot lomista hakuohjeineen julkaistaan vuoden 2011 viimeisessä IT-lehden numerossa. Suurimpana muutoksena aiempaan on se, että lomahakemukset osoitetaan jatkossa Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:lle. Uutta on myös se, että uudessa järjestelmässä lomiin on jatkuva haku. Hakuaika yksittäiselle lomalle päättyy kolme kuukautta ennen loman alkua. Lisätietoja lomatoiminnan uudistuksesta antaa toimistosihteeri Kaija Heikkilä p , 5

6 TIESITHÄN, ETTÄ INVALIDILIITOLLA ON KOULUTETTUJA VERTAISTUKIHENKILÖITÄ JA VERTAISTUKIPERHEITÄ?! Vertaistuki on Invalidiliiton ja sen jäsenyhdistysten toiminnan peruspilareita, mutta tämän lisäksi Invalidiliitolla on koulutettuja vertaistukihenkilöitä ja vertaistukiperheitä. Vertaistukitoiminnassa vammaiset henkilöt ja heidän läheisensä ovat valmiita auttamaan ja tukemaan muita omien kokemustensa pohjalta. Koulutettuja vertaistukijoita on ympäri Suomea. Vertaistuki on aina vapaaehtoista, vastavuoroista ja maksutonta. Vertaistukihenkilötoiminnan tavoitteena on löytää kullekin vertaistukea haluavalle vertaistukihenkilö, jolla on mahdollisimman samankaltainen vamma, sama asuinpaikkakunta, sama sukupuoli tai sama elämäntilanne vertaistukea haluavan toiveiden mukaan. Erityisesti on keskitytty selkäydinvammaisten sekä raaja-amputoitujen vertaistukihenkilötoimintaan. Rekisterissä on myös muihin vammaryhmiin kuuluvia vertaistukihenkilöitä. Invalidiliiton vertaistukiperheet ovat taas pääsääntöisesti perheitä, jossa lapsella on jokin harvinainen liikuntaelinvamma tai -sairaus. Tavoitteena on löytää kullekin vertaistukea haluavalle perheelle vertaistukiperhe, jossa lapsella on sama diagnoosi. ja heille tarjotaan tukiohjausta (työnohjauksellista toimintaa) sekä jatkokoulutusta. Vertaistukijaksi pääsee hakemalla vertaistukihenkilö- tai vertaistukiperhetoiminnan peruskurssille. Vertaistukijoiden yhteystietoja saa keskustoimistolta, vammaispoliittisilta suunnittelijoilta Kirsi Kososelta ja Anne Mäeltä. Vertaistukipyyntöjä voi lähettää myös sähköpostilla osoitteeseen Lisätietoja: Kirsi Kosonen, vammaispoliittinen suunnittelija, p Anne Mäki, vammaispoliittinen suunnittelija, p Invalidiliiton jäsenyhdistyksilläkin voi olla ja onkin tärkeä rooli vertaistukitoiminnassa. Erityisesti Helsingin ja Oulun yhdistyksillä on ollut hyvin aktiivinen rooli vertaistukihenkilöja vertaistukiperhetoiminnassa jo vuosien ajan. Helsingin yhdistys on jo vuodesta 2006 alkaen toiminut tärkeänä yhteytenä pääkaupunkiseudun raaja-amputoitujen vertaistuessa. Oulun yhdistys taas on ansioitunut sekä raaja-amputoitujen että selkäydinvammaisten vertaistukihenkilötoiminnassa. Uusimpana kehityskohteena Oulun Invalidien Yhdistyksellä on vertaistukiperhetoiminta perheille, joissa on lapsi jolla on raajapuutos. Selkäydinvammaisten vertaistukihenkilötoiminnan tiimoilta tehdään tiivistä yhteistyötä Akson ry:n kanssa. Vertaistukihenkilöt ja perheet koulutetaan, heistä ylläpidetään rekisteriä joka päivitetään vuosittain, Tulossa vuonna 2012: Vertaistukiperheiden peruskurssi, joka koostuu kahdesta lauantaipäivästä ja klo Paikkana Tervaväylän koulu Oulussa. Kurssilaisilta edellytetään osallistumista kumpaankin lauantaihin. Yhdistyksissä toimivien vertaisryhmien vetäjien kurssi Pajulahdessa Invalidiliiton koulutus

7 Helsingin Reumayhdistyksen palveluasiamies Pirkko Hyvärinen kertoi yhdistyksensä järjestämästä neuvonnasta KEHITETÄÄN YHDESSÄ YHDISTYKSEN JÄSENNEUVONTAA Vapaaehtoistyön teemavuonna Invalidiliiton jäsenyhdistyksien väkeä kokoontui Helsinkiin aina Oulua myöten miettimään jäsenistön tiedontarvetta ja jäsenneuvonnan kehittämistä. Mukana oli myös Invalidiliiton puhelinneuvojia ja Etelä-Suomen vammaisneuvojia koulutussuunnittelija Auli Tynkkysen ja järjestötyön suunnittelija Tarja Honkasen johdolla. Alussa muistutettiin Invalidiliiton tarjoamasta neuvonnasta. Liitosta saa puhelinneuvontaa to numerosta Lakimiehet vastaavat kysymyksiin maanantaisin klo ja liiton nettisivuilta /tietoa ja tukea löytyy mm. Pieni Palveluopas sekä kysymyksiä ja vastauksia yhteensä 14:stä eri aihealueesta: ajoneuvoista, apuvälineistä, asunnon muutostöistä, henkilökohtaisesta avusta ja palveluasumisesta, kuljetuspalveluista ja liikkumisesta, kunnallisesta kotipalvelusta ja kotihoidosta, kuntoutuksesta, liikunnasta ja muista vammaisuuteen liittyvistä kysymyksistä sekä päihteistä, rakennetusta ympäristöstä, terveydestä, työelämästä ja opiskelusta sekä yhdistyksissä toimimisesta. Lisäksi esteettömyydestä saa tietoa -sivustosta. Ongelmien kanssa ei siis kannata jäädä yksin, koska pulmien ratkaisua varten invalidiyhdistykset ja Invalidiliitto ovat olemassa. Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry:n kehittämiskoordinaattori Sirpa Sulku esitteli yhteispalvelupisteiden toimintaa Jyväskylässä, Kouvolassa, Joensuussa ja Oulussa. Yhteispalvelupisteissä järjestöt tarjoavat viranomaisten yhteistyökumppaneina erilaisia palveluja mm. neuvontaa, teemaviikkoja ja -päiviä ja erilaisia muita tilaisuuksia. Käytännön tason jäsenneuvontaa esittelivät 1984 perustettu Vammalan Invalidit ry, joka alkoi Invalidiliiton YKE-kehittämispäivän myötä painottaa jäsenten opastusta ja neuvontaa ja aloitti toimitilassaan kuukausittain erityisen neuvontapäivän. Neuvoja onkin kysytty esimerkiksi muutostöistä ja apuvälineistä, kuljetuspalveluista ja kuntoutuksesta sekä henkilökohtaisesta avusta ja Kelan hoitotuesta. Myös Helsingin Reumayhdistys ry esitteli neuvontatoimintaansa. Palkattuna toimihenkilönä toimivan toimistonhoitajan lisäksi jäsenneuvontaa antavat yhdistyksen vapaaehtoiset: palveluasiamies ja kuntoutusasioiden yhteyshenkilö sekä tukihenkilöt. Reumayhdistyksessä palveluasiamies neuvoo kunnallisista palveluista ja Kelan etuuksista, pitää te tapäiviä yhdistyksessä ja kirjoittaa jäsenlehteen palveluista. Tukihenkilöt tukevat ja kuuntelevat vastasairastuneita jakaen kokemustietoa. Suomen Reumaliitto kouluttaa tukihenkilöt, palveluasiamiehet ja kuntoutusasioiden yhteyshenkilöt. Yhteydenotot neuvontaan ovat kuitenkin jossain määrin vähentyneet kuten Invalidiliitossakin. Syinä pidetään tietojen löytymistä nykyään helposti netistä sekä sitä, että ihmiset osaavat entistä paremmin pitää itse puoliaan. Katsotaan myös, että yhdistys ja liitto ovat ehkä onnistuneet tiedottamaan riittävästi palveluista ja etuuksista ja niiden hakemisesta. Voimaannuttavaa vertaisneuvontaa saa jäsen- ja aluetapahtumissa, erilaisissa kohtaamisissa ja verkostoitumalla. Netin kautta tietoa löytyy esim. nettiosoitteista: sosiaaliportti.fi, avustaja.fi, heta-liitto.fi, finlex.fi, vane.fi, stm.fi, nkl.fi ja kynnys.fi. Jouni Kaukonen 7

8 Presidentinvaalit lähestyvät Pääsetkö äänestämään? Presidentinvaalit järjestetään maassamme ja mahdollinen toinen vaalipäivä Kaikilla Suomen kansalaisilla, jotka ovat täyttäneet kahdeksantoista vuotta, on oikeus äänestää kunnallisissa ja valtiollisissa vaaleissa. Vammaisilla henkilöillä on samanlainen oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnallisissa asioissa kuin muillakin. Mutta toteutuuko yhtäläinen vaikuttamismahdollisuus kaikille ja kaikkialla? Äänestyspaikkojen esteettömyys on perusasia liikkumisja toimimisesteisten henkilöiden mahdollisuudelle käydä äänestämässä omassa äänestyspaikassa. Haasteellisia kohtia äänestyspaikkojen esteettömyydessä on muutamia. Vaalipaikkana toimivan rakennuksen on sijaittava hyvien kulkuyhteyksien vierellä, ulkopuolella on oltava tilaa saattoliikenteelle ja esteettömiä pysäköintipaikkoja täytyy olla riittävästi. Rakennuksen sisäänkäynnissä tarvitaan rakentamismääräysten mukainen luiska sekä portaat (tai täysin samassa tasossa oleva sisäänkäynti), oven leveydestä sekä kynnyksen korkeudesta on olemassa määräyksiä, lisäksi yksi äänestyskoppi olisi hyvä olla matalampi esimerkiksi pyörätuolilla asioiville henkilöille vaalisalaisuuden säilymisen takaamiseksi. Äänestyskoppien valaistuksen olisi myös oltava suositusten mukainen. Jos vaalivirkailijoiden joukossa on apuvälineillä liikkuvia, myös tilava wc-tila on oltava äänestyspaikalla. On tärkeää, että yhdistys vaikuttaa etukäteen alueensa äänestyspaikkojen esteettömyyteen. Kunnalliseen keskusvaalilautakuntaan kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin ennen vaaleja. Niitä on Suomessa yli 300 ja yhteystiedot löytyvät internetosoitteesta kohdasta Vaaliviranomaiset ja edelleen kohdasta Kuntien keskusvaalilautakuntien yhteystiedot. Lautakunnan kanssa yhdessä voi esimerkiksi etukäteen varmistaa valittavien äänestyspaikkojen esteettömyyden. Tarkistuslista äänestyspaikkojen esteettömyydestä on tämän artikkelin yhteydessä. Suomessa ylimpänä vaaliviranomaisena toimii oikeusministeriö, alueellisia vaaliviranomaisia ovat 15 vaalipiirilautakuntaa. Kunnissa toimivat keskusvaalilautakunnat sekä vaalilautakunnat. Keskusvaalilautakunnat ovat lakisääteisiä ja ne ovat kunnan valtuuston asettamia. Niiden tehtävänä on huolehtia kaikista vaalien käytännöllisistä valmistelutöistä sekä ennakkoäänestyksen toteuttamisesta. Tehtäviä ovat myös mm. kunnan muiden vaaliviranomaisten kouluttaminen, vaaleista tiedottaminen, äänten laskenta, vaalimateriaalin jako ja kalusteiden toimittaminen äänestyspaikkoihin. Vaalilautakunnat taas huolehtivat vaalipäivän äänestyksestä itse vaalipaikoilla. Suomen vammaispoliittisessa ohjelmassa mainitaan äänestystilojen esteettömyys ja saavutettavuus. Lisäksi ohjelmassa mainitaan periaate, että äänestyspaikalla tapahtuva äänestys on aina ensisijainen ja kotiäänestys toissijainen järjestely äänestämisessä. Suomen perustuslain 6 ja 14 sekä YK:n yleissopimuksen artiklat 9, 12, 19 ja 21 tuovat myös velvoitteet tasavertaisen osallistumisen mahdollistamisesta yhteiskunnalliseen toimintaan. 8 8

9 Invalidiliitto ry ESKE Esteettömyyskeskus Äänestyspaikkojen esteettömyyden tarkistuslista 1. Saapuminen äänestyspaikalle Sijaitseeko äänestyspaikka hyvien kulkuyhteyksien päässä, onko julkisen liikenteen pysäkki lähellä äänestyspaikkaa? Pääseekö saattoliikenne (invataksit ym.) sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen? Sijaitseeko äänestyspaikan läheisyydessä liikkumisesteisten pysäköintipaikkoja (leveys 3,6 m)? Onko kulkureitti sisäänkäynnille tasainen ja kovapintainen? 2. Sisäänkäynti Onko sisäänkäynnissä toimiva luiska sekä portaat molemmin puoleisilla käsijohteilla (luiskan leveys vähintään 900 mm ja kaltevuus enintään 8 %)? Tai onko sisäänkäynti muuten esteetön (esimerkiksi sisäänkäynti samassa tasossa ilman kynnyksiä)? Onko oven leveys vähintään 850 mm ja kynnyksen korkeus enintään 20 mm? Onko ovi automaattisesti aukeava tai muuten kevyttoiminen (oven avaamiseen tarvittava voima enintään 10 N eli 1 kg)? Pääseekö tuulikaapista kulkemaan myös pyörällisillä apuvälineillä, lastenvaunuilla tms.? (Tuulikaapin matossa tai ritilässä ei ole yli 5 mm rakoja eikä matto aiheuta yli 20 mm kynnyksiä; jos tuulikaapin ovet aukeavat tuulikaapista poispäin, niin sisämitat ovat vähintään 1400 mm x 1400 mm; jos ovi aukeaa tuulikaapin sisään, niin 1400 mm:n lisäksi tarvitaan oven tarvitsema tila; jos tuulikaapissa joudutaan kääntymään, tarvitaan 1500 mm:n kääntöympyrä) Jos pyörällisillä apuvälineillä liikkuville on järjestetty kiertotie, onko se opastettu? 3. Äänestyspaikka Sijaitseeko äänestyspaikalla vähintään yksi muita matalampi äänestyskoppi, jossa voi istuen täyttää äänestyslipun? (Matalamman äänestyskopin pöydän polvitilan leveys vähintään 800 mm, polvitilan syvyys vähintään 600 mm ja polvitilan korkeus vähintään 670, pöydän yläpinnan korkeus enintään 800 mm) Onko äänestyskoppien valaistus riittävä? ( luxia pöytäpinnan tasolla) Onko ennakkoäänestyspaikalla ja varsinaisella vaalipaikalla erityistä henkilöä nimetty vaaliavustajaksi? Onko äänestyspaikalla kulkureittien sivuun sijoitettuja istuimia levähtämiseen? Jos vaalivirkailijoissa on apuvälineen käyttäjiä, tarvitaan äänestyspaikalla myös tilava liikkumisesteisen wc-tila 9

10 Outokummun ja Mikkelin yhdistysväki nautti koulutuksesta. Kohderyhmä määrää viestin tyylin -Tunnelmia Vinkkejä viestintään -kurssilta - Toivon, että kurssin jälkeen jokainen muistaa kohderyhmän tärkeyden viestinnässä, Invalidiliiton viestintäpäällikkö Sinikka Rantala aloitti Vinkkejä viestintään -kurssin. Eli viesti räätälöidään aina vastaanottajan mukaan. Varkaudessa Kuntorannan Eevan salissa oli yhdistysten toimihenkilöitä jotka olivat kiinnostuneet tai halusivat oppia lisää yhdistyksen sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. - Mikä oikein on se ydin viestinnässä, kysyi eräs puheenjohtaja alkajaisiksi. Vastauksia saatiin ja annettiin kahden päivän ajan vilkkaissa keskusteluissa ja vaativissa harjoituksissa. Viestinnän tavoitteet ja keinot selvisivät pikkuhiljaa. Ihan helppoa meillä ei ollut, mutta oppimisen ilo oli aitoa. Opittiin, että tärkein kohderyhmä on omat jäsenet. Heiltä kannattaa kysyä neuvoa ja tiedustella, mitä he tahtovat yhdistykseltään. Sinikka Rantala suositteli tekemään jäsenkyselyn, jotta toiveet selviävät. Yhdistyksen kannattaa myös suunnitella yhdistyksensä tiedotustoimintaa ja budjetoida siihen rahaa. Railakkaan lisän päivien ohjelmaan antoi toimittaja Juhani Merikallion kommentit ja vinkit. Hän ohjasi kuulijoita median kiehtovaan maailmaan. Merikallio muistutti, että me tarvitsemme mediaa ja media meitä. Viestintä on vuorovaikutteista palvelua, puolin ja toisin. Sanomat, teot ja näkyvyys rakentavat yhdistyksen kuvaa muille, mahdollisille uusille jäsenille ja suurelle yleisöllekin. Kiitokset Hyvinkäältä! Pirkko Koivisto ja Seija Lehto Kuvat: Pirkko Koivisto 10

11 Kouluttajina toimivat viestintäpäällikkö Sinikka Rantala (vas.) ja tiedottaja Kirsi Maunula (oik.) Jan Huopainen Riihimäeltä paljasti vinkit siitä, miten yhdistys myydään yrityksille. Kurssilla harjoiteltiin vastaamista toimittajan kysymyksiin. (yllä oikealla ja alhaalla ) 11

12 Invalidiliiton naistyöryhmä tiedottaa! Naistyöryhmä on vuodesta 2006 kannustanut yhdistyksiä nimeämään naisvastaavan yhdistysten paikallista naistyötä varten. Tänä vuonna kulttuuripäivien yhteydessä työryhmä julkisti naistyön esitteen, joka löytyy etusivulta kohdasta Naistyön esite paikallisyhdistyksille. Esitteessä on kerrottu mitä naistyö on, miten sitä tehdään ja miksi sitä kannattaa tehdä. Lisää vastaavia mahtuu koko ajan joukkoomme niin liiton paikallis- kuin harvinaisista ja valtakunnallisista yhdistyksistä. Muistattehan myös, että yhdistykselle nimetyn naisvastaavan yhteystiedot tulee aina ilmoittaa naistyöryhmän sihteerille tai Samoin jos naisvastaava vaihtuu tms., tulee tästä myös tiedottaa naistyöryhmälle. Naistyöryhmä toivottaa kaikki uudet vastaavat lämpimästi tervetulleiksi tekemää kanssamme naistyötä ja samalla näin vuoden päätteeksi kiitämme sydämestämme kaikkia tällä hetkellä vapaaehtoistyötä tekeviä naisvastaavia. Pirkko Justander Tällä hetkellä naisvastaava löytyy seuraavista yhdistyksistä: Etelä-Suomi ESPIN - Espoon Invalidit ry, Helsingin Invalidien Yhdistys ry, Hämeenlinnan Seudun Invalidit ry, Lohjan Seudun Invalidit ry, Porvoon Invalidit ry Borgå Invalider ry, Vantaan Invalidit ry Sisä-Suomi Keurusseudun Invalidit ry, Nokian Invalidit ry, Tampereen Seudun Invalidit ry Lounais-Suomi Turun Seudun Invalidit ry. Länsi-Suomi Kauhajoen Invalidit ry, Kauhavan Seudun Invalidit ry, Vaasan Invalidit Vasa Invalider ry, Itä-Suomi Iisalmen Invalidit ry, Joensuun Seudun Invalidit ry, Kiuruveden Invalidit ry, Kuopion Invalidit ry, Leppävirran Invalidit ry, Mikkelin Seudun Invalidit ry, Pieksämäen Invalidit ry, Rautavaaran Invalidit ry, Siilinjärven Invalidit, Varkauden Invalidit Oulu-Kainuu Oulun Invalidien Yhdistys ry, Reisjärven Invalidit ry Vastaavien yhteystiedot löytyvät netistä samasta kohtaa kuin naistyön esite. 12

13 Joulun lahjahankinnat on kätevä keskittää idearikkaaseen i-puotiin. Invalidiliiton jäsenille tarjoamme -10 % i-puodin tuotteista ja kuuma/kylmätuotteista peräti -25 %. Tilaaminen on helppoa joko osoitteessa (muistathan mainita tilatessasi etunimesi jälkeen jäsen ), käymällä puodissamme Esteettömässä toimitalossamme Helsingissä Mannerheimintie 107 tai soittamalla / Tarja Pohjonen tai meilaamalla tarja.pohjonen@invalidiliitto.fi. Kevään 2012 pinssikampanjamme käynnistyy Tervetuloa mukaan keräämään varoja yhdistyksenne toimintaan ja tavoittelemaan palkintoja! Pinssikeräyksen yhdistysten palkkio on 45 % kerätystä summasta. Tiedusteluja ja tilauksia hoitaa tuttuun tapaan Tarja Pohjonen, tai tarja.pohjonen@invalidiliitto.fi. Tarjoamme jäsenistöllemme myös kauniita Invalidiliiton joulukortteja -50 %. Tilaaminen on vaivatonta osoitteessa tai soittamalla Rauhallista Joulunaikaa toivottaen INVALIDILIITTO RY / VARAINHANKINTA 13

14 Mitä tekee vuonna 2012? VAU:ssa on käynnistynyt tulevaisuuden pohdinta. Millainen VAU:n pitäisi olla ja mitä se tekee kymmenen vuoden kuluttua? VAU on lähestynyt koko jäsenistöään erillisellä postilla syksyn aikana. Puheenjohtajille on jo postitettu kyselylomake, jonka välityksellä pyydämme ajatuksianne VAU:n tulevaisuudesta. Muistathan täyttää kyselylomakkeen ja palauttaa sen VAU:n toimistolle. Jokainen palautettu kyselylomake on tärkeä! Lisätiedot: Eija Kangas-Virtanen, puh , Aija Saari väitteli tohtoriksi VAU:n toimialapäällikkö, liikuntatieteen maisteri Aija Saari väitteli perjantaina tohtoriksi. Saaren liikuntapedagogiikan alan väitöskirjan nimi on Inkluusion nosteet ja esteet liikuntakulttuurissa Tavoitteena kaikille avoin liikunnallinen iltapäivätoiminta. Tutkimuksessa selvisi se, että vammaiset lapset eivät osallistu yleisiin liikuntakerhoihin. Vastaväittäjänä tilaisuudessa oli dosentti Antti Teittinen Kehitysvammaliitosta ja kustoksena professori Pauli Rintala Jyväskylän yliopistosta. Aija Saari työskentelee VAU:ssa toimialapäällikkönä, vastuualueenaan nuoriso- ja koulutusasiat. Lisätiedot: VAU:n Talviliikuntapäivä Rovaniemellä VAU järjestää Talviliikuntapäivän Rovaniemen Ounasvaaralla lauantaina 4. helmikuuta 2012 klo Päivän teemana on Lumilauantai-ulkoliikuntatapahtuma, jossa on mahdollisuus tutusta hiihtoon, lasketteluun, lumikenkäilyyn sekä muuhun talviulkoiluun. Tapahtumassa on mahdollisuus kokeilla myös kelkkalaskettelua ja kelkkahiihtoa, ja paikan päällä tarjotaan maksutonta laskettelun opetusta. Talviliikuntapäivä on kaikille avoin ja osallistuminen on ilmaista. Toimintaa löytyy kaiken ikäisille liikkujille. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Nuorisoyhteistyö Seitin sekä Lapin Urheiluopiston ja Rovaniemen Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa. VAU on varannut majoituskiintiön Lapin Urheiluopisto SantaSportista. Majoituksen hinta on 45,10 euroa/hlö/vrk kahden hengen huoneessa. Jokainen majoittuja varaa ja maksaa oman majoituksensa itse. Varaukset mennessä: Tommi Hyvönen, puh , Mainitse, että varaus on Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n majoituskiintiöstä, jolloin sopimushinta varmistuu. Tapahtumasta tiedotetaan lähiaikoina lisää VAU:n verkkopalvelussa ( Lisätiedot: VAU, Teemu Lakkasuo, puh , 14

15 Helmikuu, Kuntokuu! Helmikuussa liikutaan ja kuntoillaan jälleen urakalla, sillä kuukausi on nimetty VAU:n Kuntokuuksi. Tavoitteena on saada ihmiset liikkumaan ja seuraamaan omaa liikkumista. Kuntokuu on VAU:n harrasteliikuntatuote, joka antaa liikkujalle työkalun oman liikkumisen seuraamiseen. Kuntokuun kuntokortin täyttäminen motivoi liikkumaan ja seuraamaan omia liikuntatottumuksia kunto- ja terveysliikunnan kannalta. Kuntokuuta vietetään kahdesti vuodessa: helmikuussa ja syyskuussa. Kuntokuuhun voi osallistua kuntokortilla, johon kerätään liikuntasuorituksista merkintöjä. Palauttamalla Kuntokuun kuntokortin liikkuja osallistuu arvontaan ja saa osallistumistarran, jonka voi liimata Kuntokuu-diplomiin. Kuntokuuhun osallistuneiden kesken arvotaan lahjakortteja sekä muita liikunnallisia palkintoja. Kuntokuun materiaalitilaukset: Tiina Siivonen, puh Tulevat tapahtumat Kansainvälinen seitsemän lajin kilpailutapahtuma Pajulahti Games järjestetään toista kertaa Pajulahden liikuntakeskuksessa, Nastolassa. Lue lisää: Koko perheen Lumilauantait järjestetään jälleen helmikuussa Sastamalan Ellivuori (11.2.), Porvoon Kokonniemi (4.2.) ja Rovaniemen Ounasvaara tarjoavat mahdollisuudet kelkka- ja pystylasketteluun, pulkkalaskuun ja ulkoiluun. Leppävirran Vesileppiksessä (17.3.) hiihdetään, liikutaan jäällä sekä ulkoillaan monipuolisissa merkeissä. Lue lisää: SUOMEN VAMMAISURHEILU JA -LIIKUNTA VAU RY:N VÄKI TOIVOTTAA RAUHALLISTA JOULUA SEKÄ SPORTTISTA UUTTA VUOTTA 2012! 15

16 P3D Invalidiliiton järjestöja vaikuttamistoiminta sekä viestintä toivottavat Hyvää Joulua! 16 INVALIDILIITTO ry Mannerheimintie Helsinki puh , faksi

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. Avustukset jäsenyhdistyksille v.2017 - Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns. toimintatonnit Järjestöpäivät 5.2.2017 1 Invalidiliiton hankeavustukset

Lisätiedot

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari

Keliakialiiton palvelut yhdistyksille. Vapaaehtoisten webinaari Keliakialiiton palvelut yhdistyksille Vapaaehtoisten webinaari 19.9.2019 Tämän päivän webinaarissa käsittelemme Vapaaehtoistoiminnan tuen muutos (Eeva) Viestintäkanavat - Mistä saan ajankohtaisen tiedon?

Lisätiedot

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013

VAHVASTI VERTAISTUKEA. koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 VAHVASTI VERTAISTUKEA koulutus- ja kohtaamispäivät 14. 15.6.2013 Jyväskylä, Kansalaistoiminnan keskus Matara www.matara.fi Virtaako voimaa vertaistoiminnasta? Voiko potilas itse olla terveydenhuollon kumppani?

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys

Rakennetun ympäristön esteettömyys. Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Rakennetun ympäristön esteettömyys Saija Sikkilä, suunnittelija, Kynnys ry / Kynnys konsultit, 8.3.2011 Vapaan sivistystyön esteettömyys Fyysinen esteettömyys Jne. Tiedonsaannin esteettömyys Saavutettavuus

Lisätiedot

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille

SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille SELVITYS Esteetön Espoo -tunnus yrityksille ja palveluille 1 (5) VASTAUSOHJE Täytetty lomake pyydetään palauttamaan sähköpostin liitteenä osoitteeseen: esteeton.espoo@espoo.fi Tämän lomakkeen tarkoituksena

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

PIENI PALVELUOPAS 2011

PIENI PALVELUOPAS 2011 PIENI PALVELUOPAS 2011 Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki Puh. 09-5407540, fax. 09-54075460 toimisto@cp-liitto.fi AIKUISTOIMINTA Aikuistoiminnan tarkoituksena on kehittää vammaisille aikuisille toimintoja

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite

EDUSKUNTAVAALIT. Äänestäminen on helppoa! Ennakkoäänestys Vaalipäivä sunnuntaina Selkoesite EDUSKUNTAVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 3. 9.4.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 14.4.2019 Äänestäminen on helppoa! Selkoesite Eduskuntavaalit 2019 Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa Suomen kansalaiset

Lisätiedot

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

8/2018. Tärkeää. Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: 8/2018 Tärkeää Liittopäivien teemana oli viestintä ja vaikuttaminen Avoimet ovet Aivovammaliiton toimistolla 12.12.2018 Nuori, anna äänesi kuulua! Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Liittopäivien

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSSELVITYS

ESTEETTÖMYYSSELVITYS esteettömyysselvitys s. 1 / 7 (Mahdollinen kuva kohteesta) ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: _ Kunta: Päivämäärä: esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen nimi: Postinro ja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018

Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Ajankohtaiskatsaus toimintasuunnitelmaan 2018 Toimintalinjaukset vuoteen 2020 Yhteisö välittää Vapaaehtoistoiminnan tuki ja kehittäminen Vaikuttamis- ja tiedotustoiminta Kokemustiedon ja vertaisyhteisön

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen PRESIDENTINVAALIN VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKAN ESTEETTÖMYYS

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen PRESIDENTINVAALIN VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKAN ESTEETTÖMYYS 20.11.2018 1 / 6 EOAK/578/2018 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Juha-Pekka Konttinen PRESIDENTINVAALIN VAALIPÄIVÄN ÄÄNESTYSPAIKAN ESTEETTÖMYYS

Lisätiedot

4/2010 1000 uutta kohtaamista Yhdistyslaki uudistui Kulttuuripäivät Turussa 2011

4/2010 1000 uutta kohtaamista Yhdistyslaki uudistui Kulttuuripäivät Turussa 2011 Yhdistystiedote 4/2010 1000 uutta kohtaamista Yhdistyslaki uudistui Kulttuuripäivät Turussa 2011 ...järjestöpäälliköltä Arvoisa lukija Kymmenen vuotta sitten vietettiin YK:n vapaaehtoisten teemavuotta.

Lisätiedot

Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018

Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö. Aluefoorumit 2018 Jäsenpalvelut ja yhdistysyhteistyö Aluefoorumit 2018 Järjestöyksikkö palvelee Osastopäällikkö Jiri Sironen Järjestöasiantuntija Teresa Tenkanen: Jäsentuki- ja yhteistyö, EHYT Järjestö Järjestösuunnittelija

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta. Palautetta tiedotteesta

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI 2018 Presidentinvaali Suomen kansalaiset valitsevat presidentin vaalissa kuuden vuoden välein. Ensimmäinen vaali: Vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018 Ennakkoäänestys

Lisätiedot

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014

Soluku. Soluku-luontolomat vuonna 2014 Soluku-luontolomat vuonna 2014 Yleistä Soluku-lomista Sosiaalisella luontolomatoiminnalla (Soluku) edistetään pitkäaikaissairaiden ja vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia ja harrastaa erilaisia luontoaktiviteetteja.

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

Hallinto ja aluetoiminta

Hallinto ja aluetoiminta Hallinto ja aluetoiminta Suomen Reumaliiton hallitus 2018-2020? Liiton puheenjohtajat valittiin edustajakokouksessa 25.11.2017 Helsingissä. Valtuusto valitsi hallituksen jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi

Lisätiedot

VUODEN 2007 EDUSKUNTAVAALIT: ennakkoäänestyspaikkarekisterin tarkistaminen, vaaliohjeet, koulutuspäivät ym.

VUODEN 2007 EDUSKUNTAVAALIT: ennakkoäänestyspaikkarekisterin tarkistaminen, vaaliohjeet, koulutuspäivät ym. 30.11.2006 OM 25/51/2006 Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaa) VUODEN 2007 EDUSKUNTAVAALIT: ennakkoäänestyspaikkarekisterin tarkistaminen, vaaliohjeet, koulutuspäivät ym. Oikeusministeriö kiinnittää

Lisätiedot

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi

Suomen CP-liitto ry. www.cp-liitto.fi Suomen CP-liitto ry Suomen CP-liitto ry on CP-, MMC- ja hydrokefaliavammaisten lasten, nuorten ja aikuisten sekä heidän omaistensa valtakunnallinen keskusjärjestö, jonka päätehtävät ovat oikeuksien valvonta

Lisätiedot

alueellaan, liikkumis ja Kohde: Päivänmäärä: 8.12.2010 S= vaativia toimenpiteitä

alueellaan, liikkumis ja Kohde: Päivänmäärä: 8.12.2010 S= vaativia toimenpiteitä Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Microkatu 1, Technopolis Oyj Kunta: Kuopio Päivämäärä: 2.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Tervetuloa Invalidiliittoon! Tietoa ja tukea jäsenyhdistyksille

Tervetuloa Invalidiliittoon! Tietoa ja tukea jäsenyhdistyksille 1 Tervetuloa Invalidiliittoon! Tietoa ja tukea jäsenyhdistyksille 17.10.2014 2 Sisällys 1. Invalidiliitto palvelee... 3 Jäsenrekisteri... 3 Uuden yhdistyksen perehdytys... 4 Invalidiliiton henkilöstö yhdistyksen

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Haukisaarentie 2 Kunta: Iisalmi Päivämäärä: 9.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen Invalidiliitto

Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen Invalidiliitto Ohjeita Invalidiliiton hankehakemuksen tekemiseen 12.12.2017 1 1. Yleisiä periaatteita yhdistyksen hankehakemuksen tekemiseen 2. Invalidiliiton hankeavustus 2018 3. Ohjeita hankeavustuslomakkeen täyttämiseen

Lisätiedot

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit

Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opistotie 2 Kunta: Kuopio Päivämäärä: 24.11.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 17.6.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita!

Kuntokuu. Liiku, osallistu ja voita! Liiku, osallistu ja voita! Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n t ovat helmikuu ja syyskuu. Tavoitteena on saada VAU:n jäsenet kuntoilun pariin niin talvella kuin syksylläkin. Raikkaista syys- ja

Lisätiedot

Jäsenhankinnan teemavuodet

Jäsenhankinnan teemavuodet 00019 / Käsiteltäväksi yhdistyksen hallituksen kokouksessa Hei! Tässä kirjeessä on Jytyn jäsenyhdistyksille tärkeää tietoa koskien yhdistysten jäsenhankintaa ja liiton tukea yhdistysten toiminnalle. Jäsenhankinnan

Lisätiedot

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA

NAISAGRONOMIEN VUOSIKOKOUS FAZER KEKSEILLÄ TIISTAINA Naisagronomien jäsenkirje 2/2014 28. lokakuuta 2014 HYVÄ NAISAGRONOMI Syksy on jo pitkällä ja pian on taas vuosikokouksen aika, toivottavasti pääset osallistumaan. Kaipaamme myös ajatuksiasi ja toiveitasi

Lisätiedot

Jäsenrekisteri tietosuoja-asetus ja henkilötietolaki

Jäsenrekisteri tietosuoja-asetus ja henkilötietolaki Jäsenrekisteri tietosuoja-asetus ja henkilötietolaki Miten hoidamme yhdistyksen henkilötietoasiat lain mukaiselle tasolle? Merja Kaija, kyläasiamies Pohjois-Savon Kylät ry Tietosuoja-asiat kuntoon ja jäsenrekisterit

Lisätiedot

aikuisille -infograafit

aikuisille -infograafit Fyysisen aktiivisuuden suositukset toimintaesteisille aikuisille -infograafit Fysisk aktivitet Rekommendationer för vuxna med funktionsnedsättning -infografer Pajulahti 12.4.2019 Suomen Vammaisurheilu

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Tiedote 1/2017 Hei, luet vuoden ensimmäistä Aksonin tiedotetta 1/2017. Vuosi on vaihtunut ja järjestössä suunnitelmat tulevalle vuodelle ovat täydessä

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Savonia-ammattikorkeakoulu Oy, Opiskelijankatu 3 Kunta: Varkaus Päivämäärä: 13.12.2016 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C

esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C esteettömyysselvitys s. 1 / 7 ESTEETTÖMYYSSELVITYS Hankkeen nimi: Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 C Kunta: Kuopio Päivämäärä: 4.1.2017 esteettömyysselvitys s. 2 / 7 KOHTEEN YHTEYSTIEDOT Rakennuskohteen

Lisätiedot

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017

Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Joensuun seudun JHL ry osasto 310 toimintasuunnitelma 2017 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Arviointi (tekemisen jälkeen) Järjestötoiminta Lisätään yhteistyötä

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2011

Eduskuntavaalit 2011 2011 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit pidetään joka neljäs vuosi. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa päättämään yhteisistä asioistamme. Vuoden 2011 eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 31.1.2012

ESTEETTÖMYYSKARTOITUS 31.1.2012 Kunnan tehtävänä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan, esteettömyyskartoitus on yksi tapa tämän toteuttamiseen. Nastolan kunnan vanhus ja vammaisneuvosto suorittaa esteettömyyskartoitusta

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi

Potilastukipiste OLKA. Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi Potilastukipiste OLKA Anu Toija Projektipäällikkö Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry anu.toija@ejy.fi EJY:n Vertaisresepti-hanke Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry on alueellinen sosiaali-,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta:

JÄSENTIEDOTE 1/2015. TURVU:n mestaruuskilpailuja päätettiin järjestää seuraavien lajien osalta: JÄSENTIEDOTE 1/2015 HYVÄT JÄSENET Toimintavuosi 2015 on jo hyvässä vauhdissa. Yhdistyksen vuosikokouksessa valittu johtokunta on järjestäytynyt ja aloittanut toimintansa. Johtokunnan kokoonpano on seuraava:

Lisätiedot

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja

Lisätiedot

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSIA SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N YHTEYSTIEDOT Suomen Monikkoperheet ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013

Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 1 Jäsenkirje 5/2013 27.8.2013 Hyvä yhdistysväki Tässä kirjeessä kerrotaan seuraavista asioista: Liiton organisaatiouudistus Revanssin toimituksen uudet yhteystiedot Yhdistysten juhlista ja tapahtumista

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA KUNTA: Leppävirta PVM: 12.1.2017 LUONNOS YHTEISTYÖRYHMÄN JÄSENET Satu Portimo, personal trainer Terho Happonen, Leppävirran Viri Riitta Räisänen, Varkauden seudun

Lisätiedot

NEPTON JÄSENTIETO - PERUSVERSIO käyttöohjeet lyhyesti

NEPTON JÄSENTIETO - PERUSVERSIO käyttöohjeet lyhyesti Suomen Voimisteluliitto NEPTON JÄSENTIETO - PERUSVERSIO käyttöohjeet lyhyesti Nepton perusversio on seuran yhteyshenkilörekisteri ja jäsenrekisteri. Perusversiota käyttää seurassa henkilö/t, jolle on annettu

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016

Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Kansanterveys- ja vammaisjärjestöt liikuntatoimijoina 2016 Aivoliitto ry Allergia- ja astmaliitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Lihastautiliitto ry Mielenterveyden keskusliitto ry Munuais- ja

Lisätiedot

Äänestysalueiden vähentäminen

Äänestysalueiden vähentäminen Äänestysalueiden vähentäminen Kh 16 Kurikan kaupungissa on yhteensä kahdeksantoista äänestysaluetta. 25.1.2010 Vaalilain 8 :n mukaan äänestysalueena on kunta, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017

JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 JÄSENTIEDOTE 2 / 2017 Tervetuloa Jytyliiton jäsenille suunnatulle toimisto- ja hallintotyöntekijöiden KIILA- kuntoutuskurssille 2017 Mikä KIILA kuntoutus (kurssi numero 69310) Kuntoutuksessa saat tukea

Lisätiedot

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) Perustettu vuonna 1938 HIY:ssä on noin 1700 jäsentä (2017) HIY edistää fyysisesti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja valvoo

Lisätiedot

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke

Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille Hissi-Esteetön Suomi hanke Hyvät käytännöt ja suositukset alueellisille hissityöryhmille 20.12.2017 Hissi-Esteetön Suomi 2017- hanke Toiminnan vakiinnuttaminen hankekauden 2013-2017 jälkeen johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus-

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt

Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa. vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Epilepsiajärjestötyön tulevaisuusvalokeilassa yhdistysten vapaaehtoistoiminta ja vertaistuki Ryhmätyöt Ryhmätyöt 1. Puheenjohtajan tärkein tehtäväon uuden puheenjohtajan löytäminen, jatkon varmistaminen,

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely 9.2.2018 Kotka Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Al Yhdessä kotikulmilla -hanke (2017-2019) Tuo toimintaa ja iloa taloyhtiön arkeen, lisää

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Hissi - Esteetön Suomi 2017 Kuopion hissiseminaari 8.10.2014 johtaja Jarmo Lindén, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus 19.11.2009 HISSI ESTEETÖN SUOMI 2017 HANKE Osana Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmaa

Lisätiedot

Soluku. Soluku luontolomat vuonna 2012

Soluku. Soluku luontolomat vuonna 2012 Soluku luontolomat vuonna 2012 Soluku Erityisryhmien sosiaalinen luontolomatoiminta 2012 Yleistä Soluku-lomista Lomat toteutetaan yhteistyössä neurologisten järjestöjen kanssa ja on suunnattu kaikille

Lisätiedot

2. Koulutuspäivät keskusvaalilautakunnille

2. Koulutuspäivät keskusvaalilautakunnille 26.11.2002 OM 15/51/2002 Kunnan keskusvaalilautakunta (pl. Ahvenanmaa) EDUSKUNTAVAALIT 2003: Vaaliohjeet, koulutus ym. 1. Vaaliohjeet Oikeusministeriö kiinnittää keskusvaalilautakuntien huomiota seuraavaan:

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastettiin seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Maanantai 10.4.

Pöytäkirjantarkastajat: Pöytäkirja tarkastettiin seuraavassa kokouksessa Pöytäkirja yleisesti nähtävillä: Maanantai 10.4. REISJÄRVEN KUNTA KESKUSVAALILAUTAKUNTA 6/2017 PÖYTÄKIRJA Aika: Perjantai 7.4.2017 klo 12-13:26 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Rajala Tiina, pja Hautala Teuvo, vpja Lehto Juhani, j Paalavuo Jarkko,

Lisätiedot

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu

Lisätiedot

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Toiminta-ajatus Lihastautiliitto (ja sen yhdistykset) on valtakunnallinen vammaisjärjestö, joka tukee ja palvelee jäsenyhdistystensä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Crohn ja Colitis ry:ssä Vertaistoiminta on vuorovaikutusta. Vertaistukea voi antaa toinen saman tyyppisen kokemuksen läpikäynyt henkilö.

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina kello

Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina kello Keskusvaalilautakunta 27.11.2017 1 Keskusvaalilautakunnan kokous pidetään kunnanvirastolla maanantaina 27.11.2017 kello 18.30 - Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Heta-Liitto Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry

Heta-Liitto Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry Heta-Liitto Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry Henkilökohtaisen avun päivä Merikeskus Vellamo 13.5.2016 Jan Hänninen janhanni@janhanni.org puh. 0400 710 516 Kuka minä olen? Toimin toista

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012 Hyvääsyksynalkuakaikillejäsenillemme! KävimmeelokuunlopussaretkelläPorvoossajaHangossa.Oliupeasääjamuutenkin reissuolionnistunut.kuvassaistunmustionlinnankartanonportaikolla.enollutkäynytsiellä

Lisätiedot